Jump to content
Sign in to follow this  
Jahnny

Olympique de Marseille – Droit Au But

Recommended Posts

691px-Olympique_de_Marseille_logo.svg.pn

2014-2015

 

389416_heroa.jpg

 

“El Loco – Haznos soñar” (“El Loco, make us dream”)

 

 

Toinen päivä toukokuuta seurahistoriassa tapahtui merkittävä muutos. Marseillen ensimmäinen argentiinalaisvalmentaja on allekirjoittanut nimensä paperiin kahden vuoden sopimuksesta ja Marcelo Bielsa on valmis ottamaan kaiken irti yhdestä Ranskan menestyneimmästä seurasta. Bielsa ei ehkä ollut se ensimmäinen vaihtoehto, mutta kieltämättä juuri sellainen päävalmentaja, jota seura juuri nyt tarvitsee.

 

Ligue 1 ei ole tunnetusti aina ollut mikään mediaseksikkäin sarja täynnä loistoa ja muuta vastaavaa. Eletään kuitenkin muutoksen aikoja ja Zlatan Ibrahimovicin, Thiago Silvan, Radamel Falcaon ja muiden huipputähtien tulo sarjaan antoi jo vivahteita paremmasta tulevaisuudesta. Sanoisin, että Bielsa on ensimmäinen vastaavan luokan päävalmentajien supertähti, jonka veroista ei Ranskassa olla totuttu näkemään.

 

Bielsa on suunnannut jo katseensa kohti tulevaa ja tarkkaili joukkueensa otteita useampaan kertaan ennen varsinaisen sopimuksen allekirjoittamista. Koko seura onkin ollut lähiajat todella odottavaisilla tunnelmilla tulevaa päävalmentajaansa kohtaan. "Voin sanoa, että meillä tulee olemaan loistava päävalmentaja ensi kaudella," sanoi seuran puheenjohtaja Vincent Labrune.

 

Bielsa (58 vuotta) herättää mielenkiintoa nimenä ja mielikuvituksen kentällä. Kaikki varmasti muistavat kauden 2011-12 Athletic Bilbaon, joka todisti Bielsan kyvyt haastaa Euroopan suurimpia nimiä paperilla selvästi heikommalla materiaalilla. Tuota ennen kokemusta ei ollut juurikaan eurooppalaisen seurajoukkueen peräsimessä lukuunottamatta lyhyttä aikaa Espanyolissa, joka riitti kuitenkin todistamaan Argentiinan jalkapalloliiton Bielsan kyvyistä maajoukkueen päävalmentajana. Tuona kautena kuitenkin matkalla Europa Leaguen finaaliin 2012 matkalle jäivät vastustajia mukaan lukien Manchester United, Schalke ja ensi kaudella varmasti tutummaksi tuleva Paris Saint-Germain. Varsinkin joukkueensa otteet Manchester Unitedia vastaan synnyttivät puheensorinaa useammassakin jalkapalloihmisessä.

 

Marseille oli kaudella 2013-14 todella paljon kuumilla hiilillä. Päävalmentajan vastuun ottanut urheilutoimenjohtajakin toiminut José Anigo ei enää miellyttänyt kannattajia ja tuo näkyi Stade Vélodromella, kun välillä otteluissa keskityttiin lähinnä Anigon ja kannattajien väliseen suhteeseen. Anigoa saadaan kiittää Marseillen suurimmista tähdistä Steve Mandandasta, Nicolas N'Koulousta ja Mathieu Valbuenasta, mutta nyt on aika kääntää sivua. Bielsalle tullaan antamaan vapaat kädet valmennuksessa ja pelaamarkkinoilla tehdäksseen joukkueesta omanlaisensa ja nostamaan seura takaisin Euroopan huipulle. Kovat odotukset kohdistuu myös joukkueen nuoriin tähtiin, joista uskotaan Bielsan saavan irti täysi potentiaali kuten argentiinalainen teki Bilbaossakin. Tällä hetkellähän Marseille on siinä tilanteessa, että seuralla ei saata olla varaa pitää enää suurimpia tähtiään.

 

Bielsa on itse sanonut jo, että varsinkin pelaajat kuten Gianelli Imbula, Mario Lamina ja Florian Thauvin ovat jo säväyttäneet häntä ja mies odottaa innolla päästä työskentelemään vastaavien lahjakkuuksien kanssa. Tilannetta voisi verrata työhön muun muassa Iker Muniainin, Markel Susaetan ja Oscar de Marcosin kanssa. Tämä kaikki kuitenkin vaatii aikaa ja monihan odotti Bielsan potkuja Bilbaossakin ensimmäisten kuukausien jälkeen. Kärsivällisyyttä vaaditaan siis muuhunkin kuin Bielsan joidenkin mielestä jopa ylipitkiin pressitilaisuuksiin. Vapaudet joukkueen hallitsemisessa varmasti helpottavat päävalmentajan työtä, sillä Bilbaossa ongelmia aiheutti muun muassa Fernando Llorenten ja Javi Martinezin pakolliset myynnit seuraaviin seuroihinsa.

 

Yksi asia, joka saattaa aiheuttaa vaikeuksia, on Marseillen ero entisiin joukkueisiin. Argentiinan ja Chilen maajoukkueiden päävalmentajana pelaajien kemia oli helpommin rakennettavissa, joka edesauttoi Bielsan projektin nopeuttamista. Bilbaossa tilanne oli rinnastettavissa suurimman osan pelaajista olevan baskeja tai ainakin espanjalaisia. Marseillella ei nyt sentään ole kaikista sekalaisin ryhmä pelaajia eri kansallisuuksista, mutta tälläkin hetkellä joukkuuesta löytyy kahdeksaa eri kansallisuutta.

