Jump to content
Sign in to follow this  
Sami Paakkanen

Mihin katoavat nuoret lupaavat pelaajat matkalla huipulle ja miten voisimme estää sen?

Recommended Posts

Terve.

 

 

Aihe pyörii tuolla kadun miehen ja monen entisen pelaajan kielellä ja kirjoissa asiasta myös jotain mainintoja, mutta siihen se jää. Miksi nuoret lupaukset katoavat kuvasta liian varhain ja moni laji menettää lahjakkaita urheilijoita? Nuoria kiinnostaa "se", päihteet, kaverit, loukkaantumiset, opinnot tai yleensä toisenlainen urasuunnitelma sekä kiinnostuksen kohteen muuttuminen. Onko muita asioita, joiden vuoksi pelaajat lopettavat? Mitä olisi tehtävissä?

 

Luen juuri yhtä kirjaa, jossa on puhetta urheilujohtamisesta ja siinä kuvataan meillä vallalla olevaa tapaa johtaa huippu-urheilua. Siinä oli kirjoitus puitteista, joiden ajatellaan mahdollistavan kehittymisen lajin huipulle tai ainakin edesauttavan sitä. Tästä minulle tuli mieleen murrosikäisillä olevat treenit, viidet tai kuudet viikossa, jotka ovat monille liikaa, kun mielessä pyörii jokin muu. Olisiko esimerkiksi tässä vaiheessa mahdollista näiden maamme huippuseurojen tarjota huippuvalmennusta, mutta hieman kevyemmin.. Pääsisivät nuoret elämään ja kokemaan haluamaansa, mutta olisi samalla jalka ovenraossa, jos tuo baareissa ramppaaminen onkin joku perjantaina tylsää tai se uusi suhde kestää myös treenaamisen. Näitä maamme lahjakkaita huippuja on kadonnut kuulemani mukaan aivan helvetisti tuonne baarien syvyyksiin ja sitten on tullut se . . . .  Tälle olisi varmasti tehtävissä jotain. Seurat eivät taida nähdä tätä optiota ja se hukataan täysin, sama kuin monet nuoret joiden vanhemmat eivät pysty maksamaan pelaamista. Itse olen sitä mieltä, että monesti juuri herkillä ihmisillä on taipumusta lahjakkuuteen ja samaisilla on myös taipumus kärsiä herkkyydestään, jota pyrkivät sitten päihteillä helpottamaan.

 

Tuo nuoren kehittyminen lajissa on vähän erilaista kuin juniorivuosiana eli tuo vähäisempi harjoittelu ei ole kehityksen kannalta niin tuhoisaa kuin nuorena laiminlyöty liikunta, näin olen asian ymmärtänyt.

 

 

Hei ! Mitä ihmettä, auttakaa nyt miestä mäessä. Mitä te tuumaatte, miksi porukka lopettaa pelaamisen? Monissa maissa pelataan, kun ei oikein muutakaan voi tehdä, se on ainoa tie pois slummista yms. Miten me voisimme saavuttaa saman? Ehkä äänestämällä paskempia politikkoja ja saamalla sitä kautta maan asian pahemmin solmuun ja niitä slummeja..

 

 

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

...Nuoria kiinnostaa "se", päihteet, kaverit, loukkaantumiset, opinnot tai yleensä toisenlainen urasuunnitelma sekä kiinnostuksen kohteen muuttuminen. Onko muita asioita, joiden vuoksi pelaajat lopettavat?...

 

...Hei ! Mitä ihmettä, auttakaa nyt miestä mäessä. Mitä te tuumaatte, miksi porukka lopettaa pelaamisen? Monissa maissa pelataan, kun ei oikein muutakaan voi tehdä, se on ainoa tie pois slummista yms. Miten me voisimme saavuttaa saman? Ehkä äänestämällä paskempia politikkoja ja saamalla sitä kautta maan asian pahemmin solmuun ja niitä slummeja..

Ehkäpä tuossa itse juuri luettelit ne asiat, joiden takia pelaaminen lopetetaan nuorena. Tai ehkä tässä kohdin pitäisi kysyä, että mitä tarkoitetaan "nuorella" - alle 18 vuotiasta? On hyvä asia, että lapset ja nuoret harrastavat ilman, että siitä aletaan tekemään valmennuksen kustannuksella "pakkopullaa". Usein vaatimustason noustessa motivaatio alkaa kärsimään ja lopulta kiinnostus sitten lopahtaa kokonaan. On ihan luonnollista, että niitä päihteitä koitetaan, vastakkainen/sama sukupuoli alkaa kiinnostamaan yms. Ei nuoria kannata alkaa kasvattamaan pumpulissa tai sitoa heitä neljän seinän sisälle piiloon pahalta maailmalta. Huipulle pääsee joka tapauksessa vain promille (jos sitäkään) siitä massasta jotka urheilevat. Mielestäni huoli kannattaa kohdistaa ennemminkin niihin nuoriin, joita liikunta ei kiinnosta juuri lainkaan, joita uskon olevan kuitenkin prosentuaalisesti enemmän kuin aktiivsesti liikkuvia/urheilevia nuoria. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Terve.

 

Tarkoitus minulla oli tämän tekstin pohjalla nostaa keskuteluun tuo pelaajien taso, johon voisimme mahdollisesti itse vaikuttaa. Olen jutellut monen entisen pelaajan kanssa ja valmentajien kanssa, sekä työssäni paljon nuorten kanssa. Moni kertoo samaa tarinaa ja kuulen monelta myös sen että ne joukkueen super-lahjakkuudet ajautuvat usein lahjakkaita helpommin sinne sivuraiteelle ja päihteiden pariin. Olen nähnyt niitä nuoria, jotka puhuvat tuosta liian usein tapahtuvasta treeneemisesta hyvin surullisena, kun heillä on järkyttävä palo pelata kovaa tasoa ja sitten se muu elämä on myös yhtä tärkeää murrosiässä ja hieman tärkeämpää ja he joutuvat tekemään omaa surutyötään lajista luopumisen osalta.

Näkisin itse tässä paikan jota voisi kehittää maassamme, valmennuksen osalta.

Tuo sanomasi kova vaatimustaso tappaa monen pelaajan innostuksen, varsinkin kun se koetaan liian kovana se taso. Jokaisella on vähän oma rajansa. Huipulle pääseminen vaatii myös panostamista ja kuinka joku haluaa sitä tehdä niin itsestäni tiedän vain sen, että teen tasan sitä, mistä nautin ! Samaa olen yrittänyt pojalleni opettaa. En koskaan ole hänelle puhunut pienenä pelaamsiesta, hän innostui joskus tarhan harjoittelijan kanssa pelaamaan fudista ja tuli itse pyytämään minulta, josko voisi päästä joukkueeseen pelaamaan. Nyt hän pelaa ja tuntuu nauttivatn touhusta. Yleensä kysyn pelin kuin pelin jälkeen mikä oli fiilis pelata ja aika usein se tuntuu olevan erittäin mukavaa. En ole vaatimassa parempia suorituksia tai kertomassa kuinka hänen pitäisi tehdä. Joskus olen hyvin hienovaraisesti vihjannut jotain ja sitäkin yritän välttää, koska en ole mikään ammattilainen taidon ja tekniikan valmennuksessa. 

Näen tuon vaatimustason olevan joillekin myrkkyä ja usein se tulee siitä hiton innokkaan vanhemman suunnalta se paine tai toki joskus valmentaja on ainoa paineen kasvattaja omine älyttömine vaatimuksineen. Ei nähdä sitä kuinka iso kehittymistä on se rakkaus lajia kohtaan !

Juuri yhtä tällaista valmennusta seurasin yhden joukkueen kohdalla ja jäin moneksi päiväksi miettimään, kuinka voisin auttaa valmentajaa näkemään tilanteen, sillä minun silmissä pelaajat eivät nauttineet treeneissä pätkääkään. En halua astella valmentajan varpailla ja hän ei koe psyykkistä valmennusta mitenkään tärkeäksi, ohitti vain asian sanomalla valmentaneensa yli kymmenen vuotta, että osaa kyllä homman.. Hän oli juuri valmentamassa ja tuli viereeni istumaan hyvin turhautuneena. Eleillään ja ilmeillään näytti kyllä selvästi olevansa ihan mitta täynnä pelaajien heikkoa taitotasoa ja epäonnistumisia. Hän sadatteli pelaajien menoa kaikkinensa minulle hyvin kovaan ääneen ja ilmeillään sekä eleillään osoitti myös pelaajille tämän pettymyksensä. Tässä kohdin heitin "läpällä": "Sähän voisit koikeilla niille psyykkistä valemennusta, voisin vetää muutaman kerran". Ei oikein ottanut tuulta alleen. En mä tuputa tätä juttua, mutta tuputan kuitenkin. Näin kaikkien kärvistelevän ja nautinnon sekä valmentamisesta kuin myös joukkueessa treenaamisesta olevan helvetin kaukana hyvästä tasosta. Taso laskee kuin lehmän häntä, jos puuttuu se fiilis..

 

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

Terve.

 

Tarkoitus minulla oli tämän tekstin pohjalla nostaa keskuteluun tuo pelaajien taso, johon voisimme mahdollisesti itse vaikuttaa. Olen jutellut monen entisen pelaajan kanssa ja valmentajien kanssa, sekä työssäni paljon nuorten kanssa. Moni kertoo samaa tarinaa ja kuulen monelta myös sen että ne joukkueen super-lahjakkuudet ajautuvat usein lahjakkaita helpommin sinne sivuraiteelle ja päihteiden pariin. Olen nähnyt niitä nuoria, jotka puhuvat tuosta liian usein tapahtuvasta treeneemisesta hyvin surullisena, kun heillä on järkyttävä palo pelata kovaa tasoa ja sitten se muu elämä on myös yhtä tärkeää murrosiässä ja hieman tärkeämpää ja he joutuvat tekemään omaa surutyötään lajista luopumisen osalta.

Näkisin itse tässä paikan jota voisi kehittää maassamme, valmennuksen osalta.

Tuo sanomasi kova vaatimustaso tappaa monen pelaajan innostuksen, varsinkin kun se koetaan liian kovana se taso. Jokaisella on vähän oma rajansa. Huipulle pääseminen vaatii myös panostamista ja kuinka joku haluaa sitä tehdä niin itsestäni tiedän vain sen, että teen tasan sitä, mistä nautin ! Samaa olen yrittänyt pojalleni opettaa. En koskaan ole hänelle puhunut pienenä pelaamsiesta, hän innostui joskus tarhan harjoittelijan kanssa pelaamaan fudista ja tuli itse pyytämään minulta, josko voisi päästä joukkueeseen pelaamaan. Nyt hän pelaa ja tuntuu nauttivatn touhusta. Yleensä kysyn pelin kuin pelin jälkeen mikä oli fiilis pelata ja aika usein se tuntuu olevan erittäin mukavaa. En ole vaatimassa parempia suorituksia tai kertomassa kuinka hänen pitäisi tehdä. Joskus olen hyvin hienovaraisesti vihjannut jotain ja sitäkin yritän välttää, koska en ole mikään ammattilainen taidon ja tekniikan valmennuksessa. 

Näen tuon vaatimustason olevan joillekin myrkkyä ja usein se tulee siitä hiton innokkaan vanhemman suunnalta se paine tai toki joskus valmentaja on ainoa paineen kasvattaja omine älyttömine vaatimuksineen. Ei nähdä sitä kuinka iso kehittymistä on se rakkaus lajia kohtaan !

Juuri yhtä tällaista valmennusta seurasin Valtin yhden joukkueen kohdalla ja jäin moneksi päiväksi miettimään, kuinka voisin auttaa valmentajaa näkemään tilanteen, sillä minun silmissä pelaajat eivät nauttineet treeneissä pätkääkään. En halua astella valmentajan varpailla ja hän ei koe psyykkistä valmennusta mitenkään tärkeäksi, ohitti vain asian sanomalla valmentaneensa yli kymmenen vuotta, että osaa kyllä homman.. Hän oli juuri valmentamassa ja tuli viereeni istumaan hyvin turhautuneena. Eleillään ja ilmeillään näytti kyllä selvästi olevansa ihan mitta täynnä pelaajien heikkoa taitotasoa ja epäonnistumisia. Hän sadatteli pelaajien menoa kaikkinensa minulle hyvin kovaan ääneen ja ilmeillään sekä eleillään osoitti myös pelaajille tämän pettymyksensä. Tässä kohdin heitin "läpällä": "Sähän voisit koikeilla niille psyykkistä valemennusta, voisin vetää muutaman kerran". Ei oikein ottanut tuulta alleen. En mä tuputa tätä juttua, mutta tuputan kuitenkin. Näin kaikkien kärvistelevän ja nautinnon sekä valmentamisesta kuin myös joukkueessa treenaamisesta olevan helvetin kaukana hyvästä tasosta. Taso laskee kuin lehmän häntä, jos puuttuu se fiilis..

