Hyppää sisältöön


Kuva
- - - - -

Derbyt 2014-15


  • Kirjaudu vastataksesi
124 vastausta aiheeseen

#41 John#95

John#95

    Senior Member

  • Members
  • 2 705 Viestit

Lähetetty 08.11.2014 - 11:00

Moscow Derby 8.11.2014: Torpedo Moskva - Lokomotiv Moskva

 

Venäjällä pelataan nyt ihan urakalla näitä derbyjä, eihän se mikään ihme olekaan, kun Moskovasta löytyy jopa viisi pääsarjatason joukkuetta. Tänään kohtaavat klo 15:00 Suomen aikaa täksi kaudeksi Valioliigaan noussut Torpedo Moskova, jonka alkukausi on ollut aika vaikea. 12 pelin jälkeen löytyvät sijalta 15, Arsenal Tula on viimeisenä. Tilannetta heikensi kuitenkin se, kun Tula voitti Torpedon maanantaina jumbokamppailussa. Jos Torpedo olisi onnistunut voittamaan tuon, niin ero olisi ollut Arsenaliin jo kuusi pistettä. Torpedon kauden ensimmäinen pelihän oli paikallismatsi CSKA:a vastaan, jossa menivät jopa 0-1 johtoon, mutta se ei paljon auttanut kun armeijalaiset nousivat lopulta komeaan 4-1 voittoon. Torpedon parhaimpia pelaajia alkukauden aikana ovat olleet Reziuan Mirzov ja Kirill Kombarov. Kombarovin kaksoisveli Dmitri Kombarov pelaa Spartak Moskovassa, jonka kasvatteja myös Kirill on.

 

Lokomotiv on selvästi voittajasuosikkina kun lähdetään tähän derbyyn. Viikko sitten kaatoivat Dinamon 4-2, ja voitosta hienomman teki se, että nousivat 0-2 tappioasemasta voittoon. Lokomotivn Dame N'Doye teki tuossa pelissä kaksi maalia. Lokomotivilla oli tilaisuus tehdä maali ensimmäisellä puoliajalla, kun saivat rankkarin. Marokkolainen Mbark Boussoufa epäonnistui, se ei kuitenkaan paljon haitannut. Kyllähän tuo Lokomotivin saldo vakuuttaa: neljästä edellisestä pelistä kolme voittoa. Hyvin on pelit lähteneet käyntiin Miodrag Bozovicin alaisuudessa. Saa nähdä onko Torpedon stadionilla tänään paljon Lokomotivin kannattajia, kun pitävät ilmeisesti jotain boikottia siitä kun Leonid Kuchuk erotettiin päävalmentajan tehtävistä syyskuussa, kannattajien keskuudessa Kuchuk nimittäin nautti suuresta kunnioituksesta.

 

Mahd. avauskokoonpanot:

 

Torpedo Moskva

(4-2-3-1)

H.Vieira

R.Mirzov - A.Putilo - K.Kombarov

V.Steklov - D.Stevanovic

I.Franjic - V.Rykov © - A.Kokoszka - A.Katsalapov

Y.Zhevnov

 

Lokomotiv Moskva

(4-2-3-1)

D.N'Doye

A.Kasaev - M.Boussoufa - A.Samedov ©

M.Fernandes - T.Mikhalik

V.Denisov - J.Durica - N.Pejcinovic - R.Janbajev

I.Abajev



#42 John#95

John#95

    Senior Member

  • Members
  • 2 705 Viestit

Lähetetty 08.11.2014 - 14:49

Tässä viralliset avauskokoonpanot derbyyn:

 

Torpedo Moskva

(4-2-3-1)

H.Vieira

R.Mirzov - I.Shevchenko - D.Bilyaletdinov

V.Steklov - D.Stevanovic

K.Kombarov - V.Rykov © - A.Kokoszka - A.Katsalapov

Y.Zhevnov

 

Substitues: S.Fomin, I.Franjic, S.Davydov, G.Blazevic, A.Putsila, M.Bagaev, I.Novoseltsev, Y.Kuleshov, A.Salugin, A.Budakov

 

Lokomotiv Moskva

(4-2-3-1)

D.N'Doye

A.Kasaev - M.Boussoufa - A.Samedov ©

M.Fernandes - T.Mikhalik

V.Denisov - J.Durica - V.Corluka - R.Janbajev

I.Abajev

 

Substitues: I.Lantratov, Maicon, G.Marinato, Al. Miranchuk, O.B. Niasse, R.Pavlyuchenko, N.Pejcinovic, A.Sheshukov, R.Shishkin, S.Tkachev

 

Eipä mitään suuria muutoksia noissa avauskokoonpanoissa. Torpedon Kombarov pelaa tänään vasempana laitapuolustajana, kun Bilyaletdinov nousi hänen paikalleen keskikentälle. Lokomotivin avauksen ainoa muutos viikon takaiseen, on se että Corluka on nyt avauksessa ja Pejcinovic on penkillä.



#43 John#95

John#95

    Senior Member

  • Members
  • 2 705 Viestit

Lähetetty 08.11.2014 - 17:09

Torpedo Moskva - Lokomotiv Moskva 0:1

61' N'Doye

 

Olipa taas hyvä Moskovan derby :thumbsup1: Tunnelma vaikutti stadionilla olevan aika hyvä, vaikka yleisömääräksi merkittiin vain 3500 katsojaa. Ensimmäisellä puoliajalla ei paljoa tapahtunut, kummallakaan joukkueella ei tainnut olla edes kunnon maalipaikkaa. Toisella jaksolla alkoi kuitenkin tapahtua, Lokomotiv sai hyvän paikan siirtyä johtoon 58 minuutin kohdalla, kun Aleksandr Samedov keskitti loistavasti maalille ja puskemaan pääsi puolustaja Vedran Corluka, jonka yrityksen kuitenkin esti Torpedon maalivahti Yuri Shevnov komealla torjunnalla. Pari minuuttia tuosta eteenpäin ja vierasjoukkueen painostus tuotti tulosta, kun Mbark Boussoufa vapautti hienolla pystysyötöllä Dame N'Doyen maalintekoon. N'Doye sujautti pallon tarkasti Zhevnovin käden alta maalin oikeaan alakulmaan ja tilanteeksi 0-1. N'Doye vaihdettiin pois 85 minuutilla ja tilalle tuli Roman Pavlyuchenko, joka oli myös hyvällä pelipäällä loppuminuutit ja oli hänellä pari paikkaa tehdä maalikin.

