Jump to content
Sign in to follow this  
20Legend

Kausi 2015-16: 2nd Season Under van Gaal and Beyond

Recommended Posts

Jos joku olisi kolme vuotta sitten sanonut, että keväällä 2016 Manchester United lähtee helposti laulukuoroon Euroopan Liigan jatkopeleissä yhtä kaikkien aikojen heikointa Liverpoolia vastaan, ja joukkueen kuntokäyrä muistuttaa jonkun kreikkalais- tai turkkilaisjoukkueen formia, niin hieman outona tätä henkilöä olisi varmaan pidetty. Eilinen tappio ei edes hirveästi harmita, mutta siinä onkin ongelman ydin. Fanit ovat jo tottuneet status quohon, joka seuraa ympäröi tällä hetkellä. Yksi tasapeli tai tappio lisää sinne tänne, sillä ei ole juuri merkitystä, seuraavassa ottelussa on luvassa juuri sitä samaa settiä vähän eri pakettiin laiteltuna. 

 

Unitedilta eilinen ottelu oli ihan kivaa peliä lähes koko ensimmäisen puoliajan verran, siis parempaa mitä kuluvalla kaudella on normaalisti totuttu näkemään. Mutta kuten aina ennenkin, yksi takaisku omiin ja joukkueen selkärangan voi kuulla murtuvan Suomeen asti. Kentällä ei ole liidereitä nimeksikään, ei tippaakaan "United-spiritiä", jonka avulla tällaisessa ottelussa olisi Fergusonin aikoina vähintäänkin laitettu Liverpool tiukoille jatkopaikasta tasoituksenkin jälkeen. YAWN raikaa vieraskatsomossa ja yksistään tämän luulisi sytyttävän jokaisen United-pelurin taistelemaan. Mutta mitä tekee kotijoukkue? Pelaa niin, kuin tilanne olisi 5-0 ja jatkopaikka varma. Jonkin verran voidaan laittaa loukkaantumisten ja kovan pelitahdin piikkiin, mutta kahden ottelun perusteella ei voi suuria kehuja antaa joukkueen asenteesta. Lisäksi LVG on itse osavastuussa loukkaantumisten suhteen, koska lähti kauteen selvästi alimitoitetulla ryhmällä. Hänen aikakaudelleen tyypillisesti tehtiin sitten ne täysin kummalliset vaihdot toiselle jaksolle ja kustiin peli lopullisesti. Schweinsteigerin mukaantulo oli vielä piste iin päälle. Selvästi ylipainoinen, uransa ehtoopuolella oleva saksalainen kuvastaa erinomaisesti Unitedin tämänhetkistä tilannetta. Menestys on nopeasti katoavaista, kuten olemme saaneet huomata. 

 

Unitedin seuraavasta siirrosta ei ole itsellä mitään hajua, koska seurassa päättävät henkilöt eivät ehkä itsekään tiedä, miten nyt pitäisi menetellä. Ensi sunnuntain jälkeen voidaan olla taas vähän viisaampia; jos EJihadilla tulee takkiin, ensi kauden UCL-paikka käytännössä menee siinä. FA-cupissa voidaan toki vielä mennä jatkoon, mutta manageria ajatellen tuolla ei ole vaakupissa kummoistakaan merkitystä. Toivottavasti hiljaisuus johtoportaasta enteilee sitä, että Mourinhon nimitys on puumerkkiä vaille valmis ja siellä tosissaan jo tehdään töitä ensi kautta seuraavia vuosia ajatellen. En ole tosiaan itse Mourinhon suurimpia ystäviä, mutta yhtä asiaa miehessä arvostan erityisen paljon: jatkuvaa voittamisen nälkää. Portugalilainen ei varmasti hyväksy keskinkertaisuutta, joka on Unitedissa lamaannuttanut koko seuran. Nuorien pelaajien on ollut hienoa nähdä saavan vastuuta tällä kaudella, mutta totta puhuen monet heistä eivät ole valmiita vielä edes Premier League-tasolle. Monet senioripelaajista puolestaan ovat pelanneet niin alta riman kuin vain on ylipäänsä mahdollista. Toki usealla pelaajalla on selvä itseluottamuksen puute, ja tämän uskon olevan seurausta van Gaalin riittämättömistä man-management-kyvyistä sekä vääristä taktisista ratkaisuista. 

