Jump to content
Sign in to follow this  
Iqhmael

Kausi 2012-2013 - Kadonneen mestaruuden metsästys

Recommended Posts

Timantilla mentäessä me tarvitaan yksi puolustava ja kaksi hyökkäävää keskikenttää. Noihin rooleihin löytyy Carrick sekä Ando & Tom. 4-2-3-1:llä puolestaan tarvittaisiin sellaiset miehet, jotka kykenevät vähän kaikkeen. Sellaisia ei ole, joten aika usein on käytetty yhtä puolustavaa ja yhtä hyökkäävää. 4-4-2 vaatii kahdelta keskikenttäpelaajalta nykypelissä paljon, ja kyseinen formaatio toimi todella hyvin Etihadilla. Pitkällä tähtäimellä esim Barcaa vastaan en näe tolla kuitenkaan tulevaisuutta. Tai onhan se mahdollista, että Ferguson kaivanut taskustaan taas jonkun yllätyskortin, ja menee tolla "peruskokoonpanollaan" pitkälle?

Timantissa noilta kahdelta "välipelaajalta" vaaditaan myös paljon työtä alaspäin, joten puhdas hyökkäävä keskikenttä / laituri kuten myöhemmin mainitsemasi Götze ei lähtökohtaisesti sovi rooliin kovin hyvin. Götzen osaaminen hyökkäyspäässä menisi tuossa roolissa osittain hukkaan. Kagawallakin on ollut vaikeuksia tuossa roolissa, toki formaatio/rooli ovat hänelle uusia, joten kehitystä voi tapahtua.

4-2-3-1:llä pelatessa keskustan miehiltä vaaditaan lähinnä hyvää puolustuspeliä ja hyvää pallonhallintaa ja perussyöttöpeliä. Carrick ja Cleverley sopivat tuohon formaatioon todella hyvin. Varmaan pääsyy siihen miksi tätä formaatiota ei ole juuri käytetty tällä kaudella on Kagawan ja Nanin loukkaantumiset.

4-4-2:lla pelatessa pallonhallinta luovutetaan "suosiolla" vastustajalle ja isketään vastahyökkäyksillä laitojen kautta. Se on toiminut todella hyvin vieraspeleissä muita huippujoukkueita vastaan. Barcelonaa vastaan tuollainen taktiikka olisi tosiaan itsemurha. Keskusta täytyy tukkia paremmin.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Timantilla mentäessä me tarvitaan yksi puolustava ja kaksi hyökkäävää keskikenttää.Noihin rooleihin löytyy Carrick sekä Ando & Tom. 4-2-3-1:llä puolestaan tarvittaisiin sellaiset miehet, jotka kykenevät vähän kaikkeen. Sellaisia ei ole, joten aika usein on käytetty yhtä puolustavaa ja yhtä hyökkäävää. 4-4-2 vaatii kahdelta keskikenttäpelaajalta nykypelissä paljon, ja kyseinen formaatio toimi todella hyvin Etihadilla.

Vaikka United on käyttänyt timanttia lähiaikoina, niin en usko, että siihen siirrytään pysyvästi ainakaan Fergusonin aikakaudella, koska siitä puuttuu brittifudikselle tyypilliset laiturit. Laiturien rooli on edelleen tärkeä

Englannissa, jossa vastustaja sumputtaa puolustustaan usein. Uskon myös, että perinteinen 4-4-2 tulee pysymään Unitedin kuvioissa, koska se toimii edelleen valioliigassa hyvin. Toisaalta 4-2-3-1 saattaa korvata kyseisen formin. Joka tapauksessa tuon keskikenttäkaksikon tulee olla puolustusorientoitunut.

- Mario Götze, 20v., (30 m €?): Saksan ehkä lupaavin keskikenttäpelaaja. Mikäli toi mainittu sopimuksen ulosostopykälä on todella olemassa, ja mies saadaan Dortmundista houkuteltua ulos, niin tänne vaan ehdottomasti. Voidaan käyttää 4-2-3-1 formaatiossa tossa ylemmässä linjassa, ja timantilla pelatessa toisella hyökkäävän pelaajan paikalla. Ei välttämättä ehkä ihan sitä, mitä eniten kaivataan, mutta voiko tolle kaupalle sanoa ei?

