Jump to content
Sign in to follow this  
Den andra pseudodym

Puolivälierät

Recommended Posts

Kyllähän tässä hiukan pettynyt olo on, kun Englanti lähti lauluun.

Toisaalta ei tuolla pelillä jatkopaikkaa olisi ansaittukkaan. Puolustamallakin voi pärjätä ja on hienoa, että jalkapalloa voi pelata monella eri tavalla. Silti tuolla materiaalilla pitäisi pystyä myös organisoidumpaan hyökkäyspeliin.

 

Manu kolmikko Rooney, Welbeck, Young saanut paljon haukkuja ja ihan syystäkin. Eihän kolmikko päässyt sille tasolle mitä seurajoukkueessa. Mutta eniten tässä huolestuttaa, että Englannilla ei ole laittaa kentälle juurikaan parempia pelaajia (en pidä Carrollia parempana, saatikka Walcottia tai OXia). Young ja Welbeck eivät ole Manussakaan (vielä) best XI miehiä, niin silti niiden pitäisi maajoukkueessa olla sateentekijöitä.

 

Tuntui myös uskomattomalta, että helppoja syöttöjäkään ei saatu vastustajan kenttäpuoliskolla menemään omille. Vaikka Lampardilla olisi ollut käyttöä, niin kylmästi jatkossa nuorennusleikkaus kehiin, jos Englanti joskus haluaa arvokisoissa pitkälle mennä. Se ei palvele ketään, että samat jampat pelaa siellä tappiin asti ja sitten ihmetellään, että mitäs nyt tehdään. Nuorennusleikkauksen paikka on NYT.

 

Kyllä itku meinasi päästä kun Englanti tekee vaihdon ja kentälle tulee varamiehen varamies Henderson... ei hyvää päivää. Kaikki kunnian Hendolle, mutta eihän kyllä tuon tason kaveri ole, että noissa karkeloissa pitäis pelata. Tulevaisuudessa ehkä... huom. Ehkä.

 

PS. Kovasti nuo Espanja "fanit" mollaa Englantia, mutta ylivoimaisesti kisojen tylsin peli on ollut Espanja - Ranska. En myöskään anna sille arvoa, että syötellään 800+ syöttöä pelissä ja kehutaan miten hienoa se on. Kahden metrin syöttöjä puolessa kentässä 4-6-0 formaatilla. Onko se nyt niin hienoa? Ja ennen kuin joku epsanajajanari tulee vasta-argumentteja latelemaan, niin kyllä Espanja osaa pelata ja heille ei vain tällä hetkellä kovinkaan moni maa pärjää. Se on totta, mutta tylsää se on sellainenkin...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä itku meinasi päästä kun Englanti tekee vaihdon ja kentälle tulee varamiehen varamies Henderson... ei hyvää päivää. Kaikki kunnian Hendolle, mutta eihän kyllä tuon tason kaveri ole, että noissa karkeloissa pitäis pelata. Tulevaisuudessa ehkä... huom. Ehkä.

 

Tässä kohtaa mietti väkisinkin miehiä nimeltään Scholes tai Carrick. Nuorennusleikkausta pitää toki jossain vaiheessa tehdä, mutta EM-kisoihin pitäisi mielestäni lähteä parhaalla mahdollisella kokoonpanolla menestymään.

 

Youngin paikkaa avauksessa on vaikea ymmärtää, mutta onko noista laitureista kukaan muu juuri pelannut vasemmalla? Milnerin sementoitua avauspaikkaa OXin tai Walcottin edestä oli sen sijaan vaikea käsittää: sekosin laskuissa kun yritin eilen seurata, kuinka monta kertaa hyökkäys tyrehtyi Milnerin harhasyöttöön.

 

Rooneyta on myös kritisoitu ja toisaalta ihan syystä, koska odotukset olivat toki korkeammalla. Mutta eipä hänellekään olisi ollut vaihtopenkillä sen kovempaa kirittäjää, vai? Welbeck hoiti oman roolinsa mielestäni kohtuullisesti, mutta niin kauan kun vedot eivät suuntaudu maalia kohti, ei miestä kuulukaan peluuttaa 90 minuuttia. Ei Carroll ollut juurikaan kummempi. Molemmat jäivät eilen mieleen lähinnä puolustuksessa voitetuissa pääpalloissa. Joku on pahasti vialla jos ylin pelaaja jää tuollaisesta mieleen.

