Jump to content
Sign in to follow this  
Merseyside2

Liverpool FC- kausi 2013-2014.

Recommended Posts

 

Iago Aspas 6.5 - Ihan mukiinmenevä liigadebyytti. Pelasi hyvin yhteen muun joukkeen kanssa, mutta hyytyi vastaavasti maalipaikoissa. Katosi välillä kuvasta josta muistui pelottavasti case-Borini mieleen. 

 

Muuten hyvät arviot, mutta tästä on pakko olla eri mieltä. No eihän Aspas toki maalia tehnyt sitä ei voi kiistää, mutta kaveri tarjoili kuitenkin lukuisia maalipaikkoja pelitovereilleen ja jos nämä olisivat viimeistelleet hieman paremmin niin kasassa olisi sellaiset 3 syöttöpinnaa yhden sijaan. Aspashan antoi syötöt esimerkiksi Enriquen paikkaan ensimmäisellä puoliajalla ja Hendersonin tolppalaukaukseen. Twitterissä tuli vastaan joku uutinen, jossa sanottiin Aspasin pedanneen tänään viisi maalintekopaikkaa.

 

Coutinho oli vakuuttava, mutta varsinkin alussa yritti vähän liikaa. Jamppa on varmasti tietoinen saamastaan hehkutuksesta ja yritti riplailla oli yhdestä jos toisesta Stoken pelaajasta. Loppua kohden pääsi yli alkujännityksestä ja peli alkoi olla sitä viime kaudelta tuttua dominointia. Kuten Aspasilla, niin Coutinhollakin voisi pelikaverien paremman viimeistelyn ansiosta olla pari kolme syöttöä kasassa.

 

Kaiken kaikkiaan hyvä kauden aloitus. Pelissä oli paljon positiivista ja jos jatkossakin pystytään luomaan noin paljon maalipaikkoja niin tästä tulee hyvä kausi. Puolustuspeliä ja viimeistelyä pitää tietenkin parantaa, mutta voitto kauden alkuun tuo taatusti itseluottamusta pelaajille ja Mignolet on varmasti aivan liekeissä tulevissa peleissä. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muuten hyvät arviot, mutta tästä on pakko olla eri mieltä. No eihän Aspas toki maalia tehnyt sitä ei voi kiistää, mutta kaveri tarjoili kuitenkin lukuisia maalipaikkoja pelitovereilleen ja jos nämä olisivat viimeistelleet hieman paremmin niin kasassa olisi sellaiset 3 syöttöpinnaa yhden sijaan. Aspashan antoi syötöt esimerkiksi Enriquen paikkaan ensimmäisellä puoliajalla ja Hendersonin tolppalaukaukseen. Twitterissä tuli vastaan joku uutinen, jossa sanottiin Aspasin pedanneen tänään viisi maalintekopaikkaa.

 

Joo ehkä vähän turhan kärkäs arvio Aspasista, hyvinhän tuo löysi kaverinsa tänään. Välillä aika oveliakin passeja. Hyökkääjästä kun kuitenkin on kysymys, niin odottaisin vähän tehokkaampaa työskentelyä maalipaikoissa. Vähän röyhkeämmin kun pelaa, niin eiköhän verkot ala heilua. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aspas, Coutinho ja Sturridge oli hyvä paketti. Sterling ei tuonut mitään lisää, paremminkin päin vastoin. En nyt ihan oikeasti tiedä, tarvitaanko me Suarezia enää. Tuo joukkue pelasi ihan hyvin, mutta Henderson ryssi pahasti useamman selvän maalin. Kannattaisiko kokeilla Luis Albertoa hänen tilallaan ensi pelissä. Joe Allenia en kaivannut yhtään enkä Fabio Borinia. Enkä Martin Skrteliä enkä enkä enkä enkä enkä enkä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eilen taas heräsi mies syväjäästä ja pelin jälkeen ei vielä pystynyt ihan tänne asti kommentoimaan...Sen verran nitroja meni tuossa viimeisillä hetkillä, että kädet tärisi vielä aamullakin.

