Jump to content
Sign in to follow this  
LowRidingMonkey

Chelsea 2013-2014 - Mourinhon paluu

Recommended Posts

Hieno 3-0 vierasvoitto Chelsealle Southamptonista eilen.

 

Ottelu oli hyvin hanskassa jo heti alkuminuuteista asti ja Torresille tulikin alkuun muutama mainio maalipaikka, mutta jälleen kerran viimeisteleminen tuotti suurta tuskaa. Southamptonilla oli myös omat puolittaiset paikkansa, mutta Chelsean puolustus pelasi todella uhrautuvasti ja vetoja blokkailtiin oikein hyvällä tahdilla. Toisella puoliajalla sitten päästiin maalin makuunkin, kun ensin Oscarin keskitys kimposi tolppaan ja Torres oli hyvin hereillä irtopallossa ja pääsi puskemaan pallon tyhjiin. Kymmenen minuuttia tästä ja taas soi verkot. Oscarin hyvä esityö Willianille ja afrobrassilta loistava laukaus rankkarialueen rajan tuntumasta varmasti maaliin. Ja taas kymmenen minuuttia tästä niin Hazard pelasi Oscarin läpi ja brassi kruunasi pelinsä viimeistelemällä varmasti loppulukemiksi 3-0.

 

St Mary's on kuitenkin ollut vaikea paikka vierailla vaikkakin Southampton ei ihan sitä samaa peliä ole pystynyt esittämään kuin mitä aiemmin. Hyökkäys oli kuitenkin eilen tarpeeksi kliininen vaikka siellä muutama maalipaikka tuhlattiinkin. Puolustus pelasi nyt neljännen ottelun peräkkäin varman ottelun ja Soton pidettiin hyvin poissa maalipaikoilta. Terry ja Cahill ovat puolustuksessa löytäneet hyvän yhteisen sävelen ja Azpilicueta ollut suorastaan mainio nyt Josen alaisuudessa. Hyökkäyksessä mallikasta pelaamista vaikka edelleenkin toivoisi hieman enemmän kliinisyyttä tuohon tekemiseen. Tosin kun ottelu päättyi 3-0 niin paha valittaa. Mourinholta loistavat vaihdot jotka käänsivät pelin eilen Chelsealle. Oscarilta mahtava esitys vaikka keltaisen filmaamisesta saikin. Kyllähän siinä oli kontakti ja itse olen ainakin sitä mieltä, että silloin ei oikein keltaisella voi pelaajaa palkita. Ei välttämättä tarpeeksi kontaktia rankkariksi, mutta en mä ainakaan nähnyt tarpeellisena keltaista korttia.

 

Matan tilanteesta taas puhuttu mediassa loputtomiin ja Mourinhon sanomisia vääristelty. Viimeisestä kahdeksasta liigapelistä Mata ollut avauksessa kuudessa. Ei ole kaikissa peleissä pelannut ihan tasollaan ja kun vaikka eilistäkin katsoo ja Oscarin sisääntuloa niin paha Mourinhon ratkaisuja on kritisoida. Mourinho sanoi eilen ottelun jälkeen, että hänen ovensa on aina auki jos pelaaja haluaa jutella. Mourinho ei sanonut, että Mata on vapaa lähtemään kuten media on asian vääntänyt. Totesi myös, että ei halua Matan lähtevän. Ja kun Mourinho ei halunnut kesälläkään Mataa myydä niin miksi ihmeessä Mata olisi nyt tammikuussa myynnissä? Mata ei ollut tyytyväinen tullessaan vaihtoon ja näin sen pitääkin olla. Aivan fantastinen pelaaja, mutta tällä hetkellä Oscar, Willian ja Hazard vain pelaavat paremmin. Tosin pakko sanoa se, että eilisessä pelissä jo pelkän Schürrlen vaihtaminen Oscariin olisi parantanut Chelsean peliä ja Mata ei eilen ollut se Chelsean ongelma.

 

Vituttaa jo valmiiksi tämä tammikuun siirtoikkuna, kun media ei tule puhumaan muusta kuin Matasta. Noh, todella epätodennäköistä on, että Mata lähtee joten siinä mielin voi ihan rauhallisesti ottaa siirtoikkunan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Southampton - Chelsea 0-3 (0-0)

 

60' Fernando Torres 0-1

71' Willian 0-2

82' Oscar 0-3

 

Nautittava matsi. Chelsealta hienoa pelaamista vaikka maalit antoivat tovin odottaa itseään. Southampton laittoi avausjaksolla hyvin kampoihin, mutta oli toisella jaksolla lopulta aika vaisu.

 

Chelsea aloitti pelin todella vahvasti. Fernando Torres oli ensimmäisillä minuuteilla vahvasti esillä aiheuttaen ongelmia Southamptonin puolustukselle. Ensimmäisellä minuutilla Torresilta hyvä katko jonka jälkeen palloa saatiin hyvin Kelvin Davisin vartioimalle maalille, mutta lopulta ratkaisuyritykset jäivät puuttumaan. Muutamaa minuuttia myöhemmin Torres pääsi hyvään paikkaan Ramiresin mainion syötön jälkeen. Chelsea-kärki harhauttikin Saints-topparit ensin hyvin pois, mutta lopulta Jose Fonte sai sen verran jalkaansa väliin, että pallo kimposi maalin ohi. Vahva viisi minuuttinen täydentyi vielä Andre Schurrlen päästyä laukomaan 20 metristä kulmapotkun jälkeen. Saksalaisen ihan napakka kuti meni hieman maalin ohi. Vartin paikkeilla Chelsea rakentelee jälleen tilanteen poikasta, kun Torres ja Eden Hazard pelaavat Ramiresin puolittain karkuun. Davis rynnii väkevästi kauas maaliltaan ja onnistuu purkamaan pallon keskialueelle. Southamptonin ensimmäinen hyvä tilanne rakentuu Adam Lallanan kautta. Lallana ajaa hyvin keskelle vetopaikkaan, mutta Ashley Cole on valppaana Chelsean puolustuksessa ja onnistuu blokkaamaan. 20 minuutin kohdalla Torres on jälleen esillä, kun espanjalainen leikkaa erinomaisesti vasemmalta laidalta ja pääsee laukomaan. Sihti ei ole haaston tasolla ja pallo nousee maalin yli. Jakson puolessa välissä Gaston Ramirez pelaa hyvän pallon Jay Rodriguezille maalin eteen. Rodriguezin haltuun otto ei suju aivan suunnitelmien mukaan ja Cole saa häiriköityä Saints-hyökkääjää sen verran, että Petr Cech ehtii poimimaan pallon käsiinsä. Kotijoukkueella on tässä kohtaa ottelun paras vaiheensa. Heti perään Callum Chambers painaa helposti Colen ohi ja saa pelattua pallon boksiin. Lallana pääsee laukomaan, mutta Chelsean puolustus blokkaa uhrautuvasti. Muutamaa minuuttia myöhemmin Ramirez kokeilee kaukovetoa joka nousee liian korkealle ja Cech säästyy tositoimilta. Puolen tunnin jälkeen Dejan Lovren saa vilä ohjattua pallon maalin ohi Lallanan(?) vaparikeskitykestä. Loppujakso sujuu taas enemmän Chelsean hallussa. Ramires ajelehtii keskustaan vetopaikkaan. Brassi saakin kohtuullisen vedon aikaan ja Davis joutuu torjumaan pallon maalin yli. Hazard ja Juan Mata rakentelevat ihan kivan kuvion joka jää yhtä syöttöä Schurrlelle vajaaksi. Ramiresin keskitys pomppii taka-alueelle Hazardille. Belgialainen ei kutenkaan pääse/lähde laukomaan heti vaan siirtää pallon Schurrlelle jonka laukaus blokataan. Chelsealla on vielä yksi tilanne, kun Blues pääsee vastahyökkäykseen Southamptonin kulman jälkeen. Ramiresilta nähdään pientä aikailua ja tilanne meinaa kuihtua täysin kasaan, lopulta Torres saa laukauksen aikaan joka jää kuitenkin kovin heppoiseksi. Hyvistä tilanteista huolimatta tauko koittaa maalittomassa tasatilanteessa.

 

Southampton luo toisen jakson alkuun hyvän hässäkän kulmapotkusta. Fonten yritys maalin edustalla kilkistyy Gary Cahilliin. Chelsealla on puolilupaava hyökkäys Saintsin kulma jälkeen. Kunnon tilanne jää lopulta puuttumaan, mutta kulma sentään saadaan aikaan punapaitojen kimmotellessa pallon päädystä yli. Oscarille avautuu loistava paikka viedä Chelsea johtoon. Brassi saa pallon jo Davisikin ohi, mutta päättää sitten kaatua maahan Saintsin vahdin hyvin pienestä osumasta rankkarin toivossa. Mr. Atkinson havaitsee tämän ja antaa Chelsea-pelaajalle oikeutetusti varoituksen. Oscar aloittaa mokansa paikkailun viitisen minuuttia myöhemmin olemalla vahvasti mukana Chelsean johtomaalissa. Oscarin keskitys ottaa kimmokkeen Callum Chambersin jalasta ja nousee Davisin yli. Pallo kimmahtaa tolpasta takaisin peliin ja nopeiten tilanteeseen reagoinut Torres siirtää irtopallon maaliin, 1-0 Chelsealle. Yksi harvoista toisen jakson Southampton tilanteista osuu Rickie Lambertille. Lambert punnertaa tiensä John Terryn ohi ja saa päätänsä väliin Chambersin keskitykseen. Pusku jää asteen pari liian heikoksi ja Cech korjaa pallon syliinsä. Oscar on jälleen mukana, kun Blues lisää johtoaan 20 minuuttia ennen loppua. Brazilian connection toimii Oscarin ja Willianin välillä. O passaa ja W niittää pallon maaliin hienolla laukauksella 16 metristä, Chelsea 2 Southampton 0. Muutamaa minuuttia myöhemmin Oscar on järjestelemässä hyvän paikan Ramiresille. Keskikentän juoksukone ei kuitenkaan saa kunnon ohjausta aikaan ja Chelsean johto pysyy kahdessa maalissa. Noin 10 minuuttia ennen loppua Oscar pääsee itse maalintekijöiden kirjoihin. Hazard nostaa pallon linjan taakse ja Oscar kirmaa läpi. Tarkka laukaus etukulmaan vie Chelsean 3-0-johtoon. Lisäajalla Ramirez on melko lähellä kavennusta, mutta varsin hyvä laukaus menee hieman yläkulman ohi.

 

Petr Cech Hoiti vähät tilanteet tyylillä pois.

Cesar Azpilicueta Ei näkynyt hyökkäyspelissä juurikaan, mutta puolusti rautaisesti.

Gary Cahill Selvitti Rodriguezin ja kumppaneiden haasteet vaivatta.

John Terry Lambert pääsi kerran yllättämään, mutta muutoin mainio peli kipparilta.

Ashley Cole Parin hyvän blokin ja katkon vastapainoksi oli muutaman kerran hieman pahemmissa ongelmissa.

