Jump to content

Recommended Posts

Harvinaista herkkua nousta vielä tappioasemasta tasoihin. Valitettavasti tästä(kin) pelistä olisi 3p tarvittu, sillä eurosijat karkaavat kierros kierrokselta kauemmas. Jokohan ensi pelissä Borini on penkillä ja Calhanoglu olisi tilalla? Ainakin syytä olisi, sillä Borini ei anna mitään lisäarvoa hyökkäyssuuntaan.

 

Juu, samoilla linjoilla... Aika synkkää katsella sarjataulukkoa ja toisaalta se, että pärjää cupissa tai euroopassa ei saa olla selitys ettei sarjassa tarvitse menestyä niin hyvin... Itse en ihan viime pelin alusta ehtinyt mukaan mutta toinen puolisko oli taas hetkittäin ihan mukavaakin katseltavaa. Tosin en tiedä mistä punamustat löytäisivät sen viisasten kiven ehjiin ysikymppisiin. Jotenkin tuntuu, että ihan sama ketä sinne puolustuspäähän laitetaan niin tulokset ovat tämän kauden paremmallakin rosterilla olleet ala-arvoisia. Joku jo aiemmin totesinkin ettei Bonucci osaa puolustaa ja miehen otteita kun on alkukauden seurannut niin aivan liikaa tulee mm. sijoittumisvirheitä. Aika suurta tason nostoa vaadittaisiin, etenkin kun hyökkääjät ovat flopanneet Cutronea lukuunottamatta.

 

Toinen huomionarvoinen asia on se mikä on jatkossa formaatio? Onko nyt palattu täysin aiemmilta kausilta tuttuun 4-3-3:een vai onko 3-5-2 edelleen optiona, koska jos mennään tuohon ensimainittuun niin laitapelaajia pitää saada 1-2, koska juuri sen position miehiä on laskettu pois. Toisaalta jos tavoitellaan tuota jälkimmäistä niin itse huutelisin edelleen Belottin perään. Mielestäni keskikenttä ja puolustus on hyvällä tolalla pelaajien määrän / laadun suhteen mutta tuo laituri / hyökkääjäsektori tarvitsee täydennystä, riippuen tuosta edellämainitusta millä tavalla!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toinen huomionarvoinen asia on se mikä on jatkossa formaatio? Onko nyt palattu täysin aiemmilta kausilta tuttuun 4-3-3:een vai onko 3-5-2 edelleen optiona, koska jos mennään tuohon ensimainittuun niin laitapelaajia pitää saada 1-2, koska juuri sen position miehiä on laskettu pois. Toisaalta jos tavoitellaan tuota jälkimmäistä niin itse huutelisin edelleen Belottin perään. Mielestäni keskikenttä ja puolustus on hyvällä tolalla pelaajien määrän / laadun suhteen mutta tuo laituri / hyökkääjäsektori tarvitsee täydennystä, riippuen tuosta edellämainitusta millä tavalla!

 

En ole nähnyt, että Gattuso meinaa formaatiota muuttakaan.

 

Mutta mistä sitä tietää, kun ei ole varmuutta näkeekö Gattuson valmennusura edes kevättä. Nyt tuli joulun jälkeen pari ihan hyvää tulosta, mutta jos tulee seiraavista peleistä huonoja tuloksia, niin köysi kiristyy kaulan ympärillä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

 Loppiaista vietetään varhaisella keskiajalla muodostuneen perinteen mukaisesti itämaan tietäjien Betlehemiin saapumisen muistopäivänä. Huomenna loppiaisena klo 16.00 Suomen aikaa San Sirolle saapuu vieraita kylläkin suoraan etelästä, Saapasmaan kengänpohjasta Crotonesta ja niitä on paljon enemmän kuin kolme. Niitä on kokonainen jalkapallojoukkue.

 

Jos olet joskus miettinyt, miksi viime vuosina on Serie B:stä noussut joukkueita Serie A:han ensimmäistä kertaa historiassa ja eikä joukkueet ole edes tasoltaan oikeassa sarjassa, kuten Benevento. Siihen vastaus löytyy siitä, että nykyään Serie B:ssä on palkkakatto. Siitä Faneille.com on kirjoittanut hyvän jutun.

 

Crotone on yksi tällaisista seuroista. Seura nousi ensi kertaa Serie A:han keväällä 2016 ja pelaa siellä kaudella 2017–2018 toista kauttaan. Viime kaudella joukkue teki keväällä kovan loppukirin ja oli lopulta sarjassa 17. , eli just putoamisviivan yläpuolella. Joukkue keräsi silloin 38:sta pelistä 34 pistettä.

 

Tällä kaudella tahti on ollut suunnilleen sama. Joukkuetta valmentaa nykyisin Azurrin maalilla aikoinaan dominoinut Walter Zenga, joka on valmentanut kohta 20 vuotta. Crotone on tällä hetkellä 18. ja on kerännyt 19:stä pelistä 15 pistettä. Milan on vastaabasti kerännyt 19:stä pelistä 25 pistettä ja on sillä sarjassa 11.

 

Molempien joukkueiden vire on surkea. Crotone on ottanut 5:stä viimeisestä 1 voiton ja 4 tappiota. Milanilla on myös 1 voitto, muutta sentään 2 tasuria sekä 2 tappiota.

 

Gattuson haastattelu:

 

On Crotone

"No match is easy in Serie A. We have to prepare for it very well as we did in these past few days. It's a tough match, we must focus on the three points which are essential for us. Crotone played very well in the first half against both Lazio and Napoli, we have to respect our opponents and play at a very high tempo to win the game.

 

On Walter Zenga

"He is a great man, never banal, he's an idol having been one of the greatest goalkeepers in the world. We have lots in common having worked abroad, but I like him a lot.

 

On the team's situation

"We need to win a few more matches. I want my boys to focus on the fact that despite not playing brilliantly we are more solid and we suffer less our opponents. We are not in the best position in the league but we are in the Coppa Italia semi-finals and in the Round of 32 of the Europea League. Until mathematically impossible we need to fight for a Champions League spot. I want to see us in a different position in the table over the next games.

