Jump to content
Sign in to follow this  
Jahnny

Arsenal F.C. 2016–2017 – We Are The Arsenal

Recommended Posts

Tänään sitten vuorossa 21:45 alkavassa ottelussa League Cupin puolivälierät, jossa vastassa Southampton.

 

Arpa ei ehkä ollut se mieluisin, mutta oli siellä vaihtoehtoina myös Liverpool ja Manchester United. Mainittakoon, että eilen Liverpool varmisti jo paikkansa välieristä voitettuaan Leeds Unitedin, kuten myös Hull City, joka kaatoi ottelussa mielestäni huomattavasti paremman Newcastle Unitedin. Arsenalin lisäksi tänään pelaavat myös Manchester United ja West Ham United, joista odotuksissa olisi ainakin itselläni Hammersin välieräpaikka. Itseasiassa omaan silmään mielenkiintoisimmat ja maistuvimmat välierät olisivatkin olleet Arsenalin, Liverpoolin, Newcastlen ja West Hamin välillä. Loppuottelussa sitten maistuisikin tiukka vääntö Liverpoolin kanssa hieman revanssimielessäkin, sillä kyseessä on kuitenkin tällä kaudella ainoa seura, joka Arsenalin on onnistunut voittamaan. Pelataan nyt kuitenkin ensin.

 

Arsenalilla alla oli heikompi putki kolmen tasapelin johdossa tosin ennakkoon vaikeista otteluista, joka kuitenkin päättyi 3-1 voitolla Bournemouthista. Southampton onnistui myös kolmen ottelun tauon jälkeen palaamaan voittojen tielle kaataen Evertonin 1-0 lukemin. Tällä kaudella joukkueet ovat Premier Leaguen osalta jo ehtineet kohtaamaan ja tämä päättyi Arsenalin hyväksi 2-1. Ottaen huomioon Southamptonin muutenkin hieman heikon kauden, niin itselläni tästä ottelusta odotuksissa on vain ja ainoastaan voitto sekä nollapeli. Lisäksi Southamptonilla on tällä kaudella surullisen heikko vierassaldo, sillä yhdeksästä vierasottelusta tuloksena on vain yksi voitto ja maalintekovaikeudet ovat olleet todellisuutta varsinkin viidessä kohtaamisessa, joissa jäänyt ilman osumia. Arsenal on jäljellä olevista joukkueista Liverpoolin kanssa ne ennakkosuosikit, joten eiköhän näihin huutoihin tule vastata.

 

Arsenalin poissaoloista sen verran, että poissa on viikonloppuna paluun tehnyt, mutta samantien loukkaantunut Debuchy, vasta Stoke Citya vastaan paluun tekevä Bellerín, kapteeni Mertesacker, pitkään sivussa ollut Welbeck, Akpom, jo paljon kaivattu Cazorla ja mahdollisesti Giroud, joka kärsi pienimuotoisen lihasvamman viikonloppuna. Southamptonilta poissaovat McCarthy, kesän hankinta Pied sekä nuoret Hesketh, Reed ja Targett. Mahdollisesti myös Gardos ja Tadic joutuvat jäämään ottelusta sivuun.

 

Kokoonpanosta Arsenalilta löytyy varmasti maalivahtina pitkän jatkosopimuksen tehnyt Martínez, jonka vastuulla on tämä kyseinen kilpailu. Puolustuslinjaan palaa viikonloppuna levännyt Jenkinson, joka saa seurakseen mahdollisesti Gabrielin, Holdingin ja kapteeninnauhaa ehkä jälleen kantavan Gibbsin. Keskikentän keskustaan voisi olettaa tällä kertaa parivaljakkoa, jonka muodostaisivat Coquelin ja Ramsey, sekä hyökkäävämpään rooliin yksinoikeutetusti Özil. Laidoilla tuhojaan tekevät Oxlade-Chamberlain ja Iwobi. Kärkihyökkääjäksi sitten loukkaantumisesta palannut Pérez. Saa nähdä tietenkin, että onko Wenger mahdollisesti valmis antamaan enemmän vastuuta nuorille vielä tässä vaiheessa kilpailua, mutta jos ei, niin vaihtopenkiltä voitaisiin nähdä nimiä kuten Bielik, Bola, Maitland-Niles, Reine-Adelaïde, Sheaf, Willock ja Zelalem. Onhan myös Elneny, Sánchez ja kumppanit käytettävissä, mutta eiköhän lepo ole paikallaan, kun rotaatiota kuitenkin löytyy.

