Jump to content
Sign in to follow this  
Den andra pseudodym

Hollannin maajoukkue

Recommended Posts

Täällä on kaiken maailman Maleille, Tunisioille ja Algerioille omat topiikit, joten ajattelin avata tällaitteen hyvin omalaatuisen jalkapallon Hollannille.

 

Hollanti tunnetaan ikuisena hopeamitalistina MM-tasolla. Maa löi itsensä Cruyffin ja Neeskensin johdolla maailman kartalle 1970-luvulla, mutta silloin käteen jäi hienoa hyökkäyspeliä pelanneelle maalle vain kaksi hopeamitalia. Uusi loisto nähtiin seuraavan vuosikymmenen lopulla, jolloin joukkue voitti 1988 EM-kisoissa kultaa. Silloin maan tähtiä olivat van Basten, Rijkaard ja Ronald Koeman. Tämä onkin jäänyt maan ainoaksi arvokisavoitoksi.

 

90-luvulla pelasi Euroopan huippusarjoissa useita hollantilaisia, edellä mainittujen EM-tähtien lisäksi mm. Ruud Gullit, Edwin van der Sar, Patrick Kluivert, Dennis Bergkamp sekä veljekset Ronald ja Franck de Boer. Menestys arvokisoissa jäi kuitenkin valjuksi, sillä vuosikymmenen paras sijoitus niissä oli neljäs sija Ranskan kisoissa vuonna 1998. Seurajoukkuetasolla maajoukkueen tähtiä nipullisen sisältävä maan ykkösjoukkue Ajax pelasi kahdesti Mestarien liigan finaalissa vuosina '94 ja '95, joista edellä mainittuna se korjasi pokaalin kotiin.

 

2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen oli edellistäkin surkeampi maajoukkueen osalta. Riveissä oli silloinkin suuria tähtiä, kuten Ruud van Nistelrooy ja nipullinen vanhoja tähtiä sekä myöhemmin vuosikymmenen saatossa esiin nousseet Arjen Robben, Wesley Sneijder ja Dirk Kuyt. Arvokisamenestys oli silti edelleen laihaa. EM-kisoissa oltiin kahdesti välierissä, mutta MM-kisoissa joukkue jäi ensin kokonaan ulos vuonna 2002 ja Saksassa 2006 päättyi ensimmäisellä pudotuspelikierroksella taival. EM-kisoissa 2008 joukkue meni uusin voimin heittämällä jatkoon kovasta lohkosta, mutta puolivälierissä tie katkesi Venäjää vastaan. Kaksi vuotta myöhemmin Etelä-Afrikassa tuli ensimmäinen valonpilkahdus noin kahteenkymmeneen vuoteen, kun maa selvitti tähtinään Sneijder ja Robben itsensä MM-finaaliin, jossa eläimellisen taiston jälkeen Espanja osoitti olevansa vahvempi ja Hollanti jäi jälleen kerran ilman MM-pokaalia.

 

_______________________________________

Maan nykytähdistä kaksi suurinta ovat ehdottomasti edellä mainitut Wesley Sneijder ja Arjen Robben. Muihin maailmanluokan pelaajia ovat mm. van der Sarin korvaaja Stekelenburg, Englannin liigakentiltä Arsenalin ykköshyökkääjä Robin van Persie, Sneijderin kymppipaikka maajoukkueessa kirittävä Tottenhamin Rafael van der Vaart, Liverpoolin laituri Dirk Kuyt, ManCityn puolustava keskikenttämies Nigel De Jong sekä Evertonin puolustaja John Heitinga, Saksan liigasta uransa ehtoota pelaavat sikamainen joukkuepelaaja Mark van Bommel, aikanaan maailman parhaisiin hyökkääjiin kuuluvat Ruud van Nistelrooy sekä nuoremman kaartin hyökkääjä Klaas Jan-Huntelaar, joka yrittää löytää uraansa uutta vauhtia sen kivityttyä Real Madridin ja Milanin paidoissa. Tämän lisäksi omassa liigassa pelaa useita laatupelaajia. Euroopan suurimpiin junioriakatemi kuuluva Ajaxin junioriakatemia, tuottaa vuosittain uusia suurnimiä maalle.

 

Maan päävalmentaja van Marwijk on saanut kritiikkiä mm. entiseltä tähdeltä Johan Cruyffiltä taktiikastaan. Marwijkin filosifia on ollut tilkkiä umpeen Hollannin vuotavuudestaan tunnettu puolustus ja täten joukkue on pelannut enemmän nopeiden vastahyökkäysten kuin jatkuvan hyökkäys pelin lailla. MM-kisoissa tulos oli kaksijakoinen: joukkue eteni finaaliin, mutta takaiskuja puolustukselle tuli kaiken kaikkiaan yhteensä kuusi, joista neljä oli pelitilannemaaleja.

