Jump to content
Sign in to follow this  
lfcsmith

Liverpoolin kausi 2014 - 2015

Recommended Posts

Pressissä oli naurettu, että lentokone oli Rafan agentin maksama. Kukaan järjellinen ihminen ei halua Rafaa takaisin. Mutta jos on löysää rahaa turhuuteen, niin so what. Itse nostin heti keskisormen kohti konetta, kun se tuli siihen pörräämään. Eikä kukaan ympärillä siihen reagoinut mitenkään positiivisesti. Että se siitä.

 

Rafalla on tosiaan jotenkin myyttinen maine osan kannattajista silmissä. Ihan kun siellä oltaisiin ignorattu kaikki epäonnistuneet hankinnat ja tasapelien varmistelut kun olisi pitänyt hakea voittoa viimeiseen asti. No olihan Rafassakin puolensa, tekihän jamppa muutaman todella kovan hankinnan tyyliin Reina, Mascherano, Alonso & Torres.  Mutta joo kyllä Rafa ja Liverpool ovat nähty. Benitez taitaa edelleen omistaa talon Liverpoolista ja mahtaako hänen perheensä asua kaupungissa edelleen, joten varmaan noita Rafa -> Liverpool -juttuja saadaan lukea hamaan tappiin asti. Ja onhan mies kai itsekin jossain sivulauseessa maininnut, että Liverpoolissa valmentaminen kiinnostaisi edelleen. Nythän Rafa on kai lähdössä Napolista, mutta saa nähdä mihin mies päätyy.  Eihän Rafa kuitenkaan ole ihan nykyisten omistajien näköinen valmentaja. Mies kun ei ole tullut tunnetuksi maltillisesta ja laskemoivasta rahankäytöstä, eikä mies varmaan suostu kenenkään sätkynukeksi vaan Rafan pitäisi saada hankkia juuri ne pelaajat jotka hän haluaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Merseyside2 kanssa samaa mieltä siitä, että Rodgersille vuosi aikaa TAI sitten Klopp tai vastaava tilalle. Ei todellakaan mitään Rafoja ym. sekoittamaan pakkaa. Taas tulisi uudet pelaajat, uudestaan rakennettaisiin taustoja kuntoon yms niin otetaan nopeasti pari vuotta taas takapakkia. Kuitenkin Rodgersin johdolla otettiin pitkä voittoputki, joten on siellä jotain tehty oikeinkin?

 

Samaa mieltä Ippen kanssa tuosta peluutuksesta. Se on Rodgersin suurin puute, että ei osata reagoida tarpeeksi nopeasti jos jollakin ei peli kulje. Siinä vaiheessa pitäisi olla aivan sama mikä nimi lukee paidan selässä tai kuka on pelaajan hankkinut. Ja eihän tässä riemunkiljahduksia välttämättä ole tulossa muutamaan kauteen. Itselle riittäisi, että näkisi tässä vaiheessa että ollaan oikealla tiellä.

 

Monesti tätä foorumia lukiessa tuntuu ettei osalle riitä minkäänlainen peli, että oltaisiin tyytyväisiä. Ihan rehellisyyden nimissä jos katsoo vaikka Chelsean pelaamista, ei joukkue ole pelillisesti todellakaan vakuuttanut useampaan kuukauteen. Sitli joukkue raapii 1-0 voittoja ja napsii tarvittavan määrän kolmen pinnan voittoja. Pisteet ratkaisee kuitenkin loppu peleissä kaiken.

 

Summa summarum, ei se peli voi kokoaikaa näyttää valmiilta ja täydelliseltä. Pitää olla tyytyväinen siihenkin, jos paskalla pelillä raavitaan täysiä pisteitä. Kokonaiskuvan pitää kuitenkin olla kunnossa ja nähdä että eteenpäin mennään. Silloin kun näkee, että pelaajilla on asenne kunnossa ja tehdään täysillä töitä, niin se kertoo aika paljon luottamuksesta valmentajaan ja siitä että pelataan oikeasti joukkueelle. Joskus niistä ei silti pisteitä tule, vaikka ne "ansaitsisikin". Eli Klopp sisään tai Rodgersille viimeinen sauma näyttää onko hänestä johdattamaan Poolia askel eteenpäin ensi kaudella. On se sitten edelleen viides sija niin so what, jos kuitenkin pelaamisen taso nousee ja turhakkeet istuvat penkillä silloin kun peli ei kulje.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Loistava kirjoitus. 

