Jump to content
Sign in to follow this  
Sami Paakkanen

Psyykkinen valmennus. Ongelmia ja ratkaisuja.

Recommended Posts

Tervetuloa lukemaan näkemyksiäni psyykkisen valmennuksen asioista. Tämän otsikon alle yritän kasata jalkapalloon liittyviä asioita, joihin kiinnitän huomiota ja joihon näen hyvällä psyykkisellä valmennuksella voitavan vaikuttaa.

 

 

Tämän aamun lehti (5.8.2015 Helsingin Sanomat) kirjoittaa HJK:n päivän pelistä juttua ja siinä on haastateltu hyökkääjähankintaa, Mike Havenaaria. Haastattelussa Havenaar kertoo juovansa illalla pari olutta, joiden sanoo rentouttavan. Näin psyykkisen valmennuksen näkökulmasta näen ongelman. HJK ei ole tehnyt riittävästi töitä miehen kanssa, jos hänellä on tarve juoda pari olutta illalla. Minulle se kertoo siitä, että miehellä on paineita iltaisin nukkumaan mennessään ja hän "tarvitsee" tuon pari olutta rentoutuakseen. Valmennus ja/tai johto ei ole nähnyt kokonaisuutta selkesti eli "kuullut miehen todellista tuskaa". Ihminen joka on tasapainossa, ei tarvitse päihdettä mihinkään, varsinkaan rentoutumiseen. Rentoutuminen jostakin on minulle aina viesti, että jokin "painaa". HJK on minun näkökulmasta tarkasteltuna myös itse syynä miehen maalittomuuteen, sillä tuohon asiaan olisi mahdollista vaikuttaa. Jos he lukevat ensimmäistä kertaa tuosta oluen juomisesta nyt lehdestä, eivät he ole jutelleet miehen kanssa riittävästi, eivät tunne pelaajaansa ja edes näe mahdollisuutta paremmasta. Pettymystäkö vai keinottomuutta, ehkä molempia..?

 

 

 

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

Veikkaisin, että Havenaar on jo aikaisemmin urallaan juonut joskus sen muutaman oluen illalla, enkä usko, että se tapa olisi yhtäkkiä syntynyt Helsingissä.

 

Ja tottakai HJK on syynä osittain kaverin maalittomuuteen, kun mies on joukkueeseen hankittu, vaikka hän ei sovi Banan pelisysteemiin ollenkaan, eikä Miken vahvuuksia hyödynnetä. Samassa uutisessa muuten puhuttiin myös siitä, että kuinka hämmästyttävän kovalla prosentilla mies voittaa hyökkäyspään palloja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo, oli uutisessa muitakin aiheita, silmäni nauliintuivat vain tuohon yhteen. Monilla on tapana rentoutua yhdellä tai kahdella, mutta siinä juuri on se juttu. Mistä rentoutuu niin sen selvittäminen yleensä tekee eetvarttia, eikä sitä yhtä tai kahta sit tarvii. Pointtina ei ole se yks tai kaks. Pointtina on se paine, joka taustalla kummittelee. Painetta voi oppia käsittelemään ja siitä päästä eroon sitä kautta. Käsitteleminen minun näkökulmasta on jotain muuta kuin juomista :)

 

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

Havenaarhan vaan koittaa sopeutua suomalaiseen kulttuuriin. Jos vituttaa otetaan pullo Koskenkorvaa ja mennään metsään miettimään syntyjä syviä, jos sekään ei auta, niin otetaan lisää Koskenkorvaa. Ymmärtäähän sen, että kestää totutella, eikä heti voi siirtyä teräviin ja aloittaa bissellä. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hmm.. Luin juuri ilmestynyttä lehdykkää Urheilusanomien Brittifutiksen klassista kausiopasta. Silmiini jäi sanat, jossa Mamphis Depayn edesottamuksia tutkaillaan. Lainaan kirjoituksen muutamaa sanaa:

 

"Memphis on kasvanut ilman isää, mutta osaa suhtautua asiaan jo aiempaa paremmin. Hän on onnistunut sulkemaan asian pois mielestään."

