Jump to content
Public Enemy

Chelsea FC 2014/2015

Recommended Posts

Chelsea - Arsenal 2-0 (1-0)

20' Gary Cahill []

22' Calum Chambers []

27' Laurent Koscielny []

27' Eden Hazard 1-0 rp

53' Branislav Ivanovic []

66' Andre Schurrle []

78' Diego Costa 2-0

86' Oscar []

90+1' Danny Welbeck []

Ehtihän sitä tämänkin muiden enemmän ja vähemmän mukavien menojen jälkeen katsoa. Eihän tämä mitään maalipaikoilla juhlimista ollut, mutta monenlaista muuta tapahtumaa riitti sitten runsaammin. Hyvä voitto kuitenkin Chelsealle ja tästä onkin hyvä jatkaa kohti maaottelutaukoa.

Arsenal sai aikaan ottelun ensimmäisen laukauksen, Alexis Sanchezin vedon mennessä hieman maalin ohi kolmannella minuutilla. Kummallakin joukkueella oli vaikeuksia päästä maalipaikkoihin puolustusten ollessa tarkkana. 10 minuutin paikkeilla nähtiin ikävä tilanne, kun Sanchez rynnisti läpisyötön perään ja osuen reidellään palloon liukunutta Chelsea-maalivahti Thibaut Courtoista päähän. Courtois näytti selviävän tällistä ilman suurempia ongelmia, mutta joutui lopulta tulemaan vaihtoon avausjakson puolessa välissä. Tuomari Martin Atkinsonin toiminta jakaa varmasti mielipiteitä. Gary Cahill selvisi 20 minuutin kohdalla varsin rumasta liukkaristaan varoituksella, joku olisi voinut antaa punaisenkin. Cahillin taklaus saa tunteet kuohumaan vaihtopenkeilläkin ja Arsene Wenger ja Jose Mourinho ottavatkin hieman yhteen. Chelsealla oli puolittainen maalipaikka 25. minuutilla. John Terry pääsi puskemaan vaparikeskityksestä, mutta asento oli heikko ja pallo karkasikin päätykatsomoon. Paria minuuttia myöhemmin tapahtui oikein kunnolla. Eden Hazard ohitti räjähtävällä kuljetuksella pari Arsenalin pelaajaa nousten rankkarialueelle. Laurent Koscielny joutui kampittamaan Hazardin ja pallo vietiin pilkulle. Gunners-toopari selvisi varoituksella, oliko jopa ulosajon paikka? Vei kuitenkin selvän maalipaikan. Hazard toimitti pallon maalin oikeaan alakulmaan tutun rauhalliseen tyyliinsä eikä väärään suuntaan lähteneellä Wojciech Szczesnyllä ollut mitään saumaa torjuntaan, 1-0! Puolen tunnni kieppeillä Arsenal pelaa hyvän kuvion, mutta pallo karkaa aavistuksen Jack Wilsheren hallusta ja Petr Cech ehtii väliin. Jakson lopulla Calum Chambers kaataa Andre Schurrlen vasemmalle laidalla aivan rankkarialueen rajan tuntumassa. Arsenal-puolustaja selviää tilanteesta ilman toista varoitusta. Cesc Fabregasin vaparikeso jää huonoksi ja Arsenal selvittää tilanteen. Lisäajalla Tykkimiehet veivaavat pallon boksiin, mutta eivät saa laukausta lähtemään.

Santi Cazorlalla on toisen jakson alussa vetopaikka hyvän kuvion päätteeksi. Laukaus lähteekin aika hyvin, mutta painuu vieraiden harmiksi pikkuisen oikean tolpan väärälle puolelle. Tunnin kohdalla Arsenalin oma maali on lähellä. Hazard pahtaa vasemmalta ja keskittää, pallo osuu Mathieu Flaminiin ja kimpoaa tolpan kautta maalin ohi. Hieman tunnin pelaamisen jälkeen Wilsheren laukaus osuu Fabregasin käteen. Rankkari? Ei mr. Atkinsonin mielestä, vaan kulmapotku. Tämän jälkeen Arsulla on pari muutakin vetopaikkaa, mutta Chelsea-pelaajat ovat pallon tiellä. Vartti ennen loppua Diego Costa petaa Hazardilla hyvän paikan, mutta belgialaisen laukaus noin viidestä metristä nousee maalin yli. Hetkeä myöhemmin Fabregasin fantastinen pallo keskiympyrän tuntumasta vapauttaa Costan läpi. Hyökkääjä ei erehdy vaan nostaa pallon pilkun tuntumasta Szczesnyn yli maaliin, 2-0! Wilshere laukoo 10 minuuttia ennen loppua maalin yli, kohtuullisen nousun päätteeksi. Loppussa Lukas Podolskilla on paikan tynkää maalin kulmalla, mutta Cahill ehtii blokkaamaan. Lisäajalla Danny Welbeck esittää hieman cahillmaisen taklauksen ja saa myös Cahillin tapaan varoituksen, vaikka jotain muutakin olisi voinut olla tarjolla.

Thibaut Courtois Hyvä ulostulo tilanteessa jossa sai epäonnisesti Sanchezin reidestä päähänsä. Ei onneksi mitään vakaavaa, sillä on tauolla maajoukkueen matkassa.

Branislav Ivanovic Vahvaa puolustamista.

Gary Cahill Onnekaskin ettei saanut punaista avausjaksolla. Pari todella hyvää blokkia.

John Terry Varmaa peliä, ei päästänyt palloa tai miehiä ohitse.

Cesar Azpilicueta Irtoaa välillä linjasta, mutta tekee sen hyvällä ajoituksella. Puolusti koko linjan tapaan vahvasti.

Cesc Fabregas Mestarillinen pallo Costan osumaan. Puolusti todella hienosti.

Nemanja Matic Ei päästänyt Arsun keskikenttiä rellestämään.

Andre Schurrle Heikko esitys saksalaiselta.

Oscar Teki valtavasti töitä ja oli aktiivisesti puolustuksen apuna.

Eden Hazard Pitelemätön ensimmäisessä osumassa. Rankkarien vetotapaan on ehtinyt jo tottua.

Diego Costa Teki paljon töitä pallottomana. Pääsi pallolle aika vähän. Varma viimeistely läpiajosta.

Petr Cech Ei juuri hommia. Yksi hyvä vastaantulo jolla katkoi syötön. Jalalla pari kertaa pientä epävarmuutta.

John Obi Mikel Täytti ruutunsa topparien edessä Maticin parina.

Willian Muutama minuutti lopusta.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Pitää yrittää vähän enemmän aktivoitua foorumilla. Otteluita on kyllä katseltu, mutta niistä kirjoittaminen on aina vaan lykkääntynyt ja sitten tulee joku LRM joka tyhjentää pöydän :)

Mutta joo.. 2-0 voitto ja molemmat joukkueet ovat varmaan ihan tyytyväisiä. Chelsea sai täydet pisteet ja Arsenal säästyi selkäsaunalta. Aika rutiinillahan toi voitto tuli ja Chelsean ei tarvinnut edes iskeä täyttä vaihdetta silmään. Arsenalkin oli nyt sen verran oppinut edellisestä, että sitä keskikenttää ei kannata jättää ihan älyttömän avoimeksi. Hazardilta taas kuitenkin yksi maaginen kuljetus ja pallo pilkulle. Toisella puoliajalla Chelsea ehkä vetäytyi liikaakin ja ei lähtenyt hakemaan sitä tappo-osumaa jolla ottelu olisi saatu pakettiin. Lopulta sitten Fabregasin syöttö tavoitti Costan ja espanjalainen ei noista paikoista erehdy. Tosin ottelun lopussa nähtiin viitteitä siitä, että Costa saattaisi sittenkin olla vain ihminen, kun tyhjän maalin edestä pallo karkasi taivaisiin. Tai sitten se vain tiesi, että oli paitsiossa ja teki sen tarkoituksella :lol:

Courtoisin loukkaantuminen säikäytti kyllä todella pahasti, kun muistelee mitä kävi Cechille ja ei tuossa tilanteessa Sanchezin polviosumakaan kovin kaukana ollut. En nyt haluaisi lähteä Sanchezia syyttelemään, mutta aika laiskan oloisesti yritti tuossa tilanteessa maalivahtia varoa. Ja vielä, kun Courtois tipahti maahan tajuttoman näköisenä niin voi olla vain onnellinen, että pahemmalta selviydyttiin ja Courtois tosiaan on jo maajoukkueen käytettävissä.

Esille pakko nostaa myös Oscar joka teki aivan valtavalla säteellä duunia läpi ottelun. MOTD:ssakin tuo nostettiin esille ja vaikka Matasta ihan älyttömästi tykkäänkin niin vaikea nähdä, että spanski olisi samanlaiseen duuniin pystynyt. Schürrleltä parin energisen ottelun jälkeen vähän vaisumpi esitys ja saa nähdä miten taistelu peliajasta Schürrlen ja Willianin välillä kehittyy kauden edetessä. Costan ja Fabregasin yhteispelaaminen muistuttaa aika paljon Lampardin ja Drogban vastaavaa ja varsinkin tuo Costan maali oli sellainen mitä on aiemmin nähty Drogbalta ja Lampardilta.

Noin muutenkin Fabregasin loistava kauden aloitus jatkuu vaan ja mä en nyt ihan välttämättä usko siihen, että Wenger olisi muka kieltäytynyt takaisinosto-optiosta. Tai sitten se on vielä seniilimpi kuin luultiin.

Puhuttavaa myös riittänyt Atkinsonin tuomaritoiminnasta ja jonkun verran saannut lukea twitterin puolella Arsenal-kannattajien itkua Cahillin antamatta jääneestä punakortista ja Fabregasin käsivirheestä. Cahillin taklaus kyllä oli punaisen arvoinen, mutta Fabregasin käsivirheen laittaisin enemmänkin kategoriaan "seen them given". Tosin jäi siellä Koscielnyllekin punainen antamatta. Chambers olisi hyvin voinut lentää kahdella keltaisella pihalle jo ensimmäisellä puoliajalla ja datguywelbzin pulkkataklaus oli myös punaisen arvoinen suoritus. Flamini tarjoili myös kyynerpäätä Costan naamaan ja Sanchezkin päätti sitten lyödä Ivanovicia.

