Jump to content
Takatolppa

Liverpoolin siirtospekulaatiot

Recommended Posts

En tiedä kuuluiko Ippekin siihen porukkaan, joka uhkailuja heitti, kun viime kesänä Mario Fatzen sijasta hankittiinkin (onneksi) Sadio Mane. 

Jahnny toi hyvin esille, että siellä vaihtopenkilläkin pitää olla hyviä pelaajia. Kumman haluat heittää kentälle pelin loppuvaiheissa, Lucas Leivan vai Oxin? En pidä Oxia minään maailmanluokan nimenä, mutta omaa jo nyt hyvät fyysiset ominaisuudet sekä taidot pallon kanssa. Ottanut myös nyt kehitysaskelia keskikentän keskustassa pelatessaan, missä itsekin miestä peluuttaisin. 

Oxin lisäksi vielä esim. Keita Salzburgista niin katsoisin, että keskikenttää on vahvistettu onnistuneesti. Sanotaan nyt vielä, että esimerkiksi se Götze on tehnyt surkeammat tehot tällä kaudella Bundeksessa (1+1) mitä Ox Valiossa. Mä nään Oxin juurikin sellaisena pelaajana, että tarvitsee sen oikean managerin ja tilaisuuden, että saa sen täyden potentiaalin ulosmitoitettua, se on niin lähellä ollut jo Arsenalissa. Kertoo paljon myös, että miehestä ovat kiinnostuneet muutkin Valioliigan kärkipään seurat. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oxlade-Chamberlainista Lucas Leivaan on aika pitkä matka eikä toi vaihtopelaaja huumori oikein toimi tässä kohtaa. "Heitetäänkö voittoa hakemaan kentälle laituri vai puolustava keskikenttä, heh-heh hee..."

 

1. Se että muut maksaa ylihintaa englantilaisista pelaajista ei ole syy tehdä niin myös itse. Liverpoolilla ei edes ole minkäänlaista ongelmaa HG pelaajien kanssa jos satutaan pääsemään Eurooppaan.

2. Oxlade-Chamberlain on huono jalkapalloilija. Mies ei omaa ainakaan tehojen mukaan minkäänlaista kykyä kääntää jalkapallo-otteluita edustamansa joukkueen hyväksi. Espanjasta, Saksasta, Italiasta yms. saa parempia pelaajia kolmanneksella Oxlade-Chamberlainin hintalapusta.

3. Jos haetaan pelkästään vaihtopelaajaa niin miksi maksaa £25-30 miljoonaa pelaajasta, joka istuu suurimman osan kaudesta vaihtopenkillä? Ks. kohta 2 kolmas lause.

 

Olen tunnetusti leikkisä kaveri niin otetaanpa pieni arvoitusleikki tähän loppuun. Alla on listattuna Alex Oxlade-Chamberlainin statsit sekä parin muun nimeltä mainitsemattoman pelaajan statsit Valioliigasta samalta ajanjaksolta, arvatkaa huviksenne ketkä pelaajat ovat kyseessä. Kyseessä siis saman teholuokan pelaajia. Tai no oikeastaan jo Mystery Player 1 ja 3 saavat Oxlade-Chamberlainin näyttämään hyvin hyvin typerältä ja todistavat pointtini täydellisesti, kuinkas muutenkaan...

 

1. Oxlade-Chamberlain

1147534a1445417896fe167b14c87a68.png

 

2.Mystery Player #1

a818285d6119f968c1e854b860c219bd.png

 

3. Mystery Player #2

956d20f2302a321053a73862184d6d45.png

 

4. Mystery Player #3

98a2c7d464ba148d29bb6461505bbe0e.png

 

5. Mystery Player #4

1a8e5aeb5b28d26e103fb3c7deaef141.png

 

6. Mystery Player #5

6b5a31a7ba9c4c12ed965276669dd103.png

 

Tää on niin hauskaa et voisin jatkaa tätä päiviä! Kuten näkyy niin otoksien tekoon on käytetty ankaria kuvankäsittelykeinoja ja olen nähnyt tämän eteen kovaa vaivaa, joten ottakaa tosissanne ja arvailkaa! Paljastan oikeat vastaukset myöhemmin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vastaukset ovat järjestyksessä Lennon, Young, Routledge ja Townsend, niin ei tarvitse kenenkään turhaan miettiä.

Näköjään Chamberlain pelaa tällä hetkellä näistä viidestä parhainta kautta. Tulisi ottaa myös huomioon, että muiden kohdalla puhutaan aikalailla parhaimmista pelivuosistaan. Lennon pelasi parhaimman kautensa 26-vuotiaana, kun taas Routledge ja Young olivat 28-vuotiaita. Townsend pelaa tällä hetkellä parhainta kauttaan ja on kauden päätteeksi 26-vuotias.

Chamberlainin kohdalla erona on se, että pelaaja tosiaan esiintyi sarjassa jo 17-vuotiaana, ja jos vertailusta haluaisi reilumman, niin voisi enemmänkin pohtia pelaajan esityksiä 3-5 vuoden päästä, kun on päässyt siihen parhaaseen ikäänsä, mistä näiden nyt ratkenneiden mysteeripelaajien tilastot on. Tuossahan on parhaimmillaan muuten lähes 10 vuoden etu näille vertailukohdiksi valituille, kun toiset ovat pelanneet ammattilaisena useita vuosia ja toinen on vasta teini-ikäinen nuorukainen. Typerää verrata esimerkiksi 28-vuotiasta Youngia samanlaiselta ajanjaksolta ja ottaa rinnalle 17-vuotias Chamberlain, tai edes alle 20-vuotias, joka ei missään tapauksessa ole valmis pelaaja – eikä ole sitä vieläkään. Näiden mysteeripelaajien ikärakenteet huomioonottaen, niin nuo tilastot näyttävät rinnastettuna hyvin typerältä, eikä niinkään tämä puheenaiheena oleva pelaaja. Tietenkin näin järkevämpi tapa saada pointti perille, mutta lähinnä tuolla markkinoidaan vain epäreilusti omaa näkökulmaa eteenpäin, koska kaikki eivät viitsi vaivautua katsomaan pintaa syvemmälle ja sitten on helpompi vain istua viereen hekottelemaan. Jos haluaa luoda reilun vertailun, niin ei tulisi vertailla pelaajia samalta ajanjaksolta, vaan pelaajia ollessaan samanikäisiä keskenään. Mutta niin, tämähän ei varmaankaan puoltaisi tätä väitettä yhtälailla.

