Jump to content

Recommended Posts

Katselin äsken Aamusydämellä-ohjelmaa, jossa oli entinen jääkiekkoilija Tuomas Grönman ja alamäkipyöräilijä Matti Lehikoinen puhumassa masennuksesta. Tämä aihe on ollut minulla jo pari päivää mielessä, kun kirjoitin ”Hänestä ei tullut tähteä - hukatut lupaukset” ketjuun Breno Borgesista ja kesällä kirjoitin samaan ketjuun Sebastian Deislerista, jotka molemmat on kärsinyt masennuksesta. Kolmas masennuksesta kärsinyt, jonka muistan ulkoa, on Saksan maajoukkue maalivahti Robert Enke. Enke teki jopa itsemurhan.

Masentuneita jalkapalloilijoita on varmasti enemmänkin, vaikka asia vaiettu. Muistaako joku lisää?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Gazza nyt tuli ekana mieleen, mutta taitaa mies olla bipolaari, joten tuskin lasketaan tähän ketjuun, kun sairauden puhkeamiseen tuskin futis on vaikuttanut millään lailla. Stan Collymore tulee myös mieleen ja kun googlailin Stania niin löyty juttu, josta käy ilmi, että on vähän isompikin ongelma futiksessa, tämä masennus siis. http://www.telegraph.co.uk/sport/football/10739111/One-in-four-footballers-suffer-depression-study-reveals.html

Share this post


Link to post
Share on other sites

Gazza nyt tuli ekana mieleen, mutta taitaa mies olla bipolaari, joten tuskin lasketaan tähän ketjuun, kun sairauden puhkeamiseen tuskin futis on vaikuttanut millään lailla. Stan Collymore tulee myös mieleen ja kun googlailin Stania niin löyty juttu, josta käy ilmi, että on vähän isompikin ongelma futiksessa, tämä masennus siis. http://www.telegraph.co.uk/sport/football/10739111/One-in-four-footballers-suffer-depression-study-reveals.html

 

Kyllä tätä ketjua saa käyttää muihinkin mielenterveysongelmien käsittelyyn jalkapallossa, kuin masennukseen. Masennus on varmaan vain tavallisin. En silti usko, että ihan niin tavallista kuin Telegphin juttu väittää, että joka neljäs jalkapalloija kärsii masennuksesta. Masennusta silti peitellään, eikä moni ole uskaltautunut julkisuuteen asian kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllähän huippu-urheilussa mielenterveydellisiä ongelmia ilmenee siinä missä muuallakin. Esimerkiksi salibandyn salralta Mika Kohonen kertoi syksyllä kärsineensä masennuksesta jo 3-4 vuoden ajan. Paineet menestymiseen ovat kovat ja varsinkin nuorilla pelaajilla, jotka lähtevät pois perheidensä, ystäviensä ja muun tukiveron luota mahdollisesti täysin erilaiseen kulttuuriin, tällaiset mielenterveyden oireet saattavat olla hyvinkin yleisiä. Nuorilla pelaajilla on varmasti vaikea myös tulla ongelmien kanssa esiin, sillä taustalla on varmasti pelko siitä, että ura tyssää siihen. Ja jos puhutaan mielenterveydellisistä ongelmista yleensä jalkapalloilijoiden keskuudessa, niin kyllähän käyttäytyminen kentällä ja kentän ulkopuolella antaa välillä hieman suuntaviivoja siihen, että jonkinlaisista ongelmista tietyt pelaajat kärsivät. En nyt suoraan halua esim. Suarezia tai Ballotellia leimata mielenterveysongelmaisiksi, mutta täysin tasapainoista kyseisten herrojen käyttäytyminen ei ole aina ollut. Vastaavia esimerkkejä kyllä jalkapallomaailmasta löytyy muitakin. Ja kun miettii sitä, että mitä esimerkiksi raha tekee ihmisen psyykeelle, kun on lähtöisin köyhistä oloista ja pian huomaa että rahaa tulee ovista ja ikkunoista, niin kyllähän siinäkin ihminen saattaa nopeasti kadottaa todellisuuden tunteen. Ja jos nyt vielä tähän otetaan mukaan homoseksuaalisuus, jota varmasti esiintyy jalkapalloilijoidenkin keskuudessa enemmän kuin miten se julkisuudessa näkyy, niin se "kaapissa pysyminen" on todettu myös aiheuttavan mielenterveydellisiä ongelmia.

