Jump to content
20Legend

14.10.2017 Liverpool vs Manchester United @ Anfield

Recommended Posts

Liverpool.png VS  utd.png 

 

14/10/2017 klo 14:30

Liverpool vs Manchester United 

Englannin Valioliiga

@ Anfield

 

Nyt voidaan kai puhua ensimmäisestä kunnon testistä Unitedille liigan puolella, kun joukkue matkaa Anfieldille Liverpoolin vieraaksi lauantain ensimmäisessä ottelussa. Peli tulee vähän huonoon saumaan Unitedin kannalta. Liverpool on huonossa vireessä ja ilman maaottelutaukoa ManU olisi ottelussa vielä selkeämpi suosikki. Toki voi ajatella niinkin päin, että Liverpool ei pääse ongelmiaan juuri tauon aikana korjaamaan ja sama puolustus+keskikenttä siellä on Unitedilla vastassa, kuin ennen maaotteluita. Tästäkös Rashford, Lukaku & Co. kiittävät ja mikä tahansa muu kuin voitto olisi tällä kertaa pettymys. José ei silti tapojaan muuta yhdessä yössä: isossa ottelussa mennään puolustus edellä ja isketään bussi enemmän tai vähemmän parkkiin vastustajaa samalla turhauttaen. Hyökkäyspelin osalta tullaan varmaan näkemään pitkiä palloja jonkin verran, jotta päästään tehokkaasti prässin ohitse. Eiköhän Liverpool silti tule kohtalaisella latauksella otteluun kuten heillä tapana on, mikä luultavasti tasoittaa voimasuhteita. 

 

Lukaku sai nilkkavamman viime pelin jäljiltä, ei mitään vakavampaa kuitenkaan. Pääsee sopivasti harjoittelemaan Carringtonissa ja tulee tuoreilla jaloilla tähän otteluun. Fellainilla ja Jonesilla jotain pientä myös, mutta toivottavasti molemmat pelikunnossa. Pogban paluuseen edes penkille en oikein usko. Pogba auttaisi keskikenttää varmasti, mutta koska peli on kulkenut varsin kiitettävästi tähän saakka ilman ranskalaista, ihan luottavaisin mielin tässä voi olla. 

 

Muutama avausvaihtoehto on käynyt mielessä, mutta luulen Mourinhon käyttävän 3-5-2-muodostelmaa, kuten viime kauden Chelsea-kotiottelussa:

 

Rashford - Lukaku
Young - Fellaini - Matic - Herrera - Valencia
Jones - Smalling - Bailly
DDG

 

Käy järkeen siksi, että United tulee olemaan ottelussa enemmän paineen alla kuin normaalisti. Martial vaihdosta Rashfordin tilalle tarvittaessa. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kauden ensimmäinen "kova" peli. Pool ei kyllä ole niin hyvä ollut kuin odotin tänä syksynä, hyökkäyspää jyllää mutta puolustus sitten pettää. Maaliero 13-12 ja Manulla 21-2. Totta on että nykykunnolla pitäisi kolmea pointsia lähteä hakemaan. Tasurikin tuntuu etukäteen pettymykseltä. Ja tästä otteluparista tuli mieleen muutaman vuoden takainen Gerrard vaihdosta-punakortti show.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kauden ensimmäinen "kova" peli. Pool ei kyllä ole niin hyvä ollut kuin odotin tänä syksynä, hyökkäyspää jyllää mutta puolustus sitten pettää. Maaliero 13-12 ja Manulla 21-2. Totta on että nykykunnolla pitäisi kolmea pointsia lähteä hakemaan. Tasurikin tuntuu etukäteen pettymykseltä. Ja tästä otteluparista tuli mieleen muutaman vuoden takainen Gerrard vaihdosta-punakortti show.

 

Eipä se Liverpoolin hyökkäys ole sen suuremmin viime peleissään vakuuttanut. Joukkue luo kyllä melko runsaasti maalipaikkoja ottelua kohden, mutta tuhnuilee siihen malliin, että Klopp on alkanut näyttämään kentän laidalla tavallistakin psykoottisemmalta. 

 

Kuten sanoin, niin Liverpoolilla on kuitenkin tapana ilmaantua näihin otteluihin nykyvireestään riippumatta. Mourinho tiedostaa sen ja luo taktiikkansa tämän mukaan. Olisi tavallaan hölmöä lähteä pelaamaan Liverpoolia vastaan näiden omilla aseilla, koska kaikki tietävät, missä joukkueen heikkoudet ovat. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Niin, näkeehän sen noista maalimääristä, mutta kauden alussa ajatus oli että maalinteko vaikeudet ovat manulla eikä poolilla.Salah-Coutinho-Sturridge-Firmino-Mane pyörittää ja tekee paikkoja mutta verkko ei vain soi. Laukauksia maybe 20 ja maaleja yksi. Puolustus sitten reikäjuustoa joten luulisi sinne Lukakun maalin tekevän.Eli Rashford.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mane on useamman viikon pois, sopii Unitedille paremmin kuin hyvin. Asetelmat ovat varsin hyvät näin ennakolta siihen, että Mourinho riisuu Kloppin aseista ja Lukaku/Rasford/Martial/Mkhitaryan käy vähintään yhden tekemässä. Ihmettelisin, jos kolmen alakerralla ei lähdettäisi liikkeelle.

