Jump to content
ippe

Liverpool FC - Kausi 2017/18

Recommended Posts

Semmoinen puolihuolimaton peli, mutta taisi silti maaliton tasapeli ja piste kelvata Kloppolle. Toki nämä Derbyt olisi mukava ja tärkeä voittaa, mutta menee tämä näinkin. Täytyy muistaa, että tiistaina vasta se todellinen iso kala on haavissa.

Mennään positiivisuuden kautta. Nollapeli puolustukselle ja Kariukselle. Karius otti avausjaksolla aivan maailmanluokan torjunnan Bolassien yritykseen (btw Bolassie oli aivan kassalla muuten koko pelin). Jos Morenon alkulämpöjen loukkaantumista ei lasketa, niin Pool selvisi ilman loukkaantumia mikä on myös iso plussa. Lisäksi Clyne palasi hyvin pelikentille.

Yksi tärkeä pointti on myös se, että Klopp kokeili Wijnaldumia alempana Hendon roolissa tiistaita ajatellen ha hollantilainen pelasikin todella hyvän ottelun keskikentän pohjassa. Siitä myös valinta ottelun parhaaksi pelaajaksi. 

Nyt jos koskaan Evertonilla olisi ollut paikka napata voitto punapaidoista, mutta eipä heille maistunut. Pool oli 70 minuuttia niskan päällä, mutta sen jälkeen Pool passivoitui ja alkoi varmasti väsy painaa puserossa, niin Everton pääsi peliin kiinni ja sai pari huippupaikkaa. Jos sinipaidat olisivat pelanneet koko ottelun lopun lailla niin kukapa tietää mitä olisikaan käynyt.

Liigaa on luvassa seuraavan kerran ensi viikon lauantaina Anfieldilla, kun Bournemouth saapuu vierailulle. Sitä ennen kaikki katseet kääntyvät kuitenkin tiistaihin ja toiseen osaotteluun Cityä vastaan. Sitä odotellessa! 

Share this post


Link to post
Share on other sites

HUOMENNA!

Viime keskiviikkona Pool takoi kauden parhaan esityksensä ja huomenna vaaditaan uudestaan kauden parasta. Lähtökohdat ovat toki loistavat: Poolilla on alla kolme maalia ja City ei saanut kasaan yhtäkään vierasmaalia. 

Alkuun huojentava uutinen. Salah on juuri parhaillaan mukana Poolin viimeistelytreeneissä ja kaiken mennessä nappiin egyptiläinen on huomenna mukana Cityä vastaan. Sama koskee Robertsonia. Lisäksi Moreno palasi treeneihin. 

Pool tekee poikkeuksen ja pitää viimeistelytreenit Melwoodilla eikä Cityn kotinurmella (kuten tapana olisi). Klopp ja van Dijk kävivät Manchesterissa hoitamassa pressitilaisuuden ja palasivat sen jälkeen Melwoodille takaisin. 

Otetaan pari poimintaa tuosta pressistä:

- Salahin suhteen tilanne katsotaan vielä huomenna miten kroppa reagoi illan treenisessioon.

- Vaikka Pool lähtee etulyöntiasemasta, niin kaikki täytyy laittaa peliin ja Poolin täytyy lähteä voittamaan ottelua. Bussia ei saa laittaa parkkiin vaan täytyy pelata ns."normaalilla Pool-tyylillä". Cityn on pakko huomenna hyökätä hullun lailla ja se avaa Poolille paikkoja iskeä vastaan. 

- van Dijk painotti myös, että peliin täytyy lähteä sillä mielellä, että ottelu on 0-0 ja peli täytyy voittaa. Pool osoitti viime keskiviikon jälkimmäisellä jaksolla, että puolustuspeli toimii, mutta Etihadille ei voi lähteä koko peliksi puolustamaan. 