 

Todennäköisesti esimerkiksi juuri masennuksesta kärsivissä on myös kulttuurilähtöisiä eroja, joten välttämättä tuo "joka neljäs" ei ole kovinkaan hyvä mittaustulos tässä. Nämä on kuitenkin vakavia asioita, joista toivoisi puhuttavan enemmänkin julkisuudessa, koska vain sillä tavalla pelaajia pystytään auttamaan entistä paremmin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jeeps, sanosin että minkä tahansa ikäsellä, ihan ns. tavallisella ihmiselläki on varmasti vaikee tulla esiin moisen kanssa? Saatika tosiaan sitte uraa alotteleva futari, jonka ura varmasti hankaloituis tuommoisen myötä! Valitettavasti...

 

Jännä sairaus tuo masennus. Siis tarkotan sillä lailla jännä, että siihen varmaan jollain asteella sairastuu melkein meistä jokainen! Niitä vaan ei välttis diagnosoida. Esim. kaikillahan meistä on väkisin takaiskuja, läheisen kuolemakin tuottaa varmasti jonkun asteisen masennuksen, hetkeksi....

 

Niistä toivutaan, mutta menes ilmottamaan työnantajalle tai ystäville Facebookista siitä? Niinpä... Ihan eriasia kuin ilmoittaisit että meni polvesta ristisiteet, vaikka oikeesti täysin sama asia! :)

 

Kun siinä on tuo mielenterveys-sana pelkästään hirviönä. Mielenterveys -> mielisairas -> hullu! Vaikka masennukseen, burn outtiin yms vastaavan sairastunut ei todellakaan ole hullu! Niistä toivutaan useimmiten ihan ns. normaaliks. Tai no niin, normaali? Mikä se on? Kaikkihan me ollaan jotenki hulluja? Ja sehän on rikkaus. Semmonen ihminen joka ei jollain tavalla ole muka hankala, sehän on tylsä! Kuka semmosia joo-joo-miehiä kaipaa edes? ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä masennus liian herkästi rinnastetaan siihen, että on yksinkertaisesti surullinen. Monet marssii pienenkin takaiskun jälkeen lääkärin vastaanotolle ja pyytää masennuslääkkeitä, mikä sitten kirjoitetaan. Ne masennuslääkkeet on sitten tosi hurjia ja saattavat aloittaa tietynlaisen kierteen. Toki vähintäänkin kärjistettyä. Masennus itsessään on tautina yks iso perkule, jota ei voi ymmärtää kukaan, joka ei siihen itse ole sairastunut tai ollut masentuneen ihmisen lähellä päivästä toiseen ja koittanut auttaa sängystä ylös. 

 

Tämä maailman senverran hullu paikka asua, että ei mikään ihme, jos pieni ihminen ei ihan ymmärrä mistä on kysymys ja mitä milloinkin häneltä halutaan. Pitäisi koittaa palata yksinkertaisten asioiden ääreen, kuten hiljaisuuteen ja luonnon keskelle. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Totta puhut Mati! Siinä on veteen piirretty viiva, mikä noi erottaa, vai erottaako? Surullisuus, yksinäisyys voi johtaa masennukseen. Unettomuus johtaa siihen jossain mittakaavassa usein. Toisaalta surullisuus/masennus voi aiheuttaa unettomuutta... Sen analysoiminen on taidetta!

