Jump to content
Sign in to follow this  
Jahnny

(Friendly Match) 07/06/17: Finland – 19:00 – Liechtenstein @ Veritas Stadion (Turku (Åbo))

Recommended Posts

Kanerva on nimennyt nyt joukkueensa tuleviin maaotteluihin. Viikon päässä siis harjoitusmaaottelu Liechtensteinia vastaan, joka toimii kenraaliharjoituksena ennen tärkeämpää ottelua, jossa kohdataan Ukraina. Molemmat pelataan kotona, joista ensimmäinen Turussa ja jälkimmäinen Tampereella.

 

Merkittäviä poissaoloja löytyy jonkun verran, joista osa ehkä jopa yllättäviä. Maalivahdeista Mäenpää ei mahdu maajoukkueen mukaan, ja puolustajistakin ulos ovat jääneet Arajuuri ja Toivio. Kahden ensimmäisen kohdalla vähäinen peliaika lienee syynä, mutta jälkimmäisen kohdalla olisin odottanut roolia maajoukkueesta. Keskikentältä puolestaan (PërparimHetemaj on jäänyt ulos, sillä on kärsinyt loppukaudesta loukkaantumisista, mutta myös muun muassa MattilaRingSchüller ja Sparv ovat saaneet jäädä ryhmän ulkopuolelle, ja olisihan tuolta voinut muitakin nimiä vielä nostaa esille.

 

Nimiä puolestaan, jotka ovat mukana vaihteeksi, niin Moren tekee paluun maajoukkueeseen saatuaan vastuuta Belgian pääsarjassa. Hämäläinen ja (RikuRiski tekevät myös molemmat paluun maajoukkueeseen kuten myös ehkä suurimpana yllättyksenä (MehmetHetemaj.

 

Joukkuetta kylläkin tullaan vielä täydentämään yhdellä pelaajalla.

 

Finland National Team Squad

 

Goalkeepers (3)

- Lukas Hradecky (Eintracht Frankfurt, Germany) (36/0)

- Jesse Joronen (Fulham, England) (2/0)

- Anssi Jaakkola (Reading, England) (1/0)

 

Defenders (9)

- Niklas Moisander © (Werder Bremen, Germany) (56/2)

- Kari Arkivuo (Häcken, Sweden) (52/1)

- Jukka Raitala (Columbus Crew, United States) (37/0)

- Markus Halsti (Midtjylland, Denmark) (32/0)

- Jere Uronen (Genk, Belgium) (22/0)

- Juhani Ojala (Häcken, Sweden) (17/1)

- Janne Saksela (Sparta Rotterdam, Netherlands) (7/0)

- Valtteri Moren (Waasland-Beveren, Belgium) (4/1)

- Sauli Väisänen (AIK, Sweden) (4/0)

 

Midfielders (7)

- Kasper Hämäläinen (Legia Warsaw, Poland) (54/8)

- Riku Riski (Odds, Norway) (26/4)

- Robin Lod (Panathinaikos, Greece) (12/1)

- Thomas Lam (Nottingham Forest, England) (9/0)

- Mehmet Hetemaj (SJK, Finland) (5/0)

- Moshtagh Yaghoubi (HJK, Finland) (2/0)

- Fredrik Jensen (Twente, Netherlands) (1/1)

 

Forwards (3)

- Teemu Pukki (Brøndby, Denmark) (55/9)

- Joel Pohjanpalo (Bayer Leverkusen, Germany) (23/4)

- Eero Markkanen (AIK, Sweden) (8/0)

 

Finland (4-4-2)

Na_ytto_kuva_2017-05-30_kello_21.26.29.p

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lisätään noihin poissaoloihin informaationa, että Arajuuri ja Ring poissa siis sen vuoksi, että varoitustili on täyttynyt eivätkä kykenisi edustamaan siis Ukrainaa vastaan. Mattilahan on pitkään sivussa polvivammansa vuoksi, joten ei ollut toivoakaan tämän kohdalla.

 

Sitten taas (PërparimHetemaj'n kohdalla ilmeisesti vielä tarkkaillaan tilannetta. Veikkaisin, että Schüller taas on hieman sellaisessa tilanteessa, että ei päätetty ottaa mukaan Liechtensteinia vastaan, mutta varmaan vaihtoehtona karsintaotteluun tuolta Yhdysvalloista, kun Raitalakin paikalle sentään tuotu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Perpa ei sitten lopulta ehtinyt pelikuntoiseksi, joten joukkuetta täydennettiin sen sijaan Pirisellä.

 

Kakkosvaihtoehto tuohon vasemman laitapuolustajan tontille, niin eiköhän Uronen avaa jälleen keskikentän vasemmalla laidalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×