Jump to content
Merseyside2

Valioliigan tila. Maailman kovin sarja?

Recommended Posts

Ajattelin nyt aloittaa tällaisen keskustelun Valioliigan tilasta yleisellä tasolla. Valioliigaa on usein pidetty maailman kovimpana ja parhaimpana sarjana, tätä väitettä on monta vuotta puoltanut Valioliigan jengien menestys UCL:ssä. Viime vuosina kuitenkin englantilaisseurojen "ylivalta" on alkanut rakoilemaan. Vielä noin 5 vuotta sitten UCL:n välierissä oli vähintääkin 3 seuraa Valiosta, ja vieläpä vuosittain. Viime kaudella esim. Manu ja Man City jäivät nuolemaan näppejään alkulohkoon ja Arsenalin tie katkesi myös varhaisessa vaiheessa. Chelsea kuitenkin voitti pystin viime kaudella, joka vähän peilaakin väitettäni vastaan. Tällä kaudella kuitenkin vain ManU on ollut aidosti vakuuttava Mestareiden liigassa. Arsenal jatkaa myös tuttua taivalta, elikkä jatkopaikka lohkesi. Lohkovoitto ei kuitenkaan ole omissa käsissä. City on kuitenkin jo ulkona jatkopeleistä ja hyvin todennäköisesti myös Chelsea.

 

Mutta selvää on, että entisen kaltaista riemujuhlaa ei Valioseurojen taival enään Mestareiden liigassa ole. Johtuuko tämä siitä, että itse ollaan heikennytty vai ovatko muut vahvistuneet? Mielestäni on kyse vähän molemmista. Ennen puhuttiin paljon Valion olevan niin fyysinen sarja, että muilla eurooppalaisilla joukkueilla oli vaikeuksia fyysisyyttä vastaan. Haluaisinkin, että mahdollisimman paljon mielipiteitä tänne kirjoitettaisiin, eikä mitään väittelyä mikä joukkue on pärjännyt parhaiten Euroopan kentillä. Toivottavasti monilla on mielipide tähän, ja itse ainakin haluaisin keskustella tästä, ja ajattelinkin että tällaista topiccia foorumi vaatii.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En välttämättä itse ole ikinä sanonut, että valioliiga olisi se "kovin sarja". Pidän sitä edelleen huippusarjoista kaikista tasaisimpana ja sitä kautta myös mielenkiintoisimpana. Ehkäpä syy siihen että Englantilainen jalkapalloilu on hieman kärsinyt johtunee siitä, että pienemmistä sarjoista on noussut varteenotettavia yksittäisiä seuroja. Nämä yksittäiset Shakhtar donetskyt sitten vievät yhtälailla paikkoja myös muista kovista sarjoista. Myös Saksa osoittanut, että maasta löytyy maailmanluokan seuroja muitakin, kuin Bayern München. Englanti vetää edelleen joka siirtoikkunalla maailman kärkirivin pelaajia. Ehkä jos yksittäisiä syitä haluaa hakea, niin kenties Chelsean ja Cityn kaltaiset yksityisomistuksessa olevat seurat, eivät yksinkertaisesti pysty luomaan Cup -otteluihin sopivia joukkueita, jossa pitkäkestoinen menestyminen ei enää olekkaan se voittava tekijä. Liverpool saattaisi hyvinkin pärjätä mestareidenliigassa edelleen.

 

EDIT: Ja kyllä.. Chelsea "ei pysty luomaan cup -joukkuetta" voitti mestareidenliigan viime kaudella)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luulen, että Valioliiga on maailman tasaisin kovan tason sarja ja se erottaa Valioliigan Italiasta, Saksasta ja Espanjasta. Nähtäväksi jää, miten esimerkiksi Venäjän liiga kehittyy. Sillä on kyllä parhaat edellytykset nousta kilvoittelemaan tasaisesti nykyisten huippusarjojen asemasta. OIkeastaan ainoa iso miinus on talvi. Jos Venäjä haluaisi olla tasaveroinen muiden kanssa, pitäisi sarjakauden pyöriä vähintään kuten Saksassa. Ja se taas kai vaatisi halleja tai hallityyppisiä stadioneita. Pietari on Pietarissa eikä sille mitään voi, ja onhan se Moskovakin aika erilaisella ilmastoalueella kuin vaikka Barcelona.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Joo kyllähän Valioliiga on tasaisin sarja ehdottomasti, ja näitä "yllätyksiähän" Valjussa tulee eniten, eli ennalta heikommat tiimit voittavat ennalta parempia joukkueita. Saa nähdä mikä Valioliiga joukkueiden tulevaisuus UCL:ssä tulee olemaan. Mati hyvin pisti vähän omiakin ajatuksia kasaan Citystä ja Chelseasta. Chelseassa eritoten on jatkuvasti käynnissä se täydellisen valmentajan etsintä, joten omannäköisen joukkueen luominen on siellä vaikeaa. City näyttää panostavan nuoriin ja uskonkin että heillä voi alkaa kelkka kääntymään UCL taipaleella, mutta ei Mancinin johdolla. Heillä kun kaiken sen törsäämisen taustalla on seura pistetty hyviin käsiin ja taustalla hommia tehdään oikein.

