Jump to content
Sign in to follow this  
Needles

Siirtokesä 2013 - veikataan lähtijät ja tulijat

Recommended Posts

Varmasti mielenkiintoisin siirtokesä tulossa vähään aikaan. Valmentaja vaihtuu toiseen, pelifilosofia välttämättä ei. Rooney on pyytänyt ilmeisesti siirtoa, tai ei ole sitä sosiallisessa mediassakaan vielä kieltänyt. Nanilla on sopimus vuoden päästä loppumassa, eikä uutta ole vielä näköpiirissä. Andon tilanteen tietävät kaikki. Scholes lopettanee, ehkä myös Fletcher. Kaiken tämän lisäksi talous alkaa olla siinä mallilla, että rahaa voisi ollaenemmänkin käytettävissä.

 

Tulopuolella on myös paljon huhuja, aina Ronaldosta alkaen. Mutta näin kannattajan näkökulmasta kaikki on täysin auki. Eli kysytäänkin, ketä veikkaatte/toivotte käyvän Carringtonin pyöröovista kesän aikana? Ja muistakaa perustelut. Syyskuun 1. päivä voidaan sitten katsoa, että miten osui kohdilleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hmmm. No tehdään nyt sitten oma lista:

 

LÄHTIJÄT:

 

Varmat:

 

- Scholes: "Toinen" ura ei ole enää edennyt toivotusti, ja uskon/toivon, että legenda tajuaa lopettaa lopullisesti tähän kesään

- Fletcher: Toivon, että miehelle järjestetään organisaatiosta kaikki tuki ja uusi työ, mutta noiden vatsavaivojen jälkeen paluu kentälle on erittäin epätodennäköistä. Ja vaikka palaisikin, niin taso ei vaan enää riitä. Tällä hetkellä miehen pitäminen listoilla vie yhden paikan 25:stä, ja antaa turhaa toivoa, jonka vuoksi niitä ostoksia ei tehdä...

 

Ehkä/todennäköisesti:

 

- Ando: Monta vuotta takana, ja yhtenäkään vuotena ei väläytyksiä lukuunottamatta ole vakuuttanut. Mä olen edelleen Andon faniklubin jäsen, ja tiedän mikä potentiaali miehessä on, mutta ei siinä vaan enää ole järkeä. Myydään mies muualle, ehkä se ura sitten siellä lähtee käyntiin...?

- Nani: Ehdottomasti meidän paras laituri, jonka toivoisin jatkavan. Toisaalta, jos siitä saadaan hyvät rahat, niin eipä tuo myynti suuremmin haittaa. Tilalle on vaan hankittava mitat täyttävä korvaaja

- Rooney: Miten sen nyt sitten sanoisi... Toivon että jatkaisi meillä, mutta toisaalta, vaikea keksiä sille mitään hyvää pelipaikkaa, kun muut on eri osa-alueilla parempia, ja se jokapaikan höylä ei enää ole niin tarvittava. MIKÄLI Wayne myydään, niin toivottavasti sitten ulkomaille ja KOVALLA hinnalla. Esim PSG varmasti suostuu maksamaan hiukan enemmänkin, miksei myös Madrid. Toiseksi, tilalle tarvitaan "samantasoinen" pelaaja, joskin toiselle pelipaikalle (esim laitaan)

 

Toivottavasti:

 

- Ashley Young: Kaksi kautta, ja muutama hyvä peli. Not good enough! 9 peliä kymmenestä varjojen mailla tai keskinkertaisuuden ruumiillistumana, sitten yksi tai kaksi hyvää peliä, ja taas samalle tasolle. Lisäksi viettää ison osan kaudesta aina lasaretissa. Turhake jonka myisin samantien. Pelkäänpä vaan, että brittinä pysyy joukkueessa hamaan tappiin saakka. Toki toivon, että yllättää mut ensi kaudella positiivisesti....

 

 

TULIJAT:

 

Oletetaan, että pahin toteutuu, ja kaikki yllämainitut (paitsi Young tietenkin) lähtevät pois. Oletetaan myös, että Moyes alkaa ajamaan tällä kaudellakin toisinaan käytettyä 4-2-3-1:stä sisään. Tällöin meillä olisi pelipaikoille seuraavasti miehiä:

 

- Hyökkäys: RVP, Chica, Danny

- 10-paikka: Kagawa ja (RVP)

- Laidat: Young, Valencia, Zaha ja (Giggs & Danny)

- Keskikenttä: Carrick & Cleverley sekä (Giggs)

 

Pakisto on hyvissä kantimissa, varsinkin Fabion tehdessä paluun. Evran paikkaajan suhteen voisi tuo Bainesin hankinta jotain houkuttaa, mutta 28-vuotiaana pitäisin sitä rahan tuhlauksena. Noiden perusteella me tarvitaan kaksi keskikenttäpelaajaa, sekä mielellään huippulaituri. Myöskään sen 10-paikan varamiehen hommaaminen ei olisi pahitteeksi....

 

Tuloja myynneistä saisi arvioilta (Ando 5m + Nani 15m + Rooney 30m) 50 miljoonaa. Toi on aika konservatiivinen arvio varsinkin Rooneyn suhteen, koska sopivan tarjouskisan tullen hinta saattaa nousta huomattavastikin, jos esim. Real ja PSG innostuvat miehestä. Tämän lisäksi sitten se mitä joukkue suostuu heittämään kassaan, mutta oletetaan nyt sitten toista samanlaista, jotta Moyes pystyy rakentamaan näköistään joukkuetta, eli yhteensä 100 miljoonaa. Tällä hakisin:

 

Keskikentät: Esim Gundogan (30) + Strootman (15) = 45 miljoonaa

 

Laituri: Bale, Ronaldo tms... (50 miljoonaa +)

 

10-paikka: Joku nuori ja lupaava, johon rahat riittää. Tai sitten Moyes tuo sen Fellainin mukanaan, vaikken sitä suuremmin meille toivokaan....Pystyy toki pelaamaaan myös keskellä, joten monikäyttöisenä puolustaisi paikkaansa. Ässänä hihasta Lampard ilmaissiirrolla, vaikkei nyt ehkä ihan ton paikan pelimies olekaan, niin kykenee pelaamaan montaa roolia keskellä kenttää...? Tuskin toteutuu, kun SAF lähtee...

 

 

Noh, hankinnat kirjoittelin hiukan kieli poskessa, mutta silti, toivon että keskikenttäosasto suursiivotaan tänä kesänä. Ei enää näitä vanhuksia, sairaita tai ikuisia lupauksia. Ostetaan tilalle pari nuorta ja tasokasta kaveria, jolloin ikäjakauma on hyvä, ja aletaan ajamaan porukkaa sisään. Noi nimet nyt voi sitten olla vaikka Bendereitä tai ketä tahansa, tossa vaan pari jotka äkkiä tuli mieleen.

