Jump to content
Needles

Siirtohuhut

Recommended Posts

Olen seurannut Higuainin edesottamuksia pidemmän aikaa. Tilastoilla ei sinänsä ole merkitystä, koska Higuain on aina pärjännyt vähintään kohtalaisesti koko kausi huomioiden. Koko kauden tilastoista ei paljastu Higuainin sulamiset kovassa paikassa. Higuain on ihan OK maalintekijä silloin kun pään kestävyyttä ei koetella. Kun ottelu on tärkeä, vastustaja kovaa tasoa ja paineensietokykyä mitataan, Higuainin taso on lähes poikkeuksetta laskenut ratkaisevan paljon.

 

Higuain ja Benzema olivat tilastojen perusteella suunnilleen samaa tasoa. Realissa käytettiin ihme kyllä järkeä ja myytiin kaksikosta pois nimenomaan Higuain. Benzemakaan ei usein ole suurissa peleissä loistanut maalinteossa mutta Benzemasta on jotain hyötyä joukkueelle vaikkei maaleja tekisikään. Higuainista ei voi sanoa samaa.

 

Napoliin siirryttyään Higuain pääsi myös vetämään rankkareita totuttua enemmän. Viime kaudella osuikin 5/5, jonkinlainen suonenveto? Ehkä sen takia Higuainille alettiin antamaan selvästi enemmän vastuuta rankkareissa. Rankkareissa ratkaisee ennen kaikkea pään kestävyys. Tällä kaudella Higuainin rankkarisaldossa tapahtuikin selkeä pudotus, 5 rankkaria sisään, 4 missiä. Tuo saldo huomioiden en olisi antanut Higuainin epäonnistumiselle rankkarikisassa kovin matalaa kerrointa. Lasketaan eilinen lukuun ja saadaan saldoksi umpisurkea 5/5.

 

Eilinen surkea esitys, sekä kentällä että vaihdosta, ei ollut mikään yksittäistapaus vaan antoi vielä lisää näyttöä siitä ettei Higuainista näytä vieläkään kasvaneen muuta kuin pikkuseurojen kurittaja. Siksi Higuain oli myös Real Madridissa vain "ihan hyvä hyökkääjä", voisi sanoa jopa keskinkertainen. Kun pää ei kestä, se ei kestä.

 

Toki kannattaa muistaa asian mittakaava. Higuain ei missään tapauksessa ole kovin "huono" tai "keskinkertainen" hyökkääjä, ei muuten olisi pelannut kohtuu pitkään Real Madridin tasoisessa joukkueessa. Silti, Higuainin pää ei kunnolla kestänyt Espanjan liigassa ja Valioliigassa pään kestävyys olisi vielä pahemmin koetuksella. Kane (Rapo :mrgreen: ) on osoittanut ainakin pään kestävän Valioliigassa ja siksi en tippaakaan ihmettele jos Manchester Unitedin kannattajat haluavat ennemmin Kanen kuin Higuainin hyökkäykseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

No saihan tuosta lisää tilastoja ym. Eli lyhyt kommenttini oli suunnattu itselleni.

Koen kuitenkin, että olen katsonut sen verran paljon etenkin Higuainin otteita paikankin päällä, että uskallan sanoa OMAN mielipiteeni miehen osaamisesta. Valitettavasti vain MINÄ en näe häntä lähellekkään yhtä hyvänä kuin parhaat hyökkääjät. Minulla on vain vähän molemmista sellaisen tuhlaajan maku, etenkin Higuainista. Sen verran kuninkaallisissakin tuhlaili, että tosiaan onneksi jättivät Benzeman joukkueeseen niistä kahdesta. Tämä on siis minun mielipide ja koen tietämykseni tämän suhteen sen verran hyväksi, että muutama maalitilasto ei omaa näkemystäni muuta. Toki mielipiteeseen pelaajasta vaikuttaa aina pelaajan pelityyli ym. (kuinka syvälle tässä pitäisi mennä?:) ) Ja tosiaan, kyse siis edelleen omasta mielipiteestä. En huomannut tuota pyyntöäsi paremmista perusteluista, pahoittelut siitä. Yksi perustelu Higuainia vastaan on ehdottomasti miehen hintalappu - ja kuten totesit, jos mies on nyt parhaassa iässä ja pelinsä huipulla, ei se vain mielestäni riitä Manuun.