 

Chelseassa Mourinho laittoi nopeaan tahtiin pihalle Schürrlen, De Bruynen, Lukakun ja Matan. Kuten kaikki varmasti tietävät, nuo eivät ole mitään keskinkertaisia pelaajia, mutta siitä voi päätellä kenties jotain mitä Manchesterissa voi olla luvassa. Unitedissa samantyyppisiin liikkeisiin ei ole tosin niin paljon varaa, koska ei ole sellaista pelaajapakkaa, josta olisi varaa hirveästi karsia ketään. AnderH:n kaipaamaa urheilullisuutta nyt ainakin tulee lisää, lisäksi Blindin kaltaiset topparikokeilut jäävät historiaan. Voin kyllä nähdä Mourinhon Unitedin kuitenkin enemmän sinä Unitedina, jona olen ManUn tottunut näkemään. Van Gaalin pallonhallintaan pohjautuva peli näytti aluksi sopivan seuralle hienosti, mutta nyt on tullut selväksi, ettei se yksinkertaisesti tue nykyisen materiaalin vahvuuksia riittävästi. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielestäni Blind sopisi ominaisuuksiensa puolesta oikein hyvin tuonne keskikentän pohjalle, mutta toppariksi mies on ihan liian huono sijoittumaan, ja ylipäätään tuntuu jatkuvasti olevan hätä mennä johonkin, rauhallisuus ja luotto omaan tekemiseen puuttuu täysin. Lisäksi senttejä saisi olla enemmän toppariksi. Keskikentän pohjalla olisi kuitenkin mielestäni tuollainen "terrierimäinen", ja syöttötarjonta on huomattavasti parempaa kuin esimerkiksi Fellainilla, eikä tuo Schneiderleinkaan ole avaussyötöillään vakuuttanut. Myös Rojo on ollut kunnossa ollessaan ihan kelvollinen peluri, mutta eihän tuollaisen lasikropan varaan voi rakentaa yhtään mitään tulevaisuutta.

 

Itsekin olen ollut jo pitkään sillä kannalla, että Blind kannattaisi siirtää jatkossa keskikentälle. Olisi varsin looginen siirto. Blind korvaa Carrickin, kenelle ei kuulemma olla tarjoamassa uutta sopimusta. Samalla aukeaa paikka Smallingin vierestä, mihin se huipputoppari olisi pitänyt hankkia jo viime kesänä. Tuohon toivottavasti Mourinho on jo tarkastellut sopivia nimiä. Loukkaantumisherkkä Rojo tippuu samalla Jonesin kanssa vaihtopenkille ja/tai vesijouksualtaasen.

 

Jos Mourinhon 4-2-3-1 nähdään ensi kaudella OT:lla, niin keskustan pohjalla saatetaan ihan hyvin nähdä ajoittain Blind - Schneiderlin. Ainakin paperilla ihan mielenkiintoinen duo.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rojon loukkaantumisherkkyys on osittain myös hänen itse aiheuttamaa. Kaverin football intelligence ei riitä lukemaan kontaktitilanteita oikein. Esimerkiksi jokusen peliä sitten kun Rojolla meni nilkka johtui se pallontavoittelutilanteesta, johon hän liukui. Ongelma oli vaan se, että jo kotikatsomostakin näki monta sekuntia etukäteen, että Rojo ei siihen ajoissa kerkeä. Hänen ratkaisu oli kuitenkin liukua tilanteeseen erittäin kovaa ja myöhässä.

 

Tästä pelisilmän puutteesta johtuen uskon, että Rojo kohtaa monia pieniä loukkaantumisia jatkossakin. Näin ollen kaverista olisi hyvä hankkiutua suosiolla eroon, sillä sairastuvalla on tarpeeksi täyttä aina muutenkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mourinho tykkää toimia pienellä noin 20 kenttäpelaajan ryhmällä, jonka ulkopuolelta ryhmään ei juuri nousta. Tämäkin edellyttää sitä, pelaajaryhmän pitäisi olla nykyistä atleettisempaa ja jatkuvasti sairastuvalla viihtyviin pelaajiin ei ole varaa.