Niin ja olihan siellä tää yks uuno kentän laidalla haastamalla riitaa. Taidot eivät vain yksinkertaisesti riitä haastamaan Mourinhoa jalkapallon saralla niin pitää jotain muuta keksiä. Ja ehkä se kertoo vain siitä miten pahasti Mourinho on Wengerin pään sisällä, että pitää käydä fyysiseksi. Niin ja lässyttihän se jotain financial powerista ottelun jälkeen ja mainitsi nimeltä Hazardin ja Costan. Seniililtä nyt ymmärrettävästi unohtuu se, että omasta joukkueesta löytyy kalliimalla hankitut Özil ja Sanchez sekä sen, että Arsenalin palkkakustannuksetkin ovat korkeammat mitä Chelsealla.

***

Muina uutisina mainittakoon, että Roberto Di Matteo on Schalken uusi päävalmentaja. Harmi, että UCL:ssä tuo kotiottelu jo pelattiin alta pois. Chelseaan tämä saattaa myös jollain tapaa vaikuttaa sillä Eddie Newtonia huhuillaan Di Matteon kakkoskoutsiksi. Newtonhan on ollut Di Matteon lähdön jälkeen linkkinä seuran ja lainapelaajien välillä.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Mutta joo.. 2-0 voitto ja molemmat joukkueet ovat varmaan ihan tyytyväisiä. Chelsea sai täydet pisteet ja Arsenal säästyi selkäsaunalta. Aika rutiinillahan toi voitto tuli ja Chelsean ei tarvinnut edes iskeä täyttä vaihdetta silmään. Arsenalkin oli nyt sen verran oppinut edellisestä, että sitä keskikenttää ei kannata jättää ihan älyttömän avoimeksi. Hazardilta taas kuitenkin yksi maaginen kuljetus ja pallo pilkulle. Toisella puoliajalla Chelsea ehkä vetäytyi liikaakin ja ei lähtenyt hakemaan sitä tappo-osumaa jolla ottelu olisi saatu pakettiin. Lopulta sitten Fabregasin syöttö tavoitti Costan ja espanjalainen ei noista paikoista erehdy. Tosin ottelun lopussa nähtiin viitteitä siitä, että Costa saattaisi sittenkin olla vain ihminen, kun tyhjän maalin edestä pallo karkasi taivaisiin. Tai sitten se vain tiesi, että oli paitsiossa ja teki sen tarkoituksella :lol:

Courtoisin loukkaantuminen säikäytti kyllä todella pahasti, kun muistelee mitä kävi Cechille ja ei tuossa tilanteessa Sanchezin polviosumakaan kovin kaukana ollut. En nyt haluaisi lähteä Sanchezia syyttelemään, mutta aika laiskan oloisesti yritti tuossa tilanteessa maalivahtia varoa. Ja vielä, kun Courtois tipahti maahan tajuttoman näköisenä niin voi olla vain onnellinen, että pahemmalta selviydyttiin ja Courtois tosiaan on jo maajoukkueen käytettävissä.

Esille pakko nostaa myös Oscar joka teki aivan valtavalla säteellä duunia läpi ottelun. MOTD:ssakin tuo nostettiin esille ja vaikka Matasta ihan älyttömästi tykkäänkin niin vaikea nähdä, että spanski olisi samanlaiseen duuniin pystynyt. Schürrleltä parin energisen ottelun jälkeen vähän vaisumpi esitys ja saa nähdä miten taistelu peliajasta Schürrlen ja Willianin välillä kehittyy kauden edetessä. Costan ja Fabregasin yhteispelaaminen muistuttaa aika paljon Lampardin ja Drogban vastaavaa ja varsinkin tuo Costan maali oli sellainen mitä on aiemmin nähty Drogbalta ja Lampardilta.

Noin muutenkin Fabregasin loistava kauden aloitus jatkuu vaan ja mä en nyt ihan välttämättä usko siihen, että Wenger olisi muka kieltäytynyt takaisinosto-optiosta. Tai sitten se on vielä seniilimpi kuin luultiin.

Puhuttavaa myös riittänyt Atkinsonin tuomaritoiminnasta ja jonkun verran saannut lukea twitterin puolella Arsenal-kannattajien itkua Cahillin antamatta jääneestä punakortista ja Fabregasin käsivirheestä. Cahillin taklaus kyllä oli punaisen arvoinen, mutta Fabregasin käsivirheen laittaisin enemmänkin kategoriaan "seen them given". Tosin jäi siellä Koscielnyllekin punainen antamatta. Chambers olisi hyvin voinut lentää kahdella keltaisella pihalle jo ensimmäisellä puoliajalla ja datguywelbzin pulkkataklaus oli myös punaisen arvoinen suoritus. Flamini tarjoili myös kyynerpäätä Costan naamaan ja Sanchezkin päätti sitten lyödä Ivanovicia.

Niin ja olihan siellä tää yks uuno kentän laidalla haastamalla riitaa. Taidot eivät vain yksinkertaisesti riitä haastamaan Mourinhoa jalkapallon saralla niin pitää jotain muuta keksiä. Ja ehkä se kertoo vain siitä miten pahasti Mourinho on Wengerin pään sisällä, että pitää käydä fyysiseksi. Niin ja lässyttihän se jotain financial powerista ottelun jälkeen ja mainitsi nimeltä Hazardin ja Costan. Seniililtä nyt ymmärrettävästi unohtuu se, että omasta joukkueesta löytyy kalliimalla hankitut Özil ja Sanchez sekä sen, että Arsenalin palkkakustannuksetkin ovat korkeammat mitä Chelsealla.

No ei täällä nyt hirveän tyytyväisiä olla, vaikka tämä nyt aika odotettavissa olikin. Vähän paremmalla tuurilla olisivat toki mm. Wilshere ja Sánchez voineet onnistua maalinteossa ja tuomarin tuomiot menneet vähän enemmän oikein, mutta ei tässä auta muuta sanoa, kuin että parempi voitti. Saa nähdä, miten keväällä sitten käy. Kilpparin murtamiseen on keksittävä joku keino, ja tällä joukkueella tosissani uskon siihen löytyvän potentiaalia, vaikka sunnuntaina puskettiinkin seinään.

Kelasin tuota Sánchez-Courtois -tilannetta pari kertaa ja eipä siinä hirveästi ollut Sánchezilla aikaa reagoida. Pallo karkasi ja hän ehti ottaa pari juoksuaskelta, ennen kuin tajusi Courtois'n tulevan vastaan ja väisti välttäen osuman polvella naamaan. Vähän myöhemmin tulikin viikate Cahillilta ja tuo nyt ainakin tuli niin selvästi napit edellä sääreen, että on sitä heppoisemmistakin annettu punaisia. Alexisilla alkoi pelin aikana sitten näkyä turhautuminen. Turha tuota lyöntiä siis on yhtään puolustella, mutta onneksi kukaan ei näyttänyt kentälläkään huomaavan tuota, kun itsekin sen missasin pelin aikana. Näköjään siinä Ivanovic työntää ensin Alexisin sivuun käsillään ja varmaan siitä sitten chileno tulistui.

Oscar teki tosiaan aika huomattavasti sitä likaista duunia. Taisin itse laskea ainakin kolme rikettä, joista olisi brassille jo ensimmäisellä puoliajalla voinut antaa kortin. Asiantuntijapiirit twitterissä huutelevat, että niitä oli enemmänkin. Chambersin toinen rike oli ehkä kortin arvoinen, mutta jäi siellä esim. yksi paljon pahempi takaapäin-rappaus Oscarilta Atkinsonilta huomaamatta. Ja samaa "see them given"-korttia voi mielestäni Koscielnynkin rikkeen kanssa heilutella. Cescin käsipalloilun kanssa sitten taas tuo on pilkku any time of the day jos tuomari vaan näkee sen. Nyt ei nähnyt, tai ei ollut tarpeeksi munaa. Welbzin liuku oli tosiaan turha, mutta linjan mukaan meni Atkinsonin tuomio.

Eipä tuo nyt kovin herrasmäistä käytöstä AW:lta ollut. Tuossa vaiheessa peliä Arsenal oli kuitenkin vielä ihan hyvin mukana pelissä ja taisi tuo yhteen ottaminen tapahtua Cahillin rikkeen jälkeen. Yksi jos toinenkin tuollaisesta taklauksesta tulistuu, eikä tuolla nyt ollut mitään tekemistä sen kanssa, että Arsène ei Moulle pärjää. Tämä nyt on klassista Wenger-Mourinho -taistelua ja tuo vain väriä kohtaamisiin. En sitten tiedä mistä FFP:sta ja pelaajien mainitsemisista horiset, vai olenko itse vain kuuro. Kuuntelin äsken kaikki Wengerin haastattelut ennen ja jälkeen matsin, eikä ainakaan omaan korvaan sattunut mitään tuollaista lässytystä.

Mä kaipaisin jotain faktatietoa noihin palkkatietoihin liittyen. Jeremy Wilsonin artikkelissa nyt mainittiin vaan palkkoihin menevät summat. Ei otettu esim. sitä huomioon, että Arsenalilla on enemmän pelaajia. 

Share this post

Link to post
Share on other sites

En väittänyt, että Sanchez olisi tahalleen ajellut Courtoisin vaan mainitsen, että aika laiskasti näytti yrittävän miestä edes väistää.

Montako noista Oscarin rikkeistä tuli sen saadun keltaisen jälkeen? En nyt ihan tarkalleen muista ottelun kulkua ja noita rikkeitä, mutta keltaisen kortin saatuaan muistaakseni Oscarin pelityyli rauhottui ja Atkinsonilla ei edes ollut mahdollisuutta antaa keltaista korttia. Se toki on sitten tuomarin osalta oma virheensä jos vasta siitä viidennestä keltaisen kortin arvoisesta rikkeestä lapun nostaa. Jokainen toki tulkitsee tilanteita miten haluaa, mutta mun mielestä paljon järkevämpää huudella toista keltaista pelaajalle jolla on jo sellainen alla kuin se, että huudellan keltaisen jälkeen, että olisi pitänyt saada aiemmin jo keltainen ja sitä kautta nyt punainen. En nyt ton paremmin tähän hätään osaa asiaa selittää, mutta toivottavasti pointti välittyy eteenpäin.