 

Mutta kyllä on aina kauden eka peli omalla hienolla tavallaan thrilleri. Ensin 40 min hallitaan, paikkoja oli useampaan maaliinkin, mutta yksi sentään Danielin tekemänä saatiin. Sit Stoke alkoi erikoistilanteen kautta vyöryttää pitkää palloa ja meidän päässä kauhee paniikki. Sit toinen puoliaika oli taas pääosin meidän hallussa. Paikkoja oli tehdä se tappo-osuma, mutta jälleen kerran panos jäi piippuun. Sit Aggerin poika päätti pistää pelin vielä jännemmäksi ja hätäili pallon käteensä. Mutta onneksi Migno oli lukenut Waltersin laukauskartan ja teki vielä tuplaseivin!!! Varmasti tärkeä torjunta ja varmasti jatkossa jännitys ei enää ole niin kova kuin miltä ekalla puoliajalla oli.

 

Mutta tärkeä avausvoitto saatiin, se oli tämän pelin tärkein asia. Ens su sitte vieraissa tosiaan AV, joka juotti Arsulle kunnon myrkkyä. Eli vaikea peli tulossa, Benteken pentele näyttää olevan heti alkukaudesta loistokunnossa. Siinä on Kololla ja Danielilla pitelemistä.

 

Hyökkäys oli mun mielestä todella virkistävää, vaikka se maalinteko olikin vielä pari napsua pielessä. Toivottavasti nuo tolppakudit kääntyvät pian osumien puolelle. Puolustus oli välillä suurissakin vaikeuksissa Stoken kaaripalloshown takia. Mutta varmaan muutkin joukkueet saavat tuta tuon pelityylin vaikeuden. Keskikenttä toimi hyvin, muutenkin peli rullasi välillä hyökkäyssuuntaan mukavasti. Tämä oli kauden eka matsi, joten varmasti pojilla oli vähän sellainen kevätlaidun -fiilis ja se aiheutti ylimääräistä säätämistä ajoituksissa ja ratkaisevissa syötöissä.

 

Mutta tästä on poijjaat hyvä jatkaa!!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mignolet pelasi kyllä kerrasta tiensä punaisten sydämmiin. Alku tosin oli aivan karmeaa katseltavaa ja taisi olla Simonilla pari lusikallista housuissa pelin alussa. Torjuntatyöskentely on vakuuttavaa, mutta jalalla pelaamiseen tarvitaan hieman rutiinia lisää. Hetki kun Stoke antoi painetta, niin avauksissa meinasi tulla kiire. Mutta kuten aiemmin totesin, niin alun haparoinnin jälkeen kun pelastaa rankkarin aivan ottelun lopussa, niin eiköhän se itseluottamus ole aivan eri tasolla seuraavassa pelissä. Eihän Mignolet haparoinnut yhtään pre-seasonilla, joten jännityksen piikkiin menee täysin.

 

Aspasista olen ippen kanssa samaa mieltä. Pelasi erittäin hyvin. Juurikin niin, kuten oletinkin. Luo paljon maalipaikkoja. Ainoa, mikä on viime peleissä tökkinyt, on maalinteko. Aloitti pre-seasonin hyvin ja teki paikoista maalit. Viime peleissä on ollut ruuti märkää, mutta uskon Aspasin vielä prantavan maalintekoaan.

 

Lucas oli jälleen loistava! Ehdottomasti Poolin parhaita pelaajia. Teki juuri sitä työtä, mitä osaa. Pelasti myöskin varman maalin.

 

Henderson oli myöskin ilahduttavan hyvä. Tekee hyviä pystyjuoksuja keskikentältä ja pääsi useampaakin loistavaan maalipaikkaan. Nyt ei mennyt sisään, mutta hyvältä näyttää näin alkukaudesta. Ainut suurempi ongelma Hendon pelissä on se, että kun Hendo saa keskialueella pallon, niin hyökkäyksestä tippuu monesti vauhti pois. Nopeammin pitäisi pelata palloa ylöspäin, eikä sivulle. Töitä Hendo tekee hyvin ja parasta hänen pelissään tällä hetkellä on ne taustanousut maalille.