 

_______________________________________

Tähän mennessä tulleet EM-karsinnan tulokset:

San Marino - Hollanti 0-5

Hollanti - Suomi 2-1

Moldova - Hollanti 0-1

Hollanti - Ruotsi 4-1

 

Nykyhetkellä Hollanti suorittaa päävalmentajansa Bert van Marwijkin johdolla EM-karsintaa samassa lohkossa Suomen kanssa. Peli on kulkenut tavalliseen tapaan puhtaasti ja tyylikkäästi ja johtoa tällä hetkellä on lohkossa kertynyt kolme pistettä takana tuleviin Unkariin ja Ruotsiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Senverran korjaisin ite et Ranskan MM-kisoissa 1998 ja koti EM-kisoissa 2000 Hollanti käytännös oli kisojen paras joukkue mut ratkasevis välieris rankkarit/rankkarikisat murskas Hollannin unelman.

 

Myös 2008 joukkue oli aivan liekeissä mut Venäjää vastaan joukkue romahti oudosti.

 

Ja paremmalla nnnella Hollanti ois maailmanmestari heinäkuulta mut tais se Espanja olla hitusen parempi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

Hollanti ottikin jo viidennen EM-karsintavoittonsa toissapäivänä ja jatkaa täten voittoputkeaan näissä karsinnoissa. Kuten otsikosta näkee, kyseisessä ottelussa Unkari kaatui kotonaan rumasti 0-4. Maalit iskivät VdV, Afellay, Kuyt ja van Persie, mutta koosteen perusteella ottelun parhaaksi pelaajaksi nostaisin Wesley Sneijderin, joka alusti nerokkaasti lähes jokaisen maalipaikan.

 

Hollanti pelasi kyseisessä ottelussa seuraavanlaisella kokoonpanolla:

 

Vorm

v.d. Wiel - Heitinga - Mathijsen - Pieters

de Jong --- VdV

Kuyt --- Sneijder --- Afellay

van Persie

Välimatkaa puukengillä on nyt toisena tulevaan Unkariin kuusi pistettä. Seuraava ottelu onkin tiistaina, jona nämä kaksi joukkuetta kohtaavat Amsterdamissa. Näyttäisi näistäkin karsinnoista tulevan "perus hollantilaiskarsinnat" eli toisin sanoen suvereenisti arvokisoihin, joissa sitten käy miten käy.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Re: Hollannin maajoukkue

 

Hollannin puhdas putki EM-karsinnoissa jatkuu, kun eilen kaatui Moldova kotona Huntelaarin maalilla. Täten karsintalohkon ykkössija tuli saaneeksi viimeisen sinettinsä. Tiistaina joukkue kohtaa vielä Suomen kaataneen Ruotsin, jolla on panoksena ottelussa selviytyminen suoraan ensi kevään EM-kisoihin parhaana lohkokakkosena.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eikun kasvattamaan kisakiimaa! Eli nyt vois ottaa tarkempaan käsittelyyn yhden pitkäaikaisista maju –symppiksistäni eli Oranjen. Oranje lukeutuu myöskin siihen joukkoon, jolla periaatteessa on riittävästi laatua mennä loppuun asti kisoissa. Puukenkien pääkopassa kummittelee varmasti MM-finaalitappio Espanjalle ja ainut tavoite onkin lähteä tuosta petraamaan. Reiluuden nimissä täytyy kuitenkin todeta, ettei Hollannilla ollut hirveesti jakoja viime MM-finaalissa. Muutenkin viime MM-kisojen Hollanti ei pelillisesti ylöspäin ollut niin omaan makuuni kuin Hiddinkin Oranje -08 Euroissa. No tulosta Oranje teki kaikesta huolimatta Etelä-Afrikassa ja ansaitusti pelasi tiensä aina finaaliin asti. Kuitenkin EM-karsinnat kulki taas varsin näytöstyyliin – 27 pinnaa 30:stä mahdollisesta ja niiden seurauksena luonnollisesti lohkovoitto. Ainoana tahrana oranssipaidoille oli 3-2 tappio rakkaalle länsinaapurillemme Ruotsille.

 

36 pelaajan lista, josta van Marwijk valitsee kisoihin lähtevät pelaajat:

 

Maalivahdit:

Maarten Stekelenburg 22.09.1982 AS Roma 45 –

Tim Krul 03.04.1988 Newcastle United 2 –

Michel Vorm 20.10.1983 Swansea City 9 –

Jasper Cillesen 22.04.1989 Ajax - -

Erwin Mulder 03.03.1989 Feyenoord - -

 

Puolustajat:

Joris Mathijsen 05.04.1980 Málaga 79 3

John Heitinga 15.11.1983 Everton 75 7

Wilfred Bouma 15.06.1978 PSV Eindhoven 35 2

Khalid Boulahrouz 28.12.1981 Stuttgart 35 –

Gregory van der Wiel 03.02.1988 Ajax 29 –

Ron Vlaar 16.02.1985 Feyenoord 5 –

Alexander Büttner 11.02.1989 Vitesse - -

Nick Viergever 03.08.1989 AZ Alkmaar - -

Stefan de Vrij 05.02.1992 Feyenoord - -

Jetro Willems 30.03.1994 PSV Eindhoven - -

 

Keskikenttäpelaajat:

