Jump to content
Jahnny

Vuoden foorumisti (Paitsio Awards) – yleinen keskustelu

Recommended Posts

En nyt vain yksinkertaisesti jaksa tehdä vastaavaa viestiä tuloksille kuten viime vuonna joten tässä nyt lyhyt versio.

 

Tulokset

 

Vuoden asiantuntija

- Viime vuonna meni äänet tasan 7-7 Jahnnyn ja LowRidingMonkeyn välillä, mutta tänä vuonna tuo ei toistunut. Jahnny on vuoden asiantuntija yhteensä 11 äänellä, kun taas LowRidingMonkey tuli toiseksi 2 äänellä.

 

Vuoden fani

- Kategoriaa dominoi Chelsean oma Public Enemy, jota intohimoisempaa fania ei muiden foorumilaisten mukaan täältä löydy. Ääniä vanha kunnon PE keräsi 9 kappaletta.

 

Vuoden huonontunein

- Voittajaa ei löytynyt, mutta kuten Henkka viestissään mainitsi, niin jokainen joka kirjoittanut vain oman joukkueensa ketjuihin on hyvä maininta. PouPoulle ja tominelle myös tsempit, sillä heidän tekstejä olisi mukava lukea enemmän kuten ennenkin.

 

Vuoden kaivatuin

- Moni kasvo on hävinnyt johonkin, joista CR#7 ja lfcsmith nostettiin esille. Kuitenkin eniten paitsiolaiset tuntuvat kaipaavan Tolppa-Apinaa takaisin kirjoittelemaan.

 

Vuoden kehittynein

- Eniten viime vuodesta on parantanut foorumilla CaKaLa, kun taas Livöpool on myös antanut panoksensa vuonna 2015.

 

Vuoden ketju

- Tiukkaa vääntöä oli Liverpoolin ja West Hamin ketjujen välillä, mutta niin vain voitto meni lopulta Liverpoolille lukemin 4-3. Myös Valioliigan oma ketju sai maininnan, muut kausiketjut ja Islam-keskustelut.

 

Vuoden persoona

- Lasse Tikka jäi tällä kertaa toiselle sijalle 3 pisteellä, kun West Hamin oma ImmanuelKunt marssi voittoon 7 äänellä.

 

Vuoden projekti

- Vaikka West Ham oli edustettuna tässä paitojensa kanssa, niin Sami Paakkasen panos foorumille valmennuksen puolelta sai suurimman huomion 5 äänellä.

 

Vuoden tulokas

Sami Paakkanen dominoi myös tätä kategoriaa 7 äänellä. Foorumi näytti olevan myös tyytyväinen toiseen tulokkaaseen, jonka nimi on AnderH ja keräsi 3 ääntä.

 

Vuoden tähtihetki

- Ei tämä kategoria nyt aivan putkeen idealtaan mennyt, mutta eniten ääniä sai kuitenkin Liverpool, kun Klopp sai pestinsä.

 

 

Vuoden foorumisti 2015

 

5.

- Viime vuonna seitsemänneksi tullut Unitedin tämän vuoden dominoivin kirjoittaja keräsi viime vuoden 13 pisteen sijasta 15 pistettä saaliikseen. Tuo pistemäärä riittää viidenteen sijaan, johon viime vuonna vaadittiin pisteen verran enemmän. Tämä kirjoittaja on Ole Gunnar.

 

4.

- Ensimmäiset sijat menivät kuitenkin Manchesterin sijasta enemmän Lontooseen päin. Arsenalin puolelta tuli edustusta, mutta tänä vuonna neljänneltä sijalta ei löydy nimimerkki Tolppa-Apina. Tänä vuonna 16 pistettä kerännyt ja Vuoden foorumisti 2015 -äänestyksessä neljänneksi tuli Mati.

 

3.

- Takaisin kärkikolmikkoon löysi tiensä Vuoden foorumistiksi vuosina 2011 ja 2013 äänestetty nimi. Kyseessä on Paitsion vakiokalustoa, joka jatkaa vuosi vuodelta tasaisen laadukkaasti kirjoitteluaan. Nimi tulee Chelsean puolelta, hän keräsi 18 pistettä ja kyseessä on siis LowRidingMonkey.

 

2.

- Hopeasijalta löytyy nimimerkki, joka myös valittiin Vuoden foorumistiksi vuonna 2010. Kyseessä on nimimerkki, joka saavutti kyseisen sijan viime vuonnakin, keräsi nyt huikeat 33 pistettä ja rakkaalla kirjoittajalla on monia nimiä kuten Liverpoolin lippulaiva ja ylijumala – mutta kutsutaan häntä nyt kuitenkin sillä, mikä täällä laudalla on tutuimmaksi tullut, eli ippe.

