Jump to content
Takatolppa

Liverpoolin siirtospekulaatiot

Recommended Posts

Ensinnäkin täytyy nyt muistaa, että ei olisi ensimmäinen kerta kun Uruguayn mediakin vääristelee Suarezin sanomisia tai ilmoittaa vastaukset eri asiayhteydessä. Ymmärrän kuitenkin, mikäli Suarez ei tunne oloaan mukavaksi Englannissa. Onhan se osittain ihan itse aiheutettu, mutta kyllähän media noita skandaaleja paisuttelee ja Suarezin pieninkin liike tuomitaan mediassa. En kuitenkaan halua käyttää aikaani spekuloimaan skandaaleita, koska ne eivät itseäni juuri kiinnosta. Jos Suarez ja tämän perhe eivät viihdy Englannissa niin homma on harvinaisen selvä, itse en ainakaan jäisi kituuttamaan vaan muuttaisin pois.

 

Pelillisesti Suarezia voidaan liioittelematta kutsua liigan parhaaksi., tai ainakin parhaaksi hyökkääjäksi. Suarez teki Poolille viime kaudella 30 maalia ja 11 syöttöä 44 ottelussa. (Wikipedia) Henkilökohtaisesta osaamisesta ei siis ole kysymystäkään - jamppa on maailmanluokan pelaaja. Ongelmallista on kuitenkin Suarezin rooli joukkueessa. Jamppa pelaa parhaiten, kun saa liikkua kentällä laajalla säteellä. Liikkuessaan laajalla säteellä, hän vie kuitenkin samalla tilaa esimerkiksi Coutinholta ja Sturridgelta. Suarez kykenee pelamaan kärkenä, vasempana laiturina, hyökkäävänä keskikenttänä sekä oikeana laiturina, mutta istuuko jamppa silti Poolin pelisysteemiin. Kaikki kuitenkin tietävät Poolin saldon ilman Suarezia ja millaisen tasonnoston Coutinho ja Sturridge näissä peleissä tekivät. Okei Pool pelasi loppukaudesta vapautuneesti ja heikohkoja vastustajia vastaan, mutta ilman Suarezia Sturridge ja Coutinho näyttivät aivan eri pelaajilta.

 

Suarezin myyminen tai myymättä jättäminen tulee olemaan Rodgersille ja omistajille kova päätös. Kaikki tietävät jampan kyvyt, mutta kaikki tietävät myös, että jamppa ei tule päättämään uraansa Poolissa ja nyt miehen arvo on suurimmillaan. Jos jamppa myydään tänä kesänä, on joukkueessa liikaa viahtuvuutta yhteen kesään, toisaalta jos jamppa myydään ensi kesänä, on suhtä valmis paketti hajoitettu ja jälleen on pakko rakentaa uutta. Ottaen huomioon tämän kesän siirtomarkkinat ja suurseurojen tarpeet pelaajahankinnoille, olisi ehkä fiksuinta myydä jo tänä kesänä. Suarez ei halua jäädä Englantiin ja moni varmaan ymmärtäisi myynnin kovalla rahalla esimerkiksi Real Madridiin.

 

Suarezin korvaaminen yhdellä pelaajalla on Poolin tapauksessa täysin mahdotonta. Vaikka rahaa myynnin jälkeen olisikin kohtuullisesti, eivät kunnianhimoiset pelaajat tahdo siirtyä joukkueeseen, joka ei pelaa CL:lää. Toisaalta seuran perinteet ja mahdollisuus pelata kivenkovassa Valioliigassa auttavat tässä asiassa. Suurten seurojen uudistaessa joukkueitaan mm. sellaiset nimet kuin Gomez, Mandzukic, Benzema, Higuain, David Villa, Tevez ja Dzeko tulevat myyntiin, mutta en usko yhdenkään heistä olevan ratkaisu Poolin ongelmiin. Poolin kannattaa ensinnäkin hakea pelaajista sellaisista joukkueista jotka ovat valmiita myymään. Esimerkiksi Saksan, Hollannin, Portugalin ja Italian liigoissa on monia erinomaisia pelaajia sellaisissa seuroissa, jotka ovat valmiita myymään kultakimpaleensa oikeasta korvauksesta.

 

Jos Pool yrittäisi korvata Suarezia samantyyppisellä pelaajalla niin Fiorentinan Stevan Jovetic olisi varmaankin se kaikkein paras vaihtoehto. Montenegrolaista on huhuttu mm. Juvetnukseen ja Arsenaliin, joista jälkimmäinen taisi yllättyä kun pelaaja ei irronnutkaan £15 miljoonan hintaan. Joveticin arvo on huippukauden jälkeen siinä 25-30 mijloonan välimaastossa. Seura haluaa todennäköisesti myydä pelaajan Italian ulkopuolelle, mutta Jovetic itse saattaa haluta jatkaa Italiassa. Toinen pelaaja, joka on nostettava esiin Serie A:sta on Udinesen erinomainen Luis Muriel. Tuulennopea kolumbialainen teki tällä kaudella läpimurtonsa Italiassa, mutta on selkeästi halvempi vaihtoehto kuin Jovetic. Muriel saattaisi irrota johonkin £10 miljoonan hintaan. Kaikki tietävät Udinesen aseman siirtomarkkinoilla, seuran omistajat ovat tyytyväisiä kunhan saavat myytyä pari arvokasta pelaajaa ja saavat lisää rahaa kassaansa. Sekä Jovetic että Muriel ovat Suarezin tapaan sellaisia hyökkäyksen moniosaajia. Kummankin paras pelipaikka löytyy kärjen alapulelta, mutta kärjessä ja laidalla pelaaminenkin onnistuu.

