Jump to content
Takatolppa

Liverpoolin siirtospekulaatiot

Recommended Posts

Noh anyways Poolin CEO tapaa tänään Southamptonin CEO:n ja Valioliigan edustajan kanssa. Voipi olla, että jos tänään tapaaminen sujuu hyvin niin diili olisi elossa. En kyllä aio pidättää hengitystäni sen suhteen. Mitään virallista valitustahan Southampton ei ole vielä Valioliigalle toimittanut, vaan on vain uhkaillut sen kanssa. Tämä tästä vielä puuttuisi, jos FSG ns. tyhjästä olisi päättänyt anteeksipyynnön esittää. No, kai siellä oli jtn sellaista takana minkä takia se tehtiin.

Voisi tehä Poolille vain oikeasti hyvää jättää Soton rauhaan ja todeta, että pelaajia voi ostaa muualtakin kuin Sotonista. Turha ärsyttää yhtään enempää Sotonia ettei myöhemmin oikeasti tule mitään bännejä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voisi tehä Poolille vain oikeasti hyvää jättää Soton rauhaan ja todeta, että pelaajia voi ostaa muualtakin kuin Sotonista. Turha ärsyttää yhtään enempää Sotonia ettei myöhemmin oikeasti tule mitään bännejä.

Juuh voi tosiaan jokainen päässään miettiä onko järkevämpää pulittaa esimerkiksi 40 miljoonaa Koulibalysta vai 70 miljoonaa VVD:stä. 

 

Tärkeintä on kuitenkin, että tämän jälkeen Klopp nyt oikeasti saa ne targetit jotka haluaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Twitteriin alkoi tulemaan yhtäkkiä pirusti ihan suht luotettavilta Pool-henkisiltä henkilöiltä twiittejä että "Done Deal". Ja siis koskien Salahia.

Italialais-ja egyptiläismediat myös uutisoivat samaa, että seurat olisivat viimein päässeet sopuun ja Salahin siirto toteutuisi.

 

Täytyy kyllä odotella, että tuleeko näistä mitään uutisointia luotettavista lähteistä. Tämän hetken siirtohuhut kun ovat melkoista hupitasoa, että ei ikinä tiedä että mihin uskoa ja mihin ei.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jee, siirto on tapahtumassa!

 

34d6a2a99def5923a396936797b46cee.png

 

Wisdom on täysin turha pelaaja ja kaikki mitä tästä saadaan takaisinpäin on positiivista. Derby on siis ilmeisesti maksamassa pelaajasta £2m heti ja £2,5m bonuksina. Ihan mutulla väittäisin, että bonukset laukeavat mikäli Derby nousee Valioliigaan, joten niiden saamisen kanssa voi olla vähän niin ja näin. Ilmeisesti toimistolla on kuitenkin joku paikalla, jos kerran Derbyn tarjoukseen on vastattu, joten meillä on vielä toivoa saada hankintoja myös sisäänpäin ennen pitkää. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täytyyhän sitä viikko päättää jollain huhulla.

Lainaus Sky Sportsin Transfer Centrestä:

 

REDS’ AUBAMEYANG CHASE

 

Pierre-Emerick Aubameyang is open to joining Liverpool this summer, according toLe Parisien in France.

 

The paper claims Aubameyang is eager to link up with former Borussia Dortmund boss Jurgen Klopp, now in charge at Anfield.

 

And they say Liverpool are willing to pay the £61m it would take to prise the striker from Dortmund.

 

Klopp signed Aubameyang when Dortmund manager in 2013 and the forward has since scored more than 100 goals for the club.

 

 

Tämä olisi tasoa "kustaan hunajaa". Juuri tuollainen maailmanluokan maalintekijä Poolin pitäisikin hommata.

