Jump to content
Sign in to follow this  
welmuzkin

Arsenalin varmistuneet pelaajasiirrot

Recommended Posts

Sitä hymyn määrää kun Källström tykittää Bayerniä vastaan kaukolaukauksella voittomaalin jatkoajalla. Sitten voidaan miettiä että oliko täysi turhake. Täysin turhaa lähteä tuomioimaan vielä ennen kuin Källström on pelannut edes ensimmäistä matsiaan. Mitä nyt ruotsalaisten tovereiden mietteitä olen lueskellut, niin he ovat sitä mieltä että Källström pelaa edelleen hyvällä tasolla ja dominoi maajoukkueessa. En vaan voi millään uskoa että Kim suoriutuisi huonommin kuin Arteta tai Flamini. Tässä siirrossa ei menetetty yhtään mitään. 

 

Oikeastaanhan me ei voida yhtään tietää mitä tuolla oikeasti tapahtuu. Kovaa juttua oli että Arsenalin edustajia olisi ollut jo Saksassa neuvottelemassa Draxlerin siirrosta, mutta sitä ei voi koskaan tietää mikä on totta ja mikä ei. Itsekin olen nyt jo sen verran oppinut Arsenalin kannattamisesta, että ikinä ei voi odottaa mitään suurenmoista mitä tulee siirtoikkunoihin. Chelsea vahvistui Salahilla, Maticilla ja Zoumalla, mutta menetti samalla Matan. City ei tehnyt mitään. Arsenal on näillä pärjännyt tähänkin asti, ja en kyllä tiedä mitä joku Vucinic olisi sitten tuonut Arsenaliin lisää. Varahyökkääjän joo, mutta en vaan millään usko että Giroudkin vielä loukkaantuu.

 

Tästä joukkueesta on ihan satavarmasti mestaruuteen. Jos kärkimatseja ei hävitä, ja mukana on vähän tuuria, Arsenal nostaa kauden lopussa liigapokaalia. Tai miksei jotain muutakin pokaalia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

On kyllä ihan helvetin naurettavaa. Selkävaiva oli ilmeisesti näkynyt testeissä, mutta swedu päätettiin silti hankkia. Toivottavasti pääsee nopeasti kuntoon. Jossain huudellaan että Kim on koko loppukauden sivussa, jossain taas sanotaan että 6 peliä (=kuukausi). 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pari uutista..

 

Junnupuolelle hommattiin ringin leventäjäksi 16-vuotias portugalilainen laituri Jonatas Centeno. Mitään en tuosta oikein tiedä, edes videoita ei Youtubesta löytynyt. Vissiin kuitenkin pelannut jossain Portugalin junnumaajoukkueessa, joten tuskin on mikään ihan turha kaveri.

 

HSV on ilmeisesti käyttänyt tuon huhutun osto-option, ja Johan Djourou siirtyy tämän kauden jälkeen virallisesti Hamburgin riveihin. Johan on erityisen sympaattisen oloinen kaveri, mutta taso ei lopulta riittänyt Arsenalin ykkösmiehistöön. Siirtosumma saattaa olla jopa jotain £3 miljoonan luokkaa, joka on varsin loistava korvaus Arsenalille! Onnea vaan jatkoon Johan!

 

djou_1299019a.jpg

Share this post


Link to post
Share on other sites

HSV on ilmeisesti käyttänyt tuon huhutun osto-option, ja Johan Djourou siirtyy tämän kauden jälkeen virallisesti Hamburgin riveihin. Johan on erityisen sympaattisen oloinen kaveri, mutta taso ei lopulta riittänyt Arsenalin ykkösmiehistöön. Siirtosumma saattaa olla jopa jotain £3 miljoonan luokkaa, joka on varsin loistava korvaus Arsenalille! Onnea vaan jatkoon Johan!

 

djou_1299019a.jpg

 

Sympaattinen pelaaja sympaattiseen seuraan Saksan maahan. Hieno uutinen kaikkien kannalta.