 

Ja mitä lfcsmit tuossa kysyi, että tarvitaanko me Suarezia... kyllä ja ei. Periaatteessa joukkue on hyvä ilman Luisiakin, mutta kun mietitään, että eiliseen peliin saataisiin vielä istutettua ukko, joka taikoo tilanteita tyhjästä ja viimeistelee +20 maalia, niin tulos voisi parantua merkittävästi. Viime kaudella joukkue rakennettiin Luisin ympärille ja hänen kauttaan pelattiin jatkuvasti. Nyt hommaa pitäisi muutta enemmän siihen, että Luis olisi osa joukkuetta ja sen hyökkäystä. Vuosi sitten oli joukkueessa oikeastaa vain Gerrard, joka oli tarpeeksi älykäs ja kyvykäs saamaan parhaan irti Luisista. Nyt joukkue on kehittynyt paljon luovemmaksi ja joukkueesta löytyy mm. Coutinho, Sturridge ja Aspas, jotka pystyvät tähän. Lisäksi löytyy vielä kehittyviä pelaajia, kuten Sterling, Ibe ja Alberto. Vielä jos joku Willian saadaan hankittua, niin hyökkäyksestä löytyy jo useita pelaajia, jotka voivat olla vaarallisia pelatessaan Suarezin kanssa tai ilman häntä. Kyllähän Pool on monessa pelissä kaatunut siihen, että Suarez on saatu pidettyä kurissa ja muu joukkue on siitä huolimatta yrittänyt pelata hyökkäykset Luisin kautta. Nyt pitäisi aseita ollaa enemmän ja jos vastustaja keskittyy liikaa Suareziin, niin muu joukkue jyrää yli. Näkisin, että Suarezin ylivertainen asema joukkueessa alkaa olemaan ohi ja nyt on managerilla varaa iskeä Suarez penkille, mikäli pelaaminen ei kiinnosta. Luis on toki vieläkin joukkueen ylivoimaisesti paras pelaaja, mutta enää ei olla niin riippuvaisia hänestä, kuin aikaisemmin. Näkisin tämän hyvänä voimavarana pitkälle kaudelle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hyvä alku teiltä, oletten vaan maalierolla itälontoolaista lähiöperinneseuraa jälessä. Paitsi että itse peli oli maalintekoa lukuunottamatta tosi hyvällä mallilla. Hauskaa: just ehdin kaverille sanoa että perkele jos ne ei tee sitä tokaa, niin viimeistään lopussa Stoke pistää sen normihurlumheinsä päälle ja sitte voi käydä miten vaan, ja niinhän se meni.

 

Huomioita:

- Aspas todella hyvä hankinta

- Sturridge olisi saanut syödä päänsä ellei olisi sitä voittomaalia tehnyt

- peli alkaa hiljalleen näyttää BR:n peliltä, tosi hyvässä formussa

- tarkottaa sitä, ettei Carrollille tai Downingille mitään käyttöä olisikaan

- Lucas oli hyvä

- Stevie G vähän ruosteessa, mutta yllättävän vähän noin vanhana pappana

- Hawkeye toimii

- hyvät statsit telsussa viidestä edellisestä rankkarista ennen vetoa

- Oulun Paloasema-pubin kalja oli hyvää ja sitä riitti

- Oululaiset naiset on kivoja ja puhuu ihmisille toisin kun Tsadissa

- Bohemian Rhapsody on karaokessa vedettynä aivan sairaan hieno biisi

- en saanut mutten kyllä muistanut pyytääkään

 

Mä lupaan vähän enemmän kuin veli Smith. Olette kuuden sakissa tänä vuonna, todnäk just sillä sijalla paitsi jos Totteringham myy Balen pois.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Poolin U21 joukkue haki eilen komean vierasvoiton Manusta U21:sten liigaottelussa. Loppulukemat vierasjoukkueen hyväksi olivat 4-2. Maalintejöinä Poolin puolelta olivat Adam Morgan, Jordon Ibe sekä peräti kaksi kertaa maalipuiden väliin osunut Fabio Borini ( toinen maaleista vieläpä vapaapotkusta).