 

Mielenkiintoisin asia kuitenkin on, miten Manchester Utd pärjää Sir Alexin jätettyä valmentajan tehtävät. Paineet ovat todella kovat, ja tarkoitan siis tällä, että kovin paikka futiksessa valmentajalle. Turbulenssia voi hyvinkin syntyä, ja itse veikkaankin että Manchesterissa useammat kasvot valmentajana tullaan näkemään. Voin toki olla väärässäkin, ja Sir Alexin korvaaminen on toisaalta mahdotontakin, noh se on UTD:n asia. Wengerillä sama juttu.

 

Englannin maajoukkue toki kärsii eniten, mikäli jatkossa yhtä paljon on ulkomaisia pelaajia joukkueissa. Osa syyhän se on, miksi Englannin maajoukkuella ei mene hyvin nyt. Valioliigassa on toki juuri se hienoa, että on monta tiimiä kilpailemassa mestaruudesta ja UCL paikoista, mikä on vain hyväksi liigalle.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Globalisaation myötä tieto liikkuu ja muut pääsee myös junaan mukaan. Nykyään pienempien liigojen huipputiimit on paljon parempi kuin ennen ja täten yllätysvalmiita ja UCL lohkoista ei niin vain mennä jatkoon enää. Englannissa myös toi junnutoiminta on niin surkeeta, että sekin sakottaa menestymistä.

 

Englantilaisilta tiimeiltä puuttuu sellanen tietty identiteetti, kun junnuja ei tule hirveästi joukkueeseen. Eikä Englannissa todellakaan mennä periaatteella, että akatemian pelityyli määrittää edustuksen pelityylin. Näinhän menee muunmuassa Barcelonassa ja monessa muussa huippuakatemiassa. Joukkueen tyyli sitten vaihtuu aina hirveesti kun pelaajia tulee ja menee mikä johtaa sellaseen ailahteluun ja saattaa kestää, että sellanen sopiva kombinaatio löytyy, millä menestystä niitetään.

 

Eli englantilaiset tiimit on paljon alttiimpia menestyksen vaihtelulle, kuin monet muut. Ja nyt kun huippupelaajat on laajemmalle hajaantuneet, ei Valioliiga seuroille ole oikeen mitään valtteja käsissään. Tähän paljon vaikuttaa raha-asiat.

 

Eikä englantilaisia joukkueita auta se, että englatilaispelaajat on kuraa, jolloin jos ei saada ulkomaalaisia reilusti niin kusessa ollaan.

 

Ja en kyllä allekirjoita tuota tasaisinta sarjaa. Ranskan liiga on heittämällä tasaisin huippuliigoista.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

.

Ja en kyllä allekirjoita tuota tasaisinta sarjaa. Ranskan liiga on heittämällä tasaisin huippuliigoista.

Pääsi tuo Ranskan liiga unohtumaan, ja siellähän tosiaan on todella tasaista tällä hetkellä. Saksan ja Ranskan liigoissahan on se hyvä puoli että omat juniorit saavat vastuuta jolloin siellä kehittyykin enemmän hyviä pelaajia. Englannissa sattuu välillä tupsahtelemaan niitä todellisia huippuja.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Maailman kovimman sarjan nimike taitaa tulla juuri tuosta tasaisuudesta ja siitä, että noita silti todella kilpailukykyisiä seuroja on hyvä kourallinen kilpailemaan paikoista Mestareiden liigaan. Parhaimpana sarjana myös sen takia, että noita todella hyviä joukkueita on useampi kuin monessa muussa sarjassa - kuten jo sanoinkin. Se taas on aivan eri asia, että ovatko nämä seurat oikeasti tarpeeksi hyviä kilpailemaan muiden sarjojen parhaimmistojen kanssa. Kilpailukykyisiä kyllä, sillä yllätykset kantavat usein 'yllättävänkin' pitkälle, mutta paperilla usein jää jokainen Arsenal, Chelsea, Manchester City, Manchester United tai Spurskin jalkoihin, kun vierelle laitetaan espanjalaisjättien kaltaisia seuroja kuten Barcelona ja Real Madrid.