 

Laitaosastolta lähtee Nani, ja muiden panos tänä vuonna oli niin surkeaa, että jonkun maaliuhan haluaisin sielläkin nähdä, varsinkin jos Rooney lähtee. Bale maksaa maltaita, mutta saattaa brittinä houkuttaa. Lisäksi on iältään nuori. Toisaalta, Ronaldon nimen nyt nostin esiin kun siitä on jatkuvasti puhuttu enemmän tai vähemmän vakavasti. Esim vaihtokauppa Ronaldo <--> Rooney, ja siihen vähän rahaa väliin meiltä? Enpä tiedä. Vaikeita juttuja arvioida, kun valmentajakin meni vaihtumaan...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aika tehdä comeback foorumille. SAF on poistunut ja Moyes on tullut, nyt varmasti tännekin saadaan lisää keskustelua ja mielenkiintoisia mielipiteitä. Tämän vuoden siirtokesä on ymmärrettävästi todella mielenkiintoinen. Ensinnäkin Rooneyn mahdollinen poistuminen, SAFn lähtö ja mahdollisesti muut valmentajat jotka poistuvat. Tosennöisesti Moyes tuo muutaman oman miehen taustoihin mukanaan. Assistentiksi on huhuttu jopa P. Nevilleä. Rene Meulensteenilla sopimus jatkuu, mutta pykälä sopimuksess mahdollistaa pois lähtemisen, kun SAF lopettaa. Uskon aika monella muullakin valmentajalla olevan samanlainen sopimus. Jatkuvuus olisi hyvin hyvin tärkeää, kun Manun menestys on SAFn lisäksi johtunut erinomaisesta tiimistä SAFn takana. Renen jatko etenkin.

 

Tässä minun ManUtd 13/14:

 

Maalivahdit: DeGea (Amos)

- Lindegaard lähtenee pelian perässä muualle. DeGea selvä ykkönen. Amos stunttaa hyvin.

 

Puolustajat: Rafael - Vidic - Rio - Baines ( Evra, Jones, Evans, Smalling, Evra, Buttner)

- Moyes tuonee Bainesin mukanaan. Riolla ei vielä sopimusta ensikaudesta, muuten puolustus mielestäni riittävä. Vidicille ensimmäinen ehjä kausi tulossa muutamaan vuoteen. Tulevaisuutta ajatellen esim Hummels voisi olla hyvä hankinta.

 

Keskikenttä: Valencia - hankinta - Carrick - hankinta (Cleverley, Nani, Giggs, Zaha, Powell)

- Uskon Moyesin ensimmäisenä pistävän keskikentän kuntoon. Kaksi tai kolme hankintaa se huutaa. Keskikentän pohjalle tarvitaan Roy Keane maista puolustavaa pelaajaa ja Youngin tilalle oikeasti hyvää laituria. Fellaini nyt kovasti esillä, mutta ei mielestäni vielä riittävän hyvä Eurooppaan. Ronaldo toki olisi unelma, mutta tuskin on tulossa. Valencia oikealla nostaa tasonsa edellisen kauden tasolle. Nani on Moyesin näköinen pelaaja, mutta tuskin jaksaa. Powellin ja Zahan onneksi Moyes on jopa SAFia enemmän peluuttanut junnuja. Giggs voi lopettaa mahdollisesti myös

 

Hyökkäys: RVP - Kagawa (Herne, Welbeck, Rooney?)

- RVP oikeutetusti ykköshyökkääjä. Kagawa pelannee hieman alempana tai sitten vasempaan laiturina. Uskon Moyesin nostavan hänet avaukseen. Herne ja Welbeck hoitanevat kolmoshyökkääjän rooliin. Mielestäni Herne ansaitsisi enemmän vastuuta. Ei hankintoja. Rooney sekoittanut pakkaa jos jää. Pelannee keskikentällä jos jää loppukauden tavoin.

 

Ulos: Anderson, Lindegaard, Bebe, Macheda, Rooney?, Young

Sisään: Baines, Fellaini, Ronaldo, Gündoğan, Hummels

 

Mahdollinen avaus vielä yksinkertaistettuna:

 

--------------DeGea

Rafael - Rio - Vidic - Baines

Valensia - Fellaini - Carrick - Ronaldo

-----------Kagawa

-------------------------RvP

Share this post


Link to post
Share on other sites

Uuuh! Nyt kun tännekin pääsee taas kirjautumaan niin Unitedin touhuista on jokunen sana sanottavana. Nyt kun Fergie lopettaa ja Moyes astuu puikkoihin niin muutoksia tulee jo pelkästään sen takia paljon. En jotenkaan usko, että Moyes lähtee tyhjentämään Dortmundia Hummelsin ja Gundoganin muodossa, vaan United tehnee hankintoja Englannin kentiltä. Bainesin siirtyminen on monelle jo lähes varma juttu, mutta jotenkin tuntuu, että Fellaini on se todennäköisin tulija. Carrickin vierelle tarvitaan uusi pelaaja ja Moyes tietää tasan tarkkaan mitä saa ostaessaan Fellainin. Unitedin erikoistilannepelaaminenkin paranee kertaheitolla Fellainin pääpelin myötä.

 

Jos United myy Rooneyn, mihin en usko, niin korvaaja hankitaan kovalla rahalla. Mikäli Rooney myydään niin ainakin kärkipelaaja on tulossa sisään se on varma, mutta tätä ruutua ei täytetä Englannin kentiltä vaan katseet kääntyvät esim. Falcaoon. Lewandowskin seuraa ei ole vahvistettu, joten olisiko Rooneyn lähtö ollut tiedossa jo aiemmin ja Fergie hankinut Lewandowskin Unitediin viimeisenä tekonaan? Vähän kaukaa haettua, mutta periaatteessa mahdollista... Jos Rooney myydään niin epäilen vahvasti, että suurin osa noista rahoista käytetään Balen hankkimiseen. Bale on paras pelaaja, joka tulee saarilta, enkä jotenkaan osaa nähdä sitä Englannin ulkopuolella. Jos PSG maksaa Rooneysta esim. £35 miljoonaa niin samainen shekki toimitettanee suorilta käsin Levyn toimistolle, joka myy Balen takuuvarmasti noin kovalla hinnalla. Bale sopii Unitedin pelityyliin kuin nenä päähän ja pelaaja itse arvostanee Unitedia suuresti.

 

Olen myös alkanut uskoa, että Ronaldo palaa Manchesteriin, mutta ei vielä. Unitedilla tuskin on tarvittavia rahoja edes Rooneyn myynnin jälkeen, tai vaikka olisikin niin joukkueen tilanteessa ei ole järkevää maksaa yhdestä pelaajasta niin järjettömiä summia. Ronaldon kohdalla puhuttanee vieläkin vähintään £40 miljoonan siirtosummista. Ronaldo palannee vasta Real sopimuksen päätyttyä ja tulee taas johtamaan Unitedin menestykseen niin Euroopassa kuin Englannissakin.

 

Loppuun vielä peukuttelut Fergusonille, vaikka tähän tarkoitukseen joku oma ketjunsakin lienee. Kaveri teki Unitedissa uran, jollaista kukaan ei ole koskaan tehnyt missään joukkueessa edes Football Managerissa, eikä tule koskaan tekemäänkän. Ferguson voitti kaiken mitä voitettavissa oli, ihastutti ja vihastutti, mutta kyseessä on/ oli kiistatta parin viime vuosikymmenen paras manageri. Fergusonilla oli tietty asema FA:n, jalkapallovaikuttajien ja tuomarien silmissä, mutta hän on asemansa ansainnut. Kannatti mitä joukkuetta hyvänsä, niin ei tällaisilla hetkillä ja tällaisten kaverien edessä voi muuta kuin ottaa hattua päästä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tottakai sitä aina unelmoida saa jostain tämän tyyppisestä kokoonpanosta:

 

DDG

Rafael - Vidic - Rio - Evra

Carrick - Gundogan

Ronaldo - Kagawa - Bale

RVP

 

Kuitenkin, taloudelliset realiteetit taitaa iskeä vastaan. Moyes on aina ollut tarkan markan mies, enkä usko tämän alkavan satsaamaan suuriin vahvistuksiin, ikävä kyllä.

