Jump to content
Sami Paakkanen

Psyykkinen valmennus Suomessa

Recommended Posts

Terve !

 

 

Pieni kurkistus psyykkiseen valmennukseen minun näkökulmasta.

 

Olen itse erityisen kiinnostunut psyykkisestä valmennuksesta ja "harrastaan" sitä tällä hetkellä helsinkiläisen seuran sisällä (Puotinkylän Valtti). Itse teen tätä hommaa siksi, että haluan nähdä maamme jalkapallon tason nousevan ja tykkään tästä hommasta niin hemmetisti !! Näen psyykkisen puolen (itsetunto, itseluottamus, ryhmän yhteistyö) todella tärkeänä pelaajien ja joukkueiden kehittymisen / menestymisen kannalta.

 

Se mitä olen hieman jutellut täällä pääkaupunkiseudulla psyykkisestä valmennuksesta eri seurojen ihmisten kanssa, voin sanoa tämän valmennusmuodon olevan tällä hetkellä melkoisen nollatasolla eli nyt sitä ei tehdä juuri lainkaan. Ns. psyykkisen valmennuksen tekeminen on aina jätetty valmentajan vastuulle. Voin sanoa harvan valmentajan olevan psyykkisen puolen ammattilainen. Osalla heistä on luonnostaan sen alueen taitoa, mutta onko se riittävästi? Kovin vähän se usein näyttää olevan verrattuna psyykkisen puolen koulutusta saaneisiin ja työkokemusta omaaviin ammattilaisiin. Psyykkisen valmennuksen tärkeydestä ollaan jollakin tasolla tietoisia ja sitä yritetään kouluttaa, mutta aivan liian vähän ja köykäisesti tällä hetkellä. Pelit kuitenkin ratkeavat usein pään sisäisiin mutkiin...  

Muurisen Antti sanoi tämän valmennusmuodon puuttuvan lähinnä rahan, mutta myös asenteiden vuoksi. Itse olen tehnyt tätä ilmaiseksi ja voin sanoa asenteiden olevan suurena jos ei suurimpana esteenä. Seuran johdon asenteet vaikuttavat paljon. Valmentajat kokevat joskus ulkopuolisen psyykkisen valmentajan oman arvonsa laskuna ja kilpailijana: "En minä mitään psyykkistä valmennusta tarvitse joukkueelleni". Toisaalta pelko psyykkisiä asioita kohtaan on olemassa ja oman mielen sairautta pelätään. Parhaimmillaan kuitenkin psyykkinen valmennus lisää pelaajien itsetuntemusta ja yhdessä hyvän valmennuksen kanssa pelaajien itsetuntoa sekä itseluottamusta. Sama valmentajille eli he voivat myös hyötyä tästä työmuodosta, jos löytävät hyvän yhteistyön psyykkisen valmentajan kanssa. Valmentajalla tulee olla myös mahdollisuus keskustella psyykkisen valmentajan kanssa mistä tahansa ja näin hänellä on myös mahdollisuus hyötyä tästä valmennusmuodosta mahdollisimman paljon.

 

Hyvään tulokseen psyykkisellä valmennuksella päästään mielestäni opettelemalla tunteista puhumista. Tunteista puhuminen ei ole kovin kovassa huudossa miehisessä maailmassa ja se on yksi ongelman kulmakivi. Vedän tällä hetkellä valmennusta murrosiässä oleville pojille ja tytöille (kaksi noin 20 hengen ryhmää). Voin sanoa, että nämä juniorit osaavat puhua tunteistaan, kun tila ja paikka ovat otolliset ! Viimekerralla puhuimme esimerkiksi aggressiosta (pelaajien omasta aloitteesta), kuinka se vaikuttaa keskittymiseen, missä se se kehossa tuntuu ja miten vaikuttaa. Puhuminen ei saa olla luennoitsijan yksinpuhelua tai pakottavaa, sen pitää olla keskustelua ryhmän kanssa, ryhmän ehdoilla tapahtuvaa ! Jos jollakin joukkueessa on ongelma, ei siitä päästä eroon potkimalla tätä yhtä pihalle ! Ryhmän sisällä on monia lainalaisuuksia, jotka vaikuttavat ryhmän toimivuuteen tai toimimattomuuteen eli yksilön mustamaalaamisella ei pystytä muutamaan ryhmää paremmin toimivaksi. Ryhmän sisällä käydyn keskustelun avulla voidaan saada ryhmän sisäiset, yhteistyötä haittaavat jännitykset purettua ja yhteistyö sitä kautta paljon paremmin toimivaksi.

 

Toki tuo raha muodostuuu esteeksi laajemmalti ajateltuna, sillä en usko ammattilaisten tekevän tätä hommaa ilmaiseksi. Seuroilla ei ole varaa palkata tätä työtä tekemään ammattitaitoista henkilöä, kun palkallisen valmentajan saaminenkin tuntuu niin hankalalta. Seurat ovat vuosia toimineet maassamme vapaa-ehtoisten voimin ja toimivat paljon edelleen. Jos palkataan niin hinnat nousevat ja harrastajamäärät laskevat, jolloin taas paine hintojen nousulle kasvaa. Vaikea yhtälö. Tällä psykiatrian alalla kovien ammattilaisten palkat ovat hieman toista kuin kotimaisen juniorijalkapallovalmentajien eli palkkaamisen vaikeus vahvistuu.

Työ pitää kuitenkin aloittaa jo junioritasolta, jotta siitä tulee luonteva osa valmennusta ja pääsemme eroon sitä estävistä asenteista ja esimerkiksi peloista psyykkisiä asioita kohtaan. Kaikilla meillä on psyykkisiä ongelmia, mutta niiden kanssa kun oppii sinuiksi niin elämä ja jalkapallon pelaaminen on hemmetisti paljon helpompaa. Toisaalta asenteet ovat myös rahan saamisen esteenä, kun ei nähdä psyykkisen puolen merkitystä kovin selkeästi: "No, jos ne ei osaa edes pelata niin miksi sitten tarvitaan jotain psyykkistä valmennusta".  Monesti huono pelaaminen johtuu juuri psyykkisestä puolesta, peloista, vihasta ja jännityksestä, toki välillä myös joskus valmentajan päänsisäisistä solmuista: "Olen antanut kaikkeni, mutta..".

 

Jos täällä on valmentajia mukana lukemassa / keskustelemassa niin.. Kun palkallisia psyykkisiä valmentajia näyttää olevan lähes mahdotonta saada junioritasolle laajemmaltikin, olisiko järkevää perustaa valmentajille oma paikka, jossa keskustella psyykkisestä valmentamisesta syvällisemmin, ns. pitkän kaavan kautta? Kuten sanoin Liiton tarjoamat koulutukset ovat minun tietojeni mukaan vielä aika lyhyitä ja kröhöm..ehkä hieman kevyehkojä tämän psyykkisen puolen osalta, eivätkä täten tarjoa paljoakaan oppia tämän alueen riittävään kehittymiseen. Itseltäni on esimerkiksi vienyt jokusen vuoden koulutuksissa ja työssä oppia ymmärtämään pieniä siivuja tämän psyykkisen puolen toiminnasta (tai sitten olen vaan niin helvetin hidas oppimaan), joten tuo muutaman tunnin koulutus on yhtä tyhjän kanssa. Koulutukset ovat usein parin tunnin luentoja. Usein ihmiset ovat erimieltä luennoitsijan kanssa asiasta tai asioista ja ongelmaksi lyhyissä luentomuotoisissa koulutuksissa muodostuu se, ettei monologin aikana pääse muuttamaan omaa käsitystään, kun ei ole riittävästi keskustelua. Luennoitisjan pitäisi sytyttää ryhmä keskustelemaan. Joitain koulutuksia käyneenä voin sanoa, että suurimmaksi osaksi luennoitsijoiden valmius käydä keskustelua aiheesta on melko pieni ja jatkoa sille keskustelulle ei ole tarjolla, vaikka monesti tuntuu että tarvetta olisi ! Itselläni on ajatus parin vuoden mittaisesta psyykkisen valmennuksen ryhmästä, johon kiinnostuneet valmentajat voisivat ottaa osaa ja joka kokoontuisi kerran tai pari kuukaudessa 2 tuntia kerralla.