 

Voiton myötä Lokomotiv nousi jo neljänneksi joten uudeksi päävalmentajaksi kesken kauden saapunut Miodrag Bozovic voi olla aika tyytyväinen suojattiensa peliesityksiin. Sen sijaan Torpedon tilanne sarjan hännillä paheni. Jos Arsenal Tula voittaa huomenna Spartakin, niin Torpedo päätyy jumbosijalle. Torpedon paras pelaaja oli tänään Kirill Kombarov, joka taisteli hienosti joka tilanteessa ja teki töitä kumpaankin suuntaan, hyvä puolustajana ja osaa myös pelata keskikentällä.



#44 John#95

John#95

    Senior Member

  • Members
  • 2 705 Viestit

Lähetetty 09.11.2014 - 12:03

Reilun puolen tunnin päästä mennään Khimki-Areenalla Dinamo-CSKA derbyn merkeissä. Tässä avauskokoonpanot.

 

Dinamo Moskva:Gabulov, Hubocan, Samba, Douglas, Buttner, Valbuena, Denisov, Vainquer, Yusupov, Shirkov, Kokorin

 

CSKA Moskva: Akinfeev, Fernandes, Ignasevich, V.Berezutski, Schennikov, Musa, Wernbloom, Natcho, Eremenko, Dzagoev, Doumbia

 

Toivottavasti Eremenko pelaa hyvän pelin :thumbsup1:



#45 John#95

John#95

    Senior Member

  • Members
  • 2 705 Viestit

Lähetetty 09.11.2014 - 13:24

Olipahan taas jalkapalloa isolla J:llä ensimmäinen puoliaika, tässä hieman tapahtumia ekalta nelivitoselta:

 

- Kokorin puski pallon maaliin 10 minuutin kohdalla, mutta tilanne oli paitsio, Kokorin oli ehtinyt ajautua parin metrin askeleen paitsioon CSKA:n linjasta.

 

- Bibras Natcho laittoi paljon roikkusyöttöjä, joista melkein kaikki epäonnistuivat. Dinamon maalivahti Gabulov otti nuo epäonnistuneet syötöt helposti haltuunsa.

 

- 18 minuutilla Dinamo sai hyvästä paikasta vapaapotkun, etäisyyttä maalille 22,5 metriä. Valbuena meni laukomaan, mutta hänen vetonsa meni kuitenkin hieman Igor Akinfeevin vartioiman maalin yli.

 

- 24 minuutilla Pontus Wernbloom pääsi puskemaan hyvin Natchon antamasta kulmasta, pusku kuitenkin maalin yli. Se oli ehdottomasti CSKA:n paras paikka ensimmäisen 25 minuutin aikana.

 

- CSKA:n Berezutski pelannut todella pirteästi, hyvin mukana hyökkäystilanteissa. Peli on muutenkin ollut hyvää hyökkäämistä kummaltakin joukkueelta.

 

- Juuri ennen taukoa Dinamolle pilkku, kun Mario Fernandes kaatoi Alexander Buttnerin. Pallo 11 metriin ja Valbuena laukomaan, mutta Akinfeev torjui huikealla reaktiotorjunnalle ranskalaisen yrityksen.

 

 

Siltä tuntuu, että toisella jaksolla voi pari maalia tulla sen verran tilanteita riitti jo ensimmäisellä jaksolla...ai niin, Eremenkollakin oli hyvä paikka tehdä maali ennen taukoa, mutta laukaus meni kuitenkin pari metriä ohi Dinamon maalista.



#46 John#95

John#95

    Senior Member

  • Members
  • 2 705 Viestit

Lähetetty 09.11.2014 - 14:35

Dinamo Moskva - CSKA Moskva 1:0

54' Kokorin

 

Maaleja nähtiin vain yksi, mutta siitä huolimatta tapahtumia riitti todella paljon. Varmaan yksi parhaimpia Venäjän liigan otteluita tällä kaudella jonka olen katsonut. Dinamo sai tehtyä sen maalin, kun Kokorin tuikkasi pallon tolpan kautta maaliin hirveän hässäkän päätteeksi. Sen jälkeen mentiin päästä päähän hurjalla tempolla, varsinkin keskikentän Eremenko-Natcho-Dzagoev teki useita hyviä hyökkäyksiä, mutta maalit vaan jäivät uupumaan. Olihan siinä 2-3 aika selvää tilannetta josta olisi voinut CSKA:lle rankkarin viheltää, mutta päätuomari Igor Fedotov piti linjansa siinä, että kovaa sai pelata. Natcho kävi ottelun jälkeen aika kuumana Fedotoville, kun ei tuomiot miellyttäneet ja israelilaispelaaja otti tuon tilanteen seurauksena aivan typerän varoituksen, ei olisi kannattanut mennä valittamaan enää matsin jälkeen. Eremenkolta vaisu esitys tänään, ei oikein syötöt napsuneet omille niin varmasti kuten yleensä.

 

Dinamolle tärkeä voitto, olivat viimeksi voittaneet Venäjän liigan ottelun syyskuussa. CSKA:n kannalta olisi ollut nyt hyvä voittaa, koska olisivat saavuttaneet aika paljon Zenitiä, ero pysyy seitsemässä pisteessä. Ottelun yleisömäärää pidän aika omituisena, kun Kihmki-Areenan kapsiteetti on 18 000, mutta soccerway.com ilmoittaa tämän matsin yleisömääräksi 26 000 katsojaa :confused: :D

 

edit. yleisömäärä muutettu, paikanpäällä oli 18 000 katsojaa, eli stadion täynnä.

 

Siinä vielä kooste eilisestä derbystä:

 


Viimeksi muokannut CaKaLa, 10.11.2014 - 13:56.


#47 John#95

John#95

    Senior Member

  • Members
  • 2 705 Viestit

Lähetetty 28.11.2014 - 13:14

Sunnuntaina jälleen Moskovan derby, kun Lokomotiv kohtaa Spartakin. Kauden ensimmäinen kohtaaminen näillä joukkueilla oli lokakuun lopulla joka päättyi 1-1 tasuriin.

