Jump to content
Sign in to follow this  
tomine

Elokuvat (part 2)

Recommended Posts

The Bronze

 

Jos leffassa (mm) esiintyvät Melissa Rauch, Haley Lu Ricardson,  Gary Cole, Thomas Middleditch, Sebastian Stan, Cecily Strong…. ja ohjaajana toimii Bryan Buckley. Etukäteen aika vaikea arvailla millaisen leffan tekevät !? nimittäin sen verran vaikea nimien perusteella arvata että minkä tyylisissä tahi genren leffoissa perinteisesti esiintyvät.

 

Suustansa suhteellisen pöyhkeä, oman arvonsa tiedostava, jopa ylimielinen mimmi on omassa pikkuisessa kaupungissansa, ainakin omasta mielestään suuri tähti ja julkkis kun on joskus aikoinaan pronssisen mitalin taitovoimistelussa aikoinaan voittanut. Vaan paikalle saapuu uusi mimmi, jolla tuntuu olevan mahikset yltää vaikka mihin, jopa hopeaan tai pronssiin. ”Entinen” stara joutuu kenties nielemään ylpeytensä ? vai käykö mimmi lokaamaan uutta tulijaa ? alkaa tämän mentoriksi ? aloittaa sodan tätä vastaan ja haluaa pitää tähteytensä hinnalla millä hyvänsä ?

 

Leffa jysäyttää melkein heti kättelyssä sellaiset tervehdykset tiskiin että katsoja seurailee sitä aivan äimän käkenä. Siis todellakin jotain mitä ei yhtään osannut odottaa… eikä meno siitä juuri hellitä hetkeksikään. Hommaa vedetään melkoisen ylitse mutta se tehdään tavalla jolla liikkeelle lähdetään ja siitä erikoisesta todella sarkastisesta virnuiluista ja jopa tietynlaisesta v*ttuilusta ei tule loppua laisinkaan. ..

 

…todellakin yllätti ”rajuudellaan” ja tietynlaisella synkkyydellä mutta kuitenkin samalla kieliposkellakin mentiin. Todella tumman satiirista meininkiä, ehkä lähinnä jokin mainio The Jonese (Jonesin Perhe) vois tulla mieleen menneeltä ajalta, vaikka se leffa noin muuten kertoo aivan jostain muusta kuin urheilusta ja voimistelusta. Todella positiivinen ylläri, näyttelijät vetivät mainiosti roolinsa, vaikka karrikoidun ylitsevuotavalla tavalla mutta tähän se todella sopi !

 

Eräs räväkimmistä ja yllättävimmistä leffoista aikoihin :) Ironisen satiirista iloittelua, tekijät ovat uskaltaneet luottaa täysillä siihen mitä ovat alkaneet tekemään, eikä epäilleet hetkeäkään onnistumistaan sen suhteen tai alkaneet pokkuroimaan valtavirran suuntaan, jolloin homma olisi varmasti lässähtänyt, toki tässäkin puolenvälin kohdilla vähän sinne suuntaan aletaan valumaan hetken verran mutta kivasti silti vielä nappaa itseään niskasta kiinni ja palautuu sinne raiteille jonne se kuuluu.    

 

o6LxgkvN.jpg

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pete ja Lohikäärme Elliot

 

Näyttääpä olevan  Disneyn tuotanto joten kovin rankkaa grillausta ihmisten kustannuksella tuskin on luvassa lohnarin suunnalta, vaan enempi jokin satumainen tarinako lie ? ainakin ikäraja sen viimeistään vahvistaa jos ei mikään muu.

 

Ihan kelpo näyttelijäkaartia haalittu CGI lohnarin rinnalle taivalta tekemään. .. elikkäs Bryce Dallas howard, Karl Urban, Robert Redford ja kannessa mainitaan myös Oakes Fegley ja Wes Bentley keitä lie ovatkaan… niin juu nämä saa myös pupua pulputtamaan Suomeksikin niin halutessaan. Ohjauksesta vastaa David Lowery, on muuten myös kynäillyt itse tarinankin leffaansa…. miehen aiemmat ohjaustyöt ei paljon kelloja kilisyttele tai kumauttele, toki tainnut editorina enemmän toistaiseksi uraansa luoda ainakin CV:nsä perusteella.

 

Kaikki perinteiset raaka-aineet ovat kasassa perustavanlaatuiseen Disney keitokseen… ripaus uhkaavuutta, ripaus surua, ripaus toivoa, ripaus opettavaista… tosin mitään noista ei oikein saada sitten sellaiseen muotoon loihdittua että ne luihin ja ytimiin myös katsojalleen uppoaisi…

 

…Yllätys oli kuitenkin Melkoinen kun homma perustuu periaatteessa ihan nykyaikaan, eräällä luonnonsuojelualueella on kuulemma ollut iät ja ajat olemassa metsien kätköissä lohikäärme. Tarina itsessään oli kyllä oikeasti jotain uutta ja en kyllä yhtään osannut odottaa tuollaista tulevaksi tuollaisessa muodossa ja varsinkaan aikakaudessa... tosin noin muutoin tarina on miljoona kertaan tuttua huttua ja juttuakin. Siinäkin tulee ajoittain mieleen että tässä koetellaan väkisin ja vängällä vääntää jotain uutuuden uutukaista junnu versiota legendaarisista jutskista kuten Tarzanin ja Viidakkokirjan ”yhteenliittämistä” ja tehdä uutuuden uljas uudelle sukupolvelle niistä sovellettu ja muokattu versio.

 

Todella nuorelle väelle suunnattu tämä kieltämättä (toki siihen nähden lörpöttelyn suuri määrä vähän kummastuttaa) ja vaikka meikäläiselle tämän tyyliset keskimäärin ihan kelvollisesti yleensä maistuukin niin jotenkin tuntuu että tälle leffalle meikä oli jo hitusen liian vanha… vaikkapa Dragon’s Heart (Viimeinen Lohikäärme) iski meikäläiseen ihan älyttömän paljon paremmin, niin aikoinaan kuin tänäkin päivänä… sillhäne on tehty sittemmin myös kakkonen ja kolmonen mutta ne ovat todella kehoja tekeleitä ne sit ja kaukana mainiosta ekasta leffasta.

 

Ei oikein meikäläiseen uponnut, varsinkin alkupuolisko leffasta on ihan liian hitaasti liikkeelle lähtevää ja lämpenevää tavaraa. Valitettavasti itselleni tuo lohikäärme jättää lopulta todella kylmäksi ja yllättävän mitäänsanomattomaksi, lopussa alkaa jo vähän edes yritystä olla mutta suurimman osan aikaan ei juuri mitään sen suurempia sympatioita, empatioita tai edes vihaa niskaansa saa ladattua.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

The Disappointmets Room

 

Pohjimmiltaan varsin perustavanlaatuista juonikuviota tuttuudessaan siis kauhutrillerille tarjolla. Aviopari (Kate Beckinsale ja Mel Raido) päättää heidän viisivuotiaan lapsensa kanssa lähteä etsimään rauhaa elämäänsä kun ovat kaupungin melskeeseen ja vauhtiin kyllästyneet ja onhan siellä taustalla jotain muutakin sitten viel...

 

Sopiva talo löytyy hieman syrjemmältä. Aikanaan vintiltä tuntuu myös löytyvän mystinen ovi… ja noin muutoinkin homma tuntuu menevän askel askeleelta yhä enenevissä määrin henkimaailman hommiksi…  tosin homma on lopulta poikkeuksellisen järkeenkäypää kamaa, joten sinällään liiallisella yliluonnollisuudella ei tässä lähdetä revittelemään..

 

…ai niin toki myös perustuu jollain tasolla kuulemma ihan tositapahtumiin sit, ainakin ”myyntipuheiden” mukaan. Tällä kertaa homma niputetaan lopussa sen verran nippuun tavalla että voi hyvinkin noin olla todenperäisyyden osalta, hommaa ei ole lähdetty liikaa revittelemään.

 

Ohjauksesta vastaa DJ Caruso.