 

Myös tuo muiden sarjojen tasonnosto kokonaisuudessa tai vain kärkipään joukkueissa on ollut selvästi suuri tekijä. Ukrainan ja Venäjän kaltaisista sarjoista löytyy noita parhaimpia joukkueita, jotka ovat hyvin samalla viivalla monen englantilaisseuran kanssa. Myös Ranskan voisi laittaa tuohon kastiin, sillä tuo 'taso paperilla' on vaihtanut nimeä ja kovimpana voidaankin pitää ylivoimaisesti Paris Saint-Germainia, vaikka joukkue ei ole vielä pystynytkään hioutumaan halutulla tavalla ja Ranskan liigassa ollaankin todella tasaisissa tunnelmissa tällä hetkellä. Italia ja Saksa taas tekee omia nousujaan. Bayern Münchenin lisäksi Borussia Dortmund on noussut aivan samalle tasolle monen mielestä ja todisti Mestareiden liigan kuolemanlohkossa pystyvänsä kaatamaan omien sarjojen parhaimpiakin. Italiassa on omasta mielestäni vietetty hetki hieman hiljaisempaa ajanjaksoa, mutta kyllä uudelleen syntynyt Juventus on aivan uskomatonta tavaraa ja Inter tulee tuomaan ensi kaudella Mestareiden liigaan oman osansa. Italiassa pelataan myös todella taktista jalkapalloa ja usein mainitaan englantilaisseurojen jämähtäneen paikoilleen tuonne useammankin vuoden päähän. Tuohon fyysisyyteen on löydetty monia eri lääkkeitä ja englantilaisseurat eivät olekaan enää niin suuri uhka. Lyhyesti siis, Valioliigan kärkikasti ei ole edes periaatteessa kovin paljoa ulkomaalaisten kilpailijoiden yläpuolella. Espanjan taas usein todistaa olevansa. Positiivista kuitenkin, että noita kilpailukykyisiä seuroja Englannista löytyy useampi kuin kaksi kolme. Ehkä tuo määrä on se suurin syy miksi Valioliiga onkin ehkä jopa tavallaan yliarvostettu?

 

Tuo PouPoun mainitsema fakta, että omien kasvattien näkyvyys huippuseuroissa ei ole kovin suurta, on aivan totta. Totta kai näitä nuoria löytyy ainakin Arsenalin, Liverpoolin ja Manchester Unitedin parista, mutta esimerkiksi Manchester Cityn tapauksessa ainoa näkyvämpi ykkösjoukkueen pelaaja omasta akatemiasta taitaa olla Micah Richards (itsehän en aivan varma tästäkään ole), mutta onhan noita nuorena hankittuja tuolla muutamia, jotka ovat pystyneet murtautumaan ykkösjoukkueeseen. Sama Chelsean kanssa. Molemmissa 'rahaseuroissa' (ärsyttävä nimike muuten) kuitenkin on näitä nuoria lahjakkuuksia ja ei nyt tarkoituksena ole väittää, etteikö monet tulisi mahdollisuutta saamaan. Huomattavasti kuitenkin tuo näkyy, että edelleen eniten rahaa kulutetaan pelaajiin Englannissa ja tuodaan useampiakin valmiita huippunimiä joukkueisiin muiden vaihtoehtojen sijasta. Valioliigan suuri arvostus on kuitenkin hyvin näkyvillä, sillä eihän lukuisat maailmanluokankin pelaajat nyt tuonne jopa ensisijaisesti pyrkisi, jos sarjaa pidettäisiin Veikkausliigan tasoisena - näin kärjistetysti. Huomattavasti vaikeahan esimerkiksi Ranskaan on noita isoja nimiä houkutella, kun totuttu niiden useammin lähtevän pois päin Ligue 1:stä. Eli ehkä nuo väitteet 'kovin sarja' ja 'parhain sarja' eivät ole aivan puutaheinää?

