Jump to content
Sign in to follow this  
Sami Paakkanen

Mihin katoavat nuoret lupaavat pelaajat matkalla huipulle ja miten voisimme estää sen?

Recommended Posts

Oli taas niin pitkä kirjoitus, ettei pysty kaikkeen ottamaan kantaa, varsinkin kun sinäkään et tunnu kysymyksiini vastailevan suoraan. Ja tunnut myös jatkavan kirjoittamista melko aggressiivisella otteella.

 

Nyt haluan puhua niiden lahjakkaiden katoamisesta lajin piiristä. tutkimustietoa  :mrgreen:  herätys ! Ei ole todellista... Tämä keskustelu pohjautuu mutuun eli musta tuntuu ja kuulemiini asioihin, joihin nyt haluan kiinnittää huomioni. Oletko tiennyt, että joskus asioista voi puhua ilman tutkimustuloksia, jostain katos on lähdettävä liikkeelle. En tiedä onko kukaan urpo koskaan tajunnut tutkia tätä minua kiinnostavaa asiaa, mutta tämä asia nyt vain sattuu kiinnostamaan minua.

 

Oletko muuten ikinä ajatellut asioita siltä kantilta, että ongelmien ratkaisemiseksi on jo joku saattanut tehdä jotain? On myös helpompi itse ymmärtää ja selittää sitä kautta asioita muille kun on näyttää jonkinlaista faktaa asioista eikä etene pelkästään mutulla. Se mistä yleensä lähdetään liikkeelle on hypoteesi, oli se sitten arkielämässä tapahtuvaa tai kovaa tutkimusta. Jos nimenomaan lahjakkaiden katoamiseen tietyn lajin piiristä löytyisi tutkittua tutkimustietoa, niin eikö se toimisi tukena myös sinun työllesi? Ehkä sieltä saattaisi löytyä taustalta jotain sellaista, joka näyttäytyisi samanlaisena tekijänä vaikuttamaan näiden nuorten päätöksiin. En vain edelleen jaksa uskoa siihen, että nämä lahjakkaat tarttuisivat mielummin pulloon kuin että he vain löytävät jotain heille mielekkäämpää tekemistä, vaikkapa opiskelupaikan.

 

 

Olen tässä vuosia seuraillut työni puolesta tätä kaikkea ja tämä koko keskustelu on aika lailla mutun varassa. Voi olla ettei näitä lahjakkaita pysty millään keinolla pitämään lajin piirissä, mutta itse ainakin sain nämä lahjakkaat pysymään tunneillani, vaikka moni muu tunti sitten lintsattiin.. Tätä mietin, olisiko meillä lajin piirissä toimivilla mahdollista auttaa näitä nuoria ymmärtämään tunnemaailmaansa, jotta se tunnemaailma ei veisi heitä liiaksi.. En tiedä saako tästä tekstistä tolkkua, vähän vaikea aihe kirjoittaa..

 

Mielestäni tässä on katsottava usein myös pelaajan taustoihin, eli minkälaisesta olosuhteista he ovat lähtöisin. Jos esim. kotioloissa on ollut paljon epävarmuustekijöitä (esim. jatkuva muuttaminen, perhesuhteet ja niiden muuttuminen) niin nämä asiat peilaantuvat helposti kodin ulkopuolisiin asioihin. Jos kotona ei olla kiinnostuneita lapsen harrastuksesta, niin todennäköisesti lapsi ei jaksa itsekään kiinnostua kovinkaan pitkään kyseisestä lajista. Varmasti lahjakkaitakin yksilöitä saa pidettyä lajin parissa, kun heidän mielenkiintonsa pitää yllä riittävällä vastuuttamisella eikä asioista tee heille "koko elämää", koska sitä elämää on oltava myös pelikenttien ulkopuolella. Joukkuehan on usein eräänlainen läheinen yhteisö ja samalla kasvuympäristö nuorelle. Ehkä yhtenä ongelmakohtana näen saman kuin monissa koululaitoksissa, eli yksilö unohtuu yhteisön sekaan. Valmentajilla tulisi olla aikaa kuunnella yksilöä, ehkä pitää heidän kanssaan säännöllisesti keskusteluja niin itse lajista kuin kentän ulkopuolisistakin asioista, eli pitäisi olla aito kiinnostus yksilöstä itsestään ja näin ollen sitouttaa häntä positiivisella tavalla. Todennäköisesti tämä ei kaikkialla toteudu ja varsinkin pienemmillä paikkakunnilla esteenä on usein resurssipula, joten tämän tulisi lähteä edelleen valmentajista ilman, että siihen olisi aina jokin ulkopuolinen "sielunhoitaja" mukaan. Ja mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, vaatimustason noustessa ja lopullisen lajivalinnan tullessa eteen, olisi hyvä ottaa myös nuoren taustajoukot keskusteluihin mukaan, jotta kaikki ymmärtävät missä mennään ja mihin ollaan menossa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vaikka on "lahjakas" jossain, ei se tarkoita, että kyseisellä kaverilla olisi palava intohimo hommaan. Ihan luonnollista karsintaa tuossa teini-iässä tapahtuu, kun ne jatkavat, jotka jaksavat painaa duunia ja ne jotka ei, poistuvat kuvioista. Ilmeisesti haluaisit pitää nämä lajista poistuvat "lahjakkuudet" kynsin ja hampain lajin parissa. Enkä oikein ymmärrä, että miksi näin pitäisi olla? Jos kavereilla itsellään ei ole motivaatiota niin ei siitä koskaan tule mitään. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jep.. On tutkimuksia tullut luettua ja en nyt ihan kamalasta anna moisille arvoa. Kyllä mutua osataan arvostaa korkeallakin tasolla, mutta äijät ei selvästi anna sille mitään arvoa, ainakaan minun sanomana. Voit toki ryhtyä tästäkin nyt kiistelemään ja olla täysin eri mieltä. Ei kuitenkaan siirretä keskustelua siihen. mihin en vastannut? Montaa kysymysmerkkiä en nähnyt ja kaikkeen asian vierestä puhumaasi en kokenut tarpeelliseksi vastata.

 

Jännää että olen ainoa aggressiivinen tässä keskustelussa, kukaan muu ei lainkaan? ;) Mikä minussa tai tavassani käydä keskustelua ärsyttää?

 

Ja Pou Pou, luet kuin piru raamattua tekstiäni, kyllä minä lähestyn asiaa aika neutraalisti eli ei minulla ole mitään tarvetta pakottaa ketään lajin pariin. Tarkoitus tässä ketjussa on miettiä, miksi lahjakkaat lähtevät, ei kuinka heidät voi pakottaa lajin pariin.. Ja jos ei ole motivaatiota. Kyllä monilla olisi motivaatiota, mutta liian monen muun asian käsittely vie liiaksi energiaa ja sitä ei riitä lajille. Pointtini on, että meillä olisi mahdollisuus saada lahjakkaat pysymään lajin parissa, mutta taitoa siihen ei kentällä olevilla valmentajilla ole tarpeeksi. Tässä yritän auttaa valmentajia. Tarvitaan myös psyykkisen puolen osaamista, enemmän kuin mitä jalkapallovalmennuksessa opetetaan... Saatteko herrat kiinni pointistani? Ei tämä oikein tunnu onnistuvan, ei edes rautalangasta vääntämällä. väittäisin maamme jalkapallon tason kasvavan aika tavalla, jos niin moni erityisen lahjakas ei katoaisin lajin parista.

