Jump to content
ippe

Liverpool FC - Kausi 2017/18

Recommended Posts

Poolin peli toimii aivan murhaavasti, kun vastassa on myös pelaava ja korkealla linjalla pelaava joukkue. Kuten Bayern Munchen harkkapelin jälkeen totesin, Liverpool on aivan kykenevä nostamaan UCL pyttyä kauden lopussa, juurikin edellä mainituista syistä. 

Porto ei tosiaan ollut nyt varsinainen tasonmittari ja kuten Ippe totesi, heillä ei selvästi ole vain kokemusta tämän tason peleistä ja kieltämättä nyt skouttaus oli mennyt päin honkia. Eilen saatiin enemmän vastahyökkäyksiä kuin pariin kuukauteen valjussa ja hienointahan tässä on, että mikään pudotuspeleissä oleva joukkue ei lähde kotona sumputtamaan jatkossakaan. 

Kyllä tässä alkaa olemaan aivan kiimassa sieniliigan suhteen ja melkein jo toivoisi Barcelonan asettuvan vastaan seuraavalla kierroksella. 

Toki, kuten sanottu, takaportti on aina olemassa kun Liverpool on kyseessä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
5 minuuttia sitten, Epevi kirjoitti:

hienointahan tässä on, että mikään pudotuspeleissä oleva joukkue ei lähde kotona sumputtamaan jatkossakaan. 

 

Kaikkihan riippuu siitä pääseekö Moun bussi jatkoon :D

Tätä epäilin jo ennen ottelua, että Porto ei kotona lähde pakittelemaan. Uhkarohkeaa ja tyhmää Liverpoolia vastaan, mutta toisaalta taas kunnioitettavaa kun pelaa oman filosofiansa mukaan. Yksittäisessä pelissä voi kuitenkin tapahtua mitä vain eikä se Porton 1-0 maali mikään mahdoton olisi ollut. Siitä Liveproolilla linja ylös ja hyökkäämään ja taas Portolle vastaiskusta 2-0. Se mitä yritän tässä sanoa on, että avausmaali merkitsee Liverpoolin taktiikalle todella paljon. Nyt päästiin pelaamaan täysin omilla vahvuuksilla ja sen vuoksi onkin upea huomata, että alku osataan ottaa rauhassa eikä lähdetä liian suurella riskillä liikkeelle. Tämähän on oppimisprosessi ja selkeästi Klopp on ottanut tästä kopin. 

 

VvD:n tulo on kyllä ollut todella suuri tekijä parantuneissa otteissa. Tekee selkeästi pelikavereistaan parempia pelaajia. Lovren on ollut rautaa ja toppariparin pelitapa sopii mainiosti yhteen. Innolla voi odottaa jatkokierroksia ja mikä vain on mahdollista. Toki myös Liverpoolin tipahtaminen seuraavalla kierroksella. Liverpoolia tämä formaattia on kaivannut ja nyt on todellinen mustahevonen Tottenhamin ohella kisassa mukana. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Luulen, että VvD:n etu on hintalappu. Se pistää muut väkisin uskomaan, että tuossa on kaveri, jolla on jotakin, ja se taas tuo sitä ryhtiä peliin, kun on selkeästi keskuspuolustaja, joka ohjaa puolustusta. Toki saman voisi tehdä maalivahtikin kuten mm Peter Kasperinisä S näytti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

On olltu aika pitkän tuntuinen tauko Liverpoolin otteluista, mutta huomenna saadaan onneksi helpotusta tähän kun joukkue palaa Valioliigassa tositoimiin ja saa vieraakseen West Hamin. West Ham on saanut ihan hyvin pisteitä viime aikoina paljolti sen vuoksi, että he ovat välttäneet tappiot, mutta mitenkään voitoilla he eivät ole mässäilleet eikä putoamisviiva ole kuin neljän pisteen päässä. Moyesilla on surkea rekordi Liverpoolia vastaan ja tuskin tuo hirveästi kohenee huomennakaan.

