Jump to content

Recommended Posts

"Se, mikä oli pelissä ihan katasrofi oli se hyökkäyspelaaminen. Ensimmäisellä puoliskolla ei ollut edes yhtään kosketusta vastustajan boksissa. Syy ei ole pelkästään Kalinicin, joka pelasi erittäin huonon pelin. Syy on koko joukkueessa ja valmennuksessa. Tämä kertoo, että murtautumisvaihe hyökkäyksessä ei toimi yhtään. Nyt peli on surullista katsottavaa, kun ainoat "paikat" on jotain yksi sadasta kaukovetoja."

- Jep, juuri näin. Ja kun puolta joukkueesta ei voida (taas) vaihtaa - ainakaan ennen tammikuuta -, on ainut vaihtoehto valmentajan vaihto. Pelit eivät ole sitten syyskuun näyttäneet lainkaan siltä, että eteenpäin edes voitaisiin mennä. Vielä siinä vaiheessa kun EL-karsintoja pelattiin, peli jopa näytti ihan ok:lta mutta sen jälkeen onkin ollut pelkkää alamäkeä. Eikä nousua ole horisontissa niin kauan kun valmentajana on Montella, jolla ei tunnu olevaan minkäänlaista ideaa mitä pitäisi tehdä. Tuntuu kuin joukkueen maalinteko nojaisi täysin vastustajan virheisiin tai Suson kaukolaukauksiin. Hauska oli muuten eilen huomata, että juuri kun totesin että Borini alkaa päästä vauhtiin ja Milanin ainoat vähänkin vaarallisemmat hyökkäykset tulevat Borinin kautta, mies otetaan vaihtoon. :P

 

"En tiiedä laskitko mukaan Eurooppaliigan pelit, mutta kyllä. Seuraavsta sarjapeleistä vain voitot kelpaa."
- En edes muistanut, että Milan pelaa nykyään europelejäkin - eli en laskenut. :D

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huomenna klo 16.00 Suomen aikaa pelattavalla Serie A:n kierroksella Milan saa vieraita San Sirolle Torinosta. Tällä kertaa vierailija ei ole valkomusta Juventus, vaan tummanpunaisiin pukuetuva Torino Football Club.

 

Torinon perustivat muutamat Juventukseen tyytymättömät jäsenet vuonna 1906 ja jo kaudella 1927–1928 tuli ensimmäinen mestaruus. Seuran parhaat vuodet oli 40-luvulla, jolloin tuli 5 scudettoa. Tuota joukkuetta kutsuttiin Grande Torinoksi ja sen kulta aika päättyi traagiseen Supergan lento-onnettomuuteen 4. huhtikuuta vuonna 1949. Yhteensä Torino on voittanut 7 scudettoa (1927–28, 1942–43, 1945–46, 1946–47, 1947–48, 1948–49, 1975–76).

 

Nykyään Torino on ylemmän keskikastin joukkue, joka taistelee Eurooppaliigan paikasta, jos kaikki menee nappiin. Viime kaudella joukkue oli sarjassa 9. ja keräsi 38 pelissä 53 pistettä.

 

Tällä kaudella tahti on jatkunut samana. Torino on sarjassa 9. ja on kerännyt 13:ssa pelissä 18 pistettä. Se on vain pisteen vähemmän kuin Milanilla, joka on kerännyt 19 pstettä 13 pelistä. Joukkueiden vireesssä ei ole suurta eroa. Milanilla on 5:stä viimeisestä pelistä 2 voittoa ja tasuri. Torinolla on 5:stä viimeisestä 2 voitto ja 2 tasuria.

 

Punamustilla laseilla katsellen nyky-Torossa on pari mielenkiintoista nimeä. Ensimmäinen on Milanin entinen valmentaja Siniša Mihajlović, joka valmensi vajaan kauden 2015-2016, ennen kuin vanha isäntä Silvio antoi kaverille kenkää. Toinen nimi on Milanissa monta vuotta läpimurtoa yrittänyt patonkihyökkääjä M'Baye Niang, joka on nykyään Senegalin maajoukkue miehiä.

 

 

Montellan haastattelu:

 

On the game

"Torino are a good team with a good coach. A well-equipped side with a variety of option and experience. They have their own identity and have a positive mentality. It's not an easy game to play but we must win.

 

On the gap with the first positions

"The team is playing with more consistency over the 95 minutes although we haven't taken home all positive results. Numbers don't lie. We are reducing the gap with the top teams but to do this we need to start improving our mentality against teams from the lower half of the table. We are doing our job against these teams but we have to reduce the gap with the big clubs.

 

On the choice of the forwards

"A coach needs to make some choices. Cutrone and André Silva are important players at the present time but will become even more important in the future.

Kalinic is more experienced for some particular matches. It's not impossible that two of the three could play together. Two strikers and Suso? Yes, it's an option but Suso won't play behind them. Playing every three days is not easy.

 

On Bonaventura and Suso

"Jack is an important player for Milan. We had him only in the first part last season. He struggled to find the best condition. He lacks continuity which he needs. Suso and Jack are two important players of the 'old' and 'new' AC Milan who have been confirmed under the new ownership. Having them at their 100% is important for us and the fans.

 

On Bonucci

"Bonucci played a really good game against Austria Wien despite the mistake that gave them the goal. He did well holding the defensive line up and leading the team".

 

On the midfield

"Montolivo is doing very well he has improved a lot over the past weeks also from a physical standpoint. We are playing different way from last season, but compared to that campaign we are lacking goals from our midfielders. Kessie too could score more and I am fully convinced he will show all his potential".

 

 

A.C. Milan - Torino F.C.