 

 

-Sami

Et kertonut vieläkään minkä ikäisistä nuorista tässä nyt puhutaan. Eli edelleen riippuu pitkälti lapsen/nuoren iästä se mitä heiltä voidaan vaatia. Lahjakkuus on kuitenkin melko veteen piirretty viiva käsitteenä, sillä usein esim. lapset, jotka ovat lahjakkaita jalkapallossa, ovat lahjakkaita myös muissa palloilulajeissa. Toisilla on taas "taiteellista silmää tai korvaa", jolloin he löytävät ennen pitkää itsensä enemmän kulttuurimuotoisemmista harrasteista. Oma mielikuva juniorivalmennuksesta on se, että pääsääntöisesti junnuja valmennetaan ihan tavallisten kansalaisten eli junnujen omien vanhempien toimesta, eikä siellä ole mitään sen kummempaa valmennuskoulutusta välttämättä taustalla. Joten tässä kohtaa kysyn, että minkälaiselle valmennushenkilölle ja/tai joukkueelle oikein tarjosit psyykkistä valmennusta? Kun aletaan puhumaan lahjakkuuksien viemisestä huippu-urheilun pariin hieman vanhempana, niin siellä on takuulla sitten valmennuksen tasokin hieman erilainen, joten psyykkisen valmennuksen osalta kannattaisi ennemminkin tarkastella, että minkälaista koulutusta eri valmennuskoulut tarjoavat asiakkailleen ja lähteä ongelmaa ratkaisemaan sitä kautta.

 

Mitä nuorempia lapset ovat, sitä enemmän urheilun tulisi olla leikki-tyylistä harrastusta, muutoin mennään Kiina-ilmiöön, jossa 10-vuotiaista lapsista aletaan koulimaan olympiatason urheilijoita väkisin. En ihan täysin osta tuota ajatusmallia, että "super-lahjakkuudet ajautuvat helpommin hunningolle", sillä tuo on mielestäni melkoinen yleistys. Näitä "super-lahjakkuuksia" on kuitenkin melko pieni osuus valtaväestöstä. Hekin ovat lopulta aivan tavallisia ihmisiä "meidän muiden kuolevaisten" seassa, joten heille sallittakoon samat valinnan mahdollisuudet kuin muillekin. Se, että on äärimmäisen lahjakas jossain lajissa, ei tarkoita sitä, että kyseisen yksilön tulisi jatkaa juuri tuon lajin parissa hamaan tappiin asti. Valitettava tosiasia vaan on se, että pelkkä lahjakkuuskaan ei riitä siinä vaiheessa kun aletaan seulomaan jyviä akanoista. Toki "super-lahjakkaille" asiat tulevat yleensä tarjottimella nenän eteen vähemmällä efortilla. Mutta ne joilla henkinen kyvykkyys riittää sekä pystyvät saattamaan käytäntöön tuon lahjakkuutensa tuoman potentiaalin treenaamalla kovaa (eli fiksusti), niin he yleensä sitten nousevat korkeimmalle huipulle. Urheilussa on kuitenkin paljon esimerkkejä siitä, että lopulta kaikki lähtevät samalta viivalta: superlahjakkuuksia on hävinnyt lehtien otsikoista ja niitä luontaisesti hieman lahjattomampia on taas noussut aivan lajin kirkkaimpaan kärkeen äärimmäisen nöyrällä ja pitkäjänteisellä työnteolla. 

 

Kun nuori on siinä iässä, että se lajivalinta on kuitenkin pakko tehdä, jos mielii huipulle, niin eikö siinä vaiheessa vaatimustasokin pidä nostaa sille tasolle, että se lahjakkuus laitetaan käytäntöön ihan konkreettisesti. Tässä vaiheessa pitäisi puhua nuoren itsensä kanssa, että mitä hän haluaa: harrastaa vai kilpaurheilla, ja millä tasolla (hippoliiga vai kansainvälinen). Suomessa harvassa lajissa saa eläkepäiväelantoaan kerrytettyä huippu-urheilemalla sen 10-15 vuotta. Rahan ei pitäisi toimia motivaation lähteenä tässä kohdin, mutta joillekin se vain niin on. Samoin loukkaantuminen saattaa äkisti katkaista koko urheilu-uran, joten on muistettava, että ihminen saattaa huippu-urheiluelämän ohella joutua opiskelemaankin itselleen jonkinlaisen tutkinnon, joka valmistaa urheilu-uran jälkeiseen elämään. Mielestäni kaikki nämä asiat tulisi käydä nuoren kanssa läpi ettei asiat tule jossain vaiheessa yllätyksenä. Tässä vaiheessa ne "super-lahjakkuudetkin" sitten karsiutuvat, koska ei se huippu-urheilu ole joka päivä hauskaa, vaan se on pyyteetöntä työntekoa jossain vaiheessa lahjakkaimmillekin.  

 

Summa summarum: kun nuorista puhutaan, niin jättäisin tässä kohdin erottelematta heitä lahjakkuuden mukaan, sillä se epätasa-arvoistaa melko voimakkaasti. Huipulle pääsee aniharva lahjakaskin, ja se on mielestäni ihan ok, sillä elämä on valintoja täynnä. Ei heistä kaikista silti tule viinan ja aineiden kanssa läträäviä deekuja vaikka he eivät huippu-urheilisikaan. Ja pitää myös muistaa, että valmentajatkin ovat ihmisiä, eli kentän reunalta on yleensä varsin helppo huudella, kun ei nähdä kokonaiskuvaa tai tiedetä valmentajan ajatusmaailmaa taustalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aika paljon puhun valmentajien kanssa, niiden palkallisten ja lisenssin omaavien kanssa eli en tarkoita vanhempia tässä nyt. Toki puhun myös valmentavien vanhempien kanssa.

 

Tuo tilanne josta mainitsin, eteni hieman. Kysyin joukkueen pelaajilta fiilksiä, kun sattuivat olemaan vieressäni kentän reunalla. Pelaajat puhuivat aika avoimesti tunteistaan ja joukkuehengestään ja voin sanoa ettei kuulostanut älyttömän hyvältä. Toinen puhui seuran vaihtamisesta ja toinen sanoi motivaationsa menneen, koska homma ei toimi. Utelin hieman asioita ja kyllä minusta paistoi se, että joukkue hyötyisi keskustelevasta otteesta. Pelaajat sanoivat ettei valmentajalle uskalla puhua mitään omista fiiliksistään. Minusta tämä ei ole hyvän joukkueen merkki.

 

En mä valmentajien inhimillisyyttä ole kieltämässä, mutta yritän tarkastella asiaa siitä näkökulmasta, että psyykkisesti vaikeita tilanteita voi muuttaa toimiviksi. En ole tarkoitus tuomita ketään tai syytellä, mutta näen myös monia puuteita vuorovaikutuksessa ja näen mahdollisuuksia vaikuttaa siihen. En pyri muuttamaan mitään osoittelemalla sormella vaan toimiessani pelaajien ja valmentajan välissä, auttamalla heitä keskustelemaan yhdessä luomaan tuon puuttuvan vuorovaikutuksen.

 

Minusta kuulostaa siltä, että olet kateellinen noille super-lahjakkaille, jotka ovat saaneet kaiken tekemättä mitään. Heitä on ja sitä ei voi kieltää. Tavallisia ihmisiä he myös ovat, mutta sattuvat myös omaamaan jotain, mitä kaikki eivät ja toki heiltä puuttuu jotain, mitä muilla taas on. Näin se homma menee. On paljon ihmisiä maailmassa, joilla on jokin aivan erityinen lahjakkuus, mutta sitten samaisilla ihmisillä voi olla vaikeuksia saada jokin ihan arkinen asia hoidettua kunnialla.

 

Olen toki tarkastellut hieman ammattivalmentajien koulutusta myös, en mä ihan ummikkona täällä huutele. Minulla on heidän koulutuksissa käytettyjä materiaaleja luetavana ja olen jutellut valmentajien kanssa koulutusten sisällöistä. En ole silti vakuuttunut, että psyykkistä valmennusta tai sen tekemistä ymmärretään kovin hyvin.

 

 

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. On toki muitakin asioita ja motiiveja, mutta eipä toi minun korviin muulta kuulosta kuin kateudelta. Kun maistelee tuota viestin tekstiä niin minulle tulee hyvin vahvasti fiilis, että sen kirjoittaja kadehtii lahjakkaita. Ehkä olen väärässä ehkä en. Etkö sitten ollut yhtään kateellinen tuossa Messin asiassa? Mistä moinen katkeruus sitten kumpusi keskustelussa, ainakin hirveällä voimalla olit tuota pikkurakettia tuomitsemassa ja syyttelemässä hormoonihirviöksi, joka on epäreilua... Kateus on juuri tuota kokemusta epäreiluudesta.  Ei tuota kateutta oikein tässä maassa nähdä, mutta minusta se on aika ilmeinen tunne molemmissa tilanteissa.

 

Tämä keskutelu pitäisi siirtää tuonne kateus -osioon. Hmm...  Minusta kuulostaa myös siltä, että tuo kateus on sinun mielestä jokin heikkous, jota ei saa olla ihmisessä?

 

Itse jäin miettimään edellistä kirjoitustani, jossa puhun tuosta valmentajien koulutuksesta psyykkisissä asioissa. Itse näen ja ajattelen sitä olevan, mutta tuon alueen olevan myös niin laaja ja paljon opiskelua vaativaa, ettei tuossa valmentajien koulutuksessa voida tarjota yhtä syvällistä mahdollisuutta asian opiskeluun kuin pelkkää psyykkistä puolta opiskelevalle. Eikö? Psyykkisen puolen ammattilaisilla olisi varmasti annettavaa jalkapallolle, mutta kateus estää sen. Valmentajat ovat oikeasti hiton varmoja omasta osaamisestaan, kuten tuo minun kanssa asiasta jutellut, sanoi osaavansa asian täysin, koska on valmentanut niin pitkään. Olen seurannut hänen tekemisiään pari vuotta eli jotain tiedän touhusta, muutakin kuin pintaraapaisun. Jos pelaajat itse sanovat asioiden olevan perseestä, eikö se riitä? Pelaajan kokemus on kuitenkin se joka vaikuttaa pelaajan pelaamiseen. Se on ihan sama mitä valmentaja kokee, jos pelaaja kokee olonsa joukkueessa huonoksi. Ymmärrän toki, että nuorena ei aina näe metsää puilta, mutta jos kyse on nuoren jatkamisesta lajin parissa niin minulle on ihan sama onko metsässä puita vai paskaa, pelaajan kokemus on tärkein asia !

 

Voitko kertoa mistä asioista voi olla kyse, jos valmentaja ei halua psyykkistä valmennusta pelaajilleen, vaikka joku sitä tarjoaa? Voitko kertoa miksei kyse voisi olla kateudesta? Itse näen kateuden ja pelon olevan hyvin vahvoina esteinä. Kateus syntyy siitä, kun ajatellaan itse osaavan ja sitten joku toinen muka osaakin paremmin jonkin osa-alueen. Joskus kyse on niinkin raadollisesta ja tavallaan lapsenomaisesta kateudesta kuin tykkäämisestä. Moni opettaja esimerkiksi on minulle tullut kiroamaan minun tapaani tehdä töitä, kun oppilaat sitten heille sanovat: "Sä olet ihan tyhmä, kun et anna tehdä niin ja niin, Samikin antaa". Sitten nämä "aikuiset" opettajat tulevat minulle kiukuttelemaan asiasta. Yhtä lailla oppilaat sanovat minulle välillä samoin, että se ja se antaa sitä ja tätä ja sä oot tyhmä ku et anna. Sanon ettei minua kiinnosta mitä toiset antavat, minulla on minun säännöt ja piste. Eli se onko pidetty vai vihattu, se on monelle elämän ja kuoleman kysymys ja siitä syntyy helvetisti kateutta. Näetkö tätä kateutta, se on hieman etäämmällä kuin Messi tai tämä keskustelu?

