Hyppää sisältöön


Kuva
- - - - -

Ex-sinipaidat - kuka dominoi missäkin ja millä mausteilla.


  • Kirjaudu vastataksesi
374 vastausta aiheeseen

#1 Den andra pseudodym

Den andra pseudodym

    Junior Member

  • Members
  • 1 150 Viestit

Lähetetty 11.09.2011 - 12:05

Tein tällaisen topiikin ajatellen seurata taannoin Chelseassa pelanneita pelaajia ja valmentajiakin. Missä päin maailmaa he nyt pelaavat lähdettyään taannoin Chelsean leivistä, kun kaikki asiat eivät siellä miellyttäneet.

Arjen Robben (Chelseassa vuosina 2004-'07)
27-vuotias hollantilainen ei ole paljoa Chelsea-ajoistaan hyytynyt baijerilaisten riveissä pelatessaan. Ensimmäisellä kaudellaan siellä (09/10) iski "tehot" 27+12 46 pelissä. Viime kaudella loukkaantumiset hidastivat vähän menoa, mutta 13+13 19 pelissä kertoo, että samalla linjalla jatkettiin. Harva pelaaja tuskin on niin tärkeä pelaaja joukkueelleen kuin Robben Bayern Münchenille. Sitä aiemmin parina Real Madrid -kautenaankin oli vakuuttava, mutta Perezin Galactico-villitykset sysäsivät hänet muille teille, mikä toki on miehelle itselleen ollut vain hyväksi. Häntä ehkä eniten kaikista Chelsean pelaajista kaipaan takaisin.

Gianfranco Zola (1996-2003)
Chelsean kaikkien aikojen parhaana pelaajana pidetty Zola on valmentajauralle myöhemmin ryhtynyt, muttei parinkauden West Ham-pestin jälkeen ole vielä töitä löytänyt. On huhuttu välillä Chelseankin penkin päähän, muttei toistaiseksi näin näyttäisi tulevan käymään.

Dennis Wise (1990-2001)
Valmetanut Millwallin, Southamptonin ja Leedsin kaltaisia divariporukoita uransa lopetettua. Tällä hetkellä taitanee toimia Newcastlen toimitusjohtajana.

Hernan Crespo (2003-'04, 2005-'06)
36-vuotias hyökkääjä pelaa edelleen Euroopan kentillä saapasmaassa Parman leivissä. Viime kaudella 31 pelissä 11+1"-tehot" ja Genoassa sitä aiemmalla kaudella 34 pelissä saldo 8+3 eli maalivainu taitanee edelleen olla kohdillaan. Ura kuitenkin loppusuoralla.

Damien Duff (2003-'06)
Robbenin laituripari Mourinhon ajoilta on Newcastlessa pari kautta pelattuaan siirtynyt Fulhamin riveihin. Ollut molemmissa joukkueissa avauksen kamaa, kuten oli Chelseassakin aikanaan.

Mateja Kezman (2004-'05)
Chelseassa aikoinaan flopannut serbi-hyökkääjä on pomppinut sen jälkeen joukkueesta toiseen. Pelannut niin Espanjassa, Turkissa, Ranskassa kuin Kiinassakin onnistumatta vakiinnuttamaan paikkaansa missään joukkueessa. Tällä kaudella pelaa UCL:ää Valko-Venäjältä tulevan BATEn riveissä ja antaa Messille maalinteon oppitunteja H-lohkossa.

Tällaista näin ensi alkuunsa.

Tietääkös kukaan, että missä esim. Marcel Desailly ja Claude Makelele kupeksivat nykyään? Entä Ray Wilkins tai Peter Osgood(, josta en Chelsean "väärinkannattajana" tiedä juuri mitään)? Muistakin '90-luvun tähdistä olisi kiva kuulla jotain.

#2 Public Enemy

Public Enemy

    Junior Member

  • Members
  • 7 795 Viestit

Lähetetty 11.09.2011 - 12:29

Re: Ex-sinipaidat - kuka dominoi missäkin ja millä mausteill

Ossien tuhkat ovat Shed Endin päädyn rankkaripilkun alla. R.I.P.

Posted Image

Ray Wilkins taitaa olla nykyään Skylla hommissa kommentaattorin roolissa.

Desailly ollut mukana hyväntekeväisyysprojekteissa ja muistaakseni oli johonkin asiaan liittyen vielä jonkin sortin jalkapallolähettiläskin tmv. Makelele taitaa lähinnä nauttia eläkepäivistään ja aika hiljaiseloa on ainakin median silmän suhteen pitänyt.

#3 Haltsu

Haltsu

    Junior Member

  • Members
  • 1 712 Viestit

Lähetetty 11.09.2011 - 12:40

Re: Ex-sinipaidat - kuka dominoi missäkin ja millä mausteill

Dennis Wise (1990-2001)
Tällä hetkellä taitanee toimia Newcastlen toimitusjohtajana.


Pientä korjausta tähän. Newcastlessa ollessaan Wisen työnä oli ainoastaan huolehtia seuran pelaajahankinnoista. Sai tosin potkut jo vuonna 2009, heikosti onnistuneiden siirtojen seurauksena..

#4 LowRidingMonkey

LowRidingMonkey

    Junior Member

  • Members
  • 2 642 Viestit

Lähetetty 13.09.2011 - 11:59

Re: Ex-sinipaidat - kuka dominoi missäkin ja millä mausteill

Tässä jonkinlainen lista Chelseassa pelanneista jotka nykyään palloilevat muualla. Mukana myös junnuissa ja/tai reserveissä pelanneita.

MAALIVAHDIT

Nick Colgan (19.9.1973) Huddersfield Town (Championship, Englanti)
Carlo Cudicini (6.9.1973) Tottenham Hotspur (Premier League, Englanti)
Neil Etheridge (7.2.1990) Fulham (Premier League, Englanti)
Rhys Evans (27.1.1982) Exeter City (League Two, Englanti)
Nick Hamann (4.9.1987) Carshalton Athletic (Isthmian League Premier Division, Englanti)
Niclas Heimann (12.3.1991) VVV-Venlo (Eredivisie, Hollanti)
Jurgen Macho (24.8.1977) OUT OF CONTRACT
Yves Ma-Kalambay (31.1.1986) OUT OF CONTRACT
Lenny Pidgeley (7.2.1984) Newport County (Blue Square Bet Premier, Englanti)
James Russell (19.9.1987) Boreham Wood (Blue Square Bet South, Englanti)
Stuart Searle (27.2.1979) Chelmsford City (Blue Square Bet South, Englanti)
Jan Sebek (31.3.1991) FK Dukla Praha (Gambrinus Liga, Tsekki, lainassa FK Baumit Jablonecista)
Neil Sullivan (24.2.1970) Doncaster Rovers (League One, Englanti)
Rhys Taylor (7.4.1990) OUT OF CONTRACT


PUOLUSTAJAT

Alex (17.6.1982) Paris Saint-Germain (Ligue 1, Ranska)
Jose Bosingwa (24.8.1982) Queens Park Rangers (Premier League, Englanti)
Tal Ben-Haim (31.3.1982) OUT OF CONTRACT
Khalid Boulahrouz (28.12.1981) Sporting CP (Liga ZON Sagres, Portugali)
Wayne Bridge (5.8.1980) Brighton & Hove Albion (Championship, Englanti, lainassa Manchester Citystä)
Vincenzo Camilleri (6.3.1992) Cagliari (Serie A, Italia)
Ricardo Carvalho (18.5.1978) Real Madrid (La Liga, Espanja)
Shaun Cummings (25.2.1989) Reading (Premier League, Englanti)
Warren Cummings (15.10.1980) AFC Wimbledon (League Two, Englanti)
Asier del Horno (19.1.1981) OUT OF CONTRACT
Valerio Di Cesare (23.5.1983) Torino (Serie A, Italia)
Michael Duberry (14.10.1975) Oxford United (League Two, Englanti)
Jonas Elmer (28.2.1988) OUT OF CONTRACT
William Gallas (17.8.1977) Tottenham Hotspur (Premier League, Englanti)
Jon Harley (26.9.1979) Portsmouth (League One, Englanti)
Robert Huth (18.8.1984) Stoke City (Premier League, Englanti)
Sam Hurrell (13.7.1988) New Orleans Jesters (USL Premier Development League, USA)
Jiri Jarosik (27.10.1977) Sparta Praha (Gambrinus Liga, Tsekki)
Glen Johnson (23.8.1984) Liverpool (Premier League, Englanti)
Billy-Joe King (23.9.1990) OUT OF CONTRACT
Carl Magnay (20.1.1989) Gateshead (Blue Square Bet Premier, Englanti)
Michael Mancienne (8.1.1988) Hamburger SV (1. Bundesliga, Saksa)
Nuno Morais (29.1.1984) APOEL (Marfin Laiki League, Kypros)
Nana Ofori-Twumasi (15.5.1990) Northampton Town (League Two, Englanti)
Filipe Oliveira (27.5.1984) Videoton (OTP Bank Liga, Unkari)
Slobodan Rajkovic (3.2.1989) Hamburger SV (1. Bundesliga, Saksa)
Ben Sampayo (10.12.1992) Brighton & Hove Albion (Championship, Englanti)
Jack Saville (2.2.1991) Barnet (League Two, Englanti)
Sam Tillen (16.4.1985) Fram (Urvalsdeild, Islanti)
Steven Watt (1.5.1985) Dover Athletic (Conference South, Englanti)
Harry Worley (25.11.1988) Oxford United (League Two, Englanti)


