Jump to content
Sign in to follow this  
Jahnny

West Ham – siirtohuhuja, -uutisia, -vahvistuksia

Kuinka paljon Moyesin pitäisi saada aikaa osoittaa kykynsä Unitedin peräsimessä?  

44 members have voted

This poll is closed to new votes
  1. 1. Kuinka paljon Moyesin pitäisi saada aikaa osoittaa kykynsä Unitedin peräsimessä?

    • Kauden loppuun saakka. Jos neljättä sijaa ei pystytä saavuttamaan, uusi mies tilalle.
      10
    • Joulukuuhun asti. Elleivät otteet rupea paranemaan, monoa.
      7
    • Kaksi kokonaista kautta.
      10
    • 3-4 kautta.
      5
    • Sopimuksen mukaiset kuusi vuotta.
      12


Recommended Posts

Nostin tämän ajatuksen ylös jo tuolla kausiketjussa, sillä West Hamin ympärillä pyörivät nyt mielenkiintoiset ajat ja siirtohuhuissa esiintyy useampaa nimeä. Avataankin siis oma ketju kyseiselle pohdinnalle siitä, että kuka lähtee ja kuka tulee sisään, niin ei tarvitse sekoittaa keskustelua aiheesta tuolla pääketjussa eikä myöskään useat uutiset huku muiden joukkoon.

 

Päätin aloittaa keräämällä nyt huhtikuulta viimeisimmät nimet, jotka ovat esiintyneet eri lähteissä.

 

alex-song-song-west-ham_3442732.jpg?2016

Alexandre Song ei ole onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa Bilicin alaisuudessa.

 

Jos nyt lähdetään käsittelemään nimiä, jotka ovat lähdössä seurasta, niin muutama on jo aikalailla kiveenhakattu. Emmanuel Emenike ei ole missään vaiheessa onnistunut ilmeisesti vakuuttamaan riittävästi eikä pelaajan mahdollisesta hankinnasta aiota neuvotella kauden päätteeksi. Mitään osto-optiota ei pelaajaan West Hamilla siis ole ollut, kun oli puhetta kuinka pelaajan siirto sinetöityisi pysyvästi 12 ottelun jälkeen. Lisäksi Victor Moses tulee jatkamaan seurasta ulos, sillä lainapelaajia ei olla kiinnostuttu pitämään seurassa. Itse tosin pitäisin kyseisen pelaajan ehkä ensi kaudella mukana, sillä tuo hyvin suoraviivaisuutta ja pystyy luomaan tilanteita yksilösuorituksillaan tullessaan vaihtopenkiltä. Ymmärrän kuitenkin myös sen, että Mosesin pitämistä ei voida ajatella mitenkään tarpeellisena, kun tähtäimessä on useita muitakin pelaajia. Alexandre Song taas on kolmas nimi, joka ei tule jäämään seuraan. Valitettavaa, sillä kyseessä on kuitenkin kiistatta yksi joukkueen parhaimmista pelaajista ja vaikuttaa asenteensa puolesta olevansa valmis kuulumaan joukkueeseen, jonka on myös näyttänyt kentällä, mutta ei vain ilmeisesti kuulu Bilicin suunnitelmiin. Herättää kysymyksiä.

 

Nuorista pelaajista ollaan päästämässä suuri määrä nimiä pois. Näistä nimistä todennäköisimmin on lähdössä tunnetuimpia nimiä olevat Jordan Brown ja Leo Chambers. Muina niminä sitten voidaan mainita myös Elliot Lee ja Janaai Gordon, joiden lähtöä pidetään myös yhtä mahdollisena, mutta tilanne ei kuitenkaan ole täysin selvä kuten Chambersilla.

 

Lisäksi tietysti huhuissa on pyörinyt Joey O'Brien, jota on viety muun muassa Sunderlandiin. Yhdessä vaiheessa kautta en olisi uskonut O'Brienin lähtöön ehkä aivan vielä, mutta tässä vaiheessa voi jo todeta, että eiköhän pelaaja jatka matkaansa. Oikealle kuitenkin löytyvät vaihtoehtoina Antonio, Byram, Tomkins ja eiköhän Henry ole myös nimi, jonka voi kuten laittaa tähän listaan vielä jatkoksi kuten Tomkinsinkin. Vasemmallekin sitten löytyy Cresswell ja Hendrie toisena. Ehkä jokin nuori pelaaja voidaan joukkueeseen tuoda Cresswellin seuraksi ja Hendrie lähteä mahdollisesti lainasopimuksella muualle, mutta O'Brienia ei voi enää nähdä tarpeellisena nimenä joukkueessa.

 

Dimitri Payet taas on yksi nimi, jota jaksetaan huhuilla mihin tahansa, mutta toisin kuin muiden pelaajien kohdalla, niin Payetin kohdalla voidaan silmiä räpsäyttämättä todeta, että roskalehtien löpinää. Olisi vain todella vaikeaa nähdä FC Barcelonan tai Real Madridin panostavan 29-vuotiaan Dimin hankkimiseen, kun kyseisen pelaajan rooliin löytyy jo maailmanluokan pelaajia sekä molemmat tuntuvat nyt panostavan nuoriin pelaajiin, jotka ovatkin saaneet suhteellisen hyvin vastuuta. Joku Valencia CF on heti paperilla realistisempi kohde, mutta en usko Payetin lähtevän seurasta yhtään mihinkään. "We've got Payet, Dimitri Payet, I just don't think you understand." Tuossakaan ei kerrota yhdenkään espanjalaisseuran omistavan Payetia.

 

Sitten on vielä Diafra Sakho, joka oli jättänyt nimikirjoitustilaisuuden väliin ja kertonut loukkanneensa itsensä harjoituksissa. Lisäksi oli muutenkin herättänyt kysymyksiä pukukopissa ja seurauksena putosi kokoonpanosta. Sakhon kohdalla kerrotaan olevan kyse siitä kuinka ei löytyisi uskoa yhteiseen tulevaisuuteen pelaajan ja seuran välillä, sillä muut kärkihyökkääjät nauttivat nyt suuremmasta vastuusta ja siihen päälle on seura myös kertonut hyvin avoimesti etsivänsä yli kahdenkymmenen maalin miestä ensi kaudeksi. On kirjoitettu myös, että Sakho ei ole tyytyväinen siihen kuinka Payetille ollaan tarjoamassa huomattavasti rahakkaampaa sopimusta.