Aika vähän kuitenkin ottelusta löytyy infoa sen enempää. Twitteristä poimittujen tietojen mukaan kuitenkin Ibe ja Borini olivat muutenkin pelanneet loisto-ottelut ja antaneet hyvät näytöt Rodgerssille. Lupaa hyvää!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Poolin U21 joukkue haki eilen komean vierasvoiton Manusta U21:sten liigaottelussa. Loppulukemat vierasjoukkueen hyväksi olivat 4-2. Maalintejöinä Poolin puolelta olivat Adam Morgan, Jordon Ibe sekä peräti kaksi kertaa maalipuiden väliin osunut Fabio Borini ( toinen maaleista vieläpä vapaapotkusta).

Aika vähän kuitenkin ottelusta löytyy infoa sen enempää. Twitteristä poimittujen tietojen mukaan kuitenkin Ibe ja Borini olivat muutenkin pelanneet loisto-ottelut ja antaneet hyvät näytöt Rodgerssille. Lupaa hyvää!

 

Pelin nähneenä sanoisin, että United hallitsi peliä ja menikin alussa ansaitusti 1-0 johtoon mutta Liverpool teki United-puolustuksen erittäin suosiollisella avustuksella 10 seuraavan minuutin aikana kolme maalia jotka riitti voittoon ja lopussa vielä yhden. Erityisesti Adnan Januzaj vei Poolin puolustusta kuin litran mittaa (selkeästi pelin rikotuin pelaaja) mutta ei sitten saanut tarpeeksi apuja muilta, että United olisi tehnyt riittävät maalit.

 

Tuo Iben maali oli toki hienohko yksilösuoritus eikä tuo Borinin vaparikaan oikeastaan aivan huono ollut, mutta siinäkin United turhaan rikkoi vaparin arvoisesti. Tuossa Morganin maalissa United-puolustaja osui pystysyöttöön siten, että Morgan pääsi siitä yksin veskaa vastaan ja tuo Borinin toka oli myös täysi lahja United-pakin epäonnistuneesta syötöstä veskalle johon Borini siis pääsi väliin. Kyllähän United tarjosi Poolille enemmänkin paikkoja mutta niissä heikon viimeistelyn takia (mm. ylärimaa jne.) numerot pysyivät edes jotenkin inhimillisinä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Seuraavaksi uutinen, joka saattaa pistää topparikuviot uusiksi. Sebastian Coatesilla on todettu paha polvivamma, joka vaatii leikkausta. Näin ollen uruguaylainen on sivussa todennäköisesti ainakin puoli vuotta.

 

Coates on ollut kesän mittaan siirtohuhuissa, mutta ne spekulaatiot loppuvat tähän. Sitten on vielä Skrtel joka on pienen loukkaantumisen lisäksi myös siirtolistalla. Näin ollen topparitilanne ei ole mikään kovinkaan mieltäylentävä (Agger, Toure ja Wisdom). Skrtel kun vaihtaa todennäköisesti vielä maisemaa.

 

Toppari olisi siis saatava rosteriin vielä lisättyä ja mahd. nopsaan. Helppoahan se ei kuitenkaa ole, se on hyvin tässä kesän mittaan nähty.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jaha. Tänään pitäisi sitten näyttää kyntensä joka äijän, kun meidän pojat juoksevat Villa Parkille. Jos olisin Aston Villan omistaja, olisin latonut puntia tiskiin ja hankkinyt David Villan porukkaan. Olisi voinut paitamyyntikin tykätä siitä :-).

