Jump to content
Sign in to follow this  
Den andra pseudodym

EM 2012 -kisa

Recommended Posts

Tutun puoleista lainailua. Arvakkaa keltä - lisäpojoja tästä luvassa.

 

Kilpailun palkinto on mainetta ja kunniaa. Ideana on veikata joukkueiden sijoittuminen. Aluksi pitää veikata jokaisen lohkon järjestys, kun lohkovaihe on ohi. Joukkueiden pistemääriä ei tarvitse arvata, vain järjestys riittää. Lohkot tulevat tässä:

 

Lohko A

Puola

Venäjä

Tshekki

Kreikka

 

Lohko B

Saksa

Alankomaat

Portugali

Tanska

 

Lohko C

Espanja

Italia

Kroatia

Irlanti

 

Lohko D

Englanti

Ranska

Ruotsi

Ukraina

 

Siinä siis lohkot ja niissä olevat joukkueet. Kilpalilijan pitää siis veikata joukkueet oikeaan järjestykseen omiin lohkoihinsa. Pisteytys on yksinkertainen, jotta ei mene liian sekavaksi. Jokaisesta joukkueesta, joka on oikealla paikallaan saa yhden pisteen. Eli yhdestä lohkosta on mahdollista saada max. neljä (4) pistettä. Lisäksi veikkaamalla siten, että lohko on täysin oikein saa yhden (1) extrapisteen, jonka myötä yhdestä lohkosta on mahdollista saada viisi (5) pistettä.

 

Lohkoveikkausten jälkeen edetään seuraavaan vaiheeseen, joka on jo hieman monimutkaisempi. Kilpailun suola onkin, siinä ettei kukaan voi esimerkiksi veikata Italiaa mestariksi ja Ranskaa toiseksi, koska he eivät millään voi kohdata toisiaan finaalissa. Tämän myötä kilpailijan on mietittävä huolella veikkaustaan. Pistän tähän pudotuspelivaiheen kaavion ensimmäisen osan.

 

Puolivälierät

Pari 1: Lohko A:n voittaja - Lohko B:n toinen

Pari 2: Lohko B:n voittaja - Lohko A:n toinen

Pari 3: Lohko C:n voittaja - Lohko D:n toinen

Pari 4: Lohko D:n voittaja - Lohko C:n toinen

 

Näin siis kohtaavat joukkueet puolivälierissä. Eli omien lohkoveikkaustesi perusteella, asetat oikeat joukkueet kohdilleen tuohon kaavioon. Tämän jälkeen tehtäväsi on päättää jokaisen otteluparin voittaja. Pisteytys on jälleen yksinkertainen. Pisteitä ei anneta oikein veikatuista ottelupareista tässä vaiheessa, koska se on periaatteessa hoidettu jo lohkovaiheessa. Pisteitä keräät siis veikkaamalla oikein otteluparien voittajat. Oikein veikatusta voittajasta saa kaksi (2) pistettä.

 

Välierät

Välierä 1: Pari 1:n voittaja - Pari 3:n voittaja

Välierä 2: Pari 2:n voittaja - Pari 4:n voittaja

 

Tässä jälleen saat pisteitä veikkamalla oikein otteluparien voittajat. Oikeasta veikkauksesta on luvassa kolme (3) pistettä. Tämän jälkeen jäljellä jää enää finaali.

 

Finaali

Välierä 1:n voittaja - Välierä 2:n voittaja

 

Jälleen pisteitä kerää, kun veikkaa oikein finaalin voittajan, Euroopan Mestarin vuosimallia 2008. Tästä veikkauksesta on luvassa viisi (5) pistettä.

 

Maalipörssin top5

Veikkaa viisi eniten maaleja paukuttavaa pelaajaa järjestyksessään ja ansaitse huimat bonuspisteet. Tarjolla yksi (1) piste jokaisesta oikein menneestä pelaajasta oikealla paikallaan listalla. Jos veikkaa top5:n täysin oikein saa bonusta vielä kolme (3) pistettä. Eli mahdollisuudet ovat 1+1+1+1+1+3=8

 

Kilpailun säännöt kiteytettynä:

  • Kaikki saavat vapaasti osallistua[/*:m:1f6jxcaf]
  • Palkinnoksi on vain mainetta ja kunniaa (ellei joku halua jotakin lahjoituksia tehdä tms.)[/*:m:1f6jxcaf]
  • Osallistumisen deadline on 6.6.2008[/*:m:1f6jxcaf]
  • Pisteidenlaskijana ja kilpailun voittajan julistajana toimii nimimerkki G.Rossi, jos se kaikille sopii.[/*:m:1f6jxcaf]
Vielä lyhyesti pistetyksestä:

  • Veikkaamalla oikein lohkon järjestyksen voit saada maksimissaan viisi (5) pistettä = lohkon jokaisen joukkueen sijoitus oikein + bonuspiste jos näin käy[/*:m:1f6jxcaf]
  • Puolivälierissä saat pisteitä veikkaamalla oikein lohkojesi perusteella muodostuneiden puolivälieräparien voittajat, joista saa kaksi (2) pistettä jokaisesta oikein veikatusta puolivälierän voittajasta[/*:m:1f6jxcaf]
  • Välierissä saat pisteitä veikkaamalla oikein puolivälierävoittajiesi perusteella muodostuneiden välieräparien voittajat, joista saa kolme (3) pistettä kummastakin oikein veikatusta välierän voittajasta[/*:m:1f6jxcaf]
  • Finaalissa saat pisteitä veikkaamalla oikein välieräpariesi perusteella muodostuneen finaalin voittajan, josta saa viisi (5) pistettä.[/*:m:1f6jxcaf]
  • Kilpailun maksimipistemäärä = Lohkot max. 5p. x 4 = 20. Puolivälierät max. 8p. Välierät max. 6p. Finaali max. 5.p Yhteispisteet max. 39.[/*:m:1f6jxcaf]
  • Lisäksi voi napata pisteitä veikkaamalla maalipörssin top5:n, josta on mahdollisuudet saada kahdeksan (8) pistettä! Joten 39 + 8 = 47p. max.[/*:m:1f6jxcaf]
Elikkäs sellainen kilpailu. Kehittelin itse tämän version, joten en tiedä onko se hyvä vai huono. Jos joku huomaa virheitä/puutteita esim. pisteidenlaskennassa, tai muuten vaan keksii paremman tavan, saa tietysti ilmoittaa asiasta. Pisteidenlaskutapa on ehkä hieman kökkö, mutta päädyin yksinkertaiseen ja helppoon ratkaisuun. Ehdottaa saa parempaakin.

 

Siitä vaan veikkamaan! Toivon, että jokainen jaksaisi panostaa edes hieman ulkoasuun, eli ei mitään sekavaa, josta ei saa selvää, koska muuten pisteidenlasku on vaivalloista. Eli näkisin mielelläni kaikki veikkaukset samaan tyyliin kuin nuo minun pohjustukseni tuossa ylempänä. Tietysti siis joukkueiden ja omien veikkaustesi kera.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Laitetaan sitten käyntiin heti:

 

Lohko A:

 

1. Kreikka

2. Venäjä

3. Puola

4. Tshekki

 

Lohko B:

 

1. Saksa

2. Portugali

3. Hollanti

4. Tanska

 

Lohko C:

 

1. Espanja

2. Italia

3. Kroatia

4. Irlanti

 

Lohko D:

 

1. Ranska

2. Ruotsi

3. Englanti

4. Ukraina

 

Pari 1: Kreikka - Portugali

Pari 2: Saksa - Venäjä

Pari 3: Espanja - Ruotsi

Pari 4: Ranska - Italia

 

Välierä 1: Portugali - Espanja

Välierä 2: Saksa - Italia

 

Finaali: Espanja - Italia

Liian villiä toteutuakseen.

 

EDIT: Laitetaan se maalipörssikin mukaan:

 

1. Antonio Di Natale (4 maalia)

2. Karim Benzema (3 maalia)

Miroslav Klose (3 maalia)

Theofanis Gekas (3 maalia)

Fernando Llorente (3 maalia)

6. Robert Lewandowski (2 maalia)

Mario Balotelli (2 maalia)

Zlatan Ibrahimovic (2 maalia)

Andres Iniesta (2 maalia)

Share this post


Link to post
Share on other sites

G.Rossilta! Lisäpojot tänne. :D Mutta sitten asiaan.

