Jump to content
Sign in to follow this  
Sami Paakkanen

Visioo pukkaa

Recommended Posts

On hauska miettiä asioita, siitä saa jonkinlaista tyydytystä, ehkä osittain mielikuvituksen käytön vuoksi. Se on myös virkistävää, kaiken arkisen keskellä. Se on vähän kuin lapsuuden leikkiä, nyt se on enemmän vain mielessä tapahtuvaa. Ei tällä ketjulla ole mitään tarkoitusta, on vain hauska jakaa hullut ideansa muille.

 

Itse mietin tässä Helsingissä toimivien FC Viikinkien kenttää, Kartanon tekonurmea. Kentän rakennustyöt ovat kesken. Muutama kenttä paikalla jo on, mutta yksi puuttuu, paikalla on vain iso kasa jätemaata. Toki puuttuvat myös pukukopit ja vessat ja kioski tai mitä se huoltorakennus pitäisi sisällään.

Mietin tässä aamusta tuota huoltorakennusta. Millainen sen pitäisi olla. Mietin myös voisiko tuohon yhteen puuttuvaan kenttään hakea rahoitusta joltain rikkaalta? Jos tekisis kentästä sellaisen kaikkien kentän, ettei siitä saisi varata vuoroja lainkaan, vaan kaikki innokkaat voisivat käyttää sitä. Parempi kuin ostarin kulmilla notkuminen. Jos kerjäisi rahaa suoraan Bilin tililtä (Gates). Hän lahjoittaa paljon rajhaa hyväntekeväisyyteen, joskaan en ole ihan varma, lämpenisikö hän näin rikkaan maan ja ihan hyvin pärjäävän seuran kentän ja kopin rahoituksesta  :mrgreen:  Jos kenttä olisi kuitenkin kaikille avoin, ei seuran omaan toimintaan. Kopin tärkeys on myös selvä, mutta se millainen tuo koppi olisi on minusta se hauska ajatusleikki. Mielestäni kopin tulisi palvella kaikkia eli noita seuran pelaajia ja tekiksillä pelattavia joukkueita, sekä myös harrastajia, joilla halu olla kentällä 24/7.

Pitäisi tehdä katos, jonka alla voisi vaihtaa kamansa sateelta suojassa. Kopeilla pitäisi olla iso pisuaari, vaikka ulkona, joka olisi helposti letkulla pestävissä. Pisuaarin pitäisi olla rakennettu siten, että se olisi oikeasti kestävä, sellainen joka ei hajoa viikonlopun humalaisten potkuista tai ilkivallasta.

Kopissa olisi yksi yhteinen pukuhuone, jossa voisivat joukkueet tai harrastelijat vaihtaa kamojaan. Säännöt myös seinällä, että pitää kunnioittaa muita kopissa olevia ja yleisessä kopissa ei ole tarkoitus huutaa ja pitää meteliä suuna päänä. Toki pienempiä koppeja jouokkueiden käyttöön, eli harjoituksiin tulevat voisivat jättää kamansa turvallisesti koppiin ja koppi lukkoon, lukkoon joka kestää. Kopin materiaalit olisi hyvä miettiä huolella. paikkojen kestävyys ja käyttäjäystävällisyys erityisen tärkeää. 

 

Mietin voisinko oikeasti lähestyä rahan antajaa tässä. Pyytäisin tuttua työtöntä arkkitehtia piirtämään kopista kuvat ja tuon kentän myös. Suunnittelisi kopin huolella eli kävisi seuroilla kyselemässä koppien käyttöön liittyvistä ongelmista ja mahdollisesti niiden kehittämisideoista. Seurat ja joukkueet tietävät mitä ne käytännön ongelmat usein koppien käytössä ovat. Itselleni tulee mieleen jo muutama, mutta ne voisi kartoittaa huolella. Kyselisi kaikilta kopilla käyviltä, sen omistavilta, sen huollosta vastaavilta yms. missä kusee.. Tekis täydellisen koppimallin ja sen sen piirrustukset voisi tarjota sitten vapaasti ttarjota kaikkien maamme seurojen käyttöön.