 

On the transfer market window

"The transfer market window can't be a distraction, no player came to me to tell me he wants to leave. We don't need to sign anyone because we have really good players and I want to work with these boys. A gift would be not to lose any players for injuries. A replacement for Kessie? Montolivo could play in his role, same goes for Locatelli, although they are different players from Franck.

 

On the starting XI

"Hakan Calhanoglu as a starter? Might be, he played well in the derby and against Fiorentina. At this time it's tough to decide a starting XI as all the players are on the up and training hard.

 

On the forwards

"(Nikola) Kalinic worked also on the days he could stay home, he's really motivated. As for Patrick (Cutrone), we all know his desire and André Silva is young and is having a difficult period, of course, we expect more but he hasn't had many chances to show his value. Kalinic played really well in the derby, he was unlucky against Atalanta. I am really happy with my strikers

 

On the defence

"When you concede it's not only the centrebacks to blame if you look at the goal conceded in Florence it's true that Leo (Bonucci) loses his man but Calabria is late in closing down the player who actually made the cross. It's the defence as a whole that has to improve".

 

On the team's condition

"Physically and mentally the two days off were for the boys to charge their batteries after Florence where the team was really fatigued.

 

On the Christmas period games

"I think that playing over Christmas was a success, stadiums were full, televisions were happy, it was really nice to see families at the matches. In England, it's tougher as they play every two days. As a coach it's really hard to prepare four games in the space of ten days, it's less stressful in Italy.

 

40th birthday coming up

"I don't know how I will spend my 40th birthday. I hope my wife will buy me a cake and give me a bottle of champagne or red wine. I have really lots of memories of my career. I never used to celebrate a lot after a win, I would mourn the defeats. It was really tough to get over [the defeat in] Istanbul, as it was against Boca. It's the losses that I always remember, you needed people who could help you get back on your feet and here at AC Milan there were many. A victory as an early birthday present instead of my wife's cake? Where do I need to sign?!".

 

A.C. Milan- F.C. Crotone

 

Gattuson miehistö:

 

Maalivahdit:

A. Donnarumma, G. Donnarumma, Gabriel

 

Puolustajat:

Bonucci, Calabria, Gomez, Musacchio, Rodriguez, Romagnoli, Zapata

 

Keskikenttäpelaajat:

Biglia, Bonaventura, Calhanoglu, Gabbia, Kessie, Locatelli, Montolivo, Zanellato

 

Hyökkääjät:

Borini, Cutrone, Kalinic, André Silva, Suso

 

 

Crotonen valmentajan Walter Zengan miehistö:

 

Maalivahdit:

1 Cordaz, 3 Festa, 78 Viscovo

 

Puolustajat:

7 Ceccherini, 21 Cuomo, 31 Sampirisi, 37 Faraoni, 93 Ajeti

 

Keskikenttäpelaajat:

5 Stoian, 6 Rohden, 8 Aristoteles, 10 Barberis, 11 Kragl, 13 Izco, 14 Suljic, 38 Mandragora, 87 Martella, 89 Crociata

 

Hyökkääjät:

17 Budimir, 29 Trotta, 99 Simy

 

 

La Gazzetta dello Sportin ennakoimat avauskokoonpanot:

 

DSxBza_XUAEhK-7.jpg

 

Ja vastaavat SkyItalian arviot:

 

DSuF6kaWAAAHh0t.jpg

 

Tämä eli on niitä jotka pitää PITÄÄ voittaa. Crotonelle ja kumppaineille ei pidä menettää pisteitä eikä ainakaan kotona. Whoscored.com ja Freesupertips.co.uk ehdottaa eruttäin niukkaa Milanin 1-0 kotivoittoa. Goonersguide.com ehdottaa 2-1 Milanin voittoa. Ihan sama se, kunhan 3 pistettä tulee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Avauskokoonpanot:

 

Milan:

 

 

         Calhanoglu       Cutrone       Suso

 

        Bonaventura       Biglia         Kessie

 

Rodriguez    Romagnoli     Bonucci       Calabria

 

                          G Donnarumma

 

 

Milanin penkki: A Donnarumma, Gabriel, Musacchio, Zapata, Antonelli, Montolivo, Abate, Gomez, Locatelli, Zanellato, Gabbia, Borini, Andre Silva, Kalinic

 

 

Crotone:

 

                Stoian      Budimir      Trotta

 

       Mandragora    Barberis    Rohden

 

Martella     Ceccherini     Ajeti       Sampirisi

 

                               Cordaz

 

 

Crotonen penkki: Viscovo, Festa, Sampirisi, Crociata, Kragl, Tonev, Izco, Suljic, Aristoteles, Simy

Share this post


Link to post
Share on other sites

Milan pelasi periaattessa hyvän pelin. Joukkue piti palloa ja liikutti sitä kuin köyhän miehen Barcelona. Tosin se pallonhallinta ei johtanut moneen kunnon maalipaikkaa, vaan maalintekotilanteet oli lähinnä Suson kaukolaukauksia. Kulman jälkitilanteesta pallo pomppi Bonuccista maaliin. Maali oli kapteenin ensimmäinen ja voi sanoa, että tällä kertaa ei Bonucci kerennyt pallon alta pois..

 

Jos tässä jostain mussuttaa, niin Milan ei saanut kuin sen yhden maalin sekä Kessien hylätyn maalin. Eli peliä ei saatu missään vaiheessa tapettua ja loppuun asti sai jännittää, että milloin se Crotone tulee tasoihin.

 

DS3p_JuW0AAKgy7.jpg

 

Pelin tilastot.

 

wire-2026338-1515261659-292_634x390.jpg

 

Pelin MotM oli Bonucci. Kippari teki voittomaalin ja puolustus piti nollan. Siinä ei tartte enempää perustella.

 

SmpreMilanin pelaaja-arviot.