KESKIKENTTÄPELAAJAT

Michael Ballack (26.9.1976) OUT OF CONTRACT
Mbark Boussoufa (15.8.1984) Anzhi Makhachkala (Premier League, Venäjä)
Liam Bridcutt (8.5.1989) Brighton & Hove Albion (Championship, Englanti)
Joe Cole (8.11.1981) Liverpool (Premier League, Englanti)
Jack Cork (25.6.1989) Southampton (Premier League, Englanti)
Nick Crittenden (11.11.1978) Dorchester Town (Conference South, Englanti)
Andrew Crofts (29.5.1984) Brighton & Hove Albion (Championship, Englanti)
Samuele Dalla Bona (6.2.1981) OUT OF CONTRACT
Enrique De Lucas (17.8.1978) Celta de Vigo (La Liga, Espanja)
Deco (27.8.1977) Fluminense (Serie A, Brasilia)
Lassana Diarra (10.3.1985) Anzhi Makhachkala (Premier League, Venäjä)
Damien Duff (2.3.1979) Fulham (Premier League, Englanti)
Dean Furman (22.6.1988) Oldham Athletic (League One, Englanti)
Anthony Grant (4.6.1987) Stevenage (League One, Englanti)
Danny Hollands (6.11.1985) Charlton Athletic (Championship, Englanti)
Kaby (5.2.1992) OUT OF CONTRACT
Joe Keenan (14.10.1982) South Melbourne FC (Victorian Premier League, Australia)
Andy King (29.10.1988) Leicester City (Championship, Englanti)
Sebastian Kneissl (13.1.1983) 1. FC Schweinfurth 05 (Bayernliga, Saksa)
Billy Knott (28.11.1992) Sunderland (Premier League, Englanti)
Nemanja Matic (1.8.1988) SL Benfica (Liga ZON Sagres, Portugali)
Raul Meireles (17.3.1983) Fenerbahce (Super Lig, Turkki)
Jacob Mellis (8.1.1991) Barnsley (Championship, Englanti)
Mesca (6.5.1993) Fulham (Premier League, Englanti)
Mineiro (2.8.1975) OUT OF CONTRACT
Filipe Morais (21.11.1985) Stevenage (League One, Englanti)
Jody Morris (22.12.1978) Bristol City (Championship, Englanti)
Scott Parker (13.10.1980) Tottenham Hotspur (Premier League, Englanti)
Courtney Pitt (17.12.1981) Stafford Rangers (Northern Premier League Premier League, Englanti)
Ricardo Quaresma (26.9.1983) Besiktas (Super Lig, Turkki)
Arjen Robben (23.1.1984) Bayern Munchen (1. Bundesliga, Saksa)
Craig Rocastle (17.8.1981) Thrasyvoulos (Football League, Kreikka)
Anton Rodgers (26.1.1993) Brighton & Hove Albion (Championship, Englanti)
Tomi Saarelma (30.11.1988) SR Delemont (1. Liga, Sveitsi)
Jacopo Sala (5.12.1991) Hamburger SV (1. Bundesliga, Saksa)
Lee Sawyer (10.9.1989) Woking (Blue Square Bet Premier, Englanti)
Steve Sidwell (14.12.1982) Fulham (Premier League, Englanti)
Scott Sinclair (25.3.1989) Manchester City (Premier League, Englanti)
Jimmy Smith (7.1.1987) Leyton Orient (League One, Englanti)
Miroslav Stoch (19.10.1989) Fenerbahce (Super Lig, Turkki)
Tom Taiwo (27.2.1990) OUT OF CONTRACT
Sergio Tejera (28.5.1990) RCD Espanyol (La Liga, Espanja)
Tiago (2.5.1981) Atletico Madrid (La Liga, Espanja)
Joe Tillen (15.12.1986) Valur Reykjavik (Urvalsdeild, Islanti)
Gökhan Töre (20.1.1992) Rubin Kazan (Premier League, Venäjä)
Michael Woods (6.4.1990) OUT OF CONTRACT
Shaun Wright-Phillips (25.10.1981) Queens Park Rangers (Premier League, Englanti)
James Younghusband (4.9.1986) Loyola Meralco Sparks (United Football League Division 1, Filippiinit)
Yuri Zhirkov (20.8.1983) Anzhi Makhachkala (Premier League, Venäjä)


HYÖKKÄÄJÄT

Rati Aleksidze (3.8.1978) Gyori ETO FC (OTP Bank Liga, Unkari)
Nicolas Anelka (14.3.1979) Shanghai Shenhua FC (Chinese Super League, Kiina)
Jermaine Beckford (9.12.1983) Leicester City (Championship, Englanti)
Fabio Borini (29.3.1991) Liverpool (Premier League, Englanti)
Carlton Cole (12.10.1983) West Ham United (Premier League, Englanti)
Hernan Crespo (5.7.1975) Barasat Euro Musketeers (Bengal Premier League Soccer, Intia)
Franco Di Santo (7.4.1989) Wigan Athletic (Premier League, Englanti)
Didier Drogba (11.3.1978) Shanghai Shenhua FC (Chinese Super League, Kiina)
Tore Andre Flo (15.6.1973) Sogndal (Tippeligaen, Norja)
Mikael Forssell (15.3.1981) OUT OF CONTRACT
Paul Furlong (1.10.1968) St.Albans City FC (Southern League Premier Division, Englanti)
Eidur Gudjohnsen (15.9.1978) OUT OF CONTRACT
Salomon Kalou (5.8.1985) Lille (Ligue 1, Ranska)
Leon Knight (16.9.1982) OUT OF CONTRACT
Leroy Lita (28.12.1984) Swansea City (Premier League, Englanti)
Marko Mitrovic (27.6.1992) Brescia (Serie B, Italia)
Adrian Mutu (8.1.1979) AC Ajaccio (Ligue 1, Ranska)
Morten Nielsen (28.2.1990) OUT OF CONTRACT
Frank Nouble (24.9.1991) Wolverhampton (Championship, Englanti)
Sam Parkin (14.3.1981) St.Mirren (Premier League, Skotlanti)
Danny Philliskirk (10.4.1991) Sheffield United (League 1, Englanti)
Claudio Pizarro (3.10.1978) Bayern Munchen (1. Bundesliga, Saksa)
Philipp Prosenik (1.3.1993) AC Milan (Serie A, Italia)
Ben Sahar (10.8.1989) Hertha BSC (2.Bundesliga, Saksa)
Phil Younghusband (4.8.1987) Loyola Meralco Sparks (United Football League Division 1, Filippiinit)

#5 LowRidingMonkey

LowRidingMonkey

    Junior Member

  • Members
  • 2 642 Viestit

Lähetetty 14.09.2011 - 20:52

Re: Ex-sinipaidat - kuka dominoi missäkin ja millä mausteill

Tiistaina oli ex-Chelsea pelaajien joukkueita tulessa joten laitetaan päivitystä tässä keskiviikko illan ratoksi.

Nick Colgan katseli penkiltä Huddersfieldin hakiessa 3-0-vierasvoiton Sheffield Unitedista.

Nick Hamann urakoi täydet minuutit Carshaltonin hakiessa pisteet Horshamilta maalein 3-1.

Lenny Pidgeley joutui antautumaan kerran Exeterin tasapisteet Notts Countyn kanssa.

Warren Cummings istui penkillä Bournemouthin kaataessa Leyton Orientin vieraissa 3-1. Kotijoukkeen Jimmy Smithille täydet minuutit.

Michael Duberry johti Oxfordin puolustusta 2-0-voitossa Dagenham & Redbridgestä. Harry Worley pääsi vaihdosta sisään viimeisellä minuutilla.

Nuno Morais pelasi 90 minuuttia ja sai varoituksen APOELin aloittaessa UCL urakkansa 2-1-voitolla Zenitistä.

Nana Ofori-Twumasi pääsi vaihdosta kentälle 65. minuutilla ja vaihdettiin pois 88. minuutilla loukkaantumisen takia. Northampton voitti AFC Wimbledonin 3-0. Chelsea-laina Sam Walkerille nollapeli.

Michael Ballack pelasi 66 minuuttia Leverkusen 0-2-tappiossa Chelsealle. Ballack missasi yhden loistopaikan.

Anthony Grant pelasi koko ottelun Southendin voittaessa Gillinghamin 1-0. Grant nappasi itselleen varoituksen.

Tom Taiwo katseli penkiltä Carlislen napatessa 2-1-voiton Tranmeresta.

Mateja Kezmanin BATE Borisov aloitti UCL Lohko H:n vierastasurilla 1-1 Viktoria Plzenin kanssa. Kezman otettiin vaihtoon 76. minuutilla.

#6 hyeenamies

hyeenamies

    Junior Member

  • Members
  • 1 877 Viestit
  • LocationKoe-eläin-puisto

Lähetetty 15.09.2011 - 00:23

Re: Ex-sinipaidat - kuka dominoi missäkin ja millä mausteill Oliko lesposta jo juttua?? jostain luin et menny vinnien peräs amerikkaan herättelemään näyttelijän uraa ja pelailee jossain hollywoodin porukois. oli aikanaa stanan kova luu puolustuksessa mut media ei mennyt aivan yhtä hyvin. Elävästi muistan tämmöisen sammakon: mä tiedän miksi chelsea pelaa aina hyvän eurooppa pelin jälkeen huonosti omassa sarjassa ,mutten kerro. :D mitäs muuten dan petresculle kuuluu?? Hasselbainkin kans oltiin muuten viime keväänä samaan aikaan kattomas brentfortin otteita. minä turistina ja jimmy ilmeisesti valmistelemas managerinpaikkaa (ei toteutunut)

#7 LowRidingMonkey

LowRidingMonkey

    Junior Member

  • Members
  • 2 642 Viestit

Lähetetty 15.09.2011 - 10:20

Re: Ex-sinipaidat - kuka dominoi missäkin ja millä mausteill

mitäs muuten dan petresculle kuuluu??


Petrescu on Venäjän pääsarjassa pelaavan FC Kuban Krasnodarin mamageri. Petrescu luotsasi Kubanin heti ensimmäisellä kaudellaan Ykkösdivarin voittajaksi. Tällä hetkellä Kuban on Venäjän liigassa sijalla 8.

Keskiviikon UCL peleissä nähtiin neljä entistä Chelsea-pelaajaa tositoimissa.

Joe Cole vaihdettiin kesntälle 76. minuutilla Lillen 2-2-tasapelissä CSKA Moskovaa vastaan Mestareiden Liigassa.

Nemanja Maticin Benfica tasasi pisteet Manchester Unitedin kanssa maalein 1-1. Serbialainen pääsi kentälle vartti ennen loppua.

Ricardo Carvalhon ja Lassana Diarran Real Madrid nappasi 1-0-vierasvoiton Dinamo Zagrebista. Carvalho luuti madridlaisten puolustuksessa täydet minuutit. Diarra tuli vaihdosta 78. minuutin kohdalla.