 

Southamptonin kokoonpano on lähempänä sitä vahvinta mahdollista. Maalivahtina Forster sekä puolustuslinjaan Cédric, kapteeni Fonte, tällä kaudella loistanut van Dijk ja Bertrand. Keskikentän keskustan miehittävät sitten Davis, Højbjerg ja puolustavampaan rooliin istuva Romeu. Timantti heitetään kuitenkin varmaan tällä kertaa roskakoriin, sillä nuori Sims saa mahdollisesti näytönpaikkansa vasempana laitahyökkääjänä, joka siirtää Redmondin oikealle ja Austinin yksinäiseksi kärkihyökkääjäksi.

 

Toivotaan nyt onnistumisia Martínezille ja Gibbsille etunenässä kuten myös Pérezille, jos nyt vastuuta saa. Nuorilta odotan myös miehekkäitä otteita kuten Readingia vastaan. Maaleista voisivat vastata Oxlade-Chamberlain ja Ramsey, jotka pääsevät nauttimaan Özilin tarjonnasta. Southamptonilta ei tee yksikään pelaaja maalia eikä Arsenalinkaan miehet osu väärään päähän, eikö näin olisi hyvä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Arsenal matkaa FA Cupissa Preston North Endin vieraaksi.

 

Ihan hyvä arpaonni, vaikka monella oli parempaakin kuten myös huonompaakin. Ei tässä kuitenkaan mitään muuta pitäisi olla mielessä kuin jatkopaikka.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänään sitten luvassa Champions Leaguessa vierasottelu FC Baselia vastaan. Periaatteessahan tässä pelataan enää kunniasta, kun keskinäiset päättyivät vierasmaalisäännön turvin Pariisille. Olettaen, että Paris hoitaa kotonaan Ludogorets Razgradin, vaikka viikonlopulta alla onkin katastrofaalinen 0-3 tappio Montpellier HSC:lle.

 

Arsenalin reservit pelasivat tänään aikaisemmin jatkopaikastaan myös FC Baselia vastaan ottelussa, joka päättyi lopulta 1-1. Vierasvoitolla olisi ollut jatkopaikka odotettavissa, mutta sveitsiläisseuran nuoret onnistuivat tasoittamaan ottelun 92' kohdalla. Mukana oli maalivahtina suomalaisväriä Keton muodossa tuttuun tapaansa, puolustuslinjan muodostivat Johnson, Da Graca, Bielik ja Bola, keskikentän puolustavammassa roolissa McGuane ja Dasilva, hyökkäävämmässä Reine-Adelaïde, Mavididi ja Nelson, sekä yksinäisenä kärkihyökkääjänä huippuvireinen Nketiah. Kotijoukkueelta löytyi kokoonpanosta myös meille suomalaisille tuttu Sergei Eremenko.

 

Yläpuolella oleva mainittavaa siitä syystä, että olisin itse ehkä odottanut runsaampaa rotaatiota tässä viimeisessä lohkovaiheen ottelussa, mutta mahdollisista nimistä ainakaan Bielik ja Reine-Adelaïde eivät siis ole tänään illemmalla mukana.