Mitä tulee rosteriin huomenna niin jos kaikki menee niinkuin pitääkin ja Salah ja kumppanit ovat avauksessa, niin avaus lienee seuraava: Karius, Alexander-Arnold, Lovren, van Dijk, Robertson, Wijnaldum, Milner, Oxlade-Chamberlain, Salah, Mane, Firmino.

Vesi kielellä huomista odotellessa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Liverpoolin kokoonpano Manchester Cityä vastaan:

Karius, Alexander-Arnold, Lovren, van Dijk, Robertson, Wijnaldum, Milner, Oxlade-Chamberlain, Salah, Firmino, Mane

Subs: Mignolet, Clyne, Klavan, Moreno, Woodburn, Solanke, Ings

Odotettu kokoonpano, Salah ja kumppanit palaavat avaukseen. 

Tänään vaaditaan taas kauden parasta esitystä! KAIKKI PELIIN! UP THE REDS!

COME ON LIVERPOOOOL!

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Canin puuttuminen iso miinus, kun ei ole penkilläkään. Keskikenttä joutuu painamaan raakaa duunia ja ainut vaihtomies sinne on Woodburn. Jotenkin pelkään pahinta ja nitrot loppuu kesken, jos tilanne on esim. 2-0 eka puokin jälkeen. Luojan kiitos ManUn leiriin kun näyttivät, että tuo sininen joukkue voi tosin senkin sulaa, vaikka ois minkälaista peliä eka puoliaika.

Parempi jatkoon!

Share this post


Link to post
Share on other sites

KIITOS LIVERPOOL! KIITOS SALAH! 

Aivan mieletön ottelu taas ja aivan mieletön joukkue taas.

Ensimmäinen jakso näytti toki pahalta ja alun aikainen maali Citylle pelästytti pahasti. Koko avausjakson joutui katsomaan aivan löysät housuissa, mutta tuuri (ja taidolla) Pool selvisi vain yhdellä takaiskulla. 

Toiselle jaksolle tuli rohkeampi ja rauhallisempi Liverpool ja se sammutti Cityn liekin totaalisesti. Yksi upea hyökkäys räjäytti Pool-fanit ja itseni täyteen hurmioon. Gini Wijnsldumin maltillinen ja huikea peli jolla käynnistyi hyökkäys. Mane alusti loput ja Salah nosti huikealla nostolla Poolin tasoihin ja niksautti Cityn selkärankaa.

Ja kerta kielon päälle myöhemmin. Firmino kiittää ja kuittaa ja riistää ja sijoittaa pallon takakulmaan.

Pool voittaa Etihadilta ja voittaa molemmat osaottelut ja painelee jatkoon yhteismaalin 5-1! Kuka olisi oikeasti uskonut?

Seuraavaksi välierät. Huh huh! Nyt saa tulla vastaan kuka tahansa, tämä jengi painaa päätyyn asti. 

GET IT REDS! COME ON LIVERPOOL!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensimmäisellä jaksolla oltiin tosiaan aivan köysissä, mutta ei onneksi päästetty kuin yksi maali. Sekin oli kyllä VVD:n virhe ja hänen olisi siinä pitänyt vaan toimittaa pallo pitkänä Cityn päätyyn, vaikka Sterling siinä taisi häntä rikkoakin. Salah sitten maalillaan toisella jaksolla palautti Poolille erittäin vahvan aseman ja Firmino hetkeä myöhemmin laittoi otteluparin pakettiin.

 

Toisessa parissa AS Roma nousi kotonaan 4-1 tappion jälkeen 3-0 voittoon ja kukisti Barcelonan vierasmaalein!!! On tämä jalkapallo ihanaa!!!

Share this post


Link to post
Share on other sites
7 tuntia sitten, Tooumas kirjoitti:

Tämän vuoden Mestarienliigan finaalissa pelaa As Roma tai Liverpool. Miettikääpä sitä tosiasiaa. Hankala uskoa todeksi.

Juuri näin. Kukapa olisi oikeasti arvannut ennen kauden alkua.