 

1122-fc-lokomotiv-moscow.png?1314678290                 vs                 Spartak%20Moscow.png

 

Lokomotiv Moskva - Spartak Moskva 30.11.2014 klo 12:30



#48 John#95

John#95

    Senior Member

  • Members
  • 2 705 Viestit

Lähetetty 28.11.2014 - 17:56

http://rfpl.org/medi...ideo_14125.html

 

http://rfpl.org/medi...ideo_14124.html

 

Pitää hieman alustaa tätä sunnuntaina pelattavaa Moskovan derbyä lisää kun tulee tämä matsi varmaankin katsottua. Totta tosiaan, joukkueiden edellisestä kohtaamisesta on vain kuukausi aikaa. Silloin pelattiin Otkrytie-Areenalla ja paremmuus ei selvinnyt kun ottelu päättyi 1-1 tasapeliin. Silloin ottelun maalit tulivat loppuminuuteilla, ensiksi Lokomotivin Manuel Fernandes vei Lokon johtoon, mutta Spartakin tappiolta pelasti Roman Shirokov, joka teki hienon maalin. Tällä hetkellä Spartak löytyy sarjasta sijalta viisi ja Lokomotiv muutaman sijan alempana, kahdeksantena. Spartakilla meni hieman heikommin marraskuun alussa mutta kahdessa viime pelissä ovat taas päässeet hyvään vireeseen. Ennen maajoukkuetaukoa voittivat Arsenal Tulan 2-0 ja maajoukkuetauon jälkeen kaatui Mordovia Saransk numeroin 4-2. Lokomotivin marraskuu on sen sijaan sujunut loistavasti, kolmesta pelistä voitot Torpedosta ja Dinamosta ja yksi tasuri. Maanantaina pelasivat maalittoman tasurin Ufaa vastaan. Joukkue on pelannut aika hyvin siihen nähden, kuinka paljon joukkueen sisällä on viime kuukausina kuohunut. Leonid Kuchukin erottaminen syyskuussa sai kannattajat suuttumaan ja sen jälkeen on Lokomotiv-Areenalla ollut aika hiljaista kun fanaattisimmat fanit boikotoivat joukkueen peliä. Uudeksi päävalmentajaksi lokakuun alussa tullut Miodrag Bozovic on saanut joukkueen kuitenkin pelaamaan hienosti. Valkovenäläinen Kuchuk on tällä hetkellä Kuban Krasnodarin päävalmentajana. Lokomotiv-kannattajien silmissä heidän pelaajansa, marokkolainen Mbark Boussoufa ei myöskään ole suuressa suosiossa fanien keskuudessa, en tiedä mistä se johtuu mutta on vain tullut huomattua, että aina kun Boussoufalla on pallo niin omat kannattajat aloittavat kovan vihellyskonsertin.

 

Tästä voisi veikata runsasmaalista, kuten marraskuun alkupuolella pelattu Lokomotiv-Dinamo, jossa Lokomotiv nousi 0-2 tappiosta 4-2 voittoon, oli kyllä huikea peli.

 

Mahdolliset avauskokoonpanot:

 

Lokomotiv Moskva (4-2-3-1)

O.B.Niasse

A.Kasaev - M.Boussoufa - A.Samedov

M.Fernandes - A.Sheshukov

R.Shishkin - J.Durica - V.Corluka - R.Yanbayev

I.Abaev

 

Spartak Moskva (4-2-3-1)

A.Dzyuba

P.Ebert - D.Glushakov - Q.Promes

Romulo - K.Källström

D.Kombarov - E.Makeev - J.Carlos - S.Parshivlyuk

A.Rebrov

 

Lokomotivin pahin menetys derbyn alla on vasemman laitapuolustaja Vitaliy Denisovin puuttuminen. Denisov on poissa sen takia, kun sai maanantaina Ufaa vastaan suoran punaisen kun kaatoi Ufan pelaajan läpiajossa, täysin ansaittu rangaistus oli. Spartakillakin varmaan myös jotain muutoksia avaukseen. Artem Dzyuba teki maalin viime pelissä joten voi nousta hyvinkin avauskokoonpanoon. Lokomotivin pelityylistä en ole ihan varma, voivat pelata 4-2-3-1:n sijasta myös 4-1-4-1 tyylillä.



#49 Jahnny

Jahnny

    Senior Member

  • Members
  • 8 181 Viestit
  • LocationTurku

Lähetetty 29.11.2014 - 10:57

Jos ketään sattuu kiinnostamaan, niin 10.30 alkoi Sydney Derby, jossa kohtaavat Sydney FC ja Western Sydney Wanderers.

 

150732_874276302591756_17682602214614624


  • KyyhkyBoy tykkää tästä

Football is like chess, only without the dice.


#50 Jahnny

Jahnny

    Senior Member

  • Members
  • 8 181 Viestit
  • LocationTurku

Lähetetty 30.11.2014 - 12:12

Derby du Rhône

 

Saint-Etienne - 22:00 - Olympique Lyon

 

2065345_full-lnd.jpg

 

 

Historiaa

 

Ranskan toiseksi suurin kohtaaminen ottaa paikkansa tältä sunnuntai-illalta kymmeneltä Suomen aikaa. Kyseessä on siis Lyonin ja Saint-Etiennen välinen ottelu, josta ei tulisuutta ole puuttunut. Tänään Lyon tekee vierailun teollisuuskaupunkiin ja pyrkii hankkimaan tärkeät pisteet, jolla pysyisi vain neljä pistettä sarjakärjestä. Saint-Etiennellekin nuo pisteet olisivat arvokkaita, sillä eroa on tullut jo 11 pistettä. Voitolla kotonaan kaventaisivat kuitenkin eron kilpailijoihinsa vain yhteen pisteeseen.

 

Lyon ja Saint-Etienne sijaitsevat kaupunkeina vain 50 kilometriä toisistaan. Kyseessä on kaksi kaupunkia, joilla molemmilla on hyvin vahvat identiteetit. Lyhyestä välimatkasta huolimatta välillä tuntuu, että ovat aivan eri maailmoista. Erimielisyydet, jotka peilaavat tähän derbyynkin löytyvät enimmäkseen historiasta, kulttuurista ja tietysti myös urheilusta. Suurin kipinä saatiin 1970-luvulla, kun Saint-Etienne hallitsi Ranskan ja Euroopan jalkapallokenttiä, joka antoi hyvän syyn syljeskellä naapureiden suunnalle. Lyonin suunnallehan menestystä on myös hyvän verta myöhemmin tullut, mutta vihasuhde pysyy.