 

Esim. täällä esille tuotu Southampton peli, niin mietitääs olosuhteita. Pool pelannut juuri Europelin ja sitten joutuu reissaamaan toiselle puolelle Englantia vieraspeliin, pahaksi kotijoukkueeksi tunnettua Sotonia vastaan. Luettelen tähän ne joukkueet, jotka menivät sinne pelaamaan "sexyä": Nothing found. Ketkäs isot sieltä on käyneet voiton nappaamassa tällä kaudella? Manu ja Pool. 

 

Southampton peli nyt esimerkkinä oli juuri sellaista mitä tarvittaisiin tältä tiimiltä juurikin lisää. Kaivetaan ne pisteet sieltä vahvalla puolustamisella ja sitten kun on paikka isketään maalit. Olishan se kiva mennä dominoimaan jokasta joukkuetta vastaan, mutta se ei ole miltään tiimiltä mahdollista. Pelikohtainen suunnitelma. Toivon todellakin, että ensikaudella nähtäisiin esim. Europelien jälkeen tällaisia otteita lisää. Ensinnäkin se antaa hiukan rasinutteelle joukkueelle paljon paremman tsäänssin voittaa, koska säästää hivenen enemmän energiaa kuin munat sauhuten tehty prässipelaaminen. Ja siksi haluaisin joukkueeseen sen yhden huippukärjen kesällä, voittamaan tällaisia pelejä.

 

Ja mun mielestä turha ottaa BR:ltä kredittejä pois esim. pelaajakehityksen kohdalta. Joo mies on tehnyt virheitä tällä kaudella, mutta se jäbä osaa kyllä lahjakkaita jannuja kehittää. Vai kuvitellaanko täällä, että BR ei esim. ohjeista Hendoa tai Coutinhoa missä osa-alueilla pitää kehittyä ja sitten suunnitella jtn harjotusohjelmaa heille? Ei ne pelaajat vain pelaamalla kehity, vaikka niin usein sanotaan.  

 

Puolustamalla pelien voittaminen ei toki ole väärin ja se on joskus jopa viisasta, mutta Southampton voitossa ei ollut kyse tästä. Tietysti Pool vetäytyi ja jossain määrin puolusti, mutta ensimmäiseen varttiin oli jo kaksi potentiaalista rankarivihellystä ja koko ottelussa Southampton sai liudan hyviä maalintekopaikkoja. Ei sillä ottelulla ollut kauheasti tekemistä varman puolustuspelin kanssa. Pikemminkin onnistuttiin ihmeen kaupalla välttämään takaiskut ja Coutinhon wondergoalilla voitto kotiin. Eri juttuja nämä Chelseat ja Atleticot, jotka parhaimmillaan päästävät vastustajansa laukomaan jotain viisi kertaa ja nekin vedot tulee jostain kolmestakympistä tai blokataan heti alkuunsa.

 

Mitä tuohon viimeiseen kappaleeseen tulee niin varmasti Rodgers ohjeistaa pelaajia ja jos ei ohjeistaisi niin hänen ei pitäisi manageroida/ valmentaa jalkapallojoukkuetta. Mietin vaan kun nykyään melkein jokaisen koutsin vahvuus on "pelaajien kehittäminen", niin mikä todellisuudessa on Rodgersin rooli tässä pelaajakehityksessä? Ovathan pelaajat toki kehittyneet loistavasti, mutta kuten sanoin niin en usko, että esim. Coutinho ja Sterling olisivat ihan rotseja vaikka siellä joku muukin valmentaja olisi ollut. Joku Hodari nyt peluuttaisi Joe Colea avarissa vieläkin, mutta eiköhän aika moni koutsi olisi nähnyt edellä mainittujen kaverien potentiaalin ja osannut peluuttaa näitä sen mukaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esim. täällä esille tuotu Southampton peli, niin mietitääs olosuhteita. Pool pelannut juuri Europelin ja sitten joutuu reissaamaan toiselle puolelle Englantia vieraspeliin, pahaksi kotijoukkueeksi tunnettua Sotonia vastaan. Luettelen tähän ne joukkueet, jotka menivät sinne pelaamaan "sexyä": Nothing found. Ketkäs isot sieltä on käyneet voiton nappaamassa tällä kaudella? Manu ja Pool. 