 

Englannin parhaimpia olivat läpi turnauksen Terry, Gerrard sekä Walcott. Tuohon titteliin ei tällä kertaa paljoa vaadittu, mutta ihan kohtuullinen suoritus koko joukkueelta. Stevien panos joukkueen peliin oli myös hyvin rajallista, sillä suorituksen arvon korkeimmaksi nostivat lähinnä hyvät keskityspallot boksiin sekä erikoistilanteet. Mutta täytyy kyllä myöntää että niissä Stevie on maailmanluokkaa.

 

Portugali - Saksa olisi itselleni näiden kisojen unelmafinaali, vaikka matsi on jo kertaalleen nähtykin. Sen ottelun jälkeen kummankin suoritustaso on kuitenkin ollut nousujohteinen, joten odotettavissa olisi varmasti upea taistelu. Pelottaa vain että Pirlolla sekä Espanjan alibisyöttökoneella on tähän asiaan vielä paljon sanottavaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En ole, mutta ...

.

.

.

 

Ei helvetti :D Aivan kuin lukisin suoraan omasta elämästäni. Oi että sitä tunnetta mitä Juve ja Italia meikäläiselleki vuosien varrella tuonut, ei oikein voi sanoin kuvailla. Oli kyllä rajaton riemu taas eilen pilkkujen jälkeen täälläkin =)

 

 

Di Natale vois olla Saksaa vastaan paljon parempi, koska on ensinnäkin Baloa parempi/varmempi/kokeneempi viimeistelijä + kärkkyy paljon paremmin noita läpijuoksuja, joita Pirlo voi sitten jaella, koska Saksaa vastaan näitä paikkoja läpijuokusuihin voi tulla paremmin, kun eivät keskity vain puolustamaan.. Toto siis "Pippomaisesti" parempi noiden paitsioiden ja ajotustenkin suhteen, Udinesessakin haistaa noi rakoset tajuttoman hyvin.. Balotelli vois olla sitten se supersubi..

 

Oon ollu koko turnauksen ihan varma että Marchisio ratkasee vähintää yhden pelin, olkoot se sitten vaikka tämä 8)

Share this post


Link to post
Share on other sites

http://farm8.staticflickr.com/7140/7436077700_bd41b5905e_o.jpg

 

Ei helvetti mikä säälittävä yritys häiritä Diamantin keskittymistä. :D

Kesti vähän aikaa löytää kyseinen häiriötekijä :D Vain peruslädi pystyy tuollaiseen parin budweiserin jälkeen...

 

Menetin yöuneni #DenAndraPseudonym

 

Mikäs tuo Diamanti muuten on miehiään? Liian huono West Hamiin = kelpo maju pelaaja Italialle? Edes kodinputkimiestä nauttinut Lasse Tikka ei usko moista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

http://farm8.staticflickr.com/7140/7436077700_bd41b5905e_o.jpg

 

Ei helvetti mikä säälittävä yritys häiritä Diamantin keskittymistä. :D

Hmm, olisin voinut jättää tuon katsomatta.

 

Posted Image

 

e. Tähän piti vielä lisätä yks juttu. Nimittäin tuo Englannin turkoosi maalivahdin paita on mielestäni kisojen rumin! Joe Hartkin näköjään totesi saman ja alkoi käyttää punaista paitaa. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kesti vähän aikaa löytää kyseinen häiriötekijä :D Vain peruslädi pystyy tuollaiseen parin budweiserin jälkeen...

 

Menetin yöuneni #DenAndraPseudonym

 

Mikäs tuo Diamanti muuten on miehiään? Liian huono West Hamiin = kelpo maju pelaaja Italialle? Edes kodinputkimiestä nauttinut Lasse Tikka ei usko moista.

KYLLÄ! West Hamin kuuluisan juniorityön tuloksia!!! Kuten - muistuttaa ystäväni Ankka - kisoissa myös John Terry, Lars Jacobsen ja Slaven Bilic!

 

Aika loistelias veto kyllä Prandellilta ottaa Diamanti vaihdosta kehiin: kaveri on just sen verran huono ettei sitä voi nauramatta kentälle laittaa avaukseen kun kaikki ovat virkeitä, mutta vaihdosta väsyneitä pakkeja ja keskikenttäpelaajia vastaan ihan hyvinkin. Puolustaa se ei osaa - tai siis, ei halua - mutta hyökkäyssuuntaan just sellanen arvaamaton väkkärä joka yrittää maalia vaikka vastustajan maalipotkusta, ja kun sen perustekniikka, ketteryys ja veto ovat hyviä niin joku saattaa upotakin. Ja lähellähän se oli ihan pelissäkin.