 

havard-nordtveit-borussia-monchengladbac

Håvard Nordtveitin ensi kauden seurana pidetään lähes varmasti West Hamia.

 

West Hamiin huhutuista nimistä on helpointa nyt ensimmäiseksi mainita norjalainen keskuspuolustaja Håvard Nordtveit (26). Pelaaja tulee jättämään nykyisen seuransa Borussia Mönchengladbachin kesällä ja siirtyy näin ollen seuraavaan seuraansa ilmaiseksi. Useat lähteet ovat uutisoineet kyseisen seuran olevan West Ham ja näin on myös itse pelaajan suunnalta tullut. Mitään virallista julkistamista ei ole kuitenkaan vielä ollut joten käsitellään Nordtveitia siihen asti vielä vain huhuna.

 

Muita keskikenttäpelaajia on myös ollut esillä. Näistä nimekkäimpänä Yaya Touré (33), joka tulee todennäköisesti jättämään Manchester Cityn taakseen. Olisi hyvin vaikea nähdä, että pelaaja, joka ei kuulunut Guardiolan suunnitelmiin FC Barcelonassa kuuluisi nyt tulevassakaan seurassa. Eikä oikein voi uskoa norsunluurannikkolaisen tyytyvän pelaamaan jälleen keskuspuolustajanakaan. Huippupelaaja edelleen kyseessä, mutta vaikea kuitenkaan nähdä West Hamissa, vaan eiköhän Touré matkaa pelaamaan viimeisen vuodet rahakkaalla sopimuksella jossain muualla. Valtaosa Hammersin budjetista kuitenkin tullaan käyttämään kärkihyökkääjään eikä keskikenttäpelaajille ole varaa maksaa vastaavia palkkoja kuten Tourén kohdalla tulisi olemaan. Vastaavaan rooliin keskikentän keskustaan on huhuttu myös Fiorentinasta pallon kanssa äärimmäisen taitavaa chileläistä Matías Fernándezia (30) sekä Arsenalin omaa poikaa Jack Wilsherea (24). Kieltämättä jokainen näistä olisivat vahvistuksia joukkueeseen, mutta vaikea kyseisiin siirtoihin on oikein uskoakaan nyt. Myönnettäköön kuitenkin, että esimerkiksi Dimin, Matín Lanzinin muodostama hyökkäävä keskikenttä uuden kärkihyökkääjän alapuolella toisi kyllä jo veden kielelle.

 

Jos jatketaan keskikentällä, niin West Hamiin on yhdistetty myös oikealla laidalla pelaava todella nopea ja taitava Gökhan Töre (24), josta on aikaisemminkin juttua jo ollut. Kyseessä olisi Bilicille hyvin tuttu nimi Besiktasista joten voisi ollakin aivan uskottava siirto ensi kesäksi. Lisäksi samalle laidalle on yhdistetty Arsenalista toinenkin nimi, nimittäin Alex Oxlade-Chamberlain (23). Mielenkiintoinen nimi kuten Wilsherekin, mutta itse ainakin uskon Arsenalin pitävän kiinni tuosta englantilaisesta niin kutsutusta rungostaan vähintäänkin niin kauan, kun Wenger toimii joukkueen managerina. Vasemmalle laidalle sitten voidaan mainita Georginio Wijnaldum (26), jonka ei voi oikein nähdä ensi kaudella pelaavan muualla kuin pääsarjatasolla, joka ei taida Newcastle Unitedin kohtalo olla. Voisi olla siis realistinen hankinta keskikentälle niin laitaan kuin keskustaankin. Viimeisenä mainittakoon Manolo Gabbiadini (25), joka on jäänyt vähemmälle peliajalle Napolissa, sillä ei ole yhdellekään pelipaikalleen ensimmäinen vaihtoehto. Gabbiadini on pelipaikaltaan hyökkäävä keskikenttä, mutta pelaa myös sekä kärki- että laitahyökkääjänä.

 

Puolustajista seuraan on yhdistetty tosiaan Torinossa pelaava serbialainen keskuspuolustaja Nikola Maksimovic (25), josta West Hamin pääasialliseen ketjuun jo kirjoittelinkin. Sky Sports on siis uutisoinut Hammersin aloittaneen neuvottelut pelaajasta ja itse ainakin olisin hyvin vahvasti tämän siirron puolella. Lisäksi huhuissa on pyörinyt Chris Smalling (27), jonka on vaikea nähdä liikkuvan Manchester Unitedista yhtään mihinkään. Kolmantena sitten mainittakoon myös tanskalainen senttimetriä vajaa kaksimetrinen Jannik Vestergaard (24), joka edustaa tällä hetkellä Werder Bremenia. On ollut joukkueen avainpelaajia ja hyviä esityksiä saattaisi seurata siirto eteenpäin urallaan seurasta, jota edustanut nyt viimeiset puolitoista kautta.

 

west-ham-christian-benteke-zlatan-ibrahi

Christian Benteke, Wilfried Bony ja Zlatan Ibrahimovic ovat kolme viidestä eniten West Hamiin yhdistetyistä kärkihyökkääjistä.

 

Se nyt kuitenkin on tullut hyvin selväksi, että kärkihyökkääjä on se, mihin seurassa tosissaan tähdätään. Aivan oikein, sillä tällä kaudellakin voidaan vain katsoa kuinka paljon Kanen ja Vardyn kaltaiset maalintekijät tekevät joukkueilleen. Nyt on seuraavaksi haussa vastaava tekijä Hammersin paitaan.