 

Southampton peli nyt esimerkkinä oli juuri sellaista mitä tarvittaisiin tältä tiimiltä juurikin lisää. Kaivetaan ne pisteet sieltä vahvalla puolustamisella ja sitten kun on paikka isketään maalit. Olishan se kiva mennä dominoimaan jokasta joukkuetta vastaan, mutta se ei ole miltään tiimiltä mahdollista. Pelikohtainen suunnitelma. Toivon todellakin, että ensikaudella nähtäisiin esim. Europelien jälkeen tällaisia otteita lisää. Ensinnäkin se antaa hiukan rasinutteelle joukkueelle paljon paremman tsäänssin voittaa, koska säästää hivenen enemmän energiaa kuin munat sauhuten tehty prässipelaaminen. Ja siksi haluaisin joukkueeseen sen yhden huippukärjen kesällä, voittamaan tällaisia pelejä.

 

Soton vieraspeliä on turha spekuloida sen enempää. Siitä tuli iso vierasvoitto esityksellä, jota ei muistella jälkikäteen. Toki sen verran toki voi siitä esityksestä antaa kritiikkiä, että ei se voitto ollut kokonaan vahvan puolustamisen ansiota, vaan olen ippen kanssa samaa mieltä, että siinä oli järkyttävä määrä tuuria mukana (puhaltamattomat rankkarit etc etc), mutta sitten taas toisaalta, voittava joukkue tarvitsee sitä tuuria aina mukaan. Silti olisi voinut pelillisesti odottaa siitä pelistä enemmän, mutta pääasiassa, että voitto irtosi.

Swansea-ottelu menee samaan kategoriaan. Heppoisella ja tuuripitoisella esityksellä 3 pts. Voitto siitä muistetaan, mutta olisihan se ollut silloin kivempi seurata "pikkaisen" parempaa esitystä.

 

 

Sen sijaan kritiikkiä voi antaa seuraavista esityksistä: Hull (A ja H), WBA (H ja A), Villa (H ja Wembley), Arsenal (A), Manu (H ja A), Besiktas (A), Everton (A ja H), Bolton (H), Blackburn (H), Leicester (H), Sunderland (H), Basel (H ja A), Ludogorets (A), Crystal Palace (A), Chelsea (A), Real Madrid (H), Newcastle (A), West Ham (A) ja Man City (A)

 

Tossa on kyllä järkyttävä lista tappio- ja tasapeliotteluita odotuksiin nähden. Toki saattaa tuossakin listassa olla pelejä, jossa Pool on pelannut hyvällä peliesityksellä, mutta pääasiassa tuossa on esityksiä, jotka ovat olleet tasoja järkyttävä! (Crystal Palace, Hull, Basel etc.)

(Listaan voisi tietty lisätä esityksiä, joista on irronnut voitto (mutta heikolla esityksellä), mutta jätin ne pois, koska voitto on tietty pääasia).

Ja se on juuri se syy, miksi itse olen kyllästynyt Rodgerssiin. Liikaa surkeita esityksiä, taktisia kömmähdyksiä ja pelaajavalintoja. Ja ennen kaikkea siirtomarkkinoiden mokat. Myydään Suarez ja ostetaan sillä rahalla tilalle Lallana, Lambert ja Lovren. Näin jälkikäteen mietittynä ei mitään huippukautta olisi voinut odottaakaan...