 

West Hamissa se ehti kauden aikana saada aika vankan fanituksen taakseen, mutta jos spagettimies ei munuaispiiraiden ja jatkuvan sateen keskellä viihdy niin minkäs teet (plus että Hammershan putosi sen kauden päätteeksi sinne brittifudisliigaan). Ei kun maitojunalla Bresciaan ja siinä se.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mikäs tuo Diamanti muuten on miehiään? Liian huono West Hamiin = kelpo maju pelaaja Italialle? Edes kodinputkimiestä nauttinut Lasse Tikka ei usko moista.

Diamanti on Prandellille vissiin se lähes jokaiselle valmentajalle pakollinen hairahdus. Itse en uskonut lopulliseen kisapaikkaan kun alustava 32 pelaajan ryhmä aikoinaan julkaistiin. Mennyt kausi Serie A:ssa oli ihan hyvä ja tekihän Diamanti nättejä maaleja, mutta otteet maalien takana ei nyt niin omaan silmään muista kentällä olleista säihkyen erottuneet, että Diamanti olisi pitänyt kisakoneeseen raahata. No okei, oli Diamanti hyvä Bolognassa ja kehitystä on tapahtunut, mutta silti... Ymmärrän, että pääsi viime kauden perusteella alustavaan ryhmään, mutta lopulliseen raivautumisen eteen on täytynyt näkyä valmistavilla leireillä jo poninhäntä -tason temppuja, muuten Diamantin taso ei vain yksinkertaisesti riitä. Toki onhan Diamanti erilainen pelaaja kuin trequartistan roolista alunperin kilpailemaan suunnitellut: Montolivo ja Giovinco. Thiago Motta on lähinnä ollut sellainen hätäratkaisu, kun Montolivo on jatkanut ailahtelemistaan ja Prandelli ei jostain mystisestä syystä (harkat menny penkin alle? - en tiedä) uskalla luottaa Giovincoon.

 

Kyllähän Diamanti juoksee, helppohan se on kun tuoreilla jaloilla pääsee matsien lopussa kirmaamaan, ja kai silläkin oma ripauksensa juonikkuutta on, mutta ei nuo ratkaisut tähän saakka ole mitenkään mitään extraa Italialle tuoneet. Yritystä on, mutta lopputulokset on ollu heikkoja. Plussana ratkaisevan pilkun ampuminen ja Irlanti -pelin kulmuri Balotellin osumaan. Taidoiltaan Diamanti ei ole sitä tasoa, mitä odottaisi Italialta tuolle pelipaikalle. Ja se Giovincon ohittaminen nokkimisjärkässä on kyllä ainakin omaan silmään käsittämätöntä. Giovincon kohdalla puhutaan kuitenkin yhdestä viime kauden parhaista pelaajista Serie A:ssa. Huomioiden, että Giovincon kaltaiselta pelaajalta syntyy 15 liigamaalia + 12 maaliin johtanutta syöttöä + ominaisuuksista löytyy loistava kaukolaukaus, niin luulisi, että atomimuurahaista edes harkittaisiin maalinteko-ongelmien yhdeksi ratkaisuksi. Siihen nähden näyttöjen mahdollisuudet ovat olleet todella vähissä Giovincolla ja vielä huomioiden, millaisilla hetkillä Seba on kentälle otettu. Ennen kisoja haaveilin kuitenkin 4-3-1-2:sta käytettäessä sekä Giovincon, Cassanon ja Di Natalen/Balotellin oleskelusta kentällä samanaikaisesti. Siis joissain peleissä, ymmärrän, että puolustussuuntaan parempi Montolivo on turvallisempi ratkaisu ennakolta vahvempaa joukkuetta vastaan, jolla on myös Italian tapaan vahva keskikenttä.

 

EDIT: Tikkahan ennättikin ensin. :)

 

 

Pari hyvää juttua vielä Englanti - Italia otteluparia koskien:

 

http://puoliaika.wordpress.com/2012/06/23/italialainen-suhteellisuusteoria/

 

http://football-italia.net/20264/english-job

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×