 

Lohko A:

1. Venäjä

2. Puola

3. Tshekki

4. Kreikka

 

Lohko B:

1. Saksa

2. Hollanti

3. Tanska

4. Portugali

 

Lohko C:

1. Espanja

2. Italia

3. Kroatia

4. Irlanti

 

Lohko D:

1. Ruotsi

2. Ranska

3. Englanti

4. Ukraina

 

Pari 1: Venäjä - Hollanti

Pari 2: Saksa - Puola

Pari 3: Espanja - Ranska

Pari 4: Ruotsi - Italia

 

Välierä 1: Hollanti - Saksa

Välierä 2: Ranska - Ruotsi

 

Finaali: Saksa - Ranska

 

1. Mario Gomez

2. Zlatan Ibrahimovic

3. Klaas-Jan Huntelaar

4. Karim Benzema

5. Robert Lewandowski

Share this post


Link to post
Share on other sites

Laitetaan sitten käyntiin heti:

 

Lohko A:

 

1. Kreikka

2. Venäjä

3. Puola

4. Tshekki

 

Lohko C:

 

1. Espanja

2. Italia

3. Kreikka

4. Kroatia

 

 

Hyvät tsäänssit Kreikal jatkopeleihin ku saa kahdes lohkos pelata. ;) Eli Irlanti kuuluis tonne Lohko C:n kuten varmasti tiesitkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lohko A:

 

1. Venäjä

2. Puola

3. Kreikka

4. Tshekki

 

Lohko B:

 

1. Saksa

2. Hollanti

3. Portugali

4. Tanska

 

Lohko C:

 

1. Italia

2. Espanja

3. Irlanti

4. Kroatia

 

Lohko D:

 

1. Ranska

2. Ruotsi

3. Englanti

4. Ukraina

 

Pari 1: Venäjä - Hollanti

Pari 2: Saksa - Puola

Pari 3: Italia - Ruotsi

Pari 4: Ranska - Espanja

 

Välierä 1: Hollanti - Italia

Välierä 2: Saksa - Espanja

 

Finaali: Italia - Espanja

 

 

Maalipörssin TOP 5:

 

1. Mario Gomez

2. Robin van Persie

3. Mario Balotelli

4. Fernando Torres

5. Robert Lewandowski

5. Karim Benzema eli polski ja fransmanni jakavat viidennen sijan...

 

Nyt keulii keulii... :boogy: Laskettu sen varaan, että Irlanti pitää neliapilat taskuissa Trapattonin bussilla Espanjaa pihdeissä, Domenech ja jonku Voici -lehden horoskooppi -aukeama ei eksy lähellekkään kukkojen majoitusta ja Blancin uusi pusujen kohde löytyy Benzeman päänupista. Eikä sekään pahitteeks ole, että Pirlo, Cassano ja Giovinco on kisoissa ihan YYYYYYVEEEEeEeE ! :strong: Enemmänki muistuttaa tuollasta ihanne -keissiä kisojen kulusta. 2. välierä kun menis viel toisinpäin, mutta eihän kaikkea voi saada - jotain rajaa.. ;) Oishan tuo unelma jos kisat menis noin, mutta katsellaan... Eiku niin p€rk€l€ eihä näis o kertoimia. Ei niin vakavissa mielin ja harkitusti ottelut kerrallaan analysoiden tehty veikkaus, mutta eihän sitä ikinä tiedä... Hullumpaakin sattunu kisoissa vuosien saatossa.:alien:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kolmessa minuutissa voittorivi kasaan: :mrgreen:

 

Lohko A

 

1. Venäjä

2. Puola

3. Tshekki

4. Kreikka

 

Lohko B

 

1. Saksa

2. Alankomaat

3. Portugali

4. Tanska

 

Lohko C

 

1. Espanja

2. Italia

3. Irlanti

4. Kroatia

 

Lohko D

1. Ranska

2. Englanti

3. Ruotsi

4. Ukraina

 

Puolivälierät

 

Pari 1: Venäjä - Alankomaat

Pari 2: Saksa - Puola

Pari 3: Espanja - Englanti

Pari 4: Ranska - Italia

 

Välierät

 

Välierä 1: Alankomaat - Espanja

Välierä 2: Saksa - Italia

 

Finaali: Alankomaat - Saksa

 

Maalipörssin TOP-5:

 

1. Van Persie

2. Klose

3. Torres

4. Gomez

5. Balotelli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lohko A:

 

1. Puola

2. Venäjä

3. Tshekki

4. Kreikka

 

