Jump to content
Sign in to follow this  
Jahnny

Suomi - Ranska (MM-karsinta) @ Helsingin Olympiastadion

Recommended Posts

Hiljaista on kiinnostus Suomen maajoukkueen suunnalle tällä foorumilla, mutta Huuhkajat totta tosiaanhan kohtaa Les Bleus'n huomenna klo. 21.30 Suomen aikaa.

 

Suomihan on vetänyt tämän vuoden puolella aivan siedettäviä tuloksia, mutta löytää silti itsensä FIFA rankingin sijalta 96. Baltic Cupin tuloksia ei juurikaan katseltu, joka olisi ehkä hieman kaunistellut sijoitusta. Tammikuusta asti on ollut matkaa näiden MM-karsintojen alkuun ja matkalle on irronnut voitot Trinidad ja Tobagosta (2-3), Turkista (3-2) sekä Virosta vajaamiehistöllä (1-2). Karvasta kalkkia Suomi on saanut puolestaan vierailuilla Itävaltaan, josta lähdettiin kotiin 3-1 häviö mukana. Viimeisenä ja tuoreimpana onkin mielessä tuo 3-3 tasapeli Pohjois-Irlannista Belfastissa, jossa Përparim Hetemaj pommitti upean vapaapotkumaalinsa. Nyt kuitenkin kaikki nuo on takana ja pelataankin jo oikeita pelejä (olkoonkin tavoite missä lie).

 

EM-kisoja seuranneet tietävätkin, että Ranskalla ei rahkeet loppuun asti riittäneet. Joukkueen sisällä tuttuun tapaan tapahtui kaikenlaista ja lopputuloksena Espanja pudotti Les Tricolores'n pois kilpailusta 2-0 voitolla. Tämän jälkeen Ranska on pelannut vain yhden ystävyysottelun, jossa kohtasivat Uruguayn 0-0 tasapelissä. Suomen puolesta voisikin siis toivoa maalihanojen pysyvän vielä hetken kiinni ja saada jopa kaadettava Ranska vastaansa. Olettaen, että Didier Deschamps ei ole saanut kaikkia paloja vielä paikoilleen. Ranska löytyy FIFA rankingin sijalta 15.

 

Itse odotan huomiselta tasaista kamppailua, jossa Ranska oletetusti hallitsee peliä. Suomelta tietysti myös hyökkäyspeliä ja kunnon esitys kotiyleisölleen. Ranska tulee hakemaan vain ja ainoastaan voittoa, mutta Huuhkajille tasapelikin olisi varmasti voitto. Tai no, sanoisin hyvän häviönkin olevan voitto, jos sellaista olemassa edes on - kun ne "tavoitteet" tosiaan vasta tuolla lähes neljän vuoden päässä ovat...

 

Nimetyt joukkueet huomiseksi ovat:

 

Suomi

 

Maalivahdit:

Lukas Hradecky

Niki Mäenpää

Henri Sillanpää

Puolustajat:

Paulus Arajuuri

Kari Arkivuo

Markus Halsti

Niklas Moisander ©

Juhani Ojala

Petri Pasanen

Jukka Raitala

Joona Toivio

Keskikentät:

Alexei Eremenko jr.

Roman Eremenko

Përparim Hetemaj

Kasper Hämäläinen

Toni Kolehmainen

Alexander Ring

Riku Riski

Daniel Sjölund

Tim Sparv

Mika Väyrynen

Hyökkääjät:

Njazi Kuqi

Teemu Pukki

 

Ranska

 

Maalivahdit:

Mickaël Landreau

Hugo Lloris ©

Steve Mandanda

Puolustajat:

Gaël Glichy

Patrice Evra

Laurent Koscielny

Christophe Jallet

Adil Rami

Anthony Réveillère

Mamadou Sakho

Mapou Yanga-Mbiwa

Keskikentät:

Yohan Cabaye

Étienne Capoue

Abou Diaby

Maxime Gonalons

Blaïse Matuidi

Rio Mavuba

Franck Ribéry

Mathieu Valbuena

Hyökkääjät:

Karim Benzema

Olivier Giroud

Jérémy Ménez

Bafetimbi Gomis

Mahdolliset avauskokoonpanot voisivat olla:

 

Lloris ©

Réveillère - Rami - Sakho - Evra

Diaby - Cabaye - Matuidi

Ménez - Benzema - Ribéry

 

Pukki - Kuqi - Eremenko

Sparv - Eremenko - Väyrynen

Raitala - Moisander © - Pasanen - Arkivuo

Mäenpää

 

Ranskan maalissa voisi olettaa aloittavan kapteeninnauha kädessä Hugo Lloris, mutta saattaa olla myös, että Deschamps heittää tolppien väliin tällaisessa ottelussa vanhan tuttunsa Marseillesta eli Steve Mandandan. Toinen asia, joka puoltaisi Mandandaa, on peliaika. Deschamps tietääkseni oli sanonut haluavansa antaa maajoukkueessa mahdollisuuden pelaajille, jotka saavat peliaikaa myös seurajoukkueissaan. Lloris joutuu seuraavaksi taistelemaan Villas-Boasin mukaan paikkansa tolppien väliin, kun taas Mandanda on vakiokasvo Marseillen avauksessa.