 

Hitusen epätasainen viritelmä. Pituutta ei kovinkaan tolkuttomissa määrin joten homma etenee aika vinhaa tahtia ajoittain, silti loppu tulee aika pikaisen oloisesti rykäsemällä. Loppu tietyllä tapaa kertoi mitä tapahtui mutta jätti kuitenkin kaiken totaalisen auki, tällä kertaa suht toimivalla tavalla, ainakin jos sitä todellisuuteen viittaavuutta haluaa korostaa.. Keskivertoa peruskamaa kaikkinensa. Tuntuu että tekijöillä on ollut ihan kiva idea mistä ammentaa mutta läheskään kaikkea siitä ei olla lopulta saatu puristettua kasaan itse filmille asti.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jo Nesbo’s Headhunters

 

Kannessa mainostellaan kahdenkin seikan turvin elikkäs perustuu johonkin hitusen kuuluisamman kirjailijan romaaniin ja leffojen saralta tekijöiltä pitäis olla kokemusta sellaisesta hitusen suuremmasta trilogiasta joka kertoi eräästä likasta jolla oli lohnaritatskoja. Joten odotukset eivät noiden asioiden jäljiltä voi kovin alhaiset olla.

 

Pääosaan tai ”toiseksi” niistä on sitten haalittu Nikolaj Coster-Waldau joka on kiirinyt melkoiseen maailman maineeseen nyt sitten näyttelijä ja hyvin pitkälti kiitos siitä kuuluu hänen mukana olemisestaan sellaisessa suht tunnetussa tv-sarjassa kuin Game of Thrones.  

 

Onkos leffasta sitten saatu tällä kertaa irti, vai onko enempikin noilla nimillä ratsastelua ja patsastelua ?

 

Kyllä vain eipä tarvitse tälläkään kertaa pettyä… tosin tuosta Stig Larssonin väsäämästä trilogiasta jäädään kyllä jälkeen, samoin kuin Jussi Adler-Olsenin romaaneihin perustuvista leffoista (Vanki, Metsästäjät ja toivottavasti noista vielä lisää tekevät…).

 

”Tämän tyyliset” leffat kyllä tuo Tanska/Ruotsi/Norja akseli handlaa aivan saakelin taidokkaasti ! harmi että tässä junassa Suomi jää sitten aivan lähtötelineisiin ja eikä pääse missään vaiheessa millään tavoin lähimaillekaan, mitä siis tämän genren leffoihin tulee.. toki jos jotain balsamia noille haavoille hakee niin siinä on kyllä Hollywood kanssa ihan lirissä näiden teosten kanssa. Nämä ovat astetta rankempia, raadollisempia, lihallisempia, seksikkäämpiä toki onhan niille sliipatuille ja silotelluille Hollywoodmaisille myös tilausta, hyvä että vaihtelua tarjolla ja tyylillisesti sitten vähän kepeämpääkin väliin jotta ei liian ahdistavaksi touhu menis pidemmän päälle kuitenkaan.

 

Sinällään jos tätä verrataan noihin aiemmin mainittuihin kirjailijoihin ja niistä tehtyihin elokuviin niin tämä eroaa niistä jo melekoisesti…

 

….toki ihan pohjimmiltaan kaikissa on jonkin sortista kissa ja hiiri leikkiä mutta tässä jo lähtökohdat todella erilaiset ja siihen suuntaan vielä entistä otollisemmat ja siltä osin tähän saadan huomattavasti enempi jopa action leffan vaikutteita (tosin action ei ole tässä sitä hollywoodmaista kuitenkaan, vaan enempi jännityspohjaista) kuin noissa muissa täysin puhtaissa rankoissa ja teemallisesti hyvinkin tummissa vesissa uivissa trillereissä.

 

Tässä siis heppu (Aksel Hennie) tekee hitusen hämärähommia (lähinnä taulujen parissa), jotta saisi oman lavean elämäntyylinsä kustannettua ja samalla upean vaimonsa (Synnöve Macody Lund) siinä rinnalla pidettyä pitkälti hulppean omaisuutensa ansiosta. Toistaiseksi jätkä on pysynyt keikoillaan hyvinkin piilosilla ja siihen pyrkinyt että hommat hoituvat niin että kukaan siinä sivussa vahingoitu. Tällä kertaa mies tutustumaan uuteen heppuun joka tuntuu tulleen osittain samoille apajille, kyseistä heppulia näyttee siis (Nikolaj Coster-Waldau). Tästä alkaa sitten leikki tulella, jossa ei enää kenenkään henkikultakaan ole hirmuisen kallista kauppatavaraa.. hiljalleen homma alkaa lipsua pääjeppjen lapasista.  

 

Elokuvassa muuten näyttelijät puhuvat norjaa.. tosin puhutan audion saa myös englanniksi mutta heittää ns. huulisyncan ihan päin hemmettiä ja hupaisan näköistä kun suu käy ihan eri tahtiin ja tavalla (on tehty muutenkin poikkeuksellisen hengettömän kuuloiseksi joten dubbaajat on kyllä ihan ala-arvoista duunia lorvailleet), tekee äärettömän surrealistisen tunnelman, jos siihen vielä lisäksi laittaa enkkuteksitykset niin ne on ihan erit kuin mitä ne enkuksi puhuvat, aivan tajuton sekamelska siis :D joten antaa ehttomasti puhua vain norjaa ja sitten pistelee enkkutekstitykset, jos ei siis suomitekstityksiä satu olemaan, kuten ei meikäläisen levyversiosta löydy.  

 

headhunters-uk-poster-500x375.jpg

Share this post


Link to post
Share on other sites

Dream Lover

 

Jännäri jonka on ohjannut vuonna 1993 Nicholas Kazan. Kolme vuotta sen jälkeen kun hepun leffa (Reversal of Fortune) oli ollut Oscar gaalassa ehdokkaana..

 

..pääosiin on valjastettu James Spader sekä Mädchen Amick ja varsinkin jälkimmäisen taatusti tunnetuin touhuilu näyttelijän saralla lienee rooli Twin Peaks tv-sarjassa.

 

Arkkitehti Ray (Spader) on eronnut vaimostaan. Eräänä päivänä miehen elämää sulostuttamaan saapuu kuintenkin Anna (Mädchen Amick) joka tuntuu äijän jalat vetevän melkoisen veteliksi heti ensi kättelystä alkaen, suhteellisen vikkelään kipinät alkavat kaksikon välillä sinkoilemaan niin petipuuhissa kuin muussakin elämässä tuntuu palikat paikoilleen klikkailevan upeasti.. eikä aikaakaan kun kaksikko on onnellisesti naimisissa ja perhettä perustamassa. Mies alkaa kuitenkin tuntea halua ja paloa, epäilevän luonteensa puolesta sitä kohtaan millainen tämä naisen menneisyys onkaan ? .. sillä rakkauden huumassa se on jäänyt melkoisen epäselväksi vielä toistaiseksi.. ja koko ajan epäilykset vain erikoisten juttujen ilmaantuessa lisääntyvät. Siitä alkaakin sitten piinaava jännitysnäytelmä.

 

Kerrankin täytyy sanoa että oli kyllä oikeasti ”hämmentävä” loppu ! Tuollaista ei ihan tuosta vain kuka tahansa edes välttämättä uskaltaisi tehdä. Matka sinne on vähän ”vanhahtava” ja tuntuu vähän hataralta eikä välttämättä hirmuisen uskottavaltakaan, mutta hyvällä tavalla old-schoolia fiilistä kuitenkin ilmoilla on. Katsomisen arvoinen oli, kun ei liikaa ala mitään reikiä suuremmiksi repimään mitä tosiaan hitusen hataraan menoon tulee, katsomisen arvoinen erityisesti tuon lopun ansiosta !      

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Don’t Breathe

 

Heppuliinokset alkuperäisten Evil Deadien takaa, ainakin mainostus on kova tuon osalta tämän leffan kyljessä, kun Sam Raimi ja Rob Tapert on valjastettu jälkeen jännärikauhua luomaan.. tosin vain tuottajina, ei ohjaajana tällä kertaa. Ohjauksesta joka tapauksessa vastaa Fede Alvarez.

 

Pääosaan otettu astetta tuntemattomampia nimiä. Nainen (Jane Levy) päättää konnakavereidensa (Dylan minnette, Daniel Zocvatto) kanssa lähteä syrjäisestä talosta vähän pöllimään kamaa kun oman lapsen elättämiseen ei tunnu rahat riittävän, iloilla on myös hitusen sit ”viimeinen keikka” fiilistä ja mentaliteettia…

 

…etukäteen homma vaikuttaa todella helpolta, selviää nimittäin että kaiken lisäksi tuossa hulppeassa talossa asuu hitusen iäkkäämpi mies joka on sokea (Stephen Lang).. joten murtovarkauskeikan pitäisi olla poikkeuksellisen helppo homma tällä kertaa saada suuri saalis.

