Jump to content

Recommended Posts

Siinä ei kauaa mennyt! – Gennaro Gattusolle sorvataan jo jatkosopimusta AC Milanin luotsina

Gennaro Gattuso siirtyi marraskuun lopussa AC Milanin päävalmentajaksi seuran B-miehistön peräsimestä.

Vincenzo Montella sai potkut huonojen tuloksien myötä ja seurajohto kaipasi muutoksia. 40-vuotias Gattuso otti ohjat käsiinsä. Monet eivät odottaneet Gattuson onnistuvan roolissaan, mutta tähän asti meno on ollut komeaa.

Gattuson alaisuudessa Milan on raapinut jatkuvasti pisteitä vaikeistakin paikoista ja nousu kärkikamppailuihin on tosiasia.

Seuran toimitusjohtaja Marco Fassone kertoi, että Milan on sorvaamassa Gattusolle uutta sopimusta.

– Olemme todella tyytyväisiä hänen työhönsä. Massimiliano Mirabelli (urheilutoimenjohtaja) oli niin luottavainen, etten voinut olla kannustamatta tätä päätöstä, Fassone viittasi Gattuson päävalmentajan pestiin.

– Hän on onnistunut odotuksiamme paremmin ja löydämme varmasti hyvin pian aikaa jatkosopimuksen tekemiseen. Odotin hänen olevan tällainen, mutta Gattuso on yllättänyt minut valmentajantaidoillaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eilisessä pelissä oli kaksi hyvin erilaista puoliaikaa. Ensimmäinen puoliaika oli surkea. Vaikka muutoksia oli tullut avausmiehistöön, niin ei sen pitäisi olla huonoa. Ehkä valmistatutuminen oli epäonnistunut tai sitten oli Zapata-efekti. Yhtä kaikki, toisella puoliajalla oli virkeämpi Milan ja Gattuso siirtyi hetkellisesti 3;n alakertaa, jolla haettiin se voitto. Siitä sulka Gattuson hattuun, jotta uskalsi ravistella konseptia. Mutta joo, voitto tuli, vaikka vaikeimman kautta.

DYlSQy5W0AUSz5P.jpg

Pelin tilastot.

wire-2525552-1521390272-684_634x834.jpg

Taas voisi nostaa muutaman eri pelaajan MotM:iksi, mutta nostan Andre Silvan taas. Teki voittomaalin ja nyt alkaa näkymään, että kuinka hyvä pelaaja on kyseessä, kun onnistumisten myötä itseluottamus on noussut. 

SempreMilanin arviot.

wire-2527280-1521411058-56_634x717.jpg

Gattuson haastattelu:

"I am pleased with the result, but I have to say I wasn’t so happy during the game. We could have lost a lot today. It was a tricky match and we needed a brave performance. I was worried about our passing because we were too slow. I knew we were going to struggle until the end. We did well when changing our system of play during the match and always believing in the comeback. Now it’s time to rest, we need it."

Pelin highlightsit:

Nyt on parin viikon majutauko, ja sitten vastaan tulee samantien 2 suosikki-inhokkia, eli Juve ja Inter..Sitä odotellessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täytyy kyllä sanoa, että eilinen peli oli ruma. Zapata-efekti toki oli selvä, mutta aivan anteeksiantamaton kollektiivinen nukahtaminen tapahtui vain kahdessa minuutissa ja jälleen huomattiin, ettei me ollakaan ihan koskemattomia edes Serie A:ssa. Chievo pelasi aggressiivisesti ja sade oli enemmän heidän edukseen. Ensimmäinen puoliaika oli toki surkea ja Montellan aikana ei varmaankaan olisi kovin uskottavaa comebackia saatu aikaan. Mutta Rino taisi antaa puoliajalla hieman siitä kuuluisasta hiustenkuivaajasta ja toisella puoliajalla olimme kuin eri joukkue. En tiennyt, että Rinolta löytyy myös kristallipallo, kun matsin alla ennakoi Chievon olevan ansa. Ehkä tuohon nukahdukseen oli sitten varauduttu, sillä jälleen osasi tehdä oikeat vaihdot oikeaan aikaan, vaikka käyttikin vain kaksi vaihtoa.

Musacchio oli kentällä vain reilut 10 minuuttia, mutta näytti että ehdottomasti ansaitsee enemmän peliaikaa. Vaikka Borini on vetänyt ihan hyvin laitapakkina, niin itse kyllä luottaisin mieluummin Musacchioon tällä paikalla. Juvea ja Interiä vastaan en viitsisi vielä Contia laittaa suoraan avariin, joten Musacchio mieluiten oikealle. Tuo yksi Musacchion pelaama namupassi oli lähes yhtä oivallinen kuin Marcelon petaama paikka Cristianolle Real Madrid-PSG ottelussa.

Ja André Silva oli jälleen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Valitettavasti nykyiseen 4-3-3:een ei mahdu Cutrone ja Silva samaan aikaan kentälle ja itse pidän 4-4-2:ta hieman riskinä erityisesti sellaisia joukkueita vastaan, jotka pelaavat kolmen keskikentällä. Vaikka Silva on nyt kunnostautunut supersubina ja vaikka Cutrone on tulessa, olisi kyllä hieman sääli jos 40 miljoonan Silva ei pääse avariin. Silvalta löytyy mielestäni jo nyt huippuluokan ominaisuuksia toimia monipuolisena hyökkääjänä ja etuna Cutroneen nähden näkisin sen, että osaa pitää palloa paremmin hallussaan ja ns. link-up play onnistuu häneltä paremmin. Cutrone on taas eliittiä jo nyt hänen liikkumisessaan ja oikea-aikaisissa juoksuissaan, mutta kuten Bacca niin Cutrone ei paljon muuta Milanin peliin tuo. Niin no, paitsi niitä maaleja...

Juve ja Inter ovat jälleen meille sitten niitä tasonmittareita ja jos olemme oppineet Arsenal-otteluparista jotakin, niin voitot jopa molemmista ovat mahdollisia. Mutta vaikeata tulee olemaan erityisesti Juven vieraana. Nämä kaksi ottelua voivat hyvinkin määrittää meidän loppukauden suunnan. Otteluissa on panosta myös Spalille kompastuneelle Juvelle ja meidän kanssa neljännestä sijasta taistelevalle Interille, joka saattaa olla kenties Milanin eduksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lähde: Italian syyttäjä avannut tutkinnan Silvio Berlusconin AC Milan -kaupoista – seura rypee talousongelmissa

Italian valtionsyyttäjä on avannut tutkinnan Silvio Berlusconin ja Yonghong Lin välillä käydystä kaupasta koskien AC Milania, kertoo Football Italia.

