Jump to content
Sign in to follow this  
Sami Paakkanen

PÄIVÄN PELI !

Recommended Posts

Gnisu haki helpon voiton MP ottelusta, mutta se ei riittänyt SM-paikkaan tai siitä karsivan paikkaan siis. Gnisulle ei maistunut maalinteko lopussa, vaikka niillä oli paikkoja moneen maaliin, mutta kun ei niin ei. Nyt pelit kun pelattu niin ovat PK-35:n kanssa tasapisteissä, mutta huonommalla maalierolla jäivät karsintapaikan ulkopuolelle. Ja toki tuo illan kuumaksi ajattelemani ottelu ratkaisi homman PK-35 eduksi, kun nuorukaiset hakivat Hongasta voiton Kauniaisten kuplasta. Täytyy sanoa ettei tuomari ollut kovin kummoinen tuossa jälkimmäisessä ottelussa. Pelin intensiteetti kuoli, kun tuomarin piti osoitella valtaansa, antamalla pienestäkin mielenosoituksesta kortin ja sit jaloille tulot jäi koko pelin alun kortittamatta. Aika kuraa, mutta eipä ollutkaan mun valmentama tuomari :P Honka vaikutti aluksi melko vastaantulijalta, kun ekan kympin sisään PK teki pari maalia ja Hongan peli oli aika hakusessa. Pääsi Honkakin peliin mukaan ja väänsivät ihan nätisti tasoituksen 2-2, mutta lopussa PK-35 halusi enemmän voittoa ja sen saikin. Pari keltaista tuomari tarjoili PK:n pelaajille pienestä mielenosoituksesta. Sit ku Jojo revittiin kumoon tai sukitettiin ku oli menossa yksin läpi ni jäi kortit taskuun, paitsi yhdessä tilanteessa. Ai jai jai.. Eniten jäi tuo heikko sietokyky häiritsemään, ettei pientä kiukuttelua kuumassa ottelussa kestänyt, vaan heti antoi lapun. Eikä tuo kiukuttelu ollut edes kovin voimakasta tai suoraan häneen kohdistuvaa. Aika heppoisia eleitä pelaajilta. Mikä tärkeää tuomarin työssä, se oli mielestäni vääristynyt tässä ottelussa. Hän nousi pelin keskiöön kovin usein osoittaessaan valtaansa ja se ei ole hänen työnsä tarkoitus. Valta on tärkeä olla, vai pitäisikö sanoa mielummin auktoriteetti. Ei hyvällä itsetunnolla varustetun tuomarin tarvitse sitä pienimmästä henkisen puolen tönimisestä ryhtyä valtaansa näyttämään mahtipontisesti :( Pelin "virtaus" mielestäni kärsi tuomarin työskentelyn seurauksena.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tää peli pitää lähteä kyl katsomaan !

 

https://www.pk-35.fi/index.php/uutiset/seurauutiset/1058-avausvoitto-ja-debyyttejae-ennen-derbyhuumaa

 

PK vs PK Vantaa.. PK-35 on saanut kasan pelaajia, kun MPS lopetti naisten joukkueen ja moni pelaaja siirtyi PK:n riveihin. Mä vähän luulen et "Räden" valmennuksessa PK painuu vauhdilla liigaan !! 

 

Pelipäivä siis 28.4... ja Paikkana Pihliksen kenttä !

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänään olis hyvä kolmen suora.. tai vähän vajaa, kun menee pikkusen päällekäin. Eka PK-35 kohtaa Pihliksessä klo 13.30 Atlantiksen Akatemian porukan, sit siitä suoraan parin kilsan aitominen pikasta tahtia Puksun kentälle katsomaan MPS:n peliä, kun vastassa TuPS. Toi peli alkaa jo klo 15 eli vähän päällekkäin.. Sit pikasta tahti siitä Vuosaareen Hettarin kentälle katsomaan Viikkareiden kakkosen peli Kiffeniä vastaan ja se puolestaan alkaa klo 17. Tiukka päivä fudiksen osalta. Toivottavasti ei ala satamaan, vähän on sen näköstä.. Olispa ollu Konnun kotipeli niin olisin voinut syödä kentän reunalla, niiden lihis on ihan hyvää lisuketta makkaralle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olipahan eilen peli jos toinenkin. PK-35 ja Atlantiksen Akatemia oli vauhtia täynnä ja ihan komeita maaleja PK iski. Sit melkein klassikoksi noussut Viikkareiden peli Kiffeniä vastaan. Huh huh. Säpinää riitti viime metreille saakka. Pilkku Kiffenille ihan vikoilla hetkillä ja sit viel toisessa päässä tilanne sen jälkeen, jossa pelaaja pääsi puskemaan noin viidestä metristä ja vastassa vain maalivahti.. Ei maaleja kummastakaan ja pisteet tasan. Oli jännää :) MPS sai myös vihdoin maalihanat auki ja voitti TuPS:n selkeesti Puksussa. Hyvä kolmen suora eilen..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olipas peli.. Vähän sekavaa ja lopulta pisteet tasattiin. Ihme säätämistä Klubilta ajoittain. Jotenkin hengetöntä touhua. Ainoa ku jätkät lämpeni ni oli tuomarin työskentely ja siitä mesoominen. Ajoittain JäPS oli niskan päällä ja painoi palloa melko vaarallisesti kohti Klubin päätyä, mutta ei sitten ihan ihmeitä tapahtunut ja usein jatkettiin Klubin maalipotkulla. Ihan kivasti porukkaa lomista huolimatta katsomassa peliä.