 

Aloitetaan nyt suoraan Christian Bentekesta (26), joka on pyörinyt vahvasti huhuissa ja tulevaisuutta Liverpoolissa ei ilmeisesti nähdä olevan. Olen itse tavallaan Benteken niin sanottu fani, mutta jotenkin vaikeaa nähdä, että kyseessä olisi pelaaja, joka toimisi sellaisena sateentekijänä kuten tässä toivotaan. Toisaalta Benteke saattaisi olla juuri se pelaaja, jonka Carrollin toivottiin olevan, sillä ei olisi ainakaan yhtäjaksoisesti loukkaantuneena. Belgialaisen kohdalla kuitenkin palkkapyyntö on tuntunut jarruttavan mahdollista siirtoa ja pelaaja ei tunnu muutenkaan olevaan listalla se ensimmäinen nimi. Wilfried Bony (28) taas menee hyvin paljon samaan kastiin Benteken kanssa ja en muutenkaan täyttäisi mielelläni joukkuetta turhan monella afrikkalaispelaajalla, kun ensi kautta tulee jälleen sekoittamaan 2017 Africa Cup of Nations eikä liian montaa tärkeää pelaajaa ole mukava menettää reilu yhdeksi kuukaudeksi.

 

Loput katseet kohdistuvatkin sitten Ranskaan, josta löytyy toinen belgialainen kärkihyökkääjä Michy Batshuayi (23). Bilicin oli ilmeisesti tavata pelaajan edustajien kanssa jo, mutta tapaaminen siirtyi. Batshuayi on lupaava pelaaja, josta kasvaa varmasti huipputason hyökkääjä ja on jo nuorena tehnyt suuria maalimääriä. Nopea, vahva ja hyvä viimeistelijä, jolla on asennetta todelliseksi maalinsylkijäksi. Tuotti näkyvää tulosta yhdessä Payetin kanssa, kun pelasivat yhdessä Olympique Marseillessa, ja tuo olisi hienoa nähdä Hammersinkin paidassa. On myös huhuttu, että Dimi olisi ollut jo yhteydessä Ranskan suuntaan ja kertonut Englannista sekä West Hamista seurana. Toisena sitten Alexandre Lacazette (25), jonka kerrotaan jo tavanneen Henryn kanssa, mutta ei sen enempää. Kyseessä olisi ehdottomasti jo valmis huippupelaaja, joka kiinnostaa varmasti Euroopan suurimpiakin seuroja. Kuten Batshuayi, niin kyseessä nopea pelaaja ja todella hyvä maalintekijä, mutta on kuitenkin taitotasoltaan edellä ja ruumiinrakenteeltaan pienikokoisempi. Batshuayin voisi nähdä puhtaana kärkihyökkääjänä, mitä Lacazettekin tietysti on, mutta Alex olisi pelaaja, jonka voisi asettaa huoletta laitahyökkääjäksikin.

 

Viimeisenä sitten Zlatan Ibrahimovic (35), joka ei esittelyjä kaipaa. Kyllähän tämä nyt täysin utopistiselta kuulostaisi, mutta niin kuulosti myös aikoinaan mahdollinen siirto Pariisiin. Ruotsalainen on edelleen maailmanluokan kärkihyökkääjä, josta ei voisi kovinkaan moni joukkue helposti kieltäytyä. Ensimmäisenähän Englannissa tulee mieleen seurat kuten Arsenal, Chelsea, Manchester City, Manchester United, Tottenham Hotspur, ja niin edelleen, mutta kai nyt voi West Hamin ottaa tällä kertaa mukaan spekulaatioihin. Jos nyt pohditaan kyseisiä seuroja, niin Manchester City ei vain kuulosta mitenkään mahdolliselta Guardiolan saapuessa seuraan kuten ei myöskään Manchester United osittain van Gaalin takia. Chelseassa uskon Contella olevan erilaiset suunnitelmat ja Tottenham Hotspurin kohdalla taas tulisi kohdistaa myös kaikki huomio omiin nuoriin lahjakkuuksiin. Oikeastaan Arsenalin näen ainoana osittain loogisena vaihtoehtona, sillä Wenger pystyisi kyseisellä hankinnalla todistamaan olevansa vielä nälkäinen ja voittamaan mestaruuden. Viime kesänä Petr Cechin hankinta vihjasi myös vähän tähän suuntaan, että Arsenal on valmis panostamaan myös jo kokeneisiin mestareihin. Tietysti Mourinhon saapuminen Manchester Unitediin muuttaisi varmasti asetelemia suuresti. Ruotsissa taas uskotaan, että Zlatan ei itse olisi valmis siirtymään Manchesteriin, sillä Barcelonan, Milanon ja Pariisin jälkeen Lontoo olisi ainoa oikea vaihtoehto. Painotan vielä, että en usko Ibracadabran olevan ensi kaudella todennäköisemmin West Hamissa kuin muualla, mutta se todellakin on mahdollista. Zlatan, jos kuka, on valmis mullistamaan ja yllättämään, ja tässä olisi sellainen houkutteleva projekti, johon tulla osaksi. Tietysti aivan hyvin voi Zlatan pelata ensi kaudella Kiinassa tai Yhdysvalloissakin.

 

Sitten vähemmän huhuttuja nimiä ovat olleet Edin Dzeko (30), joka ei Romassa ole oikein onnistunut, kuten myös Chelseassa nyt oleva Alexandre Pato (27). Sitten Valioliigassa tällä kaudella erinomaisesti esiintynyt Odion Ighalo (27) ja myös Englannissa jo pelaava Callum Wilson (24) ovat olleet huhuissa. Tuntemattomampia nimiä sitten olisivat Racing Clubissa pelaava argentiinalainen kärkihyökkääjä Gustavo Bou (26) ja 1860 Münchenia edustava Itävallan maajoukkueen kärkihyökkääjä Rubin Okotie (29), josta itse pysyisin ainakin kaukana. Viimeisenä ei kärkihyökkääjä, vaan Interin laitahyökkääjä Adem Ljajic (25), on ollut myös huhuissa. Näihin en kuitenkaan usko juuri lainkaan, vaan näkisin tuon viiden jo mainitun nimen olevan se lista, josta mahdollisesti se uusi kärkihyökkääjä seuraan tulee.