 

United on maailman kolmen suurimman joukossa sekä liikevaihdossa, tuloksessa, arvossa että fanipohjassa. Tämän perusteella noita hankintoja VOISI tehdä, mikäli sitä rahaa haluttaisiin satsata ja panostaa menestykseen myös Euroopassa. Ikävä kyllä, en usko näin vaan tapahtuvan vielä pitkään aikaa, jos ikinä... Jahka velat on maksettu, niin sitten ollaankin vedenjakajalla; Aletaanko niitä tunkea jenkkien taskuihin, vai panostetaanko siihen menestykseen? Kaikki muuhan organisaatiossa on kunnossa, ainoastaan keskinkertaiset pelaajat tietyillä pelipaikoilla jättävät meidät jäkeen siitä huipputasosta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Laitetaanpa omat veikkaukset näin kahdessa osassa: poistuvat nyt ja saapuvat huomenna paremmalla ajalla. Huomisen otteluilla saattaa olla siirtomarkkinoiden kannalta paljonkin merkitystä, joten vielä en uskalla naulata kaikkia nimiä lukkoon.

 

Joukkueesta poistuu:

 

Paul Scholes

 

Huhut kertovat, että mies käy illalla hakemassa mitalin kaulaan ja laittaa uran saman tien pakettiin. Vaikka tämä kausi meni loukkaantumisten takia hieman pipariksi, niin täydessä kunnossakaan otteet eivät enää vastanneet sitä tuttua Scholesya. Uskon Paulin tehneen jo tästä oikeat johtopäätökset ja siirtyy vähin äänin valmennuspuolelle - tällä kertaa pysyvästi. Syvä kumarrus ja kiitos kaikesta. Luultavasti kaikkien aikojen paras englantilaispelaaja.

 

Darren Fletcher

 

Kuten Tume sanoi, vie tällä hetkellä turhaan paikan 25 hengen kokoonpanosta. Ihailtavaa, jos yrittää vielä huipputasolla pelata vaikean sairauden kanssa. Mutta sen paikan ei tulisi olla Manchester Unitedin tasoinen seura, mikä taistelee kaikista pokaaleista joka vuosi. Oli viime kaudella varsin pienessä roolissa, joten hänen nykypanoksensa korvaaminen ei luulisi olevan vaikeaa joukkueen sisältäkään. Muutaman vuoden sisällä joukkue käy läpi aikamoisen mullistuksen vanhojen sotaratsujen jäädessä sivuun. Näissä olosuhteissa projekti onkin helppo aloittaa Scholesista ja Fletcherista ja ruveta ajamaan uusia vastuunkantajia sisään. Todella sääli, että hieno ura saattaa katketa lopullisestikin aivan liian aikaisin. Ei ollut maailman lahjakkain jalkapalloilija, mutta asenteella ja kovalla työllä taisteli itsensä "ylijäämäjunnusta" Manchester Unitedin avauksen mieheksi. Olen edelleen sitä mieltä, että Barcelona olisi voitettu UCL-finaalissa 2009, jos huippuiskuinen Darren Fletcher olisi ollut mukana.

 

Anderson

 

Tästä miehestä on varmasti kaikki oleellinen jo sanottu, moneen kertaan. Loukkaantuu, palaa kehiin ylipainoisena, saa itsensä kuntoon, väläyttelee potentiaaliaan satunnaisesti ja loukkaantuu taas. Sama kuvio toistuu joka vuosi, jopa useaan kertaan. Kaiken lisäksi Ando on pyytänyt siirtoa toistuvasti viime vuosien aikana, joten miehen motivaatio pelata Unitedin logolle voitaneen kyseinalaistaa. Brassilla on edessä joko roolin pieneneminen entisestään uusien pelaajien tieltä tai uuden nosteen hakeminen muualta. Uskon, että mies valitsee itse jälkimmäisen ja siirtyy paria astetta heikompaan sarjaan pelaamaan. Turkissa on kuulemma hyvät kebabit.

 

Wayne Rooney

 

Vaikka miehen pelipaidan omistankin, niin pakko se on myöntää: Wäiski ei aina vaikuta kaikista mukavimmalta kaverilta. Esimerkkinä vuonna 2010 tehty ensimmäinen siirtopyyntö, minkä tarkoituksena oli ilmeisesti saada vain enemmän rahaa. (Ei muuten mikään sympaattisin teko, kun oli joukkeen ainoa supertähti silloin ja piteli kaikkia valtteja käsissään. Kunnes Ferguson vei asian julkisuuteen ja vei pojua mediapelissä kuin pässiä narussa.) Virallisestihan Rooney kyseenalaisti seuran kunnianhimon ja kyvyn hankkia maailmanlokan pelaajia. Tälle kaudelle hommattiin RVP&Kagawa ja tuli mestaruus. Mutta kun Rooneyn mieliksi tehdyt huippuhankinnat ajoivatkin miehen itsensä vaihtopenkille, niin Wayne's Worldissa ei näyttänytkään enää niin ruusuiselta. Ja mies ilmeisesti käsitteli vastoinkäymisen sillä tavalla kuin vain osasi: pyytämällä siirtoa.

 

Lisäksi Rooneylla on kyseenalaista historiaa Moyesin kanssa, kun meni haukkumaan tätä kirjassaan esittämällä virheellistä tietoa ja joutui lopulta maksamaan korvauksia 500 000 puntaa. Moyes on varmasti unohtanut asian ja antanut anteeksi. Mutta Rooneylla saattaa olla asiasta vieläkin jotain hampaankolossa, eikä halua Moyesia valmentajakseen. Tuntuu, että enemmistö kannattajistakin on valmis näyttämään ovea ja Rooney ei taida olla enää millään tapaa korvaamaton pelaaja. Isojen pelien ja maalien mies kuitenkin on kyseessä, joten harmittaa, jos haluaa vaihtaa maisemaa kesällä. Siirtokorvaus tulee kuitenkin olemaan noin kovan proffilin pelaajalle varsin jäätävä. Varsinkin, jos esimerkiksi Ibra lähtee Pariisista ja korvaaja halutaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En oikein usko, että Rooney siirtyisi Pariisiin. Onhan PSG kova seura, pelaa CL:lää jne. mutta siellä se olisi kuitenkin verrattuna kivenkovaan Valjuun. Kyllähän PSG varmaan tulee tarjoamaa njos tietävät, että Wayne olisi mahdollista irroittaa ja United varmaan myy mielummin Englannin ulkopuolelle, mutta kyseenalaistaisin miehen omat siirtohalut pois Englannista. Englannissa Rooneylle on Unitedin lisäksi tasan kaksi vaihtoehtoa, kummallakin on siniset paidat ja sopivasti rahaa pankkitilillä. Ehkä Real Madrid voisi myös olla vaihtoehto ja Real varmasti kiinnostaisi Rooneytakin PSG:tä enemmän.

 

Scholes muuten iloitti lopettavansa jokunen hetki sitten.

Share this post


Link to post
Share on other sites

RedIssue1 ‏@RedIssue1 36 min Rooney out of the squad tomorrow due to him getting his face stoved in by Phil Jones. Always said Jones was a proper #mufc player. #seeya

 

Eiköhän se ala olee pikkuhiljaa siinä. Nimittäin Wäinön ura Manussa.