Koscielnyn taklauksessa ei nyt ole kahta sanaa siitä minkä värisen kortin olisi ansainnut. Ehkä tuossa sitten Atkinsonilla painoi takaraivossa Cahillin taklaus, kun ei siitä punaista nostanut, mutta jos Hazard nokikkain maalivahdin kanssa ei ole selvä maalintekopaikka niin en tiedä mikä on. Fabregasin käsivirhe oli nyt kiikun kaakun ja olisi voitu viheltää jolloin ei kauheasti olisi pystynyt valittamaan, mutta ei toikaan väärä tuomio ole. Tilannehan on käsivirhe vasta silloin jos palloa pelataan kädellä. Joku voisi tulkita niin, että pallo vain osui Fabregasia käteen niin kuin Atkinson teki.

Wenger ei kuitenkaan ole aiemmin joutunut turvautumaan tönimiseen joten voi ihan hyvin olettaa, että Mourinho on niin pahasti Wengerin pään sisällä, että seniilillä ei enää kuuppa kestä joka johtaa sitten tuollaisiin säälittäviin tempauksiin. Taisi noi Wengerin kommentit olla vain painetussa mediassa.

http://www.espnfc.com/arsenal/story/2072996/chelseas-financial-power-helped-them-beat-arsenal-arsene-wenger

"As well, at the end of the day, they have a financial power and they used it in a very efficient way when they had the chances.

"Their individual players who can make the difference made the difference -- Hazard and Costa.''

http://www.telegraph.co.uk/sport/football/teams/arsenal/11110007/Arsenals-annual-wage-bill-moves-ahead-of-Chelseas-for-first-time-in-more-than-a-decade.html

Siinä tosiaan se Wilsonin artikkeli Telegraphista jossa kerrotaan Arsenalin palkkakustannuksien olevan korkeammat kuin Chelsealla.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Oscar sai sen korttinsa 85:lla minuutilla ja otettiin pois pari minuuttia myöhemmin. Lähinnä siinä ensimmäisellä puoliajalla muistuu itseltä mieleen ne kolmisen rikettä, joista olisi Atkinsonin linjan mukaan pitänyt ihan yhtä hyvin nostaa lappu. Yleensä jos vaikka ensimmäisellä puoliajalla annetaan kortti, rauhoittuu myös pelaajan pelityyli, eikä sitä toista keltaista näin välttämättä tule. Että en mä tässä huudellut Oscarille punaista, vaan edes yhtä korttia vaikka tästä taklauksesta (sori en millään löytänyt videoklippiä).

Koscielnyn punaisesta Wenger totesi näin: "No [red card], because he [Koscielny] went for the ball. I don't think it was a deliberate foul inside the box." Sääntökirja taitaa tosiaan puoltaa punaista, mutta näistäkin näkee kyllä niin usein vain keltaisia. Ei Koscielny oikein voinut tuolle yhtään mitään ja Hazard tietty osaa hakea nämä rikkeet erittäin ovelasti. Ja mitä tulee Fabregasin käsipalloiluun, niin jos Cesc ei tässä estänyt laukausta ja pelannut palloa kädellään, niin ei sitten ikinä. 

Näköjään mulla lukihäiriö, kun luulin että tarkoitit AW:n puhuneen FFP:stä. Kuuntelin tosin tuon Arsènen pressin vielä kerran läpi, enkä vieläkään löytänyt tuota talousviittausta. Varmaan on joskus sanonut tuon jossain haastattelussa viitaten chances-sanalla johonkin muuhun kuin pelitilanteisiin. Ja en tiedä onko Jeremy Wilson se maailman luotettavin lähde. Mutta vaikka tuo juttu olisikin totta, niin Arsenalilla tosiaan on niitä pelaajia muutama enemmän kuin Chelsealla. Eikä tuosta ota selkoa, puhutaanko siinä vain pelaajien palkoista vai otetaanko mukaan kaikki henkilökunta. 

Share this post

Link to post
Share on other sites

Toi Fabregasin lentopalloilu oli aika vastaava Barryn tekosiin Pool-Everton pelissä. Yllätys, yllätys siinäkin pelissä oli Atkinson pelissä ja yllätys yllätys ei siinäkään pilkkua tullut. Joten Atkinson ilmeisesti ei kovin selvistäkään käsistä viheltele pilkkuja. Tiedä sitten mikä siinä on, eikö munaa löydy vai mikä on.

Share this post

Link to post
Share on other sites

En väittänyt, että Sanchez olisi tahalleen ajellut Courtoisin vaan mainitsen, että aika laiskasti näytti yrittävän miestä edes väistää.

Montako noista Oscarin rikkeistä tuli sen saadun keltaisen jälkeen? En nyt ihan tarkalleen muista ottelun kulkua ja noita rikkeitä, mutta keltaisen kortin saatuaan muistaakseni Oscarin pelityyli rauhottui ja Atkinsonilla ei edes ollut mahdollisuutta antaa keltaista korttia. Se toki on sitten tuomarin osalta oma virheensä jos vasta siitä viidennestä keltaisen kortin arvoisesta rikkeestä lapun nostaa. Jokainen toki tulkitsee tilanteita miten haluaa, mutta mun mielestä paljon järkevämpää huudella toista keltaista pelaajalle jolla on jo sellainen alla kuin se, että huudellan keltaisen jälkeen, että olisi pitänyt saada aiemmin jo keltainen ja sitä kautta nyt punainen. En nyt ton paremmin tähän hätään osaa asiaa selittää, mutta toivottavasti pointti välittyy eteenpäin.

Koscielnyn taklauksessa ei nyt ole kahta sanaa siitä minkä värisen kortin olisi ansainnut. Ehkä tuossa sitten Atkinsonilla painoi takaraivossa Cahillin taklaus, kun ei siitä punaista nostanut, mutta jos Hazard nokikkain maalivahdin kanssa ei ole selvä maalintekopaikka niin en tiedä mikä on. Fabregasin käsivirhe oli nyt kiikun kaakun ja olisi voitu viheltää jolloin ei kauheasti olisi pystynyt valittamaan, mutta ei toikaan väärä tuomio ole. Tilannehan on käsivirhe vasta silloin jos palloa pelataan kädellä. Joku voisi tulkita niin, että pallo vain osui Fabregasia käteen niin kuin Atkinson teki.

Wenger ei kuitenkaan ole aiemmin joutunut turvautumaan tönimiseen joten voi ihan hyvin olettaa, että Mourinho on niin pahasti Wengerin pään sisällä, että seniilillä ei enää kuuppa kestä joka johtaa sitten tuollaisiin säälittäviin tempauksiin. Taisi noi Wengerin kommentit olla vain painetussa mediassa.

http://www.espnfc.com/arsenal/story/2072996/chelseas-financial-power-helped-them-beat-arsenal-arsene-wenger

"As well, at the end of the day, they have a financial power and they used it in a very efficient way when they had the chances.

"Their individual players who can make the difference made the difference -- Hazard and Costa.''

http://www.telegraph.co.uk/sport/football/teams/arsenal/11110007/Arsenals-annual-wage-bill-moves-ahead-of-Chelseas-for-first-time-in-more-than-a-decade.html

Siinä tosiaan se Wilsonin artikkeli Telegraphista jossa kerrotaan Arsenalin palkkakustannuksien olevan korkeammat kuin Chelsealla.

Peli oli ja meni ja jälkikäteen turha kitistä enää mistään, mitä jäi saamatta. Mutta kuitenkin otan kantaa a) Alexisin ja Courtoisin törmäykseen ja B) oscarin sikailuun: Tilannehan tuli erittäin nopeasti ja Alexis sai juurikin polven väistettyä, ei se oikeen muuta olisi kerennyt tekemään. Itse sitten katsoin jo heti alkuunsa miksi Courtoisin ei "mennyt maihin" liukuessaan kunnolla vaan jätti päänsä telottavaksi. No eiköhän tärkeintä että mies säilyi ilman suurempia kolhuja ja mitään vakavampaa ei tullut. Ollutta ja mennyttä loppujen lopuksi kaikki hyvin.

Oscarin pelaamista ja loppuviimeksi naamaa oikein v*tutti katsoa loppupelissä. Mies rikkoi kokoajan ja puolestaan kitisee joka tilanteen jälkeen nurmen pinnassa. Tästä on muodostumassa valioliigaan uusi kuvottava pelaaja. Naurettavin tilanne oli ensimmäisen puoliajan lopulla kun jälleen kerran miehen rikkeen jälkeen tuomari otti puhutteluun, osoitteli 3-4 paikkaan jossa mies oli tehnyt rikkeen eikä saanut varoitusta siltikään. Cmoon jopa tuomari oli huomannut aiemmin 3-4 rikettä eikä saanut korttia esiin. Show senkun jatkui ennenkin 85. minuutilla lappu viuhui että ainakin korttien osalta homman olisi voinut hoitaa paremmin.

Ja ilman mutinoita voin sanoa että samanarvoisia tilanteita Cahillin ja Welbeckin.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Oscar sai sen korttinsa 85:lla minuutilla ja otettiin pois pari minuuttia myöhemmin. Lähinnä siinä ensimmäisellä puoliajalla muistuu itseltä mieleen ne kolmisen rikettä, joista olisi Atkinsonin linjan mukaan pitänyt ihan yhtä hyvin nostaa lappu. Yleensä jos vaikka ensimmäisellä puoliajalla annetaan kortti, rauhoittuu myös pelaajan pelityyli, eikä sitä toista keltaista näin välttämättä tule. Että en mä tässä huudellut Oscarille punaista, vaan edes yhtä korttia vaikka tästä taklauksesta (sori en millään löytänyt videoklippiä).