 

Kuten myös mainittu, niin nuoria pelaajia on lähdössä seurasta ulos, mutta niin on myös huhuttu sisään. Näitä nimiä ovat muun muassa Leeds Unitedin nuori maalivahti Bailey Peacock-Farrell (20), RC Lensin keskuspuolustaja Taylor Moore (19), AFC Wimbledonin keskuspuolustaja Ryan Sweeney (19) ja jo aikaisemmin kausiketjussakin mainittu Valencia CF:n kärkihyökkääjä Toni Martínez (19), jota on pidetty jo suhteellisen varmanakin hankintana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Alexandre Lacazette on aloittanut englannin kielikurssit ja ranskalaishyökkääjän tyttöystävä on lopettanut työnhaun Lyonissa. Lisäksi huhuissa pyörineistä nimistä Theo Walcottin tulevaisuus Arsenalissa on epävarmaa Wengerin mukaan.

 

Lisäksi vihdoin nähdään tällekin varmistus, sillä Toni Martínez on nyt West Hamin mies. Nuoren espanjalaishyökkääjän sopimus alkaa vasta kauden päätyttyä, mutta harjoittelee jo nyt Hammersin kanssa. Nuorukaista on verrattu nuoreen Torresiin. Toni oli mukana Espanjan alle 19-vuotiaiden joukkueessa, joka voitti viime kesänä Euroopan mestaruuden. Martínez täyttää nyt kesäkuussa 19 vuotta.

 

Na_ytto_kuva_2016_04_24_kello_23_34_08.p

 

Hammers to sign Spanish striker

 

West Ham United are delighted to announce the signing of promising Spanish forward Toni Martinez from Valencia CF.
 
The 18-year-old striker has been a prolific scorer throughout his time with Los Che, netting more than 100 times over the past four seasons.
 
The Spain U17 international will join the Hammers on a three-year contract on 1 July 2016, but Valencia have kindly given the 18-year-old permission to train with his future teammates immediately to help him to settle in England.
 
The Murcia-born frontman, who was also part of the Spain U19 squad which ultimately won the 2015 UEFA European Championship title, is looking forward to linking up with West Ham this summer.
 
“For me, it’s a great opportunity to be here and I hope to make the most of being at such a big club,” said Martinez, who will celebrate his 19th birthday in June.
 
“I joined West Ham because of the progress that the club is making. The decision to come here was made because it is a brilliant opportunity to join an interesting club in the Premier League.”
 
Martinez featured eight times for Valencia in the UEFA Youth League this season, scoring once and recording three assists as his side reached the Round of 16 before being eliminated on penalties by Chelsea.
 
And it is a former Blues striker that the teenager models his game on – Atletico Madrid and Spain star Fernando Torres.
 
Having agreed to follow in Torres’ footsteps and move to London, Martinez has hopes of making his own name in the Premier League.
 
“I am a striker and usually get compared to Fernando Torres,” he confirmed. “I am a striker, but I also like getting back and playing as part of the team.
 
“The Premier League is well considered across the world and in Spain, we believe that it is one of the best leagues in the world. This is a fantastic opportunity and I am fulfilling a lifelong dream by signing for one of the big clubs in the Premier League.”
 
While Martinez will initially join Terry Westley’s Development Squad, Martinez has long-term ambitions of forcing his way into the first-team squad at the Club’s new home.
 
West Ham move to the 60,000-capacity Stadium on Queen Elizabeth Olympic Park in Stratford this summer, and the new boy harbours hopes of running out there in a Claret and Blue shirt before too long.
 
“The prospect of playing in front of 60,000 people next year really catches my attention, and it is a Stadium that has so much history,” he concluded. “I am hoping to be able to get the opportunity to do that and I hope that it will be soon.”

Share this post


Link to post
Share on other sites

http://www.suomifutis.com/2016/04/lehti-tottenham-voittanut-taiston-maalitykista-tilastossa-edella-vain-zlatan/

 

Tosta vaan heitin hatusta mut täytyy toivonee että ei spudsiin matkaa...

 

Aivan. No, Daily Mirrorin julkaisemia uutisia ei kannata turhan tosissaan ottaa.

 

Ranskassa kerrotaan, että tarjouksia olisi pelaajasta tullut sekä Englannista että Espanjasta, mutta sen enempää ei vielä osata sanoa. Lacazette itse tosiaan vahvistanut kiinnostuksen lähteä Englantiin ja aloittanutkin kielikylvyn jo hyvissä ajoin. Spurs on ilmeisesti L'Equipen mukaan tarjonnut myös Lyonissa pelaavasta keskuspuolustajasta Samuel Umtitista joten tuskin koko joukkuetta lähtevät tyhjentämään. Olkoonkin, että Lacazetten voisi nähdä siirtyvän aivan hyvin Manchester Unitediin, Tottenham Hotspuriin, West Ham Unitediin kuin myös Atlético Madridiinkin. Ranskaan tuskin tämän kauden jälkeen enää tulee jäämään.

 

Batshuayi puolestaan pyrkii ensisijaisesti siirtymään seuraan, joka pelaa ensi kaudella Euroopassa. Spursin kanssa kilpailua tästäkin pelaajasta joten voisi jopa olettaa, että toinen kärkihyökkääjistä matkaa tuonne ja toinen tänne. Spursin kerrotaan eri ranskalaislähteiden mukaan aloittaneen myös neuvottelut LOSC Lillea edustavasta laitahyökkääjästä Boufalista, mutta mitään tarjousta ei kuitenkaan olisi vielä pöydällä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mites Nolito? Oisko saumoja? Jotai pikku huhua ois havaittavissa...

 

Ei ole itsellä tullut mitään vastaan Nolitosta.