Enkä tosin tuotakaan aivan lähde allekirjoittamaan, että noin £8–10 miljoonalla saisi muualta Euroopasta ainakaan selvästi parempia pelaajia. Eiköhän aika moni olisi valmis maksamaan sen £20 miljoonaa mieluummin Chamberlainista kuin hakea muista sarjoista joku nimetön hahmo täyttämään rosteria. En usko, että näitä pelaajia moni pystyisi edes hirveämmin mainitsemaan, jotka marssisivat tuolla hinnalla Chamberlainin edelle nokkimisjärjestyksessä.

Siihen oli syynsä, että minkä takia vertailin itse alle 24-vuotiaita englantilaisia ja heidän siirtosummiaan. Siinä tulee hyvin selväksi, että Englannin sisällä on vaikea saada potentiaalisia hyvällä tasolla esiintyneitä pelaajia varsinkaan vastaavalla kokemuksella noin pienellä siirtosummalla paitsi Championshipista tai alemmasta keskikastista keskivertoa heikompitasoisten nimien kohdalla. Tietysti eri asia sitten, jos voi kasvot eleettömänä väittää Chamberlainin tason olevan Championshipissa. Ja jos tuo £10m ylimääräistä on selvää koomista ylihintaa, niin siltä ei sitten kai todistetusti voi välttyä, vaan silloin tulee tyytyä nimiin, joita sitten voi solvata muiden seuran hankintojen joukossa, kun käytettiin vain pähkinöitä kauppatavarana eikä hankittu riittävää laatua.

 

Chamberlainilla on 23-vuotiaaksi mennessä kerääntynyt 125 ottelua (5.824') Valioliigassa, joissa syntynyt siis yhteensä 9 maalia ja 16 maalisyöttöä. Tämä tarkoittaa, että pelaaja on ollut mukana maalissa joka 232' minuutti. Lennon puolestaan on kokemuksensakin puolesta pelannut paljon enemmän (327 ottelua) ja tilastolukemat näyttävät maalia tai maalisyöttöä joka 256' minuutti. Routledgella (282 ottelua) lukema on 460' per luotu maali, Townsendilla (106 ottelua) taas 242' ja Youngilla (293 ottelua) puolestaan 190'. Chamberlain on siis peliaikaansa nähden ollut tehokkaampi ja ainoastaan huomattavasti kokeneempi Young tästä joukosta menee edelle. Jos taas pointti oli, että jokainen näistä pelaajasta on niin kutsuttu huono jalkapalloilija, niin on aika nopeasti unohtunut esimerkiksi Youngin parhaimmat vuodet Aston Villassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vastaukset ovat järjestyksessä Lennon, Young, Routledge ja Townsend, niin ei tarvitse kenenkään turhaan miettiä.

 

 

Aika lähelle kieltämättä osui!

 

Ensimmäinen pelaaja on tosiaan Aaron Lennon, toinen Ashley Young ja viimeinen Andros Townsend. Kolmas pelaaja on sen sijaan laitapuolustaja Leighton Baines ja neljäs pelaaja toppari Phil Jagielka. Ei tehot nyt tietenkään kaikkea kerro, mutta on se nyt vähän huolestuttavaa, että laitapakki on iskenyt jokaisella liigakaudella enemmän tehoja. Baines on tietysti hyvä laitapuolustaja, vahva erikoistilanteissa jne., mutta Alex Oxlade-Chamberlainia tulee mielestäni käsitellä tässä kohtaa £25 miljoonan laiturina/ keskikenttäpelaajana ja siihen nähden tehot ovat aika heikot. Lennon ja Young nyt ovat olleet joukkueilleen lähinnä riippakiviä viimeisten vuosien aikana, mutta hekin ovat onnistuneet tekemään Oxlade-Chamberlainia enemmän tehoja. Mutta joo tämä oli meikäläiseltä juuri oman pointin vahvistamista ja jokainen vähänkin meikäläisen viestihistoriaa tunteva henkilö tietää, että joskus menee vähän yli.

 

Jos mietitään tuota £25 miljoonaa niin Oxlade-Chamberlainia mielummin hankkisin esimerkiksi RB Leipzigissä hyvää kautta pelaavan ruotsalaisen Emil Forsbergin, joka on 25 Bundesliigassa pelaamassaan ottelussa iskenyt maukkaat tehot 8+15. eli maalin ja syötön vähemmän mitä Oxlada-Chamberlain 125 Valioliigassa pelaamassaan ottelussa. Tämä nyt viimeistään kertoo jo karua kieltään noista Oxlade-Chamberlainin tehoista. Forsberg on muuten kaiken lisäksi vielä Liverpoolin kannattajia.

 

Mitä Oxlade-Chamberlainiin ja "varmoihin siirtoihin" yleensä tulee niin twitterissä oli joku kaivanut esiin näitä huhuja mitkä keväällä isketään liikkeelle mm. Liverpool ECHOn luottotoimittajien välityksellä ja nämä huhut osuvat aina ikävästi samaan aikaan, kun kausikorttien uusiminen on käsillä. Jos nyt oletetaan, että keskiverto kausikortin haltija on joku 40-60v mies niin ei niitä varmaan paskan vertaa kiinnosta huhut, että onko seuraan tulossa joku Alex Oxlade-Chamberlain, Naby Keita tai yleensä kuka tahansa, mutta yleensä nämä "LFC is willing to spend big this summer" ja "Season ticket renewal starts next week" uutiset on postattu mm. Liverpool ECHOn toimesta vuosi toisensa jälkeen miltei perätysten. Omituista politikointia seuralta, sillä kyllähän Liverpoolin organisaatiosta edelleen vuodetaan siirtotietoja ulospäin eikä yhdenkään toisen seuran siirtokuvioita tiedetä twitterissä viikkoja etukäteen kuten Liverpoolin kohdalla. En usko, että näillä on pelaajien hankintaan mitään merkitystä, enkä tiedä kuinka paljon muut seurat ja pelaajat yleensä seuraavat itseään koskevia huhuja, mutta ei tämä nyt kuitenkaan seuran toiminnasta kovin ammattimaista kuvaa anna.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kolmas pelaaja on sen sijaan laitapuolustaja Leighton Baines. Ei tehot nyt tietenkään kaikkea kerro, mutta on se nyt vähän huolestuttavaa, että laitapakki on iskenyt jokaisella liigakaudella enemmän tehoja.

 

Bainesin näistä maaleista 10 on syntynyt rangaistuspotkuista ja 4 vapaapotkuista, joissa Chamberlain ei ole koskaan ottanut vastuuta. Pelitilannemaaleja sitten 3 kappaletta.

