Jump to content
Sign in to follow this  
Den andra pseudodym

UCL-neljännesvälierä: Marseille - ManU 23.2. ja 15.3.

Recommended Posts

En kyllä ymmärrä sitä, että miten se peli voi olla muka niiiiiiin eri siellä vieraskentällä kuin OT:lla. Samanlaisella pallolla ne kuitenkin potkii. Kannattajat OT:sta poiketen vain v*ittuilevat ja näyttävät käsimerkkejä, mutta ei niiden takia ole aikaisempinakaan kausina lähes poikkeuksetta jokaista vieraspeliä pelattu alta riman. Ero tällä kaudella tosiaan vieraspelien ja kotipelien välillä on ollut kuin yöllä ja päivällä, tai kesällä ja ihan v*tun kylmällä Suomen talvella.

Joskus aiemminkin spekuloin tätä surkeaa vieraspelaamista, ja mietin että tällä kauden kestäneellä putkella United on tehnyt sen vain tuplasti vaikeaksi. Oman heikon pelaamisen lisäksi myös vastustaja on huomannut, että United on täysin kuolevainen joukkue vieraissa, ja silloin sitä vastaan kannattaa pelata sata lasissa ja hiukan ylikin. Eilen erityisesti Marseillen pakkien itseluottamus oli kohdillaan ja taktiikka hyvin mietittynä, joten ei noin asennoituneesta ja pelanneesta puolustuksesta olisi mennyt läpi kovin moni muukaan porukka.

 

 

Tästä ottelustahan 0-0 oli täysin odotettavissa tämän kauden aikaisempiin vieraspeliesityksiin katsoen, ja Unitedille tuo tulos on ihan ok lähtökohta 2. osaotteluun. Mutta, on kuitenkin muistettava että Valioliigan kärkijoukkueen/ Unitedin pitäisi normaalisti perseraiskata yks Marseille any given sunday!

 

Kevyttä aliarvostusta ilmassa? Haluaisin kuulla tähän lauseeseen hiukan lisää perusteluja :D. Joukkue on päästänyt tällä kaudella 24:ssa pelissä liigassa vain 20 maalia, ja on sarjassa kolmantena, vain kolme pistettä sarjakärkeä perässä. Mm. Lyon on vasta neljäntenä, ja hekin pelasivat tasurin Espanjan suurta ja mahtavaa Realia vastaa. Tällä logiikalla sieltäkin olisi pitänyt tulla melkoinen "persraiskaus", vaikka ei sunnuntai ollutkaan...

 

Ja jos on vieraspelaaminen muodostunut tällä kaudella hankalaksi, kyllähän kotipeleissä homma on täysin päinvastainen. Toki tällaisessa kaksiosaisessa UCL-parissa vastustaja yrittää varmasti enemmän kuin keskiverto liigavierailija, mutta eiköhän sielläkin hiukan ylimääräistä jännitystä suorituksiin tule kun takaraivossa on tieto että kotijoukkue voittaa miltei aina täällä pelatessaan.

 

Ja en tällä viestillä koita sinänsä puolustella Unitedin pelaamista, mutta tällä tuloksella ei vielä menetetty yhtään mitään, ja toivon mukaan tällainen kävely ja vähät vaihdot säästivät ukkoja hiukan. Virtaa nimittäin tarvitaan noihin vaikeisiin liigan vieraspeleihin. Jos noista kolmesta vieraspelistä selvitään kunnialla, kevään mestaruusjuhlat ovat yhden ison askeleen lähempänä.

 

Miltä sivustolta Maz löysit tuon syöttötilaston? Mielenkiintoinen kartta, josta erityisesti osuu silmään vasemmalla laidalla yritetyt syötöt. Oliko Rooney noin tarkasti merkattuna vai oliko syötöissä vika, mutta kyllähän tuolla alueella on selkeästi jotain poikkeuksellista noin paksun punaisen viivan myötä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

mutta itse näen asian niin, ettei pidä katsoa sitä hankittavaa pelintekijää yksilönä. Keskikentällä on 4-5 pelaajaa, jotka kaikki tekevät peliä. Pitää siis hankkia sellainen pelaaja, joka tuohon muottiin sopii, joka täydentää jo joukkueessa olevia parhaiten. Eli ei mitään yksinäistä sateentekijää vaan pelaaja joka nostaa kokonaisuuden uudelle tasolle.

