Jump to content
Sign in to follow this  
Jahnny

Ranska - muiden seurojen siirtohuhuja, -uutisia ja vahvistuksia

Recommended Posts

Tänne sitten kaikki muu tapahtuva pelaajien liikenne siirtoikkunoissa.

 

Valenciennes on tuonut puolen vuoden lainasopimuksella Spartak Moskovasta 22-vuotiaan ghanalaiskärjen Abdul Majeed Wariksen, joka on osoittautunut hyvin lupaavaksi hyökkääjäksi. Maajoukkueessa Waris on tehnyt hyvällä saldolla maaleja, sillä yhdeksään esiintymiseen niitä on mahtunut viisi kappaletta. Myös ennen siirtoa Spartakiin, jossa saldo oli yksi maali yhdessätoista ottelussa, Waris dominoi Allsvenskanissa BK Häckenissä kiitettävästi iskien 26 maalia 55 otteluun. Häckenissä Waris pelasi ikävuodet 18-20 ja 2012 oli Ruotsin pääsarjan kovin maalintekijä.

 

Marseille on lainannut Ayewin veljeksistä nuoremman, Jordan Ayewin, Sochaux'n riveihin kauden loppuun asti. Ayew on syntynyt Marseillessa, mutta valinnut edustavansa isänsä Abedi Pelen ja veljensä Andrén tapaan Ghanan maajoukkuetta. On Wariksen kanssa samaa ikäluokkaa ja pelaa lähinnä kärjessä, vaikka Marseillessa ei onkin esiintynyt ajoittain veljensä tapaan laitahyökkääjänä. Lupaava hyökkääjänalku, joka tarvitsee juuri tällaista lainakomennusta, jotta joku päivä voisi tavoitella samanlaista menestystä kuin isänsä. Abedi Pelehän oli tärkeässä osassa Marseillen Mestareiden liigan voittanutta joukkuetta ja on kiistatta yksi parhaimpia afrikkalaisia pelaajia.

 

AC Ajacciossa koko uransa pelannut 28-vuotias puolustava keskikenttäpelaaja Jean-Baptiste Pierazzi siirtyi Yhdysvaltojen MLS:ään San Jose Earthquakesiin. Kunnioitettavan uran pelasi kotimaassaan, mutta ymmärrettävä ratkaisu uran kannalta, kun Ajacciolla ei ole hetkeen vahvemmin mennyt.

 

Bastiassa viime kauden pelannut ja kesällä Olympiakosiin siirtynyt Malin maajoukkuetta edustava 24-vuotias fyysinen keskikenttäpelaaja Sambou Yatabaré on palannut loppukaudeksi lainasopimuksella Bastiaan. Yatabaréllahan oli mahdollisuus valita Ranskan ja Malin väliltä, sillä on syntynyt Beauvais'ssa ja elänyt koko elämänsä Ranskassa edustaen Bastian lisäksi Caenia ja Monacoa. 

 

Guillaume Hoarau palasi takaisin Ranskaan Dalian Arbeista ja edustaa nyt Bordeaux'ta, mutta tästä olenkin kirjoittanut "Entiset pariisilaiset"-ketjuun.

 

Roman kasvatti 22-vuotias laitapuolustaja Alessandro Crescenzi on käynyt viimeiset kuusi vuotta useammalla lainakomennuksella, joista viimeinen päättyi Ajacciossa. Crescenzi on palannut Italiaan ja takaisin siis Roman riveihin.

 

Tuoreimpana tänään varmistui Rennes'n uusin hankinta, Ruotsin 27-vuotias maajoukkuehyökkääjä sekä kymppipaikkaa pelaava Ola Toivonen, joka siirtyi PSV Eindhovenista 2,5 miljoonan euron siirtosummalla. Eindhovenissa Toivonen pelasi neljä ja puoli kautta iskien 61 maalia 139 otteluun.

 

80697.jpg

 

Myös huhuja on liikkeellä moneen suuntaan.

 

Auxerren huippulupaus, josta Arsenalin ketjussakin on jo paljon puhuttu, toisin sanoen Paul-Georges Ntep olisi nyt lähellä siirtymistä Englantiin - Queens Park Rangersiin. Ntepin agentti olisi ilmeisesti paraikaa Lontoossa, mutta neuvotteluja käytäisiin Championshipiin pudonneen QPR:n kanssa eikä Arsenalin.

 

AS Monacon puolelta Valere Germain olisi lähtökuopissa ja tekemässä tilaa jo saapuneelle Lacina Traorélle. Germainin seuraavaksi seuraksi huhutaan AC Ajacciota, Guingampia, ETG:tä, Niceä, Montpellieriä ja Valenciennesiä. Myös Jakob Poulsenin siirto Tanskaan Midtjyllandiin pidetään todennäköisenä sekä Andreas Wolfin seuraava etappi olisi Saksa tai Venäjä.

 

Nantes'a edustava serbialaiskärki Filip Djordjevic olisi vapailla markkinoilla kauden päätteeksi ja ei ilmeisesti ole halukas tekemään jatkosopimusta nykyisen seuran kanssa. Djordjevicia kalastelemassa ilmaiseksi olisi Seria A-seurat Inter ja Lazio.

 

AS Monaco on myös purkanut sopimuksen Gary Coulibalyn kanssa ja Coulibaly kävisi tällä hetkellä neuvotteluja Englannin suunnalla. Seuroja, joita on annettu ilmi ovat muun muassa Blackburn Rovers sekä Sheffield United. Coulibalyhan oli aikaisemmin jo lähellä siirtoa Caeniin, mutta pääprioriteettina olisi vaihtelu ja uran jatkaminen Englannissa.