 

E. ippe kerkesikin jo ottamaan tuohon Soton peliin kantaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihan tähän alkuun vielä korostaisin, että tälle kaudelle tavoitteena piti olla ehdottomasti neljän joukkoon pääsy, jossa ei onnistuttu. Eli siinä tärkeimmässä mittarissa kausi oli suuri pettymys. Samoin FA cupissa sulaminen, Chämppärissä totaalinen sulaminen jne.. Sitten jos katsotaan meidän kokoonpanoa vs. muiden kokoonpanoihin, niin pitikö meidän paperilla edes sijoittua neljän joukkoon? ManUlla, Chelsealla, Arsenalilla ja Citylla on kovempi squad kasassa. Eli meidän olisi pitänyt pelata yliodotusten, jotta olisi selvitty neljän joukkoon. Siihen kun lisätään Sturridgen loukkaantumiset ym. avainpelaajien poissaolot, niin pulassa ollaan. Eli en sitten tiedä mitä olisi voitu saada muilla managereilla aikaan. Siinä mielessä oli saumat menstyä, että myös muut konttasivat. Mutta onko se sitten sattumaa, että kaikki menettivät enemmän ja vähemmän myös helppoja pisteitä? Voisiko vain olla, että taso on yleisesti kovempi myös keskikastin jengeissä eikä niitä pisteitä otetakaan enää niin helposti. Tai sitten valioliigan kärjen taso on tullu sen verran tasaisesti alas päin, että ne helpot pisteet on vain haastavampi raapia. Jos Liverpool pelaisi suurimman osan kaudesta "omalla tasollaan", tarkottaisi se mestaruutta.

 

Toki johtoportaan tulee tässä vaiheessa katsoa tavoitteita, eikä niihin päästy. Rodgersin tehtävä onkin vakuutta seurajohto siitä, että ensi kaudella se neljän joukkoon pääsy tulee tapahtumaan ja etenkin nuo motivaatio-ongelmat pitää saada poistettua pelaajilta. Eniten sylettää katsoa pelaajia, jotka eivät anna kaikkeaan. Se on Rodgersin suurin puute, että niihin ei puututa tarpeeksi jyrkästi. Siinä voi kuitenkin helposti kehittyä. Paljon hankalampi on kehittää muita osa-alueita valmentajana. Rodgers peluuttaa parhaimmillaan joukkuettaan erittäin viihdyttävästi ja tehokkaasti, jolloin myös tulosta tuli (voittoputki). Tuollainen asenne seuraavalle kaudelle niin Liverpool löytyy neljän joukosta. Jos Rodgers ei pysty lupaamaan/vakuuttamaan seurajohtoa tästä, niin tervetuloa Klopp.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Taas jokunen sananen Rodgersin tämänpäiväisistä mutinoista pressissä:

- Sturridgen odotetaan tekevän paluun treenikentälle syyskuun aikana (vaikka mahdollisuus on, että pitempäänkin menee). Pool-leirissä toivotaan nyt, että Danny tulee pelikuntoon ja loukkaantumiset on taakse jäänyttä elämää.
- Sen sijaan pressin mielenkiintoisen kommentti BR:ltä tuli koskien Depayta, joka meni lyhyesti näin: "We never wanted Depay".
  BR:n mukaan Poolilla on jo 4 wingeriä ja enempää ei tarvita, joten missään vaiheessa ei ole ollut kiinnostusta Depayta kohtaan. Itse henk.koht kyllä uskon, että Depayn perässä kyllä oltiin, mutta nämä nyt ovat näitä peruslässytyksiä, kun pelaaja menee naapurin leiriin pelaamaan.
- Wingeri ei siis ole targetti siirtomarkkinoilla, vaan kärkihyökkääjäosasto
- Kolmea viimeistä ottelua lähdetään tietenkin tosissaan voittamaan, vaikka heti sunnuntain Chelsea-ottelussa tulee äärimmäisen vaikea, oli Chelsealla sitten ketä tahansa avauksessa.
- Sakho ei ole edelleenkään pelikunnossa. Balotelli sen sijaan on saanut nilkkansa kuntoon ja on mukana rosterivalinnoissa sunnuntaina.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sen sijaan pressin mielenkiintoisen kommentti BR:ltä tuli koskien Depayta, joka meni lyhyesti näin: "We never wanted Depay".

