Jump to content
Sign in to follow this  
PouPou

AS Monaco FC

Recommended Posts

Ajatteli nyt aloittaa Monacolle oman aiheensa, kun on tunne, että se on joukkue monen huulilla viimeistään ensi kesänä. No ainakin mun, Jahnnyn ja Kyyhkyn huulilla.

[ATTACH=CONFIG]331[/ATTACH]

 

 

 

Vaikka ei nyt suoranaisesti olekaan ranskalainen seura, niin Monacoa pidetään ranskalaisena, koska pelaa Ranskan pääsarjassa ja Monaco ei ole edes UEFA:n jäsen. Ruhtinaskunnan entinen ylpeys on ottanut viimevuosina kovia kolhuja kilpeensä ja löytää nyt itsensä jopa Ligue 2:sta, jota se toki johtaa tällä hetkellä ja nousu pääsarjaan näyttää todennäköiseltä.

 

Kotiottelunsa Monaco pelaa Fontvieillessä Stade Louis II stadionillaan. Stadion vetää vain hieman alle 20 000 ihmistä, joten uusi stadion on varmasti uusien omistajien tärkeyslistalla korkealla. Uudet omistajathan saapuivat ruhtinaskuntaan viime joulukuussa, kun hätä Monacossa oli suuri. Monaco oli edellisenä kautena pudonnut pääsarjasta ja tilanne näytti heikolta kun joukkue oli 17 ottelun jälkeen viimeisenä. Uusien omistajien myötä tahti joukkueessa muuttui ja Monaco nousi hurjasti ja päätti kauden 8. sijalla. Iso kiitos siitä kuuluu uusien omistajien rahoitukselle siirtomarkkinoilla. Tärkeimpänä ostoksena tuli Ibrahima Toure, joka oli joukkueen paras maalintekijä, vaikka pelasi vain puolet kaudesta! Simone sai uudistuneen miehistönsö siis hienoon lentoon ja sarjapaikka säilyi. Simone kuitenkin sai kunnianhimoisilta omistajilta potkut heti kauden päätyttyä ja ruoriin tarttui italialainen valmentajavelho, paljon maailmaa nähnyt Claudio Ranieri. Ranieri kirjoitti kaksivuotisen sopimuksen. Ja tätä viestiä kirjoittaessa Monacon taival kohti Euroopan valloitusta on alkanut hienosti. Vain kaksi tappiota toistaiseksi Ligue 2:ssa, vaikka materiaali ei ole mitenkään ylivertainen muihin verrattuna.

 

Miten tähän sitten jouduttiin? Monaco on perinteikäs seura, joka perustettiin jo vuonna 1924. Vuonna 1933 FFF pyysi Monacoa liittymään heidän alaisuuteensa ja muuttumaan ammattilaisiksi. Ensimmäinen vuosi ammattilaispiireissä oli kuitenkin pettymys ja pudotus takaisin amatööritasolle seurasi. Vuonna 1948, Monaco kuitenkin nousi jälleen ammattilaissarjoihin, jonka jälkeen takaisinpaluuta ei enää ollut.

 

Ensimmäisen palan glooriaa Monaco sai vuonna 1960 kun Leduc, johdatti joukkonsa Coupe De Francen voittoon. Kiima ruhtinaskunnassa kasvoi ja seuraavana vuonna kiimaan vastattiin voittamalla Ranskan mestaruus. Samalla Eurooppa Cup avautui Monacolaisille ensikertaa. Leducin kultaisella johdatuksella Monaco voitti vielä 1963 tuplan, eli mestaruuden ja cupin. Eurooppa Cupissa menestystä ei tullut. Leducin jälkeen Monaco kitui pelillisesti ja pitkä kuiva kausi seurasi. Joukkue souti ja huopasi pääsarjan ja alemman tason välillä.

 

Vuonna 1976 Leduc tuotiin takaisin palauttamaan Monacon kunnian hetket. Leduc ei pupeltamista kauaa katsellut vaan nosti joukkueen heti takaisin pääsarjaan. 1978 Leduc johdatti joukkonsa jälleen mestaruuteen! Leduc kuitenkin lähti heti seuraavana vuonna. Tällä kertaa se ei kuitenkan tietänyt joukkueen murenemista. 80-luvulle tultaessa Monaco vakiinnutti paikkansa Ranskan jalkapallon yhtenä suurena. 80-luvulla pokaaleita tuli mukavaan tahtiin, Coupe De France tuli -80 ja -85 sekä Ranskan mestaruus -82. Euroopassa menestys oli kuitenkin.

 

Monacossa panostettiin menestykseen kovasti ja sinne hankittiin jopa Ajaxista tuttu kovanaama Kovacs. Total football ei kuitenkaan tuonut glooriaa ruhtinaskuntaan odotetulla tavalla. Mistä löytyisi se kultasormi joka toisi menestystä menestysnälkäiseen ruhtinaskuntaan? Vastaus löytyi yllättävältä taholta kun Nancyssa flopannut Arsene Wenger, joka myöhemmin uudistaisi Valioliigaa, tuotiin Monacoon. Arsene oli heti menestys Monacossa. Vuosina '87-'94 Wenger toi Monacoon sen menestyksekkäimmän aikakauden. Pokaaleilla mitattuna aikakausi ei ollut mikään mullistava, mutta ensikertaa Monaco eteni pitkälle Euroopassa. Wenger voitti kerran Ranskan mestaruuden ja Coupe de Francen 2 kertaa. Jokaisella kaudella Monaco oli kuitenkin jatkuvasti taistelemasta mestaruudesta. Wenger oli tuonut pysyvyyttä, joka oli ennen ollut vieras käsite monacolaisille. Marseillen sopupelijupakka saattoi himmentää Wengerin loistoa Monacon johdossa.

 

Monacossa pelasi tuolloin mm. Weah, Klinsmann ja Djorkaeff. Akatemiasta nousi huippupelaajia ja tulevia legendoja. Kirkkaimpina timantteina Thierry Henry, Liliam Thuram ja Emmanuel Petit.