 

Viimeinen AS Monacon pelaaja olisi 21-vuotias Marcel Weaver, joka olisi lähes varma siirto Ligue 2-seuraan Lensiin, mutta siirto saattaa estyä, sillä Monaco on lähettänyt lainalle jo lukuisia pelaajia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

SkySports ja L'Equipe uutisoivat, että 19-vuotias ikäluokkansa yksi lupaavimmista ellei lupaavin ranskalaistoppari Kurt Zouma olisi mahdollisesti matkaamassa Valioliigaan ja seuraksi huhutaan Chelseaa. Chelseahan on ollut kiinnostunut Zoumasta aikaisemminkin ja muita kiinnostuneita olisi huhujen mukaan ollut Arsenal ja Manchester United. Zouma on artikkelin mukaan kertonut L'Equipen haastattelussa José Mourinhon ottaneen häneen yhteyttä noin kuukausi sitten. Toppari on myös itse olevansa kiinnostunut siirrosta isompiin maisemiin ja haluavansa Valioliigaan. Siirto tapahtuessaan arvioidaan noin 11 miljoonan euron arvoiseksi.

 

Pelaajasta vielä sen verran, että tosiaan pelaa kaksi vuotta vanhempien maajoukkueessa ja oli osa viime kesän alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruusjoukkuetta. Viime kaudella Zouma nappasi myös Coupe de la Liguen pokaalin Saint-Étiennen kanssa. Kovat odotukset mieheen löytyy monelta ja esimerkiksi Ranskan maajoukkuevalmentaja Didier Deschamps on sanonut näkevänsä Kurt Zouman potentiaalisena tulevana maajoukkuekapteenina. Ei varmaan tarvitse kauan enää odottaa, kun Zouma nähdään miesten maajoukkueessa, sillä olihan hän mukana muun muassa Suomeakin vastaan, vaikka jäikin ilman peliaikaa.

 

Aggressiivinen ja voimakas pelaaja, jota ei aina uskoisi ikäisekseen. Vaara myös pelitilanteissa. Pelannut joskus harvemmin myös oikeana laitapuolustajana, mutta topparina on luonnollisesti parhaimmillaan ja uskon Zouman näkyvän vielä joku päivä tulevaisuudessa Mamadou Sakhon parina maajoukkueessa dominoimassa puolustuspäätä.

 

Onhan Chelsealla tulevaisuuden toivoksi jo Tomás Kalas, mutta näkisin Zouman paljon valmiimpana pelaajana ottamaan paikan puolustuslinjasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Naapurista tuli vastaan linkki Liverpool Echon puolelle, jossa huhutaan Liverpoolin olevan kiinnostunut Olympique Lyonin Arnold Mvuembasta. Lähinnä haussa olisi Lucas Leivan back-up, mutta itse näen tämän vielä melko kaukaa haetulta.

 

Seurajoukkueessa 28-vuotias Mvuemba on jäänyt Rémi Garden suunnitelmissa Gueida Fofanan, Maxime Gonalonsin ja kokeneen 34-vuotiaan Steed Malbranquen taakse. Ei ole siis saanut peliaikaa ja hintalappu olisi arviolta kahden miljoonan ympärillä joten sinänsä voisi ymmärtää hätäratkaisuna, mutta silti. Ehkä puolen vuoden lainasopimus olisi toimiva ratkaisu? Mvuemban kannalta siirto voisi ehkä avata ovia takaisin maajoukkueeseenkin, sillä en usko neljän vuoden päästä kisakoneeseen olevan enää mitään asiaa.

 

Uskoisin Mvuemban pärjäävän Valioliigassa, sillä yhden kauden urastaan on ehtinyt viettää Portsmouthissakin. Ei nyt verrattavissa kuitenkaan Liverpoolin kärkikahinoihin, mutta viiden vuoden jälkeen kyseessä on paljon valmiimpi pelaaja. Vahvuuksia on puolustavalla keskikenttäpelaajalla mielestäni muun muassa pelinluku ja syöttely.

 

Toistamiseen kuitenkin sanon, että ei jotenkin sovi suuhun kyseinen siirto, mutta eiköhän tästä voida enemmän höpistä Liverpoolin puolella.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Montpellier'n seuran puheenjohtaja Laurent Nicollin on kertonut Montpellier'n paikallislehdelle Midi Librelle seuran päässeen sopimukseen Newcastle Unitedin kanssa Rémy Cabellan tulevasta siirrosta.

 

Vielä en tätä varmaksi julista, mutta Nicollin väittää kovasti Cabellan siirtyvän kauden päätteeksi vanhan seurakaverinsa Mapou Yanga-Mbiwan perässä Valioliigaan.

 

Tämä voisi antaa uutta tulta alle Newcastlessa Yohan Cabayen mahdolliselle lähdölle. Cabayea on huhuttu paljolti Pariisiin sekä Valioliigan sisällä enemmän tai vähemmän ainakin Arsenaliin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Romanian maajoukkueessakin esiintynyt 25-vuotias keskikenttäpelaaja Dan Nistor, joka siirtyi kesällä CS Pandurii Târgu Jiusta kahdeksansadantuhannen euron siirtosummalla Évian Thonon Gaillardiin, on tehnyt lainasopimuksen loppukaudeksi. Syksy Évianissa ei oikein onnistanut joten laina vaikuttaa sopivalta ratkaisulta.

 

Määränpäänä on tuttu seura, josta Ranskaan siirtyi ja Nistor nähdään ilmeisesti keinona nostaa viime kauden pääsarjan toiseksi jäänyt romanialaisseura mukaan kärkikamppailuun. Pandurii Târgu Jiu on tällä hetkellä kahdeksan pistettä sarjakärki Astra Giurgiusta. Väliin mahtuvat kaksi pistettä sarjakärjestä oleva Petrolul Ploiesti sekä kolme pistettä oleva Steaua Bucuresti, joka on siis Nistorin uusvanhaa seuraa edellä viisi pistettä. Steaua Bucurestia voisi pitää kuitenkin mestarisuosikkina, sillä seuralla on pelattuna kaksi ottelua vähemmän ja olisi mahdollisuus napata kolmen pisteen karkumatka kärjessä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

La Gazzetta dello Sport puolestaan uutisoi kaikennäköistä pikkumukavaa.