 

Montellan miehistö:

 

Maalivahdit:

A. Donnarumma, G. Donnarumma, Storari

 

Puolustajat:

Antonelli, Bellanova, Bonucci, Gomez, Musacchio, Paletta, Rodriguez, Romagnoli, Zapata

 

Keskikenttäpelaajat:

Biglia, Bonaventura, Borini, Calhanoglu, Kessie, Locatelli, Montolivo

 

Hyökkääjät:

Cutrone, Kalinic, André Silva, Suso.

 

 

Sinisan miehistö:

 

Maalivahdit:

Salvador Ichazo, Vanja Milinkovic-Savic, Salvatore Sirigu

 

Puolustajat:

Cristian Ansaldi, Kevin Bonifazi, Nicolas Burdisso, Lorenzo De Silvestri, Lyanco, Cristian Molinaro, Emiliano Moretti, Nicolas N’koulou

 

Keskikenttäpelaajat:

Afriyie Acquah, Daniele Baselli, Samuel Gustafson, Joel Obi, Tomas Rincon. Mirko Valdifiori

 

Hyökkääjät:

Andrea Belotti, Alex Berenguer, Lucas Boye’, Simone Edera, Iago Falque, Adem Ljajic, M’baye Niang

 

 

La Gazzetta dello Sportin ennakoimat avauskokoonpanot:

 

DPd45z0XUAAMlJ6.jpg

 

 

Montella sanoo, että peli pitää voittaa, vai onko taas kerran oikea muoto pitäisi voittaa. Siinä hän on kyllä oikeassa ja toivottovasti niin käy. Siihen kyllä usko Whoscored.com eikä Freesupertips.co.uk, jotka uskoo 1-1 tasuriin. En minäkään taida kovin paljon uskoa, mutta ehkä torstain Eurooppaliigan voitto aukaisi jotain joukkueen lukkoja ja tästä vielä voitto raavittaisiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Milan:

 

                                Kalinic    Silva

 

Bonaventura     Montolivo   Kessié       Suso

 

Rodriguez        Romagnoli   Bonucci   Zapata

 

                             G Donnarumma 

 

 

Torino:

 

                Ljajic     Belotti     Niang

 

                  Obi     Rincon     Baselli

 

Ansaldi      Burdisso      N’Koulou     De Silvestri

 

 

                                Sirigu 

 

 

 

Jack Bonaventuran kommentit:

 
“Torino are a very good team and it won’t be easy, but we need to make up for lost ground. We expected a few difficulties at the start of the season, though perhaps not quite this many. We’re lagging behind and have no time to think of what has been, we just need to focus on the future.”

Share this post


Link to post
Share on other sites

Elinen peli ja muutama aiempi peli on näyttänyt, että Montella on saanut koko joukkueen puolustuspelaamisen toimimaan paremmin. Enää ei tule niin paljon puolustusvirheitä, joista vastustaja on päässyt rokottaa luvattoman helposti. Jotenkin vaan samalla se hyökkäyspeli on ollut mitäänsaamatonta ja mielikuvituksentonta saissee. Sitä se oli eilenkin. Kumpikin joukkue väänsi suht tylsän tasurin, jonka sankareita oli maalivadit Donnarumma ja Sirigu.

 

DPkfyeRW0AA0PDM.jpg

 

Pelin tilastot.

 

Pelin MotM oli Donnarumma, jonka teki muutaman hienon torjunnan ja pelasti pisteen Milanille. Pikkukunniamaininta täytyy antaa Zapatalle, joka pelasi hänelle outoa oikeaa pakkia ja kaiken lisäksi suht virheettömästi. Ei siitä hyökkäyssuuntaan paljon iloa ollut, mutta oli edes puolustussuuntaan...

 

SempreMilanin pelaaja-arviot.

 

wire-1797898-1511732775-651_634x715.jpg

 

wire-1797900-1511732776-726_634x428.jpg

 

Montellan haastattelu:

 

His View On The Match

We controlled the game, we conceded only a shot in the 85’. The team created a lot, increased the pace, we made mistakes, but we had Sirigu against us who did well. The team is improving when in possession and off the ball, numbers don’t lie.

 

The 0-0 Score

I think the team is improving although we still miss the last step. The fans backed us during the whole game, they applauded especially Montolivo and I was really happy with this. I and the team need to accept the boos and whistles after a 0-0 draw at San Siro.

 

Bouncing Back

Through hard work, we'll come out of this situation. We had a few bumps in the road, and today we had another absence in the same role (Borini). We have to improve in finishing. We have to work hard but I am convinced we can make that final step.

 

The Adversity

The coach always works on the technical, tactical and psychologically. We still have time, I don't think the teams that are above us cannot be reached. Torino are a really good team. They have players up front who can make the difference, among the fringe players as well.

 

On Kalinic

 

The whistles for Kalinic? He has the right attitude, he's a very altruistic player and helps the team. He's a striker and he can win the fans back with goals. It's easier for him than it was for Riccardo (Montolivo) in the past years, with the fans who applauded him today”.

 

Pelin higlightsit:

 

 

Tulos oli yhtäaikaa aika odotettu ja silti pettymys. Nyt on vajaa viikko aikaa miettiä,mitas sitten. Seuraava peli on sunnuntaina Beneventoa vastaan vieraissa. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt on vajaa viikko aikaa miettiä,mitas sitten.

 

Jospa alotettaisiin sillä, että Kalinic penkille. Kritisoin aina Baccaa miehen käsittämättömän huonosta syöttötyöskentelystä, mutta ainakin eilinen 3vs1-hyökkäys, jonka Kalinic ryssi, taisi osoittaa, ettei Kalinic ole yhtään sen parempi. Siinä hyökkääjän tärkeimmässä ominaisuudessa (maalinteko) taas en edes alennu vertaamaan Baccaa ja Kalinicia toisiinsa itsestäänselvyyden vuoksi.

