Jump to content
Sign in to follow this  
Sami Paakkanen

Eri ikäkausille tyypillisiä tunteita harjoittelussa ja kentällä

Recommended Posts

Terve !

 

 

Jalostamaan tänne uutta asiaa, josko helpottaisi valmentajia ymmärtämään pelaajia paremmin. Jotkin asiat ovat hieman kärkevästi tyylilleni uskollisesti esillä, mutta tässä jotain omien havaintojen pohjalta huomattua.

 

 

Aivan taaperoharrastajat ovat paljon kahden ääripään välissä eli on joko hillittömän hauskaa ja innostusta piissaa tai sitten ollaan ihan maissa ja pettymys valtaa mielen. Monesti katsoessa pienten treenejä ja tekemistä kentällä niin se näyttää oman suorituksen tekemiseltä kieli keskellä suuta ja ajoittain yhdessä olemisen riemulta, jolloin tekeminen on kahden keskeistä kivaa. Ihan pienet eivät oikein osaa vielä olla monen kanssa ja ryhmässä pelaaminen on vähän myöhemmällä iällä hieman helpompaa. Pienen kehityksessä oma napa on se juttu, kun maailma pyörii sen ympärillä. Tämä on hyvä ja sitä ei pidä rikkoa "väkivalloin". Lapsen on hyvä nauttia itsestään ja varsinkin pallon kanssa, parasta itsetunnon kehitykselle !!!! Lapsi haluaa tulla huomatuksi ja nauttii todella paljon kehuista ja sen myös näkee kehuessaan, kun pienen pituus ja rinnan ympärys lisääntyy heti viidellä sentillä  :mrgreen:

 

Hieman vanhemmaksi kun tullaan ja on ehkä hetki pelattu yhdessä niin huomataan ne muut siellä kentällä. Tässä vaiheessa usein kateus tulee kuvioon ja se näkyy toistuvina riitoina kentällä. Pienet pojat hakevat johtajan paikkaa pelaajien keskuudessa. Toisen taitoja ei haluta tunnustaa. Pienen pelaajan itsetunto on hyvin herkillä tässä vaiheessa, kun hän huomaa itsen ulkopuolella olevan toisen ja näiden saaman huomion. Myös tässä iässä tuo huomion saaminen on hyvin tärkeä ja sitä haetaan välillä hyvin luovin keinoin.

 

Ikää kun tulee hieman lisää ja ollaan alakoulun viimeisillä luokilla, tuo nokkimisjärjestyksen hakeminen on edelleen listalla kärjessä. Kateudesta on vaikea puhua ja sitä mittaillaan nyt monin keinoin. Kun hieman varhaisemmassa vaiheessa oli se "mun isä on kovempi kun sun" niin nyt esille nousee toisen erilaisuudesta piikittely ja materiaalisen mammonan kanssa kilpailu. Tässä iässä alkaa myös se selän takana puhuminen ja yritetään saada se kadehdittu/kilpakumppani näyttämään huonommalta, vähättely on arkea. Edelleen nuoruuteen kasvava kaipaa tässäkin iässä positiivista huomiota enemmän kuin itsen / tekemisen kriittistä tarkastelua. Itsetunto on vielä melko hauras ja jo jatkuvasti koetuksella ikätovereiden taholta.

 