Rafael van der Vaart 11.02.1983 Tottenham Hotspur 93 17

Wesley Snejder 09.06.1984 Internazionale 81 23

Mark van Bommel 22.04.1977 AC Milan 74 10

Nigel de Jong 30.11.1984 Manchester City 57 1

Ibrahim Afellay 02.04.1986 Barcelona 36 3

Hedwiges Maduro 13.02.1985 Valencia 18 –

Stijn Schaars 11.1.1984 Sporting Clube de Portugal 16 –

Urby Emanuelson 16.06.1986 AC Milan 15 –

Kevin Strootman 13.02.1990 PSV Eindhoven 10 –

Vurnon Anita 04.04.1989 Ajax 3 –

Georginio Wijnaldum 11.11.1990 PSV Eindhoven 2 1

Adam Maher 20.07.1993 - -

 

Hyökkääjät:

Dirk Kuyt 22.07.1980 Liverpool 85 24

Robin van Persie 06.08.1983 Arsenal 62 25

Arjen Robben 23.01.1984 Bayern München 54 17

Klaas-Jan Huntelaar 12.08.1983 Schalke 04 50 31

Luuk de Jong 27.08.1990 Twente 7 1

Jeremain Lens 24.11.1987 PSV Eindhoven 4 1

Siem de Jong 28.01.1989 Ajax 1 –

Ola John 19.05.1992 Twente - -

Luciano Narsingh 13.09.1990 Heerenveen - -

Share this post


Link to post
Share on other sites

Puolustuspeli on Oranjen akilleen kantapää. Se on suoraan sanoen luvattoman heikkoa eikä sieltä löydy tällä hetkellä edes yhtä ainokaista todellista maailman valioiden tasoista puolustajaa. Veskariosastolla Maarten Stekelenburg on selvä aloittaja – siitäkin huolimatta, että alla on penkin alle mennyt kausi AS Romassa. Romassa tosin saa etsimällä hakea niitä onnistujia tällä kaudella eikä veskan homma ollut kiitollisinta puolustuspelin vuotaessa. Newcastlen fanien suosikki ja hienon kauden pelannut Tim Krul ja Swansean Michel Vorm tulevat kisaamaan sitten kakkosen roolista. Olettaisin kuitenkin, että molemmat löytävät nimensä lopulliselta pelaajalistalta.

 

Yksi avauksen laitapuolustajista tulee olemaan Gregory van der Wiel, jolla on kuitenkin myös alla loukkaantumisia. Milanin Urby Emanuelson ja Ajaxin Vurnon Anita kisaavat tosissaan avauksen paikasta laitapuolustajina - siitäkin huolimatta että van Marwijkin nimeämällä 36 pelaajan listalla miehet on keskikenttäpelaajien lokerossa. Molemmat, Anita ja Urby voivat hääriä kuitenkin myös keskikentällä. Ron Vlaar lienee myöskin vakavasti ehdolla kisoihin. Kisoista sivuun jää varmuudella PSV:n Erik Pieters loukkaantumisen vuoksi, joka olisi ollut vahvoilla jaettaessa avauksen paikkoja. Joris Mathijsenin kausi ei ollut mitenkään miestä mairitteleva Malagassa, mutta kisaa vahvasti toisesta topparin tontista avauksessa. Toinen paikka menee lienee sitten Evertonin John Heitingalle. Kolme vuotta Bundesliigassa vaikeuksissa ollut VfB Stuttgartin Khalid Boulahrouzkin on tällä kaudella vakiinnuttanut paikkaansa ja otteitaan sen verran, että jospa mies nähdään kisoissa. Ei siellä oikein hirveenä vaihtoehtojakaan ole. Eipä näytä taaskaan kovin vahvalta tuo Hollannin puolustuspeli. Tosin eipä Oranjen puolustus juuri koskaan ole mitenkään nimilistan puolesta häikäissyt ja Oranje elääkin hyökkäyspään onnistumisten kautta.

 

Kisoissakin todennäköisesti Oranje pelaa kahdella puolustavammalla keskikentän ankkurilla – haistapaska -kaksikolla Van Bommel ja De Jong, joidenka velvoitteet on omassa päässä auttaa puolustamisessa ja sukittaa niin maan perkeleesti ja sotkea vastustajan peliä. Ilmassa onkin aistittavissa oikeen kunnon metsurien kevätjuhlan tuntua... Pienellä varauksella myöskin hyökkäävämmän ryhmityksen käyttö on mahdollista jolloin kentältä löytyisi vain toinen edellä mainituista sankareista. Kuten todettua, Hollanti löytää kisoissaan itsensä kuitenkin kuolemanlohkosta, jossa yksikin tappio voi päättää kisaurakan , niin en usko, että van Marwijk lähtee sotkemaan hyväksi havaittua kaavaa. PSV:n Kevin Strootman voi olla varma kisapaikastaan ja hyvin lähellä kutsua on myös Sportingin Stijn Schaars.