 

Puolustuksesta en ole aivan varma, sillä Debuchylla saattaa olla jonkinlaista loukkaantumista taustalla ja tästä syystä siis hieman kokeneempaa nimeä tuonne. Réveillèren lisäksi löytyisi myös PSG:ssä tällä kaudella kapteeninnauhaa kantava Jallet. Vasemmalla Evra nyt on varma aloittaja, vaikka itse toivoisinkin Clichyä. Toppariparina oli Uruguay-ottelussa Sakhon kanssa Yanga-Mbiwa, mutta Ranska tuskin lähtee takki auki ja laittaa kentälle parasta mitä saa Ramin muodossa.

 

Keskikentälle löytyy omasta mielestäni melko tasaista nimeä, joten kuka tahansa saattaa löytää itsensä sieltä. Nämä kolme nimeä ylempänä ovat kuitenkin oma valintani. Cabaye voi pelata myös hieman ylempänä ja formaatti voisi olla enemmänkin 4-2-3-1, mutta ovathan jokainen oikeastaan enemmän tällaisia "päädystä päätyyn"-pelaajia.

 

Hyökkäyksessä sitten laidoilla avaa tietysti Ribéry sekä Ménez. Kärjessä Benzema on oikeastaan ainoa vaihtoehto, sillä en usko Gomiksen löytävän tuonne. Arsenalissa nyt kauden alussa takerrellut Giroud ei huomenna kuitenkaan valitettavasti pysty näillä näkymin pelaamaan lihasvaivojen vuoksi.

 

Suomen kokoonpanossa nyt tuskin suurempia yllätyksiä tulee olemaan. "Joulukuusi" on ilmeisesti työnnetty sivuun ja joukkue lähteekin enemmän 4-3-3-mallilla liikkeelle. Pukki ja Eremenko jr. eivät kuitenkaan puhtaita laitapelaajia ole, vaan pelaavat tiedetysti lähempänä kärkeä ja laitapuolustajat hoitavat laitapelaamisen lähes kokonaan. Joukkueessa voi olla muutamia kysymyksiä, sillä Mixu Paatelainen voi tuodakin aina jotain muuta nimeä esille kuin katsojat odottavat. Loppujen lopuksi Suomen maajoukkueen runko on aika vakiintunutta paperilla. Mainitsemisen arvoista Suomen joukkueessa huomenna on ehkä myös se, että nimetyistä pelaajista vain yksi (Mika Väyrynen) pelaa kotimaisessa Veikkausliigassa.

 

Maalivahtiongelmat ainakin päätöksineen pitäisi olla nyt viime otteluiden perusteella takana ja maalissa aloittaisi Mäenpää. Tällä hetkellä Niki on selvästi Lukasta edellä ja oikeutetusti ykkösmaalivahti. Mixun tuntien siellä kuitenkin voi olla Hradeckykin, mutta tuskinpa. Huomisen avauksen päättämisessä kokemus tulee varmasti puhumaan sanana paljon.

 

Puolustukseen moni olisi laittanut Urosta sisään ja Raitalaa Arkivuon tilalle katsomaan Ribéryn perään. Niin ehkä olisin tehnyt varmaan minäkin. Nuori Jere Uronen ei kuitenkaan välttämättä olisi edes valmis vielä tällaiseen otteluun avaukseen ja kyllä Raitala saa katsoa Ménezinkin perään lähes yhtä paljon kuin Bayern München-laiturin. Uronenhan ei ole siis nimetyssä joukkueessa. Nämä Suomen laitapuolustajat eivät siis sittenkään jätä suurempia kysymysmerkkejä huomiseksi. Toppareista löytyy Moisander oikeutetusti kapteenina, mutta vierelle laitoin maajoukkueessa huonosti esiintyneen Toivion sijasta kokeneen Pasasen. Voi olla, että parhaat vuodet ovat Petrillä jo takana, mutta ehkä ne vuodet takana nimenomaan toisi varmuutta tuonne takalinjaan.

 

Keskikentän ankkurina toimii Roman Eremenko ja vasemmalla puolellaan Tim Sparv. Toiselle puolelle viereen on kyllä kovin hankala keksiä sitä ns. varmaa aloittajaa. Hämäläinen pelasi Pohjois-Irlantia vastaan alemmalla oksalla kuin totutusti, mutta ei kyllä tekniikaltaan eikä pelityyliltään tuonne sovi. Ring ja Väyrynen jäänee siis vaihtoehdoiksi. Veikkaus osuu kuitenkin Väyryseen. Sinänsä aivan sama kumpi tuolla on, sillä uskoisin molempien kentällä joka tapauksessa käyvän.

 

Hyökkäyksessä kärjessä Njazi Kuqi alapuolellaan/vieressään Alexei Eremenko jr. sekä Teemu Pukki. Tämä nyt taitaa olla Suomella se kaikkein selvin osa kentästä. Eremenko jr. on teki paluun maajoukkueeseen ja varmasti jatkaa avauksessa. Pukille täytyy myös toivoa pikku hiljaa niitä onnistumisia, sillä olisi ihan mukava nähdä nuoren miehen lähettävän viestin tuonne Saksaan Huub Stevensillekin.

 

______________________________________

 

 

En suurempia tarinoita jaksa kirjoittaa enkä oikeastaan pelinkulusta osaa paljoa sanoa.

 

Huomenna on kuitenkin luvassa maajoukkueiden saralta se itselleni odotetuin ottelu ja paikalle olen menossa kahden kaverini ja reilu kahdeksankymmenen euron lipun kera. Itse olen kovin ristiriitaisissa tunnelmissa, sillä Suomen voitto ei tietenkään haittaisi pätkääkään, mutta Ranska vanhana ikisuosikkina kaikessa on myös hyvä vaihtoehto. Tulee varmasti olemaan siis hyvä kokemus tuloksesta riippumatta. Toivottavasti ei jää "once in a lifetime"-kokemukseksi ja nään vielä joskus uudestaan suosikit PSG:stä (sekä nyt muistakin joukkueista) elävänä. Suurin sääli varmaankin tuo Giroudin poissaolo, mutta eipä sille mitään mahda.