 

En myöskään kyllä hirveämmin innostuisi hankinnasta. Payet hoitaa tuon tontin jo erinomaisesti eikä jo 30-vuotias espanjalainen varmaan aivan pähkinöillä siirtyisi tämän kauden jälkeen muutenkaan. Voisi uskoa siis, että siirtobudjettia ei aleta käyttämään kyseiseen pelaajaan. Varmasti laidallekin haetaan vahvistusta, mutta en näe Nolitoa oikeana ratkaisuna.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hammers to lodge €30m bid for Lacazette?


 


West Ham United are planning a club record bid of €30 million (£23.5 million) for Lyon striker Alexandre Lacazette according to Jason Burt at the Telegraph. The 24-year-old France international is being considered as a marquee signing ahead of the club’s move to the Olympic Stadium for the start of next season.

 

In an interview with The Daily Telegraph in January, Lacazette spoke of his desire to leave Lyon at the end of this season and said he was “thinking about the Premier League”.

 

Lyon president Jean-Michel Aulas is aware of Lacazette’s intentions and there has been interest in him from several of Europe’s biggest clubs, including Atlético Madrid and Tottenham Hotspur.

 

Newcastle United, Sunderland and Stoke City also expressed strong interest in Lacazette in the January transfer window but Lacazette rejected the interest and said he was determined to see out the season with Lyon. The Frenchman also wants to play European football next season.

 

It appears that West Ham are emerging as the club who are in pole position should a deal be struck, and it is understood he would be receptive to the idea of joining the ambitious London club and working under manager Slaven Bilic.

 

The deal would eclipse the £17.5 million paid by West Ham for Andy Carroll in 2013 and is a sign of intent from the club’s owners, David Sullivan and David Gold, that they want to challenge for Champions League football.

 

Lyon may try to hold out for more than £23.5 million for Lacazette, who has been at the club all his career and is considered their prize asset.

 

Lacazette has been regarded as one of the most sought-after forwards in Europe. He had a disappointing start to this campaign, as did Lyon, but his form has picked up since the turn of the year. He is being closely monitored by a number if clubs and will consider his future after the Ligue 1 season ends on May 14.

 

Lacazette scored 29 goals last season to be voted Player of the Year in France and has topped the 20-goal mark again, having found the net regularly in 2016.

 

He has also won 10 international caps for France and still harbours the ambition to be part of their Euro 2016 squad, with Real Madrid forward Karim Benzema not involved in the French Football Federation’s plans for this summer’s tournament.

 

West Ham’s move to the Olympic Stadium is making them a more attractive proposition to players, as is the impressive form the team have shown under Bilic as they have challenged near the top of the table and are hoping to secure a Europa League place. Another France international, Dimitri Payet, who moved from Marseille last summer, recently admitted: "Playing in the new stadium influenced my choice to play for West Ham. The atmosphere will be great."

 

West Ham have a number of attacking options but are keen to add Lacazette, who can play anywhere across the forward line and is believed to be highly regarded by Bilic. Other strikers are being considered, such as Liverpool’s Christian Benteke and Marseille’s Michy Batshuayi, who is also of interest to Spurs.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lisää juttua tuoreimmista lehdistä huhumyllyyn. En kyllä itse tahdo vielä uskoa tähän.

 

Hammers make €40m offer for Batshuayi?
 
According to the Guardian, West Ham have submitted a bid of €40m (£31.5m) for Marseille striker and long-term target Michy Batshuayi but face competition from a host of European clubs including Juventus to sign the Belgium striker this summer.
 
Slaven Bilic’s side are long-term admirers of the 22-year-old, who has scored 16 goals for Marseille this season despite the club’s struggles at the lower end of Ligue 1, and first attempted to buy him in January but were told he was not interested in leaving until the end of the season.
 
They have now returned with a firm offer which would smash their club record transfer but must now wait to hear whether it will be accepted. Despite Batshuayi insisting last week that he wanted to stay in France, Marseille are understood to be keen to sell the striker they bought for just £4.8m from Standard Liège in 2014 after chair Margarita Louis-Dreyfus had put the club up for sale last month.
 
Any deal is likely to be concluded before the end of the month with the player hoping to be selected in coach Marc Wilmots’ Belgium squad for Euro 2016 next week.
 
Juventus have also indicated that they would be willing to match West Ham’s offer, with Álvaro Morata likely to be sold back to Real Madrid this summer and a potential target for Chelsea. Roma, who are in negotiations with the London club over the transfer of Batshuayi’s Belgium team-mate Radja Nainggolan, are another of his suitors.
 
Tottenham and Liverpool have had a prolonged interest in Batshuayi, who signed a contract extension with Marseille in January and have been asked to be kept abreast of any developments, although it is understood they may not be willing to pay such a big fee. Borussia Dortmund, Atlético Madrid and Barcelona have been linked in the past and could enter the race at the last minute.
Batshuayi was also the subject of a similar offer from Stoke in January but his representatives have indicated that he would not be interested in moving to the Potteries.
 
West Ham’s current transfer record is the £15.5m they paid Liverpool for Andy Carroll in 2013, while they also paid £10.7m last summer to sign Batshuayi’s former Marseille team-mate Dimitri Payet.

_____________________

 

Townsend for £8m if Newcastle are relegated?

 

According to Matt Law at the Telegraph both West Ham and Southampton will trigger the £8m release clause for Andros Townsend if Newcastle United are relegated this season. Most of us should recall that our very own ExWHUEmployee mentioned in his column on 1st May about the possibility of the club raiding one of the relegated teams for a winger this Summer.
 
Townsend only moved to Newcastle from Tottenham Hotspur in January for £12m, but his contract includes a clause that allows him to leave for £4m less in the event of the St James’ Park club suffering relegation from the Premier League.
 
West Ham have placed a pacey winger among their summer transfer targets, with the loan deal of Victor Moses from Chelsea unlikely to be renewed or made permanent, the Hammers have been linked with the likes of Gokhan Töre, Pione Sisto and a few others over recent months.
 
The Hammers were interested in Townsend in both of the last two transfer windows, but knew that a deal with fierce London rivals Tottenham was never likely to materialise. Southampton were unsuccessful in at least one attempt to sign him from Spurs.
 