 

Ensimmäisen kerran joukkueet kohtasivat 1951 ja tuolloin Lyon otti vielä pidemmän korren. Oikeastaan 1960- ja 1970-lukujen aikana Saint-Etiennessa tapahtui suuri kasvubuumi, joka jätti muut varjoonsa. Sanotaanko, että eivät edes antaneet Gonesilla mahdollisuutta murtautua Ranskan eliittiin.

 

Hyvän ajanjakson jälkeen Saint-Etienne nosti mestaruuspokaalia kymmenennen kerran 1981, jonka jälkeen alkoi alamäki. Lyon puolestaan heräsi piilostaan ja tuossa sivussa seuraan tuli puheenjohtajaksi Jean-Michel Aulas - mies, joka rakensi Lyonista dynastia, mikä dominoi ranskalaista jalkapalloa lähes vuosikymmenen ajan.

 

Derbyn historian kaikkien aikojen maalintekijä on Saint-Etiennen Herve Revelli 11 maalillaan. Eniten esiintymisiä derbyssä löytyy Lyonin kaksikolta Serge Chiesalta ja Yves Chauveaulta, jotka ovat esiintyneet jopa 28 ja 23 ottelussa, mikä on kunnioitettava määrä. Eniten maaleja Derby du Rhônessa on tehty 22. syyskuuta 1963, kun Saint-Etienne haki Lyonista vierasvoiton lukemin 5-4. Ainoat pelaajat, jotka ovat tehneet hattutempun derbyssa kantavat nimiä Fritz Woehl vuonna 1951, Angel Rambert vuonna 1963 ja Fleury Di Nallo vuonna 1971.

 

Kuten kaikissa derbyissä, niin myös tämä kantaa legendoja ja sankareitaan mukanaan. Saint-Etiennen päävalmentaja Jean Snella hyvänä esimerkkinä. Hänen joukkue kaatui Ranskan Cupissa vuonna 1967 Lyonille ja tuosta ottelusta hän sanoi: "He tekivät maalin ja sen jälkeen roikottivat porkkanaa naamamme edessä."

 

Snella viittasi tuolla Lyonin puolustavaan taktiikkaan. Lyonin kannattajat ottivat tuosta nokkiinsa ja seuraavassa kohtaamisessa heittelivät porkkanoita kentälle. Yksi porkkanoista osui Verts-hyökkääjä Georges Beretaa päähän - hän poimi sen, söi sen ja Saint-Etienne voitti lukemin 2-1.

 

Entinen Lyonin maalintekijä Bernard Lacombe, joka toimii nykyään konsulttina Stade Gerlandilla, loukkasi myös kuuluisasti sarjanousun tehnyttä Saint-Etiennea sanoen: "On hyvä saada Verts takaisin pääsarjaan tälle kaudelle - se tarkoittaa kuutta varmaa pistettä ja stadionilta täyttä tukea meille."

 

Myöhemmin muun muassa Karim Benzema, joka oli suuressa roolissa hyökkääjänä Lacomben joukkueessa, on jättänyt jälkensä derbyyn. Tuolloin 21-vuotias Ranskan maajoukkuepelaaja ehti tehdä maalin Stéphanoisin verkkoon kolmesti. Nämä eivät ole olleet mitä tahansa osumia, sillä kaksi ensimmäistä toi vieras voiton Geoffroy-Guichardilta ja kolmas oli muistettava viimeisen minuutin vapaapotku, joka tasoitti pelin ja jakoi pisteet.

 

Saint-Etienne on saanut legendaarisen statuksensa lähinnä kultaisten vuosiensa ansiosta. Nykyään kuitenkin on todellisuutta, että suurin osa seuran kannattajista on juuri tuolta ajanjaksolta, minkä jälkeen kannattajamäärä on valitettavasti laskenut. Tällä hetkellä joukkue tekee työtä saadakseen nimensä puhtaaksi, vaikka ei juuri kilpailijoilleen kalpenekaan. Lyon kylläkin 2000-luvulla on nostellut pokaaleja toisensa jälkeen, mutta ei ole koskaan saanut vastaavaa arvostusta ja ihailua kansainvälisesti kuin heidän vihreät kilpailijansa kulta-aikoinaan.
 

 

Ennakkoraportti

 

Sarjataulukon tilanteen kävinkin tuossa heti historiaosion alkuun joten ei siitä sen enempää. Todella mielenkiintoinen ottelu siis luvassa ja toivottavasti alustus saa muutkin foorumilta heräämään ottelun osalta.

 

Saint-Etienne on suht kuivilla loukkaantumisten suhteen, sillä vain pari pelaajaa ovat sivussa. Allan Saint-Maximin on tuo ensimmäinen, mutta kovempi isku on joukkueen parhaan kärkihyökkääjän Mevlüt Erdinçin poissaolo. Nämä siis loukkaantumisten vuoksi molemmat. Ismaël Diomandé palaa pelikiellosta ja on tänään Christophe Galtierin käytettävissä. Kärkihyökkääjänä avaa Erdinçin ollessa loukkaantuneena Ricky van Wolfswinkel. Avauskokoonpano pysynee todennäköisesti muutenkin hyvin paljon samanlaisena kuin viikolla 1-1 tasapelissä Qarabagia vastaan. Ainoastaan Kévin Monnet-Paquetin ja Franck Tabanoun voisi odottaa avaavan levänneinä.

 

Lyonilta loukkaantuneena ovat Gueida Fofana ja Clément Grenier. Nabil Fekir on kärsinyt pelikieltonsa ja avannee hyökkäyksessä. Milan Bisevacin ja Yoann Gourcuffin pelikunto on vielä kysymysmerkki, mutta korvaavina pelaajina olevat Bakary Koné ja Steed Malbranque ovat molemmat kunnossa. Lyon jatkaa tutuksi tulleella timantillaan.

 

Saint-Etienne (4-5-1)

van Wolfswinkel

Monnet-Paquet - Corgnet - Hamouma

Clément - Lemoine

Tabanou - Perrin © - Sall - Théophile-Catherine

Ruffier

 

Olympique Lyon (4-4-2)

Lacazette - Fekir

Malbranque

Tolisso - Ferri

Gonalons ©

Bedimo - Umtiti - Bisevac - Jallet

Lopes

 

Näillä asetelmilla siis otteluun. Stade Geoffroy-Guichard on siitä ihanteellinen paikka Saint-Etiennelle pelata, että eivät ole hävinneet Lyonille kotonaan sitten kauden 1993-1994. Lyonilla oli tällä kaudella viiden ottelun voittoputki meneillään, mutta tuo meni katki Bastian puolustettua itselleen pisteitä. Lyonilla on kuitenkin loistava kausi meneillään, joka varmasti tulee näkymään tässä ottelussa. Tietysti kovien nimien mahdollinen puuttuminen voi vaikuttaa tänäiseen lopputulokseen myös.

