Jump to content
Qps

Milan 2015-2016

Recommended Posts

No siis aivan liian pianhan nuo tulevat. Tulee rumasti turpaan jokaisesta pelistä nykyisellä joukkueella kun jokainen pelipaikka huutaa vahvistuksia (paitsi mv-osasto, joka lienee ainakin Italian paras).

 

Tottahan turiset mutta onhan ennenkin nämä kesäpelit olleet lähinnä junnujen ja penkkimiesten vääntöjä. Toivon, että siirtokuviot valaistuvat ennen preseasonin alkua, jotta koko joukkue ja mahdolliset uudet pelaajat pääsevät sisäistämään uuden valmennuksen visioita mahdollimman aikaisin. En välttämättä odota tuloksia alkaen kierroksesta yksi mutta kovin paljon etumatkaa ei voi muille antaa muuten jää taas europaikat saamatta.

 

Yksi tärkeä tiili on muurattu ensi kauden Milanin ja Sinisan rakennelmaan: Nigel De Jong on tehnyt jatkosopimuksen kesäkuuhun 30 päivään 2018:

 

de_jong_4921.jpg

 

Aivan mahtavaa! Kerrankin joku positiivinen uutinen :lol: ! Etenkin, kun tuo puolustavan keskikentän hankkiminen on ollut haastavaa niin tämä diili tulee kreivin aikaan. Tämän jatkon varaan voidaan rakentaa paljon ja samalla osa rahoista voidaan käyttää tulevaisuuden hankintoihin joita tämän myötä kyetään ajamaan rauhallisemmin sisään! Uskon, että tämä avaa myös oven monipuolisemmalle pelintekijälle, koska ns. puolustavakeskikenttä on ratkaistu. Vielä kun Mauri saataisiin hilattua niin siitä saataisiin De Jongille oiva kakkosmies!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Simone Verdi on nyt Milanin täysomistuksessa. Verdi on ollut Torinon kanssa osaomistuksessa ja sen lisäksi erilaisilla lainasopimuksilla useamman vuoden, viimeksi Empolin paidassa. Itsellä on kovin vaikea uskoa, että kaveri ottaa paikkansa Sinisan ryhmästä, mutta ei tuomita vielä..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ja Bertolaccin siirto on varmistunut. Tässä herran aatoksia vielä:

 

"It is going to be a great feeling to arrive at the San Siro with a Milan shirt, I cannot wait to start. My first choice was Milan, there is an important project and I will be ready for the training retreat. I am 24 and I can still improve, I want back up the good work I did this season and take Milan to a long way. I have spoken to Luca Antonelli, Alessio Cerci and the coach, and everyone wants to do well. This club has an important history and I am happy to be here with lots of class players. Last season I played as a midfielder but I will do what the coach wants. This year will be important for all of us, I will try to do my best and hopefully we will finish high up the table."

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ja sitten yksi kesän parhaista siirtouutisista:

"AC Milan have today confirmed that they have parted company with midfielder Sulley Muntari, with both parties terminating the Ghana star’s contract by mutual consent, as per the club’s official website."

Tälle iso käsi.

 

Meinasin postata saman uutisen, mutta olisihan pitänyt arvata, että tässä on nopeat syövät hitaat.

 

Mutta joo, hiukan vielä Gallianin kommentteja Bertlolaccin siirrosta:

 

“Bertolacci is a great player. We’ve been after him for quite a while. Whether or not we will sign another midfielder I can’t say. We’ll have to wait and see.”

 

firmacont1_big.jpg

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ja sitten yksi kesän parhaista siirtouutisista:

"AC Milan have today confirmed that they have parted company with midfielder Sulley Muntari, with both parties terminating the Ghana star’s contract by mutual consent, as per the club’s official website."

Tälle iso käsi.

 

Tähän voi lisätä vielä Muntarin agentin itkut:

 

“He realised he wasn’t part of their plans. Sulley is very fond of Milan, Adriano Galliani and the whole club, but realised his time at Milan was over, so came to this decision. This morning Galliani again showed himself to be very sensitive. He was disappointed by the situation, but this is football. Muntari realised he wasn’t part of their plans and therefore didn’t want to be a burden to the club. What of the future? There’s nothing yet, just some contact with a few clubs. Sulley is an extraordinary guy.”
 