 

Homma etenee todella nopeatempoisesti ja missään kohtaan ei jäädä turhia maleksimaan saati jaarittelemaan. Näpsäkkää tunnelmanluontia ja kivaa kuvausta kun kamera ajelehtii talossa varsin näpsäkkäästi. Onneksi homma pysyy suht koht lapasessa ja ei lähdetä ihan kuutamolla tämän kanssa. Vaikka lopussa hiutsen lähetäänmkin revittelmään liiaksi väkivallan voimin & verikekkröinnin niin silti ihan totaalisesti ylitse hommaa ei lähdetä tykittämään, maltti ois valttia… suht hyvin jaksettiin homma hoitaa mutta loppupuoli alettiin jo olemaan rajoilla että tuoko sitten sen fiilliksen päällimmäiseksi että tämä on nähty niiin monta kertaa aiemmin.

 

Okei hommassa on paljon niitä jo sitä perusummehtuneisuutta koska tiettyjä peruskliseitä kierrätetään useampaankin otteeseen, homma kuitenkin pistetty kasaan niin taidokkaasti että siitä huolimatta tuntuu jopa ”virkistävältä” tuulahdukselta. Vaikkei nyt aivan ikuiseksi klassikoksi sentään yllä, niin hemmetin hyvä kuitenkin, genreensä poikkeuksellisen mukaansa imaiseva.    

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

large_eGo3LDTBghZhlI3FZAfMPNnVDJv.jpg

 

David Lynchin kiero trilleri valmistui hiukan ennen huomattavasti tunnetumpaa Mulholland Drivea. Allekirjoittaneelle Lost Highway on vähän kuin Mulholland Driven "maskuliinisempi" painos, sillä aihe ja teemat näissä kahdessa ovat paljolti samoja. Tässä tarinan pihvi on kahtia jakautunut persoonallisuus. 

 

Fred Madison elää vaimonsa Reneen kanssa hiljaista elämää jossakin lähiössä. Fred soittaa työkseen saksofonia, ja tulee usein myöhään iltaisin kotiin. Eräänä aamuna kodin portaille ilmestyy iso kirjekuori. Sieltä löytyy vhs-kasetti, jossa on kuvattu Fredin ja Reneen asuntoa ulkoapäin. Myöhemmin tulee toinen kirjekuori, ja sisältö on aiempaa yksityiskohtaisempi. Vaikka Fred ei näytä kovin yllättyneeltä, poliisit soitetaan paikalle. Samalla kun videoita lähetellään kotiin, Fredillä on selvä epäilys siitä, että Renee pettää häntä jonkun toisen kanssa. Elokuva vie yhä syvemmälle Fredin ajatusmaailman sisälle. Leffan puolivälin paikkeilla tarinassa tapahtuu iso muutos, josta ei tässä kohtaa kannata kertoa sen enempää. 

 

Katsoin Lost Highwayn joskus vuosia sitten ensimmäistä kertaa ja ensireaktio lopputekstien jälkeen oli jokseenkin sekava. Tämä elokuva ei aukea ensimmäisellä, tuskin toisellakaan yrittämällä. Juonen avaamisesta erityisen vaikeaa tekee se, että Lynch ei anna kovin selkeitä vinkkejä siitä, milloin ruudulla näytetään todellisuutta, milloin taas päähenkilön fantasiamaailmaa. Lynchiä on arvosteltu elokuvan sekavuudesta, mutta mielestäni unen ja todellisuuden rajapinnan katoaminen tekee elokuvasta erityisen mielenkiintoisen. Fredillä on ongelmia hahmottaa näitä kahta asiaa toisistaan, joten on loogista, että sama ilmiö välittyy myös katsojan suuntaan. 

 

Eri genrejä yhdistellään elokuvassa aika monipuolisesti. Alkupuoli on tunnelmaltaan piinaavan jännittynyt ja joitain kauhuelementtejäkin nähdään. Puolivälissä siirrytään keveämpiin tunnelmiin, kunnes mukaan tulee enemmän trillerin elementtejä ja lopussa nähdään vielä vähän synkempää kuvastoa. Seksuaalisuutta Lynch ei kiertele sitten yhtään vaan sitä kuvataan hyvinkin tarkkaan sekä ajatuksen tasolla että konkreettisesti. Joiltain osin paneskelua olisi voinut vähentää, sillä leffan keskiosa tuntuu hieman laahaavan tästä johtuen. Yhtä kaikki Fredin seksuaalinen turhautuminen ja tästä johtuvat fantasiat kuuluvat olennaisena osana elokuvan teemoihin ja tämä puoli onkin kuvattu varsin taidokkaasti freudilaisia oppeja mukaillen.

 

Päähenkilöistä Bill Pullman tekee ehkä uransa syvällisimmän roolin, aika järisyttävää ajatella että samoihin aikoihin kaveri oli myös Independence Dayn pääroolissa. Balthazar Getty esittää kelvollisesti Fredin nuorempaa ja viriilimpää persoonaa. Show'n varastaa kuitenkin Fredin vaimoa näyttelevä Patricia Arquette, joka esittää saman henkilön kahta eri versiota hyvinkin uskottavasti. Sivurooleissa Robert Blake on aivan loistava Mystery Manin roolissa, todella creepyä settiä kerrassaan. Scarface-näyttelijä Robert Loggian esittämä Dick Laurent jäi myös heti mieleen. Tälle kaverille ei kannata auton ratissa v*ttuilla.

 

Erityisen huomion ansaitsee elokuvan soundtrack, jota Trent Reznor oli Lynchin kanssa työstämässä. Nine Inch Nailsin ohella leffassa kuullaan mm. Smashing Pumpkinsin, Rammsteinin, Marilyn Mansonin, Lou Reedin ja David Bowien musiikkia. Angelo Badalamentin sävellykset tuovat vielä oman mausteensa soppaan. Äänisuunnitteluun on kaikilta osin panostettu. Yksinkertaisuus on usein tehokasta; ihan jo pelkkä hiljainen ambient-soundi tekee tunnelmasta monesti huomattavasti uhkaavamman. 

 

Noin yleisellä tasolla Lost Highway on tuttua Lynchiä ja vaikkei juonessa olisi mitään järkeä (mielestäni on), ihan jo leffan tunnelma on täysin omanlaatuisensa ja sitä ei edes Lynchin muista elokuvista löydy. Symboliikkaa käytetään paljon ja väittäisin, että kaikkien kohtauksien ei pidäkään käydä järkeen. Elokuvassa mennään ihan sinne ihmismielen synkimpiin paikkoihin ja tällaisena osittain epäselvänä kuvauksena se mielestäni myös pitää ottaa. Dialogia kannattaa elokuvassa todella kuunnella ja varsinkin Fredin sanat alkupuolella ovat erityisen tärkeitä palapelin ratkaisemisen kannalta: 

 

"I like to remember things my own way. How I remembered them. Not necessarily the way they happened."

 

5/5

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuottajat pelkäsivät aikoinaan Bondin esittäjän olevan homo – lähettivät prostituoidun testaamaan asiaa
George Lazenbyn
piti aikoinaan todistaa olevansa oikea mies 007:n rooliin erikoisella tavalla.
http://www.episodi.fi/uutiset/tuottajat-pelkasivat-aikoinaan-bondin-esittajan-olevan-homo-lahettivat-prostituoidun-testaamaan-asiaa/

 

---------------------------------------------------------------------------

 

7 elokuvaa joiden ikoninen miespääosarooli meinasi päätyä väärälle näyttelijälle
http://www.episodi.fi/7-elokuvaa-joiden-ikoninen-miespaaosarooli-meinasi-paatya-vaaralle-nayttelijalle/

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hacksaw Ridge – Aseeton Sotilas
”Rohkein heistä ei ampunut laukaustakaan”

 

Sinänsä sotaleffat nyt eivät koskaan ole meikäläisen sydäntä kovin lähellä olleet. Mut kyllähän tuo Mel Gibson ohjaajankin pallilla aina aika ajoin jotain myös aikaiseksi saa.. miten lie tällä kertaa !? Aikoinaan Braveheart oli aivan huikea leffa ja yksi kaikkien aikojen omista suosikeista varmasti ikuisesti, käsittämätön upea ja kaunis ”rakkaustarina” se. Hepun esikoisohjaus Kasvoton Mies on myös suht koskettava ja keposesti katsomisen arvoinen leffa, vaikka melkoisen oppipoikamainen lopputulos siitä tulikin ja suht kaukana mestariteoksesta toki… sit listalta löytyy viel mm. Apocalypse sekä Passion of Christ tapaisia leffoja, MG:n ohjaustöitä.