 

Samaa mieltä tosin, että järkevämpää olisi kohdistaa katse Forsbergiin, mutta se ei silti tarkoita, että eikö hintasumma olisi oikeutettu, kun puhuttaisiin englantilaisesta todella potentiaalisesta pelaajasta, joka siirtyisi Arsenalista kilpailevaan Liverpooliin. Kyse on siitä, että tässä on ympärillä eri syitä ja sen takia vertaaminen ei onnistu ihan mihin tahansa esimerkkiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Bainesin näistä maaleista 10 on syntynyt rangaistuspotkuista ja 4 vapaapotkuista, joissa Chamberlain ei ole koskaan ottanut vastuuta. Pelitilannemaaleja sitten 3 kappaletta.

 

Samaa mieltä tosin, että järkevämpää olisi kohdistaa katse Forsbergiin, mutta se ei silti tarkoita, että eikö hintasumma olisi oikeutettu, kun puhuttaisiin englantilaisesta todella potentiaalisesta pelaajasta, joka siirtyisi Arsenalista kilpailevaan Liverpooliin. Kyse on siitä, että tässä on ympärillä eri syitä ja sen takia vertaaminen ei onnistu ihan mihin tahansa esimerkkiin.

 

 

Mutta laitapakki vs. laituri. Kyllähän hyökkäävän pelaajan pitää puolustavaa pelaajaa enemmän tehoja tehdä vaikka mikä olisi.

 

Ymmärrän tietysti miksi Arsenal pyytää pelaajasta £25 miljoonaa, mutta Liverpoolilla ei ole ensimmäistäkään syytä maksaa sitä. Liverpool ei tarvitse HG pelaajia eikä Oxlade-Chamberlain ole mikään poikkeuksellinen kyky ikäisekseen, joten rahan syytäminen kilpailijalle ei ole mitenkään järkevää. Liverpoolilla ei siis yksinkertaisesti ole mitään syytä maksaa £25 miljoonaa pelaajasta, vaikka se varmaan Arsenalin näkökulmasta ihan käypä siirtokorvaus onkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ymmärrän tietysti miksi Arsenal pyytää pelaajasta £25 miljoonaa, mutta Liverpoolilla ei ole ensimmäistäkään syytä maksaa sitä. Liverpool ei tarvitse HG pelaajia eikä Oxlade-Chamberlain ole mikään poikkeuksellinen kyky ikäisekseen, joten rahan syytäminen kilpailijalle ei ole mitenkään järkevää. Liverpoolilla ei siis yksinkertaisesti ole mitään syytä maksaa £25 miljoonaa pelaajasta, vaikka se varmaan Arsenalin näkökulmasta ihan käypä siirtokorvaus onkin.

Näinhän se on, mutta ainakin on selvää, että mikä pelaajan hinta siirtomarkkinoilla olisi. Kannattavuus sitten erikseen, minkä allekirjoitan Liverpoolin näkökulmasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niin no siis tämä 25 milliä mitä täällä on nyt ollut puheena, niin se on se hinta minkä itse voisin maksaa Oxista. Nyttemminhän on tullut uutisia, että Poolin katto on 20 milliä tämän kyseisen pelaajan kohdalla. 

En näe Oxia huonona pelaajana, joskus nuoret pelaajat tarvitsevat vain sen jonkin, että tekevät kunnolla läpimurron. Oxilla kaikki potentiaali siihen on. Ainoa mikä Oxissa huolettaa, on se, että mies on loukkaantunut usein, mutta tämä taitaa vain Arsenalin tapa. 

Ymmärrän kyllä Ipenkin näkökannan asiassa, mutta mielestäni Ox on luokkaa kaksi parempi pelaaja kuin ne mitä hän toi esille (siis muut laiturit). Itse olen miettinyt Oxia keskikentän keskustaan, enkä laitaan, mutta sinnekin mies menisi back upina Manelle esmes. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niin no siis tämä 25 milliä mitä täällä on nyt ollut puheena, niin se on se hinta minkä itse voisin maksaa Oxista. Nyttemminhän on tullut uutisia, että Poolin katto on 20 milliä tämän kyseisen pelaajan kohdalla. 

 

En näe Oxia huonona pelaajana, joskus nuoret pelaajat tarvitsevat vain sen jonkin, että tekevät kunnolla läpimurron. Oxilla kaikki potentiaali siihen on. Ainoa mikä Oxissa huolettaa, on se, että mies on loukkaantunut usein, mutta tämä taitaa vain Arsenalin tapa.

 

Näinhän tuo on. Mielestäni Transfermarktin arvioima markkina-arvo £17 miljoonaa on aikalailla tarkka Chamberlainin kohdalla. Siihen sitten vähän sitä lisää kansallisuudesta, nykyisestä seurasta ja potentiaalista, jos joku toinen seura oikeasti kokee pelaajan tarvitsevansa. Tietysti Arsenalin kohdalla olisin vain tyytyväinen, jos joku Liverpool ei olisi £10 miljoonaa enempää pelaajasta maksamaan, koska näin ollen kyseinen osittain hiomaton timantti pysyisi seurassa.

 

Yksi syy Oxin tämän kauden kehittymiselle on varmasti ollut myös se, että ei ole ollut ottelustakaan sivussa, vaan välttynyt loukkaantumisista koko kauden osalta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nuorten pelaajian kohdalla myös epätasaiset otteet ovat väistämättömiä. Origi on hyvä esimerkki Poolissa. Välillä on kentän kurko, välillä katoaa pelistä täysin. En silti lähtisi Origia missään nimessä myymään. Mies on jäänyt tutkan alle, mutta sitä potentiaalia on ihan helvetisti. Ikääkin vasta 22 vuotta. Uskon että Origin ja Oxin kohdalla nähtäisiin läpimurrot Valioliigan eliittiin Kloppin alla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko Liverpool ollut missään spekuloinneissa koskien Youri Tielemanssia? Kaveriaan on viety Monacoon jo pitkään ja hinnaksi on arvioitu 30-40 miljoonaa puntaa.

 

Miksi en saa kokea mitään hypeä tästä hiomattomasta timantista?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko Liverpool ollut missään spekuloinneissa koskien Youri Tielemanssia? Kaveriaan on viety Monacoon jo pitkään ja hinnaksi on arvioitu 30-40 miljoonaa puntaa.

 

Miksi en saa kokea mitään hypeä tästä hiomattomasta timantista?