 

Wengerin aikakausi päättyi riitaisissa merkeissä vuonna 1994, mutta Wenger on tärkeä osa Monacon historiaa ja häntä muistellaan aina lämmöllä.

 

Monaco oli saavuttanut statuksen merkittävänä voimana Ranskassa ja Euroopassa. Uudet valmentajat olivat kovatasoisia ja Ranskan maajoukkuelegenda Tiagana valmensi Monacon mestaruuteen jälleen vuonna 1997. Claude Puel seurasi Tiaganan jalanjälkiä voittamalla mestaruuden uudelleen vuonna 2000. Vaikka menestystä tuli, varjosti Monacoa suuri varjo, joka myöhemmin veisi Monacon alemmalle sarjatasolle.

 

Jo vuosia Monacoa vaivanneet talousongelmat kulminoituivat vuonna 2003. Monaco lopetti kauden toisella sijalla, mutta joukkue pudotettiin alemmalle sarjatasolle, syynä lähes 60 miljoonan euron velat. Joukkue kuitenkin valitti tuomiostaan ja se vaihdettiin vain siirtokielloksi. Seuranjohto kuitenkin vaihtui ongelmien johdosta.

 

Didier Deschamps joka oli ruorissa kolmatta vuottaan vähät välitti ongelmista. Maaginen valmentaja vei joukkueensa Champions Leaguen finaaliin, jossa valitettavasti kohtaloksi koitui toisen mestarivalmentaja Mourinhon Porto. Matkalla finaaliin Monaco kaatoi mm. Real Madridin ja Chelsean. Samalla tehtiin yhden ottelun maaliennätys. Monaco ehdottomasti ansaitsi voittaa UCL tuona vuonna. Joukkueessa oli tulevia supertähtiä sekä hetkellisiä tähdenlentoja. Tähdenlentoja oli mm. Rothen ja Prso. Supertähtiä kuten Adebayor, Evra, Giuly ja jossain määrin Morientes.

 

Vuosi oli kuitenkin taloudellinen katastrofi Monacolle. Siitä syystä joukkue hiljalleen hajosi ja Deschampsin mukana joukkueesta lähti sen menestyksen luoneet pelaajat. Deschampsin seuraajan tehtävä oli toivoton. Pelaajat lähtivät ja ei ollut varaa ostaa uusia pelaajia. Monaco roikkui kuitenkin eri valmentajien komennuksessa pääsarjassa. Kunnes vuonna 2011 kuolinisku pudotti seuran alemmalle tasolle. Joukkueenjohto oli muuttunut myös vuosien varrella, mutta kukaan ei oikeasti ollut asiansa osaava mies toimeensa. Monaco oli melkoinen sekasorto, joka koki luonnollisen kuoleman putoamalla.

 

Viime vuoden joulukuussa sitten venäläismiljardööri Dmitry Rybolovlev osti Monacon. Monta vuotta Monacossa asunut jalkapallofani Rybolovlev vaikuttaa omaavan terveen lähestymistavan Monacon omistamiseen, järjetöntä tuhlailua tuskin on luvassa. Rybolovlevin mielestä AS Monaco on Monacoa edustava jalkapalloseura ja sen pitää edustaa ruhtinaskuntaa kunnialla.

 

Ensi kesä on se, joka määrittelee pitkälti Monacon tulevaisuutta. Nousu pääsarjaan on edessä ja isommat taloudelliset panostukset varmasti seuraavat. Pitkin syksyä huhuissa ovat olleet mm. Beckham, Trezeguet ja Lampard. Okei, kukaan noista ei toisi pelillisesti mitään suurta joukkueeseen, mutta nostaisi joukkueen statusta ja houkuttelisi pelaajia tulemaan. Siis sellaisia pelaajia, jotka oikeasti toisivat pelillistä arvoa joukkueeseen.

 

Muita vanhoja partoja joita mielelläni näkisin Monacossa ovat Henry ja Evra. Evralla on vielä hyviä vuosijäljellä ja aika Stamfordilla alkaa olla lopuillaan. Henry puolestaan on vieläkin sillä tasolla, että voisi maaleja iskeä ihan mukavasti ja opastaa nuoria.

 

Suurin kiiman kohde on tietenkin Arsene Wengerin paluu Monacoon. Arsenalissa alamäessä oleva Arsene saattaisi innostua palaamaan Monacoon, tuskin vielä ensi vuodeksi, mutta lähitulevaisuudessa kuitenkin.

 

Ja sitten kun lähdetään niitä uusia pelaajia hakemaan niin toivon, että panostetaan ranskalaisiin nuoriin pelaajiin, joita löytyy pilvinpimein. Kestävä kehitys ennen kaikkea :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt kun Ligue 2 on jo loppupuolella ja 10 peliä enää pelaamatta on Monacon nousu pääsarjatasolle lähes varma. Pisteitä on kertynyt 57 ja eroa toisena olevaan Nantesiin on 3 pistettä. Kolmanteen sijaan eroa on kuitenkin jo 9 pistettä ja kolme parasta siis tutusti nousee. Hieman heikomman hetken jälkeen pojat on taas päässeet omalle tasolleen ja peli kulkee mallikkaasti.

 

Katseet onkin jo vahvasti käännetty ensi kauteen ja suurin nimi mitä nyt on huhuissa ollut on Carlos Tevez. Manchesterin Frankensteinia on huhuttu 15 miljoonalla punnalla ruhtinaskuntaan. Kova nimi tietysti olisi, joka liikkuu rahan perässä ja sitähän Monacosta löytyy. Tuollainen iso nimi tietysti houkuttelisi muitakin isoja nimiä tulemaan Välimeren rannalle. En itse kuitenkaan oikein perusta Tevezistä ja toivonkin, ettei tämä siirto toteutuisi koskaan.