Arpa oli kyllä ihan suosiollinen, vaikkakin tässä vaiheessa ei enää helppoja vastuksia enää olekaan. Toki Bayern ja Real ovat paperilla pahimmat vastukset, mutta veikkaan että AS Roman kotiluolassa on noista kolmesta paras flow, joten senkin takia tämä Pool vs Roma tulee olemaan tunnelmaltaan käsittämätön. Veikkaan, että jos Cityä vastaan nähtiin ennennäkemätön flow ja meininki, niin AS Romaa vastaan tulee vielä yksi leveli lisää.
Roma saa ehkä pienen edun, että jälkimmäinen osa pelataan heidän kotinurmellaan, mutta toisaalta ei tuo homma näyttänyt liikaa haittavaan Cityäkään vastaan. Ensimmäiseen otteluun Poolilta taas kaikki peliin, jotta saa hyvät lähtökohdat toiseen otteluun.

Otetaan pari otetta Kloppon pressistä ennen huomista Bournemouth-kamppailua:
- Kloppon mukaan Valioliigaan pitää UCL-touhusta huolimatta olla täysi focus sillä paikka ensi kauden UCL:ään ja Top4:ään täytyy saada. Peleihin ei siis saa lähteä puolivaloilla.
- Klopp ei ole koskaan managerina kohdannut Romaa, joten siinä mielessä haaste on uusi. Klopp ja Pool on kuitenkin valmiina, kun ensimmäinen osaottelu tulee eteen. Barca-ottelu on kuulemma jo katsottuna huolella.
- Canin pelaamiseen enää tällä kaudella on vaikeaa sanoa mitään, sillä tilanne on niin auki (tod.näköistä varmaan kuitenkin on, että kausi on ohi).
- Lallanan suhteen tilanne on sama kuin Canilla.
- Bournemouthia vastaan lähetään parhaalla materiaalilla mitä jalkeille saadaan. Hendo palaa rosteriin ja aloittanee ottelun. Firminolla on ollut niskavaivaa, mutta brassin odotetaan silti olevan pelikunnossa huomiseksi. Sen sijaan Klavanilla ja Clynellä on taas jotain häikkää ja kumpikin missaa huomisen matsin.
- Salahin superkauden jälkeen ilmassa leijuu tietysti siirtohuhuja, mutta Klopp tietää, että egyptiläinen pelaa Pool-paidassa myös ensi kaudella :boogy:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Liverpoolin kokoonpano Bournemouthia vastaan:

Karius, Alexander-Arnold, Lovren, van Dijk, Robertson, Henderson, Wijnaldum, Oxlade-Chamberlain, Salah, Firmino, Mane

Subs: Mignolet, Klavan, Moreno, Milner, Woodburn, Ings, Solanke

Milner saa huilivuoron ja Hendo starttaa. Klavan onkin penkillä mukana. Muuten täysin odotettu. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ai että! Homma toimii ja karavaani kulkee. 3-0 voitto dominoivan esityksen jälkeen!

Mane löi alkutahdit ja Salah&Firmino kaksikko paketoi pelin toisella jaksolla. Paikkoja toki oli useampaankin osumaan, mutta Bournemouth-puolustus ja Begovic torjui yritykset tai vedot viuhuivat niukasti ohi.

Ottelun paras pelaaja oli (jälleen) Alexander-Arnold, joka vielä kruunasi ottelun mahtavaan keskitykseen, josta Salah puski Poolin toisen osuman. Muutenkin kaveri sahasi oikeaa laitaa hullun lailla ja antoi muitakin laatusyöttöjä ja keskityksiä hyökkäysalueella.

Keskikentän kolmikko pelasi myös loistavasti ja oikeastaan koko joukkue, ei löytynyt taaskaan heikkoja lenkkejä. Bournemouthin lopun maalipaikoissa Karius teki yhden huipputorjunnan, jolla nollapeli pysyi. 