 

Arjen Robbenin laiturin paikka on kiveen hakattu ja loukkaantumisten täyttämä ura on ollut taas viime aikoina nousussa Bayern –paidassa hyvien otteiden myötä. Robbenilla on ollut aikaisemmin havaittavissa maju -paidassa pientä leijumista ja yksinyrittämistä, mutta viimeisimpinä vuosina tuostakin on päästy enenevessä määrin eroon. Robben on vasurinsa kanssa yksi hyökkäyspään suurimmista peloitteista Oranjella ja myös häneltä kaivataan tekoja jo heti alkulohko -vaiheessa, että kisaurakka saa positiivisen startin. Barcan Ibrahim Afellay palasi vasta sairastuvalta tositoimiin ja pääsee kisoihin yhtenä laitureista vähäisestä pelituntumasta huolimatta. Alankomaiden maajoukkueen surinamelaisperäisten futareiden jalanjälkiä seuraavan puukenkien superlupauksen Georginio Wijnaldumin ,PSV Eindhovenin hyökkäävän keskikenttäpelaajan/laiturin, paikan uskoisi kans löytyvän kisakoneesta. Täysin varmaa se ei kuitenkaan hänen kohdalla ole ja yhä on pieni mahdollisuus, että kisat seurataan telkusta. Toivottavasti näin ei kuitenkaan tule olemaan asian laita. Kisapaikastaan kisaa tosissaan laiturina myös Heerenveenissä loistokauden pelannut Luciano Narsingh.

 

No sitten tapaus Wesley Snejder. Viime MM-kisojen menestyksestä kuuluu valtava kiitos juuri Snejderille, joka otti myös maalintekijän viittaa harteilleen kun RVP:llä ja kumppaneilla oli ruuti märkää. Nyt ei pitäisi olla samaa huolta kun kisoihin matkaa kaksi huippukuntoista maalitykkiä. Ensisijaisesti pelintekovastuu on se Snejderin homma. Ehkäpä se kaikista suurin huolenaihe, jopa isompi kuin isot kysymysmerkit puolustuspelin yllä, on kuitenkin se, että mikä on Wesley Snejderin päivän kunto. Snejder oli ison loven seurakaudesta telakalla vammojen takia ja kentälle päästessäänkin otteet ailahteli kovasti ja pientä kohmetta on yhä pohkeissa. Luulisi tosin Snejderilla olevan valtavat määrät motivaatiota ja näyttämisen haluja kisoissa. Snejderin nuppi ei kestä häviämistä ja tämä joidenkin mielestä osin jopa ylimielinen pelinrakentaja tulee näyttelemään erittäin merkittävää osaa Hollannin kisataipaleella. Jonkunhan niitä maaliruiskujakin on ruokittava. Vapareissa Oranjella on taas tarjota Wesley Snejderin ja RVP:n kaltaisia ampujia, joten hirveän läheltä ei kannata vapareita lahjotella oranssipaidoille. No jos Snejderilla sattuisi takkuamaan niin ihan umpikusessa ei Oranje vielä automaattisesti silloin ole kun ringistä löytyy vielä toinen pelintekoon kykenevä erinomainen pelimies. Täysin 100%:n varma kisapaikastaan on tietenkin Tottenhamin Rafael van der Vaart. VdV:tä voi tarpeen vaatiessa peluuttaa Snejderin tontilla, alempanakin keskikentällä toisen rappaajan rinnalla tai Oranje -paidassa luonnollisemmalla paikallaan - keskikentän laidalla. Varsinkin siis silloin jos ja toivottavasti kun sekä Snejder että VdV saavat pelata heti avauksesta asti ja kaverukset nähtäisiin yhtä aikaa kentällä.

 

Robin Van Persie pelasi huikean kauden pahasti viime kesän jäljiltä heikentyneissä tykkimiehissä. Kausi oli tuhoon tuomittu Fabregasin, Nasrin ja Clichyn lähdettyä lätkimään ja Wilsheren loukkaannuttua alku olikin hirveää kuraa. Rämpihän tykkimiehet kauden aikana muutenkin, mutta niin vain RVP hinasi Arsenalin kisaan suorasta UCL-paikasta. RVP otti lähes täysin yksin ratkaisijan viitan kannettavakseen ja pitelikin sitä yllään hienosti. RVP:llä onkin tähän mennessä lädissä hirmutehot 30+12, joita säestää UCL:ssä ja FA Cupissa syntyneet yhteensä seitsemän osumaa. Toinen hirmuvireinen pyssy Huntelaar pommitti Oranje –paidassa karsintojen ylivoimaiseen maalikuninkuuteen 12:sta osumalla. Bundesliigassa FC Schalke 04:n paidassa tahti ei ainakaan hiipunut vaan tuloksena oli sielläkin maalikuninkuus 29 osumalla. Lisäksi Saksan Cupissa Huntelaar upotti viisi häkkiä kolmeen peliin ja Eurooppa Liigassakin syntyi kymmenen osumaa. Eikä tässä vielä kaikki – neljä osumaa tuli myös Schalken karsiessa Eurooppa Liigaan pääsystä. Kolmas hyökkääjä, joka voi olla huoletta valinnastaan kisoihin, on Twenten Luuk De Jong. Tällä kaudella De Jong osui Twenten paidassa maalipuiden väliin 30 kertaa ja noista osumista 25 tuli kotoisessa liigassa. Lisäksi Eredivisiessä De Jongilla on yhdeksän maaliin johtanutta syöttöä tilillään, joten miehellä on takanaan erinomainen kausi. Viime kausihan oli De Jongilta jo se läpimurtokausi, mutta tällä kaudella mies on ottanut vielä suuria harppauksia eteenpäin ja viimein murtautunut kiistatta sinne Eredivisienin kovimpien maalitykkien kastiin. Todennäköisesti De Jongilla on edessä maiseman vaihto Eurojen jälkeen. Tämä kausi oli jo niin kova näyttö De Jongilta, että ei lienee mitään tarvetta jäädä enää tulppaanien, tuulimyllyjen ja puukenkien maahan. Useiden yllätykseksi Eredivisienin maalikuninkuuden 25 pelissä syntyneiden 32 osuman siivittämänä voittanut Bas Dost ei pääse kisoihin miehen karsiutuessa valinnoista jo viimeisimpien 36 pelaajan listalta. Yhdeksi kisoihin matkaavista hyökkääjistä luetaan myös Arjen Robben, joka kuitenkin tulee pelaamaan ylhäällä joko oikealla tai vasemmalla laidalla riippuen muusta ryhmityksestä. Dirk Kuyt voi olla erittäin heikosta kaudestaan huolimatta varma paikastaan kisoissa. Dirk takoi kuusi osumaa karsinnoissa ja on muutenkin osoittanut viimeisimpien vuosien aikana Oranje -paidassa onnistuvansa tiukoissa paikoissa. Kuyt jaksaa ravata ja tehdä töitä oranssipaitojen menestyksen eteen.