 

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jep.. On tutkimuksia tullut luettua ja en nyt ihan kamalasta anna moisille arvoa. Kyllä mutua osataan arvostaa korkeallakin tasolla, mutta äijät ei selvästi anna sille mitään arvoa, ainakaan minun sanomana. Voit toki ryhtyä tästäkin nyt kiistelemään ja olla täysin eri mieltä. Ei kuitenkaan siirretä keskustelua siihen. mihin en vastannut? Montaa kysymysmerkkiä en nähnyt ja kaikkeen asian vierestä puhumaasi en kokenut tarpeelliseksi vastata.

 

Jännää että olen ainoa aggressiivinen tässä keskustelussa, kukaan muu ei lainkaan? ;) Mikä minussa tai tavassani käydä keskustelua ärsyttää?

 

Ja Pou Pou, luet kuin piru raamattua tekstiäni, kyllä minä lähestyn asiaa aika neutraalisti eli ei minulla ole mitään tarvetta pakottaa ketään lajin pariin. Tarkoitus tässä ketjussa on miettiä, miksi lahjakkaat lähtevät, ei kuinka heidät voi pakottaa lajin pariin.. Ja jos ei ole motivaatiota. Kyllä monilla olisi motivaatiota, mutta liian monen muun asian käsittely vie liiaksi energiaa ja sitä ei riitä lajille. Pointtini on, että meillä olisi mahdollisuus saada lahjakkaat pysymään lajin parissa, mutta taitoa siihen ei kentällä olevilla valmentajilla ole tarpeeksi. Tässä yritän auttaa valmentajia. Tarvitaan myös psyykkisen puolen osaamista, enemmän kuin mitä jalkapallovalmennuksessa opetetaan... Saatteko herrat kiinni pointistani? Ei tämä oikein tunnu onnistuvan, ei edes rautalangasta vääntämällä. väittäisin maamme jalkapallon tason kasvavan aika tavalla, jos niin moni erityisen lahjakas ei katoaisin lajin parista.

 

 

-Sami

Voitko perustella hieman sitä miksi et anna tutkimuksille arvoa?

 

En tunne sinua lainkaan, joten et pahemmin ärsytäkään minua. Esim. "vittu"- ja "paskaa"-sanojen viljeleminen sitten varmaan tuo sen aggressiivisen fiiliksen noista kirjoituksista, samoin kuin käytit allekirjoittaneesta nimitystä "hineesi" - mitä sekin nyt sitten tarkoittaa... Ehkä tämä seuraava lause toimii hyvänä esimerkkinä myös aggressiivisesta käyttäytymisestä keskustelufoorumilla: "Onko sinun hankala hahmotta kokonaisuuksia vai miksi pilkot aina sillisalaatiksi tekstiä? Olet kyllä saatanan hermostuttava keskustelukumppani. Vittu että risoo toi sun tapa ottaa yksi lause sieltä ja toinen täältä." Ei aggressivista ollekaan... :D Ja tietenkin se, että et oikein vaihtoehtoisia toimintamalleja tunnu hyväksyvän. Ainoastaan psykoanalyyttinen ajattelutapa tuntuu olevan pop, joten sillä sitten pitäisi mennä tilanteessa kuin tilanteessa, kaikki muu on sitten väärin.

 

Tuli muuten semmonen myös mieleen, että markkinoitko täällä kenties itseäsi, kun keskustelufoorumilla peloista, kateudesta, jännittämisestä sekä psyykkisestä valmentamisesta puhut omalla nimelläsi ja jakelet niin vuolaasti neuvoja? Kysäisit jossain kohdin, että tiedänkö mitä psyykkinen valmennus on sinun pitämänäsi? En tiedä, mutta missä sitä pääsisi todistamaan - olisin nimittäin kiinnostunut näkemään tätä sinun kouluttamanasi käytännössä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuten arvasin sinun tekevän, ei nyt lähdetä puhumaan minun ajatusmaailmastani tutkimuksia kohtaan, vaikka kovasti haluat jokaista sanomistani kaivella. Tämä olisi kokonaan oma keskustelunsa :)

 

En mä ole kieltänyt omaa aggressiotani, vai olenko? Minusta aggression ilmaiseminen sanoin on aivan hiton normaalia. Sori oliko toi hitto -sana nyt liian aggressiivinen (pientä vinoilua).

 

Onko psykoanalyyttinen ajattelu kuinka tuttua, kun tiedät minun seisovan vain sen takana? Hassua vetää moisia johtopäätelmiä. Tunteista puhuminen kuuluu erittäin moneen psykoterapiasuuntaukseen, joten voinet perua sanasi tuon kummallisen väittämäsi kohdalla? En ole tainnut sanoa missään kohdin työni pohjautuvan vain ja ainoastaan psykoanalyyttiseen tapaan? Se on pohjalla olevani koulutukseni, mutta tämä valmennus ei ole mitään psykoterapiaa tai lähelläkään psykoanalyyttistä psykoterapiaa. Tunteista puhuminen on osa psykoterapiaa, mutta niin on osa elämääkin eli kumpaa tämä työni on? Psykoterapiasta tässä ei ole kyse, se on aivan eri asia. Tiedätkö kuinka tämä valmennus eroaa psykoterapiasta? Mitä tiedät psykoterapiasta tai tiedätkö juuri mitään, onko jotain koulutusta psykoterapian alalta? Nyt se kiinnostaa minua siksi, etten rupea selittämään sinulle aiheesta, jos tiedät siitä jo paljon. Taas harhaudumme aiheesta. Joudun aina puolustelemaan sanomisiani sinun kanssa, kun jäät jokaista sanomistani ruotimaan.

 

Hineesi on sellainen hinaaja, joka jää jumittamaan jotain juttua/asiaa, millä ei ole itse asian kanssa enää oikein mitään väliä. Hineesi hinaa asiaa perässään.... 

 

Tavallaan markkinoin ja tavallaan en. En saa tekemästäni työstä mitään korvausta. Haluan saada ihmiset ajattelemaan tätä asiaa ja näkemään sen tuomia mahdollisuuksia urheilijoiden / joukkueiden kehittämisessä. Toisaalta halua tuoda oman työni näkyväksi, joku saattaa kiinnostua asiasta ja pyytää minua puhumaan aiheesta lisää. Nyt minulla on ihan toisella alalla vakituinen päivätyö ja hiton hyvä työ onkin. Mielelläni tästä aiheesta puhun, sillä uskon sen puhtaasti kehittävän urheilijoita ja joukkueita ! Ehkä puhumisistani on jollekin täällä olevalle myös jotain iloa ja se vie lajia toivottavasti eteenpäin psyykkisen puolen merkityksen ymmärtämisessä.