 

 

Pieni intro asiaan ja nyt kysymyksiä teille: 

 

 

Mitä tuumitte tekstistä ?

 

Missä kohdin olette eri mieltä ?

 

Kuinka tätä voisi kehittää ja miten se mielestäsi kannattaisi tehdä?

 

Jos mahdollista niin kerro oletko itse jollain tasolla mukana juniorivalmennuksessa tai valmennuksessa yleensä ?

 

Olisiko mielestäsi tälle työlle tilausta ?

 

Tiedätkö psyykkistä valmennusta tehtävän jossain seurassa / joukkueessa ?

 

Tunnetko tai tiedätkö jonkun tätä työtä jalkapallon saralla tekevän, kuka ?

 

 

 

 

Sami Paakkanen

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mitä tuumitte tekstistä ?

 

Missä kohdin olette eri mieltä ?

 

Kuinka tätä voisi kehittää ja miten se mielestäsi kannattaisi tehdä?

 

Olisiko mielestäsi tälle työlle tilausta ?

 

Nyt oli jo vähän parempaa, kun Paatelaisesta ei ollut mainintaa (paitsi yksi vähän sinne viittaava :))! Vaikutat tällä osa-alueella melko asiantuntevalta, ja tällaiselle työlle on varmasti tilausta, jos puutteet ovat oikeasti niin suuret, kuin kerrot. En tosin tiedä saatko tältä palstalta välttämättä niin paljoa apua, joten kirjoita ihmeessä vaikka FF2:lle. Tiedän, vastaanotto oli siellä melko vihamielinen, kun menit tuolla Mixun vastaisella manifestillasi sinne sohimaan ampiaispesää, mutta tällä luulisi tulevan vähän enemmän positiivisiakin vastauksia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

:) Mixun vastainen? ;)

 

 

Odotellaan rauhassa. Jos aiheesta kiinnostuneita on niin ehkä tulevat koloistaan esiin. Tuon FF2: n meno oli hurjaa ja ainakin tovi sitten olin siellä kirjoituskiellossa. Eli taitaa tuo foorumi jäädä minulta käyttämättä. Jep kirjoituskielto edelleen minulla . . .  On laadukas foorumi kun ei saa olla eri mieltä. Jätän suosiolla tuon foorumin, kiitos ja kumarrus.

 

 

 

-Sami

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Rispektit tosta mitä teet, ei varmaan oo Suomessa helppoa sanoa olevansa psyykkinen valmentaja tai miksi sä itseäs kutsutkaan. Vuosia sitten Urheilulehdessä oli juttua tuosta ja kuinka se on Suomessa ihan lasten kengissä ja huippu-urheilussakin monet pitävät sitä ihan hölynpölynä ja ajan haaskauksena. Eikä taida montaa alan ammattilaistakaan  Suomessa olla, kun ei riitä hommia.  Muualla maailmalla onkin sitten yleisempää ja taitaa lähes jokaisen yksilöurheilijan harjoittelurepertuaariin kuulua psyykkiset asiat jollain tasolla, joko yksikseen tai ammattilaisen kanssa. 

 

Suomessa kun itsensä kehuminenkin on merkki täyskusipäisyydestä niin melkoinen vuori kiivettävänä tässä asiassa. Ja juuri tuo, ettei tunteita juurikaan näytetä saatika niistä puhuta. Ylipäätään mentaalipuolen asioiden tärkeys on monelle suomalaisella täysin vieras käsitys. Ja tietty menestyshullu kansa luo kovia paineita ja nyt kun on kovasti ollut puhetta siitä miten vanhemmat huutelee kentänlaidalla niin sieltä kotopuolestakin varmaan tulee ihan kiitettävästi painetta. Kulttuuristen erojen takia suomalaisille nuorille varmaan pitää tällä saralla opettaa monia asioita, jotka tulevat eri kulttuureista tuleville luonnostaan. 

 

Mitä tohon mitä sä teet niin, en tiedä sitten onko tuollaiset massasessiot se paras juttu. Itse ainakin omakohtaisesti haluaisin puhua 1v1, vaikka kun on kyse joukkuelajista niin ne massasessiotkin on paikallaan, ehkä kuitenkin niiden 1v1 jälkeen. Siihen ei vaan taida ihan resursseja olla, kun veisi aikaa paljolti. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Moi,

 

Mukava että liityit keskusteluun !

 

Ryhmä on meille luontainen tapa olemiseen, sillä synnymme ryhmään ja vietämme suuren osan ajastamme ryhmässä (perhe, koulu, työ, seuratoiminta, kaverit yms.). Jos ryhmässä on ongelmia niin niitä on hyvä ratkoa ryhmässä. Vetäjän ammattitaito on tässä kohdin älyttömän tärkeää. Ryhmässä on omat vaikeutensa, mutta se on kuten sanoin, vetäjän ammattitaidosta kiinni saada ryhmä toimimaan hyvin. Minusta ryhmässä on tilaa erilaisille ihmisille ja sitä kautta erilaisuus tulee helpommin myös hyväksytyksi ryhmän taholta, kun se tulee näkyväksi ja siitä puhutaan. Ryhmässä ei ole koskaan pakkoa puhua, vaan jokaisella on lupa olla hiljaa ja vain kuunnella. Ryhmässä tehtävä työ tekee siitä tehokasta, sillä moni kertoo omista kokemuksistaan tai kokemuseroja samasta asiasta = monta eri näkökulmaa joista kuulija voi valita itselleen mieleisen. Esimerkkinä tuo aggressio josta mainitsin aiemmin. Oli hienoa kuulla, kuinka erilaisista asioista tullaan vihaiseksi ja toisaalta myös samoista. Eroja oli myös paljon siinä, missä tai miten viha tuntuu ja vaikuttaa. Jollakin se tuntui vatsassa, toisella kaikki lihakset olivat jännittyneinä, yhdellä tuntui päässä, sekoittaen kaikki ajatukset ja vieden keskittymisen. Puhuimme myös hyvästä vihasta ja haitallisesta eli hyvä viha saa sinut menemään tilanteeseen voimalla ja toisaalta huono viha saa sinut kostamaan ärsyttävälle pelaajalle tai mussuttamaan tuomarille, jolloin peli kärsii. Näin kun puhutaan vihasta ryhmässä niin se tulee helpommin lähestyttäväksi asiaksi, josta on jatkossa myös helpompi puhua. Ja kun asiasta on helpompi puhua on se helpommin käsiteltävissä ja hallittavissa. Ilman sanoja tulee helposti se pimentyminen ja viha ottaa vallan..