Kiinalainen Li otti Milanisssa ohjat viime vuoden huhtikuussa. Silloin Li hankki Milanin taustalla olevan pörssiyhtiön osakkeita Yhdysvaltalaisen Elliot Management -hedge-rahaston myöntämillä lainoilla.

Lähteen mukaan tutkinnan taustalla on Italian finanssivalvonta, joka oli havainnut epäilyttävää rahaliikennettä ostavan ja myyvän tahon välillä viime joulukuussa.

Tuore tutkinta ei ole Milanin ainoa huolenaihe. Seura kamppailee myös UEFA:n Financial Fair Play -säännöstön, sekä valtavan lainan kanssa.

Lähteen mukaan Milanin osakkeenomistajien tulee hyväksyä uusi, 30-35 miljoonan euron pääomalaina ennen kauden päättymistä.

Gazzetta Dello Sport arvioi, että UEFA ei pidä ajatuksesta, että lainojen myötä seuran omistaa käytännöllisesti hedge-rahasto.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

AC Milanin pää­siäis­mu­nien sisältä löytyy Gattuson jatkosopimus


Jalkapallon Italian Serie A:ssa pelaava AC Milan on vahvistanut, että valmentaja Gennaro Gattuso palkitaan pääsiäisenä uudella sopimuksella. Gattuso nostettiin marraskuussa seuran nuorisojoukkueen valmentajan paikalta edustusjoukkueen valmentajaksi.

Gattuso sai joukkueen pelin kulkemaan. AC Milan on nyt kiinni paikassa Eurooppa-liigaan ja elättelee toiveita Mestarien liigaan pääsemisestä.

- Kun avaamme pääsiäismuniamme, löydämme niiden sisältä Gennaro Gattuson uuden sopimuksen, AC Milanin urheilujohtaja Massimiliano Mirabelli kertoi toimittajille.

Gattuso on valmentanut edustusjoukkuetta nuorisojoukkueen valmentajan palkalla eli 120 000 eurolla, mikä on pienin päävalmentajan palkka Serie A:ssa. Gazzetta Dello Sportin mukaan uuden sopimuksen arvo on noin kaksi miljoonaa euroa kaudessa. Gattuso pelasi AC Milanissa vuosina 1999-2012.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huomenna Milan matkaa 900 000 asukkaan teollisuuskaupunki Torinoon, joka Fiatin autotehtaista ja niiden omistajista Agnellin suvusta, sekä Agnellien omistamasta  jalkapalloseurasta Juventuksesta. Milan siis kohtaa Juventuksen klo 21.45 Suomen aikaa yli 40 00 vetävällä Juventus Stadiumilla.

Tässä on vuosien mittaan tullut sanottua melkein kaikki Italian suurimmasta ja rikkaimmasia seurasta, joten tällä kertaa saa olla lyhyempi liturgia.

Tähän peliin lähdetään tutusta tilnteesta. Juventus johtaa sarjaa. Juve on kerännyt 29 pelistä 75 pistettä. Tänä vuonna mestaruuskamppailu on sen verran kovaa, että ei Juvella ole vara löysäillä. Napoli on vain 2 pisteen päässä ja heillä on vielä keskinäinen pelikin pelaamatta.

Milanilla 28 pelistä 50 pistettä. Sillä Milan on sarjassa 6. ja kamppailee jopa Mestareiden liiga paikasta, mutta se vaatii täydellistä loppukautta ja ehkä vähän onnea.

Milanilla on ollut uskomaton kevätkausi ja niinpä 5:n viimeisen otellun virekin on puhdas 5 voittoa. Eipä Juvekaan jää paljon jälkeen, kun sillä on 4 voittoa ja yksi tasuri. 


Juventuksen valmentajan Massimiliano Allegrin haastattelu:

Two huge matches await
"We can only think about tomorrow night for now, otherwise we risk going onto the pitch already a goal down, we will think about Real Madrid from Monday. Napoli only have one possible objective left and that’s winning the title and they are having a great season. There are nine games left and we play five of them at home.We want to reach the final on 26 May but our main objective is the league. In order to get there, we will have to play two games a week until 13 May. Anyway, taking things one step at a time, tomorrow we have Milan and then we will play seven more matches until we face Napoli. We have all worked hard to arrive at this point, I was saying that we need to be challenging on all three fronts come March, we're here now and we are in all competitions. We have given a lot to be here, in the last four years out of a total 232 matches we could have played, we have played 224, I don't think these are numbers to be sniffed at."

Milan form
"Tomorrow we have Milan who in the last 10 games, have won eight times and drawn twice, and have won their last five. It's still Juventus-Milan, a big match that will be balanced. Gattuso deserves the compliments for the work that he’s done, he’s won over the initial sceptics with results, with the way the team plays and with his character. He has used his experience well from his playing days and only deserves compliments for what he is doing. It will be a special evening for Bonucci who gave a lot to Juve and vice versa, he chose to take a different path, it was his choice but he remains in the heart of the fans. When he left we initially lost something in the balance of our defence, but Benatia and Rugani have stepped up as well as the rest of the defence."

Juve-Milan team news
"Chiellini is fine and will play, Cuadrado is in good shape and will be on the bench tomorrow night. Almost certainly Lichtsteiner will play tomorrow, as will Buffon in goal. Whether I go with two or three in the middle doesn’t depend on the opponent, but rather who I choose to select in attack. Higuain and Mandzukic are both ready for tomorrow, they along with Dybala are becoming an even stronger strikeforce the more they play together.  Bernardeschi will be back with the team next week, whilst Alex Sandro has a niggle so we’ll see if he will be available for tomorrow. I think next week I should have the whole squad available. Douglas Costa has talent that few in the world possess, but he needs to keep focused when he plays. Bentancur did well on international duty for Uruguay, but I didn’t need any further proof of his ability, his qualities are already clear to see."

 

Gattuson haastattelu:


The last goodbye to Emiliano Mondonico
"The footballing world has lost a great man. We were similar in certain aspects, he surely was a great man

A much needed break
"The players who were away with their national teams too managed to recharge their batteries and came back with more relaxed faces. We really needed the break. I saw the boys in good condition in the past few days and they can't wait to play this game. We hope to keep up the good work in this final part of the season.