 

Haluat päästä näkemään. Esittelisin mielelläni tapaani tehdä tätä hommaa. Kun olen joukkueen kanssa tekemässä psyykkistä valmennusta, se on meidän välinen asia ja hyvin luottamuksellinen. Välillä pelaajat ottavat hyvin henkilökohtaisia asioita puheeksi. Ne asiat joista yksittäinen pelaaja puhuu, ovat vain minun ja ryhmän tiedossa. Ulkopuolinen on aina vähän hankala asia ryhmässä seuraamassa. Yhden kerran perusteella on myös hiton vaikea tehdä kovin pitkälle vieviä johtopäätelmiä.

Hmm. Oletko oikeasti kiinnostunut näkemään?  Pelaatko itse jossain joukkueessa? Se olisi yksi tapa päästä kokemaan tai näkemään tapani tehdä tätä työtä. Ihan sama minulle mikä jengi, jos joku haluaa kokeilla muutaman kerran setin niin voin tulla vetämään ilman mitään korvausta. Ensin toki hyvä jutella kasvotusten, mitä tämä on. Tämän netin kautta saa vain hyvin vaillinaisen kuvan kokonaisuudesta. Kaikki tekeminen on opiksi ja voi poikia jotain uutta hauskaa eli olen kiinnostunut asiasta. Jos olet tosissasi asian suhteen ja et itse pelaa niin sitten pitää miettiä jotain muuta tapaa. Olen valmis ottamaan sinut mukaan seuraamaan työtäni, mutta vaadin myös sinulta jotain. Haluan tavata sinut ensin ja sopia pelisäännöistä. jos minun sääntöji eivät sovi niin mukaan ei ole asiaa. Nopeasti mietittynä asia on aika simppeli, jos joukkueen pelaajille ja valmentajille käy, niin asia voisi järjestyä jollakin tavalla. Missä päin asut? Itse asun Helsingissä.

 

 

-Sami

 

ps. jos et halua julkisesti puhua asuinpaikastasi yms. niin laita privana viestiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

:mrgreen: Toi oli koominen perustelu: "En tunne sinua lainkaan joten et pahemmin ärsytä minua". Vittu ! Jos joku ärsyttää mua niin kyllähän siitä hermostuu. Taisin jo kertoa asioista, jotka ärsyttävät sinun tavassasi kirjoittaa tai puuttua asioihin tai ohjata keskustelu johonkin ihan metsään aiheesta? Tuo sinun käyttämä; "pahemmin" -sana kuitenkin jäi mieleeni eli ärsytän sinua jollakin tavalla..? Onko sinusta normaalia suuttua keskustelussa ja sanoa vittu? Ei ole niin sivistynyttä joo joo. tiedetään. Kun hermostuu niin sitä sanoo aika suoraan asioista. Välillä päin persettä ja välillä ihan oikeasta asiasta ja oikealla hetkellä. Kiroileminen ei ole aina ok juttu, mutta oletan sinun olevan täysi-ikäinen, joka ei enää ota mun tavoista mallia, ehkä osaatkin jo samat sanat... Mä aina ihmettelen ihmisten pidättymistä, sit ne kitisee jostain ihan kummista asioista. Ei yksi tai kaksi kirosanaa maailmaa kaada, ainakaan minun. Tähänkin voisi jäädä jumiin..

 

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko psykoanalyyttinen ajattelu kuinka tuttua, kun tiedät minun seisovan vain sen takana? Hassua vetää moisia johtopäätelmiä. Tunteista puhuminen kuuluu erittäin moneen psykoterapiasuuntaukseen, joten voinet perua sanasi tuon kummallisen väittämäsi kohdalla? En ole tainnut sanoa missään kohdin työni pohjautuvan vain ja ainoastaan psykoanalyyttiseen tapaan? Se on pohjalla olevani koulutukseni, mutta tämä valmennus ei ole mitään psykoterapiaa tai lähelläkään psykoanalyyttistä psykoterapiaa. Tunteista puhuminen on osa psykoterapiaa, mutta niin on osa elämääkin eli kumpaa tämä työni on? Psykoterapiasta tässä ei ole kyse, se on aivan eri asia. Tiedätkö kuinka tämä valmennus eroaa psykoterapiasta? Mitä tiedät psykoterapiasta tai tiedätkö juuri mitään, onko jotain koulutusta psykoterapian alalta? Nyt se kiinnostaa minua siksi, etten rupea selittämään sinulle aiheesta, jos tiedät siitä jo paljon. Taas harhaudumme aiheesta. Joudun aina puolustelemaan sanomisiani sinun kanssa, kun jäät jokaista sanomistani ruotimaan.

 

Haluat päästä näkemään. Esittelisin mielelläni tapaani tehdä tätä hommaa. Kun olen joukkueen kanssa tekemässä psyykkistä valmennusta, se on meidän välinen asia ja hyvin luottamuksellinen. Välillä pelaajat ottavat hyvin henkilökohtaisia asioita puheeksi. Ne asiat joista yksittäinen pelaaja puhuu, ovat vain minun ja ryhmän tiedossa. Ulkopuolinen on aina vähän hankala asia ryhmässä seuraamassa. Yhden kerran perusteella on myös hiton vaikea tehdä kovin pitkälle vieviä johtopäätelmiä.

Hmm. Oletko oikeasti kiinnostunut näkemään?  Pelaatko itse jossain joukkueessa? Se olisi yksi tapa päästä kokemaan tai näkemään tapani tehdä tätä työtä. Ihan sama minulle mikä jengi, jos joku haluaa kokeilla muutaman kerran setin niin voin tulla vetämään ilman mitään korvausta. Ensin toki hyvä jutella kasvotusten, mitä tämä on. Tämän netin kautta saa vain hyvin vaillinaisen kuvan kokonaisuudesta. Kaikki tekeminen on opiksi ja voi poikia jotain uutta hauskaa eli olen kiinnostunut asiasta. Jos olet tosissasi asian suhteen ja et itse pelaa niin sitten pitää miettiä jotain muuta tapaa. Olen valmis ottamaan sinut mukaan seuraamaan työtäni, mutta vaadin myös sinulta jotain. Haluan tavata sinut ensin ja sopia pelisäännöistä. jos minun sääntöji eivät sovi niin mukaan ei ole asiaa. Nopeasti mietittynä asia on aika simppeli, jos joukkueen pelaajille ja valmentajille käy, niin asia voisi järjestyä jollakin tavalla. Missä päin asut? Itse asun Helsingissä.

 

 

 

Sain sen kuvan, että olet vahvasti psykoanalyyttisen suuntauksen kannattaja jo kun toisessa säikeessä kirjoiteltiin siitä Pelon Hinta-kirjasta ja siellä ehkä hieman negatiivisesti kognitiivispsykologista suuntausta kritisoit. Tiedän kyllä itse mistä molemmissa tapauksissa on kyse.