 

Arvostusta siis löytyy, mutta nuo sanat eivät tunnu vain näkyvän Euroopan kentillä. Tällä kaudella tosiaan ainoastaan Manchester United on osoittanut voivansa kilpailla ainakin semifinaaleihin asti ja Arsenalilta nyt tuli tosiaan tuo rutiinisaavutus, kun lohkovaiheesta ollaan menossa eteenpäin. Lontoolaisseura nyt on vain sellainen tapaus, että parhaana päivänä saattaa voittaa kenet tahansa, mutta seuraavana voidaan kaatua myös kelle tahansa. Viime kausihan oli melkoinen pohjannoteeraus englantilaisseuroilta (joo joo, Chelsea voitti koko Mestareiden liigan, mutta moni varmasti odotti useamman joukkueen selviävän edes 16 parhaan joukkoon) ja tähän odotetaan tänä vuonna ehkä hieman parannusta. Valitettavasti joudutaan kyllä odottaa vielä hetkinen, sillä uskoisin ratkaisujen tullessa vasta Valioliigan 'kuvan' muuttuessa. Tuoreet ja varsinkin nuo tulevat valmentajavaihdokset tulevat olemaan näitä ratkaisevia avaimia, mutta jonkin aikaa voi näyttää myös hieman huonommalta. Jalkapallo on kuitenkin todella yllättävä laji ja ei voi usein tietää, että mikä sanomisista on seuraavalla viikolla totta. Tämä nyt meni hieman ohi aiheen tuosta, että miksi pelaajien kohdalla silti löytyy arvostusta, mutta anyways.

 

Loppujen lopuksi tämä englantilaisen jalkapallon hetkellinen 'kooma' on kuitenkin omasta mielestäni aivan hyväkin asia. Tietysti nyt jo usealla pelaajalla on Barcelona ja Real Madrid se ylin tavoite, missä pelata, mutta eipä sinne sitten monikaan lopulta yllä. Pelaajamarkkinoiden puolesta 'heikkenevä' tai 'heikentynyt' Valioliiga ei ole enää niin mediaseksikäs vaihtoehto ja saadaan vihdoin hieman puhtia muihinkin Euroopan suurimpiin ja vähän pienempiinkin sarjoihin, kun ensimmäisenä huhuissa ei ole kolmea Valioliigan jättiläistä. Eihän tämä tietenkään välttämättä tule näin koskaan olemaan, mutta hieman sinne suuntaan voidaan hetkellisesti mennä. Itse näen tämän pienen 'nukahtamisen' vain aikana myöskin 'herätä'. Valioliiga tarvitsee jotain uutta ja tuoretta - modernia ja freesiä. Nuoria nälkäisiä valmentajia uusine temppuineen, nuoria omia kasvatteja pinnalle, joista parhaimmat tulee kantamaan seurat takaisin totuttuun kukoistukseen. Jokaisella sarjalla on oma aikansa junnata paikallaan ja kun jäädään jälkeen, niin sitten tehdään sille jotain. Kyllä pian alkaa tapahtua ja aikamoista vuoristorataa voidaan nähdä Fergusonin ja Wengerin siirtyessä sivuun. Everton ja Newcastle ovat olleet nyt tänä ja viime kautena myös oikeita piristysruiskeita. Rodgersin saapuminen Liverpooliin myös piristi sarjaa, sillä Liverpool on tällä hetkellä varmaan parhain esimerkki siitä, mitä muutkin huippuseurat joutuvat ehkä hetken tekemään - nousemaan uudestaan ja olemaan hetken hieman enemmän tai vähemmän huippuja. Eihän tuo pärjäämistä Euroopassa tue sitten lainkaan, mutta ei kyllä 'mutta kun aina ennenkin'-asennekaan sen paremmin siihen oikeuta. Kyllä Valioliiga tulee nyt ja aina olemaan aivan älyttömän kova, ulkomaalaisseurojen kiroten vastustajiaan, mutta ainakin nyt monet muut sarjat ovat aivan samalla viivalla. Seuraavaksi katsotaan vain, että kuka nostaa tasoaan seuraavaksi ja kuka laskee.