Juve almost unbeatable 
"Juve have been unbeatable for the past six years and we are aware it's a tough match but I am confident we'll play a great game. We have to play as a team although some games are decided by individuals. We must be really humble, respect our opponents who are stronger than us.

One game a the time 
"We are fully focused on the Juve game, there's a lot at stake for both the teams. We can't make any false step. We are in the running for an important achievement which was almost impossible a few months ago. We need the perfect game. Juve are a killing machine. They are used to preparing for two important games in the space of a few days They fear nothing and they will be focusing only on the game with us and they will start preparing for Real Madrid only after tomorrow.

Juve tactics
"Allegri fielding Dybala, Mandzukic, Douglas Costa and Higuain together? It makes no difference for us, we have prepared different tactical solutions based on how they play.

Bonucci and Donnarumma
"It's the first time Leo will be back in Turin as a Juve opponent and of course it's going to be a particular feeling for him, but I saw him really focused. Gigio Must focus on this game and not think about the past

Contract renewal
"The club will announce when we will sign the contract. My priorities are Juventus, Inter, the other league matches and the Coppa Italia final. We are in the running for something important. My contract is not a priority. There won't be any issues with this

Andrea Conti's new injury
"My staff, the doctors and I spoke a lot with Andrea in the past months. I think we managed him well and in this kind of situations, the desire to play can be tricky. He's now in the USA and we still don't know if he needs to undergo a small surgery. He's an asset to the club, well-liked by everyone and we are all by his side.

Kalinic and the strikers 
"Kalinic trained on his own with my staff when the rest of the team had a day off. He's a player who can still be important for us. I excluded him for the match against Chievo because I saw he wasn't happy and didn't train well. But that's in the past. We have moved over. It's not easy to sat who will play tomorrow because all three (Cutrone, Kalinic and André Silva) are proving they can play from the start. It's a tough decision".


Juventus F.C. - A.C. Milan

Juventus ei ole vielä julkaissut omaa miehistöään.


Gattuson miehistö:

Maalivahdit: 
A. Donnarumma, G. Donnarumma, Storari

Puolustajat: 
Antonelli, Bonucci, Calabria, Musacchio, Rodriguez, Romagnoli, Zapata

Keskikenttäpelaajat: 
Biglia, Bonaventura, Calhanoglu, Kessie, Locatelli, Mauri, Montolivo

Hyökkääjät: 
Borini, Cutrone, Kalinic, André Silva, Suso


 Alessio Romagnoli, Davide Calabria ja Nikola Kalinic tekee paluun miehistöön. Sen sijaan Ignazio Abate ja uudelleen polvensa nyrjäyttänyt Andrea Conti on poissa miehistöstä. 


Sport Mediasetin arvio avauskokoonpanoista:

DZfH6aLWsAEWcvG.jpg


MilanTV:n arvio Milanin avauskokoonpanosta:

DZiT9EfW4AAlM0C.jpg

 

Kun tässä mietitään suosikkia, niin niitä on tasan yksi. Juve on kotonaan viimeksi lokakuussa Laziolle ja sitä ennen elokuussa 2015 Udineselle. Eli kaikki, mikä Torinosta irtoaa, on plussaa. Siitä lähtee myös Whoscored.com, joka uskoo Juven 2-1 kotivoittoon ja Freesupertips.co,uk, joka uskoo samaan, mutta 2-0 lukemin. No onneksi peli alkaa 0-0 tilanteesta, vaikka ei aina siltä tunnu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Juventuksen miehistö:

Maalivahdit: 
1 Buffon, 16 Pinsoglio, 23 Szczesny

Puolustajat: 
2 De Sciglio, 3 Chiellini, 4 Benatia, 15 Barzagli, 21 Howedes, 24 Rugani, 26 Lichtsteiner

Keskikenttäpelaajat: 
5 Pjanic, 6 Khedira, 7 Cuadrado, 8 Marchisio, 14 Matuidi, 22 Asamoah, 27 Sturaro, 30 Bentancur

Hyökkääjät: 
9 Higuain, 10 Dybala, 11 Douglas Costa
 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Avauskokoonpanot:

Juventus:

                                Higuain     Dybala

Asamoah     Matuidi      Pjanic     Khedira    Lichtsteiner

                   Chiellini     Benatia      Barzagli

                                       Buffon

 

Juventuksen penkki: Pinsoglio, Szczesny, De Sciglio, Cuadrado, Marchisio, Douglas Costa, Rugani, Sturaro, Bentancur

 

Milan:

               Calhanoglu     Andre Silva       Suso

            Bonaventura          Biglia            Kessie

Rodriguez       Romagnoli       Bonucci       Calabria

                              G Donnarumma 

 

Milanin penkki: A Donnarumma, Storari, Antonelli, Musacchio, Zapata, Locatelli, Mauri, Montolivo, Borini, Cutrone, Kalinic

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hieno matsi reilun tunnin verran ja 3 pinnaa oli niiiiin lähellä. Milan dominoi, loi paremmat maalipaikat eikä omissakaan ollut mitään hätää - kunnes... Mitä tekee Gattuso? Heittää kirveen kaivoon ja ottaa Kalinicin kentälle. Sen jälkeen kaikki romahti. Ensin romahti hyökkäys(into), sitten puolustus. Niin suuri vaikutus Kalinicilla on. Kalinicin lisäksi tuomari sai tunteet pintaan kun mm. kolmatta maalia edelsi aivan naurettavaakin naurettavampi vihellys, jossa Benahtia käveli Kalinicia päin ja heittäytyi nurmenpintaan vihellystä odottaen. Vihellys tuli ja 10s myöhemmin pallo Milan maalissa. Nuo uimahypyt käsittääkseni kuuluu uima-halleihin eikä jalkapallostadioneille.

Mutta jotain hyvääkin: Bonucci vastasi säälittävien Juve-fanien vihellyksiin parhaalla mahdollisella tavalla: pallo verkkoon Barzaglin ja Buffonin nenän edestä ja maukkaat tuuletukset Juve-päätykatsomon edessä. Jopas hiljeni... Harmi, että Gattuso/Kalinic-kaksikko mitätöi tuonkin hienon hetken. Ja jossitellaan vielä sen verran, että jos Calhanoglun pommi olisi painunut 5cm alemmas, olisi tuliaisina ollut jotain muuta kuin Kalinicin hikiset pelisukat.