Mutta sitten positiivisempia uutisia. Niang on jatkanut sopimustaan vuoteen kesäkuuhun 2019. Eli Milanissa uskotaan mieheen ja on mielenkiintoista nähdä, että antaako Sinisa oikean mahdollisuuden vai onko vielä joku laina edessä. Tässä Niangin kommentti:
 
“AC Milan again for another two years, thank you AC Milan for this show of confidence; I am honoured,” 
 
Ja sitten vielä Gallianin hengailukuva (toivottovasti vanha jaksaa vielä, kun ollut viime päivinä kättelyhommia aika paljon):
 
CIxPNn2WwAA4NnC.jpg

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Abbiati sai vuoden jatkon. Mielestäni ihan hyvä, että on kokenut kakkosmolari ja näinollen sille paikalle ei tarvitse hankkia samalla pelaajaa vaan voidaan panostaa muihin positioihin. Kuitenkin se kovan luokan toppari syö rahaa. Toivottavasti huomenna saataisiin Bacca pakettiin!

 

1tFVpwu.jpg

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Myös Gabrielin sopimusta jatkettiin 2019 asti. 

 

Pikkukorjaus. Kesäkuun 30 päivään 2018 tai voihan se ehkä noinkin ilmaista. Mutta näin seuran sivulla:

 

"AC Milan would like to announce that Gabriel has extended his contract at the club until the 30th of June 2018."

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Carlos Baccan siirto on varmistunut. En löytänyt siirrosta Milanin englannikieliseltä sivulra mitään, mutta italiankielisellä oli näin:

 

"AC Milan comunica di aver raggiunto un accordo con il Siviglia FC per il trasferimento definitivo del calciatore Carlos Bacca al Milan, condizionato al superamento delle visite mediche che saranno effettuate nei prossimi giorni."

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Voi jumpe! Ei tässä vanha pysy mukana, kun pelaajia tulee ovista ja siirtoikkunoista. Nyt Milan on pestannut Luiz Adrianon vuoden 2020 kesäkuun 30 päivään.. Tässä kuvia:

 

CI7ZlS7WwAAUYq8.png

 

CI7ZlFaWoAArjTZ.png

 

CI7ZlFZWIAAyyDu.png

 

CI7ZlOMWUAAEZqt.png

 

Tässä Luiz Adrianon kommentteja:

 

“Today is a very important and happy day for my career. I’m leaving Shakhtar after eight years, a club that is very important to me. They believed in my potential, and helped me establish myself in world football. I thank President Rinat Akhmetov , the Coach Mircea Lucescu - who was like a father to me - and all my teammates, who helped me to achieve these levels. I want to give a special thanks to the fans, who always showed me their affection. I’ve joined one of the biggest clubs in the world. I’m very happy. I can’t wait to start training and playing for Milan.”

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Toivottavasti Adrianon tulo ei estä Zlatanin saapumista sillä kyllähän kaikki tietävät kumpi todennäköisemmin tulee (tulisi) Milanin pelastaja ensi kaudella olemaan... Ja jos Zlatankin tulee (eikä Baccan siirto kaadu lääkärintarkastukseen), niin vaikeaa tulee esim. SES:lle olemaan. Muutenkin näistä hankinnoista vähintään yksi tulee itsensä penkiltä löytämään ja taitaapa vielä Menezillekin olla vaikeaa löytää roolia.

Mutta kilpailu pelipaikoista ainakin kiristyy ja erilaisia hyökkäyspään variaatioita alkaa olla niin paljon, että pitäisi joka matsiin löytyä toimiva kokonaisuus. Vielä kun Jose Maurin siirto varmistuu ja vaikkapa Baselli kaupanpäälle, niin alkaisi keskikenttäkin näyttää pirusti viime vuosia paremmalta. Silti, olennaisinta on löytää 1-2 maailmanluokan topparia, jotta puolustus saadaan tukittua. Antonelli vas.laidassa on ihan ok (parempaa ei taideta saada/hankkia), mutta Abate ja De Sciglio saavat kyllä nostaa tasoaan aika pirusti, että toinenkin laita olisi edes siedettävällä mallilla.

 

PS. Itse en olisi Adrianosta 8 milliä maksanut, vaan olisin käyttänyt ne rahat Zlatanin ostamiseen. Brassihan olisi joka tapauksessa (ehkä...) tullut ilmaiseksi tammikuussa ja siinä vaiheessa olisi muutenkin tiennyt onko kaverille edes tarvetta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Zlatan.

 

Mikä saa erityisesti vielä uskomaan, että Ibrahimovic tulisi Milaniin tai olisi voinut tulla?