Koscielnyn punaisesta Wenger totesi näin: "No [red card], because he [Koscielny] went for the ball. I don't think it was a deliberate foul inside the box." Sääntökirja taitaa tosiaan puoltaa punaista, mutta näistäkin näkee kyllä niin usein vain keltaisia. Ei Koscielny oikein voinut tuolle yhtään mitään ja Hazard tietty osaa hakea nämä rikkeet erittäin ovelasti. Ja mitä tulee Fabregasin käsipalloiluun, niin jos Cesc ei tässä estänyt laukausta ja pelannut palloa kädellään, niin ei sitten ikinä. 

Näköjään mulla lukihäiriö, kun luulin että tarkoitit AW:n puhuneen FFP:stä. Kuuntelin tosin tuon Arsènen pressin vielä kerran läpi, enkä vieläkään löytänyt tuota talousviittausta. Varmaan on joskus sanonut tuon jossain haastattelussa viitaten chances-sanalla johonkin muuhun kuin pelitilanteisiin. Ja en tiedä onko Jeremy Wilson se maailman luotettavin lähde. Mutta vaikka tuo juttu olisikin totta, niin Arsenalilla tosiaan on niitä pelaajia muutama enemmän kuin Chelsealla. Eikä tuosta ota selkoa, puhutaanko siinä vain pelaajien palkoista vai otetaanko mukaan kaikki henkilökunta. 

Niin kuten sanoin niin se on silloin tuomarin vika jos antaa liian monen rikkeen mennä sormien välistä. Wengerhän sille Oscarille punaista huuteli joka on omasta mielestäni vähän hölmöä em. syistä.

Koscielnyhän olisi tietty voinut olla työntämättä jalkaa Hazardin juoksulinjalle. Se, että noista näkee usein vain keltaista on sitten taas tuomareiden vikaa. Selvän maalipaikan vieminen on yhtä kuin punainen kortti. Ja edelleenkin painotan sitä, että jotta tilanne olisi käsivirhe pitää palloa pelata tarkoituksella kädellä. Se ei riitä, että pallo vain osuu käteen. Ja kuten sanoin niin olisin ymmärtänyt mikäli pallo olisi tuosta viety pilkulle, mutta kun tota tilannetta katsoo niin ei se nyt kovin tahalliselta ainakaan mun mielestä näytä ja Atkinson vissiin itsekin sen näin tulkitsi. Tai jätti kokonaan näkemättä.

Niin se quote on siis tuossa ESPN:n linkissä eikä missään Wengerin pressissä (ainakaan tietääkseni). Jokainen toki voi tulkita noitakin horinoita miten haluaa, mutta "they have the a financial power" on ainakin muotoiltu niin, että Arsenalilla ei muka tuollaista olisi vaikka siellä kentällä tosiaan oli sunnuntainakin Costaa ja Hazardia kalliimmat Özil ja Sanchez.

En tiedä Wilsonin luotettavuudesta, mutta kun toista infoa ei taida missään olla niin olen taipuisa uskomaan Wilsonin kirjoitusta. Ja wikipediasta tarkistin, että Arsenalilla on ykkösjoukkueessa neljä pelaajaa enemmän kuin Chelsealla. Tosin Chelsealta löytyykin sitten noita lainapelaajia melkein yhtä paljon kuin mitä Arsenalin ykkösjoukkueessa on wikipediaan listattu pelaajia.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Mutta vaikka tuo juttu olisikin totta, niin Arsenalilla tosiaan on niitä pelaajia muutama enemmän kuin Chelsealla. Eikä tuosta ota selkoa, puhutaanko siinä vain pelaajien palkoista vai otetaanko mukaan kaikki henkilökunta. 

Eiköhän siinä ole mukana koko henkilöstö, ei kai mikään valioliigaseura pelaajapalkkoja erikseen julkaise.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Koscielnyhän olisi tietty voinut olla työntämättä jalkaa Hazardin juoksulinjalle. Se, että noista näkee usein vain keltaista on sitten taas tuomareiden vikaa. Selvän maalipaikan vieminen on yhtä kuin punainen kortti. Ja edelleenkin painotan sitä, että jotta tilanne olisi käsivirhe pitää palloa pelata tarkoituksella kädellä. Se ei riitä, että pallo vain osuu käteen. Ja kuten sanoin niin olisin ymmärtänyt mikäli pallo olisi tuosta viety pilkulle, mutta kun tota tilannetta katsoo niin ei se nyt kovin tahalliselta ainakaan mun mielestä näytä ja Atkinson vissiin itsekin sen näin tulkitsi. Tai jätti kokonaan näkemättä.

Tuntuu nyt vähän turhalta tämä, mutta kommentoidaan vielä. Kuten Wengerkin totesi, ei Koscielny nyt mitenkään tahallaan sitä jalkaansa työntänyt Hazardin juoksulinjalle, vaan tavoitteli palloa. Selvän maalipaikan viemisestä toki punainen, ja tässä Arsenal nyt oli vähän onnekas.

Mutta haluaisin vielä kuulla, että miksi sitten tulkitaan pallon pelaaminen tarkoituksellisesti kädellä? Täysin tahallisia käsivirheitä näkee ehkä kerran kaudessa ja ne ovat luokkaa Suarez Ghanaa vastaan. Sitten on näitä itsensä suuremmaksi tekemisiä, mutta voidaanko nekin luokitella pallon pelaamiseksi käteen? Tai no sitähän tämä tilanne oikeastaan on. Se ei auta pelaajaa yhtään, onko asento luonnollinen ja osuma palloon harkitsematon vai ei. Tilanteet tulevat tuomareille erittäin nopeasti, mutta ainakin näin hidastusta kelaillessa ei voi kuin ihmetellä, jos tuollainen tilanne muka oikeasti on tulkitsemiskysymys.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Joo, nämä käsivirheet. Selkeyttäisi kummasti tilannetta, jos vaan sovittaisiin että jos pallo tulee irti ruumiista olevaan käteen niin se on aina poikkeuksetta rankku ja sillä siisti. Loppuisi arpominen ja sitten vaan näppärät hyökkääjät avoimesti hyödyntämään sitä mahkua. Ja keltanen tahallisesta kädestä, ja punainen maalintekotilanteesta. 

Helppoa, halpaa ja hyödyllistä

Share this post

Link to post
Share on other sites

Tuntuu nyt vähän turhalta tämä, mutta kommentoidaan vielä. Kuten Wengerkin totesi, ei Koscielny nyt mitenkään tahallaan sitä jalkaansa työntänyt Hazardin juoksulinjalle, vaan tavoitteli palloa. Selvän maalipaikan viemisestä toki punainen, ja tässä Arsenal nyt oli vähän onnekas.

Mutta haluaisin vielä kuulla, että miksi sitten tulkitaan pallon pelaaminen tarkoituksellisesti kädellä? Täysin tahallisia käsivirheitä näkee ehkä kerran kaudessa ja ne ovat luokkaa Suarez Ghanaa vastaan. Sitten on näitä itsensä suuremmaksi tekemisiä, mutta voidaanko nekin luokitella pallon pelaamiseksi käteen? Tai no sitähän tämä tilanne oikeastaan on. Se ei auta pelaajaa yhtään, onko asento luonnollinen ja osuma palloon harkitsematon vai ei. Tilanteet tulevat tuomareille erittäin nopeasti, mutta ainakin näin hidastusta kelaillessa ei voi kuin ihmetellä, jos tuollainen tilanne muka oikeasti on tulkitsemiskysymys.

Vähän myöhässä, mutta menkööt..

Kysymys käsivirheistä voisi ehkä enemmänkin esittää jollekin tuomariliitolle. Säännöt kuitenkin kertovat, että tilanne on käsivirhe jos palloa pelataan kädellä. Se ei riitä, että pallo vain osuu käteen. Se on sitten tuomarin omaa tulkintaa pelaako pelaaja palloa kädellä vai ei. Sitä voidaan tulkita pelaajan liikkeestä ja käden liikkeestä. Liikkuuko käsi palloa kohti vai ei. Fabregasin tapauksessahan Fabregas liukui tilanteeseen ja pallo osui siinä samalla sitten käteen. Kuten jo sanoin niin olisin ymmärtänyt ihan hyvin jos pallo olisi viety pilkulle, mutta kun tota tilannetta katselee niin ei se ainakaan mun mielestä täysin selvä rankkari ollut.

Toki tähänkin voisi kehittää jonkun vähän selkeämmän säännön, mutta en ole Tikan kanssa ihan samalla linjalla siitä, että joka kerta, kun pallo osuu käteen on tilanne rankkari.

***

Pakko mainita, kun toi Roy Keane huomiohuoraa tolla kirjallaan. Oli jossain julkkaritilaisuudessaan sitten ottanut kantaa siihen, kun Mourinho oli Villa-matsin yhteydessä tullut ennen ottelun loppua kättelemään. Sanoi tyypilliseen Keane tyyliin, että Mourinho oli onnekas, että Keane ei tirvaissut turpaan. Ja nyt kun noista kättelyistä tuli puhetta niin Mourinhohan ei kätellyt Wengeriä ollenkaan ja yleinen mielipide tuntui tuossakin olevan se, että Mourinho oli tässä(kin) tilanteessa se mulkku. Tosin kukaan ei noteerannut millään tavalla sitä, että Wenger tuli sitä ennen täysin turhaan tönimään Mourinhoa joten miksi Mourinho olisi miestä edes kätellyt?

Ja mä en myös ihan ymmärrä mikä ongelma siinäkin on jos Mourinho tulee ennen ottelun loppumista kättelemään? Ymmärtäisin kritisoinnin jos Mourinho vain lähtisi koppiin ennen ottelun loppumista. Kaipa se sitten ottaa näiden mukamas kovanaamojen kuten Keanen kohdalla sitten vaan niin koville.