 

Jonkin verran rotaatiota uskoisin kuitenkin olevan mukana tänään. Champions Leaguessa paikkansa sinetöinyt maalivahti Ospina ainakin on avauskokoonpanossa, joka saa eteensä puolustuslinjaan mahdollisesti Gabrielin, Mustafin, Koscielnyn ja Gibbsin. Keskikentän pohjalle sitten entiset FC Baselin miehet Elneny ja Xhaka. Yläpuolelle Ramsey, Özil, Iwobi ja yksinäisenä kärkihyökkääjänä Pérez. Vaihtopenkillä sitten ehkä Cech, Holding, Monreal, Oxlade-Chamberlain, Walcott, Sánchez ja Giroud, joista ainakin Holding olisi mahdollinen avauskokoonpanonkin pelaaja tänään. Nuorista pelaajista sitten voisi arvailla satunnaisia mahdollisuuksia Maitland-Nilesille, Willockille ja Zelalemille. Ehkä myös Macey voisi olla vaihtopenkillä toisena maalivahtina, mutta tämä ei niin merkittävää ole. Jenkinsonille ehkä vähän odottaisin myös vastuuta, mutta ilmeisesti tarkoitus olisi antaa ylimääräisen negatiivisen huomion hiljentyä, joka syntyi tuon yhden heikomman esityksen jälkeen. Tosin nyt olisi juuri hyvä ratkaisu antaa Carlille mahdollisuus ja kerätä itseluottamusta.

 

Poissaolijoista mainitaan nyt Sanogo, kun itseluottamus oli puheenaiheena. Ilmeisesti ranskalainen on täydessä pelikunnossa, mutta ei valmis ottamaan vastuuta. Lainasopimus toiseen seuraan tammikuussa voisi olla ajankohtaista. Loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat Akpom, Bellerín, Debuchy, Mertesacker ja Welbeck. Ilouutisina mainittakoon, että Bellerín on palannut harjoituksiin sekä Akpomin, Mertesackerin ja Welbeckin kohdalla tuo on myös pian paikallaan. Coquelin on sivussa pelikiellon vuoksi.

 

Uskoakseni todella vaikea vierasottelu luvassa, sillä jos bulgarialaiset häviävät tänään, niin tasapelillä FC Basel varmistaisi paikan Europa Leaguen pudotuspeleistä, joka olisi todella suuri asia sveitsiläisseuralle. Lähtökohtaisesti Arsenalin tulisi kuitenkin selvitä tästä voittajana. Sinänsä tuloksella ei ole merkitystä, mutta voittohan se aina tärkeintä on.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jonkin verran rotaatiota uskoisin kuitenkin olevan mukana tänään. Champions Leaguessa paikkansa sinetöinyt maalivahti Ospina ainakin on avauskokoonpanossa, joka saa eteensä puolustuslinjaan mahdollisesti Gabrielin, Mustafin, Koscielnyn ja Gibbsin. Keskikentän pohjalle sitten entiset FC Baselin miehet Elneny ja Xhaka. Yläpuolelle Ramsey, Özil, Iwobi ja yksinäisenä kärkihyökkääjänä Pérez. Vaihtopenkillä sitten ehkä Cech, Holding, Monreal, Oxlade-Chamberlain, Walcott, Sánchez ja Giroud, joista ainakin Holding olisi mahdollinen avauskokoonpanonkin pelaaja tänään. Nuorista pelaajista sitten voisi arvailla satunnaisia mahdollisuuksia Maitland-Nilesille, Willockille ja Zelalemille. Ehkä myös Macey voisi olla vaihtopenkillä toisena maalivahtina, mutta tämä ei niin merkittävää ole. Jenkinsonille ehkä vähän odottaisin myös vastuuta, mutta ilmeisesti tarkoitus olisi antaa ylimääräisen negatiivisen huomion hiljentyä, joka syntyi tuon yhden heikomman esityksen jälkeen. Tosin nyt olisi juuri hyvä ratkaisu antaa Carlille mahdollisuus ja kerätä itseluottamusta.

 

Tänään ei näköjään nöyristellä yhtään, vaan yllättävän kovakin miehistö on luvassa.

 

Erona siis, että Holding nousee avauskokoonpanoon kuten myös Sánchez. Muuten tuo aikaisemmin ennakoitu paitsi Ramsey putoaa keskikentän keskustaan ja Pérez laitaan, sillä Alexis ottaa paikkansa kärkihyökkääjänä.

 

Arsenal (4-2-3-1): Ospina; Gabriel, Holding, Koscielny ©, Gibbs; Ramsey, Xhaka; Iwobi, Özil, Pérez; Sánchez.