 

Junnujen kannalta tilanne voi mennä hankalaksi, ellei siten ole Mourinhon silmissä niin valmis pelaaja että pääsee tuohon ydinryhmään. Jos jättää pois debytanteista laskuista pois vain yhdessä tai kahdessa pelissä esiintyneet (Love, Poole, Riley, Rothwell, Weir) ja lasketaan siis mukaan TMF, CBJ, Varela, Pereira, Rashford sekä nyt lainalla oleva Wilson, niin Unitedin ryhmässä on 27 kenttäpelaajaa. Kun voidaan aikamoisella varmuudella todeta että muutama hankinta tullaan kesällä tekemään, lienee n. 10 pelaajalla edessä seuranvaihto pysyvästi tai lainalle.

 

Varsinkin puolustuksessa rinki on Mourinhon makuun todella leveä. Chelseassä Jose toimi kuuden pelaajan puolustusryhmällä ja Unitedilla on 11 puolustajaa. Huipputoppari lienee hakusessa, joten aika moni nykypuolustajista saa pakata laukkunsa. McNair, Jones ja Valencia lienevät ainakin lähellä lähtöä ja Blindin Jose tosiaan nähnee enemmän keskikenttämiehenä. Puolustukseen jäisi "Laporte", Smalling, Fosu-Mensah, Rojo, Shaw, Borthwick-Jackson, Varela ja Darmian.

 

Keskikentän ja hyökkäyksen osalta rinki on kapeampi mikä on Josen mieleen. Siellä kyse on pikemminkin pelaajien laadusta ja pelaajatyypeistä. Muutoksia tulee varmasti sielläkin tapahtumaan.

 

Chelseassa Mourinho laittoi nopeaan tahtiin pihalle Schürrlen, De Bruynen, Lukakun ja Matan. Kuten kaikki varmasti tietävät, nuo eivät ole mitään keskinkertaisia pelaajia, mutta siitä voi päätellä kenties jotain mitä Manchesterissa voi olla luvassa. Unitedissa samantyyppisiin liikkeisiin ei ole tosin niin paljon varaa, koska ei ole sellaista pelaajapakkaa, josta olisi varaa hirveästi karsia ketään. AnderH:n kaipaamaa urheilullisuutta nyt ainakin tulee lisää, lisäksi Blindin kaltaiset topparikokeilut jäävät historiaan.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Paddy on keskuspuolustajaksi todella nuori, 20 vuotta. Lisäksi hänellä ei ole pelikokemusta vielä muualta kuin Unitedin edustuksesta ja junniusta. Unitedin ykkösjoukkueessa hänelle on kertynyt kahden vuoden aikana 26 ottelua ja tällä kaudella tuskin on enempää tulossa.

 

Olen kyllä sillä kannalla, että Fosu-Mensahille tulisi löytää tilaa ensi kaudella. Mutta en lähtisi vielä Paddya myymään, vaan yrittäisin saada hänet 1-2 vuodeksi lainalle. Ja mielellään sellaiseen joukkueeseen, missä pääsisi avaukseen asti. Sitten kun vyöllä olisi noin 100 ottelua aikuisten tasolla, niin tilannetta voisi katsoa uudestaan. Kuka tietää, parin vuoden kuluttua joukkueessa voikin olla tarvetta kolmos-nelostopparille. 

 

Hankinnoista tuli sen verran mieleen, että Mourinhon Chelseaan havittelema John Stones on tippunut avauksesta viime viikkoina vaihtopenkille. Nyt voisi olla paikka iskeä, kun markkina-arvo on vähän laskusuunnassa. Lahjakkuus tuskin on hävinnyt mihinkään ja Mourinho osaa varmasti Martinezia paremmin toppareita ja puolustussuunnan peliä opettaa.

 

E: Ja olisihan siellä vielä muuan Mats Hümmels, kenellä loppuu sopimus vuoden päästä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

http://www.bbc.com/sport/football/35796811

 

 

He also made the wise decision to go without Marouane Fellaini against City. This meant United's temptation to play long balls towards the Belgium midfielder, awful in recent weeks, meant they could use the pace and width provided by Rashford and Anthony Martial.

It gave United extra fluency, as well as speed, without Fellaini clogging things up and slowing moves down - perhaps this will be a lesson Van Gaal will now learn.