 

Gattuson haastattelu:

 

The current moment

"We have to enjoy this moment, even if the last 20 minutes of the match were bitter as we risked to ruin everything. This bothers me because the match we played was not the type of game in which you have to suffer until the end”

 

The last minutes of the match

"After the goal disallowed with the assistance of the VAR, we lost adrenaline. Then it wasn’t easy to get it back and continue to play with the same intensity with only one goal in advantage. Nevertheless, I am pleased with the overall positive performance of the team”

 

Kalinic

"For what he has done and for how he trains, he does not deserve to be whistled. We need all the players on our squad, including Kalinic. We have to protect him and show him our affection”

 

Bonucci

"He is still not playing at his best, but he is constantly improving both technically and mentally”

 

Goal

 

"We build-up plays a lot but we struggle at finishing them. Some of the stats I have read are impressive and this is why I continue to demand more from my players. We have enormous quality and a big room for improvement. We can definitely work on our aim. With desire and determination, we will improve on everything. I am lucky to have such an incredible staff working with me. However, I don’t want to see any contentment at the moment, because our problems are not solved".

 

Pelin highlighsit:

 

https://www.youtube.com/watch?v=7_SJ7A5Om8E

 

Tässä on ari viikkoa aikaa juhlia tätä voittoa ja sitten on vastassa Cagliari vieraissa. Toivottavasti silloin joulun jälkeinen hyvä boomi jatkuu eikä valu ämpärin pohjalle kuin uuden vuoden tina.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Unohtaa ei sovi myöskään toista hylättyä maalia Kalinicin/Bonuccin toimesta, jonka tuomari hylkäsi täysin perusteetta. Itse asiassa kyseinen nuija tuntui tekevän kaikkensa, jotta Crotone olisi pisteitä saanut. Onneksi yksikään Crotonen pelaaja ei tainnut päästä Milanin boxiin asti, jotta olisi voinut heittäytyä nurmen pintaan rankkaria kalastellen.

 

Pallo pysyi joukkueella, mutta hermothan minulla meni siihen, ettei edes sarjan 3.paskinta joukkuetta vastaan kyetä luomaan kunnon maalipaikkoja. Jos hyökkäyspeli Crotonea vastaan on tämän näköistä, niin mitä se on sarjan keskitason tai peräti kärkipään joukkueita vastaan. Gattusokin sanoi Milanin pelanneen "todella hyvin" 70 minuutin ajan. Jos tuo oli "todella hyvää" peliä, niin en todellakaan halua nähdä joukkueen keskinkertaista tai huonoa esitystä.

Noh, 3 pinnaa tuli - vaikkakin Crotonen mv tumpeloi pallon Bonuccin selän kautta omaan maaliin eikä voitto siten kovin "kauniisti" tullut. Joskus näinkin ja kaikki kelpaa. Nyt sitten vielä loputkin 20 peliä voitokkaasti ja ensi kauden UCL-paikka on hyvin lähellä. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eilen Gattuso saavutti 40 vuoden merkkipaalun.

 

gattuso%20news.jpg

 

Carlo Ancelotti lähetti Gattusolle syntymäpäiväonnittelut Gazzetta dello Sportin kautta

 
– Neljäkymmentä vuotta, rakas ”Rino”. Se ansaitsee valtaisan onnittelukirjeen, ei pelkästään puhelinsoittoa tai tavallista juttelua ja vitsejämme.
 
– Tuossa iässä on hyvä aika pohdiskella. Sinulla on tarpeeksi aikaa takanasi muistella ja riittävästi vuosia edessäsi jonkin uuden rakentamiseksi.
 
– Nyt katson sinua Milanin penkin päässä, ja sinä käyttäydyt hullun lailla. Karjut ja huudat pelaajillesi, sinä villitset heidät. Uskon, että olet oikea henkilö oikeassa paikassa.
 
– Siellä (Milanissa) on tarvetta intohimollesi, sinun luonteellesi, sinun uhrautuvaisuuden hengellesi, jolla ylität esteet. Siellä on myös tarvetta sinun ilollesi, jolla purat tiettyjä jännitteitä sekä sinun vakavalle raivollesi, jolla herätät ne, jotka nukkuvat. Joukkueesssa, ryhmässä on aina joku, joka nukkuu.
 
– Kentällä olit minun soturini. En ikinä nähnyt sinun antautuvan tai lähtevän kentältä puhtaan paidan kanssa. En ikinä nähnyt, että olisit kieltäytynyt taistelusta.
 
– Sitä minä ihailin sinussa aina. Ihailin sitä kykyä, jolla saavutit tavoitteesi, vaikka sinua ei siunattu mahtavilla teknisillä taidoilla. Voinkohan sanoa näin… Sinun jalkasi eivät varsinaisesti olleet ne sivistyneimmät!
 
– Mutta sinä annoit meille sisua, jota kellään muulla ei ollut, ja sinussa oli jotain epätavanomaista. Tiesit, miten jakaa sitä muille.
 
– Kuinka monta kertaa näinkään sinut juttelemassa joukkuekaverillesi auttaaksesi, rohkaistaksesi ja tukeaksesi häntä vaikeana aikana?
 
– Se on jalkapalloa. Rakenteiden, formaatioiden, diagonaalien, prässäämisen ja vastahyökkäyksien takana ovat ihmiset. Ja he ovat ne, jotka saavat sen eron aikaiseksi.
 
– Sinä, rakas ”Rino”, sinä teit sen minun ja Milanin puolesta. Sinä teit sen. Kahdeksan vuoden ajan valmensin ja kestin sinua.
 
– Ennen pelejä sinua oli mahdotonta lähestyä. Olit vihainen ja ärtyisä. Se oli vain tapasi valmistautua. Ja koska osasin pelata peliä etukäteen, tiesin miten lähestyä sinua: vitsillä, jotta voisin vähentää ahdistusta tai nauramalla. Ehkä kävelemällä pukukopista ulos.
 
– Muistatko, kun olimme harjoittelemassa kesken kauden Maltalla vuonna 2007. Kakha Kaladze sai sinut hulluksi, kun hän pilaili kustannuksellasi syntymäpäivänäsi ja muut pelaajat olivat hänen tukenaan.
 