 

Se on eri asia onko nämä huhut uskottavia, mutta jos Aubameyang olisi oikeasti saatavilla, niin kaikki rahat All-in kaikkeen. Ja JOS Ayba Dorresta siirtyy, niin Kloppin uskoisi olevan iso juttu kun miestä houkuteltaisiin Anfieldille.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mohammed Salah rupeaa olemaan done deal. Ysipaita ja 90k viikkopalkka. I like it! Siirtoenkka menee uusiksi mutta menkööt, on jo aikakin!

 

http://www.liverpoolecho.co.uk/sport/football/football-news/mohamed-salah-keen-liverpool-number-13212805

 

 

Mohamed Salahista vaikuttaisi siis tulevan kesän ensimmäinen varsinainen hankinta Dominic Solanken jälkeen ja hyvä niin. Pelaaja ottanee lähtökohtaisesti paikan hyökkäyksen vasemmalta laidalta, mutta hyökkäyspäässä paikat vaihtunevat otteluiden sisällä erittäin tiuhaan, joten välillä Salah pelaa oikealla laidalla ja varmaan tekee Manén tapaan pystyjuoksuja myös kärkeen. Hyvä hankinta ja Salahista on varmasti paljon iloa ensi kaudella.

 

Jännä muuten miten tuossa illukan jakaman uutisen lopussa kerrotaan, että Liverpool päätyi hankkimaa Salahin, koska Julian Brandt jäi Leverkuseniin. Tästä voitanee päätellä, että Brandt olisi ollut Liverpoolin ensimmäinen vaihtoehto laidalle, mutta rehellisyyden nimissä tässä taisi seuran kannalta käydä paremmin näin. Brandt on kiistatta lupaava pelaaja, mutta tällä hetkellä Salah on näistä kahdesta selkeästi parempi pelaaja, mistä hyvänä osoituksena toimii miehen kahden edellisen liigakauden aikana iskemät 29 maalia. Eikä Salah 25 vuotiaana pelaajana mikään ikäloppu ole hänkään vaan pelaajan parhaat ikävuodet osuvat aika mukavasti yksiin mm. Coutinhon, Manén ja Hendersonin huippuvuosien kanssa.

 

Muista huhuista niin twitterin koottujen mukaan RP Leipzigin Naby Keitasta ollaan edelleen kiinnostuneita, mutta Leipzig ei ilmeisesti ole halukas myymään pelaajaa tänä kesänä "mistään hinnasta.", kun pääsivät UCL:läänkin. Laitapakkien osalta Benjamin Mendy taitaa lopulta pienen mutkan kautta päätyä kuitenkin Manchester Cityyn ja Fulhamin nuorukainen Ryan Sessegnon on matkalla Tottenhamin riveihin. Onhan noita laitapakkeja kuitenkin vaikka kuinka ja vaikkei tässä nyt kannata ihan ketä tahansa lähteä hankkimaan niin aika moni pelaaja olisi kuitenkin Milneriin nähden eteepäin menoa tuolla tontilla, joten toivotaan, että sinnekin suunnalle vielä joku vahvistus saadaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä alkaa olemaan ihan hyvän vibat Salahin suhteen. Aikaisemmin epäilin egyptiläisen hankintaa ja erityisesti siirtohintaa, mutta nyt se tuntuu jo paremmalta ja kyllähän egyptiläisen ottaa ihan mielellään Pool-rosteriin. Tuulennopea wingeri, joka taisi päättyneellä kaudella tehdä 15+11 tehot ellen täysin väärin muista.

Echo yms. lähteet ovat jo uutisoineet, että siirtosumma tosiaan on hyväksytty Roman toimesta ja Salah on ilmeisesti jo matkannut Englantiin medicaliin. Jos asiat etenevät nopsaan, niin julkistus saattaa tulla jo tänään, mutta eiköhän viimeistään torstain-perjantain aikana saada seuralta virallinen vahvistus siirrolle.

