Jump to content
Sign in to follow this  
Lasse Tikka

MM 2014 Brasilia

Recommended Posts

Miten ihmeessä Messi valittiin kisojen parhaaksi? :)

 

En pidä henkilöstä lainkaan, mutta itse ainakin kykenen ymmärtämään tämän valinnan. Aluksi oli taas sellainen "FIFA yrittäkää edes"-olo, mutta onhan Leo ihan ymmärrettävä valinta. Pelaaja, jota voidaan sanoa turnauksen parhaaksi. Kaikkea ei kuitenkaan voida mitata tilastoissa, vaikka Messikin neljä maalia iski ja yhteen antoi syötön. Oli kuitenkin käytännössä joukkueen selvästi parhain pelaaja, joka kantoi Argentiinan eteenpäin alkulohkosta. Sen jälkeen pelasti taidoillaan Argentiinan eteenpäin, kun vastaan asettui Sveitsi. Alankomaita vastaan oli joukkueensa paras ja voisi jopa sanoa, että ottelun kärkipäätä muutenkin. Belgiaa ja Saksaan vastaan oli kyseessä hieman heikompi esitys, mutta siitä huolimatta hyvä.

 

Muita ehdokkaita olisivat olleet (en muista olivatko tuolla ehdokaslistalla) neljän parhaan joukkoon päässeistä Thomas Müller ja Arjen Robben, miksi ei vaikka Ángel Di María, Toni Kroos tai Neymarkin. Olisin nähnyt myös Manuel Neuerin edes ehdolla tuolle palkinnolla, mutta siellä on valitsijoilla olleet taas päät sanonko missä.

 

Täytyy muuten nostaa esille vielä Martín Demichelis. Oli viime kaudella todella aliarvostettu pelaaja Manchester Cityssa, sillä teki yksi kaksi maaliin johtanutta virhettä, vaikka Vincent Kompanylla niitä tuli useampia. Demichelis jatkoi tasaista hyvää puurtamistaan Brasiliassa ja oli ehkä tärkein pelaaja Argentiinan puolustajista.

 

Tosiaan palkinnot jakautuivat siis näin:

 

adidas Golden Ball: Lionel Messi

adidas Golden Glove: Manuel Neuer

adidas Golden Boot: James Rodríguez

Fair Play Award: Colombia

Hyundai Young Player Award: Paul Pogba

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse en voi käsittää miten Messi sai tuon palkinnon. Jopa Argentiinan joukkueesta löytyi paremmin kisoissa pelannut pelaaja eli Mascherano... Saksasta ja Hollannista nyt puhumattakaan. Messi on toki maailman eliittiä, mutta ei näissä kisoissa ollut mielestäni tuon palkinnon arvoinen.

 

Lisäksi ihmettelen, että miten kaveri voi kantaa Argentiinan kapteenin nauhaa? Sen vuoksi, että on hyvä pelaaja? Kentällä mies ei kannusta ketään, ei puhu mitään, juomatauot ja muut "joukkueen hetket" kaveri surffailee yksinäisenä muutaman metrin päässä muista. Kun taas esim. Mascherano tsemppaa pelaajia valmentajan ohessa. Olen todella ihmeissäni.... Tiedä sitten miten kaveri toimii kopissa, mutta kentällä ei tuollaista kapteenia pitäisi olla missään joukkueessa.

 

Neuer, Lahm, Muller, Mascherano, Robben etc... Noh onneksi en pahemmin koskaan välitä näistä "paras pelaaja" titteleistä, mutta nyt tuli ihan spontaani reagtio "FIFA mitä *ittua?"

Share this post


Link to post
Share on other sites

Litti taisi jossain kohtaa käyttää termia Blatter-mafia ja juuri kyseinen tahohan tuon on lätkässyt Leolle, kun toivoivait, että Argentiina hoitaa kisat ja Messi saa parhaan pelajaan pokaalin ja se tekisi hyvää jalkapallolle ympäri maailmaa, nyt osui pahasti omaan nilkkaan tuo ja varmaan Leollekin jäi siitä paska fiilis. Täysin kabinettipäätös.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onhan tuo kapteenius aivan typerää Argentiinassa.