 

Välillä hankalaa selittää omaa ajattelua, mutta toivottavasti pysyt/pysytte kärryillä.

 

Ota joku esimerkki milloin yksilötapaaminen olisi parempi, yritän saada näkökulmasi yksilötapaamisten suhteen muuttumaan :)

 

 

Ja toki resurssikysymys, ei ole varaa jokaiselle futaajalle omaa psyykkistä valmentaa palkata, mutta, mutta...  Näen myös ryhmätyöskentelyn paljon tehokkaampana noin mielen kannalta kuin vastaavasti yksilötyöskentelyn. Mieti esimerkiksi nuoria. Nuoren psyykkinen kehitystehtävä on irtaantua kodistaan /vanhemmistaan ja kyseenalaistaa aikuisten käytöstä. Kapinaa ! He tekevät sitä kavereiden kanssa eli nuoren kehitystehtävään kuuluu aikuisista irtaantuminen oman ikäryhmänsä tuella /parissa. Itsenäistymistä. Nuorten kanssa on siis todella luonnollista olla, tehdä töitä ryhmässä. Vaikka ryhmässä työskentely on joillekin vaikeaa, ottaa /saada puheenvuoroa, ottaa tilaa, sanoa henkilökohtaisia tuntemuksiaan. Sellaiset asiat ovat vetäjän vastuulla huomata ja hienotunteisesti auttaa asiassa eteenpäin. On hienoa huomata onnistuneensa itse työssään, kun saa esimerkiksi ylä-asteikäiset kovikset, jotka ovat koulun röökinurkalla ja viikonloput kaljat kädessä tai pilveä polttamassa, puhumaan peloistaa ryhmässä. Olen nähnyt tämän tapahtuvan usein. Kova jätkä kertoo ryhmässä, kuinka pimeällä metsätiellä pelottaa kävellä yksi. Siinä vetää näkkärille monen herkemmän oppilaan naaman ryhmässä "Tuo kovakin jätkä pelkää, vaikka olen luullut ettei hän pelkää mitään". Moinen rohkeus avaa luokan ilmapiirin aika tavalla uusiin syvyyksiin ! Tunteista tulee luonnollisempia, ei niin hävettäviä ominaisuuksia !

 

Kustannustehokas tapa tuo ryhmä ja erittäin tehokas, väitän minä !

 

 

 

 

-Sami

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Terve vielä kaikki !

 

 

Lukijoita löytyy, mutta vähän keskustelua. Mukaan vaan keskustelemaan aiheesta !! Olen paljon osaava (olenko?) eli monesti tekee hemmetin hyvää, kun tulette mukaan vähän parjaamaan hyvien perusteluiden kera ja kritisoimaan toimintatapojani tai sitten vaan kyselemään. Tiedän jotain tämän alan jutuista ja mielelläni jaan osaamistani. Olen hemmetin varma omasta oikeasta tavastani toimia, mutta älkää peljästykö, mukaan vaan  :). Ja toki jos parjaatte niin koittakaa pysyä aiheessa. Kirjoittajaakin tai tyyliä saa kritisoida, mutta se ei vie eteenpäin asian ymmärtämisessä. - - - 

 

hmm. ehkä kiinnostus tähän hommaan on vain niin vähäistä ettei ketään huvita keskustella aiheesta?

 

 

 

 

-Sami

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jatkoa aiheeseen..

 

Tänään tuli visio, nauhoittaa yleisön huutoja kentän puolelle, tehdä hieman syvempää analyysiä, mistä kentän reunan huutelussa on kyse ja miten se vaikuttaa peliin. Vaatimukset ovat huudoissa välillä kovia. usein vailla parempaa ymmärrystä pelin taktisen puolen suhteen. Huudoissa on monesti paljon tunnetta mukana. Välillä sanoilla välitettään paljon sellaista tunnetason viestiä, jota ei ehkä oikein ymmärrettynä sanottaisi pelaajille. Kannustamisessa kuului esimerkiksi sama paniikki, mikä näkyy ajoittain hyvin selkeästi kotimaisessa palloillussa noin laajemminkin tarkasteltuna; "Vedä pois, pura !" -vaikka kyseessä olisi oman pään melko rauhallinen tilanne, jossa pelaajalla on aikaa ja tilaa katsella mihin kannattaa palloa liikuttaa.

 

 

 

-Sami

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hmm..

 

Aihe saa helvetin vähän osakseen puheenvuoroja.. En ehkä ole paras keskustelun avaaja/luoja, mutta luulisi ihmisillä olevan aiheesta jotain sanottavaa tai kysyttävää?

Eikö aihetta nähdä tärkeänä? Onko tämä alue niin vieras tai vaikea käsitellä, että siitä ei siksi synny keskustelua? Onko aihe jonkun mielestä turha? Ehkä foorumeilla ei ole paljon valmentajia kirjoittelemassa, käyttävät ajan johonkin muuhun..

 

 

-Sami

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Yksi tuttava kertoi tarinan. Tää ukko on mua paljon vanhempi ja kokeneempi. Koetti siirtää asennettaan vissiin, kun kuuli että valmennan pikkukillejä. Eli tällainen tarina: Murrosikäinen poikajoukkue jaettiin kahtia tasojen mukaan. Molemmat puolikkaat jatkoivat kuitenkin samassa sarjassa. "Kovempaa" joukkuetta valmensi kova, "taitava", negatiivinen ja äkeä ukko. Toisen joukkueen valmentajat (joihin kertoja kuului) päättivät kokeilla, voisivatko he antaa koko kauden pelkästään kehuja omilleen. Ei yhtään "ei" tai "älä noin", vaan pelkästään "juuri noin" ja "hyvä"! Kauden kuluessa asetelma joukkueiden paremmuuden suhteen oli kääntynyt selvästi päälaelleen.

 

Liittyykö tämä aiheeseen?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Terve Jarkko,

 

Mukavaa kun otat osaa aiheeseen, on minusta niin hiton tärkeä aihe !

 

Kirjoituksesi liittyy aiheeseen ja on todella mainio esimerkki siitä, kuinka tunne vaikutta pelaamiseen, yleisesti oppimiseen ja kehittymiseen ! Kyllä positiivinen fiilis on todella tärkeä tekijä jalkapallossa ! Jos kiinnitetään huomio vain heikkoon ja huonoon, niin ei se luo hyvää fiilistä pelata. Kyllä virheen tehnyt tietää tehneensä virheen ja todellakin suomalainen tietää tehneensä virheen, rämmimme aina niin syvällä pohjamudassa virheen jälkeen. Positiivinen ohjaaminen on taitolaji ja kuulostaa siltä, että tuttusi osaa tehdä niin. Toki negatiivisesta saa ja pitääkin puhua, mutta kuinka se tehdään, se on hiton tärkeää ! 

Mielestäni tärkeä tekijä tuossa sinun esille nostamassasi negatiivisessa tavassa valmentaa, on realiteeti, joka taitaa olla vähän kadoksissa? Näemme helposti jonkin pienen asian paljon suurempana kuin se on ja vaatimukset vai kasvavat kasvamistaan. Tunnetaso tässä on myös se suurin vaikuttaja. Jos meillä on latautuneena valtavasti odotuksia ja jännitys on hyvin suurta niin helposti pienet asiat tuntuvat suurilta. Jos asetamme tavoitteet hiton korkealle ja hiton kauas ja ajattelemme tiettyjen virheiden estävän niiden saavuttamista, olemme helposti suossa.