***

Viime viikkojen isona uutisena mainittakoon myös se, että Samsung on väistymässä ainakin Chelsean paitasponsorina ja ilmeisesti tilalle olisi tulossa Turkish Airlines. Turkkilaiset ehtivätkin jo asiasta twiitata ennen kuin se poistettiin. Samsungin logoon on jo kyllä niin tottunut, että tulee olemaan outoa nähdä jokin muu firma paitasponssorina. Joku olikin koonnut neljä erilaista paitamallia tuon Turkish Airlinesin logon kanssa:

BzTJZBkIIAA1cen.png

Vaihtoehdoista kakkonen ja nelonen olisi ainakin mun silmään ne parhaimmat,

Share this post

Link to post
Share on other sites

Toki tähänkin voisi kehittää jonkun vähän selkeämmän säännön, mutta en ole Tikan kanssa ihan samalla linjalla siitä, että joka kerta, kun pallo osuu käteen on tilanne rankkari.

Keksin muuten äärimmäisen hyvän perustelun: joka mies on vastuussa ulokkeistaan viitaten jääkendossa vastuuseen katsoa että missä se oma maila milloinkin on tai sitten oikeastaan vielä vastaansanomattomampi: jos vaimo tai tyttöystävä tulee kotiin kesken mukavan rattoisan vaakamambon ja selitys on että no se nyt vaan vahingossa lipsahti sinne

Share this post

Link to post
Share on other sites

Jälleen kerran on maaottelut oteltu ja on aika palata seurajoukkuepalloilun pariin. Chelsean kohdalla tämä tietää jälleen yhtä Lontoon paikallistaistoa, ku Blues matkaa Crystal Palacen vieraaksi Selhurst Parkille.

Chelsean alkukausi on ollut liki täydellinen. Jose Mourinhon miehistö lähti maaottelu-tauolle ja luonnollisesti myös palaa tauolta Valioliigan kärjessä. Seitsemästä ottelusta Chelsea on napsinut kuusi voittoa ja yhden tasapelin. Parhaillaan Sinisillä on meneillään neljän ottelun voittoputki kaikki ottelut huomioiden. Kaksi voitoista on tullut Valioliigassa (Aston Villa H 3-0 ja Arsenal H 2-0). Mukaan mahtuu myös Boltonin kaato Capital One Cupissa 2-1 sekä 1-0-vierasvoitto Sportingia vastaan Mestarien liigassa.

Crystal Palace lähtee jahtaamaan lisäpisteitä Valioliigan sijalta 15. Seitsemän ottelua tuoneet Kotkille saldon 2-2-3. Viimeiset neljä ottelua sarja ja liigacup huomioiden ovat tuoneet vuoroin voittoa ja tappiota. Ennen taukoa Eagles hävisi Hull Cityn vieraana 0-2.

Yleensä, kun ottelun ainoan maalintekijä on John Terry, on Chelsea-mielisillä aihetta juhlaan. Näin ei kuitenkaan ollut, kun Chelsea viimeksi vieraili Selhurst Parkilla sillä JT:n maali oli oma maali. Viime kauden tappio katkaisi Sinisten kolmen voiton putken Palacen vieraana Valioliigassa. Tuorein Blues-voitto on kuitenkin jo useamman vuoden takaa, Kotkien pelaillessa välissä Championshipissä. Kaudella 2004-2005 Chelsea voitti Didier Drogban ja Tiagon maaleilla 2-0. 1997-1998 Chelsea haki 3-0-voiton Mark Hughesin, Franck Leboeufin ja Graeme Le Sauzin osumilla. 94-95 Paul Furlongin maali toi 1-0-voiton Chelsealle. Ainoa tasapeli Palacen vieraana tuli 1992-1993 maalein 1-1. Graham Stuart teki Chelsean maalin ja Chris Armstrong Crystal Palacen.

Loukkaantumiset, pelikiellot ja muut poissaolot

Lehdistö tilaisuudessa Mourinho kertoili Didier Drogban, Diego Costan, Ramiresin, Andre Schurrlen ja John Obi Mikelin pelaamisen olevan epävarmaa. Physioroom listaa vielä Kurt Zouman varmaksi poissaolijaksi.

Neil Warnockin käytöstä puuttuvat varmuudella Stuart O'Keefe ja Scott Dann. Adrian Mariappa sai kolhua maaottelussa ja puolustajan pelaaminen on epävarmaa. Yannick Bolasie saapui maaottelu(i)sta takasin myöhässä tai myöhään ja saattaa olla sivussa.

Kokoonpanot

Thibaut Courtois maaliin. Puolustus jatkanee tutussa muodossaan. Cesar Azpilicueta vasemmalla laidalla. Branislav Ivanovic oikealle. Topparipariksi kapteeni John Terry ja Gary Cahill. Filipe Luis lienee ainoa joka voi aloittavaa pakkaa sekoittaa ottamalla paikan vasemmalta. Keskikentällä Nemanja Matic ja Cesc Fabregas pohjalle. Hyökkääviin rooleihin Eden Hazard, Oscar ja Willian. Mohamed Salah kärkkyy avausmahdollisuutta, kuin myös Schurrle jos on pelikunnossa. Hyökkäyksessö Loic Remy aloittaa jos Diego Costa ei pysty.

Courtois

Ivanovic - Cahill - Terry - Azpilicueta

Fabregas - Matic

Willian - Oscar - Hazard

Remy

Julian Speroni Palacen maalille. Toppariosastolla Brede Hangeland paikkaa Dannin poissaoloa. Toisena topparina valtaosan peleistä aloittanut Damien Delaney. Martin Kelly ja Joel Ward ovat suosikit laitapakkien paikoille. Kunnossa ollessaan Mariappa olisi tarjolla oikealle tai toppariksi. Ainakin Mile Jedinak keskikentälle. James McArthur ja Joe Ledley ovat myös vahvoilla. Loukkaantumisesta toipunut Marouane Chamakh olisi tarjolla kärjen alapuolelle. Laidoilla Jason Puncheon aloittanee varmasti. Yannick Bolasiekin todennäköisesti. Wilfried Zaha kärkkyy Bolasien paikkaa. Fraizer Campbell aloittanee kärjessä. Dwight Gayle ja Kevin Doyle haastavat.

Speroni

Kelly - Hangeland - Delaney - Ward

McArthur - Jedinak - Ledley

Puncheon - Campbell - Bolasie

Kumpi voittaa leijona vai kotka? Kotka hallitsee lentämisen aavistuksen leijonaa paremmiin, ainakin useinmiten. Leijona puolestaan on aavistuksen näppärämpi jaloistaan. Koska jalkapalloa pelataan pääosin jaloilla niin Sinisen leijonan luulisi olevan vahvoilla. Parin kolmen maalin voitto Chelsealle siis tilaukseen.

Crystal Palace 1 (Jedinak)

Chelsea 3 (Remy, Hazard, Terry)

Share this post

Link to post
Share on other sites

Crystal Palace - Chelsea 1-2 (0-1)

6' Oscar 0-1

30' Damien Delaney []

40' Cesar Azpilicueta []

43' Delaney [] -> []

51' Cesc Fabregas 0-2

90' Fraizer Campbell 1-2

Voitto ja pari kivaa maalia jäi käteen Chelsean Selhurst Parkin vierailulta. Chelsean hallussahan tämä oli oikeastaan koko ajan vaikka hyökkäyspään ilotulitusta ei nähtykään. Varsinkin toisen maalin jälkeen peli meni melkoiseksi seisoskeluksi ja palloa pyöritettiin keskialueella vailla sen suurempia hyökkäämisen himoja. Tämä löysyys sitten hieman kostautuikin lopussa, kun Crystal Palace sai kavennettua. Lisäaika hoideltiin Bluesin osalta kuitenkin tyylillä eikä kotijoukkue päässyt enää vierasvoittoa uhkaamaan. Hoidettiin pakollinen voitto altapois ei sen enempää, sitähän tämä Chelsealta oli. Harmi ettei Dominic Solankea saatu kentälle asti.

Crystal Palacen parhaat hetket jos maalia ei lasketa osuivat aivan ottelun alkuun jossa Kotkat saivat hyvää painetta Chelsean maalille. Joel Ward löytää pystysyötöllä Fraizer Campbellin rankkarialueelta. Thibaut Courtois lähtee hieman riskaabelin näköisesti vastaan, mutta saa hoidettua tilanteen Gary Cahillin avulla. Heti perään Cesar Azpilicueta katkoo pahan keskityksen takatolpalta kulmapotkuksi. Kulmasta pallo tulee viedä vaarallisesti maalille, mutta tämänkin Chelsean miehet selvittävät. Chelsean ensimmäinen paikka tuottaa heti maaliin reilun viiden minuutin pelin jälkeen. Oscar laukoo vaparin parista kympistä hienosti vasempaan yläkulmaan, 1-0! Kotka-vahti Julian Speroni saa ottaa maalia osittain piikkiinsä, sillä pallo tuli samaan kulmaan jossa maalivahti päivysti. Speroni ehti kuitenkin ottaa ratkaisevan askeleen kohti keskustaa eikä enää ehtinyt reagoimaan riittävän nopeasti. Reilun 10 minuutin jälkeen Palacelle tulee puolittain vahingossa maalipaikka. Cahill yrittää puskea pallon Courtoisille, mutta puskusta jää voima vajaaksi. Campbell ehtiikin palloon ennen Courtoista, mutta nostaa pallon maalivahdin ja maalin yli viidestä metristä. Vartin paikkeilla Campbell on taas esillä. Kuljetus puolesta kentästä boksiin jossa haasto Cahillin ohi, mutta laukaus painuu hyökkääjän harmiksi maalin editse. Chelsea saa rakennettua hyvällä syöttökuviolla Willianille vetopaikan rp-alueen liepeille. Brassin laukaus nousee hieman maalin yli. Chelsean hyvä vaihe jatkuu, kun Cesc Fabregas syöttää vasemmalta rankkarialueen läpi Eden Hazardille jonka laukaus blokataan kulmapotkuksi. Kulmasta John Terry pääsee puskemaan, mutta tolppamies on hereillä ja estää maalin syntymisen. Willianilla on vielä vetopaikka ennen jakson puoliväliä, mutta heikko yritys jää blokkiin. 25 minuutin jälkeen Chelsean maalilla eletään parin sekunnin ajan hieman jännemmin. Yannick Bolasien veto tai keskitys tuottaa Courtoisille hieman ongelmia, mutta pallo päätyy belgialaisen näppeihin ennen kuin Palacen pelaajia ehtii tilanteeseen. Puolen tunnin kohdalla Nemanja Maticin wondergoal-yritys päätyy selvään ylilaukaukseen. Bolasien kaukoveto ei puolestaan yllätä Courtoista joka torjuu varmasti. Jakson loppuhetkillä nähdään draamaa ulosajojen muodossa. Ensin Chelsean Cesar Azpilicueta näkee punaista hölmön ja ruman taklauksensa jälkeen. Hetkeä myöhemmin tilanne tasoittuu, kun jo aiemmin varoitettu Damien Delaney repii Loic Remyä paidasta ja saa toisen varoituksensa. Maticilla on vielä puskupaikka, mutta serbi ei saa palloa seitsemästä metristä maalia päin.