 

Italian suunnalla Internazionale Milanin huhuttiin tässä jokin aika sitten olevan kiinnostunut vaihtokaupasta Fredy Guarínin ja Mirko Vucinicin välillä, mutta kauppa on hajonnut käsittääkseni palasiksi. Uutena nimenä Interiin ollaan linkitetty Olympique Lyonin ranskalaiskärki Bafetimbi Gomis, jonka lähtö seurasta vaikutti kesällä jo varmalta. Uskoisin Gomisin vieläkin olevan kiinnostunut mahdollisesta siirrosta uusiin maisemiin, kun koko uran on Ranskassa palloillut. Siirto Italiaan voisi antaa pelaajalle myös mahdollisuudet hitusen valovoimaisemmassa seurassa, paikan kenties kesän maailmanmestaruutta havittelevasta joukkueesta sekä luonnollisesti saada ura uuteen nousuun. Ikäähän Gomisilla on 28 vuotta joten hiljalleen alkaa tulla aika, jos haluaa vielä jossain seurassa pystiä nostaa. Valitettavasti Lyon ei sellainen seura tällä hetkellä tule olemaan, mutta en sitten tiedä olisiko sitä myöskään Inter. Siitä huolimatta, peukkua tälle huhulle.

__________________________________________

 

Täytyy vielä lisätä Kurt Zoumasta, jota ollaan viemässä Valioliigaan Chelsean riveihin ja josta kirjoittelinkin jo yhdessä aikaisemmassa viestissä.

 

Saint-Étiennen valmentaja Christopher Galtier ei ole valmis päästämään Zoumaa seurasta ennen kesää ja Galtier uskoo Zouman arvon kasvavan kauden loppua kohden. Ilmeisesti ainoa keino Chelsealle on saada Zouma tammikuun siirtoikkunassa olisi, että pelaaja pelaisi loppukauden vielä lainalla entisessä seurassaan.

 

Aivan ymmärrettävää toimintaa, sillä Saint-Étienne kilpailee Ranskan Ligue 1:ssä paikasta Mestareiden liigassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Marokkolaiskeskikenttä Alharbi El Jadeyaoui (27 vuotta) on siirtynyt Ligue 2:n sisällä vahvistamaan sarjanousua tavoittelevaa RC Lensiä samoissa pisteissä olevasta Angersista. Sekä Angers että Lens ovat 36 pisteessä, kun sarjaa johtaa Metz 41 pisteellä. Neljäntenä ja viidentenä löytyy Tours ja Dijon 32 pisteellä. Puolestaan Lens-hyökkääjä Jérémie Bela (20 vuotta) on siirtynyt Dijoniin vuoteen 2016 yltävällä sopimuksella.

 

Nantes'ssa pelannut venezuelalaispuolustaja Gabriel Cichero (29 vuotta) on vaihtanut maisemaa ja edustaa nykyään Sveitsissä häntäpääjoukkuetta Sionia. Cichero pystyy pelaamaan niin puolustuksen keskustassa kuin vasemmalla laidallakin.

 

US Créteil-Lusitanos on hyvin lähellä sopimusta SC Bastiaan 2011 siirtyneen Ludovic Genestin kanssa. Ligue 1:n keskikastiin sijoittuvassa Bastiassa 26-vuotias ranskalaiskärki Genest on jäänyt nokkimisjärjestyksessä Gianni Brunon, Claudiu Keserün sekä Florian Raspentinon taakse. Tällä kaudella esiintymisiä on tullut vain kaksi, joista toinen vaihtopenkin kautta joten Ligue 2:n keskikastin Créteil antanee Genestille kaivattua peliaikaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Fulhamin manageri René Meulensteen on ilmoittanut pressitilaisuudessa viime kauden päätteeksi Lontooseen ilmaissiirrolla tulleen 30-vuotiaan Ghanan maajoukkueen keskikenttäpelaajan Derek Boatengin käyvän neuvotteluja Évian Thonon Gaillardin kanssa. Valioliigassa Boateng on jäänyt vähälle peliajalle, sillä Fulhamissa esiintymisiä on tullut vain kolme kappaletta. Siirto tuskin kovin paljoa tulee veloittamaan, sillä ghanalaiselle annettiin viime toukokuussa vain vuoden pahvi. Tapahtuessaan taas Évianin kannalta mielestäni loistava hankinta. Toinen seura, jonka kanssa on käyty neuvotteluja ja jota pidetään ehkä todennäköisempänäkin, on Championshipissä pelaava sarjanousua tavoitteleva Watford.

 

Dijonin 29-vuotias ranskalaishyökkääjä Brice Jovial on siirtynyt loppukaudeksi lainalle Kiinaan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla putoamiskamppailussa olevaan Chengdu Bladesiin.

 

Paul-Georges Ntepin nimi on linkitetty nyt myös Rennesin suunnalle. Stade Rennes on kiinnostunut, mutta jää nähtäväksi onko seurasta kilpailemaan Arsenalin, Queens Park Rangersin ja muiden kanssa ranskalaislupauksen allekirjoituksesta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yksi siirto, joka on jäänyt huomioimatta on 21-vuotiaan puolalaisen keskikenttäpelaajan liikehdintä Toulouseen. Legia Warszawan kasvatti Dominik Furman on käsittääkseni yksi Puolan lupaavimmista nuorista pelaajista. Furman solmi ranskalaisseuran kanssa neljän ja puolen vuoden sopimuksen.

 

Kyseessä melko perinteinen box-to-box malliin istuva pelaaja, jonka vahvuudet ovat pelinluku, -rakentelu ja sijoittuminen. Legiassa Furman nähtiin kentällä kärjen alapuolella kymppipaikalla sekä kolmen keskikentän alimmaisena pelaajana.