 

Kun ottaa huomioon Poolin tämän hetkisen joukkueen ja Suarezin myymisen niin eniten vahvistusta tarvittaisiin laidoille. Benfican Nicolas Gaitan on jo tovin ollut esimerkiksi Unitedin kiinnostuksen kohteena ja jamppa olisi varmasti erinomainen pelaaja vasemmalle laidalle. Real Madridiin huhutaan Suarezin lisäksi esimerkiksi Balea ja tämän hankkiminen taas saattaisi vapauttaa niinkin kovan pelaajan kuin Angel Di Marian markkinoille. Kuka tierää, ehkä sitä Iago Aspasia on kaavailtu avaukseen, toiselle laidalla ostetaan huippumies ja sitten lopuilla rahoilla parenneltaisiin keskikentän keskustaa ja muita tärkeyslistalla vasta kakkosena olevia asioita.

 

Tämä viesi menisi ehkä paremmin "Football Manager 2013" -otsikon alle, mutta pakko Suarezin lähtömahdollisuudetkin on tiedostaa. Kuten Torresin myyminen osoitti niin yhdestä pelaajasta luopuminen antaa tilaa uusille tähdille.

Share this post


Link to post
Share on other sites

ippe replied

Tämä viesi menisi ehkä paremmin "Football Manager 2013" -otsikon alle, mutta pakko Suarezin lähtömahdollisuudetkin on tiedostaa. Kuten Torresin myyminen osoitti niin yhdestä pelaajasta luopuminen antaa tilaa uusille tähdille.

 

Tämä on totta, ja muutenki meille on nyt enemmän hyökkääjiä kuin silloin kun Torres lähti. Jos Suarez lähtee niin meillä on Sturridge, Borini ja todennäköisesti myös Aspas, joten aivan puille paljaille ei jäätäisi jos Luis päättäisi pakata laukkunsa. Toki korvaaja pitäisi hankkia, mutta Suarezin lähtö ei olisi niin kova ''katastrofi'', kuin Torresin. Vaan hyviä pelimiehiä löytyy jo omasta takaa. Onpa vaikeasti selitetty... :D

 

Jos Suarezista saataisiin about 40M tai yli ja Carrollista about 15M, niin olisi Rodgersilla ainakin rahaa. Mutta ei sillä että haluasin, että Suarez lähtee. Tietenkin haluaisin hänet pitää, mutta jos lähtee niin lähtee. Pärjätty on case-Torresinkin jälkeen!

 

Guillem Balague ‏@GuillemBalague Luis Alberto (Barcelona B) is the other Spanish player that is about to agree to join Liverpool. A midfielder in the Xavi/Iniesta mould

 

Balaguen mukaan Liverpool olisi hankkinutSevillasta Luis Alberton, en kyllä ole ikinä miehestä kuullutkaan. Pelasi viime kauden lainalla Barcelona B:ssä ja iski tehot 11+17 37 pelissä.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Luis Suarez staying at Liverpool, agent tells Sky Sports News

 

Laitetaan samaan viestiin vielä SkySportsin juttu siitä haastattelusta, mistä tämä kohu alkoiLiverpool striker Luis Suarez has again hinted he may quit Anfield

 

He added: "I do not know when I'm going and I do not know if I'm staying.

"If I stay it is because it is a great club but also in turn I know that it is difficult because of the harassment I get from the press.

"England and Spain are the best leagues in the world," he said at a national team press conference ahead of a friendly against France on June 5 in Montevideo.

"It is normal that it is impossible to say no to big teams for which one always dreams.

"Yet I have nothing, I have not spoken with Real Madrid nor with Liverpool.

 

Kun ottaa huomioon millaista tukea Suarez on koko Liverpoolin organisaatiolta saanut niin tuollaiset haastattelut ovat naurettavia. Millainen tahvo oikeasti menee puhumaan potentiaalisista ostajaehdokkaista nimellä. Omaan silmääni tämä näyttää siltä, että Suarez haluaa lähteä eikä pelaajia kannata pitää seurassa vasten tahtoaa.

 

Eilen oli jotain huhuja Chelsean Romelo Lukakun mahdollisesta siirrosta Pooliin. Nämä kuulostavat vähän keksityiltä, sillä Chelsea ei tule myymään talismaaniaan Liverpoolille tai yleensäkään kenellekään. Tuollainen vähän isompi, mutta kuitenkin taitava ja maaleja tekevä kärkimies voisi olla hyvä haku jos Suarez lähtee. Pelkällä Sturridgella kauteen lähteminen olisi silkka itsemurha.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aspasin tulo Pooliin näyttää hyvin todennäköiseltä. Minä otan jampan vastaan ihan hyvillä mielin, vaikka Pool huhujen mukaan maksaa Celtalle hieman enmmen, kuin £6m. Aspas tulee korvaamaan todennäköisesti Downingin, jonka lähtö alkaa Aspasin myötä olemaan lähellä. Aspas on koohtuuhintainen, monipuolinen pelaaja, joka sopii Rodgerssin pelityyliin hyvin. Eihän jamppa varmasti maailman paras pelaaja ole, mutta hänellä on ominaisuuksia, jotka tukevat joukkueen pelityyliä. Aspas on kuulemma hyvä syöttelemään ja pystyy rakentamaan peliä, vaikkei varsinainen pelintekijä olekkaa. Suht nopea ja pystyy pelaamaan kaikilla hyökkäyksen pelipaikoilla. Viimeistelytaito on myöskin kohtuullinen, mistä osoituksena 12 maalia kuluneella kaudella sarjan huonoimpiin lukeutuvassa joukkueessa. Tulisieluinen kaveri, jolla kokemusta riittävästi. Onhan tässä mahdollisuudet Assaidin tapaiseen floppiin, mutta itse odotan ainakin suurella mielenkiinnolla kaverin otteita, mikäli Anfieldille saapuu.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

