Jump to content
Sign in to follow this  
Den andra pseudodym

23.10.'11 Manchester United - Manchester City @ Old Trafford

Recommended Posts

Re: 23.10.'11 Manchester United - Manchester City @ Old Traf

 

Voi naisen sukuelin mikä häpeä!

 

Ei helvetin helvetti, ei City missään nimessä näin hyvä ollut, mutta kun Unitedin puolustus vaan oli täysin perseestä. Kuusi maalia ja kuusi järkyttävää puolustusvirhettä. Ensimmäinen puoliaika täysin Unitedin hallussa, mutta kukas muukaan kun Evans se siellä unohtaa miehensä ja 1-0. Ei siinä paljon mahtava hallintakaan lämmitä. Toisella jaksolla ***** luuli olevansa kehässä ja repäisi Balotellin punaisen arvoisesti nurin. Vitun *****-neiti, liian hidas etanaksi ja tyhmä apinaksi.

 

Kyllähän se punainen vaikutti selvästi peliin, ei siitä pääse mihinkään. City sai sitten jollain ilveellä ujutettua kaksi maalia, ja peli oli siinä. Fletcherin todellinen kaunokainen lämmitti hetken, mutta kyllähän noista lopun maaleista näki, että United oli lähtenyt pukukoppiin jo minuutteja aikaisemmin. Kelailen yhä noita uusintoja ja etsin Evraa ja Jonesia näistä tilanteista. Ei näy ei, taisivat pelata korkeammalla kuin Chicharito.

 

1-6, ei voi mitään. Kyllähän noissa lukemissa ilmaa oli, ja jopa mairittelee Cityä. Järjetön häpeä, mutta onneksi on syyslomaviikko aikaa pelata FIFA:a ja hakea lohdutusta pieksemällä vaaleansinisiä Amateur-vaikeustasolla. Saa nähdä laitanko Citylle reservin kentälle ja Unitedille parhaat. Hehehee, siitä saat virtuaali-Mancini!

 

United oli sanoinhajuakuvaamattoman paska puolustamaan. Ei näin vain saa olla, vaikka kentältä puuttuu maailman paras toppari ja Jones (Evans kentällä) parhaasta nelikosta. En osaa sanoa, mitä olisi voitu tehdä toisin. Evansin peluutus oli päätäsärkevä virhe. Toki oli muuallakin vikaa. Anderson ja Fletcher eivät vain vakuuttaneet. Young ja Nani pelasivat itsekkäästi ja Rooney ei ollut tasollaan.

 

Nyt vituttaa, mutta tässä huonosta Unitedista vähiten huonoimmat!

 

De Gea ei voinut maaleille käytännössä mitään, sääliksi käy miestä. 7

Smalling oli vaisu ja ulapalla, Nanin itsekkyys laski arvosanaa. 5-

Ferdinand oli aivan ulapalla. Huono peli kerta kaikkiaan. 4 1/2

Evans ei toivottavasti koskaan enää saa pukea Unitedin paitaa päälleen. 4-

Evra oli varsinkin lopussa aivan jossain muualla kuin pelikentällä. 4+

Young oli itsekäs ja huono.

Anderson pääsi muutaman kerran vetämään ja oli huonollakin esityksellä Unitedin parhaimmistoa. 6 1/2

Fletcher verrattuna Silvaan? Ei pysty vertaamaan. 5-

Nani oli itsekäs ja huono.

Rooney eli varjoissa. Muutama hyvä crossi ja puolenvaihto, mutta ei osallistunut hyökkäykseen. 6-

Welbeck oli aktiivinen ja mielestäni Unitedin paras. Oli edes näennäisesti aktiivinen ja haki paljon palloa. 7-

 

Chicharito ei tarjonnut mitään. Hieno seinä Fletchin kanssa. 5

Jones ei kanssa puolustanut ollenkaan. 4

 

- Welbeck

-- De Gea

--- Anderson

.........