West Ham and Southampton are currently competing for a places in Europe next season, with the Hammers still in the Champions League mix and this could be significant in any battle over Townsend.
 
His future may well be taken out of his hands if Newcastle are relegated, as the club will want to cut their wage bill and Townsend currently earns around £55,000-a-week.
 
West Ham and Southampton are unlikely to be the only clubs interested in triggering Townsend’s release clause, with Stoke City also set to be in the market for a winger.
 
Townsend’s brilliant form has sparked calls for him to be handed an England recall and be included in manager Roy Hodgson’s Euro 2016 squad, with the player currently outperforming Raheem Sterling, Theo Walcott and Alex Oxlade-Chamberlain.

 

Hodgson has been a fan of Townsend since his superb World Cup qualifying goal against Montenegro.

Share this post


Link to post
Share on other sites

West Ham näyttää osoittaneen kiinnostusta Gregory van der Wielin suuntaan, joka ei tule tekemään jatkosopimusta PSG:n kanssa ja näin ollen siirtyy kesällä ilmaiseksi. Useampi seura on varmasti kiinnostunut, mutta olisihan tuossa kyseessä ilmoselvä vahvistus oikealle laitapuolustajaksi.

Lisäksi kärkihyökkääjähuhuihin saadaan lisäystä, sillä Hammers on ilmeisesti kysellyt Mauro Icardin saatavuutta Interista. Argentiinalainen on tehnyt tällä kaudella Serie A:ssa 16 maalia ja antanut lisäksi 4 maalisyöttöä. Viime kaudella kaikissa kilpailuissa 27 maalia ja 9 maalisyöttöä, jotka kunnioitettavia määriä vasta 23-vuotiaalta hyökkääjältä. En usko Icardin kuitenkaan kuuluvan näihin todennäköisimpiin hankintoihin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lisätään vielä, että Enner Valencian uskotaan olevan kesällä vapaa jättämään seuran, jos vain sopivan suuruinen siirtosumma tullaan pelaajasta saamaan. En juurikaan pahastuisi, sillä Carroll, Sakho, kesän hankinta ja lupaava Toni Martínez riittävät kyllä hyvin ensi kaudeksi. Antoniokin pelannut ajoittain entisessä seurassaan kärkihyökkääjänä ja onkin vaarallinen päästessään vastustajan rangaistusalueelle, jos neljä hyökkääjää ei riittäisi ja pahin toteutuisi.

 

Lisäksi Boleyn Informer kirjoitti kolumnissaan seuran kiikarissa olevan yksi uusi nimekäs hankinta, jota ei kuitenkaan tahdota tällä kertaa seurankaan toimesta tuoda julki. West Ham on muuten ollut hyvin usein todella avoin siirtomarkkinoistaan kannattajia kohtaan. Tästä nimettömästä pelaajasta on kuitenkin spekuloitu aina €30 miljoonankin suuruista siirtosummaa. Saa nähdä, että mitä siellä oikeasti on suunnitteilla, mutta suuret ovat tähtäimet seuralla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lisäksi Boleyn Informer kirjoitti kolumnissaan seuran kiikarissa olevan yksi uusi nimekäs hankinta, jota ei kuitenkaan tahdota tällä kertaa seurankaan toimesta tuoda julki. West Ham on muuten ollut hyvin usein todella avoin siirtomarkkinoistaan kannattajia kohtaan. Tästä nimettömästä pelaajasta on kuitenkin spekuloitu aina €30 miljoonankin suuruista siirtosummaa. Saa nähdä, että mitä siellä oikeasti on suunnitteilla, mutta suuret ovat tähtäimet seuralla.

 

Ilmeisesti kyse on tästä pelaajasta, josta Sullivan oli maininnut Sky Sportsin haastattelussaan. Kertoo seuran tarjonneen £24 miljoonaa. Lisäksi tällä viikolla seura aikoo esittää vielä toisen hyvin paljon vastaavan kokoisen tarjouksen toisesta pelaajasta, joka pelaa toisessa Valioliiga-seurassa. Seura on valmis panostamaan pelaajahankintoihin tällä hetkellä alustavasti ainakin £50 miljoonan edestä.

 

"We put in a bid today for €30m (£23.7m) for a player and other bids will be going in. We are going to make a £20m or £25m bid for a player in England this week. So whatever happens, we'll bring a top striker in. It's a statement of intent. We'll spend between £30m-£50m on transfers this summer. But you've got to build it up gradually. You can't compete with the likes of Manchester United overnight. We might have to put our own money in - we've done it before - but we hope we're clever enough for the €30m bid."

 

Selvennetään vielä, että tuo noin £24 miljoonaa (€30 miljoonaa) osoitetaan Ligue 1-pelaajan suuntaan ja tuo seuraava £20–25 miljoonan tarjous lähtee Valioliigassa pelaavan kohteen suunnalle.

 

Kaiken logiikan mukaan tässä yritetään tosissaan hankkia Batshuayin tai Lacazetten kaltaista maalintekijää Ranskasta ja tuleva tarjous suunnattaisiin Englannissa jo hyvän aikaa esiintyneeseen nimeen. Näistä Valioliigassa pelaavista huhuissa onkin pyörinyt eniten Benteke, Bony, Lukaku ja tuoreimpana nimenä Walcott, joista viimeinen on noussut huhuihin lähinnä roskalehtien toimesta, jotka kertovat Theon olevan halukas jättämään Arsenalin ja seura olisi valmis päästämään pelaajan muualle jo mainitun £20 miljoonan siirtosummalla.

 

Eipä tässä nyt hirveämmin tee vielä mieli innostua, joten lähdetään veikkaamaan kyseessä olevan Batshuayi ja Benteke, joista varsinkin ensimmäinen olisi mieleen. Mitä ajatuksia tämä toiminta herättää muissa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lisäksi tällä viikolla seura aikoo esittää vielä toisen hyvin paljon vastaavan kokoisen tarjouksen toisesta pelaajasta, joka pelaa toisessa Valioliiga-seurassa.

