Jump to content
ippe

Valioliiga 2014/15

Recommended Posts

Pochettino sanoi tuossa keväällä, että ei aio jatkaa seurassa, mikäli pelaajia myydään pois. Olisi halunnut viedä projektiaan eteenpäin, mutta seurajohto päätti toisin. Varmasti monelle pelaajalle jäänyt myös paska maku touhusta, eikä heillä liene hirveää kiinnostusta jäädä seuraan, mikäli mahdollista siirtyä eteenpäin. Sanoisin, että Lallanan siirto oli tappoisku viime kauden Sotonille ja nyt joukkue täytyy rakentaa täysin uusiksi.

En tiedä onko seuralla kunnianhimoa, vai hommaavatko pelkästään lupaavia pelaajia, päämääränä myydä niitä eteenpäin hyvällä voitolla? Akatemia toimii loistavasti ja talous on erittäin vahvalla pohjalla, joten todellista menestystäkin olisi mahdollista hakea. Tätä Pochettino halusi, mutta seurajohto näytti sitten takapuoltaan ja herra lähti Spurssiin. Keväällä Soton teki mm. virallisen tarjouksen Roberto Firminosta, joka ei "yllättäen" mennyt läpi. Osoittaa kuitenkin, että verkot ovat edelleen vesillä. Firmino olisi varmasti ollut suora korvaaja Lallanalle ja hänet olisi sitten voinut kauden tai kahden jälkeen myydä kovaan hintaan eteenpäin.

Mielenkiintoista millaisen joukkueen Koeman saa jalkeille kauden alkuun. Smithin ehdottama Ajaxin ostaminen ei varmasti olisi huonoin vaihtoehto tällä hetkellä :icon_lol:

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

En tiedä onko seuralla kunnianhimoa, vai hommaavatko pelkästään lupaavia pelaajia, päämääränä myydä niitä eteenpäin hyvällä voitolla? Akatemia toimii loistavasti ja talous on erittäin vahvalla pohjalla, joten todellista menestystäkin olisi mahdollista hakea.

Ennen kesän myyntejä taloudellinen tilanne oli aika heikko ja tämän kauden aikana tulee maksuun 22 milj. puntaa vanhoista pelaajahankinnoista ja lisäksi pitää maksella suunniteltua kalliimpaa uutta harjoituskeskusta.

http://www.saintsfc.co.uk/news/article/31032014-financial-results-201213-1455995.aspx

Varmaan silti myynneistä saaduista 92 milj. punnasta suurin osa voidaan käyttää uusiin hankintoihin, jos niin halutaan. Eri asia on sitten, kuinka houkuttava työnantaja Saints nykyisellään on.

Varmaankin paras ratkaisu olisi yrittää tehdä pari hyvää täsmähankintaa ja pyrkiä säilyttämään sarjapaikka seuraavaksi kaudeksi ja lähteä sitten rauhassa rakentamaan uutta joukkuetta. Paljon on kiinni nyt Koemannin kyvyistä ja tietenkin siitä miten hän saa tukea seurajohdolta. Hyvä akatemia ja hienot olosuhteet antavat toki hyvän pohjan ja mahdollisuus vakaaseen tulevaisuuteen valioliigaseurana on olemassa.

Sanoisin, että ennen Liebherriä oli seuran taloudellinen tilanne kohtuu heikko. Seuran omistaa nykyään edesmenneen Markus Liebherrin tytär, joten omistajalla on kyllä varallisuutta. Liebherrin omaisuuden arvioitiin olevan 3 miljardia euroa, joten melko varakkaasta omistajasta puhutaan. Kuinka paljon nykyisellä omistajalla on halua satsata joukkueeseen, on sitten toinen kysymys. Mitään tarvetta pajatson tyhjentämiseen ei olisi ollut ja siitä kertoo se, että Soton pystyy nyhtämään kovia siirtosummia.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Morgan SchneiderlinVarmennettu tili ‏@SchneiderlinMo4

6 years of an amazing journey #saintsfc DESTROYED in 1 hour !!!

Helvetti mikä ääliö :lol:

Samaa piti tulla postaamaan ja kyseessä on todellakin aito tili. Mahtoivatko Saintsin pojat estää Schneiderlinin siirron Spursiin vai mistähään tuossa avautumisessa on kyse?