-------------- muu joukkue

 

--------------------------------------------------------------

 

"Vittu kun vituttaa" viisasta analyysiä lainatakseni. Pää pystyyn ja juna kulkee! Tämä oli vain surkeuden huippu, josta suunta väistämättä ylöspäin. Lisää mietteitä kausi-ketjussa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Re: 23.10.'11 Manchester United - Manchester City @ Old Traf

 

Eihän Evans ole sivussa kuin yhden ottelun - eikös noista alimpana miehenä tehdyistä, tässä tapauksessa täysin typerästä, virheestä saa vain yhden ottelun ja kolme ottelua sitten jos esim. sukittaa pahasti tai törttöilee jotain muuta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Re: 23.10.'11 Manchester United - Manchester City @ Old Traf

 

Eihän Evans ole sivussa kuin yhden ottelun - eikös noista alimpana miehenä tehdyistä, tässä tapauksessa täysin typerästä, virheestä saa vain yhden ottelun ja kolme ottelua sitten jos esim. sukittaa pahasti tai törttöilee jotain muuta.

Piti sinun sitten viimeistään pilata tämä ilta.

 

E: Eiköhän Fergie tajua pitää heimon poissa. Reissuista varmasti löytyy paljon parempia ja halukkaampia pelaajia. Mm. Fryers vakuutti allekirjoittaneen, jos vain on kunnossa.

 

E2: Fryers on loukkaantuneenakin parempi kuin Evans, jos on jalat vaikkapa poikki ei ainakaan ota punaista...

 

E3: sanoja korjattu, sananarvausohjelmakin on mua vastaan

Share this post


Link to post
Share on other sites

Re: 23.10.'11 Manchester United - Manchester City @ Old Traf

 

Eihän Evans ole sivussa kuin yhden ottelun - eikös noista alimpana miehenä tehdyistä, tässä tapauksessa täysin typerästä, virheestä saa vain yhden ottelun ja kolme ottelua sitten jos esim. sukittaa pahasti tai törttöilee jotain muuta.

Piti sinun sitten viimeistään pilata tämä ilta.

 

E: Eiköhän Fergie tajua pitää heimon poissa. Reissuista varmasti löytyy paljon parempia ja haukkaaminen pelaajia. Mm. Fryers vakuutti allekirjoittaneen, jos vain on kunnossa.

 

E2: Fryers on loukkaantuneenakin parempi kuin Evans, jos on jalat vaikkapa poikki ei ainakaan ota punaista...

Eihän tuosta nyt voi syyttää pelkästään Evansia - eihän siellä lopussa kiinnostanut enää ketään puolustaa. Jossain niistä viimeisessä neljässä (en muista, enkä halua muistaa missä) Evran paikalla säntäili Welbeck.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Re: 23.10.'11 Manchester United - Manchester City @ Old Traf

 

Eihän Evans ole sivussa kuin yhden ottelun - eikös noista alimpana miehenä tehdyistä, tässä tapauksessa täysin typerästä, virheestä saa vain yhden ottelun ja kolme ottelua sitten jos esim. sukittaa pahasti tai törttöilee jotain muuta.

Piti sinun sitten viimeistään pilata tämä ilta.

 

E: Eiköhän Fergie tajua pitää heimon poissa. Reissuista varmasti löytyy paljon parempia ja haukkaaminen pelaajia. Mm. Fryers vakuutti allekirjoittaneen, jos vain on kunnossa.

 

E2: Fryers on loukkaantuneenakin parempi kuin Evans, jos on jalat vaikkapa poikki ei ainakaan ota punaista...

 

Nyt ManU tekee valituksen Evansin punaisesta jota FA ei hyväksy ja antaa Evansille 10 matsia bannia pliis pliis pliiis..

 

Ennemmin Nyrkki perseeseen ku Evans puolustamaan

 

Eihän tuosta nyt voi syyttää pelkästään Evansia - eihän siellä lopussa kiinnostanut enää ketään puolustaa. Jossain niistä viimeisessä neljässä (en muista, enkä halua muistaa missä) Evran paikalla säntäili Welbeck.

 

No joo totta kyllä tuokin

Share this post


Link to post
Share on other sites

Re: 23.10.'11 Manchester United - Manchester City @ Old Traf

 

Ennen peliä minulta kysyttiin miten pelissä käy... Sanoin ettei ole muuta hätää kuin Evans. Noh Sir Alex valitsee avauksen en minä.