http://www1.skysports.com/football/news/11669/8743988/Transfer-news-Liverpool-striker-Luis-Suarez-has-again-hinted-he-may-quit-Anfield

 

Eiköhän se ollut siinä. Maaginen pelaaja, mutta varjopuoli löytyy. Tavallaan vähän tyhmää käyttää median kohtelua tekosyynä lähtöön, itse kun on kaiken aiheuttanut, mutta onhan se varmasti aikamoista kun oma nimi vilkkuu huonossa valossa kaikkien lehtien otsikoissa. Eiköhän seuraava seura ole Real Madrid. Käyttäkäähän tällä kertaa rahat vähän järkevämmin!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oon itse ainakin ilonen ettei tarvitse miestä katsella enää Valioliigassa. Toisaalta Realista tulee todennäköisesti hyvin vastenmielinen kun sinne nykyisten ällötysten lisäksi menee pahimmassa tapauksessa Bale ja Suarez.

 

Omaan korvaan kuullostaa toi 23 + Callejon ihan hyvältä diililtä kuitenkin. Tota on nyt siis huhuttu olevan Realin tarjous.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Omaan korvaan kuullostaa toi 23 + Callejon ihan hyvältä diililtä kuitenkin. Tota on nyt siis huhuttu olevan Realin tarjous.

:D :D onneksi et ole vastuussa poolin siirroista.

 

23 milliä olisi todella nappikauppaa Suarezista ja todellisuudessa mies liikkuu vain 40+ luvuilla. Liverpool julkaisi tänään tiedotteen jossa sanottiin että Suarezia ei olla myymässä, eikä Suarez ole Poolille mitenkään esittänyt haluaan lähteä.

 

Mutta onhan toi medialle avautuminen turhaa ja noloa. Esim. RVP hoiti hommansa paljon tyylikkäämmin. Suarezin mahdollisessa lähdössä on plussat sekä miinuksensa, toisaalta menetettäisiin hyvä pelaaja toisaalta saataisiin ns. rutosti rahaa siirtokassaan. Hyökkäyspeli on muutenkin mielestäni toiminut sujuvammin ilman Suarezia, mutta en tosiaan ala väittämään, että häntä en kentälle pistäisi. Suarezin on toisaalta turha syyttää mediaa, sillä itse on aiheuttanut temppunsa, mutta kyllä senkin ymmärtää ettei ole kivaa kun koko aika tulee lokaa niskaan.

 

Jos mietitään korvaajia niin ei mitään tusina Benzemoja tai Higuaineja vaihtokaupassa. Tony Barrett on kyllä kirjoittanut, että Poolilla on suunnitelmansa jos Suarez lähtee ja siihen ollaan varauduttu. Ilmeisesti tulossa oleva Aspas korvaa Downingin.

 

Valdes on ilmeisesti jäämässä Barcelonaan joten Reina nyt tuskin liikkuu mihinkään, ja hyvä niinkin, ettei liikaa muutoksia tule puolustukseen kuitenkaan. Skysportsin juttu oli muuten ilmeisesti kierrätystä eilisistä kommenteista ja juttu onkin muuttunut "wants to leave" aiheisesta "hints he may want to leave". Mutta ei savua ilman tulta.

 

 

Jos itse saisin käyttää Suarez/Carroll/siirtorahoja niin:

 

-------------------------------Sturridge----------------

----"Mertens------------Coutinho-----------"Ben Arfa"---

-----------------------Lucas----Gerrard---------------------

----Enrique------Agger-----"Papadopoulos"--Johnson--

------------------------------Reina---------------------------------

 

Penkki: Jones,Toure,Kelly,Borini,Aspas,Sterling "hankinta".

 

Ottaisin siis kaksi hyvää laitahyökkääjää, enkä välttämättä hankkisi puhdasta hyökkääjää. Mutta katsellaan mitä tapahtuu, mielenkiintoinen siirtokesä tulossa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos Suarez lähtee niin hankkisin kunnon laitapelaajan, kunnon kärjen ja keskikenttäpelaajan. Jos Suarez lähtee niin epäilen Poolin käyttävän 4-3-3 systeemiä jolloin tarvittaisiin ennen kaikkea se uusi laituri sekä keskikenttämies. Pelkällä Sturridgella ei voida lähteä kauteen ja Iago Aspasin rooli tullee olemaan enemmän laidalla, mikäli siirto saadaan pakettiin. Mitäpä tuumisitte Aston Villan Christian Bentekestä? Belgialainen on iso jässikkä, mutta on silti riiittävän nopea, taitava ja ennen kaikkea hyvä tekemään maaleja. Benteke tuskin jää Aston Villaan vaan siirtyy isompiin ympyröihin. Jos mietitään esim. tämän kauden Bayern Müncheniä niin fyysisyydellä nekin teki sen ratkaisevan eron monessa pelissä. Benteke olisi varsinainen peloite boksissa ja kun jamppa on tosiaan melko taitavakin niin varmaan toimisi ihan hyvin. Veikkaan, että Benteken saisi jollain £15m summalla.