 

Ei helvetti sanon minä, miten se on hyvä asia, että on sulkenut noin surullisen asian pois mielestään!? Ei sitä pidä sulkea pois mielestään, vaan sen merkitys on hyvä oppia omalla kohdalla tuntemaan/ymmärtämään. Se vaikuttaa varmasti mieheksi kasvamisessa, mutta mitä jälkiä se on jättänyt ja miten se voi vaikuttaa tässä ja nyt?

Jäin miettimään tuon tekstin pohjalta omia kokemuksiani sairaalassa työskentelystä ja koulussa opettajana työskentelemieni vuosien tuomien näkökulmien kautta. Isättömillä pojilla oli joitakin tyypillisiä hankaluuksia elämässä. Joukkueurheilussa osa näistä voi korostua ja siksi tämä kirjoitus. Tiedän tämän tekstin herättävän helvetisti närää, sillä osa lukijoistakin on varmasti eronneiden vanhempien lapsia. Isä on tärkeä pojan kasvulle mieheksi, sitä ei voi kukaan kiistää. Se millainen tuo isä on, sillä on toki iso vaikutus myös, mutta nyt tutkailen enemmän isättömyyden ongelmaa. Tarkoitus ei ole moittia ketään kirjoituksellani. Haluan tuoda näkyväksi tuon isättömyyden mahdollisia mutkia elämässä aiheuttavan puolen, joita voi oppia ymmärtämään tutkimalla asiaa. Ei pidä antaa menneisyytensä sanalla tulevaisuttaan liiaksi.

 

Hieman yleistäen yritän vetää yhteeen omia ajatuksiani mahdollisista ongelmista, mutta muistakaa ettei asia ole aina näin edes minun näkökulmasta. Joillakin isättömillä pojilla on vaikea päästä eteenpäin ja kantaa vastuuta. Koulussa näin tämän siten, että tunneilla joillakin isättömillä pojilla (ja myös tytöillä) oli vaikeuksia ottaa vastuuta omasta tekemisestään ja heitä olisi pitänyt jatkuvasti olla potkimassa eteen päin tai kannustaa. Heiltä puuttui "sisäinen isä", isä joka auttaa kohti maailmaa, pois mamman helmoista. Osalla näkyi selvästi ylikorostunut kavereiden merkitys, jossa ryhmän johtajia arvostettiin kuin jumalia ja heidän esimerkkiään seurattiin monessa, niin hyvässä kuin pahassa. Moni halusi itse tuon "jumalan" paikalle, olla se porukan johtaja. SIä on usein perheen pää ja ilman isää, sen paikan on ehkä perinyt poika, ehkä tiedostamattaan. Osa isättömistä ei sietänyt rajoja lainkaan, he olivat aina kiukuttelemassa, kun heidän toiminnalleen tai käytökselle piti asettaa rajoja. He eivät ehkä äitinsä kanssa olleet tottuneet rajoittavaan käytökseen, koska äidit eivät ole välttämättä kyenneet asettamaan rajoja samalla tavoin kuin fyysisesti vahva isä.

 

Jalkapallojoukkueessa tämä näkyy joskus kyvyttömytenä sitoutua samoihin sääntöihin. Joillakin on tarve olla koko joukkueen pomo, jolloin valmentajan auktoriteetti yritetään särkeä tai kyseenalaistaa se myös muiden nähden tai "pinnan alla". Joillakin pojilla on taipumus luovuttaa helposti kaksinkamppailutilanteessa, heiltä puuttuu se eteenpäin ajava voima sisältä. Kehitys pysähtyy. Toisilla ongelma on päinvastainen, jolloin luovuttamisen sijasta se toinen "mies" koetaan pahimpana kilpailijana, joka yritetään tuhota. Tämä vaikuttaa joukkuhenkeen hyvin negatiivisesti, joukkueessa on heikkouksista parjaava ilmapiiri ja erilaiset koetaan kilpailijoina, joiden taidot / teot tai puheet yritetään mitätöidä tai vaieta kuoliaiksi.

 

Kuten sanottua, ei asioita voi  kuitenkaan yleistää. Paljon on yhdessä eläviä vanhempia, joilla on suuria ongelmia kasvattaa lastansa ryhmässä hyvin toimeen tuleviksi yksilöiksi.