 

Peli oli hyvin hallussa ensimmäisellä jaksolla, mutta todellisuudessa ei mitään vaarallista saatu aikaiseksi. Laidoilta tulleet keskitykset eivät tavoittaneet omia ja muutenkin se ratkaiseva syöttö ei mennyt miten olisi pitänyt. City iski suhteellisen helposti avausmaalin. Pikkaisen laiskaa puolustamista kun City sai rajaheiton ja yhtäkkiä olikin pallo rakettimestarilla ja pam... 0-1

 

Toisella jaksolla sitten Evanssilta käsittämätöntä toimintaa ja peli oli sitä myöten taputeltu. Lopussa City perseraiskasi Unitedin täydellisesti kun huumori näytti loppuvan totaallisesti Sir Alexin pojilta. Rion suoritus viidennessä vai monennensako nyt olikaan kuvastaa hyvin tämän päiväistä.

 

Ei edes Cityn tarvinnut pistää parastaan ja tulos oli tämä... United oli huono ja City hyvä. Ja vielä puukkoa omassa mahassa pitää kääntää, City olisi voittanut, vaikka Evans olisi saanut pelata 90min!

 

ONE UNITED!!!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Re: 23.10.'11 Manchester United - Manchester City @ Old Traf

 

Eihän tuosta nyt voi syyttää pelkästään Evansia - eihän siellä lopussa kiinnostanut enää ketään puolustaa. Jossain niistä viimeisessä neljässä (en muista, enkä halua muistaa missä) Evran paikalla säntäili Welbeck

Ei missään nimessä. Kyllä koko joukkue pelasi huonosti, niinkuin tuossa kirjoittelinkin. :crybaby: Suurin syyllinen TAPPIOON oli Evans yhdellä aiheuttamallaan takaiskumaalilla ja typerällä punaisellaan. LOPUN myllytys ei ollut Evansin vika, mutta jos... Enemmän minua ketuttaa tappio ja pisteiden menetys kuin muutama hyväveli-maali.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Re: 23.10.'11 Manchester United - Manchester City @ Old Traf

 

Eihän Evans ole sivussa kuin yhden ottelun - eikös noista alimpana miehenä tehdyistä, tässä tapauksessa täysin typerästä, virheestä saa vain yhden ottelun ja kolme ottelua sitten jos esim. sukittaa pahasti tai törttöilee jotain muuta.

Suorasta punaisesta kolme peliä ja kahdesta keltaisesta yksi peli, eikös se niin ole aina ollut ???

 

Älä nyt pilaa tätä ainoaa positiivista seikkaa ottelusta...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Re: 23.10.'11 Manchester United - Manchester City @ Old Traf

 

Eihän Evans ole sivussa kuin yhden ottelun - eikös noista alimpana miehenä tehdyistä, tässä tapauksessa täysin typerästä, virheestä saa vain yhden ottelun ja kolme ottelua sitten jos esim. sukittaa pahasti tai törttöilee jotain muuta.

Suorasta punaisesta kolme peliä ja kahdesta keltaisesta yksi peli, eikös se niin ole aina ollut ???

 

Älä nyt pilaa tätä ainoaa positiivista seikkaa ottelusta...

Näin se omasta mielestäniki on.

 

ManUn puolustus ollu koko kauden sellaista skeidaa kun olla ja voi ja sitten kun sieltä otetaan vielä yksi äijä pois(vaikka olikin evans), niin tulos on luettavissa.

Fergusonilla on nyt vaikea tehtävä.

 

 

Positiivista että chelseallakaan ei vaikuta menevän kovin hyvin :D kaks punasta ekalla puoliajalla ja QPR johtaa 1-0

Share this post


Link to post
Share on other sites

Re: 23.10.'11 Manchester United - Manchester City @ Old Traf

 

Ei jääny epäselväksi kumpi on Manchesterin herra tällä hetkellä. Cityn meno on hurjaa tällä hetkellä ja Evans vielä avusti tässä pelissä tilannetta Citylle. Nyt täytyy alkaa vakauttamaan puolustuksen tilannetta eli peluuttamaan samanlaista kokoonpanoa puolustuksen osalta enemmän.

 

Mutta hei, kausi on pitkä ja mestaruus ei ole vielä ratkennut. Vaikka nyt ketuttaakin tämän paikallispelin rämpiminen niin mitään ei silti olla menetetty vielä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Re: 23.10.'11 Manchester United - Manchester City @ Old Traf

 

Kyllä itku meinaa päästä. Ei hyvää päivää mikä ottelu.