 

Siellä on nyt muiden muassa Firmino, Salah ja Mané saaneet levätä poikkeuksellisen pitkän ajan ja huomenna sopii varmasti odottaa melko letkeää menoa tältä kolmikolta. Liverpoolin sairastupakin on tyhjentynyt mukavaa tahtia ja Nathaniel Clyne taitaa olla ainoa pelaaja, joka on sivussa huomenna eikä siihenkään kai ole mitään tolkkua saatu, että onko kyseessä selkävammat vai jotkut kentän ulkopuoliset toilailut.

 

Jos pitäisi esittää jonkin sortin toive huomisesta avauksesta niin se olisi:

 

Mané - Firmino - Salah

Milner - Henderson - Can

Robertson - VVD - Lovren - TAA

Karius

 

Keskikentällä Milner on esiintynyt viime peleissä vahvasti joten saa puolestani aloittaa ja siihen sitten Henderson ja Can kavereiksi. Puolustus on mielestäni parhaillaan juuri noin vaikka toisaalta Moreno voikin saada vastuuta loukkaantumisesta toivuttuaan ja toisella laidalla Gomez lienee ihan yhtä todennäköinen aloittaja kuin TAA. Lovrenin pitäisi ehdottomasti pelata VVD:n parina eikä mielestäni toppariparia kannata kierrättää ja kun Lovren on varsinkin tällä hetkellä Matipia parempi pelaaja niin kroatialaisen pitää aloittaa VVD:n vierellä. Karius on ottanut ykkösmaalivahdin paikan itselleen ja näyttää tällä hetkellä ihan mitat täyttävältä ykkösmaalivahdilta. Pieni epävarmuus saksalaisesta ehkä huokuu, mutta erityisesti torjunnoissa hän on tällä hetkellä selkeästi Mignolet'ta edellä. 

 

Toiveissa olisi vaikka joku 3-0 voitto Liverpoolille. Mané voisi tuoda vahvan vireensä liigan puolelle ja Salah iskee varmaan pari maalia. Firmino on varmasti monessa mukana myös huomenna. Peli tulee muuten vaihteesta 17.00 aikaan kun tuntuu, että Pool on pelannut milloin iltapelejä, milloin sunnuntaisin jne. niin nyt on sitten jonkin sortin paluu arkeen tälläkin rintamalla kun peli pelataan perinteisellä lauantain viiden kierroksella.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Liverpoolin kokoonpano West Hamia vastaan:

Karius, Alexander-Arnold, Matip, van Dijk, Robertson, Can, Milner, Oxlade-Chamberlain, Salah, Firmino, Mane

Subs: Mignolet, Lovren, Gomez, Moreno, Henderson, Lallana, Solanke

Matip pääsee avariin tänään. Wijnaldum ja Ings puolestaan sivussa sairastelun takia. 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Matipin avauksenpaikkaa en oikein ymmärrä. Jamppa on viimeisissä otteluissaan ollut aivan onneton, mutta näin sitten tällä kertaa. Oxlade-Chamberlain on ihan mielenkiintoista nähdä avauksessa. Aika hyökkäävä kokoonpano kaiken kaikkiaan.

 

Siellä muuten vanha tuttu Patrice Evra aloittaa West Hamin vasempana pakkina... :D 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aika pitkälti sellainen peli nähtiin, mitä sopi odotaakin. Meno oli aika energisen näköistä ja tutut miehet Salahin, Firminon ja Manén muodossa iskivät maalit mieheen ja Can sai myös yhden maalin iskettyä. Oxlade-Chamberlainilta myös positiivinen peli, vaikkei hän saanutkaan kuin 0+1 tehot. Liverpoolilla oli paikkoja lisämaaleihinkin, mutta erityisesti Manélla oli hankaluuksi viimeistelyssä ja osa yrityksistä näytti vähän sellaisilta puolivillaisilta suorituksilta. Ottelun hahmo oli ehkä 1+1 tehot iskenyt Emre Can ja vaikka nyt toistan itseäni niin on se vaan harmi jos mies kävelee seurasta ilmaiseksi ulos ensi kesänä.