 

Mitä odotan tänäiseltä on tahdonvoimaista voiton hakemista, hyvää jalkapalloa ja intohimoisia kannattajia, jotka luovat loistavan ilmapiirin illan otteluun, vaikka paikan päälle ei pääsisikään.

 

Voitto on aina mahdollinen, mutta lähtökohtiin nähden tasapeli todennäköisempi ja Saint-Etienne on tällä kaudella hieman tasapelien tiellä menemäänkin. Molemmissa päissä soi tänään vähintään kerran.


Football is like chess, only without the dice.


#51 John#95

John#95

    Senior Member

  • Members
  • 2 705 Viestit

Lähetetty 30.11.2014 - 14:49

Lokomotiv Moskva - Spartak Moskva 1-0 (0-0)

1-0 77' N'Doye

 

Moskovan derbyt ovat olleet loistavaa jalkapalloa läpi syksyn, eikä tämäkään peli ollut poikkeus. Kummatkin joukkueet saivat liikkeelle hyvät kokoonpanot, Lokomotivin ainoa negatiivinen asia derbyn alla oli tietysti laitapuolustaja Vitaliy Denisovin puuttuminen pelistä kun hän otti maanantaina Ufaa vastaan suoran punaisen. Denisovia tuurasi vasempana laitapuolustaja Renat Janbajev, joka joutui jättämään tämän päivän pelin kesken jo puolen tunnin jälkeen loukkaantumisen vuoksi, hänen tilalleen laitettiin Nemanja Pejcinovic joka pelasi loppupelin ihan hyvin.  Alusta asti kova tempo päällä pelissä ja kun joukkueet saivat hyökkäyksen päälle niin silloin mentiin eikä meinattu. Spartakilla oli ensimmäisellä jaksolla hyvä paikka mennä johtoon, kun Denis Glushakov antoi hyvän syötön Quincy Promesille. Promes pääsi vastakkain Lokomotiv maalivahdin Ilya Abaevin kanssa, mutta Promesin veto suuntautui kuitenkin hieman ohi oikeasta kulmasta.

 

Toisella jaksolla maalipaikkoja oli kummallakin joukkueella. Spartak vaihtoi Artem Dzyuban kentälle 20 minuuttia ennen loppua, joten lisäsivät tuolla vaihdolla lisää hyökkäysvoimaa kentälle. Se ei kuitenkaan auttanut, kun Lokomotiv ratkaisi ottelun 77 minuutin kohdalla. Alan Kasaev laittoi vasemmalta laidalta keskityksen maalille, johon Dame N'Doye sai jalkansa väliin ja pallo N'Doeyn jalasta Spartak maalin takanurkkaan, eikä Artem Rebrovilla ollut mahdollisuuksia torjua. Lokomotivin Kasaev pelasi jälleen loisto-ottelun, vahva syksy ollut hänen osaltaan. Yhteispeli toimii näyttävästi Aleksandr Samedovin kanssa. Todella tärkeä voitto Lokomotiville tämän päivän derbystä. Voiton myötä nousivat jo neljänneksi ja menivät samalla Spartakin ohi yhdellä pisteellä. Veikkaan, että Lokomotiv tulee olemaan vahvoilla mitalitaistelussa, sen verran vahvasti ovat tämän marraskuun ajan pelanneet, loistosuoritukset alkavat sujua juuri oikeaan aikaan kautta.



#52 John#95

John#95

    Senior Member

  • Members
  • 2 705 Viestit

Lähetetty 01.12.2014 - 15:53

Olympiakos - PAOK rivalry 3.12.2014 @ klo 19:30 Georgios Karaiskakis Stadion, Pireus

 

Olympiakos-logo-.gif                   VS                The_new_emblem_for_PAOK_FC.jpg

 

Keskiviikko lähenee nopeaa tahtia ja silloinhan pelataan Kreikassa mielenkiintoinen derby, nimittäin Olympiakos-PAOK rivalry :thumbsup1:

Otteluahan siirrettiin aika paljon, tämähän olisi pitänyt pelata jo lokakuun alussa. Pelin siirtämisen syy oli tuolloin tapahtunut onnettomuus Kreikassa, kun jalkapallokannattaja oli pahoinpidelty jossakin alasarjapelissä ja sen takia sen viikonlopun kaikki Kreikan jalkapallo-ottelut peruttiin. Hyvä että saavat tämän pelattua kuitenkin ennen joulua.

Kausi 2013-2014:

Joukkueet kohtasivat viime kaudella neljä kertaa, kaksi kertaa Superliigan merkeissä ja toiset kaksi peliä Kreikan Cupin välieräparina. Ensimmäinen kohtaaminen oli Superliigaa ja se pelattiin 10.11.2013, jolloin Olympiakos rökitti PAOK:n kotikentällään tylyin 4-0 lukemin. Seuraava kohtaaminen oli Thessalonikissa 9.3.2014, jolloin PAOK oli parempi maalein 2-1. Lisää oli luvassa kun nämä joukkueet olivat vastakkain Kreikan Cupin välierässä josta ei tunnetta puuttunut. Ensimmäisen kohtaamisen Olympiakos voitti Pireuksessa 2-1, joten PAOK pääsi hyvistä asemista kotipeliinsä kun heillä oli tehtynä tuo tärkeä vierasmaali. Toinen ottelu Thessalonikissa oli melkoinen näytelmä, ensiksi PAOK-kannattajat viivästyttivät pelin alkamista reilun tunnin ajan soihduillaan ja heittelivät kentälle mm. kaloja. PAOK meni kuin menikin finaaliin asti, kun voittivat kotiottelun 1-0 Stefanos Athanasidiksen maalilla. Ottelussa pelattiin lisäaikaa peräti 13 minuuttia ja Olympiakos oli todella lähellä tehdä tasoitusosuman, mutta joku PAOK:n pelaajista pelasti tilanteen blokkaamalla puskun maaliviivan kohdalla, niin lähellä oli Olympiakos mennä finaaliin, kyllähän se jäi harmittamaan.