 

Kunpa vain Hamburger SV saisi kavuttua itsensä ylös tuolta putoamiskilpailusta. Taisi kyseessä olla kuitenkin ainoa Saksan mestaruuden voittanut seura, joka ei ole vielä koskaan pudonnut pääsarjatasolta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aika kaivaa taas tämä topicci esiin, sillä Lukas Fabianski siirtyy nelivuotisella sopimuksella Swanseaan. Kaikkea hyvää polakille, olisi mielellään saanut jäädä mutta peliajan perässä Walesilaisseuraan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Club announces 11 player departures

Arsenal can confirm that 11 players will be leaving the club when their contracts officially expire on June 30.

Nicklas Bendtner and Ju Young Park come to the end of their contracts, while Kim Kallstrom and Emiliano Viviano’s loan spells are set to conclude.

As already communicated, Bacary SagnaLukasz Fabianski and Zak Ansah have completed permanent moves to Manchester City, Swansea City and Charlton Athletic respectively.

Meanwhile, academy players Chuks AnekeDaniel BoatengZach Fagan and Leander Siemann also depart having reached the end of their current agreements.

Everyone at Arsenal would like to take this opportunity to thank all of these players for their contribution to the club, and to wish them well for the future.

 

Ei juuri yksikään nimi ole ainakaan itseltäni mennyt ohitse, mutta laitetaan tännekin vielä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Brs9nZ8CUAEBkYV.png

 

Hugo Keto Arsenalin riveihin!!

 

Suomalaisväriä lisää Glen Kamaran lisäksi Arsenalin junnuihin! On kyllä todella kiinnostavaa nähdä, mitä entisestä HJK:n miehestä vielä tulee. Ikää tosiaan 16. Muuan Wojciech Szczesny tuli silloin samanikäisenä Arsenaliin.

 

E: Jaahas, Liverpool-fani kyseessä. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Debuchyn kerrottiin Ylellä siirtyvän Arsenaliin. Luulisin, että se perustui varmaa tietoon.

 

Ilmeisesti mitään haastattelua ei ole ollut ja lähteenä olisi kolumbialainen radio. :D Ei näistä ikinä kuitenkaan tiedä. Miehen siirto Arsenaliin vaikuttaa kuitenkin päivä päivältä varmemmalta, mutta odotellaan nyt. Hinnaksi huhuillaan £8M ja mahdollisesti add-onit lisäksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

gun__1376914806_Wellington.jpg

 

 

Wellington Silva joins Almeria on loan

Brazilian forward Wellington Silva has joined La Liga side UD Almeria on loan for the 2014/15 season.

Wellington spent last term on loan in Spain’s Segunda division with Real Murcia, helping them to the play-offs in his 38 league appearances.

The 21-year-old has previously had loan spells in Spain with Levante, Alcoyano and SD Ponferradina.

Everyone at Arsenal wishes Wellington the best of luck for the forthcoming season.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En nyt vielä aivan varmana pidä mutta goalin sivuilla oli että Ospina olisi tehnyt 4 vuotisen sopimuksen ja liittyisi joukkueeseen amerikan reissun jälkeen.

Kyllähän tuo alkaa aika varmalta vaikuttamaan. Mutta niin vaikutti varmalta myös mm. Higuaíninkin siirto. Että jos pyhitettäisi tämä topikki vain niille oikeasti Arsenalin (tai toisen osapuolen) virallisilla nettisivuilla (+ twitter jne.) varmistetuille siirroille. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllähän tuo alkaa aika varmalta vaikuttamaan. Mutta niin vaikutti varmalta myös mm. Higuaíninkin siirto. Että jos pyhitettäisi tämä topikki vain niille oikeasti Arsenalin (tai toisen osapuolen) virallisilla nettisivuilla (+ twitter jne.) varmistetuille siirroille. :)

Samaa mieltä Goal.com suoltaa sitä itseään. Sky sports ei ainakaan ole maininnut sanallakaan jotkut englantilaiset roskalehdet jotain... odotellaan ja toivotaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

gun__1406108301_eisfeld_puma2.jpg

 

 

Thomas Eisfeld signs for Fulham

Thomas Eisfeld has joined Fulham for an undisclosed fee.