Lohko B:

 

1. Portugali

2. Saksa

3. Hollanti

4. Tanska

 

Lohko C:

 

1. Espanja

2. Italia

3. Kroatia

4. Irlanti

 

Lohko D:

 

1. Ranska

2. Englanti

3. Ukraina

4. Ruotsi

 

Pari 1: Puola - Saksa

Pari 2: Portugali - Venäjä

Pari 3: Espanja - Englanti

Pari 4: Italia - Ranska

Välierä 1: Saksa - Englanti

Välierä 2: Portugali - Italia

 

Finaali: Saksa - Italia

 

Maalipörssin top5:

1. Mario Gomez

2. Cristiano Ronaldo

3. Antonio Di Natale

4. Robert Lewandowski

5. Hatem Ben Afra

 

Lohko B tekee kyllä arvuuttelun erittäin vaikeaksi. Muuten olisin ennustanut Puolalle kotiyleisön hurjalla tuella jopa välieräpaikkaa, mutta ei noita B-lohkon joukkueita vastaan ole kyllä jakoja. Lisäksi Englannille viimeistään Espanja tullee olemaan liian kova vastus, mutta ainahan sitä saa uskoa, että Hodarin sumppu pitää :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lohko A:

 

1. Venäjä

2. Tshekki

3. Puola

4. Kreikka

 

Lohko B:

 

1. Saksa

2. Hollanti

3. Portugali

4. Tanska

 

Lohko C:

 

1. Espanja

2. Italia

3. Kroatia

4. Irlanti

 

Lohko D:

 

1. Ranska

2. Englanti

3. Ruotsi

4. Ukraina

 

 

Puolivälierät

Pari 1: Venäjä - Hollanti

Pari 2: Saksa - Tsekki

Pari 3: Espanja - Englanti

Pari 4: Ranska - Italia

 

Välierät

Välierä 1: Hollanti - Englanti

Välierä 2: Saksa - Ranska

 

Finaali

Hollanti - Saksa

 

 

Maalipörssi

 

1. Van Persie

2. Klose

3. Robben

4. C. Ronaldo

5. Benzema

 

 

Liian villiä/hyvää toteutuakseen?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lohko A

 

 

1. Venäjä

2. Puola

3. Tshekki

4. Kreikka

 

 

Lohko B

 

 

1. Saksa

2. Alankomaat

3. Portugali

4. Tanska

 

 

Lohko C

 

 

1. Espanja

2. Italia

3. Kroatia

4. Irlanti

 

 

Lohko D

1. Ranska

2. Englanti

3. Ukraina

4. Ruotsi

 

 

Puolivälierät

 

 

Pari 1: Venäjä - Alankomaat

Pari 2: Saksa - Puola

Pari 3: Espanja - Englanti

Pari 4: Ranska - Italia

 

 

Välierät

 

 

Välierä 1: Alankomaat - Espanja

Välierä 2: Saksa - Ranska

 

 

Finaali: Espanja - Saksa

 

Maalipörssi

 

1. Gomez

2. Van Persie

3. Carroll

4 Pavlyuchenko

5. C.Ronaldo

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lohko A

Puola

Venäjä

Kreikka

Tshekki

 

Lohko B

Saksa

Alankomaat

Tanska

Portugali

 

Lohko C

Italia

Espanja

Kroatia

Irlanti

 

Lohko D

Ranska

Ruotsi

Englanti

Ukraina

 

Puolivälierät

Pari 1: Puola - Alankomaat

Pari 2: Saksa - Venäjä

Pari 3: Espanja - Ruotsi

Pari 4: Ranska - Italia

 

Välierät

Välierä 1: Alankomaat - Espanja

Välierä 2: Saksa - Ranska

 

Finaali

Välierä 1: Alankomaat - Ranska

 

Maalipörssin top5

Karim Benzema 5 maalia.

Mario Gomez 4 maalia.

Robin van Persie 4 maalia.

Fernando Llorente 3 maalia.

Robert Lewandowski 3 maalia.

 

Voisin laittaa loppuun vielä turnauksen tähdistökentällisen.