 

 

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. On toki muitakin asioita ja motiiveja, mutta eipä toi minun korviin muulta kuulosta kuin kateudelta. Kun maistelee tuota viestin tekstiä niin minulle tulee hyvin vahvasti fiilis, että sen kirjoittaja kadehtii lahjakkaita. Ehkä olen väärässä ehkä en. Etkö sitten ollut yhtään kateellinen tuossa Messin asiassa? Mistä moinen katkeruus sitten kumpusi keskustelussa, ainakin hirveällä voimalla olit tuota pikkurakettia tuomitsemassa ja syyttelemässä hormoonihirviöksi, joka on epäreilua... Kateus on juuri tuota kokemusta epäreiluudesta.  Ei tuota kateutta oikein tässä maassa nähdä, mutta minusta se on aika ilmeinen tunne molemmissa tilanteissa.

 

 

Voi niitä negatiivisia mielipiteitä asioista muodostaa ilman kateuttakin. Ja kyllä, kateus on mielestäni paha asia, koska useimmiten se saa aikaan vihaa ja katkeruutta. On kuitenkin myös olemassa hyvää kateutta, joka saa ihmisen tekemään asialle jotain, jotta saa sen, mistä on toiselle kateellinen. Olen toki kateellinen monille ihmisille monista asioista, mutta en mä ketään/mitään vihaa sen takia, koska se on turhaa ja kuluttavaa. Asia josta en pidä ≠ asiat joista olen kaatellinen. 

 

Suomessa yleisesti esiintyy huomattavasti enemmän tätä negatiivista kateutta, että kiukutellaan ja katkeroidutaan. Ja varmasti kateus vaikuttaa moniin asioihin ja vaikuttaa joukkueiden sisäiseen dynaamiikkaan, mutta ei se nyt ihan kaiken takana ole. 

 

E: Ja koira älähtää kohtaan, taidatkin olla itse joka on kateellinen jokaiselle ja jokaisesta asiasta ja oletat, että muutkin ajattelevat samoin? 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Moi Pou Pou

 

 

Enkä mä tarvitse mitään kateuskorttia, minusta on vain hauskaa havaita sen kateuden läsnäolo keskustelussa. Ja ole toki monista asioita kateellinen itse, kuten joskus tuolla kateus -aiheen alla alustuksessa kirjoitinkin (tosin muokkasin sitä hieman, kun lähti ihan rönsyksi koko keskustelun avaus). Millaisista asioita sinä olet tai tulet kateellisiksi? Sen takia kysyn, kun minusta se Messi keskustelu piti sisällään kateutta. Eikä se kateus nyt ihan jokaisessa asiassa ole läsnä, vaikka erittäin monessa on. Kerro jokin hyvä esimerkki negatiivisesta mielipiteestä ilman kateutta? Millaisista asioita et pidä? Ryhdyn hieman kaivelemaan, koska haluan osoittaa sitä kauteutta olevan monissa asioissa ihan huomaamattamme. Millaista ajattelet negatiivisen kateuden olevan? Voitko kuvailla minulle sitä ja erottaa sen positiivisesta?

 

Oho, vihaaminen turhaa ja kuluttavaa. Hmm. minusta vihaaminen on hiton tärkeää, sillä jos ei osaa vihata tai yrittää vältellä sitä, on äkkiä ojasta allikossa. Olen sitä mieltä, että rakkasu syntyy myös kyvystä vihata. En tarkoita nyt mitään ensimmäistä ihastusta jtai sellaista hetken humahdusta. Raskasta vihaaminen on joskus, jos sen kokee vääränä tai siitä tulee siis yleensäkin syyllinen olo. Joskus sen myös kokee raskaaksi, kun sen aiheuttamaa tilannetta tai omia reaktioita jää miettimään ja se on ajoittain aika kuluttavaa.

 

Mitä ajattelit tuosta aiemmasta esimerkistäni, jossa opettaja oli kateellinen? Oliko se negatiivista vai positiivista kateutta? Vai oliko se mielestäsi kateutta lainkaan?

 

 

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

Otetaanpa vielä kolmannen kerran: minkä ikäisistä nuorista/lapsista nyt puhutaan? Minkä ikäisiä pelaajia oli joukkueessa, johon palveluksiasi tarjosit?

 

 

Minusta kuulostaa siltä, että olet kateellinen noille super-lahjakkaille, jotka ovat saaneet kaiken tekemättä mitään.

  

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. On toki muitakin asioita ja motiiveja, mutta eipä toi minun korviin muulta kuulosta kuin kateudelta. Kun maistelee tuota viestin tekstiä niin minulle tulee hyvin vahvasti fiilis, että sen kirjoittaja kadehtii lahjakkaita. Ehkä olen väärässä ehkä en.

 

Jahas, vai että oikein kateellinen olisin. Tässä kohtaa varmaan voinet avata hieman enemmän sitä, että mistä kohtaa tekstistäni saat sen kuvan, että olisin kateellinen ylipäätänsä kenellekään. Ylianalysoiva psykologisointi internetissä se vasta herkkua onkin.

 

Psyykkisen puolen ammattilaisilla olisi varmasti annettavaa jalkapallolle, mutta kateus estää sen. Valmentajat ovat oikeasti hiton varmoja omasta osaamisestaan, kuten tuo minun kanssa asiasta jutellut, sanoi osaavansa asian täysin, koska on valmentanut niin pitkään.

 

Voitko kertoa mistä asioista voi olla kyse, jos valmentaja ei halua psyykkistä valmennusta pelaajilleen, vaikka joku sitä tarjoaa?

 

Kerroit toisessa keskustelusäikeessä, että olet käynyt (psyko)analyyttisen puolen koulutuksen. Kertoisitko hieman tutkinnosta ja sen sisällöstä.

 

Tuntuu, että näet aika mustavalkoisesti jokaisen eteesi tulevan (konflikti)tilanteen. Ihan samalla tavalla kyseinen valmentaja voi ajatella, että oletpa sinä hiton varma omasta osaamisestasi ilman, että välttämättä tuntee sinua lainkaan saatikka sitä, että onko sinulla kompetenssia lähteä neuvomaan minkäänlaiseen valmennukselliseen asiaan liittyen. Mutta ilmeisesti sinä saat sen samantien liitettyä jollain tavalla kateuteen. Tämä on sinänsä mielenkiintoista, kun itse vasta toiseessa säikeessä totesit näin:

 

minusta ei ole hyvä ryhtyä antamaa omia neuvoja tai tyrkyttämään omia tapojaan toiselle.

 

Ja takaisin kateuskorttiin:

Enkä mä tarvitse mitään kateuskorttia, minusta on vain hauskaa havaita sen kateuden läsnäolo keskustelussa.

 

Ettet vain itse projisoisi omia tuntemuksiasi? ;)

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

 Aye

 

Mukavaa pohdintaa , joka tosin puuroutui jo heti kärkeen. Mielenkiintoinen kysymys silti.

Oman lusikkani sopuliin työnnän mainitsemalla yhdeksi syyksi muiden rinnalle nuorille tuiki tärkeän tavan ( itsenäistymisen  ja aikuiseksi kasvamisen kannalta ) alkaa kapinoida auktoriteettejä vastaan murrosiän muiden kehitykseen liittyvien hekumointien lisäksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jaa..

 

Olet kyllä melkoinen sanojen irroittelija POU POU. Jokainen sana pitää erikseen iroittaa tekstistä ja lukea sitä sitten kuin piru raamattua. Rauhoitu nyt vähän. Jos mä näen kateutta tekstissä ja sitä ei sinun mielestä siinä ole laisinkaan niin anna asian olla. Eipä mulla olisi kovin paljon tarvetta ryhtyä puolustelemaan moista, paitsi jos aihe kolahtaisi johonkin arkaan paikkaan. Onko sinulla jokin alan koulutus, kun oikein ammattitermejä ryhdyt käyttämään. Ehkä sairaanhoitaja psykiatrian puolelta..? Väsynyttä. Voin POU POU kertoa, että tunnen oman kateuteni melko hyvin ja en usko nyt projisoivani kateuttani sinuun. En minä ole haukkumassa Messiä eli mikähän mahtaa olla se projisoimani kateus tai kateuden aihe joka minussa herää sinua kohtaan? 

 

Mitä väliä on pelaajien iällä tässä yhden valmentajan esimerkissäni? Ei sillä iällä ole paskan vertaa merkitystä, jos pelaaja kokee valmentajan pelottavana ja joukkuehengen huonoksi. Se on silloin yksi ja sama onko ne 5v vai 100 v. Vai voitko nyt kertoa, miksi se ikä on niin helvetin tärkeää? Alkaa vituttamaan tuo pilkun viilaaminen ja ihmeellisiin ykityiskohtiin takertuminen, oikea hineesi. Kokonaisuus olisi mukavampi eli voistiko kirjoittaa niin, ettei tarvitse pilkkoa sanoja irti tekstistä, siitä saa helposti ihan väärän kuvan kokonaisuudesta. Ei tarvitse lainata kirjoitamaani tekstiä, jokainen siitä kiinnostunut näkee sen tuosta ylhäältä, jos siis kiinnostaa..

 

Lastenryhmäpsykoterapiakoulutus on takana, 3,5 vuotinen. Kaksi kirjallista työtä palauttamatta ja saisin paperit käteen, mutta en tiedä jaksanko/kiinnostaako niitä tehdä. Olis ne melkein valmiina, mutta kun ei oikein napostele. Olen jo saanut nauttia koulutuksen sisällöstä, joka muuten oli okein miellyttävä opiskella ja paras tähän asti käymistäni kouluista/koulutuksistani. Paperit ovat nykyään ikävä kyllä tärkeitä työelämässä ja maksettu 20 000 euron koulutus olisi kiva saada valmiiksi. Itse en papereita arvosta, kun minusta persoona on se ratkaiseva asia, joten motivaatio paperitöiden tekemiseksi on aika  tasan nolla. Mitä koulutukseni sisälsi.. Oma terapia 3 vuotta. Pari vuotta pidin lasten ryhmäpsykoterapiaa poikaryhmälle (kerran viikossa 45 min ja kesto kaksi vuotta). Vuoden kävin vauvahavainnointia tekemässä eli seurailin yhden perheen luona kerran viikossa vauvan kasvamista. Istuin jokaisen koulutuksen ja hitosti ylimääräisiäå seminaareja mielenkiinnosta ja suuresta innostuksesta. Työnohjausta oli hitosti eli tuohon pitämääni poikien ryhmään ja vauvahavainnointiin. Samaan aikaan olin töissä lastenpsykiatrisella osastolla joitakin vuosia. Luin varmaan kaiken kotimaisen kirjallisuuden psykoanalyyttisestä puolelta ja ryhmäprykoterapiasta, sekä hitosti ulkomaista matskua. Voit lukea netistä koulutuksen sisällöstä, jos tarkempi analyysi kiinnostaa. Suomen ryhmäpsykoterapia ry on koulutusyhteisöni ja oma tutkintoni on tuo lasten ryhmäpsykoterapeutti (erityistason eli Teon hyväksymä psykoterapiakoulutus, vai onko se Valvira, joka noita nykyään valvoo. Ajatella, voisin paperit haalia käsiini ja olla ihka oikea laillistettu psykoterapeutti.) Huoh. Miksi sinua kiinostaa tässä kohdin koulutukseni? Asia voisi kai ilmaista toisin sanoin: "Mikäs se sun koulutukses oikein on?" Eli eikö toi nyt ole jo vähän sitä mittailua, kumpi on parempi? mun isä oli kovempi äijä ja se vetäis sun isää turpiin. Minusta menee aika lapselliseksi tämä kesksutelu kanssasi. Aina sama vänkääminen ja kiistely, ihan kuin murrosikäisellä.

 

Et kovin paljon uskaltanut omasta kateudestasi puhua, taitaa olla vähän arka aihe..