 

 

Tässä jotain pohdintaa aiheesta. Onko sinulla jotain havaintoja ilman isää elävien tai eläneiden poikien käytöksestä, joiden ajattelet johtuvan juuri tuosta isättömyydestä? Näm eittämäni oletukset ovat helposti autettavissa olevia asioita, mutta se vaatii ensin niiden näkemistä ja sen jälkeen halua muuttaa niitä.

 

 

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

Terve,

 

Nyt kun netistä lueskelen aiheesta kirjoituksia niin aivan liian usein keskitytään yksilötyöskentelyyn tai luentomalliseen ryhmätyöhön. Taitoa ryhmien kanssa työskentelyyn ei näytä löytyvän maailmalta pienellä tutkailulla. Tässä kohdin olisi hyvä tehdä muutos, jos halutaan lisätä resursseja ja saada laajemmassa mittakaavassa parempia tuloksia aikaiseksi ja etenkin jos kyseessä joukkuelaji, ryhmätyön pitäisi olla tuolloin itsestäänselvyys ! Moni kokee ryhmässä olemisen vaikeana, mutta hyvin toteutettuna ryhmätyöskentely on erittäin helppoa kaikille siinä mukana oleville ja "kasvattaa" toimimaan paremmin ryhmässä.

 

Toinen johon myös ulkomaiden huipput kiinnittävät liiaksi huomionsa, ovat nämä perinteiset kaikessa alan kirjallisuudessa mainitut, mielikuvaharjoittelu, rentoutumis harjoitteet ja tavotteiden asettelu. Väitän että hyviä tuloksia psyykkisellä puolella saadaan aikaiseksi tekemättä töitä yhdenkään näiden osa-alueiden parissa suoraan. Tässä kohdin pitäisi tehdä asiat aivan toisin päin. Nyt minusta näyttää siltä että alalla kiivetään perse edellä puuhun. Kun pystymme pureutumaan asioihin toisesta suunnasta lähestymällä, emme tarvitse mitään rentoutumisharjoituksia tai mielikuvaharjoittelua ja tavoitekin muodostuu kuin itsestään.

 

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

Radiosta ohjelma samojen aiheiden äärellä. 1 h 17 min kestävä jutustelu aiheesta. Ohjelman sivuilta lainattu teksti:

 

"Urheiluilta asettautuu urheilijoiden ja valmentajien päiden sisään, yrittäen valottaa psyykkisen valmennuksen tarjoamia työkaluja urheilusuorituksen onnistumisen mahdollistajina.

Miten syntyy voittava mieli? Miten saavuttaa optimaalinen tahtotila? Mitkä psyykkiset ominaisuudet ovat huippu-urheilijoille elintärkeitä? Tarvitseeko valmentajat psyykkistä valmennusta siinä missä urheilijatkin?

Vieraina urheilupsykologi ja entinen ammattijääkiekkoilija Tuomas Grönman sekä urheilupsykologian asiantuntija, Suomen urheilupsykologien yhdistyksen puheenjohtaja Ilkka Haapea. Toimittajana Jere Pehkonen."

Tossa linkki, josta pitäis löytyä:

 

http://areena.yle.fi/1-2986233

 

Vähän eri painotuksin menevät kuin minä, mutta hyvä kuulla aiheen olevan esillä ja ihan hyvää asiaa miehillä.

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

Stressi / jänniteet / paineet..

 

Luen tuossa parhaillaan Litin kirjaa. Mies on kirjassa käynyt juuri läpi vaikean kauden, kun armeija, läheisen kuolema ja oma treenaaminen ovat kaikki olleet sekaisin tai sekoittamassa pakkaa. Mukaan kuvioon tulee tämän jälkeen tehtailija, joka haluaa Litin joukkueeseensa, maksaa hänelle kovaa liksaa, auttaa ulkomaille pelaamaan ja vielä kouluttaa, ettei pelaamisen loputtua jäisi tyhjän päälle. Jo pelkästään lukiessani tekstiä, oloni tuli äärettömän huojentuneeksi. Voin kuvitella noin kokonaisvaltaisen huolehtimmisen tuntuvan vapauttavalta. Vapautunutta jalkapalloa on kiva katsella. Paineetonta tekemistä ja nautiskelua, leikkiä pallon ja pelikavereiden kanssa. Voisin jopa kuvitella luovuuden pääsevän valloilleen, peli-ilosta puhumattakaan !