 

 

Youri Tielemansista pitikin kirjoittamani tuon Monaco siirron tiimoilta. Pelaaja on vahvasti matkalla Monacoon, mutta hinta on paljon tuota 30-40 miljoonaa puntaa edullisempi. En nyt löytänyt tähän hätään mitään laadukasta yksittäistä lähdettä, mutta siirtosumman on arvioitu olevan vain noin 20 miljoonan euron luokkaa ja siihen päälle sitten peliesitysten mukaan mahdollisia bonuksia. Sitä miksei Tielemansista puhuta niin paljoa voidaan selittää sillä, että yleensä tuntuu olevan vain ne muutamat nuoret talentit joita rummutetaan mediassa. Tällä hetkellä esim. Kylian Mbappé nauttii suunnatonta hehkutusta, Englannissa keskitytään enemmän Dele Alliin, Saksassa esim. Ousmane Dembélé on kuuma pelaaja jne. Nämä tuntuvat aina vaihtelevan vuosittain ja mikäli onnistuu hankkimaan pelaajan oikeaan aikaan ennen hypeä niin siirtokorvauksissa voi säästää useita kymmeniä miljoonia.

 

Tielemansista on varmaan ollut tässä ketjussa aiemminkin puhetta ja muistan ainakin itse hehkuttaneeni miestä aikanaan. 19-vuotias supertalentti on kuin tehty AS Monacon nuoreen joukkueeseen ja siirto ruhtinaskuntaan on pelaajan itsensä kannalta varmasti parhain mahdollinen, mutta kyllähän Liverpoolin pitäisi ilman muuta olla miehen perässä noilla siirtosummilla. Jos mietitään tuota Liverpoolin 4-3-3 muodostelmaa niin pelaaja sopisi kuin unelma tuohon Lallanan rooliin keskikentän kolmikon hyökkäävimpänä pelaajana jolloin TIelemansin hyvä liikkuvuus, syöttely ja harhauttelu pääsisivät kaikkein selkeimmin esille. Tielemans on kuitenkin sellainen pelaaja, että mikäli mies siirtyy Monacoon ja lunastaa kaikki odotukset niin seuraava siirto onkin sitten jotain £60 miljoonan luokkaa ja osoite Bayern München, Barcelona tai jompi kumpi Manchesterin porukoista.

 

Kun Kloppo tuli puikkoihin niin vähän odotin Liverpoolin olevan juuri Tielemansin kaltaisten superlupausten perässä, jotka eivät kuitenkaan ole tehneet vielä ihan sitä lopullista läpimurtoa maailman eliitin joukkoon. Viime kesänä Liverpool oli kai aika vahvasti Ousmane Dembélén perässä, mutta mies päätyi lopulta Dortmundiin, jossa peli kulkeekin kuin unelma ja Liverpool hankki sitä vastoin Sadio Manén. Ihan hyvinhän tässä Liverpoolin kannalta lopulta kävi, mutta olisihan Dembélé ollut tulevaisuutta silmällä pitäen äärimmäisen mielenkiintoinen pelaaja, ja sellainen pelaaja, jolla olisi potentiaalia olla Suarezin tasoinen pelaaja.

 

Tietysti tällaisten eliittikykyjen hankkiminen on hankalaa ja esim. Kylian Mpabbén tietää jo kaikki ja hinta on sitten sen mukainen, mutta juuri Liverpoolin pitäisi olla vahvasti esim. juuri Tielemansin perässä, mikä ei ainakaan huhujen mukaan ole tilanne. Dortmundin Christian Pulisic istuisi aika komeasti tähän kategoriaan ja miestä on silloin tällöin puhutukin Liverpooliin. Pierre-Emerick Aubameyang, Marco Reus ja jo mainittu Ousmane Dembélé vievät Dortmundissa suurimmat otsikot ja Pulisic saattaa olla suuressa kuvassa vielä vähän tuntematon pelaaja ja amerikan kansalaisuus myös edesauttaa tätä. Jos Liverpool saisi Pulisicin vaikka £20 miljoonalla niin pelaaja tulisi ilman muuta hankkia omiin riveihin, mutta Dortmund on erittäin kova joukkue eikä nuoren pelaajan ole välttämättä syytä jätää joukkuetta.

 

Astetta kahta pienemissä joukkueissa pelaavia superjunnuja ovat sitten mm. Leverkusenin Jonathan Tah, Benjamin Henrichs sekä Julian Brandt, Ajaxin Kasper Dolberg, Atalantan Franck Kessie, Dinamon Ante Coric ja kun Schalkekaan ei selviä Saksassa eurokentille niin Max Meyeria tai Leon Goretzkaa voisi lähestyä tositarkoituksella. Mun mielestä Liverpoolin tulisi hankkia edellä mainitun kaltaisia pelaajia, eikä odottaa, että miehet breikkaavat nykyisissä seuroissaan tai joku Southampton ostaa ne ensin pähkinöillä ja sitten maksaa itse jotain +£30 miljoonaa pelaajasta, jotka oltaisiin saatu puolivuotta sitten vähintään puoleenhintaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo muistelinkin Ippen puhuneen aikanaan Tielemanssista. Nyt täytyy allekirjoittaa koko kirjoitus!

 

Poolin ongelmaan ei ole ollut tällä kaudella aloittavan yhdentoista taso ( okei puolustus ), vaan nimenomaan penkin riittämättömyys kun äijää tippuu lasarettiin. Juuri mainitun kaltaiset pelaajat toisivat tulevaisuuden lisäksi vaihtoehtoja sekä syvyyttä rosteriin ja esim. Tielemanssin kaukovedoilla saataisiin Gerrard mainen pelote kun sumppua pitäisi rikkoa.

 

Sieniliiga lienee merkittävin tekijä monen siirron kohdalla ja jos sinne päästään niin olisi melkein sietämätöntä ja Liverpoolimaista jos ei näitä pelaajia naarattaisi, kun tota rahaakin on mitä sijoittaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä tämä keskustelua aikaisemminkin ei herättänyt viesti, mutta edelleen ajankohtainen. Avaa hyvin belgialaisen kehitystä ja tasoa myös, vaikka taas on vauhdikkaasti yksi kausi enemmän takana.

 

Anderlechtistä kova poiminta voisi olla mm. Football Manager ja FIFA peleistä tuttu Youri Tielemans, josta voidaan yleisesti puhua yhtenä maailman kovimmista lupauksista. Vasta 19-vuotias belgialainen keskikenttäpelaaja on pelannut Belgian kovatasoisessa liigassa jo yli 100 ottelua ja vaikuttaa ikäisekseen hyvin valmiilta pelaajalta. Muistelisin, että Tielemansista on tässäkin ketjussa joskus aikanaan spekuloitu, vaikkei miestä ole Liverpooliin oikeastaan koskaan sen suuremmin huhutukaan. Tielemansin hinta olisi varmasti aika suolainen, mutta toisaalta pelaajasta voisi Kloppin ohjeistuksessa kehkeytyä aika nopeastikin seuraava supertähti.

 

Tulihan nimi ilmoille jo aikaisemminkin yhdessä toisessa ketjussa, kun pelaaja oli vasta täyttänyt 17 vuotta, joka kertoo millaisesta talentista puhutaan.