 

Vaikka mainitsinkin sanan kärsivällisyys tuossa aikaisemmin, niin tulosta toivotaan siitä huolimatta mahdollisimman nopeasti. Marseille on ollut pienessä syöksylaskussa viime ajat ja pahin kilpailija PSG on päässyt useammankin pokaalin makuun. Bielsan ei voida sanoa olevan varma menestys Ranskassa, mutta siitä huolimatta kumpaan suuntaan vaaka kallistuu, niin paljon puhetta tullaan kuulemaan vielä jatkossakin.

 

Tulevan kauden joukkueesta sen verran, että mahdollisia pelaajahankintoja ei voida vielä lähteä arvailemaan. Bielsa on kuitenkin antanut ymmärtää, että haluaisi pitää André-Pierre Gignacin ja Nicolas N'Kouloun joukkueessa. Jordan Ayewia taas ei tulla näillä näkymin ensi kaudella Marseillessa näkemään. Lainalla viime kauden olleet Foued Kadir (Stade Rennais) ja Morgan Amalfitano (West Brom) ovat olleet Bielsan tarkkailussa, mutta varsinainen päätös pelaajien kohdalla tullaan tekemään myöhemmin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Marseillesta tiedetään uutisoida, että Bielsa on saapunut tänään kaupunkiin apulaisvalmentajansa Diego Reyesin kanssa. Ensimmäinen päivä joukkueen kanssa on siis takana ja viikon keskivaiheilla Bielsa ja Reyes tulevat ottamaan selvää nuorisojoukkueista, sillä uskovat sieltä löytyvän pelaajaa ensi kaudelle ykkösjoukkueenkin vahvuuteen.

 

Eiköhän tässä viikon aikana saada hieman parempaa käsitystä, että mitä tiettyjen pelaajien kanssa tullaan tekemään ja mitä joukkueelle tulee tapahtumaan.

 

Ilmeisesti ainakin keskuspuolustaja Souleymane Diawaran kanssa ollaan keskusteltu mahdollisesti jatkosopimuksesta. Muutenhan senegalilaispuolustaja siirtyisi ilmaiseksi uuteen joukkueeseensa.

 

Lisäksi uutta joukkuetta ollaan alettu jo kasaamaan ja Deportes Iquiquen 19-vuotias chileläishyökkääjälupaus Brandon Olivares on ollut jo joukkueen testissä.

 

Myös Rémy Cabella on yhdistetty joukkueeseen ja siirto Ranskasta saattaakin siirtyä tulevaisuuteen, jos Montpellierin taituri valitseekin ensi kaudeksi pelata Bielsan alaisuudessa Marseillessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Uudet tuulet alkavat jo puhaltaa. Vastahan viime kesänä muun muassa todella lupaava Dimitri Payet tuotiin LOSC Lillesta €5 miljoonalla.

 

According to La Provence, Marseille winger Dimitri Payet has been transfer-listed after new manager Marcelo Bielsa decided that he was not part of the new regime.

Benoit Cheyrou, Rod Fanni, Saber Khalifa and Jeremy Morel are also all in danger of being axed by their new boss, according to local sources.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt on hieman pyörinyt uusia nimiä huhuissa. Hieman tuntemattomampaa ja jo tuttuakin.

 

Oletetaan, että Albornoz, Banega, Cabella, Carrillo, Stambouli ja Yanga-M'Biwa jollain ihmeellä kaikki saapuisivat. André Ayew ja Valbuena todennäköisesti lähtevät. Otetaan myös huomioon aikaisemmassa viestissä huhutut myyntilistalle joutuneet nimet.

 

Tässä on yksi mahdollisuus ensi kauden Marseilleksi:

 

R. Cabella - G. Carrillo - F. Thauvin

E. Banega - B. Stambouli - A. Romao

B. Mendy - Yanga-M'Biwa - N. Nkoulou - M. Albornoz

S. Mandanda ©

 

Tuoltahan tuo siis näyttäisi, jos Gignac joutuisi tekemään tilaa nuoremmalleen. Olisi kyllä tasaisen nuori (Mandanda ja Romao poislukien) ja lahjakas kokoonpano, sanoisin Bielsan näköiseksi.

  • Kokenut maalivahti johtamaan nuorta puolustusta. (vrt. Iraizoz)
  • Keskuspuolustajat olisivat molemmat hyviä pallon kanssa avaamaan peliä ja nopeita jaloistaan. Nkoulou se selvästi tuon roolin ottava. (vrt. Mikel San José, Amorebieta) 
  • Stambouli istuisi hyvin tuohon rooliin, joka pystyisi laskeutumaan toppareiden tasalle tai pelaamaan myös keskuspuolustajana. (vrt. Iturraspe, Javi Martinez)
  • Laitapuolustajista olisi Bendy nopeampi hyökkäyksiä enemmän tukeva. (vrt. Aurtenetxe, De Marcos)
  • Albornoz perinteisempi versio laitapuolustajasta. (vrt. Aurtenetxe, Iraola)
  • Keskikentän kolmikon kaksi ylempää, joista Romao enemmän box-to-box-tyyppinen pelaaja. (vrt. De Marcos, Iturraspe)
  • Toinen sitten se perinteisempi hyökkäävämpi pelinrakentaja kuten Banega, joka vaihtelee paikkaa ahkeraan tahtiin laitapelaajien kanssa. (vrt. Ander Herrera)
  • Laidoilla Cabella ja Thauvin eivät olisi perinteisiä laitureita, vaan samassa roolissa kuin Banega. Jaloista todella taitavia nuorukaisia. (vrt. Muniaín, Susaeta)
  • Kärkihyökkääjänä Carrillo hieman kookkaampi kaveri, joka linkittäytyy laitahyökkääjien ja pelinrakentajien kanssa. (vrt. Llorente)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miten on Imbula ja Lemina molemmat jääneet pois tuosta avauksesta, jos kerta Bielsa kuitenkin hehkuttanut kumpaakin? En ole tilannetta seurannut ja helpotti lukea, että Bielsa on nuorista innostunut. Leminan viime kausi oli täys pannukakku kun olisi ollut parempi jäädä Gourcuffin oppiin vuodeksi ja sitten Marseillessa meni kuten meni, häneen liittymättömistä syistä. Imbulaltakaan mikään huippukausi ja Thauvinkin vain väläytteli parastaan. Muutenkaan nuorilla ei ihan kulkenut kun Mendykään ei kauheasti loistanut ja välillä oli surkean Morelin takana nokkimisjärjestyksessä. 