 

Sanokoot muut mitä vaan, mutta kyllä mä laitan tän tappion 99% Evansin piikkiin. Kuinka pitkään tuota jätkää pitää katsoa? Näyttöpaikkoja on annettu jo riittävästi. Joku voisi kertoa mulle, mitkä ne Evansin vahvuudet oikein on, että paikka Unitedin avauksessa on saatu? Evansin mies tekee joka pelissä yhden tai useamman, kaveri ei saa huippupaikoistakaan sisään, lisäksi avaa huonosti ja rikkoo kaikkea mikä liikkuu.

 

Kuvitellaanpa tilanne näinpäin. Evans olisi pitänyt Ballotellin kiinni ja maalia ei olisi tullut. Lisäksi laittanut huippupaikan tolppien väliin. Ottelu olisi ollut aivan toinen. Lisäksi kaveri menee ottapaan typerän punaisen. Lähtee aivan väärään suuntaa, vauhti ei riitä ja tökerö rappaus ja pihalle. Kiitos tack...

 

Tietty jos ja jos.... Mutta kyllä se viimeinen piritysruiske menee, kun yksi kentällä tekee kaikkensa Cityn puolesta... Perkele...

 

Lopussa ei sitten kiinnostanut enää ketään pelata pätkääkään. Ei hyvä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Re: 23.10.'11 Manchester United - Manchester City @ Old Traf

 

ManUn puolustus ollu koko kauden sellaista skeidaa kun olla ja voi ja sitten kun sieltä otetaan vielä yksi äijä pois(vaikka olikin evans), niin tulos on luettavissa.

Fergusonilla on nyt vaikea tehtävä.

Puolustus oli toki reikäjuustoa toisella jaksolla, mutta sitäkään ei yksistään voi puolustuslinjan piikkiin laittaa. Keskikentän keskustasta ei tullut apuja toppareiden suojaamiseen, joten City vyöryi keskeltä (ja laidoilta) läpi. Tämä korostui etenkin viimeisten minuuttien romahduksessa kun Rooney oli toisena pelaajana keskikentän keskustassa ja kaikkien suuntana oli Cityn pääty, isolla riskillä. Vaikka Wayne alhaalla pelasikin niin eihän se toiminut puolustussuuntaan.

 

Tämähän on näkynyt jo pienempiäkin joukkueita vastaan siinä mielessä, että vastustaja kuin vastustaja on saanut usein monia hyviä maalipaikkoja. De Gealla taisi olla eniten torjuntoja koko Valioliigassa. Nyt se näkyi myös tuloksessa karulla tavalla, kun vihu teki paikoistaan maaleja ihan eri prosentilla. Jatkossa Jonesin paikkaa keskikentälle kannattaa miettiä, toimisiko puolustussuuntaan paremmin oli sitten parina Anderson tai Fletcher. Toppariosastolle taitaa olla tunkua Evansin poissaolosta huolimatta kun Vidic on kaiken järjen mukaan pelikuntoinen tulevalla viikolla ja näyttäisi myös Smalling olevan Jonesin edellä nokkimisjärjestyksessä.

 

Elämä jatkuu ja City tulee myös menettämään pisteitä, joten nyt ollaan vain takaa-ajajia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Re: 23.10.'11 Manchester United - Manchester City @ Old Traf

 

No niin - tsekkasin FA:n sääntökirjasta "Standard Charge" kohdan ja homma menee näin:

 

6 ottelua

- Spitting at an Opponent

 

3 ottelua

- Serious Foul Play

- Violent Conduct

 

2 ottelua

- Use of offensive, or insulting or abusive language

 

1 ottelu

- Denying an obvious goal scoring opportunity by deliberately handling the ball

- Denies an obvious goal-scoring opportunity by an offence punishable by a free kick or penalty kick

- Receiving a Second Caution in a Match

 

Eli 1 ottelu ja sekin menee kivasti Aldershot Townia vastaan. Toki punaiset käsitellään ja niistä voi tulla lisäbanaania. Voi olla, että City valittaisi jos Evans saisi 3 ottelua...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Re: 23.10.'11 Manchester United - Manchester City @ Old Traf

 

Sanokoot muut mitä vaan, mutta kyllä mä laitan tän tappion 99% Evansin piikkiin. Kuinka pitkään tuota jätkää pitää katsoa? Näyttöpaikkoja on annettu jo riittävästi. Joku voisi kertoa mulle, mitkä ne Evansin vahvuudet oikein on, että paikka Unitedin avauksessa on saatu? Evansin mies tekee joka pelissä yhden tai useamman, kaveri ei saa huippupaikoistakaan sisään, lisäksi avaa huonosti ja rikkoo kaikkea mikä liikkuu.