 

Fanitkin varmasti arvostivat Kalinicin sarkastisia aplodeja vihellyskonsertin aikana... Ja Bonuccikin tuntui arvostavan "vuoden joukkuepelaajan"-titteliä tavoittelevan Kalinicin mateluvauhtia vaihtopenkille haaskaten kallisarvoista peliaikaa. Juuri tuollaiset temput osoittavat sen, ettei mies ansaitsisi pukea Milanin pelipaitaa päällensä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

acmilan.com kertoo etusivullaan näin: "COMUNICATO UFFICIALE: VINCENZO MONTELLA

AC Milan comunica l'esonero del Signor Vincenzo Montella. La conduzione tecnica è affidata a Gennaro Gattuso"

VIHDOIN!!! Montella vaihtui Gattusoon! Ei tilanne ainakaan huonommaksi voi muuttua vaikkei Gattuso todellakaan vakuuta. Jotain piti tehdä ja tämä on vain hyvä asia. Montellalla oli 20 peliä aikaa saada peli paranemaan siinä onnistumatta. Ainakin ilmapiiri vaihtui kertaheitolla eikä sekään voi olla huono asia. Jokainen joutuu nyt vakuuttamaan uuden valmentajan ja kilpailu herää henkiin. Samoin Bonaventura ja Susokin saattavat päästä omille paikoilleen ja sitä kautta otteet parantua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

acmilan.com kertoo etusivullaan näin: "COMUNICATO UFFICIALE: VINCENZO MONTELLA

AC Milan comunica l'esonero del Signor Vincenzo Montella. La conduzione tecnica è affidata a Gennaro Gattuso"

 

VIHDOIN!!! Montella vaihtui Gattusoon! Ei tilanne ainakaan huonommaksi voi muuttua vaikkei Gattuso todellakaan vakuuta. Jotain piti tehdä ja tämä on vain hyvä asia. Montellalla oli 20 peliä aikaa saada peli paranemaan siinä onnistumatta. Ainakin ilmapiiri vaihtui kertaheitolla eikä sekään voi olla huono asia. Jokainen joutuu nyt vakuuttamaan uuden valmentajan ja kilpailu herää henkiin. Samoin Bonaventura ja Susokin saattavat päästä omille paikoilleen ja sitä kautta otteet parantua.

 

Tämä valmentajanvaihdos oli kuin setä-Silvio olis sen tehnyt. Itse en ole lainkaan yhtä positiivinen onnistumisen suhteen. Gattuson valmentajanura ei todellakaan vakuuta, Itse pelkään, että tämäkin legenda haudataan samaan monttuun Seedorfin, Pippon ja Brocchin kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä valmentajanvaihdos oli kuin setä-Silvio olis sen tehnyt. Itse en ole lainkaan yhtä positiivinen onnistumisen suhteen. Gattuson valmentajanura ei todellakaan vakuuta, Itse pelkään, että tämäkin legenda haudataan samaan monttuun Seedorfin, Pippon ja Brocchin kanssa.

Gattuson valmennusura on ollut melkeinpä surkuhupaisa, joten ei hänelläkään ole mitään menetettävää - kuten Milanillakaan. Jos mies epäonnistuu, Milan ei pääse europeleihin ja vaihtanee omistajaa + myy pari tärkeintä pelaajaa. Tämä olisi ollut edessä joka tapauksessa jos Montella olisi jatkanut. Nyt sentään JOTAIN muuttui ja tämä muutos voi kääntää kurssin. Jos niin käy, hieno homma. Jos ei, niin ei minua kiinnosta Gattuson jo valmiiksi surkean valmennusuran jatkuva alamäki. Tärkeintä on seuran tulevaisuus - ei entisten pelaajien valmennusura (kuten Seedorfin ja Pippon suhteenkin nähtiin). Floppaaminen valmentajana ei heikennä pelaajana tehtyjä saavutuksia. Kukapa Milan-fani ei enää rakasta Pippoa surkeasti menneen valmennusuran vuoksi? Tuskinpa kukaan. Kyllä ne kentällä tehdyt uroteot muistetaan pidempään kuin peliuran jälkeiset epäonnistumiset.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Gattuson valmennusura on ollut melkeinpä surkuhupaisa, joten ei hänelläkään ole mitään menetettävää - kuten Milanillakaan. Jos mies epäonnistuu, Milan ei pääse europeleihin ja vaihtanee omistajaa + myy pari tärkeintä pelaajaa. Tämä olisi ollut edessä joka tapauksessa jos Montella olisi jatkanut. Nyt sentään JOTAIN muuttui ja tämä muutos voi kääntää kurssin. 

 

Nimenomaan voi kääntää kurssin ja se kurssi voi kääntyä molempiin suuntiin. Itse olen sen verran pessimisti, että uskon ettei se kurssi ainakaan kohene. Tämä siksi, että Gattuso ei ole aiemmin osoittanut olevänsa mikään valmentajanero. Tokihan sekin voi muuttua ja enkä tunne hänen valmennuksellisia ajatuksia. Itse vaan pelkään, että homma floppaa täysin ja jo tällä kaudella etsitään uutta kaveria ruoriin. 