Ja en usko olevani väärällä foorunille, kait täällä edelleenkin puhutaan Manuun liittyvistä siirroista ja omista MIELIPITEISTÄ?

Ja myönnetään, onhan ne molemmat parempia kuin keskinkertaisia, muutenhan ne pelaisi Veikkausliigassa.

Ja tuo aikaisempi google kommentti oli toisinto Ihqmaelin (sori jos meni väärin) minulle antamasta kommentista, joten mukava kuulla jonkun muunkin sanovan sen olevan ala-arvoinen vastaus :) Eiköhän tästä jo päästä eteenpäin?

Share this post


Link to post
Share on other sites

No saihan tuosta lisää tilastoja ym. Eli lyhyt kommenttini oli suunnattu itselleni.

Koen kuitenkin, että olen katsonut sen verran paljon etenkin Higuainin otteita paikankin päällä, että uskallan sanoa OMAN mielipiteeni miehen osaamisesta. Valitettavasti vain MINÄ en näe häntä lähellekkään yhtä hyvänä kuin parhaat hyökkääjät. Minulla on vain vähän molemmista sellaisen tuhlaajan maku, etenkin Higuainista. Sen verran kuninkaallisissakin tuhlaili, että tosiaan onneksi jättivät Benzeman joukkueeseen niistä kahdesta. Tämä on siis minun mielipide ja koen tietämykseni tämän suhteen sen verran hyväksi, että muutama maalitilasto ei omaa näkemystäni muuta. Toki mielipiteeseen pelaajasta vaikuttaa aina pelaajan pelityyli ym. (kuinka syvälle tässä pitäisi mennä? :) ) Ja tosiaan, kyse siis edelleen omasta mielipiteestä. En huomannut tuota pyyntöäsi paremmista perusteluista, pahoittelut siitä. Yksi perustelu Higuainia vastaan on ehdottomasti miehen hintalappu - ja kuten totesit, jos mies on nyt parhaassa iässä ja pelinsä huipulla, ei se vain mielestäni riitä Manuun.

Ja en usko olevani väärällä foorunille, kait täällä edelleenkin puhutaan Manuun liittyvistä siirroista ja omista MIELIPITEISTÄ?

Ja myönnetään, onhan ne molemmat parempia kuin keskinkertaisia, muutenhan ne pelaisi Veikkausliigassa.

Ja tuo aikaisempi google kommentti oli toisinto Ihqmaelin (sori jos meni väärin) minulle antamasta kommentista, joten mukava kuulla jonkun muunkin sanovan sen olevan ala-arvoinen vastaus :) Eiköhän tästä jo päästä eteenpäin?

Joo, meni se nimimerkki väärin, mutta no worries, et ole ensimmäinen. :) Oli se allekirjoittaneen google-kommentti ala-arvoinen tai ei, mutta mikäli jaksat kaivaa sen uudelleen esiin, niin huomaat varmasti, että kyse on siitä jaksaako itse nähdä vähän vaivaa asioiden ja faktatietojen etsimiseen, varsinkin kun se on tehty tänä internet-aikakautena niin älyttömän helpoksi. Ei siinä katsos kenenkään foorumistin mielipiteellä ole merkitystä, kun puhutaan Nico Gaitanista ja puolustavasta keskikenttäpelaajasta samassa lauseessa. Mutta jatketaan tästä vaikka mielummin hiekkalaatikon puolella, ettei mene aivan paskan jauhamiseksi kuitenkaan.

 

Pakko antaa tässä kohdin myös propsit Jahnnylle, joka melko kärsivällisesti vastata kaikkiin viesteihin ja tuupata vielä hyvät argumentitkin perään.

 

Ja jottei menisi totaallisesti ohi aiheen, niin jaetaanpa tässä Guardianin hassuttelujuttu, tai oikeastaan kyseisen aviisin lainaus Bildistä, jonka mukaan Pep Guardiola olisi valmis vaihtamaan Thomas Müllerin, Arjen Robbenin ja tukun rahaa Angel Di Mariaan.

 

0bx9ep.jpg

Share this post


Link to post
Share on other sites

http://www1.skysports.com/football/news/11667/9905726/manchester-united-have-agreed-a-fee-with-torino-for-matteo-darmian

 

Manchester United have agreed a fee with Torino for Italian international right-back Matteo Darmian, according to Sky Italia sources.