 

Miksi A.Ayew on lähdössä? Haluaa itse lähteä vai ei kuulu Bielsan suunnitelmiin? En olisi itse vielä valmis luopumaan. Jännä myös, että Bielsa haluaa pitää Gignacin, vaikka mies nyt ei ehkä ole tunnettu kovasta työmoraalistaan ja sitä varmasti vaaditaan kaikilta kun Bielsa astuu ruoriin. Veikkaan, että joukkue muuttuu rajusti, kunhan Bielsa on kunnolla päässyt vetämään koko joukkueelle reenejä eli sitten MM-kisojen jälkeen. Payet'n häätäminen varmaan liittyy juuri siihen työmoraaliin, vaikuttaa vähän laiskalta kaverilta toisinaan.

 

Muuten hyvä pohja jo valmiina, mutta oikean laitapuolustajan paikka huutaa kyllä uutta verta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miksi A.Ayew on lähdössä? Haluaa itse lähteä vai ei kuulu Bielsan suunnitelmiin? En olisi itse vielä valmis luopumaan.

 

Lehdissä kirjoiteltu tiuhaan tahtiin Ayewia lainaten, että olisi sanonut pelaavansa ensi kaudella jossain muualla kuin Marseillessa ja muuta vastaavaa uusien ympyröiden kiimailua. Luulisi, että käyttöä olisi Ayew'lle, jos Payet aiotaan ulostaa. Vasen laita olisi aika avoin paikka, sillä Amalfitanoa ja Raspentinoa tuskin avauksessa nähdään. Varsinkin siis jos mitään Cabellan kaltaista nimeä ei saada kaapattua.

 

Imbula ja Lemina ovat varmasti Bielsan mielessä kuten on itsekin jo sanonut, että todella lupaavia pelaajia. Stamboulin edelle ehkä voisi laadun puolesta mennäkin, mutta Stambouli taas on juuri tuollainen pelaaja, joka istuisi keskikentän pohjalle Bielsan systeemissä. Eiköhän kaksikko vastuuta ensi kaudella saa ja hyvät saumat on voittaa paikka avauksestakin kauden myötä. Romao nyt taas on sellainen luottomies, että voisin uskoa olevan avauksen pelaaja, mutta kuten sanoin: Imbula ja Lemina koputtelevat ovea avaukseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Marcelo Bielsa tells unwanted players by email that they will train alone

Marseille manager Marcelo Bielsa has caused a stir by sending emails to the players that he has decided he does not want as part of his project that they will not be training with the first team when they resume practice tomorrow. 

Foued Kadir, Florian Raspentino and Modou Sougou all received emails of such nature, with Raspentino telling local paper La Provence about the scenario:

“I do not understand it at all, he has judged me before even knowing me. I would have at least liked to be there for pre-season.”

 

Bielsa on ottanut aika selvän linjan pelaajiin, jotka haluaa joukkueeseen ja ilmeisesti myös niihin, joiden tulisi pysyä kaukana. Kyseinen kolmikko, joka uutisessa mainitaan, olivat kaikki viime kaudella lainalla eri seuroissa.

 

Ymmärrän ratkaisun pelaajien kohdalla, mutta tämä tapa herätti hieman ihmetystä. No, El Loco on El Loco.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Bq--Ek8IYAAR0sl.jpg

 

Marcelo Bielsan ensimmäinen virallinen hankinta tulee olemaan Romain Alessandrini. Ranskalaishyökkääjä siirtyy Stade Rennaisista €5 miljoonan siirtosummalla Marseilleen. Alessandrini pelaa sekä oikeana että vasempana laitahyökkääjänä, mutta myös kärjen alapuolella kymppipaikalla.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Marca kirjoittaa, että Marseillen ja Sevillan välillä neuvottelut olisivat edenneet pitkälle oikeasta laitapuolustajasta Cokesta.

 

Tällä hetkellä Marseillelta löytyy tuolle tontille oikeastaan vain Brice Dja Djédjé, jonka edelle pian 27-vuotias espanjalainen menisi. Coke on todella nouseva laitapuolustaja, mitä jäi mieleen Sevillan otteluita viime kaudelta katsellessa. Lisäksi hieman suurempi kokoinen 182 senttimetrisenä tuolle tontille eikä jää pääpalloissakaan aivan helpolla kakkoseksi.