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Paddy on keskuspuolustajaksi todella nuori, 20 vuotta. Lisäksi hänellä ei ole pelikokemusta vielä muualta kuin Unitedin edustuksesta ja junniusta. Unitedin ykkösjoukkueessa hänelle on kertynyt kahden vuoden aikana 26 ottelua ja tällä kaudella tuskin on enempää tulossa.

 

Olen kyllä sillä kannalla, että Fosu-Mensahille tulisi löytää tilaa ensi kaudella. Mutta en lähtisi vielä Paddya myymään, vaan yrittäisin saada hänet 1-2 vuodeksi lainalle. Ja mielellään sellaiseen joukkueeseen, missä pääsisi avaukseen asti. Sitten kun vyöllä olisi noin 100 ottelua aikuisten tasolla, niin tilannetta voisi katsoa uudestaan. Kuka tietää, parin vuoden kuluttua joukkueessa voikin olla tarvetta kolmos-nelostopparille. 

 

 

Joo lainalle vaan. Vuoden päästä tiedetään taas enemmän siitä kuinka kovia puolustajia Williamsista,Tuanzebestä ja Poolesta on kehittymässä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Asetun hetkeksi Mourinhon saappaisiin ja katson, miltä nykyinen ryhmä näyttää hänen näkökulmastaan. Tarkoituksena siis on katsoa, mitkä pelaajat Mou pitäisi mukana tämän hetken joukkueesta.

 

Jäävät pelaajat ovat boldattuna, alleviivatut joutuvat etsimään peliaikaa muualta. Joukkueeseen jäävät, mutta pienelle peliajalle jäävät kaverit harmaalla

 

Maalivahdit

 

DDG 

Romero 

 

Noissa nyt ei ole mitään ihmettelemistä, jos kumpikin haluaa jatkaa. DDG:n lähtiessä toki maalivahtiosasto muuttuu kesän ykkösprioriteetiksi. Romero on tavallaan LvG:n mies, mutta eiköhän tuo myös Mourinhon alaisuudessa menisi. 

 

Hankintojen tarve: DDG:n mahdollisesti lähtiessä uusi ykkösmaalivahti tarvitaan. 

 

Chris Smalling - Osa tulevan joukkueen runkoa. Jalalla pelaaminen nyt ongelma, mielenkiintoista nähdä miten Mourinhon systeemissä tilanne muuttuu. Vierelle tarvitsisi uuden Rio Ferdinandin, jolta avaukset lähtevät hieman paremmin. 

Luke Shaw - Tulevaisuuden runkomiehistöä Miken tavoin. Tästä kaverista Mourinho tulee tykkäämään satavarmasti. 

Antonio Valencia - Tasainen suorittaja, joka on lisäksi harvoin loukkaantuneena. Sellainen pro, jota Mourinhon uskoisi arvostavan vaikka pelillisissä ominaisuuksissa vajeita onkin. Jatkoon. 

Cameron Borthwick-Jackson - Taso riittänee Shaw'n varamieheksi. Jatkoon. 

Matteo Darmian - Yksi niistä pelaajista, joiden tason voi odottaa nousevan Moun valmennuksessa. 

Timothy Fosu-Mensah - Ensi kaudella vaan rohkeasti peliaikaa tälle junnulle. Fysiikkaa löytyy jo nyt kiitettävästi, mutta pallon käsittelyn osalta odottelen vielä lisänäyttöjä. 

Marcos Rojo - Loukkaantumisherkän oloinen, tasoltaan hieman tasapaksu pelaaja, jolta löytyy kuitenkin mukavasti mentaliteettia. Unitedilla ei ole välttämättä varaa ulostaa argentiinalaista, etenkin kun hänen ja Phil Jonesin tilanteet ovat hyvin samankaltaiset. Jos näistä kahdesta pitää juuri nyt valita, niin ikävä kyllä kirves osuu jälkimmäiseen pelaajaan.

Phil Jones - Kello käy United-uran loppua kohden. On mahdollista, että Jones tekee ensi kaudella Smallingit ja pysyy suunnilleen koko kauden ehjänä, mutta uskaltaako Mourinho laskea sen varaan? En usko. Siirtolistalle kesällä. 