Talks between the clubs have been ongoing and, after rejecting United’s first two bids, Torino have agreed to sell their prized defender for £12.7m (€18m).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Useiden lähteiden mukaan Torinon laitapakki Matteo Darmian  on lähellä siirtoa Unitediin. Saapa nähdä, viime viikkoina moni siirto on ollut "lähellä" ja mitään ei ole tapahtunut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuo Di Marian vaihto Mülleriin ja Robben oli feikki twitter tilitä , joka on nyt poistettu. Se siis alkuperäinen lähde tuolle jutulle, joten sen voinee unohtaa melko nopeasti.

 

Bildin mukaan myös Bastianin siirto olisi lähellä toteutumista. Voisiko siis tänään toteutua kaksi hyvää hankintaa? Toivotaan, että molemmat menisi läpisi, sillä toisi kaivattua lisävoimaa noille pelipaikoille. Eihän Valencian kanssa vaan voi lähteä uuteen kauteen ykköslaitapakkina. Vaikka tilstojen mukaan olikin paras kaikista :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

http://www1.skysports.com/football/news/11667/9905726/manchester-united-have-agreed-a-fee-with-torino-for-matteo-darmian

 

Manchester United have agreed a fee with Torino for Italian international right-back Matteo Darmian, according to Sky Italia sources.

Talks between the clubs have been ongoing and, after rejecting United’s first two bids, Torino have agreed to sell their prized defender for £12.7m (€18m).

 

Useiden lähteiden mukaan Torinon laitapakki Matteo Darmian  on lähellä siirtoa Unitediin. Saapa nähdä, viime viikkoina moni siirto on ollut "lähellä" ja mitään ei ole tapahtunut.

Itselle kyllä täysin tuntematon pelaaja tämä Darmian. Nopean scouttauksen perusteella viihtyy yhtä hyvin niin oikealla kuin vasemmallakin laidalla, joten siinä mielessä olisi varmasti ihan ok hankinta. Tosin kyseessä on italiaano, jotka kohtuu harvoin onnistuvat Valioliigassa. Lisäksi €18M kuullostaa näin äkkiseltään melko kohtuuttomalta summalta, mutta ilmeisesti fiksu rahankäyttö on nykyjalkapallossa tarkoitettu vain köyhille. Tuoko käytännössä Rafaelin tilalle muuta kuin ehkä terveet jalat?

 

Siinä Scout Nationin materiaalia pelaajasta:

https://www.youtube.com/watch?v=QnrRcD3i1NM

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jotain kertoo kaverista, että häntä Italiassa verrataan Cabriiniin, joka varmaan yksi parhaista laitapakeista. No, verrattiinhan Naniakin joskus C.Ronaldoon etc. Plussana kaverilla on älytön työmäärä, jonka jaksaa kentällä tehdä ja viime kaudellakin pelasi kaikki pelit. LvG hakee tuolla varmasti myöskin kokoa erikoistilanteisiin, josta hän viime kauden lopussa mainitsi. Sama hinta kuin Liverfool maksoi Clynestä. Mukava vertailla näitä kahta, jos siirto toteutuu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Näin puolueettomasta näkökulmasta omasta mielestäni Clyne ei Darmiania parempi pelaaja ole.

 

Italialaisella on ikää joulukuussa 26 vuotta, mutta tuli jo englantilaisellakin täyteen huhtikuussa 24 vuotta. Kansallisuutensa puolesta Clynen ympärillä onkin suurempi hype, kun taas Italian maajoukkuepelaajat eivät kovin paljon mediahuomiota ole edes saaneet. Ehkä voisin sanoa Clynen olevan lupaavampi nimi, mutta tällä hetkellä Darmian on ehkä enemmän vakuuttanut. Tämä siis mielipide ilman huomiota, että Darmian on tulossa mahdollisesti Englantiin, jossa Clyne taas on pelannut koko uransa. Italiassa ja maajoukkueessa esitykset ovat olleet vakuuttavia.

 

Darmianista sen verran, että pituutta on 182cm. Siis hieman keskimääräistä pidempi laitapuolustaja. Puhtaana laitapuolustajana neljän puolustajan linjassa ei Darmian kuitenkaan ole hirveän paljon viime kauden aikana pelannut. Mitä nyt viimeisissä maaotteluissa muistaakseni pelasi tuossa roolissa, mutta Torinossa ei taktisten valintojen vuoksi tuota nähty. Sekä Italia että Torino pelasivat oikeastaan lähes poikkeuksetta kolmen puolustajan linjassa ja Darmian näin ollen keskikentän oikealla tai vasemmalla laidalla, jossa vastuuta löytyi sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan ja siinä sivussa sai ihailla tuota jo mainittua väsymätöntä työmoraalia kentällä.