 

Jälkiraporttia voisi tänne sitten kirjoitella, kun nyt ei kovin paljon aikaa voinut uhrata. Muita menossa paikalle?

 

E: Tuo liite jäi tuonne nyt jotenkin hölmösti, kun en poistaa osannut. Piti alkaa hifistellä ja laittaa "logot" alkuun, mutta hylkäsin koko touhun niiden ollessa erikokoisia sekä vähän niin ja näin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Omasta mielestäni olisi ihan "mixumainen" ratkaisu laittaa Perpa keskikentän vasemmalle puolelle ja Ring oikealle. Muuten kyllä oikein hyvä kirjoitus!

Pasanen on kyllä ollut parantanut suorituksiaan parissa edellisessä maaottelussa. Täytyy jatkaa tänään samalla linjalla. Topparitilanteesta muuten, Juhani Ojala on lyönyt läpi Sveitsin Young Boysissa, ehkä voisi kokeilla jossain matsissa vielä tämän vuoden puolella?

 

Menen itse tänään kattoon matsia kaverin kanssa. Luulisin, että aika moni tältä foorumilta olisi tulossa paikan päälle.

 

Mutta joo, tänään otamme voiton!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hiljaista on kiinnostus Suomen maajoukkueen suunnalle tällä foorumilla, mutta Huuhkajat totta tosiaanhan kohtaa Les Bleus'n huomenna klo. 21.30 Suomen aikaa.

Kieltämättä aika hiljaista on ollut maajoukkueen suhteen. Sillai outoa kun muista maajoukkeuista on varmaan kirjoitettu enemmän. :)

 

Ei rehellisesti sanottuna kauheen kovat odotukset oo tän illan pelin suhteen. Toki karsinnat ekassa pelissä on aina yllätysmahdollisuus ja Ranskan maajoukkue on alisuorittanut viime vuodet aika rankasti. Materiaaleissa on silti aikamoinen ero. Tasuriin tänä iltana olisin enemmän kuin tyytyväinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kieltämättä aika hiljaista on ollut maajoukkueen suhteen. Sillai outoa kun muista maajoukkeuista on varmaan kirjoitettu enemmän. :)

Eiköhän se vähän sillä viissiin ole, että jos joku haluaa kirjoittaa Suomen A-maajoukkueesta niin se kannattaa tehdä FF2:n puolella. Jos hyvä tuuri käy niin täällä aiheeseen saattaa tulla pari kolme vastausta, kilpailevalla forumilla pari kolmesataa. Keskustelu ulkomaalaisista, tai no englantilaisista, tai no Poolista ja ManUsta on täällä laadukkaampaa kuin tuolla aidan toisella puolella ja itse kun seuraan Poolia niin tämä on juuri oikea foorumi meikäläiselle. Varmaan jotkut paitsiolaisetkin kirjoittavat FF2:selle vain maajoukkueen ja suomalaisten seurajoukkeuiden ketjuihin ja ovat muuten täällä.

 

Pahoittelen ohi aiheen menevää viestiä. Itse uskon, että tänään nähdään "yllättävän" tasainen ottelu. Lämpötila on siinä 10 asteen tienoilla ja peli pelataan "jossain kaukana pohjoisessa" niin Ribery, Benzema tai yleensä kukaan tuskin latautuu otteluun ihan samalla tapaa kuin Mestarien Liigan välierään. Ranskan karsinta-avaukset ovat viime vuosina olleet vaikeita ja nyt kun puikoissa on uusi manageri ja osa runkomiehistä on sivussa niin tuskin he pääsevät sen helpommalla tänäänkään.

 

Aiemmin viikolla Veikkaja ennusti Ranskan toppariparin olevan Koscielny & Yanga-Mbiwa, mikä on täysin eri kuin Jahnnyn veikkaama. Tämä kertoo lähinnä siitä, että pakka on melko sekaisin, eivätkä pelaajat itsekään tiedä, että ollaanko tänään avauksessa vai päästäänkö edes penkille.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eiköhän se vähän sillä viissiin ole, että jos joku haluaa kirjoittaa Suomen A-maajoukkueesta niin se kannattaa tehdä FF2:n puolella. Jos hyvä tuuri käy niin täällä aiheeseen saattaa tulla pari kolme vastausta, kilpailevalla forumilla pari kolmesataa. Keskustelu ulkomaalaisista, tai no englantilaisista, tai no Poolista ja ManUsta on täällä laadukkaampaa kuin tuolla aidan toisella puolella ja itse kun seuraan Poolia niin tämä on juuri oikea foorumi meikäläiselle. Varmaan jotkut paitsiolaisetkin kirjoittavat FF2:selle vain maajoukkueen ja suomalaisten seurajoukkeuiden ketjuihin ja ovat muuten täällä.

 

Pahoittelen ohi aiheen menevää viestiä. Itse uskon, että tänään nähdään "yllättävän" tasainen ottelu. Lämpötila on siinä 10 asteen tienoilla ja peli pelataan "jossain kaukana pohjoisessa" niin Ribery, Benzema tai yleensä kukaan tuskin latautuu otteluun ihan samalla tapaa kuin Mestarien Liigan välierään. Ranskan karsinta-avaukset ovat viime vuosina olleet vaikeita ja nyt kun puikoissa on uusi manageri ja osa runkomiehistä on sivussa niin tuskin he pääsevät sen helpommalla tänäänkään.