– Esitin, että en tehnyt mitään, mutta tiesin, että sinun kanssasi oli tarve liioitella, koska muuten, kuten meillä on kahden kesken tapana sanoa: ”tietämättömyys pääsee irti”.
 
– Itse asiassa tiedän, että annoit yhtenä iltana Kaladzen kuulla kunniansa ravintolassa, enkä halua edes tietää, mitä tapahtui. Tiedän kuitenkin, mitä tapahtui muutama kuukausi myöhemmin.
 
– Noina päivinä Maltalla lupasin sinulle, että vien sinut Mestarien liigan finaaliin. Sinä ajattelit, että olen hullu.
 
– Mutta sitten me selvisimme loppuotteluun ja voitimmekin sen. Ja sinä, Rino, sinä olit sen Milanin sielu. Toivon, että pysyt siellä valmentajana. Olet ansainnut sen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän rakas foorumi on noussut eloon kuin Feeniks-lintu. Aikana jolloin foorumi oli kuollut, oli Serie A talvitauolla. Milanin suhteen silloin tapahtui suunnilleen ei yhtään mitään. Yhtään pelaajaa ei ole vielä tullut tai mennyt mihinkään vielä, vaikka siirtoikkuna on auki.

Huomenna sen sijaan Serie A palaa tauoltaan ja Milanin ensimmäinen peli on reissupeli kuvan kauniiseen Sardianian saaren pääkaupunkiin Cagliariin ja kohtaa heidän punasiniseen nuttuun pukeutuvan jalkapallojoukkueen klo 19.00 Suomen aikaan, eli  Cagliari Calcion Sardegna Arenalla.

Cagiliarin joukkue on aika perinteinen Serie A -seura. Joukkue on perustettu 1920 ja on nousi ensimmäisen kerran pääsarjaan vuonna 1964 ja nappasi ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen mestaruuntensa kauden 1968-1969 päätteeksi. Yhteensä Serie A kausia on 38. Välillä saarelaisilla on mennyt menestys vuoristorataa.

Viime kausi joukkueella meni aika mukavasti. Joukkue oli 11. ja keräsi 38 pelasi 47 pistettä.

Tällä hetkellä Cagliari on sarjassa 16. ja kerännyt 20 pelistä 20 pistettä. Milan on sarjassa 11 ja on kerännyt 20 pelistä 28 pistettä.

Gattuson haastattelu:

On the team
"The players did what we asked them to do during the break and we are very happy with this. We needed the break, a breather to recharge the batteries both physically and mentally. They acted as professionals but we had no doubt about it. It's now our duty to take things from where we left them. We hope to show what we actually have done over the past few matches because I liked how the team performed in the last period.

On Cagliari
"Cagliari are good playing on the counterattack, with fast, pacey, interesting and young players. From a physical standpoint, they are a difficult team to face, they are in good shape and we need to win as many duels as possible. Bear in mind, they won at Atalanta and played well against Juve. We need a great game to take home a positive result.

On the improvements
"Psychologically the team is changing and I know this isn't enough but we have to think about how we were at the beginning. The first mistake we make we actually struggle and this is the aspect we have to improve alongside with finishing and putting the game to bed.

On the strikers
"I am aware of the number of goals scored by our strikers. We have to work with these boys and we are actually doing some individual work with each one of them. It's also a psychological problem. Once they actually start scoring once or twice then it's going to be easier. André Silva has really great determination. It's my responsibility to have the courage to give him a chance from the beginning. He's young and still needs to improve as a striker. Many clubs have knocked at our door interested in the boy but the club was firm on its position. It's my job to help him perform at his best. 

On Biglia and the transfer market
"I don't want to talk about the individuals. All the players I have are important. We have 11 matches in 43 days. I am not the one to discover Biglia's value, he's not an Argentina international by chance. I am really happy to work with this squad, I know the value of these players and I know some of them can give more. I know the flaws and virtues of these boys. I told the management I wanted to keep working with the squad we have.

On Locatelli
"I spoke with the management he is so important for us. He's a class of 1998 player. In the most important match of the season - the derby in the TIM Cup - I started him. He still has to grow and improve but he'll do it with us. He has everything it takes to become a great player.

On his future
"I have to win games and have the team play well. I want to work day after day and only time will tell what will happen. I feel at home here.

On his first two months as AC Milan coach
"These boys are real professionals and I was not expecting this. They showed great desire from the beginning. We are a young staff and I thought we could have struggled more but everyone at Milanello has been great and I want to thank them.

On Ronaldinho
"He was a guy everyone loved. One of the top 10 players in the world. And as a person, he was loved by everyone. Never angry and always smiling. Hats off to him!".


Cagliari Calcio - A.C. Milan

Cagliarin valmentajan Luis Diego Lópezin miehistö:

Maalivahdit: 
1 Rafael, 26 Crosta, 28 Cragno

Puolustajat: 
2 Van der Wiel, 3 Andreolli, 13 Romagna, 15 Castan, 19 Pisacane, 23 Ceppitelli

Keskikenttäpelaajat: 
4 Dessenam 7 Cossu, 8 Cigarini, 16 Faragò, 18 Barella, 20 Padoin, 21 Ionita, 27 Deiola

Hyökkääjät: 
9 Giannetti, 17 Farias, 25 Sau, 30 Pavoletti


Gattuson miehistö:

Maalivahdit: 
A. Donnarumma, G. Donnarumma, Gabriel

Puolustajat: 
Abate, Antonelli, Bonucci, Calabria, Musacchio, Paletta, Rodriguez, Romagnoli, Zapata

Keskikenttäpelaajat: 
Biglia, Bonaventura, Calhanoglu, Kessie, Locatelli, Montolivo

Hyökkääjät: 
Borini, Cutrone, Kalinic, André Silva, Suso


La Gazzetta dello Sportin ennakoimat avauskokoonpanot:

DT96TF0WkAAQUzA.jpg

Jos Milan aikoo sarjataulukossa vielä nousta, niin huomisen pelin tapaiset pelit täytyisi voittaa. Mutta huomenna pisteet on enemmän kuin tiukassa. Whoscored.com uskoo 1-1 tasuriin ja Freesuper.tips.co.uk 0-0 tasuriin. Eipä tunnu usko olevan, mutta ehkä huomenna sitten Milan yllättää..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Saarella tuulee siihen malliin, että matsi saatetaan perua. En ole nähnyt, vielä miten käy siinä, mutta avauskokoonpanot on julkaistu:

Cagliari:

                           Pavoletti        Sau

Padoin      Barella       Cigarini      Ionita      Faragò

             Pisacane     Ceppitelli      Romagna

                                    Cragno

 

Milan:

           Calhanoglu      Kalinic     Suso

         Bonaventura      Biglia     Kessie

Rodriguez     Romagnoli      Bonucci      Calabria

                             G Donnarumma

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Milan pelasi kohtuullisen hyvän pelin. Ei mikään dominoiva esitys, mutta ansaittu voitto kuitenkin. Ehkpä juuri lopputuloksen verran. Taas kerran peliä ei pystytty tappamaan ja kun Ricardo Rodriguez otti toisen keltaisen niin pelistä tuli loppupuolella selvyitymistaistelua.

DUFjAekXcAIEqr3.jpg

Pelin tilastot.

Pelin MotM oli Kessie. Kessielle pieni lepo oli tehnyt hyvää. Nuori kaveri pelaa pelistä toiseen ja välillä on nähty Kessiellä vaisumpiakin esityksiä, mutta se ei liene ihme noilla minuuteilla. Eilen Kessie tykitti Kalinicin hommaaman pilkun sisää ja myöhemmin vielä maalin.

4869A38700000578-0-image-a-49_1516578512

SempreMilanin arviot.

4869AB3200000578-0-image-a-51_1516578689

Gattuson haastattelu:

A tough match
“My team has shown to be in good conditions in the last 3/4 games. It’s difficult to play at this stadium and we knew that. Cagliari are a very intense team which can easily put you in trouble. It was a complicated match. My team showed that it can play the ball very well, although there is still room for improvement.

Quality football
“We played some quality football in the first half. Thanks to Kalinic, we played well up front. We create a lot but we have to improve in finishing. Our wings did a great job today, they had a great interpretation of the game and gave little space to our opponents. This team has a lot of quality. I see great responsibility from the boys and a sense of belonging.

The standings and the transfer market
“The standings? We focus on one game at a time. We can’t afford to make calculations regarding the standings. We still have a long way to go. The management could have done something in this transfer market but I asked them not to because I believe in this team. Some of our lads are very young and so many of our players can still do much more".

Pelin highlightsit:

Seuraavaksi on viikon äästä Lazio sarjassa ja cupissa. Niihin peleihin on nyt parin voitetun pelin jälkeen kivempi mennä. Niissä mitataan, missä nyt oikeasti mennään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos ja kun vähintään toinen Lazio-peleistä tullaan häviämään, niin olkoot se sitten se cup-peli viikolla. Mikäli viikonlopun kotiottelusta tulisi 3 pinnaa, se voisi siivittää joukkueen taistelemaan ensi kauden europeleistä, mutta se todennäköisin lopputulos - eli tappio - tullee olemaan se viimeinen kuolinisku UCL-haaveille.

Juu, Kessien otteissa näkyi, että mies oli vihdoin päässyt lepäämään. Kannattaisi ehkä lepuuttaa vähän useamminkin niin suoritustaso pysyisi siellä viivan yläpuolella eikä tulisi niin usein heikkoja pelejä. Donnarummakin on muuten tehnyt eniten maaliinjohtaneita virheitä Serie A:ssa tällä kaudella - 3 kpl. Ja kieltämättä sillä palkkapussilla virheitä on ihan liikaa ja tuo Cagliari-pelin hörppäys oli alaluokkainen suoritus.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Milanilla on tuplataisto Laziota vastaan. Huomenna klo 19.00 San Sirolla on ensimmäinen matsi ja kyseessä on sarjapeli. Keskiviikkona on sitten taisto Coppa Italiassa.

Laziolla on ollut mahtava kausi. Simone Inzaghi on saanut joukkueesta melkein kaiken irti. Kannattaa muistaa, että Lazion materiaali ei ole lähellekään Napolin tai Juventuksen tasoista. Hyvällä omalla tunnolla voisi väittää, ettei edes Milanin tasoista.

Mutta niin vaan Lazio kököttää sarjassa 3. ja on kerännyt 21:stä pelistä 46 pistettä. Milan on kerännyt vastaavasti 21:stä pelistä 31 pistettä ja on sarjan 7. Vaikka Milan on parantanut tuloksia, niin myös vireessä on eroa. Laziolla on 5:stä viimeisestä pelistä 4 voittoa ja yksi tasuri. Milanilla on 5:stä viimeisestä pelistä 2 voittoa,  1 tasuri ja 2 tappiota.  

pake totesi aiemmin realistiseen tyyliin, että Milan ei tule voittamaan molempia pelejä. pake toivoi , että jos toisesta tulisi voitto, niin tästä sarjapelistä, jotta voisi metsästää paikkaa Euroopasta. Se on ihan hyvin perusteltu näkemys, jos tähtäimessä Mestareiden liiga. Sinne pääsemiseen kyllä vaaditaan pieni ihme. Jos tyytyy taas Eurooppaliigaan, niin Coppan kautta on lyhyempi tie. 

Gattuson haastattelu:

On the match
"This match is important like all the others with three points at stake. We have to play a really good game. We are playing at home and we have to take advantage of San Siro. I think we'll play a great game, tomorrow. 

On Lazio
"They have great technique and very physical players. They have enormous quality. We have to be ready from a technical and physical standpoint. Lazio alway brings in the penalty box 4-5 players, we have to prevent them from putting the ball in the middle. Tactically we have to be perfect to take home the win. Immobile's absence? They have players like Anderson, Nani... they are really confident and sometimes it looks like they are not even sweating, it all looks so easy for them.