 

Tämäpä tarina tällä kertaa perustuu tositarinaan. Nuori amerikkalaissotilas Destmond T. Doss (Andrew Garfield) kieltäytyy tarttumasta aseeseen Okinawan taistelussa. Mies kieltäytyi aseisiin tarttumasta sodan keskellä, omista moraalisista ja eettisistä syistä, tai no ainakin juontaa juuriaan hänen lapsuutensa tapahtumiin jotka nekin leffassa läpi käydään... oikean elämän D.T.Doss pelasti 75 ihmistä ja myös erityisestä ja omalaatuisesta rohkeudestaan palkittiin Medal of Honor- kunniamitallilla, kyseisen toisen maailman sodan jälkeen.

 

Leffassa esiintyy siis Karvisen (ei se kissa vaan Andrew etunimeltään) lisäksi nimiä kuten Teresa Palmer, hugo Weaving, Vince Vaugh, Sam Worthington…

 

Kovasti on yleisesti kehuttu.. tai ainakin vähintäänkin vallan positiivista tuntuu olevan mielipide elokuvasta siellä sun täällä..

 

..välillä on raadollista ja rehellistä kuvausta sodan kauhujen ja siellä olevan toivonpilkahduksien keskeltä. Toki itse sodalla ”mehustellaan” suht vähän. Henkilöihin on pyritty saamaan piiskattua tunnetta pintaan ja sitä koetellaan myös katsojalle asti saada kantautuvaksi ja heihin tarttuvaksi. Paljon koetellaan ajatuksia nostattavaa juuri päähepun tekemillä päätöksillä, joilla armeijan herroilla riittää kerta toisensa perään sulateltavaa.. toki nuo kohtaukset ovat välillä jotenkin jopa kornin yliampuvia ja tuntuu että melkeinpä huumorin puolelle mennään (varskinkin kun sotaväkeen on värväydytty ja uusiin kumppaneihin ja kouluttajiin tutustuvat) vaikkei sellainen kait kuitenkaan tarkoituis ole ollutkaan…

 

…tunteelliset kohtaukset, niitä on yritetty luoda kans niin sotatantereelle kuin myös rauhallisempiin hetkiin ja vaikkei sentään minkään sorttista pitkäpiimäisyyttä, yletöntä siirappisuutta (vaikka tunteisiin pyritäänkin kovasti kolahtamaan) niin erikoinen fiilis jää tästä elokuvasta itselleni…

 

..alkupuolella ilmassa melkoisesti sellaista yltiöpositiivisuutta jota ymmärtänee vain amerikkalaiset. pääjeppe on niin hymykorvissa että suomessa tuollaisella hymymäärällä ja ja virneen ylläpidolla suupielissä vietäisiin hullujen huoneelle, tai sitten ainakin Jokerin rooli ois Lepakkomiehessä taatusti tarjolla.. välillä tuntuu että pitää hieraista silmiä että  onkos tässä nyt menossa Forrest Gump vai mitä ihmettä.. sen verran varsinkin alkupuolella Andrew Garfield erikoisen ylitse rooliaan vetelee rakkauden hurmiossaan..

 

..sen jälkeen mies käy melkein yhtä paljon henkistä sotaa omiaan vastaan kuin varsinaisia vihollisia vastaan, kun ei suostu omista aatteistaan luopumaan kovemmankaan (niin henkisen kuin fyysisen) painostuksen edessä. Aseeseen mies ei tartu ja vapaa ehtoiseksi mukaan lähti koska halusi pystyä auttamaan ihmisiä, ei vahingoittamaan..

 

..puolen välin jälkeen lähdetään sitten toviksi piipahtamaan sotatantereen melskeisiin. Visuaalisesti sitten näytetään suht häpeilemättä ja sensuroimatta millaiseen kuntoon kaatuneet ja loukkaantuneet keskellä hullun myllyä ja helvettiä menevät tai lähinnä silpoutuvat… vaikka kuvasto on rajua ja realistisennäköistä, niin siltikään ei tee läheskään yhtään häijyä kuin vaikkapa suht monessa (b-luokan) slasher tai vastaavassa leffassa…

… loppupuolella myös ripaus jännitystä kehiin kun pääjeppemme koettaa pelastaa taiston tauottua mahdollisimman monta maanmiestään vielä takaisin elävien kirjoihin, vihulaisten tukaillessa kaatuneita.

 

Lopussa muuten vielä muutama haastattelunpätkä ja valokuvaa menneestä, jossa itse sankari ja pari hänen pelastamaansa tyyppiä saa muutaman sanan sanoa asiaan liittyen. Toki aika on jo kyseisestä sankarista tovi sitten jättänyt.

 

Suht kivuttomasti tämän parissa aika vierähti, vaikkakia etukäteishehkutukset olivat sitä luokkaa korkealle hinatut että aivan niitä ei kyllä omalla kohdallani pystynyt sitten täyttämään. Laadukas tekele,hitusen erilaisella tarinalla maustettuna, mutta pakko alkaa kääntymään vahvasti siihen suuntaan että sotaleffat eivät ole se meikän juttu… tai no jos ilmassa lentsikoilla käydään niin ehkäpä sitten… toki aikoinaan Ilmojen Korkeajännitys sarjikset vei voiton muista vastaavista ja eipä se ole tähän päivään mennessä miksikään marssijärjestys muuttunut allekirjoittaneella.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

You’re Next

 

Pohjimmiltaan erittäin tuttu kuvio perusteellisesta teinikauhumeiningistä. Tällä kertaa porukka hitusen ”erilaista” kuin normisti tuppaavat olemaan… nimittäin jo hitusen iäkkäämmät vanhemmat kutsuvat todella pitkästä aikaa perheensä kasaan.. heidän lapset puolisoinen, jotka eivät hekään enää teinejä.

 

Porukka ei oikein tunnut tulevan keskenään toimeen vaan riitelyksihän se menee. Kuin salama kirkkaalta taivaalta alkaa outo kopla, jotka naamioituneet naamarein… alkavat täysin yllättäen pistämään perhepotrettia manan majoille asustelemaan… vaan miksi tämä täysin järetön ja todella rankka väkivalta ? Elokuvassa tuohon kysymykseen, genren huomion ottaen tulee yllättävänkin maanläheinen ja järkeenkäypä selitys jopa.

 

Leffa on aika intensiivisesti kuvattu ja todella painostava (suorastaan pakokauhuinen sekä ahdistava) fiilis heti kun homma pyörähtää käyntiin.. erityisesti tuota fiilistä lisää käsivarassa suht paljon agressiivisesti heiluva kamera, joka tuo tiettyä rauhattomuutta mutta tällä kertaa poikkeuksellisen onnistuneesti sitä fiilistä mitä on haluttukin sillä hakea.. tai alkupuolen erityinen tehokeino tuo, sitten homma hitusen muuttuu mutta siihenkin selkeä syy ja seuraus siitä.  

 

Elokuva on siis todella rankka ja ahdistava, pieksee rankkuudessa perinteiset ns. teinislasherit ihan mennen tullen. Paljon vastenmielistä ja inhottavaa, ahdistavaa väkivaltaa sisältävä leffa. Aikuistunut ja todella paljon rankentunut teinikaukuleffa. Sitä mitä on haettu ja lähdetty tekemään, niin siinä on onnistuttu on kuitenkin onnistuttu poikkeuksellisen hyvin. Joissain maissa tämä on vain K15 ja ei voi käsittää yhtään. Ilmeisesti ei tarpeeksi pantu ja vilauteltu alapään sukupuolielimiä.. sen sijaan todella silmittömällä ja raa’alla murhaamisella, todella ahdistavalla fiiliksellä jonka leffa luo, niin ei mitään välitä että pitäis nostella sitä ikärajaa.. ei vaan voi ymmärtää sitten joku NHL-videopeli on sama K15 !? jos sitä aletaan vaikkapa tähän leffaan vertailemaan…

 

…tämän jos kahtois jossain tuntemattomassa vuokramökissä ”keskellä ei mitään”, yöllä ja pilkkopimeässä niin vois olla tekemistä siinä ettei mielikuvitus lähtis liikaa laukkailemaan :D Toki kuten asiaan genressä kuuluu niin juonenkäännettäkin on.. ja tässä erään sellaisen jälkeen homma alkaa antamaan katsojalleen huomattavasti enemmän armoa ja vaikka häiriintynyt meininki jatkuu niin aivan yhtä ahdistavaa se ei enää sen tietyn pisteen (juonenkäänteen) jälkeen enää ole.