Lovren jouduttiin vaihtamaan lopussa pois. Toivottavasti oli vain kramppia tms eikä mitään vammaa, sillä loukkaantumia Pool ei nyt kestä yhtään. Varsinkin kun Lovren on loistavassa kevätvireessä.

Ja pakko nostaa taas esiin Egyptin Kuningas vaikka ylistyssanoja ei enää löydykään. Kauden 30.liigamaali ja 40.maali kaikki kilpailut mukaanlukien. Huikea suoritus ja tahti sen kun vain pysyy. Egyptin kuningas liidaa Poolin menestykseen!

Nyt tulee Poolille arvokasta huilia, sillä seuraava matsi on ensi viikon lauantaina, kun Pool matkaa WBA:n vieraaksi. Sen jälkeen koittaankin eka osa välieriä AS Romaa vastaan. Näitä odotellessa! 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täytyy sanoa, että juuri nyt Liverpoolilla on pullat aika hyvin uunissa. Takataskussa on paikka UCL:län semifinaaleissa, Valioliigassa top 4 sijoitus on käytännössä varmistettu ja joukkue pelaa ehkä kauden parasta peliään. 

Eilen näki oikeastaan heti ottelun alusta alkaen, että nyt on potentiaalia takoa taululle rumat lukemat sillä sen verran letkeän näköistä peli oli. Hyökkäykset olivat monipuolisia ja puhkoivat Bournemouthin alakertaa kerta toisensa jälkeen niin mukavahan tuollaista peliä on katsella. Hyökkäyskolmikko tinttasi maalit mieheen, mutta olen Torres9:n kanssa samaa mieltä, että Trent Alexander-Arnold oli ottelun paras pelaaja. Jamppa on sen huonon ManU pelin jälkeen parantanut menoaan kuin sika juoksuaan ja varsinkin miehen keskitykset ovat ihan joukkueen kärkipäätä. Kaverilla on vielä aika hyvä laukaus laitapakiksi niin hän on sellainen todellinen hyökkäyspelote laitapakin tontilla, mitä Liverpoolissa ei olla nähty sitten Glen Johnsonin parhaiden vuosien. Onhan toisella laidalla pelaava Robertsonkin hyvä ja toisinaan hänenkin keskitykset osuvat aivan nappiin, mutta jotenkaan siinä touhussa ei ole sellaista vaaran momenttia mitä nuorella TAA:lla, vaikka skotlantilainen onkin sitten puolustuspäähän parempi pelaaja.

Tuota UCL-arvontatulosta ei tullut ilossa ja onnessa kommentoitua tuoreeltaan, mutta kyllähän tässä Liverpoolilla nyt tuuri kävi. En millään jaksa uskoa, että Liverpool lähtisi UCL:län semifinaaleissa aliarvioimaan vastustajaa toisin kuin ehkä jotain WBA:ta tai Palacea vastaan niin kyllä tästä pitäisi hoitaa tiensä finaaliin. Aika vähän on tullut AS Romaa seurattua tämän kauden aikana, mutta kyseessä taitaa olla erittäin ailahteleva joukkue. No tästä hyvänä esimerkkinä on tietysti UCL:lässä Barcaa vastaan kärsitty 4-1 tappio, jota seurasi kotona uea 3-0 voitto, mutta sitten kotimaan liigassa hävisivät heti tämän jälkeen Fiorentinalle kotonaan 0-2, vaikka voittivat hallinan 70-30 ja laukaukset 25-3. Kärjessä Romalla painaa vanha tuttu Valioliigan ystäville eli Edin Dzeko ja ehkä hänessä kulminoituu juuri tuo epätasaisuus eli toisinaan aiva loistavia väläytyksiä, kun taas toisinaan hukkuu kuvasta täysin. 