Ramires Brassilta todella hieno peli. Oli vahvasti mukana rakentamassa hyökkäyksiä ja paineli hyvin myös alakerran avuksi.

John Obi Mikel Hoiti hommansa ilman suurempaa säihkettä ja räiskettä.

Andre Schurrle Paria laukausta lukuunottamatta näkymätön.

Juan Mata Ei loistanut, mutta pari ihan kivaa yhteispeliä Hazardin kanssa. Oli kovin turhautuneen oloinen vaihtoon joutuessaan.

Eden Hazard Hyvässä iskussa jälleen kerran. Hyviä kuljetuksia ja syöttöjä.

Fernando Torres Hieno peli espanjalaiselta. Teki kovasti töitä, pääsi tilanteisiin ja tulihan se maalikin sieltä.

 

Oscar Fantastinen esitys yhtä mustaa hetkeä lukuunottamatta. Mukana kaikissa maaleissa.

Willian Toi energiaa Schurrlen tilalla. Loistava laukaus toi helpottavan toisen osuman.

Michael Essien Täytti oman ruutunsa moitteetta loppuhetkillä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muutaman tunnin päästä olisi taas aika katsella Chelseaa tositoimissa, kun Blues on matkannut Hullin vieraaksi. Voittamalla tänään Chelsea nousisi Valioliigan kärkeen, ainakin noin vuorokaudeksi. Chelsea on ollut viime aikoina hyvässä iskussa ja lontoolaiset ovatkin voittaneet nyt neljä ottelua peräkkäin. Swansea (H 1-0), Liverpool (H 2-1) ja Southampton (A 3-0) ovat taipuneet Sinisten käsittelyssä Valioliigassa ja voitto Derby Countystä (A 2-0) toi jatkopaikan FA Cupissa. Lisäksi ennen voittoputkea alla on maaliton vierastasapeli Arsenalia vastaan joten Blues ei ole hävinnyt viiteen otteluun. Myös Hull lähtee otteluun voitto allaan, kun Tigers kaatoi FA Cupissa Chelsean tapaan mestaruussarjalaisen vieraissa 2-0, Middlesbrough oli Hullin vastustaja. Tiikereiden edellinen liigaottelu päättyi 0-2-tappioon Liverpoolia vastaan.

 

Hullin pelaillessa sarjaa alempana viime kausina ei Chelsea ole hetkeen Tiikeireden vieraana käynytkään. Edellinen vierailu ei kyllä ollutkaan ihan paras mahdollinen, kun kaudella 2009-2010 pisteet jaettiin maalein 1-1. Steve Moyokolo vei Hullin johtoon, mutta Didier Drogba pelasti Siniset tappiolta osumallaan. Tuota tasuria ennen Chelsea oli voittanut neljä edellistä vierailuaan. Näistä kaksi ensimmäistä voittoa tulivat FA Cupissa (2-0 ja 6-1). FA Cupin ottelut ovat tosin hieman kauempaa. Ensimmäinen kaudelta 1991-1992 ja toinen 1999-2000. Kolmas voitto tuli liigacupissa kaudella 2007-2008, kun Chelsea haki 4-0-voiton. Tuorein voitto on kauden 2008-2009 Valioliigasta maalein 3-0.

 

Chelsean ja Hullin kauden aiempi kohtaaminen on Valioliigan avauskierrokselta. Blues oli tuolloin parempi maalein 2-0. Stamford Bridgellä maaliverkkoa heiluttivat Oscar ja Frank Lampard.

 

Loukkaantuneet, pelikiellot ja muut poissaolot

 

Chelsealta puuttuu loukkaantuneena oleva kolmikko Branislav Ivanovic, Frank Lampard ja Marco van Ginkel.

 

Paul McShane, Robbie Brady, Sone Aluko, Joe Dudgeon ja Matty Fryatt ovat Tiikeireiltä sivussa vammojen vuoksi. Eilen illalla Evertonista lainatun Nikica Jelavicin pelaaminen lienee epävarmaa.

 

Kokoonpanot

 

Petr Cech palaa Chelsean maalille oltuaan sivussa FA Cupista. Puolustuksessa mennään pitkälti samalla miehityksellä. Ashley Cole vasemmalle laidalle ja Cesar Azpilicueta oikealle. Toppariosastolla tulee muutos, kun John Terry palaa avaukseen. Gry Cahill tai David Luiz tekee tilaa kipparille. David Luiz saattaa hyvinkin nousta ryhmityksessä hieman ylöspäin keskikentän pohjalle toisen brasilailaisen Ramiresin kaveriksi. John Obi Mikel on tietysti yksi varteenotettava vaihtoehto. Hyökkäävän kolmikon osalta avauksen paikat menevät todennäköisesti Eden Hazardille, Oscarille sekä Willianille. Juan Mata ja Andre Schurrle kovimpina haastajina. Kärkimiehen paikka ratkotaan Fernando Torresin ja Samuel Eto'on välillä.

 

Cech

Azpilicueta - Cahill - Terry - Cole

Ramires - David Luiz

Willian - Oscar - Hazard

Torres

 

Saapa nähdä lähteekö Hull otteluun kolmella topparilla vai neljän puolustajan linjalla. Lähti miten lähti, mutta Allan McGregor (yrittää) pysäyttää palloja maalin suulla. Kolmen alakerralla Curtis Davies saa kavereikseen Alex Brucen ja James Chesterin. Neljällä pakilla Chester tai Bruce putoaa penkille ja laitapakeiksi tulisivat Maynor Figueroa vasemmalle ja Liam Rosenior oikealle. Kolmella topparilla pelatessa Figueroa olisi vasemmalla wingbackina ja Ahmed Elmohamady puolestaan ottaisi saman roolin oikealla laidalla. Neljällä pakilla pelatessa Elmohadyn paikka olisi keskikentän oikealla laidalla. Vasemmalla pelaisi todennäköisesti George Boyd. Keskikentän keskustaan Tom Huddlestone ja Jake Livermore. Kolmella keskustan miehellä mentäessä myös David Meyler. Robert Koren hyökkääväksi keskikentäksi. Yannick Sagbo lienee aloittava kärkimies.

 

McGregor

Rosenior - Chester - Davies - Figueroa

Elmohamady - Livermore - Huddlestone - Boyd

Koren

Sagbo

 

Chelsea voidaan pitää varsin selvänä suosikkina, mutta Hullilla on oma yllätyspotentiaalinsa. Kysykää vaikka Liverpoolilta. Tiikereiden alakerta on ollut kotiotteluissa tiivis ja se onkin päästänyt vain kuusi maalia kotiotteluissa. Näistä kolme tuli yhdessä otteluusa Manchester Unitedia vastaan. Chelsean alakerta on ollut viime aikoina hyvässä iskussa ja nollapelejä on alkanut ropisemaan. Tätä taustaa vasten vähämaalinen peli ei yllättäisi. Pisteet Lontooseen maalin kahden erolla. Chelsea tekee maalin tai kaksi. Hull jää nollille tai yhteen osumaan.

 

Hull 0

Chelsea 2 (Torres, Ramires)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hull - Chelsea 0-2 (0-0)

 

56' Eden Hazard 0-1

87' Fernando Torres 0-2

 

Ei varmastikkaan Chelsean historian näyttävin voitto, mutta takuuvarma suoritus jolla irtosi tärkeät kolme pistettä. Avausjaksolla Bluesilla oli vaikeuksia saada hyvää rytmiä hyökkäyspeliin, tästä osin kiitos Hullin tiiville puolustamiselle. Toisella jaksolla otteet piristyivät ja Chelsean varsin selvä hallinta toi lopulta kaksi maalia ja voiton.

 

Ensimmäinen 45 minuuttinen ei juuri suuria tunteita ja tapahtumia tarjonnut. Chelsean peliä leimasi osittainen huolimattomuus pallon kanssa ja hyökkäykset eivät soljuneet halutulla tavalla. Hull pysyi hyvin pelissä mukana, mutta ei kotijoukkueenkaan hyökkäyspeli varsinaisesti hurmannut. Kunnon maalipaikoille ei meinannut olla asiaa kummallakaan. Ahmed Elmohamadyn laukaus suoraan Petr Cechin syliin ja Fernando Torresin laukaus joka kimposi Alex Brucesta kulmaksi olivat ensimmäisen 20 minuuttisen merkittävimmät tapahtumat. Jakson puolen välin jälkeen Jake Livermore pääsi laukomaan erinomaisesti, mutta Cech torjui yhtä hyvin. Hull oli vajaan 30 minuutin kohdalla lähellä siirtyä johtoon Chelsea-kapteeni John Terryn hyvällä avustuksella. Terryn harhasyöttö päätyrajan lähellä kimposi Hullin pelaajasta (Elmohamady?) suoraan Yannick Sagbolle hyvään vetopaikkaan. sagbo kuitenkin lähti laukomaan hivenen hätäisesti ja pallo karkasi maalin ohi. Viimeinen vartti tarjoaa Chelsea-mielisille muutaman paremman hetken. Willianin keskitys vapaapotkusta tulee lopulta varsin hyvän oloisesti maalille, kun Allan McGregor rynnii aavistuksen päättömänä pallon ohi. Kukaan Sinisistä ei kuitenkaan saa jatkettua Willianin keskitystä maaliin vaan pallo menee päädystä yli. Muutamaa minuuttia myöhemmin Ashley Cole ja Eden Hazard pelaavat hyvin yhteen ja tämä poikii Oscarille mahtipaikan. Colen nostaa pallon pakkien taakse Hazardille joka syöttää rankkaripisteen tietämille Oscarille. Brassi aikailee laukauksensa kanssa hieman ja lopulta vedon lähtiessä McGregor torjuu mahtavasti pallon maalin yli. Jakson lopulla McGregor esittää toisen varsin hyvän torjunnan, kun skottivahti saa nostettua David Luizin vaikean vaparin niukasti maalin yli.