EDIT: Mitä helv... minä sekoilen? Kalinicin hikiset pelisukat? :D Ei tuolla työmäärällä voi mitenkään hiki edes tulla. Pahoittelut huonosta sanavalinnasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

"Jos Juventus jotain osaa, niin voittaa”

Totesi Virkkunen ennen Tottenham-peliä. Ne sanat soi eilen pelin jälkeen päässäni. Milan oli tosiaan hyvä sen tunnin verran. Sen jälkeen alkoin vaihdot, niin niissä Allegri vei Gattusoa 100-0. Gattuson vaihdoista oli lähinnä haittaa, vaikka voi niitä jollain tavalla perustellakin. Sen sijaan Allegrin vaihdot käänsi ottelun. Toki Allegrilla oli penkiltä heittää kunnon pelimiehiä, kuten Cuadrado, mutta kyllä tässä vanha kettu vei nuorta kolleengaansa.

 DZpOX1SX0AAr06n.jpg

Pelin tilastot.

4ABA1A5C00000578-5565657-image-a-7_15225

Vaikka tulos on, mitä on, niin eilisessäpelissä on paljon hyvää. Niiin myös pelaajien suorituksissa. Voisin valita useammankin pelaajan Milanin MotM:iksi,. Valintani on Bonucci, joka hiljensi kotijoukkueen vislaamisen maalin myötä ja ennen kaikkea tuuletti maalia..

4ABA1EDC00000578-5565657-image-a-8_15225

SempreMilanin pelaaja-arviot.

Gattuson haastattelu:

"It’s a burning defeat. If we are pursuing the Champions League, we are not thinking about getting a draw. I had the feeling that we could win the match. We didn’t lose tonight because of the substitutions. We had many clear opportunities and we didn’t make them count. On the other hand, Juventus need only a couple of chances to score."

Pelin highlightsit:

https://www.youtube.com/watch?v=hCv4zU8UHgM

Tunnin verran saattoi olla parasta tämän kauden Milania.Vaikka turpiin tuli, niin ei pidä pettyä. Seuraava peli on Interiä vastaan ja siinä on ihan erilaiset asetelmat kuin tässä pelissä. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

”Ahteri ylös nurmesta!” AC Milanin valmentaja raivostui tähdelleen

AC Milanin turkkilaispelaaja Hakan Calhanoglu sai kuulla kunniansa päävalmentaja Gennaro Gattusolta Juventukselle maalein 3-1 hävityn Italian Serien A:n ottelun jälkeen.

Calhanoglu oli järjestelemässä joukkueensa ainokaista, mutta Gattuson mukaan Juventuksen toinen osuma meni puhtaasti tämän piikkiin. Gattuso teki ratkaisunsa ja veti Calhanoglun välittömästi kentältä.

- Vihastuin Calhanogluun siinä tilanteessa. Hän menetti pallon ja alkoi valittaa. En halua nähdä tuollaista, Gattuso jyrähtää Mediaset Premiumille.

Gattuso näkee, että Calhanoglulla riittää vielä paljon töitä asenteensa kanssa.

- Hän vain katsoo maahan ja alkaa huutaa joukkuekavereilleen. Hänen olisi pitänyt nostaa ahterinsa nurmesta ja juosta riistämään pallo itselleen. Silloin tuota ratkaisevaa maalia ei olisi syntynyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huomenna klo 19.30 pelataan Interiä vastaan peruttu derby San Sirolla, eli se maailman kaunein derby: Derby della Madonnina.

Peli peruttiin silloin Astorin kuoleman takia. Täällä silloin pohdittiin, että oliko se Milanin kannalta hyvä vai huono. Inter oli silloin erittäin huono jakso menossa ja toisaalta Milan oli keskellä europelikiireitä. 

Nyt Inter on parantanut, mutta väittäisin Juventus -pelin perusteella, että niin on myös Milanikin. Juve -pelin ensimmäinen tunti saattoi olla kauden parasta Milania.

Tässä pelissä on kyse paljon kunniasta, mutta tällä kertaa panosta myös mahdollisesta Mestareiden liiga paikasta. Inter on tällä hetkellä sarjassa 4. ja nimenomaan kiinni viimeissä Herkkutattiliigan paikassa. Inter on kerännyt 29 pelistä 58 pistettä. Milan on sarjassa 6. ja on kerännyt 29 pelistä 50 pistettä.

Joukkuiden vireessä Milan on parempi. Milanilla on 5:stä viimeistä pelistä 4 voittoa ja 1 tappio. Interillä on 5:stä viimeistä pelistä 3 voittoa, 1 tasuri ja 1 tappio.


Gattuson haastattelu:

Inter
"Inter have changed in the past two-three weeks, they have scored 10 goals and conceded none. They are in really good shape but so are we because against Juve we played a really good game. There's a lot at stake in this derby and I hope to play the same quality game we had against Juve.

The fans' help
"We have to do well to enthuse the fans, we must interpret the game the right way. The stadium will be full. The boys went to greet the fans at the Allianz Stadium and the fans were proud of us. We have to improve in mentality, we must never give up and always fight.

The importance of the derby
"The derby isn't always won by the best team. We have to do things like we are used to, they have been playing really well in the past 3-4 games we have to careful not to give them too much space tomorrow. We have to play a really good game from a technical, tactical and defensive standpoint. It's like a final for us and we have been playing several finals lately. We can't make any false step if we want to still believe we can qualify for the next Champions League.

Contract 
"My contract renewal is not a problem. But it's not a priority I have been given a great opportunity to coach this team. Am I sure I want to renew? I was born sure. I feel I am the first fan, the coach, the president, the warehouse worker of this club.

Individuals
"Bonucci play-maker? We can't afford any experiment at this time. Jack Bonaventura is a very important player for us he probably isn't doing great defensively but I have great confidence in him. André Silva played a really good game, I think he could have done better with that header but he played well. He's in good condition. I want Cutrone to improve in technique, he knows it and is working on it. He has lots of passion and is eager to do better".


Interin valmentajan Luciano Spallettin haastattelu:


"The team is doing well, the ball is moving around quicker after two convincing displays. To sum it up, we’re ready for an important derby which is what the Milan one is. This current good period is thanks to the players, they love the colours and Inter and everything is going better." 

"Nobody is missing out on anything. We’re where we were aiming to be in the table. The team is strong and in good shape, the club supports us and the fans are pushing us on to the objective that we all have in mind." 

"We’ll have to bring together everything that is needed to play a great match and put it on show on the pitch in a match as important as the #DerbyMilano." 

"All the statistics and pieces of play that we saw from Brozovic said that it would be a risk to play him in front of the defence. Instead, this gave him more responsibility, it’s made him feel more important and he knows he needs to be commanding in that part of the pitch." 