 

Ei siinä, kyllä itsekin pitäisin Cavanin mieluummin PSG:ssa kuin Zlatanin. Ei siis hirveästi harmittaisi tuo kauppa, vaikka onhan se Zlatan maaginen.

 

Edit. Vastaus mieluummin siirtohuhuketjuun, kiitos. En viestistäsi osannut päätellä, että tämä oli kausiketju.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Toivottavasti Adrianon tulo ei estä Zlatanin saapumista sillä kyllähän kaikki tietävät kumpi todennäköisemmin tulee (tulisi) Milanin pelastaja ensi kaudella olemaan... Ja jos Zlatankin tulee (eikä Baccan siirto kaadu lääkärintarkastukseen), niin vaikeaa tulee esim. SES:lle olemaan. Muutenkin näistä hankinnoista vähintään yksi tulee itsensä penkiltä löytämään ja taitaapa vielä Menezillekin olla vaikeaa löytää roolia.

 

Itse en näe Zlatania sellasena messiaana kuin sinä, mutta onhan se kaveri huikea ja toisi oman mausteensa soppaan. Joka tapauksessa tämä kesänä ollut semmoinen tekemisen meininki, että ei vuosiin. Ja siihen sinun pohdiskeluun löytyy tästä vastaus, jostain tän virallisen pönötyspäivän kommenteista. Minusta Silvio sanoi, että Zlatan tulee, jos tulee (hukkasin jo sen kohdan).

 

large_photo_press.jpg

 

Mutta joo, tän hetkinen 30:n ukon miehistö on myös julkaistu. Sitä on tarkoitus vähentää.

 

"So, we are now handing over to Mihajlovic a list of 30 players, probably 31, with 1 to come. We now must reduce the squad to 25. Some will leave and some will be let go. We have 5 goalkeepers and that is one too many. We are counting on Diego Lopez, Gabriel is back because we believe he is one for the future and Donnarumma, who everyone speaks highly of. We hope to reduce the squad to 25 and then some players, 7 to be precise, who could be added but are too young to be classed as first team like Mastour, Gori, Calabria, Cutrone."

 

Miehistössä ei näy enää Ramia, joka menee Sevillaan eikä Birsaa, joka jää Chievoon.

 

Edit: Sinisan kommentit suomeksi.

 

Edit 2. Se Silvion kommentti, jossa puhutaan Zlatanista löytyy seuran sivulta:

 

 "First impressions? All good, all of the players are very eager to do well. Mihajlovic is a very professional person, prepared and very intelligent. I think he was the ideal choice. The fans want Ibra? If he comes, I want him too."

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

...

Mutta joo, tän hetkinen 30:n ukon miehistö on myös julkaistu. Sitä on tarkoitus vähentää.

 

"So, we are now handing over to Mihajlovic a list of 30 players, probably 31, with 1 to come. We now must reduce the squad to 25. Some will leave and some will be let go. We have 5 goalkeepers and that is one too many. We are counting on Diego Lopez, Gabriel is back because we believe he is one for the future and Donnarumma, who everyone speaks highly of. We hope to reduce the squad to 25 and then some players, 7 to be precise, who could be added but are too young to be classed as first team like Mastour, Gori, Calabria, Cutrone."

 

Eiköhän se ole Mauri joka sieltä vielä tulee.

 

Tuntuu, että tämä on joka vuotinen virsi.... No katsotaan, voihan olla että joku jonkun kelpuuttaakin mutta suurta rahaa ei tule ellei pane Meneziä lihoiksi. Menezin myyntiä en näe hyvänä, koska pelaajan viimekauden näytöt ovat todella kovat. Kovat tehot viime kauden tiimissä, jossa ei paljoa tukea ollut!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Eiköhän se ole Mauri joka sieltä vielä tulee.

 

Maurilla on huomenna medical.