 

Muita kiinnostuneita seuroja löytyi muun muassa Englannista ja Saksasta. Englannista Furman oltiin linkitetty ainakin Arsenaliin kuten monet muutkin pelaajat. Nyt läpimurto Ranskassa ja ehkä parin muutaman vuoden päästä sitten jo mainittuihin Englantiin tai Saksaan.

 

furman-dominik-toulouse-legia-warsaw_306

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toulouse on vahvistamassa joukkuetta entisestään ja ovat päässeet sopimukseen ehdoista Sveitsin BSC Young Boysissa pelaavan serbialaistopparin Dusan Veskovacin kanssa. 27-vuotias Veskovac pystyy pelaamaan myös keskikentän pohjalla ja puolustuksen oikealla laidalla. En näe mitenkään varsinaisena vahvistuksena, mutta leveyttä Toulouse tarvitsee. Vielä hintaa tulisi hiota sveitsiläisseuran kanssa.

 

SM Caenin 33-vuotias hyökkääjä Romain Poyet on lähtenyt lainasopimuksella Nationalissa (Ranskan kolmanneksi korkein sarjataso) pelaavaan Amiensiin, joka taistelee putoamista vastaan.

 

Rennes on kaapannut riveihinsä Puolan maajoukkuepelaajan Kamil Grosickin (25 vuotta), joka on ainakin maajoukkueessa pelannut jokaista paikkaa keskikentällä sekä laitahyökkääjänä. Grosicki edusti 2,5 vuotta Turkin liigan Sivassporia.

 

Nantes neuvottelee Levanten kanssa mahdollisesta siirrosta, jolla toisivat Ranskassa syntyneen Senegalin maajoukkueessa pelaavan Rémi Gomisin takaisin Ranskaan. Gomis siirty Levanteen kesällä, mutta ei ole saanut vastuuta juurikaan. Ranskassa keskikenttäpelaaja edusti aikaisemmin Stade Lavalloista, Caenia ja Valenciennesia.

 

Paul-Georges Ntep on päässyt sopimukseen henkilökohtaisista ehdoista Queens Park Rangersin kanssa. Eiköhän tämä saada siis hiljalleen purkkiin!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nicolas N'Kouloun tilanteesta sen verran, että Marseille on hylännyt Napolin tarjouksen pelaajasta, mutta kesällä sopivan tarjouksen tullessa ei enää epäröidä. Marseille on tällä hetkellä lätkässyt pelaajalle 17 miljoonan euron hintalapun, mutta uskoisin sen laskevan kesää kohden. Pääprioriteettina olisi joukkue Mestareiden liigasta tai siirto Valioliigaan.

 

Toinen Marseille-puolustaja Jérémy Morel, joka on menettänyt pelipaikkansa vasempana laitapuolustajana nuorelle hankinnalle Benjamin Mendylle, on lähtökuopissa. Crystal Palace on linkitetty seura Moreliin.

 

OGC Nicen 19-vuotias hyökkääjälupaus Alexandre Mendy on lähtenyt kauden loppuun kestävälle lainalle Strasbourgiin. Mendyä ei sovi sekoittaa Hansa Rostockissa pelaavaan reilu kymmenen vuotta vanhempaan kaimaansa.

 

Le Mansin entinen kapteeni Frédéric Thomas on siirtynyt CFA:n (neljänneksi korkein sarjataso) C-lohkossa pelaavaan Grenobleen. 33-vuotias keskikenttäpelaaja neuvotteli myös AJ Auxerren kanssa, mutta valitsi Grenoblen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Malilaiskärki Mustapha Yatabaré, joka iski Pariisia vastaan Guingampin 1-0 osuman (otteluhan päättyi lukemin 1-1), ei ole siirtymässä Guingampista tässä siirtoikkunassa mihinkään. Trabzonspor oli kiinnostunut seura. Kesällä hyökkääjää havittelevat huhujen mukaan Hull City sekä Queens Park Rangers.

 

PSG:ssäkin vuodet 2002-2010 uraansa viettänyt Brice Dja Djédjé olisi nyt Marseillen kiikarissa. Dja Djédjéllä päättyy sopimus Évianin kanssa kauden päättyessä. Marseille ei ole tehnyt vielä suurempaa liikettä pelaajan suunnalle, mutta 23-vuotias oikea laitapuolustaja näyttää tällä hetkellä todennäköisemmältä kohteelta kuin muut nimetyt pelaajat Jallet (PSG) ja Issa Cissokho (Nantes). Myös Nantes'n Djilobodji on pelaaja, josta Marseille olisi kiinnostunut eikä Toulousen hieman tuntemattomampaa nimeä tunisialaispuolusta.aa Aymen Abdennouriakaan voida vielä pois lukea.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt tuli pieni pommi, jota en itse ainakaan odottanut. SC Bastian lupaava oikea laita puolustaja Sebástien Corchia on tehnyt 4,5 vuoden sopimuksen LOSC Lillen kanssa! Paljon olen pelaajaa hehkuttanut ja onhan 23-vuotias lupaus linkitetty aikaisemmin myös Arsenaliin ja Pariisiin. Odotin kovempaa seuraa, mutta Lillessä Corchia pääsee tulevalla kaudella todennäköisesti pelaamaan Euroopassa ja vuoden tai parin sisään tulevaisuus on jälleen avoinna suurempiin ympyröihin. Loistava kaappaus Pohjois-Ranskaan! Huomenna siis lopullinen julkaisu, mutta eiköhän tämä purkissa jo ole. Siirtosumma siis naurettavat 1,5 miljoonaa sekä lisänä sovitut bonukset. Ryöstö, sanoisin.

 

140128_Corchia_CP01.jpg

 

...