 

Hemmetin rajua ja rankka mutta omaan genreensä todella hyvä. Kuten aiemminkin sanottua niin normaalia ”fiksummalla” juonellakin jopa varustettu.

 

 

Trailerista saapi sitten vähän turhankin useaan kohtaan vihiä noin etukäteen sit, joten kantsii ehdottomasti katsoa leffa ensin ja sitten vasta tuo traileri.. traileri on nimittäin suht mainiosti tehty ja hemmetin hyvät musat siinä !

Share this post


Link to post
Share on other sites

Doctor Strange

 

Mies ja viitta… supersankari… voisipa siis olla melkeinpä kuka tahansa melkoisesta kavalkadista poimittuna. Tämä heppu ei kuitenkaan ole Kuka Tahansa Lekuri tai edes Muinainen Suomalainen Valelääkäri. Vaan Marvelin maailmoista ilmoille pompsahtanut Doctor Strange (Benedict Cumberbatch). Niin ja se viitta, se ei olekaan tällä kertaa vain pelkkä rekvisiitta.

 

Todella pitkä tovi mennään Tohtorin koulutuksessa (Tilda Swinton, Chiwejel Ejiofor)… hitusen liiankin pitkä ja hetken jo alkaa tuntumaan että onko elokuvan se juttu tämä sitten mutta kyllähän siitä sitten actioniinkin edetään.. kuitenkin miehen menneisyys ja varsinkin ”uudelleensynty” käydään sitten oikein viimeisen päälle ajan kanssa läpi.. hitusen yllättävästi käy sitten lopulta niin että tuo alkupuoli on se mukaansa selvästi nappaavampi, pienellä huumorilla höystettynä.. sitten kun päästään sinne actionin ja vihujen osastolle niin harmittavasti homma lopahtaa sitten.

 

Vihujen joukkio on hitusen tylysähkö poppoo (Mads Mikkelsen), joka on mielestäni elokuvan se suurin ongelma vaikkei hommaa tuhookkaan.. jotenkin jäävät hitusen tylsimyksiksi ja mitäänsanomattomiksi, vaikka toki pienen huumoripläjäyksen yhdessä kohti heistä se pääbossein tarjoileekin.. ajoittain menossa on mukana myös entisen kirurgin likkaystävä (Rachel McAdams), lääkäri myöskin.

 

Kauan siinä menikin ennen kuin alettiin oikein kunnolla Inception leffasta tuttua ”maailman taivuttelua” harrastelemaan… nyt sitä sitten on kuin onkin tässä tarjolla monenkin leffan edestä.. erikoisefektien ilotulis on välillä sitä luokkaa että ei ihan heti vastaavaa nopsaan välttämättä mieleen tule, siis tässä mittakaavassa ja juuri tuolla mainitulla asialla sitten leikitellään ja mehustellaan useaan otteeseen. Osittain myös action perustuu siihen, toki muuhunkin, niin henkiseen kuin fyysiseen rymistelyyn sit kans vielä lisäksi.  

 

Kohtalaisen katseltava, erityisesti alkupuoli. Harmi ettei homma kuitenkaan kantanut ihan koko aikaansa, vaikkei nyt varsinaista kyykkäystäkään nähty onneksi… parannettavaa jäi jos jatko-osa vielä joku päivä sieltä ilmoille putkahtaa.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Komisario Späck

 

Ruotsalaiset aina välillä näitä crazy komedioita tekevät ja välillä ihan kohtalaisesti onnistuvat mutta sinne lähellekään napakymppiä ei viel olla päästy vaikka muutama laadullisestikin suht huvittava tuotos on ilmestynyt.

 

Tämä taitanee heittaa oman osansa huumorista sikäläisille rikosromaaneille ja niistä tehdyille lukuisille mutta suht laadukkaille tekeleille hitusen tai aika roimankin annoksen raakaa ja sulaa ylitse pahastikin menevää mustakin mustempaa huumoria. Vitsit ovat ajoittain todella yllättävän rankkoja ja mitään häpeän tunnetta tai anteeksipyytelyä tai keikistelyä ei ole minnekään suuntaan vaan tekijät antavat armotta palaa niitä juttuja mitä mieleen on juolahtanut, juurikaan sensuroimatta… okei alapäähuumoria on kuitenkin suht (yllättävänkin) vähän. Niin toki myös muihin ajankohtaisiin asioihin, ilmiöihin ja ties mihinkä viitttaillaan ja huumoria revitään jotta ei todellakaan irvailujen kohde ole pelkästään nuo ruotsalaiset dekkarit.

 

Tarina itsessään on tietysti aika toissijainen seikka tällaisessa elokuvassa… komisario on kuitenkin vahvasti sitä mieltä että kaupungissa riehuu massaitsemurhaaja ja se pitäisi saada kuriin, keinolla millä hyvänsä.. apurit tulevat kuitenkin hätiin ja homma alkaakin paisua kuin pullataikina !

 

Näyttelijöinä ruottalaisia mm. Leif Andree, Johan Hedenberg, Cecilia Frode… löytyypä suomalainenkin seasta kans Jarmo Mäkinen siis… ohjaajana toiminut ois Fredde Granberg.

 

Vähänkään vanhoillisimmille tämä tekee taatusti pahaa ja leikitään asioilla, jotka sinänsä aika räjähdysherkkiäkin asioita. Vapaamielisemille tämä voi lopulta olla jopa yllättävänkin hauska ja taatusti useampi ihan kunnon hymähtely joukkoon mahtuu.. jopa astetta tummempi ja raadollisempi kuin Hollywood vastaavat.. ei tämän niiden parhaiden joukkoon aivan yllä, mutta reilusti niiden keskiverron yläpuolelle kyllä tykittää. Jos vaan muutaman ylilyödyn mauttomuuden siinä samalla sulattaa tai sormien välistä päästää lirahtamaan, nimittäin ns. hyvänmaun häilyvät rajat ylitetään kerta toisensa perään.

 

Positiivisen puolelle keikahtanut ylläri meikäläiselle. En ihan näin räväkän räävitöntä (ei siis alapääjutuiltaan joita siis yllättävän maltillisesti mutta noin muutoin kyllä sit) tältä odottanut, saatika sitä että oikeasti muutama räkäisen huvittavan naurunremahduksen tuottavaakin kohtausta on mukaan ujutettua saatu, mikä ei todellakaan aina ole tälläisissä itsessään selvyys, varsinkaan näissä uudemmissa yritelmissä.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

All You’ve Got

 

Harvemmin tulee kyllä urheiluleffoja, jossa on urheilulajina lentopallo mutta tälläpä kertaa olis sellainen harvinaisuus tarjolla.

 

High Schoolit mittelöivät mimmien kesken siitä kenen koulussa on paras lentisjoukkue. Vähemmän yllättäen taisto on melkoisen tulikivenkatkuista eikä vastustajia juurikaan hirveästi kunnioiteta, vaan mieluummin lyödään vielä lyötyä entisestään. Toinen näistä kouluista sattuu kumminkin palamaan poroksi ja kolme misua joutuu vaihtamaan sitten joukkuettaan pahimpien vihulaisten pelipaidan väreihin… joten kaunat pitäis pikku hiljaa pystyä hautaamaan ja alkaa yhteen hiileen puhaltamaan jotta mestarijoukkueen voisivat saada kasaan yhdessä… par muutakin perusklisetttä siihen päälle kuten ihastukset, läheisen menettäminen ja sen kestäminen ja siitä toipuminen joka ei toki kovin syvälliseksi paatokseksi mene sit.