- Christian Eriksen, 20 v., (16m €): Hyökkäävä keskikenttä, joka on pelannut myös keskellä. Samantyylinen pelaaja kuin Götze, mutta ehkä hieman parempi vaihtoehto alemmalle paikalle. En näe realistisena molempien hankkimista, mutta jos Götzea ei saada hankittua, niin hyvä "kakkosvaihtoehto".

- Kevin Strootman, 22v., (9m €): Yhtään peliä en ole mieheltä nähnyt, joitain Youtube-koosteita lukuunottamatta. Lukemani perusteella "oikea" keskikenttäpelaaja, joka on hyvä molempiin suuntiin, ja jonka vahvuudet ovat nimenomaan puolustussuuntaan. Olisiko tässä korvaaja Carrickille?

- Sven & Lars Bender, 23v, (14m € & 15m €): Dortmundin tai Leverkusen puolustava keskikenttä, kaksoset. Vaihtoehdot Strootmanille?

Kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa ovat todella hyökkääviä vaihtoehtoja ja enemmän 10-paikan pelureita, kuin ns. 6-paikan. Unitedin ostaessa jomman kumman kuvio tulee todennäköisesti olemaan tuo 4-2-3-1, missä tuo ylin nelikko täytettäisiin nelikolla Kagawa, Rooney, Van Persie, Götze/Eriksen. Toisaalta meiltä löytyy Young, Nani ja Valencia, jotka voivat tuoda peliin leveyttä, niin tuo kutospaikan pelaajan tarve on siinäkin suhteessa akuutimpi. Timantissa komppaan Mozzeria siten, että nuo kumpikaan eivät sovellu tuohon 6-paikan yläpuolelle, sillä he ovat enemmän hyökkääviä pelaajia, joiden puolustusorientoituminen ei ole tarpeeksi kovalla tasolla.

Mikäs on muuten Thiago Alcantaran tilanne Barcelonassa? Häntä huhuiltiin kausi sitten Unitediin, mutta solmi jatkopahvin järjettömällä ulosostolla. Nykyään taitaa viettää aikaa lähinnä Barcan vaihtopenkillä.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Pari tarkennusta, kun ilmeisesti kirjoituksesta saa sen kuvan, että timantin "hyökkäävät" miehet pitäisi olla vain ja ainoastaan hyökkääviä. Epäselvä kirjoitus, sorry, mutta tällaista tajunnanvirtaa tää vähän tänään on...

Timantissa noilta kahdelta "välipelaajalta" vaaditaan myös paljon työtä alaspäin, joten puhdas hyökkäävä keskikenttä / laituri kuten myöhemmin mainitsemasi Götze ei lähtökohtaisesti sovi rooliin kovin hyvin. Götzen osaaminen hyökkäyspäässä menisi tuossa roolissa osittain hukkaan. Kagawallakin on ollut vaikeuksia tuossa roolissa, toki formaatio/rooli ovat hänelle uusia, joten kehitystä voi tapahtua.

4-2-3-1:llä pelatessa keskustan miehiltä vaaditaan lähinnä hyvää puolustuspeliä ja hyvää pallonhallintaa ja perussyöttöpeliä. Carrick ja Cleverley sopivat tuohon formaatioon todella hyvin. Varmaan pääsyy siihen miksi tätä formaatiota ei ole juuri käytetty tällä kaudella on Kagawan ja Nanin loukkaantumiset.

4-4-2:lla pelatessa pallonhallinta luovutetaan "suosiolla" vastustajalle ja isketään vastahyökkäyksillä laitojen kautta. Se on toiminut todella hyvin vieraspeleissä muita huippujoukkueita vastaan. Barcelonaa vastaan tuollainen taktiikka olisi tosiaan itsemurha. Keskusta täytyy tukkia paremmin.