 

Ja eikö äijä osaa lukea? Minusta tuo sanojen irroittelu kokonaisuudesta on niin vitun ärsyttävää ja hukkaat jo pointin. Etkö näe tekstissäni kohtaa, jossa sanoin, että voisin auttaa valmentajaa ja pelaajia löytämään yhteisen sävelen, kommunikoimaan keskenään, ENKÄ VITTU MENNÄ SINNE NEUVOMAAN MITÄÄÄN !! En mä ole mikään valmentaja, ei mulla ole mitään annettavaa tekniikkaan ja taktiikkaan, sen saa ihan rauhassa hoitaa valmentaja. Osaan psyykkistä puolta avata ja siinä kuljeskella.

Onko sinun hankala hahmotta kokonaisuuksia vai miksi pilkot aina sillisalaatiksi tekstiä? Olet kyllä saatanan hermostuttava keskustelukumppani. Vittu että risoo toi sun tapa ottaa yksi lause sieltä ja toinen täältä. Jättää vastaamatta kysymyksiin ja esittää itse kysymyksiä. Et uskalla itse vastata mihinkään henkilökohtaiseen kysymykseen? Mä voin vastata jokaiseen kysymykseen, mikä sua kiinnostaa. Ei mun tarvitse olla piilossa. Minulle on ihan sama, jos joku näkee minun kateuteni tai pelkoni, tai kuten tässä keskustelussa ärtymykseni, ihminen sitä vaan on. Miksi sä et uskalla paljastaa itsestäsi mitään? Jätät vastaamatta. Tuntuu siltä että haluat tahallaan ärsyttää minua, vai olenko väärässä? Mikä on motiivisi keskustella kanssani? Aiheesta et puhu enää laisinkaan, vaan jäät viilaamaan minun puheenvuoroja. Onko sinulla jotain sanottavaa tuohon otsikon asiaan? Missä kohdin olen sinun mielestäsi täysin väärässä?

 

 

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

No nyt lähti Samilta viesti vähän lapasesta, mutta suosittelen tarkistamaan kenelle sitä viestiä oikein lähetät. Kovasti tekstissä syytellään PouPou:ta, vaikka hän ei edes ollut kyseisen viestin lähettäjä? Ja kaikille tuli varmaan selväksi, että et tykkää "viestin pilkkomisesta", sen verran monta kertaa sen sanoit.

 

E: sori offtopicista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

<Avautuminen>

 

 

-Sami

Oho, enpä uskonut, että sain tällaisen paskamyrskyn parilla kysymyksellä aikaiseksi. Taisi se kalikka oikeasti kalahtaa. :D Äläkä Sami suotta PouPoulle mouhoa muusta kuin siitä Messistä, jos siihen on aihetta. Minä voin ottaa loput nootit sitten vastaan. ;)

 

Ontopic:

Leimasit minut jostain syystä tekstini perusteella kateelliseksi, enkä vieläkään tiedä, että miten tällaiseen tulkintaan päädyit; teit analyysin käytännössä yhden vastaukseni perusteella ja iskit leiman otsaan. Minähän vain pohdiskelin superlahjakkaiden ja "taviksien" syvintä olemusta sanoen, että lopulta me kaikki kuitenkin lähdetään samalta viivalta. Superlahjakas saa etumatkaa tietyiltä osin, mutta kovalla työllä ja henkilökohtaisella panostuksella erotetaan kuitenkin lopulta jyvät akanoista.

 

Offtopic:

Mielestäni on ihan oleellista tietää ihmisen taustoja siinä vaiheessa, kun aletaan tarjoamaan psykologisia neuvoja ja/tai henkistä valmennusta. Markkinoilla kun on tarjolla kaikenlaista sekundaakin epäammatillisessa mielessä. Henkilökohtaisesti en itse ainakaan suostuisi menemään ihan kenenkä tahansa puoskarin puheille. Ei se Valvira (kyllä, se on Valvira nykyään) ihan vain huvikseen valvo oikeutta harjoittaa terveydenhuollon ammattia Suomessa. Eikä tässä ole kyse siitä, että kumpi pääsee paukuttelemaan omilla tutkinnoillaan kovemmin henkseleitä. Itse toki arvostan valmiiksi saatettua tutkintoa siinä mielessä, että on näyttää konkreettisesti jonkinlaista kompetenssia tutkintoon liittyvien asioiden suhteen. Ammattimaisuus sitten kasvaa kokemuksen myötä, eli tutkinto toimii vain hyvänä pohjana. Enkä tiennyt, että projisointi (tätä termiä ilmeisesti tarkoitit "ammattitermillä") on sanana sallittua käyttää vain psykologien/terapeuttien/yms. hengenheimolaisten keskuudessa - luulin, että se on yleisesti käytössä oleva sivistyssana muiden joukossa.

 

On-/offtopic:

On sillä nyt jotain merkitystä, että tarjotako henkistä valmennusta 8 vuotiaille vai vaikkapa 17 vuotiaille, joten kyllä sillä iällä tässä tapauksessa mielestäni on merkitystä. Olen vähän sitä mieltä, että lapset ovat hieman huonoja arvioimaan joukkuehenkeä verrattuna täysi-ikäisyyden kynnyksellä oleviin. Tietenkään tässä tapauksessa lapsia ei pidä aliarvioida, mutta heidän kykynsä tarkastella asioita kriittisesti "boksin ulkopuolelta" ei ole useimmiten vielä kehittynyt tarvittavalle tasolle, jotta he voivat arvioida isompia kokonaisuuksia. Lapsista yleensä asiat tuntuvat musta-valkoisesti joko hyviltä tai pahoilta. Lapset tietysti voivat pelätä tai jännittää valmentajaa, mutta tässä saattaa olla sitten vain valmentajan persoonasta kyse. Joka tapauksessa lapsille joukkueurheilukin on useimmiten vielä yhdessä tekemistä ja leikkimistä, kun taas me aikuiset teemme siitä usein huomaamattamme kilpaurheilua, joka jo itsessään saattaa luoda paineita, ahdistusta ja ehkä jopa pelkokokemuksia lapsille.

 

Offtopic:

Mielestäni olen koko ajan puhunut aiheesta. Ja kummastellut siinä sivussa lähestymistapaasi. En tiennyt, että toimintamallien kyseenalaistaminen on kiellettyä.

 

Ja mitä tuohon tekstin pilkkomiseen tulee, niin ainakin itse miellän, että keskustelua on helpompi seurata, kun lainaan sinulta tekstipätkiä, johon esitän kysymyksen tai väittämän ja perään sitten ladon argumentit. Puolen sivun esseiden seuraaminen ja niihin vastaaminen kun on kuitenkin hieman työlästä ja ulkopuolisen lukijankin varmasti hieman hankala seurata. Minä toimin näin, eikä sinun sen takia tarvitse lähteä kaikista henkseleistä irti. Toimi sinä omalla parhaaksi katsomallasi kirjoitustavalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Terve.

 

Joo, väärin katsoin kenelle vastaan :) oho, sori.

 

Ja kiitos suuresti kun et enää pilkkonut tekstiä, nyt paljon nauitinnollisempaa lukea !! 

 

Tuo sinun tapasi aliarvioida minua on vähän outoa, luuletko etten osaa kuulla 8 vuotiaan mielipidettä valmentajasta hieman eri tavalla kuin 17 vuotiaan? :) Osaatko erottaa jalkapallon ja tennispallon toisistaan, kysymys on minulle vähän sama juttu eli tuntuu mielestäni hieman hölmöltä, jos ymmärrät pointin. Eikä kyse ole pelkästään iästä, kyse on myös persoonasta, sillä joku 17 vuotias on edelleen yhtä mustavalkoinen kuin 8 vuotias eli ei tuon iän perusteella voi edes tehdä mitään varmaa johtopäätöstä valmentajan laadusta. Se mitä omat silmät kertoo kentän reunalta ja mitä pelaaja kokee, kyllä niillä on aika hiton iso merkitys pelaajan jatkamisen kannalta. Oli se pelaaja 8 tai 100 niin jos se kokee valmentajan paskaksi ja miettii seuran vaihtoa niin kyllä silloin on ihan hyvä kuulostella pelaajaa tai jos moni pelaaja puhuu samaa oli ne sitten 8 tai 100 niin vielä parempi pysähtyä juttelemaan. Hmm.. mitä sä ajattelet eli jos se 27 vuotias on vielä ajattelultaan sellainen pienen lapsen tasolla oleva eli on vain hyvä tai paha, mutta ei samassa ihmisessä molempia niin oletko silloin sitä mieltä että hänen kokemuksensa valmentajasta on jotenkin väärä? Kyllä tuo pelaaja voi hyvinkin todennäköisesti tarvita apua ymmärtääkseen valmentajaansa paremmin ja valmentaja ehkä pelaaja paremmin. Ei tuo kokemus paskasta kato muutu miksikään, oli sitten kyseessä 1 tai 100 vuotias. Sama ongelma on edelleen..

 

Ei minun tapani ole morkata valmentajaa, mutta ei kieltää tosiasioita. Jotkut valmentajat tekevät joiltain osin paskaa työtä, kun eivätä ymmärrä pelaajan tunteita. Itse näen tätä aika paljon ja ajattelen sen vaikuttavan pelaajien "uran" pättymiseen.. Väitän maame menettävän paljon lahjakkaita pelaajia tämän seurauksena.

 

 

Voin kertoa että osaa kyllä erottaa mustan ja valkoisen ja nähdä ne jopa samaan aikaan, jos asia on vielä epäselvä.

 

 

Aihe oli käsittääkseni pelaajien katoaminen lajin piiristä ei minun psykoanalyyttinen koulutus taida siihen liittyä? Muuttuiko ajattelusi minua kohtaan nyt kun kuulit koulutuksestani?

Kerran mennessäni yhdelle koululle töihin ja ensimmäisenä päivänä mennessäni ruokailemaan muiden opettajien kanssa samaan pöytään, pari heistä kääntyi puoleeni, tuntematta minua laisinkaan, he kysyivät vain koulutustani. Olin aika ihmeissäni. Nimeni ei kiinnostanut tai heillä ei ollut ilmeisesti aikomustakaan esitellä itseään. Vastauksen saatuaan he kääntyivät pois ja jatkoivat ruokailuaan, ottamatta minuun enää kontaktia. Vähän sama fiilis tulee nyt sinun kanssa. Ihmistä arvioidaan hänen koulutuksensa kautta. Minusta tuo on erittäin hölmöä, sen verran viisaita työttömiä ja kouluttamattomia ihmisiä olen elämässäni tavannut ja niin helvetin paljon ylikoulutettuja ja hölmöjä, ettei tässä maailmassa voi oikein niihin papereihin luottaa tai niiden perusteella tehdä yhtään mitään johtopäätelmiä toisesta ihmisestä. Toki jokainen voi pitää viisautena ihan mitä haluaa, mutta paskapaperia nuo kouluista saadut paperit ovat minulle. Jos keskustelun pohja on sinusta kiinni toisen koulutuksen tasosta, jonka annat tekstilläsi ymmärtää niin aika heikoissa kantimissa on..

 

Mitä ajattelet niistä monsita ihmisistä kauan sitten, kun ei ollut mitään tutkintoja? Mikäs pohja se tutkinto on ? Mä olen niin monen koulun penkkejä kuluttanut ja käynyt niin paskoja tutkintoja vetämässä loppuun saakka, ettet uskokaan. Niillä on oikeasti saatanan vähän merkitystä minkään kanssa. Jos sä arvostat moisia papereita niin hyvä sulle, mä löydän arvostuksen ihan toisista asioita. Kesksutelu on aina keskustelua, oli sillä toisella ne paskapaperit tai ei. 

 

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

Terve.

 

Joo, väärin katsoin kenelle vastaan :) oho, sori.

 

Ja kiitos suuresti kun et enää pilkkonut tekstiä, nyt paljon nauitinnollisempaa lukea !! 