 

Newcastle United on huhujen mukaan tarjonnut Lyonin Clément Grenieristä 13 miljoonan euron summan. Itse pitäisin Grenieriä ehkä varteenotettavampana korvaajana Yohan Cabayelle, jota viedään kovaa vauhtia Pariisiin, kuin Rémy Cabellaa. Molemmat loistavia pelaajia, mutta pienet erot painaa Grenierin puolelle vaa'assa, kun lähdetään vertailemaan.

 

Bordeaux on kaapannut riveihinsä Troyesissa vähälle peliajalle jääneen 31-vuotiaan tunisialaiskeskikentän Fahid Ben Khalfallahin.

 

Túlio de Melo, joka täyttää menevän kuukauden viimeisenä päivänä 29 vuotta, on siirtynyt Lillestä puolen vuoden sopimuksella Évianiin. Sopimus Lillen kanssa katkaistiin yhteisymmärryksessä. Hyökkääjä jäi vähälle peliajalle Lillessä Salomon Kaloun jatkuvan vireen seurauksena.

 

Paul-Georges Ntep näyttää vaihteeksi olevan lähempänä siirtoa Rennesiin kuin QPR:ään. Sanotaan pelaajan olevan hyvin lähellä yhteisymmärrystä ranskalaisseuran kanssa.

 

Kaksi esiintymistä Ranskan maajoukkueessa tehnyt 28-vuotias vasen laitapuolustaja Benoît Trémoulinas saattaa palata Ranskaan Bordeaux'n riveihin loppukauden lainasopimuksella. Trémoulinashan siirtyi kesällä nimenomaan Bordeaux'sta vahvistamaan Ukrainassa pelaavaa Dynamo Kyivia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

AJ Auxerren hyökkääjälupaus Paul-Georges Ntep marssii huomenna Rennesin lääkärintarkastukseen joten eiköhän tätä voida jo pitää melko varmana. Ei liikkunut vielä tässä siirtoikkunassa Englantiin ainakaan.

 

7dcfe.jpg

 

Myös ex-PSG Brice Dja Djédjé on nyt varmasti Marseillen pelaaja ja Évian jää Dja Djédjén kohdalla historiaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Norsunluurannikkolaislaitahyökkääjä 22-vuotias Ibrahim Sissoko on siirtynyt Saint-Étiennestä loppukaudeksi lainalle Deportiva la Corunaan. Sissoko oli ASSE:ssa lainalla saksalaisseura VfL Wolfsburgista.

 

Jo aikaisemmin täällä mainittu Rennesin todennäköisesti toinen kovemman luokan kaappaus Kamil Grosikci on varmistunut ja Sivassporissa pelannut 24-vuotias Puolan maajoukkueen keskikenttäpelaaja solmi ranskalaisseuran kanssa 3,5 vuoden sopimuksen.

 

BfKDHVECQAAzpaa.jpg

 

Italian suunnalle kuuluu sellaista, että Saint-Étienne olisi hylännyt Napolin neljän miljoonan euron tarjouksen lupaavasta ylihuomenna 23-vuotiaasta algerialaisesta Faouzi Ghoulamista. Saint-Étiennen oma kasvatti, seurassa 18-vuotiaana debytoinut Ghoulam on pelannut seurajoukkueessaan tärkeässä roolissa tällä kaudella laitahyökkääjänä, mutta on kykenevä pelaamaan myös vasenta laitapuolustajaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ilmeisesti Ghoulam nyt kuitenkin lähtee Napoliin.

 

Koko uransa Ranskassa pelannut polski Ludovic Obraniak lähtee kokeilemaan siipiään Saksaan ja Werder Bremeniin. Bordeaux'n taskut täydentyy 2 miljoonalla, sopimus on 3.5 vuotinen.

 

Juventus osti Evian Thonon Gaillardin U17 joukkueen kapteenin Yoan Severinin. Severin on 17 ja puolustaja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Koko päivähän tähän meni, mutta tulipa skriivailtua.

 

Yhteenveto varmistuneista merkittävimmistä siirroista Ranskassa tammikuun siirtoikkunassa sekä kesän siirtoikkunan jälkeen tapahtuneet ilmaissiirrot (kirjoitin englanniksi, jotta helpompi muotoilla):

 

AC Ajaccio

Arrivals

-

Departures

Left-back Alessandro Crescenzi (Italy) to Roma (end of the loan)

Left-back Stefan Popescu (Romania) to Bolton Wanderers (contract terminated)

Midfielder Brandon Deville (Belgium) to Westerlo (loaned until the end of season 13/14)

Defensive midfielder Jean-Baptiste Pierazzi (France) to San Jose Earthquakes (full ownership)

Right midfielder Chahir Belghazouani (Morocco) to R. White Star Bruxelles (loaned until the end of season 13/14)

Striker Eduardo (Brazil) to FC Metz (full ownership)

Striker Mbaye Diagne (Senegal) to Juventus (end of the loan)

Striker Adrian Mutu (Romania) to FC Petrolul Ploiesti (contract terminated)

 

AS Monaco FC

Arrivals

Centre-back Aymen Abdennour (Tunisia) from Toulouse FC (loaned until the end of season 13/14, with an option to purchase for €15.00 million)

Centre-back Carl Medjani (Algeria) from Olympiakos CFP (end of the loan)

Left-back Elderson Echiéjilé (Nigeria) from SC Braga (full ownership, €1.50 million)

Defensive midfielder Aadil Assana (France) from CA Bastia (end of the loan)

Striker Gaetano Monachello (Italy) from Cercle Brugge (end of the loan)

Striker Dimitar Berbatov (Bulgaria) from Fulham (loaned until the end of season 13/14)

Striker Lacina Traoré (Cotê d'Ivoire) from Anzhi Makhachkala (full ownership, €10.00 million)

Departures

Centre-back Borja Lopéz (Spain) to Rayo Vallecano (loaned until the end of season 13/14)

Centre-back Carl Medjani (Algeria) to Valenciennes FC (loaned until the end of season 13/14)