 

Solanke ja Salah jäänevät hyökkäyspään ainoiksi siirroiksi. Echo ainakin on torpannut Aubameyang huhut ja sanonut, että Firmino on Kloppon 1. strikeri ensi kauteen. Itse olisin ainakin halunnut sen kuuluisan "tappavan tehokkaan kärkimiehen", mutta täytyy uskoa, että tulevalla kaudella Firmino ja kumppanit nostavat entisestään maalimääriään ja ennen kaikkea pystyy ratkaisemaan niitä vaikeita matseja Palacea, Webaa yms. vastaan, joihin Pool on kaatunut kaudesta toiseen.

 

Salahin jälkeen pitäisi sitten suunnata targetit puolustuspäähän. Eli se uusi toppari ja vasen laitapauli. Van Dijkia huhutaan edelleen ja kaverista jaksetaan jauhaa, mutta itse toivon, että Pool nyt oikeasti antaisi asian olla ja koittaisi hankkia jonkun toisen hyvän topparin rosteriin.
Vasemmaksi laitapauliksi kävisi melkein kuka tahansa (ei kuitenkaan mitään Sessegnonia tai muuta liian junnua), kunhan Milneriä ei tarvitsisi koko kautta katsella.

Keita ei kyllä taida olla irrotettavissa, joten hänetkin voisi unohtaa. Jos markkinoilta ei sopivaa nimeä tänä kesänä irtoa, niin ei se mielestäni mikään suurin katastrofi olisi, vaikka se puolustava kk pelaaja olisi ihan kiva. Emre Canille pitäisi vaikka väkisin tehdä se uusi sopimus ja mielestäni Marko Grujicille voisi alkaa antamaan enemmän peliaikaa. Potentiaalia kun on vaikka mihin!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vasemmaksi laitapauliksi kävisi melkein kuka tahansa (ei kuitenkaan mitään Sessegnonia tai muuta liian junnua), kunhan Milneriä ei tarvitsisi koko kautta katsella.

 

Liverpool on ilmeisesti kääntänyt katseensa Kieran Tierneyn suuntaan mitä vasempiin laitapakkeihin tulee. Celticin 20-vuotias pelaaja on itselleni täysin vieras tapaus, mutta ainakin englantilaiset kannattajat tuntuvat olevan ihan innoissaan pelaajasta ja hän voisi kuulemma ratkaista Liverpoolin laitapakkiongelmat vuosien ajaksi. Pelaajalla on vankka kokemus Skotlannin pääsarjasta ja pelaaja on kuulunut Celticin avauskokoonpanoon kahden kauden ajan. Transfermarktin mukaan pelaaja on ammattilaisurallaan pelannut Celticissä 75 ottelu tehoin 3+20 joten kyseessä on vielä erittäin tehokas laitapakki. Kyseessä on ilmeisesti melko vikkelä pelaaja, joka on jo tilastojenkin perusteella hyvä syöttelemään ja keskittämään. Transfermarktin mukaan miehen arvo 2 miljoonaa euroa, mutta kyllähän tämän kaltaisten pelaajien hinnat tuppaavat hyvin helposti kipuamaan lähemmäs £10 miljoonaa, varsinkin jos ostava seura on Valioliigan kärkipään joukkue.

 

Kuten aiemmin todettua niin vasempien pakkien kohdalla tilanne on se, että ei siellä markkinoilla ole hirveän montaa valmista pelaajaa, joka olisi hankittavissa ja joka olisi heti selkeä vahvistus joukkueelle. Benjamin Mendy olisi voinut olla tällainen, mutta mies siirtyy luultavasti £40 miljoonalla Manchester Cityn riveihin. Ei Milnerkään nyt mikään ideaali ratkaisu tähän rooliin ole ja mielellään sinne toivoisi selkeästi uuden aloittavan pelaajan, mutta jotenkin tällainen Tierneyn tyylinen haku voisi olla kova sana, varsinkin kun se pelipaikan taso on koko maailman mittakaavalla vähän mitä on. Ainahan sitä voi toki kysyä Southamptonilta, että mikä on Ryan Bertrandin hinta :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Daily Express nimeää Tierneyn hinnaksi £15M. Kiistatta lupaava pelaaja, ja mulla henk.koht. on aina hyvät vibat kun ostamme pelaajan Celticistä! Oltais se VVD voitu ostaa suoraan Glasgowsta käyttämättä Saintsin kautta lisää hintaa keräämässä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

En nyt saa puhelimella Twitteristä kopsattua linkkejä tai kuvia mutta...