9b208504ee0b2bb9df3d13ee7234f1bf.png

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Morgan SchneiderlinVarmennettu tili ‏@SchneiderlinMo4

6 years of an amazing journey #saintsfc DESTROYED in 1 hour !!!

Helvetti mikä ääliö :lol:

No ei välttämättä oikea tapa ilmoittaa asia, mutta en häntä nyt lähtisi moittimaan. Koko joukkue suurinpiirtein myyty ja nyt hänelle ilmoittamatta mennään laukomaan, että ei ole myytävänä. Vaikka kuinka alkaisi 6 vuodessa rakastamaan seuraa, niin jäisitkö itse tuossa tilanteessa Saintsiin? Schneiderlinilla on ihan sama oikeus hommata itsensä uppoavasta laivasta ulos kuin muillakin.

Kaikesta huolimatta Saintsille tuskin käy yhtä huonosti kuin naapuri Pompeylle.

Boruc

Clyne - Fonte - Yoshida - Targett

Wanyama - JWP

  Gnabry - Ramirez - Tadic

Pellè

Vaikka tuo nyt onkin täysin eri kokoonpano kuin viime kaudella, niin vähintäänkin keskikastia. Tässä mitataan toki Koemanin kykyjä. 

E: Ja jotenkin ainakaan tässä ikkunassa on vaikea nähdä Jay Rodriguezin lähtöä. Paha loukkaantuminen alla ja kukaan tuskin ottaa riskiä, edes Pocchettino. Tuohon avaukseen sitten mukaan niin parantaa tuota vielä asteen.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Sillä on voimassa oleva sopimus Sotonin kanssa, seura ei halua myydä ja sitten mennään kitisemään twitterissä ja haukkumaan seura. Mitäs kirjoitti sopimuksen Sotonin kanssa?

Ymmärrän kyllä, että haluaa siirtyä, mutta nämä asiat pitää hoitaa ihan jossain muualla kuin twitterissä. Ääliö mikä ääliö.

Silloin kun Schneiderlin meni kirjoittamaan sopimuksen ei ongelmista kuitenkaan ollut tietoakaan. Suutuspäissään ihminen tekee kaikenlaista typerää ja voisin itsekin kuvitella turhautuvani samassa tilanteessa ja latovan jotain tuollaista nettiin. Schneiderlin nyt kuitenkin on lähes seuraikoni ja tärkeimmistä pelaajista, niin varmasti ottaa todella arkaan paikkaan tämä tilanne. Tämä twiitti ei toki edistä asiaa yhtään.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

We are delighted to welcome @ryanbertrand3 to #SaintsFC on a season-long loan from @chelseafc. #SaintRyan

Huhhu. Onneksi (Poolin kannalta) meni näin.  Ryan Bertrand siis luutimaan Luke Shawn jättämää aukkoa.

Samana iltana Everton julkisti Lukakun hankinnan 28 miljoonalla. Siirtoennätys kerralla uusiksi.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Southamptonista tuli vissiin sellaista viestiä, että he toivovat signaavansa useammankin pelaajan tämän viikon loppuun mennessä. Huhuja alkaa myös jonkin verran pyörimään. Puolustukseen on huhuttu Virgil van Dijkiä Celticistä ja MM-kisoisssa hyvin pelannutta Marcos Rojoa, keskikentälle Feyenoordin Jordy Clasieta sekä Interin Stephan Taideria ja Norwichin Leroy Feristä ja Narthan Redmondistakin on ollut jotain puhetta. Jos Southampton saa näitä nuoria talentteja ja Koeman osaa hommansa niin eiköhän Southampton nappaa sijoituksen jostain 13-15 sijan tietämiltä. Pakka on tietysti täysin levällään, mutta jos sisään saadaan suht' laadukkaita ukkoja niin katastrofi kyetään välttämään ja liigassa on edeleen usempi Southamptonia heikompi joukkue.