 

Tosiaan AS Monaco ollut nyt huhuissa ja siirtosummana €15–20 miljoonaa olisi yksi kesän suurimmista ryöstöistä tapahtuessaan. Todella paljon on myös huhuttu Lyoniin, Dortmundiin, Milaniin, Atlético Madridiin ja Sevillaan, sekä sitten englantilaisseuroista myös Everton ja Spurs ovat olleet esillä.

 

Olkoonkin vain Belgian pääsarja, mitä ei saa kuitenkaan vähätellä, sillä on siellä Euroopan 10 parhaan sarjan joukossa mahdollisesti, niin tuon ikäisenä 180 ottelua ammattilaisena, joissa syntynyt 35 maalia ja 30 maalisyöttöä, on aivan älytön suoritus kyseiseltä lahjakkuudelta. On myös hyvin kypsä ikäisekseen pelaajana, jonka pystyi huomaamaan esimerkiksi nyt Europa Leaguessa, jossa esitti loistavia otteita Manchester Unitediakin vastaan. Belgian maajoukkueessakin tuli debyytti jo 18-vuotiaana, jossa esiintynyt 3 ottelun verran ja antanut 1 maalisyötön. Vähäinen ottelumäärä, mutta vaikeahan tuohon pelaavaan kokoonpanoon on murtautua, kun edellä ovat De Bruyne, Dembélé, Fellaini, Nainggolan, Witsel, ja niin edelleen.

 

Pelaajana Tielemansista täytyy sanoa, että oli profiloitunut nuorempana – vaikka nuorihan edelleen on kyseessä – ehkä enemmän kahden suunnan keskikentän keskustan pelaajaksi, mitä on parhaimmillaan nykyäänkin, mutta kehittynyt entisestään nimenomaan hyökkäävänä pelaajana, vaikka monella tällainen kuva oli jo ennestään. Tahdon kuitenkin painottaa, että pelaajalta löytyy myös puolustussuuntaan ominaisuuksia ja on kohtalainen katkomaan syöttöjä sijoittumisellaan sekä riistämään palloa taklauksillaan. Vahvuuksia on aina ollut pallonhallinta ja syöttöpeli. Pelaajana ehkä tulee mieleen osittain nuori Xhaka, joka on aina ollut vahva pelinrakentaja ja kykenevä hakemaan niitä vaikeita murtavia syöttöjä, vaikka sveitsiläinen puolestaan on enemmän profiloitunut nyt vuosien aikana kentällisessä puolustuvammaksi pelaajaksi. Yhteistä pelaajille on myös tulinen kaukolaukaus, minkä Youri on enemmän tuonut repertuaariinsa nyt kasvaessaan ja nuo voimakkaat kaukolaukaukset ovatkin olleet todella myrkkyä vastustajille. Kehittynyt siinä sivussa erikoistilanteissa ja on Cazorlan kaltaisesti täysin tietämätön omasta vahvemmasta jalastaan, sillä pystyy antamaan erikoistilanteita tai laukomaan niistä sekä oikealla että vasemmalla jalallaan. Ehkä eniten tahdon kuitenkin edelleen painottaa, että pelaaja on nyt reilu viikon päästä vasta 20-vuotias ja on äärimmäisen tasainen suorittaja ottelusta toiseen, mitä tuleekin odottaa tällaiselta pelaajalta, josta voidaan uskoa kehittyvän oikeasti maailmanluokan pelaaja.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Astetta kahta pienemissä joukkueissa pelaavia superjunnuja ovat sitten mm. Leverkusenin Jonathan Tah, Benjamin Henrichs sekä Julian Brandt, Ajaxin Kasper Dolberg, Atalantan Franck Kessie, Dinamon Ante Coric ja kun Schalkekaan ei selviä Saksassa eurokentille niin Max Meyeria tai Leon Goretzkaa voisi lähestyä tositarkoituksella. Mun mielestä Liverpoolin tulisi hankkia edellä mainitun kaltaisia pelaajia, eikä odottaa, että miehet breikkaavat nykyisissä seuroissaan tai joku Southampton ostaa ne ensin pähkinöillä ja sitten maksaa itse jotain +£30 miljoonaa pelaajasta, jotka oltaisiin saatu puolivuotta sitten vähintään puoleenhintaan.

 

Kirjoitetaan vielä erikseen viesti, sillä ippe on aivan oikeilla jäljillä tämän asian suhteen. Ehkä Tielemans olisi unelmahaku, mutta suuren kilpailun vuoksi osittain epärealistinen – varsinkaan, kun pelaajaa ei käsittääkseni hirveästi ole Liverpooliin yhdistetty. Olkoonkin, että eiköhän jokainen eurooppalainen suurseura ja pienempikin ole pelaajaa tarkkaillut jo vuosia.

 

Tällaiset nimet kuten lainatussa viestissä on mainittu, niin ovat mielestäni sellaisen profiilin hankintoja, joita Liverpoolilta tulisi nyt odottaakin. Tässä ketjussa on käyty aikaisemminkin keskustelua aiheesta, mutta on mielestäni oikein odottaakin, että Kloppin aikana näitä hankintoja tullaan näkemään huomattavasti todennäköisemmin kuin valmiita huippuluokan pelaajia, vaikka ei näitäkään sovi täysin unohtaa mahdollisista siirroista keskusteltaessa. Jürgen kuitenkin kuuluu osittain näihin managereihin Wengerin kanssa, jotka ovat ihastuksissa omaan ideologiaansa, jossa pystyvät hankkimaan näitä parhaimpia nuoria talentteja ja kehittämään niistä Arsenalin tai Liverpoolin omia tähtiä.

 

Nimiä, joita ei mainittu, niin on myös useita ja ehkä Liverpoolin historian tuntien ei tulisi poislukea siirtoja myöskään Englannin sisäpuolelta. Ehkä samaan kategoriaan näiden nuorten lahjakkuuksien kanssa menee myös Keane (Burnley), jonka tulevaisuus tuskin ensi kaudella tällaisen viimeisen vuoden jälkeen on nykyisessä seurassaan. Liverpooliinhan keskuspuolustajaa on myös yhdistetty, kuten myös Evertoniin, entiseen seuraansa Manchester Unitediin ja Spursiin. Vaikka aiheen ei tosin pitänytkään keskittyä niin paljon pelaajiin, jotka ovat valmiita huippuluokan nimiä, niin toinen pelaaja sitten olisi jo usein varmasti mainittu van Dijk (Southampton), jonka tulevaisuus saattaisi olla myös seuroissa kuten Liverpool tai sitten Chelsea, Arsenal ja Everton. Tietysti tässä olisi vähän juuri tuo kyseessä, että hankittaisiin Southamptonista valmis tähti, jonka siirtosumma olisi varmasti lähemmäksi £30 miljoonaa, vaikka olisi mahdollisuus hankkia edullisemmin nuorempi talentti, joka voisi olla Liverpoolille yhtä arvokas yhden kärsivällisen kauden jälkeen.