 

 

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

Terve.

 

 

Jään ruotimaan tässä hieman klubin osakseen saamaa (tuolla kadulla kuultua) kritiikkiä ja samalla tarkoitan tämän aiheen hieman laajemmaksi koskemaan maamme kehittyviä pelaajia tai heidän puuttumista ja sitä, onko kotimaisen jalkapallon taso myös tästä syystä niin heikko. Rahalla saaa ja hevosella pääsee, se on se yleisin lause, jolla tämän keskustelun voi tyrehdyttää jo alkuunsa, mutta mutta...

 

Sahaako Klubi omaa oksaansa, kun kalastelee kaikki pääkaupunkiseudun nuoret lupaukset (lapset) omaan rinkiinsä, tunkemalla kaupunginosajoukkueita lähes joka lähiöön, muiden seurojen ´alueelle´? Minulla ei ole Klubia vastaan hampaankolossa isoa kiveä, joka joillakin seuroilla tuntuu siellä olevan, juuri tämän pelaajien haalimisen vuoksi. Minulle on se ja sama, mitä paikallisilla "pelaajamarkkinoilla" tapahtuu. Itse en pysty siihen juuri vaikuttamaan ja en ole edes varma onko se huono tapa toimia näin pienessä maassa..?

 

Tekeekö Klubi myös samaa kuin isot seurat ulkomailla eli ostavat melko hyvätkin pelaajat itselleen, vaikka nämä eivät oikein kuvioon istu, etteivät vaan ole vastustajan aloituksessa pian vastassa?

 

Halu olla paras seura Suomessa toteutuu melko helposti, haalimalla kaikki maan parhaat pelaajat omaan seuraansa. Junioreiden kohdalla tämä toteutuu hankkimalla kaikki pääkaupunkiseudun parhaat omaan omaan seuraansa, sillä väestöpohja on tässä alueella melko laaja. Sen jälkeen vastustajia joutuu hakemaan hieman kauempaa ja laadukkaiden otteluiden määrä vääjäämättä vähenee. Onko hyvä? Kasvattaisiko Suomi parempia pelaajia, jos esimerkiksi pääkaupunkiseudun parhaat pelaajat jakaantuisivat tasaisemmin eri seuroihin? Kilpailua olisi enemmän ja se olisi terveempää. Mitä tarkoitan terveellä kilpailulla. Nyt parhaat kilpailevat saman seuran sisällä ja en näe sitä kovin hyvänä joukkuehengen kannalta. Väitän hyvän joukkuehengen syntyvät helpommin, jos se kilpailu käydään toista joukkuetta vastaan. Nyt tuota painetta toista kovaa vastaan ei juuri ole.. on vain paine omia joukkuekavereita kohtaan. Huono homma minun näkökulmasta. Samaa laulua toitottavat monet muutkin firmat, lisätään sisäistä kilpailua.

 

...jostain syystä ne hyvät pelaajat ovat sieltä Klubista lähteneet johonkin toiseen kotimaiseen seuraan...

 

 

 

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielessäni on yksi iso ongelma, jonka näen lähes kaikessa psyykkisessä valmennuksessa. Olen törmännyt siihen internettiä lukiessani. Siitä puhutaan ympäri maailmaa. Tavotteiden asettelu/asettaminen ! Mielestäni tämä asia ei kuulu psyykkisen valmennuksen piiriin, ei siinä määrin kuin siitä joka paikassa puhutaan. Valmentaja ja pelaaja asettavat tavoitteensa, ei psyykkinen valmentaja. En minä ole eri lajien ammattilainen, joka osaisi sanoa, mikä on milloinkin hyvä tavoite.

Minulta on myös kysytty, mitkä ovat tavoitteeeni pelaajien kanssa työskennellessäni. Annan yleensä hyvin yleisen vastauksen, koska muuta en pysty tarjoamaan eli itsetunnon nostaminen ja joukkuehengen parantaminen. Jos nämä eivät riitä paremman suorituksen aikaansaamiseksi niin ihme on. Itsetunto nousee, jos sen eteen ollaan valmiita tekemään töitä ja sama koskee joukkuehenkeä. Välillä minulta on kysytty konkreettisempia tavotteita, mutta vaikea niitä antaa, kun en tiedä etukäteen mihin ryhmä ja sen yksilöt ovat valmiita omassa psyykkisessä työskentelyssään menemään. En voi pakottaa ketään sellaiselle alueelle mielessään, jonne ei haluta syystä tai toisesta mennä.