#8 LowRidingMonkey

LowRidingMonkey

    Junior Member

  • Members
  • 2 642 Viestit

Lähetetty 16.09.2011 - 08:57

Re: Ex-sinipaidat - kuka dominoi missäkin ja millä mausteill

Carlo Cudicini piti maalinsa puhtaana Tottenhamin maalittomassa tasapelissä PAOKin vieraana UEFA Europa Leaguessa. Cudicini nappasi itselleen myös varoituksen.

Ricardo Quaresma pelasi lähes koko ottelun (86 min) Besiktasin murjoessa Maccabi Tel Avivin 5-1 Europa Leaguen E-lohkossa. Quaresma syötti Egeman Korkmazin 4-1-maalin.

Robert Huthille 90 minuuttia ja varoitus Stoken hakiessa Dymano Kiovan vieraana tasuripinnan 1-1-tuloksella.

Tiagon Atletico Madrid kaatoi Celticin maalein 2-0 Europa Leaguen lohkossa I. Tiago pääsi vaihdosta kentälle 84 minuutilla. Chelsea-laina maalivahti Thibault Courtois nappasi nollapelin.

Steve Sidwell pelasi täydet minuutit ja Damien Duff tuli vaihdosta sisään (73 min) Fulhamin ja Twenten 1-1-tasapelissä Europa Leaguen lohkossa K. Neil Etheridge istui koko ottelun Mökkiläisten penkillä ja on näköjään kutsuttu takaisin Charltonista.

Eidur Gudjohnsenin AEK Ateena kärsi ikävän 1-4-tappion Anderlechtin vieraana. Eidurille täydet minuutit kreikkalaisten hyökkäyksessä.

Sam Tillenin Fram pelasi 1-1 tasurin Hafnarfjordurin kanssa Islannin liigassa. Ihan satavarmaa tietoa Tillenin pelaamisesta en löytänyt, mutta ilmeisesti Sam oli avauksessa. Ei ainakaan ollut pois tai kentälle vaihdettujen joukossa.

#9 Line

Line

    Junior Member

  • Members
  • 148 Viestit

Lähetetty 18.09.2011 - 13:07

Re: Ex-sinipaidat - kuka dominoi missäkin ja millä mausteill

Fabio Borini oli eilen AS Rooman avauksessa Inter Milania vastaan 0-0 päättyneessä väännössä. Ennakko luulottomasti kaveri kyllä pelasi, vaikka laukaisu yritykset lähes poikkeuksetta vastustajaa päin menikin.

#10 LowRidingMonkey

LowRidingMonkey

    Junior Member

  • Members
  • 2 642 Viestit

Lähetetty 19.09.2011 - 16:51

Re: Ex-sinipaidat - kuka dominoi missäkin ja millä mausteill

Ex-Siniset olivat jälleen tositoimissa ja muutaman maalinkin he onnistuivat iskemään.

Perjantai 16.9.2011

Khalid Boulahrouzin Stuttgart haki vierasvoiton Freiburgista maalein 2-1.

Miroslav Stoch katseli vaihtopenkiltä Fenerbahcen 3-1-vierasvoittoa Gaziantepsporista.

Lauantaii 17.9.2011

Franco Di Santon maali ei riittänyt pisteille saakka Wiganin hävitessä Evertonille Goodison Parkilla 1-3. Chelsea-laina Patrick van Aanholt pelasi Latics-puolustuksessa täydet minuutit.

Scott Sinclair ja Leroy Lita iskivät maalin ja syötön mieheen Swansean 3-0-kotivoitossa West Bromwichista. Litalle lisäksi varoitus ja vaihtokomennus 71. minuutilla.

Shaun Wright-Phillips syötti ottelun avaus- ja voittomaalin QPR:n hakiessa pisteet Wolverhamptonin vieraana 3-0-tuloksella.

Carlton Colelle varoitus West Hamin ja Millwallin maalittomassa paikallisväännössä.

Tal Ben-Haimin Portsmouth hävisi vieraissa 1-0 Hullille. Myös Ben-Haim korkkasi itselleen varoituksen.

Mikael Forssell pelasi viimeiset 20 minuuttia Leedsin voittaessa Bristol Cityn 2-1.

Jermaine Beckford pelasi lähes koko ottelun Leicesterin 1-0-voitossa Liam Bridcuttin Brightonia vastaan.

Shaun Cummingsin Reading peittosi Neil Sullivanin Doncasterin 2-0. Donkkareiden Chelsea-laina Milan Lalkovic pääsi kentälle 54 minuutilla ja merkkautti tililleen varoituksen.

Tom Taiwo istui penkillä Carlislen 1-4-tappiossa Chesterfieldille.

Exeterin Lenny Pidgeley antautui kahdesti Bournemouthin hakiessa vierasvoiton maalein 0-2. Bournemouthin Warren Cummings tuli kentälle 11. minuutilla.

Jimmy Smithin Leyton Orient taipui 1-3-tappioon Oldhamille. Oldhamin Filipe Morais pääsi kentälle reilu 10 minuuttia ennen loppua.

Nick Colgan istui penkillä Huddersfieldin hakiessa pisteen MK Donsin vieraana tuloksella 1-1.

Danny Hollands osui kahdesti Charltonin 3-2-vierasvoitossa Rochdalesta.

Jon Harley nappasi varoituksen ja pelasi tunnin Notts Countyn hakiessa kolme pistettä Stevenagelta maalein 0-2.

Oxfordin puolustus oli ohittamaton Michael Duberryn johdolla 2-0-voitossa Barnetista. Harry Worley istui vaihdossa koko ottelun.

Frank Noublen Gillingham murjoi Herefordin 6-1. Nouble pelasi 74 minuuttia ja vastasi ottelun avausmaalista.

Anthony Grant sai varoituksen Southendin voittaessa Plymouthin 2-0.

Steven Watt teki Dover Athleticin ainokaisen 1-3-tappiossa Wokingia vastaan.

Sergio Tejera pelasi 71 minuuttia Mallorcan 0-1-tappiossa Malagalle.

Joe Tillen teki voittomaalin Selfossin kaataessa Harkarin 3-2.

Fabio Borinille 78 minuuttia peliaikaa AS Roman ja Interin maalittomassa tasapelissä.

Niclas Heimann torjui Red Bull Salzburgin amatöörien maalilla 3-2-voitossa Johannista.

Leon Knight teki kaksi maalia Colerainen voittaessa Ballymena 5-1.

Joe Colelle 74 minuuttia Lillen ja Sochauxin 2-2-tasapelissä.

Michael Mancienne ja Slobodan Rajkovic pelasivat koko ottelun HSV:n 0-1-tappiossa Mönchengladbachille. Gökhan Töre vaihdettiin kentälle 56. minuutilla. Blues-laina Jeffrey Bruma istui penkillä koko 90 minuuttisen.

Michael Ballackin Leverkusen hävisi Kölnille 1-4. Ballack pelasi 53 minuuttia.

Claudio Pizarro syötti Werder Bremenin maalin 1-1-tasapelissä Nurnbergiä vastaan.

Mineiron Koblenz tasasi pisteet ja maalit 1-1 Leverkusenin amatöörien kanssa.

Filipe Oliveiran Videoton oli maaliton Vasasia vastaan. joka ei myöskään onnistunut maalinteossa.

Nick Hamann piti nollan Carshaltonin voittaessa Faversham Townin FA Cupin ensimmäisellä karsinta kierroksella.

Sunnuntai 18.9.2011

Juan Sebastian Veronin Estudiantes oli voitokas maalijuhlissa Argentinos Juniorsia vastaan. Ottelu päättyi Estudiantesin 4-3-voittoon.

Scott Parker oli keskikentän ytimessä Tottenhamin murjoessa Liverpoolin 4-0. Carlo Cudicini katseli Spurs-juhlia penkiltä.

Steve Sidwell ja Damien Duff olivat mukana Fulhamin 2-2-tasapelissä Manchester Cityä vastaan. Duff vaihdettiin kentältä 62 minuutin jälkeen. Mökkiläisten varavahtina päivysti Neil Etheridge.

Robert Huth näki keltaista Stoken sukeltaessa Sunderlandin vieraana 0-4-tappioon.

Jack Corkin Southampton jatkoi hienoja otteitaan Birminghamin kaatuessa 4-1. Cork pelasi ottelussa 81 minuuttia.

Tiagon Atletico Madrid pesi Racing Santanderin 4-0. Madridlaisten maalilla jälleen Thibault Courtois.

Ricardo Carvalho ja Real Madrid kokivat karvaan 0-1-tappion Levantea vastaan. Realin Lassana Diarra ja Levanten Asier del Horno seurasivat jymypaukun syntymistä penkillä.

Celta Vigo ja Enrique De Lucas hävisivät Almerian vieraana 0-1.

Adrian Mutun Cesena joutui toteamaan Catanian paremmakseen 0-1.

Hernan Crespo nautiskeli penkiltä Parman kaataessa Chievon 2-1.

Vicenzo Camillerin FeralpiSalo kärsi 02-tappion Trapanille.

Eidur Gudjohnsenin AEK Ateena otti 1-0-voiton Ergotelista vastaan. Eikka vaihdettiin kentältä 67 minuutin kohdalla.

Nuno Moraisin APOEL höykytti Olympiakos Nicosiaa 4-1.

Nemanja Matic ja Benfica kruisailivat varmaan 4-1-voittoon Academicaa vastaan.

Tomi Saarelman Baden putosi Sveitsin Cupista häviämällä kotonaan Winterthurille 0-1.

Rati Aleksidze teki ottelun avausmaalin Gyorin voittaessa Ferencvarosin 2-0.

#11 LowRidingMonkey

LowRidingMonkey

    Junior Member

  • Members
  • 2 642 Viestit

Lähetetty 23.09.2011 - 07:21

Re: Ex-sinipaidat - kuka dominoi missäkin ja millä mausteill

Maanantai 19.9.2011

Sam Tillenin Fram voitti Keflavikin 1-0.

Valerio Di Cesare luuti Torinon puolustuksen keskustassa 0-0-tasapelissä Brescian kanssa.

Jiri Jarosik nappasi varoituksen 2-0-vierasvoitossa Ostravasta.

Ricardo Quaresma syötti Besiktasin viimeisen maalin 3-1-voitossa Ankaragucusta. Quaresma vaihdettiin kentältä aivan ottelun loppuhetkillä.