Right-back Marcel Tisserand (DR Congo) to RC Lens (loaned until the end of season 13/14)

Midfielder Gary Coulibaly (France) to be currently unattached (contract terminated)

Midfielder Jakob Poulsen (Denmark) to FC Midtjylland (loaned until the end of season 13/14)

Midfielder Karim Safsaf (France) to Stade Brest (full ownership)

Striker Gaetano Monachello (Italy) to Ergotelis FC (loaned until the end of season 13/14)

Striker Lacina Traoré (Cote d'Ivoire) to Everton (loaned until the end of season 13/14)

 

BfVqEjyCcAAOMgk.jpg

 

Girondins de Bordeaux

Arrivals

Striker Guillaume Hoarau (France) from Dalian Aerbin (full ownership)

Departures

Centre-back Vujadin Savic (Serbia) to DSC Arminia Bielefeld (loaned until the end of season 13/14)

Right midfielder Fahid Ben Khalfallah (Tunisia) to ES Troyes (contract terminated)

Right midfielder Ludovic Obraniak (Poland) to Werder Bremen (full ownership, €2,00 million)

Striker Hadi Sacko (France) to Le Havre AC (loaned until the end of season 13/14)

 

BfT_rnzCEAAdfuP.jpg

 

En Avant de Guingamp

Arrivals

Striker Mana Dembélé (Mali) from Clermont Foot (full ownership, €0.50 million)

Departures

Striker Cédric Fauré (France) to Charleroi (free transfer)

 

Evian Thonon Gaillard FC

Arrivals

Right-back Kassim Abdallah (Comoros) from Marseille (full ownership, €0.30 million)

Striker Túlio de Melo (Brazil) from LOSC Lille (contract terminated)

Departures

Right-back Brice Dja Djédjé (Côte d'Ivoire) to Marseille (full ownership, €0.70 million)

Midfielder Dan Nistor (Romania) to CS Pandurii Târgu Jiu (loaned until the end of season 13/14)

 

BfEKO_TIAAAuXSL.jpg

 

FC Lorient Bretagne Sud

Arrivals

-

Departures

-

 

FC Nantes

Arrivals

Midfielder Amine Oudrhiri (Morocco) from Red Star 93 (full ownership)

Defensive midfielder Rémi Gomis (Senegal) from Levante UD (full ownership)

Striker Piotr Parzyszek (Poland) from De Graafschap (full ownership)

Striker Itay Schechter (Israel) from Hapoel Tel Aviv (loaned until the end of season 13/14)

Departures

Centre-back Gabriel Cichero (Venezuela) to FC Sion (full ownership)

Right midfielder Yohann Eudeline (France) to Angers SCO (contract terminated)

 

FC Sochaux-Montbéliard

Arrivals

Goalkeeper Yohann Pelé (France) from being unattached to any club (contract terminated by Toulouse 2012 due injury problems)

Centre-back Stoppila Sunzu (Zambia) from TP Mazembe (full ownership, €1.00 million)

Left-back Florian Marange (France) from Crystal Palace (contract terminated)

Midfielder Nathan Sinkala (Zambia) from TP Mazembe (loaned until the end of season 13/14, with an option to purchase)

Striker Jordan Ayew (Ghana) from Marseille (loaned until the end of season 13/14)

Departures

Goalkeeper Didier Ovono (Gabon) to KV Oostende (free transfer)

Right-back Sébastien Corchia (France) to LOSC Lille (full ownership, €2.30 million)

Defensive midfielder Vincent Nogueira (France) to Philadelphia Union (full ownership)

Left midfielder Abdoul Razzagui Camara (Guinea) to RCD Mallorca (loaned until the end of season 13/14, with an option to purchase)

Striker Rafael (Brazil) to AC Arles-Avignon (loaned until the end of season 13/14)

 

LOSC Lille Métropole

Arrivals

Right-back Sébastien Corchia (France) from FC Sochaux (full ownership, €2.3 million)

Departures

Striker Túlio de Melo (Brazil) to Evian Thonon FC (contract terminated)

 

BfIvpJeCcAAeM4k.jpg

 

Olympique de Marseille

Arrivals

Right-back Brice Dja Djédjé (Côte d'Ivoire) from Evian Thonon FC (full ownership, €0.70 million)

Departures

Right-back Kassim Abdallah (Comoros) to Evian Thonon FC (full ownership, €0.30 million)

Striker Jordan Ayew (Ghana) to FC Sochaux (loaned until the end of season 13/14)

 

BfThz54CcAAFktl.png

 

Montpellier Hérault Sport Club

Arrivals

Centre-back Nicolas Saint-Ruf (France) from RC Lens (full ownership)

Right winger Mbaye Niang (France) from Milan (loaned until the end of season 13/14)

Departures

Defensive midfielder Bryan Dabo (France) to Blackburn Rovers (loaned until the end of season 13/14)

Striker Emanuel Herrera (Argentina) to Tigres (loaned until the end of season 13/14, with an option to purchase)

 

OGC Nice

Arrivals

-

Departures

Centre-back Kévin Gomis (Senegal) to Nottingham Forest (loaned until the end of season 13/14, with an option to purchase)

Right-back Diacko Fofana (France) to be currently unattached (contract terminated)

Striker Stéphane Bahoken (France) to CA Bastia (loaned until the end of season 13/14)

 

Olympique Lyonnais

Arrivals

-

Departures

Right-back Anthony Réveillère (France) to Napoli (free transfer)

Right midfielder Alassane Pléa (France) to AJ Auxerre (loaned until the end of season 13/14)

 

Paris Saint-Germain

Arrivals

Midfielder Yohan Cabaye (France) from Newcastle United (full ownership, €23.00 million)

Departures

Striker Alexis Sainrimat (France) to Stade Brest (full ownership)

 

BfKbTwgCcAAX3hL.jpg

 

A.S. Saint-Etienne

Arrivals

Center-back Kurt Zouma (France) from Chelsea (loaned until the end of season 13/14)