 

Guillermo Varela pysyy Unitedissa, mutta minuutteja luvassa ensi kaudella todella niukasti Darmianin ja Valencian palattua ruotuun. Paddy McNairilla ja Tyler Blackettilla nyt suurempaa käyttöä Mourinholla tuskin on. Loukkaantumissuman iskiessä korkeintaan. 

 

Tuosta ydinryhmästä saakin mukavasti 5 senioripuolustajaa ja kaksi junnua lisäksi mukana. 

 

Hankintojen tarve: laadukas toppari avaukseen Smallingin pariksi. Oikealle ei hankintoja tarvita, ellei Mourinho katso Darmiania ja Valenciaa tasoltaan riittämättömiksi. Puolustustaidot ovat Moun joukkueessa kumminkin se mikä ratkaisee, ja niitä kykyjä kummallakin on tarpeeksi varastossa. 

 

Keskikenttäpelaajat ja laitahyökkääjät

 

Morgan Schneiderlin - Suurta roolia luvassa Moun alaisuudessa. Todellista Schneiderlinia ei olla vielä Unitedissa nähty, mutta Mourinhon suosiman pelityylin pitäisi sopia hänelle melko täydellisesti. 

Ander Herrera - Pidetään joukkueessa, mutta tuskin ykkösavauksen miehenä. Ajoittain spanski esittää hienoja otteita, mutta pelistä puuttuu kuitenkin jotain, mikä tekisi hänestä todella huippuluokan keskikenttäpelaajan. 

Daley Blind - Blind syöttää kuin keskikenttäpelaaja, taklaa kuin keskikenttäpelaaja ja prässää kuin keskikenttäpelaaja. Vaikea nähdä, miksi Mourinho häntä puolustajana enää pitäisi. Käyttö kyllä rajoittunee enemmän squad-playerin rooliin.

Bastian Schweinsteiger - Schweinsteigerin rooli voi jatkossa olla vielä pienempi, sillä mies ei varsinaisesti pursua sellaisia ominaisuuksia joita Mou arvostaa pelaajissaan. Samalla varmaan yhä enemmän tullaan kyseenalaistamaan, oliko tämä hankinta kovinkaan tarpeellinen. Pidetään nyt kuitenkin mukana kokemuksensa vuoksi. Carrickin lähtiessä Bastian pystyy ainakin täyttämään hänen tonttinsa. 

Memphis Depay - 1-2 vuotta katsotaan mihin rahkeet riittävät. Jos ei pysty mukautumaan Valioliigan nopeatempoiseen peliin ja alati iholla oleviin puolustajiin, lähtö tulee ennemmin tai myöhemmin. Hyvä uutinen on, että tästä ei voi kuin parantaa. 

Jesse Lingard - Ikää 23 vuotta, joten ei voida enää mistään junnusta puhua. Teknisesti melko keskinkertainen pelaaja, end-product ei kovin hyvä, nopeutta löytyy, asenne ja työmoraali kunnossa. Kyllä Jesselle käyttöä jatkossakin on, vaikkei tule enää saamaan lähellekään samoja minuuttimääriä kuin nyt. 

Andreas Pereira - Hankala sanoa, mitä Mou tämän kaverin kanssa tekee. LvG ei selvästi luota pelaajaan jostain syystä, koska tasoltaan paljon heikommatkin jampat ovat saaneet hollantilaisen alaisuudessa runsaasti minuutteja. Tuskin Mourinho hänelle mitään suurta roolia kaavailisi, mutta olisi hulluutta lähteä näin lupaavaa pelaajaa myymään, ennen kuin hänelle on annettu edes kunnon mahdollisuutta. Final verdict: keep.

Michael Carrick - Jatkosopimusta tuskin enää tehdään, vaikka itselle sellainen maistuisi vielä ihan hyvin. 

Juan Mata - Mourinho pitää Matan mukana korkeintaan olosuhteiden pakosta. Veikkaisin, että Mou on jo kartoittanut 10-paikalle korvaajaa.

Ashley Young Sopimusta on kesään 2018 saakka. Mielenkiintoistä seurata, millaiseen vireeseen Young pääsee kentälle palatessaan. Ollut kuitenkin käytännössä koko alkuvuoden telakalla.Youngin paras pelipaikka on tunnetusti vasemmalla, vaikka oikealla pystyy stunttaamaan myös. Vasemmalle on tarjolla ensi kaudeksi Martial ja Memphis, oikealle taasen uusi hankinta ja Lingard. Näin ollen Youngilla ei enää niin suurta väliä olisi, vaikka mies myytäisiin.