 

Huhurumba on siis lähtenyt käyntiin ja mielenkiintoinen kevät/kesä tulossa. Varmasti liikenne Monacoon päin on suuri kun on millä mällätä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Monacoa koitetaan nyt pakottaa rekisteröitymään Ranskan maalle. Tällöin Monaco menettäisi kaikki oleelliset hyödyt, mitä sillä nyt on, kun joukkue on monacolainen. Kummasti tää nyt on vasta tullut esille, kun Monacolla on rahaa. Toisaalta varmasti siellä ollaan närissään myös tulevista FFP säännöistä, jotka olis selvästi lievempiä sitten Monacossa. Muut joukkueet on kokouksessa siis näin päättäneet, että Monacon pitää tämä tehdä.

 

Kyllähän kuitenkin sitten Monacon edut säilyy siinä mielessä, että pelaajien palkasta verotuksessa ei mene kuitenkaan samaa prosenttia, jos pelaajat päättävät asua, ja varmasti kaikki asuvatkin, Monacossa. Tähän tuskin muut joukkueet voivat mitenkään vaikuttaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja tästä se lähtee. Falcao tulee ruhtinaskuntaan 60 miljoonan siirtosummalla ja tienaa vuodessa 10 milliä. Varmaan tekee hänestä yhden parhaiten palkatuista pelaajista, ellei parasta. Jotain tällaista rahan käyttöä odottelinkin Monacolta. Nyt enää Tevez ja muut veljet niin eiköhän siellä ole kohtsillaan melkonen rähinä päällä Monacon ja PSG:n välillä. PSG:lle myös melkoinen arvovalta tappio, kun Falcao mieluummin menee Monacoon.

 

Hienoa tekee liigan tasolle, että saadaan PSG:n rinnalle toinenkin kunnon suurseura, jolla on taloudelliset resurssit kohillaan. Sitten kun Lyon/Marseille/ASSE/Lille ja muut saisi pidettyä noita parhaita pelaajiaan niin Ligue 1 on väkisinkin skeptikkojenkin silmissä kova liiga. Zlatankin innoissaan nytten, kun Monaco means business ja kovia pelejä tulee heti ainakin 2 lisää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Valdes ilmeisesti siirtyy Monacoon ykköskassariksi. Ainakin sen verran huhuja on ollut liikkeellä. Falcaon siirrossa haisee raha, mutta eipä ole uusi juttu nykypäivänä. Sinänsä kyllä hieno juttu, että Ranskan liigaan ihan maailmanhuippuja saadaan, ja että PSG:lle tulee joku vakavasti otettava haastaja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Monaco hankkinut James Rodriguezin sekä Joao Moutinhon Portosta n. 70 miljoonan yhteishintaan.

FC PORTO MOUTINHO TRANSFERS AND JAMES FOR 70 MILLION IN MONACO

 

Porto have reached an agreement with Monaco, the French League for the permanent transfer of players João Moutinho and James Rodriguez.

 

To secure the sporting and economic rights of the two athletes Monaco paid 70 million euros (45 by James, Moutinho 25), in which happens to be the biggest deal in the history of Portuguese football.

 

FC Porto thanks to the dedication and professionalism of the players João Moutinho and James Rodriguez, who represented our colors for three sports seasons of great success, and this period helped win three championships, three Super Cups, one Cup of Portugal and the Europa League. At two, FC Porto wish the best of luck.

 

Melko käsittämätöntä touhuilua Monacolta. Rahaa palaa ja lisää on tulossa. Portossa ainakin saadaan taas kerran mennä nauraen pankkiin. Toivottavasti Falcao ei sorru siirtymään Monacoon suuren palkkashekin perässä.

 

Monaco on varmasti hieno kaupunki asua ja bilettää rikkaiden bimbojen kanssa, mutta jalkapalloilullisesti mahtaa olla melkoinen shokki, kun kotistadionilla on se alle 5000 kannattajaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

To secure the sporting and economic rights of the two athletes Monaco paid 70 million euros (45 by James, Moutinho 25), in which happens to be the biggest deal in the history of Portuguese football.

Tosta siirtosummasta oli ainakin vielä vähän aikaa sitten semmoisia huhuja, että Monaco maksaisi Rodriguezista todellisuudessa 69 miljoonaa ja näin ollen Joao Moutinhosta 1 miljoonan. Miksi? Kun Moutinho siirtyi Sporting Lissabonista Portoon, sopivat seurat samalla 25% jälleenmyyntiklausuulista, mikä tarkottaisi tässä tapauksessa sitä ettei Porton tarvitsisi maksaa Lissabonin suuntaan kuin vain ja ainoastaan 250K euroa. Ovelaa :D mahtaa poikia pikkasen vituttaa siellä Lissabonin suunnassa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jep, tosin tuo taitaa olla Porton virallinen facebook tili ja siitä käännös joten ihan kohtuu korvauksen saivat myös Moutinhosta. Varmaan viisaampi näin, sillä Sporting olisi varmasti nostanut metelin jos Moutinho oltaisiin luokiteltu miljoonan arvoiseksi. James Rodriquez olisi 69 miljoonan hintalapullaan noussut aika korkealle kaikkien aikojen suurimman siirtokorvauksen listalla. Peräti kakkoseksi CR:rän jälkeen vai maksettiinko Zidanesta taas 70 milliä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Zidanesta maksettiin 75 miljoonaa euroa ja on toiseksi kallein pelaaja Ronaldon jälkeen. Vaikka noihan aika usein lähteistä riippuen vaihtelee. Jossain on Kaka pistetty kalliimmaksi kuin Zidane jne.

 

Ja eipä yllätä tämä Monacon tuhlaus. Taitaa toi oligarkki kuitenkin olla rikkain näistä jalkapallon parissa olevista bisnesmiehistä. Kesäkuussa on tärkeät hetket kun ratkeaa toi verojuttu Monacon ja Ligue 1:n välillä. Kun muut seurat ei oikein sulata tota Monacossa vallitsevaa verosysteemiä. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että Monaco tästä voiton vääntää ja paraati jatkuu ja varmasti useampi pelaaja löytää tiensä ruhtinaskuntaan.