 

Laitapelaajan hankkisin todennäköisesti saarten ulkopuolelta. Ben Arfa on ollut huhuissa, mutta jo jokin aika sitten uutisoitiin Rodgersin mielenkiinnon loppuneen, luultavasti hintaa oli liikaa. Mertens on tehnyt järkyttävän kovia tehoja Eredvisiessä ja maajoukkueessa, joten jamppa onnistuisi varmasti ihan hyvin Englannissakin. Tello on yksi potentiaalinen nimi, mutta ehkä tässä tilanteessa hankkisin kuitenkin jo valmiin pelaajan, jollainen Tello ei vielä ole. Sanchez saattaisi liikahtaa sopivan tarjouksen tullessa. Ehkä Villan kokemukselle/ rutiinille voisi olla käyttöä hyökkäyspäässä?

 

Keskikentälle saatetaan hakea vähän fyysisempää ukkoa. Wanyamaa huhutaan vähän jokapuolelle, mutta olisihan jamppa aika bueno tuohon keskustaan. Kaapin kokoinen nigerialainen veisi joukkuetta hieman fyysisempaan suuntaan. Strootman olisi ideaali Gerrardin seuraaja, mutta mies lienee matkalla Unitediin. Barcelonasta poishuhutulle Thiagolle olisi käyttöä myös Liverpoolissa ja onhan se kuitenkin ihan eri tason ukko Alleniin verrattuna jo nyt.

 

Ehkä ne puheet Poolin saamasta etulyöntiasemasta vähäisten muutosten johdosta voidaan lopettaa tähän paikkaan. Kun puolustuksesta lähtee useampi ukko ja ykköshyökkääjäkin on lähdössä niin aika lailla uusiksi tämäkin pakka vaan menee. Mielenkiintoinen ensi kausi luvassa kaikin puolin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

http://www.twitlonger.com/show/n_1rkj4f5

 

Tuossa puhdas käännös Suarezin sanomisista. Jotenkin nyt tuntuu että lehdet koittavat pakottaa Suarezia pois Englannista. Itse en ainakaan näe tuossa mitään "haluan pois heti" elementtiä. Liverpoolillekaan Suarez ei ole tosiaan mitään ilmoittanut.

 

Koko kesä joudutaan varmasti tätä hullunmyllyä seurata, mutta sellainen kutina on, että vielä, ainakin kauden saamme Suarezin taioista nauttia Anfieldilla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Terveisiä Englannista. Sturridge loukkaantui Irtlanti-pelissä, paluu ehkä vasta syyskuussa. Lucas Napoliin, Aspas meille, Suarez Madridiin ja Reina Barcelonaan.

 

Edit: Ehdin nyt vasta lukea aiempia viestejä kunnolla. Olihan Lukakukin puheissa, mutta ei yhtä vahvoissa huhuissa kuin edellä mainitut. Thiago oli muistaakseni jo merkitty, en vaan muista mihin. Shûrrle vai miten se kirjoitetaan menee Leverkusenista Chelseaan ja joku menisi sitten lainalle Leverkuseniin. Isco pähkii Real Madridin ja Mauricio Pellegrinin välillä, tärkein tekijä on, kuka takaa varman avauspaikan. Mark Hughes menee siis Stokeen ja saa nähdä, mitä se tarkoittaa siirtomarkkinoilla. Teveziä ainakin Aguero haluaisi nähdä Cityssä ensikin kaudella eli ei Carlito ole lähdössä mihinkään välttämättä. Martinez jos menee Evertoniin, mukana lähtevät Alcaraz, Kone ja McCarthy + Wiganin valmennustiimi varmasti, ehkä MacManaman myös. Tilaa on, kun Evertonin valmennustiimi on menossa Manchesteriin. Manchesterissa taas olisi yksi valmennustiimi vailla sopivaa työpaikkaan.

 

Ai niin. Meikäläinen on nyt sitten pelannut viisi peliä Anfieldin nurmella. Tuloksena 4 voittoa ja 2 nollapeliä. Eipä ole kai kukaan Liverpoolin maalivashti pitänyt kahdesti nollaa Anfieldilla oikeassa pelissä samana päivänä.

 

Ja miksi täällä nyt kirjoittelen. No aikaero vähän vaivaa ja tietokoneen päivitykset sujuvat hitaahkosti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Carroll on ilmeisesti tänään hyväksynyt siirron West Hamin paitaan, joten saadaan tämäkin kuvio päätökseen.

 

AnfieldMole @AnfieldMole

So #carroll has agreed to go to #WHU

 

 

Jack Sear@Jack_Sear_

Looks like Andy Carroll has agreed to join West Ham. Brilliant news.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Carroll on ilmeisesti tänään hyväksynyt siirron West Hamin paitaan, joten saadaan tämäkin kuvio päätökseen.

 

AnfieldMole @AnfieldMole

So #carroll has agreed to go to #WHU

 

 

Jack Sear@Jack_Sear_

Looks like Andy Carroll has agreed to join West Ham. Brilliant news.