 

... Sellaista löpinää tällä kertaa. Aikamoista ajatuksen virtaa ilman suurempaa asiaa, mutta parempaakaan tekemistä ollut.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Muuten hyvää päättelyä tuossa edellä, mutta Ranskan liiga ei ole mikään huippuliiga kyllä, vaan kasvattaja/reservi/jäähdyttelyliiga eli samaa kastia kuin esim. Hollanti, Kreikka, Ukraina, Belgia, Sveitsi, Itävalta. Toki nuo mainitut eivät ole yhtä hyviä, mutta eivät ole huippuliigatkaan.Ja toki näistä kakkoskastin liigoista nousee aina seuroja kamppailemaan Euroopan huippusarjojen kanssa kuten nyt PSG ja Shaktar Donetsk. Mutta mielestäni on kyllä aika kaukaa haettu ajatus puhua Ranskan liigasta juuri nyt huipputason sarjana Euroopassa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Muuten hyvää päättelyä tuossa edellä, mutta Ranskan liiga ei ole mikään huippuliiga kyllä, vaan kasvattaja/reservi/jäähdyttelyliiga eli samaa kastia kuin esim. Hollanti, Kreikka, Ukraina, Belgia, Sveitsi, Itävalta. Toki nuo mainitut eivät ole yhtä hyviä, mutta eivät ole huippuliigatkaan.Ja toki näistä kakkoskastin liigoista nousee aina seuroja kamppailemaan Euroopan huippusarjojen kanssa kuten nyt PSG ja Shaktar Donetsk. Mutta mielestäni on kyllä aika kaukaa haettu ajatus puhua Ranskan liigasta juuri nyt huipputason sarjana Euroopassa.

Tottahan tuo on, että Ranskan liigassa useamman joukkueen taso on kyllä kaukana Euroopan huipuista ja totutustihan tuo pelaajamarkkinoiden virta kulkee Ranskasta pois päin, mutta loppujen lopuksi sarjahan on melko arvostettua ja korkeaa tasoa. Tästä kertoo jotain myös se, että Ranskan Ligue 1:ssä (sekä Portugalin Primeira Ligassa) jaetaan yhtä monta paikkaa Mestareiden liigaan kuin esimerkiksi Italian Serie A:ssa. Kuten itsekin sanoit: "Toki nuo mainitut eivät ole yhtä hyviä, mutta eivät ole huippuliigatkaan." Toisaalta voisihan tuo paikkojen määrä olla osittain tämän hetkisten esitysten perusteella yhden vähemmän ja sujut esimerkiksi Venäjän kanssa.

 

Tällä hetkellä tosiaan ei vain oikein voi puhua huipputason sarjasta, sillä Lyon ja Marseille ei tunnu olevan enää yhtä kovia nimiä Euroopassa kuin välillä totuttu. Aika paljon mielipidekysymyshän tämä on.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Liverpool voitti muuten oman lohkonsa (joo Eurooppa liiga blaablaa) mutta pelasi vain yhdessä pelissä (Anzhi Anfieldillä) täydellä ykkösmiehistöllään. Toki tässä lohkossa ristiinpelaamista sattui paljon. Anzhi on kuitenkin kova porukka, ja näytti toi YB:kin ettei mikään huumoriporukka ole. Pointtani oli siis, että kyllähän Poolilla seurana sitä rutiinia Euroopasta riittää ja tämä onkin osoitus siitä, vaikka vain Eurooppa liiga onkin kyseessä. Esim. Newcaslte tuli toiseksi omassa lohkossaan ja Tottenhamin jatkopaikka on nyt hiuskarvan varassa, sillä jos Panathinaikos voittaa, niin Spurs karsiutuu.

 

UCL:ssä Valioliigasta taivaltaan jatkaa siis Manu ja Arsenal. Veikkaan, että välierä vaiheeseen tekee todella tiukkaa jopa Manun päästä. Eurooppa liigassa siis jatkavat Liverpool,Newcastle,Chelsea ja mahdollisesti Spurs. Spurshan on AVB etunenässä julistanut haluavansa voittaa kyseisen kilpailun, saa nähä nappaako muita Valioliiga seuroja niin paljoa, että ykkösiä jatkossa kentällä nähtäisiin. Paljon toki riippuu tulevasta vastuksesta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Valioliiga on maailman kovin sarja. Jos otetaan jokaisesta huippuliigasta kaksi parasta pois (City & United, Barca & Real, Bayern & Dortmund ja niin edelleen), niin asia on entistä selkeämpi. Suurin syy on tietysti se, että Valioliigassa liikkuu suurimmat TV-rahat ja ne jaetaan ennenkaikkea tasaisesti joukkueiden kesken. Se on sitten toinen asia, että pelataanko Valioliigassa parasta jalkapalloa tällä hetkellä. Mielestäni ei.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pahasti näyttää siltä että vain Mänsesterin seurat siitä pytystä tulevina vuosina kilpailevat. Ellei sitten Sir Alexin seuraaja kuse hommaa aivan täysin, se onkin jännittävä tilanne seurata sitten kun kyseinen tapahtuu. Abra nyt kusee Chelsean haaveet pitkäjänteisestä toiminnasta alkuunsa ja vaikka rahaa on niin järkeä ei ehkä sitten niinkään. Arsenalin tulevaisuuden ennustajana saa aika fakiiri olla, että oikeaan osuu, nyt on poistomyyntiä ollut joka kausi ja saa nähä mihin tilaan Wenger hommat jättää seuraajalleen. Spurs on aina kysymysmerkki, yleensä sulanut kuin lumi kevään kieppeillä. Liverpool vaatii aikaa, ensi kesän jälkeen ollaan viisaampia, pelaajisto on entisten koutsien toimesta rakennettu päin persettä ja se vaatii korjailuja. Miten selviää Everton jos Moyes lähtee?