Minulle on työni kannalta aivan sama, mikä on pelaajien tai valmentajien tavoite/tavoitteet. Tehtäväni on auttaa heitä saavuttamaan vapautunut tekemisen tila, niin yksin kuin myös yhdessä. Tavoitteita asettava psyykkinen valmentaja lisää entisestään pelaajan / valmentajan kuormaa. Aina kun asetamme tavoitteen, on siinä mukana myös aika eli jokin sen toteutumisen seuraamista helpottava tekijä. Aika on kontrollin väline. Aina kun jokin on aikatauluun sidoksissa, se lisää stressiämme. Psyykkisen valmennuksen tarkoitus on mielestäni poistaa stressiä, ei lisätä sitä. Psyykkistä valmennusta tehdessäni yritän luoda sellaisen tilan työskentelylle, jossa on mahdollista kohottaa omaa itsetuntoaan sekä parantaa joukkuehenkeä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ajattelen että ongelmana tällä psyykkisen valmennuksen alalla ja sen kehittymisellä on varmasti paska psyykkinen valmennus. Jos seura ostaa paskaa tai liian heppoisesti toteutettua psyykkistä valmennusta ja heidän kokemuksensa tästä valmennusmuodosta jää valjuksi niin eipä varmaan osta toista kertaa. Liian monen suusta olen nyt kuullut tuon liian heppoisesti toteutetun valmennuksen olevan arkipäivää ja tämä on varmasti omiaan tappamaan alan kehityksen tai ainakin hidastamaan sitä huomattavasti. Tavotteiden asettaminen ja rentoutus harjoitukset ovat minusta aika hiton kaukana laadukkasta psyykkisestä valmennuksesta, kuten joku opettaminenkin yleensä. Tässä touhussa olisi hyvä pyrkiä oppimaan itse pelaajilta ja yhdessä heidän kanssaan kasvattaa sitä itsetuntoa ja joukkuenhenkeä, ei mennä sinne ammattilaisena kertomaan kuinka asiat heillä ovat. Lähestyminen tällä haavaa tuntuu kaikkialla olevan näin:

 

 

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hmm.. Lueskelin Palloliiton julkaisua: Henkisen valmennuksen työkirja, joka julkaistu 2013. Täytyypä jälleen kerran sanoa, että moisen oppaan tekijät ovat melkoisen hukassa. En usko tuon oppaan hyödyttävän pelaajia juurikaan. Itsetunnon kehittämiseksi ylös kirjoitetut keinot ovat lähinnä höpöhöpöä. Kävele selkä suorana ja katso silmiin, sekä naura kun tulee pataan.. Voi helvetti, anna mun kaikki kestää. Vähän sama kuin sanoisi että pitää heittää suolaa olan yli niin sit peli sujuu. Ihme woodoota. Ei kyllä mitään hajua kirjoittajilla, kuinka heikkoa itsetuntoa pitäisi vahvistaa. Tunnetilojen säätely -osio on myös melkosta kukkua.. Tunnetilojen.. voi voi, niin kaukana mistään konkreettisesta, jota pelaaja voisi säädellä. "Jos sulla on paha olo, niin säädä se pois ajattelemalla jotain kivaa". Jep jep. Voi voi sanon minä, matkaa huipulle on ja paljon ! Mä olin joskus aikuisten suljetulla osastolla duunissa. Siel oli niin masentunutta jengiä, ettei ne edes reagoinu sun läsnäoloon millään tavalla. Eivät puhuneet sanaakaan tai vastanneet puheeseesi millään tavalla. Noin pihalla olevalle ku menis sanomaan säädä olos paremmaksi niin hyvä tulee. Minusta tuo oppaan kehotus säädellä omaa tunnetilaa on lähes sama asia. Mielikuvaharjoittelu ja tavotteiden asettelu ovat oma lukunsa.. ei mitään ylevää luettavaa. Hoh hoijaa.