Tiistai 20.9.2011

Steven Watt ja Dover Athletic pelasivat maalittoman tasapelin Farnboroughia vastaan.

Mikael Forssell pääsi kentälle 52. minuutilla Leedsin 0-3-tappiossa Carling Cupissa Manchester Unitedille.

Robert Huth kuittasi varoituksen Stoken voittaessa Tottenhamin Carling Cupissa rangaistuspotkukilpailun jälkeen (7-6 rp 0-0 ja). Spursin Carlo Cudicini vietti ottelun vaihtopenkillä.

Jimmy Smith pelasi 78 minuuttia Leyton Orientin taipuessa 2-3-tappioon Blackburnin vieraana Carling Cupissa.

Sergio Tejeran Mallorca hävisi 0-2 Villarrealille.

Jacopo Sala pelasi 73 minuuttia Hamburger SV:n 4-1-voitossa ystävyysottelussa Hallescheria vastaan.

Joe Colelle syöttö ja varoitus Lille ja Bordeauxin 1-1-tasapelissä.

Miroslav Stoch katseli vaihtopenkiltä Fenerbahcen ja Manisasporin päätyessä 1-1-tasapeliin.

Keskiviikko 21.9.2011

Liam Bridcuttin Brighton joutui toteamaan Liverpoolin vahvemmakseen maalein 1-2 Carling Cupin 3. kierroksella.

Jermaine Beckford istui vaihdossa Leicesterin häviössä Cardiffia vastaan rankkareiden jälkeen.

Steve Sidwell pääsi kentälle varsinaisen peliajan loppuhetkillä Fulhamin pudotessa rangaistuspotkukilpailussa Carling Cupista Chelseaa vastaan. Sidwell teki maalin rankkarikisassa. Neil Etheridge oli jälleen Fulhamin penkillä.

Wayne Bridge pelasi 78 minuuttia Manchester Cityn kellistäessä Birminghamin 2-0 Carling Cupissa.

Jack Cork istui penkillä Southamptonin Cup-voitossa Prestonia vastaan maalein 2-1.

Lassana Diarra ja Ricardo Carvalho saivat varoituksen mieheen Real Madridin jäädessä 0-0-tasuriin Racing Santanderin vieraana. Diarra vaihdettiin kentältä 76. minuutilla.

Asier del Horno oli penkillä Levanten hakiessa vierasvoiton Rayo Vallecanosta 2-1.

Adrian Mutu teki maalin Cesenan hävitessä Laziolle 1-2.

Hernan Crespo tuli kentälle 66. minuutilla Parman 0-3-tappiossa Fiorentinalle.

Niclas Heimann torjui Red Bull Salzburgin amatöörit rankkarikisavoittoon (5-4) Mattersburgista Itävallan Cupissa.

Eidur Gudjohnsen pääsi kentälle 74. minuutilla ja teki heti maalin AEK Ateenan 4-3-voitossa Xanthista. Gudjohnsen merkautti itselleen myös varoituksen.

Ben Sahar otettiin vaihtoon 51 minuutin jälkeen Auxerren ja Lorientin 1-1-tasapelissä.

Torstai 22.9.2011

Deco ja Fluminense ottivat 3-1-voiton Avai'sta.

Fabio Borini otettiin kentälle 66. minuutilla AS Roman ja Sienan päätyessä pistejakoon tuloksella 1-1.

Tore Andre Flo istui penkillä Sogndalin hävitessä Rosenborgille 1-2.

Jonas Elmer pelasi viimeiset viisi minuuttia Sionin 2-0-voitossa Grasshoppersia vastaan.

Ricardo Quaresma poistettiin kentältä kahdella varoituksella ottelussa Bursasporia vastaan. Peliä tuolloin takana 79 minuuttia. Besiktas voitti ottelun 2-1.

#12 LowRidingMonkey

LowRidingMonkey

    Junior Member

  • Members
  • 2 642 Viestit

Lähetetty 26.09.2011 - 14:06

Re: Ex-sinipaidat - kuka dominoi missäkin ja millä mausteill

Perjantai 23.9.2011

Liam Bridcutt jälleen Brightonin avauksessa 3-3 tasapelissä Leedsiä vastaan. Mikael Forssell pääsi kentälle viitisen minuuttia ennen loppua.

Nemanja Matic tuli viime hetken vaihtomiehenä kentälle Benfican 2-2 vierastasapelissä Portoa vastaan.

Hamburger SV pääsi voiton makuun Stuttgartia vastaan 2-1. Slobodan Rajkovic ja Gökhan Töre olivat HSV:n avauksessa. Rajkovic sai ottelussa varoituksen. Töre syötti Jeffrey "lainassa Chelseasta" Bruman tekemän ottelun avausmaalin. Khalid Boulahrouz oli Stuttgartin puolustuksen oikealla laidalla.

Mineiron Koblenz hävisi vieraissa Lottelle 1-2.

Miroslav Stoch oli jälleen jumissa penkillä Fenerbahcen 1-0-voitossa Kayserisporista.

Filipe Oliveiran Videoton mässäili 4-1-voiton Zalaegerszegia vastaan.

Mateja Kezman oli avauksessa BATEn 1-1-tasapelissä Belshinan vieraana.

Lauantai 24.9.2011

Scott Sinclairin ja Leroy Litan Swansea joutui taipumaan Chelsean edessä 1-4-tappionn. Lita vaihdettiin kentältä tunnin pelin jälkeen.

Steve Sidwell oli Fulhamin avauksessa maalittomassa tasurissa West Bromwichin vieraana. Neil Etheridge seurasi peliä vaihtopenkiltä.

Franco Di Santo pelasi 73 minuuttia Wiganin 1-2-tappiossa Tottenhamille. Scott Parker pelasi Spursin avauksessa ja Carlo Cudicini oli penkillä. Wiganin puolustuksessa Patrick van Aanholt pelasi koko ottelun.

Robert Huth pelasi lisäaikoineen viimeiset 10 minuuttia Stoken napatessa tasurin Manchester Unitedia vastaan maalein 1-1.

Jack Cork kohtasi tuttuja kasvoja Southamptonin matkatessa Burnleyn vieraaksi. Pisteet ja maalit jaettiin 1-1.

Shaun Cummings nappasi varoituksen Reasing ja Coventryn päätyessä pistejakoon maalein 1-1.

Neil Sullivan piti maalinsa puhtaana Doncasterin voittaessa Crystal Palacen 1-0. Milan Lalkovic pelasi viimeiset puoli tuntia Donkkareiden riveissä.

Tal Ben-Haim piti Blackpoolin hyökkääjät kurissa Portsmouthin ottaessa 1-0 voiton.

Carlton Cole pelasi vajaan tunnin West Hamin napatessa niukan 1-0-voiton Peterboroughista.

Warren Cummings pääsi viimeisiksi viideksi minuutiksi kentälle Bournemouthin 1-2-tappiossa Hartlepoolia vastaan.

Tom Taiwo tuli vaihdosta varmistelemaan Carlislen 1-0-voittoa Stevenagesta kolme minuuttia ennen loppua.

Charltonin Danny Hollands pääsi juhlimaan 3-1-voittoa Chesterfieldista.

Nick Colgan istui penkillä Huddersfieldin ja Leyton Orientin 2-2-tasapelissä.

Filipe Morais ei pystynyt auttamaan Oldhamia voittoon ottelussa Brentfordia vastaan. Brentford voitti 2-0 Moraisin pelatessa viimeiset puoli tuntia.

Lenny Pidgeley katseli penkiltä Exeterin saadessa kyytiä Sheffield Wednesdaylta maalein 0-3.

Frank Nouble oli jälleen maalinteossa Gillinghamin riveissä. Nouble pelasi 80 minuuttia Gillinghamin voittaessa 3-1.

Oxfordin Michael Duberry oli jälleen avauksessa 1-1-tasapelissä Accrington Stanleyta vastaan.

Steven Watt pelasi 51 minuuttia Doverin ja Havant & Waterloovillen 1-1-tasapelissä.

Lassana Diarra pelasi vain ensimmäiset puoli tuntia Real Madridin ja Rayo Vallecanon välisessä ottelussa. Madrid voitti ottelun 6-2.

Tiago pelasi 80 minuuttia Atletico Madridin jäädessä Barcelonan jalkoihin 0-5. Thibault Courtois pelasi Atleticon maalilla.

Adrian Mutu ei päässyt maalien makuun Cesenan hävitessä AC Milanille 0-1.

Valerio Di Cesare seurasi penkiltä Torinon 2-1-voittoa Nocerinasta.

Niclas Heimann antautui kerran Red Bull Salzburgin amatöörien 4-1-voitossa Seekirchenista.

Nuno Morais otettiin kentälle tunnin pelin jälkeen APOELin 1-0-voitossa Aris'ta vastaan.

Leon Knightin Coleraine hävisi Glenavonille 0-1.

Joe Cole avasi maali tilinsä Lillen paidassa 1-1-tasapelissä Lorientin kanssa. Cole pelasi ottelussa 88 minuuttia.

Arjen Robben teki Bayern Munchenin viimeisen osuman 3-0-voitossa Bayer Leverkusenista. Robben aloitti pelin vaihdossa ja pääsi kentälle noin 10 minuuttia ennen loppua.

Andriy Shevchenkon Dynamo Kiova pelasi 0-0-tasapelin Shakhtar Donetskin kanssa Ukrainan liigan huippuottelussa.

Nick Hamann ja Carshalton saivat 1-4-ryöpytyksen Lowestoftia vastaan.

Sebastian Kneissl ja Schweinfurth hävisivät Ismaningille 1-3.

Sunnuntai 25.9.2011

Shaun Wright-Phillipsin QPR nappasi täpärän 1-1-tasurin Aston Villaa vastaan. SWP kirmasi kentällä 87 minuuttia.

Jermaine Beckford pelasi 72 minuuttia Leicesterin maalittomassa vierastasapelissä Cardiffia vastaan.

Sergio Tejera vaihdettiin kentälle avausjakson loppuhetkillä Mallorcan 2-1-kotivoitossa Real Sociedadia vastaan.

Asier del Hornon penkillä istumiset jatkuivat Levanten kaataessa Espanyolin 3-1.

Enrique De Lucas oli Celta Vigon avauksessa 1-1-tasapelissä Valladolidia vastaan.