 

Entä jos asiat olisivatkin näin: Kun teemme parhaamme ja olemme koko sydämestä mukana touhussa, voimme saavuttaa sillä vain tasoomme nähden parhaan tuloksen. Pitäisi osata elää hetkessä, ei niiden kuviteltujen saavutusten paisteessa / paremman toivossa. Jokainen on varmasti nähnyt tai kokenut tunteen, kun kaikki onnistuu, olo on kevyt, itsevarma ja hetkestä vain nauttii. Tätä voi parhaimmillaan pelaaminenkin olla ! Kuten Muurinen sanoi: "Äijät pitävät psyykkistä valmennusta hiekkalaatikkoleikkeinä".  Minä ajattelen: "Sitä parasta, rentoa menoa vailla paineita !" Toki Muurinen tarkoitti asian aivan päinvastoin kuvatessaan pelaajien suhtautumista psyykkiseen valmennukseen. Homman itu on juuri tuossa lausahduksessa..

 

Kerron omasta tavastani tehdä tätä homma, jos siitä olisi jollekin iloa..

 

Monella valmetajalla tai pelaajalla tavoitteet ovat liian korkeaalla itseään kohtaan ja muiden suhteen. Moni alan kirja ja psyykkinen valmentaja puhuu juuri samasta eli tavotteiden asettamisen tärkeydestä, minä en. Tämä on ehkä outoa tässä maassa, jossa kaikki pitää voida mitata ja laskea markoissa (ei ku euroissa). Yleensä minulla on tapana kuunnella, mistä pelaajat tai valmenta puhuu, ei asettaa omia tavotteita tai yrittää itse luoda jotain selvää kuvaa ongelmien laadusta. Mietin ongelmien laatua ja syitä kyllä, mutta mietittyäni, jätän omat tulkintani unholaan "väärinä" ja haluan kuulla kuinka pelaaja tai valmentaja itse kokee tai ajattelee asioista. Tämän opin työskennellessäni vuosia psykiatrissa. Olin välillä hyvin varma siitä, missä potilaan todellinen ongelma on. Sain huomata tavan olevan väärä, tehdä tulkintoja, jotta voi hoitaa jonkin nimistä sairautta, johon löytyy selvä ohje suoraan kirjasta. Ei ahdista niin paljon kun "tietää" mistä on kyse. Vuoden tai pari kuljettuani ongelmista kärsivän ihmisen matkassa, sain toistuvasti huomata omien tulkintojeni ja olettamusteni olleen päin persettä. Ainoa tapa auttaa toista ihmistä on kuunnella mitä hän käy läpi ja tarjota omat ajatukset hänen käyttöön, mahdollisesti erilaiseksi näkökulmaksi samaan asiaan.

 

Toistan ehkä itseäni, mutta otan saman esimerkin uudellen. Tämä kuunteleva opetus, jossa tunnetasolla ihminen tulee kuulluksi ja ymmärretyksi hieman paremmin, toteutuu helposti myös psyykkisessä valmennuksessa. Menin tapaamaan joukkuetta, edessä puolentoista tunnin mittainen valmennussessio. Kysyin alussa kuulumisia ja pelaajat ottivat puheeksi turnauksessa olleen paskan tuomarin. Tästä virisi hyvä keskustelu, kuinka tuomari vaikuttaa pelaamiseen tunnetasolla eli paska tuomari herättää aggressio puheeksi. Aggressio häiritsee todella paljon keskittymistä, saa kaiken huomion ja sekottaa ajatukset. Tämä taas johti keskusteluun aggressiosta monella tasolla. Pelaajat itse ottivat aiheen esille ja toivat valtavasti esimerkkejä tilanteista, joihin aggressio tliittyi. Minulla oli helppo tehtävä, kuunnella ja eläytyä tilanteeseen, tuoda vain oman näkökulmani esille samasta asiasta, heidän käyttöönsä. Moni pelaaja otti esimerkejä ja näin jokaisen ääneen puhutut ajatukset, olivat jokaisen kuulijan käytössä. Jokainen voi poimia itseä koskettavan ajatuksen käyttöönsä ja saada keskustelusta paljon irti. Kun tunteet kuullaan, ovat hyväksyttyjä, niitä oppii itsekin hyväksymään ja käsittelemään paremmin.

 

 

 

 

-Sami

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen samaa mieltä siitä, että kyllä epäonnistumisen yleensä jokainen huomaa itsekin. Melkein tärkeämpää olisi saada unohtamaan moka kuin vahvistaa sitä. Olen nyt kolme kesää vetänyt jalkapalloa pikkupojille ja siellä kokeillut tätä positiivista asennetta. Minusta tuntuu, että kaikkein hankalimpien tapausten kanssa tämä positiivisuus toimii parhaimmin. Tulosta alkaa yleensä tulla muutaman harjoituskerran jälkeen. Tämä vaikuttaa siis mielestäni nimenomaan motivaatioon. Usein me aikuiset emme hoksaa kuinka paha paikka se on, kun tuomme epäonnistumisen huutamalla "ei noin jarppi, nyt teit sen väärinpäin" koko joukkueen ja valmennuksen edessä. Emmekä tällöin humioi, että huudamme siinä henkisesti keskeneräiselle ihmiselle, jonka itsetunto saattaa muutenkin olla aivan veitsenterällä. Vain henkisesti vahvimmat jäävät jäljelle ja nämäkin lopun elämäänsä henkisessä takalukossa.

 

Osa pojista menee positiivisessa myötämäessä, koska ovat joukkueensa taitavimpia ja saavat jatkuvasti ihailua. Sitten näyttäisi joskus käyvänkin 13-15 vuoden paikkeilla ohraisesti, kun tuntee itsensä niin päteväksi, että pärjää reenaamattakin tai muuten vaan ei haaste riitä. Että pitäisikö juniorit jakaakin itsetunnon tai omakuvan perusteella tasoryhmiin fyysisen taitotason sijasta.

 

Tuohon tavoiteasiaan. Luettuani Minna Marshin "miksi maali ei synny" sain ajatuksen siitä, että on varmasti hyvä pystyä näkemään itsensä siellä menestyksen paisteessa, mutta elää hetkessä. Ei märehtiä menneitä eikä pelätä tai liikaa unelmoidakaan tulevia. Tähän liittyen olen itse ainakin pelaajana tai ottelijana aina sortunut siihen, etten ole pystynyt olemaan ajattelematta tulevan matsin lopputulosta. Olen joko ollut varma tappiosta tai voitonvarma. Omatkin valmennettavat tuntuvat usein lähtevän peliin jo valmiiksi voittaneina tai hävinneinä. Sitten lapaset tippuu kesken pelin, kun on lähdetty voittaan noi newbiet sata nolla ja ne tekeekin johtomaalin. Tai lähdetään häviään eikä kukaan taistele vapautuneesti vaan jalat painaa sata kiloa ja jokainen vaan odottaa, että milloin peli repee nöyryyttäviin lukemiin.

 

Mielestäni ajatuksesi keskustelusta ja siitä, ettei tuputeta valmiita "diagnooseja" on hyvä ja sopii minunkin pirtaani. Miten sinä Sami näkisit, että henkisen puolen valmennuksen tulisi näkyä lasten ja nuorten urheiluvalmennuksen arjessa. Harjoituksissa ja otteluissa? Asenteina, tekoina, hetkinä, malleina, rakenteina?