 

Kisoihin valmistavia harkkamatseja Oranje tahkoo yllättävästi peräti neljä kappaletta - enemmän kuin suurimmat haastajansa. Se pelaa 22.5 Bayern Müncheniä, 26.5 Bulgariaa, 30.5 Slovakiaa ja Pohjois-Irlantia vastaan vuorostaan 2.6. Oranjen kisat avaa kamppailu Tanskaa vastaan 9.6, jota voisi pitää ns. pakkovoitto -pelinä. Toinen peli onkin sitten jo Saksaa vastaan, jossa ratkaistaneen lohkovoitto. Kuolemanlohkon täydentää vielä Portugali. Lähtökohtaisesti Portugali kisaa Oranjen kanssa lohkon kakkossijasta, koska Saksa jyräsi Oranjen 3-0 lukemin vasta harkkamatsissakin(siitäkin huolimatta, että oranssipaidoilta uupui liuta avainpelaajia) ja sen sotakoneen uskoisi löytävän aukot heikosta puukenkien puolustuksesta. Kaikki on kuitenkin yksittäisissä matseissa mahdollista ja varmasti sanansa on sanottavana myös Tanskalla, joka parhaansa mukaan kiusaa isompiaan ja sotkee niiden suunnitelmia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Erittäin hyvää tekstiä Il Femonemo Verolta vai mikä helvetti nyt sitten olikaa...

 

Stekelenburg

v. d. Wiel - Heitinga - Mathijsen - Emanuelson

de Jong --- van der Vaart

Robben ----- Sneijder ----- Kuyt

van Persie

 

 

Jotain tollaista veikkaisin kokoonpanon suhteen. Jos Sneijder loukkaantuu, niin VdV:tä luonnollisesti tämän tilalle kymppipaikalle. Van Bommel toki taitanee kunnossa ollessaan itseoikeutetusti ottaa tuon paikan de Jongin rinnalta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Todella hyvä avaus, itsellä on myös kisakuume nousemassa penkin alle menneen kauden vuoksi. Oranje on ollut aina mun suosikki, muutamien muiden lisäksi, ja koville otti tappio MM-finaalissa. Ensi kesänä painelen taas oranssin paitani kanssa katsomaan matseja baareihin, ja täytyy toivoa, että toi ryhmä kannun lopulta nostaisi. Kuten sanoit, niin hollannin puolustus on suhteellisen heikko, mutta hyökkäys ja keskikenttä taas loistavat. Tämä kuitenkin on aina taannut viihdyttävää ja hyökkäävää futista, jonka vuoksi Hollanti onkin suosikikseni valikoitunut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Erittäin hyvää tekstiä Il Femonemo Verolta vai mikä helvetti nyt sitten olikaa....

Melkein napsu oikein eli Il Fenomeno Vero. Ronaldohan sai Interin aikana italolehdistöltä lempinimen Il Fenomeno ja tähän vastavetona ja vertailukohteena Juven kannattajat alkoivat kutsua Alessandro Del Pieroa lempinimellä - Il fenomeno Vero - se todellinen ilmiö.

 

Stekelenburg

v. d. Wiel - Heitinga - Mathijsen - Emanuelson

de Jong --- van der Vaart

Robben ----- Sneijder ----- Kuyt

van Persie

 

 

Jotain tollaista veikkaisin kokoonpanon suhteen. Jos Sneijder loukkaantuu, niin VdV:tä luonnollisesti tämän tilalle kymppipaikalle. Van Bommel toki taitanee kunnossa ollessaan itseoikeutetusti ottaa tuon paikan de Jongin rinnalta.