 

Elikkäs helvetin mielenkiintoisia aikoja tullaan elämään! Eiköhän tulevina vuosina tulla näkemään todella huipputason palloilua, kunhan nää murrosajat saadaan ohi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Uusimmassa FourFourTwo'ssa oli tästä mielenkiintoista juttua. Lehdessä listattiin 100 tämän vuoden parasta pelaajaa ja ennen varsinaista juttua oli vertailu jossa katsottiin mistä maasta, liigasta tai joukkueesta on listalla eniten pelaajia. Tässä tehtiin myös vertailua vuoden 2007 ja 2012 listausten välillä.

 

Ensin vertailtiin monestako eri joukkueesta yhdestä liigasta tulee pelaajia jotka ovat 100 parhaan joukossa. Valioliigasta listalle mahtui pelaajia seitsemästä eri joukkueesta, mikä oli suurin saldo yhdessä Serie A:n kanssa. Joukkueiden lukumäärä oli noussut yhdellä sitten vuoden 2007. La Liigasta listalle ylsi pelaajia kuudesta joukkueesta, vuoden 2007 luvun ollessa 7.

 

Tämän jälkeen vertailtiin liigoista tulevien pelaajien lukumäärää 100 parhaan pelaajan joukossa. Valioliigasta listalle ylsi 28 pelaajaa, mikä on eniten yhdessä La Liigan kanssa. Valioliigan luku vuonna 2007 oli kuitenkin 33 joten tämän valolla takapakkia on tullut, La Liiga menetti yhden paikan. Bundesliigalla oli vuonna 2007 yhdekäsn pelaajaa 100 parhaan joukossa, mutta tänä vuonna lukema oli 16 joten siellä on selkeästi tehty jotain oikein.

 

Joukkuekohtaisessa vertailussa Englannin suurin pudotus vuoteen 2007 verratuna tuli Chelsealta, jolla oli vuonna 2007 13 pelaajaa sadan parhaan pelaajan joukossa. Tänä vuonna vain 7 Chelsea pelaajaa ylsi listalle. Vuonna 2007 Chelsealla oli eniten pelaajia kyseisellä listalla. Unitedin lukemat tippuivat yhdeksästä kuteen, Arsenalin viidestä kolmeen ja Liverpoolinkin neljästä kahteen. Manchester City sen sijaan nosti lukemansa nollasta kahdeksaan. Everton oli saanut listoille yhden pelaajan, Newcastle oli menettänyt ainoan paikkansa ja Tottenhamin lukema on pysnyt yhdessä.

 

Juttu päättyi pistevertailuun eri liigojen ja maiden välillä. Listan ykkönen toi edustamalleen joukkueelleen 100 pinnaa, toiseksi paras 99 jne. sijalla 100 oleva pelaaja toi joukkueelleen yhden pisteen. Liigakohtaisessa vertailussa oltiin käytetty diagrammia jolla kuvattiin muutosta vuodesta 2007 tähän päivään, taulukko sisälsi kaikki vuodet kyseiseltä ajanjaksolta. Valioliiga oli ykkönen vuoteen 2010 saakka, kunnes sen käyrä lähti laskuun ja La Lligan nousuun. Listaushetkellä ero oli suurempi kuin kertaakaan aiemmin. Tuo muutos selittyy varmasti osaltaan sillä, että Espanjan suuret ovat ostaneet Valioliigasta huippupelaajia tyyliin Cristiano Ronaldo, Xabi Alonso, Fabregas ja Mascherano, mutta noin yleensäkin siellä on onnistuttu pelaajien kasvattamisessa paljon paremmin.

