Jump to content
Sign in to follow this  
urheiluhullu

Menettääkö Wenger vihdoin kannattajansa mikäli hän epäonnistuu jälleen?

Recommended Posts

Vain murto-osa managereista pystyy pysyttelemään pinnalla Arsene Wengerin tavoin. Mies on joutunut kärsimään tuiki tärkeiden pelien tappiolukemista kerta toisensa jälkeen eivätkä kaikki hänen pelivalintasakana ole olleet sitä huippuluokkaa, jota Arsenalin tasoiselta joukkueelta voisi odottaa. Tosiaan, monet muut managerit olisivat jo luovuttaneet tai ainakin menettäneet ylpeytensä klubimanagerina, mutta Wengerin kohdalla asiat näyttävät olevan päinvastoin.

 

Juuri näistä sysitä Unibet spekuloijat puoltavat sitä seikkaa, ettei Gunnersien Peter Hill-Wood tai muu komitea voi potkaista Wengeriä pihalle nykyisestä tehtävästään. Wengerin sanotaankin olevan yksi päätekijöistä, jotka ovat omalta osaltaan vaikuttaneet positiivisesti Arsenalin maailmanlaajuisen kannatuksen nousuun, eikä ainakaan tällä hetkellä mikään muu seikka kun

 

fanien yhtäkkinen epäsuosio manageria kohtaan, voi vaikuttaa miehen olemassa oloon muualla kuin Arsenalin väreissä.

 

On kuitenkin selvää että Arsenal fanit odottavat joukkueen voittoa, josta on puhuttu kovaan ääneen viimeisten viiden kuuden vuoden ajan. Vaikka kaikki mainos- että julkisuustemput on otettu käyttöön niin fanien kuin pelaajienkin kohdalla, jottei kenellekään vain jäisi epäselväksi kuinka paljon Wengeriä tuetaan, ei kannatusrintamakaan ole luodinkestävä. Unibet arvioi että Real Madridin tai Manchester Unitedin ratkaisu vastaavanlaisessa tilanteessa voisi olla hyväkin ratkaisu selvittämään Arsenalin ongelmia; uusiin pelaajiin satsaaminen toisi nimittäin niin lyhyt – että pitkäaikaisia tuloksia.

 

Myös kysymysmerkkejä Wengerin todellisesta uskomuksesta omaan joukkueeseensa on noussut Unibetiä pelaavien Arsenal-vastustajien piirissä. Toisaalla kuiskitaan Wengerin mahdollisesta uran päättämisestä Englannin jalkapalloareenoilla ja miehen halusta lunastaa viimeisin palkkashekkinsä ja keskittyä vähenevässä määrin Arsenalin todelliseen pitkäaikaiseen kehitykseen ja onnistumiseen.

 

Käy tarkastamassa uusimmat jalkapallotulokset Unibetin kotisivuilta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×