 

1.

- Toistan itseäni viime vuodelta, että typerältä kirjoittaa tätä. Vuoden foorumistiksi 2015 valittiin kuitenkin nimimerkki, joka keräsi pisteitä ylitse muiden ja saaliiksi tulikin lopulta yhteensä 44 pistettä. Paitsiolaisilta tuli lähestulkoon yksimielisesti tämä valinta joten en ala sitä kyseenalaistamaankaan. Tänä vuonna Vuoden foorumistiksi on valittu nimimerkki – joka palkinnon voitti myös viime vuonnakin – Jahnny.

 

... Kiitokset kaikille äänestäneille ja äänestykseen osallistuneille. Onnittelut myös muille kärkisijoille yltäneille ja ottakaa se kiitoksena siitä, että olette tehneet hyvää duunia sekä tuottaneet ehkä jollain tavalla hyvää fiilistä muille kirjoittajille. Kiitos myös jokaiselle, joka täällä foorumilla tämän vuoden on pyörinyt, sillä ilman tätä yhteistä panosta olisi Paitsio.com aivan jotain muuta. Olette kaikki omalla tavallanne niitä Vuoden foorumisteja ja näen itseni jatkossakin vain yhtenä kirjoittajana muiden joukossa sekä lupaan antaa vastaavan panokseni ympäri foorumia jälleen ensi vuonnakin. Nyt siis katseet kohti vuotta 2016, kevättä, tulevia arvokisoja, ja mitä vielä. Kiitos vielä jokaiselle.

 

Vuoden foorumisti 2015

1. Jahnny (44 pst.)

2. ippe (33 pst.)

3. LowRidingMonkey (18 pst.)

4. Mati (16 pst.)

5. Ole Gunnar (15 pst.)

6. Torres9 (13 pst.)

7. Public Enemy (10 pst.)

8. Needles (9 pst.)

9. ImmanuelKunt (8 pst.)

10. Merseyside2 (7 pst.)

11. Lasse Tikka (6 pst.)

= Livöpool (6 pst.)

13. KyyhkyBoy (5 pst.)

14. Olli (4 pst.)

15. AnderH (3 pst.)

= Haltsu (3 pst.)

= Sippmuh (3 pst.)

= tomine (3 pst.)

19. CaKaLa (2 pst.)

= Sohottaja (2 pst.)

21. CR#7 (1 pst.)

= Golden Age Milanista (1 pst.)

 

Tässä vielä kaikki Paitsion historian Vuoden foorumistiksi valitut:

 

Vuoden foorumisti 2015 (Jahnny)

Vuoden foorumisti 2014 (Jahnny)

Vuoden foorumisti 2013 (LowRidingMonkey)

Vuoden foorumisti 2012 (Il Fenomeno Vero)

Vuoden foorumisti 2011 (LowRidingMonkey)

Vuoden foorumisti 2010 (ippe)

Vuoden foorumisti 2009 (obzen)

Vuoden foorumisti 2008 (Public Enemy)

Vuoden foorumisti 2007 (Luis_Garcia#10)

Vuoden foorumisti 2006 (BurnBlack)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Asiaa! Onnittelut täältä kuplien seasta kaikille voittajille ja jokaselle ääniä saaneelle. Tästä lähtee taas uusi loistokkain vuosi ikinä lajitoverit. Ja jos ei lähe, niin nimeni on Pentti



Henkalle vielä sen verran että iän myötä pirin tarve vähenee, kun höperyys lisääntyy. Tervetuloa perässä veli

 

 

http://naurunappula.com/z/1169789/

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Löytyykö jostain vieläkin aikaisempien vuosien, kuin 2006, voittajat? Ja mitäköhän foorumia sillä tarkoitetaan?

 

Vuoden 2006 äänestyksen avausviestistä:

 

Vuosi lähestyy loppuaan, joten jälleen on aika valita vuoden foorumisti. Säännöt copypastena viimevuotisesta topicista:

Eli mistä viimevuotisesta?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Löytyykö jostain vieläkin aikaisempien vuosien, kuin 2006, voittajat? Ja mitäköhän foorumia sillä tarkoitetaan?

Vuoden 2006 äänestyksen avausviestistä:

 

Eli mistä viimevuotisesta?

Ulkomuistista heitän, että ensimmäinen äänestys oli vuonna 2005 ja sen voitti Alix Rocklake. Silloin elettiin vielä paitsion edeltäjän, unitedwebin aikoja.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään


×