 

Hitto ku innostuin. Nyt se pukkas tähän, koittakaa kestää  :heart:

 

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

Visioo pukkaa..

 

Hmm. Voisiko tuota koulumajoitusta jotenkin maassamme kehittää liitettäväksi helpommin jalkapallon oheen? Kun seurojen ja joukkueiden toimintaympäristössä on kuitenkin joku koulu, joka vielä yleensä on lähellä kenttää, eikö näitä voisi hyödyntää vierailevien joukkueiden majoittamisessa turnauksissa? Nyt tuo majoitus kuulosta kalliilta eli mikä siinä maksaa, ei yhden yhteismajoitukseen käyttöön annetun liikuntasalin ja parin vessan sekä suihkutilojen siivoaminen nyt niin kallista ole. Sen tiedän itse koulussa työskennelleenä, että majoitukseen soveltuvan tilan käytöstä pitää tehdä paloviranomaisille ilmoitus majoittujien määrästä ja tilassa tulee olla savuhälyt.Tämä ei ole kovin vaikea toteuttaa. Koululla on aina hälyt. Näihin voisi tehdä viikonloppukäyttöä varten oman tunnusluvun, jonka majoittuva seura saisi käyttöönsä ja se poistuisi käytöstä välittömästi tuon viikonlopun jälkeen. Tilojen käyttöön tarvittaisiin avain, mutta sen voisi antaa lähiseuralla pysäväksi lainaksi ja hälykoodin aina vain vierailun ajaksi. Avain pitäisi olla sellainen että sopii vain sallittuihin tiloihin eli saliin kulkuun ja vessoihin pääsyyn. Voimistelusaleihin on vielä yleensä mahdollista mennä omasta sisäänkäynnistä, joten koko koulua ei tarvitse antaa pelaajien käyttöön. Koulut saisivat myös ilmaiseksi ylimääräistä "vartiointipalvelua". Selkät säännöt majoittumisesta ja jälkien siivoamisesta. Salin lattian vuoksi tiloissa ei esim koskaan ulkokengissä yms.. En usko että koulut älyttömästi moista vastutaisivat.

Pelaajille mukaan makuualustat sekä ne unisäkit, jolloin homma olisi kustannuksiltaan melko pientä. vähäisiä kustannuksia tulisi siis siivoilusta, jos sali pitäisi vetää mopilla ja vessat pestä. Ja mikäli tiloissa olisi asiatonta toimintaa ilmennys viikonlopun aikana, niin eiköhän tuollaiset pystyttäisiin hoitamaan ihan skarpisti. Tilojen tyhjäkäynti vähenisi ja hyödyttäisi esim. jalkapallon kehitystä hitusen. Kyllä joukkueet pidemmältä tulisivat mielummin tänne esimerkiksi turnauksiin, jos majoitus olisi ilmainen tai hyvin vähäinen kustannus.

 

 

Eli listana:

 

-hälyjen koodaus

 

-ilmoitus paloviranomaisille eli viestintä heidän kanssaan, joka toimii erittäin jouhevasti (jonkun yökoulun itse järjestänyt). Pelastuslaitokseen yhteydenpidon ja asiaan kuuluvat järjestelyt voisi tiloissa majoittuva hoitaa ja näyttää siitä dokumentin avaimia noudettaessa (ehtona avaimen saamiselle), jolloin laki majoituksen osalta toteutuisi.

 

-tilojen siivous. Jos koululla käytössä vain voimistelusali ja pari muutama vessa, ei niiden siivous voi niin kovin kallista olla. Salin moppaa tunnissa ja vessat siivoa samassa ajassa. Suihkutilat toki myös, mutta ei kovin suurista asioista ole kyse.

 

-avaimen nouto ja palautus + seuran avainvastaava voisi tarkastaa tilan etu- ja jälkikäteen silmämääräisesti.