 

Tuo sinun tapasi aliarvioida minua on vähän outoa, luuletko etten osaa kuulla 8 vuotiaan mielipidettä valmentajasta hieman eri tavalla kuin 17 vuotiaan? :) Osaatko erottaa jalkapallon ja tennispallon toisistaan, kysymys on minulle vähän sama juttu eli tuntuu mielestäni hieman hölmöltä, jos ymmärrät pointin. Eikä kyse ole pelkästään iästä, kyse on myös persoonasta, sillä joku 17 vuotias on edelleen yhtä mustavalkoinen kuin 8 vuotias eli ei tuon iän perusteella voi edes tehdä mitään varmaa johtopäätöstä valmentajan laadusta. Se mitä omat silmät kertoo kentän reunalta ja mitä pelaaja kokee, kyllä niillä on aika hiton iso merkitys pelaajan jatkamisen kannalta. Oli se pelaaja 8 tai 100 niin jos se kokee valmentajan paskaksi ja miettii seuran vaihtoa niin kyllä silloin on ihan hyvä kuulostella pelaajaa tai jos moni pelaaja puhuu samaa oli ne sitten 8 tai 100 niin vielä parempi pysähtyä juttelemaan. Hmm.. mitä sä ajattelet eli jos se 27 vuotias on vielä ajattelultaan sellainen pienen lapsen tasolla oleva eli on vain hyvä tai paha, mutta ei samassa ihmisessä molempia niin oletko silloin sitä mieltä että hänen kokemuksensa valmentajasta on jotenkin väärä? Kyllä tuo pelaaja voi hyvinkin todennäköisesti tarvita apua ymmärtääkseen valmentajaansa paremmin ja valmentaja ehkä pelaaja paremmin. Ei tuo kokemus paskasta kato muutu miksikään, oli sitten kyseessä 1 tai 100 vuotias. Sama ongelma on edelleen..

 

Ei minun tapani ole morkata valmentajaa, mutta ei kieltää tosiasioita. Jotkut valmentajat tekevät joiltain osin paskaa työtä, kun eivätä ymmärrä pelaajan tunteita. Itse näen tätä aika paljon ja ajattelen sen vaikuttavan pelaajien "uran" pättymiseen.. Väitän maame menettävän paljon lahjakkaita pelaajia tämän seurauksena.

 

 

Voin kertoa että osaa kyllä erottaa mustan ja valkoisen ja nähdä ne jopa samaan aikaan, jos asia on vielä epäselvä.

 

 

Aihe oli käsittääkseni pelaajien katoaminen lajin piiristä ei minun psykoanalyyttinen koulutus taida siihen liittyä? Muuttuiko ajattelusi minua kohtaan nyt kun kuulit koulutuksestani?

Kerran mennessäni yhdelle koululle töihin ja ensimmäisenä päivänä mennessäni ruokailemaan muiden opettajien kanssa samaan pöytään, pari heistä kääntyi puoleeni, tuntematta minua laisinkaan, he kysyivät vain koulutustani. Olin aika ihmeissäni. Nimeni ei kiinnostanut tai heillä ei ollut ilmeisesti aikomustakaan esitellä itseään. Vastauksen saatuaan he kääntyivät pois ja jatkoivat ruokailuaan, ottamatta minuun enää kontaktia. Vähän sama fiilis tulee nyt sinun kanssa. Ihmistä arvioidaan hänen koulutuksensa kautta. Minusta tuo on erittäin hölmöä, sen verran viisaita työttömiä ja kouluttamattomia ihmisiä olen elämässäni tavannut ja niin helvetin paljon ylikoulutettuja ja hölmöjä, ettei tässä maailmassa voi oikein niihin papereihin luottaa tai niiden perusteella tehdä yhtään mitään johtopäätelmiä toisesta ihmisestä. Toki jokainen voi pitää viisautena ihan mitä haluaa, mutta paskapaperia nuo kouluista saadut paperit ovat minulle. Jos keskustelun pohja on sinusta kiinni toisen koulutuksen tasosta, jonka annat tekstilläsi ymmärtää niin aika heikoissa kantimissa on..

 

Mitä ajattelet niistä monsita ihmisistä kauan sitten, kun ei ollut mitään tutkintoja? Mikäs pohja se tutkinto on ? Mä olen niin monen koulun penkkejä kuluttanut ja käynyt niin paskoja tutkintoja vetämässä loppuun saakka, ettet uskokaan. Niillä on oikeasti saatanan vähän merkitystä minkään kanssa. Jos sä arvostat moisia papereita niin hyvä sulle, mä löydän arvostuksen ihan toisista asioita. Kesksutelu on aina keskustelua, oli sillä toisella ne paskapaperit tai ei. 

 

 

-Sami

Kerro nyt ihmeessä miten minä sinua olen aliarvioinut missään sinulle vastaamassani tekstissä. Nyt on pakko kyllä sanoa, että tunnut ylitulkitsevan jokaisen sinulle esitetyn asian.

 

Edelleenkin olen sitä mieltä, että on täysin eri asia lähteä tarjoamaan henkistä valmennusta 8-vuotiaille kuin 17-vuotiaille. Mielestäni 8-vuotias ei urheilussa vielä henkistä valmennusta tarvitse, koska urheilun pitäisi tuossa vaiheessa olla vielä hauskanpitoa ja leikkiä, 17-vuotiaalle joissain olosuhteissa henkistä valmennusta voidaan jo tarjota, riippuen yksilöstä ja siitä että millä tasolla urheillaan. Huippu-urheilussa, varsinkin yksilölajeissa henkistä valmennusta hyödynnetään yhä enenvässä määrin ja siitä on varmasti paljonkin hyötyä. Edelleenkin 8 vuotias on sellainen lapsi, joka tarvitsee toisenlaista huomiota, valmennusta, palautetta yms. joukkuelajeissa verrattuna vaikkapa 17-vuotiaaseen. Eikä tähän kannata nostaa jotain yksittäistä esimerkkiä lapsen tasolla olevasta 27-vuotiaasta, koska hänellä on todennäköisesti kehittymisen kanssa jo muutoinkin ongelmia. Nyt kuitenkin puhutaan yleisellä tasolla näistä ongelmista ja mahdollisista ratkaisuista.  Myös analogiasi jalkapallosta ja tennispallosta ontuu, koska en näe siinä suoraa yhteyttä käsiteltyyn asiaan, otat elottoman asian tarkastelun kohteeksi ja vertaat sitä suoraan elolliseen; tennispallo pysyy tennispallona, mutta 8-vuotias kehittyy omaa vauhtiaan jossain vaiheessa 17-vuotiaaksi, jolloin ihminen muuttuu ja kehittyy eri tapahtumien, murrosiän ja sosiaalisen ympyrän vaikutuksesta. Myös valmennuksen taso on taatusti aivan erilainen kun tarkastellaan 8-vuotiaiden junioreiden joukkuetta vs 17-vuotiaiden joukkuetta. Jos koko joukkueen mielestä valmentaja on paska, niin sitten valmentaja vaihtoon, ei se sen kummallisempaa ole.

 

Ja sitten vielä tuohon sinun koulutukseesi. Jos koutuksesta halutaan jatkossa puhua, niin siirretään tämä keskustelu sitten vaikka tuonne koulutusosioon, kun siitä taitaa oma keskustelusäie löytyä.

Otitko itse kontaktia noihin opettajiin sen jälkeen kun he tiedustelivat koulutustaustaasi? Saattoiko heillä olla jokin muukin motiivi jättää keskustelu siihen, kuin pelkästään sinun koulutustaustasi? Itse en arvioi ketään ihmistä koulutuksen mukaan, vai mistä muka tulkitsit minun arvioineen sinua koulutustaustaasi vasten? Väitinkö jossain kohdin niin? Jos en, niin älä laita sanoja minun suuhuni. Pikemminkin arvioin ihmisiä heidän käyttäytymisensä mukaan ja voin kertoa, että tietynlaisen kuvan olen sinusta muodostanut tuon aikaisemman raivoamasi "paskamyrskyn" jäljiltä, näiden avaamiesi keskustelutopiccien perusteella sekä siitä, että kovasti tunnut tyrkyttävän tuota henkistä valmentamista jonkinlaisena "oikeana ratkaisuna" josta ei saisi halutessaan kieltäytyä. Pystytkö ottamaan vaihtoehtoisia näkökulmia tässä kohdin neutraalisti huomioon? Entäpä kritiikkiä?

Mitä koulutukseen tulee, niin minusta koulutus on ensiarvoisen tärkeä asia ja itse ainakin kannustan jokaista kouluttautumaan, varsinkin kun se työpaikkakaan ei kasva puussa tänä päivänä. Olit sitten levyseppähitsaaja, insinööri, siivooja, lentokapteeni tai ydinfyysikko, niin sillä ei ole mitään merkitystä ainakaan minulle tai käydylle vuorovaikutukselle. Parasta tietysti olisi, että jokainen löytäisi työnsä sieltä oman intohimonsa kohteesta. Voisikin kysyä, että miksi olet käynyt niin monia paskoja tutkintoja ja nyt et edes aio saattaa loppuun sitä mikä vaikuttaisi sinun todellisen mielenkiinnonkohteesi olevan?

 

Ethän sinä nyt voi vetää tähän keskusteluun mukaan jotain muinaishistoriaa ja kouluja käymättömiä ihmisiä, kun olosuhteetkin olivat silloin täysin erilaiset eikä samanlaisia mahdollisuuksia ollut kenellekään tarjolla.

 

Mutta jos tästä on tarvis jatkaa, niin siirretään tämä suosilla tuonne koulutuspuolelle ettei mene aivan kuralle tämä ketju... tai no niin on tainnut jo käydä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ketju meni kuralle jo ajat sitten, kun aloitit puhumisen ensimmäisessä puheenvuorossasi. Et vastannut millään tavala kysymykseeni vaan rupesti välittömästi kyseenalaistamaan ajatuksiani ja kertomaan, kuinka meidän pitäisi tutkia ihan muita asioita, kuin mihin tällä ketjulla yritin kiinnittää huomion. Huomaatko sen tässä lainauksessa alla se näkyy aika saatanan selvästi. Ihmetteletkö kovin jos vedän tyylisi vuoksi hernettä neppariin? Tuo ei ole kritiikkiä vaan se on tapa siirtää keskustelu täysin toiseen asiaan, aiheen viereen. Sama tapahtuu jokaisessa puheenvuorossasi lähes tulkoon. Paljon hienoja sanoja, mutta niiden tarkoitus on aika vitun hämärä. Miksi väännät minun kanssa?

 

Ehkäpä tuossa itse juuri luettelit ne asiat, joiden takia pelaaminen lopetetaan nuorena. Tai ehkä tässä kohdin pitäisi kysyä, että mitä tarkoitetaan "nuorella" - alle 18 vuotiasta? On hyvä asia, että lapset ja nuoret harrastavat ilman, että siitä aletaan tekemään valmennuksen kustannuksella "pakkopullaa". Usein vaatimustason noustessa motivaatio alkaa kärsimään ja lopulta kiinnostus sitten lopahtaa kokonaan. On ihan luonnollista, että niitä päihteitä koitetaan, vastakkainen/sama sukupuoli alkaa kiinnostamaan yms. Ei nuoria kannata alkaa kasvattamaan pumpulissa tai sitoa heitä neljän seinän sisälle piiloon pahalta maailmalta. Huipulle pääsee joka tapauksessa vain promille (jos sitäkään) siitä massasta jotka urheilevat. Mielestäni huoli kannattaa kohdistaa ennemminkin niihin nuoriin, joita liikunta ei kiinnosta juuri lainkaan, joita uskon olevan kuitenkin prosentuaalisesti enemmän kuin aktiivsesti liikkuvia/urheilevia nuoria. 

 

Toiseksi, miksi tiedustelit koulutustani, miten se liittyi nuorten lopettamiseen tai katoamiseen lajin piiristä? Jos et tee mitään arviota koulukseni pohjalta, niin miksi kysyit siitä? Sinun logiikassa on nyt aukkoja joka kohdassa. Jatkat edelleen koulutuksestani puhumista, vaikka et taida sen päälle kovin paljon ymmärtää? Oletko sattumoisen käynyt jonkun analyyttisen psykoterapiakouluksen? Terävin kärki katosi ja minustap uheenvuorosi ovat lähinnä provosointia ja paskan jauhamista jostain asian vierestä.

 

Eikö sinulle ole opetettu ihan perus käytöstapoja, kun tavataan ensimmäistä kertaa ventovieras ihminen niin ensin esittäydytään. Nuo opettajat eivät näin toimineet, vaan olivat kiinnostuneita vain koulutuksestani. Väännänkö rautalangasta vai pystytkö ymmärtämään pointin?