Noista peleistä puuttuu tarjoilu.. se rasvanen Wotkins:n makkara toimis hyvin, mut ei :( 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ai jai jai !!!!! Tänään olis kolmosen 2 lohkon ratkasupeli tiedossa ! LPS ja PK-35 iskevät yhteen Laajasalossa klo 19.15 alkaen. Hitto kuin tiukkaa.. PK on sarjan piikkipaikalla puhtaalla pelillä 30 pisteen turvin ja LPS takana yhen tasurin pelanneena 28:ssa pisteessä. Lohkosta vain yksi nousee kakkoseen ja tää peli voi merkata ihan helvetisti. On syyskaudella vielä monta kovaa peliä jäljellä, mut tänään leiskuu...

PK:lla on ollut edellisillä kausilla taipumusta sakata kovissa peleissä, kun pää ei kestä ja homma menee mussuttamiseksi. Tällä kaudella Mapsia vastaan sama taas näkyvissä, aivan käsittämätöntä dumarille mussuttamista. Katellaan kuin tänään käy. Mä luulen et kovemmat paineet on PK:lla. Ne on himoinnu nousua jo muutaman kauden, kun taas LPS pääsi viime kauden maistelemaan kakkosen karvasta kalkkia. Onkohan LPS:llä nousuhaluja? Pitää porista katsomossa niiden kannattajien kanssa, luulen et tietoa löytyy.. Ja LPS tarjoilee muistaakseni Wotkinsin herkkuja !! Slurps...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuli muutama makkara LPS:n pelissä syötyä Ihan lämpimikseen ku oli niin kylmä, mutta myös nälkään. Ei ollut koko päivänä vetäny lämmintä ruokaa ja neljä makkaraa putos helposti :D  Oli kyl kylmin peli koko vuonna ! Tuuli niin hitosti. Hain parit karvarukkaset auton kontista ja ne kelpas hyvin itelle ja yhelle tutulle. Heinäkuu :D 
Peli koki pienen kuoleman jo 20 minuutin kohdilla, kun LPS:n pelaaja sakkas pahasti. Ihan pieni riki ja dumari otti sen pois, mutta tätä ei pelaajan kuuppa kestäny ja potki pallon huit helvettiin ihan vaan kiukutellessaan ja tosi paljon vihellyksen jälkeen. Sit viel soitti poskea dumarille ja otti heti perään toisen keltasen mussuttamalla tuomiosta isosti (haukkuko dumaria, ehkä, ainakin näytti katsomoon siltä). Hiton hyvin hanskas dumari tilanteen :) 
Peli ei täysin kuollut, vaikka PK sai pelin paremmin itselleen. Jossain vaiheessa näytti siltä, ettei LPS olisi edes pelannut vajaalla. Pari ihan nättiä maalia PK touhuili ja peli oli selvä, melko selvä. LPS ei lopettanut onneksi täysin pelaamista. Yritin katsomossa LPS:n miehiltä kysellä ennen peliä, oliko joukkue nousuhaaveissa, mutta en saanut oikein varmaa vastausta. Katsomossa siis joiden pelaajien tuttuja. No, nyt ne haaveet ovat vähän kauempana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänään olis Porvoossa FUTURA:n ja PKKU:n peli kuuden maissa.. Se on kärkikamppailu ja taidan lähteä katsomaan. Toivottavasti ilma kirkastuu illaksi. Nyt varmuudella mukaan toppatakki ja villakalsarit varoiksi, sen verran ollut nyt parissa pelissä jäässä. Pelejä on hiton paljon mukavampi katsella kun on lämpimästi päällä. Toivottavasti PKKU:n Silva pelaa, oli Kontua vastaan poissa.. Tekis mieli nähdä onko kova..19 maalia tilillä eli jotain ainaki osaa.

Huomenna olis myös tiukkaa vääntöä Töölössä klo 17.. Kiffenin ja Klubi 04 ottaa mittaa toisistaan. Veikkaan et Kiffen saa pataa. Mut hei, niillä on stadin paras makkarakiska !!! 3 € kaks makkaraa !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Oon pari peliä Kiffeniltä nyt nähny ja yhestä pelistä raapustin valmentajalle omasta näkökulmasta muistiinpanot, kun kertoi minulle makkarakiskalla joukkueen ongelmasta. Katotaan onko joukkue/valmennus osannut käyttää mun muistiinpanoja hyödyksi. Vähän epäilen ettei näin lyhyessä ajassa ja näin kevyellä duunuilla, vie yleensä aikaa ymmärtää mistä jorisen, siis oikeesti ymmärtää.. Mielenkiintoista silti mennä katsomaan :) 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×