 

Se mitä Helsinki Cupissa juttelin ja kävi ilmi että majoittuminen oli aivan sairaan kallista kouluilla niin ihmettelen moista. Hotellissa majoittuminen lisäsi tänne tulleelle joukkueelle vain muutaman kympin kustannuksia, verattuna koulumajoitukseen ja kyse oli monen päivän majoituksesta ! Missä ja kenellä oikein viiraa (siis minun lisäksi) ????

 

Koulumajoituksen hinta esimerkiksi Helsinki Cupin osalta oli viideltä vuorokaudelta 225 € / hlö. Jos joukkueessa se 20 henkilöä niin hinta on tuolta viideltä vuorokaudelta mielestäni kohtuuttoman kova. Tuolla rahalla vuokraisi jo muutaman asunnon kuukaudeksi. Tähän joku järki mukaan niin saisimme taas lajia eteen päin maassamme, kun joukkueet voisivat hieman matalammalla kynnyksellä lähteä toisille paikkakunnille pelaamaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Laitetaas tähän ton toisenkin jutun tiimoilta keräiltyä ajatusta kuviksi ja linkeiksi. Eli kyseessä nyt urheilukentälle asennettava gopro "kamerakisko", jonka avulla saat kuvattua kentän reunalla olevan valopylvään korkeudelta kenttää gopro kamerallasi.

 

Tarvitset:

 

Kiskoa, tyyliin tämä: https://www.tuontitukku.fi/tuote/liukuovi-kisko-3m-sinkitty-41x41x2-00mm-todella-kestava-sinkitty-liukukisko/6418914167216/

 

Sekä kiskoon sopivan kelkanhttps://www.tuontitukku.fi/tuote/liukuovi-ovipyorasto-pinta-41x41mm-jamakka-ovipyorasto-liukukiskolle/6418914167476/

Kelkan tuunaamiseen voi olla että tarvitset jonkun hitsaamaan siihen sopivan ulokkeen tai virität sen jotenkin muuten. Itse ajattelin sellaisen ulokkeen, johon saisi gopron kiinni "pyykkipoikamallisella" kiinnityksellä (https://www.verkkokauppa.com/fi/product/37250/dssvq/GoPro-Jaws-Flex-Clamp-varsi-ja-puristin). Jokainen halukas kuvaaja tuo omansa tai seura ostaa muutaman valmentajilleen käyttöön.

 

Tarvitset kiskon kiinnitytarpeet, joilla saat kiskon kiinni tolppaan sen koko korkeudelta ja avuksi tarvitset toki henkilönostimen, jolla asennus onnistuu. Kiskoon pitää myös saada stopparit, jottei kelkka karkaa päistä ulos. Kiskon alapäässä olisi hyvä olla lukittava kaappi, jonka sisältä kisko kulkee korkeuksiin. Kaapin sisällä voisi piilottaa narun ja kelkan, ettei "iltakäyttäjät" kisko pakettia rikki tai katko naruja. Lukittava "laatikko" olisi hyvä olla sen verran korkealle ulottuva, ettei pienellä kiipeilyllä ylety rikkomaan narua.

 

Lisäksi tarvitset lipputankonarua kelkan ylös vetämistä varten riittävän pätkän, kuten lipputangossa homma toimii ja narun / kiskon yläpäähän rissan, jonka läpi naru kulkee ja rissan kiinnitystarpeet tolppaan.

 

Noilla mennään.

 

Hintaa tuolla kiskolla on noin 10 € / m eli tolpan korkeuden mukaan. Kiinnikkeet koko hommaan alle 100 € ja nostimen vuokra. Lipputankonarua saanee muutamalla kympillä sopivan pätkän. Hyvä rissa on alle 10 €. Lukko ja rivat tarpeen mukaan jonkun kympin..

 

20 metrinen tolppakuvausjärjestelmä maksaisi noin 500-700 €. Tässä hinta-arviossa ei ole mukana töistä aiheutuvia kustannuksia. Oma ajatus olisi tehdä muutama tällainen seurojen käytöön ilman korvausta, materiaalikustannusten hinnalla. Tolppia kenttien reunoilla katsellut vähän siihen tapaan. Tikkurilassa puinen tolppa. taidan kysyä sieltä aloitusta.. Pääsisi kokeilemaan moista ja voisi auttaa lajia eteen päin..