 

Jep.. niin loistava valmentaja kuin Sir Alex onkin, niin se itsepäisyys joidenkin pelaajien peluuttamisessa ihmetyttää. Aikanaan Silvester ja Brown, nyt Evans. Tähänkin peliin oli tarjolla ainakin kaksi parempaa vaihtoehtoa, nyt Söör teki ratkaisunsa ja se taisi osoittautua yhdeksi manageriuran pahimmista virheistä. No joo, osansa saa toki ottaa kaikki ne muutkin, joita ei viimeisten minuuttien aikana peli tuntunut pahemmin kiinnostavan. Hyökkäykseen piti panostaa kavennuksen jälkeen mutta silti.

 

Cleverleytä ja Vidiciä nyt todellakin kaivataan takaisin. Tiedä sitten mikä jälkimmäisen kohdalla oikein on tilanne, mistään loukkaantumisesta ei ainakaan tietoa ole tullut?

 

Suotakoon Citylle pieni hetki nauttia voiton huumasta, toukokuussa sitten nähdään mikä on tilanne. Niin v-mäiseltä kuin tappio tuntuukin tällä hetkellä, täytyy vaan uskoa että peli saadaan takaisin niille raiteille, joilla se kulki alkukaudesta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Re: 23.10.'11 Manchester United - Manchester City @ Old Traf

 

Ei vakuuta ei. Paljon on pelin taso taantunut verrattuna mm. Community Shieldiin. Pallo ei liiku tarpeeksi nopeasti, eivätkä miehet tee tarpeeksi hommia pallottomana. Samaan aikaan olen katsonut Realin jyräämistä TV2:lta ja onhan hyökkäyspeli valkoisilla ihan eri tasolla. Tuolla pelillä tulee todella vaikeaa Cityä vastaan ja Barcan haastamiset voidaan unohtaa samantien.

Näin siis umpisurkean UCL-pelin jälkeen ja kyllähän sieltä tuli taas lunta tupaan. Alkukauden otteiden jälkeen arki on näköjään palannut peliotteisiin. Evansin avauspaikalla oikein haluttiin ikävyyksiä ja niitähän saatiin. Unitedin hyökkäys- ja puolustuspelistä on vähän vaikeaa sanoa mitään, kun pelattiin 45min alivoimalla, mutta ensimmäinen puoliaika oli ihan kelvollista. Paikkoja oli, mutta ne siunaantuivat poikkeuksetta väärille pelaajille tai väärälle jalalle. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että ensimmäisellä puoliajallakin City toi palloin paljon vaivatomammin siihen 30-25 metriin.

 

Unitedin onneksi rökäletappiostakin City sai vain kolme pistettä ja pitkän talven aikana pistemenetyksiä tulee vaikka kenelle. Toivottavasti joukkue osaa käsitellä nämä murskajaiset kotiyleisön edessä positiivisesti ja ammentavat siitä lisäpuhtia loppukaudeksi. Fergusonkin saa lopetella vähitellen sen Barcelonan miettimisen, sillä kotimaassakin on aivan tarpeeksi tekemistä.

 

Kaikkein idioottimaisin ratkaisu tappion jälkeen on alkaa huutelemaan pelaajakauppojen perään, mutta oikeasti... Eikö penkiltä voisi tammikuussa vaihtaa yhden huippuhyökkääjän (Berba) yhteen huippuosaajaan keskikentälle?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Re: 23.10.'11 Manchester United - Manchester City @ Old Traf

 

Päät pystyyn United- kannattajat. Näitä tulee ja Arsenal kannattaja sen tietää. Pisteiden valossa aivan sama, vaikka olisitte hävinneet 0-1. Tärkeintä kannattajille ja joukkueelle on ajatella miten tästä eteenpäin. Noin iso maaliero vaikuttaa itseluottamukseen ja joukkuehenkeen väkisinkin. Pakko nostaa hattua teille, jotka jaksatte asiaa puida jo näin nopeasti pelin jälkeen. City oli tänään parempi ja kysymys kuuluukin, onko enää huomenna? Arsenalin murskatappiota seurasi katastrofi, mutta nyt on seitsemästä ottelusta kuusi voittoa ja takaisin taistelemassa neljän parhaan joukkoon. Uskon edelleen, että tälläkaudella mestaruudesta taistelee City ja United ja Valioliigan jännittävyyden kannalta toivonkin Unitedille nopeaa ryhdistäytymistä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Re: 23.10.'11 Manchester United - Manchester City @ Old Traf

 

Katsoin koko matsin alusta loppuun. Se mikä kiinnitti eniten huomiota oli se, että Manua ei päästetty laukomaan alle 20 metrin päähän ja erikoistilanteissa kaverit pidettiin tarkasti kiinni. Kyllä näkee, että Mancini oli korostanut puolustuksen tärkeyttä.