 

Tässä vielä koosteet kaikista Olympiakosin ja PAOK:n välisistä otteluista viime kaudelta:
 

10.11.2013 Olympiakos - PAOK 4-0 (1-0) https://www.youtube....h?v=hYvkkZuOGXA (Kreikan Superliiga)
9.3.2014 PAOK - Olympiakos 2-1 (1-1) https://www.youtube....h?v=Kfn8MEyOM6Q (Kreikan Superliiga)

2.4.2014 Olympiakos - PAOK 2-1 (2-1) https://www.youtube....h?v=rndvq0OvenI (Kreikan Cup, välierä)
16.4.2014 PAOK - Olympiakos 1-0 (0-0) https://www.youtube....h?v=uZCPpLvggbw (Kreikan Cup, välierä)

 

Kausi 2014-2015:

Tämä kausi on lähtenyt kummaltakin joukkueilta odotetun hyvin käyntiin, PAOK hieman yllättäen kärjessä, viime kaudellahan Olympiakos karkasi aika nopeasti tavoittamattomaan johtoon joten selvästi huomaa että PAOK on entistä kovempi haastaja kuin viime kaudella ja mestaruustaistelu voi tulla olemaan entistä tiukempi. Eurokentillä PAOK on Eurooppa-Liigan lohkovaiheessa pelannut ihan tyydyttävästi. Olympiakosin jatkohaaveet mestarien liigassa ovat aika pienet, viime viikolla tuli paha tappio Atletico Madiridia vastaan.

 

Aiemmin syksyllä kirjoitin kummankin joukkueen päävalmentajasta seuraavanlaista:

 

 

CaKaLa, on 26 Sept 2014 - 16:54, said:snapback.png

 

Ensi viikolla pelataan kauden eka kohtaaminen ja voisi jo pientä ennakkoa kyhäillä ajan kuluksi. Seuraavaksi katseet kummankin joukkueen valmentajaan:

 

Michel Gonzalez, Olympiakos

Michel+Gonzalez+Real+Madrid+v+Getafe+La+

 

Michel on ollut Olympiakosin peräsimessä tähän päivään mennessä hieman yli vuoden. Olympiakos on ensimmäinen ei-espanjalainen joukkue espanjalaiskoutsille, joka on valmentanut Espanjassa mm. Getafea ja Sevillaa. Ensimmäinen kausi Micheliltä Kreikassa sujui todella hyvin. Kreikan mestaruus irtosi 17 pisteen erolla PAOK:iin ja Mestarien liigassakin sujui ihan mukavasti kun joukkue eteni neljännesvälieriin ja vastaan asettui Manchester United. Olympiakos vei ekan osaottelun 2-0 Pireuksessa joka antoi todella hyvät lähtökohdat Michelin joukkueelle toiseen matsiin. Manuhan tuosta kuitenkin jatkopaikan otti, hieman harmittaa vieläkin tuo tappio, Olympiakos taisteli kuitenkin niin hienosti. Tuon jälkeen pireuslaiset lähtivät tavoittelemaan menestystä Kreikan Cupissa, välierässä vastaan asettui aina vaikea PAOK, ja PAOK meni lopulta finaaliin ja Olympiakos joutui tyytymään "vain" Kreikan Superliigan mestaruuteen. Valverden alaisuudessa Olympiakos menestyi hienosti vuosina 2008-2012, joten ainakin espanajalaiskoutseista on tällä joukkueella hyvää kokemusta. Olisi hienoa nähdä, että Michel ottaisi tänä vuonna tuplan: Kreikan Superliigan ja Cupin mestaruus, ei ollenkaan paha tavoite :thumbsup1:

 

Angelos Anastasiadis, PAOK Thessaloniki

1042479_full-prt.jpg

 

Ei kalpene PAOK:n koutsi yhtään vertailussa Michelille, kyseessä aika kova valmentaja. PAOK hankki kesällä osaamista valmennus puolelle, kun Anastasiadis palasi takaisin kaksipäisen kotkan penkinpäähän. Anastasiadis on valmentanut PAOK:ssa aikaisemminkin, vuosina 1997-1999 ja 2002-2004. Peliuraa hänellä on PAOK:ssa vuosilta 1973-1981 176 ottelun verran, joissa teki yhteensä 25 maalia. Suurin titteli Anastasiadikselle valmentajaurallaan PAOK:n peräsimessä on Kreikan cupin voitto vuodelta 2003. Peliurallaan Anastasiadis oli keskikenttäpelaaja. Kaudet 2012-2014 Anastasiadis toimi Plataniaksen päävalmentaja. Hänen kaltaisen valmentajan palkkaaminen oli tärkeä juttu PAOK:lle, kun viime kaudella sähelsivät valmentajapuolella. Hollantilainen Huub Stevens hankittiin PAOK:iin kauden 2013-2014 alla, mutta sai potkut jo viime keväänä kesken kauden kun joukkueen otteet eivät mielyttäneet seurajohtoa ja Stevens laitettiin kylmästi pihalle, tuli muuten aika puun takaa ne potkut muutenkin.

 

Superliigan kenties mielenkiintoisimmat valmentajat vastakkain, kärkikamppailu, tunnelma tulee olemaan hurja ja luvassa hyvätasoista peliä: melkoiset lähtökohdat tälle derbylle!!!!!!!!!


  • Jahnny tykkää tästä

#53 John#95

John#95

    Senior Member

  • Members
  • 2 705 Viestit

Lähetetty 03.12.2014 - 18:58

Kummankin joukkueen avaukset tsekattu, tällaisilla miehistöillä lähtevät tämän illan otteluun:

 

Olympiakos Piraeus (4-2-3-1)

K.Mitroglou

I.Afellay - A.Domingeuz - D.Fuster

L.Milivojevic - I.Maniatis

A.Masuaku - E.Abidal - A.Avlonitis - O.Elabdellaoui

R.Jimenez

 

PAOK Saloniki (4-3-3)

F.Pereyra - S.Athanasiadis - D.Salpingidis

E.Kace - E.Golasa - F.Tzandaris

R.Rat - M.Vitor - A.Tziolis - G.Skondras

P.Glykos



#54 Jahnny

Jahnny

    Senior Member

  • Members
  • 8 181 Viestit
  • LocationTurku

Lähetetty 14.12.2014 - 21:50

Kymmenen minuutin päästä klo. 22.00 mennään Basque Derbyn parissa.