 

Aikaisemmin kysyit, että tiedänkö mitä henkinen valmennus on sinun pitämänäsi. Sen kautta nyt lähinnä tiedustelin, että missäköhän tätä sitten pääsisi todistamaan. Ehkä käytännön järjestelyt tuon kanssa on kuitenkin sitten hieman hankalaa, koska varsinaista joukkueurheilua en harrasta ja toisenlaisen psykologisoinnin otan sitten mielummin muualta, joten ehkä jätämme tämän tuonnemmaksi mikäli tarvetta ilmenee.

 

:mrgreen: Toi oli koominen perustelu: "En tunne sinua lainkaan joten et pahemmin ärsytä minua". Vittu ! Jos joku ärsyttää mua niin kyllähän siitä hermostuu. Taisin jo kertoa asioista, jotka ärsyttävät sinun tavassasi kirjoittaa tai puuttua asioihin tai ohjata keskustelu johonkin ihan metsään aiheesta? Tuo sinun käyttämä; "pahemmin" -sana kuitenkin jäi mieleeni eli ärsytän sinua jollakin tavalla..? Onko sinusta normaalia suuttua keskustelussa ja sanoa vittu? Ei ole niin sivistynyttä joo joo. tiedetään. Kun hermostuu niin sitä sanoo aika suoraan asioista. Välillä päin persettä ja välillä ihan oikeasta asiasta ja oikealla hetkellä. Kiroileminen ei ole aina ok juttu, mutta oletan sinun olevan täysi-ikäinen, joka ei enää ota mun tavoista mallia, ehkä osaatkin jo samat sanat... Mä aina ihmettelen ihmisten pidättymistä, sit ne kitisee jostain ihan kummista asioista. Ei yksi tai kaksi kirosanaa maailmaa kaada, ainakaan minun. Tähänkin voisi jäädä jumiin..

 

 

-Sami

En ylipäätänsä ymmärrä internetin keskustelupalstoilla tuollaista kiroilemista ja avautumista. Varsinkin kun yleensä on aikaa "pureskella" niitä omia sanavalintoja eikä kaikkea tarvitse suoltaa tekstimuotoon mitä sylki suuhun tuo. Kiroileminen ja vastapuolen "nimitteleminen" lähinnä kertoo siitä, että kyseisen osapuoli käyttää aggressiivisia ilmauksia, koska varsinainen argumentointi puuttuu ja tätä halutaan peitellä leimaamalla vastapuoli negatiivisesti. Aika harvoin ne samat ihmiset kuitenkaan kasvotusten keskustellessa ilmaisee aggressioitaan samalla tavalla kuin internetissä - kasvottomana on varmaankin helpompi huudella. Mutta jokainen tyylillään.

Takerrutko muuten itse kovinkin herkästi asioihin, kuten esimerkiksi tässä nyt tuohon "pahemmin"-sanan käyttöön? ;) Mutta otetaan uudestaan: et saa minun sykettäni nousemaan, eli et ärsytä minua.

 

Mutta jatketaan tätä vaikka privana, jos on tarvis, ja jatketaan ketjussa lupaavista nuorista tästä eteenpäin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Terve.

 

 

Enkö ole suht kasvokkain, kun omalla nimelläni olen keskustelemassa? Kyllä mä livenä olen yhtä vittumainen, jos joku ärsyttää niin sanon siitä suoraan. Valtin toiminnan johtaja voi vahvistaa asian, kysy jos uskallat. Itse ihmettelen mielummin sitä, kuinka se aggre yritetään yleensä enemmän naamioida sinne kaunopuheisuuden taakse. Se on sit usein sellaista kaksoisvistinnäksi sanottua, jossa tunne on aivan toinen kuin sanat. Kasvokkainen sen näkee toisesta, kun lihakset toimii ja sitä ei voi peitellä. Olen suhteellisen hyvä huomaamaan toisen aggrean ;) ja oman myös, siitä ei taida olla epäilystä vai onko? Sivistynyt keskustelu on hienoa-- Siinä voidaan aina mitätöidä tai unohtaa sen toisen sanat, "aggressiivisen osapuolen", viittaamalla hänen vihaansa ja ei niin siloiteltuun käytökseen, itse aihe kadotetaan sen taakse, ja usein siina kohdin, kun vihainen osuu ikävään totuuteen. En nyt puhu vain tästä keskustelusta, vaan aiheesta yleisesti. Vihan ilmaiseminen sanoin on helvetin tärkeetä, mutta saat toki ajatella asiasta aivan kuinka haluat. Perustelu pitää löytyä, aiheetonta paskaa en ota kantaakseni.

En tiedä liittyykö tämä asiaan..?  Olen usein törmännyt sellaisiin ihmisiin, jotka ovat aina niin rauhallisia ja hyväntahtoisia, kaikki on vaan niin hyvin. Lapsetkin vain kasvavat tuossa ihan itsestään. Sit kuulen monen muun suusta, kuinka helvetin ärsyyntynyt olo näiden ihmisten läheisyydessä tulee. Mistä johtuu...? Mielessä esimerkki tuosta lähistöltä. Aina niin suurta hymyä koko elämä. Lapset juoksee ja huutaa miten haluaa pitkin bussia, törmäilevät muihin matkustajiin ja huitovat tavaroillaan heitä. Monen matkustajan ilmeistä näkee, että kyrpä otsassa on melkein metrin mittainen, mutta ei, kukaan ei sano mitään. Ja en ole ainoa joka tuohon kiinnittää huomiota. Jep, jep.. Näin ne lapset kasvaa ja naapurit saa olla sitten niitä ilkeitä rajojen asettajia näille luomulapsille. Eipä muuta, siinä porkkanaa purtavaksi. Vapaa kasvatus kato, tulee luovia lapsia ! Toisten huomioon ottaminen ei ole vissiin ihan tän päivän juttu, paitsi niissä kauniissa sanoissa, käytäntö on sit jotain ihan muuta,.

 

Ei ole ihme ettet ymmärrä moista suoraan puhumista, sitä ei ymmärrä suurin osa ihmisistä. Voisin miettiä aina muutaman päivän sanojani, jättäisin varmasti ison osan monista asioista sanomatta. Jos näin tekisin, en olisi edes vaivautunut puhumaan kanssasi, kun rupesit keskustelemaan jostain ihan muusta alun perin, muusta kuin aiheesta. Ne ylipainoiset nörtit kotikoneilla eivät olleet se keskustelun avauksen juoni. Mielestäni tuo sanojen puntarointi ei ole kovin hyvä asia keskustelun kannalta, se vie mahdollisuuden ymmärtää motiiveja ja tekee kekustelusta pelkkää politikointia. No, kukin tyylillään. Itse tykkään suoraan puhumisesta. Kyllä mun näkövinkkelistä noita paskan puhujia ja sanojen miettijöitä löytyy tuolta arkadianmäeltä ihan riittävästi. Sä saat miettiä, ei siinä mitään, mutta aiheessa on hyvä opetella pysymään ja oma aggrensa oppia tunnistamaan niin ei tarvitse sitä toisille niillä sivistyneemmillä sanoillaan siirtää.