 

Toinen jakso oli selvästi Chelsean hallussa eikä Hullilla ollut juurikaan asiaa Cechin maalille. Alkuun Hazard kikkailee tiensä Hull-alakerran keskelle ja pääsee laukomaankin. Kolmen neljän miehen keskeltä pallo kimpoaa raitapaidasta kulmapotkuksi. Ensimmäisestä kulmasta seuraa toinen jonka jälkimainingeista Ramires puskee pallon maalin yli. David Luiz väläyttää toistamiseen vapariosaamistaan, mutta jälleen McGregor vetää pidemmän korren. Pallo tulee vielä pelattavaksi torjunnan jälkeen, mutta Sinisiä ei ehdi irtopalloon ajoissa. Chelsean hyvä reilu 10 minuuttinen saa palkinnon maalin muodossa, kun Hazard vie Bluesin johtoon. Cole jatkaa David Luizin syötön kantapäällään Hazardille joka leikkaa rankkarialueen rajaa pitkin keskelle. Hazard hakeutuu vetopaikkaan ja paukuttaa pallon hienolla kudilla alakulmaan, Chelsea johtoon 1-0. Tunnin kohdalla Willian hakee yläkulmaa rp-alueen vasemman rajan tuntumasta lähtevällä vaparilla, mutta menee hieman ohi. Hullin ensimmäinen tilanne osuu Tom Huddlestonelle jonka yritys vaparista painuu maalin ohi. Chelseaa saa hyvää painetta 20 minuuttia ennen loppua. Torres pelaa taka-alueelle Hazardille joka on kuitenkin hiukan pienessä kulmassa ja belgialaisen laukaus onnistutaan blokkaamaan. Viitisen minuuttia myöhemmin Willian tarjoilee Oscarille boksin sisällä. Oscar hakeekin hyvin ykkösellä laukausta, mutta Curtis Daviesin hieno liuku pelastaa pallon kulmaksi. Loppua kohden Hull yrittää saada painetta Chelsean maalille, mutta järin hyvin tämä ei onnistu. Elmohamady lähettää yhden melko vaarallisen keson jonka Cesar Azpilicueta katkoo hyvällä puskulla. Aika hiljaiseksi siis jää Tiikerin karjunta. Torres pääsee iskemään lopullisen niitin kolmisen minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua. Willian antaa keskikentältä pystyy Torresille joka ohittaa Brucen rytminvaihdoksella ja laukoo pallon maaliin etukulmasta. Chelsea 2 Hull 0.

 

Petr Cech Torjui mainiosti Livermoren kudin. Muutoin sai olla aika rauhassa. Nousi Chelsea-vahtien ykköseksi nollapelitilastossa 209 nollallaan.

Cesar Azpilicueta Hyökkäyssuuntaan hivenen näkymätön, mutta hoiti päätehtävänsä eli puolustamisen malllikkaasti. Haaste ei tosin ollut valtava.

Gary Cahill Hoiti leiviskänsä varmasti turhia hötkyilemättä. Sai epäonnekkaan varoituksen käsivirheestä vaikka pelasi palloa olkapäällä.

John Terry Avausjaksolla yksi syöttö pääsi lipsahtamaan pahasti, mutta muuten ihan varmaa peliä.

Ashley Cole Oli varsinkin alussa ongelmissa Elmohamadyn kanssa. Skarppasi loppua kohti. Hyökkäyspelissä mukana muutamassa hyvässä kuviossa.

Ramires Jäi aikalailla näkymättömiin.

David Luiz Pari hyvää vaparia, yksi komea pitkä syöttö (jota Hazard ei kuitenkaan saanut haltuun), yksi hieman pahempi harhapassi ja yksi luokaton laukaus. Siinäpä päälimmäiset brassin touhuista.

Willian Puolusti hyvin. Hyökkäyspeli lämpeni pelin edetessä ja sai palkintoa myös syöttöpinnan muodossa Torresin maaliin.

Oscar Pari paikkaa joista olisi voinut/pitänyt tehdä. Muutoin oli suht hiljaista.

Eden Hazard Aiheutti jälleen suuria ongelmia vastustajille kuljetuksillaan. Voittomaali loistavan suorituksen päätteeksi. Kerrassaan hienoa seurattavaa.

Fernando Torres Jäi vähille palloille ja meinasi jo vähän turhautuakin. Lopulta kärsivällisyys palkittiin ja teki hienon maalin.

 

John Obi Mikel Tuli turvaamaan johtoa ja pitämään Tiikerit aisoissa.

Andre Schurrle Pari minuuttia ja lisät.

Michael Essien Muutama minuutti lopusta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

http://web3.cmvm.pt/sdi2004/emitentes/docs/FR48184.pdf

 

Benfica ilmoittanut Maticin myynnistä Portugalin pörssiin joten se on nyt sitten virallista. Nemanja Matic palaa Chelseaan. Matic nyt täysin toinen pelaaja mitä oli ensimmäisellä visiitillään ja vahvistaa tuota hieman heikkoa osa-aluetta Chelsean keskikentällä. Hintaa tuli 25 miljoonaa euroa joka on 20 milliä vähemmän kuin Maticin ulosostohinta. Hintaa laskenut todennäköisesti edellisestä siirrosta neuvotellut ehdot ja mahdollisesti vielä tuo Lazar Markovic jonka hankkimisessa Chelsea Benficaa avitti.

 

http://www.chelseafc.com/news-article/article/3622226/title/matic-signs

 

Chelsea (ja Benfica) vahvistanut kotisivuillaan Maticin siirtymisen. Sopimus on 5 ja ½ vuotta kestoltaan joten isot toiveet on Maticin suhteen. Matic itse sanoi ollessaan tyytyväinen mahdollisuudesta palata takaisin Chelseaan ja aikoo tehdä Chelsea fanit iloisiksi. Mourinhokin oli iloinen hankinnasta ja totesi Maticin kasvaneen pelaajana Portugalissa ja on varma, että Maticista tulee tärkeä palanen Chelsean joukkuetta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

Nemanja Matic Chelsean paidassa. Maistuu kieltämättä aika hemmetin hyvälle. Harmitti silloin aikoinaan vietävästi, kun Matic myytiin Benficaan. Maticille teki varmasti hyvää hakea kunnolla peliaikaa ja eiköhän serbi tarjoa väkeviä esityksiä Sinisten riveissä. Sunnuntaina jo mukana?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pääseehän sitä taas Chelsean (ykkösjoukkueen) pelin makuun. Stamford Bridgellä nähdään tänään mielenkiintoisia vieraita, kun Manchester United saapuu Chelsea vieraaksi. Siinä missä Chelsea on hyvissä kyttäysasemissa (ainakin jos tänään tulee voitto) mestaruuden suhteen on Manchester Unitedin tyytyminen (ainakin toistaiseksi) kyttäämään paikkaa neljän joukossa.

 

Chelsea on löytänyt vahvan vireen viime viikkoina ja Siniset ovatkin voittaneet nyt viisi ottelua peräkkäin ja pelanneet kuusi ottelua ilman tappiota. Puolustus on ollut pitävää sorttia näissä otteluissa sillä saldona on viisi nollapeliä ja vain yksi päästetty maali. Maaleja Blues on tehtaillut voittopeleissään parin maalin keskiarvolla, 10 viidessä ottelussa. Manchester Unitedilla on ollut selvästi heikompaa virettä ilmoilla vaikka edellisestä ottelusta tulikin voitto. Sitä ennen United hävisi kolme ottelua peräkkäin, kaikki maalein 1-2.

 

Kaksi viimeisintä Stamford Bridgen vierailua (Valioliigassa) ovat olleet ManUlle sikäli hyviä, että saldona on voitto ja tasapeli. Viime kaudella tullut 3-2-voitto oli Unitedin ensimmäinen Bridgellä 10 (Valioliiga) otteluun. Vuotta aiemmin nähtiin 3-3-tasapeli joten nyt olisikin jo hyvä aika palata Sinisten voittojen tielle.

 

Kauden aiempi kohtaaminen Old Traffordilla päättyi maalittomaan tasapeliin.

 

Loukkaantumiset, pelikiellot ja muut poissaolot

 

Chelsealta puuttuvat pitkäaikaispotilas keskikenttäpelaaja Marco van Ginkel ja puolustaja Branislav Ivanovic. Brana on jo palannut takaisin harjoituksiin, mutta ei ole vielä tänään käytettävissä.

 

Manchester Unitedin poissaolojen lista on selvästi Chelsean vastaavaa pidempi. Vammat pitävät sivussa hyökkäyksen tähtikaksikon Wayne Rooney ja Robin van Persie lisäksi keskikentän Marouane Fellainin ja Nanin. Alakerran kaksikko Rio Ferdinand ja Johnny Evans on myös mitä ilmeisimmin sairastuvan puolella kuin myös Patrice Evra. Laitamenijä Ashley Young ja monitoimimies Phil Jones sen sijaan matkasivat joukkueen mukana Lontooseen ja saattavat olla käytettävissä jopa avauksessa. Laitapuolustaja Fabio on pelikiellossa.

 

Kokoonpanot

 

Petr Cech Sinisten maalille. Laitapakkiosasto on selvillä Ivanovicin poissaollessa eli Ashley Cole vasemmalle ja Cesar Azpilicueta vasemmalle. Myös toppariosasto lienee selvää kauraa. Kapteeni John Terry ja Gary Cahill on suurella todennäköisyydellä aloittava kaksikko. Ramiresin nimen voi ainakin piirtää aloitusmiehistöön keskikentälle. John Obi Mikel, Frank Lampard ja David Luiz kolmikosta yksi Ramin vierelle tai kaksi jos mennään 4-3-3:lla. Hyökkääviin rooleihin Eden Hazard, Oscar ja Willian ovat vahvoilla. Fernando Torres piikkiin.

 

Cech

Azpilicueta - Cahill - Terry - Cole

Ramires - Mikel

Willian - Oscar - Hazard

Torres

 

David De Gea on varma valinta Unitedin tolppien väliin. Alakerran osalta varmat nimet ovat Rafael oikealla laidalla ja Nemanja Vidic toisena toppareista. Evran poissaollessa Alex Buttner paikannee vasemmalla laidalla. Vidicin toppariparina nähtäneen Chris Smalling tai jos pelikunto riittää Jones. Olettaen, että Ferdinand ja Evans eivät ole pelikunnossa. Michael Carrick ottaa paikkansa keskikentällä. Kaveriksi olisi tarjolla Jones, Darren Fletcher ja Tom Cleverley. Fletcher on oma veikkaukseni. Antonio Valencia muodostaa Rafaelin kanssa oikean laidan kaksikon. Kaksi muuta keskikentän hyökkäävää miestä ovat Shinji Kagawa ja Adnan Januzaj. Danny Welbeck lienee piikissä, mutta yleensä Chelseaa vastaan osuva Javier Hernandez saanee mahdollisuutensa ennemmin tai myöhemmin.

 

De Gea

Rafael - Vidic - Jones - Buttner

Fletcher - Carrick

Valencia - Kagawa - Januzaj

Welbeck

 

Kovien panosten peli. Voitolla Chelsea pysyy tiukasti mukana mestaruustaistossa, mutta tappiolla syntyisi hieman hajurakoa Arsenaliin ja Manchester Cityyn. Voittamalla tänään United puolestaan olisi vielä vahvasti mukana tappelemassa (ainakin) nelospaikasta. Tappio taas veisi ManUn lähemmäksi Eurooppa liigaa tai jopa kokonaan ilman europelejä. Chelsea on ollut sen verran oivassa iskussa, että kyllähän tässä puhkuu intoa. Jos vaan vire kestää niin United saa pelata aika hyvin jos meinaa pisteenkin napata. Mielenkiintoista nähdä minkälainen ManU sieltä oikein kentälle kirmaa. Voitto alla joten mieli kirkkaana sitä kautta ja kunnon ManU-hurmoksella peliin? Vai onko pelikengät sittenkin menneet vääriin jalkoihin ja nähdään kovin usein tällä kaudella kentällä hölkötellyt tahmeampi kymmenikkö (De Gea on varmasti laatua joten jätetään espanjalainen tästä spekulaatiosta ulos). Vauhdikas ja tapahtuma rikas ottelu olisi tietysti toiveissa. Chelsealle viime aikoijen keskiarvojen mukainen pari maalia. ManUkin saa maalitilin auki, mutta jäänee kuitenkin yhteen osumaan.