 

------------------Benzema------------Gomez------------------

Ribery--------------Özil--------------Sneijder----------D.Silva

Piszczek----------Ramos--------------Rami--------------Lahm

-------------------------------Lloris-----------------------------

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lohko A

 

 

1. Venäjä

2. Tshekki

3. Puola

4. Kreikka

 

 

Lohko B

 

 

1. Saksa

2. Alankomaat

3. Portugali

4. Tanska

 

 

Lohko C

 

 

1. Espanja

2. Italia

3. Kroatia

4. Irlanti

 

 

Lohko D

1. Ranska

2. Englanti

3. Ukraina

4. Ruotsi

 

 

Puolivälierät

 

 

Pari 1: Venäjä - Alankomaat

Pari 2: Saksa - Tshekki

Pari 3: Espanja - Englanti

Pari 4: Ranska - Italia

 

 

Välierät

 

 

Välierä 1: Alankomaat - Espanja

Välierä 2: Saksa - Ranska

 

 

Finaali: Espanja - Saksa

 

Maalipörssi

1. Mario Gomez

2. Robin van Persie

3. Roman Pavluychenko

4. Karim Benzema

5. Fernando Torres

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lohko A:

 

1. Venäjä

2. Puola

3. Tsekki

4. Kreikka

 

Lohko B:

 

1. Saksa

2. Hollanti

3. Portugali

4. Tanska

 

Lohko C:

 

1. Espanja

2. Italia

3. Kroatia

4. Irlanti

 

Lohko D:

 

1. Ranska

2. Englanti

3. Ruotsi

4. Ukraina

 

Pari 1: Venäjä-Hollanti

Pari 2: Saksa-Puola

Pari 3: Espanja-Englanti

Pari 4: Ranska-Italia

 

Välierä 1: Hollanti-Espanja

Välierä 2: Saksa- Ranska

 

Finaali: Espanja-Saksa

 

Maalipörssi top5:

 

1.Fernando Torres

2.Robin van Persie

3.Robert Lewandowski

4.Mario Gomez

5.Karim Benzema

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kaippa sitä vois omatkin veikkaukset heittää tähän. Ottakaa kynä ja paperia esiin, niin arvon oikeat lottorivit:

 

Lohko A:

 

1. Tshekki

2. Puola

3. Venäjä

4. Kreikka

 

Lohko B:

 

1. Saksa

2. Portugali

3. Hollanti

4. Tanska

 

Lohko C:

 

1. Espanja

2. Italia

3. Kroatia

4. Irlanti

 

Lohko D:

 

1. Englanti

2. Ranska

3. Ruotsi

4. Ukraina

 

Pari 1: Tshekki - Portugali

Pari 2: Saksa - Puola

Pari 3: Espanja - Ranska

Pari 4: Englanti - Italia

 

Välierä 1: Portugali - Ranska

Välierä 2: Saksa - Englanti

 

Finaali: Ranska - Englanti

Siis yllätykselliset kisat tiedossa. Venäjä, Hollanti ja Ruotsi lähtee jo alkulohkovaiheessa laulukuoroon ja Espanja putoaa jo puolivälierissä.

Välierissä Englanti maksaa Saksalle potut pottuina viime MM-kisojen pudotuspelihäviöstä ja lyö taululle 1-3 lukemat Gerrardin ja Carrollin johdolla. Finaalissa vastakkain siis Ranska ja Englanti ja jatkoajalle siirrytään 1-1 lukemista Lampardin ja Giroudin osumilla. Jatkoajalla sitten esiin nousee Glen Johnson joka lähtee nousuun omalta laidaltaan, leikkaa keskelle ja iskee vasurilla 16-rajalta pallon takakulmaan ja Englanti sekoaa!

 

Maalipörssiä en uskalla lähteä veikkaamaan, mutta sanotaan nyt vaikka niin, että joku vähän yllätyksellisempi nimi vie maalipörssin voiton.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lohko A:

 

1. Venäjä

2. Puola

3. Tsekki

4. Kreikka

 

Lohko B:

 

1.Hollanti

2.Saksa

3.Tanska

4.Portugali

 

Lohko C:

 

1. Italia

2. Espanja

3. Kroatia

4. Irlanti

 

Lohko D:

1.Englanti

2.Ranska

3. Ruotsi

4. Ukraina

 

Pari 1: Venäjä-Saksa

Pari 2: Hollanti-Puola

Pari 3: Espanja-Englanti

Pari 4: Ranska-Italia

 

Välierä 1: Hollanti- Italia

Välierä 2: Saksa- Espanja

 