 

Evra oli aika pahoissa hankaluuksissa omalla laidallaan ja Liverpool hyödynsi tätä varsinkin toisella jaksolla mallikkaasti. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Matsi jäi näkemättä oman matsin takia, mutta äskön tuli kelattua peli highlighteineen läpi.

Hieno voitto ja hyvä flow jatkuu entisestään. Koko hyökkäyskolmikolle maalit mieheen ja Canille tosiaan se neljäs. Karius teki taas parit hienot savet, mutta nollapeliä ei harmittavasti tällä kertaa tullut.

Robertson oli erittäin hyvä omaan silmään ja hän on saanut paljon taas suitsutusta monelta taholta ja hänet nimettiin Poolin Twitter-tilin äänestyksessä pelin parhaaksi. 

Viikko taukoa ja viikonpäästä lauantai-iltana Pool kohtaa Anfieldilla Newcastlen. Eli jälleen kerran pelaajisto saa taas hyvää huilia ennen kevään isoja pelejä. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pool-miehistö on saanut ottaa taas hetken tärkeää huilia ennen kun taas pelirupeamat alkaa. Huomenna koittaa jälleen uusi haaste, kun Pool ja Newcastle kohtaavat Anfieldilla. Jälleen pari pointtia Kloppon pressistä:

- Sää Britannissa on ollut kylmä ja luminen ja se on vaikuttanut myös hieman treenikentällä. 

- Wijnaldum ja Woodburn ovat kumpainenkin edelleen sairastelleet ja eivätkä ole päässeet treenaamaan. Siksi Giniä ei nähdä huomennakaan rosterissa.

- Terveystilanne on muuten erinomainen ja kaudella käytetty rotaatio tuottaa nyt hedelmää (ja toi myös kilpailua pelipaikoille).

- Clyne oli mukana U23-ottelussa ja on koko ajan ollut mukana muutenkin treeneissä. Vielä on kuitenkin matkaa täyteen pelikuntoon. 

- Klopp antoi tunnustusta Rafa Benitezille, joka ei ole vieläkään hävinnyt otteluissa Poolia vastaan. Huomenna täytyisi tulla muutos siihen.

- Pool on selvinnyt hyvin Coutinhon lähdöstä ja joukkue on nyt paljon ennalta-arvaamattomampi ja peli muutenkin monipuolistunut. 

Siinä varmasti ne tärkeimmät.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Edellinen kamppailu Newcstlea vastaan oli yksi niitä pelejä, kun mikään ei onnistunut. Newcastle sai maalinsa, kun heidän alakerrastaan heitetty toivotaan toivotaan pallo ohitti levällään olleet Pool topparit ja Matip sitten kruunasi alakerran suorituksen vielä liukumalla pallon läpiajoon karanneen Joselun kautta maaliin.

 

Nyt on VVD topparilinjassa ja peli toimii muutenkin erittäin hyvin niin kyllähän tuollainen Newcastlen kaltainen joukkue pitää voittaa. Magpies ei vaikuta oppineen kovinkaan paljoa edellisestä liigavisiitistään, kun siellä on omistaja ja manageri taas olleet tukkanuottaisilla pitkin kautta ja jo varmalta näyttänyt seurakauppa kaatui siihen, kun omistaja Mike Ashley ei saanut haluamaansa kauppasummaa seurasta. Tällä hetkellä Newcastle on sarjassa sijalla 15 ja vain 2 pinnaa edellä putoamisviivaa niin tiukkaa tekee vielä säilymisen puolesta. 