 

Javier Mascherano kantoi ansaitusti nauhaa hyvän aikaa Lionel Messin tehdessä oman roolinsa hyökkäyspäässä. Tuli kuitenkin aika, kun Leo koki menestyksen paineiden olevan liikaa hänen harteillaan (jatkuva vertaaminen Diego Armando Maradonaan, jne.) ja puhui jo maajoukkueuransa lopettamisesta. Argentiina repi panikoiden tittelin Mascheranon käsivarresta ja nyt katsellaan onko siellä kentällä hiiri vai mies.

 

Onhan tuo ehkä hieman outoa myös, kun puhutaan kapteeniuden tuovan paineita pelaajalle ja sitten annetaan se ns. porkkanana kaverille, joka paineiden alla epäröi maajoukkueuransa päättämistä.

 

Itseä häiritsi erityisesti eilen tuo, kun Sabella on äänessä pelaajien keskellä ja Leo ei edes kuuntele päävalmentajaansa. Sen sijaan lähtee pois ringistä yksinään pööpöilemään.

 

Argentiina pelasi joukkueena, mutta ilman Messiä se myös tuntuisi enemmän siltä. Jos Leo ei olisi niin paljon esillä ja suotta suuressa roolissa, niin olisin varmaan kovasti symppaamassakin Argentiinaa kuten ennen näitä viimeisempiä tapahtumia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

WhoScoredin tilastoihin perustuva tähistökentällinen on tässä:

27407e0cbe3b72e7f2328d3ce806cab6.png

Ei siinä juuri mitään yllättävää ole. Aurier ja Pjanic pelasivat vähän vähemmän otteluita kuin muut, mutta kyllähän he suht' vakuuttavasti pelasivat sen mitä ehtivät.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ottamatta kantaa Messiin noinniinkun kentän ulkopuolella, mä ymmärrän kyllä valinnan tosi hyvin. Joka jengi sijoitti sille pari-kolme miestä ja silti se pärjäsi. Oli Argentiinan huonoutta, ettei kukaan muu noussut tarpeeksi esille, tilaahan niillä oli vaikka kuinka paljon mutta ei vaan osanneet.

 

Mascherano oli kyllä hieno tapaus. Hyvin näkee, mitä itseluottamus tekee: 2006 se tuli West Hamiin Tevezin kanssa, keskenkuntoisena ja kielitaidottomana. Tevez oli niin luupää, että se treenasi itsensä kondikseen ja hiljalleen alkoi pärjäämään ja keväällä oli isossa roolissa kun Hammers nosti itsensä kuiville.

 

Mutta Mascherano, se on herkempää tekoa eikä se sopeutunut vaan millään. Muistan esim. matsin oliko se Charltonia vai Readingia vastaan, missä se otettiin tokalla jaksolla kentälle saamaan tuntumaa, kun peli oli jo hävitty. Se oli niin epävarma, arka, ujo ja huono että oikein häijyä teki. Kahteen takaiskumaaliin se oli suoraan syyllinen, ja jos Pards olisi kehdannut, se olisi ottanut sen vaihtoon. Se oli niin älyttömän huono joka matsissaan West Hamissa, että se oli ihan pakko myydä pois. Pool sen sitten otti, ajoi hiljalleen sisään, tuki ja kantoi sitä ja siitä se hiljalleen pääsi peliin takasin kiinne. Ja nyt, en olisi vastustanut, vaikka siitä olisi tehty kisojen paras pelaaja. Nähtävästi vaan piti valita hyökkäävänsortin pelaaja parhaaksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mut hei sällit, juma ja perkama. Hienot on kisat tulossa. Mä kerron teille!