 

Miehistö lienee aika lailla sama kuin edellisessä pelissä. Tunti vielä ja sitten mennään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Liverpoolin kokoonpano Aston Villaa vastaan:

Mignolet, Johnson, Toure, Agger, Enrique, Lucas, Gerrard, Henderson, Coutinho, Aspas, Sturridge
Subs: Jones, Alberto, Cissokho, Allen, Borini, Sterling, Wisdom.

Avaus siis sama kuin Stokea vastaan ja hyvä näin! Penkilläkin on vain yksi muutos, Cissokho ottaa paikan penkillä ja Ibe putoaa kokoonpanon ulkopuolelle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Benteken kanssa pitää olla tarkkana tänään. Belgialainen on kuitenkin mättänyt kahteen peliin kolme maalia ja kun nämä ottelut ovat olleet vieraspelit Chelseaa ja Arsenalia vastaan niin jamppa on kyllä huikeassa tikissä heti kauden alkuun. Toure ja Agger saavat painia jampan kanssa ihan huolella ja laitapakkien pitää hoitaa hommansa niin, että keskitykset jäävät vähiin. Hyökkäyspäässä Pool luonee jälleen ison liudan paikkoja ja avainkysymys on, että saadaanko pallot pussiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hui helvetti mikä toinen puoliaika. Saadaan kyllä olla tyytyväisiä, ettei Villa saanut tasoitettua peliä. Ensimmäisellä puolikkaalla Pool dominoi peliä täydellisesti eikä Villalla ollut mitään sanottavaa pallonhallintaan saati maalipaikkoihin. Toisella puolikkaalla peli sitten levisi käsiin ja Villa kaappasi hallinnan itselleen. Kusessa oltiin, mutta Sturridgen upealla maalilla tärkeääkin tärkeämpi 0-1 voittto. Kahdesta pelistä kaksi voittoa joten sikäli voi olla tyytyväinen, ja onhan se nyt vähän uusi tilanne, että voitetaan heikohkollakin pelillä, mutta paljon parannettavaa on vielä. Ehjiä ysikymppisiä pitäisi pystyä suorittamaan mahdollisimman nopeasti ja ensi viikonloppuinen United ottelu tulee olemaan erittäin kova testi Pool miehistölle.

Nyt vaan viimeisen viikon aikana pari hankintaa kehiin niin kausi on startannut paremmin kuin hyvin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen kiinnittänyt muutamaan asiaan Liverpoolin pelissä huomiota jo pitempään. Ensimmäinen on se, että kun meillä on rajaheitto etenkin omalla puolella, pallo menetään noin sataprosenttisesti vastustajalle. Toinen on se, että pelataan niin saatanan pientä, että ei mitään rajaa, ja menetetään usein pallo vastustajalle. Ja kolmas on, että pidetään ja pidetään ja piidetään ja pidetään palloa itsellä eikä syötetä ja menetetään pallo vastustajalle. No välillä on myös se, että kenelle syötät, kun kaverit vaan seisovat katselemassa, mitä teet. Aston Villa hallitsi peliä paljolti sen takia toisella puoliajalle, että luovutimme pallon sille toistuvasti. Kun sitten pääosa puruista oli täysin luokattomia, saa kyllä olla tosiaan peloissaan, mitä sitten tapahtuu, kun esim RVP & co on vastassa. Meillä oli muutama loistopelaaja eli Simon Mignolet, Kolo Toure ja Daniel Sturridge sekä pari ihan ok-pelin esittänyttä kaveria eli Steven Gerrard ja Philippe Coutinho. Muilla avauksen jätkillä oli monin paikoin suuria vaikeuksia. Jordan Henderson ehkä lopuista saa suhtkoht plusmiinun nolla pisteet, mutta Agger, Aspas, Enrique Johnson ja Lucas jättivät kyllä aika lailla toivomisen varaan. Allen istui pääosin tähän sössömiesten seuraan, Cissokho sen sijaan enemmän sinne PC-SG-sarjaan. Pelissä oli hyvää alku ja lopputulos, muuten se teki lähinnä vihaiseksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä on tietysti hyvä merkki, että tämmöiselläkin esityksellä joukkue sai tehtyä tarvittavan ja raavittua täyden pistepotin kasaan. Näin ollen tilanne kahden ottelun jälkeen näyttää erinomaiselta.