 

Benteke

 

6e5a5404f7039f2886b46035f351f111.png

 

Täsmennetään nyt toki sen verran, että West Ham tarjoaa tästä mystisestä Valjupelaajasta vain, jos tarjous Ranskassa pelaavasta pelaajasta ei mene läpi. SkySportsin sivuilta:

 

"West Ham have made a £24m bid for a top forward in France and will bid £25m for another in England this week if they are unsuccessful, co-owner David Sullivan has confirmed."

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täsmennetään nyt toki sen verran, että West Ham tarjoaa tästä mystisestä Valjupelaajasta vain, jos tarjous Ranskassa pelaavasta pelaajasta ei mene läpi. SkySportsin sivuilta:

 

"West Ham have made a £24m bid for a top forward in France and will bid £25m for another in England this week if they are unsuccessful, co-owner David Sullivan has confirmed."

Näinhän tuo on. Tuo omakin lainaukseni oli Sky Sportsin artikkelista. Tuossa Sullivanin lausunnassa ei kuitenkaan tuota mainittu joten kyseinen tarkentaminen saattoi tapahtua haastattelun ulkopuolella, tai sitten joku toinen lisännyt omiaan. Tai no, oikeastaan kyllähän tuon pystyy jo tuosta omasta lainauksestani rivien välistä lukemaan, mutta ehkäpä tuo oli nyt aivan hyvä tarkennus, jotta ei mene yhdeltäkään ohitse.

 

Kyllähän se oli jo selvää aikaisemmin, että kahta kärkihyökkääjää ei suurella summalla tulla seuraan hankkimaan, vaan nyt katsotaan kuka saadaan ja loppubudjetilla vahvistetaan muita pelipaikkoja. Kuten jo aikaisemminkin totesin, niin ensi kauteen lähdetään näillä näkymin neljällä eikä viidellä hyökkääjällä.

 

Todeaallolle huomioksi, että kyseisestä Valioliiga.comin uutisesta täällä oli juttua jo muutaman viestin verran, sillä lainaavat tuossa nimenomaan Sky Sportsia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Suomeksi käännetyn jutun linkittäminen on ok. Jotkut täällä paitsiossa on ehkä sitä varten että ei ymmärrä kaikkea mitä ulkomaanelävät kirjoittelee muualla, ehkä.

 

Tietysti on. Sai vain käsityksen, että oli hätäisesti vain jätetty linkki ja jäänyt täysin huomiotta, mistä aikaisemmin on ollut puhe, minkä tosin Tode tuossa vahvistikin todeksi.

 

Ja kyllähän tuossa kirjoitin suomenkielellä kyseisen englanninkielisen lainauksen lisäksi, jossa avattiin kyseinen uutinen, niin että jokainen tuon ymmärtää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En oo mikään kielinero mut jotai huhuja ois et Vardystä ois jättämässä tarjouksen 20millii + 125000 liksaa päälle.. taitaa olla ihan tuulesta temmattuja ja eihän ketut sitä myy tohon hintaan ku ei oo tarve...

Share this post


Link to post
Share on other sites

En oo mikään kielinero mut jotai huhuja ois et Vardystä ois jättämässä tarjouksen 20millii + 125000 liksaa päälle.. taitaa olla ihan tuulesta temmattuja ja eihän ketut sitä myy tohon hintaan ku ei oo tarve...

 

The Sunin aloittama huhu, jota lähtenyt rummuttamaan aina yhtä luotettavat Daily Mail, Metro, Mirror, ja niin edelleen. Ei mitään toivoa.

 

Lisäksi uskoisin itse, että Vardy pelaa nämä parhaat vuotensa Leicesterissa. Eikä nyt ole mitään tarvetta tuolta lähteäkään, kun pääsee ehkä ainoaa kertaa urallaan pelaamaan Mestareiden Liigassa ja seuraavan kauden kantaen mestarijoukkueen kärkihyökkääjän titteliä. Varmasti Jamie aivan mielellään tuolla pelailee ensi kaudellakin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olympique Marseillen manageri Franck Passi kertoi tänään, että Michy Batshuayi tulee jättämään seuran varmasti kesällä. Tässä voisi jo alkaa hieromaan käsiä yhteen, että tuo West Hamin tarjous pelaajasta oltaisiin hyväksytty, mutta jännitetään vielä.

 

Tässä hieman vertailua ja pohdintaa Batshuayin ja Alexandre Lacazetten väliltä. Jos itse perustelut eivät kiinnosta, niin tähän kuitenkin päätyivät:

 

lacazette_batshuayi_scores.jpg?itok=2ukE

 

Itse alan kallistumaan entisestään tähän suuntaan:

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huhut Turkin suuntaan ovat jälleen ilmoilla, mutta tällä kertaa kyseessä ei ole Gökhan Töre.

 

Kyseessä on tänä vuonna 26-vuotias Turkin maajoukkueen keskuspuolustaja Serdar Aziz, jota Slaven Bilic yritti hankkia jo Besiktasissa seurajoukkueeseensa. Aziz on tällä kaudella saanut leiman Turkin pääsarjan yhtenä parhaimmista keskuspuolustajista ja voisi sanoa ainakin, että turkkilaisista tällä hetkellä nimekkäin. Aziz nähdäänkin maajoukkueessankin ykkösvaihtoehtona keskuspuolustajaksi ja muutenkin yhtenä niistä nimistä, jotka kirjoitetaan ensimmäisenä avauskokoonpanoon, mutta siitä huolimatta en juurikaan innostuisi liikaa tästä siirrosta. Ei kummoinen parannus nykyisiin West Hamin keskuspuolustajiin ainakaan omissa papereissani, jos edes sitä olisi, mutta sitten taas ei voi ennustaa tulevaisuuteen. Saattaisihan olla, että Aziz osoittautuisikin melkoiseksi kaappaukseksi ja kehittyisi avainpelaajaksi vuosiksi eteenpäin, jonka jälkeen voisin hyvillä mielin todeta aliarvioineen kyseisen nimen. En nyt kuitenkaan osaa sanoa.