Juu, tottakai timantissa välimiehiltä vaaditaan työtä alaspäin, varsinkin laidoilta tulevia hyökkäyksiä vastaan, koska laitapakit joutuvat nousemaan todella paljon. Formaatio vaan sopii tällä hetkellä joukkueelle hyvin, kun Kagawa on loukkaantunut. Kuitenkin, timantin välimiehien on oltava myös hyökkäyspäähän laadukkaita, ja esim Cleverley on tohon rooliin hyvä pelaaja. En välttämättä laittaisi kahta "Götzeä" niihin hyökkääviin paikkoihin, mutta esim toisella laidalla ja puolustavalla laitapakilla se saattaisi toimiakin. Silti, olemme samaa mieltä siitä, että tolla paikalla Götze menee hukkaan.

4-2-3-1 lienee se kaikkein paras formaatio tällä hetkellä, jos vaan miehet saadaan siihen sopimaan. Götzen/Eriksenin paikka olisi ehdottomasti tuossa ylemmässä linjassa. Sille paikalle tosin meillä on ihan tasokkaita miehiä omastakin takaa, mutta "Silvamainen" wingeri jopa molemmilla laidoilla (Kagawa & Götze) ei välttämättä olisi huono ratkaisu. RVP & Rooney osallistuvat myös molemmat pelintekoon, joten tossa olisi neljä miestä, jotka kaikki osaavat sekä tehdä peliä että maaleja. Ja nimistöltään tollainen linja hakisi kyllä vertaistaan ihan koko Euroopan mittakaavassa. Ne alemmat paikat huolettavat enemmän, ja niissä tosiaan tarvitsisi puolustaa. Strootman/Bender-kombinaatio pärjää siellä varmasti ihan hyvin, samoin kun Carrick ja Tom. Enkä sulkisi myöskään Andoa pois tolta paikalta, vaikka mies lähteekin usein hyökkäämään. Ando nimittäin ravaa kenttää edestakaisin aivan käsittämättömät määrät joka pelissä. Lisäksi on hyvä muistaa, että esim Rafael on laitapakiksi hyökkäyspäähän todella laadukas, ja kykenisi paikkaamaan sitä laiturin puutetta sekä tässä että timantissa. Tämä toki vaatii, että se alempi kaksikko paikkaa laitapakin nousun.

4-4-2:sta olen kanssasi samaa mieltä, sopii hyvin sellaisia joukkueita vastaan, jotka eivät saa sitä palloa pitämällä aikaan samanlaista tuhoa kuin Barca.

Vaikka United on käyttänyt timanttia lähiaikoina, niin en usko, että siihen siirrytään pysyvästi ainakaan Fergusonin aikakaudella, koska siitä puuttuu brittifudikselle tyypilliset laiturit. Laiturien rooli on edelleen tärkeä

Englannissa, jossa vastustaja sumputtaa puolustustaan usein. Uskon myös, että perinteinen 4-4-2 tulee pysymään Unitedin kuvioissa, koska se toimii edelleen valioliigassa hyvinkin. Toisaalta 4-2-3-1 korvata kyseisen formin. Joka tapauksessa tuon keskikenttäkaksikon tulee olla puolustusorientoitunut.

Kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa ovat todella hyökkääviä vaihtoehtoja ja enemmän 10-paikan pelureita, kuin ns. 6-paikan. Unitedin ostaessa jomman kumman kuvio tulee todennäköisesti olemaan tuo 4-2-3-1, missä tuo ylin nelikko täytettäisiin nelikolla Kagawa, Rooney, Van Persie, Götze/Eriksen. Toisaalta meiltä löytyy Young, Nani ja Valencia, jotka voivat tuoda peliin leveyttä, niin tuo kutospaikan pelaajan tarve on siinäkin suhteessa akuutimpi. Timantissa komppaan Mozzeria siten, että nuo kumpikaan eivät sovellu tuohon 6-paikan yläpuolelle, sillä he ovat enemmän hyökkääviä pelaajia, joiden puolustusorientoituminen ei ole tarpeeksi kovalla tasolla.

Mikäs on muuten Thiago Alcantaran tilanne Barcelonassa? Häntä huhuiltiin kausi sitten Unitediin, mutta solmi jatkopahvin järjettömällä ulosostolla. Nykyään taitaa viettää aikaa lähinnä Barcan vaihtopenkillä.