 

 

Mitä muuten tulee miehistöön niin tämä on minun veikkaus/toivomus, mitä tapahtuu:

 

Pelaavat maalivahdit:
Christian Abbiati
Gianluigi Donnarumma
Diego López
 
Ulostettavat maalivahdit:
Michael Agazzi
 
Lainattavat maalivahdit:
Gabriel
 
 
Pelaavat puolustajat:
Ignazio Abate
Alex
Luca Antonelli
Mattia De Sciglio
Gabriel Paletta
 
Ulostettavat puolustajat:
Michelangelo Albertazzi
Cristian Zaccardo
Cristian Zapata
 
Lainattavat puolustajat:
Rodrigo Ely
 
 
Pelaavat keskikenttäpelaajat:
Andrea Bertolacci
Giacomo Bonaventura
Nigel De Jong
Riccardo Montolivo
Andrea Poli
 
Ulostettavat keskikenttäpelaajat:
Antonio Nocerino
 
 
Pelaavat hyökkääjät:
Carlos Arturo Ahumada Bacca
Stephan El Shaarawy
Keisuke Honda
Adriano L.
Jérémy Menez
 
Ulostettavat hyökkääjät:
Alessio Cerci
Alessandro Matri
Simone Verdi
 
Lainattavat hyökkääjät:
Mbaye Niang
Suso
 
Ja tuohon tulee sitten se Mauri ja SES voi siirtyä Silvion toiveesta keskikentälle. Sinisa vahvisti perjantaina myös taktisia kuvioita:
 
"Tactics? There is no one formation that makes you win or lose games. We have to see what players we have available and get the best out of them. We have brought in 2 great forwards. Playing with 2 strikers there aren't many formations that we can revert to. A 4-3-1-2 is probably the formation that suits us best at the moment, that is the starting point and then we will go from there. We will have time to evaluate and change."
 
Ehkä tämä Milanin konsepti ensi kaudelle alkaa hahmottua..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

 

...

Ja tuohon tulee sitten se Mauri ja SES voi siirtyä Silvion toiveesta keskikentälle. Sinisa vahvisti perjantaina myös taktisia kuvioita:
 
"Tactics? There is no one formation that makes you win or lose games. We have to see what players we have available and get the best out of them. We have brought in 2 great forwards. Playing with 2 strikers there aren't many formations that we can revert to. A 4-3-1-2 is probably the formation that suits us best at the moment, that is the starting point and then we will go from there. We will have time to evaluate and change."
 
Ehkä tämä Milanin konsepti ensi kaudelle alkaa hahmottua..

 

 

Jotenkin tuntuu tällä listalla ihmeelliseltä valinnalta tuo 4-3-1-2, koska tietyille paikoille ei ole "luontaista" pelaajaa.

 

4-3-1-2 Esim: (Viime kauden näyttöjen perusteella...)

V1

              Menez - Bacca

                   L.Adriano

Bonaventura - De Jong - Bertolacci

   Antonelli - Alex - Paletta - Abate

                     D.Lopez  

 

V2

              Matri - Niang

                    Honda

          ? - Montolivo - Poli

MDS - Albertazzi - Zapata - Zaccardo

                     Abbiati

 

Itse en vaan näe SES:iä tähän formaatioon keskikentälle! Jos Mauri tulee niin silloin hän ottaa paikan tuosta V2:sta. Nykyistä rosteria tuijottaessa 4-2-3-1 tai 4-3-3 olisi kuitenkin parempi vaihtoehto. Esim:

 

V1

    L. Adriano - Bacca - Menez

Bonaventura - De Jong - Bertolacci

   Antonelli - Alex - Paletta - Abate

                     D.Lopez  

 

V2

            SES - Niang - Suso

         Poli - Montolivo - Honda

MDS - Albertazzi - Zapata - Zaccardo

                      Abbiati

 

V3

Mastour - Matri - Cerci

                ....

              ...Ely

        Donnarumma

 

Tai 

 

V1

                    Bacca

  Bonaventura - Menez - Niang 

         De Jong - Bertolacci

 Antonelli - Alex - Paletta - Abate

                   D.Lopez  

 

V2

                  L.Adriano

           SES - Honda - Suso

               Montolivo - Poli

MDS - Albertazzi - Zapata - Zaccardo

                      Abbiati

 

V3

                 Matri

Mastour - Honda - Cerci

                   ...

                ...Ely

          Donnarumma

 

Ja kuten huomataan niin vaihtoehtoja on hitusen liikaakin mutta puolustuspää on kyllä todella vajaa :( , toivottavasti sinne nyt saataisiin ainakin yksi mies lisää. Eihän sitä kovan luokan topparia ole odotettu kuin vasta muutama kausi... Montolivo varmaan avauspaikkansa esimerkeistä huolimatta saa mutta suoritustason on noustava valtaisasti muuten penkki alkaa kutsumaan hyvinkin nopeasti!

 

Ja jos se Zlatan nyt vielä ilmestyy niin miten nämä sitten pyöritellään? Formaatio 3-3-4 =D !