 

Et taida kovin hyvin tietää, mitä psyykkinen valmennus on, kun sanot ettei se sovi lapsille. Huutelet vähän minusta nyt asiasta, josta sinulla ei ole oikein mitään hajua, olenko oikeassa? Oletko kenties pitänyt joskus psyykkistä valmennusta tai tiedätkö mitä se on oikei kunnolla? Tai vielä pidemmälle vietynä sama asia, tiedätkö mitä se on minun pitämänä? Täällä kirjoituksieni perusteella saat vain pintaraapaisun työstäni joukkueiden parissa eli jos näitä tekstejä olet lukenut niin et ehkä vielä sitä kautta kovin laajasti asiaa tunne.

 

Ja valmentaja vaihtoon... väsynyt vanha tapa ajatella. Se on se mustavalkoinen tapa ajatella. On ongelma ja se poistuu, kun laittaa pään pensaaseen. Entä jos ongelm onkin pelaajissa ja sä olisit vaihtanut valmentajan? Pelaajan kokemus paskasta valmentajasta on aika saatanan monisyinen asia. Lyhyen tekstin perusteella ei voi kovin suuria johtopäätelmiä tehdä. Se valmentaja on jostain syystä paska ja sen syyn voi löytää ja siinä auttaa häntä, jolloin paskasta kasvaa kukkanen tai pelaajat ovat asettaneet valmentajan tuohon paskan rooliin. On monia juttuja ja sitten taas lisää juttuja.

 

Jos sinulla on jotain tähän ketjuun kuuluvaa puhuttavaa niin osallsitu toki aiheeseen, mutta voisitko pitäytyä aiheessa. Ja aihe oli: ???

 

 

 

-Sami

 

ps. sori laitan nimeni tekstin perään, toivottavasti ei liian paha etikettivirhe, olen tottunut niin tekemään. off topic

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ketju meni kuralle jo ajat sitten, kun aloitit puhumisen ensimmäisessä puheenvuorossasi. Et vastannut millään tavala kysymykseeni vaan rupesti välittömästi kyseenalaistamaan ajatuksiani ja kertomaan, kuinka meidän pitäisi tutkia ihan muita asioita, kuin mihin tällä ketjulla yritin kiinnittää huomion. Huomaatko sen tässä lainauksessa alla se näkyy aika saatanan selvästi. Ihmetteletkö kovin jos vedän tyylisi vuoksi hernettä neppariin? Tuo ei ole kritiikkiä vaan se on tapa siirtää keskustelu täysin toiseen asiaan, aiheen viereen. Sama tapahtuu jokaisessa puheenvuorossasi lähes tulkoon. Paljon hienoja sanoja, mutta niiden tarkoitus on aika vitun hämärä. Miksi väännät minun kanssa?

 

 

Toiseksi, miksi tiedustelit koulutustani, miten se liittyi nuorten lopettamiseen tai katoamiseen lajin piiristä? Jos et tee mitään arviota koulukseni pohjalta, niin miksi kysyit siitä? Sinun logiikassa on nyt aukkoja joka kohdassa. Jatkat edelleen koulutuksestani puhumista, vaikka et taida sen päälle kovin paljon ymmärtää? Oletko sattumoisen käynyt jonkun analyyttisen psykoterapiakouluksen? Terävin kärki katosi ja minustap uheenvuorosi ovat lähinnä provosointia ja paskan jauhamista jostain asian vierestä.

 

.........

 

Et taida kovin hyvin tietää, mitä psyykkinen valmennus on, kun sanot ettei se sovi lapsille. Huutelet vähän minusta nyt asiasta, josta sinulla ei ole oikein mitään hajua, olenko oikeassa? Oletko kenties pitänyt joskus psyykkistä valmennusta tai tiedätkö mitä se on oikei kunnolla? Tai vielä pidemmälle vietynä sama asia, tiedätkö mitä se on minun pitämänä? Täällä kirjoituksieni perusteella saat vain pintaraapaisun työstäni joukkueiden parissa eli jos näitä tekstejä olet lukenut niin et ehkä vielä sitä kautta kovin laajasti asiaa tunne.

 

Ja valmentaja vaihtoon... väsynyt vanha tapa ajatella. Se on se mustavalkoinen tapa ajatella. On ongelma ja se poistuu, kun laittaa pään pensaaseen. Entä jos ongelm onkin pelaajissa ja sä olisit vaihtanut valmentajan? Pelaajan kokemus paskasta valmentajasta on aika saatanan monisyinen asia. Lyhyen tekstin perusteella ei voi kovin suuria johtopäätelmiä tehdä. Se valmentaja on jostain syystä paska ja sen syyn voi löytää ja siinä auttaa häntä, jolloin paskasta kasvaa kukkanen tai pelaajat ovat asettaneet valmentajan tuohon paskan rooliin. On monia juttuja ja sitten taas lisää juttuja.

 

Jos sinulla on jotain tähän ketjuun kuuluvaa puhuttavaa niin osallsitu toki aiheeseen, mutta voisitko pitäytyä aiheessa. Ja aihe oli: ???

 

 

 

-Sami

 

ps. sori laitan nimeni tekstin perään, toivottavasti ei liian paha etikettivirhe, olen tottunut niin tekemään. off topic

 

Kerropa, että miten en muka vastannut tämä ketjun kysymykseen. Minähän myönsin, että sinä aikalailla mainitsit heti aluksi ne asiat, jotka todennäköisesti toimivat nuorille motiivina harrastuksen lopettamiseen tai mielenkiinnon siirtymiseen muualle. Heitin vastavuoroisesti suuremmaksi ongelmakohdaksi ei-liikkuvat nuoret, joita on todennäköisesti enemmän kuin liikkuvia nuoria. Heidän motivointinsa näen isommaksi ongelmakohdaksi, sillä esim. aktiivisen liikkumisen ja koulussa menestymisen on tutkittu korreloivan keskenään. Sitten kiinnitin huomiota siihen, että minkä ikäisistä ylipäätänsä tässä nyt puhutaan, sillä mitä nuorempi henkilö on kyseessä, niin sitä monipuolisempi liikunta on hänelle todennäköisesti hyväksi ja vasta myöhemmin sitten tulee lajivalinta eteen. Tämän jälkeen sinä vedit "superlahjakkaat" esiin, joka  mielestäni terminä eriarvoistaa liikaa lapsia ja nuoria. Omasta mielestäni sinä lähdit itse sivuraiteille siinä kohdin, kun aloit analysoimaan ja leimasit esim. minut kateelliseksi "lahjakkaille".

 

Selitin tuon koulutustaustasi tiedustelun jo aiemmin:

Offtopic:

Mielestäni on ihan oleellista tietää ihmisen taustoja siinä vaiheessa, kun aletaan tarjoamaan psykologisia neuvoja ja/tai henkistä valmennusta. Markkinoilla kun on tarjolla kaikenlaista sekundaakin epäammatillisessa mielessä. Henkilökohtaisesti en itse ainakaan suostuisi menemään ihan kenenkä tahansa puoskarin puheille. Ei se Valvira (kyllä, se on Valvira nykyään) ihan vain huvikseen valvo oikeutta harjoittaa terveydenhuollon ammattia Suomessa. Eikä tässä ole kyse siitä, että kumpi pääsee paukuttelemaan omilla tutkinnoillaan kovemmin henkseleitä. Itse toki arvostan valmiiksi saatettua tutkintoa siinä mielessä, että on näyttää konkreettisesti jonkinlaista kompetenssia tutkintoon liittyvien asioiden suhteen. Ammattimaisuus sitten kasvaa kokemuksen myötä, eli tutkinto toimii vain hyvänä pohjana. Enkä tiennyt, että projisointi (tätä termiä ilmeisesti tarkoitit "ammattitermillä") on sanana sallittua käyttää vain psykologien/terapeuttien/yms. hengenheimolaisten keskuudessa - luulin, että se on yleisesti käytössä oleva sivistyssana muiden joukossa.

 

Itsellesi taitaa tuo koulutuspohja keskusteluissa olla tärkeä, koska olet arvuutellut minua sairaanhoitajaksi psykiatrian puolelta ja viimeisimpänä tiedustellut mahdollistani koulutustaustaa analyyttisesta psykoterapiasta.

 

En tiedä mitä psyykkinen valmennus on sinun pitämänäsi, mutta jonkinlainen pintaraapaisu minulla on siitä, mitä tuo yleisellä tasolla aihealueena sisältää. Eikä se silti tarkoita sitä, että olisin esim. psykologian puolelta täysin ummikko. Kärjistetysti saan kertomastasi sen mielikuvan, että menet joukkueen ja valmentajan väliin "tunteiden tulkiksi". Pitää myös muistaa, että mitä nuoremmasta ihmisestä on kyse, niin sitä suurempana auktoriteettina ja eräänlaisena esikuvana valmentajakin koetaan. Lapset ovat kuitenkin melko herkkiä ja alttiita ulkopuolisille vaikutteille. On mahdollista, että auktoriteetti katoaa, kun väliin tulee uusi viestintäporras. Sinä nakkelet valmentajien kateus-korttia tähän väliin vaikka välttämättä kyse ei ole mistään kateudesta. Miksi hän olisi kateellinen sinulle? Kokisiko hän sinut uhkana? Valmentajalla saa olla eri näkemys asiasta kuin sinulla ja hänellä on siihen mielestäni täysi oikeus. Jos valmentajan ongelmat ovat laajemmin tiedossa sekä pelaajien ja joukkueenjohdon tasolla, niin hänen suhteen todennäköisesti tehdään jotain. Kertomasi perusteella voisikin heittää kysymyksen, että onko tämä kyseinen henkilö ylipäätänsä edes pätevä valmentaja? Vai voiko kyse olla sinun omasta tulkinnasta asian suhteen? Ja koska edelleen minulla on vain kertomasi yksittäinen esimerkki joukkueesta ja sen valmentajasta, niin toki saan ihmetellä, että mikä siellä taustalla on, että haluat niin kiihkeästi tarjota juuri hänelle psyykkistä valmennusapua. Olisiko hyvä vaihtoehto, että valmentaja itse kouluttautuisi pätevämmäksi asian tiimoilta?

 

 

Eikö sinulle ole opetettu ihan perus käytöstapoja, kun tavataan ensimmäistä kertaa ventovieras ihminen niin ensin esittäydytään. Nuo opettajat eivät näin toimineet, vaan olivat kiinnostuneita vain koulutuksestani. Väännänkö rautalangasta vai pystytkö ymmärtämään pointin?

Vuorovaikutus on yleensä vastavuoroista. En ollut kyseisessä tilanteessa paikalla, joten voin luottaa vain sinun kertomaasi. Jäi vain epäselväksi, että mitä sinä teit keskustelun edistämiseksi ja tiedustelitko itse opettajien taustoja.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

:)

 

Ei se keskustelu ollut edelleekään tarkoitus kohdistua koko maata koskevaan läskiytymisongelmaan.. "..matkalla huipulle..". Tuo sinun puheenvuorosi siirtää keskustelua ihan muihin maisemiin kuin esittämääni ongelmaa koskevaan keskusteluun. Miksi emme voisi puhua vain super lahjakkaista? Niitä on myös ja et kai sä sano, että niitä ei saisi olla, että heidän olemassaolonsa on jotenkin eriarvoistavaa? Haluan seurata myös heitä ja puhua heistä tässä ketjussa. Minua ei nyt kiinnosta kotikoneilla istuvat persuläskit (eiku perusläskit). Kerro hyvä peruste, miksei lahjakkaista voisi puhua? Onko se kateus.. ;) Vitu ku tää maailma ei nyt vaan satu olemaan tasa-aarvoinen ja sitä se ei tule olemaan jos kaltaisesi ihmiset sitä jatkuvasti peräänkuuluttava joka helvetin asiassa. Keskustelu lahjakkaista ei ole eriarvoistavaa, herää!