Anfieldilla aloitetaan tämä pari ja siitä pitäisi lähteä, että päästäisiin jonkun 2-0 tuloksen kanssa Roomaan. Barcelona ei kestänyt vieraissa Roman prässiä ja joutui siellä ihan mankeliin, mutta Liverpoolille ylhäältä prässäävät ja pelaavat joukkueet ovat tuttuja ja heitä vastaan on saatu menestystä, kuten vaikka nyt Cityä vastaan Euroopassa pelattu ottelupari parhaiten osoittaa. Liverpoolin ei tarvitse olla koko ottelua se hallitsevampi osapuoli ja joukkue voi silti saada ottelusta tuloksen, mikä on Champparissä ihan elinehto. Real, Barcelona eikä edes kunnolla Bayern joudu tällaisiin tilanteiseen omien maidensa liigoissa niin siellä ollaan sitten aina ihan köysissä kun vastustaja painaakin pelin omaan päähän. Aika harvassa ovat kuitenkin ne joukkueet, jotka 180 minuuttisen otteluparin kykenevät olemaan kaiken aikaa se dominoiva osapuoli niin silloin on elinehto, että kykenee selviytymään myös paineen alla ja tämän Liverpool osaa parhaiten jatkossa olevista joukkueista.

Salah on varmasti aivan pähkinöissään, kun pääsee takaisin Roomaan ja onhan Liverpoolillakin kaupungista loistavat muistot mm. kahden Roomassa napatun UCL-voiton myötä. On se varmasti huikea fiilis täällä kotisohvillakin kun välierät pyörähtävät Anfieldilla käyntiin. Näitä hetkiä Jürgen Klopp meille faneille lupasi vetovastuun ottaessaan ja nyt saksalainen alkaa lunastaa näitä odotuksia. Danke Schöne!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jäänyt myös kommentoimatta, mutta ehkä juuri siksi kun viimeinen viikko mennyt täysin fiilistellessä viimeaikaisia tuloksia. Roma on loistava vastus, mutta jollain kierolla tavalla olisin halunnut rellun kohdata. Toivottavasti sitten finaalissa. Nämä ovat niitä kohokohtia miksi tässä on viimeiset kymmenen vuotta jaksanut tätä taaperrusta katsoa yksittäisiä välähdyksiä lukuunottamatta.

Eilen kyllä koko rosteri pelasi mahtavan pelin. Ox on ollut myös huikea! Mahtavia kuljetuksia, oivaltavia syöttöjä ja uhkaa myös 16 takaa. Kyllä mies varmasti nyt huokaisee kun valitsi Liverpoolin ja pienemmän palkan kuin Chelsean tai jatkon Arsenalissa. Tykkään todella pelaajasta ja tällä on kaikki saumat vielä saada tasaisuutta otteisiin niin puhutaan pian ihan maailmanluokan keskikenttämiehestä. 

Share this post


Link to post
Share on other sites
On ‎15‎.‎4‎.‎2018 at 20.53, Sherlock kirjoitti:

Jäänyt myös kommentoimatta, mutta ehkä juuri siksi kun viimeinen viikko mennyt täysin fiilistellessä viimeaikaisia tuloksia. Roma on loistava vastus, mutta jollain kierolla tavalla olisin halunnut rellun kohdata. Toivottavasti sitten finaalissa. Nämä ovat niitä kohokohtia miksi tässä on viimeiset kymmenen vuotta jaksanut tätä taaperrusta katsoa yksittäisiä välähdyksiä lukuunottamatta.

Eilen kyllä koko rosteri pelasi mahtavan pelin. Ox on ollut myös huikea! Mahtavia kuljetuksia, oivaltavia syöttöjä ja uhkaa myös 16 takaa. Kyllä mies varmasti nyt huokaisee kun valitsi Liverpoolin ja pienemmän palkan kuin Chelsean tai jatkon Arsenalissa. Tykkään todella pelaajasta ja tällä on kaikki saumat vielä saada tasaisuutta otteisiin niin puhutaan pian ihan maailmanluokan keskikenttämiehestä. 