 

Lisäksi Darmian on pelannut joitain otteluita keskuspuolustajana kolmen puolustajan linjassa, jossa on onnistunut pituutensa vuoksi. Tuossakin roolissa ihan toimiva varavaihtoehto, mutta neljän puolustajan linjassa en näkisi keskellä toimivan.

 

Näkemäni perusteella Darmian olisi parhaimmillaan laitapuolustajana neljän linjassa, mutta tarpeen tullen myös hyökkäävämmässä roolissa. Clynen kohdalla en ole nähnyt tuota jälkimmäistä roolia joten vertaaminen ei ole mahdollista, ja pelaavathan joukkueetkin hyvin erilaista jalkapalloa toisiinsa verrattuna. Darmian on kuitenkin näyttänyt silmissäni varmemmalta ja ehkä puhtaana laitapuolustajana tulevaisuus saattaisi parhaimmillaan olla jopa kirkkaampi kuin Clynella. Olettaen, että italialainen onnistuu uusissa maisemissa, joka on aina jonkinlainen kynnyskysymys. Mainitaan nyt vielä, että Darmian pystyy todellakin paikkaamaan myös keskuspuolustajana joten monipuolisuudenkin puolesta valitsisin itse mieluummin Darmianin kuin Clynen. Eikä unohdeta, että Darmianille on ollut aivan arkipäivää pelata sekä oikealla että vasemmalla laidalla toisin kuin Clynella. Ehkä enemmän Darmian on pelannut oikeajalkaisena nimenomaan tuolla niin sanotulla väärällä puolella, sillä Torinossa ainakin loppukaudesta vasen laita oli tutumpi ja nyt viimeksi taisi Italiankin paidassa pelata vasenta eikä oikeaa laitapuolustajaa. En jaksa tätä kuitenkaan tarkistaa.

 

Näin siis vain jonkinlaisena spekulaationa. Ei ero pelaajien välillä suuri ole ja tätä vertailua voidaan varmasti käydä läpi kauden. Katsotaan nyt kuitenkin ensin, että miten pelaaja pääsee sisään joukkueeseen, realisoituuko siirto edes ja ovatko näiden kahden pelaajan tehtävät kentällä ensi kaudella kuinka paljon verrattavissa.

 

Ja pidän kyllä ainakin itse myös parempana pelaajana kuin Rafaelia. Tosin samat kysymykset nousevat jälleen ilmaan. Darmian ei muuten mikään loukkaantumisherkkä pelaaja ainakaan ole. On ammattilaisurallaan joutunut jättämään väliin loukkaantumisen vuoksi vain 8 ottelua ja nämä olivat 2010 marraskuussa sekä 2011 helmikuussa, mistä on jo muutama vuosi aikaa. Edusti tuolloin Palermoa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itselle kyllä täysin tuntematon pelaaja tämä Darmian. Nopean scouttauksen perusteella viihtyy yhtä hyvin niin oikealla kuin vasemmallakin laidalla, joten siinä mielessä olisi varmasti ihan ok hankinta. Tosin kyseessä on italiaano, jotka kohtuu harvoin onnistuvat Valioliigassa. Lisäksi €18M kuullostaa näin äkkiseltään melko kohtuuttomalta summalta, mutta ilmeisesti fiksu rahankäyttö on nykyjalkapallossa tarkoitettu vain köyhille. Tuoko käytännössä Rafaelin tilalle muuta kuin ehkä terveet jalat?

 

Omaan korvaan 13-14 milj. puntaa kuulostaisi varsin edulliselta hinnalta Darmianin tasoisesta pelaajasta. Kyseessä on kuitenkin Italian maajoukkueen vakiomies ja valittiin saapasmaassa vuoden 2014 maajoukkuepelaajaksi. Italialainen puolustaja kuulostaa jo ajatuksena varsin herkulliselta. Tasoltaan voisi varmaan verrata Colemaniin ja näyttäisi olevan irroitettavissa huomattavasti halvemmalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

http://www.telegraph.co.uk/sport/football/teams/manchester-united/11668547/Manchester-Uniteds-right-back-search-goes-on.html

 

Sopivien laitapakkiehdokkaiden määrä väheni entisestään Alves-junan mentyä ohitse. Tuossa Telegraphin jutussa mainituista pelaajista Torinon Matteo Darmian olisi ainoa meikäläistä kovettava hankinta, mutta vaikea kuvitella italiaanon suuntaavan Manchesteriin - Bayernin ollessa myös miehen perässä. Nuo muut pelaajat ovat mielestäni vain pieniä upgradeja Valenciaan nähden. En kuitenkaan usko, että esim. Clyne on LvG:n toivelistalla ihan ensimmäisten joukossa, joten kaippa siellä scoutit yhä etsivät kuumeisesti astetta tasokkaampaa pelimiestä Vallun korvaajaksi. 