 

 

Ja jos kritisoin jotain niin tarkoittaako se sinun mielestä, etten näe mitään hyvää siinä? Ihan niin mustavalkoinen en ole :)

 

 

Mahdollisuus myös tulla seuraamaan työtäni, ei olemaan itse sen kohteena. Mulla on pari joukkuetta tuossa valmenuksen piirissä tällä hetkellä ja sinne voisi olla mahdollisuus tulla seuraamaan, jos kiinnostaa? Asiat pitää vain sopia jokaisen osapuolen kanssa etukäteen, jottei ole/tule mitään epäselvyyksiä toimintani suhteen, ja myös sinun kanssa ettei seuraajan rooli ole epäselvä. Jos kiinnostaa niin ole toki yhteydessä. Vaikka suoraan sanonkin niin en mä mikään väkivaltainen aggressiokimppu ole eli ei mua pelätä tarvitse. Kyllä noi lapsetkin tuolla kentällä uskaltaa mulle huudella vaikka ja mitä..

 

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

Moi.

 

Kiva kun joku tuo uutta asiaa ketjuun :)

 

Lahjakkaat pelaajat ovat osittain myös muun kasvun seurasta, ei pelkästään suuren harjoittelumäärän. Harjoittelun monipuolisuudella on myös vaikutusta pelaajan lahjakkuuteen. Yhden alueen vahva osaaminen, ei varmaan kovin usein taida tehdä pelaajasta vielä lahjakasta pelaajaa. Itse uskon avaruudellisen hahmottamisen, rytmitajun yms olevan paljon kotoa lähtöisin ja vaikuttavan isosti myös lahjakkuuteen. Toki näitä voi treenata, mutta kotoa leikkimällä saadut eväät ovat varmasti painavimmat repussa matkalla maailmalle..

Minusta tuntuu että on ruvettu puhumaan enemmän myös liiallisesta harjoittelusta, koska yhä nuoremmilla on paljon sellaisia vammoja (esim rasitusmurtumia), jotka viittaavat tähän. Onko harjoittelu oikenlaista, jos näitä rasitusmurtumia pääsee syntymään enemmän, vai onko kyse jostain muusta. Onko harjoittelu laadukasta riippuu paljon valmentajasta. Harjoittelun mielekkyys on myös vahvasti sidoksissa sen tuloksellisuuteen. Ilman mielihyvää tulokset ovat heikompia, kuten koulussa on käynyt pakkoruotsin kanssa.

Harjoitusten määrällisen lisäämisen tulisi tapahtua leikin kautta nuorilla eli jos saamme nuoret leikkimään vapaa-ajallaan fudiksen kanssa, se tapahtuu positiivisessa hengessä ja oman motivaation ajamana, ei pakkona. Pelkästään treenien määrää lisäämällä ei saada lahjakkaita pysymään lajin parissa. Tarvitsemme heille jotain muuta.

 

Juttelin pari viikkoa sitten yhden valmentajan kanssa ja sanoin oman mielipiteeni murrosikäisten trenien vähentämisestä, joka voisi edesauttaa heitä pysymään lajin parissa. Monelle kun tuppaa tulemaan murkkuna noita muita menoja.. Valmentaja sanoi itse miettineensä samaa. Ehkä tähän väliin vaikuttamalla, saamme nuoria pysymään pidempään lajin parissa ja sen vaikutuksesta lahjakkaat palaamaan lajin pariin hieman juostuaan maailmalla.

Paljon olen nuorten kanssa työni puitteissa jutellut ja moni murrosikäinen sanoo juuri treenien suuren määrän olevan syynä lopettamiselle tai sen miettimiselle. Ristiriita on olemassa..

 

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hesarin nettisivuilta bongattu nuorisotutkija Mikko Salasuon juttu sopii varmasti hyvin tänne. Tutkijan mukaan lasten ja nuorten kannattaisi pelailla enemmän pihapelejä ja harrastaa monipuolisesti kuin treenata lajinomaisesti useita kertoja viikossa.

 

Salasuon mukaan vasta 18–19 vuoden iässä todella tiedetään, kenellä lopulta on eväät saavuttaa huippu.

”Sitä ennen nuoren pitäisi nauttia, kokeilla erilaisia liikuntamuotoja ja rakastua syvästi omaan lajiinsa.”

 

Yksipuolinen harjoittelu altistaa vammoille ja saattaa olla henkisesti raskasta. Jatkuva kilpailu ja muihin vertaaminen saattaa ahdistaa

”Tällaisessa tilanteessa lapsi lopettaa lajin heti, kun saa itse päättää. Se näkyy tilastoissa yhä selvemmin. Moni luopuu urheiluharrastuksestaan 10-vuotiaana.

 

Salasuon mukaan Suomen urheilujärjestelmä perustuukin enemmän mutuiluun kuin tutkittuun tietoon.

”Täällä väännetään mielipiteenä siitä, pitäisikö lasten keskittyä yhteen vai moneen lajiin. Asiaa on kuitenkin tutkittu kansainvälisesti, ja tutkimusnäyttö on selvä: menestyksen kannalta ratkaisevia tekijöitä ovat monipuolinen harrastaminen, omaehtoinen pelailu ja oman lajin löytäminen kokeilujen kautta.”

 

HS.fi

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihan mielenkiintoisia nuo Salasuon jutut. Vähän tuntuu siltä, että Salasuo on toisessa ääripäässä ja suurin osa suomalaisista seuraihmisistä toisessa ääripäässä. Onhan se vähän huvittavaa (ja samlla vähän surullista), kun esim. poikani seurassa pojat jaettiin tasoryhmiin jo 6-7 -vuotiaina ja harjoittelevatkin usein tasoryhmittäin. Pidemmän päälle luulen, että tällä tavalla heikennetään sekä "huonompien" pelaajien että "parempien" pelaajien motivaatiota. Parhaalta tasoryhmältä selkeästi jo odotetaan menestystä ja voi olla että jotkut pelaajat palavat loppuun jo lähivuosina. Ja puhutaan siis 9-vuotiaista pojista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Luin aamulla saman jutun. Asioilla tuppaa olemaan aina monta eri puolta. Tasoryhmissä jokainen saa treenata oman tasoisten kanssa. Jso ei tasoryhmiä, hyvät turhautuvat odotellessaan sitä yhtä hyvää syöttöä / per treenit. Ja toisaalta ne heikkoja syöttöjä jakavat, kokevat itsensä joskus vielä heikommiksi, kun toiset ovat niin paljon parempia. Näitä hommia seuraillut kentän reunalla muutaman vuoden. Valmentajan laadusta homma pitkälti kiinni. Hyvä valmentaja osaa pyörittää pakettia siten, että tasoryhmät sulautuvat treeneihin kivuttomasti. Viikareissa, jossa oma poikani pelaa on minusta hiton laadukasta valmennusta monella tavalla. Siellä on tasoryhmät, mutta ajoittain niitä ei todellakaan huomaa treeneissä. Siirtyminen heikommalta paremmalle tasolle on myös minusta treeneissä todella joustavaa. Alkulämmöt ja moni muu tekeminen on sellaista, että sitä voidaan tasosta riippumatta tehdä yhdessä.