 

Clichyn hankkiminen laitapakiksi on ollut erinomainen siirto ja hän pystyi rauhoittamaan City:n alakerran. Enää ei ollut hosumista ja panikoitumista kuten aikasemmin. Pikkuherne oli kevyttä kauraa Cityn puolustukselle.

 

Hyökkäykseen ei tarvitse kiinnittää huomiota kun tietää City:n kaluston. Ei lopu ratkaisijat kesken ja reserviä on vielä penkilläkin.

 

Mancinin lempipelaaja teki 0-1 hienolla sijoituksella, mutta vanhaa tuttua kiukuttelua oli kun joutui vaihtoon. Taikuri on saanut nämä tuittupäätkin keskittymään olennaiseen.

 

Nyt City on kaatanut molemmat takavuosien peikkonsa eli Evertonin ja Manun. Katsotaan mihin asti se loppujen lopuksi riittää.

 

Manun:n käsittämättömän kova kotiputki meni sitten poikki ja ennätys on edelleen Liverpoolin hallussa.

 

Kiitos tuhannesti City tuon putken katkaisemisesta. Nyt on hymy herkässä pool-fanillakin. Olemme nähneet jotain historiallista. En ole koskaan ennen nähnyt totaalista antautumista ja vieläpä kotikentällä.

 

Mitä tulee punanenään ja Barcelonaan olisi paljon huolestuneempi Real Madridista. Sanoin jo vuosi sitten, että Real on maailman kakkonen.

 

Tällä hetkellä Real Madrid on kovin joukkue euroopassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Re: 23.10.'11 Manchester United - Manchester City @ Old Traf

 

Tämä vitutus on jotain aivan uskomatonta, ei tätä tajua...

 

Ekan jakson jälkeen oli vielä luottoa, että tästä noustaan, sillä United vei ekaa puoliskoa. Mutta sitten mr. Evans päätti näyttää taitonsa, nappasi punaisen ja peli oli siinä. Oon tainnut joka kerta tällä kaudella (ja viime...) haukkua Evansin, kun on peliä katottu kavereitten kans ja nytkin sanoin kun kokoonpano julkistettiin, et tämä ei tiedä hyvää kun Jonny on avauksessa. Kyllä Cityllä on niin kova joukkue, et ne käyttää miesylivoiman hyväkseen ja nyt ne pääsi lopussa nöyryyttämään ja pahasti.

 

Mitähän ihmettä tuolle puolustukselle on tapahtunut? VDS lopetti, mut ei tänään mokkea voi syyttää, kyllä tuo koko joukkueen puolustuspelaaminen on niin luokatonta, ettei se ole Unitedissa edes hyväksyttävää. Ja miksi Vidic ei ollut edes penkillä?!

Keskikentän kaksikkoa vietiin miten haluttiin: Fletcher on kaukana parhaastaan ja Anderson ei vaan ole loistava kumpaankaan suuntaan. Cleverleytä tuohon kaivataan. Kattokaa kuinka helposti siitä keskeltä tulee vastustajat läpi!

Hyökkäyssuuntaan taas pelataan liikaa laitojen kautta, vaikka se toki onkin ollut aina Unitedin tapa ja se on toiminut, mut nyt hakataan päätä seinään laidoilla ja kokeillaan toivotaan, toivotaan-keskityksillä tulevan tilanteita. Keskellä ei tapahdu mitään, kun ei ole pelaajaa, kuka pystyisi tilanteita järjestelemään.

 

Sekavaa, mut ei tässä mielentilassa parempaan pysty...

 

Tiistaina vastassa Aldershot ja siinä pelissä pitäisi peluuttaa ykkösmiehistöä, et ne vois harjoitella pelaamista... Tosin ressut ja juniorit taitais pelata paremmin tällä hetkellä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Re: 23.10.'11 Manchester United - Manchester City @ Old Traf

 

Pakko oli ottaa happea pari tuntia ennen kuin kirjoittaa tänne...