Morgan Schneiderlin on odotetusti toimittanut siirtopyynnön ja Saintsin kannalta olisi vähän ihmeellistä pitää mies joukkueessa. Koko pakka on muutenkin laitettu Football Manager tyyliin uusiksi ja arvokkaan, mutta epämotivoituneen Schneiderlinin pitämisessä ei olisi mitään järkeä. £15 - £20 miljoonaa käteen eniten tarjoavalta ja mies muualle kitisemään. Southamptonin kannalta erittäin tärkeät viikot luvassa kun liigan alkuun on kaksi ja puoli viikkoa eikä joukkueella ole edes avauskokoonpanollista liigatason pelaajia. Yhteispeli ei voi sarjan käynnistyessä olla kovin huikealla tasolla, mutta heidän onnekseen avauskierrosten vastustajat eivät Liverpoolia lukuunottamatta ole kummoisia ja tiukalla joukkuepuolustuksella sekä parilla yksilösuorituksella pisteitäkin voi tulla. Anfieldilta tulee avauskierroksella kuokkaan muutamalla maalilla siinä ei enää auta mikään. Ihan btw Liverpool-1 ja Liverpool-2 tarjoavat Unibetin pitkävedossa 2,15 ja 3,65 kertoimet, itse ajattelin vähän kasvattaa Liverpoolin matkakassaa ja iskeä kunnon panoksella :)

EDIT. Huomasin vasta äsken tuon "#SprayForBPL" hashtagin :D

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Onhan Southamptonin pelaajien myynti noin suuressa mittakaavassa hyvin erikoista. Samaan hengenvetoonhan vielä voisi myydä nämä kaksi pelaajaa Schneiderlin ja Rodriguezin Spursiin. Hyviä hintoja ovat kuitenkin saaneet pelaajista, jos jotain positiivista touhusta hakee.

Kaikesta huolimatta Southampton on voittanut kaikki viisi treenimatsiaan. Neljässä ensimmäisessä pitivät nollan. Eilen Brightonia vastaan päästivät yhden maalin, kun johtivat jo 0-3.

Englannin maajoukkueen kannalta (joskus tulevaisuudessa) vähän huolestuttaa Calum Chambersin siirto. Nyt olisi ollut varmasti tiedossa Southamptonissa paljon peliaikaa ja sitä kautta kehitystä. Arsenalissa alkuun voi olla vähän tiukempaa. Onneksi kaveri pystyy pelaamaan eri pelipaikoilla.

Oma näkemykseni olisi edes yhden kauden jaksanut odottaa siirtoa isoon seuraan. Toki jos on tarpeeksi hyvä, niin ottaa heti vakiopaikan, mutta en tähän usko ennen kuin näen.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Hieman vaikuttaa Southamptonin toiminta siltä, että seura tullaan myymään jälleen. Nykyistä omistajaa Katharina Liebherriä ei kuulemma jalkapallo kiinnosta pätkääkään. Jotkut ovat esittäneet, että Kruegerin tulo seuran johtoon ennakoi nimenomaan seuran laittamista myyntikuntoon ja lopulta myymistä. Pelaajien joukkopako sopii myös tähän kuvioon.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Onhan tuossa vähän samaa menoa kuin Malagassa oli Pellegrinin päävalmentaja-aikana, kun siellä omistajasheikki pisti yhtäkkiä hanat kiinni ja sitten alkoi miestä lähteä. Oliko Arsenal ekana haaskalla viemällä Cazorlan ja Monrealin. Sitten menivät mm. Isco ja Demichelis ja nyt viimeksi maalivahti lähti Cityyn. En tiedä, mikä on Malagan tilanne nyt, mutta aikamoinen muutos on tapahtunut siihen joukkueeseen, jota olin katsomassa livenä kotipelissä Valenciaa vastaan jokin kevät vähän aikaa sitten (sen voitto vei osaltaan Malagan UCL:ään ja liki finaaliin seuraavalla kaudella).

Suunta alaspäin valitettavasti. Viime kausi täysi farssi ja olisiko sija ollut 15 huituvilla.

Nyt saivat kuitenkin hyvän maalivahdin Guillermo Ochoan, näinkö joukkue tekisi pari täsmähankintaa ja hilaisi itsensä jälleen lähelle europelejä.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

QPR on tekemässä parit kelpo hankinnat kun SkySportsin mukaan Juventus ja QPR ovat päässeet sopuun chileläisen Arturo Vi... siis Mauricio Islan lainasopimuksesta. Isla on monipuolinen pelaaja, joka voi pelata oikeastaan jokaista oikean laidan tonttia ja hätätilanteessa myös keskikentän keskellä. SkySportsin toimittaja Greame Bailey sen sijaan tweettaa, että Cardiff on hyväksynyt Ärrien £5 miljoonan tarjouksen Jordon Mutchista, joka teki viime kauden Valioliigassa kelpo tehot 7+5.