Lukittavan kaapin hinta ja laatu on riippuvainen monista asioista ja voi tilattuna nostaa kustannuksia aika paljon. Jos on tekijämiehiä, sellaisen taikoo melko edullisesti romiksen tarpeista itse. Nostimen vuokra ei ole kovin paljon, riippuu suhteiteista ja suhdanteista. Aika halpa kustannus kokonaisuutena. Arvioisin tuon kestävän käytössä noin 10 vuotta vähintään. Heikoin lenkki minun mielessäni on tuo lipputankonaru.

 

Jos ryhdyt puuhaan niin muista RST tai vastaava eli ruostumattomat materiaalit. Sää on meillä armoton.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hmmm.. pientä pöhinää itähelsingissä ja vielä selvinpäin. Oliskohan seurassa intoa järjestää Pro-iltamat. Pelaajien kanssa kun keskustelee niin heillä on usein tarve johonkin täsmäohjaukseen esimerkiksi kehittääkseen laukaustaan paremmaksi. Pro-iltamat olisi kokoelma seuran valmentajia ja esimerkiksi hyvä laukauksen omaavia pelaajia, joilla olisi eri pisteitä kentällä ja siellä voisi pelaajat kiertää kyselemässä vinkkejä oman laukauksensa kehittämiseksi. Saisin tämän toimimaan salettiin ja porukan innostumaan ihan uudella tasolla. Täytyykin käydä PK-35:n kenttämestarin kanssa porisemassa ja ehkä joidenkin valmentajien kanssa kentän reunalla myös.. Itse joskus toimiessani apuvalmentajana huomasin pelaajien nauttivan tämänkaltaisesta tekemisestä paljon. Vinkkejä ja kikkoja. Niiden perusteiden haltuun saaminen ja sitten se omatoiminen innostus touhuamiseen voisi ruokkia lisää lajiamme kohti MM kisoja !

 

Eilisen esityksen perusteella Pro-iltoja pitäisi järjestää tiuhaan tahtiin, oli niin kökköä menoa Arajuuren maalin jälkeen... :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oletan että tuohon koulumajoituksen hintaan on kuulunut safkat.

Lisäksi uskon että koululla on ollut ns. avainhenkilö, kuka on väijyssä yön ja avaa ulko-oven tarvittaessa. Päivisin kun joukkueet ovat pelaamassa on siivoojat touhunneet saniteettitilat ja käytävät sekä tyhjentäneet luokkahuoneiden roskikset.

Kun joukkue palaa peleistä takaisin koululle niin avain henkilö käy avaamassa luokan oven..

 

Tämä siis puhdasta arvausta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olet varmaan oikeassa. Mietin itse samoja juttu asiasta kirjoittaessani. Jos tuolle touhulle laskee hintaa niin kova se on silti. 20 pelaajaa ja huoltajat siinä mukana niin 5 000 € on suolainen hinta. Ruuan voisivat järjestää itse. Koulujen ruokalat eivät ole käsitykseni mukaan normaalisti viikonloppuisin auki. Uskon että kyseessä on kouluruokailun kaltainen järjestely siis Helsinki Cupissakin ja sen hinta on noin 1 euro / per safka. Kova on kate. Jos ei oteta noin iso turnausta esimerkiksi niin uskoisin parin joukkueen majoittuvan mukavasti yhden viikonlopun koulun salissa ja elävän siellä sovussa. Joukkueen aikuiset valvovat touhua ja osaavat varmasti tyhjentää roskikset itse. Ei siellä mitään vaksia tarvitse koko yötä olla. Pari avainta, molemmilla joukkueilla omansa. Hiljaisuus sovittuna aikana ja arvoesineet aina fikassa. Kyllä ton pystyis turnausta järjestävä seura hoitamaan kunton suurelta osin, jos halua olisi saada hyviä joukkueita mukaan ja hommaa haluais kehittää halvemmaksi. Jos tästä syntyisi normaali toimintakulttuuri, homma olisi varmasti helposti järjestettävissä. Kyllä kouluilla nyt kokoontuu jos jonkin laista virkkauskerhoa ja ei ne ihan noin kovia hintoja maksa vaikka vessoja ja tiloja käyttävätkin (sekä tekussa koneita ja työkaluja). Sulassa sovussa ne työväenopistot hoituvat..