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itseä on hiukan mietittänyt Bertolaccin rooli. Kun se haluttiin isolla summalla, niin joku tärkeä rooli sille on kai kaavailtu. Itse en tunne pelaajaa niin hyvin, että se olisi millään tavalla selvää, mikä se on. Transfermarktissa pelipaikka on näin:

 

Main position:
Central Midfield
 
Side position: 
Attacking Midfield
Secondary Striker
 
Siitä minä olen pienessä mielessä miettinyt, että olisko Bertolaccin rooliksi kaavailtu 10-paikkaa Sinisan 4-3-1-2:ssa. Voi se toki olla alempanakin, mutta ehkä se tässä ajan mittaan selviää.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Montolivolle ei oikeasti paikkaa avauksesta kuuluisi löytyä. Ei ainakaan niillä näytöillä, mitä mies on Milan-paidassa esittänyt. Toivon, että esim. Bertolacci tai SES tulee Montyn paikan avauksessa lunastamaan ja kumma on jollei näin tapahdu.

Ja itse asiassa SES:n rooli alempana kuulostaa minun korvaani helvetin hyvälle idealle ja sitä jo tuossa itsekin aiemmin pohdiskelin. SES kuitenkin puolustaa harvinaisen kovalla asenteella ja käy usein taistelemassa ihan päätyviivalta asti pallosta vaikka hyökkääjän paikalla onkin pelannut. Kuntoa ja asennetta tuohon alempaan rooliin riittää ja mikä ehkä parasta, mies tulisi alempana saamaan palloa huomattavasti useammin eikä liian usein toteutuneita "SES näkymätön"-esityksiä pitäisi tulla niin paljoa. Ominaisuudet sopivat kyllä kk:n vasemmalle laidalle mainiosti ja tuo pelipaikka toisi paljon kaivattua monipuolistumista miehen peliin.

 

Puolustukseen tulee taatusti vielä yksi toppari. Ja Mexes allekirjoittanee ensi viikolla 2v jatkosopparin (1,5M€ / kausi), jolloin toppariosastolle on ylitarjontaa ja 1-2 myytäneen pois (+ Ely varmaan lainalle). Toivon mukaan lähtijäpuolella on Alex, joka muuten viettänee ensi kaudellakin valtaosan peleistä sairaslistalla.

EDIT: Todennäköisempää on, ettei kukaan osta noita Milanin jämätoppareita (Alex, Albertazzi, Zapata) vaan Milan joutuu taas maksamaan vähintään puolet miesten palkoista kun kavereita lähtee lainalle muualle (tai siis JOS lähtee edes lainalle). Kuka nyt esim Zapatan ostaisi? Sinänsä ymmärrän miksi joukkueen paras toppari Rami myytiin: kukaan ei olisi suostunut ketään muutakaan ostamaan ja toppareita tosiaan oli jo nyt aivan liian monta. :P

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

EDIT: Todennäköisempää on, ettei kukaan osta noita Milanin jämätoppareita (Alex, Albertazzi, Zapata) vaan Milan joutuu taas maksamaan vähintään puolet miesten palkoista kun kavereita lähtee lainalle muualle (tai siis JOS lähtee edes lainalle). Kuka nyt esim Zapatan ostaisi? Sinänsä ymmärrän miksi joukkueen paras toppari Rami myytiin: kukaan ei olisi suostunut ketään muutakaan ostamaan ja toppareita tosiaan oli jo nyt aivan liian monta. :P

 

En tiedä, onko toppareita niin paljon liikaa, jos niitä saa/joutuu ulostettua. Itse päädyin ylempänä kahteen nykyiseen toppariin, kun en viitsinyt ihan kaikkia potkaista ulos. Itse valitsin siellä Zapatan ja Alexin välillä, päädyin brassiin. Tosin brassista on ollut edes huhuja, Zapataa ei halua kukaan..Voi silti olla, että Zapatalle täytyy tehdät muntarit ja ostaa sopimus ulos, kun Zapatalla ei taida olla EU-passiakaan?

 

Tosiaan Mexes varmaan tekee vielä jatkosopimuksen ja sitten mun visiossa on vielä yhdelle tai kunnon topparille tilaa. 

 

Onhan jostain päästy jo eroon, kun Silvio kiittänyt näitä pelaajia: “Thank you and good luck to Bonera, Bocchetti, Rami, Muntari, Essien, Van Ginkel, Destro and Pazzini” 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään


×