Finaali: Hollanti-Saksa

 

Maalipörssi top5:

 

1.Robin Van Persie

2.Thomas Müller

3.Mario Balotelli

4.Roberto Soldado

5.Karim Benzema

 

Englanti yllättään sumpullaan ja voitt lohkon,mutta sitten on vastus liikaa. Italia tekee pienen yllärin pääsemällä välieriin, mutta loppujen lopuksi Hollanti vie kisat, puolustus on kysymysmerkki koko kisojen, mutta Oranjen puolustus pitää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lohko A

 

1. Veli Venäjä

2. Puola

3. Kreikka

4. Tshekki

 

Kuolemanlohko B

 

1. Saksa

2. Hollanti

3. Tanska

4. Portugali

 

Lohko C

 

1. Espanja

2. Italia

3. Kroatia

4. Irlanti

 

Lohko D

1. Ranska

2. Englanti

3. Ruotsi

4. Ukraina

 

Puolivälierät:

Pari 1. Venäjä - Hollanti

 

Pari 2. Saksa - Puola

Pari 3. Italia - Ranska

 

Pari 4. Espanja - Engtanti

 

Välierät:

 

Välierä 1. Saksa - Englanti

 

Välierä 2. Ranska - Hollanti

Pronssimatsi:

Englanti - Ranska

 

Finaali:

 

Hollanti - Saksa

 

Eli päätin laittaa noi loppupelejen voittajat oikein maan lipun/pelipaidan värein! :D

Tuossa oma veikkaukseni, en usko, että toteutuu, mutta menkööt noin ..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lohko A

1. Venäjä (7 pst)
2. Puola (5 pst)
3. Kreikka (4 pst)
4. Tsekki (0 pst)


Lohko B

1. Saksa (9 pst)
2. Hollanti (3 pst)
3. Portugali (3 pst)
4. Tanska (3 pst)


Lohko C

1. Espanja (7 pst)
2. Italia (4 pst)
3. Kroatia (4 pst)
4. Irlanti (0 pst)


Lohko D

Ranska (9 pst)
Englanti (4 pst)
Ruotsi (2 pst)
Ukraina (1 pst)

______________________


Pari 1: A1 Venäjä 1-2 B2 Hollanti
Pari 2: C1 Espanja (4P)2-2(3P) D2 Englanti
Pari 3: B1 Saksa 3-1. A2 Puola
Pari 4: D1 Ranska 2-1 C2 Italia

______________________


Välierä 1: B2 Hollanti 1-0 C1 Espanja
Välierä 2: B1 Saksa 0-1 D1 Ranska

______________________


Finaali: B2 Hollanti 1-2 D1 Ranska

______________________


Top 5 maalintekijät

1. Robin van Persie
2. Karim Benzema
3. Mario Gomez
4. Mario Balotelli
5. Franck Ribéry
______________________


UEFA Euro 2012 XI

Robin van Persie - Karim Benzema
Franck Ribéry - Wesley Sneijder - Xabi Alonso - Arjen Robben
Patrice Evra - Piqué - Adil Rami - Philipp Lahm
Hugo Lloris

______________________




Hieman optimistisestikin lähdin liikkeelle, sillä pakkohan tässäkin sitä omaa suosikkia on kannattaa. Kova luotto on myös kisoissa Kreikkaan, Portugaliin ja Ruotsiin, mutta nämä saa nyt mennä näin hieman miten paperilla voisi mennä paria poikkeusta lukuunottamatta. Uskon siis ennakkosuosikkien menestyvän sekä monen mielestä "niin ja näin"-tapauksen Ranskan.

Englanti ei jatka vanhaa rataansa vaan onnistuu pyristelemään itsensä eteenpäin alkulohkosta, mutta puolustava mestari on liian kova pala lopulta rangaistuspotkujen tullessa vastaan.

Sen lisäksi, että huippukauden pelannut van Persie ei vie pokaalia, niin vie Valioliigan tapaan turnauksen maalipörssin - niin Mestareiden liigasta jääneitä haavoja nuolevat Bayern Münchenin pelaajat sekä heikon kauden pelannut Sneijder näyttävät todellisen tasonsa. Myös paljon ristiriitainen tapaus Italiasta, Balotelli, pyyhkii pölyt päältään ja todistaa epäilijöilleen olevansa omien sanojensa tasoinen pelaaja - tai ainakin entistä lähempänä sitä. Balotellihan ratkaisee maaleillaan maalieron Italian hyväksi, jonka seurauksena uurastusta ei aivan palkitakaan Ranskan pudottaessa italiaanot.