"We have a full squad available to us because Ranocchia has also returned. Everyone is eager to be picked for such an important match. The players have always wanted to put things right during tough spells while they looked to find the solution."

"We have significant potential and we’ll go to play this match aware of our own quality. They’re doing well. They play a style of football based on possession where they build from the back and get it forward suddenly. They have full-backs who push on a lot and they’re good at playing in tight spaces. Now, we have three away matches coming up and we’re strong enough to play in such fixtures." 

"I know what we have to gain from this match and the players know as well. Individual duels? The attitude of the team will be what decides it for the winning side. This is a derby that has features that I like, it’s played with the top spots at stake. It’s a derby worthy of a marvellous city such as Milan." 


 A.C. Milan - Inter Milan

Gattuson miehistö:

Maalivahdit: 
A. Donnarumma, G. Donnarumma, Storari

Puolustajat:
Abate, Antonelli, Bonucci, Calabria, Musacchio, Rodriguez, Romagnoli, Zapata

Keskikenttäpelaajat: 
Bonaventura, Calhanoglu, Kessie, Locatelli, Mauri, Montolivo

Hyökkääjät: 
Borini, Cutrone, Kalinic, André Silva, Suso.

Interin valmentajan Luciano Spallettin miehistö:


Maalivahdit: 
1 Handanovic, 27 Padelli, 46 Berni;

Puolustajat: 
2 Lisandro, 7 Cancelo, 13 Ranocchia, 21 Santon, 25 Miranda, 29 Dalbert, 33 D'Ambrosio, 37 Skriniar;

Keskikenttäpelaajat: 
5 Gagliardini, 8 Rafinha, 11 Vecino, 20 Borja Valero, 77 Brozovic;

Hyökkääjät: 
9 Icardi, 17 Karamoh, 23 Eder, 44 Perisic, 87 Candreva, 99 Pinamonti


Mahdollinen Milanin avaus:


                          Calhanoglu       Cutrone       Suso

                       Bonaventura     Montolivo     Kessié

Ricardo Rodriguez      Romagnoli      Bonucci      Calabria

                                             Donnarumma

Mahdollinen Interin avaus: 

                                      Icardi

                   Perisic     Rafinha      Candreva

                          Brozovic     Gagliardini

D’Ambrosio     Miranda       Skriniar      Cancelo

                                 Handanovic


Jos Juve -pelissä oli tasan 1 suosikki, niin tässä pelissä on suosikkeja on 3: Milan, Inter ja tasuri. Näin se on melkeinpä aina ollut ja näin se tulee varmaan olemaan. Tästä lähtee myös, niin Whoscored.com, Freesupertips.co.uk ja Goonersguide.com, jotka kaikki ehdottaa 1-1 tasuria. Eikä se ehdotus tule olemaan kaukana totuudesta...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vielä eilen huhuiltiin Kalinicia avaukseen. Jos näin käy, voidaan kolmelle pinnalle heittää hyvästit jo ennen alkuvihellystä. Montolivo & Kalinic ryöstivät Milanin pisteet lauantaina ja sama agenda lienee kaksikon mielessä nytkin... :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Avauskokoonpanot:

Milan:

            Calhanoglu      Cutrone      Suso

        Bonaventura     Montolivo     Kessie

Rodriguez     Romagnoli      Bonucci       Calabria

                             G Donnarumma

 

Milanin penkki: A Donnarumma, Storari, Abate, Zapata, Musacchio, Antonelli, Mauri, Locatelli, Andre Silva, Borini, Kalinic

 

Inter:

                                  Icardi

              Perisic     Rafinha   Candreva

                     Brozovic      Gagliardini

D'Ambrosio    Miranda     Skriniar     Cancelo

                             Handanovic

 

Interin penkki Padelli, Berni, Dalbert, Lisandro Lopez, Ranocchia, Santon, Vecino, Borja Valero, Eder, Karamoh

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vielä viikko sitten olin valmis antamaan Gattusolle jatkopahvin. Enää en. Valmentaja, joka kauden kahdessa tärkeimmässä pelissä peluuttaa muuan Kalinicia pilaten saumat ensi kauden Mestarienliigaan, ei ole valmentaja, jonka haluan joukkuetta johtamaan. TänäänKIN Kalinicin tultua kentälle, joukkue käytännössä lopetti hyökkäämisen, sillä jokainen pelaaja tiesi, ettei maalinteossa voi onnistua kyseisen hyökkääjän ollessa kentällä. Toki, jos Rino tajuaa virheensä eikä peluuta enää kroaattia ja joukkue onnistuu napsimaan täydet 24p lopuista peleistä ja Inter+Lazio ryssivät omat mahdollisuutensa, niin voin pyörtää päätökseni. Tiedätte varmaan miten todennäköistä tuo skenaario on...

Kyllä päivän matsi osoitti kristallinkirkkaasti, miten suuri tasoero joukkueiden materiaalilla on. Inter oli joka osa-alueella parempi. Tai siis yksilöt olivat. No... Oli kyllä joukkueenakin. MV-peli meni 5-0 Interille - Donnarumma oli jälleen hermoraunio ja oli hörpätä todella halvan maalin. Laitapakit veivät 100-0 Milanin vastaavia. Romagnoli-Bonucci pisti sentään vähän hanttiin, mutta siinäkin tuli turpaan. Keskikentästä en sano muuta kuin Bonaventura pelasi kauden paskimman pelinsä ja olisi joutanut penkille viimeistään erätauolla. Monty oli oma itsensä joten se siitä. Suso ja Calhanoglu hävisivät myös oman vääntönsä 100-0 Perisicille ja Candrevalle. Icardikin oli paljon Cutronea vaarallisempi vaikka kumpikin pallon maaliin saikin.

Eipä tässä auta itku markkinoilla. Tappiolta vältyttiin mutta eipä se paljoa lämmitä. Eikä Icardin kaksi missattua tyhjää maaliakaan kauaa jaksanut nautintoa tarjota.

Share this post


Link to post
Share on other sites
11 tuntia sitten, pake kirjoitti:

Vielä viikko sitten olin valmis antamaan Gattusolle jatkopahvin. Enää en. 