 

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itselläni ei ole hesan touhuista mitään käsitystä, mutta ålands cupissa kaikki toimi erittäin hyvin.

Siellä oli juurikin tuon tapainen touhu mitä yllä kirjoitin.

En usko kirveelläkään että ruoan saisi tiputettua yhteen euroon. Siihen pitää kuitenkin laskea mukaan raakaaineiden hankintahinta, raakaaineidentuoja(auto), keittäjät, tarjoilijat ja siivoojat.

Ai niin, mainittakoon että ålands cupissa oli törkeän hyvät safkat ja sai niin paljon kuin halusi, jeps, todellakin lihoin sen viikon aikana.hahaha

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lihoa nyt kouluruualla !! Hullu mies !! Taitaa olla hullumpi kuin minä tai sit kotona on vaan roiskeläppiä.. :mrgreen:

 

Katselin kouluruuan hintoja netistä ja kyllä ne noin eurolla sen yhden aterian duunaavat. Pientä hajontaa hinnoissa euron molemmin puolin eri kaupunkien tai kuntien välillä. Uskoisin että samoilla eväillä tekevät esim. Helsinki Cupin safkat? Monien koulujen kettiöt ovat auki kesällä ja tekevät ruokaa ihan normisti, ei tosin oppilaille. Laitokset saavat osan ruuistaan koulujen keittiöiden kautta.

 

Tämä ruoka pitäisi tosin jättää laskuista visiossani, koulujen keittiöt eivät taida olla auki viikonloppuisin? Ja nyt mietin sellaisia. Ehkä viikolla kesäisin homma toimisi myös ruuan merkeissä ja hinta varmaan kouluruuan hintoja lähellä. Toki keittiöt voivat varmasti tehdä jotain hieman kalliimpiakin ruokia, tilaajan rahoista kiinni.. Olen työni puolesta lähellä koulujen keittiöitä, pitääpäs käydä utelemassa keittiön emänniltä, kuinka homma toimii.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja uutta visioo puskee. Autoa ajellessa mieleen pulpsahti uusi ajatus. Toki samaa ajatusta olen miettinyt joskus aiemmin hieman eri muodossa, kun oli oman yrityksen perustaminen mielessä.

 

Entä jos kasaisi huippuvalmennusryhmän. Olen tässä joitakin valmentajia eri seuroista ja lajeista tavannut. Välillä tuntuu löytyvän sitä paloa ja taitoa sillain sopivasti loistavaan työskentelyyn. Dettmann teki saman koripallon puolella, valitsi itse oman huippuryhmänsä. Voisiko tehdä fudiksessa samaa? Etsisi nuorten valmennuksessa jo niitä loistavia tyyppejä samaan soppaan ja yksi pyörittämään palettia. Pelaajat voisivat olla ihan normi janttereita, niitä sitten kehittämään hyvällä porukalla. Uskoisin tämän tuovan tulosta paremmin kuin seuran valitessa palkallisia valmentajiaan. Valinta olisi jonkun innostuneen omaan kokemukseen pohjautuvaa työtä ja raha touhuun tulisi joltain yksityiseltä. Rahan saaminen on usein ongelma. Etuna näkisin, että hommasta jäisi se organisaatio pois, sillä organisaatiolla on usein omat intressinsä ja ne sotkevat huippuvalmennusta omalla tavallaan. ryhmä valmentajia ja heile vapaat kädet ja aikaa rajattomasti. Rahoitus pitäisi olla kunnossa, jotta se ei söisi energiaa valmennukselta. Toisaalta itse mietin samaa hommaa talkootyönä. innostuneiden kasaaminen yhteen, yhden projektin mittaiseksi ajaksi. Kun raha ei ole motivoiva tekijä, uskoisin värityksen olevan hieman toinen..