 

Newcastle on tällä kaudella ollut isoja joukkueita vastaan hyvin passiivinen ja esimerkiksi Manchester Cityä vastaan City piti molemmissa kohtaamisissa palloa 80-20 lukemin. Ihan järkyttäviä lukemia, enkä aina tiedä, että ovatko nämä jotain Rafan taktisia ajatuksia, yrittääkö hän todistaa jotain pointtia seurajohdolle vai onko hän yksinkertaisesti ihan pihalla siitä mitä tekee.

 

En yllättyisi jos pallonhallinta menisi jotain 70-30 Poolille tänään. Kova mylly vaan alusta asti niin eiköhän se bussi saada murrettua. Erityisesti Roberto Firminon viljelemät taitavat yhden kosketuksen jatkot ja syöttökuviot ovat avainasemassa näissä peleissä. TYäytyy toivoa, että pelaajien viimeistely toimii tänään. Lopputulosta en uskalla ennustaa, mutta joku parin maalin voitto olisi mukava. Maalit tietysti mahdollisimman ajoissa niin ei tarvitse koko peliä hakata päätä seinään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Liverpoolin kokoonpano Newcastlea vastaan:

Karius, Alexander-Arnold, Lovren, van Dijk, Robertson, Henderson, Can, Oxlade-Chamberlain, Salah, Mane, Firmino

Subs: Mignolet, Gomez, Matip, Moreno, Lallana, Milner, Solanke

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei parasta Poolia mutta silti rutiinivoitto. Tärkeät kolme pinnas siis laariin ja loistava kevätvire saa jatkoa.

Newcastle oli hankala vastustaja ja lähti pistämään bussia parkkiin. Onneksi Poolin maltti piti tänään ja pari kertaa puolustus saatiin murrettua onnistuneesti. Salah jatkaa maalitehtailua ja Mane myös (iski toisen) jatkaa hyvässä maalivireessä. 

Salahin suhteen ylistyssanat ei enää riitä. Menee kyllä jo ihan samaan kastiin kuin Messit ja kumppanit. 

Pakko taas nostaa hattua toppareille ja Kariukselle. Toppareilta hyvä solidi peli ja Kariukselle nollapeli. Karius otti avausjakson lopussa mahtavan gamesaverin ja jos siitä Castle olisi maalin tehnyt niin ottelun luonne olisi saattanut muuttua täysin päälaelleen. 

Tiistaina pelit jatkuu toisella osaottelulke Portoa vastaan ja viikon päästä lauantaina odottaa herkullinen titaanien taisto Old Traffordilla. Mielenkiintoista nähdä millä rosterilla Klopp lähtee Portoa vastaan kun tiedossa on visiitti Manchesteriin. Toisaalta voisi tehdä lepuutuksia mutta toisaalta liian lekkeriksi ei voi laittaa eikä kotikentällä UCL:ssä voi lähteä puolivaloilla pelaamaan. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sellainen parin maalin voitto sieltä sitten tulikin 2-0 lukemin. Aika odotetunlaista peliä Newcastlen pelatessa erittäin passiivisesti. Liverpoolilta ihan sellainen laadukas peruspeli, ei mitään ihmeellisyyksiä, mutta tällä hetkellä joukkueen rutiini tuntuu olevan aika kovaa luokkaa. Salah iski tuttuun tapaan ensimmäisen maalin Oxlade-Chamberlainin hienosta syötöstä ja Mané tuikkasi toisen osuman Roberto Firminon syötöstä. Tuomarit olisivat voineet viheltää vähän hanakammin, kun Salahia tunnuttiin rikkovan rangaistusalueen lähettyvillä pariinkin otteeseen. 

 

Puolustuksellisesti taas hyvä peli ja Karius oli aika työtön, mutta pääsi silti ottamaan avausjakson lopulla erinomaisen torjunnan Diamen vetoon. Täytyy sanoa varoen, mutta Karius vaikuttaa ensi kertaa ihan oikealta ykkösmaalivahdilta. Keskikenttä ja Firmino auttoivat puolustusta hyvin pallonriistoissa ja ehkä tässäkin korostui se Newcastlen passiivisuus, että Newcastlen hyökkäävän pelaajan saadessa pallon olivat 3-4 lähintä pelaajaa aina Liverpoolin miehiä niin paha siitä oli mitään saada aikaan ja kaikki kakkospallot menivät Liverpoolille. 