 

Rashford Lukaku
Mkhitaryan
Young Matic Herrera Valencia
Jones Smalling Bailly
De Gea

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No bussi iskettiin parkkiin kuten odottaa sopi mutta hyökkäyspelistä ei sitten tullut yhtään mitään. Ensimmäistä jaksoa en nähnyt, mutta eipä siitä varmaan mitään ihmeempää menettänyt De Gean torjuntaa ja Lukakun tilannetta lukuun ottamatta. Pitkässä juoksussa tällainen tulos varmaan kelpaa, mutta näin fanin näkökulmasta odottaisi hieman enemmän kun puhutaan sentään näin isosta ottelusta. Mielenkiintoista nähdä muuttuuko tilanne yhtään tulevissakaan otteluissa top6-joukkueita vastaan. Ehkä edes Matan voisi nostaa avaukseen auttamaan pelinrakentelua, kun Mkhitaryanilta ei tuntunut tänään onnistuvan? Toinen asia mikä pisti heti silmään, oli että Unitedin laitapuolustajilta puuttuu laatua ja ihmettelen, ellei tälle asialle tapahdu ensi kesänä parannusta. Kyllähän Unitedin pitäisi useampi kuin yksi kunnollinen paikka saada Liverpoolin kaltaista joukkuetta vastaan luotua, mutta ehkä joukkueen rakennus on vielä sen verran kesken, että tällainen pikku yksityiskohta voidaan tässä kohtaa painaa villaisella. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kierros hyvä ManUlle? No joo ehkä, jos tavoite top-4. Olen kyllä ymmärtänyt joukkueen taistelevan mestaruudesta ja juuri pahin uhkaaja nappasi kaksi pinnaa kaulaa. Eihän siihen voi olla tyytyväinen. Etenkin kun ManU ei yrittänyt edes saada täyttä pottia.

 

Muutenkin eri mieltä täällä esitettyihin väitteisiin, että kumpikin joukkue oli passiivisia. Toinen oli, ja toinen ei vain onnistu tällä hetkellä viimeistelyssä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pakkorako tämä bus stop kun Pogba ja Felli oli poissa.

 

Eri mieltä koska mielestäni jalkapalloa pelataan yleisölle eikä siksi että saavutettaisiin joku tietty tulos. Toki jos kyseessä olisi ollut tärkeä ML:n pudotuspeli niin sitten olisin ehkä voinut hyväksyä kyseisen taktiikan.

Nyt oli kyseessä liigaottelu ja pahinta "vihollista" vastaan niin ei tuota esitystä voi millään puolustella, hävettävää pelkurimaista toimintaa, that's it.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jälkikäteen vähän tätä peliä miettinyt ja kyllä mä sen pisteen ihan mielelläni otan tästä kamppailusta. 

 

Noista Pogbasta ja Fellainista sen verran, että jälkimmäinen tuskin olisi suurta eroa tehnyt. Liverpool olisi luultavasti pystynyt prässillään ohittamaan belgialaisen, vaikka United olisi ehkä pystynyt parempaa kontrollia saamaankin. Ajoittain Crystal Palacea ja varsinkin Southamptonia vastaan United oli myös puolustuskannalla Maticin ja Fellainin ollessa avauksessa. Pogbaa toki kaivattiin ja lähtökohtaisesti peli oli hävitty keskikentällä, koska sinne oli Unitedilla laittaa vain Matic+Herrera sekä näiden yläpuolella huonon ottelun pelannut Mkhitaryan. Liverpool sai helposti miesylivoiman Unitedin kaksikkoa vastaan. Hyökkäyksiinlähtö oli vaikeaa ja koska syöttöpeli oli ainakin toisella jaksolla kammottavaa, vaihtoehdoksi jäi lähinnä pitkän roiskiminen. Hyökkääjistä lähinnä vain Martial sai jollain lailla puhtaat paperit, Lukaku tosin jäi lähes kokonaan ilman tarjoilua joten suuremmaksi miinukseksi jää lähinnä se ensimmäisen jakson hukattu tilanne. Siinä nähtiin muuten todella hienoa kombinaatiopelaamista Unitedilta. 

 

Youngin oikealla ymmärrän jotenkin lähinnä taktisista syistä, mutta hyökkäyspelin kannalta olisi ollut parempi, että Mata olisi ollut avauksessa. Muuten ei Mourinhon pelaajavalinnoista ole oikein valittamista ja ei sille nyt manageri voi mitään, että tärkein pelinrakentaja hukkaa yhdeksän palloa kymmenestä ja toinen laittaa helppoja syöttöjä sivurajasta ylitse. United oli aina lähdössä tähän otteluun sillä tavalla miten Mourinho nyt yleensäkin isoihin peleihin suhtautuu. Siihen kun lisätään Unitedin perinteisesti surkeat otteet maaottelutaukojen jälkeen sekä loukkaantumiset, ei ole ihme että peli nyt vain meni miten meni. Smalling oli puolustuslinjasta paras, Jones oli vierellä jopa topparikaveriaan epävarmempi pallollisena. Darmian näytti taas, miksi vasemmalle tarvitaan uutta pelaajaa. Hoiti puolustustehtävänsä ehkä kelvollisesti, mutta ne syötöt ja se hyökkäyspelaaminen, ei hyvää päivää. Manchester Unitedissa on totuttu pikkaisen parempaan. De Gea pelasti torjunnallaan taas pisteen ja vaikka avaukset menivät välillä minne sattuu, DDG oli tarjolla olleista pelaajista Unitedin MotM. 

 

En mä mielelläni katso Unitedin pelaavan lauantaina nähdyllä tavalla, mutta toisaalta taas pidettiin nollat omissa, eikä ero kärkeen ole kuin kaksi pistettä. Jos johonkin otteluun, niin tähän se tasapeli kannatti ottaa. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään


×