Ikää kun tulee lisää niin ollaan jo löydetty suurinpiirtein ne paikat joukkueessa. Piikittelystä on tullut "läpänheittoa" ja meno on melko vakaata. Välillä ryöpsähtää ja silloin nyrkit heiluvat. Vittuilu menee liian pitkälle ja siinä on mukana jo moni eli ryhmäilmiöt nousevat vahvasti esille. Pohjatyö tehdään tuolla edellisellä ikäkaudella, kun selän takana puhuminen on aloitettu. Tässä iässä harjoittelussa näkyy selvästi se halu kehittää itseään paremmaksi kuin muut, kilpailu korostuu. Kateuden positiivinen puoli on olemassa ja sitä voi käyttää hyödyksi. Kehuja kaivataan edelleen, ehkä enemmän paikassa, jossa se itse myös koetaan aiheelliseksi. Tässä kohdin ajattelen että on tärkeää, mitä kehtutaan, se määrittää jollakin tavoin kehityksen suuntaa. Ei niin että kehuja tarvitsisi koskaan pihistellä, mutta jokin mutu mielessä. Oikein kohdennetuilla kehuilla jonkin osa-alueen kehitystä voi vauhdittaa paljon, sillä kehuja kaivataan, mutta ei ehkä niinkään väärissä paikoissa. Nuorella on jo halua itsenäisempään tekemiseen ja omaa tekemistä arvioidaan paljon. Häpeälle ollaan herkkiä ja moitteet otetaan helposti itseen. Tässä iässä kaivataan erityisesti rehellistä ilmapiiriä ja kuulluksi tulemista, ettei rakkaus lajiin pääse sammumaan. Jos pelaaja kokee vääryyttä ja ei pääse siitä puhumaan niin että häntä kuunnellaan, turhautuminen sisällä kasvaa kasvamistaan ja "paha siemen" on kylvetty. Jos nuori saa puhua ja vaikuttaa, hänen itsetuntonsa kasvaa ja mielekkyys tekemisessä säilyy vahvana. Rajoja kokeillaan, koska aikuisia "ei enää tarvita". Rajat pitävät olla, mutta keskustellen, ei enää pelkästään kieltämällä.

 

 

Tätä pitää varmasti tarkentaa ajan kanssa, mutta nyt näin juosten k...tuna.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mietin että tämä seuraava raakile sopisi paremmin ehkä tuonne nurten katoamiseen jalkapallokentiltä, mutta tämä on minusta myös murrosikäiselle tyypillinen piirre. Murro0sikä on tärkeä aika nuortemme harrastuksissa ja siinä kuinka moni haluaa pyrkiä kohti huippua. mitä suurempi määrä lopettaa, sitä vähemmän meille jää todellisia huippuja. Toisaalta tämä ikä on täynnä mahdollisuuksia. Se kuinka kohtaamme valmentajina, aikuisina nuorten maailman on ratkaiseva asia. Vailla myötätuntoa on vain vastassa kova seinä. Kova seinä ei välttämättä ole kaikille tuki. Osa meistä tarvitsee myötätuntoa ja ymmärrystä enemmän kuin sitä kovaa seinää. Osalle tuota kovaa seinää on tarjottu jo pienestä lapsesta lähtien ja pehmeää olkapäätä ei koskaan. Ristiriitojen aikaa tuo nuoren elämä ja näin se saa helposti myös meidät aikuiset jakaantumaan kahteen leiriin. On se pehmeän linjan kannatus ryhmä ja kovan linjan kannatus. Pehmeitä haukutaan liiasta ymmärtämisestä ja kovan linjan kannattajia pekästä kepin tarjoamisesta, ruoskimisesta. Entä jos näitä olisi mahdollista yhdistää? Ymmärryksen kautta se voi tapahtua, mutta molempien linjojen kannattajilta se vaatii paljon työtä itsensä kanssa, jotta voi päästä lähemmäs kultaista keskitietä.

 

Juttelin taanoin nuorten pelaajien kanssa lajin psyykkisistä puolista. Yksi oli harjoitusten paikka ja aika, joka tuntui tässä kyseisessä tapauksessa olevan nuoren näkökulmasta erittäin hankala, vastenmielinen. Jäin miettimään asiaa. Nuoren pelaajan pääseminen kodista hieman kauempana oleviin harjoituksiin, raskaan työviikon (kouluviikko) jälkeen on hyvin haastavaa. Henkinen puoli nuorella sanoo ettei toimi, tarvitsen muuta.