 

Varsinaisesti mikään urheiluleffa tämä ei ole vaikka aluksi annetaan ymmärtää että lentiskentällä saatettais jopa suht kivasti aikaa jopa vietetään… harmi ettei sitten kuitenkaan ymmärretä antaa sitä puolta enempi katsojille…. vaan homma valahtaa sinne keskikastin high school teinilikkameininkiä ja kun MTV (MustiTeleVision) ollut leffan synnyssä suuressa roolissa niin musaa biisaa kans sitten.. yksi päänäyttelijöistä on Ciara, joka on ilmeisesti samalla jokin laulaja ? Melkoisen mitäänsanomattomat musahömpät sitten ottavat vallan kahvan kätöseensä, eikä siitä kunnolla luovu, ennen kuin on hitusen jo turhan myöhäistä. Joten urheilullinen puoli jää valitettavan vajaavaiseksi ja varsinaisia adreaniilintäyteisiä pelihetkiä ei olla filmille lopulta kovinkaan paljon tuotu, toki lopussa sinne palataan… harmi kun sellaiselle pätevä urheiluaiheinen lentisleffa ois kyllä kelevannut. Nyt tää on tätä perusteellista teinimeininki junnausta liiaksi lopulta, jota on iät ja ajat jo vatvottu..

 

..aivan lopun perusteella voisi helposti luulla että tämä perustui sinänsä tositarinaan ? tai sitten muuten vaan ovat tehneet ”tuollaisen lopun”, niitä kun harvemmin tehdään ellei ole oikeasti tosielämän henkilöt ollleet kyseessä.

 

Ainakin DVD:n kuvanlaatu on suht kehnoa suttua (varmaan kehnointa mitä on saanut itse koskaan todistaa omin silmin, alkaa vetämään jo VHS:lle vertoja), jotta siltä osin silmäkarkista jää valitettavan paljon napostelematta, kun useampi suht vetävän  näköinen misu kuitenkin leffassa esiintyy… tosin on myönnettävä että tuohon sentään hieman silmä tottui ja jos ei kuvanlaatu sentään mystisesti parantunut loppua kohden niin ei enää niin pahasti kuitenkaan silmiä raastanut.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Justice League : Dark

 

Tavantallaajat alkavat näkemään peruskanssaihmiset pahoina demoneina jotka heitä jahtaavat ja he itsepuolustukseksi sitten viattomia ja puolustuskyvyttömiä kanssa ihmisiään.

 

Supersankarit aikansa pelastavat ihmisiä mutta muutoshan tuohon katastrofaaliseen tilaan olisi saatava aikaiseksi. Batman päättää ottaa yhteyttä John Constantineen (Matt Ryan)… heppu kutsuu lisäavuksi mm. Zatannan (Camilla Luddington), Etriganin… jotka ovatkin itse kukin meikäläiselle melkoisen tuntemattomia kaikkinensa. Constantine on lähinnä itselleni tuttu mitä oli Arrowin 4.tuotantokaudella… onhan hepusta taidettu joku leffakin vääntää mutta ei ole sitä tullut katsottua, eikä muutenkaan hemmon sarjiksiin tutustuttua..

 

..tässä miehellä kuitenkin todella suuri rooli.. oikeastaan JConstantine on kaikki kaikessa tässä ja täysin keskeinen hahmo muiden jäädessä sivuosaan auttamatta. Sitä kautta homma myös vetelee vähän tuollaisilla taika- ja henkimaailman asioilla, joita pitkälti myös nuo hemmon apurit edustavat. Kauttaaltaan eivät kuitenkaan kukaan oikein varasta showta sitten omiin nimiinsä joten siltä osin nuo uudet naamat jäävät unholaan suht pikaisesti, kun lopputektekstit alkavat ruudulla vieriä.. muutoinkin noista sankareista muodostuu melkoisen sekalainen seurakunta ja osasta ulkoisesti mieleen enempi tyyliä Mass Effect. Tokihan ne tiettyä tuoreutta tuovat taatusti monelle, ainisten pakollisten mutta aikojen saatossa hyväksihavaittujen vakiokasvojen rinnalle, kun sen verran harvemmin nähtyä sakkia, tai liekö tuolla Constantinen seikkailussa & maailmoissa vakiokasvoja ?

 

Äänirooleista voisi pomia nimen Camilla Luddington joka on siis toiminut kahdessa viimeisimmässä Tomb Raider pelissä Lara croftina, elikkäs antanut siellä pelien suunnalla tuossa uudessa rebootissa Laralle ”kasvot”, äänen, sekä animaatiot. Sentään tulevassa elokuvassa ei kyseistä mimmiä esitä sit kuitenkaan. Alussa nopsaan myös Rasario Dawson pyörähtää näyttäytymässä Wonder Womanin muodossa.

 

Sinällään suht peruskauraa, suht tuttua tarinaa pohjimmiltaan, suht synkkää sellaista vaikkei mikään huumoritajuton rypistys kuitenkaan kokonaisuudessaan ole kyllä sitä huumoriakin on ripaus siellä ja hyppysellinen täällä, astetta jos toistakin ei niin tunnetuilla naamoilla varusteltuna. Useammastakin DC:n animaatioleffasta tuttu Jay Oliva on tämän(kin) ohjaajana toiminut. Perusvarma ja toimiva kokonaisuus… tulee vähän mieleen että tämä John Constantine on vähän tummempi versio Doctor Strangesta, astetta mustemman magian pauloissa kieriskellessä nimittäin..

 

..taattua laatua muttei mitään klassikkokamaa sentään. Toki jos John Constantine kolahtaa hahmona, niin homma kolahtaa taatusti hitusen paremmin vielä.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Texas Chainsaw 3D (2013)

 

Näitäkin näyttää aikojen saatossa tipahdelleen yllättävänkin paljon jo.. ilmeisesti seassa on mukana niin esiosaa kuin jokin uudelleenfilmatisointi ilmeisesti ensimmäisestä ja alkuperäisestä elokuvasta ja ties mitä.

 

Ennen tämän katsomista ei meikäläinen ollut ainuttakaan noista nähnyt.. tämä on toiseksi uusin (2013) peräti kahdeksasta elokuvasta siis. Alussa näytetään jostain aiemmista pieniä pätkiä sieltä täältä, liekö sitten siitä ihka ensimmäisestä (1974) jos pitäis arvailla.. tämä on kait sitten oikeasti sille ihka ensimmäiselle sitten suoraa jatkoa ja tämä unohtaa noi kaikki muut leffat siitä välistä sitten, yksi toki tämän jälkeen vielä tullut.

 

Tässä tuntuu perhe olevan kaikki kaikessa ja kaiken keskiössä… liekö suvussa tuntuu tämä mielenvikaisuus tällä kertaa hyvinkin tehokkaasti periytyvän.. nykypäivänä kuitenkin eräs mimmi (Alexandra Daddario) saa kuulla perineensä talon jostain ja päättääpä lähteä sitä ystäviensä kera katsomaan että mitä onkaan tullut perintönä saatua ?  

 

Kyllä vain onhan tämä todella uusimman Resident eVII pelin sielunveli ja miksei siskokin. Todella, todella, todella paljon otettu juttuja tästä kyseiseen peliin. Toki muistakin elokuvista. Yllättävänkin onnnistuneesti siellä suunnalla sit.

 

Moottorisaha kun alkaa heilumaan niin siinä ei paljon kainostella eikä vienostella vaan reteästi annetaan mennä ja näytetään verikekkereiden kera kiertelemättä ja kaartelematta. Tosin aika videopelimäisesti kuitenkin, jotta sillain yllättävän vähän häijyä kuitenkaan tekee vaikka herkut juuri omassa mahassa olisivatkin tankattuna.

 

Sen verran uudemmasta leffasta kyse että onhan ajan uudemman ajan muoti-ilmiökin eli twist saatu tarinaan mukaan sullottua. Moni ei tunnu siitä pitävän laisinkaan mutta meikäläinen piti ja se oli lopulta just oikea valinta tähän leffaan ja toi sitä kaivattua pirtsakkuutta kehiin. Sen verran pöljä tarina noin ylipäätään että sopi siihen yllättävän hyvin ! Lopulta tämä oli yllättävän katsottava, paljon parempi kuin mitä uskalsi odottaa etukäteen, eikä hommaa ole juuri laisinkaan rakennettu Daddarion rintavarustusten varaan, ei oikeastaan laisinkaan tavalla miten olisi saattanut pahimmillaan käydä.. onneksi tuo kuoppa on kierretty.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kun Tuntematon Soittaa

 

Jos on uskominen siihen mitä Hollywoodista tulee leffojen muodossa, niin yksi maailman vaarallisimmista ammateista lienee lapsien vahtiminen. Tuntuu että juuri heitä kaikenmaailman pösilöt tuntuvat erityisesti maalitauluikseen ottavan ! tosin tällä kertaa taru taitaa olla totta ihmeellisempää.