Jep hyvä homma. Nyt luultavasti Papadopouloksen diili koitetaan saada nopeasti lukkoon, kun rahat saadaan Carrollin myynnistä.

 

Iago Aspasilla on ensiviikolla medical ja sitten sopimuksen allekirjoittaminen. Syötti Celta Vigon maalin joka piti seuran La Ligassa viimeisellä kierroksella. Mielestäni hyvä ja melko halpa haku "back up strikeriksi".

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänään on näihin siirtohuhuihin löydetty vielä täysin uusikin nimi, kun AS Roman argentiinalaista laituria Erik Lamelaa on huhuttu Liverpooliin. Vasta 21-vuotias pallotaituri pelasi tällä kaudella 33 Serie A ottelua joissa hän teki oikean laiturin tontilta tehot 15+5 joten melko kovan luokan kaverista on kyse. Aiemmin keväällä Manchester Unitedinkin väitettiin olevan kiinnostuneita miehestä ja tuolloin jotkut lehdet taisivat väittää, että 35 miljoonan euron tarjous oli ytehty ja hylätty, mutta itse en tällaisiin puheisiin usko. Lamela lienee kuitenkin sen verran kallis pelaaja, että mahdollinen hankinta nousee ajankohtaiseksi vasta jos/ kun Suarez myydään.

 

Huhujen mukaan Papadopoulosin suhteen diili on melko lähellä toteutumista, vaikka miehen agentti antaa olettaa, että Papadopoulos ei ole siirtymässä. Pool ilmeisesti tarjoaa £12 miljoonaa, mutta Schalke haluaa £16m. Tammikuussa Chelsea pyysi Sturridgesta £15 miljoonaa ja Inter Coutinhosta £12 miljoonaa, joten Pool tuskin tulee helpolla omaa tarjoustaan suurentamaan. Mies kuitenkin halutaan Pooliin, joten tuskin tämä ihan parista kolmesta miljoonasta tulee kiinni jäämään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pool on tehnyt enquiryn Christian Bentekestä. Halvalla ei Benteke varmastikkaan siirry, koska kiinnostuneita löytyy Englannista useita. Benteken tulo Pooliin on varmasti melko kaukana toteutumisesta, mutta onko tällä yhteyttä Suareziin?

 

Suarezin suhteen voi tapahtua mitä tahansa. Rodgers ei varmastikkaan halua myydä Luisia, mutta jos riittävän suuri tarjous tulee, niin omistajat luultavasti päättävät myydä. Itse pitäisin jotain £50m hintaa sellaisena, jolla Suarez voitaisiin myydä. Kyllähän viidellä kympillä saisi jo kaksi erittäin kovaa pelaajaa tilalle. Real Madrid olisi oikeastaan paras paikka myydä Suarez. Luis ei jäisi Englantiin, mikä on ehdoton edellytys myynnille. Realilla olisi varaa maksaa £50m ja he voisivat sen tehdä. Heillä olisi lisäksi pari pelaajaa, joilla kauppasummaa voisi hieman pienentää. Mutta odotellaan rauhassa miten Luisin kanssa käy.

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Postasin maju-ketjuun kuvan siitä Sturridggen loukkaantuneesta koivesta ja eilen oli jotain juttua, että koko kesä menee telakalla ja mies saattaa kuntoutua juuri ja juuri kauden alkuun mennessä. Tämä varmaan vaikuttaa joukkueen toimintaan siirtomarkkinoilla, tai voihan se olla, että esim. Aspas hankitaan juuri tätä varten. Bentekeä toivon itsekin, mutta Twitterissä oli ihan hyvä pointti, että Sturridgea peluutetaan kuitenkin kärjessä, mikä tarkoittaa, että joko Benteke tai Sturridge olisi aina penkillä..

 

Mitä Suareziin ja mahdolliseen siirtosummaan tulee niin myisin kyllä jo £40 miljoonan summalla. Toisaalta Realilta voisi saada enenmmänkin nyyhdettyä, mutta ei parane vaatia liikaa ettei diili jää toteutumatta. Tässä kun katsoo millaisia nimiä Pooliin on huhuiltu ja jos on saumat sainata sellaisia pelaajia niin joukkue vahvistuisi vaikka Suarez myytäisiin, ja ennen kaikkea kaikilla pelaajilla olisi tietty rooli jengissä. Jos Suarez myytäisiin esimerkiksi £45 miljoonalla niin Lamelan sekä Mkhitaryanin hankinnat saisi suoritettua niillä rahoilla.

 

-----------------------------------Sturridge---------------------------------

Coutinho------------------------------------------------------------Lamela

------------------Mkhitaryan------------------Gerrard--------------------

-------------------------------------Lucas-------------------------------------

Enrique--------------Agger--------------Papadopoulos-----Johnson

-------------------------------------Reina-------------------------------------

 

Kyllähän tuo yllä oleva olisi erittäin, erittäin hyvä kokoonpano ja top 4 olisi täyttä realismia. Vaihtomiehiäkin olisi ihan riittävästi. Laidoille/ kärkeen Borini ja Iago Aspas ja laidalle Sterling, keskikentälle Allen & Henderson ja puolustukseen Kolo Toure ja nuoriso. Lucasille ja Enriquelle kun saisi liigamitat täyttävät kirittäjät niin voja voja!