 

Sir Alex ja Scholes lopettaa, Rooney haluaa pois. Eka kerta kun näen Manun sekasortoa muistuttavassa olotilassa. Vaihtelua sekin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

RedIssue1 ‏@RedIssue1 36 min Rooney out of the squad tomorrow due to him getting his face stoved in by Phil Jones. Always said Jones was a proper #mufc player. #seeya

 

Eiköhän se ala olee pikkuhiljaa siinä. Nimittäin Wäinön ura Manussa.

 

Sir Alex ja Scholes lopettaa, Rooney haluaa pois. Eka kerta kun näen Manun sekasortoa muistuttavassa olotilassa. Vaihtelua sekin.

Tuo Jones vs Rooney juttuhan on ihan pelleilyä. Ei mitään tommosta ole tapahtunut ja vaikka olisi, tuskin kukaan twitter tyyppi siitä ensimmäisenä tietäisi. Toki on mahdollista, ettei Rooney huomenna(tänään) pelaa ja se kertonee sitten sen, että mies on muualle lähdössä.

 

Eikö ManU ole asiantuintijoiden mukaan ollut jo 10v sekasortoisessa tilassa? Joka vuosi materiaali ei riiä, mutta silti niitä mestaruuksia satelee :)

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Englannissa Rooneylle on Unitedin lisäksi tasan kaksi vaihtoehtoa, kummallakin on siniset paidat ja sopivasti rahaa pankkitilillä.

Tältä näyttää The Sunin huominen etusivu:

 

https://pbs.twimg.com/media/BKA6Rf4CEAAjXrn.jpg:large

 

Vastaan pistää viikkopalkka, jota Kroenke ei varmasti suostu maksamaan. Jos Walcottinkin palkkapyyntöä (100k) harkittiin puolisen vuotta, niin..

 

Mutta mielestäni nämä "Arsenal hankkii vain nuoria ranskalaisia" puheet voidaan laittaa päätökseen. Wenger on ottanut uuden linjan hankintoihinsa. Viimeiset neljä hankintaa olivat kaikki olleet yli 25-vuotiaita. AW tietää että hänellä ei ole enää kuin ehkä 1 vuosi aikaa, joten mies varmasti haluaa tehdä kaikkensa siirtomarkkinoilla jotta saisi nostettua pokaalia vielä kerran.

 

Saa nähdä minne Shrek lähtee. Ei tarvitse nimittäin olla mikään Sherlock päätelläkseen sen, että mies on lähtökuopissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vastaan pistää viikkopalkka, jota Kroenke ei varmasti suostu maksamaan. Jos Walcottinkin palkkapyyntöä (100k) harkittiin puolisen vuotta, niin..

 

Mutta mielestäni nämä "Arsenal hankkii vain nuoria ranskalaisia" puheet voidaan laittaa päätökseen. Wenger on ottanut uuden linjan hankintoihinsa. Viimeiset neljä hankintaa olivat kaikki olleet yli 25-vuotiaita. AW tietää että hänellä ei ole enää kuin ehkä 1 vuosi aikaa, joten mies varmasti haluaa tehdä kaikkensa siirtomarkkinoilla jotta saisi nostettua pokaalia vielä kerran.

 

Saa nähdä minne Shrek lähtee. Ei tarvitse nimittäin olla mikään Sherlock päätelläkseen sen, että mies on lähtökuopissa.

Ja se, että Wenger tuskin tulee koskaan ostamaan pelaajia yli 20 miljoonalla. Vauvoja ja teinejä mies ei toki enää ostele ja intoutuihan jopa 15 milliä käyttämään yhteen pelaajaan viime kesänä. Itse kyllä aina ihmettelen, että mitä pohjaa jossain pelaajahuhuissa on kun jotain pelaajaa huhutaan Arsuun yli 20 miljoonalla. Tämä johtunee vain miehen periaatteista, mutta voikin kysyä että olisiko esim. Cazorla hankittu jos ei olisi ollut alennusmyynnissä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

DDG

Rafael - Vidic - Rio - Evra

Carrick - Gundogan

Ronaldo - Kagawa - Bale

RVP

 

 

Tässä kokoonpanossa on paljon sitä mitä haluaisin Unitedissa nähdä. Mielenkiintoisin asia Moyesin aikana tulee olemaan laitapeli, jossa SAF käytti aina puhtaita wingereitä. Valencia osaa juosta laitaa ylös ja alas mutta ei osaa leikata keskelle, vähän sama vika Youngissa. Nykypäivän jalkapallossa ei käytetä enää puhtaita wingereitä, vaan he leikkaavat keskelle ja pakit nousevat tilalle. Bayernilla Ribery, Muller, Robben jne leikkaavat paljon keskustaan, City ja Chelsealla ei ole puhtaita laitureita, Barcasta nyt puhumattakaan. Toivoisin, että Moyes kehittäisi meidän peliä samaan suuntaan ja CR7 ja Bale olisivat tähän aivan täydelliset pelaajat. Yllä oleva taktiikka näyttää paperilta loistavalta!

 

Poistaisin:

Scholes ja Flecther lähtenevät itse.

Andersson lähtenee.

Nani, Valencia ja Young saavat puolestani lähteä.

Rooney, jos haluaa lähteä antaa mennä kunhan korvaus on hyvä.

 

Sisään:

Fabio palaa lainalta

Fellaini ja Gundogan, nämä ja keskustaan löytyy 4 kovaa kaveria plus junnut (Carrick, Tomppa)

CR7, Bale,ja Zaha, näin laidalta sisään leikkaavat pelaajat huipputasoa (Giggs, Danny)

 

Alakerta on aivan kunnossa. Jos Fabio ja Buttner laitettaisiin vielä lainalle, niin Baines pitäisi hankkia.

Yläkerta on kunnossa, Kagawa 10-paikalle(Powell ajetaan sisään), RVP, Chica, Danny riittää kärkeen.

 

Mistä rahat? Ando 10 milj, Nani 20 milj, Valencia 15 milj, Young 15 milj ja Rooney 35 milj. Yhteensä noin 85 miljoona.

CR7 50 milj, Bale 40 milj, Fellaini 20 milj ja Gundogan 15 milj. Yhteensä 125 miljoonaa.

Puuttuvat noin 40 miljoonaa löytynevät seuralta.

 

Unelmiahan nämä ovat mutta uskon liikehdintää tapahtuvan tänä kesänä poikkeuksellisen paljon.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä ollaan tekemässä melko isoja muutoksia Unitediin tulevana kesänä. Vaikkakin uusi manageri astuu kuvioihin, niin en millään jaksa uskoa, että joukkue kokisi näin isoja muutoksia mitä moni on nyt täällä haaveillut/spekuloinut. Ensinnäkin, en näe mitenkään mahdollisena, että esimerkiksi Young ja/tai Valencia lähtisi Unitedista, sillä Nanin tilanne on tällä hetkellä niin kinkkinen, että mikäli kaikki kolme pelaajaa poistuu, ei Unitedilla käytännössä ole muita puhtaita wingereitä ensi kaudella kuin Zaha ja hänkin on Valioliigassa sitten täysin keltanokka. Lisäksi Youngilla on vielä 3 ja Valencialla 2 vuotta sopimusta jäljellä.