 

T: Jarkko

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Terve taas Jarkko,

 

 

 

Minusta tuntuu, että se näkyy parhaiten juuri sinun itsesi kanssa tekemässäsi työssä eli jos olet sinut itsesi kanssa, sinun ei tarvitse päteä valmennettaviesi kautta tai valmentajan roolisi kautta. Riveiltä ja rivien välistä voin jotenkin aistia, että olet aika hyvällä mallilla :)  

 

Esitit kyllä hiton vaikeita, mutta hyviä kysymyksiä ! Laajoja ku perkuleet..

 

Kerron hieman minun tekemästä työstä uudestaan. Ehkä siitä voisi poimia jotain omaan arkeen sovellettavaa? Tai jättää pois toimimattomaksi kokemansa. Olen siis parissa joukkueessa tälle hetkellä psyykkisenä valmentajana. Pidän noin kerran kuukaudessa pelaajille yhdet harjoitukset eli pelaajilla ei ole nappiksia mukana, tulevat ryhmään juttelemaan treenien ajaksi (1,5 - 2 h, riippuu joukkueen treenien pituudesta). Tuntuvat pitävän tästä, sillä haluavat lissee ;) 

Teen muistiinpanot aina tapaamisista, mahdollisimman tarkasti ja ne ovat kaikkien luettavissa, niin pelaajien kuin valmennuksenkin. Musitiinpanoissa en yksilöi kenenkään puheenvuoroa eli jokainen on ikään kuin anonyymisti paperilla. Puhumme myös luottamuksella eli valmentajille en kerro suoraan, mitä kukakin pelaaja on puhunut, jolloin pelaajat voivat ottaa esille myös valmentajaa kohtaan kokemansa tunteet helpommin. Valmennuksen ja joukkueen johdon kanssa käymme ajoittain läpi pelaajien kanssa pidetyt sessiot ja mietimme yhdessä missä mennään. Juttelen myös valmennuksen kanssa heidät nähdessäni. Osa valmentajista osaa tulla jo vetämään hihasta ja pyytää keskustelemaan, esimerkiksi jostain vaikeaksi kokemastaan tilanteesta / asiasta. Kuten sanottua, usein työni on kuuntelemista ja mieleni/ajatusteni tarjoamista toisen käyttöön.

Käyn välillä seuraamassa heidän harjoituksia ja pelejä, vähän katsomassa millaisia tunteita siellä kentällä näkyy ja miten mahdollisesti vaikuttavat otteluun tai treenaamiseen. Hyvä esimerkki oli poikien Helsinki Cupin finaali vuosi sitten, jolloin valmennus ja juniorit olivat aivan kipsissä, jännittivät niin helkutisti ettei pelistä tullut mitään ! Pelissä hätäilivät, olivat myöhässä, tekivät helppoja virheitä. Tällöin en ollut mukana valmennuksessa, näin vain fiilkset katsomosta. Tätä tunteiden seuraamista ei valmentaja usein pysty tekemään, koska keskittää huomionsa eri asioihin, yleensä ehkä taktiseen puoleen. Tämä syy, miksi olisi hyvä olla erillinen henkilö, joka kiinnittää huomionsa vain psyykkiseen puoleen. Joskus esimerkiksi peli tuntuu olevan sekaisin ja mikään ei toimi. Valmennus miettii päänsä puhki kentän reunalla ja kokeilee erilaisia vaihtoehtoja peluutksessa jne. ratkaistakseen näkemänsä ongelman. Monesti tuo ongelma on tunnetasolla ja sitä ei valmentaja huomaa, hän etsii taktiikastaan ja pelaajien asenteista vikaa eli paluu negatiiviseen.. Tässä kohdin jos valmennus tajuaisi etsiä lukkiuttavaa tunnetta, joka siis estää tai vaikeuttaa pelaamista, hän pystyisi ehkä sanoilla saamaan tilanteen laukeamaan ja pelaajat pelaamaan.

 

Rakenteina suosittelisin selkeitä linjoja ja rutiineja. Avoimuus molempiin suuntiin eli pelaajilla mahdollista esittää kritiikkiä tai kertoa kokemuksestaan vapaasti. Valmentaja myös avoin, sillä pelaajat kyllä näkevät hänen "lävitseen", jos yrittää peitellä jotain. Selkeät ja loogiset säännöt, joista pidetään kiinni. Rajat ja rutiinit rennossa ilmapiirisää, luovat turvallisen ilmapiirin, jossa helpompaa olla omana itsenään ja toimia luovalla tavalla.

 

Tuo fiilisten seurailu on hiton hauskaa, siksi kai tästä hommasta niin nautin. Melkoista salapoliisityötä. Valmentajien sanaton viestintä on yksi lempiaiheeni. Mitä itse tuumaat, jos pelissä sattuu pieni virhe pelaajalle, jonka jälkeen valmentaja vetää kädet puuskaan ja kääntää selkänsä kentälle.. mikä on fiilis joka välittyy pelaajille? Nää on hauskoja juttuja.. Itse näkisin etuna, jos joukkueessa olisi ulkopuolinen psyykkinen valmentaja, sillä se on aivan oma taiteen lajinsa, kuten jokainen muukin valmennuksen muoto. Parhaat mahdolliset ammattilaiset joka osa-alueelle, fyysinen, psyykkinen, taktinen ja tekninen.

 

Minusta tätä psyykkisen puolen ymmärrystä tulisi lisätä niin hitokseen koko maassa. Työnsarkaa piisaa ja asenteet ovat välillä vähän hankallia muutettavia, mutta hitaasti tämä homma etenee. Ehkä ensi vuodeksi Helsinki Cupin ketälle oma teltta, johon kertomaan tästä valmennusmuodosta. Katsotaan kuinka saan asiat järjestymään toimitusjohtajan kanssa. Kaupallista homma tämä ei ole, joten en usko kovin pajlon esteitä nousevan esille. Lissee tätä koko kansalle :)

 

Luin itse samaisen kirjan ja pidin siitä. Moneen hyvään tämän alan kirjaan en ole törmännyt. Ryhmäilmiöt liikunnassa on toinen hyvä, joskin se vaatii hitosti enemmän pureskelua, koska on aika paljon laajempi ja raskaslukuisempi. Ryhmien sisäisen dynamiikan ymmärrystä lisäävä. Ryhmädynamiikan tunteminen olisi hiton hyvä, sillä olemme tekemisissä hyvin vahvasti ryhmän kanssa tässä lajissa . . . . Atik on myös kirjoittanut hyvin kirjassa: Ihmeellien jalkapallo - Pelien kuningas.

 

Vastasinko yhtään mihinkään sinua mietityttävään asiaan?