Toisen jakson alkupuolella Fabregas iskee Chelsean 2-0-johtoon. Hieno seinäpeli ensin Hazardin ja sitten Oscarin kanssa päättyy espanjalaisen varmaan sijoitukseen etukulmaan! Tämä lopauttaa temmon pelistä lähes kokonaan ja syöttöralli pyörii keskikentällä Chelsean osalta. Palacen pelaajatkaan eivät juuri intoudu prässäämään vaan katselevat vierestä. Tunnin haipakoilla kotijoukkue onnistuu rakentelemaan hieman hyökkäyspeliä. Courtois torjuu ensin Mile Jedinakin vedon varmasti ja paria minuuttia myöhemmin Terry on mies paikallaan katkomassa vitosen boksissa Wardin keskitystä. Tunnin jälkeen Chelsea esittää yhden hieman nopeamman hyökkäyksen joka tyrehtyy aivan viime hetkillä Palace-puolustajan katkoon, näin Hazard ei pääse viimeistelemään takakulmalta Fabregasin syötöstä. Oscar tuhnuilee onetimerin Fabregasin passista heppoisena suoraan Speronin syliin. Vartti ennen loppua Chelsealta pari terävämpää yritystä. Hazardin veto hieman takakulmasta ohi ja Oscarin vedon Speroni torjuu. Viimeisellä kympillä Cahillin hyvä liukkari estää Palacea hyödyntämästä Chelsean syöttöharhaa maalin muodossa. Nollapeliin tämä ei kuitenkaan riitä sillä varsinaisen peliajan viime sekunneilla Campbell saa pallon maaliin. Wilfried Zaha ohittaa Filipe Luisin oikealla laidalla ja syöttää matalan pallon maalin eteen josta Campbell tuikkaa pallon maaliin Branislav Ivanovicin ollessa hieman myöhässä.

Thibaut Courtois Ei juuri hommia, pari helppoa kaukovetotorjuntaa lukuunottamatta. Puolustuksen löysäily vei ikävästi nollapelin.

Branislav Ivanovic Nousut ihmeen vähissä. Keskittyi enemmän puolustamaan. Nukkui hieaman lopussa ja Campbell iski.

Gary Cahill Paikkaili pari kertaa hyvin muiden harhoja. Oli tosin itsekin välillä hieman unessa.

John Terry 500. ottelu Chelsean kapteenina.

Cesar Azpilicueta Hölmöili itsensä pihalle jo avausjaksolla.

Cesc Fabregas Tyylikäs viimeistely 2-0-osumassa. Jakoi muutamia oivia passeja vaikka oli ajoittain jokseenkin pimennossa.

Nemanja Matic Vedoista ja puskusta puutti tarkkuus. Möyrysi muutoin ihan hienosti.

Willian joutui ajoissa vaihtoon Azpin punaisen vuoksi. Oli mukana parissa kivassa kuviossa, mutta ei saanut kunnon vetoja aikaan.

Oscar Hieno maali vaparista. Muutama hyvä liike puolustussuuntaan.

Eden Hazard Putkahteli muutaman kerran esiin, mutta olisi voinut olla selvästi vaarallisempikin.

Loic Remy Pari vetoa.

Filipe Luis Yksi vahva nousu jäi mieleen. Päästi Zahan turhan helposti ohi kavennusmaalissa.

Mohamed Salah Noin vitonen lopusta. Ei ehtinyt/päässyt kunnolla peliin kiinni.

Didier Drogba Pari hyvää pallon suojausta loppuhetkillä.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Tänään siten vierailu Old Traffordilla. Voitto tänään niin ero Cityyn kasvaa jo kahdeksaan pisteeseen.

Kokoonpano kärkihyökkääjää lukuunottamatta varmaan aika selvää kauraa. Luis tuuraa pelikiellossa olevaa Azpia ja suurin kysymysmerkki on siellä kärkimiehen tontilla. Remy loukkaantuneena sivussa, Drogballa jotain ongelmia ja Costakaan ei ole ihan täydessä kunnossa. Costa oli kuitenkin treenannut ihan normaalisti joukkueen kanssa ja matkustanut Manchesteriin joten voisi olettaa spanskin avaavan tänään. Niin ja saihan Costa kellon siirtelyn ansiosta tunnin lisäaikaa kuntoutua tähän otteluun ;) Seuraavat kolme ottelua kuin Shrewsbury, QPR ja Maribor jolloin Costalle voisi antaa taas mahdollisuuden levätä. Schürrlekin kuntoutunut vammoistaan ja on joukkueen mukana. Sakemannikin on yksi vaihtoehto kärkeen ja Andrehan pelasi viime Old Traffordin vierailulla piikissä.

Ottaen huomioon molempien joukkueiden nykykunnon niin voisi olettaa Chelsealle selvääkin voittoa, mutta eiköhän tänään taas ihan tiukka ja vaikea matsi nähdä. Mourinho lähtee näihin isoihin vierasotteluihin tietyllä mentaliteetilla ja siihen ei kuulu se, että lähdetään murskaamaan vastustajaa. Puolustuksen kautta ja 1-0 voitto kelpaa varmasti oikein mainiosti.

https://archive.org/details/FridayNightLive24October2014Hd

Tuolta voi katsoa tuon eilisen CTV:n Friday Night Liven jossa vieraana Thibaut Courtois ja Cesc Fabregas.

http://www.telegraph.co.uk/sport/football/managers/jose-mourinho/11170519/Jose-Mourinho-talks-to-Gary-Neville-They-wanted-us-to-be-the-clowns-at-Anfield-we-werent-having-that.html

Ja perään vielä aivan mahtava juttu Mourinhosta. Neville siis haastatteli Josea ja tuloksena todella mielenkiintoista luettavaa.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Chelsean osalta Valioliiga jatkuu ns. isojen kohtaamisella, kun Blues matkaa Old Traffordille Manchester Unitedin vieraaksi. Chelsealla olisi sauma repiä hyvää eroa Unitedin lisäksi mm. Manchester Cityyn ja Liverpooliin jotka kärsivät eilen pistemenetyksiä. Viime vuosina juuri näissä tilanteissa Chelsealla on ollut tapana itsekin menetellä pisteitä, kun muut ovat jo ennen Sinisten peliä rähmineet. Ehkäpä tällä kaudella kaikki on toisin ja laiva porskuttaa tylysti eteenpäin muiden ongelmista välittämättä.

Chelsea lähtee Unitedin vieraaksi mukavassa vireessä, kuuden peräkkäisen voiton siivittämänä. Voitoista neljässä Sinisten maali on pysynyt koskemattomana, joka tietysti aina auttaa voittamisessa. Manchester Unitedin otteet tuntuvat ailahtevan ja Punaiset Paholaiset etsivätkin vielä sitä kaikkein parasta iskukykyään. Kuitenkin Unitedilla on nyt allaan kolme ottelua ilman tappiota, joista kahdesta on tullut voitto. Kotona ManU on voittanut kolme ottelua peräkkäin Valioliigan avauskierroksella tulleen Swansea-tappion jälkeen.

Viime kaudella vastaava ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin. Viidestä edellisestä Old Traffordin vierailustaan Chelsealla on viime kauden tasapelin lisäksi kaksi voittoa ja kaksi tappiota.

Loukkaantumiset, pelikiellot ja muut poissaolot

Jose Mourinhon miehistöstä puuttuu varmuudella viikolla UCL:ssa nivusensa loukannut Loic Remy sekä pelikieltoinen Cesar Azpilicueta. Lisäksi Diego Costan, John Obi Mikelin ja Ramiresin pelaaminen on epävarmaa. Andre Schurrlen sairastelut ovat ohi ja saksalainen on taas käytettävissä.

Myös Louis van Gaalin huolenaiheena on yksi pelikielto, kapteeni Wayne Rooney kärsii vielä Chelseaa vastaan pelikieltoaan. Johnny Evans, Antonio Valencia, Jesse Lingard sekä Paddy McNair ovat loukkaantuneina sivussa. Ander Herreran ja Angel Di Marian pitäisi olla pelikunnossa. Michael Carrick hakee vielä parasta kuntoaan ja englantilaista tuskin ainakaan avauksessa nähdään. Radamel Falcaon pelaaminen on epävarmaa.

Kokoonpanot

Petr Cech pudonnee UCL-pelin jälkeen penkille ja Thibaut Courtois astelee Chelsean maalille. Puolustus lienee Azpin pelikiellon myötä selvää kamaa. Branislav Ivanovic oikealle laidalle. Filipe Luis paikkaa Azpilicuetaa vasemmalla. Toppariparina John Terry ja Gary Cahill. Keskikenttä täyttyy myös tutun näköisistä pelimiehistä, Nemanja Matic ja Cesc Fabregas. Eden Hazard, Oscar ja Willian jatkavat keskikentän hyökkäävissä rooleissa. Hyökkääjän paikka onkin Sinisten suurin kysymysmerkki. Jos Diego Costa on kunnossa niin mies aloittanee. Didier Drogba lienee sitten ensimmäisenä jonossa jos korvaajaa mietitään. Andre Schurrle, Hazard ja Dominic Solanke menisivät jo enemmän tai vähemmän yllätyksellisemmän kärkialoittajan puolelle.