 

Tähän täysin sama. Eilinen peli muuttui täysin Scholesin tullessa kehiin ja Rooneyn päästessä omalle paikalleen. Scholes sai Carrickin pelaamaan paremmin ja miehet löysivät toisensa aika nopeasti. Ja näin on ollut monesti aiemminkin tällä kaudella. Scholes on se pelaaja joka sen koko keskikentän tason nostaa. On tehnyt jo sitä vuosia. Tuohon Scholesin paikalle on todella vaikea vaan mennä ja ostaa korvaaja.

 

Toinen merkittävä tekijä miksi peli ei oikein luistanut oli se Rooneyn peluuttaminen laidassa. Ei se sieltä saa mitään aikaan, turha odottaa pelirakentelua vasemmalta jos Rooney sinne laitetaan. Laitapelaaminen on iso osa Unitedia ja jos 3/4 laitureista on lasaretissa niin vaikea laidoilta on tulla.

 

Mielestäni 0-0 on ihan kelpo tulos, kotona varmasti jo ainakin Giggsin pitäisi olla kunnossa niin saataisiin vähän lisää juonikkuutta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kevyttä aliarvostusta ilmassa? Haluaisin kuulla tähän lauseeseen hiukan lisää perusteluja :D. Joukkue on päästänyt tällä kaudella 24:ssa pelissä liigassa vain 20 maalia, ja on sarjassa kolmantena, vain kolme pistettä sarjakärkeä perässä. Mm. Lyon on vasta neljäntenä, ja hekin pelasivat tasurin Espanjan suurta ja mahtavaa Realia vastaa. Tällä logiikalla sieltäkin olisi pitänyt tulla melkoinen "persraiskaus", vaikka ei sunnuntai ollutkaan...

Joo myönnän.. Ilmaisu lähti hieman näpistä :D Kuten jo aikaisemminkin pelin ennakossa totesin tuosta Marseillesta, niin ei ole joukkuetta helppo voittaa Stade Vélodromella, nyt 15 ottelun tappioton putki Marseillella kotona. Ja kuten Nikkekin tuossa ylempänä laittoi, niin eihän enää näissä jatkopeleissä ole huonoja joukkueita mukana! Mutta kuten tuolla Maz:n laittamassa kuvassakin näkyy, niin United ei kyllä missään vaiheessa edes peliään pyrkinyt siirtämään pelin viimeiselle kolmannekselle.. jos pyrki niin pallo annettiin suosiolla vastustajalle umpisurkeiden syöttöjen seurauksena. Kyllähän näistä Unitedin tasoinen joukkue voisi tietysti lähteä aktiivisesti sitä voittoa hakemaan, se nyt oli lähinnä tuon "normaalisti perseraiskaus"-ilmauksen taustalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

0-0 vieraista ihan ok. Vierasmaalia olisin kaivannut mutta kyllähän tämä kotona meille kääntyy. Itse peli ei paljon hienouksia tarjoillut. Maalipaikkoja oli todella vähän. Unitedilla taisi olla kaksi edes kohtuulliseksi laskettavaa tilannetta. Toinen oli Nanin laukaus ohi ja toinen Fletcherin veto jonka Mandanda torjui. Toisella jaksolla ei paikkoihin oikein päästykään.

 

Scholes: On se Pauli vaan tärkeä mies meille. Heti kun Scholesy otettiin kehiin niin pallon hallinta siirtyi Unitedille. Sitä ennen varsinkin noin tunnin kohdalla (+/- 5 min) oli vaihe jossa Marseille sai aika voimakastakin painetta aikaan. One more year!

 

Smalling: Man of the match (ainakin Unitedista)! Jälleen loistava peli Chrisiltä. Monta hyvää purkua/katkoa puskemalla ja hyvää pelaamista myös jalalla. Muutkin pakit pelasi toki hyvin.