 

Ja totta joriset noista lääkkeistäkin. Yksi hyvä lääke etenki suomalaisille olis jos puhuis enemmän! Täällä kun surullisia ja arkoja tai herkkiä aiheita etenkään raavaat miehet ei käsittele kuin kolmen romillen kännissä, aamuyöllä neljän jälkeen...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Avun hakeminen on helvetin tärkeää ja kannattaa !

 

Muutama sana omista kokemuksista, parista eri näkökulmasta niin hoidettavana kuin hoitajana..

 

Pitää ensin todeta, että hienoa keskustelua aiheesta ! Nyt sitten lyttään hienon keskustelunne tavallaan.. Omasta olostaan on usein vaikea puhua, kuten tässäkin ketjussa huomaa, kuinka puhe on "niistä muista" ja "heidän masennuksestaan" ;) Ja ehkä tämä netti kaikenlaisineen kusipäineen ei ole oikea paikka julkisesti avautua omista paskoista oloistaan. Läheisille se puhuminen ei kuitenkaan aina onnistu (koti/ystävät) ja jollekin pitäisi pystyä puhumaan, jotta olo voisi hieman helpottua. Tätä kirjoittaessa tuli sellainen olo, että olisi voinut raottaa omia juttuja teille, mutta sitten tuli olo, että te pidätte minua ongelmaisena valittajana, eikä ketään oikeasti kiinnosta kuunnella. Tämä taitaa olla jollakin muullakin se syy, miksi asioista ei koe voivansa puhua. 

Hyviä kuuntelijoita on harvassa. Itse olen käynyt koulutuksen psykoterapiapuolella. Alalta eläkkeelle jäänyt konkari, Ritva Kajamaa on ollut parhaista parhain koskaan tapaamistani kuuntelijoista ! ja uskokaa olen työssä aika monta kuuntelijaa tavannut, helvetisti psykoterapeutteja ja muita psykiatrian alan ihmisiä ! Paljon mahtuu mukaan hyviä ja huonoja. Kävin Kajamaan luonaan työnohjauksessa yhden projektin tiimoilta ja joka kerta kun kävelin hänen luotaan ulos niin olo oli aivan törkeen hyvä ! Hän kuunteli todella mitä sanottavaa minulla oli ja tuntui että hän tajusi aina mistä olin puhumassa ja mitä tunteita panttasin keskustelun taustalla. Aivan käsittämätön tyyppi !!

 

Netissä kirjoittelun ongelma on vähän kaksipiippuinen. Toisaalta ihmiset löytävät paikkansa kirjoitella ja tutustuvat toisiin joiden kanssa voivat jakaa, mutta sitten on näitä tahallaan loukkauksia syytäviä ihmisiä joukossa. Monesti ajattelen että täällä kirjoittelevat joutuvat kovettamaan itsensä, jottei nuo loukkaukset tuntuisi niin syvällä. Suljettu yhteisö netissä olisi toinen juttu, johon pitäisi tulla omalla nimellään mukaan. Olin töissä A-klinikkasäätiöllä joskus 2000 -luvun alussa ja heillä oli moinen projekti menossa, onkohan vieläkin? Toki netin ulkopuolisessakin maailmassa on niitä kusipäitä, joilla ymmärrys on vaan oman navan ympärillä. Kenen kanssa voi asioitaan jakaa, johon oikeasti voi luottaa, niitä ihmisiä on hyvä olla ympärillä. Mutta muista molemminpuolisuus eli myös toisin päin pitää toimia. Kukaan ei jaksa vain kuunnella. Oksennusastiana toimiminen on helvetin raskasta. 

 

Haluan rohkaista ihmisiä hakemaan apua, jos on todella paska olo jatkuvasti tai ahdistaa vaan niin helvetisti. Jos luotettavia tuttuja ihmisiä ei ole niin hyvän ammattilaisenkin voi löytää, sellaisen jonka kanssa on helppoa puhua ja johon voi luottaa ! Niitäkään eivät kaikki ole eli apua hakevat älkää helvetissä heti ekan urpon (joka ei sinua ymmärrä) työntekijän kohdalla lyökö pillejä pussiin !!