The 21-year-old German midfielder signed for Arsenal from Borussia Dortmund’s academy in January 2012.

As well as being a regular at youth level for the Gunners, Eisfeld featured in two competitive matches for the first team.

He made his debut in Arsenal’s 7-5 League Cup victory over Reading on October 30, 2012, scoring in his second appearance for the club in the League Cup victory over West Bromwich Albion last season.

A player with a keen eye for goal, Eisfeld also netted three times for the senior side during the club’s 2012 and 2013 pre-season Asia Tours.

Everyone at the club would like to thank Thomas for his contribution and to wish him well for the future.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tavallaan ei tule yllätyksenä. Eisfeldiä pidettiin Dortmundissa jopa lupaavampana kuin muuan Mario Götzeä ennen kuin loukkaantumiset alkoivat vaivaamaan. Ihme ja kumma Arsenalissa saksalainen pysyi terveenä, mutta sitä todellista läpimurtoa ei koskaan nähty. Vaikka Eisfeld esiintyikin viime kaudella edukseen mm. pre-seasonilla ja Liigacupissa, niin paljoa ei vastuuta annettu. Ikää miehellä on kuitenkin jo 21, joten siirto uusiin ympyröihin on ihan hyvä juttu hänen kannalta. Eiköhän hänestä vähintään kova Championship-tason pelaaja kehity. Jos kehitystä tapahtuu huomattavasti, Arsenalilla on ymmärtääkseni käytössään takaisinosto-optio.

 

Arsenal hankki tässä vähän aikaa sitten 15-vuotiaan Georgios Spanoudakisin. Jampalla on kai kreikkalaiset vanhemmat, mutta hän on päättänyt edustaa Saksaa, jossa eli edustaessaan Frankfurtia. Sieltä matka kävi La Masiaan ja nyt Arsenaliin. Junnuissa ollaan laitettu hösseliksi ja hommattu yhtäkkiä paljon kreikkalaisia. Spanoudakisin (no okei puoliksi helleeni) lisäksi seuraan ovat liittyneet Elias Chatzitheorodidis ja Savvas Mourgos. En tiedä, olenko kirjoittanut tänne ennenkin, mutta joukkueeseen on nyt ehtinyt liittyä myös ruotsalainen toppari Kristoffer Da Graca ja englantilainen kk-mies Ben Sheaf West Hamista. 

 

Bolivialainen Samuel Galindo ei ilmeisesti löytänyt USA:sta seuraa ja etsii peliaikaa paraikaa kotimaastaan Boliviasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

gun__1406549940_chambers_arsenal5.jpg

 

 

Calum Chambers signs for Arsenal

 

Calum Chambers has joined Arsenal from Southampton on a long-term contract for an undisclosed fee.

 

The 19-year-old made his Premier League debut for the Saints on the opening day of the 2013/14 campaign, going on to feature 22 times in the competition last term.

 

Chambers joined the Southampton academy aged seven, breaking into the club’s first team squad at the beginning of 2012/13.

 

Tall and athletic, the versatile youngster started his careerin midfield, but established himself at right back last season and can also play in the centre of defence. He is currently captain of England Under-19s.

 

Arsène Wenger said: "We are very pleased that Calum has agreed to join us. The way he adapted to the Premier League last season with Southampton at a young age shows that he has tremendous quality. He has a lot of the attributes that we look for in a young player and I am sure that he will do well with us.”

 

Chambers said: "I am so happy to be signing for Arsenal. They are a team I have much admired for their playing style, and a team who have been one of the top sides in Europe for many years. I'm looking forward to joining up with my new team-mates today and beginning preparation for the season ahead."

 

"I would like to take this opportunity to say thank you to everyone at Southampton FC for everything they have done for me and for making this move possible."

 

It is expected that Chambers will make his first Arsenal appearance at the Emirates Cup 2014, which takes place at Emirates Stadium on August 2 and 3.

 

Chambers’ Arsenal squad number will be revealed soon through Arsenal’s official Instagram account.

 

Everyone at Arsenal would like to welcome Calum to the club.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×