 

Tässä maassa ei ole tarjolla koulutusta, joka auttaisi valmentajaa tutkimaan omaa käytöstään ja tapojaan, tai on toki kaikki koulutus sellaista, mutta.. Kaikki eivät ole valmiita tarkastelemaan itseään, he toimivat eri aaltopituudella. Tuo valmentajan käytös on ajoittain erittäin epäasiallista, olen tutuilta tuomareilta kuullut kuinka asitonta menoa on, heitteli joskus kolikoita yhdelle tutulle maahanmuttaja tuomarille kolikoita kentälle ja huuteli aika asittomia. Eli tuo pointtisi, onko ylipäänsä pätevä valmentamaan on myös mun mielessä. Itse uskon kuitekin puheella olevan hitosti vaikutusta eli uskoisin pystyväni saamaan tämän valmentajan näkemään oman käytöksensä negatiiviset puolet ja ehkä sitä kautta hän voisi itse valita onko halukas moista enää tekmään.

 

Sen verran on minulla ammattitaitoa etten koskaan mene kysenalaistamaan valmentajan menetelmiä. Kokonaisuudesta minulla ei aina ole hajua, mutte ei tarvitse olla. Hyvässä tapauksessa valmentaja haluaa kertoa minulle omasta näkemyksestään, jolloin minun on helpompi tukea hänen linjaansa pelaajien suhteen. Kaikki valmentajat eivät halua puhua kanssani ja se on minusta heidän oma valintansa. Monesti kuuntelen vain pelaajien tunteita valmentajaa kohtaan tai hänen toimintaansa kohdistuvaa kritiikkiä. Kerron kuulemastani valmentajalle, jolloin hän tietää missä mennään tunnetasolla.

 

Sen verran voin valottaa omaa historiaani, että olen omassa lapsuudessani ollut vanhempieni välissä pikku terapeuttina, joten tämä rooli on tuttu :) Omat mutkansa tietenkin matkassa tuon seurauksena, mutta niitä vähän helpompi huomata, kun uskaltaa tutkia omaa menneisyyttään. Olen kehittänyt omasta "traumastani" työvälineen, jonka avulla voin auttaa joukkueita kommunikoimaan paremmin. Yleensä näen tilanteen siten, että tehtyäni työni hyvin, minua ei tarvita ja joukkue pärjää itsenäisesti.

 

Miksi et luota minuun tuon opettajien kummallisen käytöksen kuvauksessa? Olen työkseni opetellut kuvaamaan asioita mahdollisimman objektiivisesti, sitä psykiatria paljon on. omia tulkintoja ei paljon parane mennä viljelemään, silloin ollaan väärässä suunnassa. Kokeillaan uudestaan.

 

Ensimmäinen työpäivä koulussa, johon menin tekemään sijaisuutta. Menin koulun ruokalaan ja otin ruuat tarjottimelle. Katselin missä opettajat syövät ja menin samaan pöytään. Istuin alas. Muutama vieressä oleva opettaja katsoi minuun ja sanoin heille olevani sen ja sen sijaisena. Seuraavaksi he kysyivät koulutustani. Mikä tässä on epäselvää? Mihin kohtaan et voi luottaa? Mielstäni tilanteessa ei ole ihan hirveen paljon tulkinna varaisia asioita.

 

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

Terppi vielä.

 

Mä jäin miettimään, kuinka tämä meidän riitely, jostain epäolennaisista asioista, kuvaa tuota aloittamaani aihetta. Monesti riidat joukkueen sisällä myös syntyvät eriarvoisuuden kokemuksesta ja kateudesta ja se estää joskus "etenemisen uralla". Moni lahjakas saattaa lopettaa pelaamisen, kun kokee kateelliset joukkuekaverit ahdistavina (neselän takana kyräilevät).

Keskustelin juuri yhden joukkueen kanssa samasta aiheesta. Joku lahjakas tai tärkeä pelaaja saa etuoikeuksia suhteessa muihin ja tämäkös vituttaa muita. Tämä herättää aina helvetisti kateutta. Se on hiton luonnollista kateutta, sillä ei se koskaan tunnu reilulta, jos jollakin on eri oikeuksia. Jos tästä kateudesta ei puhuta niin se rikkoo sisältä joukkueen hyvää henkeä.

Tästä kateudesta on mielestäni myös kyse, kun niin hiton vahvasti olet tuomitsemassa keskustelun avaustani noista lahjakkaista. Haluat puhua niistä ylipainoisista, joita koululiikunta ei kiinnosta.. Onko se mukavampi aihe, kun niitä ei tarvitse kadehtia? Minusta olet katteellinen. Ei se ihme ole, mutta ei sillä pidä keskustelua rikkoa ja ryhtyä vääntämään jostain epäolennaisista asioista.

 

Tiedätkö jotain psyykkisestä valmentamisesta oikeasti? Vai onko tämä vääntäminen nyt vain oletuksiasi ja täältä lukemaasi perustuvaa "tietoa"? Esitätä kritiikkiä jatkuvalla syötöllä, ihan sama mitä sanon. Aina yrität rykiä jotain paskaa tekstistäni esille, joko irrottelemalla sanoja tai jäämällä jumittamaan jotain ihan turhaa, asiaan kuulumatonta. Keskustelu on aina hyvä asia, kuten tämänkin ;) Nyt mietin jo syvempää tasoa eli kuinka riitelymme on osa tuota otsikkoa. Kiitos ja moi !

 

 

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

:)

 

Ei se keskustelu ollut edelleekään tarkoitus kohdistua koko maata koskevaan läskiytymisongelmaan.. "..matkalla huipulle..". Tuo sinun puheenvuorosi siirtää keskustelua ihan muihin maisemiin kuin esittämääni ongelmaa koskevaan keskusteluun. Miksi emme voisi puhua vain super lahjakkaista? Niitä on myös ja et kai sä sano, että niitä ei saisi olla, että heidän olemassaolonsa on jotenkin eriarvoistavaa? Haluan seurata myös heitä ja puhua heistä tässä ketjussa. Minua ei nyt kiinnosta kotikoneilla istuvat persuläskit (eiku perusläskit). Kerro hyvä peruste, miksei lahjakkaista voisi puhua? Onko se kateus.. ;) Vitu ku tää maailma ei nyt vaan satu olemaan tasa-aarvoinen ja sitä se ei tule olemaan jos kaltaisesi ihmiset sitä jatkuvasti peräänkuuluttava joka helvetin asiassa. Keskustelu lahjakkaista ei ole eriarvoistavaa, herää!

 

Toki voidaan puhua pelkästään "superlahjakkaista". Nämä yksilöt eivät vain olleet keskustelun ensimmäisen viestin taustalla, vaan "lahjakkaat" yksilöt. Okei, edellinen on hieman saivartelua, mutta kun lasten kohdalla puhutaan lahjakkaista, niin on väärin alkaa arvottamaan yksilöitä lahjakkaisiin ja ei-lahjakkaisiin heidän sen hetkisten ominaisuuksien perusteella, koska jokainen lapsi kehittyy eri aikaan. Tämä eriarvoistaa yksilöitä varsinkin vertaistensa silmissä. Kyllä meidätkin vielä yläasteella jokaisessa palloilulajissa jaettiin liikunnanopettajan toimesta "hyviin" ja "hyvin hyviin" :) . Eli paremmat pelasi keskenään ja hieman heikommat keskenään. Pahimmassa tapauksessa ei-lahjakkaat jäävät varjoon, vaikka heidän todellinen potentiaalinsa puhkeaisi kukkaan vasta paljon paljon myöhemmin. Tässä kohdin myös tartuin siihen ikään, koska se on mielestäni merkityksellinen tekijä lahjakkaista puhuttaessa. Jotkut yksilöt, jotka nyt eivät vain ole niin välttämättä äärimmäisen lahjakkaita, löytävät silti tiensä lajin huipulle jostain kumman syystä tai lopulta jopa jonkun toisen lajin huipulle, kun huomaavat ettei alkuperäisessä lajissa lahjakkuus kannakaan lajin äärimmäiseen kärkeen. Keskustelu lahjakkaista ei ole eriarvoistavaa, mutta käyttäytymismallit sitä kuitenkin ovat. Mutta pitäydytään nyt sitten "superlahjakkaissa" pyynnöstäsi. Alunperin tässä takerruin siihen, että väitit "superlahjakkaiden" ajautuvan muita helpommin sivuraiteille ja päihteiden pariin. Tähän haluaisin kyllä esim. jotain tilastollista näyttöä, muutoin tuo on vain subjektiivinen olettamus asiasta. Asiasta mainitessasi toteat perään näin:

 

"Olen nähnyt niitä nuoria, jotka puhuvat tuosta liian usein tapahtuvasta treeneemisesta hyvin surullisena, kun heillä on järkyttävä palo pelata kovaa tasoa ja sitten se muu elämä on myös yhtä tärkeää murrosiässä ja hieman tärkeämpää ja he joutuvat tekemään omaa surutyötään lajista luopumisen osalta.

Näkisin itse tässä paikan jota voisi kehittää maassamme, valmennuksen osalta."

 

Tämä on nimenomaan se asia, jossa lasten lokerointi ei-lahjakkaisiin, lahjakkaisiin ja superlahjakkaisiin nostaa esiin negatiivisen ilmiön lajiin kyllästymisestä ja mielenkiinnon siirtymisestä muualle. Tämä siksi, että lahjakkailta yksilöiltä vaaditaan usein mahdottomia niin valmentajien kuin vanhempienkin taholta, jolloin yksilö ehkä tiedotamattomastikin kääntyvät omia auktoriteettejaan vastaan.

Ja miten määritellään "superlahjakas"? Nuoren ei anneta olla nuori vaan heidät lokeroidaan ominaisuuksiensa perusteella ja määritellään sen mukaisesti myös yksilönä: "sinä olet lahjakas jalkapalloilija, joten jalkapalloile!".

 

Mutta kerro minulle miksi minä olisin kateellinen esim. "superlahjakkaalle" pituushyppääjälle tai jääkiekkoilijalle tai juoksijalle tai jalkapalloilijalle. Heidän yksilölliset ominaisuutensa todennäköisesti tukevat tuota lahjakkuutta, johon myös heidän geneettinen taustansa vaikuttaa. Miksi siis olisin heille kateellinen? Vai pitäisikö minun olla kateellinen sille, että minun vanhempieni kautta sainkin "vain" paremmat geenit toteuttaa voimapohjaista ja enemmän kehonhallintaa vaativaa urheilulajia enkä Lionel Messin vasenta jalkaa? Maailman parasta minusta ei ikinä lajissani tule, koska tietyt realiteetit nyt vain tulevat vastaan, mutta uskon ettei minusta tule myöskään Gazzaa, Mika Myllylää tai muuta urheilusta varoittavaa esimerkkiä, koska koen palasten olevan kohtalaisesti kohdallaan jo nyt "aktiiviuran" jälkeistä aikaa ajatellen. Ja olen muuten valintoihini enemmän kuin tyytyväinen. Minkähänlaiset paineet Sergio Agüeron lapsella muuten on tulevaisuudessa, kun isä on Agüero, kummisetä Messi ja pappa on Maradona? Voidaanko häntä pitää jo nyt "superlahjakkaana"

 

 

Tässä maassa ei ole tarjolla koulutusta, joka auttaisi valmentajaa tutkimaan omaa käytöstään ja tapojaan, tai on toki kaikki koulutus sellaista, mutta.. Kaikki eivät ole valmiita tarkastelemaan itseään, he toimivat eri aaltopituudella. Tuo valmentajan käytös on ajoittain erittäin epäasiallista, olen tutuilta tuomareilta kuullut kuinka asitonta menoa on, heitteli joskus kolikoita yhdelle tutulle maahanmuttaja tuomarille kolikoita kentälle ja huuteli aika asittomia. Eli tuo pointtisi, onko ylipäänsä pätevä valmentamaan on myös mun mielessä. Itse uskon kuitekin puheella olevan hitosti vaikutusta eli uskoisin pystyväni saamaan tämän valmentajan näkemään oman käytöksensä negatiiviset puolet ja ehkä sitä kautta hän voisi itse valita onko halukas moista enää tekmään.

 

Sen verran on minulla ammattitaitoa etten koskaan mene kysenalaistamaan valmentajan menetelmiä. Kokonaisuudesta minulla ei aina ole hajua, mutte ei tarvitse olla. Hyvässä tapauksessa valmentaja haluaa kertoa minulle omasta näkemyksestään, jolloin minun on helpompi tukea hänen linjaansa pelaajien suhteen. Kaikki valmentajat eivät halua puhua kanssani ja se on minusta heidän oma valintansa. Monesti kuuntelen vain pelaajien tunteita valmentajaa kohtaan tai hänen toimintaansa kohdistuvaa kritiikkiä. Kerron kuulemastani valmentajalle, jolloin hän tietää missä mennään tunnetasolla.