Substitutes: Cech, Mustafi, Monreal, Elneny, Oxlade-Chamberlain, Walcott, Giroud

 

Ei nuoria siis edes Maitland-Nilesin, Willockin tai Zelalemin muodossa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Gibbs ja Lucas molemmat melkoisella pelipäällä. Hyviä nousuja vasemmalta englantilaislaitapuolustajalta, joista syntyivät molemmat maalit. Ensimmäiseen Alexisilta nerokas syöttö, josta Gibbs rakensi maalipaikan espanjalaiselle takatolpalle. Toinen sitten lähes identtinen, mutta tällä kertaa Gibbs kokeili itse ja Vaclíkin torjunnan kautta Lucas pääsi viimeistelemään illan toisen osumansa. Puoliajalla siis lukemat FC Basel 0–2 Arsenal.

 

Siellä on muuten Pariisissa lukemina Paris 0–1 Ludogorets. Tässä olisi siis elossa vielä toiveet lohkovoitostakin, jos Ranskassa ei kotijoukkueelle enää paria maalia nähdä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänään nähtiin sitten Arsenalilta sitä, mitä Pariisissa taas ei, sillä sen verran kypsän ja valmiin näköistä peli on. Tuloksena siis 1-4 vierasvoitto, kun taas lohkon toisessa ottelussa päätyttiin 2-2 lukemiin. Näin ollen Arsenal lohkovoittoon ja ensi kierroksella sitten Bayernia testaamaan jälleen.

 

Pakko jo vähän myöntää, että onhan Arsenal nyt ollut äärimmäisen kovavireinen tämän kauden osalta läpi kaikkien kilpailujen, vaikka toisaalla tunnutaankin edelleen maalaavan Arsenalia englantilaisseuroista pahimmaksi pupeltajaksi, jonka paikka olisi kauden päätteeksi kotimaankin sarjassa ilmeisesti siellä 5-7. parhaan joukossa, mihin nyt on henkilökohtaisesti aivan mahdotonta tällä hetkellä uskoa. Loistava esitys ja vakuuttavin otteita näin ollen lohkovaihe siis päätökseen – ja ilman tappioita vieläpä.

 

Lucas teki lopulta sitten hattutempunkin ja on näin ollen Arsenalin historian 6. pelaaja Champions Leaguessa, joka tuohon on pystynyt Henryn, Bendtnerin, Welbeckin, Giroudin ja Özilin jälkeen. Iwobille myös tärkeä onnistuminen maalin muodossa. Gibbs, Alexis ja Özil kunnostautuivat maalisyötöillään. Lucasilla puolestaan tällä hetkellä 9 ottelussa yhteensä 6 maalia ja 4 maalisyöttöä. Melkoista suorittamista pelaajalta, jota on monessa yhteydessä ehditty leimaamaan jo flopiksikin.

 

Tästä on hyvä jatkaa Stoke Citya vastaan kotiotteluun, jonka jälkeen Evertonia vastaan vieraaksi. Molemmista tulisi ottaa voitot ennen vaikeampaa vierasottelua Manchester Citya vastaan, vaikka Guardiolan miehistöstä puuttuvatkin tuolloin sekä Agüero että Fernandinho pelikieltojen vuoksi. Tuosta sitten joulun ajan ja sen ylitse kohdataan kotona West Brom, Burnley ja Watford sekä vieraissa Bournemouth, Preston (FA Cup) ja Swansea City, ennen kuin sitten vierasottelussa Chelsea. Tässä olisi siis jälleen hyvät mahdollisuudet saada tuloksellisesti loistava putki ennen kevättä.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Paras näistä videoista. Sanokoon kuka tahansa mitä vain, niin pelkkää arvostusta Olivieria kohtaan. Upea tarinan on pelaaja kulkenut läpi tähän hetkeen.

 

Olivier Giroud - 'It was always Arsenal'

Arsenal forward Olivier Giroud takes a look back through his scrapbook whilst referencing his career highs and lows.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt ovat saaneet Bellerínin (2023) ja Martínezin (2021) jälkeen myös Coquelin (2021), Giroud (2019) ja Koscielny (2020) jatkosopimuksensa.