 

Monacon kotipeleissä on btw ollut tällä kaudella vain pari kertaa alle 5000 katsojaa pelissä :) Mutta tosiana onhan se shokki tulla Calderonilta Stade Louis II:lle kun kapasiteetissä on melkoinen ero. Mutta eiköhän ensi kaudella sielläkin sitten ole niissä peleissä aina se tupa täynnä. Ja rahan perässä siellä kuitenkin enemmän tai vähemmän kaikki kulkee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yhdeksän kertaa on mun laskujen mukaan viime kaudella Monacossa jääty alle 5k katsojan rajan. Kertaakaan ei Monaco päässyt yli 10k:n rajan ja kauden katsojaennätys kauden viimeisessä pelissä tullut 8058.

 

Falcaohan siellä on huhujen mukaan tänään allekirjoittamassa sopimusta ja kyllä tässä hieman pettynyt pitää olla varsinkin, kun huhut kertoivat Falcao nimenomaan halunneen Monacoon vaikka tarjolla oli myös muuta.. Ei sillä.. Kyllähän tämä ranskalaiselle futikselle ihan kova kiva juttu on ja PSG ei välttämättä pääsekään rellestämään aivan vapaasti, mutta kyllähän se hieman haiskahtaa kun yksi maailman kovimmista hyökkääjistä skippaa UCL-pelit ja siirty ranskalaiseen sarjanousijaan. Siinä voi ihan vapaasti puhua jostain Monacon tulevaisuuden suunnitelmista jne. mutta kyllähän tonkin siirro taustalla on vain yksi asia.

 

Posted Image

 

Monaco tosin varmasti aivan mahtava paikka asua ja kyllähän sitä itsekin varmaan ammattifutaajana pitkään harkitsisi jos tuollainen tarjous tulisi nenän eteen.

 

Mielenkiintoista nähdä mitä ratkaisuja tehdään valmentajarintamalla. Claudio Ranierista itse tykkään aivan älyttömästi ja arvostan italialaista, mutta voittajatyyppi Tinkerman ei vain ole ja eiköhän tässäkin keikassa Ranieri pistetä sivuun, kun ne ensimmäiset askeleet on otettu ja tulosta pitäisi alkaa tekemään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Falcaon siirto varmistui tänään. Kolmanneksi eniten tienaava futari Eto'on ja Zlatanin jälkeen näin ollen siis.

 

Ja vaikka täällä on ihmetelty Falcaon päätöstä niin käyhän tuo järkeen. Ikää on kuitenkin jo 27 ja varmaan koskaan enää saa noin tuottavaa diiliä. Joten rahat pankkiin tässä vaiheessa ja kyllähän Monaco sitten ensi vuoden jälkeen jo pelaa UCL ja onhan se urheilullinenkin haaste mennä heikompaan seuraan joka on vasta nousemassa huipulle kuin liittyä jo valmiiks hyvään seuraan ja kaikki on näin helpompaa.

 

Valdes sitten ei tulekaan joten Monacon vaihtoehdot maalivahdiksi ovat Ruffier ja Mandanda.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä välissä pakko muuten nostaa hattua Jorge Mendesille. Kauas on tultu siitä, kun kaveri pyöritti videovuokraamoa ja toimi DJ:nä. Mukavat sai kovalla hinnalla dumpattua asiakkaitaan Monacoon ja Mourinhon Chelsea-diilistäkin rahaa tippuu kivasti ja jos vielä pystyisi C.Ronaldoa kerran liikuttamaan isolla rahalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä välissä pakko muuten nostaa hattua Jorge Mendesille. Kauas on tultu siitä, kun kaveri pyöritti videovuokraamoa ja toimi DJ:nä. Mukavat sai kovalla hinnalla dumpattua asiakkaitaan Monacoon ja Mourinhon Chelsea-diilistäkin rahaa tippuu kivasti ja jos vielä pystyisi C.Ronaldoa kerran liikuttamaan isolla rahalla.

On Mino Raiolakin tullut pizzan pyörittämisestä melkoisesti ylöspäin.

 

N'Koulou on ilmeisesti palaamassa Monacoon Marseille visiittinsä jälkeen. 15 miljoonan euron suuruisella siirrolla olisi mies tulossa kotiin. Hieno toppari, jota on monet suurseuratkin tavoitelleet.

 

Lisäksi Porton raidaaminen jatkuu Fernandon muodossa ja tällä kertaa Porton suuntaa lähtee 20 miljoonan euron suuruinen shekki. Melkoinen kesä tulossa Portollekin, kiitos Monacon.

 

Muita Monacon isoja targetteja ovat ainakin Geoffrey Kondogbia, Gianelli Imbula ja Marchisio. Hienoa, jos Gianelli ja Kondogbia saataisiin haalittua, niin saataisiin nuorta ranskalaisverta mukaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Päivitetään tännekin nyt, kun on ollut paljon tapahtumia kun foorumin on ollut epäkunnossa.

 

Kesän aikana ollaan jo hankittu Falcao, Moutinho, Rodriguez, Toulalan, Abidal, Isimat-Mirin, Carvalho, Martial ja Monachello. Myös Rio Avesta Fabinho on lainalla.

 

Isoja nimiä on siis tullut ruhtinaskuntaan ja myös sopivasti nuorta ranskalaisverta on mukana. Sydäntä erityisesti lämmittää Eric Abidalin paluu Monacoon! Ilmeisesti mies on myös alkavalla kaudella joukkueen kapteeni, oikeutetusti.

 

Pre-season on myös monacolaisilla ollut käynnissä ja ystävyysottelut lähtivät tahmeasti käyntiin, mutta nyt näyttää jo paremmalta. Iso testi on huomenna, kun vastaan asettuu Tottenham.