Tämä Gattuson pääsiäismunasopimus on ymmärrettävä, koska Milan on vetänyt hyvän kevätkauden. Gattuson kokemattomuus valmentajana on tullut näkyviin Arsenal .peleissä, Juve-pelissä ja jossain määrin eilen. Esim. Juve -pelissä se näkyi siinä, että kiukuspäissään Gattuso vaihtoi Calhanoglun pois, kun paljon huonompi Bonaventura jäi kentälle. Niin siihen sopimukseen: teen kysymyksen, ettöä kuinka pitkälle Gattuson eväät riittää valmentajana. Jos katsotaan Mestreiden liigan vielä mukana olevia joukkueita, niin niident luotsit ovat kokeneita kehäkettuja, mukaan lukien Milanista potkut saaneet Allegri ja Montella..

Eilisestä pelistä sanon, että esitys oli ihan saissee. Jos jaetaan pallollinen pelaaminen klassisesti 1. avaaminen, 2. rakentaminen 3 murtautuminen ja 4. viimeistely, niin eilen Milanin ongelmat alkoi jo avaamisesta. Inter prässäsi hiukan korkeammalta, niin ongelma oli jo saada pallo Donnarummalta ensmmäiselle pelaajalle.

Ainut hyvä oli eilen tulos, se suorastaan nuolee Milanin suoristusta. 

DZ9Xq6-W4AEufCm.jpg

Pelin tilastot.

4AD31B4700000578-5578759-image-a-14_1522

Eilen oli taas niitä pelejä, minkä MotM on enemmänkin arpakysymys. Itse valitsen taas kerran Kessien, joka painoi alusta loppuun täysillä.

Tässä La Gazzetta dello Sportin arviot:

DZ_1oqpVAAESVnY.jpg

Ja tässä SempreMilanin arviot.

Gattuson kommentit:

"We fought hard to win this point, we actually risked to concede many times. Inter deserved a bit more, they really made us struggle. On the other hand, we missed too many passes. I’m happy about the point though. We will still fight for a Champions League qualifying spot until there is hope. We need to recover our energy and understand why we were so inaccurate in the last twenty minutes"

Pelin higlightsit:

Milanilla pelit jatkuu sunnuntaina Sassuoloa vastaan. Entisellä Milan pelaajalla Ray Wilkinsillää pelit jatkuu josain muualla. R.I.P

4AD2D4C600000578-0-image-a-3_15228616581

 

4AD2DFFB00000578-5578735-image-a-24_1522

Share this post


Link to post
Share on other sites
11 hours ago, Golden Age Milanista said:

Eilisestä pelistä sanon, että esitys oli ihan saissee. Jos jaetaan pallollinen pelaaminen klassisesti 1. avaaminen, 2. rakentaminen 3 murtautuminen ja 4. viimeistely, niin eilen Milanin ongelmat alkoi jo avaamisesta. Inter prässäsi hiukan korkeammalta, niin ongelma oli jo saada pallo Donnarummalta ensmmäiselle pelaajalle.

 

Juuri näin. Milanin pelissä ei juuri mitään hyvää ollut. Hyvin usein hyökkäysalueelta syöteltiin alaspäin aina omalle 16-alueelle asti ja sieltä ei sitten enää ylöspäin päästykään vaan roiskaistiin pallo keskiviivalle sinipaidoille. Hyvin turhauttavaa touhua.

Ja Gattusosta puheenollen... 3v jatkopahvi kirjoitettu, joten oltiin mitä mieltä tahansa Rinosta, niin näillä mennään. Eipä Milan pelaa Mestarienliigaa ensi vuonna, joten Rinolla on nyt sitten vuosi aikaa opetella taktiikoita UCL:ää varten. Ensi kausi nysvätään taas Eurooppaliigaa muiden B-luokan joukkueiden kanssa. :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huomenna klo 21.45 Suomen aikaa San Sirolle vieraita Emilia-Romagnan alueelta, kun Sassuolon kaupungin vihermusta jalkapallojoukkue saapuu kylään. 

Sassuolo pelasi 2013–2014 ensimmäistä kertaa historiassaan maan pääsarjassa Serie A:ssa ja heti alusta asti oli vihermusta piikki punamustassa ahterissa. Jostain kumman syystä Milan onnistui töpeksimään Sassuloa vastaan pisteitä. Ei sillä, Sassuolo pelasi muutenkin hyvin ja oli männävuosina kiinni europaikoissakin.

Sassuolon käyrä on ollut alaspäin. Niistä ajoista Viime kaudella joukkue oli 12. ja nyt joukkue on sarjassa vasta 16. Se on vain 5 pistettä putoamisviivan yläpuolella, joten joukkueella on vielä paljon tehtävää, jotta sarjapaikka varmistuu. Sassuolo on kerännyt 30 pelistä 29 pistettä. 

Milan on kerännyt  30 pelistä 51 pistettä. Sillä on Milan on yhä 6. Milanilla ei ole vara myöskään hölmöillä 4 pisteen päässä vaanii Sampdoria, Atalanta ja liigan kovavireisin joukkue Fiorentina.

Kun vertaillaan Milanin ja Sassuolon vireitä, niin siinä on myöös eroa Milanin eduksi. Sassuololla on 5:stä viimeistä 1 voitto, 3 tasuria ja 1 tappio. Milanin vastaava lukema 3 voittoa, 1 tasuri ja 1 tappio.

Gattuson haatattelu:

The season goals
"We are coming from two intense matches, in which we did better against Juventus than against Inter. We still have the same targets. We will try to qualify for the Champions League until the end. As long as it's mathematically possible, we will keep fighting for all our goals. I do not see why we have to give up. We are a young team and we have to play every match with the highest motivation.

On Sassuolo
“Sassuolo are a team who knows how to do things well. When they attack, they hurt you. They play a vertical football and we have to be very attentive. Tomorrow we have to think about playing well technically but it won't be enough. They can trouble us easily, they are strong in defence and they can hit you on the counterattack at any moment.

The team and the players
"The team must feel the danger around the corner, the boys need to be aware at all times that an error causes problems. We have to improve on this aspect, by working harder, technically and collectively. I have the impression that in the dressing room, my relationship with the boys is clear, sincere. I feel at ease. This has always been a very professional group. The more people criticise my players, the more I will give them opportunities to play.

On his contract renewal
"Nothing has changed since the renewal. In football it takes very little, I lose three games and I'm out of Milanello. I feel more desire and more pressure because the Club gave me more trust and I'm aware that we still have to improve. The Champions League? We first need to secure our Europa League qualification spot. We also have to look behind us and avoid making mistakes.