Laiturit ovat varsinkin Valioliigassa hyvä ase monia joukkueita vastaan. Nanin tilanne on kuitenkin hyvin epävarma, ja melkein löisin jo vetoa sen puolesta, että portugalilainen poistuu viimeistään ensi kesänä joukkueen vahvuudesta. Tällöin meille jää kaksi laituria, joista toinen on täysin puhdas sellainen ja toinen taas hieman "peliätekevämpi". Kun otetaan huomioon kaudessa pelattavien pelien määrä ja loukkaantumiset, niin kyllä tuo mainitsemasi nelikko tarvitsee paikkaajia, ja kaksi laituria ja kaksi "varahyökkääjää" tarjoaa juuri sitä. Erityyppisiä pelaajia yhdistelemällä yllätyksellisyys on täysin eri luokkaa, kun vastustaja ei ikinä tiedä millä tyylillä heitä vastaan tullaan tänään hyökkäämään. Lisäksi yhden (tai edes kahden) peliätekevän pelaajan tai hyökkääjän loukkaantuminen ei kaada peliä, koska jäljelle jäisi aina kaksi tasokasta paikkaajaa.

Ne kutospaikan pelaajat tuntuvat olevan kiven alla tällä hetkellä, mutta ehkä nuo mainitut Strootman ja Benderin veljekset olisivat sille paikalle hyviä vaihtoehtoja?

Share this post

Link to post
Share on other sites

Jos ja kun Unitediin roudataan viimeistään ensi kesänä uusia kk-miehiä, kannattaa muistaa, että nuo hankinnat tulevat olemaan kaiken järjen mukaan nimenomaan puolustavaan rooliin soveltuvia. Tällä hetkellä se osasto on ikääntynt ja hidas, joten uutta verta tarvitaan kipeästi. Heitän pari omaa toivettani:

Miguel Veloso, 26v (10M): Varsin puolustusorientoitunut keskikentän vasuri, joka on nuoruudessaan pelannut myös topparin tonttia. Liikkuva, kohtuu halpa laatupelaaja, jota ei ikä paina. Esiintyi edukseen EM-kisoissa, joissa Portugali selviytyi välieriin saakka.

Yann M'Vila, 22v, (18M): Nuori ja fyysinen puolustava kk-mies. Ei ole pelkästään rikkova pelaaja, vaan on syöttötaidoiltaan ja ylöspäin avaamisessa suvereeni. Ainoa ongelma voi olla miehen hankalaksi väitetty luonne, mutta mistään Balotellista ei ole kysymys.

Näiden lisäksi myös Sven ja Lars Bender ovat varteenotettavia vaihtoehtoja. Kunhan SAF nyt vain ymmärtäisi hankkia vihdoin ensi kaudeksi keskikentälle sen kunnon liiderin, jolta ei lopu jalat kesken. United tulee luultavasti kaatumaan kevään UCL-peleissä hitaaseen keskikenttäänsä, mutta toivottavasti olen väärässä.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Miguel Veloso, 26v (10M): Varsin puolustusorientoitunut keskikentän vasuri, joka on nuoruudessaan pelannut myös topparin tonttia. Liikkuva, kohtuu halpa laatupelaaja, jota ei ikä paina. Esiintyi edukseen EM-kisoissa, joissa Portugali selviytyi välieriin saakka.

Eikös kaveri juuri kesällä siitynyt Ukrainaan? Joten tuskin on liikkumassa ainakaan vielä ensi kesänä, paitsi jos ei ole viihtynyt siellä. Olin kyllä itse yllättynyt kun Veloso lähti Ukrainaan, sillä viime kesänäkin luulisi olleen ottajia, mainitsemasi EM-kisojen takia.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Lisätään vielä spekulaatioihin mukaan Marouane Fellaini sekä Oscar De Marcos.

http://www.mirror.co.uk/sport/football/transfer-news/manchester-united-transfer-news-oscar-1470036

4-2-3-1 lienee se kaikkein paras formaatio tällä hetkellä, jos vaan miehet saadaan siihen sopimaan. Götzen/Eriksenin paikka olisi ehdottomasti tuossa ylemmässä linjassa. Sille paikalle tosin meillä on ihan tasokkaita miehiä omastakin takaa, mutta "Silvamainen" wingeri jopa molemmilla laidoilla (Kagawa & Götze) ei välttämättä olisi huono ratkaisu.