Marouane Fellaini - Tekniseltä tasoltaan kuuluisi takaisin johonkin keskikastin seuraan. Miehellä on omat vahvuutensa, mutta ainakin Unitedissa on ollut tapana keskittää kaikki peli niitten ympärille sen sijaan, että ne tukisivat joukkueen puutteita. Roolitus on edelleen aika epäselvä, koska keskikentällä hidastaa peliä liikaa, ja kärjessä on yleensä aika hyödytön pääpelikyvyistään huolimatta. Impact-playerina huonohko vaihtoehto. Final verdict: sell

Adnan Januzaj - Tuschel sanoi Adnanin asenteessa olevan vikaa, ja muistaakseni LvG totesi jossain välissä ihan samaa. Kehitys tuntuu jumahtaneen paikoilleen, eikä Mourinho nyt taida olla paras valmentaja tällaisten lupausten kehittämiseen. Ei kai siinä auta kuin pistää Januzaj kesällä myyntiin. 

Nick Powell - Sopimus katkeaa ensi kesään eikä Powell ole osoittanut mitään sellaista, minkä takia häntä kannatta pitää. 

 

Hankintojen tarve: hyvän pelinäkemyksen omaava ja hyvin liikkuva keskikenttäpelaaja, oikea laitahyökkääjä. Vikkelät jalat omaava kymppipaikan pelaaja mahdollisesti myös hankintalistalle. 

 

Hyökkääjät:

 

Anthony Martial - Ollut tällä kaudella parhaimmillaan vasemmalla laidalla. Ensi kaudella voi jatkaa pääasiassa siellä, jollei Memphis pääse vauhtiin. 

Wayne Rooney - Kärjessä vai kymppipaikalla? Tätä dilemmaa Mourinho varmaan parhaillaan mielessään pyörittelee, jos ylipäänsä aikoo Wäiskin jengissä pitää. Myynti voi olla vaikeaa, vaikka Kiinan suunnalta kaikenlaisia kahjoja löytyykin. Jotenkin en vain usko, että Mourinho ensi töikseen haluaisi pistää seuralegendaa pihalle. Tällä ei välttämättä joukkueen sisällä olisi kovin positiivista vaikutusta. Penkkiveikon rooliin Väinö ei tule helpolla tyytymään, mutta siihen ajatukseen hänen on kenties syytä alkaa totutella ensi kaudella. Uusi kärkimies sieltä on kaiken todennäköisyyden mukaan tulossa. Mourinhona pitäisin Rooneyn ehkä rajoitetussa roolissa, jolloin hän pääsisi vielä rikkomaan Sir Bobbyn ennätyksen. Vuoden päästä sitten siirto muualle vähän paremmissa olosuhteissa. 

Marcus Rashford - Minuutit tälläkin veikolla ovat tiukassa. Voisi periaatteessa ottaa jopa kakkoshyökkääjän paikan, jos Martial ja Rooney eivät kärjessä pelaa. 

 

Will Keanella ja James Wilsonilla ei näillä näkymin suurempaa käyttöä ole. 

 

Hankintojen tarve: Tehokas kärki, joka jäi viime kesänä ostamatta. Martial ei ainakaan vielä tällaista roolia pysty täyttämään. 

 

Jos joku pelaaja ylläolevasta listasta unohtui, niin lisäilen sen tuohon myöhemmin. 

 

Katsotaas, miltä tilanne näyttää, kun nämä arviot yhdistetään aiempaan hahmotelmaani: 

 

United José Mourinhon alaisuudessa? (4-2-3-1)

Ibrahimović

-------------Martial - Rooney - "Griezmann"-----

"Gündogan" - Schneiderlin

Shaw - Stones - Smalling - Darmian

De Gea

 

 

Manchester United kaudella 2016/17 (4-2-3-1)

manumou123.png

 

Se tekee 23 pelaajaa. Muutama pelaaja tuossa hieman mietityttää (Rashford, Fosu-Mensah), mutta luulisi sinne näiden junnujen myös mahtuvan. Puolta joukkuetta Mou ei voi kuitenkaan kerralla ostaa. 