 

Basque Derby

Real Sociedad - 22:00 - Athletic Bilbao

 

1343127_full-lnd.jpg

 

 

Hieman on jäänyt hiljaiseksi tämä, mutta lupaus on pitänyt. Tänään päätin, että voisi sitä pari sanaistakin kirjoittaa, kun luvassa on Basque Derby: Real Sociedad - 22:00 - Athletic Bilbao.

 

Mitenkään erityisen vahvasti ei Bilbaon kausi ole alkanut. Ligassa pyöritään kymmenennellä sijalla, vaikka odottaisin mahtuvan tason puolesta kuuden parhaankin joukkoon. Eiköhän keväämmällä ala pelit sujumaan taas hieman paremmin, mutta saa nähdä riittääkö. Tuntuu, että sarjan häntäpää on todella heikkoa ja se jo keskikastissa, kun kuudentena olevaan Málagaan on eroa yhdeksän pistettä. Mestareiden Liigassa Bilbao vieraili myös, mutta rahkeet ei riittäneet lohkosta jatkoon. Eurooppa-liigassa jatketaan ja toivotaan menestystä Baskimaahan.

 

Tänäisen ottelun isäntäjoukkue Real Sociedad on sarjassa 15. sijalla. Uusi manageri David Moyes on saanut aikaan jonkinlaisen ryhtiliikkeen joukkueessa ja ihan mielenkiinnolla odotan, että miltä pian alkavassa ottelussa peli näyttääkään.

 

Huomioitavaa on sen verran, että molemmat joukkueet pelaavat todella hyökkäävää jalkapalloa. Uskon, että tänään nähdään vauhdikasta futista, jossa molempien taitavat keskikenttäpelaajat yrittävät puhkoa vauhdilla vastustajajoukkueen puolustusta. Maaleja tullaan näkemään molempiin päihin.

 

Kovia menetyksiä ei Bilbaolla ole kuin loukkaantunut Beñat. Real Sociedadilta sivussa on Zurutuza, jonka seurauksena Prieto pelaa tuossa kärjen alla, Vela siirtyy oikeaksi laitahyökkääjäksi ja Finnbogason avaa kärkihyökkääjänä.

 

Real Sociedad (4-3-3)

Castro - Finnbogason - Prieto

Vela

Bergara - Granero

De la Bella - I. Martínez - Ansotegi - C. Martínez

Zubikarai

 

Athletic Bilbao (4-3-3)

Muniaín - Aduriz - Susaeta

López

Rico - Iturraspe

Balenziaga - Laporte - San José - De Marcos

Iraizoz

 

Hyvin lyhyt purku tähän, sillä ottelu alkaa jo kahdenkymmenen minuutin päästä. Toisin sanoen klo. 22.00 viimeistään ottelu pyörimään ja katsotaan kumpi joukkue on ottelun päätyttyä Baskimaan parempi.

 

Itse uskon, että se joukkue saattaa olla Real Sociedad. Real Sociedad pelaa huonointa kautta Ligassa sen jälkeen, kun nousivat takaisin Espanjan pääsarjaan vuonna 2009. Siitä huolimatta joukkue tulee antamaan kaikkensa, sillä Sociedad ei ole hävinnyt Bilbaolle kertaakaan neljässä viimeisessä kohtaamisessa. Loukkaantumiset ovat joukkueiden välillä hieman tasan ja kotijoukkue varmasti toivoo, että loukkaantumisesta juuri palannut Aduriz ei onnistu maalinteossa. Kotijoukkueella on hyvä henki päällä, mutta toiveikkaana olen vieraiden puolesta.

 

Bilbaon puolelta ns. juhlaotteluita pelaavat Oscar De Marcos (150. ottelu) ja Markel Susaeta (250.).

 


Football is like chess, only without the dice.


#55 Public Enemy

Public Enemy

    Junior Member

  • Members
  • 7 795 Viestit

Lähetetty 18.12.2014 - 22:56

1.2.2015 pelataan sitten se kaikista kovin derby, kun Celtic ja Rangers kamppailevat keskenään vajaan kolmen vuoden tauon jälkeen Old Firmin merkeissä. Celtic pelaa tuttuun tapaan Skotlannin Valioliigaa, kun taas Rangers on neljännelle sarjatasolle tipahtamisen jälkeen noussut joka vuosi ja pelaa nyt siis Championshipissä. Pelillisesti tämä ottelu tuskin paljoa vielä tarjoaa, kun Rangersilla on ollut omat ongelmansa Championshipin puolella ja suora nousu näyttäisi tällä kaudella jäävän haaveeksi. Lisäksi McCoistin huhuiltiin jo laittaneen eroanomuksen vetämään, mutta seuralegenda on edelleen joukkueen peräsimessä.

 

League Cupin välierä kyseessä siis ja samalla sitten historian 400. Old Firm. Rangers on ollut keskinäisissä niskan päällä voittaen noista edellisistä matseista 159 verrattuna Celticin 144 voittoon. Tasan on pelattu 96 kertaa. Edellinen ottelu päättyi huhtikuussa 2012 Celticin 3-0 voittoon.

 

Pelillisesti tuskin siis nähdään mitään maata mullistavaa, mutta kyllä pitäisi ainakin tunnelman osalta olla meno aika katossa. Ja toki kun Old Firmistä puhutaan niin fanien yhteenotoilta tuskin voidaan välttyä.


  • KyyhkyBoy, Jahnny ja John#95 pitää tästä

#56 Olli

Olli

    Junior Member

  • Members
  • 2 413 Viestit

Lähetetty 19.12.2014 - 12:22

1.2.2015 pelataan sitten se kaikista kovin derby, kun Celtic ja Rangers kamppailevat keskenään vajaan kolmen vuoden tauon jälkeen Old Firmin merkeissä. Celtic pelaa tuttuun tapaan Skotlannin Valioliigaa, kun taas Rangers on neljännelle sarjatasolle tipahtamisen jälkeen noussut joka vuosi ja pelaa nyt siis Championshipissä. Pelillisesti tämä ottelu tuskin paljoa vielä tarjoaa, kun Rangersilla on ollut omat ongelmansa Championshipin puolella ja suora nousu näyttäisi tällä kaudella jäävän haaveeksi. Lisäksi McCoistin huhuiltiin jo laittaneen eroanomuksen vetämään, mutta seuralegenda on edelleen joukkueen peräsimessä.