 

Mitä tulee niihin valmenuksellisiin ajatuksiin, niin Palermossa Gattuso on käyttänyt ainakin 4-3-1-2:

 

BTj8p9GCIAELeuy.jpg

 

 

 Jos ei, niin ei minua kiinnosta Gattuson jo valmiiksi surkean valmennusuran jatkuva alamäki. Tärkeintä on seuran tulevaisuus - ei entisten pelaajien valmennusura (kuten Seedorfin ja Pippon suhteenkin nähtiin). Floppaaminen valmentajana ei heikennä pelaajana tehtyjä saavutuksia. Kukapa Milan-fani ei enää rakasta Pippoa surkeasti menneen valmennusuran vuoksi? Tuskinpa kukaan. Kyllä ne kentällä tehdyt uroteot muistetaan pidempään kuin peliuran jälkeiset epäonnistumiset.

 

Toki ne pelaajana saavutetut tulokset muistetaan. Mutta ei pitäisi olla ainoa syy palkata lihanpalaa leijonankitaan. Se on nopeasti syöty, sulatettu ja tuupattu ulkoilmaan. Esim. kun nykyään katsoo Pippon ja hänen veljen Simeonen touhuja, niin hamittaa Pippon puolesta, että Simeonella menee hyvin ja Pippolla ei.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toki ne pelaajana saavutetut tulokset muistetaan. Mutta ei pitäisi olla ainoa syy palkata lihanpalaa leijonankitaan. Se on nopeasti syöty, sulatettu ja tuupattu ulkoilmaan. Esim. kun nykyään katsoo Pippon ja hänen veljen Simeonen touhuja, niin hamittaa Pippon puolesta, että Simeonella menee hyvin ja Pippolla ei.

Totta turiset. Mutta se, että jatketaanko tällä tahdilla, jolla saavutettaneen 7.-10. sija sarjassa vai meneekö huonommin ja ollaan 16. lopullisessa sarjataulukossa ei tee juuri minkäänlaista eroa mihinkään muuhun kuin tilastoihin.

 

Jotain piti tehdä ja nyt se vihdoin tehtiin. Olisi vain pitänyt tehdä jo paljon aiemmin. Kuten selostajakin eilen totesi: vaikka Milan voittaisi kauden loput matsit, ei se siltikään todennäköisesti riittäisi mestaruuteen asti.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Totta turiset. Mutta se, että jatketaanko tällä tahdilla, jolla saavutettaneen 7.-10. sija sarjassa vai meneekö huonommin ja ollaan 16. lopullisessa sarjataulukossa ei tee juuri minkäänlaista eroa mihinkään muuhun kuin tilastoihin.

 

Saatan olla hieman vanhanaikainen, mutta minusta 7.-10. sijat on parempia kuin 16. sija.

 

Mutta asiaan..Ensimmäiset spekulaatiot Gattuson peliryhmitelmästä on 3-4-3:

 

               André Silva      Kalinic      Suso

           (Bonaventura)  

 

Ricardo Rodriguez     Biglia     Kessié     Bonaventura

                                                                        (Abate)

 

                    Romagnoli    Bonucci     Zapata

                                                            (Musacchio)

 

                                     Donnarumma

 

 

Tässä vielä kersantti Gattuson kuva:

 

DPtFpxDWkAA0YZy.jpg

Share this post


Link to post
Share on other sites

Milan matkaa Beneventon pikkukaupunkiin, joka sijaitsee noin 50 kilometriä Napolista koilliseen. Benevento oli muinaisten samnilaisten tärkeimpuä kaupunkeja, ennen kuin roomalaiset tuli ja jyräsi saminilaiset samnilaissodissa.

 

1929 perustettu Beneventon jalkapallojoukkue teki ihmeellisen nousun Serie A:han. Joukkue pelasi viime kaudella ensimmäistä kertaa Serie B:tä ja oli sarjan 5. joukkue. Play-off vaiheessa Benevento voitti Spezzian, 2 -osaisessa seminfinaalissa Perugian ja 2 -osaisessa finaalissa Carpin. Sillä tuloksella joukkue nousi ensimmäistä kertaa Serie A:han.

 

Tällä kaudella pääsarjassa nämä nykypäivän samnilaiset on jyrännyt muutkin roomalaiset. Itseasiassa Benevento on hävinnyt kaikki 14 otteluaan. Joukkueen maaliero on 6-34. Sillä tuloksella joukkuen on sarjan viimeinen. Beneventoa ei ole piristänyt lokakuussa tehty valmentajan vaihdoskaan, jossa joukkueen Serie A:n nostanut Marco Baroni sai lähteä ja tilalle tuli 38-vuotias Roberto De Zerbi.

 

Tällä viikolla Serie A:ssa on puhuttanut ihan toiset potkut. Milan-pomo Marco Fassone antoi kenkää Vincenzo Montellalle ja tilalle astui Milanin Primaveraa valmentanut Gennaro Gattuso. Nähtäväksi jää miten tämä valmentajan vaihdos tulee näkymään Milanin pelissä tai tuloksissa.

 

 

Gattuson kommentit:

 

Initial impressions as first-team coach

"I would like to thank the boys for their positive attitude and disposition. I am very pleased with the work done this week. It is not a secret that I like to see intensity and hard work. We are trying new things, but the 3-man defence remains and we will keep working on it. I feel comfortable. From day one in training, I felt good with this team. As days go by I realise how difficult it is to manage 24, 25 players. This is my biggest concern because I would like to involve everyone. For the rest, I have no worries.

 

On Benevento

"It’s going to be a battle. We must not be fooled by their current position in the league. It is true they have won 0 points but with coach De Zerbi things have changed, now they are more dangerous and have a stronger mentality. We cannot afford to make mistakes in this match.