Eihän siitä mikään helppo ottelu tullut ja tuskin kukaan niin veikkasikaan. Ensimmäiset 30-35 peliminuuttia oli kuitenkin hyvin Poolin hallinnassa eikä Villa päässyt juurikaan tekopaikoille. Ei Poolillakaan liikaa paikkoja ollut, mutta pallo oli hyvin kontrollissa. Ottelussa nähtiin vain yksi osuma (avausottelun tavoin), mutta se oli sitäkin komeampi. Enriquen kova ja matala keskitys boxiin, jossa Coutinho päästi pallon ovelasti ohitseen takanaolevalle Sturridgelle. Tämä pisti Villa-topparit sekä maalivahti Guzanin solmuun ja nosti vasemman jalan ulkosyrjällään pallon aivan Villa-maalin yläsulakkeeseen. Loistava taidonnäyte Englannin MJ-hyökkääjältä!
Jos oli 30-35 peliminuuttia hyvin Poolin hallinnassa niin Stoke ottelun tavoin ensimmäisen jakson loppuun tuli passivoituminen ja Villa sai pallonhallinnan ja muutaman paikan luotua kohti Poolin maalia. Benteke pääsi siinä kertalleen vaarallisesti yrittämään, mutta Poolin onneksi Benteken maanmies Mignolet oli vireessä ja torjui Villa-kärjen yrityksen.

Toiselle jaksolle odotin parempaa Poolia, jolloin ottelun ote olisi jälleen siirtynyt Poolin hyväksi. Kuitenkaan missään vaiheessa Pool ei syttynyt samanlaiseen paikkojen rakenteluun kuin Stokea vastaan vaan toisella jaksolla sai enemmänkin pelätä sitä että koliseeko omissa. Jälleen kerran ottelun loppua kohti Pool joutui puolustuskannalle ja vastustajan tasoitus roikkui ilmassa. Jälleen kerran kuitenkin puolustus kesti Mignoletin johdolla ja Pool sai arvokkaan voiton.

Pari huolenaihetta heräsi ottelun tiimellyksessä ja varsinkin toista jaksoa katsoessa. Aggerin pitäisi olla se puolustuksen liideri, joka johtaa puolustuslinjaa, mutta Dani on tällä hetkellä itse se virheherkin kaveri Poolin alakerran nelikosta. Toki Tourekin on virheherkkä, sillä norsunluurannikkolainen tulee tilanteisiin välillä melko erikoisilla tavoilla (ja jakelee kaveripasseja, kuten Gerrard sai huomata), mutta vastapainoksi kaverin taistelu kentällä on huikaisevaa katseltavaa. Manun astellessa Anfieldin nurmelle vieraaksi ensi viikon sunnuntaina ei keskuspuolustuksella ole ainuttakaan varaa virheisiin. Näin ollen Aggerilta toivoisi tasonnostoa ensi viikonlopulle.

Keskikentältä ja hyökkääjiltä ihan kelvolliset esitykset tänään, mutta ei mitään häikäisevää (Sturridgea lukuunottamatta joka käytti maalipaikkansa hyödykseen ja ottelun lopussa osoitti joukkuehenkeä ollen ihan pakkien tasolla puolustamassa). Lucas teki monta tärkeää katkoa/riistoa/taklausta, mutta vastapainoksi brassille tuli ihan karmeita pallonmenetyksiä pahoissa paikoissa.
Coutinho pyöri ja hyöri tuttuun tapaansa, mutta vähän tuntui siltä, että yritystä on liikaa ja vähän liikaa haetaan ns. unelmapasseja" ja "urheiluruutu-tason" suorituksia. Aspas puolestaan oli hitusen pimennossa tänään, mutta silti kaverilta nähtiin muutamia ovelia kantapääkikkoja ja jättöjä. Itse tykkään myös Aspasin pelissä siitä, ettei palloa pidetä liikaa itsellä, vaan palloa pyritään laittamaan heti liikkeelle 1. kosketuksella.

