Jump to content
Sign in to follow this  
Jahnny

Joel Pohjanpalo (Leverkusen 2013–)

Recommended Posts

Hyvä ottelu, vaikka ei mitään erityistä tapahtunutkaan.

 

Teki kuitenkin tehtävänsä niin hyvin kuin pystyi. Brandtille ja Kamplille risuja, sillä siellä olisi ollut mahdollisuudet syöttää aivan loistavat maalipaikat, mutta peliäly ei riittänyt. Ei Pohjanpalo kuitenkaan Chicharitoa huonommin esiintynyt. Volland oli myös todella heikko tänään.

 

Oikeutettu tulos kylläkin näin ottelun päätteeksi sanottuna, 2-2 siis.

 

Eiköhän sitä vastuuta tule ihan riittämiin jatkossakin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Palasi loukkaantumisestaan viime viikolla, jonka jälkeen on jo päässyt harjoittelemaan todenteolla ja taisi saada minuutteja jo jonkinlaisessa harjoitusottelussakin saada.

 

Perjantaina pelataan todella mielenkiintoinen ottelu Leipzigia vastaan, jonka voisi tarkastaakin. Saa nähdä pääseekö Danger jo takaisin pelikentille. En usko, mutta toivotaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jälkimmäisessä kooste harjoitusottelusta Estudiantesia vastaan Florida Cupissa. Danger ehti ottelussa muun muassa kolistelemaan ylärimaa heti alkuun.

 

Bayer players Hakan Calhanoglu, Wendell, Karim Bellarabi, Joel Pohjanpalo and Vladen Yurchenko contest the water bottle flip crossbar challenge.

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Viime ottelussa Dangerille kauden 10. esiintyminen, joissa peliaikaa tullut tosin yhteensä vain 211 minuuttia. Näissä 4 maalia. Otteluista 2 siis Champions Leaguessa ja loput Bundesligassa. Viimeisessäkin ottelussa tuli kentälle 91' kohdalla, kun lisäaikaa annettiin varsinaisen peliajan päälle vain +2'.

 

Sinänsä merkillistä, että vastuuta ei niin hirveästi ole tullut, kun ainoastaan loukkaantuneena oleva Chicharito (12), Volland (8) ja pelikiellossa oleva Çalhanoglu (7) vain ovat onnistuneet enemmän maalinteossa ja heillä minuutteja onkin minimissään sen verran kuin 1561' ja enimmäkseen 2437'.

 

Paljon voi laittaa tietysti jo potkitun Schmidtin piikkiin, mutta olisin ehkä odottanut uuden valmentajan alaisuudessa vastuun jonkin verran kasvavan. Kärkihyökkääjiä löytyy siis kentältä paperilla aina se 2 kappaletta, joista varsinaisia siis Chicharito, Pohjanpalo, pitkään poissaollut ajastaan ohi mennyt Kießling ja Volland. Pohjanpalo nousi Saksassa suuriin otsikoihin ja tuollakin suunnalla tätä Joelin mahdollisuuksien vähäisyyttä on kritisoitu eli ilmiönä ei missään nimessä vain katkeran suomalaisen ajatusmalli. Vastuuta ovat saaneet kärkihyökkääjänä sen sijaan enemmän vasemmalla laidalla viihdyvät Brandt ja Mehmedi, sekä vasta 17-vuotias keskikenttä Havertz.

 

Nyt onkin ollut paljon huhuissa, että Ajax olisi valmis lainaamaan Pohjanpalon ensi kaudelle, jolle itse antaisin vihreää valoa. Alankomaissa on lähes usein suomalaisilla sujunut todella hyvin ja eihän Joel vielä vanhakaan pelaaja ole. Pelaajatyypiltään tuollaisena perinteisenä poacherina jopa hyvin nuori. Ajaxissa on tällä kaudella ykkösvaihtoehtona ollut toinen pohjoismaalainen nimi, nyt loukkaantuneena oleva Dolberg, joka hyvin varmasti siirtyy urallaan eteenpäin ensi kesänä. Toisena vaihtoehtona Cassierra, joka tuo lähinnä leveyttä tuossa amsterdamilaisten kokoonpanossa. Muut ratkaisut ovat sitten olleet Traoré, joka palaa lainaltaan takaisin Chelseaan ja Clement, jonka paikka on varsinaisesti oikeana laitahyökkääjänä. Tuolla olisi siis ykköskärkihyökkääjän paikka vapaana Pohjanpalolle ensi kaudeksi ja en yhtään ihmettele, että Ajaxissa ollaan kyseistä suomalaisnimeä tarkkailtu. Seura toimi hyvänä ponnahduslautana myös Milikille, joka siirtyi myös Leverkusenin varavaihtoehdon roolista lainalle Ajaxiin ja tuolta loistavan kauden jälkeen matka jatkui Napoliin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pääsi Pohjanpalokin irti kauden viimeiseen otteluun viimeiseksi vartiksi, kun Leverkusen kävi Berliinissä voittamassa 2-6.Tulihan se maali lisäajalla (hieno syöksypuskumaali olikin). Näin ollen tämän kauden osalta Pohjanpalon maalimäärä nousi kuuteen. Suhteutettuna peliaikaan se olisi 30min/maali. Parhaiten muuten yli 5 maalia tehneistä suurissa liigoissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pääsi Pohjanpalokin irti kauden viimeiseen otteluun viimeiseksi vartiksi, kun Leverkusen kävi Berliinissä voittamassa 2-6.Tulihan se maali lisäajalla (hieno syöksypuskumaali olikin). Näin ollen tämän kauden osalta Pohjanpalon maalimäärä nousi kuuteen. Suhteutettuna peliaikaan se olisi 30min/maali. Parhaiten muuten yli 5 maalia tehneistä suurissa liigoissa.

 

Saa nähdä nyt, että tuleeko vastuuta ensi kaudella enemmän vai onko edessä kaikesta huolimatta esimerkiksi lainasiirto Ajaxiin.

 

Tässä vielä tuo Dangerin maali. Upea syöksypusku.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×