  BR:n mukaan Poolilla on jo 4 wingeriä ja enempää ei tarvita, joten missään vaiheessa ei ole ollut kiinnostusta Depayta kohtaan. Itse henk.koht kyllä uskon, että Depayn perässä kyllä oltiin, mutta nämä nyt ovat näitä peruslässytyksiä, kun pelaaja menee naapurin leiriin pelaamaan.

 

Rodgersilla on edelleen hieman opittavaa mediapelin suhteen. PSV:n päästä oli nimittäin jo vahvistettu, että Liverpoolin ja Depayn välillä käytiin neuvotteluja. Tuskin PSV:llä on kamalasti motivaatiota valehdellakaan asian suhteen. Rodgersilta tämänkaltaiset kommentit eivät näytä ulospäin oikein hyvältä ja voivat jopa syödä seuran uskottavuutta siirtomarkkinoiden suhteen. Keskeneräisiä siirtoja ei kannattaisi ikinä kommentoida, epäonnistuneita vielä harvemmin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rodgersilla on edelleen hieman opittavaa mediapelin suhteen. PSV:n päästä oli nimittäin jo vahvistettu, että Liverpoolin ja Depayn välillä käytiin neuvotteluja. Tuskin PSV:llä on kamalasti motivaatiota valehdellakaan asian suhteen. Rodgersilta tämänkaltaiset kommentit eivät näytä ulospäin oikein hyvältä ja voivat jopa syödä seuran uskottavuutta siirtomarkkinoiden suhteen. Keskeneräisiä siirtoja ei kannattaisi ikinä kommentoida, epäonnistuneita vielä harvemmin.

 

Juuri näin. Ehkä Rodgers olisi voinut sanoa jotain tyyliin, että Depay ei ollut kauhean lähellä Liverpool siirtoa. Jos Van Gaalin mukaan mies oli jo matkalla PSG:hen niin eiköhän Pool tarjonnut jotain £15 miljoonaa ja £35k viikkopalkan Depaysta niin voidaan taas pyöreän pöydän ääressä miettiä, että mikä on kun pelaajat ei halua tulla seuraan.

 

No tänään mennään Chelseaa vastaan. Saa nähdä mikä on kummankin joukkueen motivaatio kun pelattavaa ei ole käytännössä lainkaan. Rodgers ei ole kuitenkaan onnistunut voittamaan Chelseaa kymmenellä(?) yrityksellä eikä onnistu siinä tänäänkään. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kun tuomari lahjoitti ManUlle voiton, niin eipä juuri väliä, kumpi voittaa. Chelsealla ei mitään paineira, mikä kallistaa vaakaa selvästi kotijoukkueen puolelle. Pool ei ole pahemmin paineissa pärjännyt Rodgersin aikaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Liverpoolin kokoonpano Chelsea vastaan:

 

Mignolet, Johnson, Lovren, Skrtel, Can, Gerrard, Coutinho, Henderson, Lallana, Sterling, Lambert
Subs: Ward, Toure, Moreno, Lucas, Allen, Ibe, Sinclair

Johnson saa jatkaa edelleen avauksessa ja Can oikeana laitapakkina. Ei kyllä lupaa hyvää, ketä tahansa sieltä sitten Chelsealta tuleekin vastaan.
Coutinho tulee keskikentän kolmikkoon/10-paikalle ja pistämään palloa liikkeelle. Tänään olisi ollut kyllä Markovicin tai Iben peli laidalla, mutta Lallana on taas heitetty avaukseen. Markovic taas ei ole edes penkillä.
Penkillä mukana tänään nuori Jerome Sinclair (numerolla 48). Tuskin saa minuutteja, vaikka kiva olisi nähdä nuorukainen peleillä.
 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Chelsea on tuskin ksokaan ollut voitettavissa näin helposti, mutta ei maistunut pojille tänään. Siinä taisi samalla mennä se teoreettinenkin sauma neljänteen sijaan, mutta olihan se peli menetetty jo aika päiviä sitten.

Seuraavaksi Gerrardin viimeinen kotipeli ja sitten kauden päättävä Gerrardin viimeiseksi jäävä ottelu. Siinä kai ne loppukauden tärkeimmät...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Että semmoista sitten.
Positiivista nyt oli se, että Pool ei hävinnyt Bridgellä ja Gerrard osui tolppien väliin. Sinclairin liigadebyyttikin oli positiivinen juttu! Mutta siinä se positiiviset jutut olikin.