 

Ennakkoasetelmia otteluun: Ajattelin että pelistä tulee tiukka, mutta United kaivaa sen voiton kotiedun turvin. Vaikka kolme-neljä edellistä matsia onkin ollut kauheaa kuraa (viimeistä CL matsia en tosin nähnyt), niin luulin, turhaan, että kentällä nähtäisiin se sama joukkue, kuin alkukaudesta.

 

Kun kokoonpano julkaistiin, niin mulle nousi kylmä hiki. Vidic poissa, ja tilalle EVANS!! Keskikentälle vielä Andersson, niin voila... Itse olisin laittanut edes Jonesin keskuspakiksi ja Giggsin pyörittämään peliä. Hyökkäyksessä ja laidoilla oli sentään juuri ne jotka siellä toivoinkin olevan. No luotin kuitenkin, että SAF tietää mitä tekee, mutta aika väärässä olin.

 

20-25 ekaa minuuttia oli ihan ok peliä, näennäistä hallintaa, mutta jälleen kerran ne maalipaikat jäi puuttumaan. Pallo pyöri nätisti alueen rajalla tai keskikentällä, mutta siihen se jäikin. Sitten Evans kompuroi ja Balotelli veti hienon laakin alakulmaan. Evans olisi voinut paikata virheensä tekemällä häkin avopaikasta, mutta potkaisi sitten ohi. Tauolle lähdettäessä en kuitenkaan vielä ollut huolestunut.

 

Kun Evans sitten otti punaisen, niin mulle nousi se aika iso keppi otsaan. Vaikka kaikki näytti vielä hetken sujuvan, niin Cityn kaksi maaliahan tän ottelun sitten ratkaisi. Fletcherin kavennuksen jälkeen oli pieni, noin 5 minuutin mittainen jakso, jonka aikana vielä elättelin toiveita, mutta Smallingin(?) epäoonnistunut pusku oli Manun viimeinen paikka. Lopussa sitten lopetettiin pelaaminen ja saatiin taululle kamalat lukemat, jotka hävettää varmasti vuosien päästäkin yhtä paljon, kun Arsun faneja alkukauden rökitys. Eipä siinä, iso vitutus tästä matsista jäi vaan käteen. Onneksi kausi on pitkä, ja kyllä Citykin vielä jossain vaiheessa ottaa pari kertaa nokkaansa.

 

Jos lähdetään pelaajien suorituksia miettimään, niin kovin montaa plussaa ei ole jaossa. Rion taso on laskenut, ei tunnu enää oikein pärjäävän, vaikkakin Vidicin paluu saattaa vielä saada kaksikon otteet riittävälle tasolle. Evansista en ole ikinä pitänyt, enkä tule pitämäänkään. Kaverin taso ei riitä, ja toivoisinkin että jannusta päästäisiin jo eroon. Evra ja Smalling eivät säväyttäneet, eikä vaihdosta tullut Joneskaan antanut tänään parastaan. Jones on kuitenkin nuori ja tulee varmasti olemaan tulevaisuudessa kovimpia brittipakkeja, joten hänelle annan anteeksi monia virheitä, juuri kokemuksen puutteesta johtuen. Ja ilman kokemusta näistä matseista ei voikaan kehittyä.

 

Keskikentällä Fletcher pelasi ihan tasollaan, ja teki ihan nätin maalin, joka tosin oli joukkueelle liian vähän tänään. Ando taas tapansa mukaan saa syötöt sivuille ja taakse onnistumaan, mutta mitään maalitilanteita on turha odottaa. Veti pari kertaa päin molaria, mutta se päätaito, maalitilanteiden luominen, loistaa poissaolollaan. Enpä usko, että Anderssonilla on mitään annettavaa Unitedille PL tai CL peleissä, Cupeissa ehkä. Plussat siitä, että se tavanomainen järjetön hazardi jäi puuttumaan. Taso ei vaan riitä tolle paikalle, ja varsinkaan Manun tasoisessa joukkueessa, se on jo tullut selväksi.

 

Laidalla Nani ja Young yritti, mutta tuloksetta. Varsinkin Nani yritti itse ratkaista peliä, ja unohti sitten samalla syöttää vapaaseen paikkaan. Mieleen jäi, kun Nani yritti kikata kulmassa kahta miestä yksin, vaikka muistaakseni Smalling olis ollut 10 metriä taaempana ihan vapaana. Keskinkertaisia molemmat tänään, mutta ei peli heihin kaatunut.