 

Hollanti tippuu alkulohkoon, ne ei vaan pärjää kun osa on aivan liian vanhoja ja osa ihan liian nuoria. Espanja taas on takuuvarma välieräjengi, ja saattaa voittaa jopa taas mestaruuden kolmen edellisen jatkeeksi. Kelatkaa ny, kaksi vuotta sittenkin oltiin kaikki että ohi on tiki ja ohi on taka mutta kuinka kävi? Ne laittoi pystyyn sellaisen näytöksen finaalissa, ettei yksikään maajoukkue koskaan ole niin hyvin pelannut. Eli jatkoon Espanja ja Chile.

 

A-lohkossa taas Kamerun tulee oleen tosi kova - muutenkin olen sitä mieltä että Afrikan jengeiltä me tullaan näkemään paljon hienoja suorituksia. Ainakaan enää ne eivät sotkeennu niihin tähän asti pakollisiin kiistoihin palkkioista ja päivärahoista, kyllä ne asiat ovat jo niissäkin maissa pistetty kuntoon. Meksiko ei vaan pärjää ikinä ja ne on satavarmasti lohkon vikoja, mutta Kroatia, se on niin kova että saattaa kuitenkin mennä jatkoon? Tai ei, kyllä vaan Kamerun on kova ja ennenkaikkea ehkä Afrikan maiden kurinalaisin joukkue.

 

Sitten se kuolemanlohko. Siinä Costa Rica tulee todnäk oleen se ratkaiseva tekijä, jos huippumaat Italia, Uruguay ja Englanti pelaavat keskinäiset matsinsa 0-0 (näissä kisoissahan tullaan varmaankin puolustamaan tosi tarkasti, etenkin huippumaiden keskinäisissä matseissa). Eli, kun Costa Rica häviää joka matsinsa, se muista kolmesta jää rannalle joka sen vähimmällä erolla voittaa. Mut kivahan se, että Costa Ricallakin on jokin rooli kisoissa.

 

Norsujen lohkon jatkoonpääsijät on ihan sama ketkä, ne kun joutuvat just ton edellisen lohkon parhaita vastaan pudotuspelien ekalla kiekalla ja se on niille goodbye, niin kovia ovat todnäk Italia ja Uruguay.

 

Ghana nappaa jatkopaikan portugeesien nenän edestä. Jenkit on tämän lohkon heittopussi. Ei siinä Klinsmann auta mitään, kun ne jätti Donovaninkin himaan.

 

Belgia ja Venäjä on satavarmat jatkajat omasta lohkostaan. Tosin, itä-Aasian pojat voivat hyvin pistää nuo lujille.

 

Brassit ja Espanja tulevat kohtaamaan finaalissa ja veikkaan, että Espanja vie, kyllä ne oppi vuoden takaisen esikisan finaalitappiosta pirun paljon. Paitsi Luis Felipe on kyllä niin kova sälli ja taktikko ja kettu, että se saattaa kyllä kääntää edun brasseille. Kelatkaa nyt, maailmanmestari 2002 ja sen jälkeen veti Portugalin kanssa hienot kisat 2004 ja 2006. Mut silti, ehkä Espanja hoitaa itselleen tuplan MM-kisoistakin.

 

Maalikuninkuuden ottaa Suarez, tämän hetken maailman paras pelaaja. Ja mä lupaan teille, se on niin aiemmista tempuistaan oppinut että ainakaan mitään tyhmyyksiä siltä ei näissä kisoissa nähdä. Päinvastoin, pelikieltojensa ja sakkojensa jälkeen se on selvästi kasvanut ja oppinut kanavoimaan vihansa oikeisiin asioihin. Uruguay tulee sen avulla menemään pitkälle ja voipi hyvin olla että nappaavat pronssin!

 

Argentiinasta ei ole. Messi on aina huono maajoukkueessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×