 

Aiemmin viikolla Veikkaja ennusti Ranskan toppariparin olevan Koscielny & Yanga-Mbiwa, mikä on täysin eri kuin Jahnnyn veikkaama. Tämä kertoo lähinnä siitä, että pakka on melko sekaisin, eivätkä pelaajat itsekään tiedä, että ollaanko tänään avauksessa vai päästäänkö edes penkille.

Totta puhut, mutta kun täällä on kuitenkin juttua muista maajoukkueista enemmän. Se on sillai vähän outoa. K

Share this post


Link to post
Share on other sites

Puolustukseen moni olisi laittanut Urosta sisään ja Raitalaa Arkivuon tilalle katsomaan Ribéryn perään. Niin ehkä olisin tehnyt varmaan minäkin. Nuori Jere Uronen ei kuitenkaan välttämättä olisi edes valmis vielä tällaiseen otteluun avaukseen ja kyllä Raitala saa katsoa Ménezinkin perään lähes yhtä paljon kuin Bayern München-laiturin. Uronenhan ei ole siis nimetyssä joukkueessa.

 

Hieno avaus ! Urosella on jonkinlainen polvivamma, joka esti osallistumisen kahteen ensimmäiseen MM karsintaotteluun.

 

Aiemmin viikolla Veikkaja ennusti Ranskan toppariparin olevan Koscielny & Yanga-Mbiwa, mikä on täysin eri kuin Jahnnyn veikkaama. Tämä kertoo lähinnä siitä, että pakka on melko sekaisin, eivätkä pelaajat itsekään tiedä, että ollaanko tänään avauksessa vai päästäänkö edes penkille.

Veikkaisin Sakho & Yango-Mbiwan olevan myös vahvoilla avauksen topparipariksi.

 

Toivois, että Les Bleusin konttaaminen jatkuis ainakin karsinnan avauksessa. Eipä tuo Ranska ole pitkään aikaan oikein kyennyt vakuuttavaan peliin hetkittäisiä suonenvetoja lukuunottamatta ja todella varovaista luottoakin tuota konttaamista kohtaan löytyy. Iteltä löytyy kuitenkin hieman enemmän luottoa Didiin kuin miehen edeltäjiin Gallian kukkojen käskyttäjänä - mukaan lukien Blanc. Nyt mukaan on ainakin nimetty vähemmille näytöille patonkien maajoukkueessa jääneitä pelaajia, joten penkiltä luulis löytyvän nälkää ratkaista. Yhteenkään lahjamaaliin ei ainakaan ole varaa ja tottakai paljon tullaan ratkaisemaan huuhkajien alakerrassa, että miten Ribery, Benzema ja Menez/Valbuena saadaan pidettyä pihdeissä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aiemmin viikolla Veikkaja ennusti Ranskan toppariparin olevan Koscielny & Yanga-Mbiwa, mikä on täysin eri kuin Jahnnyn veikkaama. Tämä kertoo lähinnä siitä, että pakka on melko sekaisin, eivätkä pelaajat itsekään tiedä, että ollaanko tänään avauksessa vai päästäänkö edes penkille.

Deschamps ilmoittanut, että Sakho ja Yanga-Mbiwa aloittavat. Näin ollen Koscielny aloittaa penkiltä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aiemmin viikolla Veikkaja ennusti Ranskan toppariparin olevan Koscielny & Yanga-Mbiwa, mikä on täysin eri kuin Jahnnyn veikkaama. Tämä kertoo lähinnä siitä, että pakka on melko sekaisin, eivätkä pelaajat itsekään tiedä, että ollaanko tänään avauksessa vai päästäänkö edes penkille.

Miten tämä nyt liittyy mitenkään siihen onko pakka sekaisin vai ei? Kyllä siellä pelaajat ja Didier itse tietää tarkalleen ketä pelaa ja ketä ei. Siellä pelaavat Sakho ja Mbiwa. Sakho mielestäni pelaisi joka tapauksessa, mutta Mbiwa saa paikan Koscielnyn edeltä, koska Didierin mielestä Koscielny ei ole vielä valmis pelaamaan. Didier jo aikaisemmin viikolla kertoi, että pelaajat jotka ovat pelanneet paljon seurajoukkueissa ovat etulyönti asemassa.

 

Paikan päällä totta kai. Hieman harmittaa eräiden pelaajien puuttuminen Ranskan kokoonpanosta, mutta niillä mennään mitä on. Voittohan tästä pitäisi riipaista ja kun tunnetusti ongelmana on karsinnoissa ollut joukkueet jotka puolustavat 10 miehellä, niin on homma hieman helpompi lähteä tähän peliin, kun en usko Mixun pakittelevan ja hakevan vain 00.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Suosittelen, että Meneziä hiillostettaisiin heti alusta alkaen. On kyseessä nimittäin sellainen jamppa joka tuomarille valittamalla ottaa varoituksia. Toinen asia on myös toppariparin Sakho - Yanga-Mbiwa -haastaminen rohkeasti. Molemmat pelaavat sen verran kovaa boksissakin että sieltä voitaisiin vaikka rankkari saada kalastettua.