Kisahuuma on kova!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miten osaan aina laittaa jotain väärää viesteihini!? :D

Junnumaista höntyilyä, tuo nyt olisi pitänyt tietää! Muistin kyllä, että MM-kisoissa on pronssipeli, mutta ...

No, vaikkei Paitsio-foorumiurani alku/comeback ole ollutkaan kovin ruusuinen, niin lupaan jo toisen kerran, että yritän skarpata. :)

 

Ja lisätääs tähän nyt sitten vielä turnauksen top-5 maalintekijät kun ne pääsivät unohtumaan:

 

 

1. Arsenalia pystyssä pitänyt Robin van Persie, huikee maalintekijä!

 

2. Karim Benzema, Realin lähes kalju ranskalainen.

 

3. Heitetään tähän nyt villinä korttina Chelskin espanjalainen Fernando Torres! Esitti loppukaudesta jo mielestäni hyviä otteita!

 

4. Italian oma "ongelmalapsi" Mario Balotelli. Hän ei esittelyjä kaipaa..

 

5. Robert Lewandowski, pelaako mies Puolan akuohkosta jatkoon?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen suorittanut virallisen arvonnan ja kisojen seuraamisesta hieman jännitys katoaa, kun tulokset saa etukäteen, mutta joskus vaan osuu kaikki kohdalleen :eek:

 

Lohko A

Tshekki

Puola

Venäjä

Kreikka

 

Lohko B

Saksa

Portugali

Hollanti

Tanska

 

Lohko C

Espanja

Kroatia

Italia

Irlanti

 

Lohko D

Englanti

Ranska

Ukraina

Ruotsi

 

Pari 1: Tshekki - Portugali

Pari 2: Saksa - Puola

Pari 3: Espanja - Ranska

Pari 4: Englanti - Kroatia

 

Välierä 1: Portugali - Saksa

Välierä 2: Englanti - Ranska

 

Finaali: Saksa - Ranska

 

Maalipörssi Top5.

  • Mario Gomez (7)
  • Christiano Ronaldo (6)
  • Fernando Llorente (5)
  • Karim Benzema (5)
  • Robert Lewandowski (4)

Suurin yllätys tulee alkulohkosta C, jossa toinen suursuosikeista jää alkulohkoon. Nyt arpa osui Italiaan, mutta saattaa yhtä hyvin olla Espanja. Paljon riippuu keskinäisestä ottelusta. Kroatia yllättää ja pääsee jatkoon, mutta sitten tie nousee pystyyn.

 

B lohkossa Hollannin puolustus ei riitä ja Portugali menee näistä kahdesta hyökkäävän jalkapallon joukkueesta jatkoon Saksan seuraksi. Portugali taistelee loppuun asti jopa finaali paikasta, mutta ei aivan riitä. Saksan kone yskähtelee hieman alussa, mutta rutiinilla lohkovoitto ja jatkopeleissä tuttua suorittamista.

 

A lohkossa kisaisäntä Puola menee kotikenttien turvin jatkoon yhdessä Tshekin kanssa. Venäjä nyhjää kolme tasuria ja putoaa jatkosta. Etukäteen tasaisin lohko. Kreikka ei tee maaliakaan koko turnauksessa.

 

D lohkossa Ranska ja Englanti ratkovat lohkovoiton ja sen vie yllättäen Englanti, jonka maaliin tehdään vain yksi osuma alkulohkossa. Ruotsin kohtalona on jäädä lohkonsa viimeiseksi vaikka pelaa tasaisesti kaikkia lohkon joukkueita vastaan, mutta Ukraina kotietunsa turvin edellä.

 

Puolivälierissä Portugali murskaa Tshekin 3-0, Saksa hakee rutiinilla 2-0 voiton Puolasta, Ranska kaataa rankkareilla Espanjan ja Englanti voittaa Kroatian 1-0.

 

Välierissä Ranska saa Englannista revanssin ja vie ottelun Espanja voiton siivittämänä 1-0. Portugali pistää Saksan ahtaalle, mutta jännitävien vaiheiden jälkeen Saksa ratkaisee ottelu 3-2 jatkoajalla.