 

 

 

-Sami

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hmm... Jäin vielä miettimään noita käytännön läheisiä vinkkejä, joita tavallaan kyselit eli kuinka psyykkinen valmennus näkyisi arjessa. Niitä yleispäteviä vinkkejä on hieman hankala antaa, minusta jokainen joukkue ja valmentaja ovat niin erilaisia, että työtavat pitää löytää jokaisen jengin kanssa yksilöllisesti. Se mikä sopii jollekin, ei välttämättä ole toiselle lainkaan hyvä. Toinen valmentaja voi olla haluakas nykimään hihasta ja juttelemaan hyvin aktiivisesti, toinen taas pitäytyy enemmän omissa oloissaan ja pohtii asioita itsekseen. Molemmille pitää olla tilaa. Monesti valmentajat ja pelaajat tarvitsevat aikaa oppiakseen luottamaan uuteen työntekijään, sekä sisäistääkseen uuden tavan työskennellä. Olen kuitenkin 100 % varma, että tämä minun tekemä psyykkinen valmennus kasvattaa pelaajan / valmentajan itsetuntoa terveellä tavalla ja luo näin paremmat puitteet jalkapallon pelaamiselle ja arkeen noin muutenkin. Hidasta tämä on, mutta siksi junnuista on lähdettävä liikkeelle, jotta ehtii tehdä pitkään hommia ja tavasta tulee tosiaan luonteva osa joukkueen kehittymistä.

 

 

-Sami

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Psyykkisen valmennuksen kaksi perustehtävää:

 

 

1. Lisätä pelaajan itsetuntemusta, joka on tie itseluottamuksen kasvuun ja se taas helpottaa itsevarmuuden syntyä.

 

2. Auttaa pelaajia ymmärtämään toisia, joka parantaa ryhmän toimintaa ja luo pohjan hyvin toimivalle ryhmälle.

 

 

Mielestäni tämän monimutkaisemmista asiosta ei ole kyse. Näistä asioista on parhaimmillaan kyse psyykkisessä valmennuksessa. Monimutkaisia ja hemmetin hienovireisiä asioita, joita ei saa kirveellä veistäen jokaisen kanssa toteutumaan.

 

 

 

-Sami

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hyvät jutut sulla Sami. Kiitos! Itsellä panokset loppuu vähän aiemmin.

 

Varmaan tosi asia siellä "totisemmassa" pelimaailmassa tuo, että saisi olla eri osaajat eri osa-alueille, joista psyykkinen valmennus on yhtä tärkeä kuin muutkin, joskus jopa tärkeämpi.

 

Tuo on mun mieleinen ajatus myös, että pitää olla avoin ja vilpitön. Olen kokeillut sitä opettajana sekä valmennuksessa, ja ainakin mun mielestä toimii.

 

Olisi kiva lukea muidenkin ajatuksia.

 

T: Jarkko

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Moi.

 

Voi sanoa helposti samoin eli sinulla on myös hyvät jutut. Ei tämä homma rakettitiedettä ole, kuten olen todennut. Uskaltaa avoimesti tarkastella itseään ja muita, siitä se homma lähtee. Kuten sanoit, se avoimuus ja vilpittömyys ! Itsensä ja juuri tunteidensa avoin tarkastelu on joskus aika kivuliasta, mutta hiton opettavaista. Nähdä itsessään niitä asioita, joita paheksuu yli kaiken toisissa ihmisissä, se ottaa välillä koville. No, tätä itsensä ymmärtämisen puolta kun saisimme kehitettyä pelaajilla / valmentajilla niin laji menisi sen jälkeen eteen päin kuin itsestään. Ei minulla mitään suurempaa viisautta ole hallussa, vain joidenkin asioiden suhteen hyvin vahva realiteettitaju, kai   :mrgreen:  Olen vain vuorovaikutuksessa avoin ja yritän opettaa samaa myös muille. Tuolla psyykkisessä valmennuksessa yritän saada nuoret juuri hoksaamaan saman asian. Tunteet ovat vain tunteita ja toisaalta tunteet ovat ainoa tärkeä asia.

 

Miksi se pikkulintu laulaa keväällä riemu rinnassaan? (Pentti Ikonen muistaakseni toi joskus tämän kysymyksen ja vastauksen eteeni ehdellä luennollaan.) Keväällä monesti itselläni syttyy melkoinen palo sisällä ja tuo pikkulintujen laulu kuulostaa siltä, että ne iloitsevat minun kanssa kevään tulosta ! Onko tuttu ajatus / tunne? Realiteetti on toinen. Lintu laulaa puolison löytämiseksi ja omien geeniensä /sukunsa jatkamiseksi, ei ilosta. Esimerkistä voi nähdä, että tulkitsemme monesti asioita väärin, täysin omasta sisäisestä maailmastamme käsin. Se johtaa meidät monesti väärään suuntaan realiteetin suhteen. Itsen ja toisen avoin kuunteleminen on se, mitä psykoterapiakoulutuksessa opetellaan ja sitä yritän nyt opettaa jalkapalloa pelaaville ja sitä valmentaville. 

 

Minusta Jarkko puhut juuri oikeista asioista eli tuo vilpittömyys ja avoimuus ovat niitä tärkeimpiä tekijöitä. Et puhu vuolaasti, kuten minä, mutta ne oleelliset ovat näkyvissä. Taidat hivenen vähätellä itseäsi näiden kirjoitusteni edessä. Jos näin teet niin aivan turhaan. Kova olen puhumaan, mutta paljon tulee myös paskaa puhuttua. Monesti perinteinen Suomalainen nöyryys iskee meihin, vaikka tehdään niin helvetisti töitä isolla ammattitaidolla. Monille maahanmuuttajilla ollaan juuri tästä syystä kateellisia, he osaavat nostaa itsensä jalustalle, vaikka välillä täysin valheellisin perustein, mutta osaavat silti !Oman arvonsa voi tuntea rehellisyydestä ja vilpittömyydestä. Omaa osaamista Suomessa yleensä arvostetaan, mutta ääneen sitä ei hitossakaan uskalleta sanoa. Kateuden pelkoa, sanon jälleen ! Kateutta pelätään, koska sitä kautta saadaan toisten paheksuntaa osakseen. Kateellinen tai kateelliset yrittävät vähätellä tai mitätöidä toisen tekemisiä tai arvon yleensä ja sellaisen paskan kohteena oleminen on välillä raskasta. Omakohtainen kokemus esimerkiksi tohon alle.. Kateutta on välillä vaikea kuvailla, koska se on niin vaiettua ja siitä puhuminen yritettän vaientaa. Monesti se joka vielä huomaa tuon kateuden, yritetään kadehtijoiden taholta leimata hulluksi, joka vain kuvittelee. Yritettään kuitenkin. Sama toimii siis hyvin jalkapalloseuroissa, joukkueissa, seurojen välillä, joukkueiden välillä, liitoissa yms..

 

Edellisessä koulussa, jossa olin töissä siis jonkun vuoden, oppilaat valitsivat minut vuoden opettajaksi monena vuonna peräkkäin. Kaikki koulun noin 400 oppilasta saivat vapaasti äänestää vuoden opettajaa. Olin opettajana varmasti rento, koska puhuimme tunneilla paljon ja annoin oppilaille paljon vastuuta itselleen. Toisaalta teknistä työtä opettavana olin helvetin tiukka joissakin asioissa, turvallisuuden kanssa etenkin. Rajat pitää olla aina, mutta onko järkevää jokaisessa pienessä asiassa rajoittaa?