 

The team

"My way of working is totally different from Vincenzo’s (Montella). I noticed the boys were struggling a bit but it does not mean that it is all the previous coach’s fault. We have to improve many aspects of our game, be mentally stronger and increase our intensity. A more Italian AC Milan? I don't know. Those who perform better and work harder will play in my team. I don't pay attention if the player is Italian or not, I need everyone. This week, for instance, they made it difficult for me to make choices.

 

On the individuals

I don’t like to talk only on the individuals. Lucas Biglia is a player who needs to be physically good in order to shine. He hasn't been at his top the last weeks but still showed great disposition. We had a chat and he is important for us, although he has to improve his condition. Can Kalinic play on the side like Mandzukic? Maybe, that would give us new tactical solutions but today it seems difficult for me to ask him that. The only one who I could think of at the moment is Cutrone due to his acceleration and intensity. For the moment, Kalinic will continue to play up front.

 

Mentor coaches

"Every coach I played with tough me a lot, even those with whom I did not win. Among them, I can name Ancelotti, Sacchi and Capello. I only hope to do well, to work hard and get positive results".

 

 

Benevento Calcio - A.C. Milan

 

 

Beneventon valmentajan Roberto De Zerbin miehistö:

 

Maalivahdit:

1 Belec, 22 Brignoli, 12 Piscitelli;

 

Puolustajat:

3 Letizia, 17 Di Chiara, 18 Gyamfi, 23 Venuti, 21 Costa, 6 Djimsiti, 88 Antei, 95 Gravillon;

 

Keskikenttäpelaajat:

8 Cataldi, 13 Chibsah, 4 Del Pinto, 20 Memushaj, 14 Viola, 24 Kanoute;

 

Hyökkääjät:

7 D'Alessandro, 26 Parigini, 87 Lombardi, 99 Brignola, 90 Armenteros, 11 Coda, 32 Puscas.

 

Beneventolta puuttuu Amato Ciciretti, Achraf Lazaar ja Pietro Iemmello.

 

 

 

Gattuson miehistö:

 

Maalivahdit:

A. Donnarumma, G. Donnarumma, Storari

 

Puolustajat:

Abate, Antonelli, Bonucci, Calabria, Gomez, Musacchio, Paletta, Rodriguez, Romagnoli, Zapata

 

Keskikenttäpelaajat:

Biglia, Bonaventura, Borin, Kessie, Locatelli, Montolivo

 

Hyökkääjät:

Cutrone, Kalinic, André Silva, Suso

 

Hakan Calhanoglu puuttuu miehistöstä, mutta Fabio Borini on taas mukana.

 

 

Tässä on La Gazzetta dello Sportin arvio avauskokoonpanoista_

 

DP9QfVPXcAA83gG.jpg

 

Benevento on täysin väärässä sarjassa oleva joukkue. Huomenna 13.30 Suomen aikaa pelattavassa pelissä on vain yksi suosikki. Milan ei voi olla ensimmäinen joukkue, joka menettää pisteitä Beneventolle.

 

 

Goonersguide.com ja Whoscored.com ehdottaa Milanin 2-0 voittoa, mutta Freesupertips.co.uk vain 2-1 voittoa. Yhtä kaikki, Milanon pitää voittaa ja Gattuson saada lentävä lähtö luotsina, muuten hukka perii.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Avauskokoonpanot:

 

Benevento:

 

           Parigini      Puscas    D’Alessandro

 

          Chibsah      Cataldi        Memushaj

 

Di Chiara      Costa      Djimsiti         Letizia

 

                           Brignoli

 

 

Milan:

 

             Bonaventura    Kalinic      Suso

 

 Rodriguez      Montolivo      Kessie       Borini

 

             Romagnoli    Bonucci   Musacchio

 

                            G Donnarumma

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei saatana. Gattuso painelee samaa paniikkinappulaa kuin Pippo Inzaghi aikoinaan: johtoasemassa 10min ennen loppua hyökkääjä pois ja viides pakki sotkemaan puolustuslinjaa ja kaikkihan tietää miten se tulee päättymään. Niin päättyi nytkin. Kotijoukkue, joka on jo nyt tuomittu moneen otteeseen lauseella "pelaa aivan väärässä sarjassa", oli tänään se parempi joukkue ja todellakin ansaitsi vähintään pisteen. Ei se kotivoittokaan oikeusmurha olisi ollut.

Olisi voinut ketuttaa matsin jälkeen aika paljon, jollei tuota 5s ennen maalin syntymistä ennustamaani osumaa olisi tehnyt kotijoukkueen maalivahti aivan huikealla viimeistelyllä. Siinä vähän sitä Rinon kaipaamaa asennetta malliksi.

Nyt kun tuli selväksi se, ettei Milan pelaa ensi kaudella europelejä, niin jännitettäväksi enää jääkin se, saadaanko Milan myytyä uudelle omistajalle ennen syksyä (minimoiden tappiot) vai onko tuleva omistaja 300M€:n Li:lle lainannut rahoitusfirma. Toivoa vain sopii, ettei seurajohto päätä myydä Locatellia ja Cutronea tappioita kuitatakseen... Jos tuosta nykyjoukkueesta jotain kannattaa säästää, niin se on nuorukaiset + Suso + Bonaventura + Bonucci. Mutta tuskinpa noista viimeksi mainituistakaan kellään on intressejä jatkaa seurassa, joka vuodesta toiseen on tuomittu taistelemaan sijoista 6-10.

Share this post


Link to post
Share on other sites

"Ei tässä syyllisiä kaivata vaan Lahtista ja konekivääriä"

 

Tämä oli taas niitä esityksiä, että on turha syytellä ketään erityisesti, kun koko joukkueen esitys oli surkea. Kunnia kyllä Beneventolle, jonka selkäranka ei missään vaiheessa katkennut, vaan jatkoi innokkaan kotiyleisön edessä taistelua. Se ei silti poista sitä faktaa, että Serie A:n historian huonoin joukkue olisi pitänyt voittaa, eikä antaa heille ansaittua tasuria.