 

Maiden välisessä vertailussa Espanja keräsi odotetusti selkeästi enemmän pisteitä kuin kakkoseksi sijoittunut Saksa. Argentiina, Brasilia ja Hollanti saivat myös enemmän pisteitä kuin Englanti.

 

Tekstini sisälsi paljon numeroita, mutta ainakin omasta mielestäni lehti teki mielenkiintoisen vertailun joten ajattelin kertoa siitä muillekin. Koko roskan yhteenvetona voitanee sanoa, että ilman ManCityn nousua huipulle Valioliigan lukemat olisivat olleet erittäin surullista luettavaa.

 

Listan paras Valioliigassa pelaava pelaaja oli sijalla viisi oleva Robin Van Persie. Yaya Toure oli sijalla 7, Agüero sijalla 8, Rooney oli 10 ja Gareth Bale 11.

 

Lista on ihan pätevä ja noitahan on tunnetusti vaikea tehdä, mutta ainakin omaan silmään siellä oli melko omituisia sijoituksia ja nimiä. Esimerkiksi Jordi Alban sija 33 on minusta selkeästi yläkanttiin. Tämän taakse jäivät mm. Franck Riberyn, Luka Modricin, Manuel Neuerin, Luis Suarezin, Wesley Sneijderin, ja Dani Alvesin kaltaiset pelaajat.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mielenkiintoista tilastoa.

 

Joku innokas oli kuvannut listan ja laittanut nettiin :D:

 

http://imgur.com/a/0olFJ#4lVVK

 

On tosiaan aika jänniä sijoituksia. Esim. Götze on sijalla 92. Unitedista mukana ovat tietty van Persie, Rooney, Vidic ja Kagawa. Lisäksi mukana Valencia ja Hernandez, mutta ei Nania, Evraa eikä Carrickiä.

 

Guardian on muuten laatinut oman vastaavan listansa, mutta ovat julkistaneet vasta sijat 41-100.

 

http://www.guardian.co.uk/football/interactive/2012/dec/20/top-100-footballers-in-the-world-interactive

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Guardian on muuten laatinut oman vastaavan listansa, mutta ovat julkistaneet vasta sijat 41-100.

 

Listalla mm. Valbuena, Forlan, Zanetti sekä Mayuka (kuka vittu) :lol:

 

Ei noita listauksia paranisi päästää tekemään noin montaa journalistia kun jokainen ottaa mukaan pari kolme omaa suosikkipelaajaa niin setti on kaikkea muuta kuin todenmukainen...

 

Anteeksi OT, näihin listauksiin taisi joskus olla oma ketjukin jossain päin foorumia :smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Huonoin näkemäni listaus oli bleacherreportin. Siinä on 50 maailman parasta jalkapalloilijaa ja samalla 48 syytä miksi jenkkien pitäs jättää jalkapallo muille, kun eivät siitä mitään ymmärrä. Vidal ja Reus on todella loistavia pelaajia, mutta ei ne nyt perkele ole 5. ja 6. parhaita maailmassa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Huonoin näkemäni listaus oli bleacherreportin. Siinä on 50 maailman parasta jalkapalloilijaa ja samalla 48 syytä miksi jenkkien pitäs jättää jalkapallo muille, kun eivät siitä mitään ymmärrä. Vidal ja Reus on todella loistavia pelaajia, mutta ei ne nyt perkele ole 5. ja 6. parhaita maailmassa.

Tuota listaa itsekin tuli ihmeteltyä, mutta eihän se yllätä, kun yhdysvaltalaiset muka asiantuntijat tuota sivustoa pitää yllä - taso on tälläistä. Pohjoisamerikkalaisen journalismin tyyli ärsyttää minua, vaikka Suomestakin löytyy näitä paskalehtiä. Muutenkin tuo listaus on aivan luokaton ja asiantuntemuksen puute näkyy. Missä oli esim. Falcao, mielestäni "aika hyvä" hyökkääjä. Aivan varmasti joku täältä foorumiltakin olisi voinut tehdä paremman listauksen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Missä oli esim. Falcao, mielestäni "aika hyvä" hyökkääjä. Aivan varmasti joku täältä foorumiltakin olisi voinut tehdä paremman listauksen.