 

Ehkä meillä ollaan liian vakavia lajin treenaamisessa, mutta maalilman huippu on vissiin myös vakavissaan. Nauttiminen on minusta se juttu ja sitä eivät kaikki valmentajat osaa valmentaa. Rakastuminen omaan lajiin voi tapahtua jo nuorena, mutta se rakkaus voidaan myös tappaa jo nuorena.

Mukavaa tekemisen pitäisi olla, jotta sitä voi rakastaa, kuten minä psyykkistä valmennusta   :heart:

 

En tiedä mikä oli tutkijan lähtökohta ja millaisin perustein hän oli kovaa treenaamista vastaan? Oliko tästä jotain näyttöä vai mennnäänkö tässäkin mutulla? Epäilen ettei hän ole ihan jyvällä hommasta ja lajin harjoittelun merkityksestä suhteessa ammattilaisuuteen. En tiedä faktaa, heitän vaan mutulla. Muistaakeni Salasuo teki paljon tutkimuksia päihdepuolelle (olin siellä joskus töissä ja tuli hänen juttujaan luettua), näinköhän on niin syvällä urheilussa, että voi kritisoida kovaa treenaamista? Kyllä valmentajilla on jotain hajua hommasta, voisin väittää, sen verran on tullut sitä seurattua sivusta. Välillä toki sokeudutaan ja nähdään homma vaan omien lasien läpi (kukahan noin hullu on? Hihihi  :mrgreen: ). Välillä valmentajat luulevat kovan treenaamisen olevan ainoa kehittävä asia. Eräs poikani entinen valmentaja kysyi joskus miten poikani oli kehittynyt niin nopeasti niin paljon... Sanoin että tuo taitaa pelailla pihalla fudista, aina kun on vapaa-aikaa. Kuljetti myös palloa koulumatkansa, kesät talvet, kun kerroin Slatanin tehneen samoin. Innostui vuodeksi ihan hitosti. Kaikella on aikansa ja paikkansa. Kuten olen vanhempainkokokouksessa joskus todennut, suurimmasta osasta junioreista ei tule liigapelaajia. Isoin osa harrastaa ja lopettaa. Vain joku harva saa hommasta ammatin.

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

9-vuotiaiden tasoryhmät ovat tuttu näky. En tiedä onko vähän turhan varhain. Vaikea sanoa varmasti asiasta mitään. Toisaalta kun katsellut joskus ikkunasta poikien pihapelejä niin siellä on hyvin eritasoisia pelaajia samalla kentällä ja hauskaa näyttää olevan..

Share this post


Link to post
Share on other sites

En tiedä mikä oli tutkijan lähtökohta ja millaisin perustein hän oli kovaa treenaamista vastaan? Oliko tästä jotain näyttöä vai mennnäänkö tässäkin mutulla? Epäilen ettei hän ole ihan jyvällä hommasta ja lajin harjoittelun merkityksestä suhteessa ammattilaisuuteen. En tiedä faktaa, heitän vaan mutulla. Muistaakeni Salasuo teki paljon tutkimuksia päihdepuolelle (olin siellä joskus töissä ja tuli hänen juttujaan luettua), näinköhän on niin syvällä urheilussa, että voi kritisoida kovaa treenaamista? Kyllä valmentajilla on jotain hajua hommasta, voisin väittää, sen verran on tullut sitä seurattua sivusta. Välillä toki sokeudutaan ja nähdään homma vaan omien lasien läpi (kukahan noin hullu on? Hihihi  :mrgreen: ). Välillä valmentajat luulevat kovan treenaamisen olevan ainoa kehittävä asia. Eräs poikani entinen valmentaja kysyi joskus miten poikani oli kehittynyt niin nopeasti niin paljon... Sanoin että tuo taitaa pelailla pihalla fudista, aina kun on vapaa-aikaa. Kuljetti myös palloa koulumatkansa, kesät talvet, kun kerroin Slatanin tehneen samoin. Innostui vuodeksi ihan hitosti. Kaikella on aikansa ja paikkansa. Kuten olen vanhempainkokokouksessa joskus todennut, suurimmasta osasta junioreista ei tule liigapelaajia. Isoin osa harrastaa ja lopettaa. Vain joku harva saa hommasta ammatin.

 

-Sami

Miksei tutkija voisi olla "jyvällä" hommasta?  Tuossahan ei ole taustalla tutkijan/tutkijoiden mutuilu vaan puhtaasti tutkimustietoon pohjautuva näyttö, niin kuin Hesarin artikkelistakin kävi ilmi. Itseasiassa Hesarin artikkelin taustalla on nyt kesäkuun alussa julkaistu tutkimus (yksi tutkijoista on Salasuo itse), johon on haasteltu neljän vuoden aikana 96 urheilijaa 45 eri lajista niin maailman huipulta kuin kansalliselta huipultakin, ja tutkimuksen taustalla on hyödynnetty laajaa kansainvälistä tutkimusaineistoa. Ainakin tuossa Hesarin artikkelissa oli nostettu esiin se, että liian varhainen lajinomainen yksipuolinen harjoittelu altistaa usein vammoille ja se saattaa olla myös henkisesti raskasta. Ja vaikka lajin sisällä harjoiteltaisiinkin "monipuolisesti" - niin kuten tutkijat toteavat - monipuolinen liikkuminen yhtä lajia harrastaessa on toki hyvä asia, mutta se ei korvaa eri lajien kirjoa, niiden mukana tulevia eri harrastusympäristöjä, eri kavereita ja valmentajia. Kovasti treenaamistahan ei tietääkseni suoraan kritisoitu, mutta epäsuorasti kylläkin, kun todettiin, että lasten osalta kilpaurheilu ei ole positiivinen asia, sillä se aiheuttaa usein stressiä, ahdistusta, sekä lisää lajin lopettamisen riskiä yms. muita kielteisiä tekijöitä.

 

Tuossa vielä toinen juttu aiheeseen liittyen kun HS:n puolella artikkelin lukeminen näköjään vaatii jo verkkolehden lukuoikeudet:

YLE.fi

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ajatellaanko tätä nyt huippu-urheilun vai kansanterveyden kannalta? Nämä kaksi menevät aika pahasti ristiin joukkulajeissa. Joukkueessa saattaa olla 1-3 yksilöä, jotka olisivat valmiita painamaan duunia kovastikin ja tavoittelevat huipulle, mutta loput sitten vain harrastavat. Sitten on valmentajista kiinni, että mennäänkö siellä harrastuspohjalla vai huippua tavoitellen ja aina jompikumpi siinä kärsii. Kyllähän nuorena jo pitää lajin parissa tahkota niitä laadukkaita tunteja, koska muualla joku ihan varmana niitä keräilee kovaa vauhtia, mikäli siis haluaa huipulle. Jalkapallossa tosin näitä tunteja voi runsaasti keräillä yksinäänkin, eikä valmentaja ole niin suuressa osassa, kuin vaikka tenniksessä. 