 

Chelsea 2 (Torres, Hazard)

Manchester United 1 (Hernandez)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jää tämä matsi sitten yövuoron takia näkemättä, mutta nyt olisi tarjolla kyllä tarjottimella sitä täyttä pistepottia, kun ManU:n sairastuvalla on ruuhkaa.

 

Toivottavasti Mourinho lähtisi tähän otteluun hieman rohkeammin kuin tuohon Old Traffordin vääntöön. Tosin ManU on aina ManU ja siellä ei ole mitään hävittävää joten en ihmettele vaikka vierasjoukkue tänään pelaa aivan eri asenteella mitä aiemmin tällä kaudella. Kyllähän Chelsean pitäisi tämä ottelu hoitaa kotonaan, mutta en usko, että tässä kovin helpolla päästään ja vaikea vääntö taas kerran edessä. ManU:lta kun puuttuu kuitenkin van Persie ja Rooney niin Chelsean muutenkin loistavasti viime aikoina pelannut puolustus saa jo tuossa vaiheessa hieman etua, tosin se mehikaani tuntuu osuvan näissä peleissä aina..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Chelsea - Manchester United 3-1 (2-0)

 

17' Samuel Eto'o 1-0

45' Eto'o 2-0

49' Eto'o 3-0

78' Javier Hernandez 3-1

90+1' Nemanja Vidic :cardR:

 

Pienten alkuvaikeuksien jälkeen ottelu kääntyi lopulta melko selvästi Chelsealle. Ei mikään mahtava ottelu Chelsealta, mutta perusvarma tekeminen riitti tänään takaamaan pistepotin jäämisen Stamford Bridgelle. Blues käytti Unitedin puolustamisen hapuilut hyväkseen ja oma pakka pysyi pääosin hyvin kasassa. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

 

Manchester United aloitti ottelun todella väkevästi ja saikin hyvää painetta hyökkäysalueelle. Parin minuutin kohdalla vieraiden johto olikin lähellä, kun Danny Welbeck ja Ashley Young pelasivat hyvun yhteen rankkarialueella. Petr Cechiltä kuitenkin hyvä torjunta Youngin laukaukseen. Tämän jälkeen United jatkoi vielä hetken hallintaa, mutta maalipaikoille ei ollut lopulta asiaa tuon Youngin paikan lisäksi. Pikku hiljaa Chelseakin alkoi saamaan juonesta ja Ramiresin johdolla saatiinkin viriteltyä ensimmäinen hyökkäyksen poikanen noin 10 minuutin paikkeilla. Kovin suurta haastetta ei tämä lopulta David De Gealle tuonut, kun Ramiresin laukaus tuli suoraan ManU-vahdin syliin. Piristynyt Chelsea karkasi johtoon vajaan 20 minuutin pelin jälkeen, kun Samuel Eto'o onnistui yllättämään De Gean. Eto'o sai tilaa laukaukseen rankkarialueen rajan tuntumassa harhautettuaan Phil Jonesin. Kamerunlaisen laukaus otti matkalla kimmokkeen blokkausta yrittäneen Michael Carrickin jalasta ja painui takakulmaan. Eipä siinä jäänyt De Gealle juuri sanomista. Jakson puolivälissä Eden Hazard väläytteli taitojaan ja nousi hyvin etukulmalle saaden kulmapotkun Chelsealle. Kulmasta pallo tuli vaarallisesti rankkarialueen läpi, mutta Sinisiä jatkajia ei pallolle löytynyt. Tämän jälkeen Unitedilla oli pari puolikasta tilannetta tai aihiota. Pirteä Adnan Januzaj sai tilaa boksissa, mutta syöttöyritys keskelle katkottiin David Luizin toimesta. Perään Patrice Evra riisti pallon Oscarilta ja pääsi laukomaan. Viuhuva kuti pamahti sivuverkkoon ei maalin vaan maalipotkun merkiksi. Puolen tunnin kohdalla oli Oscarin vuoro päästä laukomaan. Heppoinen laukaus meni maalin ohi. Januzaj'n kautta tuli Unitedin tilanteista suurin osa ja niin nytkin. ManU-junnu pyöritteli David Luizia boksissa, mutta syöttö ei löydä omia pelaajia. Vajaan 40 minuutin kohdalla vierailla on hyvä maalipaikka, kun Januzaj:n syöttö pomppii Chelsea-toppareiden ohi Welbeckille jonka laukaus menee suoraan päin Cechiä. Samassa tilanteessa Cesar Azpilicueta kopauttaa Welbeckiä jaloille joiden mielestä jopa rankkarin arvoisesti, mutta peli saa jatkua. Januzaj ja Evra ovat vielä viimeiselle vitoselle siirryttäessä rakentamassa tilanetta joka kuitenkin kuihtuu Evran syötön jäädessä David Luizin katkoon. Jakson loppuun Chelsea saa pari tilannetta. Willian tekee vahvan nousun vasemmalta ja syöttää Hazardille keskelle. Hazard ajautuu pallon kanssa rankkarialueen oikean rajan tuntumaan ja nostaa pallon Eto'olle. Eto'o laittaa pallon boksiin josta Oscarin akrobaattinen yritys viidestä metristä menee maalin ohi/yli. David Luiz pääsee kokeilemaan vapaapotkun salaisuuksia viimeisellä minuutilla. Nämä eivät täysin aukene, mutta kulmapotku saadaan kuitenkin. Kulma tuottaakin Chelsean toisen maalin. Ramires saa pallon 25 metriin ja syöttää Gary Cahillille. Cahill laittaa poikittaissyötön maalin edustalle josta vapaaksi jäänyt Eto'o laukoo illan toisen osumansa viidestä metristä.

 

Chelsea saa toiselle jaksolle parhaan mahdollisen alun, kun Eto'o saa hatullisen täyteen kulmapotkusta. Cahill pääsee ensin vapaasti puskemaan ja pallo jo mennä maaliin, mutta jää De Gean "takakäteen". Eto'o pääsee kuitenkin tökkimään irtopallon maaliin Antonio Valencian näennäisestä estelystä huolimatta. Tämä vetääkin aikalailla ilmat pihalle tästä ottelusta. Chelsea saa viriteltyä muutaman kaukovedon seuraavien 15 minuutin aikana. Ramiresin yritys nousee selvästi yli ja Willianin toimesta pallo saadaan päin De Geaa. Hazardilta hyvä leikkaus vasemmalta keskelle ja laukauksesta pallo kimpoaa kulmaksi. 70 minuutin paikkeilla Unitedilla on hetkensä osin Sinisten hyvällä avulla. United saa kulman, kun Cahillin purku kimpoaa Ramiresin selän kautta päätyrajan yli. Welbeck pääseekin puskemaan seuranneesta kulmasta, mutta pallo menee maalin ohi. Perään Cech järjestää pientä jännitystä Cahillin syötön jälkeen, mutta tsekki selvittää tilanteen eikä Javier Hernandez pääse rokottamaan. Vajaat 10 minuuttia myöhemmin Hernandez kuitenkin iskee. Valencian esityöstä pallo tulee Jonesille jonka syöttö/laukaus tulee takakulmalle Hernandezille ja meksikolainen ohjaa pallon maaliin. United saa pientä piristystä tästä ja Hernandez esittelee syöttötaitojaan lähettämällä upean pallon nousussa olleelle Chris Smallingille. Smallingin jatkoi ei kuitenkaan löydä omille. Hernandez on lisäksi vielä yksi pusku joka päätyy lopulta helposti Cechin kopattavaksi. Lisäajalla nähdään hieman draamaa, kun Nemanja Vidic sukittaa melko rajusti Hazardin keskiympyrän tuntumassa. Taklaus oli melko tiukka, mutta siltikin yllätys on melkoinen tuomarin kortin värin ollessa punainen. Turhautunut Rafael esittää vielä rajun pulkkataklauksen loppuun osuen onneksi pallon eikä Cahillin jaloille. Tästä brassia muistetaan varoituksella vaikka punainenkin olisi voinut tulla kyseeseen.

 

Petr Cech Alkuhetkillä tärkeä torjunta.

Branislav Ivanovic Perusvarmaa puolustuspeliä.

Gary Cahill Vahvasti mukana toisessa ja kolmannessa maalissa.

John Terry Varmaa puolustamista.

Cesar Azpilicueta Puolusti hyvin oli tosin jokseenkin onnekas ettei aiheuttanut rankkaria.

Ramires Teki kovasti töitä alaspäin.

David Luiz Törmäili vauhdikkaasti pitkin ja poikin.

Willian Tuttuun tapaan työmäärä kovaa tasoa vaikka hyökkäyspäässä ei välttämättä loistanutkaan.

Oscar Muutamia heppoisia pallon menetyksiä. Hyökkäyspäässäkin kovin vaisu.

Eden Hazard Muutama kiva väläytys, mutta ei dominoinut.

Samuel Eto'o Eihän se kovin huonosti ole mennyt jos tekee kolme maalia. Terävänä, kun tilane osui kohdalle. Ensimmäisessä maalissa mukana ripaus onneakin.

 

John Obi Mikel Ei jäänyt ihmeemmin mieleen.

Fernando Torres Ei päässyt 10 minuuttisen aikana oikein peliin kiinni.

Nemanja Matic Pääsi taas hetkeksi maistelemaan, että miltäs se Chelsean paidassa pelaaminen tuntuukaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Twitter-seurannalla meni tämä matsi ja kovasti harmittaa sillä Chelsean kannalta taisi olla ihan näkemisen arvoinen ottelu.

 

Puhelimen ruudulta tuli parhaat palat tihrusteltua niiden pohjalta muutama kommentti.

 

- Eto'on ensimmäisessä hieman tuuria mukana, mutta kahdessa jälkimmäisessä osoitti olevansa "fox in the box'. Hienosti haisteli tilanteet ja pallot maaliin. Osaa myös tuon tuulettamisen kohtuullisesti ja noista paistaa läpi se miten Samuel rakastaa maalien tekemistä. Mourinholta myös loistava taktinen (jota ottelun jälkeen perustelikin) veto heittää Eto'o kehiin.

 

- Oscarilta ( ja Hazardilta) ilmeisesti hieman vaisumpi ottelu tänään ja olisiko Matalla näytön paikka West Hamia vastaan. Tosin tuo Willian-Oscar-Hazard tuntuu saavan tulosta aikaan.

 

- Luizilta vissiin taas hieman sekava peli keskikentällä ja kunhan Matic saadaan mukaan kuvioihin niin eiköhän brassi palaa puolustukseen.