 

Jos menette joskus lääkäriltä hakemaan apua ja hän tarjoaa lääkitystä niin sitten on hyvä käydä keskustelua, onko oikeasti järkevää. Niitä hemmetin lääkkeitä määrätään miljoona kertaa turhaan, koska se on helvetisti paljon halvempaa kuin tarjota psykoterapiaa ! Joskus lääkitys on hyvä apu ja ihan riittävä, mutta monesti se saatetaan jättää ainoaksi hoidoksi ja ei ne lääkkeet yksin hoida pois paskan olon aiheuttajaa. Ne lamaannuttavat tunteet, joka joskus on hyväkin kun liian paljon paskaa puskee samaan aikaan pintaan. Toki pelkkä lääkitys toimii samoin kuin alkoholi eli se helpottaa oloa, mutta, mutta.. seuraavalla kerralla saman ongelman edessä otat mielellään sen tutuksi ja toimivaksi havaitun avun..ja et opi selviytymään asioista muilla keinoilla. Joskus tuon lääkityksen yhteyteen tarjotaan keskusteluapua terapiasta. Huom ! kuka vain voi olla laillisesti terapeutti, se ei ole lainsuojaama nimike. Välillä siellä on tarjolla melkoista paskaa eli siellä voi olla melko lailla kouluttamatonkin henkilö puhumassa sinulle teoriaa ja tarjoamassa "hoitoa". Sen lääkityksen kanssa tarjottava hoito on usein vielä liian harvakseltaan tapahtuvaa tai ainakaan itseäni ei paljon lohduttaisi kerran pari kuukaudessa tunnin aika, jonkun "melko hyvän kanssa" tai pahimmassa tapauksessa sysipaskan kanssa. Riippuu toki ongelman luonteesta, jos ahdistaa pieni asia niin se voi hoitua paskankin hoitajan avulla. Itse hakeuduin yksityiselle psykoterapeutille. Se maksoi noin 200 € kuukaudessa (riippuu psykoterapian muodosta). Kävin kolme vuotta omassa hoidossa, kerran viikossa puolitoista tuntia. Sille rahalle on tullut vastinetta ja paljon eli en voi kuin suositella ! Olen pelannut alasarjoissa jalkapalloa ikäni. Tuo käymäni psykoterapia toi peliin myös paljon lisää. Tein vanhalla iällä ensimmäisen hattutemppuni kotosdivarin pelissä  \o/  ja muutenkin elämä alkoi näyttää vähän erilaiselta, hieman moniulotteisemmalta.

 

Kerran eräs vanha ja kuuluisa suomalainen psykiatri totesi viisaasti, että täällä suomessa istutaan liian vähän hyvän ystävän ja viinilasillisen ääressä auringonlaskua katselemassa, sekä keskustelemassa pienistä huolistaan ! Hän viittasi tällä siihen että moni pieni ongelma hoituisi pois, kun juttelisimme enemmän ongelmista niin kaikkeen ei tarvita ammattilaisen apua. Viinin jättäisin itse pois ja nauttisin vain tuosta seurasta, kauniista maisemasta ja tunnelmasta ! 

 

Mati tuossa sanoikin jo hyvin, luonto ja yksinkertainen elämä !

 

 

Piis änd aut !

 

 

 

-Sami

 

ps. Tulipas taas romaani.

Share this post


Link to post
Share on other sites

YLE:llä on tänään juttu juurikin jalkapalloilijoiden masennuksesta ja otsikko kertoo, että kyseeessä on yleinen ilmiö:

 

Tutkimustulokset puhuvat karua kieltä: Yli kolmasosa jalkapalloilijoista kärsii masennuksen oireista Lukema on yli kaksinkertainen muuhun väestöön ja korkeampi muihin urheilijoihin verrattuna.