 

Eiköhän tässä tehdä ensin selväksi Alexisille (2018) ja Özilille (2018), että tämä ryhmä ollaan sitouduttu pitämään ja uudet sopimukset muille nimille tarkoittaa palkkarakenteen pysyvän samassa suhteessa, kun nämä kaksi varmaan tulevat sitten saamaan sellaisen lähemmäksi £200,000 viikkopalkan.

 

Luulisi myös Cazorla (2017), Gibbs (2018), Jenkinson (2018), Macey (2018), Mertesacker (2017), Oxlade-Chamberlain (2018) ja Ramsey (2018) olevan pian seuraavana jonossa uusien sopimusten osalta.

 

Tänää sitten vierasottelu Evertonia vastaan, josta olisi syytä odottaa vain voittoa. Kokoonpanossakaan ei mitään yllätyksiä varmaan nähdä. Poissaolijat ovat edelleen samat ja avauskokoonpano on todennäköisesti muotoa: Cech; Bellerín, Gabriel, Koscielny ©, Monreal; Coquelin, Xhaka; Walcott, Özil, Chamberlain; Alexis.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vitutti kyllä huolella eilinen. Everton vieraissa aina paha, mutta ei tuota nyt vaan voitu kusta. Everton on ollut niin heikko, eikä se eilenkään ollut mikään ihmeellinen, vaikka toisella puoliskolla ottikin otetta. Sanchezin maali oli onnellinen, mutta oli siellä Evertonillakin onnea matkassa, Iwobin veto pelastettiin maaliviivalta (jonka jälkeen Alexisilta vietiin pilkku!), Özil tyhjistä yli yms. Perusilme oli mielestäni ihan ok, mutta ei se paljoa auta, jos näistä ei onnistuta pisteitä ottamaan.

 

Pian olen havahtunut siihenkin, että Sanchezille on pian saatava jatkosoppari, taikka jälleen kerran on katsottava, kuinka paras pelaaja lähtee lätkimään. Kovin on onnellisen näköinen, mutta ulkonäkö voi pettää, ja sisäinen pikkupoika himoita pokaaleja..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eka puoliaika hienoa peliä, ja upealla kuviolla johtomaali, mutta sitten vaan iski totuus toisella puoliskolla vasten kasvoja. Sielutonta, säälittävää peliä varsinkin viime hetkillä. Kukaan ei vaikuttanut pisteitä haluavan, ja City olisi voinut voittaa selvemminkin.

 

Kaksi tappiota putkeen, 9 pistettä kärkeen, noustaanko tästä enää? Tuskin, kun Chelsea menee menojaan. Isoihin matseihin tämä jälleen kaatuu, Liverpool ja City ottivat jo täydet pisteet, ja Chelseankin vire vältettiin vain tuurilla. Sitten vielä hävitään jollekin vitun Evertonille, niin nelossija taitaa jälleen olla ansaittu, ja Alexis lähteä lätkimään.

 

No jos sitä Bayern onnistuttaisiin kaatamaan. :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vähän joulumieltä ankeuden keskelle:

 

Ray Parlour surprises lucky Gooners

 

Pakko kuitenkin todeta, että on ollut aivan välttämätöntä työntää kaikki Arsenaliin kohdistuva keskustelu sivuun, sillä ylireagointia on jälleen ilmassa. Selvähän tuo on, että nyt tuli kaksi tappiota putkeen sitten ikuisuuden ja 14 ottelun tappioton putki meni katki Valioliigassa, mutta tämä tapa miten jokaista pelaajaa, manageria ja seuraa aletaan heti potkimaan maahan, niin menee jo liian pitkälle. Osa pelaajista, eikä pelkästään Özil, todellakin ansaitsee kritiikkinsä kahden viimeisen ottelun jälkeen, mutta jossain menee raja. Ainoastaan Arsenalin kannattajat ovat valmiita muuttamaan ajatusmaailmansa ja tunnetilansa täysin toiseen suuntaan näin nopeasti. Pieni myötähäpeän tunne jopa nousee pintaan. Eniten ehkä tässä etukäteen aiheuttaa huvittuneisuutta, että seuraavat ottelut ovat sen verran helppoja ennakkoon (kotona West Brom, Crystal Palace, Burnley ja Watford, vieraissa Bournemouth, Preston ja Swansea City), että tuosta mukava seitsemän ottelun voittoputkikaan ei ole mahdoton ja sitten takit käännetään jälleen. Keväälläkään ei mitään erityisen vaikeita vierasotteluita Englannin pääsarjassa ole kuin Chelsea, Liverpool ja Spurs, eikä kausi muutenkaan ole vielä edes puolessa välissä.