 

Nauttikaa matsista paikallepääsevät! Itsehän olen menossa sukulaisen hautajaisiin viikonlopuksi... :thumbsdown1:

Share this post


Link to post
Share on other sites

On se meidän Diaby vaan kova! ;)

 

Nojoo, olihan meilläkin (siis Suomella) paikkoja ratkaista peli, mm. Sparv kulmasta ja Hämäläisen 1 paikka! Ja toinen puoliaika oli meidän täydellistä hallitsemista. Mutta ei tästä tappiosta kannata todellakaan lannistua, kaaduimme saappaat jalassa anyways, tästä on hyvä jatkaa. Lohko vain on niin vaikea, että tästä olisi pitänyt ottaa kaikki hyöty ja iskeä pari häkkiä.. Mutta jossittelu on jossittelua. En nyt jaksa tämän enempää paneutua pelin tapahtumiin..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olipa pettymys. Enemmän odotin Suomelta ja vähintään piste olisi pitänyt melko huonosti pelannuttu Ranskaa vastaan ottaa. Syötöt meni pitkin peliä ihan reisille ja tuntui ettei nuo muutamat avainpelaajat ollut aivan omalla tasollaan. Pukki ei ollut tänään oma sähäkkä itsensä ja tuntuikin että kaveri hävisi jokaisen juoksukilpailun Ranskan pakeille, Roma taas alentui syöttötyöskentelyllään muun jengin tasolle ja tällöin ei voi pelinrakentelun suhteen paljon odottaa. Prässistä on vielä pakko todeta, että sitä oltaisiin voitu Ranskan nuoreen keskuspuolustukseen lyödä paljon enemmän, varsinkin lopussa kun ei mitään hävittävää enää ollut.

 

Mutta joo, heikosti alkoi ja eihän tilanne nyt noin muutenkaan kovin hyvältä näytä... Perkeleen vaikea, jopa mahdoton lohko on karsinnassa ja FIFA-rankingissa tultiin taas kevyet 24 sijaa alaspäin, vaikea tässä tilanteessa on mitään positiivista nähdä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja 0-1 lukemillahan sieltä kotiin lähdettiin. Itsellä ei henkilökohtaisesti mitään hampaankoloon jäänyt, sillä kuten avauksessa totesin: mikä tahansa tulos kelpasi. Paikalla tuli oltua ja pärstä televisioonkin tekstiviestien perusteella joutui eräästä tietystä syystä. Hyvä fiilis ja mahtava kokemus. Ehkä suurin miinus tulee tästä suomalaisesta katsomokulttuurista, jonka kanssa tietyt kohdat ovat hieman eri tasolla omien näkemyksieni kanssa, mutta enpä niistä jaksa tässä valittaa. Tunnelma oli omansa ja oli ehdottomasti silti parempi kuin kotikatsomossa koskaan voisi olla.

 

Suomen peli tökki kyllä ja olisin toivonut edes yhtä maalia, joka olisi herättänyt molemmat joukkueet. Syötöt karkasivat sinne tänne ja varsinkin Romanilta sekä Pukilta todella heikkoja esityksiä. Todettiin ennen peliä kaverin kanssa, että Pukki pysähtyy, kun Sakho tai Yanga-Mbiwa laittavat vain käden eteen, ja niinhän siinä sitten kävikin. Oikeastaan kävi välillä jopa sääliksi, kun ei löytynyt sitä suurta intoa ja väkisin yritystä sitä vaadittaessa. Suomelta Moisanderille ja Hetemaj'lle voisin plussat antaa. Moisander kantaa kyllä syystä kapteeninnauhaa. Hetemaj nyt ei loppujen lopuksi ihmeellinen ollut, mutta mieleen silti jäi. Myös Alexei Eremenko jr. ansaitsee oman pienen kehunsa, sillä toi selvästi Suomen hyökkäyspeliin jotain ja toinen puoliaika olikin Suomelta suht paljon viihdyttävämpää.

 

Ranskan peli nyt oli suuri syy siihen, että miksi koko touhu tuntui välillä paikalla junnaamiselta. Ribéry purki tunteitaan joukkuetovereilleen ja sooloili naurettavin tuloksin. Peliin ei tullut väriä juurikaan edes siis hyökkäyksistä, jotka kuivuivat näennäisesti kasaan. Myös Ménez pelasi todella heikon pelin. Laitahyökkääjien löysäily ja sähläily söikin myös Benzeman peliä. Benzylle silti plussaa hyvästä syötöstä Diabylle, joka tekikin ottelun ainoan maalin. Abou Diaby oli mielestäni myös ottelun "Man of the Match". Toisena vaihtoehtona olisikin varmaan ollut Mamadou Sakho, joka pelasi puolustuksessa perusvarman pelin ja osoittikin tulevan johtajan elkeitä. Hyviä paikkoja Suomi sai Ranskankin päätyyn, mutta eniten Suomen suht hitaita pelaajia varmaan söi tuo jaloistaankin nopea topparipari.