 

Ensi viikolla onkin sitten isot pelit, kun tiistaina kohdataan Porto kotikentällä ja lauantaina matkataan Valioliigassa Old Traffordille Unitedin vieraaksi. UCL-pari on jo selvä peli niin siellä voi antaa huoletta vastuuta sellaisille kavereille, jotka ovat jääneet vähille minuuteille. Ainakin Lallanan voisi laittaa avaukseen siellä. Firmino, Mané ja Salah ovat kaikki UCL:län top 5 maalintekijöitä niin jos heitä halutaan peluuttaa tilastojen kaunistelun vuoksi niin siitä vaan, mutta ei Porto tuosta 0-5 suostaan nouse vaikka siellä pelaisi meikäläinen Bobbyn paikalla kärjessä. Unitedia vastaan pelataan lähinnä Valioliigan 2. sijasta mikä sekin on vähän niin ja näin. Sama se toisaalta onko sarjassa 2. vai 3. kun mestaruus jää saamatta ja paikka UCL:län lohkovaiheeseen on taattu. Tai jos en väärin muista niin taitaa tällä kaudella ja Valioliigan nelonenkin saada varman paikan lohkovaiheesta. United olisi silti totta kai hauska voittaa, mutta varmaan sumputtavat pahemmin kuin Newcastle konsanaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huomenna iso UCL-peli kun Anfieldin iltavalaistukseen saapuu vieraaksi Porto. Lähtökohdat ovat loistavat, sillä kuten moni tietää, niin Pool lähtee otteluparin toiseen osaotteluun 5-0 johdossa.

Tärkeimmät kommentit pressistä:

- Klopp ei ole päättänyt vielä avausrosteriaan. Saksalainen kuitenkin totesi, että he kunnioittavat UCL:ää ja Portoa sen verran ettei otteluun lähdetä millään kakkosrosterilla. Klopp kuitenkin myönsi, että 1-3 muutosta avaukseen saattaa tulla.

- Klopp odottaa Porton pelaavan ihan ykkösmiehistöllä ja tulevan otteluun kovaa sillä he haluavat varmasti "puhdistaa kasvonsa" ensimmäisen osan rökäletappion jäljiltä. Siksi Poolikaan ei voi lähteä puolivaloilla liikkeelle.

-  Salahin pelaamisesta kysyttiin (että olisiko hyvä paikka antaa huilia), mutta Klopp totesi vain ettei ole päättänyt avauskokoonpanoaan.

- Wijnaldum ja Woodburn ovat palanneet harjoituksiin mahataudin jäljiltä, mutta kumpikaan ei ole huomenna pelipäivän rosterissa mukana.

Lisäksi kerrottakaan, että ainakin Robertson jätti päivän treenit väliin ja Liverpool Echo ennakoi, että Moreno olisi vasemman pakin tontilla ja Robbo saisi huilivuoron. 

Lisäksi itse veikkaan, että Matip, Gomez ja/tai Lallana voisi saada vastuuta avauksesta asti. Muuten mentänee ykkösmiehityksellä ja jos peli on selvä, niin hyvissä ajoin toisella jaksolla alkaa lepuutukset avainpelaajille. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ben Woodburnin tilanne on muuten aika jännä kun pelaaja ei ole jonkun jutun mukaan pelannut tämän vuoden puolella kuin 4-5 ottelua. Woodburn on ollut edustusjoukkueen mukana, kun tämä on ilmeisesti liian tasokas pelaamaan junnujen pelejä, mutta ei sitten kuitenkaan riittävän laadukas kaveri pelaamaan edustuksessa. Ei tämä tilanne kuitenkaan Woodburnin kannalta kovin hyvä ole ja Liverpoolin olisi pitänyt lainata pelaaja vaikka johonkin Championshipissä pelaavaan jengiin jos omissa riveissä ei ole vastuuta luvassa. Ei tuossa iässä penkillä istuminen voi hyvää tehdä ja divarin pelitkin ovat sen verran laadukkaita, että niitä pelaamalla kaveri saisi arvokasta kokemusta tosipeleistä, mitä ei ole vyöllä ihan liikaa.