 

Saa nähdä kuinka paljon vielä ehtii Marseillessa tapahtua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Marseille pelasi tänään ensimmäisen ottelunsa Bielsan alaisuudessa. Ottelu käytiin Saksan maaperällä ja tuloksena vakuuttava 4-1 vierasvoitto Bayer Leverkusenista. Ranskalaisseuroista myös Olympique Lyon otti vastaavanlaisen 4-1 voiton FC Shakhtarista. Vaikka kyseessä onkin pre-season, niin hieman täytyy olla iloinen kyseisistä lukemista, sillä joukkueilla oli kuitenkin ykkösmiehistöt käytössä ja molemmat ranskalaisseurat olivat mielestäni altavastaavia.

 

Bayer 04 1-4 Marseille

  • 0-1 maalissa André-Pierre Gignac antoi laidalle nousevalle Florian Thauvinille hyvän syötön ja Thauvin viimeisteli suht vaikeasta paikasta takakulmaan. Oli ainoa maali ensimmäisellä puoliajalla.
  • 0-2 maalissa Michy Batshuayi ravasi hyvän matkan vasemmalta laidalta sisään ja Batshuayi viimeisteli todella pienestä kulmasta ensimmäisen maalinsa Marseillen paidassa.
  • Tässä välissä toisella puoliajalla Heung-Min Son kaadettiin 16-alueella rangaistuspotkun arvoisesti. Stefan Reinartz vei pallon pilkulle, mutta laittoi pallon niukasti ohitse maalin. Brice Samba oli maalilla hyvin mukana.
  • 0-3 maalissa Jérémy Morelilta vaarallinen keskitys, jonka Bayer 04:n pelaaja epäonnistui purkamaan. Dimitri Payet ehti ensimmäisenä irtopalloon ja Payet chippasi kylmän viileästi ylitse saksalaismaalivahti Bernd Lenon.
  • 1-3 maalissa Son epäonnistuu laukauksessaan, joka päätyy Vladlen Yurchenkolle. Yurchenko viimeisteli voimakkaalla vedolla alanurkkaan.
  • 1-4 maalissa Thauvin murtautui laidaltaan ja keskitti maalin edustalla olevalle Payetille. Payet otti pallon pehmeällä kosketuksella haltuun ja viimeisteli puolivolleysta.

 

Marseille oli liikkeellä melko mielenkiintoisella kokoonpanolla. MM-kisoissa olleet André Ayew, Jordan Ayew, Nicolas Nkoulou ja Mathieu Valbuena eivät olleet vielä joukkueen mukana. Steve Mandanda kärsii edelleen loukkaantumisestaan. Tässä ottelun avauskokoopanot molemmilta joukkueilta:

 

Bayer 04 (4-3-3)

J. Brandt - S. Kießling - K. Bellarabi

G. Castro - S. Rolfes © - H. Calhanoglu

Wendell - T. Jedjav - P. Wollscheid - G. Donati

B. Leno

 

Marseille (5-1-3-1)

A. Gignac ©

R. Alessandrini - D. Payet - F. Thauvin

G. Imbula

B. Mendy - Lucas Mendes - M. Lemina - A. Romao - B. Dja Djédjé

B. Samba

 

Kärjessä siis joukkueen vakiokasvo André-Pierre Gignac, jonka alapuolella peliä rakensi normaalisti laidalla viihtyvä Dimitri Payet. Keskikentällä laidoilla taas pelasivat Stade Rennaisista hankittu Romain Alessandrini vasemmalla ja Florian Thauvin oikealla. Keskikentän ainoaa puolustavampaa roolia hoiti Giannelli Imbula. Puolustuksessa nousevina laitapuolustajina oikealla Brice Dja Djédjé ja vasemmalla Benjamin Mendy. Keskuspuolustajia kokoonpanossa olivat odotetusti Lucas Mendes, mutta lisäksi keskikenttäpelaajat Mario Lemina ja Alaixys Romao häärivät puolustuslinjan keskustassa monen yllätykseksi. Nkouloun liittyessä joukkueen mukaan saattaisi Lemina tai Romao esimerkiksi periä samaisen roolin kuin Javi Martinezilla oli Bilbaossa eli puolustaessa putoaisi ns. kolmanneksi keskuspuolustajaksi ja hyökätessä normaalisti keskikentän pohjalla.

 

Toisen puoliajan alussa kentälle astelivat Morgan Amalfitano, Michy Batshuayi, Benoît Cheyrou ja Jérémy Morel. Tällöin kokoopano muuttui seuraavanlaiseksi:

 

Marseille (5-1-3-1)

M. Batshuayi

M. Amalfitano* - D. Payet - F. Thauvin

B. Cheyrou* ©

J. Morel* - Lucas Mendes - M. Lemina - A. Romao - B. Dja Djédjé

B. Samba

 

Tänäisen ottelun perusteella voisi sanoa, että tuo puolustuksen viiden linja ja keskikentän timantti toimivat odotetusti. Periaatteessa kyseessä oli Bielsalta ennenkin nähty 3-3-3-1, mutta yksinkertaisemmin voisi kutsua vain malliksi 5-4-1. Tuo yläpuolella käytetty asetelma on se mikä ilmoitettiin grafiikassa ja näytti ottelussakin lopulta olevan ensimmäisiä minuutteja lukuunottamatta. Tuo muutettiin melko nopeasti tuohon grafiikan vastaavaan, mutta kertoo muodostelman elävyydestä ja aluksi liikkeelle näytettiin lähtevän tällä (4-2-3-1/4-3-3):

 

Marseille (4-3-3)

R. Alessandrini - A. Gignac © - F. Thauvin

G. Imbula - M. Lemina - D. Payet

B. Mendy - Lucas Mendes - A. Romao - B. Dja Djédjé

B. Samba

 

Anyhow, innokkaana seuraan miten projekti Marseillessa etenee. Hyvä alku on aina hyvä alku, mutta Bielsa on saanut hommat pyörimään loistavammin ja nopeammin kuin odotin.