 

Unitedin osalta siirtokesän tullee määräämään Rooneyn kohtalo. Mieheen on sidottu sellainen summa esimerkiksi palkkarahoja, että mikäli mies jää ja allekirjoittanee näin uuden monivuotisen sopimuksen, ei todellista superhankintaa (Ronaldo tai Bale) tule Moyes tekemään. Mutta mikäli Rooney siirtyisi jollain £28M+ siirtokorvauksella ja vie näin palkkansa mennessään, niin näen esimerkiksi Gareth Balen kokoisen aukon avautuneen Unitedissa. Kuitenkin walesilaisen hankkiminen Spursista on äärimmäisen haastavaa, sillä muitakin suurseuroja on varmasti haaskalla, ja siirron kynnykseksi jääkin Balen itsensä päätös. Ronaldon tilanne taitaa olla niin "juupas-eipäs"- asteella Real Madridissa, että siitä nyt ei ota pirukaan selvää mitä mies itse haluaa, ja jos lähtee niin onko päämäärä sittenkin uudet kuviot ja PSG. Ja villinä korttina Ronaldon ja Balen spekulointien yhteyteen voisin nostaa James Rodriquezin Portosta - ei tule olemaan halpa hankinta, mutta potentiaali on kova.

 

Sitten niihin realistisiin poistujiin. Kun Scholes nyt viimein lopullisesti lopettaa ja Fletcher on täysi kysymysmerkki, niin varsinaisina myynteinä uskoisin Unitedista tulevana kesänä poistuvan vain Machedan ja Andersonin. Scholes ja Fletcher eivät kumpikaan olleet kuluvalla kaudella mitenkään merkittävässä roolissa Unitedissa, joten onko heille tarvista edes osoittaa suoraa korvaajaa? Machedalle ei tarvita korvaajaa, sillä Unitedilla on Angelo Henriquezissa pelaaja jota voidaan jatkossa lainata muualle. Tässä on pakko alkaa miettimään myös kenet Moyes mahdollisesti nostaisi U21-joukkueesta 1. joukkueen mukaan. Jos ja kun Anderson lähtee, niin välttämättä suoraa korvaajaa brassille ei tarvitse hankkia, sillä kuten joku totesikin, niin Moyes antaa vähintään yhtä paljon mahdollisuuksia junnuille kuin SAF:kin. Näin ollen näkisin, että Andersonin korvaaja olisi suoraan Nick Powell, miksei myös Ryan Tunnicliffe, joka on pelannut tällä kaudella U21-joukkueessa varsin hyökkäävää roolia ja työmoraali 20-vuotiaalla on vähintään Paul Scholesin luokkaa vaikkei taidoiltaan aivan samaan yllä. Kumpikaan edellä mainituista ei tulisi olemaan avauskokoonpanon mies, mutta kun miettii Andersonin minuutteja Unitedissa menneinä vuosina, niin nämä kaksi herraa voisivat jakaa aivan hyvin nuo minuuttimäärät keskenään. Uskoisin, että Moyes tullee kuitenkin ajamaan Powellia sisään 1. joukkueeseen vahvasti jo tulevana kautena.

 

Rooneyn myyntiin on vielä vaikea ottaa kantaa, sillä tämä tilanne selvinnee kunhan Moyes ja Rooney käyvät keskinäiset keskustelut miehen tulevaisuudesta. Voin jopa pitää täysin mahdollisena tilannetta, jonka mukaan Moyes sorvaa Rooneylle roolin Scholesin manttelinperijänä Unitedin keskikentältä. Onhan se kuitenkin monen siirtoikkunan aikana huomattu, että markkinoilta ei ole löytynyt eikä tule löytymään Scholesille suoraa korvaa, joten katsotaan josko se löytyisi joukkueen sisältä. Nanin poistumistakaan en pitäisi vielä mitenkään kiveen hakattuna, koska mies voi aivan hyvin vielä nähdä uuden mahdollisuuden joukkueessa Moyesin tulon myötä ja näin ollen kirjoittaa uuden jatkosopimuksen - todennäköisempi vaihtoehto on kuitenkin kassan kautta pois Unitedista.

 

Keskikentälle todennäköisesti tullee joku vahvistus, mutta se ei tule olemaan Gundogan, siitä yksinkertaisesta syystä, että Dortmund ei vain luovu tänä kesänä kaikista tähdistään. Fellaini saattaisi olla mahdollisesti tuloillaan Moyesin perässä, mutta näkisin jopa Kevin Strootmanin parempana vaihtoehtona täydentämään Unitedin keskikenttää. Fellainissa on se ongelma, että mies on ottanut Evertonissa tällä kaudella Tim Cahillin entisen roolin hyökkääjän takana, ja mies on oikeastaan vasta tuossa roolissa puhjennut joukkueensa tähdeksi. Noh, tuolle kyseiselle paikalle Unitedissa on ihan riittävästi tunkua. Toki Fellaini toisi ison annoksen peloketta fyysisyytensä puolesta mukanaan, mutta se ei ole mielestäni riittävä argumentti mieheen investoimiselle. Toisaalta en näkisi täysin mahdottomana skenaariota, että sekä Strootman että Fellaini siirtyisivät Unitediin. We´ll see...

 

Pakkiosasto on periaattessa myös kunnossa, mikäli Ferdinand jatkaa. Fabio tullee lainalta takaisin, joten laitapakiston tontillekin riittää tunkua. Pidän kuitenkin hyvin todennäköisenä, että Leighton Baines tulisi Moyesin mukana Evertonista. Näin ollen laita- ja erikoistilannepelaaminenkin vahvistuisi merkittävästi, eikä välttämättä varsinaisen uuden wingerin osto ole Nanin mahdollisen poistuman myötä pakollista ja Evrankin "automaattinen kausikortti" avauksessa olisi näin ollen kyseenalaistettu.

 

 

Summa summarum:

 

"Varmat" poistuja Scholes ja Fletcher huomioon ottaen:

Anderson, Macheda.

 

"Varmat" tulijat:

Baines, Strootman.

 

Kun otetaan myynnit ja ostot huomioon, niin rahaa kuluisi tämän kaltaisessa skenaariossa noin £20M. Kuullostaisi varsin "Moyesmaiselta" eikä joukkueen dynamiikkakaan näin ollen muuttuisi merkittävästi. Itse olen siis hyvin maltillinen tulevan kesän osalta ja hieman jopa pelottaa mikäli olen täysin hakoteillä näiden spekulaatioiden suhteen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Fergieltä ilmeisesti aika tylyä kohtelua Rooneylle tänään? Tai ainakin huomaa, että jamppojen välillä ei ole kaikki kunnossa ja ilmeisesti siellä oli Old Traffordin yleisökin vähän vihellellyt Rooneylle palkintojenjaon aikana. Twitterissä oli myös jotain Fergusonin lainauksia, jossa hän vahvisti Rooneyn tehneen siirtopyynnön, mutta eihän noista nyt ikinä selkoa ota. Jokatapauksessa näyttää siltä, että Rooney on lähdössä. Eihän tuo ajatuksena mikään vieras ole, ja moni ajatteli tämän tapahtuvan muutama vuosi sitten kun siellä otettiin jampan kuvia pois stadikalta jne. mutta onhan jamppa silti monelle Unitedin kasvot, tai no ainakin oli.