Left-back Benoît Trémoulinas (France) from Dynamo Kyiv (loaned until the end of season 13/14)

Defensive midfielder Josuha Guilavogui (France) from Atlético Madrid (loaned until the end of season 13/14)

Departures

Center-back Kurt Zouma (France) to Chelsea (full ownership, €15.00 million)

Left-back Faouzi Ghoulam (Algeria) to Napoli (full ownership, €5.00 million)

Left-back Pierre-Yves Polomat (France) to Châteauroux (loaned until the end of season 13/14)

Striker Idriss Saadi (France) to Clermont Foot (full ownership)

 

BfVmhSOCAAA6mNQ.jpgBfUnlEECEAAjTRf.jpg

 

Sporting Club Bastia

Arrivals
Midfielder Sambou Yatabaré (Mali) from Olympiakos CFP (loaned until the end of season 13/14)

Striker Djibril Cissé (France) from Kuban Krasnodar (free transfer)

Departures

Attacking midfielder Ludovic Genest (France) to Crêteil-Lusitanos (contract terminated)

Striker Claudiu Keserü (Romania) to Steaua Bucarest (contract terminated)

 

Stade de Reims

Arrivals

-

Departures

Defensive midfielder Alexi Peuget (France) to Châteauroux (loaned until the end of season 13/14)

Striker Kamel Ghilas (Algeria) to Charleroi SC (full ownership)

 

Stade Rennais FC

Arrivals

Centre-back Mexer (Mozambique) from CD Nacional (full ownership, €2.00 million)

Attacking midfielder Ola Toivonen (Sweden) from PSV Eindhoven (full ownership, €2.50 million)

Left winger Paul-Georges Ntep (France) from AJ Auxerre (full ownership, €5.00 million)

Centre forward Kamil Grosicki (Poland) from Sivasspor (full ownership, €0.75 million)

Departures

Centre-back Onyekachi Apam (Nigeria) to be currently unattached (contract terminated)

Attacking midfielder Zana Allée (France) to AJ Auxerre (loaned until the end of season 13/14)

Right winger Jonathan Pitroipa (Burkina Faso) to Stoke City (loaned until the end of season 13/14)

 

BfPnd3RIAAEJkQp.jpg

 

Toulouse FC

Arrivals

Goalkeeper Zacharie Boucher (France) from Le Havre AC (full ownership, €1.50 million)

Centre-back Dusan Veskovac (Serbia) from BSC Young Boys (full ownership)

Defensive midfielder Dominik Furman (Poland) from Legia Warszawa (full ownership, €2.70 million)

Departures

Centre-back Aymen Abdennour (Tunisia) to AS Monaco (full ownership)

 

BfIzesrCUAEomEz.jpg

 

Valenciennes FC

Arrivals

Centre-back Carl Medjani (Algeria) from AS Monaco (loaned until the end of season 13/14)

Striker Abdul Majeed Waris (Ghana) from Spartak Moskva (loaned until the end of season 13/14)

Departures

Midfielder José Saez (France) to SM Caen (full ownership)

Left winger Aurelian Chitu (Romania) to PAS Giannina (loaned until the end of season 13/14)

 

Päivittelen tähän myöhemmin mahdolliset tämän päivän tulevat siirrot.

Edited by Jahnny

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ranskan liigan ulkopuolella liikkuneet ranskalaiset tekivät muun muassa tällaisia siirtoja ikkunassa.

 

From Sunderland to Fiorentina

Centre-back Modibo Diakité (loaned until the end of season 13/14)

 

From Sunderland to Real Betis

Defensive midfielder Alfred N'Diaye (loaned until the end of season 13/14)

 

From Chelsea to Lazio 

Left midfielder Gaël Kakuta (loaned until the end of season 13/14)

 

From RCD Espanyol to West Bromwich Albion

Striker Thievy Bifoum (loaned until the end of season 13/14)

 

From Bolton Wanderers to Swansea City

Striker David N'Gog (full ownership)

 

david-ngog.jpg

Edited by Jahnny

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mites, Abdennour Toulousesta lainalle loppukaudeksi ja 15 miljoonan osto-optio? Vai eikö siitä sitten tullut mitään. Vaikutti alkujaankin oudolta siirrolta, koska Abdennour on hyvä ja todellakin löytyisi käyttöä Toulousellekin.

 

Jos nyt jotain häviäjiä ja voittajia miettii niin voittajien kastiin ainakin Monaco, PSG, Lille, Rennes, Sochaux ja ASSE.

 

Monaco osti Berban, Traoren ja jos Abdennour nyt toteutuu niin kolme hyvä hankintaa. Berba korvaamaan Falcaota ja Traore sitten tulevaisuuden miehiä. Abdennour korvaamaan Carvalhoa/Abidalia tarvittaessa tai jopa syrjäyttää jommankumman.

 

PSG piti kaikki pelaajansa ja osti Cabayen joten plussaa pakko antaa. Lille PSG:n tavoin oli aika hiljainen, mutta Corchia noin halvalla on niin kova juttu, että plussaa plussaa.

 

ASSE myi Zouman hyvällä rahalla ja sai miehen lainalle takaisin joka itsessään ansaitsee plussan, mutta Guilavoguin takaisin lainaaminen oli myös huippuveto ja Tremoulinaksen laina Ukrainasta myös oli hieno haku. Tärkeitäkin pelaajia lähti, mutta voitolle jäivät selvästi.

 

Rennes teki pari hyvää hankintaa Toivosen ja Ntepin muodossa joten peukut siitä, myös parhaat saatiin pidettyä vaikka Pitroipa lähtenee Englantiin joten hyvin meni heiltäkin.