 

Sen verran täytyy vielä sanoa, että nyt on ainakin sitä mentaliteettia ja periksiantamattomuutta tullut joukkueeseen Bielsan seurauksena. Jopa saksalaisseuran puheenjohtaja Michael Schade totesi ottelun jälkeen, että hän luuli Marseillen pelaajien tulleen kentälle vain tappelemaan. En nyt aivan sanoisi, että se siltä olisi näyttänyt, mutta asenne ja peli-into näytti olevan kohdillaan muuten.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Marseillelta todella vakuuttava pre-season. Tässä ottelut ja tulokset:

Marseille 4-1 Bayer 04

Marseille 2-1 SL Benfica

Marseille 5-0 Willem II

Marseille 1-1 Bari

Marseille 3-1 Chievo Verona

 

Kausi alkaakin Marseillen osalta jo lauantaina 22:00 SC Bastiaa vastaan.

 

Sitten suurempiin uutisiin. Pienen suuren miehen Mathieu Valbuenan ura päättyi Marseillessa kahdeksan vuoden jälkeen. Valbuena tulee jatkamaan uraansa Venäjän 11-kertaisen mestarin Dynamo Moskovan riveissä. Siirtosummaksi ollaan kerrottu €7.5 miljoonaa. Mielenkiintoinen ratkaisu, mutta kaikkea hyvää le petit vélolle.

 

Marseillelta kertakaikkiaan upea kunnianosoitus Mathieun suuntaan ja paita numero 28 tullaan poistamaan käytöstä. 

 

Mathieu Valbuena

Marseille 2006-2014

- 325 ottelua: 37 maalia ja 58 maalisyöttöä.

- Ligue 1: 2009-10

- Coupe de la Ligue: 2009-10, 2010-11, 2011-12

- Trophée des Champions: 2010, 2011

- Ligue 1 Team of the Year: 2008, 2013

 

 

Mathieu Valbuena - The greatest moments 2006-2014

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Puhuinpa ohi suuni, kun katsoin vain, että Al-Jazirasta joku. Kyseessähän on siis sama Abdelaziz Barrada, joka edusti Paris Saint-Germainiakin muutama vuosi takaperin. Sittemmin pelannut Getafessa ja nyt palaa Ranskaan.

 

Kyseessä 10-paikan pelaaja, joka ainakin maajoukkueessa pelaa myös laidalla. Hyvin samankaltainen pelaaja kuten Lokomotivin myös marokkolainen Mbark Boussoufa. Tasavahva suorittaja taidoiltaan ja siksi istuu ehkä parhaiten juuri tuohon hyökkääväksi keskikentäksi. Omaa suht hyvät kaukolaukaukset ja on suht nopea sekä pallotaitava kaveri. Ikää Barradalla on vasta 25 vuotta joten nyt on sellaiset fiilikset, että ura syttyy uudelleen Bielsan alaisuudessa. Eiköhän tuo hyökkäysnelikko (CAM, RW, ST, LW) olla myös näin ollen täytetty.

 

Tässä tämänhetkinen joukkue:

 

 

Marseille XI (3-1-3-3)

 

R. Alessandrini - A. Gignac - F. Thauvin

A. Ayew - M. Batshuayi - M. Amalfitano

 

B. Mendy - D. Payet - B. Dja Djédjé

                F. Kadir - L. Abergel

 

G. Imbula

B. Cheyrou

M. Lemina

M. Bangoura

 

J. Morel - N. N'Koulou - A. Romao

Lucas Mendes - B. Aloé                                  

 

S. Mandanda ©

B. Samba

J. Fabri

 

Niin kuin on helppo huomata, keskuspuolustukseen tarvitaan runsaasti leveyttä lisää, sillä nytkin joukosta löytyy Alaixys Romaon kaltainen keskikenttäpelaaja ja Jérémy Morel taas on varsinaiselta pelipaikaltaan laitapuolustaja. Lisäksi Lucas Mendesia viedään huhuissa vahvasti Qatariin päin (muistaakseni Al-Jaish), joka vain pahentaisi tilannetta. Benjamin Mendy tarvitsee vasemmaksi laitapuolustajaksi kakkosvaihtoehdon ja yleensäkin joukkueen rinki voisi kaivata vielä useamman vahvistuksen, se on sanomatta selvää.

 

Tilanne saattaa hieman helpottua, kun vain saadaan selville, että mitkä ovat Rod Fannin, Foued Kadirin, Alexander N'Doumboun, Billel Omranin ja Modou Sougoun tilanteet. Toisaalta eipä näistäkään pelaajista ole apua yhdellekään kriittiselle pelipaikalle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ligue 1 ketjussa jo Marseillen tilannetta sivuttiin niin voisi jatkaa hieman täällä.

 

Korsikalla mentiin tuolla 3-1-3-3 systeemillä joka pelitti tasan niin kauan kunnes jouduttiin puolustamaan ja sitten suli se parin maalin johto kasaan. Tänään sitten mentiin 3-4-3 ja ei toiminut tällä kertaa edes se hyökkäyskään ja ilmeisesti puolustus oli taasen heikkoa.