 

Varmasti ihan hyvä juttu tuo, että tänään ei pelata millään reservijoukkueella. Liverpoolilla on nyt päällä hyvä vire ja varsinkin UCL:lässä peli on kulkenut erinomaisesti. Tänään taisin lukea jostakin, että Liverpool on tämän kauden UCL:lässä tehnyt keskimäärin 4 maalia per ottelu, mikä on järkyttävän kova saldo. Porto ei ole mikään heittopussi vaikka kotonaan kärsikin murskaavan tappion, joten joku 2-0 olisi sellainen itseä tyydyttävä tulos tänään.

 

Täytyy tunnustaa, että tämän päivän ottelua kohtaan ei ole ihan järkyttävää mielenkiintoa, vaikka kyseessä onkin UCL:län pudotuspeliottelu ja vielä kotikentällä. Avausottelun lukemat takaavat kuitenkin sen, että ei tässä enää hirveästi pelattavaa ole ja katse on vahvasti tulevaisuudessa. Ensi viikon perjantaina arvotaan neljännesvälierien parit ja silloin on jo tosi kyseessä. Palataan tuohon arvontaan tarkemmin ensi viikolla, kun tiedetään, että mitkä kaikki joukkueet ovat edenneet jatkoon, mutta vaikuttaisi, että siellä on kuitenkin aika eri tasoisia jengejä jatkossa. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Liverpoolin kokoonpano Portoa vastaan:

Karius, Gomez, Lovren, Matip, Moreno, Henderson, Milner, Can, Lallana, Mane, Firmino

Subs: Mignolet, Van Dijk, Klavan, Alexander-Arnold, Ox, Salah, Ings

Muutamia lepuutuksia, mutta silti ihan hyvä rosteri. Van Dijk ja Salah saa vähän huilia ennen lauantain isoa matsia. 

Tämä matsi hyvällä ja kunnon asenteella loppuun asti. Jos peli on selvä, niin ajoissa vaihtorulianssi liikkeelle.

COME ON LIVERPOOL!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Se oli vähän sellainen pakkopullapelailu vain alta pois. Poolin ei tarvinnut täysillä mennä, joten lauantaihin päästään ns. täysillä akuilla.

0-0 siis lopputulos ja kummallekin hienolle maalivahdille nollapelit :) Casillas otti vielä loppuun nasevan torjunnan Ingsin puskuun.

Mutta mikä tärkeintä, niin Pool etenee ylivoimaisesti tästä parista jatkoon 8 parhaan joukkoon. Sitten vain jännätään kun ensi viikolla arvotaan puolivälieräparit. 

Sitten odottamaan lauantaita ja mahtavaa herkkupalaa kun Pool matkustaa Manun vieraaksi OT:lle!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minimi tehtiin, ja se riitti. Aika mitäänsanomaton ottelu, mutta mahtavaa kun mm. Ings sai lohkovaiheen matsin vyölleen. Kaikilla oli selkeästi asenne sellainen, että liikoja ei lähdetä sykkimään ja pidetään peli hallussa omalla pallokontrollilla ja tarkalla puolustamisella. Hieno nähdä, että Kloppin joukkue on kehittynyt tässä ja tällainenkin vaihde löytyy. Erityisesti ilahdutti Lovren/Matip + Moreno trion otteet alakerrassa. Olin ennen matsia täysin varma, että omissa tulee kolisemaan ainakin kerran. Onkohan tuolla kolmikolla nollia tullut pidettyä? Tämä on itseluottamuksen kannalta todella tärkeää, koska ei se VvD välttämättä jokaista peliä voi pelata.