 

Olisi mukava todeta olleensa tämän suhteen väärässä...

 

..mutta jos lähteenä on pelkästään Sky Italia, taidan odotella vielä hetken aikaa. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jalkapallon kesäiset siirtohuhut, tuo futisfanien suklaarasia: you´ll never know what you gonna get.

 

Ed Woodward + Karl-Heinz Rummenigge + €82M = Thomas Müller. Koska sanat eivät riitä kuvaamaan tämän huhun huvittavuutta, niin jätän tämän vain tänne ihmeteltäväksi: Sport1.de

Share this post


Link to post
Share on other sites

Spanish newspaper El Confidencial is reporting that Real Madrid have agreed a £29m deal for David de Gea.

Jos tuo toteutuu, niin mennäänkö ensi kauteen Valdes ykkösenä? Vai Bekovic, josta huhujen mukaan Manu tarjoamassa 8m? Oli kumpi tahansa, niin vosi ennustaa että yhtä monta pistettä ei maalivahti ensi kaudella tule Manulle pelaamaan kuin edellisellä kaudella. Jos ja kun tuo Gean löhtö varmistuu, niin jää hieman hampaan koloon tuo Cechin siirtyminen Arsenaaliin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Spanish newspaper El Confidencial is reporting that Real Madrid have agreed a £29m deal for David de Gea.

Jos tuo toteutuu, niin mennäänkö ensi kauteen Valdes ykkösenä? Vai Bekovic, josta huhujen mukaan Manu tarjoamassa 8m? Oli kumpi tahansa, niin vosi ennustaa että yhtä monta pistettä ei maalivahti ensi kaudella tule Manulle pelaamaan kuin edellisellä kaudella. Jos ja kun tuo Gean löhtö varmistuu, niin jää hieman hampaan koloon tuo Cechin siirtyminen Arsenaaliin.

 

Itse ainakin toivon, että maalivahdin ei tarvitse edes joutua montaa pistettä pelastamaan, vaan joukkueen pelaaminen ja ennenkaikkea puolustuspelaaminen olisi paremmalla mallilla, jolloin maalivahdin rooli/merkitys olisi huomattavasti pienempi joukkueen menestymisen kannalta. Itseäni ei Cechin siirtyminen Arsuun juurikaan harmita, sillä mielestäni Valdes on jo mitat täyttävä maalivahti ja markkinoilla tuntuu tarjontaa ainakin huhujen mukaan olevan esim. Cillesen, Bekovic, Oblak ja Lloris nyt ainakin, jollei Valdes ole LvG:n mielestä riittävä tai tarvitsee kirittäjän rinnalleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt kun tuo Gean siirtyy tuntuu olevan melkein varma, niin voisiko seurojen välillä olla sopimus myös Ramoksen siirtymisestä toiseen suuntaan? Tähän kun lisätään (taas) tämän päivän huhut sopimuksesta Otamendin kanssa (AS), niin olishan siinä kova puolustuslinja.

Shaw-Otamendi-Ramos-Darmian

:)

No, tuskin sentään sekä Otamendi että Ramos löytyvät Manusta ensi kauden alussa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt kun tuo Gean siirtyy tuntuu olevan melkein varma, niin voisiko seurojen välillä olla sopimus myös Ramoksen siirtymisestä toiseen suuntaan? Tähän kun lisätään (taas) tämän päivän huhut sopimuksesta Otamendin kanssa (AS), niin olishan siinä kova puolustuslinja.

Shaw-Otamendi-Ramos-Darmian

:)

No, tuskin sentään sekä Otamendi että Ramos löytyvät Manusta ensi kauden alussa.