Juu tuo kokoonpano on varmasti todella lähellä kisa-avausta. Kuten myös totesit, niin hyvin lähellä on myös van Bommelin avaus ja vähän ounastelisin, että sieltä tosiaan löytyy kaksikko - de Jong - van Bommel avauksesta ja VdV saattaa aloittaa jopa penkiltä. Lohko on niin perhanan kova, että ei ole yhtään varaa sössiä pelejä ja ihan yltiöhyökkäämiseen en usko van Marwijkin johtaman miehistön lähtevän.Tästä syystä on hyvin todennäköistä, että sieltä pohjalta löytyy nämä nilkkaleikkurit ja Kuyt ylempää ravaamassa ku viimestä päivää.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täysin mahdotonta ei ole myöskään, että vasemmalla laidalla pelaa Sneijder ja VdV siirtyy taskuun. Tämähän olisi ylemmälle kolmikolle täysin tuttu ja toimivaksi todettu formaatti Real Madridista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täysin mahdotonta ei ole myöskään, että vasemmalla laidalla pelaa Sneijder ja VdV siirtyy taskuun. Tämähän olisi ylemmälle kolmikolle täysin tuttu ja toimivaksi todettu formaatti Real Madridista.

Totta! Useinhan Snejder muutenkin ajautuu sinne vasemmalle puolelle kenttää ja Interinki paidassa on taipumusta tällaseen...

Share this post


Link to post
Share on other sites

van Marwijk supisti listan kisaehdokkaista 27 nimeen:

 

Veskat: Maarten Stekelenburg, Tim Krul ja Michel Vorm

 

Puolustajat: Vurnon Anita, Khalid Boulahrouz, Wilfred Bouma, John Heitinga, Joris Mathijsen, Ron Vlaar, Gregory van der Wiel, Jetro Willems

 

Keskikenttäpelaajat: Ibrahim Afellay, Mark van Bommel, Nigel de Jong, Adam Maher, Stijn Schaars, Wesley Snejder, Kevin Strootman, Rafael van der Vaart

 

Hyökkääjät: Klaas Jan Huntelaar, Luuk de Jong, Siem de Jong, Dirk Kuyt, Jeremain Lens, Luciano Narsingh, Robin van Persie, Arjen Robben

 

Ei ollut mitään varsinaisia jättiyllätyksiä valinnoissa. Neljä miestä pudotetaan siis vielä kisakoneesta. Veskoista meni kolmikko oikein myös omassa veikkauksessa. Urby Emanuelsonia veikkailin peluutettavan jopa laitapuolustajan roolissa, mutta kuten nyt julkaistusta listasta voi jokainen huomata, niin Urby ei ole enää kisaamassa kisapaikasta. Mistään loukkaantumisesta ei ole kyse, joten tuo valinta on kyllä pienoinen yllätys. Bouma, Vlaar ja Willems alustavasti kisaa kahdesta kisapassista ja näistä uskon kyllä Vlaarin valintaan. Bouma voi heikoista otteistaan huolimatta tulla valituksi pienoisena yllätyksenä kisoihin kokemuksensa puolesta. Willemsin kohdalla nuoruus ja kokemattomuus muodostuvat pienoisiksi kysymysmerkeiksi, mutta kun Urby jätettiin valinnoista sivuun, niin eihän sitä tiedä. Yllätys sikäli, että on yhä valinnoissa mukana, mutta kerta on noinkin pitkälle päässyt valintaprosessissa, niin mitä luultavammin on otteillaan vakuuttanut päävalmentajan. Willemsin valinnan puolesta toisaalta puhuu se seikka, että enää ei ole ringissä miehen rooliin oikein kilpailijoitakaan. Voi olla jopa, että koko kolmikko matkaa kisoihin.

 

Keskikenttäpelaajien osalta Wijnaldumin rahkeet ei sitten riittäneet ja katseet tulee kääntää tulevaisuuteen. Ei mikään iso yllätys sillä kyseessä on hyvin nuori ja näihin ympyröihin varsin raakile ja kokematon kaveri, joten nyt vain ei rahkeet riittäneet. Hyökkäävämpään rooliin on kuitenkin puukenkien keskikentällä sen verran tungosta laadukkaista pelaajista. Schaars ja Maher kisaavat miesten erilaisesta roolista huolimatta oletettavasti viimeisestä paikasta keskikenttäpelureiden kohdalla ja uskoisin tämän taiston kääntyvän Stijn Schaarsin eduksi. Maherin rooliin on enemmän kilpailua. Kaikki ns. "varmat" kisoihin matkaajat on siis yhä mukana.