Just tuohon The Oxiin puuttui The Guardianin kolumnisti ansiokkaasti https://www.theguardian.com/football/2018/apr/19/liverpool-success-coutinho-klopp-genius

 

Oxlade-Chamberlain, while a gifted footballer, does not have the technical ability of Coutinho but what he does bring is an athletic dynamism and power that Coutinho doesn’t possess and an extreme intensity which creates a platform for Liverpool’s lightning transitions where the likes of Mané and Salah cause havoc. It was evident in the first leg of the Champions League quarter-final against Manchester City where in that first half their pressing, counterpressing and attacking transitions were incredible and I question whether, if Coutinho had been playing instead of Oxlade-Chamberlain, Liverpool would have been quite as dynamic, intense and productive.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kauden huipentumat lähenee. Ensi viikolla odottaa 1.osa UCL-semifinaaleja, mutta sitä ennen huomenna Pool matkaa Weban vieraaksi. Panoksena on vankistaa Top4 sijoitusta ja paikkaa myös ensi kaudeksi UCL-karkeloihin.

Kloppon kommentit päivän pressistä:

- Alkuun Klopp antoi tunnustuksen Wengerille ja puhui ranskalaisen huikean pitkästä Arsenal-urasta.

- Salahin pelikunto on erinomainen ja City-pelin lievä loukkaantuminen on taaksejäänyttä elämää. Salah kamppailee maalipörssin voitosta, mutta tärkeintä on saavuttaa Top4 paikka ja pääsy UCL-finaaliin.

- Weba on ollut tällä kaudella hankala vastus Poolille ja Klopp tiedostaa sen. Huomiselle tarvitaan vahva avauskokoonpano, vaikka jokunen lepuutus varmaan tuleekin tiistaita silmälläpitäen. 

- Canin ja Lallanan tilanteeseen ei uutta. Clyne jatkaa sairastuvalla myös. Gomez puolestaan tekee comebackin ja Lovren on myös pelikunnossa.

Muutamia muutoksia tod.näköisesti siis tulee. Tässä avausveikkaus perustuen Twitter-huhuihin: Karius, Gomez, van Dijk, Klavan, Moreno, Henderson, Milner, Wijnaldum, Salah, Ings, Mane

Share this post


Link to post
Share on other sites

Liverpoolin kokoonpano West Bromwichia vastaan:

Karius, Gomez, van Dijk, Klavan, Moreno, Henderson, Milner, Wijnaldum, Salah, Ings, Mane

Subs: Mignolet, Lovren, Robertson, Alexander-Arnold, Oxlade-Chamberlain, Firmino, Solanke

Share this post


Link to post
Share on other sites

Peli jäi näkemättä töitten takia, mutta tulosta tuli väijyttyä (highlighteja nyt nähtynä). Melkoinen pettymys oli huomata, että Pool sai vanhan ajan tyyliin sössittyä lopussa kahden maalin johtonsa. Lopputulos siis 2-2.

Ings kiitti heti avauksen paikasta ja iski ottelun alkuun heti maalin. Dannyn harteilta putosi kyllä melkoinen jääkaappipakastin. Toisen osuman iski The King of Egypt, kukapa muukaan. Syöttäjänä osumassa vaihdosta peliin tullut Ox. 

Weban maalit olivat tuttua Webaa, sillä kumpainenkin tuli erikoistilanteissa. Ekassa maalissa taisi Gomez nukahtaa ja toisessa vaihdosta peliin tullut Lovren unohti pahasti Rondonin, joka puski vaparin maaliin. Kariusta ei maaleista oikein voi syyttää.

Van Dijk ja Ox saivat kovasti pelin jälkeen kehuja ja he saivatkin parhaan arvosanan Echolta. Toisessä ääripäässä puolestaan Moreno ei tainnut ihan vakuuttaa...

Kolme matsia olisi liigaa jäljellä, joista ensimmäisenä Pool pelaa ottelun Stokea vastaan ensi lauantaina. Pelipaikkana toimii Anfield. 