 

DDG:n jatkosta ei voi kukaan olla tässä vaiheessa varma, mutta jos vain espanjalainen päättääkin jatkaa punaisissa, alakerta näyttää kokonaisuudessaan ihan hyvälle. Topparin hankinnan uskon olevan Mourinhon suunnitelmissa melkeinpä päällimmäisenä ja uskon, että sinne laadukas pelaaja tällä kertaa myös saadaan. Laitapakeissa tietysti on pieniä kysymysmerkkejä (palaako Shaw sille tasolle jolla alkukaudesta oli, Darmianin osaaminen etenkin hyökätessä), mutta aika vakuuttunut olen, että noilla lähdetään ensi kauteen.

 

Keskikentälle tosiaan se palloa jakava kaveri on ehdoton, lisävaatimuksina mainittakoon hyvä liike, kyky pelata tasapainoisia 90-minuuttisia viikosta toiseen. Nykyrosterista tällaista pelaajaa ei löydy. Kymppipaikka on sitten aika ongelmallinen tämänhetkisessä tilanteessa, koska Rooneylta puuttuu pelinäkemys ja nopeus, Matalla taasen on visio muttei jalkoja. Needlesin mainitsema 4-3-3 ei olisi lainkaan huono ajatus, mutta vähän epäilen, haluaako Mou palata tähän vanhaan systeemiinsä. Toisille pelaajille se voisi sopiakin (Herrera, Blind), toisille ei (Schneiderlin). Voihan kuitenkin olla, että Mourinholla on jo sopiva nimi kymppipaikalle katsottuna siirtomarkkinoilta. Kärkipelaajien ja laitahyökkääjien tilanteesta olen höpöttänyt aiemmin jo ihan riittävästi. Rooney tai Martial (vielä) eivät kuitenkaan ole sellaisia pelaajia, jotka pystyvät Unitedille sen +15 osumaa kaudessa takomaan. Ibra olisi lyhyen tähtäimen hankinta, mutta hyödyt tuossa olisivat selvät. Ihannejuttu olisi, että Martial ajan kanssa kasvaisi lopulta strikerin rooliin ja Memphis ottaisin hänen nykyisen paikan vasemmalta. 

 

Nyt jos José ei näiden spekulaatioiden jälkeen saavukaan Unitediin, niin Ed, sut saadaan vielä!! 

Share this post


Link to post
Share on other sites
Tuohon 4-3-3:een liittyen ote Jonathan Wilsonin Pelien peli -taktiikkakirjasta: 

 

Mourinhon alaisuudessa Chelsean puolustusnelikko oli suhteellisen perinteinen. Claude Makelélé sijoittui välittömästi heidän eteensä, ja Frank Lampard sekä Tiago - tai myöhemmin Michael Essien olivat hänen edessään käytännössä carrileroja. Didier Drogba pelasi yksin keskushyökkääjänä laidoillaan kaksi miestä - kaksi kolmikosta Damien Duff, Joe Cole ja Arjen Robben -, jotka toimivat sekä laitureina että ylimääräisinä keskikenttäpelaajina; eivät oikeastaan hyökkääjinä mutta eivät myöskään keskikenttämiehinä. Joskus ryhmitys oli 4-1-2-3 tai joskus 4-1-4-1, mutta se oli helpompi ymmärtää muodossa 4-3-3. 

 

Paperilla Unitedilla olisi nyt palikat tähän formaatioon muuten, paitsi että "Lampard" ja "Drogba" puuttuvat. Schneiderlin ja Blind/Schwein voisivat hoitaa kaksi keskikentän paikkaa, mutta toinen box-to-box-pelaaja tarvittaisiin. Kärkipelaajalta vaaditaan ehkä vielä enemmän kuin perus 4-2-3-1:ssä. Ibran ohella Lukaku on ihan harkitsemisen arvoinen vaihtoehto. Ehkä Mourinho olisi muuttanut mielensä belgialaisen suhteen? 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Paperilla Unitedilla olisi nyt palikat tähän formaatioon muuten, paitsi että "Lampard" ja "Drogba" puuttuvat. Schneiderlin ja Blind/Schwein voisivat hoitaa kaksi keskikentän paikkaa, mutta toinen box-to-box-pelaaja tarvittaisiin.