 

- Dowdilta taisi taas tulla muutama keskustelua aiheuttanut tuomio. Omasta mielestäni Vidicin punainen täysin oikein. Ei toivoakaan palloon pääsemisestä ja hermot taisi serbillä palaa. Ei mikään maailman rumin taklaus, mutta ymmärrän täysin punaisen kortin. Rafaelin taklaus taas ehdottomasti punaisen arvoinen. Paskemmalla tuurilla olisi voinut sattua aika pahasti. Azpi vs. Welbeck tilanteessa olisi voinut rankkarin vislata, mutta koska Welbeck sai tilanteessa laukauksen aikaiseksi ymmärrän miksei pilkkua tullut. Ja katsokaas tota Eto'on kolmatta maalia. Valencia roikkuu kaksin käsin kiinni ja sääntökirja antaisi mahdollisuuden sekä rankkariin että punakorttiin. Molemmissa tilanteissa tuomari olisi voinut nopealla vihellyksellä tuomita rankkarit. Tällä kertaa katsoi hyödyt ja ManU:lle jäi käteen se Musta-Pekka.

 

Pitäneet vielä kelailla uusiksi tilanteita, kun kotiin pääsee, mutta nämä nyt rosta lyhyestä pätkästä yhdellä katselukerralla.

 

Eniveis.. Pakko olla tyytyväinen voittoon ja tästä on taas hyvä jatkaa seuraavaan otteluun. Chelsean hyökkääjätkin on nyt 2014 osunut puiden väliin kiitettävästi ja toivottavasti homma jatkuu samalla tavalla. Torres tosin loukkaantui ja on poissa kuvioista pari viikkoa joten Ba saanee tilaisuutensa tulevissa otteluissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jose vahvisti Matan lähtevän Manuun..

 

Ei vaan voi käsittää tätä kauppaa. Tässä ei ole Chelsean kannalta mitään järkeä ja varsinkin kun katsoo miten ManU toimi kesällä Rooneyn kohdalla niin pakko ihmetellä seuran toimintaa taas kerran. Tarviikohan ManU vielä Hazardia? Heitetään vaikka kaupan päälliseksi ja hommataan näitä Salaheita korvaamaan. Vittu. Aivan käsittämätöntä.

 

Toisaalta kun nyt kuuntelee tuota pressitilaisuutta niin ymmärtää seuran kannan hieman paremmin. Arvostan sitä, että Chelseassa ei ketään pidetä väkisin ja jos Chelsealle pelaaminen ei nappaa niin ei sellaisia pelaajia Chelseassa lopulta kaivatakaan. Enpä vain olisi ikinä uskonut, että Juan Mata on tälläinen pelaaja ja enemmänkin tässä on oltava pettynyt Mataan. Jos puolen kauden aikana saa vähemmän peliaikaa ja ei ole sen jälkeen valmis taistelemaan paikastaan joukkueessa vaan lähtee takaoven kautta ulos niin Juan Mata ei lopulta ollutkaan sellainen ihminen miksi häntä luulin. Matahan pelasi tällä kaudella enemmän minuutteja Chelsean paidassa kuin esim. Schürrle ja Willian.

 

Kiitos kuitenkin kahdesta edellisestä kaudesta jotka olivat aivan maagisia. Näytti jo, että Mata on matkalla seuralegendaksi, mutta niin vain ne asiat muuttuu. Toki tässäkin varmaan painaa se palkan tuplaantuminen Manchesterissa. Onnea en voi Manuun toivottaa ja toivottavasti floppaa. Pelaaja on kuitenkin sen verran laadukas, että edes Moyes tuskin voi estää Matan loistamista. Tosin henkisellä puolella on vielä puutteita joten toivo lepää siinä.

 

Ja jos foorumin ManU-fanit odottavat Matan olevan joku quick fix tai hajuton ja mauton pelaaja niin siellä tullaan yllättymään suuresti. Halvalla saitte aivan loistavan pelaajan ja jos vain Moyes osaa Mataa peluuttaa oikein niin ManU on ensi kaudella varmuudella UCL:ssä.

 

http://www.youtube.com/watch?v=bnkb-cB3ux4&hd=1

Share this post


Link to post
Share on other sites

SALAH MOVE COMPLETED

 

Nyt on sitten Mohamed Salah virallisesti Chelsean mies. Viisi ja puoli vuotinen sopimus. Pelinumero tulee olemaan 15. Omat kokemukset Salahista perustuvat Baselin otteluihin Chelseaa vastaan. Niissä peleissä Salah oli ainakin varsin hyvänoloinen pelimies. Toivottavasti sopeutuu jengiin nopeasti.

 

Juan Matalle kiitokset panoksestaan Chelsean paidassa. Todellakin hieno mies ja pelaaja. Sääli ettei Jose Mourinhon taktiikat lopulta soveltuneet Matalle parhaalla tavalla ja miehestä päätettiin luopua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Salahin kohdalla odotetaan vielä Wengerin ja Pellegrinin hyväksyntää siirrolle. Jos ei ole muille epäreilua niin Chelsea saa hankkia Salahin. :lol:

 

Mutta joo.. Näppärä laitapelaaja joka pystyy vissiin pelaamaan myös tuossa kymppipaikallakin joten ihan monipuolisesta pelurista siinä mielessä kyse. Nopeuttahan sillä riittää ja taitoa haastaa vastustajia joten hieman samanlaisesta muotista väsätty kuin Hazard ja Willian. Toivottavasti jaksaa myös nöyrästi prässätä ylhäältä ja osallistua puolustukseen. Hieman eri kuviot tulla Baselin tähtipelaajasta Chelseaan rotaatiomieheksi ja toivottavasti mies myös tämän tajuaa. Paperit eivät vielä keskiviikon otteluun ehdi valmiiksi joten mahdollinen debyytti on sitten Etihadilla Cityä vastaan.

 

Huono puolihan tässä siirrossa on se, että Salah ei pysty edustamaan Chelseaa UCL:ssä joten aika kapealla ringillä Chelsea joutuu noissa karkeloissa pelaamaan, kun ringistä on poistunut jo Mata, KDB ja Essien.

 

Essienin siirto siis AC Milaniin valmistunut ja ei voi kuin toivoa kaikkea hyvää Biisonille. Ja ennen kaikkea tervettä loppukautta ja sitä kautta sitten pelejä kesällä Brasiliassa. Aivan fantastinen persoona ja ei voi kuin harmitella miehen tuuria noiden loukkaantumisten kanssa. Oli kunnossa ollessaan kyllä keskikentällä aika ylivoimainen ja oli osa Chelsean menestyksen alkua. Biisonilla oli aina hymy korvissa ja hampaat vilkkui sieltä jatkuvasti. Kentällä antoi aina kaikkensa ja pelasi siellä missä valmentaja pyysi. Topparina, laitapakkina, keskikentällä puolustavana ja box-to-box-roolissa, hyökkäävässä roolissa sekä laiturinakin. Mieleenpainuvin peliesitys varmaankin UCL:ssä Anfieldillä 3-1 voitto jossa parhaita vuosiaan elänyt Gerrard pysyi 90 minuuttia ghanalaisen takataskussa. Maaleista esiin voisi nostaa varsinaisen peliajan lopulla tulleen 2-1 maalin Valencian verkkoon jolla Chelsea meni UCL:ssä välieriin, vasemman jalan unelmakudin Barcelonaa vastaan jonka olisi pitänyt tahdittaa Chelsea finaaliin ja todennäköiseen mestaruuteen sekä tietenkin se aivan hillitön tykki Arsenalia vastaan.

 

Kaikkea hyvää Essienille!

 

http://www.youtube.com/watch?v=Xb2SDM8cgqU

 

Michael-Essien--008.jpg

Share this post


Link to post
Share on other sites

Illalla olisi tarjolla Lontoon paikallista, kun West Ham saapuu Chelsean vieraaksi Stamford Bridgelle. Isojen panosten ottelu. Voitolla Chelsea voisi nousta jopa Valioliigan kärkeen, jos Manchester City munaa oman ottelunsa. Ainakin kakkospaikalle olisi saumat Sinisillä. West Ham on kiperästi pisteiden tarpeessa, sillä Hammers majailee pinnan putoamisviivan alapuolella.

 

Kuntokäyrien osalta Chelsean mittari on vahvasti ylöspäin. Sunnuntain voitto Stokea vastaan oli jo seitsemäs peräkkäinen kaikki kilpailut mukaan lukien. Valioliigan osalta voittoputki on hieman hillitympi, viisi ottelua. West Hamin vire on ollut pahasti hukassa viime aikoina. Edellisistä yhdeksästä ottelusta Vasarat ovat voittaneet vain yhden. Ja kun tasapelejäkin on vain yksi niin nokkelimmat meistä osaavatkin silloin laskea tappioiden määräksi seitsemän. Siinä missä Chelsean alakerta on ollut pitävä viime aikoina on West Hamin takalinjat vuotaneet pahasti. Kahdeksassa viime ottelussa Bluesilla on kuusi nollapeliä ja vain kaksi päästettyä. West Hamilla on yksi nollapeli ja 28 päästettyä maalia (jos laskutaito riitti) viimeiseen yhdeksään otteluun.

 

Chelsea on ollut hallitseva osapuoli Stamford Bridgellä pelatuissa liigaotteluissa. Viimeisistä seitsemästä ottelusta Bluesilla on kuusi voittoa ja yksi on päättynyt tasapeliin.

 

Kauden aiempi kohtaaminen Boleyn Groundilla meni Chelsean nimiin maalein 3-0. Frank Lampard takoi kaksi osumaa entistä seuraansa vastaan ja Oscar osui kerran.

 

Loukkaantumiset, pelikiellot ja muut poissaolot

 

Chelsean kokoonpanosta puuttuvat loukkaantumisista kärsivät Marco van Ginkel ja Fernando Torres. Tuore hankinta Mohamed Salah ei ole mukana illan pelissä.

 

Ex-Blues Joe Cole on ilmeisesti West Hamin ainoa varma poissaolija. Physioroomin mukaan myös Mohamed Diame olisi sivussa, mutta ainakin Sam Allardycen mukaan Cole olisi ainoa varma sivusta seuraaja loukkaantumisen vuoksi. Winston Reid on palannut harjoituksiin, mutta ei ole mukana Chelseaa vastaan. Marco Boriellon kohdalla oli epäilyksiä matchfitnessin suhteen.

 

Kokoonpanot

 

Jose Mourinho ei ilmeisesti ole miehistöään lepuuttamassa. Elikäs Petr Cech olisi silloin varma nimi maalilla. Puolustuksen osalta se tarkoittanee Branislav Ivanovicia oikealle laidalle ja Cesar Azpilicuetaa vasempaan laitaan. Toppariosastolla John Terry ja Gary Cahill ovat mitä ilmeisimmin aloittajina. Keskikentän pohjalla nähtäneen ainakin Ramires. Kaveriksi Nemanja Matic tai Frank Lampard. Lamps on ollut hyvässä iskussa joten jos jalkanousee niin Super-Frank voisi olla avauksen mies. Hyökkäävän kolmikon osalta mentäneen tutulla kaavalla, Eden Hazard, Oscar ja Willian. Samuel Eto'o aloittanee kärjessä ja ex-Vasara Demba Ba joutunee odottamaan minuutteja penkin kautta.