Courtois

Ivanovic - Cahill - Terry - Filipe Luis

Fabregas - Matic

Willian - Oscar - Hazard

Drogba

David De Gea Man Utd:n maalille. Puolustukseen Luke Shaw, Marcos Rojo, Phil Jones ja Rafael. Chris Smalling ja Tyler Blackett haastavat. Keskikentällä Daley Blind ja Ander Herrera keskustaan. Angel Di Maria, Juan Mata ja Ashley Young hyökkääviin rooleihin. Marouane Fellaini ja Adnan Januzaj kovimmat haastajat keskikentälle, lähinnä Matan tai Youngin tilalle. Robin van Persie saanee paikan piikissä, ainakin Falcao ei pysty pelaamaan/avaamaan. James Wilson jokerina Falcaon ollessa poissa ja/tai kahden kärjen taktiikassa.

De Gea

Rafael - Jones - Rojo - Shaw

Herrera - Blind

Young - Mata - Di Maria

van Persie

Saapa nähdä millä mentaliteetillä Mourinho lähtee. Nähdäänkö enemmän kyttäilevää peliä kuten vaikkapa Manchester Cityä vastaan vai yritetäänkö iskeä hallinnalla ManUn arvoitukselliseen puolustukseen. United on kyllä kova arvoitus. Onko edelleen enemmän tai vähemmän tuuliajolla vai onko yhteinen sävel löytynyt. Jos on niin tulee varmasti tiukka peli. Tietysti edellyttäen, että Chelsea jatkaa omaa hyvää virettään. Toista maalitonta putkeen tuskin nähdään. United tehnee maalin tai kaksi. Chelsea nakuttaa pari kolme osumaa ja kirjaa 600:n vierasvoittonsa liigapeleissä.

Manchester United 1 (van Persie)

Chelsea 2 (Drogba, Hazard)

Share this post

Link to post
Share on other sites

1-1 päättyi ja taas kerran ei voi olla kuin pettynyt.

Ensimmäinen puoliaika Chelsealta hakemista ja ManU ehkä aavistuksen niskan päällä. Toisella puoliajalla Drogban maali ja Chelsea näytti menevän helppoon voittoon. Mutta kuten Cityä vastaan niin taaskaan sitä peliä ei pystytty tappamaan 2-0 maalilla ja kotijoukkue tuli lopussa tasoihin. Meikäläisellä striimi kusahti ennen loppua joten paha sanoa tuosta maalista mitään tai siitä edeltäneestä punaisesta Ivanovicille, mutta Phil Dowd ilmeisesti kusassut homman jollain tavalla. Eipä tule yllätyksenä, kun kaverin viheltelyä koko ottelun ajan seurasi.

Olen ennenkin asiasta maininnut, mutta mua ottaa aivan älyttömästi päähän noi kulmapotkuissa paidassa roikkumiset ja ei voi kuin ihmetellä miksei asialle tehdä mitään. Ensimmäisellä puoliajalla selvääkin selvempi rankkari jäi saamatta, kun siellä oli Smalling ottanut Ivanovicin päälukkoon. Ja jos tämäkään ei ole tarpeeksi niin Rojolla oli samanlainen ote Terrystä. Ja Dowd näytti katsovan tilannetta ilman mitään esteitä jolloin viheltämättä jättämistä on vieläkin vaikeampi ymmärtää. Sama kuin siinä surullisen kuuluisassa Barcelona-ottelussa jossa se mulkero kaljupää näki tilanteet, mutta ei vain halunnut jostain syystä viheltää.

Mutta edelleen kyllä Chelsean olisi tässäkin kuten myös Cityä vastaan pitänyt pystyä tappamaan ottelu.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Manchester United - Chelsea 1-1 (0-0)

12' Rafael []

22' Didier Drogba []

39' Nemanja Matic []

50' Cesc Fabregas []

53' Drogba 0-1

62' Oscar []

65' Branislav Ivanovic []

77' Marouane Fellaini []

88' Eden Hazard []

90+3' Ivanovic [] -> []

90+4' Robin van Persie 1-1

90+4' van Persie []

Sieltähän se pistemenetys tuli jota osasi odotellakin eilisten tulosten perusteella. Päällimmäinen tunne on, että Chelsea antoi tämän pois passivoiduttuaan maalinsa jälkeen tai viimeistään 20 minuuttia ennen loppua. Jos lähdet vain puolustamaan yhden maalin johtoasemassa niin silloin olisi syytä puolustaa täydellisesti. Pitkäänhän ManU saatiin pidettyä hyvin aisoissa, mutta ei loppuun asti. Hyökkäyspelistä puuttui myös paras terä. Ei katastrofi, mutta iso pettymys.

Marcos Rojon epävarma pelaaminen tarjosi ottelun alkuhetkillä Chelsealle maalipaikan tynkää. Oscar pääsee tämän seurauksena laukomaan, mutta pallo päätyy blokin kautta päädystä yli. Kulmapotkun jatkotilanteesta Oscar pääsee laukomaan/ohjaamaan, mutta tulos on sama kuin hetkeä aiemmin, blokki ja kulmapotku. Manchester Unitedilla on heti perään oma hetkensä. Pallo saadaan pelattua Chelsean maalin edustalle, mutta Robin van Persie ja Marouane Fellaini eivät saa sohittua palloa maaliin vaan Thibaut Courtois ja Sinisten puolustus kestävät. Kympin paikkeilla Angel Di Maria saa pallon 25 metriin Luke Shaw:n keskityksen kimmottua Gary Cahillista argentiinalaiselle. Laukauksesta puuttuu tarkkuus ja pallo painuu reilusti katsomon puolelle. Ensimmäiseen 20 minuuttiin mahtuu vielä pari sinne päin puskua erikoistilanteista. Ensin Didier Drogba puskee vartin kohdalla kulmapotkusta roikkupallon maalin yli. Muutamaa minuuttia myöhemmin Chris Smalling tekee vastaavan suorituksen vaparikesoon toisessa päässä. Jakson puolessa välissä ManU luo varsin hyvän paikan. Adnan Januzaj passaa van Persien maalipaikkaan, mutta Courtoisin hyvä ulostulo peittää hyökkääjän vedon. Minuutin päästä van Persie puskee Di Marian keskitykseen, mutta tämä jää helposti Courtoisin näppeihin. Willian on karata Rojon sekoiluiden jälkeen läpiajoon, mutta Smallingin loistava puolustaminen esti brassin karkumatkan reilun puolen tunnin pelin jälkeen. Pari minuuttia myöhemmin Cesc Fabregas laittaa hyvän näköisen pallon maalille vasemmalta laidalta vaparista. Jatkajia ei kuitenkaan pallolle löydy PLW -otteluiden (Premier League Wrestling) viedessä mielenkiinnon maalin edessä. Chelsean avausjakson paras maalipaikka tulee viitisen minuuttia ennen taukoa. Oscar syöttää Drogballe 12 metriin ja vain David de Gean hieno jalkatorjunta estää Sinisten johtomaalin. ManUlla on vielä pari paikkaa. Januzaj:n kuti heiluttaa sivuverkkoa ulkopuolelta ja Juan Mata laukaus 16 metristä karkaa pahasti kehikon ulottumattomiin Di Maria vaparitarjoilusta.

Chelsea saa toisen jakson alussa hieman vastaavan näköistä painetta de Gean maalille joka Unitedilla olisi ensimmäisen jakson alussa. Tällä kertaa Oscar ja Eden Hazard eivät saa tilannetta hyödynnettyä ja laukauskin jää tekemättä maalista puhumattakaan. Fellainilla on tilaisuus tällätä kotijoukkue johtoon kulmapotkun jälkitilanteesta, mutta laukaus kiertää hieman oikealta ohi. Toisessa päässä nähdään mahtava tilanne. Hazard pelaa seinän Drogban kanssa ja vapautuu nokikkain de Gean kanssa. United-vahti pelastaa kerrassaan upeasti Hazardin laukauksen kulmapotkuksi. Kulmaa ei enää de Geakaan pelasta. Fabregasin keskitys löytää Drogban joka puskee pallon etukulmasta sisään, 1-0 Chelsealle! Etukulmaa "pitänyt" van Persie ei ehdi reagoimaan riittävän nopeasti ja pallo painuu verkon perukoille. Tunnin kohdalla Willian pääsee laukomaan varsin terävästi 25-30 metristä. Laukaus ei kuitenkan tuota de Gealla minkäänlaisia huolia ja espanjalainen liimaakin pallon käsiinsä eleettömästi. Branislav Ivanovicilla on hyvä paikka lisätä Bluesin johtoa 20 minuuttia ennen loppua. Serbi pujottelee boksiin, mutta ajautuu hieman pieneen kulmaan ja laukaus painuukin takakulmasta ohi. 80 minuutin kohdalla van Persiellä on aikalailla samantyylinen paikka kuin avausjakson puolivälissä. Tälläkin kertaa Courtois vetää pidemmän korren. Perään Januzaj leikkaa hyvin keskustaan, mutta laukaus painuu maalin ohi. James Wilson pääsee myös hakemaan osumaa. Pusku Rafaelin keskitykseen putoaa maalin katolle. Lisäajalla Di Marian kaukoveto menee turvallisesti Courtoisin syliin. Ivanovic saa lisäajalla toisen varoituksensa ja tätä myötä suihku kutsuu hieman muita aiemmin. Seurannut vapari koituu Chelsean kohtaloksi. Courtois pelastaa Fellainin puskun, mutta irtopallo tulee suoraan van Persielle joka tällää voimalla tasoituksen, 1-1.

Thibaut Courtois Pysäytti kertaalleen Fellainin loistavasti ja pari kertaa hyvin van Persien.

Branislav Ivanovic Hyvää ja huonoa. Pelasi sinänsä ihan hyvin, mutta keskittyi turhan paljon suunsoittoon. Lopussa sitten hieman huono onnisestikin toinen varoitus ja ulosajo.