 

Sanon vain, että rauhoitutaan nyt. Chelsea nyt on sarjakärjessä ja meno on vakuuttavaa, mutta samaa sanottiin Arsenalista ja Liverpoolista alkukaudesta, kun Chelsealla oli heikompi jakso. Paljon ehtii vielä tapahtumaan.

 

Omat odotukset ovat sarjataulukossa 2-3. sijoilla, vaikka nyt Arsenal onkin jälleen jokaisen oman tai vieraan seuran kannattajan papereissa ennakkosuosikki 5-7. sijoille. Luulisi, että kaikki – ja varsinkin Arsenalin omat kannattajat – tietävät, että mihin tämä joukkue parhaimmillaan pystyy. Ehkä jopa muiden seurojen kannattajat arvostavat tätä ryhmää enemmän kuin omat, poislukien nyt ehkä Manchester Unitedin kannattajat. Tuohon päälle FA Cup ja toivon mukaan jatkopaikka Champions Leaguessa, niin voisi olla jo suhteellisen tyytyväinen. Tietysti kaikki, jopa allekirjoittanut, haluaa voittaa mestaruuden, mutta en vain osaa uskoa siihen. Vaikka tiedostan, että joukkue on vahva ja tietysti on mahdollinen mestariksikin, niin Arsenal ei silti esityksiensä varjolla pelkästään ole välttämättä ollut se joukkue, mitä moni on luullut sen olevan. Tämä on asia, joka olisi tullut tiedostaa tilanteesta riippumatta eikä mennä molemmilla äärirajoilla vuorotellen.

 

En halua, että Wenger lähtee, mutta olen valmis ottamaan muutoksenkin vastaan. Tosin ongelma on myös pelaajissa, joukkueessa, ja tietysti kannattajissakin. Pelonsekaisin tuntein odotan sitä, jos Arsène lähtee ja uusi tulee kuin tuleekin manageri tilalle. Tämä ratkaisu miellyttää monia lähinnä sen takia, koska tämän pitäisi olla muka se yksinkertainen ratkaisu voittamaan mestaruuden. Siellä on Howe ykkössuosikkina tulemaan peräsimeen seuraavaksi, mutta mielestäni on vain realistista ajatella, että uuden managerin tullessa tulevaisuus ei samantien ole yksinkertaisesti pelkkää perhosia ja sateenkaaria – ei ollu Manchester Unitedinkaan osalta, eikä ole vieläkään. Jos muutos tapahtuu, niin se tulee ottaa kärsivällisenä vastaan. Olisi väärin jälleen jatkaa samaa mantraa ylireagoiden ja hyökäten omia kohtaan. Muita vaihtoehtoja, joita ollut huhuissa ovat Bergkamp, Hasenhüttl, Löw ja Simeone. Alkuun viitaten, niin haluan kuitenkin sitä muutostakin jossain vaiheessa, koska se on välttämätön prosessi, joka täytyy kohdata.