 

Sochaux menetti kultansa, mutta Sunzu, Marange ja Ayew hyviä hankintoje joten plussalle niukin naukin. Ayew todella potentiaalinen kaveri ja toivottavasti pääsee hyvään iskuun, kun Marseillessa peli aika kortilla. Sunzu! Mistä helvetistä se on niin tuttu :D Onko se kesällä liitetty johonkin isompaankin seuraan, ehkäpä englannissa? Käsittääkseni pätevä peluri kuitenkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tunisialaistopparin sopimus pitäisi olla aivan näillä hetkillä valmis Twitterin mukaan joten laitoin sen mukaan listaukseen poikkeustapauksena. Huikea kaappaus kyllä Monacolta tähän loppuun. Itse sain käsityksen, että Monaco pulittaisi samantien rahat tiskiin pelaajasta, mutta saa nähdä miten tässä nyt käy.

 

Sunzuhan pyöri hyvän aikaa tuolla Arsenalin siirtohuhuissa ja kesällä pidettiin melkein jo varmana siirtona Lontooseen. Taisi olla myös testillä Arsenalissa, mutta jätettiin sitten ostamatta? Ei mikään Afrikan tusinajengi myöskään tuo TP Mazembe ole, mistä Sochaux kaksi pelaajaa riveihinsä kalasti.

 

BfV-WM6CcAAZrqx.jpg

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tosiaan tänne vielä tieto, että LOSC Lilleen "siirtyneen" Sébastien Corchian siirto kariutui ja mies teki uuden sopimuksen Sochaux'n kanssa. Nyt meni aivot sen verran lukkoon, että en muista varmaksi, mutta taisi Lillen puolella olla maksamisessa jotain ongelmaa. Corchiahan pelasi nyt viikonloppuna Sochaux'n avauksessa 2-2 vierasottelussa Valenciennesia vastaan ylempänä laiturina varmaan kauden parhaan ottelunsa iskien siihen sivuun maalinkin.

 

Tuolla Monacon ja Pariisin suunnalla ollaan puitu maalivahteja, muttan niin muuallakin. Huhutaan kesällä vapailla markkinoilla olevan AC Ajaccion Guillermo "Memo" Ochoan tekevän sopimuksen Marseillen kanssa. Tuossa olisi ainakin Ochoan tasolle sopivampi seura. Marseillen nykyistä kassaria 30-vuotiasta Steve Mandandaa ollaan viety mm. yhtenä vaihtoehtona AS Monacoon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Corchian siirto kariutui, koska DNGC (Ranskan liigan oma FFP) katsoi, että Lillen talous ei kestä Corchian siirtoa. DNGC siis valvoo seurojen taloutta ja jos siellä katsotaan tilanteen olevan huono, niin voi menettää pisteitä ja pahimmillaan pudottaa useamman sarjaportaan alemmas. Esim. Lensillle oli vähällä käydä näin viime kesänä, mutta säilyi sitten kuitenkin. Nyt kun on DNGC puheena niin on naurettavaa kun esmes Bayernin Rummenigge on useasti julkisesti kyseenalaistanut PSG:n siirtotoimet ja ettei se ole FFP:n mukaista, vaikkakin Ranskassa on ollut jo DNGC usean vuoden toiminnassa ja vahtii seurojen toimia joten PSG:n touhut läpäisee kyllä moitteetta FFP seulatkin. DNGC varmasti myös yksi osasyy, miksi Ranskaan kesti senkin verran kauan saada ns. rahaseuroja ja useat joutuivat myymään pelaajiaan heti kun joku oli kiinnostunut. Ja Lyonkin nytten viime kesänä joutui myymään parit pelaajat, koska DNGC hengitti niskaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Bordeaux'n huhutaan aloittaneen neuvottelut FC Lorientin valmentajan Christian Gourcuffin kanssa. Francis Gillotin korvatessa siinä voisi olla mies, joka veisi seuran uudelle tasolle.

 

Marseillessakin olisi pesti vapaana, mutta sieltä on tullut sen suuntaista viestiä, että on hakusessa ulkomaalainen valmentaja. Gourcuffille olisi suonut mahdollisuuden isossa seurassa, vaikka Bordeaux on askel ylöspäin Lorientista niin ei tuolla silti ihmeitä pysty tekemään. Gourcuff profiloitunut uskollisuutensa takia pienen seuran koutsiksi, vaikka itse uskoisin rahkeita riittävän suurenkin joukkueen peräsimeen. Vakaa usko siihen, että Lorient olisi päässyt Eurooppaan, mikäli ei olisi joku kesä joutunut myymään parhaita pelaajiaan. Saattaa koittaa kovat ajat ensi kaudella ja siitä eteenpäin sielläpäin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Napolin urheilutoimenjohtaja Riccardo Bigon bongattiin Olympique Lyonin ja Juventuksen välisestä ottelusta.

 

Olympique Lyonin kapteenia Maxime Gonalonsia on viety viime kesästä asti Napoliin ja jossain vaiheessa huhuttiin siirron olevan jo valmis, mutta lopulta onnistui karsiutumaan. Olisiko tässä nyt sitten uusi yritys kaappaukselle?

 

Maximehan on 25-vuotias 187 senttimetriä pitkä puolustava keskikenttäpelaaja, joka pystyy tarpeen tullen pelaamaan myös keskuspuolustajaa kuten nähtiin jälleen viime viikonloppuna. Vahvuudethan on selvästi puolustusorientoituneet, mutta kyllä miehessä jonkin verran pelinrakentajankin vikaa on ja hyvät pitkät syötöt ovat ajoittain tuttu tavaramerkki. Muutenkin hyvin tasapainoinen pelaaja kyvyiltään.

 

Olisi kyllä jo korkea aika, että Gonalons matkaa jatkaa, vaikka onkin joukkueensa kulmakiviä puolustuksessa ja keskikentällä Bisevacin, Gourcuffin ja Grenierin kaltaisten nimien kanssa. Jos Napoli tuon about 15 miljoonaa euroa tiskiin lyö, niin eiköhän ranskalainen liikahda.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×