 

Hyökkäyksessä Rooney jatkoi hieman yössä, ei ole löytänyt alkukauden loistovirettään sairasloman jälkeen. Siltikin joukkueen "parhaita". Plussat saa myös Wehlbeck, joka oli oikea valinta peliin. Ei ollut oikein paikkoja tehdä vaikka kuinka yritti. Vaihdosta tullut Chicaritokaan ei saanut kummoisia aikaan, mutta eipä niitä paikkojakaan siunaantunut.

 

City pelasi koko pelin hyvin. Lopputulos ei kuitenkaan mielestäni kerro todellista tasoeroa, ehkä se 1-3 ulosajon jälkeen olis ollut ihan nieltävissä. Loput kolme annettiin säälittävällä tavalla lahjaksi, OLD TRAFFORDILLA, ja siitä on syytäkin saada palautetta! Jätkien on syytä hävetä pelin viimeistä 6 minuuttia ja syvästi!

 

Miten tästä sitten noustaan? Ensi viikonloppuna on edessä Everton vieraissa, eli eipä ole sieltäkään helppoja pisteitä tiedossa. Toivottavasti joka jätkä tulee peliin sillon eri ilmeellä. Pitkällä tähtäimellä joukkuettakin tarttis hiukan vaihtaa. Evans ja Andersson ulos, Evralle ja Smallingille kirittäjät. Kaksosetkaan ei tasoltaan ole valjun kärkijoukkueen avauksen miehiä, tosin rikkihän ne on joka tapauksessa jatkuvasti. Peli tulee laidoilta ylös, mutta keskeltä ei päästä eteen, ja vastustaja tulee siitä myös helposti läpi... Noh, ehkä jatkan tätä aihetta tuolla kausitopicissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Re: 23.10.'11 Manchester United - Manchester City @ Old Traf

 

Keskellä aavikkoa seisoi tankki tyhjänä vaaleansininen lada...

 

Ladan ratissa istui sheikki ja takapenkillä tämän villi ja kesytön jälkikasvu, josta ei ollut apua valitettavasti erään käytännön ongelman ratkaisuun: kuinka saada arvoton lada pois aavikolta ja myydä se vielä hyvään hintaan pois jossain kaupungissa?

 

Mutta sitten sheikki keksi! Olihan ostanut lähtiessään ajelemaan bensiinikanisterin kaiken varalta. Niimpä hän täytti ladan tankin bensalla, jolloin sen arvo tuplaantui ja tämä vieläpä ajamaan läheisimpään kaupunkiin myydäkseen sen.

 

Lada myytiin tuplahintaan ja sheikki ja tämän jälkikasvu elivät elämänsä onnellisina loppuun asti!

 

Tuosta kyllä löytää helposti muutaman olennaisen virheen, mutta silti tämä minusta aivan selvästi todistaa, että rahalla pääsee vaikka kuuhun asti. Kun vihdoin Lopullinen Totuus koittaa, Manchester City ja Real Madrid nousevat hupulle ja Barca ja Manchester United vaipuvat unholaan. Näin homma toimii!!!

 

Mutta 1-6:hän on aina hieno asia:

 

 

Lisää kuulette huomenna; tänään en jaksa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Re: 23.10.'11 Manchester United - Manchester City @ Old Traf

 

Ainoa mitä United voisi nyt tehdä, on julkinen anteeksipyyntö ja rahat takaisin paikalla olleille.

 

Onneksi tuosta voitista saa vain samat 3pst. Kyllä tästä vielä noustaan, vaikka vitutus onkin äärimmäinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Re: 23.10.'11 Manchester United - Manchester City @ Old Traf

 

Keskellä aavikkoa seisoi tankki tyhjänä vaaleansininen lada...

Nythän sitä jo huudellaan jälkeenpäin. Vielä eilen olitiin täysin varmoja, että Cityä viedään ja Unitedin pakisto tulee loistamaan. Mieli vaihtuu kuin väri Torresin letissä vai mikäs tässä nyt on ?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Re: 23.10.'11 Manchester United - Manchester City @ Old Traf

 

Roberto Mancini: "This is only one game. I think United is one yard above us still ... we can change this only if we win (the title) in the end. After maybe it is different but now United is better than us."

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×