Ongelma olisi vähän sama kuin Cityllä, mihin United iski säälimättä. Molemmat laiturit pelaavat hyökkäysvoittoisesti sekä vaeltavat ajoittain keskelle, sillä eivät ole perinteistä wingerityyppiä. Pallonmenetyksen jälkeen molemmat laidat ovat siis hetken täysin auki. Kannattaa katsoa vaikka Unitedin ensimmäinen maali, missä RVP pelasi rinnalla Youngin laidasta läpi.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Eikös kaveri juuri kesällä siitynyt Ukrainaan? Joten tuskin on liikkumassa ainakaan vielä ensi kesänä, paitsi jos ei ole viihtynyt siellä. Olin kyllä itse yllättynyt kun Veloso lähti Ukrainaan, sillä viime kesänäkin luulisi olleen ottajia, mainitsemasi EM-kisojen takia.

Siirtyipä hyvinkin, mutta kyllä noita yhden kauden visiittejä on ennenkin nähty. Veloso olisi todellinen unelmapelaaja Unitedille, sillä kaiken muun hyvän lisäksi mies pystyy operoimaan myös vasempana laitapakkina. Nykytilanne tuolla tontilla on huolestuttava. Evra pelaa pelejä tolkuttomasti, eikä luotettavia tuuraajia ole. Büttner on toki vielä nuori, joten annetaan pojalle aikaa näyttää kykynsä. En kuitenkaan usko hollantilaisesta olevan vielä vuosiin täyttämään Evran saappaita ja Velosossa United saisi valmiin vaihtoehdon sekä keskikentälle että vaspaksi. Unitedin kahdelle kenties heikoimmalle osastolle. Mielestäni todellinen ryöstö, jos 10M:llä olisi irrotettavissa.

Vähän epäilyttää riittäisikö Veloson taso Valioliigan huipulle. Mies on tosiaan jo 26-vuotias ja yksikään huippuseura ei ole tähän mennessä halunnut miestä riveihinsä. Unitedissa rooli voisi olla Carrickin tuuraaja tämän tarvitessa lepoa ja tähän meillä on jo Fletcher, jos tämä jatkaa uraansa.

Genoassakaan ei Veloso ilmeisesti loistanut ja EM-kisoissa Moutinho jätti Veloson varjoonsa.

Ilmeisesti ainakin menneisyydessä on ollut kiinnostusta puolin ja toisin. Tiedä sitten mihin siirto on kariutunut.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Lisätään vielä spekulaatioihin mukaan Marouane Fellaini sekä Oscar De Marcos.

http://www.mirror.co.uk/sport/football/transfer-news/manchester-united-transfer-news-oscar-1470036

Hyvää keskustelua, johon ei paljoa lisättävää. Tulevaisuuden pelisysteemi / SAF:n visiot siitä, määrävät todella paljon kesän hankintoja. Mutta kuten täälläkin on todettu, niin keskialueelle nämä hankinnat sijoittuvat.

Hankinnoista pakko ottaa tähän Fellainiin hieman kiinni. Mielestäni Fellaini on koko Valioliigan dominoivin yksittäinen pelaaja tällä hetkellä. Ei tarkoita sitä, että olisi automaattisesti sitä jossain muussa Valioporukassa, mutta olisi ideaali hankinta Unitedin keskikentälle. Valtavasti duunia päästä päähän, vaarallinen hyökkäyspään erikoistilanteissa, vahva oman pään erikoistilanteissa, katkoo ja riistää palloja hyvin, pystyy pitkiin kuljetuksiin (vrt Yaya Toure parhaimmillaan) sekä lyhytsyöttöpeliin. Pelaa Valioliigaa jo ja sopeutuminen naapurikaupunkiin tuskin mikään ongelma. Ainoa miinus kaverissa on pieni loukkaantumisherkkyys, joka sekin tosin näyttää hieman helpottaneen, kun on lihasta tullut luiden ympärille viimevuosina. Ehkä jopa oma ykkössuosikkini kesän hankintalistalla tai ainakin hyvin kärjessä sillä listalla.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Englannin lehdistö spekuloi että Walcott olisi tulossa manuun tammikuussa. Olisiko hänelle käyttöä? Tietäisikö se samalla Nanin lähtöä Lontooseen? Jotenkin tuntuu ettei manu tarvitsi Walcotin tyyppistä pelaajaa. Mielipiteitä!