 

Cascia 0 - 11 Monaco

Fortuna Dusseldorf 3 - 2 Monaco

Augsburg 1 - 0 Monaco

Leicester 0 - 3 Monaco

Pescara 1 - 2 Monaco

 

Tottenham peli on viimeinen ystävyysottelu ennen liigan alkua, jolloin vastaan asettuu Bordeaux. Ei mikään helpoin mahdollinen kauden avaus, mutta voittoa tuosta ehdottomasti lähdetään hakemaan. Ensimmäinen todella kuuma ottelu on Marseillea vastaan 1.9.

 

Joukkueeseen etsitään vielä vahvistuksia ja etenkin uusi maalivahti on prioriteettinä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kausi on lähtenyt erinomaisesti käyntiin, vaikka itse ainakin pelkäsin hieman heikompaa alkua.

 

Avausottelussa Bordeaux kaatui vieraissa 0-2 maalein. Falcao pääsi heti maalin makuun kuten myös Riviere. Rivierelle tuskin kukaan povasi kauhesti vastuuta, vaikka mies Toulousesta hankittiinkin, mutta mies hienosti näytti osaamistaan kun tilaisuuden sai.

 

Avauskokoonpano ottelussa oli seuraavanlainen: Subasic - Fabinho, Carvalho, Abidal, Kurzawa - Obbadi, Toulalan - Rodriguez, Ocampos, Ferreira - Falcao

 

Eli Abidal pelasi topparia ja kokemusta ainakin puolustuksen keskustasta löytyy, kun parina häärii Carvalho. On kyllä äärettömän hidas kaksikko, mutta hyvin toiminut tähän asti ainakin. Kesän ostoksista siis Riviere ja Moutinho istuivat penkillä.

 

Eilen sitten jatkettiin kotona ja tupa oli suhteellisen täynnä. 15 000 katsojaa ja tyhjät paikat taisivat olla lähes kaikki vierasfaneille varattuja, joita hieman heikosti ilmestyi paikalle. Vastassa siis parin vuoden takainen mestari Montpellier.

 

Ennakkoon odotin tasaista ottelua, olihan Montpellier pelannut PSGn kanssa tasapelin edeltävällä viikolla. Ottelu oli kuitenkin selvästi Monacon hallussa ja päättyi lopulta 4-1 lukemiin.

 

Avaus oli seuraava: Subasic - Fabinho, Carvalho, Abidal, Kurzawa - Toulalan, Ocampos - Obbadi, Ferreira, Falcao - Riviere

 

Moutinho ja Rodriguez ovat ilmeisesti loukkaantuneina, koska eivät olleet edes penkillä. Riviere, joka tuskin odotti pääsevänsä avaukseen heti kauden toisessa pelissä pelasi hienon pelin ja täräytti 3(!!!) maalia. Hattutemppu siis miehelle ja liigan maalitilaston kärkipaikka. Eihän tuota miestä voi enää penkillä pitää kun on ihan liekissä. Falcao sitten teki sen neljännen maalin. Ja tällä hetkellä mies johtaa Cavanin, Zlatanin ja hänen välistä kamppailuaan. Cavani teki eilen yhden ja Zlatan edelleen nollilla.

 

Hienosti näyttää peli rullaavan ja ensi viikolla astuu vastaan sitten Toulouse. Vaikka vieraissa ollaan, niin ennakkoon helpoin peli tähän mennessä. Toulouse on saanut vain yhden maalin tehtyä miehen vajaalla pelannutta Bordeaux'ta vastaan joten eiköhän tästä melkoinen pystynyljentä tule. Jokohan Falcaokin iskisi pari maalia ja Moutinho tekisi debyyttinsä.

 

Siirtouutisia sen verta, että Kondogbian siirto Monacoon Sevillasta on "väistämätön". Hienoa, jos ranskalaisen jalkapalloilun yksi suurista lupauksista saataisiin Toulalanin pariksi keskikentälle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hienosti näyttää peli rullaavan ja ensi viikolla astuu vastaan sitten Toulouse. Vaikka vieraissa ollaan, niin ennakkoon helpoin peli tähän mennessä. Toulouse on saanut vain yhden maalin tehtyä miehen vajaalla pelannutta Bordeaux'ta vastaan joten eiköhän tästä melkoinen pystynyljentä tule. Jokohan Falcaokin iskisi pari maalia ja Moutinho tekisi debyyttinsä.

 

Siirtouutisia sen verta, että Kondogbian siirto Monacoon Sevillasta on "väistämätön". Hienoa, jos ranskalaisen jalkapalloilun yksi suurista lupauksista saataisiin Toulalanin pariksi keskikentälle.

 

No se helppo peli olikin vaikea, josko sitten tyhjät katsomot vaikuttivat, mutta peli päättyi 00. Tylsähkö peli oli ja siihen lisäsi vielä se, että katsomot tosiaan olivat tyhjät, mutta sekin rangaistus on nyt sitten lusittu. Rivierellä oli pari loistopaikkaa, mutta ei ollut jyvä kohdallaan. Ahamada toki pelasi hyvän pelin, mutta olisi noista pitänyt tehdä. Falcao ei sitten oikein edes paikoille päässyt. Täytyy antaa kunnioitusta Toulousen puolustukselle ja erityisesti Abdennourille, loistava peli häneltä. Omassa päässä Monaco sai olla varsin rauhassa. Mainittakoon myös Toulalanin huikea tykitys 30 metristä, joka sitten stoppasi poikkihirteen. Sääli, ettei komea veto uponnut.

 

Kondogbia on nyt sitten tulossa tällä viikolla Monacoon! Tänään Sevilla ilmoitti, että Kondogbia on jäänyt pois harjoituksista ja miehen ulososto hinta on tarjottu ja tämä seura on siis Monaco. Hieno hankinta joukkueelta ja saadaan kaivattua luovuutta keskikentälle. Toivottavasti mies nähdään jo viikonloppuna tositoimissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

KLIK!