Sam Tillenin Fram otti 2-1-vierasvoiton Grindavikista.

AS Roma veti pidemmän korren Parmaa vastaan ja otti 1-0-voiton. Parman Hernan Crespo otettiin kentälle 67. minuutilla. Roman avauksessa ollut Fabio Borini joutui vaihtoon hetkeä myöhemmin.

Vicenzo Camilleri pelasi 68 minuuttia FeralpiSalon 0-2-tappiossa Portogruaroa vastaan.

Eidur Gudjohnsenin AEK Ateena sai kyytiä PAOKilta 0-3.

Tore Andre Flo pelasi lisäaikoineen noin 10 minuuttia Sogndalin 1-0-voitossa Brannia vastaan.

Ben Sahar katseli penkiltä Auxerren kaataessa Sochauxin 4-1.

Claudio Pizarro iski kaksi maalia ja otti varoituksen Werder Bremenin 2-1-voitossa Hertha Berliniä vastaan.

Jacopo Sala pelasi 72 minuuttia HSV:n kakkosjoukkueen 0-1-tappiossa Hallescherille.

Rati Aleksidze otettiin puoliajalla vaihtoon Györin 0-2-tappiossa DVTK:ta vastaan.

Tomi Saarelma pelasi Badenin avauksessa 1-2-tappiossa Schötzia vastaan.

#13 LowRidingMonkey

LowRidingMonkey

    Junior Member

  • Members
  • 2 642 Viestit

Lähetetty 30.09.2011 - 08:21

Re: Ex-sinipaidat - kuka dominoi missäkin ja millä mausteill

Maanantai 26.9.2011

Juan Sebastian Veron maalasi rangaistuspotkusta Estudiantesin 2-3-tappiossa Belgrano.

Jiri Jarosik teki ottelun avausmaalin Prahan paikallisväännössä Spartan ja Slavian välillä. Jarosikin maali siivitti Spartan lopulta 3-0-voittoon.

Tiistai 27.9.2011

Tuomari muisti Liam Bridcuttia varoituksella Brightonin hävitessä Crystal Palacelle 1-3.

Shaun Cummings ja Reading hakivat 3-2-vierasvoiton Bristol Citysta.

Neil Sullivan torjui Doncaterille 1-1-tasapelin Hullia vastaan. Milan Lalkovic oli jälleen vaihtomiehenä pelaten viimeisen vartin.

Tal Ben-Haim ja Portsmouth kärsivät 2-3-tappion Peterboroughille.

Carlton Cole pelasi 64 minuuttia West Hamin hävitessä kotonaan Ipswichille 0-1.

Danny Hollandsin Charlton pelasi 1-1-tasapelin MK Donsin vieraana.

Arjen Robben aloitti penkillä ja pääsi hetkeksi kentälle Bayern Munchenin 2-0-voitossa Manchester Citysta.

Nemanja Matic katseli penkiltä Benfican 1-0-vpottoa Otelul Galatista.

Ricardo Carvalho pelasi ja Lassana Diarra istui vaihdossa Real Madridin jurmuttaessa taululle 3-0-voittolukemat Ajaxia vastaan. Carvalho sai ottelussa varoituksen.

Joe Colen saldo Lillen ja Trabzonsporin 1-1-tasapeliin päättyneessä ottelussa oli varoitus ja 76 minuuttia peliaikaa.

Keskiviikko 28.9.2011

Jack Cork pelasi 73 minuuttia ja korkkasi varoituksen Southamptonin hävitessä 1-2 Cardiffille.

Jermaine Beckfordin Leicester pelasi maalittoman tasurin Middlesbroughin vieraana. Beckford joutui vaihtoon 48. minuutilla.

Mateja Kezmanin BATE Borisov oli täysin aseeton Barcelonan hakiessa 0-5-voiton Valko-Venäjältä. Kezman vaihdettiin kentältä 57. minuutilla.

Michael Ballack pelasi viimeiset 10 minuuttia ja teki Leverkusenin toisen maalin Genkin kaatuessa 2-0.

Nuno Moraisin APOEL haki hienon vierastasurin Ukrainasta Shakhtar Donetskia vastaan maalein 1-1.

Torstai 29.9.2011

Eidur Gudjohnsen joutui pettymään AEK Ateenan hävitessä kotonaan SK Sturm Grazille 1-2.

Damien Duff pelasi koko ottelun ja Steve Sidwell pääsi vaihdosta kentälle 77. minuutilla Fulhamin 2-0-voitossa Odensea vastaan. Neil Etheridge lämmitti penkkiä.

Tiago katseli vaihdosta Atletico Madridin ja Rennesin pelatessa tasan 1-1. Thibault Courtois tuttuun tapaan Atleticon maalilla.

Andrei Shevchenko ei päässyt tehoille Dynamo Kiovan 1-1-tasapelissä Maccabi Tel Avivin vieraana.

Robert Huth luuti voitokkaasti Stoken paidassa Besiktasin kaatuessa 2-1. Ricardo Quaresma syötti turkkilaisten maalin.

Carlo Cudicini torjui Tottenhamin maalilla 3-1-voitossa Shamrock Roversia vastaan.

#14 LowRidingMonkey

LowRidingMonkey

    Junior Member

  • Members
  • 2 642 Viestit

Lähetetty 03.10.2011 - 17:15

Re: Ex-sinipaidat - kuka dominoi missäkin ja millä mausteill

Perjantai 30.9.2011

Anthony Grant päästettiin irti 77. minuutilla Southendin voittaessa Shrewsburyn 3-0.

Valerio De Cesare topparoi Torinon vierasvoittoon Sampdoriasta maalein 2-1.

Khalid Boulahrouzilla oli unelmien ilta Stuttgartin 2-0-voitossa Kaiserslauternia vastaan. Boulahrouz oli mukana molemissa osumissa syöttäen ensimmäisen ja viimeistellen toisen.

Rati Aleksidze pelasi 70 minuuttia Györin 4-0-voitossa Kecskemetia vastaan.

Lauantai 1.10.2011

Franco Di Santo ja Wigan jöivät maaleitta Aston Villan napatessa voiton 0-2.

Carlton Cole asteli vaihtoon 68. minuutilla West Hamin ja Crystal Palacen 2-2-tasapelissä.

Liam Bridcutt pelasi tuttuun tapaan Brightonin keskikentällä, kun Lokit jäivät Ipswich jalkoihin 1-3.

Mikael Forssell ja Leeds olivat maalin verran etevämpiä kuin Tal Ben-Haim ja Portsmouth. Forssell pääsi kentälle 78. minuutilla. Ben-Haim oli avauksessa, mutta otettiin vaihtoon 85. minuutilla.

Neil Sullivan torjui 2-1-voiton Doncasterille Peterboroughia vastaan. Chelsea-laina Milan Lalkovic ei tällä kertaa päässyt vaihdosta kentälle.

Shaun Cummingsin Reading tasasi pisteet Middlesbroughin kanssa maalittomassa ottelussa.

Jack Cork sai varoituksen ja otettiin vaihtoon 73 minuutin pelin jälkeen Southamptonin murjoessa Watfordin 4-0.

Nick Colgan seurasi penkillä istuen Huddersfieldin 4-0-voittoa Brentfordista.

Myös Lenny Pidgeley joutui tyytymän penkkimiehen rooliin Exeterin 2-0-voitossa Oldhamia vastaan. Oldhamin Filipe Morais aloitti ottelun penkillä ja vaihdettiin kentälle 68. minuutilla.

Charltonin Danny Hollands pelasi avauksessa 2-0-voitossa Sheffield Unitedin vieraana.

Warren Cummings pääsi kentälle 67. minuutilla Bournemouthin hakiessa 0-0-vierastasurin Tranmeresta.

Tom Taiwo kuului myös vaihdosta kentälle päässeisiin ex-Chelsea pelaajiin. Taiwo noin vartin Carlislen ja Walsallin 1-1-tasapelissä.

Frank Nouble kuittasi varoituksen Gillinghamin 1-3-tappiossa AFC Wimbledonin vieraana.

Michael Duberryn johtama Oxfordin puolustus oli ohittamaton ottelussa Herefordia vastaan. Oxford nappasi kaikki pisteet matkaansa 1-0-voitolla.

Sergio Tejera katseli penkin puolelta Mallorcan ja Osasunan 2-2-tasapeliä.

Sam Tillen sai varoituksen Framin 2-1-voitossa Vikingur Reykjavikia vastaan.

Fabio Borini pääsi noin tunnin kohdalla kentälle AS Roman voittaessa Atalantan 3-1.

Niclas Heimann torjui Red Bull Salzburgin amatöörien maalilla 3-2-voitossa Bregenzia vastaan.

Nemanja Matic ja Benfica juhlivat 4-1-voittoa Ferreirasta. Serbikeskikenttä sai ottelussa varoituksen.

Ben Sahar teki Auxerren maalin 1-1-tasapelissä Saint-Etiennea vastaan. Sahar otettiin vaihton tunnin pelin jälkeen.

Arjen Robben pelasi toisen puoliajan Bayern Munchenin jäädessä maalittomaan tasapeliin Hoffenheimin vieraana.

Michael Ballack pelasi 88 minuuttia Leverkusenin 3-1-voitossa Wolfsburgista.

Mineiron Koblenz pelasi maalittoman tasiton Eintracht Trierin kanssa.

Jody Morris teki paluun St.Johnstonen kokoonpanoon 2-1-voitossa Kilmarnockista.

Jiri Jarosik ja Sparta Praha nappasivat 3-0-voiton Pribramista.

Miroslav Stoch teki maalin, syötti maalin ja otti vielä varoituksenkin Fenerbahcen voittaessa Buyuksehirin 4-2. Stoch otettiin vaihtoon 80. minuutilla.

Nick Hamannin Carshaltonin taival FA Cupissa päättyi toiselle karsinta kierrokselle tappioon Dover Athletcille 0-3.

Sunnuntai 2.10.2011

Deco pelasi toisen jakson Fluminensen kaataessa Santosin 3-2. Deco oli yksi kolmesta varoitetusta Fluminense-pelaajasta.