 

DQICEwUWsAAUTKv.jpg

 

Pelin tilastot.

 

Pelin MotM on Milanin puolelta Franck Kessie, joka syötti Bonaventuran avausmaalin ja tahkosi tuttun tapaan keskikentällä parin ukon edestä hommia. Toki sen olis voinut antaa Bonaventuralle, joka teki teki maalin ja syötön.

 

46F10D7300000578-5141039-image-a-29_1512

 

 SempreMilanin pelaaja-arviot. 

 

46F0AC7300000578-5141039-image-a-28_1512

 

Gattuson haastattelu:

 

There is no consolation

We have been working together for a week and we changed some things. I need time to make the team play like I would like. There are no consolations or excuses. We didn’t always play well but we tried to win until the end. Benevento did not deserve to lose in their last five games and against us they scored in the last second. They made their own luck.

 

Still a long way to go

"I get very involved in every game, and I really wanted it to win this one. The changes I made? We were not keeping possession of the ball with our midfielders, the only one who was doing the job was Kessie. I wanted to bring the win home and that’s why I subbed-in a defender. I don’t think they troubled us until the 2-2. There is still a long way to go.

 

The bright side?

"The hard work during the week, the team spirit and the desire I have seen. Work pays off so we have to remain together in this moment, there is no point in getting upset. I have to be the first to show conviction and serenity. There are still many matches to be played and no one is pleased. We are not giving the impression that we are doing things with grit and our heads clear. A win today would have given us confidence, unfortunately we didn’t, but we have to continue improving without giving up. If we hadn’t conceded Brignoli’s goal, we would be talking about a different spirit shown by the team. This is our new starting point.

 

Mind and fear

 

"We cleared the ball away often towards the end. Our opponents manage to trouble us because we started playing with fear and we definitely have to improve in this. We stop playing completely in the last 7-8 minutes of the game. It’s all psychological, it begins with the fear to lose the game”.

 

Pelin highlightsit:

 

https://www.youtube.com/watch?v=s2OdxbYZ7Ys

 

On vielä liian aikaista jaella europaikkoja tai myydä pelaajia taikka seuraa. Tässä on vielä niin monta rautaa tulessa. Milanin pelit jatkuu merkityksettömällä ottelulla Rijekan vieraana torstaina. Ensi viikonloppuna on sarjassa vastassa Bologna ja sitten ensi viikolla alkaakin Milanilla Coppa Italia. Gattusolla ei ole paljon aikaa keksiä pyörää uudelleen. Se on sitä realismia, kun valmentaa suurseuraa. Mutta jos hän aikoo pitää työpaikkansa, niin tulosten on muuttuva tämän päiväisestä.

 

46F10D4F00000578-0-image-a-1_15123086423

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voin jo nyt myöntää olevani väärässä Gattuson suhteen. Ei mies olekaan Montellaa parempi vaihtoehto. Ai miksikö? Yksikään valmentaja, joka ottaa hyökkääjän pois viimeiseksi 10min:ksi ja tilalle tulee ylimääräinen puolustaja, ei ansaitse olla ammattivalmentaja. Kuten eilenkin nähtiin, homma kusee totaalisesti moisen tempun jälkeen - poikkeuksetta. Gattuso itsekin totesi näin. "We stop playing completely in the last 7-8 minutes of the game."  Ai ihanko totta? Ettäkö sen jälkeen kun Suso otettiin vaihtoon ja Zapata tuli kolmanneksi toppariksi, homma meni päin **ttua? No enpä olisi arvannut... :wallbang: :wallbang: :wallbang:

 

Bonucci oli oikeassa sanoessaan, ettei alemmas voi enää mennä. Vastus ei tuosta enää helpotu - ainakaan tällä kaudella. Ensi kausi onkin sitten eri asia jos joukkue pelaa sarjaporrasta alempana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voin jo nyt myöntää olevani väärässä Gattuson suhteen. Ei mies olekaan Montellaa parempi vaihtoehto. Ai miksikö? Yksikään valmentaja, joka ottaa hyökkääjän pois viimeiseksi 10min:ksi ja tilalle tulee ylimääräinen puolustaja, ei ansaitse olla ammattivalmentaja. Kuten eilenkin nähtiin, homma kusee totaalisesti moisen tempun jälkeen - poikkeuksetta. Gattuso itsekin totesi näin. "We stop playing completely in the last 7-8 minutes of the game."  Ai ihanko totta? Ettäkö sen jälkeen kun Suso otettiin vaihtoon ja Zapata tuli kolmanneksi toppariksi, homma meni päin **ttua? No enpä olisi arvannut... :wallbang: :wallbang: :wallbang:

 

En kutsuisi vielä sen sen takia Gattusoa paskaksi, että vaihtaa topparin sisään, kun on yksi ajettu pihalle. Suurin osa maailman huippuvalmentajista on joskus on ottanut loppuminuuteiksi lisäpuolustajan varmistamaan johtoa. Sitä teki Ancelottikin aikoinaan Milanissa usein.

 

Sitten on ihan toinen juttu, että oliko se eilen tarpeen niinkin heikkoa joukkuetta vastaan kuin Benevento. Ja miksi joukkue passivoitui niin paljon ja miksi joukkue suli kuin lumiukko keväällä?

 

 

Bonucci oli oikeassa sanoessaan, ettei alemmas voi enää mennä. Vastus ei tuosta enää helpotu - ainakaan tällä kaudella. Ensi kausi onkin sitten eri asia jos joukkue pelaa sarjaporrasta alempana.