 

Saa Arsenal ja mahdolliset muut seurat unohtaa nyt Kondogbian, sillä L'Equipen mukaan ranskalaista olisi Sevillan pressitilaisuudessa kutsuttu jo käytännössä Monacon pelaajaksi. "Geoffrey Kondogbia is already ancient history in Sevilla." Jos olen siis aivan oikein saanut tuosta tekstistä selvää. Hinnaksi tosiaan tuli kaksikymmentä miljoonaa euroa ja lääkärintarkastus pidettäisiin keskiviikkona.

 

Loistava kaappaus ja tekee varmasti hyvää liigan kärkikamppailulle, jossa Monaco todistaa jatkuvasti olevansa enemmän ja enemmän mukana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lucas Ocampos paranee kyllä päivä päivältä.

 

Argentiinalainen River Platen kasvatti on vasta 19 vuotta, mutta suuren harppauksen on ottanut viime kaudesta. Monacoonhan Ocampos siirtyi kaudelle 2012/13 ja oli tärkeässä osassa nousua takaisin korkeimmalle sarjatasolle. Mielestäni pelaajassa on jonkin verran samaa kuin Cristiano Ronaldossa, jos halutaan lähteä tälle tielle. Nopea, taitava ja voimakas veto ja mitatkin ovat sentti sinne tänne samoissa. Mielenkiinnolla odotan, että kuinka paljon on kehittynyt esimerkiksi neljän vuoden jälkeen.

 

Viime viikonlopulta jäi mieleen varsinkin tämä maali Toulousea vastaan:

 

http://www.youtube.com/watch?v=No1g4TIeLKQ

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ocampos toki lupaava nuorukainen ja hyviä attribuutteja mieheltä löytyy, mutta itse ainakin pidän vuotta vanhempaa Ferreira-Carrascoa kovempana tällä hetkellä ja potentiaalisempana. Molemmat on aikalailla samasta puusta veistettyjä, mutta Ferreira-Carrasco vaikuttaa jotenkin kypsemmältä ja pelisilmää tuntuu olevan enemmän. Syöttelyssä ja etenkin syöttöjen laadussa mies on selvästi Ocamposta edellä. Tietty siellä on sitten vielä sokerina pohjalla Martial, joka on Ocampostakin vielä vuoden nuorempi. Pistäisin jo tässä vaiheessa Martialin Ocampoksen edelle nokkimisjärjestyksessä.

 

Jos vain kaikki saadaan pidettyä Monacossa niin aivan huikea hyökkäysarsenaali käytössä muutaman vuoden päästä. Noihin vielä läpimurtoaan tekeviin talentteihin kun lyö vielä Jamesin niin aika huikealta näyttää.

 

                                                    Martial

                                   Carrasco - James - Ocampos

                                                 Kondogbia

Share this post


Link to post
Share on other sites

Monacolle paha takaisku, kun eilen pelatussa ottelussa Falcaolta hajosi polvi, jonka takiahan oli aikaisemminkin jo vähän aikaa sivussa. Tällä kertaa sitä kuuden kuukauden sairaslomaa voidaan sanoa todennäköisemmäksi. Vaarassa siis mestaruushaaveet sekä kesän Brasilian matka.

Share this post


Link to post
Share on other sites

AS Monaco tuntuu PSG:n kanssa matkaavan vakuuttavasti kohti ensi kauden Mestareiden liigaa. Sarjakärki PSG:hän johtaa AS Monacoa kahdeksalla pisteellä, mutta monacolaiset puolestaan ovat kolmantena olevasta LOSC Lillestä yhdeksän pistettä karkuteillä.

 

Dimitar Berbatov on iskeytynyt vakuuttavasti joukkueeseen. Ensimmäiset kolme ottelua (PSG, Stade Reims, Saint-Étienne) eivät vielä sytyttäneet, kun tuli vaihtopenkin kautta ja sai alleen about puolisen tuntia sarjan parasta joukkuetta vastaan ja kahdessa jälkimmäisessä kymmenen minuuttia. Nyt kuitenkin Berbatov on löytynyt avauksesta Sochauxta ja Olympique Lyonia vastaan ja iskenyt joukkueelleen siis kahteen otteluun kaksi maalia ja kaksi maalisyöttöä (2/2: 2 goals, 2 assists).

 

Sochauxta vastaan Berbatov iski joukkueen 1-0 maalin jo kuudennella minuutilla ja James Rodríguez 55. minuutilla lukemiksi 2-0. Ottelu päättyi lukemin 2-1.

 

Kuitenkin eilisessä ottelussa Lyonia vastaan, kun Monaco haki vakuuttavan 3-2 vierasvoiton, Berbatov oli ottelun kiistaton hahmo. Jo 4. minuutilla alusti Valère Germainin osuman ja 25. minuutilla teki esityön Rodríguezin maaliin. Kotijoukkueelta ehti kiusaamaan Jimmy Briand 1-2 osumalla, mutta Berbatov kaunisteli itse toisella puoliajalla lukemiksi 1-3 ja tuosta Lyon ei noussut enää kuin loppulukemiin Briandin iskettyä vielä toisen osuman.

 

Sunnuntai tarjoo hyvää jalkapalloa, kun Monaco saa vieraakseen tosiaan kolmantena Ligue 1:ssä olevan Lillen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Dimitar Berbatov scheduled to discuss Monaco contract extension

 

Get French Football News has learnt that AS Monaco have agreed to sit down with Dimitar Berbatov in the next weeks to discuss extending the Bulgarian international’s stay on the French Riviera. 

 

The striker, who moved from Fulham in January on transfer deadline day, has been a resounding success for ASM who moved to replaced superstar Falcao who suffered a cruciate ligament injury in a Coupe de France match at the beginning of the calendar year. 

 

In the eight games that Berbatov has started this season, he has scored five goals. 

 

The player terminated his deal with Fulham and joined Monaco for free in January but only on a six month contract. 