Tästä on erittäin hyvä jatkaa kohti lauantaita ja odotella arvontoja. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huomenna on luvassa huikea ja odotettu herkkupala kun Pool matkaa Old Traffordille Manun vieraaksi. Kauden aikaisempi kohtaaminen Anfieldilla päättyi maalittomaan lopputulokseen, mutta veikkaan että huomenna maaleja nähdään!

Kloppon tärkeimmät kommentit ennen huomista:

- Klopp onnitteli Salahia, joka valittiin jo toista kertaa tällä kaudella liigan kuukauden pelaajaksi.

- Klopp odottaa vesi kielellä saarivaltakunnan suurinta matsia. Huomenna täytyy olla parhaimmillaan, että täydet kolme pinnaa irtoaa.

- Mourinhon taktiikat eivät haittaa vaan saksalainen totesi että tyylejä on monia, joilla futista voi pelata ja voittaa.

- Poolilla on hyvä rekordi Top-6 jengejä vastaan.

- Robertson palaa kokoonpanoon. Hendolla oli puujalka Porto-pelin jäljiltä, mutta kipparin pitäisi olla pelikunnossa. Wijnaldum on myös taas käytettävissä. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vähän alkaa jo tunnelmat nousta ennen iltapäivän ottelua. Kloppo oli näköjään suhteellisen neutraali pressissään vaikka noista Mourinhon taktiikoista eikä kyllä kannatakaan pitää vastustajalle motivaatiopuhetta haukkumalla heidän taktiikoitaan ja pelaajiaan. Unitedin pelaajista puheenollen niin eilen osui silmiini joku juttu, että Pogba ja Martial olisivat molemmat pois tästä pelistä, mutta ei se tainnut mikään kovin virallinen tieto ainakaan olla.

 

Liverpoolin pitää tänään lähteä pelaamaan vain sitä omaa peliä. United varmaan puolustaa erittäin alhaalta niin pidetään maltilla palloa ja varotaan, ettei vastustaja pääse pitkillä syötöillään laidalta tai keskeltä läpi. Luulen, että aika paljon riippuu taas David De Geasta tämä peli. Jos mies on huippuiskussa niin United voi hyvällä pelillä niistää pisteen, mutta muuten on hankala katsoa Liverpoolin ohi, kun aletaan miettimään ottelun voittajaa. En usko, että ainakaan Unitedin puolustuksesta löytyy Salahille ja Firminolle pysäyttäjää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Liverpoolin kokoonpano Manchester Unitedia vastaan:

Karius, Alexander-Arnold, Lovren, van Dijk, Robertson, Oxlade-Chamberlain, Can, Milner, Salah, Firmino, Mane

Subs: Mignolet, Gomez, Matip, Henderson, Wijnaldum, Lallana, Solanke

Oikeastaan paras mahdollinen avaus! Loistavaa!

 

COME ON LIVERPOOL! 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Karmea veetutus päällä.

Ei ollut tänään parasta Poolia, vaikka nimenomaan sitä olisi pitänyt tänään esittää. Avausjaksolla kolme puolustuksen isoa nukahdusta, joista kaksi ensimmäistä Manu ja Rashford käytti hyödykseen. Lovren&Trent kaksikko oli pahasti kassalla ja pakko sanoa, että van Dijk oli myös luvalla sanoen heikko näissä tilanteissa, sillä hänen sijoittuminen oli aivan vehkeestä.

Salah ei tällä kertaa osunut ja hän jäi täysin pimentoon. Kukaan muu ei sitten päässyt nousemaan esiin. 

Vaihdotkaan ei tuonut mitään apua. Lallana oli retkellä, Wijnaldum pelituntuman puutteen vuoksi myös ja Solanke ei juuri kerennyt mitään tehdä. 

Firmino teki kärjessä paljon duunia ja koitti luoda paikkoja, mutta jäi tänään aikalailla yksin. 