 

Hyökkääjistä kaikki ketä veikkailinkin niin jatkavat taisteluaan kisapaikasta ja uskon yhä, että lopullisessa ryhmässä tuon kiintiön osalta on Huntelaar, RVP, Robben, Luuk de Jong ja Kuyt. Narsingh, Siem de Jong ja Lens on pudotusuhan alla. Näistä olettaisin, että Luciano Narsinghin rahkeet riittävät kolmikosta kokemattomimpana kaverina hieman yllättäen kisavalintaan, koska Narsingh kykenee tuomaan panoksellaan lisää laiturikisaan. Toisaalta Siem de Jong ja Lens:n tulisivat todennäköisesti pelaamaan myös laidassa kisoihin matkatessaan(de Jong myös Snejderin oletetulla pelipaikalla varalla), joten nuo viimeset näytöt tulee olemaan ratkasevassa osassa tuon kolmikon osalta. Ainakin kaksi kaveria tuosta kolmikosta tulee jäämään kisakoneen ulkopuolelle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lopullinen kisajoukkue:

 

Maalivahdit:

 

Maarten Stekelenburg

Tim Krul

Michel Vorm

 

Puolustajat:

 

Khalid Boulahrouz

Wilfred Bouma

John Heitinga

Joris Mathijsen

Gregory van der Wiel

Ron Vlaar

Jetro Willems

 

Keskikenttäpelaajat:

 

Mark van Bommel

Nigel de Jong

Ibrahim Afellay

Stijn Schaars

Wesley Snejder

Kevin Strootman

Rafael van der Vaart

 

Hyökkääjät:

 

Arjen Robben

Robin van Persie

Klaas Jan Huntelaar

Luuk de Jong

Luciano Narsingh

Dirk Kuyt

 

 

Muuten noudattaa täysin veikkauksiani(jippii), mutta Vurnon Anitan kohtaloksi koitui jäädä seuraamaan kisoja telkusta kotisohvalta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Saas nähä onnistuuko van Gaal toisella(kaan) kerralla maajoukkueen peräsimessä.

 

Ainakin joukkuetta on nuorennettu melkosesti, toki siel on Van Persietä ja Robbenia yhä.

 

Turkki voi olla todella paha vastus karsinnan avauksessa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua ei vaan enää sytytä. Monta vuotta olen Hollantia jollain lailla kannustanut, mutta nyt ei vaan enää pysty. Omat suosikkipelaajat ovat väistymässä pikkuhiljaa muihin tehtäviin (Van Bommel, Van Bronckhorst, Van Nistelrooy, Seedorf jne.), ja jäljellä on joukko pelaajia joita vihaan. Hyvä että nuorennusleikkausta ollaan tekemässä, mutta kyllä nuo nykyiset miehetkin siellä vielä muutamat arvokisat mukana roikkuvat. Junnuista on nousemassa kovaa porukkaa, mm. Maher, John ja Vilhena, mutta kokeneempi kaarti saa veren kiehumaan.

 

Rafa van der Vaartia on pakko sympata vain sen takia että siirtyi kesällä takaisin symppaamaani Hamburgiin, mutta eihän miestä voi olla vihaamatta. Ego on vaan liian iso. Haukkunut mm. Litin maanrakoon, hakannut vaimoaan, jne... Sneijder ollut yleensä suosikkipelaajiani ja pelannut hyvin, mutta nyt ura on laskusuunnassa ja nuoremmat taitavat pian ajaa ohi. Robben ja Huntelaar ovat maailman kärkeä pelipaikoillaan, mutta molemmat mun silmissä jollain lailla aina olleet kusipäitä. Ja kaiken kruunaa vielä ex-suosikkipelaajani Robin van P*rsie. :depressed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hollannin jalkapalloliitto veti tänään mielenkiintoisen uutisen pöytään kertoessaan, että Guus Hiddink palaa oranssipaitojen päävalmentajaksi kesän MM-kisojen jälkeen ja luotsaa "Lentävät hollantilaiset" syksyn EM-karsintoihin ja sitä kautta vuoden 2016 EM-lopputurnaukseen.

Hiddinkin valmennusryhmään kuuluvat jo nyt van Gaalin ryhmässä mukana oleva Ajax-legenda Danny Blind sekä uutena nimenä niin ikään legendan maineessa oleva Ruud van Nistelrooy.

Lisäksi Hollannin jalkapalloliitto ilmoitti, että Blind ottaa päävalmentajan paikan vuoden 2016 kisojen jälkeen eli Hiddink tulee van Gaalin tapaan vetämään vain lyhkäsen yhden arvokisaturnauksen mittaisen projektin.

http://www.transfermarkt.co.uk/en/hiddink-to-make-holland-return/news/anzeigen_154149.html

 

Itse en ole vielä ehtinyt paikallista mediaa tutkimaan enkä paikallisia futisfaneja tenttaamaan, että miten he suhtautuvat tähän tietoon. Mielenkiintoinen uutinen joka tapauksessa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Danny Blind joo, mutta mitä meriittejä Ruudilla on valmentajana ja mitä se tuo tuohon valmennusporukkaan? Hollannissa noin perinteisestihän kovalla prosentilla noita huippupelaajia on kääntynyt koutseitksi (vaihtelevalla menestyksellä toki) ja onhan Kluivertkin siellä ringissä nyt, mutta hänellä nyt jotain muutakin taustaa on valmentamisesta. Ruud varmaan vastaa hyökkääjistä, mutta tuntuu kovalta, että ilman mitään aikaisempaa valmentajan touhua heti maajoukkueeseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oli hieman tylsää tässä yksi päivä ja ongin pientä omasta mielestäni hauskaa informaatiota.