Lambert oli kärjessä suoraan sanottuna ihan sysi***** ja oli suurin syyllinen Terryn avausmaalin. Lambert ei vain sovi tuohon palettiin, ei sitten millään. Hendo tarjoili Lambertille maalipaikkaa avausjaksolla (vai olikohan vasta tokalla, ei enää muista), mutta Lambert on niin saamarin hidas, että tilanne kuivui jo siinä hukkaan.
Lallana on kanssa toinen, josta en diggaa sitten yhtään. Avausjakso oli ihan karmea. Toisella jaksolla hitusen parempaa, mutta silti ihan tuhnu. Sen verran Rodgersille propsia, että tajusi ottaa sekä Lallanan ja Lambertin kentältä ulos ja toivottavasti kumpaakaan ei tarvitse nähdä enää tällä kaudella. Puolustuslinjasta voisi sen kolmannen ex-Sotonin kanssa heivata pihalle, mutta se onkin sitten jo asia erikseen.

Chelsea ei ollut tänään erikoinen, mutta jos Hasardia ja Williania olisi oikeasti kunnolla kiinnostanut, niin Can ja Johnson olisi puolustuksen laidoilla lyöty ihan pakettiin. Can ei ole mikään laitapuolustaja. Saksalainen seilaa ympäri kenttää ja jättää tuon laitapakin tontin ihan auki. Ihmeen vähällä Can tänään laidalla selvisi. Johnson on yksi kujajussi kyllä, joka onneksi lopettaa Pool-uransa 2 ottelun jälkeen. Toiveissa olisi, että kaveria ei tarvitsisi enää nähdä kentällä, mutta Rodgers ajattelee toisin...

 

Siinä ne tärkeimmät. Kaksi viimeistä peliä menee Gerrardille ja niihin peleihin kentälle mieluiten monivoituneita pelaajia. Ensi lauantaina siis Gerrardin viimeinen kotipeli Anfieldilla.
 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Liverpoolin kokoonpano Crystal Palacea vastaan:

Mignolet, Can, Skrtel, Lovren, Moreno, GERRARD, Henderson, Ibe, Coutinho, Lallana, Sterling
Subs: Ward, Johnson, Toure, Lucas, Allen, Lambert, Sinclair

Näillä mennään. Lambert ja Johnson putoaa avauksesta ja Moreno&Ibe nousee tilalle.
Toivottavasti jengi syttyisi tähän peliin, sillä esim. Lallanan ja Sterlingin ei peliesityksiensä takia edes pitäisi olla rosterissa. Tänään ei saa fleguilla!
Vähän odottelin  jo Sakhoa rosteriin, mutta eipä ole edes penkillä. Ja Lovren saa pelata...

Tänään kuitenkin kaikki katseet keskittyy kippariin. Tänään toiveissa voitto ja Gerrardille ainakin yksi täysosuma!

Tunteikasta futisiltaa odotellessa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi jumalauta sentään olisivat edes yrittäneet... Gerrard ei voi saada ansaitsemaansa päätöstä Pool uralle, koska ei päästä nostelemaan UCL pyttyä ja muuta, mutta se, että hävitään kotona umpipaskalle Palacelle on jo jotain uskomatonta. Eihän tällä tuloksella seuran kannalta mitään merkitystä ole, mutta olisivat nyt edes pelanneet Gerrardille sen maalin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hävettävä esitys! Täysin hävettävä.
Henki oli tiessään ja peli oli täysin munatonta. Poolin maalikin oli lahja, kiitos Martin Kellyn. Crystal Palace oli hyvä, mutta pääasiassa Palace näytti hyvältä, koska Pool näytti käsittämättömän surkealta. Kaikki kunnia toki Palacelle, he olisivat voineet voittaa pelin vaikka 1-6, jos viimeistely olisi ollut hitusen tarkempaa.