 

Jännä muuten nähdä, että kuka ottaa pelikentällä ohjat käsiinsä ja kuka kannattelee joukkuetta talven otteluruuhkissa. Syksyllähän on aina kiva pelata kun on kuksittu muijat paksuksi ja juotu koko kesä kaljaa, mutta talvella se ei enää ole yhtä mukavaa kun ulkona satelee, muijat kiljuu kotona eikä sitä kaljaakaan paranisi juoda. Nyt sieltä puuttuu kopista Fergusonin hiustenkuivaaja ja Rooneyn kaltainen asennepelaaja niin voi olla, että United ei enää pysty tekemään talvella eroa kilpailijoihinsa samalla tavalla kuin on totuttu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jännä muuten nähdä, että kuka ottaa pelikentällä ohjat käsiinsä ja kuka kannattelee joukkuetta talven otteluruuhkissa. Syksyllähän on aina kiva pelata kun on kuksittu muijat paksuksi ja juotu koko kesä kaljaa, mutta talvella se ei enää ole yhtä mukavaa kun ulkona satelee, muijat kiljuu kotona eikä sitä kaljaakaan paranisi juoda. Nyt sieltä puuttuu kopista Fergusonin hiustenkuivaaja ja Rooneyn kaltainen asennepelaaja niin voi olla, että United ei enää pysty tekemään talvella eroa kilpailijoihinsa samalla tavalla kuin on totuttu.

Teoriassahan Rooney on aika helppo korvata. Käytännössä asia on eri. Rooney tekee niin järjettömästi töitä kentällä ylhäältä alas asti. Loppukaudestahan Kagawa käytännössä otti Rooneyn paikan kymppipaikalta, RvP alapuolelta ja pelasi mielestäni tässä roolissa älyttömän hyvin. Rooneyn asennetta kentällä ei korvaa kukaan, mutta onhan miehestä näkynyt jo pitkään formin lasku ja uskon, että viimeistään RvP ottama paikka fanien suosikkina teki miehen valinna selväksi. Huhutut Falcao ja Lewadowski toki myös voisivat korvata Rooneny, mutta olisivat mielestäni enemmänkin RvP:n stuntteja ja siihen meillä on jo Herhe ja Welbeck joista etenkin Herne ansaitsisi enemmän näyttöpaikkoja.

 

Jos Rooneysta halutaan rahaa, niin nyt mies pitää myydä.

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rumasti sanottuna, mihin me oikeastaan tarvitaan Rooneyn panosta tällä hetkellä, jos peliä jatketaan 4-2-3-1 formaatiolla? Tämä siis olettaen, että tänä kesänä se keskikenttäpelaaja tulee sisään? Mä todellakin haluan pitää miehen joukkueessa, sillä kukaan ei korvaa sitä työmäärää, jonka Wayne parhaimmillaan tekee, mutta tolla asenteella mä mieluummin myisin sen ja ostaisin vahvistuksen jonnekin muualle. Ja ottaen vielä huomioon, että Rooneyn palkka on kova ja siitä saisi nyhdettyä sievoisen summan siirtokorvauksina. Tämä ei nyt ole mikään takinkääntö parin kuukauden takaiseen, mutta jos mies pyytää toista kertaa siirtoa kolmen vuoden sisään, niin menköön sitten. NIIN hyvä se ei ole, että perään kannattaisi itkeä...

 

Mitä tulee kaikkiin meihin yhdistettyihin hyökkääjiin, en näe niissäkään mitään järkeä. Kärkeen on jo RVP, ja Chicarito/Welbeck-kombo stunttaa aivan riittävästi. Kagawa hoitelee kymppipaikkaa, ja siinä RVP voi tarvittaessa tuurata. Miksi yhden hyökkääjän paikalle pitää hommata neljä miestä? Herne saa jo nykyiselläänkin liian vähän peliaikaa esityksiinsä verrattuna.

 

Mitä me oikeasti kaivataan, on kaksi KOVAN luokan keskikenttäpelaajaa, sekä KUNNON laituri. Nyt meillä on kaksi lapasta (Young ja Valencia), joista jälkimmäiseltä voi odottaa ensi kaudelle parannusta. Lisäksi lähtökuopissa oleva Nani sekä lupaava, mutta divarista tuleva Zaha. Maaliuhkaksi noista ei kenestäkään ole hyvänäkään päivänä. Laitapeliin aina perustunut pelitapa huutaa sitä vahvistusta, joka kykenee maalipaikkojen luomisen ohella myös tekemään niitä yli kymmenen kaudessa.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tumelta aika kovaa, mutta toisaalta ihan paikkansapitävää puhetta. Aika hyvä pointti, että toinen siirtopyyntö kolmeen vuoteen, enkä ollut tuota asiaa ihan noin yksinkertaisesti osannut ajatellakaan. Kagawa on tosiaan haistellut Valjun tuntumaa kauden ja iskenyt muutaman maalinkin siinä sivussa joten ensi kaudella on varmaan sen todellisen läpimurron paikka. Laituria sitten vaan sisään ja jos Spurs nyt jää ilman sitä CL-paikkaa niin... Tärkein hankinta tulee kuitenkin olemaan keskustan pelaaja, mutta kun huhuttua Strootmania kun katselee niin ihan oikeilla jäljillä siellä ollaan. Periaatteessa nuorehkoa topparia tai vasenta pakkia voisi tuoda sisään, mutta eiköhän tässä ole muutosta kerrakseen ilman niitäkin.

 

--------------------RVP--------------------

Bale-----------Kagawa--------Valencia

------Strootman-----Carrick-------------

 

Kyllähän tuollaista hyökkäystä ja keskikenttää kelpaisi esitellä. Ei varsinaisesti kuulu tähän ketjuun, mutta jotenkin tuntuu, että ensi kausi on Unitedille välivuosi mitä Valioliigan voittamiseen tulee. Joukkueessa on tapahtunut kuitenkin niin paljon muutoksia enkä usko, että Moyeskaan kykenee heti ensimmäisellä kaudellaan korjaamaan PL-pyttyä kotiin. Jos Mourinho siirtyy Chelseaan niin uskon vahvasti, että jampan ensimmäisen kauden taika jatkuu edelleen ja Chelsea voittaa Valioliigan mestaruuden Unitedin ja Cityn kamppaillessa kakkos sijasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rumasti sanottuna, mihin me oikeastaan tarvitaan Rooneyn panosta tällä hetkellä, jos peliä jatketaan 4-2-3-1 formaatiolla? Tämä siis olettaen, että tänä kesänä se keskikenttäpelaaja tulee sisään? Mä todellakin haluan pitää miehen joukkueessa, sillä kukaan ei korvaa sitä työmäärää, jonka Wayne parhaimmillaan tekee, mutta tolla asenteella mä mieluummin myisin sen ja ostaisin vahvistuksen jonnekin muualle. Ja ottaen vielä huomioon, että Rooneyn palkka on kova ja siitä saisi nyhdettyä sievoisen summan siirtokorvauksina. Tämä ei nyt ole mikään takinkääntö parin kuukauden takaiseen, mutta jos mies pyytää toista kertaa siirtoa kolmen vuoden sisään, niin menköön sitten. NIIN hyvä se ei ole, että perään kannattaisi itkeä...