 

Tietysti vahvistaisi kyseistä pelipaikkaa osittain ja toisi mukavaa kilpailua, mutta kyllä tällä hetkellä keksisi muitakin pelipaikkoja, joita tulisi vahvistaa ennen kuin tälle tontille suunnataan katse.

 

Hammers bid for Turkish international?
 
West Ham have submitted a bid for Bursaspor defender Serdar Aziz according to reports in Turkey.
 
Turkish media agency DHA report that West Ham have made an offer for the Turkish international defender and are waiting for a response.
 
Hammers boss Slaven Bilic knows Serdar Aziz well from his time coaching in Besiktas in Turkey. In fact Bilic attempted to sign the 25-year-old during his time in charge of the Istanbul giants but failed to secure a deal.
 
West Ham could however, face competition from Bilic’s former club who are also in the race to sign the defender.
 
Aziz has another two-years remaining on his contract and has only played for Bursaspor having risen through the youth academy system at the club.
 
The experienced defender has nine international caps and is expected to be selected as first-choice centre back for Turkey in the European Championships this summer if he recovers from injuries that have made him miss Turkey's last 3 internationals and the majority of the Bursaspor's 2nd half of the season.
 
Aziz is widely regarded as one of the best defenders in the Turkish league and has made the second highest number of interceptions per-game this season with four.

Share this post


Link to post
Share on other sites

David Sullivanin mukaan Alexandre Lacazette on edelleen Hammersin ykköskohde siirtomarkkinoilla, ja West Hamin onneksi pelaajan hankkiminen saattaa helpottua mukavasti, sillä Lacazette ei ole ainakaan näillä näkymin matkaamassa kotikisoihin edustamaan Ranskaa kesällä. Seura on valmis tarjoamaan aina lähes £30 miljoonaa kyseisestä hyökkääjästä, joka on noin kaksinkertainen määrä siitä, mitä seura maksoi Andy Carrollista.

 

Kuten jo useaan otteeseen todettu, niin jos Lacazette ei ole saatavilla, on seura listannut noin 10 muutakin hyökkääjää, joista Michy Batshuayin uskotaan olevan se ensimmäinen varavaihtoehto, josta en myöskään pahastuisi.

 

Oikea laitapuolustaja tulee olemaan myös kesän hankintalistalla korkealla ja täällä onkin jo mainittu Gregory van der Wiel, joka tulisi seuraan kesällä ilmaissiirrolla. Muutenkin katseet ovat ilmeisesti olleet eniten Ranskan suuntaan, sillä PSG:ssa pelaava alankomaalaisen seuratoveri Serge Aurier on myös ollut kiinnostuksen kohteena, ja nyt keväällähän norsunluurannikkolaisen tulevaisuus seurassa olikin hetken ajan hieman vaakalaudalla. Yksi nimi on myös Mathieu Debuchy, joka palaa lainaltaan Arsenaliin, mutta tulevaisuutta ei Pohjois-Lontoossa nähdä pelaajalla olevan. Myös Manchester Unitediakin edustanut nykyinen Olympique Lyonnaisin oikea laitapuolustaja Rafael on nostettu esille, mutta annetaan kuva, että pelaajia on seurattu useampiakin Ranskasta sekä Turkista, joka Slaven Bilicille on hyvin tuttu Besiktas-ajoiltaan. Sanotaanko, että van der Wiel voisi olla se ehdoton mukava ykkösnimi ensi kaudeksi.

 

Huhuissa on ollut myös Newcastle Unitedista ja Norwich Citysta laitapelaajia, jotka ovat olleet aikaisemminkin esillä. Nämä nimet ovat Nathan Redmond, Andros Townsend ja Georginio Wijnaldum. Jokainen olisi varmaankin saatavilla, sillä varsinkin kaksi jälkimmäistä ovat pykälän liian tasokkaita pelaajia Championshipiin, vaikka tämän kauden perusteella joku varmasti eri mieltä onkin. Lisäksi täytyy muistaa, että Gökhan Töre on yksi mielenkiintoinen nimi laidalle Besiktasista ja tänään Arsenal jätti Theo Walcottin ulkopuolelle kokoonpanosta, joka herättää kysymyksiä pelaajan tulevaisuudesta. Walcottin kohdalla ainoa kysymysmerkki on pelaajan palkka, kun kyseessä kuitenkin loukkaantumisherkkä pelaaja, joita pyritään välttämään.

 

Håvard Nordtveit puolestaan on suhteellisen varma ja seuran odotetaan julkaisevan kyseisen pelaajahankinnan ensi viikon aikana.

 

Mielenkiintoinen kesä siis luvassa ja hankintoja tulee tapahtumaan, jotka näillä näkymin tulevat olemaan myös ehdottomia vahvistuksia. Pois päin sitten nähdään varmaankin lähtevän pelaajat kuten Leo Chambers, Emmanuel Emenike, Elliott Lee, Victor Moses, Joey O'Brien, Alexandre Song ja Enner Valencia, joista viimeistä on huhuttu nyt Kiinan ja Espanjan suuntaan. Myös Diafra Sakhon tulevaisuus näyttää olevan muualla, sillä on vaikea nähdä pelaajan olevan valmis kilpailemaan peliajasta, kun edellä tulisi olemaan kauteen lähtiessä ainakin kaksi parempaa hyökkääjää. Lisäksi Sakhon kohdalla tämän kauden loukkaantumiset ja kentän ulkopuoliset tapahtumat saattavat olla asioita, jotka iskivät jo viimeisen niitin Diafran vuoristorataa muistuttavalle Hammers-uralle.

 

Loppuun voidaan vielä mainita Reece Oxford, jonka agentin huhutaan tavoittelevan suurempaa palkkaa pelaajalleen samaan aikaan, kun seurat kuten Arsenal, Manchester City ja Manchester Utd tarkkailevat huippulupaavan nuoren tilannetta. Vaikea kuitenkaan nähdä, että pelaaja tulisi lähtemään. Tai ainakin tällä hetkellä tuo vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×