 

Täytyy vielä ihmetellä miksi SAF teki vain yhden vaihdon. Säästeltiinkö pelaajia lauantaille Wigania vastaan, kun ukkoa on kuitenkin kohtuullisesti sairaslistalla? Hernandezin olisin mielelläni nähnyt vaikka viimeisen vartin tuomassa uutta energiaa hyökkäyksiin. Kolmantena vaihtona vaikka Obertan Fletcherin paikalle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En väitä, että sinä näin olisit sanonut, mutta Fergusonin aikan ei olla nähty playmakeriä a`la Ronaldinho, jonka kautta peli kulkee, vaan peliä pyöritetään keskikentällä olevan koko miehitön kautta.

Anteeksi OT, mutta:

 

Ferguson said: "I thought we'd clinched the deal (for Ronaldinho), but when I flew to Paris to speak with him, the goalposts seemed to have moved somehow.

 

"His people complained that to me that it didn't seem as though they were getting the same deal we'd previously agreed. The next thing I know, he was at Barcelona the following day.

 

"It was a big disappointment at the time, but we signed Cristiano Ronaldo that very same summer and perhaps we wouldn't have ended up with Ronaldo had we got Ronaldinho.

Ei Dinho loppupeleissä ollut kovin kaukana Unitedista. Lopulta kävi ne perinteiset, että joku tuli ja tarjosi 5-10M€ enemmän.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja niinhän se mun tiistainen ''kutina'' 0-0 pelin lopputuloksesta osoittautui todeksi. Vierasmaalia ei saatu mutta tehdään kotona sitten yksi enemmän kuin ranskan perunat niin se riittää jatkoon :)

 

Itse pelistä niin hyökkäyssuuntaan ei saatu hirveämmin rakenneltua paikkoja. Lopussa olisi voinut kyllä laittaa Berban tilalle Hernandezin, joka olisi varmasti tuonut eloa hyökkäyspäähän ainakin hetkellisesti. Rooney hoiti puolustusvelvollisuudet hyvin mutta menikö laidalla vähän hukkaan?

 

Puolustus pelasi erittäin varmasti ja Smallingin otteet sen kuin paranevat! Keskikentällä ei kukaan kauheammin vakuuttanut ja harhasyöttöjä tuli varsinkin Carrickilta liikaa. Scholes toi eloa keskikentälle kentälle tultuaan mutta ei se keskikenttä vaan pelitä tällä hetkellä niin kuin pitäisi...

 

No kotona hoidetaan sitten homma.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niin pelkkaa valitusta. Voisi olla parasta monen kirjoittajan kohdalla etta ottaisi yhteytta suoraan Alexiin ja kertosi ketka ansaitsevat pelata manussa.

Kirjoitin viestini eilen heti pelin jälkeen epäuskon ja surkuhupaisan fiiliksen vallassa ja kyllähän se siinä näkyykin, mutta loppujen lopuksi analysoin vain peliä. Positiivista oli puolustaminen, varsinkin puolustusnelikolta, mutta oliko pelissä sen lisäksi mitään muuta kuin valituksen aiheita? En nukutun yön jälkeen edelleenkään näe tuota esitystä missään määrin hyväksyttävänä ja se oli edelleen vähintäänkin top 3 huonoimpien näkemieni pelien joukossa. Tosiaan tulos oli esitykseen nähden ihan hyvä. Mutta kaikkihan me olemme erilaisia. Toiset tyytyvät siihen, että ei hävitä, toiset haluavat aina voittaa, toisille kelpaa huonot esitykset kunhan tulos on tyydyttävä, toisille ei. Pakko kuitenkin vähän huolestua, jos tämä on se alin taso ja jos se huono peli tulee näinkin isossa ottelussa.

 

Toivottavasti hyökkäyspeli sujuu loppukauden osalta paremmin, varmaa on ainakin se, että pelaajat ovat henkisesti vahvoja ja tämä voi hyvinkin olla se herätyskello loppukauden vieraspelejä ajatellen (tämä on muuten sanottu jo muutaman kerran tämän kauden aikana).

Share this post


Link to post
Share on other sites

No hei, jos tädillä olisi munat.. Ei meillä dinhoa ole ollut ja hyvin on mennyt ilman.