 

Cech

Ivanovic - Cahill - Terry - Azpilicueta

Ramires - Lampard

Willian - Oscar - Hazard

Eto'o

 

Jussi Jääskeläinen aloittanee West Hamin tolppien välissä vaikka Adriankin on tonttia viime aikoina hoidellut. Razvan Rat puolustukseen vasemmalle. Oikealle laidalla vammoistaan toipuneista joko Guy Demel tai Joey O'Brien. Jamesit Collins ja Tomkins toppareiksi. Roger Johnson haastaa. Keskikentän pohjalle Mark Noble ja kenties tuore Vasara Antonio Nocerino. Diame jos on kunnossa voisi olla myös vaihtoehto kuin myös Ravel Morrison jos ei pelaa kärjen alapuolella. Stewart Downing ottanee paikan oikealla laidalla ja Matt Jarvis vasemmalla. Kevin Nolan tai Morrison kärjen alapuolelle. Andrew Thomas Carroll kärkeen. Ex-Sininen Carlton Cole joutunee aloittamaan näin penkiltä.

 

Jääskeläinen

Demel - Tomkins - Collins - Rat

Noble - Nocerino

Downing - Morrison - Jarvis

Carroll

 

Kuntokäyrien valossa tämän pitäisi olla selvää kauraa Chelsealle. Ratkaisut tapahtuvat kuitenkin kentällä joten West Hamillakin on mahdollisuutensa. Chelsea lähtee toki otteluun isona suosikina ja kaiken mennessä nappiin joku kolmen maalin voitto voisi olla täysin mahdollinen. Asenteen ja pelivireen pitää kuitenkin olla kohdallaan tai muuten tulee ongelmia. Parin kolmen maalin voitto Bluesille on kuitenkin hyvä lähtökohta. Kaksi tai kolme osumaa isännille. Vieraat jäävät ilman maaleja tai heiluttavat verkkoa kertaalleen.

 

Chelsea 3 (Lampard, Ba, Hazard)

West Ham 1 (Carroll)

 

EDIT. Niin joo Michael Essienille vielä :hug: Chelsea-vuosistaan ja :thumbsup1: jatkoon. Hieno mies ja parhaimmillaan aivan mahtava pelaaja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Chelsea - West Ham 0-0

 

Ei maistunut Sinisille voittaminen. Täysin omissa käsissä oli tämä peli, mutta ei vaan hyökkäyspeli toiminut niin kuin olisi pitänyt. West Hamille kehuja hyvästä ja uhrautuvasta puolustamisesta jolla se pakotti Chelsean pitkälti turhaan näpertelyyn ja kaukolaukausten hakuun. Kallis pisteiden menetys mestaruutta ajatellen. Maanantaina on pakko voittaa.

 

Chelsean ensimmäinen tilanne oli yksi Sinisten parhaista, kun Oscarin kierteinen veto on upota maaliin. West Ham-vahti Adrian saa kuitenkin sen verran näppejään väliin, että pallo menee lopulta yläriman kautta kulmapotkuksi. West Ham luo myös vaarallisen paikan, kun James Tomkins pääsee puskemaan vaparikeskityksestä. Petr Cech joutuukin venyttämään kunnon torjunnan ja pallo menee tämän jälkeen West Ham-pelaajasta päätyrajan yli. Vartin kieppeillä Willian saa hieman tilaa ja laukoo rankkarialueen ulkopuolelta maalin yli. Hetkeä myöhemmin Branislav Ivanovic laittaa upean pitkän pallon Eden Hazardille joka pudottaa Samuel Eto'olle. Eto'on laukaus on kuitenkin täysi susi ja karkaa ties minne. Loppujakso menee Chelsea hieroessa palloa ja laukoessa parempia ja huonompia kaukolaukauksia. Omaa tykkiään esittelevät niin John Obi Mikel ja Ramires kuin Hazard ja Oscarkin. Jakson viime hetkillä Chelsea saa kulmasta yllättävän hyvän tilanteen, kun John Terry onnistuu puskemaan maalia päin. Pallo suuntautuu harmittavasti suoraan Adrianin jalkoihin joka saa potkittua pallon pois. Lisäajalla Oscarin laukaus pomppii suoraan Eto'olle joka lähettää terävän kääntölaukauksen. Adrian on mies paikallaan ja torjuu pallon päätyrajan yli.

 

Toisen jakson alussa Oscar laittaa hyvän passin boksiin Ramiresille, mutta tästäkään ei valmista tule West Hamin alakerran puolustaessa uhrautuvasti. Kuvio toimii myös toisin päin boksin ulkopuolella. Nyt pallo lähtee Oscarin jalasta maalia ja Adriania päin. Ramires pääsee taas kokeilemaan, kun Cesar Azpilicueta lähettää keskityksen vasemmalta. Brassin ohjaus/laukaus lähtee melko hallitsemattomana ja meneekin maalin ohi. Tunnin kohdalla Mikel suojaa keskikentällä palloa hyvin, mutta sortuu tämän jälkeen melko hätäiseen laukaukseen. West Ham iskee hyvin vastaan. Stewart Downing nostaa pallon Andy Carrollille joka sutii pallosta ohi hyvässä maalipaikassa. Frank Lampardille saadaan pelattua hyvä vetopaikka, mutta uhrautuvat Vasarat ehtivät blokkaamaan. Hazard pääsee tekemään belgille tyypillisen leikkauksen keskustaan, mutta laukoo maalin ohi. Lampardilla on taas tilaisuuden tynkää Eto'on syötön jälkeen. Lampsin peippailut kestävät hieman liian kauan ja Hammers kestää edelleen. Chelsea painaa peliä jatkuvasti West Hamin kenttäpuoliskolle, mutta vieraiden pakka pysyy kasassa. Lisäajalla Bluesilla on vielä pari hyvää tilannetta. Demba Ba ohjaa pienestä kulmasta tolppaan. Hazardin tuikkaus jää voimattomaksi ja valuu Adrianille. Aivan viime sekunneilla Adrian esittää kenties parhaan torjuntansa pysäyttämällä Lampardin vedon jalallaan.

 

Petr Cech Yksi hyvä torjunta, muuten sai olla rauhassa.

Branislav Ivanovic Kävi kovaa myllyä Collinsin ja O'Brienin kanssa kulmapotkuissa.

Gary Cahill Hieman epävarma pallon kanssa.

John Terry Hyvä pusku avausjakson lopun kulmasta.

Cesar Azpilicueta Tuki hyökkäyspäähän suht vaisua.

John Obi Mikel Hoiti oman ruutunsa. Oliko turhan puolustava valinta tähän peliin?

Ramires Kimpoili ja kampesi, mutta sihti oli heikohko.

Willian Kovaa yritystä ilman tulosta.

Oscar Alussa komea laukaus, katosi kuvasta pelin edetessä.

Eden Hazard Aktiivinen, mutta tehoton.

Samuel Eto'o Oli Vasaroiden puristuksissa.

 

Frank Lampard Haki aktiiviisesti vetoja, mutta Adrian veti pidemmän korren.

Nemanja Matic Ei päässyt hirveästi esille.

Demba Ba Oli lähellä ratkaista, mutta tolppa pelasti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hehe, nyt on ihan pakko:

 

 

Olen ajatellut teettää paidan

 

19th Century Schizoid Ham

 

 

Iso kiitos pinnasta. Ei ansaittu mutta taisteltu. Ja Josehan on ihan oikeassa: ei West Hamin jengi ole Valioliigajengi, tällä hetkellä. Näillä vaan on mentävä

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jäi töiden takia matsi näkemättä ja ehkä hyvä niin. Twitterin kautta seurasin ja aika turhauttavaahan tuota olisi ollut katsoa. Tilastoihinkin kirjattu Chelsealle n. 40 laukausta. Se on edelleenkin niin kovin vaikeaa toi maalinteko. Paikkoja kyllä on, mutta kun ei verkot heilu niin minkäs teet.

 

Eto'o siellä tosin taisi maalin tehdä joka aiheutti jonkun verran keskustelua twitterin puolella. Ilmeisesti dumari ei ollut mitään vapaapotkua tuosta tilanteesta West Hamille viheltänyt joten maali olisi pitänyt hyväksyä. Youtubesta katsottuna näytti tilanne aika oudolta, mutta Eto'olta taas hyvää pelinlukua tilanteessa jos siellä ei tosiaan vapaapotkua annettu. Ja kun Eto'o ei tuosta edes keltaista saanut niin kaiketi dumarikin tajusi virheensä, mutta ei uskaltanut maalia antaa.

 

Seuraavaksi siis maanantaina City vastassa vieraissa ja tappiota pitäisi välttää jos mestariksi kauden päätteeksi aikoo. Tosin kuten Mourinhokin on sanonut niin tällä kaudella tärkeämpää on rakentaa joukkuetta ja ensi kaudella pitäisi taistella tosissaan mestaruudesta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Chelsealla on tänään edessään kova haaste, kun se kohtaa Manchester Cityn Etihadilla. Chelsean voitolla kärkikolmikko olisi kahden pisteen sisällä Arsenalin ollessa keulilla. Tasapelillä Bluesin piste-ero Arsenaliin olisi neljä pistettä ja tappiolla Manchester City olisi kärkijoukkue kuusi pistettä Chelseaa karussa.

 

Molemmat joukkueet lähtevät otteluun varsin kivassa vireessä, vaikka Chelsean voittoisa vire tukehtuikin West Hamin tiukkaan puolustukseen. Tasapeli katkaisi Bluesin seitsemän voiton putken. Sinisten tappioton putki kuitenkin venyi yhdeksään otteluun. Manchester City ei ole hävinnyt 20 otteluun (18-2-0). Illan peliin City lähtee seitsemän ottelun voittoputkessa.

 

Chelsea on ollut viime vuosina ongelmissa Manchester Cityn vieraana. Neljä edellistä Valioliiga kohtaamista ovat päättyneet lontoolaisten tappioon. Kahdesti City on voittanut 2-1. 1-0 ja 2-0 tulokset on nähty kertaalleen. Viime kaudella City voitti 2-0 Carlos Tevezin ja Yaya Touren maaleilla.

 

Kauden aiempi kohtaaminen Stamford Bridgellä päättyi Chelsean voittoon 2-1. Andre Schurrle vei Chelsean johtoon puolen tunnin kohdalla. Sergio Aguero tasoitti toisen jakson alussa. Fernando Torres hyödynsi City-alakerran sekoilun ottelun lopulla ja ratkaisi voiton Chelsealle.

 

Loukkaantuneet, pelikiellot ja muut poissaolot

 

Chelsean osalta poissaolojen lista pitää sisällään kaksi loukkaantunutta. Fernando Torresin pitäisi palata kohta puolin mukaan, mutta Marko van Ginkeliä saamme odotella vielä pitkälle kevääseen.

