Jump to content
Takatolppa

Liverpoolin siirtospekulaatiot

Recommended Posts

Älyttömän lasisesta pelaajasta ei ole kyse, mutta yksi paha loukkaantuminen ja kaksi pienempää loukkaantumista ovat kaikki olleet polvivammoja.

375d09e8d58464575a187d2150ff576b.png

En tiedä onko kyseessä sama polvi, mutta varmaan ihan hyvä olla varuillaan näissä. Jos lasi on puoliksi täynnä niin eihän Fekir ole missannut yhden vakavan loukkaantumisen jälkeen kuin 10 peliä kolmessa vuodessa ja se on aika hyvin se. 

Liverpoolin on silti ihan hyvä katsella vaihtoehtoisia pelaajia ja varmaan siellä on ollut jonkinlaiset listat, että minkälaisia pelaajia haetaan. Vai jatkuuko sitten viime siirtoikkunoista tuttu malli, että halutaan juuri tietyt pelaajat ja jos heitä ei saada niin sitten odotetaan vaikka hamaan tappiin saakka. Fekirin kohdalla tilanne voi olla eri jos Liverpool on itse vetäytynyt siirrosta. Jotain juttua oli jo ennen medicalia, että Lyon haluaisi kirjata Fekirin myynnin seuraavaan tilikauteensa, mikä alkaisi vasta kesäkuun jälkeen, että sekin voi olla joku syy vatvomiselle jos Lyon on tämän takana. Omituinen kuvio kaiken kaikkiaan ja siellä oli ilmeisesti kaikki tervetulohaastattelut yms. jo suoritettuna. Jos vaihtoehtoisia pelaaja mietitään niin Fekirin maanmies Thomas Lemar tulee tietysti ensimmäisenä mieleen. Lemar ei voi pelata kärjessä kuten Fekir, mutta olisi varmaan enemmän kotonaan 4-3-3 keskikentällä ja voi pelata myös laidalla. Lemar ei ainakaan tällä hetkellä ole Fekirin tasoinen pelimies vaikka potentiaalia toki löytyy. Lemaria on viety kesän aikana mm. Atletico Madridiin, joten jonkinlainen tarjouskilpa voisi olla luvassa. Huhujen mukaan Monaco on ainakin valmis myymään Lemarin, joten siinä ei ole ongelmaa, mutta hinta voi muodostua suureksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
18 tuntia sitten, Jarvis kirjoitti:

Lemar ei tule ainakaan enää kysymykseen Liverpoolin osalta. 65 miljoonaa euroa muutti monacoon ja Lemar Madridin joukkueista parempaan, Atleticoon..

Juttujen mukaan Monaco teki Atleticon kanssa siirtoon sellaisen pykälän, että Lemarin tulevasta siirtokorvauksesta menee iso siivu monacolaisten taskuun. Lemariahan tuotiin Englantiin Liverpooliin ja Arsenaliin huomattavasti 65 miljoonaa euroa suuremmilla korvauksilla niin tiedä sittten, että olivatko nämä huhut puhdasta hölynpölyä, kun Monaco suostui tuollaiseen diiliin vai onko tuo tulevasta siirrosta saatava bonus sitten niin suuri, että tämä diili on silti taloudellisesti kannattavampi.

Kloppon apuvalmentajana pitkään toiminut Zeljko Buvac on muuten huhujen mukaan Fenerbahcen uusi päävalmentaja. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään


×