Missasit pointin. Otetaanpa uudestaan:

 

En väitä, että sinä näin olisit sanonut, mutta Fergusonin aikan ei olla nähty playmakeriä a`la Ronaldinho, jonka kautta peli kulkee, vaan peliä pyöritetään keskikentällä olevan koko miehitön kautta. Siitä ei tule lasta eikä paskaa, jos hankitaan joku ceasar siihen ja aina potkaistaan pallo jalkaan ja toivotaan, että huomenna ollaan mestareita.

Viestini tarkoitus oli valaista, miten nurinkurinen sinun tekstisi oli. Ferguson ei ollut ainoastaan sellaisen taikurin perässä, jonka kautta peli olisi kulkenut. Ferguson oli todistettavasti aikeissa tuoda juurikin esimerkkinä mainitsemasi Ronaldinhon Old Traffordille. Mitä tuohon "lasta eikä paskaa" -kohtaan tulee, niin ihan hyvin näytti Barcelonassa toimivan.

 

Pitää siis hankkia sellainen pelaaja, joka tuohon muottiin sopii, joka täydentää jo joukkueessa olevia parhaiten. Eli ei mitään yksinäistä sateentekijää vaan pelaaja joka nostaa kokonaisuuden uudelle tasolle.

Ferguson on pelkästään tätä uusinta United-ryhmää rakentaessaan osoittanut, ettei pelkää rakentaa koko systeemiä poikkeuksellisen yksilön ympärille. Näin tapahtui Ronaldon kohdalla ja Ronaldinhon huippukausia katsellessa olisi tapahtunut hänenkin kohdallaan. Tällaista keskikentän huippuyksilöä (joka olisi realistista saada Unitediin) ei ole näköpiirissä, joten olen kanssasi ylläolevasta luonnollisesti samaa mieltä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Viestini tarkoitus oli valaista, miten nurinkurinen sinun tekstisi oli. Ferguson ei ollut ainoastaan sellaisen taikurin perässä, jonka kautta peli olisi kulkenut. Ferguson oli todistettavasti aikeissa tuoda juurikin esimerkkinä mainitsemasi Ronaldinhon Old Traffordille. Mitä tuohon "lasta eikä paskaa" -kohtaan tulee, niin ihan hyvin näytti Barcelonassa toimivan. .

Jaah.. meni ohi sektorin tosiaan. No, mutta barcahan pelaa eri tavalla ja eri ympäristössä. En lähtisi vertailemaan miten sitten Unitedissa olisi sujunt.

 

Ferguson on pelkästään tätä uusinta United-ryhmää rakentaessaan osoittanut, ettei pelkää rakentaa koko systeemiä poikkeuksellisen yksilön ympärille. Näin tapahtui Ronaldon kohdalla ja Ronaldinhon huippukausia katsellessa olisi tapahtunut hänenkin kohdallaan. Tällaista keskikentän huippuyksilöä (joka olisi realistista saada Unitediin) ei ole näköpiirissä, joten olen kanssasi ylläolevasta luonnollisesti samaa mieltä.

Ronaldo ja Ronaldinho ovat aivan erilaisia pelaajia. En minä täysin samaa mieltä kanssasi ole, siis tuosta että United olisi vasta nyt siirtymässä pelitapaan, jossa huippuyksilö on keskiössä. Mutta en lähde väittelemään, kun sinä ymmärrät kyllä pelitaktisia asioita minua paremmin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Second leg 15.3. @ Old Trafford

 

Jatketaan sujuvasti täällä samassa topicissa otsikon mukaisesti.

 

Huomenna siis pelataan Old Traffordilla toinen osaottelu Marseille'ta vastaan. Vierasottelu päättyi 0-0, joten lähtökohdat toiseen otteluun ovat harvinaisen selvät: vain voitto kelpaa.

 

Mikäli keskikentältä tosiaan puuttuu Ando, Park, Nani, Carrick ja Fletcher, lähtisin seuraavanlaisella avauksella liikkeelle:

 

--------------VDS-------------

Rafael---Smalling---Vidic---Evra

------------O'Shea------------

-----Scholes--------Giggs-----

Chicharito--------------Rooney

-------------Berba-----------

 

Penkki: TK, Brown, Fabio, Gibson, Valencia, Obertan, King

 

4-4-2:seen ei löydy poissaolojen vuoksi kunnollista keskikenttää, joten tästä syystä 4-5-1. Tässä ottelussa Unitedin täytyy yrittää ottaa keskikenttä haltuun, samanlainen vastaiskutaktiikka kuin Arsenalia vastaan ei onnistu, koska Marseille tulee varmasti lähtemään otteluun varsin puolustusvoittoisesti.