 

Miehen älyttömästä palkasta vapautuisi sen verran ylimääräistä, että niiden avulla saataisiin Nanille sellainen paperi käteen, että mies voisi jatkossa keskittyä pelaamiseen ja siten olla ensi kaudella "like a new signing", kyseessä on kuitenkin Unitedin paras laituri vireessä ollessaan. Rooneyn siirtokorvauksesta tulisi taas pelimerkkejä hankkia Carrickille työpari keskelle. Näiden muutosten myötä voisi sitten katsoa pankkitiliä ja pelaajatilanteita, että onko hinta/laatu-suhteeltaan hyviä huipputason jätkiä irroitettavissa. Täällä monet kirjoittajat ovat laittamassa pakkaa kokonaan uusiksi, mutta jo pelkästään nykyiset lähtijät sekottaisivat tilannetta niin paljon, ettei rotaatiomiehiä tulisi syyttä suotta myydä. Lainalla olevista turhakkeista voi toki päästää irti ilman mitään tunnontuskia.

 

Dortmundin tyhjennykseen en halua millään uskoa. En toki ole selvillä pelaajien sopimuspykälistä (ulosostohinnat jne), mutta seuralla ei ole mitään syytä myydä huippujaan pois. Lähtijöitä on jo tällä hetkellä huhuissa niin paljon, ettei avauksen jätkistä millään voida myydä kolmea enempää. Tai jos myydään, uskoisin Kloppin lähtevän samalla ovenavauksella.

 

Ulos:

(Scholes)

Rooney

Macheda

Bebe

 

 

Sisään maksimissaan kolme avauksen/rotaation pelaa:

Zaha

Wanyama/Strootman/Herrera

(Bale)

 

Näin ollen ensi kauden ykkösavaus näyttäisi seuraavalta:

DDG

Rafael - Jones - Vidic - Evra

Carrick - Strootman

Nani - Kagawa - Bale

Van Persie

Rotaatioon jäisi vielä seuraavanlainen sakki:

Lindegaard

Smalling - Evans - Ferdinand - Fabio

Cleverley - Anderson

Valencia - Giggs - Welbeck

Chicharito

Lisäksi Buttner, Zaha, Powell ja Amos, niin 26 pelaajan rinki olisi täynnä.

[h=1][/h]

Share this post


Link to post
Share on other sites

Moyesin Everton pelaa tällä kaudella seuraavalla ryhmityksellä, kun parhaat ovat kentällä:

Jelavic

Pienaar - Fellaini - Mirallas

Osman - Gibson

Baines - Jagielka - Distin - Coleman

Howard

 

 

 

Keskustan pohjalla kaksi suhteellisen pallovarmaa kaveria, jotka pelaavat suht hyvin alaspäin. Varsinaisia wingereitä ei ole, vaan Pienaar pelaa vasemmalla David Silvan tyyppistä roolia. Oikealla puolella Mirallas pelaa käsittääkseni Thomas Müllerin tapaista roolia, eli painelee aika suoraviivaisesti maali kohti. Fellainilla on kymppipaikalla varsin iso rooli myös alaspäin ja on yleensä ensimmäisenä riistämässä palloa keskialueella. Jelavic on isona miehenä targettina Bainesin keskityksille, kenen kautta monet Evetronin maalipaikat ainakin tilastojen mukaan tulevat.

 

Lähdetään nyt siitä olettamuksesta, että Moyes alkaa rakentamaan samanlaista systeemiä Manchester Unitediin. Mielenkiintoista on nähdä, kuinka paljon Moyes ehtii vaikuttamaan ensi kesän hankintoihin vai mennäänkö kesän kaupat vielä Fergusonin ja skouttien vetämänä. Aika monesta poiketen, uskon Moyesin jättävän Evertonin pelaajat rauhaan. Bainesille ei ole ensi kaudella huutavaa tarvetta ja Fellainin hinnassa tulee olemaan paljon ilmaa. Jos Moyes haluaa Unitediin tuekseen jonkun "oman pojan", niin eiköhän se Phil Neville ole.

 

Joukkueeseen saapuu:

 

Victor Wanyama

 

Uskon, että nyt on vihdoin se kesä, kun keskustaa aletaan vahvistamaan. Tämän pitäisi olla itsestään selvää jo siitä syystä, jos pelipaikalta poistuu 2-3 pelaajaa. Tälläkin hetkellä keskusta on ongelma ja suurin ero kovimpiin kilpailijoihin Euroopassa. Wanyaman puolesta puhuu monikin asia. Siinä missä Strootman voi hyvinkin siirtyä esimerkiksi Italiaan, kenialainen on varsin kova United-fani ja se varmasti painaa neuvotteluissa todella paljon. On nuorella iällä osoittanut kovaa potentiaalia pelaamalla hyvin UCL:ssa sekä Barcelonaa että Juventusta vastaan. Pelaajana varsin monikäyttöinen: korvaisi viime kausien Fletcherin box-to-box-roolissa, sopisi destroyeriksi Carrickin viereen ja tarvittaessa antaisi MC:lle lepoaikaa keskustan pohjalla. Topparinakin ilmeisesti hommat hoituu hätätapauksissa. Vahva kuin härkä, todella hyvä alaspäin ja uhka erikoistilanteissa. Syöttövalikoima on yllättävän hyvä ja veto lähtee aika kovaa 30 metristäkin. Jos Moyes lähtee rakentamaan fyysisempää keskikaistaa Unitediin, 21-vuotias Wanyama on hyvä ensiaskel. Ainoana kysymysmerkkinä näkisin miehen iän, sillä afrikkalaisista ei voi aina olla niin varma. Kaveri on fyysisesti jo sen luokan järkäle, että kukaties vuosia olisikin takana ilmoitettua enemmän. Muita vaihtoehtoja: Strootman ja Evertonin kauan tarkkailema Leroy Fer.

[video=youtube;uUfksZoDi40]http-~~-//www.youtube.com/watch?v=uUfksZoDi40

 

 

 

 

Gareth Bale

 

Tämä on varmasti sidoksissa Rooneyn lähtöön. Fyysisenä pelaajana Rooney loistaisi takuuvarmasti kymppinä Moyesin systeemeissä ja olisi varmasti kakkosvaihtoehto myös ysipaikalle. Mutta kerta veikkasin Wäinön lähtevän, niin pakko nostaa Balen nimi esiin. Sormet ristiin Tottenhamin viidennen sijan puolesta, sillä ilman sitä Bale tuskin siitryy mihinkään. Ja en ole keksinyt toista pelaajaa, kenet istuttaa Rooneyn tilalle.

 

Toisin kuin Wäinö, niin Bale vaikuttaa pelaajalta, joka haluaa tulla vuosi vuodelta paremmaksi. Siinäkin mielessä löydän yhtäläisyyksiä Ronaldoon. Walesilainen näyttääkin urheilijalta, on liigan nopeimpia pelaaja ja kehityskäyrä osoittaa jokaisella osa-alueella jyrkästi ylöspäin. Kunhan työstää pääpelaamistaan ja vaparitekniikkaansa, niin tulee pelaamaan terveenä tulevaisuudessakin 20 maalin liigakausia vaikka silmät kiinni. Pallottomana Bale ei vaadi palloa yhtä paljon kuin Rooney, vaan pyrkii enemmänkin hakemaan vapaita välejä kentällä, mistä karata maalintekoon. Paperilla tämä sopisi nyky-Unitediin varsin hyvin, sillä Kagawalle lankeisi nykyistä isompi rooli pelinrakentelussa ylemmällä kolmanneksella. Bale on paras saarilla syntynyt hyökkääjä tällä hetkellä ja siitä syystä hän kuuluu Manchester Unitediin. Old Trafford on maailman paras paikka kehittyä voittajaksi ja parempaa seuraorganisaatiota ei vain ole. Rooneyn poistuessa seuran tulee pystyä näyttämään voimansa ja hankkia ainakin yhtä valovoimainen pelaaja tilalle kilpailijoiden edestä. Toivottavasti esimerkiksi Ryan Giggs tekisi seuran puolesta arvokasta lobbausta kesän aikana, jos/kun Bale tekee lähtöä. Loistava talismaani joukkueelle seuraavaksi 7-10 vuodeksi ja tulevaisuuden pelillinen johtaja Jonesin, Rafaelin ja De Gean rinnalle. Jos pystyy pitämään nykyiset ominaisuutensa uransa loppuun asti, askel ei hidastu ja kehittyy joka vuosi kokonaisvaltaisemmaksi pelaajaksi (myös puolustussuuntaan), Bale saattaa olla parhaassa isässään 27-30 vuitoaana aika pelotavan hyvä.