 

Tässä Bonuccin kommentteja vielä Suomifutiksesta:

 

"Joukkueessa vallitsee suunnaton pettymys. Olen vihainen, sillä menetimme kolme pistettä arkaluonteisella hetkellä. Gattuson tulon olisi pitänyt antaa meille sähköä, mutta täällä me taas olemme puhumassa siitä, miten ”jokin puuttui pelaamisestamme.”  Olen aina katsonut urallani eteenpäin tietäen, että pääset omiin tavoitteisiin, kun teet töitä ja annat kaikkesi joukkuekavereillesi. Jos me kaikki toimisimme siten, niin me voisimme menestyä."

 

Mitäpä tuohon sitten sanoisi..Herää kysymys, että kuka ei joukkueessa anna kaikkea ja miksi? Ja miksi sellainen pelaaja pelaa sitten? 

 

Tässä vielä Football Italian pelaaja-arvostelut

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huomenna klo 21.45 Suomen aikaa Milan saa vieraita Bolognasta, kun heidän paikallinen punasinisiin pukeutuva joukkueensa, eli Rossoblù tulee kylään.

 

Bologna on perinteinen Serie A .seura, joka perustettiin 1909. Seuran menestyksen vuodet ajoittuivat 1920- ja 1930-luvuille jolloin seura voitti 5 scudettoa (1925, 1929, 1936, 1937, 1939) ja sen jälkeen tuli vielä pari (1941, 1964). Joukkue on nyt 71:ttä kertaa pääsarjassa, mikä on esim. yhden kerran vähemmän kuin Napolilla.

 

Viime kaudella joukkue oli 15. Serie A:ssa. Joukkue keräsi tuolloin 38 pelistä 41 pistettä ja oli reilusti kuivilla tipahtamisesta.

 

Tämä kausi on alkanut paljon paremmin. Joukkue on kerännyt 15:stä pelistä 21 pistettä. Se on saman verran kuin Milanilla vastaavasta 15:stä pelistä. Maalieron takia Bologna on sarjan 9. ja Milan 8. Joukkueiden vireet on melkein samanlaiset. Milanilla on 5:stä viimeisestä pelistä 1 voitto ja 2 tasuria sekä 2 tappiota. Bolognalla on 5:stä viimeisestä 2 voittoa ja 1 tasuri sekä 2 tappiota.

 

Bolognaa valmentaa Milanin 90-luvun suurpelaaja Roberto Donadoni, joka on jo valmentanut 2001. Donadonin ansiot valmentajana on jäänyt vähäisiksi, vaikka aikoinaan pääsi valmentaa Azurria. Mutta ansio se on noinkin pitkä ura verrattuna nuorempiin Milan -legendoihin, joiden valmennusuran pituutta voi laskea kuukausissa ja niihin se uhkaa monella jäädäkin.

 

Gattuson haastattelu:

 

On Bologna and Donadoni

"I know Roberto (Donadoni) really well. I have great respect for him as he always says things to your face and he's a well-prepared coach. We have to be aware of Bologna. It's not by chance they have won 12 points out of 21 away from home. I expect grit and desire. What happened on Thursday is something that can happen in football. I want to see my team react after being slapped down.

 

Back at San Siro

"My personal feelings take a backseat to the team and the club. Of course, it's going to be an emotional moment but it won't last more than a couple of minutes, then I will focus only on taking home the win. We need our fans tomorrow. These boys need the people of San Siro.

 

On the system of play

"Playing in a 4-3-3? We'll see. I think that we need some time to play well in a 3-man defence and to have our players giving their best we need to change something. This doesn't mean Vincenzo (Montella) and his staff made a mistake. Had we won at Benevento nobody would have said anything about the defeat in Rijeka. Moreover, I wanted to give some playing time to those who had seen little or no action so far and in spite of the defeat, I actually saw good things from them.

 

On the changes needed

"We need to improve physically and psychologically, the fact that some players aren't at their peak can't be an alibi. We need to support each other and know we can only improve. Most importantly, we need victories. It is essential to start winning a few games.

 

On the individuals

"André Silva has great qualities and I see what he does in training. I expect more from him and all the others because they are really good players. Calhanoglu suffered an injury as soon as I got here. I speak with him every day and I think he has great qualities. He's training hard, and he might be back sooner than expected.

 

On the time needed

"It's normal that things can't change in ten-fifteen days. We need a month, a month and a half. But in this space of time, we still have to take home victories. The management has always backed me. We had a few issues in the past two matches but I see these players ready and willing. When I started coaching the Primavera team we didn't have a great start to the season but we managed to turn things around. I am sure that with time we'll do the same thing here".

 

 

A.C. Milan - Bologna F.C. 1909

 

Gattuson miehistö:

 

Maalivahdit:

A. Donnarumma, G. Donnarumma, Guarnone

 

Puolustajat::

Abate, Antonelli, Bonucci, Calabria, Gomez, Musacchio, Paletta, Rodriguez, Zapata

 

Keskikenttäpelaajat:

Biglia, Bonaventura, Borini, Gabbia, Kessie, Locatelli, Montolivo, Zanellato

 

Hyökkääjät:

Cutrone, Kalinic, André Silva, Suso

 

 

Bolognan valmentajan Roberto Donadonin miehistö:

 

Maalivahdit:

Da Costa, Mirante, Ravaglia

 

Puolustajat::

De Maio, Gonzalez, Helander, Krafth, Maietta, Masina, M’Baye, Torosidis

 

Keskikenttäpelaajat:

Crisetig, Donsah, Nagy, Pulgar, Taider

 