 

Vaihdosta sitten ainakin Valenciaa sisään jossain vaiheessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sir Alexin tapaan seurasin Marseillen 0-2 voittoa Rennesistä perjantaina, ja sen ottelun perusteella fransmannit tosiaan aika puolustusvoittoisasti lähtevät liikkeelle. Pallon kun menettivät niin heti oli 7-9 pelaajaa pallon alla.

 

Hyökkäykset tulivat laitojen kautta, mutta viimeistelyn kannalta hankalaa oli se, että Gignac ei jaksanut pysyä piikissä vaan höntyili aina laidalla. Kaikkein vaarallisinta hyökkäyspeli oli silloin kun J. Ayew tuli Gignacin tilalle keskelle ja laidoilla viilettivät A. Ayew ja Remy. Lucho tykkäsi kanssa nousta taustalta tukemaan hyökkäyksiä. Kokonaisuudessaan hyökkäys jätti aika vaisun vaikutelman.

 

Jos Heinze pelaa tiistaina keskuspuolustajana niin siitä löytyy puolustuksen heikoin lenkki, hidas mutta kankea. M'Bia pelaa normaalisti topparina, mutta perjantaina oli sen verran hyvä keskikentän pohjalla, että saa siinä roolissa varmasti jatkaa. Taiwo puolestaan tuo hyökkäykseen lisävoimaa, joten ottaa Heinzen paikan vasempana pakkina.

 

Marseille lähtee varmaan jotensakin näin:

 

--------Mandanda------------

Fanni--Heinze--Diawara--Taiwo

----------M'Bia---------------

-----Cheyrou---Lucho---------

---Remy-----------A.Ayew---

------------Gignac-----------

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ite lähtisin varmaan seuraavan näköisellä kokoonpanolla:

 

VDS maalissa tuskin tarvii hirveesti miettii miksi. Oikealla Rafael tois kivasti pelotetta ja juoksuvoimaa hyökkäyksiin. Toppareina Smalling ja Vidic jotka pitävät varmasti hyökkääjät nuhteessa. Vasemmalle Evra tuomaan juksuvoimaa nousuillaan. Oikealla Giggs/Valencia jos Valencia pystyy pelaan niin avaukseen nakkomaan niitä loistavia kesojaan. Keskikentälle Scholes pyörittään peliä Gibbosin koommaillessa kaverina. Vasemmalla laidalle vaan rohkeasti Fabiota kehiin ku pojo esittänyt viime aikoina melko hyviä otteita. Kärjessä Rooney Chicharito jotka juoksuillaan avaa vastustajien puollustuksen ja sitä kautta saadaan tarvitta(t) maali(t).

 

Vaidosta sit sisään Giggs <-> Valencia ja ehkä Berbatovia tilanteen sitä vaatiessa.

 

Melko hyökkäysvoittoiselta toi avaus näyttää mutta eikös se hyökkäys ole paras puollustus? Joten näillä mennään huomenna ja kaivetaan vaikka väkisin sieltä se jatkopaikka. Mistä on hyvä sitten jatkaa loppukauteen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

http://www.sportinglife.com/football/news/story_get.cgi?STORY_NAME=soccer/11/03/14/manual_143802.html&TEAMHD=soccer&BID=165

Nani ja Carrick siis mukana.

 

Hyvältä näyttää.

Kokoonpano vois huomenna olla jotain tällaista.

---------VDS-----------

Rafael-Vidic-Smalling-Evra

Nani-Carrick-Scholes-Giggs

----Rooney-Berbatov-----

 

Voi kyllä olla että ei ihan noin hyökkäysvoittoisella mennä.

Valencia tietysti avaukseen jonkun tilalle jos mahdollista.

Kylläpä sitä odottaa niitä aikoja kun saadaan Nani ja Valencia yhtä aikaa kentälle. Ehkä jo huomenna?