 

Jalkapallon kansainvälisen pelaayhdistyksen FIFPron julkaisema tuore tutkimus paljastaa karun totuuden jalkapalloilijoiden tämänhetkisestä henkisestä tilasta.

 

Tutkimuksessa mukana olleista 607 nykyisestä pelaajasta 38 prosenttia ja 219 entisestä pelaajasta 35 prosenttia kärsii masennuksen oireista, kuten unihäiriöistä, ahdistuksesta ja liiallisesta alkoholinkulutuksesta. Mukana oli pelaajia 11 eri maasta, joista Suomi oli yksi.

 

Haastateltujen aktiivisten jalkapalloilijoiden keski-ikä oli 27 ja uransa lopettaineiden 35. Yli puolet haastatelluista pelaa tai pelasi maansa korkeimmalla sarjatasolla.

 

Tutkimus myös osoitti, että jalkapalloilijat, jotka ovat loukkaantuneet vakavasti kolme tai useampia kertoja, kärsivät jopa neljä kertaa todennäköisemmin masennuksen oireista kuin ne, jotka eivät olleet loukkaantuneet.

Jalkapalloilijat ovat myös selvästi masentuneempia kuin muu väestö. Oireista kärsii 13–20 prosenttia väestöstä maasta riippuen. Jalkapalloilijat myös kärsivät oireista enemmän kuin muut urheilijat.

 

– Toivomme tämän tutkimuksen lisäävän tietoutta ja eri tahojen sitoutumista tukemaan jalkapalloilijoita, jotta masennuksen oireista kärsivät tietävät, etteivät he ole yksin, tutkimusryhmän jäsen tohtori Gouttebarge sanoi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sebastian Deislerin erittäin lupaava ura päättyi siihen,ettei nuorukainen kestäny enää paineita.

 

Maanmies Robert Enke teki itsemurhan. :(

 

Käsittääkseni Brasilian maajoukkueessakin vähän aikaa loistanut Adriano kärsi myös pahoista ongelmista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä on niin mielenkiintoinen tarina, että ansaitsee noston:

 

Entinen Valioliiga-hyökkääjä masennuksen ja vankilan kautta ammattilaisnyrkkeilijäksi

 

Leon McKenzie kamppailee marraskuussa Englannin ylemmän keskisarjan nyrkkeilymestaruudesta. Mitä mielenkiintoista asiassa on jalkapallon näkökulmasta? 38-vuotias McKenzie on entinen Valioliiga-hyökkääjä.

 
Lontoon Croydonissa syntynyt McKenzie aloitti uransa Crystal Palacessa. Parhaat vuodet osuivat 2000-luvun alkuun, kun hyökkääjä siirtyi joulukuussa 2003 Peterborough’sta Norwichiin. Debyyttiottelussa kaksi maalia paikallisvastustaja Ipswichin verkkoon ja suoraan kannattajien sydämiin. Kaiken kaikkiaan McKenzie iski loppukauden aikana 18 ottelussa yhdeksän maalia ja auttoi Norwichin Valioliigaan. Samalla kaudella Mikael Forssell muuten paukutti Valioliigassa 17 osumaa.
 
Seuraava kausi oli vielä hyvä. Valioliigassa 37 ottelua ja seitsemän maalia ovat lukemia, joihin ihan kaikki eivät yllä. Etenkään sarjan heikoimpiin kuuluvassa joukkueessa. Norwichin visiitti Valioliigassa jäi yhden kauden pituiseksi. Siitä alkoi symbolisesti myös McKenzien luisu.
 
Tuli avioero, tuli masennus. McKenzie yritti peittää pahan olonsa. Jossain vaiheessa tilanne meni niin sietämättömäksi, että mies yritti viedä hengen itseltään. Aivan kuten McKenzien sisko Tracey oli tehnyt aiemmin. Isä onnistui estämään itsemurhayrityksen hotellihuoneessa viime hetkellä.
 