On Simone Inzaghi
"I know Simone Inzaghi well, we have always had a great relationship. At this time, he is a better coach than me, he's more experienced and there's a lot to learn from him for how Lazio have been playing in the past seasons.

On the team
"Milan have never won against the 6 teams above in the league this season so far but my goal is to prepare for this game in the best possible way. We're all aware of this but only the match will say what will happen tomorrow.

On the tight schedule 
"There are weeks where you have the work and others where you need a rest, I think this past week we worked well. We have really lots of games in the upcoming days and we need squad rotation.

On Kalinic's goal drought and the team's few goals
"I would sign on seeing Kalinic play like he did against Cagliari. We can score a lot more but the fact we are not scoring that much is not my priority; it's to show we are a team.

On the defence 
"We have to raise the bar because at Cagliari it went well but we were lucky not to concede the equaliser from set pieces in stoppage time. Romagnoli? He's a class of 1995 with over 200 appearances in Serie A: he's got great technique and is very physical. We are very happy with him although he can still improve a lot more. Who will start in place of Ricardo Rodriguez? One between Calabria and Antonelli. I never say who plays in the pre-match press conference as I don't want to give any advantage to our opponents. 

On Andrea Conti
"He has been out for four months. He is back running and working with the ball. I think in a month time he can resume training with the group. We are talking about an ACL injury, we mustn't rush things. With an injury like this, the psychological aspect is always very important.

On the club 
"The club is always at work, there's great professionalism, there's passion. It's up to me and the players and everyone here to take back AC Milan where it has been for many years".

A.C. Milan - S.S. Lazio

Gattuson miehistö:

Maalivahdit: 
A. Donnarumma, G. Donnarumma, Gabriel

Puolustajat: 
Abate, Antonelli, Bonucci, Calabria, Musacchio, Paletta, Romagnoli, Zapata

Keskikenttäpelaajat: 
Biglia, Bonaventura, Calhanoglu, Kessie, Locatelli, Montolivo

Hyökkääjät: 
Borini, Cutrone, Kalinic, André Silva, Suso.


Ricardo Rodriguez on pelikiellossa.

Lazion miehistlöä ei ole vielä julkatu tai en ole huomannut sitä.


La Gazzeta dello Sportin ennakoimat avauskokonpanot:

DUhrAEJUMAAfugT.jpg

Huominen peli on todellinen Milanin kuntomittari. Parantuneet tulokset on lisännyt joukkueen itsetuntoa ja samalla Gattuson selkääntaputtelijoiden määrä on kasvanut. Nyt nähdään, onko siihen oikeasti aihetta. Whoscored.com ja Freesipertips.co.uk uskoo Lazion 2-1 vierasvoittoon. Goonersguide uskoo parillakin vihejeellä (1 , 2), että pelistä tulee 1-1 tasuri. No, lopputuloksesta en tiedä, mutta haastetta ainakin riittää. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Avauskokoonpanot:

Milan:

            Calhanoglu      Cutrone    Suso

         Bonaventura       Biglia      Kessie

Antonelli     Romagnoli      Bonucci      Calabria

                            G Donnarumma

 

Milanin penkki: A Donnarumma, Gabriel, Musacchio, Paletta, Abate, Zapata, Locatelli, Montolivo, Borini, Kalinic, André Silva

 

Lazio:

                                               Caicedo

                                              Luis Alberto

Lulic      Milinkovic-Savic     Leiva       Parolo     Marusic

                                 Radu       De Vrij        Bastos

                                              Strakosha

 

Lazion penkki: Vargic, Guerrieri, Patric, Wallace, Caceres, Luiz Felipe, Basta, Jordao, Murgia, Lukaku, Felipe Anderson, Nani

Share this post


Link to post
Share on other sites

Milan otti eilen hienon voiton kovasta vastustajasta. Peli oli äärimmäisen tasainen, mutta Milan oli just sen verran parempi, että voitto tuli. Mikä Milanin kannalta mukavinta, niin viime kesänä hankitut pelaajat alkaa hitsaantumaan joukkueeksi. Se tarkoittaa sitä, että menestys on todennäköisempää.

DUplgCmXUAE1T_D.jpg

Pelin tilastot.

48ACDBB600000578-5323041-image-m-36_1517

Eilisessä pelissä oli useita onnistujia. On makuasia, kenet heistä nostaa. Itse nostan taas kerran Kessien, joka ryösti palloja ja rakensi niistä vaarallisia vastahyökkäyksiä.

La Gazzeta dello Sportin pelaaja-arviot:

DUsBpwtW4AI0rx1.jpg

SempreMilanin pelaaja-arviot.

48ACDBBB00000578-5323041-AC_Milan_coach_

Gattuson kommentit:

"This was a very tough test as we played a strong side. They pressured us so much in the second half, they are good in everything; yet, we won and the credit goes to the boys. Still in the 93’, they were giving everything on the pitch. The only thing I did not like was dropping the intensity after Cutrone’s goal. Now we’ll play every 3 days and we can’t afford to relax, we must continue this way."

Pelin highlighsit:

Tästä on hyvä jatkaa Coppan peliin. Jos voitto onnistuu Laziosta sarjassa, niin se pitäisi onnistua teoriassa myös cupissakin. Mutta se peli on uusii peli ja siinä pelissä voidaan nähdä molemmilta joukkueilta rotaatiota. Sitä odotellessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse nostaisin esille Calabrian, joka oli monessakin paikassa valittu (ansaitusti) man-of-the-matchiksi. Huikea esitys nuorukaiselta, joka oli lähes ohittamaton. Eipä tainnut Nanikaan päästä kertaakaan ohi pallon kanssa. Kruununa tietty täydellinen keskitys Bonaventuran puskumaaliin, joka varmisti elintärkeät 3 pinnaa.

Ei varmaan mene pahasti metsään jos sanoo pelin olleen parasta Milania tällä kaudella. Siinä olisi ollut Juve tai Napolikin vaikeuksissa ja jos vain esitykset pysyvät tällä tasolla, saattaa kausi olla vielä pelastettavissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Siirtoikkuna on menossa kiinni, niin Milanissakin on kiikennettä. Tällä kertaa vain ulospäin.