368e2a60e17d31158321cc7c52b3a056.png

Jatketaan QPR:rästä vielä sen verran, että Redknapp kertoi seuran virallisilla sivuilla, että hän tulee käyttämään ensi kaudella kolmea keskuspuolustajaa.

355586a9ba71b9d98cc07ff1b3eeaf07.png

Harryn kokoonpano näyttää kieltämättä kohtuu hyvältä näiden hankintojen käytyä toteen. Eikä sovi myöskään unohtaa, että esimerkiksi Loïc Rémy, Julio Cesar sekä Adel Taarabt ovat yhä seuran palkkalistoilla. Jos puhe kolmesta topaprista pitää paikkansa niin on kohtuu mielenkiintoista nähdä miten joukkue ryhmittyy. Ehkä tuollaisessa muodostelmassa voisi olla järkeä, koska seuralla on nousevat laitapakit, laaja topparikalusto, mutta sitten taas keskikentän keskustaan ei ole kauhean päteviä ukkoja.

Noin yleisellä tasolla on mieleniintoista nähdä, kuinka moni joukkue oikeasti siirtyy kolmen topparin tai 5-3-2 systeemin käyttämiseen "pelkästään" koska se toimi Hollannilla kesän MM-kisoissa. Italassahan tuo on jo tuttua kauraa, mutta MM-kisojen jälkeen muodostelmaa on apinoitu aina FC Lahtea myöden.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Jostain luin, että Julio Cesar on kutsuttu takaisin "kotiin" elikkä Ärriin. Tiedä sitten, liittyikö lainapesti mömmökisoihin, koska ymmärtääkseni Arry sen Cesarin Ärriin hankki. Tai siis muistaakseni hankki, kun eräs herra Green ei saanut saranoita sormistaan lukkoon.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Jossain oli juttua tuosta 5-3-2 systeemistä Valioliigassa ja siinä oli, että mahdollisesti jopa puolet joukkueista pelaisi sillä syseemillä ensi kaudella. Rodgers kokeili tuota Poolissa jo viime kaudella, eikä tulos ollut kummoinen. Suuri syy tähän riittämättömät laitapakit.

Jos QPR uolla ensi kaudella pelaa, niin toivottavasti Arry hankkii erään Glen Johnssonin ryhmäänsä. Sehän sopisi hyvin hölkkäämään oikealle laidalle.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

SkySportsin mukaan Sunderland ja Manchester City ovat päässeet sopuun Jack Rodwellin siirtosummasta ja Rodwell on siirtymässä Sunderlandiin viiden vuoden sopimuksella. Rodwell siirtyi aikanaan Evertonista Cityyn £15 miljoonan siirtokorvauksella, mikä herätti epäilyksensä jo silloin. Loukkaantumiset ja Cityn rahankäyttö kuitenkin vesittivät Rodwellin uran taivaansinisissä, joten siirto vakituinen peliaika ja siirto Sunderlandiin on hyvä siirto pelaajalle, joka on viimeiset kaudet reissannut vaihtopenkin ja kuntoutuskeskuksen väliä. Parhaimmillaan Rodwell on hyvä kahden suunnan keskikenttäpelaaja jolta luonnistuvat sekä hyökkääminen että puolustaminen. ChronicleLiven mukaan Sunderland saattoi maksaa pelaajasta jopa yli £10 miljoonaa, joten onko tämä sitten sitä lädilisää vai mitä. Uskon, että tämä on kuitenkin hyvä diili Sunderlandille.

Voi olla, että Rodwell ei jää Black Catsin viikon ainoaksi hankinnaksi, sillä Fabio Borinin kohtalo ratkeaa huhujen mukaan parin päivän sisään. Liverpool ja Sunderland ovat päässeet sopuun siirtosummasta, joka voi nousta jopa £14 miljoonaan asti, mutta Boeini itse ei ollut ainakaan viikko sitten kauhean halukas siirtymään. Viime päivinä Sunderland manageri Poyet on neuvotellut henkilökohtaisesti Borinin kanssa ja epäilen, että hän on saanut taivuteltua italialaisen siirtymään.