 

Tällainen vähän hintaluokasta ylöspäin oleva pelaaja olisi myös Asensio (Real Madrid), joka ei välttämättä tule koskaan saamaan sitä todellista mahdollisuutta nykyisessä seurassaan, vaikka Zidane pelaajasta hyvin paljon pitääkin. Ei ole kuitenkaan aivan suuri yllätys, että seurat kuten Liverpool, Arsenal ja Juventus ovat olleet linkitettynä espanjalaisnuorukaiseen.

 

Jo mainitun Atalantan lahjakkuuden lisäksi vähän vastaava nimi löytyisi myös Saksasta, jossa siis Keita (RB Leipzig). Herättänyt suuresti huomiota ympäri Eurooppaa ja en pitäisi mahdottomana hankintana myöskään. Hintasumma saattaisi olla ehkä odotettua korkeampi, mutta ei nuo ippen mainitsematkaan pelaajat kaikki aivan ryöstöhintaan olisi saatavilla tai loppujen lopuksi niin hirveästi tutkan ulkopuolella ole. Esimerkiksi näistä kahdesta keskikentän keskustan pelaajasta Naby saattaisi olla jopa edullisempi ratkaisu. Kilpailevia seuroja ovat odotetusti jälleen Spurs, Chelsea ja sitten tietysti Bayern, joka tuttuun tapaan on valmis hankkimaan Bundesligan tuoreimmat tähdet.

 

Pakko nyt myös todeta, kun näitä pelaajien nimiä pyörittelee, niin aikalailla samaan kategoriaan menee myös Oxlade-Chamberlain, jonka perässä myös Manchester Cityn kerrotaan olevan. Tämä keskustelu tosin jo on käyty hyvin selväksi asti, ja ehkä siirtohuhut nyt vähän viilenevätkin, kun Arsenalin kerrotaan neuvottelevan tällä hetkellä uudesta jatkosopimuksesta Alexin kanssa.

 

Tällaista vähän jaarittelua, mutta muutama nimi myllyyn lisää, kun kesä vauhdilla jo lähestyy.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jo mainitun Atalantan lahjakkuuden lisäksi vähän vastaava nimi löytyisi myös Saksasta, jossa siis Keita (RB Leipzig). Herättänyt suuresti huomiota ympäri Eurooppaa ja en pitäisi mahdottomana hankintana myöskään. Hintasumma saattaisi olla ehkä odotettua korkeampi, mutta ei nuo ippen mainitsematkaan pelaajat kaikki aivan ryöstöhintaan olisi saatavilla tai loppujen lopuksi niin hirveästi tutkan ulkopuolella ole. Esimerkiksi näistä kahdesta keskikentän keskustan pelaajasta Naby saattaisi olla jopa edullisempi ratkaisu. Kilpailevia seuroja ovat odotetusti jälleen Spurs, Chelsea ja sitten tietysti Bayern, joka tuttuun tapaan on valmis hankkimaan Bundesligan tuoreimmat tähdet.

 

Naby Keita tuntuu tosiaan olevan yksi Liverpoolin päätargeteista tulevan kesän siirtomarkkinoilla, ainakin mikäli on noita twitter huhuja uskominen. Yksi asia mikä itseä taas ihmetyttää on viime päivinä julkaistu tieto, että Liverpool oli miehen perässä myös viime kesänä ennen kuin pelaaja siirtyi RB Leipzigiin, mutta tällöin Liverpool piti miehen £50k/ viikko palkkapyyntöä liian suurena eikä kyennyt tarjoamaan paikkaa avauksesta joten pelaala siirtyi Saksaan noin 13 miljoonan euron siirtokorvauksella. Nyt tänä kesänä ollaan sitten luultavasti valmiita maksamaan +£25 miljoonan siirtokorvaus ja tuplaamaan palkka johonkin £100k/ viikko luokkaan niin tulikohan taas säästettyä ihan oikeassa paikassa.

 

 

Mielestäni asia on juuri niin kuin Epevi sen sanoi, että nämä nuoret pelaajat olisivat hyviä tuomaan syvyyttä joukkueeseen ja sitten ennen pitkää ottamaan mahdollisesti avauksenpaikan itselleen. Mielestäi Emre Canin kanssa toimittiin juuri oppikirjan mukaan. Mies oli kuitenkin kovan luokan lupaus, kun siirtyi Leverkusenista Liverpooliin, mutta koska Liverpool oli ajoissa liikkeellä niin pelaaja siirtyi suhteellisen vaatimattomalla £8 miljoonan siirtosummalla. Sittemmin mies on onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa avauskokoonpanossa ja alkuperäinen hintalappu on moninkertaistunut. Ongelma on vain se, että viime vuosien aikana Liverpool ei ole tehnyt Emre Canin lisäksi yhtäkään vastaavaa hankintaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Otan tuon ippen lainauksen tuolta kausitopicista, jonka hän postasi matsin aikana.

 

James Milner on varmaan ensi kaudella rotaatioon ihan hyvä pelaaja, kun voi kuitenkin pelata monella pelipaikalla, mutta toivottavasti häntä ei tarvitse katsella avauksessa yhtä usein kuin tällä kaudella. On toi meinaan jotenkin vaan niin surullismielestä kun mies osaa tasan sen yhden hyökkäyskuvion eli hölkkä vasenta laitaa ylös, leikkaus sisään ja oikealla jalalla keskitys/ veto päin ensimmäistä miestä. Siinä on kuitenkin hyökkäyksestä aina yksi mahdollisuus poissa kun vasemman laitapakin tonttia miehittää tuollainen lahna.

 

Täälläkin jossain on varmasti tullut mainittua Fulhamin 16-vuotias (pian 17 täyttävä) huipputalentti Ryan Sessegnon, jonka perässä Pool on jo pitempään ollut.
Kuitenkin, luotettavan Liverpool Echon ja James Pearcen (oli tuossa jo taannoin juttua, en tajunnut ottaa talteen) mukaan Milner olisi edelleen ensi kaudella Poolin ykkösvaihtoehto vasemman pakin tontille ja Sessegnon pyrittäisin hankkimaan siihen selustaan kakkosvaihtoehdoksi kirittämään ja ns. oppimaan talon tavoille. Ainakin itsellä meinaa tulla itku kun tuota ajatusta mielessä pyörittää. Se, että oikeajalkainen keskikenttäpelaaja jatkaa pakkina ja kirittäjänä on 16v. junnu.