On the individuals
“Suso is doing an incredible job because he always combines well with the midfielders. Technically he can do something more but he gives us a very important balance. He plays as a leader and he is always available to the team. Donnarumma can do a lot more. He did important things in the few years of his career and he got used to it. Beyond some minor mistakes, I'm really pleased and have great respect for Gigio. At this moment neither he nor Suso are a concern. Bonaventura has unique characteristics to play in midfield. The players I have now are the best to me. Don’t expect a revolution next summer”


A.C. Milan - U.S. Sassuolo Calcio

Gattuson miehistö:

 Maalivahdit:
A. Donnarumma, G. Donnarumma, Storari

Puolustajat:
Abate, Antonelli, Bonucci, Calabria, Musacchio, Rodriguez, Romagnoli, Zapata

Keskikenttäpelaajat:
Biglia, Bonaventura, Calhanoglu, Kessie, Locatelli, Mauri, Montolivo

Hyökkääjät:
Borini, Cutrone, Kalinic, André Silva, Suso.

 

Sassuolon valmentajan Giuseppe Iachinin miehistö:


Maalivahdit:
47 Andrea Consigli, 70 Leonardo Marson, 77 Gianluca Pegolo

Puolustajat:
5 Mauricio Lemos, 13 Federico Peluso, 15 Francesco Acerbi, 21 Pol Lirola, 26 Rogerio, 39 Cristian Dell'orco

Keskikenttäpelaajat:
6 Luca Mazzitelli, 7 Simone Missiroli, 8 Davide Biondini, 12 Stefano Sensi, 22 Davide Frattesi, 29 Francesco Cassata, 32 Alfred Duncan

Hyökkääjät:
10 Alessandro Matri, 16 Matteo Politano, 17 Nicholas Pierini, 25 Domenico Berardi, 30 Khouma Babacar, 90 Antonino Ragusa


La Gazzetta dello Sportin ennakoimat avauskokoonpanot:

DaLHaqrX4AAvjhc.jpg

 

Tämä on taas niitä pelejä, jotka pitää voittaa, jos Eurooppaan haluaa. Milan on kyllä ennakkosuosikki, mutta jotenkin on takaraivossa Sassuolon takavuosien Milan nöyryytykset. Toivottovasti tämä hoidellaan nyt kuivin jaloin. Siihen uskoo ainakin Whoscored.com ja Freesupertips.co.uk, jotka ehdottaa Milanin 2 -1 kotivoittoa. Se kyllä kelpaisi ja Milan pääsisi taas kiinni voittokantaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Prkl! Nyt kun sekä Roma että Inter onnistuivat häviämään, niin vielä enemmän jää harmittamaan ettei Juve tai Inter-pelistä kummastakaan tullut täyttä pistepottia. Nyt oltaisiin nimittäin iskuetäisyydellä UCL-paikalle mutta sen sijaan ollaankin edelleen muutama askel perässä - olettaen toki, että tänään tulee ne 3p jotka on pakko ottaa. Mahtaakohan Laziokin ryssiä oman pelinsä? Ainakin Romalla ja Interillä taisi viikon pelit painaa jaloissa ja Laziokin joutui torstaina vääntämään EL:ää...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Avauskokoonpanot:

Milan:

            Calhanoglu      Cutrone        Suso

           Bonaventura       Biglia         Kessie

Rodriguez     Romagnoli      Bonucci     Abate

                           G Donnarumma

 

Milanin penkki: A Donnarumma, Storari, Zapata, Musacchio, Antonelli, Montolivo, Mauri, Locatelli, Borini, Andre Silva, Kalinic

 

Sassuolo:

                   Politano      Berardi

Rogerio     Missiroli   Sensi     Mazzitelli   Lirola

                    Peluso    Acerbi    Lemos

                                   Consigli

 

Sassuolon penkki: Pegolo, Marson, Biondini, Matri, Pierini, Frattesi, Cassata, Babacar, Duncan, Dell’Orco, Ragusa

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tasapeli tai tappio, mitä *tun väliä? Helvetin monta asiaa, jota en ymmärrä. Miksi pistää Bonaventura, jonka esitykset paskenevat peli peliltä, kentälle vaikka selvästikin on levon tarpeessa? Sama pätee Kessieen ja Susoon. Entä miksi ottaa Cutrone pois kun halutaan tehdä maali? Miksei Kalinic osaa puskea vaikka on keskiarvoa pidempi kaveri? Miksei yksikään palloton Milan-pelaaja tee aloitteita tai edes liiku kun omilla on pallo? Miksei kukaan uskalla syöttää palloa eteenpäin 3/4-kentällä vaan sitä pitää syötellä vain sivuun tai alas? Miksi Biglia pelasi 90min? Miksei Biglia oikeastaan pelannut lainkaan? Miksei Borini päässyt kentälle? Miksi tuomari viheltää puolustavalle joukkueelle vapaapotkuja joka kerta kun pakki on nurmenpinnassa - vaikka tuo pakki olisi hypännyt hyökkäävän pelaajan niskaan? Miksei Kessie puskenut palloa maaliin ottelun ensimmäisestä ja ehkäpä parhaasta paikasta? Miksi yrittää ottaa haltuun 50cm päässä maaliviivasta? Miksi Sassuolon maalivahdin pit pelata täydellisyyttä hipova peli? Miksei Bonaventuran ainut hyvä suoritus (eli lisäajan laukaus) 5-8 peliin voinut painua maaliin asti? Miksi kapteeni-Bonucci on niin *tun idiootti että ottaa täysin tarpeettoman varoituksen suunsoitosta kun tiesi tasantarkkaan sen tarkoittavan huolia Napoli-pelistä? Noh, ehkäpä Leo tajusi että tämä kausi oli tässä ja muilla peleillä ei ole enää mitään merkitystä.

Tämä oli SE tilaisuus, jolla olisi voitu nousta oikeasti taistelemaan siitä kolmossijasta, mutta ei... Ei kiinnostanut. Nyt taistellaankin sitten enää 5-6. sijasta. Ja ensi viikon Napoli-tappion myötä taitaa muuten Fiorentinakin painella ohi. Eli kohta europelit onkin sitten Coppa Italian varassa. Onpahan sentään jotain jännitettävää vielä kun sarjassa sellaista ei enää ole. 'tuttaa! Ja voin kuvitella mitkä fiilikset Inter, Lazio ja Roma-faneilla tällä hetkellä on. Kyllä ne nauttii. *tana.