Fulhamin Steve Sidwell ja QPR:n Shaun Wright-Phillips olivat molemmat varoitettujen pelaajien joukossa Mökkiläisten potkiessa ilmat pihalle Ärristä 6-0. Fulhamin Damien Duff ja Neil Etheridge katselivat tätä karnevaalia vaihtopenkiltä.

Scott Sinclair teki rankkarista voittomaalin Swansean kammetessa Stoken kumoon 2-0. Leroy Lita pääsi viime hetkille kentälle. Stoken Robert Huth aloitti penkiltä, mutta pääsi kentälle jo 32. minuutilla loukkaantuneen Marc Wilsonin tilalle.

Scott Parker pelasi lähes koko taiston Tottenhamin voittaessa Arsenalin 2-1. Parker sai ottelussa varoituksen. Carlo Cudicini istuskeli Spursin penkillä. Chelsea-laina Yossi Benayoun ei pystynyt auttamaan Arsenlia voittoon päästyään kentälle viimeisiksi 20 minuutiksi.

Asier del Horno pelasi Levante puolustuksen vasemmalla laidalla 1-0-vierasvoitossa Real Betistä vastaan.

Tiago pelasi 67 minuuttia Atletico Madridin ja Sevillan 0-0-tasapelissä. Thibault Courtoisille nollapeli Atleticon maalilla.

Lassana Diarralle varoitus ja 71 minuuttia peliaikaa Real Madridin hakatessa Espanyol maanrakoon 4-0-voitolla.

Enrique De Lucas pelasi 74 minuuttia ja maalasi rankkarista ottelun avaumaalin Celta Vigon 2-0-voitossa Numancian vieraana.

Adrian Mutu pelasi 87 minuuttia Cesenan ja Chievon 0-0-tasapelissä.

Vicenzo Camilleri oli penkillä FeralpiSalon hävitessä Siracusalle 1-2.

Eidur Gudjohnsen pelasi reilun puoli tuntisen AEK Ateenan 1-0-voitossa Panioniosia vastaan.

Nuno Moraisin APOEL haki 2-0-vierasvoiton Apollonista. Morais sai varoituksen.

Tore Andre Flo oli penkillä Sogndalin 2-2-tasapelissä Fredrikstadin vieraana.

Joe Cole otettiin loppuhetkillä vaihtoon Lillen 2-0-voitossa Rennesistä.

Claudio Pizarron maali ja syöttö eivät riittäneet pisteille vaan Werder Bremen hävisi Hannoverille 2-3.

Slobodan Rajkovic, Gökhan Töre ja Blues-laina Jeffrey Bruma olivat avauskessa Hamburger SV:n hävitessä Schalkelle 1-2.

Filipe Oliveira sai varoituksen Videotonin 1-0-vierasvoitossa Ferencvarosista.

Mateja Kezmanin BATE Borisov pelasi 0-0 Gomelia vastaan.

#15 Line

Line

    Junior Member

  • Members
  • 148 Viestit

Lähetetty 03.10.2011 - 17:54

Re: Ex-sinipaidat - kuka dominoi missäkin ja millä mausteill LRM taas muutaman pelin kattonu viikonloppuna ;)

#16 LowRidingMonkey

LowRidingMonkey

    Junior Member

  • Members
  • 2 642 Viestit

Lähetetty 10.10.2011 - 11:48

Re: Ex-sinipaidat - kuka dominoi missäkin ja millä mausteill

Tiistai 4.10.2011

Nick Colgan torji Huddersfieldin maalilla Johnstone's Paint Trophyn ottelussa Bradfordia vastaan. Huddersfield taipui tappioon rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Varsinaisella peliajalla maalit tasattiin 2-2.

Filipe Morais pelasi 70 minuuttia Oldhamin keskikentällä Scunthorpen vieraana JPT:ssa. Oldham eteni jatkoon 1-0-voitolla Shefki Kuqin maalatessa.

Jon Harleyn Notts County hävisi Chesterfieldille kotonaan 1-3, vaikka sai pelata yhden miehen ylivoimalla ensimmäisen jakson puolesta välistä asti.

Danny Philliskirk pääsi viime hetkillä kentälle Sheffield Unitedin hakiessa 2-1-voiton ja jatkopaikan Rotherhamin vieraana.

Gillinghamin Frank Nouble jäi ilman osumia 1-3-tappiossa Barnetia vastaan.

Lenny Pidgeley seurasi penkiltä Exeterin cuptappiota Swindonia vastaan maalein 1-2.

Warren Cummingsin Bournemouth voitti Yeovilin niukasti 3-2 ja eteni JPT:n kolmannelle kierrokselle.

Anthony Grant vaihdettiin kentältä 52. minuutilla Southendin vierasvoitossa Dagenham & Redbridgesta. Maalit kirjattiin Southendin hyväksi 3-1.

Keskiviikko 5.10.2011

Filipe Oliveira pääsi kentälle 73. minuutilla Videotonin 2-1-voittossa Honvedista Unkarin Liigacupissa.

Torstai 6.10.2011

Fabio Borini sai punaisen kortin Italian ja Liechtensteinin välisessä alle 21-vuotiaiden EM-karsinta ottelussa. Italia noisi Borinin ulosajon jälkeen maalin tappiolta 7-2-voittoon.

Perjantai 7.10.2011

Yuri Zhirkov syötti Venäjän ja ottelun ainoan maalin Slovakian kaatuessa 1-0. Slovakian Miroslav Stoch sai ottelussa varoituksen.

Gökhan Töre pelasi toisen puoliajan Turkin hävitessä Saksalle 1-3.

Slobodan Rajkovic luuti Serbian puolustuksessa 1-1-tasapelissä Italiaa vastaan.

Lauantai 8.10.2011

Bournemouth ja Warren Cummings isännöivät Rochdalea 1-1 päättyneessä ottelussa.

Lenny Pidgeley oli jälleen penkillä Exeterin hävitessä jälleen. Tällä kertaa Burylle joka oli vahvempi maalein 2-0.

Tom Taiwon Carlisle päätyi 2-2-tasapeliin Brentfordia vastaan.

Myös Danny Hollandsin Charlton pelasi tasapelin. Vastusjana oli Tranmere ja tuloksena 1-1.

Nick Colgan oli odotetusti pudonnut penkille League 1 otteluun. Huddersfield paranteli viikkoaan kotivoitolla Stevenagesta maalein 2-1.

Anthony Grant aloitti penkillä Southendin jatkaessa hyvää viikkoaan. Nyt kaatui Crewe 3-1. Grant pääsi kentälle 69. minuutilla.

Frank Nouble pelasi Gillinghamin riveissä 1-1-tasapelissä Port Valea vastaan.

Viikolla levännyt Michael Duberry palasi avaukseen Oxfordin makoisassa 3-0-voitossa Bristol Roversista.

Enrique De Lucas pelasi tunnin Celta Vigon hävitessä Las Palmasille 1-2.

Leon Knight teki Colerainen lohdutusosuman 1-3-tappiossa Linfieldiä vastaan.

Sunnuntai 9.10.2011

Deco pelasi 75 minuuttia Fluminensen 2-3-tappiossa Flamengolle.

Valerio Di Cesare oli avauksessa Torinon vierasvoitossa Veronasta 3-1.

#17 Public Enemy

Public Enemy

    Junior Member

  • Members
  • 7 795 Viestit

Lähetetty 10.10.2011 - 22:24

Re: Ex-sinipaidat - kuka dominoi missäkin ja millä mausteill

Pisti jo kesällä vituttamaan ja ihmetyttämään tuo Tören siirto ja kun katsoo turkkilaisen menoa nyt(vahvat otteet Bundesliigassa ja maajoukkueeseen nousu) niin ei voi kuin ihmetellä miksi Chelsea miehestä luopui.

http://www.skysports...7230017,00.htmlKezman - Chelsea was best thing

Eräältä entiseltä Chelsea-hyökkääjältä hienoja ja hieman yllättäviä lausuntoja. Mateja Kezman siis pitää Chelsea-aikoja uransa kohokohtina ja vaikka mies ei toivotulla tavalla pelikentällä onnistunut niin mitään ei Kezman kadu.

#18 LowRidingMonkey

LowRidingMonkey

    Junior Member

  • Members
  • 2 642 Viestit

Lähetetty 12.10.2011 - 13:35

Re: Ex-sinipaidat - kuka dominoi missäkin ja millä mausteill

Pisti jo kesällä vituttamaan ja ihmetyttämään tuo Tören siirto ja kun katsoo turkkilaisen menoa nyt(vahvat otteet Bundesliigassa ja maajoukkueeseen nousu) niin ei voi kuin ihmetellä miksi Chelsea miehestä luopui.


Sitäpä tässä on tullut itsekin ihmeteltyä. Olisivat edes kyhänneet (halvan) takaisin osto-option tuohon Tören siirtoon barcamaiseen tapaan. Hieno juttu kuitenkin, että Törellä pelit sujuvat vaikkakin muualla kuin Chelseassa.

#19 LowRidingMonkey

LowRidingMonkey

    Junior Member

  • Members
  • 2 642 Viestit

Lähetetty 18.10.2011 - 00:07

Re: Ex-sinipaidat - kuka dominoi missäkin ja millä mausteill

Viime viikon ex-Siniset kentällä ja penkillä.

Maanantai 10.10.2011

Filipe Morais aloitti vaihdossa ja pääsi kentälle 26. minuutilla Oldhamin voittaessa MK Donsin 2-1.

Tiistai 11.10.2011

Courtney Pitt pelasi kauden ensimmäisen ottelunsa AFC Telfordin ja Kidderminsterin päätyessä 2-2-tasapeliin.

Ben Sahar oli avauskokoonpanossa Israelin 2-0-vierasvoitossa Maltasta. Sahar otettiin vaihtoon 78. minuutilla. Saharin tilalle otettiin toinen ex-Chelsea Tal Ben-Haim.

Gökhan Töre tuli vaihtomiehenä kentälle noin vartiksi Turkin kaataessa Azerbaidzhanin niukasti 1-0.

Adrian Mutu ja Romania jäivät 1-1-tasuriin Albanian vieraana.

Mikael Forssell pelasi 67 minuuttia Suomen ja Unkarin päättäessä karsintaurakkansa maalittomaan tasapeliin.

Slobodan Rajkovic istui penkillä Serbian nöyrtyessä Slovenian vieraana 0-1-tappioon.