Kirjoittelinkin tästä jo aiemmin tuonne Poolin puolelle. Olen samaa mieltä, Walcott ei ole sen tyyppinen laitapelaaja mitä United kaipaa. Walcott on vahvimmillaan 4-3-3 -systeemissä ja United ei pelaa tuolla systeemillä juuri koskaan. Jos Nani lähtee, näkisin hänen tilallaan mielellään Walcottia monipuolisemman ja enemmän peliin osallistuvan pelaajan, esim. Götzen.:lick:

Share this post

Link to post
Share on other sites

Englannin lehdistö spekuloi että Walcott olisi tulossa manuun tammikuussa. Olisiko hänelle käyttöä? Tietäisikö se samalla Nanin lähtöä Lontooseen? Jotenkin tuntuu ettei manu tarvitsi Walcotin tyyppistä pelaajaa. Mielipiteitä!

Lehdistön kirjoituksissa paistaa läpi pieni sensaatiohakuisuus siihen, että United tyhjentäisi Arsenalin tähdistä, kun ensin hankittiin RvP ja nyt sitten Walcott. Uskon siis asian olevan pelkkää lööppitavaraa lehdistön toimesta. Ja toiseksi komppaan Mozzeria, eli iso ei tälle siirrolle.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Englannin lehdistö spekuloi että Walcott olisi tulossa manuun tammikuussa. Olisiko hänelle käyttöä? Tietäisikö se samalla Nanin lähtöä Lontooseen? Jotenkin tuntuu ettei manu tarvitsi Walcotin tyyppistä pelaajaa. Mielipiteitä!

Lehdistön kirjoituksissa paistaa läpi pieni sensaatiohakuisuus siihen

^^ Ennen kaikkea tuo mitä Wipu kirjoitti. Ja tässä tullaan varsinkin siihen, että Nani muka sitten matkaisi toiseen suuntaan. DailyFailhan tuota alkoi myllyttämään, kun Nani oli bongattu Arsenalin harjoituskeskuksen lähettyviltä päivää ennen Manchesterin derbya. Mies oli ilmeisesti kuitenkin ollut katsomassa Watfordin U10-joukkueen peliä ja kihlattunsa pojan otteita kentällä. Mitä Walcottiin tulee niin ei se nyt ainakaan olisi millään tavalla eteenpäin kehitystä jos lusitaani vaihtuisi Theoon. Ja mitä tulee sitten Naniin ja miehen mahdolliseen myymiseen tammikuussa/kesällä niin suosittelen lukemaan RedMancunian artikkelin aiheesta miksi Nanin myyminen ei olisi ollenkaan järkevää.

Se on selvää, että mitään pelillistä syytä Nanin myymiselle ei ole. Tämä viimeisin spekulaatio perustuu aiemmin spekuloituun välirikkoon Fergien kanssa. Toivottavasti tästä ei ole kyse, mutta olisi kiva kuulla jotain uutisia Nanin loukkaantumistilanteesta ja mahdollisesta paluuajankohdasta. Muuten nämä spekulaatiot jatkuvat.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Englannin lehdistö spekuloi että Walcott olisi tulossa manuun tammikuussa. Olisiko hänelle käyttöä? Tietäisikö se samalla Nanin lähtöä Lontooseen? Jotenkin tuntuu ettei manu tarvitsi Walcotin tyyppistä pelaajaa. Mielipiteitä!

Ei missään nimessä! Laidalla Walcott olisi ainoastaan huonompi versio Valenciasta sekä Youngista. Kärkeen meillä on kolme parempaa vaihtoehtoa ja Dannyllekin pitäisi peliaikaa saada. Lisäksi ei kiinnostaisi lahjoittaa lisää rahaa Wengerin war chestiin. Maailmassa on noin 4-5 laitapelaajaa, joihin United voisi Nanin lähtiessä käyttää rahaa:

Mario Götze

Neymar

Isco

Iker Muniain

Gareth Bale

Siinäpä ne. Muuten isoin tarve on selkeästi kutospaikalla, mihin tarvittaisiin sekä "Fellaini" että "Xavi". Ikähaarukka mieluiten 21-25 vuotta. Syyt on käyty jonkin verran ylempänä. Jos Nani jää, niin winger ei ole ensimmäisenä ostoslistalla. Vaikka sinne kieltämättä tarvttaisiin vähän nuorempiakin jalkoja haastamaan nykyisiä.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Englannin lehdistö spekuloi että Walcott olisi tulossa manuun tammikuussa. Olisiko hänelle käyttöä? Tietäisikö se samalla Nanin lähtöä Lontooseen? Jotenkin tuntuu ettei manu tarvitsi Walcotin tyyppistä pelaajaa. Mielipiteitä!

Ei, ei ja ei! Walcott on kohtuullisen hyvätasoinen englantilainen laituri, joka on kuitenkin huonompi kuin kaikki meidän kolme nykyistä vaihtoehtoa. Jos tonne joku ostetaan, niin hankitaan sitten kerralla nuori ja todella laadukas kaveri, ei mitään hieman keskinkertaista parempaa "täytemiestä".

Kutospaikalle on tälle kaudella noussut esiin juuri Fellaini, vaikka miehen nykyiset peliotteet ovatkin lähinnä tolta kymppipaikalta. Jos sen kohtuuhintaan saisi, niin olisihan toi hyvä kauppa. Fellaini on vielä suht nuori (25-v), tasokas, Valioliigasta kokemusta omaava, ja pitkänä miehenä hurja pelote myös erikoistilanteissa. Ainoa vaan taitaa olla toi hinta, meinaan Moyes ei siitä halvalla tule luopumaan... Ei nyt ehkä ihan ykkösvaihtoehto, mutta tyytyväinen kyllä olisin, mikäli meille ostettaisiin...

Share this post

Link to post
Share on other sites

No niin, Realihan sieltä pamahti vastaan UCL:n jatkopeleissä. Ei se aivan mahdoton rasti ole, mutta mieluummin olisin heidät kohdannut välierissä tai finaalissa. Kuitenkin hienoa nähdä joukkueet pitkästä aikaa vastakkain, varmasti huikeat kaksi ottelua luvassa!

Share this post

Link to post
Share on other sites

Miksi muuten Milanin piti saada Barcelona?

Miksi ei esim. ManU käynyt vastustajana?

aa, ok Barca ei voinut pelata Realia tai Valenciaa vastaan, ja muuten se ei olisi mennyt tasan.

Selvä peli.

Share this post

Link to post
Share on other sites

loistavat 2 matsia tiedossa... toivottavasti.kaksi vahvaa vastaisku joukkuetta kohtaa,mutta pahoin pelkään että meidän keskikenttä ei ole riittävä tälläiseen matsiin.Carrickille ja cleverley/scholes/andersonilla on vaikeuksia jo valioliigassa sitten kun vastaan tulee los blancos niin huhhuh, no sen näkee sitten helmikuussa.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Siis onhan tää aivan huikea pari ja eipähän tarvii kiroilla streamien kanssa, sillä pommin varmasti tämä on tv-pelinä.

Ronaldon paluu Old Traffordille... jne. Aivan mahtava!!!

Kyllähän monet ovat eri medioissa huhuilleet, että miten real nuijii Unitedin. Onhan heillä aivan älytön pelaajamateriaali, mutta alkukauden perusteella en pitäisi sitä täysin kirkossa kuulutettuna. Ensimmäinen osaottelu tulee olemaan äärimmäisen tärkeä molemmille joukkueille. JABA JABA!!!

Share this post

Link to post
Share on other sites

Toivottavasti tulisi Real Madrid vastaan. Viime kerrasta on jo jonkin aikaa, kun nämä jättiläiset ovat kohdanneet. Tuossa otteluparissa on jotain legendaarista ja Ronaldon vastaanotto Old Traffordilla olisi kyllä näkemisen arvoinen.

Mutta mikä tärkeintä: Unitedin absoluuttinen taso on viime vuosina mitattu kerran Bayernia sekä Barcaa vastaan kahdesti. Olisi todella mielenkiintoista nähdä, millä sijoilla United on tällä hetkellä Euroopan rankingeissa. Tappio Citylle viikonloppuna ja putoaminen usean maalin erolla Realille pistäisi kyllä miettimään ja ehkäpä soittaisi herätyskelloja jossain päin muailmaa.