 

Voiton Ranska kyllä mielestäni ansaitsi ja kyllähän se peli oli enimmäkseen Suomen päädyssä molemmilla puoliajoilla, vaikka Suomella ehkä paremmat paikat lopulta olikin iskeä Ranskan mahdollisten paikkojen kuivuessa käsiin jo ennen syntymistään. Muutaman kerran Les Bleus yritti alanurkkaan, mutta ohi pallot valuivat. Suomella tosiaan myös muutama kyseenalaista paikkaa, joista osasta oltaisiin pilkkuakin povattu. Rangaistuspotkua tai tiettyjä vapaapotkuja en kyllä itse olisi tuominut kummallekaan joukkueelle, vaikka moni siitä varmasti eri mieltä olivat. Päätuomari oli kyllä molempia kohtaan välillä todella surkea, mutta onneksi sentään nämä selvät rikkeet ja kortit jakoi oikein. Päällimmäisenä nyt jäi sellainen pieni epäkohta, jossa Yanga-Mbiwa heittäytyi tarkoituksenomaisesti purkaamaan palloa ja tuomari luki suomalaispelaajan rikkoneen ranskalaistopparia. Kulmahan tuosta olisi Suomelle pitänyt tuomita, joka olisi hieman antanut enemmän kotiyleisöllekin. Laidalla taas tuomaroiminen toimi onneksi eikä valittamista löydy. Tulos on kuitenkin kuten todettu 1-0 vierasvoitto Ranskalle.

 

Kokemuksena kyllä tosiaan koko kahdeksan kymmenen euron arvoinen, vaikka harmitti Giroudin poissaolo. Oli myös muutamia pelaajia, jotka olisin halunnut nähdä ja esimerkiksi Evran sekä Ribéryn olisin voinut työntää sivun, sillä eivät tarjonneet itselleni juurikaan mitään. Myös Réveillère oli todella näkymätön, joka nyt johtui suurimmaksi osaksi siitä, että Suomi käytti hyökkäyksissään enemmän tuota Evran laitaa. Joku suomalainen siinä pari riviä takana huusikin, että "Jallet kentälle, Jallet kentälle!", josta olin kyllä näin PSG:n kannattajana samaa mieltä.

 

Huomasi kyllä, että ei Ranskan poikia paljon Suomen vierailu kiinnostanut. Ottelun jälkeen oli pienien aplodien paikka, mutta takaisin kiitosta kannattajille ei tullut juurikaan kuin Sakholta aplodien ja vilkutuksen muodossa. Loput kävelivätkin suoraan pukukoppiin. Deschamps nyt myös kiitti joukkueensa tukijoita seuratessaan muita pois.

 

Ja jotta tämä ei täysin Ranskan hehkutukseksi jää, koska kehossa kuitenkin virtaa suomalainen veri, niin voin kyllä luvata löytäväni paikalle vielä jatkossakin. Itseäni ei tuo Mixu Paatelaisen touhu ole edes alkuhuumassa vakuuttanut, mutta hieman silti pakko sympata "omia". Itselleni tämä oli kuitenkin lähes tulkoon mahdollisuus nähdä ihailemiani pelaajia elävänä muutamien metrien päässä ja sen ilta antoi. Klassikkoa en saanut muisteltavaksi, mutta jääkööt mieleen monesta muusta syystä.

 

Kiitos kotijoukkueelle, mutta ilman suurempaa maanpetturin leimaa tahdon kuitenkin myös ennen kaikkea sanoa: Merci les Bleus!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielestäni suomelta ihan ok peli varsinkin puolustuksellisesti ja juuri tälläisiä pelejä tarvitaan tulevaisuudessakin. Ei käynyt kuin pari nukahdusta ja yhdestä niistä sitten rokotettiin. Halsti pelasi täysin yli odotusten, vaikka hänen laidaltaan ei juuri hyökkäyksiä tullutkaan. Viimeisellä kolmanneksella kaikki sitten oli niin kovin tuskaista. Ei saatu tarpeeksi miehiä mukaan ja silloin kun saatiin, niin joku tuhri paikan. Jotenkin joukkue huutaa edes sitä yhtä puhtaasti kuljetuksiin perustavaa laituria, että noita palloja saataisiin vietyä vastahyökkäyksistä vähän pitemmälle. Toki Pukille osui se huonoin pelipäivä pitkiin aikoihin, sillä en ole nähnyt noin huonoja ensimmäisiä kosketuksia ja viimeisiä syöttöjä mieheltä ppitkään aikaan. Hämäläinen oli ihan hyvä, mutta kun ei ole kärki, niin niissä ratkaisuissa aina kestää se pari sekunttia liikaa.

 

Toinen positiivinen asia, jota ei voi liiaksi korostaa on Alexander Ring. Yhdessä Sparvin kanssa pelasivat mielestäni aivan loistavan pelin. Ringin pelirohkeus on sellainen ase mitä harvemmin suomalaisessa pelaajassa näkee ja kehittymisen varaa on pelaajassa vielä vaikka kuinka, kunhan saisi peliaikaa. Ehkä välillä vähän pelaa itseään tilanteista ulos ryntäilyillään. Mielestäni häntä voisi ihan hyvin peluuttaa tuossa 10 paikalla yhdessä pukin kanssa, niin saisi tehokkuutta tuohon prässiin ja Ringin päätä ei kylmää, kun saa pallon jalkaansa. Lisäksi Arkivuon ei tarvitsisi pelata aivan niin syvällä, kun Ring osaa hyödyntää laitaa itsekkin, kuten seurajoukkueessa on nähty.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toinen positiivinen asia, jota ei voi liiaksi korostaa on Alexander Ring. Yhdessä Sparvin kanssa pelasivat mielestäni aivan loistavan pelin. Ringin pelirohkeus on sellainen ase mitä harvemmin suomalaisessa pelaajassa näkee ja kehittymisen varaa on pelaajassa vielä vaikka kuinka, kunhan saisi peliaikaa. Ehkä välillä vähän pelaa itseään tilanteista ulos ryntäilyillään. Mielestäni häntä voisi ihan hyvin peluuttaa tuossa 10 paikalla yhdessä pukin kanssa, niin saisi tehokkuutta tuohon prässiin ja Ringin päätä ei kylmää, kun saa pallon jalkaansa. Lisäksi Arkivuon ei tarvitsisi pelata aivan niin syvällä, kun Ring osaa hyödyntää laitaa itsekkin, kuten seurajoukkueessa on nähty.