Sitä ennen kuitenkin odotellaan vesi kielellä tiistaina, kun Pool ja Roma kohtaavat 1.semifinaalissa Anfieldilla. Ai että! Sitä odotellessa! 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Moreno oli ottelussa ihan järkyttävän huono ja pelasi sillä viime vuosilta tutulla tasollaan. Ihmeellistä koheltamista ja omassa päässä täysin hukassa. En tiedä oliko Morenolla paineita pelata hyvä peli, että saisi avauksenpaikkansa takaisin, mutta ei tuo eilinen peli sitä tavoitetta ainakaan edesauttanut. Jos joku maksaa Morenosta kesällä kelpo korvauksen niin olisin valmis päästämään miehen pois ja vasemmalle laidalle voisi sitten hommata vaikka Celticin Tierneyn rotaatioon Robertsonin pariksi.

Katselin itsekin ottelua vähän sivusilmällä, mutta koko pelin ajan siinä oli sellainen fiilis, että ei Liverpool antanut missään vaiheessa 100% panostaan. En tiedä voiko joukkuetta toisaalta tästä syyttääkään. Valioliigassa on aika panoksettomia pelejä, kun 3. tai 4. sija on käytännössä takataskussa ja tiistaina odottaa UCL-välierä AS Romaa vastaan.

Ingsin maali toi hymyn huulille ja oli myös hienoa, että Salah sai sen toisen maalin niin hän on taas askeleen lähempänä Euroopan ja samalla tietysti myös Valioliigan kultaista kenkää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Liverpoolilla on nyt käsissään ihan maailmanluokan pelaaja, aivan maailmanluokan kärkeä vielä. Toki formin täytyy pysyä ja ennen kaikkea on tärkeintä, että Liverpool saa pidettyä tähdestään kiinni. Siitä se jatkuvuus syntyy.

Jos vielä tosiaan voittaa maalikuninkuuden niin liigassa kuin Euroopan sarjat yhteenlaskettuna ja johdattaa Poolin vielä UCL-mestaruuteen niin puhutaan "Ihan ok" debyyttikaudesta :dielaughing:

Toimistolla ollaan toivottavasti myös hereillä ja lyödään Salahille arvoisensa uusi soppari.

--------------------

Huomenna sitten taas mennään ja kotisohvien kannattajien sykettä kohotetaan huolella. Mestareiden liigan semifinaalien 1.osa ja pelipaikkana Anfield. Jos oli Cityä vastaan jo tunnelma katossa, niin uskon ja toivon, että huomenna meininki on vielä aivan omassa luokassaan. Juuri Anfieldin yleisö on se Poolin yksi aseista joka antaa lisäboostin ja saa toivottavasti hermostettua Roman kavereita. 

Toitotin ennen molempia City-otteluita, että Pool tarvitsee kauden pathaat esitykset niihin aikoihin. Se onnistui enemmän kuin hyvin js sitä kauden parasta esitystä tarvitaan taas huomenna. Toiveissa olisi taas, että 1.osaan ladataan hirveä meininki päälle, Roma jäisi ilman vierasmaalia ja 2.osaan Pool pääsisi hyvässä johtoasemassa. 

Kloppon pari koottua pressistä:

- Klopp oli todella iloinen Salahin palkinnosta. Klopp kuitenkin painotti, että kausi on vielä kesken ja egyptiläisen maaleja kaivataan vielä kevään ratkaisupeleissä.

- Klopp toivoo, että stadionilla on City-pelin veroinen mötäkkä, mutta mitään uutta bussiepisodia ei saa enää käydä.

- Roman taso tiedetään ja Barcan kaataminen kertoo joukkueesta paljon. Huomenna ja ensi viikolla täytyy laittaa kaikki likoon.

Kokoonpanosta sen verran, että Clyne on palannut treeneihin. Muuten mennään samoilla.