 

Afrikasta pompahtelee ihan laatupelaajia ja jotenkin epäilen, että siellä on hirveän monella kauheasti valmentajan kanssa saatuja laadukkaita harjoitustunteja, vaan taidot on tullut yksinään ja kavereiden kanssa pelailemalla. Suomessa ison esteen tuo tietty, ettei moneen kuukauteen ole kunnon olosuhteita harjoitella pallon kanssa. 

 

Muiden lajien harrastaminen toki hyväksi, kunhan lajeissa on jotain mitä voi siirtää lajista toiseen. Snookerista tuskin on iloa jos futis on päälajina. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ajatellaanko tätä nyt huippu-urheilun vai kansanterveyden kannalta? Nämä kaksi menevät aika pahasti ristiin joukkulajeissa. Joukkueessa saattaa olla 1-3 yksilöä, jotka olisivat valmiita painamaan duunia kovastikin ja tavoittelevat huipulle, mutta loput sitten vain harrastavat. Sitten on valmentajista kiinni, että mennäänkö siellä harrastuspohjalla vai huippua tavoitellen ja aina jompikumpi siinä kärsii. Kyllähän nuorena jo pitää lajin parissa tahkota niitä laadukkaita tunteja, koska muualla joku ihan varmana niitä keräilee kovaa vauhtia, mikäli siis haluaa huipulle. Jalkapallossa tosin näitä tunteja voi runsaasti keräillä yksinäänkin, eikä valmentaja ole niin suuressa osassa, kuin vaikka tenniksessä. 

 

Afrikasta pompahtelee ihan laatupelaajia ja jotenkin epäilen, että siellä on hirveän monella kauheasti valmentajan kanssa saatuja laadukkaita harjoitustunteja, vaan taidot on tullut yksinään ja kavereiden kanssa pelailemalla. Suomessa ison esteen tuo tietty, ettei moneen kuukauteen ole kunnon olosuhteita harjoitella pallon kanssa. 

 

Muiden lajien harrastaminen toki hyväksi, kunhan lajeissa on jotain mitä voi siirtää lajista toiseen. Snookerista tuskin on iloa jos futis on päälajina. 

Tutkimuksen (tutkimusten?) mukaan asiaa voi tarkastella ilmeisesti molemmista näkökulmista ja silti niihin taitaa päteä samat lainalaisuudet. Niin kauan kuin yksilö kokee harrastamansa liikunnan mielekkääksi ilman liiallista kilpailun tuomaa stressiä, lajista pystyy tällöin nauttimaan ihan eri tavalla pidempään. Ja tuo tuntien harjoittelumääräkin on varmasti yksilöstä riippuvainen, sillä joillakin urheilijoilla on jo pelkästään fysiologisesti paremmat lähtökohdat tietyn lajin kohdalla ponnistaa huipulle, kun toisilla se vaatii huomattavasti enemmän ponnisteluja; tätähän on tutkittu esim. pitkän matkan juoksijoilla. Tuo tummennettu kohta on mielestäni hyvä pointti. Se tosin ei taida vaan olla tietoinen valinta yksilöllä siinä mielessä, että harrastampa jääkiekkoa, salibandya ja jalkapalloa, koska ne tukevat kohtalaisen hyvin toisiaan, vaan siksi, että yksilöä ylipäätään joukkueurheilu ja palloilulajit sattuvat kiinnostamaan. Hyvin useinhan se kuitenkin taitaa mennä niin, että esimerkiksi jalkapallossa kansalliselle ja miksei kansainvälisellekin huipulle tiensä löytänyt pelaaja on harrastanut nuorempana myös jääkiekkoa ja esim. yleisurheilua vähintäänkin kohtalaisesti. Varsinainen lajivalinta on sitten tullut eteen vasta joskus lukioikäisenä, kun juoniorijoukkueissa aletaan katsomaan jo potentiaalisia maajoukkuetason urheilijoita. Ja siinä vaiheessa kun vaatimustaso alkaa kasvamaan, tulee myös se valinta eteen, että onko syytä laittaa ns. "all in" urheilu-uran suhteen vai onko parempi laittaa paukut johonkin muuhun elämän osa-alueeseen ja ehkä jatkaa urheilua sillä omalla mukavuusalueella eli harrastamisen tasolla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Millaisesta stressistä tässä nyt puhutaan? Ulkopuolisista paineista menestyä, jotka sitten ovat liian kovat? Tietty se on huonoksi, jos joka tuutista toitotetaan, että pakko menestyä niin ja niin hyvin nyt. Luulisi kuitenkin monella huipulla olevan jo nuorena sisäinen halu kilpailla ja voittaa. Ääriesimerkki tietty tästä on Kiinan voimistelukoneisto, joka lykkää nuoret voimistelukouluihin jo nuorena ja sitten pudotuskilpailu on kovaa, kun karsitaan parhaita. 

 

Harjoittelumäärä toki yksilöllinen ja siinä laatu on isossa roolissa. Tuossa tutkimuksessa, josta kuuluisa 10 000 tunnin sääntökin on tullut, viulistien välillä oli suuria vaihteluita ja joillain oli päälle 10 000 tuntia ja toisilla 4 000 tuntia, vaikka taso oli suurinpiirtein sama ja sitten alemman tason viulusteilla tunnit olivat jo huomattavasti pienempiä määriä. Pointti kuitenkin on se, että niitä tunteja joka tapauksessa täytyy tahkota, vaikka kaikilla ei samaa määrää olekaan ja laadulla pystyy kaventamaan määrässä olevaa eroa.  

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo, eihän toi "saattaa olla henkisesti raskasta" ole mutua.. Ja on se tutkittua, että iso määrä harjoittelu altistaa vammoille :)  Hassun hauskoja tutkimuksia, mutta on niistä kai hyötyäkin, kun muuten ei tässä maailmassa mitään enää muuteta, jos se ei ole tutkittua ja siinä paremmaksi todettua. Järjen käyttö on jätetty narikkaan.. Voi tuo Salasuo olla hyvinkin kartalla, mutta mä olen usein aika kriittinen tutkimuksia kohtaan, koska ne ovat aika sokeita eri näkökulmille. Oon vähän putkiaivo tässä asiassa.