Näillä mennään! Kaksi ottelua ja kaksi voittoa, mikäs sen parempi alku! : )

Seuraavaksi vuorossa Liigacupin matsi ja ensi viikonloppuna odottaakin jo erittäin herkullinen Manu-kamppailu!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Edellisillä kausilla nää kaks ekaa peliä oltas pelattu tasan tai hävitty. Hyvä, että pystytään myös nyt likaisiin voittoihin, pelihän tänään ei ollut todellakaan mitään erikoista. Benteke kyllä hiljennettiin aika totaalisesti.

En tiedä miksi Pool passivoitui niin paljon toisella puoliajalla. Oliko ideana kenties antaa Villan pyörittää tietäen, että heille vastaiskupelaaminen ja puolustaminen on tutumpaa? Mene ja tiedä, kuitenkin ei Villa Benteken yhtä vetoa lukuunottamatta oikein laidalta roiskasuja erikoisempaa saanut aikaan.

2 peliä ja 2 voittoa! Millo viimeks? Manu pelissä pitää kuitenkin pelata ihan eri intensiteetillä, kun aika paljon laadukkaampi joukkue astelee Anfieldille. Klassikko siis luvassa ensi viikonloppuna, hyvät lähtökohdat nämä kaksi voittoa ovat siihen antaneet.

Villasta täytyy sanoa, että paljon paremmalta näyttää heidän meininki kuin vuosi sitten, puolustamisessa jotain tolkkua nyt Villa Parkilla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Surkealla pelillä 0-1 vierasvoitto mustaksi hevoseksi povatusta ja hyvin kautensa aloittaneesta Villasta, niin pitää olla tosiaan ihan tyytyväinen. Ihmeellinen hyytyminen hyvän alun jälkeen, odotin jo että naulataan toinen kaappi ja saadaan peli tapettua, mutta toisin kävi. Sturre ja Mignolet on ollut meille kultaa näissä kahdessa ekassa matsissa. Myös Kolo on pitänyt ihan hyvin pintansa vahvoja hyökkääjiä vastaan, Bentekeä vastaan oli vähän vaikeampaa, mutta kelläpä topparilla ei olisi. Kaikilla muilla on taso vähän heitellyt hyvän, keskitason ja huonon välillä. Uudesta hankinnasta Cissokhosta ei tosin ehtinyt saada vielä kunnon kuvaa, mutta nopealta ja tekniseltä kaverilta vaikutti, tuo varmaan ihan mukavan lisän hyökkäyspeliin. 

 

Kahdesta pelistä kuusi pinnaa ja kärkipaikka, joten ei voi liikaa valittaa, mutta eihän tuo peli kuitenkaan ole näyttänyt läheskään siltä mitä tuo ryhmä parhaimmillaan pystyy esittämään. Moyesin Manu kun saapuu Anfieldille viikon päästä, niin pitää jokaisen osaalueen nostaa tasoaan. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kylläpä oli nihkeä toinen puoliaika Villa Parkilla. Alku lähti hyvin käyntiin ja eka jakso oli hyvää peliä loppua lukuunottamatta. Sturridge teki kyllä todella näyttävän maalin, jonka ansiosta johdettiin puoliajalla ansaitusti. Sitten Villa ryhdistäytyi ja Pool alkoi passivoitua. Turhan jännäksi peli taas laitettiin, mutta tärkeät 3 pistettä ja kausi jatkuu puhtaalla pelillä. Mikä parasta, päästettyjä maaleja ei vielä ole. Hyökkäyspeliin pitäisi saaada lisää terävyyttä. Stokea vastaan oli paikkoja älyttömästi, mutta nyt oli pelinrakentelu nihkeämpää. Onneksi Sturrella on ruuti kuivaa ja tarvittava maali saatiin aikaiseksi. Omanpelin romahtaminen toiselle jaksolle laittaa hieman mietteliääksi. Alussa syötöt napsuivat omille ja pallo oli täysin Poolin hallinnassa. Toisella jaksolla peli oli laiskaa ja syötöt hunoja. Paljon pitää parantaa, jotta sunnuntaina jää pisteet Anfieldille. Selvä henkinen tasonnosto on joukkueessa kuitenkin tapahtunut, kun huonollakin pelillä otetaan täydet pisteet.