 

Paikka missä pentuja pitäisi tällä kertaa silmällä pitää on superuberhyper’mainen ”talo”, melkoinen luksuslukaali kaikkine herkkuineen siellä jossainmetsikön keskellä.. neliöissä ja sisustuksessa ei totta tosiaan ole pihtailtu kun kyseinen tönö on pystyyn pistelty.. alussa talon asukit (isukki ja äiti) esittelevät talon ja käskevät nauttimaan olostaan ja jääkaappikin ois täynnä ruokaa joten mikänä siinä.. tosin lapsia ei tässä vaiheessa viel oo näkynynnä, ei ensimmäistäkään… jonkisen ajan päästä tulee joukko erikoisia puhelinsoittoja ja siitä se sitten lähtee ! eikä kaikki ole ihan sitä ”miltä näyttäis”..

 

..alkupuoli tuntuu muistuttavan enempi jotain kummitustalo jutskaa (säikyttelyt) mutta muuttuu siitä sitten hiljalleen enempi perinteisen jännärin suuntaan, varsinkin kun puhelimilla ”leikittelemään” oikein todenteolla aletaan. Lopulta leffan pahis jää who & why ? tasolle.. eipä oikein minkäänsortin valaistusta sille asialle saada, jonkin sortin ”kasvot” hänelle lopulta kuitenkin annettiin mutta se siitä.. jo pelkästään tuon asian takia jää lopulta vähän mitäänsanomaton ja haahuileva olo katojalle, kun leffa ohitse on.  

 

Pääosassa lapsenvahtina toimii näyttelijä nimeltään Camilla Belle joka takakannen mukaan mainostetaan olleen mukana Jurassic Park : Lost World leffassa, joten liekö tuolloin vielä ollut lapsinäytellijä kun ei tässäkään vielä ikä ihan hirmuisesti hartioita kasaan paina.. muista näyttelijöistä voitaneen varmaan mainita Katie Cassidy joka on viimeaikoina tullut tutuksi Arrow tv-sarjasta. Ohjauksesta vastaa Simon West.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rogue One : A Star Wars Story

 

Harvassa on Star Wars leffoissa ne ”sankarit”, joita pohjustettu noin pienestä hamaan loppuun saakka tai jos onkin niin ovat vaatineet monta elokuvaa ympärilleen, nyt sellainen päräytetään poikkeuksellisesti yhden leffan ajan puitteissa… kuitenkin sillain kompakti paketti että on vain yhden leffan pläjäys eikä monta leffaa jatkuva pidempi eepos. Joten siltä osin jopa poikkeuksellinen Star Wars leffa kyseessä tämä ns. spin off loikka. Todella kivasti kuitenkin saatu nivottua siihen päätarinaan mukaan.

 

Jos edellinen Star Wars leffa oli onnistuneella tavalla nostalgiapommi ja kokosi mainiosti menneet yhteen, pitäen kuitenkin ehdan ja aidon SW hengen mainiosti yllä, tämä vetelee hitusen omaa uraansa mutta silti tämän tunnistaa mainiosti kyseiseen saagaan kuuluvaksi mutta silti täysin omaksi jutukseen. Tais porukat pelätä kun Disney ”otti homman nimiinsä” että lopullinen perikato olis koittanut mutta ovat kyllä nämä pari leffaa olleet todella positiivisia ylläreitä..

…menneisyyden juttuja on todella kunnioitettu oikealla tavalla ja käsitelty myös, jottei niistä ole painolastia tullut vaan enempikin voimavara… sen verran klassisia tapauksiakin siellä on että homma ei ihan helppoa ole ollut pitää näin hyvin ruodussa kuin mitä ovat toistaiseksi tehneet ja ripaus uutta tuulta (okei aika samantoistoa sinänsä, ehkäpä tämä naisten suuret pääosat ovat lopulta suurin muutos) mutta todella sitä perimmäistä seikkailullisuutta saatu kivasti hengen ja fiiliksen muodossa.. sehän se on kaikki kaikessa tälle sarjalle, olipa sitten jo vanha tuttu tai ihan tuoreeltaan mukaan matkaan hypännyt katselija. Kumpainenkin katselijaryhmä ja kaikki siltä väliltäkin varmasti saa ammennettua irti ainakin jotain, katselipa hommaa mistä perspektiivistä tahansa.

 

Hahmokatras sen verran uutta toki (vaikka jokunen vanha tuttukin menossa mukana on), että alussa vähän kestää että hommaan pääsee mukaan, toki alusta asti tämä mimmi jota esittää  Felicity Jones nousee heti esille alusta pitäen korkeimmalle jalustalle, jo pelkästään sen puolesta että mimmi esitellään jo ihan lapsuudestaan asti. Samalla heistä tulee etäisesti (kuitenkin todella etäisesti) mieleen myös Mass Effect 2 peli tai se retki mille heidän polkunsa heidät viekään tässä elokuvassa.. hassusti myös eräästä hahmosta tulee mieleen uusimman Mad Maxin eräs hahmo ja yhdessä kohdassa oli paikka jossa piti hieraista silmiä että ollaan nyt Taru Sormusten Herrasta menossa, joten tuollaisia hauskoja pieniä ”viittauksia” vähän muihinkin suuntiin.

 

Kuitenkin kun on "sivuloikka" jutskasta kyse vaikka Darth Vaderkin mukana menossa, niin kyllähän tuosta paistaa että astetta pienemmällä budjetilla ja pienimuotoisemmin toi on kuitenkin tehty kuin ne pääsarjan leffat.  Joten aivan niin isoihin sfääreihin ei päästä kuin sarjassa parhaimmillaan, myös tarina ei aivan sinne asti kanna minne olisi voinut.. asetelmat olis tarjonnut vielä paljon kovempaan trippiin mahikset.. tuossa kuitenkin tulee vastaan varmasti tuo kokonaisuus vastaan että koko perheen seikkailu on pakko olla ja liian tummaksi ja likaisen räkäiseksi sodaksi ei hommaa ole kuitenkaan alettu vetämään.. joka on hyvä omalla tavallaa mutta samalla myös se kaikista pahin rasite erityisesti minkään sortin uusiutumiselle…

 

..joten hitusen vajaaksi jäi että tästä mitään klassikkoa saataisiin aikaan, ihan kiva leffa kuitenkin SW avaruusfantasiointeihin.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

True Romance 

 

Tony Scott nousi 80-luvulla kuuluisuuteen Top Gunin myötä, mutta lupaava ohjaaja halusi kokeilla siipiään muutenkin kuin isojen toimintaelokuvien ohjaajana. Kun nuori, uraansa aloitteleva ohjaajanalku nimeltä Quentin Tarantino tarjosi miehelle käsikirjoitusta uuteen elokuvaan, Scott päätti tarttua tilaisuuteen. Yhä tänäkin päivänä mietin miltä True Romance näyttäisi itse Quentinin ohjaamana, mutta enpä usko, että hän ainakaan paljoa olisi paremmaksi pistänyt. 

 

(Spoilerivaroitus) Clarence Worley elää vaatimattomasti Detroitin ankeassa lähiössä, jossa hän työskentelee sarjakuvakaupassa ja käy vapaa-aikanaan katsomassa martial arts-leffoja. Syntymäpäivänä leffateatteriin sattuu eksymään samaan aikaan Alabama-niminen neitokainen, ja pienen kommelluksen kautta kaksikko päätyy viettämään iltaa yhdessä. Clarencelle käy ilmi että Alabama toimii escorttina ja koko episodi oli järjestetty Clarencen työnantajan toimesta. Alabama tuntuu pelkäävän parittajaansa Drexliä, jonka Clarence haluaa saada pois päiviltä. Asiat eivät mene ihan suunnitelmien mukaan, ja Drexlin kuoltua Clarence nappaa vahingossa mukaansa väärän laukun. Niinpä Clarence ja Alabama lähtevät kaupungista mukanaan laukullinen kokaiinia sekä mafia perässään. 