Kaikki kunnia toki Sessegnonille, joka on kova lupaus ja jonka tosiaan voisi hankkia rosteriin mukaan, mutta vain JOS hän ei suoraan ykkösvaihtoehto ja JOS Milner ei ole se ykkösvaihtoehto.
Milner menee tosiaan ensi kaudella ihan hyvin rotaatiopelaajana monellekin pelipaikalle, mutta vakituinen laitapakki hän ei enää saa olla. Tänään(kin) toki oli se missattu pilkku, mutta muutenkin tuo Milnerin panos nykyisin jää niin vaisuksi tuolta laitapakin tontilta.

 

Mitä tulee sitten muihin huhuttuisin nimiin, niin itse ainakin sytyn Lacazetten, Douglas Costan ja Lucas Mouran kaltaisista nimistä, joista on viime päivinä ja viikkoina Pooliin huhuttu. Se vain vaatii sitä, että Pool pelaa ensi kaudella UCL-palloa, muuten tämänkaltaisia nimiä ei Anfieldille houkutella (niin kuin Lacazettekin totesi, niin siirtyy vain UCL-tiimiin).

Share this post


Link to post
Share on other sites

d171c5752b07048fa0d3e4f5d1935919.png

 

Vähän siirtohuhuja ulospäinkin eli Kevin Stewart on todennäköisesti lähdössä ensi kesänä muihin maisemiin. Stewart tuli Liverpooliin Tottenhamin junnuista kesällä 2014 ilmaissiirrolla, mutta pelaaja ei ole onnistunut saamaan paikkaa edustusjoukkueesta. 2015/ 16 kaudella Stewart pelasi Valioliigassa 7 eri ottelussa ja kellotti näissä 564 peliminuuttia. Tällä kaudella pelaaja on esiintynyt liigassa neljästi, mutta Transfermarktin mukaan saanut tililleen vain 16 peliminuuttia eli pelaaja ei ole sitten ilmeisesti kuitenkaan kyennyt kehittymään Kloppi mieleiseksi.

 

23-vuotiaasta englantilaisesta on kiinnostunut kuitenkin useampi Valioliigan alemman puoliskon joukkue ja sitten Championshipin kärkijoukkueet. Kun yhdistetään sanat "nuori" ja "englantilainen" niin siirtosumma on sitten sen mukainen ja vaikkei Kevin Stewartia voida pitää edes edustusjoukkueen pelaajana niin huhuissa pyörinyt £10 miljoonan siirtokorvaus kuulostaa ihan realistiselta verrattuna siihen, että viime kesänä jo kertaalleen sopimuksestaan vapautettu Brad Smith siirtyi Bournemouthiin £6 miljoonalla ja Jordon Ibe samaiseen osoitteeseen £15 miljoonalla.

 

Varsinkin Iben kausi on ollut järkyttävä pettymys, Smithiltä tuskin kukaan nyt mitään odotti, mutta Ibe menetti alkukauden jälkeen aika nopeasti avauksenpaikkansa eikä mies ole pelaamassaan 23 ottelussa saanut vielä ainuttakaan tehopistettä. Näistä otteluista 10 on tullut vaihtopelaajana, mutta Ibe on silti ollut kiistatta Bournemoutin heikoimpia pelaajia ja Liverpoolin saama £15 miljoonan siirtokorvaus näyttää yhden kauden jälkeen melkoiselta ylihinnalta. No kerrankin näin päin, muahahahaaaa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänään on kovasti huhuttu Poolin riveihin 24-vuotiasta Gremion hyökkääjää Luan Vieiraa. Asian on tuonut esille jokin paikallinen brasialainen toimittaja (joka kuulemma tietää hyvin seuran asioista), että Pool ja Gremio olisivat päässet yhteisymmärrykseen Luanin siirrosta Englantiin. Tätä nyt on monet britti kannattajat ja mediat nyt siteerannut.
Lyön tähän esimerkkinä Mirrorin linkin aiheeseen:
http://www.mirror.co.uk/sport/football/transfer-news/liverpool-gremio-brazilian-luan-klopp-10411399

 

Itselle tämä Luan on tuntematon kaveri, mutta ilmeisesti kyseessä on tuollainen 10-paikan/valeysin paikan pelaaja eli Firminon tyyppinen haku. Lisänimi "New Ronaldinho" kertonee sitten kaverin pelityylistä kai jotain. Mikään hirveä maalisieppo kaveri ei ole. Tietysti hyppy Englantiin on iso, mutta asiaa varmasti auttaa se, että Firmino ja Coutinho on mahdollista saada ns. ketjukavereiksi hyökkäyspäähän.

 

Voi olla ihan kelpo haku rosteriin, mutta edelleen itse odottelen huhuja pelaajista, että puhuttaisiin kunnon maalinsylkijöistä (esim. Lacazette tai muu vastaavaa). Sellaista hyökkäyspään kaveria Pool mielestäni eniten tarvitsisi (sen huipputopparin lisäksi).

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

Itsekkään sen kummemmin kaverista tietämätä perus googlailut ja eka youtube-video käsiin. 

 

Uudesta Ronaldinhosta en tiedä, mutta videon perusteella pelityyli on hämmästyttävän samanlainen Philippe Coutinhon kanssa, miltei identtinen jopa. Ehkä hieman parempi viimeistelijä kuin Couti. Voisiko olla että tällaisella haulla valmistaudutaan Coutinhon siirtymiseen uusiin ympyröihin ensi kesänä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eiköhän nuo Luan huhut ole ihan täyttä puppua. Brasilialaiset lähteet uutisoivat jo viime kesänä miehen siirtyvän "100% varmuudella" Liverpooliin ja kuinkas sitten kävikään. Uskon, että kyseessä on korkeintaan paikallisten yritys nostaa miehen markkinahintaa hieman ylöspäin ja siinä se.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eiköhän nuo Luan huhut ole ihan täyttä puppua. Brasilialaiset lähteet uutisoivat jo viime kesänä miehen siirtyvän "100% varmuudella" Liverpooliin ja kuinkas sitten kävikään. Uskon, että kyseessä on korkeintaan paikallisten yritys nostaa miehen markkinahintaa hieman ylöspäin ja siinä se.