 

League Cupin välierä kyseessä siis ja samalla sitten historian 400. Old Firm. Rangers on ollut keskinäisissä niskan päällä voittaen noista edellisistä matseista 159 verrattuna Celticin 144 voittoon. Tasan on pelattu 96 kertaa. Edellinen ottelu päättyi huhtikuussa 2012 Celticin 3-0 voittoon.

 

Pelillisesti tuskin siis nähdään mitään maata mullistavaa, mutta kyllä pitäisi ainakin tunnelman osalta olla meno aika katossa. Ja toki kun Old Firmistä puhutaan niin fanien yhteenotoilta tuskin voidaan välttyä.

Onko joku täällä ollut katsomassa Old Firmiä joskus?


Gör mål Jaro!www.facebook.com/ffjaro

#57 John#95

John#95

    Senior Member

  • Members
  • 2 705 Viestit

Lähetetty 06.01.2015 - 15:21

Juve-Inter tänään!

 

http://www.paitsio.c...an/#entry240974



#58 Jahnny

Jahnny

    Senior Member

  • Members
  • 8 181 Viestit
  • LocationTurku

Lähetetty 07.01.2015 - 09:23

Ei kait Juventus-Interiä oikeen Derbyksi lueta? Milan-Inter mielumminkin, tai Torinon derbynä sitten Juve-Torino.... Tai mä ainakin luen derbyksi enemmän näitä paikallispelejä/saman alueen joukkueitten keskinäisiä pelejä... No joku viisaampi viisastelkoot vielä tarkemmin??  ;) Toki jonkunmoinen classico kyseessä...

 

En ainakaan vedä kovin suurta viivaa erilaisten kilpakumppaneiden välillä. 'Derby' tarkoittaa periaatteessa paikalliskamppailua, mutta ei ole myöskään väärin käyttää käsitettä, jos kyseessä on todella perinteikäs ottelu tai muuten suuren määrän enemmän huomiota saama ottelupari. Ajattelen itse juuri ns. 'kilpakumppaneiden kohtaamisena' tai 'paikalliskamppailuna' ja molemmat ovat 'derbyjä', jos sen nimikkeen ovat ansainneet.

 

Esimerkiksi Milan - Inter on mielestäni Italian suurin derby ja paikalliskamppailu, mutta ei pohjoisen ja etelän välinen Roma - Juventus pahemmin varjoon jää, joka taas on klassikkostatuksella ratsastava ottelupari ja myös derby, sillä seurat ovathan seurat myös kilpailijoita keskenään. Kuten sanoit, niin voisi verrata El Clásicoon. Sama pätee ottelupariin Juventus - Milan, jolla on historiaa takanaan hyvän verta. Toisaalta voiko paikalliskamppailua jakaa edes vain kaupungin sisäiseksi, sillä yksi kamppailu on Palermo - Catania, joka kulkee 'Sisilian Derbynä', koska sijoittuu saarelle.

 

Lyhyesti Italiasta listattuna, vaikka tämä kuuluisikin tuonne derbyille omistettuun ketjuun:

 

Paikallisderbyt

Milan - Inter (Derby of the Madonna, Milan)

Genoa - Sampdoria (Derby of the Lighthouse, Genoa)

Lazio - Roma (Derby of the Capital, Rome)

Juventus - Torino (Derby of the Mole, Turin)

 

Muut suuret derbyt

Roma - Juventus (Derby of the North and South)

Juventus - Milan (Derby of Northern Italy)

Palermo - Catania (Sicilian Derby)

Roma - Milan (Derby of Two Capitals)

Inter - Juventus (Derby of Italy)

 

Itse ainakin luen näistä jokaisen yläpuolella olevan 'derbyksi'. Puhutaan kuitenkin Italian jalkapallon suurimmista kohtaamisista. Kaikki eivät ole kaupungin sisäisten seurojen välisiä, vaan esimerkiksi Sisilian Derbykin kohdistuu saaren kahteen suureen seuraan. Joillakin kamppailuilla taas sitten on vain niin paljon yhteistä historiaa, että voidaan puhua jonkinlaisista klassikko-otteluista - jotka ovat myös derbyjä.

 

Tuli sanottua D-sana nyt niin monta kertaa, että huhhuh. Toivottavasti selvensi hieman, jos jotain epäselvyyksiä oli. Tämä siis kuitenkin vain oma näkemykseni. 

 

Edit. Tajusin, että tämä hukkuu myös tänne joten lisäsin tuon listan tuollaisenaan Italian osioon piiloon, kun siellä ei kukaan käy.

 

Tarkoitus on postata sinne sitten vain muistutus, jos jokin otteluista lähestyy. Täytetään kuitenkin tämä ketju otteluraporteilla sen sijaan.


Football is like chess, only without the dice.


#59 Jahnny

Jahnny

    Senior Member

  • Members
  • 8 181 Viestit
  • LocationTurku

Lähetetty 07.01.2015 - 22:31

Piti paikkaansa. Madridin Derby on paraikaa käynnissä ja Torres tositoimissa. Copa del Rey siis kyseessä.

 

Juuri nyt 25' kellossa eli vielä ehtii mukaan.

 

Atlético Madrid (4-4-2)

Griezmann - Torres

Saúl - Suárez - Gabi © - García

Hernández - Godín - Giménez - Gámez

Oblak

 

Real Madrid (4-3-3)

Rodríguez - Benzema - Bale

Isco - Kroos - Khedira

Marcelo - Ramos © - Varane - Arbeloa

Navas


Football is like chess, only without the dice.


#60 RedDevilKarra

RedDevilKarra

    Junior Member

  • Members
  • 1 617 Viestit

Lähetetty 07.01.2015 - 23:22

Derby tulee kuitenkin englannin kielestä ja tarkoittaa siellä yksinomaan paikallisottelua, ja tietenkin ravikilpailuja. ;)  Italialaiset ovat sitten ottaneet derby-sanan käyttöönsä, mielestäni virheellisesti, tarkoittamaan mm. noita Jahnyn mainitsemia "suuria" pelejä.

Itselleni derby on paikallisottelu, eikä mitään muuta.






0 käyttäjää lukee aihetta

0 jäsentä, 0 vierasta, 0 anonyymiä käyttäjää