 

Minusta on hyvä että tuohon asiaan kiinnitetään huomiota. Olen aika pitkälti samaa mieltä, että se zipadipadii jää usein kovan tekemisen alle, ei osata pelata sitä henkistä peliä lainkaan. Tekeminen on keskiössä. Monesti ku alotan psyykkisen valmennuksen, sanon että tää homma on sitten treenien tilalla. Joillakin valmentajilla naama venähtää :mrgreen: Mutta toi on hyvä mittari, kuinka tärkeänä kokevat/näkevät tän psyykkisen puolen. Arvot ovat monesti siellä taidon ja taktisen osaamisen harjoittelussa, tätä mun osa-aluetta ei vielä osata hyödyntää ja sitä ei oikein ymmärretä. Porukan pitäis tutustua Psykoterapian saloihin, siellä on paljon juttuja joita ymmärtäessään voi kehittää hommaa. Tuo tutkimus varmaan avaa joidenkin silmät asialle, toisaalta se saa valmentajat kehittämään monia lajeja yhden sisään, mutta sama vaativuus säilyy :) Valtissa oli tyttöjen valmentaja hyvin kartalla. Hän vei tyttöjä treenaamaan muita lajeja ja otti minut mukaan tärkeänä osana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Millaisesta stressistä tässä nyt puhutaan? Ulkopuolisista paineista menestyä, jotka sitten ovat liian kovat? Tietty se on huonoksi, jos joka tuutista toitotetaan, että pakko menestyä niin ja niin hyvin nyt. Luulisi kuitenkin monella huipulla olevan jo nuorena sisäinen halu kilpailla ja voittaa. Ääriesimerkki tietty tästä on Kiinan voimistelukoneisto, joka lykkää nuoret voimistelukouluihin jo nuorena ja sitten pudotuskilpailu on kovaa, kun karsitaan parhaita. 

 

Harjoittelumäärä toki yksilöllinen ja siinä laatu on isossa roolissa. Tuossa tutkimuksessa, josta kuuluisa 10 000 tunnin sääntökin on tullut, viulistien välillä oli suuria vaihteluita ja joillain oli päälle 10 000 tuntia ja toisilla 4 000 tuntia, vaikka taso oli suurinpiirtein sama ja sitten alemman tason viulusteilla tunnit olivat jo huomattavasti pienempiä määriä. Pointti kuitenkin on se, että niitä tunteja joka tapauksessa täytyy tahkota, vaikka kaikilla ei samaa määrää olekaan ja laadulla pystyy kaventamaan määrässä olevaa eroa.  

Eiköhän se stressi aina ilmene tavalla tai toisella kilpailutilanteissa. Toisilla on kyky hallita stressiä paremmin kuin toisilla, riippuen pitkälti yksilön taustatekijöistä. Ulkopuoliset paineet on varmasti ne suurimmat tekijät tässä, koska en oikein usko, että lapsi/nuori asettaa itselleen kovin varhaisessa vaiheissa tulosurheilullisia tavoitteita, vaan kyllä ne tavoitteet asetetaan jostain aivan muualta, ikävimpinä ja ääriesimerkkeinä kentän laidalta huutavilta vanhemmilta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

POU POU otti aloittamani ketjun ytimen esille, johon meinasin itsekin palata, kun keskustelu usein harhautuu poluille. Toki tuo tutkimus voidaan nähdä myös osana huippu ja tai harrastustoimintaa. Aloittaessani ketjua, tarkoitin juuri huippuja, joiden putoaminen minua mietitytti ja johon ajattelin että voisimme tässä maassa saada muutosta. Moni tuntemani pelaaja tai entinen pelaaja puhuu entisistä joukkuetovereistaan, niistä huipuista, jotka lähtivät lajin piiristä kokonaan..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Luen just kirjaa susijengistä eli koripallon puolta. Siellä mainittiin yksi maamme huipuista, joka oli aloittanut vasta 12 vuotiaana pelaamaan. Yksi arvostamani valmentaja sanoi ettei tuossa iässä aloittava voi enää nousta huipulle. Meidän on ehkä hyvä välttää turhan tarkkaa lokerointia, kuin tuotamme huippuyksilöitä. Kaikki on yksilöitä. Hintsa esimerkiksi puhui kirjassaan Räikkösestä, joka tarvitsi paljon enemmän tilaa itselleen kuin moni muu kuljettaja. Jso talli yritti liiaksi sitoa miestä liekaan, hän voi huonosti ja oireili...

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

 

Afrikasta pompahtelee ihan laatupelaajia ja jotenkin epäilen, että siellä on hirveän monella kauheasti valmentajan kanssa saatuja laadukkaita harjoitustunteja, vaan taidot on tullut yksinään ja kavereiden kanssa pelailemalla. Suomessa ison esteen tuo tietty, ettei moneen kuukauteen ole kunnon olosuhteita harjoitella pallon kanssa. 

 

 

 

Mä päätin joskus, että jso voitan lotossa sen ison potin, ku sillon laitoin kuponkia sisään, että rakennutan pari halli jalkapallolle, joihin ei saa vuoroja seurat lainkaan ja se on kaikkien asiallisesti käyttäytyvien ilmaisessa käytössä. Lajin kehittyminen maasssamme vaatii jotain muuta kuin laadukkaita valmentajia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo, eihän toi "saattaa olla henkisesti raskasta" ole mutua.. Ja on se tutkittua, että iso määrä harjoittelu altistaa vammoille :)  Hassun hauskoja tutkimuksia, mutta on niistä kai hyötyäkin, kun muuten ei tässä maailmassa mitään enää muuteta, jos se ei ole tutkittua ja siinä paremmaksi todettua. Järjen käyttö on jätetty narikkaan.. Voi tuo Salasuo olla hyvinkin kartalla, mutta mä olen usein aika kriittinen tutkimuksia kohtaan, koska ne ovat aika sokeita eri näkökulmille. Oon vähän putkiaivo tässä asiassa.

Kovaa harjoittelu voi helpostikin olla henkisesti raskasta. Yleensä fyysisten ominaisuuksien kehittäminen lajissa kuin lajissa ei ole mitään herkkua kenellekään vaan mielummin jokainen toteaa, että "joko pelataan?". Peruskuntokaudella sitä harvemmin voi sanoa nauttivansa, kun joukkueena tai yksilönä painetaan menemään HIIT-muotoista treeniä paikallisen kuntopolun ylämäkiä elokuun pimenevässä illassa sateen piiskatessa kasvoille. Mutta kuten sanottua, niin paineen allahan ne timantit yleensä muodostuu ja sama pätee urheilussakin.

 

Se pointti noista vammoista tuossa tutkimuksessa taisi kuitenkin olla siinä, että liian yksipuolinen ja vain lajinomainen harjoittelu altistaa enemmän vammoille kuin monipuolinen urheilu, jossa yksilön eri ominaisuudet pääsisivät tasapuolisemmin kehittymään.

 

Miksi olet kriittinen tutkimuksia kohtaan? Yleensä näistä tutkimuksista on subjektiivisuus kaukana, mikäli ne ovat vertaisarvioituja tutkimuksia. Tässäkin tutkimuksessa kuitenkin haastateltiin noin sataa urheilijaa ja tutkimuksen pohjana oli yli 1000 kansainvälistä tutkimusta. Näissä jää tällöin tutkijan omat mielipiteet melko vähälle tai ne on ainakin tutkimuksissa korostetusti mainittu, että kirjoittaja on jotain mieltä tai päättelee havaituista asioista tietyllä tavalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×