Dejan Lovren. En halua nähdä häntä enää ikinä Poolin pelipaita päällä. Bolasie piti umpisurkeaa kroattia täysin pilkkanaan tänään ja sai harhautuksillaan kroatin jopa pari kertaa nurmen pintaan asti. Sijoittuminen täysin pielessä ja ei saa edes helppoja perussyöttöjä omille. Säälittävintä sitten tuohon päälle se, että hän kuvittelee olevansa jokin passmaster, niin Lovren lähtee heittämään pitkiä avauksia ja puolenvaihtoja, jotka menee aina väärään postiosoitteeseen.
Sekin on nähty tällä kertaa niin monta kertaa, että Lovren-Skrtel -parivaljakko ei vain toimi. Skrtelinkin taso putoaa tässä parivaljakossa ihan nollaan. Herätys nyt Rodgers oikeasti!
Eikä sitten tarvi olla mikään fakiiri, jos ennustaa, että Poolilla on ongelmia puolustuksessa, kun toppariparin ongelmat mitä ovat ja samaan aikaan laidalla on Can ja Moreno, jotka pääasiassa eivät osaa puolustaa, varsinkaan 1vs1 tilanteita.

Toinen hasardiosasto löytyy sitten kentän toisesta päästä. Sterlingin ylimielinen pelaaminen ja fleguilu ainakin riittää allekirjoittaneelle, jotan kesällä kaverin saa laittaa pihalle. Tuo on Rodgerssilta käsittämätöntä munattomuutta, että hän antaa Sterlingin pelata pelistä toiseen avauksessa, vaikka kaveri ei ole esittänyt yhtään mitään ja on iskenyt vain yhden maalin viimeisen kolmen kuukauden aikana!
Lallana teki tänään hienon maalin (tosin lahjatarjoilusta), mutta silti esitys oli vaisu, niin kuin ne esitykset ovat viime aikoina pääsääntöisesti olleet. Rodgers ja osa faneista näkee tässä kaverissa jotain, mutta itseäni ei vain nappaa.
Lambert heitettiin taas askiin, mutta hän ei vain sovi systeemiin eikä häntä osata käyttää. Onhan tuo vähän säälittävää, että Poolilla ei ole heittää avaukseen yhtään hyökkääjää, vaan kaikki höökit istuu joko penkillä tai viltissä.

Kolmas hasardi löytyy sitten kentänlaidalta eli Rodgers. Mitäköhän mussutusta on luvassa tämän pelin jälkeen? Kolme kautta riittää minulle ja nyt haluan muutosta. En usko, että Rodgersin johdolla meininki parantuisi ensi kaudella. Samat tunarit Lovrenista lähtien saisi pelata avauksessa ja kesällä hankittaisiin ylihinnalla Bentekeä ja jotain muuta ylihintaista janaria. Jos toimitusjohtaja Ian Ayre on menossa vaihtoon, niin samalla ovenavauksella BR ja siirtokomitea pihalle ja uutta kaveria sisään kiitos!

Vielä olisi yksi matsi jäljellä tätä tuskan kautta. Toivon totisesti, että tämä kamppailu todella jäi kipparin viimeiseksi Pool-paidassa, sillä turha häntä on lähteä nolaamaan Stoken vieraaksi, jos muuta orkesteria ei kiinnosta.
Kauden vikaan peliin vaadin isoja muutoksia kokoonpanoon. Panosta ei ole, niin ihan hyvin voisi antaa vastuuta Tourelle, Sakholle, Enriquelle, Manquillolle, Markovicille, Sinclairille etc.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aika nolo esitys tosiaan poolilta, ehdottomasti olisi miesten pitänyt venyä loistopeliin G:n kunniaksi. Ehkä eilinen peliesitys kielii joukkueen sisäisestä fiiliksestä ja pettymyksestä kauden tavoitteiden suhteen. Mutta ei yksi peli vie G:n hienoja saavutuksia pois. Ja niitähän on, sitä ei voi kukaan kiistää, oli silmillä minkäväriset lasit tahansa

Share this post


Link to post
Share on other sites

Liverpool on ilmeisesti varmistanut jo paikan Eurooppaliigaliigassa ensi kaudeksi. Englanti sai täksi kaudeksi Fair Play paikan, ja Liverpool johtaa Fair Play taulukkoa. Eli vaikka jäätäisiin liigassa seitsemänsiksi ja Villa voittaisi FA-cupin, niin L'pool on Euroopassa silti ensi kaudella. Fair Play paikan saanut joukkue aloittaa tosin jo 1. karsintakierrokselta(2.7), joten mitenköhän se vaikuttaisi kesän Aasiankiertueeseen..?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihmettelen edelleen eräiden pelaajien huonojen suoritusten nostamista muiden pelaajien huonojen suoritusten yli.