 

Herrera?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei riitä, nyt tarvitaan kovemman tason ukkoa kehiin. Ylempänäkin totesin, että Herreralle tuskin on luvassa paikkaa ykkösavauksessa. 

 

Puhuuko nyt Ole Gunnar vai Ole Gunnar Moun saappaissa? :smile:

 

Jos pelattaisiin kahden miehen pivotilla, olisin samaa mieltä. Mutta kolmen miehen keskikentällä näkisin Herreralle hyvinkin käyttöä. Hän tuo hyvää liikettä ja energiaa peliin sekä myös maalintekovoimaa, mikä on kolmen miehen keskikentällä pelattaessa erittäin tärkeää. Tuossa systeemissä hänen kieltämättä vähän turhan usein tapahtuvat syöttöhassitkaan eivät olisi niin kohtalokkaita kuin kahden miehen keskustalla pelattaessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei riitä, nyt tarvitaan kovemman tason ukkoa kehiin. Ylempänäkin totesin, että Herreralle tuskin on luvassa paikkaa ykkösavauksessa. 

 

Kuten sanoin aiemmin, Mourinho factorin siivittämänä täysillä Paul Pogban perään. Jos Zlatan tulee ilmaiseksi ja toppariin kulutetaan 30-40 miljoonaa, niin ei pitäisi tehdä rahallisesti edes kovinkaan tiukkaa. Varsinkin jos Mata tai Rooney myydään.

 

Edelleen omissa papereissani jättäisin "Greizmannin" hankkimatta ja antaisin Memphisille useamman pelin näyttöpaikan oikealla. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Makun FA-cupin peli on nyt päätetty ja pelataan 13.4 eli Tottenham pelin jälkeen. Hyvä, että vasta ko pelin jälkeen, jolloin ei tämän vuoksi väsymys pääse yllättämään eikä siihen voi vedota.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pre-seasonia pelaillaan ensi kesänä - kuinka ollakaan - Kiinassa.

 

chinamanu.png

 

UNITED TO PLAY MAN CITY AND DORTMUND IN CHINA

 

• United to face German giants and Manchester rivals
• Games to be played in Shanghai and Beijing

 

(NYSE:MANU) Manchester United will face Borussia Dortmund and Manchester City in China as part of the club’s Tour 2016, presented by Aon.

 

United will play in the International Champions Cup (ICC) against the Bundesliga side in the Shanghai Stadium on Friday 22 July, before facing rivals Manchester City in the iconic Beijing National Stadium on Monday 25 July, with both kick-off times to be announced in due course. 

 

This will be the second consecutive year that the ICC returns to China, as part of their worldwide tournaments through Relevent Sports, Catalyst Media Group and LeSports.

 

Tickets for last summer’s ICC China, which was won by Real Madrid, sold out in just hours, with this summer’s ICC also expected to see unprecedented demand. Supporters, including UK-based Manchester United fans, can purchase tickets for the game via www.ManUtd.com/Tour2016 in due course.

 

In 2015, nearly one million fans attended ICC matches globally, including United’s sell-out games in the USA against Mexican side Club America, MLS outfit San Jose Earthquakes, Barcelona and Paris Saint-Germain.

 

The 2015 event was broadcast to over 165 territories globally and drew a cumulative audience of nearly 80 million in the Asia-Pacific region alone.

 

Manutd.com

Share this post


Link to post
Share on other sites

Siellä on näköjään Rojo nyt ollut maajoukkuereissulla vähän viihteen puolella. 

 

32B679B600000578-0-Marcos_Rojo_centre_ca

 

Aika meteli tuostakin on noussut, mikä on nykyisessä jalkapallomaailmassa toisaalta ihan ymmärrettävää. Saapa nähdä tuleeko seuran puolelta mitään rangaistusta. 

 

En mitenkään puolustele tupakointia, mutta Berbatov osasi tämänkin homman tehdä erittäin tyylikkäästi

 

50be.jpg

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämän kierroksen jälkeen on sekä west hamin että manun todennäköisesti haudattava haaveet CL:sta ensi kaudella. City otti voiton vaikka tasurikin tuosta olisi voinut hyvin tulla. West ham menetti pisteitä ja melko varmaan niin tulee manukin tekemään Tottenhamin vieraana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×