EDIT: Man of the Match menee jostain syystä Sassuolon maalinsuulle ja Milanista ei sellaista voi valita. Musacchio olisi ollut valintani mutta Politanon maali meni osin tämän epäonnistuneen paitsioansan piikkiin, joten antaa olla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Katselin eilen myös muiden pelien maalit ja heitänpä nyt ilmoille yhden vinkin, jolla Milan saataisiin ensi kaudella pelaamaan korkeammista sijoituksista: Ciro Immobile. Siinä on pelaaja, jonka Milan tarvitsee. Vaikka pitäisi myydä Donnarumma, Bonaventura, Suso, Kalinic ja Silva, niin silti joukkue paranisi. Suso ja Bonaventura ovat parhaimpina pelipäivinään ehdotonta liigan eliittiä, mutta näitä pelejä tulee harvakseltaan. Normaalisuoritus kummaltakin on sellainen "vähän keskitason laituria parempi" mikä yhdistettynä täysin impotenttiin keskikenttään (Kessie, Biglia) tarkoittaa sitä, ettei joukkue luo ainuttakaan maalipaikkaa.

Eilinen peli pisti miettimään myös nykyisiä kärkiä. Kaliniciin en uhraa enempää kirjaimia, mutta Cutronesta ja Silvasta pari sanaa. Ensinnäkin... Vaikka moni sanoo vertailun olevan huono, Cutrone ON hyvin pippomainen pelaaja. Kumpikaan ei osaa/osannut haastaa vastustajia, ei tee maaleja 16:n takaa eikä nopeudellaan tai taidoillaan luo maalipaikkoja. Cutrone ei ole tainnut kertaakaan päästä vastustajan pakeista ohi pallon kera, mikä on outoa, sillä ei mies nyt niiiiin hitaalta näytä. Mutta niin se vain on. Maalit tulevat vain ohjaamalla, reboundeista tai maalin edustalla olevista irtopalloista. Mutta valitettavasti nykyjoukkue luo niin vähän maalipaikkoja, että Cutronen ominaisuudet menevät täysin hukkaan. Nykyisellään Cutronesta saisi enemmän irti supersubina viimeiseksi 20min:ksi kentälle kun haetaan raivoisasti tasoitusta/voittomaalia. Vaikka Cutrone tekeekin paljon töitä myös pallotta, menee kova duuni hukkaan liian huonojen vieruskaverien vuoksi.

Miettikääpä millaista jälkeä Cutronen kaltainen luontainen maalinsylkijä tekisi joukkueessa, jossa tarjoilu olisi aivan eri tasolla. Esim. Juvessa, Napolissa, Romassa, Laziossa tai Interissä Cutrone olisi samalla pelimäärällä iskenyt takuulla vähintään 20-25 maalia. Valitettavasti Cutronen ruokkiminen on ollut täysin Suson varassa ja espanjalainen onnistuu keskimäärin kerran kolmeen-neljään peliin, joten aika vähissä on Cutronen maalipaikat.

Entäs A.Silva? Noh, yksinäiseksi kärkimieheksi Silvasta ei ole. Se on tullut selväksi. Ainoat Serie A -maalitkin ovat tulleet kun vieressä on ollut Cutrone. Sattumaako? No ei. Jotta Silvasta saataisiin enemmän irti, pitäisi miestä peluuttaa kahden kärjen taktiikassa TAI hankkia keskikentälle pelaajia, jotka osaavat ja uskaltavat pelata palloa eteenpäinkin ja tarjoilla niitä laadukkaita pystysyöttöjä tai jopa läpisyöttöjä (joita nykyisellään nähdään ehkä pari kaudessa kun muut kärkijoukkueet tuottavat niitä jokaisessa pelissä). Vuoden-parin päästä Silva saattaisi olla tarpeeksi kehittynyt pärjätäkseen nyky-Milanissa, mutta valitettavasti ei ole varaa odotella sellaista. Etenkin kun ei ole mitään takeita, että Silvasta kehittyy C.Ronaldon kaltainen dominoija.

No miksi sitten Immobile pärjäisi näitä kahta paremmin? Yksinkertaisesti siksi, että Ciro on 100x valmiimpi pelaaja. Lisäksi nopeus, maalivainu, tekniikka, peliäly ovat kaikki Ciron puolella. Ja etenkin kyky luoda niitä maalipaikkoja itsekin on juuri se, mitä Milanin ykköshyökkääjältä nykyään vaaditaan. Se on itse asiassa se tärkein ominaisuus. AIvan kuten Zlatan osoitti jo vuosia sitten. Keskikenttä ja hyökkäyssuunnan pelaajien taso on vain laskenut Zlatanin ajoista ja jo silloin tuo pelinrakentelu oli joukkueen suurin ongelma. Vaikka Ciro maksaisi 100 M€ ja Belotti puolet vähemmän, on selvää, että Ciro olisi riskitön hankinta. Belotti on liian paljon Cutronen ja Silvan kaltainen pelaaja siinä mielessä, että tarjoilu pitää olla kunnossa, jotta verkko heiluu. Tällä kaudella verkko ei ole heilunut, enkä usko, että heiluisi Milan-paidassakaan.

Vaikka olen Suso ja Bonaventura -fani enkä tahdo miesten lähtevän, niin en voi silti olla ajattelematta, että kumpikin on saanut "koskemattoman" roolin joukkueessa mikä on näkynyt otteissa. Kummankin taso vaihtelee aivan liikaa eikä Gattusolta näytä löytyvän rohkeutta peluuttaa ketään muuta näiden tilalla vaikka väsy painaa ja joukkue kärsii. Liian suuri luottamus näihin alisuorittajiin on johtamassa siihen, että olisin valmis luopumaan pelaajista, jotta tilalle saataisiin tasaisempia esityksiä tarjoavia pelaajia - niitä, jotka pelaavat 9 peliä 10:stä sillä tasolla, että joukkue taistelee 3 pinnasta joka pelissä eikä vain silloin kun Susolle ja/tai Jackille sattuu hyvä päivä. Niitä kun tulee nykyään aivan liian harvoin. Nämä kaverit suorastaan huutavat rotaatiota, mutta sellaista ei vain tule. Joukkueen materiaali ei yksinkertaisesti riitä ja ilman europelejä ei materiaaliin saada niitä Susoa/Bonaventuraa parempi pelaajia ja siinäpä onkin huolestuttava paradoksi: Ilman europelejä ei saada parempia pelaajia ja ilman parempia pelaajia, ei ole europelejä. Toki taitava valmentaja saisi enemmän irti noista borineista, locatelleista yms. mutta sellaisia velhoja ei sitten Milanossa ole vuosikausiin havaittu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now


×