 

Monaco officials and Berbatov’s agent will discuss the possibility of extending Berbatov’s deal by another year until 2015, Get French Football News understands.

 

 

 

Berbatov on onnistunut Monacossa ja bulgarialainen saatetaan nähdä ensi kaudellakin Ligue 1:ssa.

 

AS Monaco on myös vahvistamassa hyökkäystään ennestään kunhan vain saavat Claudio Ranierille korvaajan ensi kaudella...

 

 

AS Monaco offered Juan Manuel Iturbe

 

According to our colleagues at RMC, AS Monaco have been offered Hellas Verona’s attacker Juan Manuel Iturbe. 

 

For the moment, the club has yet to respond to the offering of this player, with the fact that they’re currently unsure as to who will take over as manager at the end of the season being the main issue. 

 

AS Roma are also in talks with the player’s entourage, with Rudi Garcia the most likely to go ahead and make an offer for the player.

 

Jaa, väärä ketju...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Leonardo Jardim siis ensi kaudella AS Monacon peräsimessä. Voitaisiin odottaa tuon viime kaudella välillä nähdyn timantin lentävän roskiin ja Sporting CP:sta tutun 4-3-3:n astuvan voimaan.

 

Monaco on tehnyt jo ensimmäisen pelaajahankintansa, sillä AS Nancyn lupaava ranskalaismaalivahti Paul Nardy on jo tullut seuraan. Monacon voidaan olettaa olevan aktiivinen tänäkin kesänä siirtomarkkinoilla. Monia nimiä ollaankin jo huhuiltu sisään ja ulos.

 

Sisään

A. Cole (free) (Chelsea > AS Monaco)

A. Di María (€30M) (Real Madrid > Arsenal / AS Monaco / PSG)

T. Ince (€8.5M) (Blackpool > Hull City / AS Monaco / Inter)

S. Kjær (€6M) (LOSC Lille > AS Monaco)

E. Mangala (€23M) (FC Porto > Chelsea / Manchester City / AS Monaco)

A. Ogbonna (€13M) (Juventus > AS Monaco)

Rui Patrício (€20M) (Sporting CP > AS Monaco)

S. Umtiti (€8M) (Olympique Lyon > AS Monaco)

Victor Valdés (free) (FC Barcelona > AS Monaco)

 

Ulos

Falcao (€60M) (AS Monaco > Real Madrid)

Y. Ferreira Carrasco (€5.5M) (AS Monaco > Spurs / Juventus / Roma)

N. Isimat-Mirin (€3.5M) (AS Monaco > Saint-Etienne)

M. Obbadi (free) (AS Monaco > RC Lens)

J. Rodríguez (€35M) (AS Monaco > Napoli)

 

Kun tuota ylempää listaa katsoo, niin siitä löytyy jo vaihtoehtoja, joista spekuloida ensi kauden joukkuettakin.

 

Maalivahdit

Danijel Subasic pysyy joukkueen leveydessä viime kauden loistootteiden perusteella, mutta lainamies Sergio Romero sekä vanhemman polven Sébastien Chabbert ja Flavio Roma todennäköisesti jättävät seuran. Sitten nuoremman polven pelaajista löytyy hankittu superlupas Paul Nardy sekä Marc-Aurèle Caillard ja Axel Maraval, joille toiveissa olisi aikaa lainalla jossain pienemmässä seurassa. Myös Nardyn toivoisin saavan siis lainasopimuksen muualle ainakin tälle kaudelle. Ensi kauden ykkösmaalivahdiksi löytyy kaksivaihtoehtoa. Ensimmäinen on tänään lääkärintarkastuksessa käyvä Victor Valdés, joka tulisi ilmaissiirrolla. Toisena vaihtoehtona olisi Jardimin tuttu edellisestä seurasta, Rui Patrício, jolla hintalappua taas olisi ihan mukavasti. Jälkimmäinen on kuitenkin vain varavaihtoehto, jos espanjalaismaalivahti ei läpäise lääkärintarkastusta. Kokonaisuudessa leveyttä löytyy ja eiköhän Subasic pelaa viime kauden ansioiden seurauksena ainakin cup-kilpailuissa hyvät minuutit.

 

Puolustajat

Puolustusosastolla tullaan näkemään suuria muutoksia vielä ensi kesänäkin. Keskuspuolustajista nuori Borja López tulee palaamaan lainalta ja uskon olevan ensi kaudella joukkueen vahvuudessa kuten myös Carl Medjani. Nicolas Isimat-Mirinia ollaan huhuttu pois, mutta uskon pysyvän joukkueessa, sillä kokeneet Eric Abidal, Ricardo Carvalho ja Andreas Wolf eivät olettaen ole Jardimin suunnitelmissa ja jättävät joukkueen ennemmin tai myöhemmin. Lisäksi lainalla ollut Aymen Abdennour lähtevät joukkueen vahvuudesta. Gary Kagelmacher tulee olemaan todennäköisesti ensi kaudellakin lainasopimuksella ellei sitten jätä seuraa kokonaan. Tilalle joukkueeseen ollaan huhuttu muun muassa Eliaquim Mangalaa, jonka tulisikin olla yksi ensimmäisistä nimistä ostoslistalla. Lisäksi kolmikosta Simon Kjær, Angelo Ogbonna ja Samuel Umtiti, yksi tai kaksi saattavat löytää tiensä Monacoon. Määrästä riippuen saattaa vaikuttaa myös kolmen ensimmäisen mainitun lainaan tai lähtöön.

 

Laitapuolustajien osalta on luvassa vähemmän liikettä. Kokeneempi Andrea Raggi pidetään luultavasti joukkueessa, sillä pystyy pelaamaan kaikki puolustuksen pelipaikkoja. Lisäksi oikeaksi laitapuolustajaksi materiaali on kapea eikä ratkaisuja olla huhuiltu. Mahdollisuuden tuolla saisi näillä näkymin viime kauden Kurzawan tapaan myös nuori lupaus Marcel Tisserand ellei lähde lainalle. Viime kaudella tuolla tontilla häärinyt Fabinhohan jättää Monacon lainasopimuksen jälkeen. Vasemmalle löytyy Elderson Echiéjilé ja tosiaan Layvin Kurzawa, joista toisen lähettäisin ehkä lainalle. Tähän vaikuttaa mahdollinen Ashley Colen saapuminen, sillä Chelsea hyvästeli pelaajansa eilen.