 

Tuo Henrikh Mkhitaryan vaikuttaa videoiden perusteella juuri sellaiselta ukolta mitä Pool tarvitsee. Jamppa on tekninen, osaa syötellä erinomaisesti ja mikä tärkeintä - tekee paljon maaleja keskikenttäpelaajaksi. Parin videon perusteella tulee mieleen vähän teknisempi painos muutaman vuoden takaisesta Gerrardista. Lamela tekee laidalta kelpo määrän maaleja ja eivätköhän nämä kaksi pelaajaa kuittaisi jo Suarezin maalimäärän.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä Suarezin tapauksessa on Poolilla valttikortit käsissä. Mitään tarvetta Suarezin myymiseen ei ole, joten kyllähä hänestä hyvää ylihintaa pitää saada. Jos Realilla ei ole varaa maksaa tarpeeksi, niin onhan siellä Alonso tai joku di Maria, jolla saadaan kauppahintaa pienemmäksi.

 

Tuo Mkhitaryan olisi toki hyvä, mutta on kohtuu kallis €25m ja kuulemma vaatii aivan käsittämätöntä palkkaa. Hän on ollut Poolin tarkkailussa lähinnä Eriksenin jälkeen. Mielestäni Eriksen olisi parempi hankinta, mikäli hänet saataisiin jotenkin Pooliin. Hintaa Eriksenille suunnilleen saman verran, mitä Carrollista saadaan. Eriksen itse muuten haluaa joukkueeseen, johon hänet todella halutaan ja joka pelaa maata pitkin syöttöpeliä. Kuullostaa ihan Poolilta! Lisäksi joukkueessa olisi jo tuttuja pelaajia, joten ei Pool varmasti huono vaihtoehto olisi 21-vuotiaalle. Toki esim. Dortmund on tällä hetkellä paljon lähempänä eruoopan huippua, joten mikään yllätys ei olisi siirto Dortmundiin.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä Suarezin tapauksessa on Poolilla valttikortit käsissä. Mitään tarvetta Suarezin myymiseen ei ole, joten kyllähä hänestä hyvää ylihintaa pitää saada. Jos Realilla ei ole varaa maksaa tarpeeksi, niin onhan siellä Alonso tai joku di Maria, jolla saadaan kauppahintaa pienemmäksi.

Eihän Suarezin myymiseen toki tarvetta ole, mutta kyseessä on kuitenkin huonon maineen omaava pelaaja, joka flirttailee suurseuroille ja joka on kuitenkin rahallisesti arvokas. Suarez on erinomainen pelaaja, mutta hyökkäyspäässä jokainen tilanne täytyy pelata sen kautta, mikä sopii tietty miehelle itselleen, mutta tekee Coutinhosta ja Sturridgesta normaaleita rivimiehiä huippupelaajien sijaan. Suarez ei mielestäni oikein istu Liverpoolin systeemiin, mikä on paljon muutakin kuin pallon siirtelyä maata myöden. Tottakai Suarez on joukkkueelle tärkeä pelaaja ja löytynee maalipörssin kärkipäästä jos jää, mutta väitän, että jo £40 miljoonan korvauksella Liverpool hyötyy enemmän kuin pitäessään miehen joukkueessa.

 

Mitä vielä Realiin tulee niin en usko, että Rodgers erityisesti edes haluaa Alonsoa Liverpooliin. Ei Alonso kuitenkaan ole sille mikään oma pelaaja eikä mitenkään erityisesti Rodgersin pelityyliin sopiva kaveri, vielä kun ottaa huomioon jampan iän ja suuren palkan, niin tuskin Rodgers edes vakavissaan harkitsee Alonson hankkimista. Higuainhan sieltä vahvisti jo lähtevänsä, mutta ei sitäkään Pooliin kannata ottaa. Jamppa osaa hakeutua tilanteisiin ja viimeistellä, ainakin joskus, mutta mitään muuta hän ei sitten osaakaan. Jos sieltä Callejonia tai muita vastaavia tarjotaan niin nauraen paluupostiin sellaiset tarjoukset. Eikä muuten sovi unohtaa, että Atletico myi juuri Falcaon isolla rahalla Monacoon. Myydessään Agüeron he ostivat Falcaon käytännössä vastaavalla siirtosummalla ja voi olla, että kolumbialaisesta saadut rahat käytetään lyhentämättömänä kärkipelaajaan tälläkin kertaa. Onhan Atleticon huhuttu olevan Suarezin perässä aiemminkin. Siitä voi sitten olla montaa mieltä, että onko Atletico Liverpoolia parempi joukkue tai voiko siellä voittaa liigamestaruutta tai CL:lää, mutta se ei liity nyt tähän.

 

Tuo Mkhitaryan olisi toki hyvä, mutta on kohtuu kallis 25m ja kuulemma vaatii aivan käsittämätöntä palkkaa. Hän on ollut Poolin tarkkailussa lähinnä Eriksenin jälkeen. Mielestäni Eriksen olisi parempi hankinta, mikäli hänet saataisiin jotenkin Pooliin. Hintaa Eriksenille suunnilleen saman verran, mitä Carrollista saadaan. Eriksen itse muuten haluaa joukkueeseen, johon hänet todella halutaan ja joka pelaa maata pitkin syöttöpeliä. Kuullostaa ihan Poolilta! Lisäksi joukkueessa olisi jo tuttuja pelaajia, joten ei Pool varmasti huono vaihtoehto olisi 21-vuotiaalle. Toki esim. Dortmund on tällä hetkellä paljon lähempänä eruoopan huippua, joten mikään yllätys ei olisi siirto Dortmundiin.