 

Lyhyesti, niin Arsenalin kannattajia tuntuu olevan vain mahdotonta miellyttää. Ymmärrän täysin, että minkä takia ei olla tyytyväisiä – en ole itsekään – mutta tuntuu olevan niin järjetöntä ja päätöntä menoa eikä omat mielipiteet ja näkemykset edes välttämättä tue toisiaan, kun lähdetään perustelemaan enemmän. Tällä hetkellä ollaan heittämässä osan toimesta kaikkea seuraa koskevaa roskiin, koska ollaan niin angstisia taas, että voi sentään, mutta lähdetään nyt siitä liikkeelle, että jos kannattajatkaan haluavat seuralta odottaa mitään tämän kauden osalta, niin seistään nyt kevääseen asti tämän takana. Muuten siellä alkaa kaikki keskittyminen kohdistumaan aivan epäolennaisiin asioihin ja ensi kauteen mennään tosiaan sitten pahimmassa tapauksessa mahdollisesti jopa ilman minkäänlaisia saavutuksia tämän kauden osalta, Wengeria, runko- ja tähtipelaajia, kun monella on varmasti mahdollisuus jatkaa uransa parhaimmat tai viimeiset vuodet muuallakin.

 

1.-Premier-League-Table-Matches-19th-Dec

 

3.-Premier-League-Current-vs-Predicted-T

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yksi hienoimmista koskaan Arsenalissa ja jalkapallossa näin muutenkin saa hakea upeampia osumia hetken.

 

Ainoa, joka vie hohtoa maalilta on se, että sen teki Giroud, jota ei pidetä Arsenalissa eikä sen ulkopuolellakaan juuri minään. Onneksi todistaa kuitenkin itsensä aina uudelleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En halua, että Wenger lähtee, mutta olen valmis ottamaan muutoksenkin vastaan. Tosin ongelma on myös pelaajissa, joukkueessa, ja tietysti kannattajissakin. Pelonsekaisin tuntein odotan sitä, jos Arsène lähtee ja uusi tulee kuin tuleekin manageri tilalle. Tämä ratkaisu miellyttää monia lähinnä sen takia, koska tämän pitäisi olla muka se yksinkertainen ratkaisu voittamaan mestaruuden. Siellä on Howe ykkössuosikkina tulemaan peräsimeen seuraavaksi, mutta mielestäni on vain realistista ajatella, että uuden managerin tullessa tulevaisuus ei samantien ole yksinkertaisesti pelkkää perhosia ja sateenkaaria – ei ollu Manchester Unitedinkaan osalta, eikä ole vieläkään. 

 

Eihän se uusi manageri tosiaan mikään oikotie onneen ole. Olen aika varma, että siellä Lontoossa on kyllä laitettu merkille kilpailijan ongelmat Fergien lähdettyä, ja näitä jatkoasioita mietitään vähän syvällisemmin. Eihän mikään seura täysin kivuttomasti siitä toivu, jos yksi mies on hallinnut seuraa vuosikymmeniä. ei myöskään Arsenal. Arsenalissa odotukset ovat hieman matalammalla manchesterilaisiin nähden (no offense), mikä helpottaa jatkajan taakkaa hieman. Silti monella kannattajalla varmasti olisi toiveissa, että pitkästä aikaa joukkue olisi kauden lopussa edes mukana mestaruuskamppailussa, ja pelaisi samalla viihdyttävää jalkapalloa. Siksi unohtaisin ainakin jonkun Eddie Howen tässä kohtaa ja hakisin rutinoituneempaa nimeä vetämään seuraa muutosajan ylitse. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Alkukankeudesta huolimatta hyvä saada vaihteeksi pienimuotoinen murskavoittokin alle, ja vieraissa. Toki vastassa oli liigan heikoimpiin lukeutuva Swansea, joten ei tässä kannata liikaa riemusta hihkua. Managerina heillä muuten Paul Clement, jota on muistaakseni Arsenaliinkin joskus huhuttu. Pitkä ura takana maailman parhaimpien koutsien kakkosvalmentajana, saa nähdä lähteekö yksinään lentoon.

 

Pakko hehkuttaa erityisesti Alex Iwobia. Vasta tällä kaudella olen hänen otteitaan nähnyt, mutta mielestäni hän on kehittynyt selkeästi tämän viimeisen puolen vuoden aikana. Toivottavasti tälle ei ole esteitä, ja Alex nousee vielä suureksi pelaajaksi - potentiaalia siihen meinaa on.