 

Puolustuksesta lähti männä viikolla Lucas Mendes ja nyt siellä on jo hälyttävä tilanne kun keskuspuolustajia jotka oikeasti ovat keskuspuolustajia on vain N'Koulou. En ymmärrä miksi Mendes lähti Qatariin tai minne lähtikään kun kohtuu nuorikin vielä oli, ehkä ei maistunut Bielsan kova harjoittelu ja halusi mennä mukavasti keräämään helppoa rahaa. No nyt Marseille on täysin kusessa tuon puolustuksensa kanssa. Sinne täytyy nyt kiirellä ostaa jopa kaksi kaveria jotta homma alkaisi pelittämään. Tällä hetkellä siellä on N'Koulou alakerran ainoa mies joka oikeasti osaa puolustaakin, Morel on aina ollut vähän heikko alaspäin ja tuskin mitään tason nostoakaan on odotettavissa. Romao on vedetty keskikentälä alaspäin ja vaikka en ole pelejä nähnytkään niin ei tuo hyvältä kuulosta edes periaatteessa.

 

OIkeastaan sinne puolustukseen pitäisi ostaa enemmänkin kuin 2 kaveria. N'Kouloun rinnalle avaukseen pitäisi saada laadukkaampaa pelaajaa ja sitten jos näistä joku loukkaantuisi niin ei se tilanne silloinkaa hyvä ole. Samoin keskikentän puolustaville kavereille Mendylle ja Dja DjeDjelle ei ole päteviä korvaajia ja vähän alkaa näyttämään ikävältä tämä Bielsan touhu kun epäortodoksista pelisysteemia alkaa istuttamaan materiaalilla josta ei tahdo löytyä oikeanlaisia kavereita. Hyökkäykseen sieltä kyllä löytyy jos jonkin sortin menijää, mutta kun puolustaakin pitäisi, vaikka mielelläänhän sitä näkisi sellaisen joukkueen jonka mentaliteettina on vain tehdä enemmän maaleja kuin mitä omiin menee.

 

Ja siirroista sen verran, että Amalfitano lähtee joukkueesta kun vain löytää uuden seuran. Otti viikolla sen verran kovin yhteen Bielsan kanssa, että ei ole muita vaihtoehtoja kuin lähteä. Ei edes harjoittele tällä hetkellä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja tokihan Marseille ostaa topparin, harmi vain että kyseinen peluri on vasta 17-vuotias joten ei ihan akuutti ratkaisu ongelmiin ole. PSG:n akatemiasta lähtöisin oleva Franck Cece Pepe vakuutti Marseillen viikon kestäneellä kokeilulla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Marcelo Bielsa:

"I may put Rod Fanni back in Marseille's squad for the weekend."

"None of the players that arrived at the club were my decision, but Michy, Alessandrini and Barrada are great players."

"Although initially, with the €35m that we have we should sign 7 players."

 

Hieman on ongelmia ringin leveydessä edelleen. Luulisi kuitenkin, että tässä viimeisen 11 vuorokauden sisällä tapahtuisi. Tarkoituksena on siis panostaa edullisiin Bielsan näköisiin pelaajiin, sillä mikään "kaikki heti"-projektihan tässä ei kyseessä ole. Tuleva näyttää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänään mennään taas kun ottelukierros numero neljä potkaistaan käyntiin Välimeren paikallisella eli Marseille - Nice! Bielsan porukka nappasi avausvoittonsa viime viikonloppuna kun Marseille haki 1-0 -vierasvoiton Guingampista. Vain nihkeä yhden maalin voitto ei kuitenkaan kerro koko totuutta sillä Guingamp oli suoraan sanoen surkea ja OM hallitsi peliä mielin määrin.

 

A-P Gignac otti jonkinlaisen tällin vastaan tuossa Guingamp -matsin loppupuolella mutta palasi kuitenkin Marseillen harjoituksiin jo aikaisemmin tällä viikolla. Aluksi pelättiin että kyseessä voisi olla vakavampikin loukkaantuminen mutta OM:n kannalta parempi näin. Myös toinen positiivinen uutinen Bielsalle sillä Mario Lemina on ensimmäistä kertaa tällä kaudella kokoonpanon mukana tänään.

 

Bielsa on sanonut mediassa pitävänsä saman avarin kuin viikko sitten joten mm. Batshuayi, Barrada, Alessandrini ja Lemina voivat jäädä vain jämäminuuteille. Jos nelikko Dja Djédjé - Payet - Thauvin - Gignac on samanlaisessa vireessä kuin viikko sitten, voi nizzalaisille olla tiedossa todella hikinen iltapuhde. Viime kierroksella Nice hävisi Bordeaux'lle 1-3 -lukemin ja puolustus näytti ainakin omaan silmään todella haavoittuvaiselta vastahyökkäyksissä.

 

Odottamani avauskokoonpano, Marseille

 

Mandanda

Romao - N'Koulou - Morel

Imbula

Dja Djédjé - Payet - Mendy

Thauvin - Gignac - Ayew

 

Claude Puelin Nice yrittää välttää toista peräkkäistä tappiotaan mutta helppoa se ei tule olemaan. Hieman helpotusta sairastuvalta joukkue saa tervehtyneen Darío Cvitanichin muodossa, mutta en jaksa uskoa että hän heti avaukseen astelisi. Luultavasti ei ole vielä täydessä kondiksessa ja aloittaa penkin puolelta. Nicen riveistä löytyy myös entinen Marseille-toppari Souleymane Diawara joka tuo voimaa pääpeliin. Senegalilainen Diawara saatetaan nähdä jopa avauksessa.