 

Voi olla tosiaan, että palkka ja siirtosumma kohoavat liian suuriksi Poolille. Shakhtarilla on kuitenkin sellainen tilanne, että rahan takia niiden ei tarvitse myydä ketään joten myyvät vasta melko käsittämättömillä hinnoilla. Williain taisi siirtyä 30 miljoonalla.. Mkhitaryan nuorena pelaajana tuskin haluaa jäädä Ukrainaan kovin pitkäksi aikaa ja esim. Valioliiga saattaisi houkutella. Täytyy kuitenkin muistaa, että ovathan Shakhtar ja Liverpool silti ihan eri koko luokan seuroja vaikka ensin mainittu siellä CL:lässä pelaakin. Eriksen on tosiaan huhujen mukaan menossa melko halvalla, mutta tarvitseeko Pool enää pelaajaa, joka luo tilanteita maalintekemisen sijaan? Jos Suarez myydään niin joukkueeseen tulee sellainen +20 liigamaalin tyhjiö, mikä pitäisi täyttää. Eriksen on parhaallakin eli päättyneellä kaudella tehnyt vain sen 10 liigamaalia. Itse ottaisin mielummin Mkhitaryanin, mutta kyllähän molemmat sen verran hyviä pelaajia ovat, että mielelläänhän ne Liverpoolissa näkisi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Postasin maju-ketjuun kuvan siitä Sturridggen loukkaantuneesta koivesta ja eilen oli jotain juttua, että koko kesä menee telakalla ja mies saattaa kuntoutua juuri ja juuri kauden alkuun mennessä. Tämä varmaan vaikuttaa joukkueen toimintaan siirtomarkkinoilla, tai voihan se olla, että esim. Aspas hankitaan juuri tätä varten. Bentekeä toivon itsekin, mutta Twitterissä oli ihan hyvä pointti, että Sturridgea peluutetaan kuitenkin kärjessä, mikä tarkoittaa, että joko Benteke tai Sturridge olisi aina penkillä..

 

Mitä Suareziin ja mahdolliseen siirtosummaan tulee niin myisin kyllä jo £40 miljoonan summalla. Toisaalta Realilta voisi saada enenmmänkin nyyhdettyä, mutta ei parane vaatia liikaa ettei diili jää toteutumatta. Tässä kun katsoo millaisia nimiä Pooliin on huhuiltu ja jos on saumat sainata sellaisia pelaajia niin joukkue vahvistuisi vaikka Suarez myytäisiin, ja ennen kaikkea kaikilla pelaajilla olisi tietty rooli jengissä. Jos Suarez myytäisiin esimerkiksi £45 miljoonalla niin Lamelan sekä Mkhitaryanin hankinnat saisi suoritettua niillä rahoilla.

 

-----------------------------------Sturridge---------------------------------

Coutinho------------------------------------------------------------Lamela

------------------Mkhitaryan------------------Gerrard--------------------

-------------------------------------Lucas-------------------------------------

Enrique--------------Agger--------------Papadopoulos-----Johnson

-------------------------------------Reina-------------------------------------

 

Kyllähän tuo yllä oleva olisi erittäin, erittäin hyvä kokoonpano ja top 4 olisi täyttä realismia. Vaihtomiehiäkin olisi ihan riittävästi. Laidoille/ kärkeen Borini ja Iago Aspas ja laidalle Sterling, keskikentälle Allen & Henderson ja puolustukseen Kolo Toure ja nuoriso. Lucasille ja Enriquelle kun saisi liigamitat täyttävät kirittäjät niin voja voja!

 

Tuo Henrikh Mkhitaryan vaikuttaa videoiden perusteella juuri sellaiselta ukolta mitä Pool tarvitsee. Jamppa on tekninen, osaa syötellä erinomaisesti ja mikä tärkeintä - tekee paljon maaleja keskikenttäpelaajaksi. Parin videon perusteella tulee mieleen vähän teknisempi painos muutaman vuoden takaisesta Gerrardista. Lamela tekee laidalta kelpo määrän maaleja ja eivätköhän nämä kaksi pelaajaa kuittaisi jo Suarezin maalimäärän.

Liverpoolin keikan tuliaisinahan jo kerroin, että Sturridgen pellätään missaavan kauden alun. Aspas tuskin liittyy tähän mitenkään. Tuossa sun kokoonpanossa on se virhe, että Lucas ei ole ensi kaudella enää meillä, vaan huitelee Napolin väreissä Italian liigaa. Syystä tai kolmannesta pidän sitä todennäköisempänä kuin että Lucas olisi meidän mies syksyllä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

http://www.guardian.co.uk/football/blog/2013/jun/04/kyriakos-papadopoulos-liverpool-schalke

 

Papadopoulosista juttua. Jutussa vahvistetaan, että Papa tosiaan oli Fulham-Pool peliä katsomassa ja että mies haluaa Anfieldille. Ei luulisi menevän kauaa, siirtohinnan kanssa vielä vähän erimielisyyttä Schalken kanssa.

 

http://www.guardian.co.uk/football/2013/jun/03/liverpool-henrik-mkhitaryan-shakhtar-donetsk

 

Eli 22 milliä ollaan tarjoamssa Mkhitaryanista. Mikä tärkeintä, tämä riippumatta siitä mikä Suarezin kohtalo on. Eikun vain miestä Merseysidelle!