 

 

Mikäköhän tuo Fletcherin tilanne on kun tuossakaan jutussa ei mainittu koko miestä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

Mikäköhän tuo Fletcherin tilanne on kun tuossakaan jutussa ei mainittu koko miestä?

Ilmeisesti Fletchillä ei ole minkäänlaista loukkaantumista vaan on vain ollut kipeänä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Todella mielenkiinnolla odotellaan huomista peliä ja kokoonpanoa. Lauantaina SAF yllätti jälleen pistämällä kentälle ihan eri ukkoja mitä odoteltiin. Suora lainaus Skysportsin otteluseurannasta; United´s starting lineup looks to be very "bizarre" with seven defenders on it, tai jotain sellaista, lopunhan me jo tiedämmekin.. oma veikkaus;

 

VDS

O´shea-Smalling-Vidic-Evra

Nani-Carrick-Scholes-Giggs

Berbatov-Rooney

 

-Oikeanpakin tontille 3 vaihtoehtoa, kaikki käy.

-Keskikenttä on itselle täysi arvoitus, riittäkö Carrick ja Scholes, Liverpoolia vastaan ei, mutta nyt ollaan OT:lla entä Gibson, mikä on Rooneyn ja Giggsin rooli, onko Nani täydessä kunnossa, Valencia????? Paljon kysymyksiä..

-Kärkeen tyrkyllä myös meksikaani, itsellä kuitenkin vahva tunne, että huomenna Bulgaari aloittaa, mies on parhaimmillaan kotona ja varsinkin avauksessa, Chicaritoa sitten vaihdosta sisään!

 

-Olipahan hieno nähdä Valencia taas kentällä, tuo valtavasti juoksuvoimaa laidalle, myös laatukeskityksiä odotellaan. Juoksu ei vielä ihan perusValenciaa ollut mutta Muutamia pelejä alle, niin miehestä on vielä tälläkin kaudella paljon iloa punaisille!!:thumbsup1:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Johny Boehlta ihan hyviä pointteja täynnä. Oikean pakin tontille tosiaan on vaihtoehtoja, mutta vaikka sinä luulet sen olevan O'Shea, niin minä luulen että se on Rafael/Brown.. Wesley pelasi viime pelissä tätä paikkaa ja ihan hyvin meni, enkä muista että Wes olisi Liverpool pelissäkään ollut huono? Iteasiassa siihen mm. FA-cup peli Crawleyta vastaan lisäksi niin Wesleyn kausihan on mennyt ihan mukiinmenevästi ja luulenkin että se tullaan vielä kauden aikana palkitsemaan.

 

Scholesin on oltava kentällä! Viime pelissä teht Syöttö ensimmäisellä kosketuksella linjan taakse vauhtiin Rooneylle oli TAIDETTA. Carrick tai Fletcher olisi paras kaveri vierelle, mutta ilmeisesti mahdollista ettei kumpikaan pelaa? Toivottavasti ei menetetä keskialueen herruutta yhtä pahasti kuin mm. Liverpool pelissä kavereille.

 

Joku ehdotti kokoonpanoa, jossa Hernandez laiturin roolissa? Terve. Hernandez ei loppupeleissä ole niinkään taitava että voisi laidalla pelata, kyllähän hänestä koulitaan ihan RvN tyylinen maalintekijä joukkueelle ! Odotan tässä pelissä Berbatovin heräämistä kevään taisteluihin ja Rooneyn jatkavan maalintekoa, niin silloin mennään jatkoon niin että heilahtaa!

 

Ainiin ja tuleeko peli Canalilta? :D kun kakkoselta tulee samaan aikaan Bayern - Inter niin digiboksin avulla voisi katsoa molemmat :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Peli tulee Nelonen Pro 1:ltä.

Viduuuu... Kone lähti huoltoon ja yllätys Yle näyttää Bayernin pelin.

Vaihtoehdot aika vähissä. Teksti-tv, baari tai Nelonen sportin ostaminen (sekin *aska meni maksulliseks).

Canal pluskaan ei ole pelastamassa meikäläistä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joku ehdotti kokoonpanoa, jossa Hernandez laiturin roolissa? Terve. Hernandez ei loppupeleissä ole niinkään taitava että voisi laidalla pelata, kyllähän hänestä koulitaan ihan RvN tyylinen maalintekijä joukkueelle !