Kun ongelma on noin syvällä niin korjausliikkeen tekeminen on melko vaikeaa. Vaatii raakaa työtä paljon. Ehkä mä vaan olen väärässä ja kaikki muut oikeessa, aina välillä tulee sellainen olo. Teen ihan päin vastoin hommaa ja minusta tuntuu että pelaajat kokevat sen helvetin hyvänä. Ei tietenkään kaikki, varsinkaan parin kerran perusteella voi oikein mitään sanoa. Psyykkinen prosessi vaatii aina aikaa ja on hyvin yksilöllinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yksi ongelma johon mietin ratkaisua, muodostuu maajoukkueen pelaajien harvoista tapaamisista. Tämä aiheuttaa minulle päänvaivaa, kun oma menetelmä psyykksiessä valmennuksessa perustuu säännöllisiin tapaamisiin, joissa pyrin autaamaan pelaajia kehittämään itsetuntoaan ja parantamaan joukkuehenkeä. Tämä ei oikein onnistuisi maajoukkuetasolla. Joukuehenkeen ehkä voisi harvoillakin kerroilla vaikuttaa ja mahdollisesti myös joukkueen itsetuntoa korjata epärealistiselta tasolta normaalille, mutta pelaajien itsetuntoon on melko vaikea vaikuttaa, jos tapaa vain muutaman kerran vuodessa. Ei oikein toimisi maajoukkueen kanssa tämä käyttämäni menetelmä. Pientä lisää sillä voisi saada aikaiseksi, mutta en tiedä voisiko sitä enää hyvällä omallatunnolla sanoa psyykkiseksi valmennukseksi? Nyt tuntuu jo, että paljon tehdään tätä hommaa juosten kustuna.

 

Lähtökohtaisesti pitäisi psyykkinen valmennus olla jo osa nuorten pelaajien valmennusta, ettei sitä itsetuntoa tarvitse niin kovin auttaa kehittymään enää aikuisiällä eli työ olisi tehty hyvissä ajoin. Valmennuskulttuurin pitäisi muuttua voimakkaasti, jos tätä puolta halutaan vahvistaa. Sitä ennen pitäisi kai psyykkisen valmennuksen kulttuurin muuttua kaikista eniten, jotta sitä itsetuntoa osattaisiin oikeasti nostaa ja joukkuehenkeä parantaa. Kehotus kävelemään pää pystyssä on ns. valeminä touhua. Jos pelaaja kokee olevansa huonompi niin ei se pelkkää kehonkieltä muuttamalla muuksi muutu. Toki itselleen voi uskotella olevansa hyvä, mutta se ei kovassa paikassa taida kestää..

 

Olisi varmaan hyvä tutustua jääkiekon puolella tehtävään psyykkiseen valmennukseen, siellä tätä kuulemma piisaa jo ihan ei tavalla. Toki uskon, että se mitä tulen löytämään on myös näitä samoja menetelmiä eli mielikuvaharjoittelua, rentoutumista, tavotteiden asetttelua, keskittymistä jne. Ehkä pitää keskittyä tekemään vain tätä omaa hommaa. Sitten kun pelaajat kasvavat ja saavat äänioikeuden niin he osaavat vaatia oikeanlaista psyykkistä valmennusta, jos ovat kokeneet tämän tomivaksi vielä vuosien kuluttua. PItkän tähtäimen suunnitelma :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänän Helsingin Sanomissa oli ihan hyvä kirjoitus puhumisen vaikeudesta tänä päivänä. Moni puhuja saa itsensä solmuun yrittäessään nuolla kaikkien persettä samaan aikaan (kuten taitaa Stubilla olla asian laita. Mies ei uskaltanut edes vastata Hesarissa esitettyyn kysymykseen Yhdysvaltain presidentistä. Piti siihenkin sanoa ettei nyt oikein sitä ja tätä). Meille tulee paperinen Hesari ja en saanut sähköisestä linkkiä tänne, pukkaa vaan jotain 2 viikon ilmaista lukuelämystä.. Tässä linkki siihen ja jos sitä räplää niin saapahan vissiin lukea pari viikkoa ilmaiseksi lehteä ja tyuon mainitsemani artikkelin:

 

http://www.hs.fi/paivanlehti/12062016/a1465534260731

 

Tämä on se jutun otsikko lehdessä: Saako kukaan enää sanoa mistään mitään? 

 

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×