Kyllä sain osakseni paljon arvostusta ja iso osa tuli siitä, että itse arvostin oppilaitani todella paljon. Oppilaat olivat rehellisiä eli heitä oli helppo arvostaa, ja vielä hiton taitavia ihmisiä eri elämän alueilla. Välillä huusin kuin palosireeni, kun joku hölmöili luokassa ja usein välillä nauroimme yhdessä. Toiset opettajat eivät tykänneet. Muutama kadehti ja otti minut silmätikukseen. Sitten kun joku oppilas sanoi minusta jotain heille, josta pystyi vähänkin repimään jotain epäkohtia esille, siihen tartuttiin kuin maailman suurimpaan rikokseen. Osa opettajista sitten yritti levittää tuota omaa tunnettaan muidenkin opettajien mieliin ja osittain onnistuivatkin, sillä äkisti jonkun ennen ihan hyvissä väleissä oleen kanssa tuli ihmeellinen tunnelukko väliin. Muutama opettaja piti omaa rinkiään opettajien huoneessa ja heidän sanallista hyökkäystä pelättiin, siksi moni oli opettajienkokouksissa hiljaa (kertoivat itse minulle). Itse tiesin tekeväni työni niin hyvin kuin vain osasin. Itse yritin auttaa oppilaita ja opettajia ymmärtämään toisiaan, jotta kaikilla olisi helpompaa hoitaa omaa tehtäväänsä eli en ollut puhumassa paskaa selän takana muista. Rehtorilta tuli varmaan elämäni paras työtodistus, nyt kun duunit tuossa talossa päättyivät. Kun hoidin itse työni rehellisesti ja niin hyvin kuin suinkin osasin, ei minulla ollut mitään pelättävää tuossa toisten paskan kylvämisessä. Vittumaista se välillä oli, mutta sanoin kyllä suoraan takas, jos asiottomasti rupesivat tekemisiäni repostelemaan, siihen yleensä päättyi toviksi tuo toisten tekemisten kytääminen.

 

Mitä tästä kateuden kuvauksesta voi oppia? Kateutta on aina ja kaikkialla, kuten minullakin tuossa HJK:n lippujen hointoja koskevassa keskustelussa ;) Siitä on hyvä oppia puhumaan, samalla tavoin kuin muistakin tunteista. Ei nämä asiat niin ihmeellisiä ole.

 

 

Helsingin Sanomissa oli juuri kirjoitus golfin voittamisesta. Siinä psyykkiset tekijät oli arvioitu hiton korkealle voittamisessa. Minä myös ajattelen sen olevan todelal suuressa roolissa

.

Tässä kirjoitukseen linkki Hesarin sivuille:

 

http://www.hs.fi/urheilu/a1437363564110

 

 

 

-Sami

 

ps. jos kiinnostaa jatkaa juttua valmentamisen äärellä niin tulen mielelläni jatkamaan juttua myös kasvotusten. Psyykkisen valmentamisen tärkeydestä olen valmis tulemaan puhumaan mihin vain seuraan ja opettamaan sitä, sitä mitä itse olen saanut oppia. Hyvä kiertämään !

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Näin tossa pari tuntia sitten Litmasen Jarin ja kysyin häneltä onko maajoukkueessa psyykkistä valmennusta. Hän sanoi ettei tiedä nykyistä tilannetta, muttei hänen aikanaan ainakaan ollut. Olisi heinoa jos tähän nykytilanteeseen saisi jonkin vastauksen palloliitolta. Pitää varmaan lähestyä heitä uudemman kerran tässä asiassa.

 

 

-Sami

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tiedä sitten kuinka paljon tuollainen kannattaa maajoukkueiden kohdalla jossa joukkue on kerrallaan kasassa aina sen viikon verran. Toki johonkin MM- tai EM-kisoihin jos päästään niin sinne voisi ottaa mukaan jonkun psyykkisen valmentajan, mutta karsintojen aikaan, kun se aika on tosiaan aika rajallista niin vähän luulen, että siellä on päällisin tarve hioa ihan pelitaktisia asioita.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Terppi.

 

Hmm.. Olen hieman eri mieltä asiasta, kuten ehkä arvata saattaa. Tuollaisessa joukkueessa se psyykkisen valmennuksen merkitys korostuu entisestään, sillä olisi äärettömän tärkeää saada koko joukkue parhaalle mahdolliselle tasolle. Joukkueella tarkoitan kaikkia pakettiin kuuluvia ja siihen vaikuttavia eli valmennus, huoltajat sekä pelaajat. Paketissa olisi hyvä olla jollakin tavalla mukana myös liiton edustajat, jotta heille olisi selvää millä psyykkisellä tasolla joukkueessa liikutaan ja mikä psyykkinen taso on tähtäimessa ja millä keinoilla siiihen pyritään. 

Joukkueen yhteen hitsaaminen tapahtuu ilmeisesti aika vähien tapaamisten pohjalta. Pelaajat tapaavat harvoin, mutta aikajänne on pitkä. Voisin kuvitella, että moisessa tilanteessa, kun on kyse maajoukkueesta, ollaan helposti tulosvastuisessa ajattelussa kiinni, paineet ulkopuolelta ovat niin kovat. Tällä voi olla erittäin haitallisia seurauksia sen peli-ilon löytymisen kannalta.

On tavallaan totta, ettei vähiä yhteisiä harjoituksia voi "tuhlata" lörpöttelyyn, vai voiko? Entä jos suurin osa voittamisesta rakentuu psyykkisestä puolesta, kuten muissa lajeissa jo ymmärretään? Jokainen pelaaja harjoittelee omassa seurassaan kuitenkin ja on varmasti teknisesti ja taktisesti erittäin taitava ammattilainen. Yhteinen psyykkinen puoli puuttuyu, koska jokainen on tahollaan ja yhteinen ei oikein rakennu ilman yhdessä olemista. Moni tulee seuroista, joissa varmasti on parempi taidollinen ja taktinen osaaminen kuin meidän maajoukkueen valmennuksella eli onko järkeä harjoitella jotain taitoja Yhteinen pelitapa tulisi löytää tai ainakin melko yhtenevä, mutta myös yhdessä voittamisen asenne pitää luoda ja se tulee jostain muusta kuin vain sini-valkoisesta paidasta ja sen päälle vetämisestä..

 

Mitä se pelitaktisten asioiden hiominen on? Jos joukkueessa on sovittu pelattavan tietyllä tapaa niin jokainen ammatikseen pelaava ymmärtää varmasti tuo asian hyvin nopeasti ja pystyy sitä toteuttaamaan, tuskin sitä tarvitseee hinkata jokaisella tapaamisella. HTML on sitä samaa myös Puolassa tai Haitilla...

 

 

 

-Sami

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mielestäni tuota psyykkistä valmentajaa ei pidä ottaa mukaan mihinkään yhden matkan ajaksi, ei psyykkisen alan ammattilainen mikään noitaa ole, joka loihtii pelaajista sormia napsauttamalla voittajia. Psyykkinen valmennus on pitkäjänteistä työtä, jolloin se tuottaa tulosta. Valmentajan täytyy oppia tuntemaan pelaajat ja pelaajien pitää oppia luottamaan tuohon valmennusmuotoon sekä valmentajaan, jotta voivat hänen avullaan saavattaa paremman yhteeenkuuluvuuden tunteen joukkueena ja toimia voimakkaampana ryhmänä pelatessaan toisia ryhmiä vastaan.

 

 

-Sami

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tänään keskustelin lyhyesti erään valmennuspäälikön kanssa ja hän sanoi ettei psyykkinen valmennus ole täällä Suomessa lyönyt itseäään läpi, koska sen tulokset eivät ole mitattavissa. Hän sanoi psyykkisestä valmennuksesta puhutun ja 20 vuoden ajan ja silti se on maassamme isoimman kehityksen tarpeessa oleva osa-alue tai isoin osa-alue jota voi vielä kehittää. Taitoa ja fysiikka meillä osataan jo monella saralla kehittää, ruuan merkitys on ymmärretty, kuten huipulla kuuluukin, mutta tuo psyykkinen puoli laahaa pahasti perässä.