– En kestänyt enää, ja halusin saada sen loppumaan. Kirjaimellisesti. Perheeni tuli sairaalaan. Ei ollut mukavaa nähdä heitä itkemässä. Mutta seuraavana päivänä menin harjoituksiin. Yritin unohtaa tapahtuneen ja jatkaa elämääni jalkapalloilijana, McKenzie kuvaili vuoden 2009 tapahtumia.
 
– Kukaan pelaaja ei halua jäädä ulos joukkueesta masennuksen takia. Sen yrittää peittää, koska se voisi vaarantaa pelipaikan joukkueessa. Vasta lopetettuani olen ollut vapaa puhumaan.
 
– Meidät on koulutettu laittamaan kaikki epäilykset syrjään. Kun jokin negatiivinen vaivaa, emme jaa sitä. En menisi managerin pakeille ja sanoisi: “Yritin viedä itseltäni hengen eilen.” Sitä ei vain tapahdu.
 
Kolme vuotta itsemurhayrityksestä ja McKenzie oli taas aallonpohjalla. Vakavan masennusjakson aikana englantilaismies yritti välttyä maksamasta ylinopeussakkojaan. Tuomio tuli. Kuusi kuukautta linnaa oikeuden harhauttamisesta.
 
– Olin todella peloissani. Jouduin A-kategorian vankilaan murhaajien, raiskaajien ja pedofiilien kanssa. Hassu juttu oli se, että minua kunnioitettiin siellä aika paljon. Jalkapallotaustani takia pahimmatkin ihmiset tulivat juttelemaan. Yksi kaveri sanoi: “Murhasin seitsemän ihmistä. Mitä sinä teit?”
 
Nyt McKenzie on paremmassa jamassa. Hän seuraa isänsä ja setänsä jalanjälkiä nyrkkeilymaailmassa. Takana on yhdeksän ammattilaisottelua saldolla kahdeksan voittoa, yksi ratkaisematon. Silti, demonit vaivaavat yhä.
 
– Tänä aamuna heräsin, vietin lyhyen hetken itsekseni ja itkin. Itken paljon kivun ja syyllisyyden takia. Koen syyllisyyttä asioista, joita olen tehnyt elämässäni, McKenzie sanoi The Guardianin haastattelussa talvella 2015.
 
– Ihmiset sanovat: “Nyt sinulla taitaa olla kaikki hyvin, Leon, kun kerta pärjäät nyrkkeilyssä.” Ei se niin ole. Kärsin edelleen, mutta olen oppinut elämään sen kanssa. Se on se ero.
 
McKenzien tarina on tavallisesta poikkeava, mutta hän tuskin on asiansa kanssa yksin. Mielenterveysongelmia esiintynee jalkapalloilijoilla samalla tavalla kuin muillakin. Moni muistaa, kuinka Gianluca Pessotto yritti itsemurhaa kesällä 2006. Juventuksen ja Italian maajoukkueen puolustaja jäi henkiin. Gary Speed ei jäänyt. Walesin entinen päävalmentaja hirttäytyi viisi vuotta sitten.
 
– Tarvitaan joku Gary Speedin kaltainen, ja yhtäkkiä PFA (Englannin ja Walesin jalkapalloilijoiden pelaajayhdistys) alkaa kuunnella. Mutta mitä sanotaan ihmisille, jotka eivät ole noin korkean profiilin henkilöitä ja jotka kärsivät ihan samoista asioista? Miksi tarvitaan noin korkean profiilin tapaus ennen kuin sanotaan: “Ok, meidän on tehtävä asialle jotain.”
 
– Ehkä raha menee jonnekin muualle. Ehkä koetaan, että muut asiat ovat tärkeämpiä. (Englantilaisessa jalkapallossa) on paljon rahaa ja paljon ihmisiä, jotka tienaavat paljon rahaa. En sano, että he tekevät huonoa työtä, mutta mielestäni heidän pitäisi miettiä, millä alueilla voitaisiin säästää ihmishenkiä.
 
Lähteet: The Guardian, BBC.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×