 

Manchester Cityltä puuttuvat loukkaantumisten vuoksi Samir Nasri, Javi Garcia ja joukkueen paras maalintekijä tällä kaudella Sergio Aguero.

 

Kokoonpanot

 

Petr Cech Chelsean maaliin. Alakerran nelikko jatkanee West Ham-ottelun kuosissa. Cesar Azpilicueta vasemmalla laidalla ja Branislav Ivanovic oikealla. John Terryn ja Gary Cahillin miehittäessä toppareiden tontit. Keskikentällä saatetaan mennä kolmella miehellä. Ramires ja Nemanja Matic olisi ainakin avauksessa. Kolmas paikka Frank Lampardille tai John Obi Mikelille. Kahdella pohjamiehellä Lamps tai Mikel jäisi penkille ellei Ramires pelaisi laidalla. Eden Hazard on ainakin toinen laitamiehistä / yksi hyökkäävistä keskikentistä. Kolmen keskikentällä Willian voisi olla toinen laitamies. Kolmella hyökkäävällä Oscar täydentäisi tutun kolmikon olettaen Ramiresin pelaavan pohjalla. Samuel Eto'o lienee piikissä.

 

Cech

Ivanovic - Cahill - Terry - Azpilicueta

Ramires - Mikel - Matic

Willian - Eto'o - Hazard

 

Joe Hart Cityn maalipuiden väliin. Puolustuksessa Pablo Zabaleta oikealle laidalle. Vasenta laitaa hoitelee Gael Clichy. Toppareiksi Vincent Kompany ja todennäköisesti Martin Demichelis. Keskikentän keskusta löytyy ainakin Yaya Toure joka saa vierelleen mitä ilmeisimmin Fernandinhon. David Silva ja Jesus Navas laidoille. Kärkiparina aloittanee Alvaro Negredo ja Edin Dzeko.

 

Hart

Zabaleta - Kompany - Demichelis - Clichy

Navas - Yaya Toure - Fernandinho - Silva

Dzeko - Negredo

 

Cityä voitaneen pitää vähintäänkin kohtuullisena suosikkina. Manchesterläiset ovat olleet äärimmäisen kovia kotona joten Chelsea saakin venyä parhaaseensa jos mielii edes pisteen napata. Sarjatilanteen kannalta olisi toki suotavaa, että Chelsean kotimatka koittaisi kolmen pisteen kera. City hallinnee palloa ja Chelsea kyttää vastaiskuja vaikka Jose Mourinho onkin puhunut Chelsean lähtevän hyökkäämään.  Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Chelsean mahdollisuus piilee pitkälti siinä, että se saa pidettyä puolustuksen aukottomana. Cityn jättäminen nollille olisi kova temppu ja yhden maalin tekeminen ei pitäisi olla mahdoton ajatus Sinisille. Toiveissa siis Chelsean voitto oli se sitten 1-0 tai mitä tahansa. Todennäköisempää lienee kuitenkin, että City osuu kerran tai pari ainakin. Kaikkien mahdollisuksien ottelu jossa lasien väritys pitkälti määrittänee millainen tulostoive verkkokalvoille muodostuu. Unelmissa Chelsean voitto 1-0 tai 2-1. Painajaisissa Cityn voitto 2 tai enemmän vs yksi tai vähemmän.

 

Manchester City 1 (Yaya Toure)

Chelsea 2 (Terry, Willian)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Manchester City - Chelsea 0-1 (0-1)

 

32' Branislav Ivanovic 0-1

 

Hieno esitys Chelsealta ja erittäin maistuva voitto (vaikka ainahan voitto maistuu). Molemmilla oli paikkansa, mutta maalinteko oli yllättävänkin vaikeaa niin Citylle kuin Chelseallekin. Chelseallahan oli kolme tolppaa/ylärimaa ja 4vs1-hyökkäys ja näin, mutta pikkuisen siellä taas sohellettiin ratkaisupaikoissa. Onneksi Branislav Ivanovic päästi sisäisen tärkeiden pelien ratkaisijansa valloilleen ja iski voittomaalin. Cityllä oli omat paikkansa David Silvan ja Yaya Touren johdolla, mutta Petr Cechiltä muutama makea seivi ja lisäksi luvattovan kehnoa viimeistelyä kotijoukkueelta parista huippupaikasta.

 

Chelsea oli heti alkuun lähellä antaa takaisin kauden aiemman kohtaamisen voittomaaliin johtaneen koomailun, kun Petr Cechillä ja puolustuksella oli pientä kommunikaatio ongelmaa. Onneksi City ei päässyt tästä rankomaan. Chelsealla oli oma sinne päin hetkensä heti perään, mutta Samuel Eto'o ei onnistunut löytämään syötöllään omia. Vauhdikkaaseen alkuun mahtui vielä myös Alvaro Negredon laukaus. Kulma oli kohtuullisen heikko ja pallon mennessä muutenkin maalin ohi ei tästä aiheutunut suurta vaaraa. Vajaan 10 minuutin kohdalla Cityn alakerrassa oli pientä sekaannusta, mutta tätä ei Chelsea onnistunut käyttämään hyväkseen Willianin syötön jäätyä vajaaksi. Hetkeä myöhemmin City on lähellä maalintekoa. Al Kolarov lähettää vasemmalta vaarallisen pallon maalille. Yaya Toure rymistelee paikalle hetken liian myöhään eikä saa ohjattua palloa maaliin. Muutamia minuutteja myöhemmin Toure on taas esillä, kun laukaus rankkarialueen rajan tuntumasta menee hieman maalin yli. Cech oli tosin hyvin mukana joten riman alle osuessaan olisi todennäköisesti ollut tsekin pallo. Perään Toure nousee vahvasti rankkarialueelle ja syöttää maalin edustalle josta David Silva ohjaa/laukoo pallon hieman maalin ohi. Puolenvälin jälkeen Chelsea alkaa pääsemään paremmin jyvälle hyökkäyspelistä. David Luizin vapari ei tosin tue tätä väittämää, sillä brassin hukkaa hyvän paikan surkeaan vetoon. Hieman ennen puolta tuntia Chelsealle tulee ns. elämänsä tilaisuus maalintekoon vastahyökkäyksestä. Chelsea pääsee hönkimään neljällä kahta vastaan, mutta ei saa maalia aikaan. Willian syöttää Ramiresille jonka laukauksen Joe Hart torjuu. Hartin torjunta on erinomainen vaikka Ramiresin viimeistelyssä onkin toivomisen varaa. Jatkopallosta Willian yrittää polkupyöräpotkua vaikka olisi voinut syöttää viereen Eto'olle parempaan paikkaan. Muutamaa minuuttia myöhemmin Eden Hazard rakentaa Chelsean hyökkäystä ja syöttää Ramiresille boksiin. Vincent Kompany onnistuu blokkaamaan brassin laukauksen, mutta pallo kimpoaa rp-alueen rajalle Branislav Ivanovicille. Serbi tällää loistavan laukauksen joka vie pallon vastustamattomasti Hartin vartioiman maalin oikeaan alakulmaan (maalivahdista katsottuna), Chelsea johtoon 1-0! Hetkeä myöhemmin Hazard pääsee laukomaan, mutta Hart saa torjuttua. Viimeiselle vitoselle mentäessä City saa pitkästä aikaa hieman painetta. Edin Dzeko saa pallon kulmapotkusta, mutta laukoo maalin yli. Viimeinen tilanne ennen taukoa menee Chelsean nimiin. Hazard tulee vauhdilla vasemmalta Pablo Zabaletan ohi ja syöttää takakulmalle nousevalle Eto'olle. Chelsea-kärki ei saa palloa maaliin vaan kolisuttelee maalipuita.

 

Vahvassa vireessä ollut Hazard näyttää taitojaan taas toisen jakson alussa. Upea kuljetus pohjustaa Ivanovicille kesopaikan jonka Hart onnistuu torppaamaan. Pallo tulee uudelleen Hazardille, mutta nyt belgialainen hakee liian hienoa ja menettää tilanteen harhasyöttöön. Jesus Navas haastaa hyvin Cesar Azpilicuetan ja pääsee syöttämään Dzekolle. Dzeko pudottaa Tourelle jonka laukaus painuu millejä takakulman ohi. Heti perään mennään toisessa päässä, kun Nemanja Maticin hirmupommi napsahtaa yläriman kautta päätyrajasta yli. Tunnin molemmin puolin olisi vaparipaikkaa tarjolla. David Luiz hakee revanssia avausjakson heikolle yritykselleen. Toinen kerta ei ole juuri parempi pallon jäädessä muuriin. Kolarovin kokeilu toisessa päässä painuu maalin yli joten ei tästäkään juuri kehuttavaa jäänyt. Vajaan 70 minuutin kohdalla Chelsea kolistelee jälleen maalikehikkoa. Gary Cahill pääsee puskemaan Willianin kulmaan ja pallo tulee tolpasta takaisin kentälle. Perään City saa kovaa hässäkkää Chelsean maalille, mutta Cahill on valppaana ja selvittää tilanteen muiden Sinisten kanssa. Reilu vartti ennen loppua nähdään ottelun selvästi paras vapari. David Silva lähettää pallon hienosti kohti yläkulmaa, mutta Cech nostaa pallo mahtavalla torjunnalla maalin yli. Silva kunnostautuu paikan hukkaajana myös hetkeä myöhemmin, kun espanjalainen ohjaa Kolarovin matalan keskityksen maalin ohi noin 10 metristä. Varsinaisen peliajan loppuhetkillä nähdään tiukka tilanne, kun Matija Nastasic repii Oscarin kumoon keskialueella. Oscar oli päästä tilanteessa läpi, mutta Nastasic nappaa brassin olkapäästä kiinni. City-toppari selviää tilanteesta varoituksella. Tiukka paikka olisiko ollut jopa punainen. Periaatteessa siinä oli jopa läpiajon paikka, mutta toisaalta toinen Cityn pelaaja oli suht hyvin vielä tilanteessa mukana. Lisäajalla Cityllä on pari hyvää yritystä tasoituksen aikaan saamiseksi. Stevan Jovetic pääsee pyssyttämään 20 metristä ja Cech saa vaivoin torpattua pallon kulmapotkuksi. Kulman jälkihöyryissä Nastasic pääsee laukomaan, mutta huono osuma palloon vie pelivälineen päädystä yli. City jää kuitenkin ilman maalia ja Chelsea nappaa voiton.

 

Petr Cech Pari maailmanluokan torjuntaa.

Branislav Ivanovic Kun paikka on tiukka nousee tuttu serbi jälleen sankariksi maalintekijänä. Loistava laukaus. Hoiti myös puolustustehtävät hienosti.

Gary Cahill Väkevää peliä puolustuksen sydämmessä. Oli lähellä iskeä maalin, mutta tolppa pelasti Cityn.

John Terry Ei lainkaan huono esitys kipparilta, mutta jäi ehkä kuitenkin aavistuksen Gary The Greatin varjoon.

Cesar Azpilicueta Sai pidettyä Navasin aika hyvin kurissa.