 

Veikkaamani avauskokoonpano, Nice

 

Hassen

Puel - Genevois - Gomis - Amavi

Eysseric - Mendy - Hult

Vercauteren - Bosetti - Bauthéac

 

Uskon että OM pystyy nyt pelaamaan vähän vapautuneemmin kuin vaikkapa kotiottelussa Montpellieriä vastaan pari viikkoa sitten. Avausvoitto on nyt kuitenkin otettu viime viikolla ja uskon että joukkue saa siitä itseluottamusta. Viime vuonna Nice voitti yllättäen näiden joukkueiden molemmat kohtaamiset ja varmasti nizzalaiset toivovat että pystyvät uusimaan tuon tempun tänäkin vuonna.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Selkeä 4-0 kotivoitto Marseillelle. Maalit viimeistelivät Thauvin, Barrada, sekä Payet kahdesti. Ihan en koko matsia skarppina seurannut, mutta omaan silmään ottelun hahmoja olivat ehdottomasti keskikenttäpelaajat Payet, Thauvin, Ayew ja Imbula. Myös vaihdosta sisään tulleet Alessandrini ja Barrada esiintyivät edukseen. Erityisesti Payetin toinen maali oli hieno, kun ranskalainen pääsi puskemaan hienosti heittäytyen Thauvinin esityöstä. Neljäs maali olisi ollut upeampi, jos Imbulan kantapääkikka olisi mennyt sisään. Alessandrinihan oli paitsiossa, mutta linjuri ei tätä huomannut ja Barrada pääsi sitten laittamaan pallon vapaasti maalin edestä tyhjiin.

 

Olisin halunnut nähdä Leminan kentällä ja kenties hieman enemmän minuutteja Batshuayille, mutta joku toinen kerta sitten. Jos viime viikolla ei Bielsaa ainakaan Gignacin upea maali kiinnostanut (kahvitteli penkin päässä), niin tällä kertaa 'El Loco' eläytyi kaikkiin maaleihin. Tällä kertaa hilpeyttä aiheutti se, että Bielsa istui jonkun boksin päällä aivan kentän reunalla. :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Selkeä 4-0 kotivoitto Marseillelle. Maalit viimeistelivät Thauvin, Barrada, sekä Payet kahdesti. Ihan en koko matsia skarppina seurannut, mutta omaan silmään ottelun hahmoja olivat ehdottomasti keskikenttäpelaajat Payet, Thauvin, Ayew ja Imbula. Myös vaihdosta sisään tulleet Alessandrini ja Barrada esiintyivät edukseen. Erityisesti Payetin toinen maali oli hieno, kun ranskalainen pääsi puskemaan hienosti heittäytyen Thauvinin esityöstä. Neljäs maali olisi ollut upeampi, jos Imbulan kantapääkikka olisi mennyt sisään. Alessandrinihan oli paitsiossa, mutta linjuri ei tätä huomannut ja Barrada pääsi sitten laittamaan pallon vapaasti maalin edestä tyhjiin.

 

Olisin halunnut nähdä Leminan kentällä ja kenties hieman enemmän minuutteja Batshuayille, mutta joku toinen kerta sitten. Jos viime viikolla ei Bielsaa ainakaan Gignacin upea maali kiinnostanut (kahvitteli penkin päässä), niin tällä kertaa 'El Loco' eläytyi kaikkiin maaleihin. Tällä kertaa hilpeyttä aiheutti se, että Bielsa istui jonkun boksin päällä aivan kentän reunalla. :lol:

 

Joo, viihdyttävä matsi ja ehkä parasta Marseillea mitä olen vähään aikaan nähnyt. Hyökkäyspeli toimi sulavan hienosti koko matsin ajan ja mikä teki tästä vielä viihdyttävämpää oli se että OM ei lopettanut hyökkäämistä vaikka ottelu näytti jo ratkenneelta puoliajalla. Edelleen tuntuu siltä että kun kovemmat jengit tulee vastaan niin omissa voi soida useastikin nimittäin aika riskiähän tuossa Bielsan systeemissä on tuo vastahyökkäysten puolustaminen.

 

Mutta niin, kyllähän tämä varmasti Bielsalle maistuu ja taisi istua jonkun juomaboxin päällä koko matsin?  :mrgreen: Mainittavaa myös että Marseillen kannattajaryhmä Commando Ultrasilla oli tänään synttärit ja 30 vuotta tuli täyteen. Senpä takia läpi ottelun nähtiin mm. hienoja tifoja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hohohohoho. Siinäpä oli melkoinen näyte Marseillen miehiltä. Kerrassaan kaunista futista ja tulostakin tuli kun 4 maalia mättivät. Ei ole Marseille tuolla tasolla pelannut pitkään aikaan ja kun miettii sitä, miten viime kaudella nämä samat kaverit pelasivat niin onhan se ihan älytöntä, paljon valmentajan vaihdos vaikuttaa. En nyt lähde tässä ihan hirveästi Bielsaa kehumaan, koska Marseillen kaksi edellistä koutsia vain ovat olleet niin surkeita, että senkin puolesta se ero on hirveä. Kauhea potentiaalihan tuossa sakissa oli jo viime kaudella, nyt on vain koutsi joka pystyy saamaan kaiken sen potentiaalin esiin. Payet on varmaankin jo tässä vaiheessa vakuuttanut Bielsan, joka hieman epäili Payeta kun seuraan tuli ja miestä oltiin kovin viemässä muualle.

 

Jos tällä menolla jatketaan niin PSG saa pelata kovalla tasolla jos meinaa mestaruuden viedä, mutta eipä ehkä pitäisi niin kovia johtopäätöksiä vetää yhden ottelun perusteella. Kun kovia tulee vastaan niin juuri tuo puolustaminen tulee olemaan ongelmana, mutta väliäkö sillä jos hyökkääminen on tuota luokkaa.