Keskiviikko 12.10.2011

Enrique De Lucas katseli penkiltä Celta Vigon maalijuhlia Copa del Reyssa. Celta kaatoi Real Valladolidin 4-1.

Vicenzo Camilleri ei päässyt vaihtopenkkiä pidemmälle FeralpiSalon hävitessä kotonaan Piacenzalle 0-1.

Leon Knight teki Colerainen kolmannen maalin 3-1-vierasvoitossa Newry Citya vastaan League Cupissa.

Filipe Oliveira pelasi toisen puoliajan ja sai varoituksen Videotonin 1-1-tasapelissä Honvedia vastaan League Cupissa.

Perjantai 14.10.2011

Deco nappasi varoituksen Fluminensen voittaessa Coritiba 3-1.

Doncasterin Neil Sullivan ja Leedsin Mikael Forssell istuivat vaihdossa joukkueiden välien selvittelyssä. Leeds vei kamppailun 3-0.

Claudio Pizarro pysyi Dortmundin pihdeissä Werder Bremenin taipuessa 0-2-tappioon hallitsevaa mestaria vastaan.

Mineiro ei pystynyt auttamaan Koblenzia voittoon vaan Wiedenbruck vei pisteet osumin 0-1.

Mateja Kezmanin BATE haki 2-0-voiton FC Minskista.

Lauantai 15.10.2011

Scott Sinclairin syöttämä 1-2-kavennusmaali oli lopulta laiha lohtu Swansean hävitessä 1-3 Norwichille. Leroy Lita otettiin vaihdosta kentälle 70. minuutilla.

Shaun Wright-Phillips sai varoituksen QPR:n ja Blackburnin päätyessä tasapeliin 1-1. SWP vaihdettiin kentältä 83 minuutin pelin jälkeen.

Robert Huth oli penkillä Stoken voittaessa 2-0 Fulhamin. Steve Sidwell pelasi Mökkiläisten riveissä koko ottelun. Damien Duff tuli kentälle 36. minuutilla ja oli yksi kahdeksasta varoitetusta pelaajasta. Neil Etheridge normaaliin tapaan seurasi ottelun Fulhamin vaihtopenkillä.

Franco Di Santon Wigan hävisi kotonaan Boltonille 1-3. Myös Di Santo kirjasi varoituksen tililleen.

Shaun Cummings piti Burnley-hyökkäykset aisoissa Readingin napatessa 1-0-vierasvoiton Claretsista.

Jack Corkin Southampton jatkaa sarjakärjessä pelattuaan vieraissa Derby Countyn kanssa tasapelin 1-1.

Tal Ben-Haim ja Portsmouth ottivat 2-0-kotivoiton Barnsleysta.

Liam Bridcutt nappasi varoituksen Brightonin ja Hullin maalittomassa tasapelissä.

Tom Taiwon Carlisle oli vahvassa vireessä ja kaatoi vieraissa Yeovilin 3-0.

Warren Cummingsin Bournemouth pelasi maalirikkaan 2-2-tasapelin MK Donsin vieraana.

Danny Hollands sai varoituksen Charltonin 0-1-tappiossa Stevenagea vastaan.

Filipe Moraisin ja Dean Furmanin Oldham koki myös 0-1-tappion Tranmeren ollessa parempi. Morais pelasi koko ottelun ja otti lopussa varoituksen. Furman aloitti vaihdossa ja pääsi kentälle 62. minuutilla.

Lenny Pidgeley pelasi toisen puoliajan ja päästi kaksi maalia Exeterin jäädessä Huddersfieldin jyrän alle 0-4. Nick Colgan katseli peliä Huddersfieldin penkiltä.

Frank Nouble teki Gillinghamin neljännen maalin 5-2-voitossa Torquay Unitedista.

Anthony Grant pääsi peliin 62. minuutilla Southendin tasatessa pinnat Morecamben kanssa maalein 1-1.

Michael Duberryn Oxford nousi lisäajalla 1-1-tasapeliin vierasottelussa Macclesfieldia vastaan.

Courtney Pitt pelasi 72 minuuttia AFC Telfordin hävitessä kotonaan Ebbsfleetille 0-2.

Mallorcan Sergio Tejera pelasi viimeiset parikymmentä minuuttia 1-1-tasapelissä Valenciaa vastaan.

Lassana Diarra huhki koko ottelun Real Madridin keskikentällä 4-1-voitossa Real Betisistä.

Tiagolle varoitus ja 57 minuuttia peliaikaa Atletico Madridin 0-0-tasapelissä Granadan vieraana.

Eidur Gudjohnsen pelasi avausjakson ja sai varoituksen AEK Ateenan ja Olympiakosin päätyessä tasapeliin 1-1.

AEL pesi Nuno Moraisin APOELin 1-0 ja nappasi samalla myös sarjan kärkipaikan APOELilta.

Leon Knightin Coleraine nappasi vierastasurin 1-1 sarjakärki Portadownia vastaan.

Joe Colen Lille haki 3-1-vierasvoiton Ben Saharin Auxerresta. Cole aloitti vaihdossa, mutta pääsi kentälle viimeisiksi kymmeneksi minuutiksi. Sahar oli Auxerren avauksessa ja pelasi 66 minuuttia.

Michael Ballack pelasi tunnin ja syötti ottelun avausmaalin Leverkusenin ja Borussia Mönchengladbachin 2-2-tasapelissä.

Khalid Boulahrouz oli taas yksi entinen Chelsea pelaaja lisää varoitettujen joukossa Stuttgartin napatessa hienon 2-0-voiton Hoffenheimista.

Jacopo Sala pelasi 66 minuuttia Hamburger SV kakkosjoukkueen taipuessa 1-3-tappioon Hannoverin vastaavan yhdistelmän käsittelyssä.

Sebastian Kneissl pelasi 72 minuuttia 1. FC Schweinfurth 05:n ja SB Rosenheimin tasapelissä 1-1.

Jody Morris ja St. Johnstone päihittivät Invernessin 2-0.

Jiri Jarosikin Sparta Praha koki kauden avaustappionsa Tsekin Liigassa, kun sarjassa toiseksi noussut Slovan Liberec murjoi prahalaiset peräti 0-3.

Ricardo Quaresma otti varoituksen Besiktasin hävitessä kotonaan Kayserisporille 0-2.

Rati Aleksidze pelasi 69 minuuttia Gyorin hävitessä Unkarin Liigan kärkikahinassa Debrecenille 0-2. Debrecen karkasi neljän pisteen etumatkalle.

Filipe Oliveira oli yksi keltaista nähneistä Videotonin hävitessä 0-2 Kecskemetille.

Sunnuntai 16.10.2011

Juan Sebastian Veron pelasi 73 minuuttia Estudiantesin voittaessa Atletico Rafaela 3-0.

Deco otettiin vaihtoon hieman ennen tunnin täyttymistä Fluminensen 2-1-voitossa Palmeirasin vieraana.

Scott Parker syötti maalin ja sai varoituksen Tottenhamin ja Newcastlen 2-2-tasapeliin päättyneessä ottelussa. Carlo Cudicini manaili päästettyjä maaleja Spursin penkillä.

Jermaine Beckford päästettiin irti 66. minuutilla Leicesterin vieraillessa Birminghamissa. Beckford kuten koko joukkuekkin jäi ilman osumia ja tuloksena oli tappio 0-2.

Asier del Horno oli penkillä Levanten jatkaessa mahtivirettään La Ligassa. Malaga kaatui Levanten käsittelyssä 3-0.

Enrique De Lucas otti varoituksen, kun Celta Vigo ja Xerez päätyivät maalikarkeloiden jälkeen 3-3-tasapeliin.

Adrian Mutun ottelu päättyi ennen aikojaan Cesenan ja Fiorentinan maalittomassa tasurissa. Mutu nappasi 74. minuutilla punaisen kortin ja joutui sitä myötä aikaiseen suihkuun.

Fabio Borini seurasi penkiltä AS Roman ja Lazion välistä paikallistaistoa jossa Roma taipui lopussa 1-2-tappioon.

Vicenzo Camillerille ei peliaikaa herunut vaan penkki tuli tutuksi koko matsin ajan FeralpiSalon ottaessa vierasvoiton 1-0 Latinasta.

Tore Andre Flo pelasi viimeiset 15 minuuttia Sogndalin ja Strömsgodsetin ollessa tasavahvoja maalein 1-1.

Gökhan Töre syötti voittomaalin ja Slobodan Rajkovic oli myös avauksessa Hamburger SV:n ottaessa voiton Freiburgin vieraana. HSV:n voitto kirjattiin lukemin 2-1.

Andrei Shevchenko teki ottelun avausmaalin Dynamo Kiovan ja Volyn Lutskin välisessä pelissä. Dynamo nappasi lopulta 2-1-voiton.

Yuri Zhirkov viiletti vasempana pakki Anzhin jäädessä tasuriin 1-1 Otto Fredriksonin Spartak Nalchikin vieraana.

#20 LowRidingMonkey

LowRidingMonkey

    Junior Member

  • Members
  • 2 642 Viestit

Lähetetty 25.10.2011 - 10:34

Re: Ex-sinipaidat - kuka dominoi missäkin ja millä mausteill

Maanantai 17.10.2011

Miroslav Stoch pelasi viimeisen puoli tuntisen Fenerbahcen raapiessa vierasvoitto Mersinsta 2-1.

Tiistai 18.10.2011

Jack Cork aloitti vaihdossa Southamptonin lyödessä Championshipin kärkiottelussa West Hamin. Cork otettin kentälle kahdeksan minuuttia ennen loppua.

Mikael Forssell ei saanut vieläkään avattua maalitiliään Leedsin riveissä. Forssell tuli vaihtomiehenä kentälle parikymmentä minuuttia ennen päätösvihellystä Leedsin pelatessa tasan 1-1 Coventryn kanssa.

Myös Liam Bridcutt joutui tyytymään joukkueineen 1-1-tasapeliin Brightonin vieraillessa paha maineisen Millwallin vieraana. Bridcutt pelasi tuttuun tapaan avauksessa ja oli kentällä täydet minuutit.

Tal Ben-Haim ei pystynyt auttamaan Portsmouthia voittoon Ipswichin vieraana. Traktoripojat olvat maalin verran etevämpiä ja ottivat pinnat talteen 1-0-voitolla. Ben-Haim luuti Pompeyn puolustuksessa koko ottelun.