 

Salah on tänään läpäissyt lääkärintarkistuksen ja varmaan huomenna voidaan odottaa julkistusta diilistä.

Lisäksi tietoa on, että Salah ottaa käyttöön pelinumeron 11 eli Firmino varmaan vaihtanee numeronsa pelinumeroon 9.

 

Julkistusta odotellessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En nyt saa puhelimella Twitteristä kopsattua linkkejä tai kuvia mutta...

 

Salah on tänään läpäissyt lääkärintarkistuksen ja varmaan huomenna voidaan odottaa julkistusta diilistä.

Lisäksi tietoa on, että Salah ottaa käyttöön pelinumeron 11 eli Firmino varmaan vaihtanee numeronsa pelinumeroon 9.

 

Julkistusta odotellessa.

 

22e944b50d0551f8a41327bff0cc9bb3.png

d9402f02a9f59d922920a82f6eceed66.png

 

Kova hankinta kyllä! Sanoisin, että top 5 laituri Valioliigassa. 

 

Siirtosumma on kaiketi £34m + £4m mahdollisia bonuksia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

22e944b50d0551f8a41327bff0cc9bb3.png

d9402f02a9f59d922920a82f6eceed66.png

 

Kova hankinta kyllä! Sanoisin, että top 5 laituri Valioliigassa.

 

Siirtosumma on kaiketi £34m + £4m mahdollisia bonuksia.

Sieltä se tosiaan jo pamahti!

 

Kyllä Salah on erinomainen hankinta ja vastustajien pakeilla pitää ensi kaudella kiirettä, kun Salah, Mane ja kumppanit pörräävät hyökkäyspäässä.

 

Ja seuran vahvistus

http://www.liverpoolfc.com/news/first-team/266595-liverpool-fc-complete-signing-of-mohamed-salah

Share this post


Link to post
Share on other sites

Salah ei Chelseassa oikein päässyt näyttämään. Toivottavasti hän tekee meillä samat kuin Moses teki viime kaudella Chelseassa.

 

 

Muun muassa myös Kevin De Bruynellä ja Romelu Lukakulla on mennyt ihan kivasti sen jälkeen, kun Chelseasta näytettiin ovea.

 

682ef9a2941f458f8937b05ce60a9387.png

 

Firmino saakin sitten kirjoittaa paitoihin muutamia nimmareita. Esim. Agüero toimi tällä tapaa jokunen kausi sitten, kun tämä vaihtoi numeronsa 16:sta 10:n ja siinä saivat sitten kannattajat joko nimikirjoituksen vanhalla numerolla varustettuun paitaan tai paidan uudella numerolla ilmaiseksi jos antoivat vanhan vaihtoon tms.

 

Numero 9 Firminolla tarkoittanee ainakin sitä, että brassi jatkanee kärjessä ainakin toistaiseksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jees, siirto on nyt sitten paketissa ja hyvä niin. Tosiaan, ei paljon kovempia laitureita tule Valjusta mieleen Hazardin, Alexisin, Manen ja Pedron lisäksi. Millonkohan viimeksi Poolilla ollut näin kova laiturikaksikko?