Rodwellin ja Borinin hankinnan myötä Sunderlandin nippu näyttäisi kohtuu laadukkaalta enkä millään jaksa uskoa, että he tippuvat ensi kaudella kammettuaan itsensä kuiville haudan reunalta menneellä kaudella. Puolustajiahan tuo jengi huutaa edelleen. En tiedä minkälainen pelaaja van Aanholt on, mutta hoitaa varmaan hommasa vasemmalla laidalla. Billy Joneskin menettelee oikealla, mutta keskuspuolustus onkin sitten melkoista kuraa. Diakite voisi olla ihan pätevä kaveri, mutta hän ei pelannut kuin kourallisen otteluita ennen siirtymistään lainalle Fiorentinaan ja Wes Brown sekä Johnny O'Shea ovat yksinkertaisesti liian huonoja Valioliigaan. Sunderlandillakin kun näyttää olevan rahaa niin ihmettelen mikseivät he tarjonneet Steven Caulkerista. Eurooppa on kuitenkin pullollaan laadukkaita toppareita, jotka ovat halukkaita siirtymään Sunderlandiin joten hätä ei ole tämän näköinen jos rahaa/ intoa uuden topparin hankkimiseen löytyy.

Poyetin mukaan Sunderland tekee vielä muutaman diilin "joista osa on yllättäviä." En tiedä sitten mitä näillä yllättävillä diileillä tarkoitetaan, mutta esim. Italiasta ja Ranskasta löytyy varmasti mielenkiintoisia pelaajia joilla on halukkuutta siirtyä Valioliigaan ja Sunderlandiin. Valioliiga on uuden TV-sopimuksen myötä rahallisesti kaikista ostovoimaisin liiga, mistä kertoo jo sekin, että mm. alemman keskikastin Hullin maksavat siirtokorvaukset lähentelevät jo £20 miljoonaa ja nipin napin säilynyt Sunderland on valmis käyttämään £25 milliä kahteen pelaajaan.

Joo en itsekkään usko siihen, että Sunderland edes joutuu kamppailemaan sälymistään vastaan sillä näytti Poyetin alaisuudessa peli välillä aika kauniilta katsottavalta mm. Manua vastaan ja muitakin ylemmän kastin joukkueita ja itse ainakin sytyin pelityylille jonka mies oli sinne ajanut sisään. Nyt vielä kun Poyetilla toinen kausi edessä ja pari omannäköistä hankintaan ryhmään sisään niin uskon Uruguaylaisen saavan Black Catsit hyvään iskuun ensi kaudelle. Mitään erikoista en kuitenkaan uskalla odottaa sillä onhan tosta viime kauden huikeasta säilymisestä vielä matkaa väljille vesille. Odotan innolla esim Rodwellin esiintymistä Sunderland paidassa, kaveri on kuitenkin aikamoinen talentti ollut Everton aikoinaan ja sitten vielä ne pari Ipen mainitsemaa "yllättävää hankintaa" niin voi olla Sunderland ihan mielenkiintoinen joukkue seurattavaksi.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Laitetaanpa vielä tänne.

Eli Howard Webb on jättänyt tuomaritehtävät ja siirtyy johtotehtäviin:

http://www.sportinglife.com/football/news/article/165/9408397/howard-webb-retires-as-match-referee

Kiitokset miehelle pitkästä urasta vittumaisen työtehtävän parissa. Monetkohan Fuck offit mies on urallaan saanut kuulla Rooneyn ja muiden sankareiden toimesta?

Ja valitettava totuus usein on, että jos tuomarin nimi on jäänyt mieleen, on kyseinen henkilö ehtinyt tuomitsemaan myös paljon kyseenalaisia ratkaisuja. Paras tuomari on sellainen, jota kukaan ei muista ottelun jälkeen. Itselläni Webb alkoi hiertämään ennen kaikkea siksi, että rikkeen ja varoituksen välille muodostui rangaistukseksi usein "Webbin puhuttelu", vaikka tilanteesta olisi voinut sen keltaisen antaa.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään

×