Milanissa viime aikoina statistin osaan jäänyt brassiveskari Gabriel Vasconcelos Ferreira lähtee lainalle Empoliin.

copiadicopia2dilarge_170719-181844_to190

Milanin nuori keskikenttäpelaaja Niccolò Zanellato taas lähtee lainalle Crotoneen. Crotonella on osto-optio. Jos Croyone käyttää sen ja myy Zanatellon eteenpäin, niin Milan saa 50% myyntisummasta.Vaikuttaa, että nykyiset Milan-pomot osaa tehdä monimutkaisia sopimuksia..

b98ae916-f835-41f0-8e2f-47e9048a13f9.jpe

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muistelisin lukeneeni, että Zanellaton lainassa olisi PAKOLLINEN osto-optio... Mutta eipä sillä varmaan merkitystä ole kun ei ole roolia tarjolla Milanissa ja ura jatkunee joka tapauksessa muualla.

Oli jo aikakin päästä Palettasta eroon. Vielä kun Zapata innostuisi lähtemään Englantiin, jossa ainakin pari seuraa on kiinnostunut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Milanin tappioton tammikuu on vaihtunut helmikuuksi. Kuukauden päästä voidaan miettiä, että  mikä adjektiivi sen eteen kuuluu: hyvä, huono, hullu jne. 

Helmikuun ensimmäinen matsi on Friuli-Venezia Giulian autonomisella alueella Koillis-Italiassa Udinen noin 100 000 asukkaan kaupungissa, joka on noin 40 kilometrin päässä Slovenian rajasta. Heidän jalkapallojoukkue on perinteinen Udinese Calcio. Peli pelataan sunnuntaina klo 16.00 pelattavalla Serie A:n pääkierroksella Udinesen kotistadionilla Stadio Friulilla, joka mös tunnetaan Dacia Arenana.

Udinese pelaa 45. kauttaa Serie A:ssa. Joukkue ei ole kosaan voittanut scudettoa, mutta takavuosina  joukkue kamppaili säännöllisesti sarjassa Mestareiden liiga paikoista. Viime vuosina on mennyt hiukka heikommin, mutta on silti ollut takuuvarma suorittaja sarjan keskijoukossa. Viime kaudella joukkue oli  13. ja keräsi 38 pelissä 45 pojoo. Milan oli viime kaudella 6. ja keräsi 38 pelistä 63 pistettä.

Tällä kaudella on joukkueiden välillä ainakin toistaiseksi ollut paljon tasaisempaa. Udinese on sarjassa 9. ja on kerännyt 22 pelistä 32 pistettä. Milan on kerännyt 22 pelistä 34 pistettä ja on sillä sarjan 7. Vireessäkin Milan hiukan parempi; 5 viimeisestä pelistä Milan on voittanut 3, pelannut tasan 1 kerran ja ja hävinnyt 1 kerran. Udinese on voittanut 2 peliä, 2 peliä tasan ja 1 kerran hävinnyt.

Gattuson haastattelu:

On Udinese
"Udinese are a really, really good team who know exactly what to do. Massimo Oddo has a very physical side who play really nice vertical football and who have won 20 points in the past nine meetings: only Napoli and Juve have done better. 

On the recipe to win the game
"We have to play a perfect match to win tomorrow. We need a top quality game, we can't make a single mistake. André Silva from the beginning? Might be.

On the team's run of form
"We are doing well because we are working well. The boys deserve it. We are a solid group, united. It's important that everyone rows in the same direction because I need all my players, those who don't get much playing time too. I understand everyone wants to play, but I don't want to see a negative attitude and it's my job to prevent this from happening.

On the compliments received
"I know exactly what my ideas are, I know how well my staff is prepared and I know the qualities of my players. The management asked me if I thought we needed to sign someone new but as I said before, I am happy with the squad we have. I tend not to read the papers a lot and follow what the media say as I want to focus on what we are doing. I still have a long road ahead of me, a lot to learn. Compliments are always well-accepted but we mustn't forget where we were two months ago; if we think we're all blond with blue eyes we are wrong. We have to be the ugly ones because we haven't achieved anything yet. We have to think game after game, aiming at Samp who are 3 points above us.

On the things to improve
"We lack energy and clarity of mind in the last 15-20 metres. I think the strikers are the first to defend and help the backline. During the week we work a lot on the defensive line, on the counterattacks. The players are really showing great desire.

On the tight schedule
"I will give the boys a day and a half off to charge their batteries. We are playing every three days, it's a matter of getting used to it, it's psychological. We didn't play well in the first half against Lazio, we were sitting too low but the more we played the better we were doing. Which shows how physically the team is doing much better. We have to be careful, though, as we can't risk losing anyone.

On Kessie
"Franck has the qualities to score 10 goals this season. He needs to improve in attacking the space and to be more clinical in the last 20 metres.

On Suso
"Suso does well both phases - offensive and defensive - he has a great attitude. Of course, we expect some more goals from his favourite spot but he's giving us a great hand, I am really happy with what he's doing for the team. He knows everyone appreciates him and that he's a very important player for us.

On Calabria And Cutrone
"Davide is 20 but he looks 40 for the experience he has. His best quality? He's really humble, always listens to the advice you give him and he is eager to improve. Patrick (Cutrone) is ready to do everything. He has great enthusiasm, he's always ready to come on. He's young and we need him not only for his goals but for how he plays for the team.

On Andrea Conti's recovery
"Andrea has been ruled out for 4 and a half months, he has started light training with the group but it's still early. I think he can resume full training in a month or so. We mustn't' rush it. He's not limping, he's not feeling any pain and this is good. He has great desire. As long as I am here he won't make the mistake to rush things.

On Costacurta's new role in the FIGS
"I am happy for him and he has the great responsibility of naming the new Italy coach. Billy is a great man, classy, very intelligent who knows what he wants from life. He deserves this opportunity and everyone hopes he can do well for the sake and future of Italian football as the national team is very important".