Ring oli ehdottomasti ottelun parasta antia, mutta täysin kritiikittä en kyllä Alexiakaan päästäis. Gallian kukkojen maalissahan siellä keskikentällä Roman antoi heikon syötön Ringille, joka suli Benzeman prässissä ja tupeksi heikolla ensimmäisellä kosketuksellaan patongit vastahyökkäykseen. Benzemalta erinomainen syöttö ja Diabyn pystyjuoksu topparien välistä oli ajoituksellaan vähintään yhtä mainio. Kuitenkaan eihän tuollaisesta tilanteesta ikinä saisi syntyä läpiajoa ja sekä Toivio että Moisander koomaili kyllä pahemman kerran ja kun siel ei käytettä ääntä, niin kumpikaan ei seurannu loppuun asti Diabyn liikettä tai kaventanut peittämään Benzemalle jäänyttä syöttöaukkoa.

 

Lisää kritiikkiä antaisin Ringille siitä, että usein keskikentällä jäi kaivelemaan kassejaan ja jäkittämään suorin jaloin keskelle, kun ois pitänyt tehdä itseään pelattavaksi ja tarjota Sparville ja Romanille paikkaa syöttää. En tiedä miten paljon siellä on Mixun suunnalta kopissa ohjeistettu, että kuinka paljon saa osallistua keskikentällä pallolliseen peliin, mutta oli kyllä useampikin tilanne, jossa Ringin itsensä pelattavaksi tekemiseen ei liittynyt pienintäkään riskiä pallonmenetykseen vaan päinvastoin huuhkajat ois päässyt pallon kanssa lähemmäs Les Bleusin boxia ja luonut miesten suhteen tasaväkisemmän tilanteen hyökkäyspäähän. Pukki oli kyllä saakelin passiivinen ja pystyjuoksut loisti poissaolollaan. Muutaman kerran oli ideaa ja yritti yllättää nuorta toppariparia hakemalla suoralla jatkolla puikoista ja näin ollen kuin varkain kirmata boxin sisään, mutta nyt ei ollut mukana onneakaan. Ehkä jossain vaiheessa ois voinut tyytyä jo antaa helpon kaverille kun alkoi huomata, että tänään ei oo vaan oma ilta. Kappe oli vuorostaan jälleen loistava ajoittamaan noita pystyjuoksujaan linjan taakse, mutta perisynti vaivas eli viimeistelyssä ois toivomisen varaa. Perpan läpisyötössä hukkas kyllä ratkasevat sekunnit heikolla haltuunotollaan kun ois samantien pitänyt pelata pallo itselle juoksuun. Ring vastaavasti pelasi juuri niin kuin piti tilanteessa, jossa Pukille avautui loistava sauma tasoittaa peli. Eli nöyristelemättä täysiä vastustajan maalia kohti.

 

Losa oli heti kentälle tultuaan Suomen parasta antia ja toi lisää rauhallisuutta ja kykyä pitää palloa hetken kauempaan. Hyvää haastamista, syöttelyä ja muutenkin mainio paluu. Romanilta oli tosiaan heikoin peli miesmuistiin ja Eremenko valui syöttöjen laadussa muiden keskikentän huuhkajien tasolle. Romanin pelatessa ylempänä kenttää ensimmäisellä puolikkaalla oisin toivonut, että ois päässyt kokeilemaan edes kertaalleen kaukaa kunnolla Llorisin virkeystasoa. Sen verran o ollut ruuti kuivaa Kazanin riveissä viime aikoina, mutta eipä tullut oikein saumaa. Halsti selvisi tosiaan yllättävän puhtain paperein iltapuuhteestaan ja Menez oli kyllä läpi matsin pimennossa. Motivoituneelta näyttänyt Valbuena oiskin voinut olla asteen pahempi pideltävä, mutta onneksi näin.

 

Kaiken kaikkiaan ihan jeesh peli Suomelta. Alku oli hirveä ja Les Tricolores'n aggressiivinen prässäys oli myrkkyä Suomen pelin avaukselle. Rehellisesti sanottuna alun 20 min oli aivan hirveää kuraa ja Suomen osalta pallollinen peli oli pelkkää roiskimista ja luokattomia syöttöjä päin karvaavia vastustajia tai sivurajoista yli. Kappen tontti toi vähän itseluottamusta ja Suomea paremmin mukaan peliin. Toinen puoliaika olikin jo sitten hyvää tekemistä ja saatiin paremmat saumat tasoittaa kamppailu kuin Les Bleusilla oli kasvattaa johtoaan. Puolustuspeli ansaitsee kyllä kiitosta sillä eihän siellä juurikaan tontteja siunaantunut vastustajalle ja parhaalta maalintekosektoriltakin saatiin pidettyä nimimiehet poissa. Toki osansa tuossa on varmasti Ranskan todella surkealla hyökkäyspelillä kentän viimeisellä kolmanneksella. Ribery oli taas vaihteeksi aivan yössä ja valitsi lähes poikkeuksetta väärän vaihtoehdon pelata tilanteet. Benzema puski kutiaan väkisin läpi läskimuurista kun parempiakaan tontteja ei tarjoutunut. Suomen ollessa heikko vastustajan boxin lähestyessä ei kyllä patonkienkaan vastaava esitys mitään hypetystä ansainnut. Kuten olettaa saattaa, niin perus syöttötyöskentelyssä ja pallon haltuunotossa oli silminnähden merkittävä ero suomalaisiin verrattaessa. Pallovarmuus oli ihan eri luokkaa, kuten maailman huipuilta sopiikin odottaa ja ottelun kannalta se ratkaiseva seikka nyt tuli varmasti kaikille selväksi, että kun paikka avautuu, niin se käytetään myös surutta hyväksi. Ja Diabyn paikkahan oli heikompi kuin Kappella, koska ajautui koko ajan pienempään kulmaan ja Toivio ennätti jo osittain peittämään, mutta huippumiehenä malttoi katsoa aukon laukaukselleen.