Shaun Cummingsin Reading osoitti taistelumieltä noustessaan kaksi kertaa maalin tappioasemasta tasoihin Derbya vastaan. Pisteet jaettiin siis maalein 2-2. Cummings pelasi täydet minuutit.

Neil Sullivan antautui kahdesti Doncasterin taipuessa viime hetkillä 1-2-tappioon Blackpoolin upeassa rantakaupungissa.

Courtney Pitt pelasi hitusen yli tunnin AFC Telfordin riveissä. Telford koki katkeran 1-2-tappion Forest Greenin vieraana voittomaalin syntyessä lisäajalla ja vieläpä omalla maalilla.

Joe Colen Lille hävisi Mestareiden Liigassa Claudio Ranierin manageroimalle Interille 0-1. Cole pelasi 75 minuuttia.

Nemanja Matic istui vaihdossa Benfican hakiessa 2-0-vierasvoiton sveitsiläistä Baselia vastaan.

Glen Johnson teki paluun Liverpoolin kokoonpanoon harjoitusottelussa Rangersia vastaan. Johnson haki pelituntumaa hieman yli tunnin ajan Poolin hävitessä 0-1.

Keskiviikko 19.10.2011

Jermaine Beckford teki kauden avausmaalinsa Leicesterin voitossa Watfordia vastaan. 75 minuuttia pelanneen Beckfordin maali sinetöi Kettujen voittolukemiksi 2-0.

Michael Ballack syötti voittomaalin Leverkusenin noustessa avauspuoliajan 0-1-tappioasemasta toisella jaksolla 2-1-voittoon Valenciaa vastaan.

APOELin Nuno Morais uurasti täyden ottelun kyproslaisten pelatessa makean tasurin 1-1 Portoa vastaan.

Mateja Kezman oli voimaton estämään AC Milanin ylivaltaa ottelussa BATEa vastaan. Kezman ja BATE jäivät ilman maaleja Milanin napatessa pinnat 2-0-voitolla. Kezman pelasi 71 minuuttia.

Jiri Jarosikin Sparta Praha löi Tsekin Cupin neljännellä kierroksella vieraissa SC Znojmon 4-1.

Torstai 20.10.2011

Tiagon kannustus vaihtopenkillä ei auttanut Atletico Madridia Udinesen vieraana. Italiaanot ottivat spanki vieraistaan voiton maalein 2-0.

Damien Duff oli avauksen miehiä ja Steve Sidwell pääsi vaihdosta kentälle (75 min) Fulhamin hävitessä Wislalle 1-0. Mökkiläisten taistoa vaikeutti lähes tunnin kestänyt alivoimalla pelaaminen. Neil Etheridge imi oppia seuraten penkiltä Mark Schwarzerin toimintaa pokien välissä.

Andrei Shevchenkon Dynamo Kiova voitti Ricardo Quaresman Besiktasin 1-0. Sheva otettiin vaihtoon 82 minuutilla ja varoituksen saanut Quaresma seurasi perässä ottelun viimeisillä hetkillä.

Carlo Cudicini istuskeli penkillä Tottenhamin napatessa 1-0-kotivoiton Rubin Kazanista.

Varoituksen saanut Robert Huth pelasi 70 minuuttia Stoken löylyttäessä Maccabi Tel Avivia 3-0.

Perjantai 21.10.2011

Claudio Pizarron maali toi Werder Bremenille pisteen Augsburgin vieraana 1-1-tuloksella. Perulaiskärki sai ottelussa varoituksen.

Mineiro ja TuS Koblenz pelasivat runsasmaalisen (3-3) tasapelin Regionalligan länsilohkon jumbotaistossa Idar-Obersteinia vastaan. Tasapelin myötä Koblenz jatkaa sarjan viimeisenä.

Lauantai 22.10.2011

Swansean Scott Sinclair ja Leroy Lita joutuivat pettymään pahemman kerran kahden maalin puoliaikajohdon sulaessa 2-2-tasapeliksi Wolverhamptonin vieraana. Sinclair pelasi koko ottelun, mutta Lita joutui kuluttamaan penkkiä.

Glen Johnson pelasi täydet minuutit Liverpoolin avauksessa Poolin jymähtäessä 1-1-tasapeliin Norwichin kanssa Anfieldilla.

Jermaine Beckford pelasi Leicesterin hyökkäyksessä avausjakson 0-3-tappiossa Millwallille.

Neil Sullivan antautui kolmesti Doncasterin maalilla 1-3-tappiossa Portsmouthin vieraana. Tal Ben-Haim luuti Pompeyn takalinjoilla täyden ottelun.

Jack Corkin Southampton ja Shaun Cummingsin Reading olivat tasasivat pisteet 1-1 päättyneessä ottelussa.

Tom Taiwon Carlisle jäi täysin Danny Hollandsin Charltonin jalkoihin Lontoon reissullaan. The Valleyn isäntä nöyryytti vieraitaan peräti 4-0 Hollandsin viimeistellä loppulukemat.

Warren Cummingsin Bournemouth menetti johtonsa ja taipui 1-2-tappioon Buryn hakiessa pisteet Seward Stadiumilta.

Dean Furman teki jälkimmäisen osuman Oldhamin 2-0-voitossa Wycombea vastaan. Filipe Morais pelasi 85 minuuttia Oldhamin riveissä.

Lenny Pidgeley seurasi vaihdosta Exeterin 3-1-voittoa Rochdalesta.

Michael Duberry ja Danny Philliskirk saivat varoituksen mieheen Oxfordin hävitessä Gillinghamille 1-0. Oxfordia ei auttanut edes lähes koko toisen jakson kestänyt miehen ylivoima. Lisäksi Oxford sai pelata viimeiset kaksi minuuttia ja lisäajan kahden miehen ylivoimalla. Gillinghamin Frank Nouble otettiin vaihtoon 54 minuutilla Gillsin jouduttua vajaalle.

Anthony Grant istui penkillä Southendin hakatessa Torquayn 4-0.

Nick Hamannin Carshalton eteni jatkoon FA Trophyn ensimmäiseltä karsintakierrokselta. Carshalton päihitti Bidefordin 3-1.

Enrique De Lucas teki maalin ja otti varoituksen Celta Vigon höykyyttäessä Huescaa 4-0. De Lucas otettiin vaihtoon 72 minuutin pelin jälkeen.

Niclas Heimann torjui Red Bull Salzburgin amatöörien/junioreiden maalilla 1-1-tasapelissä Anifin vieraana.

Nemanja Matic oli avauksessa Benfican hakiessa 1-0-vierasvoiton Beira-Marista. Keltainen kortti vilajti kertaalleen serbille.

Khalid Boulahrouz urakoi Stuttgartin puolustuksessa 2-2-tasapelin arvoisesti Nurnbergia vastaan.

Hamburgerin Slobodan Rajkovic ja Gökhan Töre olivat avauskokoonpanossa ottelussa Wolfsburgia vastaan. Varoituksen saanut Slobo otettiin vaihtoon puoliajalla. Michael Mancienne oli vaihdossa. HSV jäi tasapeliin 1-1 vaikka hallitsikin peliä (ainakin tilastojen mukaan).

Jody Morrisin St. Johnstone pelasi maalittoman tasapelin Dundee Unitedin vieraana.

Sunnuntai 23.10.2011

Robert Huth seurasi penkiltä, kun Arsenal palautti Stoken maanpinnalle upean Eurovoiton jälkeen. Potters taipui Tykkimiesten käsittelyssä maalein 1-3.

Fulhamin huono viikko sai jatkoa Evertonin hakiessa pisteet Craven Cottagelta 1-3. Steve Sidwell oli päässyt avaukseen ja Damien Duff oli puolestaan pudonnut penkille jossa jatkoi myös Neil Etheridge. Sidwell kirjautti tililleen yhden varoituksen.

Scott Parker palasi avauskeen Euro-lepuutuksen jälkeen Tottenhamin ollessa ikävä vieras Ewood Parkilla napaten 2-1-voiton. Carlo Cudicinin rooli oli sama kuin torstaina - vaihtomies.

Shaun Wright-Phillips ja QPR juhlivat 1-0-voittoa Chelseasta.

Tiagon Atletico Madrid ja Sergio Tejeran Mallorca eivät saaneet eroa toisiinsa vaan päätyivät pistejakoon 1-1. Tiago otettiin vaihtoon 52 minuutilla. Tejera oli siirtynyt penkin puolella jo puoliajalla.

Levante jatkoi hurjaa menoaan Espanjan liigassa, vaikka Asier del Horno istuikin vaihdossa. Levante haki hienon 3-0-voiton Villarrealin vieraana.

Fabio Borini vietti aikaansa vaihtopenkillä AS Roman niukassa 1-0-voitossa Palermosta.

Nuno Morais oelasi 81 minuuttia APOELin 3-0-voitossa Ethnikos Athnan vieraana.

Tore Andre Flo pelasi viimeiset parikymmentä minuuttia Sogndalin ja Tromsön jäädessä ilman maaleja.

Ben Sahar oli penkin puolella Auxerren hävitessä kotonaan Rennesille 0-1.

Tunnin kohdalla peliin tullut Joe Cole sinetöi Lillen voiton Lyonista tekemällä ottelun viimeisen maalin. Lille nousi 0-1-tappiolta 3-1-voittoon.

Michael Ballackille merkattiin varoitus Leverkusenin hävitessä Schalkelle 0-1.

Jonas Elmer oli vaihdossa FC Sionin 2-0-voitossa Servetteä vastaan.

Miroslav Stoch pelasi 64 minuuttia Fenerbahcen ja Samsunsporin maalittomassa taistossa.

Rati Aleksidzen Györ veti pidemmän korren Filipe Oliveiran Videotonia vastaan 1-0-voitolla. Aleksidze aloitti vaihossa, mutta pääsi kentälle 72. minuutilla. Oliveira oli Videotonin avauksessa.

Yuri Zhirkov sai syöttöpisteen Anzhin toiseen maaliin. Se oli kuitenkin laiha lohtuu sillä CSKA Moskova vei maali-iloittelun 5-3.




0 käyttäjää lukee aihetta

0 jäsentä, 0 vierasta, 0 anonyymiä käyttäjää