 

Vähän samoja ajatuksia. Näitä "seuran presidentti on kertonut" huhut ovat aika väsyneitä. Pelaajasta en tiedä mitään, ihan taitavalta vaikuttaa pallon kanssa, mutta tuskinpa Pool on häntä ostamassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mirror julkaisi tänään aika julistavaan tyyliin, että Pool julkaisee kesän alussa diilin Andrew Robertssonista, Hullin nuoresta skotti left backista. Robertsson on jäänyt itselleni mieleen positiivisesti, mitä Hullin pelejä olen muutaman nähnyt, joten hyvä haku voisi olla kyseessä. Nopea ja hyvä syöttelijä, joten voisi sopia Kloppin pelitapaan. Ei nyt mikään intoa herättävä hankinta, mutta kuten sanoin, hyvä haku voi olla kyseessä. Kovin kallis hankinta mies ei olisi.

http://www.mirror.co.uk/sport/football/transfer-news/liverpool-clinch-andrew-robertson-transfer-10415515

Share this post


Link to post
Share on other sites

Philippe Coutinhon tämän päivän erinomaiset otteet keskikentällä saivat allekirjoittaneen vakuuttuneeksi siitä, että ensi kauden joukkue voitaisiin kasata sillä ajatuksella, että Coutinho pelaisi 4-3-3 muodostelmassa keskimmäisessä kolmikossa ns. 8-paikalla. Coutinho on Liverpoolin kannalta kuitenkin sellainen pelaaja, että mitä enemmän hän on pallossa niin sitä parempi ja tuossa tämän päiväisessä roolissaan Coutinho saadaan palloon useammin kuin laidalla. Liverpoolin keskikenttä on myös ajoittain kärsinyt selkeästi luovuuden puutteesta ja pelaajat ovat mielummin siirtäneet ratkaisu vierustoverille kuin yrittäneet itse avata peliä. Coutinho on kuitenkin erinomainen syöttelijä ja miehen tekniikka mahdollistaa sen, että hän tulee tilanteista pallon kanssa ulos ahtaissakin paikoissa. Kuten illukka nosti esiin kausiketjussa niin Barcelona on kaavaillut Coutinhoa Iniestan seuraajaksi ja Liverpool voisi käyttää pelaajaa vastaavassa roolissa. Liverpool pelaa erittäin hyökkäävää jalkapalloa ja hallitsee miltei jokaista otteluaan niin niinkin hyökkäävän pelaajan kuin Coutinhon peluuttaminen keskikentällä ei ole mikään mahdoton ajatus.

 

Esimerkiksi tällainen paletti voisi ensi kaudella olla sellainen, jonka ympärille homma kasataan.

 

238d0f9ceb8cd6aba11da2497a689762.png

 

Mikäli Coutinhoa peluutetaan keskikentällä niin vaihtoehdot laidoille ovat hyvin olemattomat. Coutinhon lisäksi Lallana voi pelata laidalla, mutta mikäli tarkoituksena olisi hankkia vasemmalle puolelle Manén kaltainen nopea pelaaja niin Coutinho ja Lallana eivät ole parhaimmillaan siinä roolissa. Tietysti kärkijengejä vastaan voidaan käyttää Lallanaa tai Coutinhoa laidalla prässäämässä ja pistää keskikentälle joku parempi kahden suunnan pelaaja, mutta busseja vastaan heidän paikkansa on enemmän keskikentällä.

 

Itse en viime kesänä lämmennyt Hullin Andrew Robertsonille elätellessäni toiveita Ricardo Rodriguezista, Jonas Hectorista ja milloin kenestäkin, mutta nyt kauden jälkeen on realiteetit iskeneet kasvoille kuin märkä rätti ja kun tässä on useamman kuukauden katsellut Milneriä vasempana laitapuolustajana niin huumori alkaa olla vähissä ja Andrew Robertson näyttää päivä päivältä houkuttelevammalta vaihtoehdolta. Hullin putoaminen sarjasta varmistui tänään ja Robertson on kyllä tasoltaan sellainen pelaaja, että hän jatkaa Valioliigassa myös ensi kaudella. Tietysti on sanottu, että kun ostat pelaajia keskikastin joukkueista niin muuutut keskikastin joukkueeksi, mutta Robertsonia on huhuttu myös Chelseaan ja se kertoo jotain miehen tasosta ja potentiaalista. Kaverilla on enää 12 kuukautta sopimusta jäljellä joten siirtosumma ei varmaan pyöri kovin huikeissa lukemissa. Joku £10 miljoonaa ei varmaan ole kovin kaukana siitä summasta millä mies lopulta vaihtaa seuraa. Eihän jamppa nyt mikään Marcelo ole, mutta hän on kohtuu nopea, vasenjalkainen ja laitapakki, mitä ei voi sanoa Liverpoolissa tällä hetkellä vasemman pakin tonttia hallussa pitävästä pelaajasta. En nyt pistä pahakseni jos Liverpool hankkii Robertsonia paremman pelaajan, mutta vasempien laitapuolustajien taso ei koko maailman mittakaavallakaan ole mikään huikea ja pelipaikan huiput pelaavat sitten mm. Real Madridissa ja Bayern Münchenissä eikä Liverpoolilla ole vetovoimaa eikä varmaan edes maksukykyä hankkia näitä pelaajia.

 

Laiturin tontille voisi sitten tehdä ison hankinnan ja nämä Douglas Costan ja Lucas Mouran kaltaiset nimet mielyttävät itseä kovasti. Olen sanonut ennen ja sanon edelleen, että nopeita ja taitavia laitureita on maailma pullollaan. Sieltä joukosta pitää vain osata scoutata ne pelaajat, jotka ovat myös jotain muuta ja kykenevät pelaamaan jalkapalloa. 

 

Varmasti mielenkiintoinen kesä luvassa jos selvitään UCL:lään. Tärkeintä olisi nyt pitää kiinni kaikista tähtipelaajista eikä esim. Coutinhoa tule päästää Barcelonaan mistään hinnasta. Edellisen kerran kun Liverpool selvisi UCL:lään joukkue myi Luis Suarezin ja hankki alla olevat pelaajat, joten ei se rehellisyyden nimissä ainakaan kovin paljoa huonommin voi mennä.

 

550ff163bcff4c2aa96895ed4fa5d3c1.png

 

Toisaalta Coutinho £60 miljoonalla Barcaan ja Alex Oxlade-Chamberlain £30 miljoonalla brassin saappaita täyttämään olisi hyvä askel kohti kesän 2014 suursaavutuksia, joten ei sanota vielä mitään...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Päivän hupihuhu: Espanjalainen Marca lehti väittää, että Pool tarjonnut 75 miljoonaa Monacon ihmemiehestä eli Kylian Mbabbesta. Ja Echo lähti heti leikkiin mukaan. Heitetään nyt linkki perään, vaikka on hupijuttuja.

 

http://www.liverpoolecho.co.uk/sport/football/transfer-news/liverpool-urged-sign-kylian-mbappe-13030419#ICID=sharebar_twitter

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now


×