 

Jos nuo kaksi pelaajaa saadaan hankittua, niin kesä on minun osalta täydellinen. Tietenkin korvaaja Suarezille pitää hankkia jos mies lähtee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toivottavasti pikku hiljaa alkaa ilmaantumaan huhuja Downingin ja Skrtelin siirroista. Rafan Napoli on kai viimeisimpänä yhdistelty Skrteliin, mutta nuo tuntuvat olevan vähän sellaista lottoamista, että yhdistellään nyt vaan joku Rafan ajan Pool peluri Napoliin ja tehdään uskottava juttu. Vaikka Lucasilla on takanaan näiden huippuvuosiensa huonoin kausi niin kyllä hänellä silti on paikka joukkueessa. Suarezista olen sanonut jo kaiken sanottavan, jos joku on riittävän tyhmä maksaakseen £40 miljoonaa niin nimet paperiin ja äkkiä. Olen menettänyt makuni jamppaan, enkä halua nähdä sitä enää lähelläkään Liverpoolia.

 

Hankintapuolella jos Kolon lisäksi tulisi vielä Papadopoulos, Mkhiraryan, Lamela ja Aspas niin kesä olisi enemmän kuin onnistunut. Jos Papadopoulos ostetaan suurelta osin Carrollista saatavilla rahoilla ja Mkhitaryan ostettaisiin omistajien kukkarosta niin Suarezin myynnin jälkeen rahaa olisi vielä ihan mukavasti. Niillä £40 miljoonalla, tai mitä siitä nyt saakaan, ostaisin ilman muuta AS Roman Erik Lamelan. Jamppa paukuttaa 21-vuotiaana viittätoista maalia Serie A:ssa laiturin paikalla ja se kertoo miehestä kaiken oleellisen. Niillä mitä jää yli sitten varamiehiä Enriquelle ja Lucasille.

Share this post


Link to post
Share on other sites

http://www.vavel.com/mobile/en/football/premier-league/liverpool-fc/241795-liverpool-reach-agreement-with-shakhtar-donetsk.html

 

En tiedä sivuston luotettavuutta, mutta ilmoittaa lähteeksi Guardianin ja Ukrainan radion. Sormet ristiin että on totta! Tullessaan Mkhitaryan valtaisi siis 10-paikan. Coutinho siirtyy vasemmalle, ja sitten Suarez/hankinta oikealle.

 

-----------------Sturridge-----------

-Coutinho--Mkhitaryan--Suarez-

 

Ehdottomasti Valioliigan kärkitasoa oleva hyökkäys. Mutta maltetaan vielä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sturridgen loukkaantuminen on ilmeisesti ennakoitua lievempi. Hänen pitäisi olla kunnossa kauden alkuun mennessä. Erittäin tärkeä pelaaja ensi kaudella, joten toivotaan, että nilkka paranee pikaisesti.

http://www1.skysports.com/football/news/11669/8760265/Liverpool-hopeful-of-Daniel-Sturridge-s-fitness-for-August-after-ankle-scan

 

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Liverpooliin viime aikoina on paljon huhuttu Sevillan 20-vuotiasta CAMia Luis Albertoa. Tällä kaudella Barcelona B:ssä mies teki Segundassa kovat tehot 11+18. Mies on ilmeisesti Poolin kanssa jo hyväksynyt sopimusehdot Poolin kanssa ja 4 vuotinen soppari kyseessä. http://www.diariodesevilla.es/article/deportes/1541277/adios/kondogbia/o/vender/luis/alberto/liverpool.html

 

Sevillan kanssa pitää vielä päästä sopuun hinnasta, mutta se käynee pian, sillä Sevilla tarvitsee kaiken rahan jonka se saa kerättyä.

 

Minulla ei ole hajua miehestä, mutta aika kovia ylistyssanoja on saanut lukea miehestä. Menisi kuulemma jokaisen La liga seuran avaukseen lukuunottamatta Barcaa ja Realia. Ja hei, jos Alberto on Coutinhon tasoinen hankinta ja tulee maksamaan sen 6-8 milliä niin tulen kusemaan hunajaa 150 000 vuotta.

 

Iago Aspasin diili julkaistaneen ensiviikolla. Toppareiden hankintaan keskityttäneen näiden hankintojen jälkeen.

 

Oliskos muuten Barcan faneilla täällä enemmän tietoa pelimiehestä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Näitä espanjalais nuorukaisia on taas tulossa seuraan hyvää vauhtia. Valencian 16-vuotias Pedro Chirivella ja Barcelona B:n 18-vuotias Sergi Canos ovat ilmeisesti Luis Alberton ohella siirtymässä Liverpooliin. Joku Barcelonan junnuja seuraava twitter-tili hehkutti Canosin pelityylin muistuttavan Juan Mataa, mutta tiedä näistä sitten. Chirivella on hyökkäävä keskikenttä ja Canos valeysi, mutta laidatkin luonnistuvat. Kaikki kolme ukkoa ovat kuitenkin aika pelaavia tyyppejä ja kun tietää, että Rodgers antaa nuorille luottoa, niin ihan avoimin mielin otan vastaan tällaisia nuoria talentteja. Kunhan ne sitten vaan saadaan pidettyä itsellä kun tekevät läpimurtonsa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now


×