 

Elokuvan tarinaa en pidä kovin omaperäisenä, mutta siinä piilee myös leffan koukku. Kun klisettä tulee kohtaus toisensa jälkeen melkeinpä jatkuvalla syötöllä, ei voi olla välttymättä ajatukselta, että tämä kaikki on tehty tarkoituksella. Pelkästään leffan päällimmäisenä teemana oleva rakkaustarina on todella ylitseampuva. Unohtamatta tummanpuhuvia lähiöitä, egoistista elokuvatuottajaa, mafiosoja, sekä melkein yhtä likaisia poliiseja. Kokonaisuuden täydentää kepeä tunnusmusiikki, joka tuo itselläni mieleen Leijonakuninkaan. Ei ehkä ole edes liioittelua sanoa, että leffa on kuin tiivistelmä kaikista koskaan tehdyistä imelistä rakkausleffoista sekä mafiaelokuvista. Joka tapauksessa kokonaisuus on äärimmäisen herkullinen ja viihdyttävä, ja mikä parasta - se toimii. Leffan über-väkivaltaisista kohtauksista voi sitten olla mitä mieltä tahansa. Itselleni ainoastaan Alabaman ja italialaisgangsterin välinen kohtaus meni vähän liikaa mässäilyksi, mutta muutoin väkivallalle löytyy oma paikkansa ja varsinkin loppukliimaksi on hyvinkin mieleenpainuva.

 

True Romance on yhtä paljon Quentin Tarantinon elokuva kuin Tony Scottin. Edellämainitun kynänjälki on selkeästi nähtävissä yksittäisiä vuorosanoja myöten. Kun perustat ovat näin tukevalla tasolla niin eipä siinä vaadita kuin hyvät näyttelijät viemään homma nätisti loppuun. Patricia Arquettella ja Christian Slaterilla on hyvää kemiaa pääparina. Arquettesta olen aina pitänyt näyttelijänä ja vaikka ulkonäköä löytyy, mimmi ei jää tässäkään vain seinäkoristeeksi. Siinä äänessä on vain sitä jotain. Slater sen sijaan ei suosikkeihini niin kuulu, mutta tähän elokuvaan vetää kuitenkin varsin onnistuneen ja jopa uskottavan roolin impulsiivisena Clarencena. True Romancen sivunäyttelijöistä löytyykin sitten sellainen määrä isoja tekijöitä että oksat pois: James Gandolfini, Gary Oldman, Chris Penn, Christopher Walken, Dennis Hopper, Tom Sizemoore, Samuel L. Jackson, Brad Pitt, ja niin edelleen. Oikein koskaan en ole kiinnittänyt varsinaisesti huomiota, mutta niin vain siellä on myös Val KIlmer merkattuna Elviksen haamun esittäjäksi. Brad Pitt puolestaan nähdään alati pilvessä olevana kämppiksenä. Elokuvan ehkäpä paras kohta on Christopher Walkenin ja Dennis Hopperin käsialaa: on se kumma, että noinkin simppelistä kohtauksesta voi saada näin paljon irti kovilla näyttelijöillä ja nerokkaalla kirjoittamisella. 

 

True Romance lukeutuu allekirjoittaneella kaikkien aikojen suosikkileffoihin, joten täysin objektiivista tekstiä tästä on vaikea saada tehdyksi. Eihän se silti nyt mikään virheetön paketti sentään ole. Juoni alkaa vähän laahaamaan puolivälin jälkeen, vaikkakin taso nouseekin taas loppua kohden. Jotkin kohtaukset ja vuorosanat vaikuttavat oudolla tapaa irrallisilta. Se ei toisaalta ole ihme, sillä elokuva on loppujen lopuksi Scottin visio toisen henkilön tekemästä tarinasta. Palaset ovat kuitenkin muutoin todella hyvin kohdillaan ja True Romancen maailmassa on jotain sellaista herkullista fantasiamaisuutta, jonka takia sen pariin palaa yhä uudestaan ja uudestaan. On myös aina ilo katsoa sellaisia elokuvia, joista välittyy valtaisa määrä energiaa ja tekemisen intoa, kuten True Romancen kohdalla on nähtävissä. 

 

4½ / 5

 

large_poiSl0TrVztSiN94qzcNzIvjhAG.jpg

 

 

Tuli tässä samalla muistettua, että Tony Scott kuoli vuonna 2012 tehtyään itsemurhan. Kevyet mullat. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Texas Chainsaw 3D (2013)

 

 

Katsoin tämän vähän aikaa sitten ja vaikkei se nyt ihan täyttä kuraa ollut, dialogi ja näytteleminen olivat paikoitellen aika surkuhupaisella tasolla. En tiedä olisiko ilman Daddariota jaksanut loppuun saakka katsoa. No jäihän siitä se loppu myös mieleen creepyllä tavalla. Välillä tuntui että taloon mennyt porukka oli ihan täysiä idiootteja, olkoonkin että tällaisista elokuvilta ei muuta kannata odottaa kuin aivotonta viihdettä. 

 

Nykyään ylipäätään tehdään aika vähän hyviä kauhuelokuvia. Viimeisen kymmenen vuoden ajalta tulee äkkiseltään mieleen vain Martyrs sekä Cabin in the Woods. Uudemmista It Follows on saanut jonkin verran kehuja, joten sen voisi lähiaikoina katsastaa. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Laitoin tuossa toiseen ketjuun hieman aiheeseen liittymättömän Jim Carreyn puheen. Tässä on tullut tutustuttua lapsuusaikojen suosikkinäyttelijän maailmankuvaan hieman viime aikoina (pääasiassa YouTuben kautta, toivottavasti sieltä joskus tulee omaelämänkerta..), ja täytyy tunnustaa, että ihailen häntä suuresti! Tähän voitte linkittää juttuja, kuinka Jim tartutti exäänsä pari seksitautia, ja ajoi tämän itsemurhaan, mutta kaikissa meissä on vikamme, ja tiedä sitä sitten miten siellä asiat ovat oikeasti menneet. 

 

Tänään tuli katsottua Truman Show, ja oli kyllä vaikuttavin elokuva, minkä olen pitkään aikaan katsonut. Jotenkin Trumaniin tuli eläydyttyä niin täysin kuin vain voi, ja loppuratkaisu sai jotenkin aikaan aivan uudenlaisen fiiliksen sisälläni. Ei sitä tiedä, minkä avaruusolentojen tv-ohjelmassa mekin elämme, mutta kenties ne asiat eivät tähtitaivaalla ole oikeasti sen kummemmin kuin täällä. Epätoivon keskellä on vain itsekin odotettava niitä hetkiä, jolloin asioiden todellinen laita paljastuu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Bright

 

Netflixin ensimmäinen ison budjetin elokuva. Örkkien ja ihmisten välisissä jännitteissä oli potentiaalia, mutta asetelmasta olisi saanut irti paljon enemmänkin. Ajoittain elokuva sisälsi myös aika töksähtelevää dialogia. Toimintakohtaukset sentään olivat enimmäkseen hyviä. Vähän vaisuksi jäi, mutta kyllä tuon kevyenä kertakäyttöviihteenä katseli. 

 

2/5

Share this post


Link to post
Share on other sites

ac489d5a-14aa-42ad-9174-a82300f98ee7_COV

Wind River (Imdb.com)

Tää oli hyvä! Hieno nähdä, että jenkkilässä jaksetaan vielä tehdä hyvin kirjoitettuja jännäreitä. Yllätti ihan, sillä odotin enemmän jotain tasapaksua tusinaleffaa. Elokuvassa selvitellään nuoren naisen kuolemaa lumisissa maisemissa, jotka tuovat kivasti lisäväriä tapahtumille. Hyvin näytelty ja kuvattu leffa kyseessä. Jeremy Renner on viime aikoina enimmäkseen nähty Marvel-elokuvien sankarina, mutta ainakin tässä osoitti, että vähän vakavampi rooli onnistuu. Tutkintoihin osallistuvana FBI-agenttina nähdään Elizabeth Olsen, joka tunnetaan ehkä edelleen parhaiten lapsitähtenä vuosien takaa. The Punisher elikkäs Jon Bernthal on myös mukana pikkuroolissa. Mainio pätkä, voin suositella. 

3/5

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×