Oli helppoa allekirjoittaa hänen sanansa, saman asian olen jollakin tasolla myös ymmärtänyt. Väitän edelleen myös yhdeksi suurimmista ongelmista muodostuvan miehisin kulttuurin asenteet tunteista puhumista kohtaan, jota psyykkinen valmennus parhaimmillaan on. Pitää olla mitattavaa, jotta voi uskoa, mutta uskon tuon ajattelutavan mitattavuudesta olevan myös tapa vältellä kohtaamasta omia tunnepuolen ongelmiaan, joita meillä kaikilla on aina ja ikuisesti ! On helpompaa puhua mitattavista suureista kuin omasta jännittämisestään, vihastaan, kateudestaan tai peloista. Nämä hallitsevat monia liikunnan osa-alueita, mutta niistä ei uskalleta puhua ja niin ne saavat kaikessa hiljaisuudessa vallan, niin urheilijoilla kuin siitä päättävillä tahoillakin.

 

 

 

-Sami

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tämän päivän Helsingin Sanomissa oli kirjoitus vapaaottelija Teemu Packalénin henkisestä valmennuksesta. Urheilupsykologi yrittää auttaa nuorta miestä pärjäämään henkisen puolensa kanssa. Lyhyt teksti ei avannut kauhean paljon aihetta, mutta raotti hieman ovea:

 

http://www.hs.fi/urheilu/a1456376373618

 

 

-Sami

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jutustelin tänään erittäin hyvänä pitämäni valmentajan kanssa. Kysyin psyykkisestä valmennuksesta ulkomailla, jossa hän on käynyt tutustumassa eri maiden valmennuskulttuureihin. Hän sanoi että psyykkinen valmennus on kokonaisvaltaista eli pelaajan tullessa kentälle ja lähtiessä sielä, kaikki sillä välillä on psyykkistä tavalla tai toisella. Suomalainen valmennuskulttuuri kaipaa muutosta, se on liian käskevä, mutta toisaalta hän sanoi Venäläisen valmennuskulttuurin toimivan myös erittäin hyvin, pelaaja joko sopeutuu siihen tai ei. Hän ihmetteli, miksi valmentaja tarvitsisi jonkun ulkopuolisen psyykkisen valmentajan tekemään jotain hyvin kapean alueen työtä, kertomaan pelaajille jotain juttuja. Selvästi hän ei tiedä mitä on hyvä psyykkinen valmennus, mutta toisaalta taustalta kuului myös huomaamani valmentajien tyypillinen ajatus: "Olen tarpeeksi hyvä, en tarvitse psyykkistä valmentajaa". Sanoin tälle valmentajalle, että minusta hänen puheessaan kuuluu taustalta tuttu, valmentajan kokemus siitä ettei ole riittävän hyvä valmentaja, jos käyttää jotain erityisasiantuntijaa tai kokemus itsestään huonona, joka tarvitsee apua. 

 

Tässä kiteytyy kokemukseni tätä työtä tehdessäni, eli valmentajat kokevat minut uhkana tai jonkinlaisena oman ammattitaitonsa vähentäjänä. Harmillista. Se ei ole tämän homman tarkoitus. Olen työssäni perehtynyt psyykkisten asioiden luonteeseen ja koen olevani sen alan osaaja. Luen kirjallisuutta paljon vain tuon psyykkisen puolen ymmärtämiseksi paremmin ja kokonaisvaltaisemmin. Seuraan treenejä ja pelejä psyykkisen suurennuslasini läpi ja monia muitakin asioita mietin vain tuo psyykkinen puoli edellä. Jalkapallojoukkueen valmentaja miettii varmasti paljon muitakin ulottuvuuksia, joten näen hänen työskentelynsä kokonaisvaltaisempana, mutta silloin hän ei pysty uppoutumaan niin syvälle psyykkiseen kenttään, koska aika on rajallista.

Mietin tuota valmentajan sanomaa, että psyykkinen alkaa pelaajan tullessa kentälle ja loppu hänen lähtiessä sieltä. Tuo aika kuitenkin keskitytään lähes täysin pallon ja kehon hallintaan, taktisesti älykkääseen pelaamiseen ja moniin muihin fyysisten ominaisuuksien kehittämiseen, ei tietoisesti niinkään mielen sisäisen kehittämiseen. Valmentajalla taitaa olla se lapsen omainen usko siihen, että mielen sisäinen kehittyy aina itsestään, ikään kuin minä ajattelisin psyykkisen valmennuksen kehittävän pelaajien tekua :mrgreen:  Harjoituksissa ei voi harjoitella peliä varten, tunteet ovat pelissä erilaisia. Keskustelemalla pelistä, voi päästä paremmin siinä esiin nousevien tunteiden äärelle ja pohtia niitä.

Vaikea selittää valmentajalle kokonaisvaltaisesti tuota tekemääni työtä ja yrittää kuvailla sen merkitystä kaikkinensa. Ajattelin pyytää hänet katsomaan psyykkistä valmennustani pariksi kerraksi ja antaa musitiinpanoni hänen luettavaksi. Voi sitten itse miettiä onko tekemästäni työstä hyötyä tai onko se jotenkin eri kuin valmentajan tekemä psyykkinen valmennus. Itse voin sanoa jo nyt että on, mutta hän näkee asian vielä toistaiseksi toisin.

 

Minusta paras psyykkinen valmennus on sitä, että joku on perehtynyt psyykkiseen osa-alueeseen, psyykkisiin prosesseihin jalkapallossa ja mielessä niin syvällisessti, että ymmärtää sitä keskiverto tatelintallaajaa paremmin, kokonaisvaltaisemmin. Ammattitaitoinen psyykkinen valmentaja tarjoaa valmentajan sekä pelaajien käyttöön oman ymmärryksensä. Halu jakaa, ei olla parempi ja tietävämpi. Kateus pitää voittaa. Ammattitaitoinen valmentaja voi sitten liittää tuon erikoistiedon omaan "tarvikepakkiinsa" ja käyttää sitä omassa työssään, ymmärtää valmennusta vieläkin kokonaisvaltaisemmin. Minusta on kummallista ajatella, että psyykkisen alan osaaja on jotenkin huonompi osaaja ja ettei häntä voi käyttää hyödyksi, kuten vaikka käytetään lääkäriä tai fyssaria miettimään etukäteen loukkaantumiselta suojaavia toimia tai korjaamaan rikkoutunutta.

Valmentaja antoi minulle vinkin, mistä kiikasta.. Kallonkutistaja oli se sana :) Hauska sana, mutta toisaalta niin surullinen, kun se sulkee muut ihmiset ulkopuolelleen ja asettuu jo muurin taakse suojaan. Minusta ihmisen mieli tai sen sairaus on ihan tavallista, ei mitään erityistä. Olen itse hullu ja muut ovat myös. Pelkäämme turhaan asioita psyykkisellä alueella. Se on yhtä herkkä kuin me ja toistaalta myös niin vahva.

 

On vuori kiivettävänä, jos meinaa saada Suomessa tätä osa-aluetta kehitettyä. Toki kiipeily on kivaa  !!!!! :mrgreen:

 

 

 

-Sami

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään


×