 

Lucas oli erittäin hyvä avausjaksolla. On kovassa vedossa tällä hetkellä, mutta väsyi toisen jakson lopussa ja teki pahoja syöttöharhoja. Coutinhon rooli joukkueessa on merkittävä ja hänelle pitäisi saada tukea pelinrakenteluun. Gerrard voisi ottaa hieman enemmän pelintekijän roolia ja Coutinho tulisi saada enemmän keskemmälle tekemään peliä. Villaa vastaan ei peli oikeen auennut ja onneksi jamppa otettiin lopussa vaihtoon, kun taisi alkaa väsy päinaa. Kyllähän hyökkäykseen olisi vielä joku vaarallinen pelaaja hyvä saada laidalle. Suarez tulee sitten, kun tulee, jos tulee. Willian meni Chelskiin, mutta eiköhän tässä jotain tapahdu ennen ikkunan sulkeutumista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Capital One Cup starttaa!

Liverpoolin kokoonpano Notts Countya vastaan:

Mignolet, Johnson, Toure, Wisdom, Cissokho, Allen, Gerrard, Alberto, Sterling, Ibe, Sturridge

Subs: Jones, Agger, Aspas, Coutinho, Henderson, Lucas, Borini.

Kuten Rodgers lupailikin, niin tänään on kyllä todella vahva rosteri liikkeellä, vaikka kyseessä on "vain" Capital Cup.
Mutta, faktahan on kyllä se, että rosteri on erittäin kapea eikä esimerkiksi puolustuspäähän löydy paikkaajia (Skrtel kuulemma edelleen loukkaantuneena ja Kelly ei ole täydessä pelikunnossa vielä). Toki näin alkukaudesta tämä ykkösmiesten peluutus voi olla hyväkin juttu, sillä kausi on vasta alussa ja tällaisella matsissa on hyvä paikka hioa kuvioita ja harjoitella maalintekoa.

Vielä on pakko sanoa se, että eihän tuo mikään huikaiseva tilanne ole, että Assaidin lähdön jälkeen Poolilla on jäljellä kaksi laituria, tosin sitäkin kokeneempia (18v Sterling sekä 17v Ibe). Siirtoikkunan vikoina päivinä siis toivoisi jotain petrausta tapahtuvan tällä osastolla (toppariosaston vahvistus toki on 1.target).


 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihan mukavan näköinen avaus. Oman suurennuslasin alla tänään alakerrasta Wisdom ja Cissokho sekä nuoret hyökkääjät Alberto, Sterling ja Ibe. Tänään ei enempää eikä vähempää kuin murskavoitto heikosti ykkösliigan aloittaneesta vierailijasta. Ottelua voi seurata ainakin veikkaustvstä ja bet365n livestriimiltä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pistäkäähän kunnon pelaajakohtaiset rapot matsin jälkeen kun itseltä jää harmittavasti peli väliin. Lienee kuitenkin helpohko voitto luvassa ja Sturridgen lisäksi olisi kiva saada muitakin maalintekijöitä. Itse olisin antanut Borinin aloittaa, mutta mennään sitten näillä tällä kertaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×