Share this post


Link to post
Share on other sites

No ni.. toi kameratolppa saa jatkoa hiljalleen. Helaform on mesta, josta tarvikkeet taidan hankkia. Kotimainen ja edullinen. Pyysivät käymään varastollaan katsomaan tuotteitaan. Ehkä voisi saada jonkun räätälöidyn paketin, joka menisi suoraan seuralle ja turhat välikädet jäisi pois. Hinta mahdollisimman alas, jotta jokainen seura voi moisen hankkia muutamalla satasella. PK:n uusi päävelmentaja ei vielä lämmennyt idealle, liekö espanjalainen skeptisyys iskenyt :P Pitää käydä lämmittämässä seuran rahamiehiä asian tiimoilta. Luulevatkohan minua kaupparatsuksi, joka haluaa tehdä heidän kustannuksella tiliä? Ehkä. Pitää selventää asiaa ja saada homma kasaan.

 

Hmm. Ovatkohan valopylväät seuran omaisuutta? Liikuntaviraston kautta tapahtuu lamppujen vaihto... jos liikuntavirasto tolppien omistaja niin sit joutuu painimaan byrokratian kanssa, voiko moisia kiskoja tolppiin edes asentaa. Katsotaan mitä tulee. Ei tolppaan tarvitse montaa ruuvia laittaa, jotta saa homman kiinni. Luulis onnistuvan.

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

Juma kekka mitä palvelua Helafomilla !! Äijät jeesas enemmän ku osasin kuvitella. Pari työntekijää, joista toinen "hattuteline" (tais olla insinööri ja varaston äijä kuittaili sille) tuli kuuntelemaan visiotani ja molemmat innostuivat neuvomaan ja antamaan vikkejä hommaan. Kaupallisuus tästä oli kaukana. Voi vitsi ja voin vitsi suositella tuota firmaa kaikille. Tämä ei varmaan ole mainos, vain helvetin mukava kokemus firman palvelusta ! Sain firmasta tarvittavat osat.

Sain myös selville että liikuntavirasto omista pylväät. Pari soittoa ja vastuuhenkilö kiinni. Lupa heltesi kiskon kiinnitykseen. Pyysin vielä hommasta virallisen luvan, jotta ei tarvitse viikon kuluttua purkaa kiskoa tolpasta. Mies lupasi hoitaa asian ja pyysi minua laittamaan sähköpostia. Hittolainen, liikuntavirasto palveli paremmin kuin hyvin tähän saakka. Todella joustavaa ja byrokratiasta v...tut. Hattu nousee ton firman suuntaan.

Lisää jatkoa piisasi kun kävin muissa asioisa Cash Store -nimisessä osto ja myyntiliikkeessä. Heidän avustuksella sain nyt iltasella mitattua muutamien eri urheilukenttien valaisinpylväiden korkeudet lasermittarilla. Hitto ku on mukavaa porukkaa ympärillä. Kuinkahan näitä osaisi aina kiittää. Pitää ostaa pullakahvit ja viedä seuraavalla kerralla mukana ! Kivasti loksahtelee palaset kohdilleen. Tori.fi:ssa oli myös tuota tarvitsemaani asennuskiskoa (Helaform 075 alumiinikiskoa) halvalla. Oli pakko ostaa. Voin tehdä ensimmäisen tolpan lähes ilmaiseksi seuralle. Ei ole niin isoa kynnystä ylitettävänä. Voisin väittää että kuva on juuri se mitä valmentajat peleistä kaipaavat ! Korkean kuvakulman ansiosta pelaajien sijoittumisen eri pelitilanteissa näkee hyvin, ja voisin väittää että yhdellä kameralla vielä näkisi koko kentän. tätä pitää huomenna kokeilla. Jokin sopivan korkuinen parveke ja sinne gopron kanssa ottamaan koekuvaa ja laserilla maasta mitat, jotta näkee kuinka ison alan voi kuvata hyvin valopylvään korkeudelta..

 

Hyvä tulee. Nyt vähän fudista ja sit vielä postia Livin äijälle ! Kiitti ja moi !

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×