 

Toki Rooneyn korvaaminen Balella toisi aukon ysipaikalle, mutta luottaisin kyllä jo ensi kaudella Hernandeziin ja Welbeckiin RVP:n takana. Molemmat ovat parhaimmillaan kykeneväisiä yli 15 maalin liigakausiin, vaikka heillä omat puutteensa onkin. Ainoana miinuksena Balessa tulee olemaan karmea hinta, mutta viime kausien perusteella 40 miljoonaakaan ei ole tarvittaessa mikään ongelma. Muita vaihtoehtoja: -

[video=vimeo;60009009]http-~~-//vimeo.com/60009009

 

 

 

 

Ever Banega

 

Aivan, täydellinen jokerikortti aivan puskista. Muistetaan nyt, että seurat eivät ole kiinnostuneita pelaajista. Valmentajat ovat kiinnostuneita pelaajista. Ja Banega on Moyesin vanha tuttu ja mielestäni potentiaalinen nimi ensimmäiseksi "Moyesin hankinnaksi". Banega oli lähellä saapua Evertoniin vuonna 2009, mutta viisumiongelmat pilasivat siirron. Artetan lähdettyä 2011 Moyes yritti uudestaan (tällä kertaa lainalle), kun Banega oli loukkaantumisten jälkeen jämähtänyt vaihtopelaajksi. Jos sopii pelityylin puolesta Moyesin Evertoniin, niin saattaa löytyä käyttöä myös Moyesin Unitedissa. Vaikkapa Andon tilalla.

 

​Pelityyliltään varsin pitkälle nykyisen Scholesin tapainen. Alunperin pelasi Pirlon tapaista roolia keskustan pohjalla, mutta tällä kaudella on väläytellyt myös kymppipaikalla. Todella hyvä jakamaan palloa ja rytmittämään peliä. Rautainen puolustussuuntaan ja riistämään palloja. Mielenkiintoinen nimi jopa Carrickin seuraajaksi, mutta vähintäänkin rotaatioon. Valitettavasti Banegassa on mielialapelaajan vikaa: parhaimmillaan pyörremyrsky keskikentällä, huonoimmillaan ei tunnu mikään onnistuvan. Veloissa rypevä Valencia joutunee tänäkin kesänä myymään parhaita pelaajiaan alihintaan ja Banega saattaa olla ensimmäisenä liipaisimella. Huhut vievät Italiaan, mutta Moyes saattaa pyrkiä Unitedin imagon ja warchestin avulla vetämään välistä. Muita vaihtoehtoja: James McCarthy

[video=vimeo;64496676]http-~~-//vimeo.com/64496676

Manchester United kaudella 2013/2014

 

Robin van Persie

Shinji Kagawa - Gareth Bale - Nani

Michael Carrick - Ever Banega

Patrice Evra - Jonny Evans - Nemanja Vidic © - Rafael

David de Gea

 

Javier Hernandez

Ashley Young - Ryan Giggs - Danny Welbeck

Tom Cleverley - Victor Wanyama

Fabio - Phil Jones - Rio Ferdinand - Chris Smalling

Anders Lindergaard

 

Ben Amos, Michael Keane, Aleksander Büttner, Nick Powell, Antonio Valencia, Wilfried Zaha

 

Yksi vaihtoehto saattaa olla, että Moyes lähtee peluuttamaan Welbeckiä (ja Zahaa) oikealla Mirallasin roolissa. Tämä tarkoittaisi sitten sitä, että vähintäänkin yksi laituri poistuu ja hyökkäykseen tarvitaan yksi laatupelaaja lisää. Mutta uskon Moyesin jatkavan edeltäjänsä maltillista linjaa ja tuo sisään vain 2-3 uutta naamaa vuodessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ainoana kysymysmerkkinä näkisin miehen iän, sillä afrikkalaisista ei voi aina olla niin varma. Kaveri on fyysisesti jo sen luokan järkäle, että kukaties vuosia olisikin takana ilmoitettua enemmän.

Tämä pudotti aika pahasti : D Tosin eikös tuo ikä olisi kannattanut testata Van Persieltäkin? Eikai se tuollaisilla urheilijan geeneillä kovin uskottavalta vaikuta, että letti alkaa harmaantumaan jo alle kolmekymppisenä?

 

En epäile laisinkaan, mutta mistä tuo Wanayaman United-fanitus on repäisty? Jamppa lienee lähdössä Celticistä ja haluaa CL-futista uudessa joukkueessaan joten sikäli varmasti ihan mahdollinen siirto.

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

En epäile laisinkaan, mutta mistä tuo Wanayaman United-fanitus on repäisty?

http://strictlygentlemen.com/intervi...ets-and-soccer

 

SG: Growing up what was your favourite team?

 

VW: My favourite team has been Man United

 

SG: Who will win the African Nations Cup, the English Premiership and the Champions League?

 

VW: I think its hard to predict, but I will say African cup will be Zambia; the EPL Man United and Champions league will be Barça

 

SG: Besides Celtic what team do you follow week in and week out?

 

VW: Very easy, Man United

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oliko Needlesillä muuten tarkoitus, että jatkossa käydään siirtospekulaatiot täällä vai oliko tämä thread vaan näitä tulevan kesän veikkailuja varten ja tarkemmat pohdiskelut sitten tuonne toiseen säikeeseen?

 

Ihan mielenkiintoinen kyllä tämä Rooneyn tilanne, ainakin kun pureskelee noita Fergusonin eilisiä sanoja:

"He's asked for a transfer, we've refused it and that's where it lies. It was better he didn't play today; he can mull it over now. He's not happy about being taken off a few times but Wayne in top form would not be taken off. He should think about his future here because he will be here."

 

Eli ainakin Ferguson olisi vahvasti sitä mieltä, että ihan sama mitä kesä tuo tullessaan niin United ei tule Rooneya myymään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tarkoitus kyllä oli, että tänne olisi laitettu ainoastaan veikkaukset ja muu keskustelu olisi käyty muissa topiceissa. Joku moderaattori voisi ehkä siirtää niitä viestejä esimerkiksi kausitopiciin, missä ei ole listattu lähtijöitä ja tulijoita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pitäisin melko outona, jos Moyes ei toisi Bainesia mukanaan. En nyt tiedä, onko Evertonissa muita, jotka kelpaavat ManUun, mutta jostakin syystä en itse näe mahdollisena tilannetta, jossa tämä siirto ei tapahdu. Mitä se sitten tarkoittaa ManUn nykymiehistölle. Jotain varmaankin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×