 

Udinese Calcio - A.C. Milan


Udinesen valmentajan Massimo Oddon miehistö:

Maalivahdit: 
Bizzarri, Borsellini, Scuffet

Puolustajat: 
Angella, Danilo, Nuytinck, Pezzella, Stryger, Widmer, Zampano

Keskikenttäpelaajat: 
Balic, Barak, Behrami, De Paul, Fofana, Hallfredsson, Jankto, Pontisso

Hyökkääjät: 
Lasagna, Maxi Lopez, Perica


Gattuson miehistö:

Maalivahdit
A. Donnarumma, G. Donnarumma, Guarnone

Puolustajat: 
Abate, Antonelli, Bellanova, Bonucci, Calabria, Musacchio, Romagnoli, Zapata

Keskikenttäpelaajat: 
Biglia, Bonaventura, Calhanoglu, Kessie, Locatelli, Mauri, Montolivo

Hyökkääjät: 
Borini, Cutrone, Kalinic, André Silva, Suso.


Ricardo Rodriguez , Andrea Conti ja Marco Storari ovat yhä poissa loukkaantumisten takia.


Tässä La Gazzetta dello Sportin ennakoimat avauskokonpanot:

DVFwxKlWkAAKSKy.jpg

 

Huomenna on taas kerran odotettavissa tiukka vääntö. Serie A:ssa ei ole helppoja pelejä ja vierailu Udineen ei ole ainakaan niitä. Whoscored.com ja Freesupertips.co uk uskoo 1-1 tasuriin. Sen sijaan Goonersguide.com uskoo Milanin 1-2 vierasvoittoon. Minä ostan sen tarjouksen ja uskon Milanin voitosta taistelevan. Ainakin yksi pelaaja taistelee omien sanojensa mukaan:

DVGzR8qW0AIJGrQ.jpg


 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Avauskokoonpanot:

Udinese:

                            Lasagna

                   De Paul     Jankto

Pezzella    Behrami    Barak     Zampano

           Larsen      Danilo      Nuytinck

                          Bizzarri

 

Milan:

      Calhanoglu      Andre Silva      Suso

     Bonaventura         Biglia          Kessie

Calabria       Romagnoli      Bonucci      Abate

                            G Donnarumma

Share this post


Link to post
Share on other sites

Erinomainen alku, hieno taistelu ja juuri kun näytti, että Milan iskee toisen ja ratkaisevan maalinsa, Calabria lentää pihalle. Melkein puolituntia vajaalla hyvin taistellut Milan joutui kuitenkin antautumaan kun pallo kimpoili Bonuccin kautta Gigion olkapäähän ja siitä maaliin. Ei mikään oikeusmurha, mutta kun ne 3p oli tarjolla ja se olisi tehnyt hyvää sarjataulukolle, niin ei voi kuin harmitella. Noh, ei sentään tappiota tullut, mutta eipä nämä tasurit oikein lämmitä.

Silva oli kärjessä ihan kelvollinen - muussa paitsi maalinteossa. Yksi hyvä paikka oli, mutta sitä ei hyödyntänyt. Kalinic taas oli taas oma laiska/laiskannäköinen koheltaja, joka ei tarjonnut mitään joukkueelle. Silvalle olisi kyllä sen maalin vihdoin suonut, jotta pääsisi pelaamaan vapautuneemmin.

Onneksi ensi viikonloppuna onkin vastassa SPAL ja siinä pelissä ei (lähtökohtaisesti) pitäisi olla merkitystä kuka kolmesta sentteristä avauksessa on. Voittaa se peli joka tapauksessa pitää.

Share this post


Link to post
Share on other sites
53 minuuttia sitten, pake kirjoitti:

Erinomainen alku, hieno taistelu ja juuri kun näytti, että Milan iskee toisen ja ratkaisevan maalinsa, Calabria lentää pihalle. Melkein puolituntia vajaalla hyvin taistellut Milan joutui kuitenkin antautumaan kun pallo kimpoili Bonuccin kautta Gigion olkapäähän ja siitä maaliin. Ei mikään oikeusmurha, mutta kun ne 3p oli tarjolla ja se olisi tehnyt hyvää sarjataulukolle, niin ei voi kuin harmitella. Noh, ei sentään tappiota tullut, mutta eipä nämä tasurit oikein lämmitä.

Samaa peliä ollaan katsottu. Täytyy kyllä lisätä sen verran vielä, että Calabrian ulosajon myötä Milanin peli meni ihan sekaisin. Udinesella oli paikkoja tehdä useampikin osuma, mutta loppujen lopuksi kummallinen pomppu meni maaliin. 

DVM9nKeW0AM7f5R.jpg

Pelin tilastot.

Eilisen MotM oli Suso, joka teki varmasti yhden kauden komemmista maaleista. Se tykki meni niin yläkulmaan kuin saattoi eikä jättänyt Udinesen veskarille muuta ihmeteltevää. Sillä maalilla tuli edes se yksi piste.

Tässä La Gazzetta dello Sportin arviot:

DVQZUyRWAAMQbCZ.jpg

SempreMilanin pelaaja-arviot.

DVNMAXfX4AA3ze3.jpg

Gattuson haastattelu:

"We have plenty of regrets. This is the sixth red card we receive and we are being too naïve. It’s an issue of age, we are a very young side. Besides our mistakes, we have to give some credit to Udinese. However, I liked the team's performance. We played quality football, but we were still hit. Our mistake before conceding the goal was to back up too much. We have to continue working hard, playing our games giving our all. Victories are built during the week while preparing the games considering even the smallest details."

Pelin highlighsit:

Milanilla alkaa taas härkäviikot. Ensi lauantaina on SPAL ja sitten pelataankin Eurooppa liigan pudotuspelejä ja Coppassa on vielä peli Laziota vastaan. Nyt on pystyttävä vähän kierrätämäänkin pelaajia, jotta esitykset tuee lemaan teräviä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now


×