 

Keskikenttäpelaajat

Tänne löytyykin leveyttä, mutta tason vaihtelu joidenkin pelaajien välillä on suhteellisen suurta joukkueelle, joka pyrkii taistelemaan mestaruuksista. Keskikentän pohjalle löytyvät kaksi vaihtoehtoa, sillä huippukauden pelannut Jérémy Toulalan ja nuoremman polven Geoffrey Kondogbia löytyvät joukkueesta. Aadil Assana lähtenee seurasta lainalle. Keskikentän keskustaan uskon tulevan vahvistuksia. Tällä hetkellä ainoa selvä nimi on João Moutinho sekä ehkä rotaatioon Nacer Barazite. Jessy Pi on todella lupaava nuori pelaaja, mutta laina olisi järkevä ratkaisu hänellekin. Mounir Obbadi lähtenee sopimuksen päättyessä, joka on jo todella lähellä vai lähtikö jo. Yksi todella suuri vahvistus olisi Ángel Di María, jota saatettaisiin käyttää kaupassa yhdestä kolumbialaisesta kärkihyökkääjästä. Di María pystyisi pelaamaan myös laidalla, mutta uskoisin istuvan todella hyvin Monacon keskikentälle. Sitten joukkueesta löytyy tietysti yksi suurimmista tähdistä oleva James Rodríguez, joka istuisi täydellisesti oikeaksi laitahyökkääjäksi. En usko Rodríguezin lähtöön seurasta. En ainakaan vielä.

 

Laitapelaajien osalta löytyy nimeä nimen perään, mutta harva vakuuttaa ainakaan itseäni. Lähtijöitä ei kuitenkaan olla pahemmin ennustettu. Yannick Ferreira Carrascoa ollaan huhuiltu vahvasti Englantiin ja Italiaan joten belgialainen toisi ainakin tilaa joukkueeseen vasemmalle laidalle. Lisäksi joukkueesta löytyvät Nabil Dirar, Dominique Pandor ja Edgar Salli, joista yksikään ei tule kovin kauaa joukkueesta löytymään näillä näkymin. Pandor saatetaan ehkä pitää ranskalaisena nuorena pelaajana joukkueen leveydessä. Oikeastaan laitahyökkääjäksi löytyy ainoastaan Lucas Ocampos, jonka voi nähdä saavan vastuuta ensi kaudella. Kyseessä siis todella lupaava argentiinalainen, joka viime kauden perusteella saattaa puhjeta pian kukkaan. Huhuissa on vahvasti pyörinyt Thomas Incen nimi, mutta Valioliiga näyttää Incen kohdalla todennäköisemmältä. Olisi kuitenkin loistava ratkaisu vasemmalle laidalle.

 

Hyökkääjät

Aloitetaan sillä, että Falcao näyttää tällä hetkellä matkaavan Madridiin ja nimenomaan Real Madridin riveihin. Siirtosumma olisi ainakin tuon €60 miljoonan edestä joten eiköhän Monacossa saada hankittua leveyttä. En sanoisi hyökkääjätilanteen olevan silti huono, vaikka ykkösnimi lähtisikin. Joukkueesta löytyy hyvin viime kaudella esiintyneet Dimitar Berbatov, Valère Germain ja Emmanuel Rivière. Lisäksi superlupaus Anthony Martial saisi Falcaon lähtiessä enemmän minuutteja, vaikka muutos yhden kärjen taktiikkaan varmasti niitä myös syö. Lainasopimus johonkin toiseen seuraan saattaisi olla myös mahdollinen Anthonylle tai miksi ei Germainille ja Rivièrellekin. Lacina Traoré voisi myös täyttää kakkoshyökkääjän roolin, mutta norsunluurannikkolaista huhutaan vahvasti jälleen lainasopimuksella Evertoniin. Lisäksi Quentin Ngakoutou tulee lähtemään lainalle näillä näkymin.

 

Yläpuolella olevan perusteella ensi kaudella paras mahdollinen ihannekokoonpano olisikin siis seuraava...

 

AS Monaco (4-3-3)

Victor Valdés

A. Raggi - A. Ogbonna - E. Mangala - A. Cole

João Moutinho - J. Toulalan - A. Di María

J. Rodríguez - D. Berbatov - T. Ince

 

Yläpuolella olevien hankittujen pelaajien hinnaksi tulisi arviolta €74.5M. Tietysti sitten on tämä Falcaon kauppa Di Marían lisäksi Madridin suunnalle, joka vaikuttaisi. Spekulaatiotahan tämä vain on.

Lisäksi Incen suhteen voi tilalle laittaa ehkä paremmin Ocamposinkin, joka mielestäni tällä hetkellä myös parempi pelaaja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja juuri kun pääsin sanomasta...

 

Andreas Wolf and Nacer Barazite terminate deals with AS Monaco

AS Monaco have confirmed that Andreas Wolf (defender) and Nacer Barazite (former Arsenal attacking midfielder) have quit the club today after successfully agreeing mutual termination.

Neither player made a competitive appearance for ASM last season. 

 

Munich 1860 confirm signing of Gary Kagelmacher

German outfit Berlin 1860 have confirmed the signing of former AS Monaco defender Gary Kagelmacher.

The second division side joined the club today, the transfer details are currently unclear, but we believe that the player agreed a mutual termination agreement with AS Monaco to leave for nothing. 

 

Eiköhän keskikentän hyökkäävämpiin rooleihin tuoda ainakin pari pelaajaa, kun Barazitekin lähti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×