 

Ollut tämä pieni trivia mielessä siitä asti jalkapalloon liittyen, kun puhunut tädin miehen kanssa ja tuoreemmin muutaman alankomaalaisen vaihto-oppilaan kanssa. Kyseessä siis tuo ero Alankomaiden ja Hollannin välillä, kun Hollanti on osa Alankomaita ja Alankomaat ei silti ole Hollanti. En nyt muista enää miten tuo saamani historiapläjäys täysin meni, mutta maantieteellisestihän Hollanti tarkoittaa kahta Alankomaiden läntistä maakuntaa - Etelä- ja Pohjois-Hollantia. Hollantihan taitaa ainakin Suomessa olla aivan virallinen nimitys Alankomaillekin tai ainakin nykyisen käsitykseni mukaan. Kuitenkaan alankomaalaisille se ei ole käsittääkseni aivan se ja sama miksi heitä kutsutaan eikä sitten heillekään, jotka ovat kotoisin esimerkiksi Rotterdamista. Itsekin olin käsittänyt Hollannin maantieteellisesti tähän päivään asti osana Alankomaita enkä tiennyt Suomessa sen olevan aivan käsi kädessä kulkeva nimitys kuten Alankomaatkin. Hollantilaiset ovat ylpeitä historiastaan ja haluavat heitä kutsuttavan hollantilaisiksi, kun taas alankomaalaiset ovat alankomaalaisia ja niin he haluavat olevan kutsuttavankin. Ulkomaalaisiltahan tuota harvemmin kuulemma vaaditaan, sillä hyvin meidän on vaikea käsittää nämä erot ja se on aikalailla aivan sama miksi heitä kutsun, jos esitän esimerkiksi kysymyksen "Hei, oletko paikasta x?" En muista nyt, että kuka näin sanoi, mutta meni jotenkin näin: "Hollannin sekoittaminen Alankomaiksi olisi kuin kutsuisi Yhdysvaltoja Dakotaksi." Ehkä tämä syy, että miksi Alankomaat ja Hollanti ovat täällä Suomessa se ja sama johtuu siitä, että lähes kaikki mitä täällä pohjoisen perämetsässä tiedetään maasta sijoittuu Hollannin alueelle.

 

Otinkin siis suurennuslasin alle, että jos alankomaalaisista kasattaisiin heidän mukaan se niin sanottu varsinainen Hollannin maajoukkue, niin miltä se sitten näyttäisi. Myös kiinnosti tietää näkyykö muun muassa Ajax Amsterdamin ja Feyenoord Rotterdamin kestomenestyminen maajoukkueen pelaajissa kuinka paljon, sillä molemmathan tulevat tuolta lännen suunnalta. Suluissa oleva kaupunki on pelaajan synnyinkaupunki ja lyhenne perässä tarkoittaa Etelä- (SH) tai Pohjois-Hollantia (NH). Brasiliassa mukana oleva joukkue kallistuu 56.5% hollantilaiseksi ja käytetyin avauskokoonpano 54.5% hollantilaiseksi, sillä yhdestätoista (11) pelaajasta kuusi (6) ovat joko Etelä- tai Pohjois-Hollannista. Tarkoitus ei ole hinkata itseäni sitä pilkun sakaraa vasten vaan jakaa omasta mielestäni mielenkiintoinen asia Oranjen maajoukkueen sisäpuolelta.

 

Mitä mieltä olette kyseisestä asiasta?

Tuliko jotain uutta huomioitavaa?

Laskeeko mielestänne taso alhaalla olevien kokoonpanojen välillä suuntaan tai toiseen?

Saisiko ainoastaan Hollannin ulkopuolisista pelaajista kuinka kilpailukykyisen joukkueen?

 

Sana on vapaa, jos täällä on joku asiasta kiinnostunut. Hieman osittain turhaa leikiskelyä, mutta tulipa opittua pelaajista taas roimasti enemmän tietoarkkuun.

 

Holland/Netherlands (13/23)

 

Goalkeepers (1/3)

J. Cillessen

T. Krul (The Hague, SH)

M. Vorm

 

Defenders (5/8)

D. Blind (Amsterdam, NH)

S. de Vrij (Ouderkerk aan den IJssel, SH)

D. Janmaat (Leidschendam, SH)

T. Kongolo

B. Martins Indi

J. Veltman (Velsen, NH)

P. Verhaegh

R. Vlaar (Hensbroek, NH)

 

Midfielders (4/8)

J. Clasie (Haarlem, NH)

J. de Guzmán

N. de Jong (Amsterdam, NH)

M. Depay (Moordrecht, SH)

L. Fer

A. Robben

W. Sneijder

G. Wijnaldum (Rotterdam, SH)

 

Forwards (3/4)

K. Huntelaar

D. Kuyt (Katwijk aan Zee, SH)

J. Lens (Amsterdam, NH)

R. van Persie © (Rotterdam, SH)

 

Holland XI

T. Krul

R. Vlaar - S. de Vrij - J. Veltman

D. Janmaat - G. Wijnaldum - N. de Jong - D. Blind

J. Clasie

R. van Persie © - J. Lens

 

Netherlands XI

J. Cillessen

R. Vlaar - S. de Vrij - B. Martins Indi

D. Janmaat - J. de Guzmán - N. de Jong - D. Blind

W. Sneijder

R. van Persie © - A. Robben

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×