 

Näin muuten kiva taas nähdä Özil kentällä, sekä Giroud ja Sanchez maalinteossa. Olli on nyt vireessä, toivottavasti nilkka kestää. Alexisille äkkiä sitä jatkosopparia. Vähän lapsellisen oloinen murjotus siitä, että hänet otettiin 10 minuuttia ennen loppua vaihtoon, mutta toivottavasti tuosta ei pidempiä kaunoja pidetä. :)

 

Eiköhän Burnley upoteta seuraavalla kierroksella samalla tavalla kotikentällä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onpa tämä ketju kuihtunut kasaan. Pakko herätellä sen verran, että mitkä ajatukset porukalla on Özilin panoksesta tällä kaudella Arsenalille? Myyttisesti pidetään suurten pelien sulajana ja edellinen Chelsea-peli taas tukee tätä väitettä. Muutenkin halutonta tekemistä. Olisiko parempi päästää pois ja hankkia heikompi kaveri, joka kuitenkin antaisi 100% seuralle?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onpa tämä ketju kuihtunut kasaan. Pakko herätellä sen verran, että mitkä ajatukset porukalla on Özilin panoksesta tällä kaudella Arsenalille? Myyttisesti pidetään suurten pelien sulajana ja edellinen Chelsea-peli taas tukee tätä väitettä. Muutenkin halutonta tekemistä. Olisiko parempi päästää pois ja hankkia heikompi kaveri, joka kuitenkin antaisi 100% seuralle?

Kummasti aina nostetaan esille, kun alla heikompi ottelu suurta seuraa vastaan. Sitten ollaan hiljaa, kun onnistuu.

 

Arsenalin kohdalla on myös se, että näitä heikompia esityksiä on tullut kollektiivina ja pelkkä yksilöiden kritisointi sokeana on väärin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kummasti aina nostetaan esille, kun alla heikompi ottelu suurta seuraa vastaan. Sitten ollaan hiljaa, kun onnistuu.

 

Arsenalin kohdalla on myös se, että näitä heikompia esityksiä on tullut kollektiivina ja pelkkä yksilöiden kritisointi sokeana on väärin.

Hassuahan se olisi, jos nostettaisiin sulaminen esiin yksittäisen hyvän pelin jälkeen. Kehuja silloin kun on aihetta ja kritiikkiä pitäisi osata antaa myös omille, kun siihen on aihetta. Jos mietitään Özilin viime kautta vs. tätä kautta, niin onhan tuosta tekemisestä tasaisuus hyvällä tasolla kaukana. Özilin panoksesta olisi voitu puhua jo paljon aikaisemminkin. Kuitenkin muita yksilöitä kritisoidaan hyvinkin jyrkästi ihan yksittäisten huonojen pelien perusteella, esim. Ox tai Giroud. Eipä siinä, oletin sinulta tulevan hyvää pohdintaa Özilin merkityksestä joukkueelleen tämän hetkisellä tasolla. Mutta jos tämä riittää tasoksi, niin hyvä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllähän Özilin otteista on paistanut tällä kaudella aneemisuus sekä jos voi sanoa laiskuus. Ei missään nimessä ole ollut viime kauden tasolla ja jos nyt ottaa esimerkiksi Chelsea peli niin kyllä Özilin peli jäi jälleen vaisuksi. Siinä missä Hazard otti suurta roolia ja paranti edellisistä peleistä, oli Özil kaukana omasta tasostaan. Isoissa peleissä isojen pelaajien pitää astua esille. Toki tämä on yksittäinen ottelu, mutta niin kuin sanoin katsomieni pelien perusteella, että kaukana on Özil tilastollisesti ja pelillisesti omasta tasostaan.

 

En tiedä antaako itsestään kaikkea ja onko ajatukset siirrossa muuhun seuraan, vai mistä johtuu tasonpudotus, mutta sellainen tunne tulee itsellä, ettei anna kaikkea joukkueelle. Katoaa usein pelistä täysin, siinä missä esim Alexis huononakin päivänä on esillä ja haluaa ratkaista ottelut. Siinä on ero. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×