Häpeä ja sen lamaannuttava voima

[Sami Paakkanen 121]

Terve.

 

 

Aihetta olen sivunnut jo monessa kirjoituksessani, mutta sen voisi nostaa omaksi aiheekseen. Laitan nyt aluksi linkin netistä löytämääni tekstiin:

 

http://www.sirkkasantapukki.fi/voi_hyvin_artikkeli.pdf

 

Häpeä näkyy usein kentällä, sekä haastatteluissa. Seuratkaa pelaajia ! Katse kääntyy varpaisiin turhan usein.. Mitä hävettävää on epäonnistumisissa? Niitä tulee kaikille. Aihe on erityisen tärkeä meidän maassa, jossa kyseinen tunne on niin näkyvä ja lähes käsin kosketeltavissa. On asioita, joita on syytäkin hävetä, mutta varman maalipaikan missaaminen ei ole sellainen !

[Sami Paakkanen 121]

Tossa Linkki Mäkelän luentomateriaaleihin. Olin joskus hänen luennollaan ja aika huikee äijä kertomaan tunteiden maailmasta ja yhdistää niitä kivasti fysiologiaan, aivoihin.

 

(Äh, linkki vanhentunut, joten poistin..)

 

Mäkelän tekstissä pari kohtaa, joissa häpeä nousee esiin. Toinen on ryhmästä ulos laittaminen, se tuottaa häpeää. Tätä on valmennuksen hyvä miettiä. Toinen kohta löytyy myös Mäkelän tekstistä; Häpeä on kokemus siitä, ettei saa vastausta. Hyviä nostoja Mäkelältä. Asiat liittyvät oleellisesti nuorten ja lasten valmennukseen, mutta myös aikuisten maailmaan.

[Sami Paakkanen 121]

Häpeästä on kirjoja olemassa, jos omaan häpeäänsä haluaa ja on valmis tutustumaan. Tässä tunteessa pätee sama kuin kaikilla muissakin eli se menettää kahlitsevan voimansa, kun sen tuntee perin pohjin.Satu Lindman on kirjoittanut kirjan häpeästä ja siinä pisti silmään kohta, joka kertoo kuinka kaukana olemme häpeämme kanssa..

"Varhasimodernin kauden fysionomisessa ajattelussa korostui ruumiin ja mielen yhteys. Kehonkielen katsottiin paljastavan tunneimpulssit, joten kasvatuksen keskeinen tehtävä oli kiinnittää huomio eleiden ja ilmeiden hallintaan." (Satu Lindeman. Häpeä ! Nöyryyttämisen ja häpeämisen jäljillä. 2011 Atena Kustannus Oy.) Tuo teksti kertoo minulle karua kieltä, kuinka vielä tänäkin päivänä pyrimme elämään kuten tuona aikakautena (1500-1800 -luvulla), peittämään häpeästä kertovat eleet ja ilmeet. Ei ole paljon kehitystä tapahtunut. Miksi häpeän tunne pitäisi peittää?

Häpeä on hyvin varhainen tunne. Se istutetaan meihin jo lapsuuden ensi askeleilla. Vanhempi/huoltaja voi kääntää katseensa pois epämiellyttävästä lapsestaan eli tämä jo kehityksessä ennen sanojen mukaan tulemista. Sanojen avulla tätä voidaan toki tehdä myös tehokkaasti. Osa häpeästä on tervettä ja ohjaa meitä olemaan osana yhteisöä. On kuitenkin tärkeää osata erottaa milloin kyse on sairaasta häpeästä eli esimerkiksi suvuissa voi olla hyvinkin synkkiä salaisuuksia, joita hävetään ja joista vaietaan. Paljon on myös sanatonta häpeää eli jos olet hieman erilainen kuin muut ryhmässä niin erilaisuutesi saatetaan vaieta häpeäksi.

Mielenkiintoinen aihe ja tätä kirjoitusta on tarkoitus jatkaa...

[Sami Paakkanen 121]

Häpeä taas pinnassa  Ei sen kanssa helppoa ole. Se on puhdasta yksinäisyyttä ja itseensä käpertymistä. Ihminen kääntyy häpeänsä kanssa sisäänpäin. Joillakin se liiallinen häpeä kääntyy taas häpeämättömyydeksi. Tätä näkee paljon myös, jos osaa katsoa. PItää tosin ensin tuntea oma häpeänsä niin tuokin on helpompi nähdä. Häpeä on ihan vitun raastava tunne. Sille ei usein ole sanoja, koska se on syntynyt meille niin varhaisella iällä, lapsena jolloin sanoja vasta opetellaan. Häpeä pienenä syntyy esimerkiksi siitä, kun ei tule nähdyksi omana itsenään ja ei koe itseään tärkeäksi toiselle (vanhemmalle). Tämä voi käytännössä tarkoittaa sitä, ettei pienen lapsen tarpeita nähdä. Esimerkiksi pienen lapsen ollessa kiukkuisena kaupan lattialla makaamassa ja huutamassa, lapselle käännetään usein selkä ja lähdetään kävelemään pois. Samalla paheksutaan vihan ilmaisua ja kuten niin usein näkee "aikuisten" toimivan uhkaavan vielä hylkäämisellä ("Jää sitten tänne, me lähdetään"). Monesti tilanne juontaa juurensa siihen hetkeen kun lapsi ymmärtää ettei saa haluamaansa karkkia tai lelua kaupasta. Tässä kohdin kypsä aikuinen osaa ottaa lapsen syliin, tarjota turvan sylissä vihaiselle lapselle ja laittaa/antaa rajat. Lapsi ei voi satuttaa aikuista kiukutessaan, mutta saa olla pettyneenä vihainen ja kokea olevansa hyväksytty ja tulevansa nähdyksi myös vihaisena. Aikuinen voi sanoa esim: "Taidat olla pettynyt, kun et saa sitä tai tätä ja saat olla siitä vihainen". Lasta joutuu tuolloin usein pienen tovin rauhoittelemaan ja sen jälkeen taas ostosreissu pääsee jatkumaan. Tämä on tuttua monelle vanhemmalle.

Kun ihminen eristetään yksin ryhmässä, tämä aiheuttaa häpeää; "Enkö kelpaa, enkö riitä, olenko liian vähän tai liian paljon jotakin, olenko viallinen, eikö kukaan pidä minusta, yms.". Tämä eristäminen on usein kiusaamisen muoto, kuten koulussa niin monelle on käynyt. Moni on kokenut samaa myös harrastuksissaan ja kaveriporukassaan, ehkä urheilujoukkueessa joko pelaajana tai valmentajana kun joku saattaa erikoislaatuisuutensa vuoksi joutua mustamaalatuksi tai paheksutuksi tai joskus häntä pelätään ja siksi tuo eristäminen on niin voimakasta. Tämä yksin jättäminen aiheuttaa häpeää. Yksinäisyyden kokemus häpeän vallitessa on voimakasta. Joskus olet kuin haamu muille, lävitsesi katsotaan tai sinua ei huomata. Varsin usein tämä toteutuu kun menet uutena vanhaan ryhmään mukaan. Toisilla on historiansa ja juttunsa. Ei niihin pääse aina nopeasti sisään, sillä ne jutut ovat rakentuneet "vanhojen" välille pitkän ajan kuluessa. Joillekin tuo ulkopuolisuus on niin musertavaa, että he vetäytyvät kokiessaan sitä vähänkin ja näin mahdollisuus päästä osaksi ryhmää pienenee. Usein se mukaan pääseminen vaatii läsnäoloa ja avoimuutta.

Häpeä . . .  jatkuu