Karius ei maaleille mitään voinut. Teki lopussa hienon vastaantulon ja katkaisi Manun vastahyökkäyksen. 

----------------------------

Tappion jälkeen on helppo antaa palautetta tuomarista, mutta voi herranjestas tuo "Poorson" oli huono. Siellä oli useampi tilanne, josta olisi voinut viheltää Poolille rankkarin ja lisäksi Valencian olisi pitänyt lähteä suoralla punaisella isoista ovista ulos. Rashford myös teki jalkapohjataklauksen kun hänellä oli jo varoitus alla, mutta tästä ei tullut edes vaparia. United pelasi myös pirusti aikaa, mutta siihen sentäs reagoitiin kuudella lisäminuutilla. 

Valitus ei auta, erittäin kirvelevä tappio, mutta pakko jatkaa eteenpäin. 

Perjantaina odottaa UCL-arvonta ja ensi lauantaina iltapelissä Anfieldilla vastaan asettuu Watford. 

Share this post


Link to post
Share on other sites
6 tuntia sitten, Melrose kirjoitti:

Puolin ja toisin, olisihan tuo tuomari voinut muutaman lapun poolillekkin antaa. Mutta ei tuomari mielestäni peliä ratkaissut. ManU oli tänään onnekkaampi. Ja parempi.

Aika perinteiset kommentit voittajaleiristä. Mutta yhtäkaikki kyllähän se tuntui ja näytti siltä, että "Poorson" veti tuomioitansa kotiinpäin ja esim. juuri Valencian olisi pitänyt saada ulosajo, kun täräytti jalkapöydällä Manen nurmen pintaan. Rangaistuspotkun olisi voinut myös viheltää, sillä aihetta niihin oli parikin kertaa (kuten aiemmin totesin). 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onnekkaampi United ainakin tuntui olevan ja varsinkin toisessa maalissa pallo kimpoili Liverpoolin alakerrassa useampaan kertaan ennen kuin löysi tiensä maaliin. No mutta nää on näitä...

 

Liverpool oli omasta mielestäni turhan innokas tietyissä tilanteissa. Varsinkin ensimmäisen jakson alussa pallo menetettiin moneen kertaan keskialueella huonoihin syöttöihin tai uhkarohkeisiin kuljetuksiin. Sadio Mane esimerkiksi syötti muutamaan kertaan pallon ihan suoraan vastustajalle vaikkei hän ollut edes prässin alaisena. Jos seurat kohtaavat uudestaan vaikka UCL:län pudotuspeleissä niin Liverpoolilta vaaditaan kypsempiä otteita ja vaikkei se katsojalle olekaan niin mielenkiintoista niin Liverpoolin pitää mennä jossain määrin mukaan tuohon Unitedin puolustavaan taktiikkaan. Kauden ensimmäinen kohtaaminen oli tästä Liverpoolilta parempi näytös ja siinä Unitedin paikat pidettiin minimissä, kun taas ainoastaan De Gean lukuisat huippupelastukset pitivät pelin tasatilanteessa loppuun saakka. Virheiden välttäminen ei oikein kuulu Kloppon pelitapaan, mutta turha se on hakata päätä seinään ja pyrkiä liian rohkeille ratkaisuilla viemään peliä eteenpäin. 

 

Eilisen ottelun panokset eivät periaatteessa olleet järin suuret jos unohdetaan tunnepuolen asiat, kun näillä näkymin joukkueet sijoittuvat liigassa neljän kärkeen eikä kummallakaan ole mahdollisuutta mestaruuteen. 

 

Loppukauden ohjelma ei ainakaan paperilla näytä turhan haastavalta. Nyt voidaan varmaan keskittyä täysillä UCL:lään ja napsia noista liigapeleistä sen verran pisteitä, että päästäisiin vaikka 2. tai 3. sijalle lopputaulukossa.

 

4286cb445eaa15ff5ffe01e2cf317b85.png

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now


×