 

Finaalissa Ranskan takki on tyhjä ja Saksa vie mestaruuden lukemin 3-1

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lohko A:

 

1.Puola

2.Kreikka

3.Venäjä

4.Tshekki

 

Lohko B:

 

1.Saksa

2.Hollanti

3.Tanska

4.Portugali

 

Lohko C:

 

1.Espanja

2.Italia

3.Kroatia

4.Irlanti

 

Lohko D:

 

1.Englanti

2.Ranska

3.Ukraina

4.Ruotsi

Puola-Hollanti

Saksa-Kreikka

Espanja-Ranska

Englanti-Italia

 

Saksa-Hollanti

Ranska-Englanti

 

Hollanti-Ranska

 

Maalipörssin top 5:

 

1.Huntelaar 5

2.Carroll 4

3.Benzema 3

4.Lewandowski 3

5.Klose 3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Puola-Hollanti

Saksa-Kreikka

Espanja-Ranska

Englanti-Italia

 

Saksa-Hollanti

Ranska-Englanti

 

Hollanti-Ranska

 

Joku tossa nyt on vikana, kun ymmärtääkseni Hollanti kohtaisi Ranskan jo puolivälierissä ja Saksa puolestaan Englannin...?

Share this post


Link to post
Share on other sites

lohko A Venäjä

Tsekki

Kreikka

Puola

 

lohko B Saksa

Hollanti

Portugali

Tanska

 

lohko C Espanja

Italia

Irlanti

Kroatia

 

lohko D Englanti

Ruotsi

Ranska

Ukraina

 

 

 

puolivälierät

 

 

venäjä-hollanti

espanja-ruotsi

saksa-tsekki

englanti-italia

 

 

hollanti-saksa

espanja-englanti

Finaali

 

 

Espanja - Saksa

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lohko A:

1. Venäjä

2. Puola

3. Tshekki

4. Kreikka

Lohko B:

1. Hollanti

2. Saksa

3. Portugali

4. Tanska

Lohko C:

1. Espanja

2. Italia

3. Kroatia

4. Irlanti

Lohko D:

1. Englanti

2. Ranska

3. Ruotsi

4. Ukraina

 

Pari 1: Venäjä - Saksa

Pari 2: Puola - Hollanti

Pari 3: Espanja - Ranska

Pari 4: Italia - Englanti

Välierä 1: Saksa - Hollanti

Välierä 2: Espanja - Englanti

 

The Final: Saksa - Espanja

 

Maalipörssi TOP-5:

1. Robin van Persie, Hollanti

2. Miroslav Klose, Saksa

3. Franc Ribery, Ranska

4. David Silva, Espanja

5. Andrew Carroll, Englanti

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lohko A:

 

1. Puola

2. Venäjä

3. Tsekki

4. Kreikka

 

 

Lohko B:

 

1. Hollanti

2. Saksa

3. Tanska

4. Portugali

 

Lohko C:

 

1. Espanja

2. Italia

3. Irlanti

4. Kroatia

 

Lohko D:

 

1. Ranska

2. Ruotsi

3. Englanti

4. Ukraina

 

Pari 1: Puola - Saksa

Pari 2: Hollanti - Venäjä

Pari 3: Espanja - Ruotsi

Pari 4: Ranska - Italia

 

Välierä 1: Saksa - Espanja

Välierä 2: Ranska - Hollanti

 

Finaali: Ranska - Saksa

 

Maalipörssi:

Torres 5

Benzema 4

Klose 4

Van Persie 3

Gomez 3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lohko A

Tsekki

Puola

Venäjä

Kreikka

 

Lohko B

 

Saksa

Portugali

Hollanti

Tanska

 

Lohko C

 

Espanja

Italia

Kroatia

Irlanti

 

Lohko D

 

Ranska

Englanti

Ruotsi

Ukraina

 

Pari 1: Tsekki - Portugali

Pari 2: Saksa - Puola

Pari 3: Espanja - Englanti

Pari 4: Ranska - Italia

 

Välierä 1: Portugali - Espanja

Välierä 2: Saksa - Italia

 

Finaali: Saksa - Espanja

 

Maalipörssi top 5

 

Mario Gomez

Fernando Torres

Cristiano Ronaldo

Karim Benzema

Antonio Cassano

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×