Nemanja Matic Erittäin vahvaa puolustuksen tukemista. Sääli, että kanuuna jysähti vain ylärimaan toisella jaksolla.

David Luiz Kolme toinen toistaan heikompaa vetoa jäi mieleen.

Ramires Tekee kovasti töitä, mutta sisäinen koheltaja puskee liian usein pintaan ratkaisupaikoissa hyökkäyspäässä.

Willian Samaa ongelmaa kuin Rambolla ylempänä.

Eden Hazard Nautittavaa seurattavaa, mitäpä tuohon muuta sanoisi.

Samuel Eto'o Ratkaisupaikoissa ei riittävän terävä tai huolellinen.

 

Oscar Noin 10 lopusta. Ei jäänyt suuremmin mieleen.

John Obi Mikel Pari minuuttia lisäajasta kentällä.

Demba Ba Viime hetkien vaihto.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eilinen oli kyllä Mourinhon taidonnäyte. Pellegrinin City sai toki pari paikkaa, mitkä heidän ikäväkseen osuivat David Silvalle, mutta Chelsea olisi sitävastoin voinut tehdä kolme - neljäkin maalia. En erittyisemmin pidä Mourinhosta, mutta eilisen kaltaiset ottelut osoittavat edelleen, että jamppa on alansa paras.

Mtiä noihin Moun puheisiin Citystä "suurena mestarisuosikkina" tulee, niin kiistaton fakta on se, että Mourinholla on käsissään liigan selkeästi laadukkain squad. Kärjen paikka on ainoa missä se jää muille huipuille, mutta muille pelipaikoille onkin sitten 2-3 sellaista pelaajaa, jotka pelaisivat avauksessa melko monessa joukkueessa. Mourinho pystyy muuttamaan joukkueen pelityyliä laittamalla eri pelaajat avaukseen eikä taso putoa misään vaiheessa. Eilen nähtiin aika selkeästi mitä tapahtuu jos Cityn on pakko vaihtaa Fernandinho.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jep jep.. Melkoinen esitys eilen koko joukkueelta ja äärimmäisen hankalalta Etihadilta siis tuliaisina kolmen pisteen lisäksi myös nollapeli.

 

Ottelun alku hieman hermostuneempaa pelaamista, mutta kunhan peli lähti kunnolla käyntiin ja Chelsea sai oman pelinsä toimimaan ei tossa lopulta ollut mitään epäselvyyttä voittajasta. Chelsea pääsi toki edullisista asemista otteluun, kun sieltä puuttui Agueron lisäksi keskikentältä Fernandinho. Aguero toki korvattiin hyvää kautta pelaavalla Negredolla, mutta kyllähän toi Dzeko-Negredo kaksikko sopi oikein mainiosti Terrylle ja Cahillille. Keskikentällä sitten Fernandinhon poissaolo olikin se näkyvämpi osa Cityn pelaamisessa ja varsinkin kun sinne laitettiin Demichelis keskikentälle niin Chelsea pääsi aika hyvin kontrolloimaan keskikenttää. Tosin jos siellä olisi ollut Fernandinho niin luulisin, että Chelsea olisi pelannut 4-3-3:lla ja ottanut Ramiresin tohon keskikentälle avuksi. Nyt siellä oli Demichelis joten sinne jätettiin Matic ja Luiz painimaan keskikentälle ja laitettiin Oscar laidalle.

 

Loistavaa vastahyökkäyspelaamista Chelsealta vaikka taas kerran pitää harmitella tuota heikkoa viimeistelyä. Harmittavasti se avausjakson ensimmäinen loistopaikka tuli Ramiresille joka ei kyllä noissa paikoissa ole parhaimmillaan. Toki Ramires teki tuossa ensimmäisessä paikassa tuosta mukana olleesta kolmikosta parhaan juoksun joten paha moittia Willianille, että antoi syötön brassille. Eto'oollakin lähes tyhjä maali edessä, mutta tolppaa lähemmäs ei Samu palloa saannut. Toisella puoliajalla sitten taas muutama paikka hyökkäyspäässä jotka päättyivät Ramiresin heikkoihin ratkaisuihin hyökkäyspäässä. Maticilta aivan huikea kanuuna jonka olisi kyllä suonut menevän maaliin. Cahill teki taas sen saman liikkeen kulmapotkussa mitä teki ManU:a vastaan ja ei se taaskaan kovin kaukana maalista ollut. Lopussa hieman sitten joutui taas jännittämään, kun ottelua ei saatu tapettua, mutta uhrautuva puolustus ja Cech hoitivat ne tilanteet joita sinne boksiin pelattiin.

 

Mike Deanilta muutama ihmeellinen vihellys ja jos lopputulos ei olisi ollut Chelsealle suotuinen voisi hieman ketuttaa. Nastasicin repiminen oli täysin selvä punainen. Siellä olisi ollut ilman tuota repimistä Oscar ja Hazard kahdestaan Hartia vastaan ja jos toi ei ole maalintekopaikka niin mikä on? Ja taas kerran pitää ihmetellä miten Yaya Toure selvisi taas kerran ilman varoitusta. Viime kohtaamisissahan toi on keskittynyt Matan läpsimiseen ja potkimiseen, mutta nyt ei ollut sitä samaa kohdetta niin sähelsi vähän joka suuntaan. Kaiken kruunuksi sai vapaapotkun kun potkasi Williania, mutta onneksi Cech venyi Silvan laukauksen eteen.

 

- Paljon on puhuttu siitä miten paljon Chelsean hyökkääjät ovat maksaneet jne. mutta esille voisi nostaa ton puolustuksen. Cech, Cahill ja Azpi kaikki maksoivat 7m£ pintaan, Ivanovic oli n. 10m£ ja Terry sitten oma kasvatti. Cech ja Terry ovat seuralegendoja, Cahill kisailee Englannin parhaan topparin tittelistä Terryn kanssa. Ivanovic ja Azpilicueta puolestaan aivan maailman eliittiä laitapakkiosastolla. Ivanovic vielä kaiken lisäksi aina silloin tällöin kiskoo näitä tärkeitä maaleja ja Azpilicueta pystyy vaivatta pelaamaan erittäin korkealla tasolla molemmilla laidoilla. Aivan loistava haku Chelsealta.

 

- Keskikentällä City on näitä pelejä aika usein Chelseaa vastaan hallinnut ja varsinkin Toure saanut usein tehdä mitä haluaa, mutta tällä kertaa vastassa olikin Matic joka ei antanut tuumaakaan periksi missään tilanteessa eikä pelannut kaksinkamppailuja. Harvoin näkee Touren olevan noin suurissa vaikeuksissa pelata omaa peliään. Luiz sitten keskikentällä se hyökkäävämpi osapuoli, mutta yhtälailla Luiz teki ajoittain Cityn keskikentän pelaamisen erittäin hankalaksi.

 

- Chelsean ylimmältä nelikolta eilen ihan helvetinmoinen duuni. Maticin lisäksi Touren pelaamisen teki hankalaksi myös Willian joka pörisi jatkuvasti siinä ympärillä aiheuttaen Tourelle suuria ongelmia pallon kanssa. Hyökkäyspäähän myös afrobrassilta sähäkkää suorittamista ja vähän niin kuin myös Ramiresin kanssa niin myös Willianin ne viimeiset ratkaisut ovat turhan hankalia. Mitä nyt lukenut muita foorumeita niin siellä on porukka ihmetellyt mitä Mourinho näkee Willianissa, mutta kun Willianin pelaamista tarkemmin katselee niin ei tota voi kuin arvostaa. Jumalaton määrä duunia koko ajan, tekee hommia puolustussuuntaan ahkerasti ja jaksaa myös painaa ylöspäin. Ne viimeiset ratkaisut kun saa vaan kondikseen niin kyseessä on kaikin puolin täydellinen paketti Mourinhon Chelseaan.

 

- Eto'olle ei eilen pahemmin maalipaikkoja tippunut, mutta onhan toi nyt hieno katsoa miten Samu prässää jokaista pallollista pelaajaa nuoruuden innolla. Olisi noin viisi vuotta nuorempana aivan täydellinen pelaaja tähän systeemiin. Jos esitykset jatkuvat tällä tasolla niin voisin Samua katsella Chelsean paidassa myös ensi kaudella. Hazardkin puhunut kiittelevään sävyyn Eto'osta joka on auttanut Edeniä kentän ulkopuolella. Vaihtoon tullessaan oli hieno nähdä miten Samu vielä tsemppasi joukkuekavereitaan pitämään pään kylmänä.

 

- Eden Hazard. Pelaaja jonka pelaamista voisin katsella joka päivä ja koko päivän. Oli jo silloin Sunderlandin vieraana aivan pysäyttämätön, mutta nyt teki eilen sitten saman Cityn vieraana. Aina kun Hazard saa pallon jalkoihin voi odottaa jotain maagista ja aika usein Hazard noita tilanteita Cityn maalille loikin. Jos joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa nousi esille se videoklippi missä Hazard veivaa Zabaletan perseellen niin ei Zabaleta sen helpommalla eilenkään päässyt. Ja Zabaletaakin hehkutettu liigan parhaaksi laitapakiksi. Hazard oli jo viime kaudella loistava, mutta tällä kaudella muuttunut aivan pysäyttämättömäksi Mourinhon alaisuudessa ja saannut tasaisuutta otteisiinsa. Ja jaksaa myös painaa työtä alaspäin. Jos pelaisi Barcelonassa tai Realissa Hazardista puhuttaisini samoissa lauseissa kuin Messistä ja Ronaldosta.

 

Kyllä mä olen samoilla linjoilla Mourinhon kanssa. City on edelleen mun kirjoissa suurin mestarisuosikki, mutta kaiken osuessa nappiin tulee Chelsea kyllä antamaan kovan haasteen. Arsenalilla alkaa kohta ne härkäviikot ja uskoisin Arsenalin tuossa vaiheessa menettävän sen verran pisteitä, että kärki karkaa. Liverpoolin etuna onkin sitten UCL:n alkaminen jolloin Merseysiden porukka saa oman tilaisuutensa iskeä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Terryn meneillään oleva loistokausi samalla alleviivaa miten kyvytön FSW oli. Ei saanut Terry viime kaudella kovin paljon vastuuta ja sitten kun sitä peliaikaa tuli niin FSW peluutti Terryä keskuspuolustuksen oikealla vaikka JT on koko ikänsä pelannut vasemmalla. Tiedä sitten yrittikö FSW yöllä tavalla vain sabotoida Terryn pelaamista vai oliko se oikeasti niin tyhmä.

 

FA:ssa varmaan nyt kirotaan sitä, että Terry savustettiin ulos maajoukkueesta. Muodostaisi Cahillin kanssa varman parin maajoukkueeseenkin. Jotain juttua pyörinyt, että Hodgson yrittäisi Terryä vielä Brasiliaan houkutella, mutta toivottavasti jää vain ajatukseksi tämä. Tosin eiköhän brittimedia onnistu leipomaan Terrystä tuon takia vielä maanpetturin..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×