 

Kaikean kaikkiaan matsissa oli tunneskaalaltaan kaikkea sitä samaa mitä monesti aikaisemminkin. Ennen kamppailua oot suhteellisen toiveikas ja itse ottelussa alkuvaikeuksista huolimatta vastustajakaan ei ole luonut mitään kauhean vaarallista - luotto kasvaa. Tulee sauma räjäyttää pankki ja mennä johtoon - ei hyödynnetä. Sitten saavillinen kylmää vettä niskaan kun lähes samantien parhailta tonteilta poissapidetty vastustaja rankaisee ensimmäisestä paikastaan. Toinen puoliaika suhteellisen hallussa ja ihan hyvännäköistä peliä. Lukuunottamatta kentän viimeistä kolmannesta, jolloin ois aika antaa ratkaiseva syöttö tai koittaa itse. Pelaajamateriaaliltaan selkeästi kovempaa joukkuetta vastaan lopulta saatiin riittävät maalipaikat pariinkin osumaan, mutta perinteisellä linjalla jatketaan. Paljon toivoa, mutta lopussa vastustaja tuulettaa. Huomiselle on taas perinteiset jälkipyykit ja jossittelut taattu kahvipöytiin. No joo mut oikeasti olin ihan ok tyytyväinen eilisen esitykseen ja oli siinä paljon hyvääkin - varsinkin toisella puoliajalla. Harmillisesti ei ollut Romanin paras ilta, mutta kokonaisuudessaan joukkueelta varsin positiivinen esitys. Etenkin puolustuspelin ja toisen puoliajan keskikentän pallollisen pelin osalta. Kasassa on kuitenkin nuori joukkue ja oli se kuinka ärsyttävää tahansa, niin tavoite on vasta seuraavissa karsinnoissa. Kuitenkin näissäkin karsinnoissa on saumat venyä hyviin suorituksiin ja on tärkeä vahvistaa joukkueen sisällä roolitusta ja ryhmitystä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Il Fenomeno Vero kiteytti lopetuskappaleessaan hienosti omat tuntemukset eilisestä ja Suomen fanituksesta ylipäätään tällä hetkellä. Projekti on vielä pahasti kesken, mutta oli hyvä nähdä patonkeja vastaan että jonkinlainen punainen lanka pelistä sentään löytyy. Eteenpäin mennään sanoisi Juti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Melko kaksijakoiset fiilikset Suomen toissapäiväisestä esityksestä jäi. Ranska ei ollut täysillä voimillaan pelissä mukana missään vaiheessa, mutta silti Suomelta materiaalieroihin nähden ihan kelpolopputulos. Suomen puolustus kuitenkin toimi hyvin paitsi siinä tilanteessa, jossa Benzema pääsi vapauttamaan läpisyötöllään Diabyn maalintekoon. Ranskan hyökkäykset kulkivat yksinomaan pitkin vasenta laitaa ja kun täällä oleva Franck Ribery saatiin tiukkaan kontrolliin, oli patonki-pojilla ongelmia paikkojen luonnissa. Suomella oli paikat vaikka kahden voittoon tarvittavan maalin tekemiseen, mutta kärkiparille Pukki & Hämäläinen ei maistunut. Pukki etenkin oli loisto-ottelun pelanneen Sakhon pihdeissä pehmeää kauraa. Myöskään Roman ei pelannut tasollaan, vaan oli itseasiassa Suomen kk:n heikoin lenkki. Loppuviimein Ranskan fyysinen ja tekninen ylivoima oli Suomelle liikaa. Ensimmäisellä puoliajalla Suomi oli lähes jokaisen pallonriiston jälkeen ongelmissa Ranskan prässin kanssa.

 

+++ Ring

++ Sparv

+ Puolustus

 

- Hämäläinen

-- Eremenko

--- Pukki

 

Näillä mennään. Ring tosiaan, kuten sanottu, oli Suomen paras. Loistavaa pallokontrollia ja työtä molempiin suuntiin ja loipa vielä Pukille paikan, joka ei kelvannut. Myös Sparvilta loistava ottelu ja vika plussa menee puolustukselle, joka oli mielestäni kokonaisuudessaan hyvä vastuksen huomioon ottaen. Hyökkäyspäälle sitten sopiikin antaa isoimmat miinukset.

 

Ranskan ylivoimaisesti paras oli IMO Sakho, jonka fyysinen preesens löi Suomelle ja etenkin Pukille luun kurkkuun. Maalin tehnyt Abou Diabykin pelasi toki hyvä ottelun ja Benzemalle propsit maalisyötöstä. Heikoin lenkki... Franck Ribery.

 

Seuraavaksi Suomi kohtaakin lokakuussa Georgian ja tätä ottelua eivät toivottavasti mene ryssimään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×