 

Sen verran voin valottaa omaa historiaani, että olen omassa lapsuudessani ollut vanhempieni välissä pikku terapeuttina, joten tämä rooli on tuttu :) Omat mutkansa tietenkin matkassa tuon seurauksena, mutta niitä vähän helpompi huomata, kun uskaltaa tutkia omaa menneisyyttään. Olen kehittänyt omasta "traumastani" työvälineen, jonka avulla voin auttaa joukkueita kommunikoimaan paremmin. Yleensä näen tilanteen siten, että tehtyäni työni hyvin, minua ei tarvita ja joukkue pärjää itsenäisesti.

Minkälainen tuon koulutuksen muuten pitäisi olla - missä olisi tuon koulutuksen pääpaino? Pelkästään googlettamalla löytää valmentajille tarjottavaa psyykkistä valmennusta aika monesta paikasta. Ja mikäli haluaa ammattinsa valmentamisen parista, niin esim. Jyväskylän yliopiston Liikuntatieteellisessä tiedekunnassa sitten valmennus- ja testausoppia lukemaan, johon saa yhdistettyä liikuntapsykologian kivasti sivuaineeksi. Mutta kuten aiemmin jo totesin, koulutus luo vain hyvän (teoria)pohjan ja kokemuksen myötä ammattimaisuus sitten kasvaa.

 

Okei, eli mainitsemasi kyseinen valmentaja ei tuntuisi olevan muutenkaan kovin tasapainoinen ihminen, jos kerran aggressiot tulee turhautumistilanteissa kehosta ulos noin radikaalisti. Tätä informaatiota nyt tippuu tästä mainitsemastasi tapauksesta pikkuhiljaa, joten aika vaikea tästä on käydä keskusteluakin. Tosin tuollainen käytös ei ole mitään kovinkaan uutta pelikentällä ja niiden laidoilla olevien ihmisten keskuudessa, kun monet vanhemmat huutelevat valmentajille sekä tuomareille asiattomuuksia. Samaa tekevät välillä peljaajat sekä valmentajatkin. Kyseessä on negatiivinen ilmiö, jolle pitäisi yleisesti tehdä jotain. Jos tähän saadaan vielä liitettyä rasismi-kortti tuomarin etniseen taustaan vedoten, niin se on tietysti vielä ikävämpää.

 

 

Miksi et luota minuun tuon opettajien kummallisen käytöksen kuvauksessa? Olen työkseni opetellut kuvaamaan asioita mahdollisimman objektiivisesti, sitä psykiatria paljon on. omia tulkintoja ei paljon parane mennä viljelemään, silloin ollaan väärässä suunnassa. Kokeillaan uudestaan.

 

Ensimmäinen työpäivä koulussa, johon menin tekemään sijaisuutta. Menin koulun ruokalaan ja otin ruuat tarjottimelle. Katselin missä opettajat syövät ja menin samaan pöytään. Istuin alas. Muutama vieressä oleva opettaja katsoi minuun ja sanoin heille olevani sen ja sen sijaisena. Seuraavaksi he kysyivät koulutustani. Mikä tässä on epäselvää? Mihin kohtaan et voi luottaa? Mielstäni tilanteessa ei ole ihan hirveen paljon tulkinna varaisia asioita.

 

 

-Sami

Ei tässä kyse ole luottamisesta. Niin vähän olet avannut tuota tapausta, joten ihmettelin vain, että pyritkö itse vuorovaikuttamaan heidän kanssaan. Itsellä tulee mieleen, että ehkäpä he eivät sitten jatkaneet keskustelua, koska sinä et vastavuoroisesti ollut kiinnostunut heistä. Ehkä heille riitti se tieto, että nyt on sijainen talossa eikä sillä koulutustaustalla lopulta ollut edes merkitystä. Ehkä he tosiaan ajattelivat kieroon sen suhteen mikä taustasi on. Vaikea tietää kertomasi perusteella mikä on lopullinen totuus, kun heidän äänensä ei tässä keskustelussa kuulu. Mitä tulkintoihin taas tulee, niin sinä olet jatkuvasti minusta tehnyt tulkinnoillasi kateellisen yksilön jostain syystä. Mutta tämä ruokalakeskustelu on jo mun puolesta läpikäyty.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo o,

 

Unohdetaan saivartelu, lahjakas on lahjakas ja se on aika lailla sama kuin super-lahjakas tässä keskustelussa. Joku on tavallinen taatelin tallaaja ja ok pelaaja. Riihilahti taitaa olla kaipaamasi esimerkki tai ainakin hän itse puhuu siitä, ettei omannut mitään erityisiä lahjoja, mutta pääsi huipulle. Nyt ei ole edes tästä kyse. Minulle on hyvät pelaajat tuleet sanomaan, että heidän joukkuekaverinsa, sellaiset hiton lahjakkaat ovat lähteneet lajin piiristä kokonaan pois. TÄSTÄ HALUAN KESKUSTELLA.

Sinusta on väärin puhua joistakin lahjakkaina ja toisista ei? Se on eri asia. Nyt en ota kantaa siihen pitäisikö lahjakkaita kohdella toisella tavalla kuin niitä ei lahjakkaita tai ehkä voin sano mielipiteeni ettei pitäisi. Opettajana työssäni jokainen oppilas oli minulle saman arvoinen, joskin toiset olivat helvetin paljon toisia ärsyttävämpiä.

Nyt haluan puhua niiden lahjakkaiden katoamisesta lajin piiristä. tutkimustietoa  :mrgreen:  herätys ! Ei ole todellista... Tämä keskustelu pohjautuu mutuun eli musta tuntuu ja kuulemiini asioihin, joihin nyt haluan kiinnittää huomioni. Oletko tiennyt, että joskus asioista voi puhua ilman tutkimustuloksia, jostain katos on lähdettävä liikkeelle. En tiedä onko kukaan urpo koskaan tajunnut tutkia tätä minua kiinnostavaa asiaa, mutta tämä asia nyt vain sattuu kiinnostamaan minua.

Kysymys on myös luottamuksesta eli voinko luottaa kaveriini, joka kertoo omasta kokemuksestaan, kun joukkuekaveri oli hiton taitava, mutta lopetti yht äkkiä ja lähti radalle kavereiden kanssa. Minä voin luottaa tuohon puheeseen ja siitä miettiä onko se laajempikin ongelma ja nyt haluan puhua siitä. Olen aivan varma, että moni lopettaa lajin, myös ne ei lahjakkaat. En halua nyt keskustella heistä. Onko väärin puhua vain lahjakkaista? Ei kaikki lahjakkaat pääse huipulle ja siihen on paljon syitä ja niistä haluan nyt puhua. Syyt voivat toki olla samoja kuin muillakin, mutta mietin itse erityisen lahjakkaita, koska maamme kaipaa heitä maaotteluihin. Nyt meillä on niitä tasasia, ei Eremenkoja... ;)

 

Olen tehnyt jonkun vuoden töitä siis lasten psykiatriassa ja siellä oli hiton lahjakkaita lapsia, samoin kuin koulussa oppilaina. Lahjakkuus oli usein vain hyvin kapealle alalle rajoittunutta ja heillä oli usein ongelmia monilla muilla elämän osa-alueilla. Monia näistä lapsista oli kasvatettu "huonosti", yleensä tunnepuolelta. Vanhempien taholta täydellistä välinpitämättömyytä aivan vauvasta lähtien, hyväksikäyttöä yms. Nämä lapset olivat sitten hiton lahjakkaita, mutta eivät kaikki. Olen itse istunut vuosia psykoterpiassa ja nähnyt näitä lahjakkaita myös siellä. Heillä on aikuisina paljon ongelmia, mutta psykoterapian avulla he oppivat elämään niiden kanssa. Mäkin olen lahjakas ;) Psykoterapia on aika pitkälti vain tunteista puhumista, tunteiden kanssa olemista, ei mitään poppakonsteja. Mietin juuri noita murkkuikäisiä lahjakkaita lajinlopettajia. Jos olettamukseni osuu oikeaan, on heillä kasvatuksessa ollut pikkusen ylimäräisiä mutkia ja lahjakkuus on syntynyt sitä kautta. Tämä mutkikkuus tarvitseee pikkuisen lisää apuja murrosiässä, pysyäkseen ns. rajan hyvällä puolella, ettei kama tai viina viemään liiaksi. Olen tässä vuosia seuraillut työni puolesta tätä kaikkea ja tämä koko keskustelu on aika lailla mutun varassa. Voi olla ettei näitä lahjakkaita pysty millään keinolla pitämään lajin piirissä, mutta itse ainakin sain nämä lahjakkaat pysymään tunneillani, vaikka moni muu tunti sitten lintsattiin.. Tätä mietin, olisiko meillä lajin piirissä toimivilla mahdollista auttaa näitä nuoria ymmärtämään tunnemaailmaansa, jotta se tunnemaailma ei veisi heitä liiaksi.. En tiedä saako tästä tekstistä tolkkua, vähän vaikea aihe kirjoittaa..

 

Se kritiikki, jonka kohdistan valmentajille tarjottuun psyykkisen puolen koulutuksiin on näkemäni ja kuulemani kautta tullutta tietoa. Tapaan valmentajia joilla on juuri näitä koulutuksia menossa, ja keskustelen niistä. Olen saanut luettavaksi heille tehtyä kirjallista materiaalia, lukenut netistä koulutusten sisältöjä, katsonut tubesta alan videoita ympäri maailmaa ja moni on minusta pikkuisen hakoteillä. Ongelma on usein, kuten tässäkin keskustelussa, että halutaan sitä faktaa ja konkreettisia keinoja. Vittu, me ollaan ihmisiä ja jokainen on erilainen!

 

Minusta psyykkinen valmennus on hiton yksinkertaista, mutta vaatii samalla myös paljon. Monesti halutaan niitä keinoja tai kikkoja, siitä lähes kaikki kotimainen kirjallisuus puhuu. Puhutaan  mittareista, mielikuvaharjoittelusta, paperilla tehtävistä motivoivista kyselyistä, tavotteiden asettamisesta, rentoutumisharjoituksista. Minusta näissä mennään metsään. Aino asia, jonka kanssa olisi hyvä työskennellä psyykkisessä valmennuksessa olisi pelaajien tunteet ja joukkueen tunteet. Kaiken muun pystyy valmetaja hoitamaan oikein hyvin. Valmentajat joko osaavat tai eivät motivoida, asettaa sopivia tavotteita, rentouttaa pelaajat ennen peliä. Psyykkinen valmentaja ei voi mielestäni tehdä näitä asioita, muuten hän astuisi valmentajan tontille (varpaille). Valmentaja on se joka puhuu pelaajille ennen peliä ja siihen ei minusta ole pyykkisellä valmentajalla asiaa. Tässä herkässä hetkessä luodaan se viimeinen jokin, jonka avulla pelit voitetaan. Psyykkinen valmennus puhuu tunteista, jolloin ne oppii tuntemaan ja silloin eivät vaikuta niin paljon pelaajan pelaamiseen. Kun on sinut omien pelkojen kanssa, pärjää paremmin kentällä. Kun tuntee oman jännityksensä, sitä on helpompi hallita. Puhumalla näistä tunteista niiden kanssa oppi tulemaan helpommin toimeen. Sama on kaikkien asioiden kanssa, sitä oppiminen on. Tunnepuolella sama homma, joskaan siihen ei olla totuttu.

 

Taisin kertoa jossain ketjussa.. Olin aloittamassa yhden joukkueen kanssa psyykkistä valmennusta ja eräs joukkueen valmentaja kysyi minulta, millaisia tuloksia näemme, kun minun työni on tehty. Sanoin asian olevan kiinni ryhmästä, mihin he ovat valmiita menemään. En voi pakottaa ryhmää johonkin, mitä he eivät ole psyykkisesti valmiita kohtaamaan. Jokainen ryhmä on erilainen ja osa on ikään kuin eri tasolla ja voi mennä syvemmälle kuin toinen ryhmä. En yleensä aseta kovia tavotteita itselleni elämässä, ei ole tarvetta. Kyllä elämä kantaa !

 

 

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×