Koulitaan, koulitaan! Tuossa vaiheessa näytti todennäköiseltä, että Nani ei pysty pelaamaan ottelussa ja Valenciaa ei mielestäni kannata vielä heittää avaukseen. Eli vaihtoehdot oikealla aika vähissä. Chicharito on kuitenkin pelannut parissa pelissä tuolla paikalla ja pärjännyt ihan hyvin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Näillä(kö) mennään

Van Der Sar

O'Shea Smalling Vidic Evra

Nani Carrick Scholes Giggs

Berbatov Rooney

VDS jatkaa maalilla. Oikean pakin paikalle tosiaan vaihtoehtoja riittää. Itse laitoin nyt JOS:in mutta Brown ja Rafael myös mahdollisia. Keskustaan Smalling ja Vidic. Tosin joissain lehdissä ollut arvailua, että Vida ei ehkä pelaisi. Jos Kippari ei pelaa tilalle avaukseen Brown. Uskon kuitenkin, että niin rikki Vidic ei ole etteikö miestä kentällä nähtäisi. Vasemmalle tuttuun tapaan Evra. Keskikentän tilannekin näyttää huomattavasti valoisammalta, kuin vielä viikonloppuna. Nani oikealla ja Giggs vasemmalle avaukseen. Valencia sitten penkiltä mukaan. Keskustaan Carrick ja Scholes. Kärkeen Rooney ja kaveriksi Berbatov. Chicharito aloittaa tällä kertaa penkillä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Näitä pelejä ollaan odotettu! Manchesterin illan pimentyessä punaiset paholaiset aloittavat matkansa kohti puolivälieriä.

 

Toivotaan, että Sir Alex tulee järkiinsä ja laittaa suoraan kaksi kärkeä, tai ainakin siten että Rooney pelaa siinä keskellä, eikä esim.Giggs.

Berbatovilta odotetaan jälleen kerran paljon, mies ei ole iskenyt maalia Mestareiden liigassa sitten kauden 08-09, jolloin hän osui kahdesti sekä Celticin että Aalborgin verkkoon. Tämä ei todellakaan ole sitä mitä mieheltä ollaan haettu!

Mutta tänään kaikki voi olla toisin...

 

Itselläni on sellainen kutina, että tänään nähdään ManU:n osalta hienoa peliä, nimittäin yksi-nolla-voiton hakeminen olisi todella riskialtista puuhaa, joten eiköhän kotijoukkue hae kunnon hallintaa ja sitä kautta useampaa täysosumaa.

 

Näkisin tällaisen kokoonpanon olevan kohdallaan:

-----------Vds----------

Rafu--Smalling-Vidic--Evra

Nani-Scholes-Carrick-Giggs

----------Rooney--------

----------Berbatov-------

 

sanotaan suoraa 3-0-voittoa Unitedille, maalareina Berbatovx2 ja Rooney

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hieno peli varmasti tulossa, mutta täytyy muistaa että tuskin illasta liian helppoa tulee. Yksi nopea vierasmaali vastustajille, ja ongelmat saattavat olla yllättäen todella pahoja. Marseille on päästäny tämän kauden mestareiden liigassa vain 3 maalia 7 ottelun aikana. Parempaan on tainnut pystyä vain illan kotijoukkue :blink:. Joka tapauksessa mitään maalijuhlia tuskin kannattaa ottelusta odottaa, sillä United ei varmasti halua riskeerata yhtään omaa päätyään, ja Marseille keskittyy enimmäkseen siihen minkä osaavat parhaiten.

 

Toisaalta, jos varsinkin United saa aikaisessa vaiheessa tehtyä maalin, uskoisin ettei se jää ottelun ainoaksi osumaksi. Tulosvetoon lähteekin kokeiluun 1,3 - 0.

 

Owen on myös ollut harjoituksissa mukana eilen, ja eihän tuo yllättäisi jos mies löytyisi myös penkiltä. Toivottavasti illasta löytyy joku hyvä streami ottelun katseluun, ja ennen kaikkea toivottavasti kentällä nähdään jotain sellaista jota kannattaa katsoa myös vähän huonommalta streamilta!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×