Olihan Falcao kympin sakissa, mutta olen silti kanssasi samaa mieltä. Positiivista on kuitenkin lajin suosion ja medianäkyvyyden kasvu Yhdysvalloissa, joten ollaan iloisia ainakin siitä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Toi lista nyt oli niin täyttä kuraa, etten jaksaisi siitä vetää mitään johtopäätöksiä sarjojen vahvuuksista... Wayne Rooney on mielestäni heittämällä maailman Top-5 pelaaja, ja vaikka RVP onkin aivan loistava, niin pitäisin edellämainittua vielä hieman parempana. Nanin puuttuminen kokonaan, Zlatan vasta sijalla 13, Bale muka maailman 11 paras pelaaja, Frank Lampard parempi kuin Hulk, Valdes päässyt edes listalle, Kompany parempi kuin Thiago Silva... Noita voisi jatkaa vaikka ikuisuuksiin...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Toi lista nyt oli niin täyttä kuraa, etten jaksaisi siitä vetää mitään johtopäätöksiä sarjojen vahvuuksista... Wayne Rooney on mielestäni heittämällä maailman Top-5 pelaaja, ja vaikka RVP onkin aivan loistava, niin pitäisin edellämainittua vielä hieman parempana. Nanin puuttuminen kokonaan, Zlatan vasta sijalla 13, Bale muka maailman 11 paras pelaaja, Frank Lampard parempi kuin Hulk, Valdes päässyt edes listalle, Kompany parempi kuin Thiago Silva... Noita voisi jatkaa vaikka ikuisuuksiin...

Hyvä että viestini noteerattiin, muttaen ihan tätä hakenut :smile:

 

Kuitenkin mitä tuohon FFT:n listaukseen tulee, niin mielestäni kärkipäässä ei ole juuri nokan koputtamista. No ehkä Bale on ensimmäinen pelaaja jonka pitäisi olla alempana, mutta noin muuten on onnistuttu hyvin. Thiago Silvaa ja Kompanyakin on erittäin vaikea vertailla sillä kyseessä on kuitenkin kaksi maailman parasta topparia, mutta Kompanyn eduksi mainittakoon kovemmassa liigassa pelaaminen ja mestaruustaiston päälaelleen kääntänyt voittomaali Etihadilla.

 

Mielestäni Bale on Suomessa ja joidenkin ulkomaalaisten Pool fanien keskuudessa selkeästi aliarvostettu pelaaja. Ei laiturin oikeasti tarvitse osata juuri muuta kuin ohittaa pelaajia, keskittää ja laukoa. No jos mun pitäisi valita joukkueeseeni Bale tai Thiago Silva niin valinta olisi selvä, mutta ei se Balekaan nyt niiiiin paska ole.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olihan Falcao kympin sakissa, mutta olen silti kanssasi samaa mieltä. Positiivista on kuitenkin lajin suosion ja medianäkyvyyden kasvu Yhdysvalloissa, joten ollaan iloisia ainakin siitä.

Ai jaa, taisin olla niin käärmeissäni tuosta listasta, että sokeaksi muutuin...

 

Thiago Silvaa ja Kompanyakin on erittäin vaikea vertailla sillä kyseessä on kuitenkin kaksi maailman parasta topparia, mutta Kompanyn eduksi mainittakoon kovemmassa liigassa pelaaminen ja mestaruustaiston päälaelleen kääntänyt voittomaali Etihadilla.

Ei taida yksi maali eikä "kovemmassa liigassa pelaaminen" kauheesti vaikuttaa siihen, että kumpi on parempi puolustaja. Mielestäni tämän vertailun pitäisi olla suht selviö, vaikka Kompany toki on erittäin hyvä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

 

Ei taida yksi maali eikä "kovemmassa liigassa pelaaminen" kauheesti vaikuttaa siihen, että kumpi on parempi puolustaja. Mielestäni tämän vertailun pitäisi olla suht selviö, vaikka Kompany toki on erittäin hyvä.

Eli Messiä pidettäisiin maailman parhaana vaikka hän pelaisi Veikkausliigassa? Liigan taso vaikuttaa siihen miten pelaajaa arvostetaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Eli Messiä pidettäisiin maailman parhaana vaikka hän pelaisi Veikkausliigassa? Liigan taso vaikuttaa siihen miten pelaajaa arvostetaan.

No juu, varmasti vaikuttaa, mutta entäs esim. majupeleissä? Silva pelasi viime kaudella myös Mestarien liigassa, puolivälierissä saakka ja tällä kaudella tie voi johtaa pidemmmälle. Kai siellä päässä nyt sieniliigan tasoa arvostetaan edes pikkasen?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään


×