Ilman ihmeellisyyksiä rosteri huomenna lienee seuraava: Karius, Alexander-Arnold, Lovren, van Dijk, Robertson, Henderson, Milner, Oxlade-Chamberlain, Salah, Firmino, Mane.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Liverpoolin kokoonpano AS Romaa vastaan:

Karius, Alexander-Arnold, Lovren, van Dijk, Robertson, Henderson, Milner, Oxlade-Chamberlain, Salah, Firmino, Mane

Subs: Mignolet, Clyne, Klavan, Moreno, Wijnaldum, Ings, Solanke

Ei yllätyksiä, näillä sotureilla mennään.

Jälleen kerraan vaaditaan kauden parasta esitystä. Champions Leaguen semifinaalit, huh huh!

Anfieldin ympärille kaduille on kerääntynyt tuhansia ihmisiä ja meininki on mieletön.

ALLEZ, ALLEZ, ALLEZ! COME ON LIVERPOOL! 

Share this post


Link to post
Share on other sites

On tuo Mo Salah varsinainen kultakimpale! Tehot 2+2, fantastinen pelaaja. Totaalista teurastusta ja näytöstä. Firmino tais tehä no-lookilla kauden viidentensä...

 

Ainoa negatiivinen asia koko pelissä tähän asti on Oxin loukkaantuminen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

No eivät nämä Liverpoolin ottelut ainakaan tylsiä ole :D

No ihan suotta annettiin Romalle pari maalia lopussa. Ensimmäisessä Lovrenilta arviointivirhe, kun tämä ei yltänytkään hyppäämäänsä palloon ja toisessa pallo osui sitten rankkarialueella James Milnerin käteen ja pilkusta 5-2. 

Näitä maaleja ennen Liverpoolilta aivan mahtavaa peliä. Salah erityisesti pisti Roman ihan nippuun ja Firmino & Mane sitten tuttuun tapaan säestivät. 5-2 lopputulos on hyvä, mutta oli sieltä parempaakin otettavissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi luoja mikä peli! Pelihän oli Poolilta miltein täydellinen, mutta tuo lopun töpeksintä antaa vielä mahdollisuutta Romalle toiseen osaotteluun.

Asiaan. En keksi enää sanoja tuolle tämän hetken maailman parhaalle pelaajalle. UCL-välierissä käy painamassa dominoinnin jälkeen 2+2 tehot ex-seuraansa vastaan ja lähtee vaihtoon koko yleisön noustessa taputtamaan. Käsittämätön pelaaja!

Pelin alkuhan ei luvannut hyvää. Roma tuli hyvin peliin ja Oxlade-Chamberlainin loukkaantuminen oli paha takaisku. Romalla oli hetkensä ja pienestä oli kiinni että Kolarov olisi tykittänyt avausmaalin.

Mutta sitten flow kääntyi ja Manen johdolla Pool otti pelin täysin haltuunsa. Salah teki itse kaksi fantastista maalia 1.jaksoon ja keskittyi tarjoilemaan sitten toisella jaksolla. Roma oli täysin housut kintuissa kun Pool hyökkäsi vauhdilla koko ajan kohti Roman maalia.5-0 tilanteessa sitten tuli Poolille hyvänolon tunne ja Roma rankaisi armottomasti kahdesti. Varsinkin Lovren rupesi pahasti tärräämään ja töpeksi täysin Roman ekan osuman.

Nyt täytyy toivoa,että Oxin loukkaantuminen ei olisi vakava. Wijnaldum oli tänään tosin loistava, mutta keskikentän materiaali on niin kapea ettei se kestä loukkaantumisia. 

Viikonloppuna kotiottelu Stokea vastaan ja siihen tulee pommin varmasti lepuutuksia. 

Toinen osaottelu viikon päästä keskiviikkona. Pelattavaa jäi vielä paljon, sillä Roma sai silti nuo pari vierasmaalia. Mieletön toinen(kin) peli tulossa! 

Olipahan ilta! Kiitos! 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now


×