Gary Cahill Nukkui hieman parissa tilanteessa.

John Terry Suht ongelmaton peli.

Filipe Luis Puolusti hyvin, ylöspäin olisi toivonut enemmän.

Cesc Fabregas Ei päässyt loistamaan. Yksi hyvä kulma josta tulikin johtomaali.

Nemanja Matic Hyvää vääntöä.

Willian Yksi ihan kohtuullinen veto jäi mieleen.

Oscar Tarjosi Drogballe hyvän paikan avausjaksolla.

Eden Hazard Muutama ihan väkevä kuljetus. Hukkasi loistopaikan, mutta pelastui Drogban iskiessä seuranneesta kulmasta.

Didier Drogba Ei tarjoa samanlaista aktiivisuutta kuin Diego Costa. Teki kuitenkin maalin eli sikäli täytti paikkansa.

John Obi Mikel Eipä jäänyt oikein mitään mieleen.

Andre Schurrle Loppuhetkillä sisään.

Kurt Zouma Muutama minuutti lopusta.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Meikäläisellä striimi kusahti ennen loppua joten paha sanoa tuosta maalista mitään tai siitä edeltäneestä punaisesta Ivanovicille, mutta Phil Dowd ilmeisesti kusassut homman jollain tavalla. Eipä tule yllätyksenä, kun kaverin viheltelyä koko ottelun ajan seurasi.

https://vine.co/v/OhLx2dZTgAP

Näytti livekuvan perusteella siltä, että nuudeli olisi tehnyt youngit, mutta selvästi siinä Ivanovic jalkaan osui. Chelsealle olisi voinut siitä vapaapainitilanteesta antaa pilkun, mutta eipä itselle ainakaan sen enempiä räikeitä kusaisuja mieleen muistu.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Di Maria ottaa tuossakin vielä muutaman askeleen ennen kaatumistaan :lol: Ja jos oikein muistan niin se Ivanovicin ensimmäinen keltainen tuli siitä, kun Di Maria sekä Ivanovic käyttivät molemmat tilanteessa käsiään ja Dowd jostain syystä arpoi tilanteen niin päin, että ManU:lle vapari ja Ivalle keltainen. Ja ei siinä mitään jos haluaa antaa heppoisia keltaisia, mutta se linja pitää sitten olla koko ottelun läpi eikä vain valikoiduissa tilanteissa.

Olisiko di Marían pitänyt pysähtyä kuin seinään? Kontaktin jälkeen di María ei ota enää yhtäkään juoksuaskelta, vaan jarruttaa, kunnes kaatuu maahan. Nappulat akillesjänteen päälle ei tunnu ikinä kivalta, enkä näe kyllä että argo olisi pystynyt jatkamaan juoksua tuon jälkeen. Eka keltainen oli toki heppoinen näin uudelleen nähtynä. 

Share this post

Link to post
Share on other sites

Chelsealla on edessään Länsi-Lontoon paikallinen, kun Queens Park Rangers saapuu Stamford Bridgelle. Sarjakärki Chelsea painaa edelleen ilman tappioita. Yhdeksän Valioliigaottelua on tuonut 23 pistettä (7W 2D). QPR majailee sarjan häntäpäässä, toiseksi viimeisenä. Kaksi voittoa, yksi tasapeli ja kuusi tappiota ovat kartuttaneet pistesaldo seitsemällä merkinnällä.

Chelsea pelasi viikolla Capital One Cupia jossa Shrewsbury Townin vieraana tuli 2-1-voitto. Edellinen Valioliigapeli katkaisi voittoputken Manchester Unitedin vieraana tulleen 1-1-tasapelin myötä. QPR katkaisi edellisessä pelissään kolmen ottelun tappioputken ja viiden ottelun (1D 4L) voitottoman putkensa. Ärrät nappasivat täyden pistepotin voittamalla Aston Villa 2-0.

Chelsea on hallinnut kotiotteluitaan Valioliigassa QPR:a vastaan. Suurin osa on toisn pelattu 1990-luvun puolella Ärrien Championship-vuosista johtuen. Tulosten valossa on menty usein kuitenkin niukalla kotivoitolla. Kahdesti Siniset ovat kirjanneet 1-0-voiton ja kerran tuloksena on ollut 2-0. 90-luvulla päädyttiin kertaalleen tasapeliinkin, 1-1. Chelsean isoin voitto on toiseksi uusimmasta kohtaamisesta. Tuolloin Blues murjoi Ärriä peräti 6-1. Tuorein kohtaaminen toissa kaudella toi QPR:lle ensimmäisen Valioliiga-voiton Chelsean vieraana. Tiukka 1-0-voitto tuli ex-Chelsea Shaun Wright-Phillipsin maalilla, kuinkas muutenkaan.

Loukkaantumiset, pelikiellot ja muut poissaolot

John Obi Mikel ja Loic Remy ovat loukkaantuneina Chelsealta sivussa. Cesar Azpilicueta on vielä tänään pelikiellossa. Diego Costa ja Ramires ovat enemmän tai vähemmän pelikuntoisina ja valittavissa jopa avaukseen.

Ärriltä puuttuvat loukkaantuneet Joey Barton, Jordon Mutch, Alejandro Faurlin sekä Alex McCarthy. Viimeisimmän poissaolosta ei ihan täyttä varmuutta. Nedum Onuoha saattaa olla käytettävissä. Rio Ferdinand on pannassa.

Kokoonpanot

Thibaut Courtois maaliin. Puolustuksessa ei pitäisi olla ihmeitä eli John Terry ja Gary Cahill toppareiksi. Filipe Luis vasempaan laitaan. Branislav Ivanovic oikealle. Keskikentän sävelet lienevät myös selvät vaikka siellä pieni mutta piileekin. Nemanja Matic ja Cesc Fabregas ovat todennäköiset avaajat. Se pieni mutta? Fabregas on varoituksen päässä pelikiellosta ja varoituksen saadessaan missaisi viikon päästä pelattavan Liverpool-ottelun. Hyökkäävissä rooleissa mentäneen tutulla kaavalla. Eden Hazard seuranaan brassikaksikko Willian ja Oscar. Diego Costa aloittanee kärjessä.

Courtois

Ivanovic - Cahill - Terry - Filipe Luis

Fabregas - Matic

Willian - Oscar - Hazard

Costa

Robert Green Ärrien maalivahdiksi. Mauricio Isla oikean laitapakin tontille. Onuoha haastajana jos kunnossa. Armand Traore ja Yun Suk-Young kisaavat vasemman pakin tontista. Toppariosasto täyttyy Steven Caulkerilla ja Richard Dunnella. Leroy Fer, Karl Henry, Sandro ja Eduardo Vargas pelasivat voittoisassa Villa-ottelussa joten kaikille voisi odottaa jatkoa. Bobby Zamora ja Charlie Austin kärkeen jos Ärrät menee kahdella hyökkääjällä. Niko Kranjcar tai Junior Hoilett Zamoran tilalle jos keskikentälle halutaan lisää täytettä.

Green

Isla - Dunne - Caulker - Suk-Young

Vargas - Henry - Sandro - Fer

Zamora - Austin

Chelseahan tähän lähtee suurena suosikkina. Bluesilla on kuitenkin ollut viime aikoina hieman ongelmia pelin "tappamisessa" ja sopiikin toivoa ettei sen kanssa tulisi tänään ongelmia. Saapa nähdä toiko Villa-voitto minkälaisen buustin Ärrille. Vieraspelit ovat olleet QPR:lle hankalia (4 tappiota), eikä Chelsealla ole mitään tarvetta antaa tähän helpotusta. Parin kolmen maalin kotivoitto tilaukseen. Chelsealle kaksi tai kolme osumaa. Ärrät nollille tai yhteen.

Chelsea 2 (Costa, Hazard)

QPR 0

Share this post

Link to post
Share on other sites

Kyllähän Chelsea taas itselleen homman kovin vaikeaksi teki, mutta lopulta sitten ihan hyvä vääntö ja täydet pisteet kotijoukkueelle.

Ei tossa nyt pelillisesti juurikaan hätää ollut, mutta johtoasemassa Chelsea tuppaa ehkä liiaksikin ottamaan jalkaa pois kaasulta. Nytkin homma meni siihen, että pallon saadessaan Chelsea lähti tuohon QPR:n hurlumhei-futikseen sen sijaan, että olisi pallollisena vain rauhoittanut pelin tempoa ja pelannut omaa peliään. Lopulta sitten turha löysäily kostautui takaiskumaalina, mutta kuten viikolla Liigacupissa niin nytkin Chelsea pystyi iskemään välittömästi isompaa vaihdetta silmään ja lopulta siellä Vargas joutui vetämään Hazardin josta seuranneesta rankkarista Chelsea tuon voittomaalinsa tekikin. Tosin taas kerran 2-1 maalin jälkeen QPR:lle annettiin aivan liikaa palloa.

Mutta näitä vähän vaikeampia vääntöjä tulee kauden mittaan ja loppupeleissä sillä tyylillä ei ole mitään väliä jos voitto irtoaa. Oscarilta aivan käsittämätön maali ja on vahva ehdokas kyllä kauden komeimmaksi osumaksi. Aivan sairas kierre tossa laukauksessa. Hazardilta puolestaan totutun varma rankkari jolla pisteet kotijoukkueelle. Cobhamissa voisi mieluusti ehkä noita kulmia treenata. Tänään taisi olla taas lähemmäs kymmenen kulmapotkua josta Chelsea taisi saada jotain aikaan vain yhdestä (Terryn pusku). Siellä on kuitenkin Ivanovicia, Cahillia, Terryä, Costaa ja Maticia boksissa ja lipulla palloa luukulle nostamassa Fabregas joten luulisi, että Chelsea voisi saada paljon enemmän aikaan erikoistilanteistaan.

B1XhQnRCAAAq88n.png

Loistava kuva muuten tosta Oscarin maalista. Ei ihan heti pallon sijainnista uskoisi, että se päätyi lopulta maaliin. :D

Share this post

Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

×