 

Pitänee katsoa kaikki Marseillen pelit jatkossa, kun näissä tuntuu sattuvan ja tapahtuvan.

 

Allez, Allez, Allez!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pitänee katsoa kaikki Marseillen pelit jatkossa, kun näissä tuntuu sattuvan ja tapahtuvan.

 

Allez, Allez, Allez!

 

Onko lupaus pitänyt?

 

Marseille pelaa edelleen äärimmäisen vahvaa kautta. Bielsan taika tuntuu jatkavan loistoaan, vaikka Le Classique kääntyikin Parc des Princes'lla PSG:lle lukemin 0-2.

 

k9gn5d.jpg

 

Marseillen kausi jatkuu tänään, kun luvassa on Ligue 1:ssa FC Lorient - 20:00 - Marseille.

 

Vierasvoitoltahan tuo haisee. Lorientissahan pelaa muuten Marseillesta tälle kaudelle siirtynyt Jordan Ayew.

 

Marseillelta kannattaa seurata koko joukkueen lisäksi erityisesti André-Pierre Gignacia, jolla on tilillään jo 11 maalia sekä 1 maalisyöttö. Tämä kausi saattaa jäädä Gignacin viimeiseksi, sillä on moneen otteeseen kertonut lähtevänsä seurasta ensi kesänä ja sama touhu jatkuu:

 

“Bielsa has revolutionised everything. Structures, our mentality, our formation and has given us confidence. Each training session is preceded by a theoretical explanation. Training is intense, but tactically and technically eye-opening. We have many video sessions: one or two a day.”

 

“As a child I dreamed of becoming a professional and playing for Marseille. But now at the end of the season I think I will move on. Inter? It is an institution, with the great Mancini at the helm. I watch all the big leagues, but also the Russian and Turkish ones.”

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko lupaus pitänyt?

 

 

No ei ole, oikeastaan siinä kohtaa alkoi into loppua Marseillen pelejä kohtaan, kun alkoi Bielsan miehistö väsyä. Onhan toi nyt selvää, että pojat on aivan puhki. Thauvin, Payet, Ayew, Gignac ja Imbula on pelannut niin kovia minuutteja sillä raastavalla pelitavalla, ettei ihmekään, että alkanut jalka painaa ja peliesitykset ovat olleet melkoista suossa tarpomista. Nuori Batshuayui tai miten se kirjoitetaankaan, on onneksi vähän pystynyt paikkaamaan muiden kuivempaa kautta. Ocampos oli hyvä haku lainalle Monacosta myös. Äärettömän kapea materiaali on nyt sitten koitunut Marseillen kohtaloksi ja helppoja pisteitä on menetetty, viimeisimpinä kömmähdyksenä 2-0 johto kustiin Caenille, kotona. Taisi kerran olla penkillä pelkästään jotain aivan junnuja, joista ei vielä hirveästi apua ole, vaikka lupaavia kavereita ovatkin.

 

Noh, onhan tämä silti vielä toistaiseksi hyvä kausi Marseillelle, vaikka en usko millään enää pystyvän haastamaan mestaruudesta. Monaco alkanut hengittämään niskaan UCL-paikasta ja tuo olisi kyllä pystyttävä pitämään, muuten voi puhua totaali romahtamisesta loppukaudella.

 

Mitä Bielsaan tulee niin Doria kritisoi miestä kovin sanoin ja tuosta peluuttamisesta on tullut kränään vähän joka suunnalta, kun selvästi pojat ovat olleet raskaalla jalalla liikkeellä. Seurajohto on kuitenkin ollut tyytyväinen Bielsan otteisiin ja on tässä vaiheessa selvää, että miestä tuetaan paremmin siirtomarkkinoilla ja mies jatkaa kesän jälkeenkin. Tästä on sitten hyvä rakentaa joukkuetta, kun on luvassa UCL-futista. Parit täsmähankinnat rotaatioon ja haastamaan jatkopaikasta UCL lohkosta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänään piti sitten katsoa Marseillen peliä, mutta enhän ehtinyt edes saada streami päälle, kun tilanne oli jo selvä 0-2. Nyt siellä oli kivasti vähän eri kavereita avauksessa, eri toten Thauvin ja Gignac saivat paljon kaivattua lepoa ja heidän korvaajansa olivat sitten tärkeässä osassa, kun Ocampos heitti pörsän ja syötön ja Batshuayi teki kaksi maalia. Toki vastassa oli tällä hetkellä varmaan huonoin joukkuea Ligue 1ssa ja Toulouse on surullisessa jamassa, kun pudotus näyttää tällä formilla välttämättömällä. Olen aikaisemmin pitänyt Casanovaa kohtalaisena koutsina, mutta nyt vedetään niin syvissä vesissä että, että.

 

Noh, tästä hyvä murskavoitto ja vähän itsevarmuutta puseroon ja painetta Pariisiin ja Lyoniin. Batshuayi on kyllä kivoilla tehoilla pelannut kun on saanut vastuuta, voisi pitää sitä Gignaccia siellä penkillä vastaavaisuudessakin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eipä tähän voi oikein muuta sanoa, kuin että kontrasti sillä kun Marseille oli hyvä ja nykyisen sakin välillä on aivan järjetön. Tervemenoa vaan Bielsalle, ei noin johdeta joukkuetta kauden ajan, kaikki on aivan vitun puhki ja jaksa juosta enää. Eikä tietty auta, että puolustajia kentällä on 2. Lorient vei pisteet 3-5 lukemilla ja tuskin kauhea velho täytyy olla ennustaakseen, että Euroopassa ei Marseille pelaa ensi kaudella. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×