Hyökkääjät:

Destro, Falletti, Krejcì, Okwonkwo, Palacio, Petkovic, Verdi

 

 

Tässä La Gazzetta dello Sportin avauskokoonpanoarviot:

 

DQgzJR2XkAEusUu.jpg

 

GdS:n arvio on eiliseltä. Tänään uskotaan, että Milan tulee pelaamaan 4-3-3 tähän tapaan:

 

DQoU9znW4AMjabg.jpg

 

 

Bologna on ihan eri tason joukkue kuin viikko sitten vastassa ollut Benevento. Huomenna Gattuson on saatava joukkueestaan enemmän irti, jos aikoo että pisteitä jää kotiin. Whoscored.com ehdottelee YYA-hengessä 1-1 tasuria. Freesupertips.co.uk uskoo taas Bolognan 1-0 vierasvoittoon. Jälkimmäinen saattaa olla hyvinkin oikeassa, jos Milanin hyökkäyspeli on yhtä saamatonta kuin viikolla Kroatiassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

AC Milan vahvisti Argentiinan maajoukkuemiehen loukkaantumisen

 

AC Milan vahvistaa Twitter-tilillään keskikenttäpelaajansa Lucas Biglian loukkaantumisen. Argentiinan maajoukkuemies ei ole joukkueen käytössä tämän illan sarjaottelussa Bolognaa vastaan.

 
Biglia sai nilkkavamman Milanin eilisissä harjoituksissa. Pelaajan vamma tutkitaan tämän päivän aikana.
 
Biglia siirtyi Milaniin kesällä Laziosta. Puolustava keskikenttäpelaaja on avannut tällä kaudella yhdeksässä sarjaottelussa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Avauskokoonpanot:

 

Milan: 

 

 

              Borini             Kalinic           Suso

 

      Bonaventura       Montolivo       Kessie

 

Rodriguez        Bonucci       Musacchio       Abate

 

                          G Donnarumma

 

 

Bologna: 

 

             Palacio     Destro     Verdi

 

                Nagy     Pulgar      Donsah

 

Masina     Helander     Gonzalez     Torosidis

 

                            Mirante

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eilen oli Gattuson ajan paras peli sekä pelillsesti ja tuloksellisesti. Katsoin vain ekan puoliskon, joten kommentoin sen pohjalta. Ensimmäiset 10 minuuttia oli jopa Milanin myllytystä. Sitten peli tasaantui Milanin maalin jälkeen ja Bolognakin pääsi peliin mukaan. Bologna sai tasoitettua vielä ennen puoliaikaa. Ekalla puoliskolla oli aika tasaista, mutta sanoisin että Milan oli hiukan parempi. Ilmeisesti tämä sama päätelmä koskee koko peliäkin.

 

DQtzkZrWkAIzGky.jpg

 

Pelin tilastot.

 

473247D500000578-0-image-a-27_1512949856

 

Pelin MotM on tietysti 2 maalia tehnyt Bonaventura, joka pääsi vanhassa roolissaan loistamaan muutenkin. 

 

Tässä La Gazzetta dello Sportin arviot:

 

DQv1SH5UQAAhLYq.jpg

 

Tässä Football Italian ja SempreMilanin arviot.

 

4732E41C00000578-0-image-a-29_1512950037

 

Gattuson haastattelu:

 

Tension

"I was tense more than anything else, I was feeling the pressure like when I was a player, probably even more in the dugout. We still have a lot to do, let's focus on the next game, but I want to to thank the team for showing how willing they are.

 

A lot of work

"We made too many mistakes in defence, giving Bologna too much space. We know we have to work and to improve, but wins can help. We can do a lot with this attitude. I was really pleased in the first half, aside from the chance we wasted that could have given us the goal for 2-0: we played vertically and had many shots.

 

On Bonaventura

 

"I consider Jack one of the strongest midfielders in Italy, I told him so during the warm-up.

 

Pelin highlightsit:

 

https://www.youtube.com/watch?v=0R7cHios6I4

 

Hienoa, että Gattusokin pääsi voiton makuun. Tällä viikolla Gattuso ja Milan joutuu tulikokeeseen, kun keskiviikkona Hellas Verona astelee San Sirolle Coppan merkeissä ja sunnuntaina olisi vieraspeli Helaasta vastaan sarjassa. Niistä pitäisi selvitä kuivin jaloin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mitä tähän nyt taas sanoisi tyyppinen uutinen:

 

AC Milanin teinivahti Donnarumma haluaa purkaa sopimuksensa – kokee tulleensa moraalisesti hyväksikäytetyksi

 

Italialaisen jalkapalloseura AC Milanin maalivahti Gianluigi Donnarumma haluaa purkaa viime kesänä tekemänsä sopimuksen, koska kokee tulleensa “moraalisesti hyväksikäytetyksi”.

 
Donnarumma, 18, teki heinäkuussa AC Milanin kanssa vuoteen 2021 asti ulottuvan jatkosopimuksen.
 
Pelaajan agentin Mino Raiolan on kerrottu pyytäneen AC Milanin seurapomoja mitätöimään Donnarumman sopimus “psykologisesta paineesta” johtuen.
 
Jos Donnarumman sopimus mitätöidään, päättyy hänen sopimuksensa jo ensi kesänä. Tuolloin hän olisi vapaa siirtymään haluamaansa seuraan, eikä AC Milan saisi pelaajastaan siirtokorvausta.
 
Donnarummaa pidetään yhtenä Euroopan parhaista nuorista maalivahdeista. Hänestä odotetaan Gianluigi Buffonin seuraajaa Italian maajoukkueen tolppien väliin.
 
STT-AFP

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now


×