Pearcen mukaan Salah oli ensimmäinen 3/4 isosta hankinnasta. Jännityksellä odottamaan seuraavia ostoja siis.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Salahin hankinnan jälkeen Liverpoolin toiminta siirtomarkkinoilla on ollut aika vaatimatonta. Kesän kahdesta päätargetista eli Virgil van Dijkista ja  Naby Keitasta on jatkuvasti huhuja, mutta Liverpoolin Southamptonille osoittama anteeksipyyntö on toistaiseksi ainoa konkreettinen asia, mitä näistä on jäänyt käteen. Toisena päivänä pelaajat ovat 100% varmuudella siirtymässä Liverpooliin, kun taas toisena päivänä mahdollinen siirto ei tule kysymykseenkään. Ota näistä nyt selvää, kaikesta pätelleen ilmassa on todellisen tietämyksen sijaan vain kasa erinäisiä arvauksia.

 

Yksi näistä arvauksista on, että Liverpool olisi piakkoin tekemässä jotain konkreettista Naby Keitan suhteen. Joidenkin juttujen mukaan pelaajan £130k viikkopalkasta olisi jo päästy sopuun ja nyt Liverpoolin pitäisi sitten päästä siirtosummasta sopuun RB Leipzigin kanssa. Saksalaisten pyyntihän on vaatimaton £70 miljoonaa ja vaikka Liverpool onkin valmis iskemään siirtoennätyksensä uusiksi niin tuskin ihan tuollaisten summien maksaminen tulee kysymykseen. Tuskin esimerkiksi £50 miljoonan maksaminen on Liverpoolille mikään ongelma ja siitä sitten pienellä neuvottelulla ja esityksiin perustuvilla bonuksilla ollaan aika lähellä kaupan syntymistä.

 

Van Dijk ja Keita ovat ilmeisesti molemmat hyvinkin halukkaita siirtymään Liverpooliin ja mikäli pelaajat alkaisivat ajamaan siirtoa aktiivisesti niin varmaan Liverpool saisi pelaajat hankittua. Tällä hetkellä en kuitenkaan pidätä hengitystäni kummankaan pelaajan suhteen. Toivottavasti siellä on kuitenkin VVD:n ja Keitan takana muutama vastaava pelaaja siirtolistalla, että Liverpoolilla ei sitten mene sormi suuhun mikäli kyseisiä pelaajia ei saadakaan hankittua. Southampton ja Leipzig eivät ole kovin halukkaita myymään pelaajiaan, mutta vino pino kahisevaa voi saada ihmeitä aikaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olemme huhun mukaan tarjonneet £14,9M Emanuel Mammanasta (Lyon)! Ainakin kaikille Football Managerin pelaajille tuttu kaveri! Ei tullu montaa Lyonin pelii katottua joten miehen nykykunto täysin arvoitus.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olemme huhun mukaan tarjonneet £14,9M Emanuel Mammanasta (Lyon)! Ainakin kaikille Football Managerin pelaajille tuttu kaveri! Ei tullu montaa Lyonin pelii katottua joten miehen nykykunto täysin arvoitus.

 

Ihan mukavan kauden pelasi Lyonissa, jossa kehitystäkin tapahtui nuorukaisen kohdalla. Vasta 21-vuotias keskuspuolustaja, joka pelasi 25 ottelussa ja on päässyt tämän kauden seurauksena mukaan Argentiinan maajoukkuerinkiinkin.

 

Lopetti kauden avauskokoonpanon pelaajana Ranskassa ja potentiaaliahan on olla maailmanluokan puolustajakin, mutta se jää taas nähtäväksi Mammanankin kohdalla. Tällainen suhteellisen moderni keskuspuolustaja kyseessä, sillä nopeutta riittää runsaasti ja syöttötaitokin on todella hyvällä tasolla. En tiedä sitten, että kuinka paljon kuulostaa edes puolustajalta enää, kun voisi todeta myös, että sitä potkutekniikkaakin löytyy, vaikka vain 1 maalin saikin aikaiseksi viime kaudella. Kelpo talentti, jota varmasti muutkin seurat Euroopassa ovat tarkkailleet.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now


×