Kroaattihan oli pelannut tätä matsia ennen mielestäni monta matsia putkeen ihan hyvin..?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihmettelen edelleen eräiden pelaajien huonojen suoritusten nostamista muiden pelaajien huonojen suoritusten yli. 

 

Itse taas ihmettelen kyllä tuota kommenttia.

 

Esitin vain mielipiteeni ja postasin kuvan, joka mielestäni kuvasti Lovrenin esitystä eilen todella hyvin. Lovren oli todennäköisesti kentän surkein eilen, tosin Sterling oli aikalailla tasoissa. Joku Bolasiekin vei Lovrenia eilen ihan sata nolla ja suoraan sanoen ajoittain jopa nöyryytti kroattia.

 

Myönnän kyllä, että Lovrenilla on ollut siellä pari ihan hyvääkin peliä, mutta silti mielestäni hän on ollut kauden suurin floppi ja eilinen esitys oli taas niin järkyttävä että huh huh. Ei siinä pari "ihan hyvää peliä" auta. Toki hyviä esityksiä voi ottaa esiin ja niin olen Lovreniltakin niitä ottanut. Niitä vain sattuu ihan liian harvoin.

Se on ihan selvä, että sinä itse näet jotain Lovrenissa ja näet hänelle tulevaisuutta seurassa ja virheet näyttävät unohtuvan nopeasti. Itselle taas Lovren on kävelevä katastrofi. Nää on näitä mielipideasioita tietenkin.

 

Kun puhutaan vain yhden pelaajan esiin ottamisesta, niin onhan tässä viime aikoina ollut esim. Sterling aika paljon tapetilla. Lisäksi kritiikkiä on mennyt esim. Lallanalle (ainakin minulta), Balotellille ja Johnsonille. Niin ei näiden kritiikkien kohdalla ole mainittu mitään, että nostetaan huonoja suorituksia ylitse muiden. Se on kumma, että kun Lovrenille sitten se kritiikki menee, niin se on sitä joskus aikaisemminkin mainittua ajojahtia.

 

Mielipiteeni kaverista on kaikille varmaan selvä. Voin jo tässä kohtaa kertoa, että kun vain saan jo aloitetun kausiraportin valmiiksi, niin tulen kyllä sivaltamaan Lovrenia ja huolella (toki sitä kritiikkiä menee muuallekin, ei tarvitse huolehtia).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joku Bolasiekin vei Lovrenia eilen ihan sata nolla ja suoraan sanoen ajoittain jopa nöyryytti kroattia.

 

Olkoonkin, että Dejan Lovren ei eilen vakuuttanut, niin Yannick Bolasie ei ole ihan mitään tusinakamaa. Ei nyt sentään mikään kokonaisvaltaisesti loistava supertähtikään, mutta jos puhutaan nöyryyttämisestä tai tässä tapauksessa haastamisesta, niin tuossa Bolasie on varmaan ihan yksi maailman parhaista. Tuottaisi ongelmia ihan kelle tahansa puolustajalle, tai näin ainakin uskoisin. Liverpoolin puolustajat eivät tällä kertaa olleet tosiaankaan ensimmäisiä, joilla on ongelmia pitää kinshasankongolainen keskikenttäpelaaja kurissa.

 

Pelaa muutenkin ihan suhteellisen pirteää kautta tehtyään 4 maalia ja viikon päästä 26-vuotias Bolasie on antanut myös 11 maalisyöttöä. Ja kuten sanoin, niin Bolasielta on tällä kaudella nähty muutenkin aivan loistavia esityksiä. Otteet AFCON:ssa eivät myöskään jättäneet kylmäksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×