Mietin myös tilanteeseen liittyvää aikuisten osuutta, kun moni aikuinen on raskaan työviikon jälkeen väsynyt ja ei välttämättä ole innoissaan lähdössä heittämään nuorta harjoituksiin perjantaina iltasella. Nyt nuori joutuu ikävään välikäteen. Enne mentiin vaikka suksin 20 kilometriä harjoituksiin. Yhteiskunta on muutoksessa, nyt se muutama kilometrikin viedään usein autolla. Ei ole nuorelle enää itsetään selvyys lähteä tunnin bussimatkan taakse harjoituksiin.

 

No, enemmän jäin miettimään tuota ikäkautta ja sen vaikutuksia nuoren palaajan harrastamiseen. Ihminen pyrkii kohti mielihyvää ja se taitaa tavalla tai toisella toteutua aina. Nuoren elämä on yhtä muutosta. Yksi iso muutos tuohon mielihyvään pyrkiessä tapahtuu eli nuoren on helpompi itse päättää asioista, meneekö treeneihin vai ei. Jos vaan jättää menemättä niin aikuisten reaktiot eivät ole enää niin painavia, kun itse pyrkii kohti aikuisuutta ja harjottelee vastuun ottamista omista päätöksistään. Nuoren kehitystehtävä on löytää oma tapansa saavuttaa mielihyvää, kun aikuinen ei enää ole sitä niin aktiivisesti tarjoamassa. Eli toisin sanoen nuoren tehdessä päätös oman hyvinvointinsa puolesta, olemalla menemättä harjoituksiin joiden paikka ja aika ovat hänen tunnemaailmansa kannalta erittäin vastenmielisiä niin olisiko syytä kehua ennemminkin kuin haukkua ettei mene treeneihin?

Monesti sanotaan että suomalainen lähtee duunista jalat edellä eli arkussa. Työ on meille niin tärkeä. Tässä esimerkissäni nuori tavallaan pyrkii pitämään omasta henkisestä hyvinvoinnistaan huolta. Nyt uorella on ikänsä puolesta mahdollista siihen jo vaikuttaa ja hän myös tekee niin. Tästä tulee valmennukselta usein huutia, ei ole yksi tai kaksi seuraa/joukkuetta jossa näin on. Tämä on vain yksi puoli asiasta, en näe näin mustavalkoisesti kokkonaisuutta, joten älkää siitä alkako soimaamaan..

 

Hmm. näkökulman laajentaminen. Harrastus on nuoren. Nuoria voi olla joukkueessa kymmeniä. Valmentajia on yksi tai kaksi. Kumman ehdoilla harrastusta pitää toteuttaa? Ymmärrystä minulla on molempia tahoja kohtaan eli vuoroja ei ole saatavilla milloin haluaa. Toisaalta on tärkeä, että nuori tulee kuulluksi ja poissa-ololle tulee oikeasti ymmärrettävä syy. Tässä kohdin on mainittava, että nuoren tärkeä kehitystehtävä on irtaantua lapsuuden maailmasta ja tavallaan myös aikuisten. Hän opettelee tulemaan toimeen omine ratkaisuineen ja kantamaan niistä vastuuta. Hän ei tee enää kuten aikuiset odottavat ja vaativat, hänen tuleekin tavallaan kapinoida ja etsiä omia polkuja. Tässä kohdin liian tiukka aikuisen kuri, voi ajaa suurempaa vapautta kaipaavan/tarvitsevan nuoren pois lajin piiristä. Tunne on tuossa kohdin usein viha. Uskoisin että aluksi on yritystä puhua itselle tärkeistä asioista, kavereista ja raskaasta kouluviikosta. Jos tämä ei tule kuulluksi niin se johtaa helposti turhautumiseen ja joskus katkeroitumiseen. Tämä näkyy vihana ja usein passiivisena sellaisena, koska se on meidän kulttuurissamme helpoimpia vihan muotoja (sen voi aina kieltää). Passiivisen vihan seurauksen harjoitukset jäävät helposti väliin (kavereiden tärkeyden lisäksi myös tästä syystä).

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×