Näinhän se meni. Nyt nähdään viimeistään Unitedin absoluuttinen taso maalimassa.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Valitettavasti ei tullut AC Milania vastaan, mutta ei Realkaan nyt ihan huono ole. Vaikeimpia vastustajia toki, mutta aikamoisessa käymistilassa. Toivottavasti tuo jatkuu sitten helmikuulle saakka, vaikka toisaalta kaikkihan on voitettava mikäli pokaalin haluaa ilmaan nostaa.

Realin kanssa päästään nyt mittaamaan, mikä on Unitedin tämän hetken taso verrattuna Espanjan toiseksi (tai no kolmanneksi, mutta kuitenkin) parhaaseen joukkueeseen. Pala palalta nopea analyysi vastustajasta:

Maalivahti: Iker vs De Gea, Iker lienee vielä parempi, mutta ei me tälläkään kertaa tulla molariin kaatumaan, niin hyvin David on viime aikoina pelannut.

Puolustus: JOS ManU saa Vidicin avulla tuon puolustuspelin kuntoon, niin uskoisin meidän olevan hieman edellä. Jos taas ei, niin Real lienee vähän parempi. Pienoisena etuna pitäisin sitä, että ManUn lähes koko pakisto on pelannut Ronaldon kanssa samassa joukkueessa, ja tietänee suurimman osan miehen metkuista. Myös SAF sekä muut pelaajat kykenevät auttamaan tässä. Ronaldo on kuitenkin Realin linjassa omalla tasollaan, muiden ollessa aika paljon perässä.

Keskikenttä: Noh, Realhan vie sen ihan 100-0, tai ainakin 70-30. Ainoa toivo paremmasta on samanlainen peli kuin Cityäkin vastaan.

Hyökkäys: Uskokaa tai älkää, pidän meidän hyökkäystä jopa hieman laadukkaampana. Realilta löytyy Ronaldo sekä Benzema, mutta Rooney ja RVP ovat yhteenlaskussani parempia. Lisäksi Ronaldon äärimmäisen hyökkäävä peli jättää varmuudella Realin linjaan aukkoja, joita meidän hyökkäys voi hyödyntää. Tohon kun vielä saisi huippukuntoisen Kagawan ja Nanin takaisin, niin eroa voi pitää jopa selvempänä...

Molemmat joukkueet osaavat tehdä maaleja, ja enpä usko että mitään 0-0 tasureita tullaan näkemään. Meillä se tyyli ei ole tällä kaudella toiminut alkuunkaan, mutta vastustajan verkkoon niitä palloja on onneksi saatu upotettua.

Share this post

Link to post
Share on other sites

loistavat 2 matsia tiedossa... toivottavasti.kaksi vahvaa vastaisku joukkuetta kohtaa,mutta pahoin pelkään että meidän keskikenttä ei ole riittävä tälläiseen matsiin.Carrickille ja cleverley/scholes/andersonilla on vaikeuksia jo valioliigassa sitten kun vastaan tulee los blancos niin huhhuh, no sen näkee sitten helmikuussa.

Toki meidän keskikenttä ei ole ainakaan materiaalisesti muiden huippu joukueiden tasolla ja jonkun "huippu" kaverin siihen tarvitaan, mutta hieman eri mieltä olen siinä, että Carrickilla, Clevillä ja Andolla olisi olut vaikeuksia liigassa.

Carrick tekee ns. näkymätöntä työtä ja on arvokas joukkueella. Syöttää pallon varmasti omille ja ei kyllä mielestäni ole vaikeuksissa suuremmin ollut.

Clevillä ei puolestaa fysiikka ole aivan sillä tasolla, mitä valjussa pitäsis olla, kuitenkin lädi kyseessä, mutta en kyllä sanoisi että vaikeuksissa sillä pallolinen pelaaminen on hyvällä tasolla, sama ando tosin jos on vain kunnossa.

En haasta luonnollisesti riitaa vaan kerroin vain OMAN mielipiteeni:D

Share this post

Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×