 

Pidetään myös mielessä, että Jonesille, Smallingille, McNairille ja Blackettille on tehty vast ikään uudet sopimukset. Kaikki viittaa siihen, että seura pyrkii löytämään yhden topparin ennen kauden alkua - itsekin veikkailen ManU:n olevan tosissaan Otamendin - ei Ramosin - perässä. Lisäksi kun Darmianin siirto varmistuu ja Evansille saadaan vielä jostain löydettyä uusi osoite, puolustus alkaisi olemaan aika lailla kuosissa. 

 

Hummels muuten ilmoitti tänään saksalaislehti Kickerissä jatkavansa Dortmundissa, siinä taas yksi nimi lisää yli ruksittavaksi. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Di Marzio väittää Robin van Persien siirron Fenerbahceen olevan sinettiä vaille valmis: 

 

https://twitter.com/DiMarzio/status/618815590527016960

http://gianlucadimarzio.com/en/eng/manchester-united-van-persies-transfer-to-fenerbahce-down-to-final-details/

 

Hinnaksi näyttäisi muodostuvan €6.5m, ja diilin kestoksi mainitaan kolme vuotta. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eikös Barca ole vielä tämän kesän siirtobannassa? Turanin viimeaikaiset kommentit "haluan lähteä Atleticosta, koska en halua juosta niin paljon" on tehnyt varmasti hyvää uuden seuran etsimisen suhteen. Ostajakandidaatteja on varmasti jonossa asti odottamassa. Ei kukaan järkevä manageri ota tuollaisella asenteella olevaa pelaajaa joukkueeseen. Taitava pelaaja kyseessä ja joka ikkunassa on ainakin agentin mukaan huippuseurat hänen perässään, mutta mitään ei kuitenkaan ikinä tapahdu. Miksiköhän? 

Turan siirtyi sitten Barcelonaan. Taas kerran nähtiin, että tuollaisilla yksittäisillä kommenteilla ei oo yhtään mitään merkitystä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Di Marzio väittää Robin van Persien siirron Fenerbahceen olevan sinettiä vaille valmis: 

 

https://twitter.com/DiMarzio/status/618815590527016960

http://gianlucadimarzio.com/en/eng/manchester-united-van-persies-transfer-to-fenerbahce-down-to-final-details/

 

Hinnaksi näyttäisi muodostuvan €6.5m, ja diilin kestoksi mainitaan kolme vuotta. 

 

Myös Skysportsin mukaan done deal.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Myös Skysportsin mukaan done deal.

 

Jep:

 

Fenerbahce have agreed a four-year deal to sign Robin van Persie from Manchester United, according to Sky sources.

 

http://www1.skysports.com/football/news/11667/9907304/robin-van-persie-deal-agreed-by-fenerbahce-sky-sources

 

Nyt alkaa van Gaalin joukkue toden teolla hahmottumaan. Tietyille paikoille hankitaan maltillisesti parannuksia, ja loputkin ei-halutut pelaajat lähetetään muualle. Van Persien siirto osoittaa taas, ettei LVG mieti nimeä selkämyksessä, vaan aina ensisijaisesti pelaajan nykyformia ja merkitystä joukkueelleen. Persien piti vielä olla VG:n kanssa parhaita kavereita viime kesän MM-skabojen perusteella, mutta kuinkas kävikään.

 

Robinille jättikiitos 20. mestaruudesta. Sen jälkeen tahti heikkeni ja loukkaantumiset tulivat takaisin haittaamaan pelaamista. Ihmeen hyvin hän pysyikin ensimmäisen kauden kasassa. Silti RVP osoitti aika ajoin myös kahden viime kauden aikana olevansa maailmanluokan hyökkääjä.

 

Ei ole vaikea arvata keitä pelaajia 'axe' uhkaa seuraavaksi: 

 

Nani 

RVP

Chicharito 

Evans

Rafael

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse olen jostain syystä suhteellisen paljon täpinöissäni tästä van Persien siirrosta Feneriin.

 

Eikö muuten Sky Sports ennenkin ole viitannut lähteeseen "Sky sources", kun Gianluca Di Marzio on aiheesta itse omalla nimellään juuri hetki aikaisemmin uutisoinut? Kyseessähän on kuitenkin Skyn toimittaja, joka taas selittäisi tämän. Jakavat muutenkin hyvin paljon samoja sanomia. Tämän takia olen myös yleensä pitänyt Di Marziota normaalia luotettavampana lähteenä kuten Sky Sportsin omia uutisointejakin, vaikka eivät aivan käsi kädessä kuljekaan eikä kaikki uutisointi olekaan sitä totta, mikä nyt on aivan ymmärrettävääkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now


×